Joukkue-SM. Koskella Tl

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joukkue-SM. Koskella Tl"

Transkriptio

1 Joukkue-SM Koskella Tl

2 Kosken Tl kunnan tervehdys Kosken Kaiun pöytätennisjaostolla on pitkät ja kunniakkaat perinteet. Pöytätennistä on Koskella pelattu perimätiedon mukaan vuodesta Voidaankin siis perustellusti sanoa, että lajilla on Koskella pitkät ja kunniakkaat perinteet. Aluksi pelattiin Nuortentuvan punttikopin vieressä, minne Martti Lappalainen toimitti ensimmäisen omatekoisen lastulevypöydän. Vuosikymmenten mittaan välineet ovat vaihtuneet ja voittoja on tullut Koskelle Tl niin Suomen kuin kansainväliselläkin tasolla. Aktiivinen seuratyö palkitaan nyt niin, että Kosken Kaiku on saanut järjestettäväkseen joukkueiden Suomen mestaruuskilpailut Kisat ovat ensimmäiset laatuaan jotka SPTL on myöntänyt Koskelle Tl ja osoitus siitä, että asioita on tehty oikein. Kunta on ollut aktiivisesti mukana tukemassa Kaiun pöytätenniksen kehittymistä nykyiseen muotoon ja haluaa nyt SM-kisojen kynnyksellä onnitella Kaiun pöytätennisosastoa sekä toivottaa menestyksellisiä kisoja. Jari Kesäniemi kunnanjohtaja Kosken Tl kunta Kunta myy omakotitontteja keskustasta, mm. Urheilupuiston, Vinarin, Harakkamäentien, Kumpulantien, Museokaaren ja Jokimetsän alueilta. Jokimetsän alueelta on myös mahdollisuus ostaa kaksi rinnakkaista tonttia yhden tontin rakentamisvelvollisuudella. Omakotitonttien hinnat ovat 1,70 /m2. KOSKEN TL KUNTA Härkätie 5, Koski Tl puh

3 Tervetuloa Kosken ensimmäisiin SM-kisoihin Kosken liikuntahalli ja perinteinen koulun sali alkavat olla tuttuja pöytätennispaikkoja lähes jokaiselle laji-ihmiselle Suomessa. Kosken Malja kuuluu maan suurimpiin GPkilpailuihin, ja Pöytätennisliiton kesäleiri on pidetty samoissa tiloissa jo yhdeksänä vuonna. KoKan omallakin pingiksellä menee mukavasti. Ykkösjoukkue on noussut jo 1. divisioonaan, ja Koskelta löytyy oman ikäluokkansa kärkipelaajia useammassakin eri junioripolvessa. Edellisen kerran koskelaiset olivat maan huipulla kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tuolloin kärki oli kovempi tuloksena mm. mestaruussarjan voitto mutta nykyinen taso lienee leveämpi. Lisäksi nykymenestykset on saavutettu valtaosin oman kunnan ja seuran pelaajatuotannolla. SM-kisojen aikaan vietämme pöytätenniksen 50-vuotisjuhlia Koskella. Lajin toi Koskelle Martti Lappalainen, jonka legendaarisen ennustuksen voi sanoa käyneen toteen varsin hyvin. Kosken Kaiku tulee vielä, lupasi Martti 30 vuotta sitten, kun mestaruuden juuri voittanut joukkue lähti kokonaisuudessaan muille maille. Mitäs mä sanoin, sanoisi Masa tänään, jos vielä saisi elää. Koskella yritetään tuoda lajiin myös jotakin uutta. Tällä kertaa se on netti-tv. Näillä suunnitelmin näytämme miesten joukkuekilpailun loppuottelun selostettuna sunnuntaina klo alkaen osoitteessa Jo toisesta välieräparista saadaan eetteriin kuvaa. Netti-TV on meiltä investointi, joka ei olisi mahdollista ilman Kosken Kaiun, Kosken Tl kunnan, Kosken Osuuspankin ja Suomen Pöytätennisliiton tukea. Siitä heille lämmin kiitos. Sama kiitos kuuluu myös mainiolle talkooväellemme, joka vuodesta toiseen jaksaa tehdä töitä kilpailujemme onnistumisen eteen. SM-kisoja järjestämme kuitenkin vasta ensimmäistä kertaa. Me arvostamme kovasti hyvää käytöstä ja toivomme, että jokainen pelaaja muistaa tämän kentällä esiintyessään. Pienenä kimmokkeena tälle olkoon se, että luottoylituomarimme Kimmo Arenius valitsee SM-kisojen Fair Play pelaajan. Sovitaan, että jokainen lähtee taistelemaan myös siitä palkinnosta. Tervetuloa Koskelle Esko Heikkinen puheenjohtaja Kosken Kaiun pöytätennisjaosto

4 AIKATAULUT Lauantai MA-poolit (12 x 4 pelaajan poolit, pöydät 1-12) MJO 1. kierros (16 joukkuetta), yhdellä pöydällä (pöydät 1-8) MA Consolation-poolit (pöydät 10-12, tarvittaessa koulun sali (pöydät 13-17) NJO loppuottelu (pöytä 9) MNA-poolit 7, joista 4 parin poolit 4-7 kahdella pöydällä (pöydät 1-11) NJO palkintojenjako MA 1. cup-kierros (24 pelaajaa), 8 ottelua ja 8 sijoitetulla lepokierros MA Consolation-cup alkaa MA 2. cup-kierros (16 pelaajaa), 8 ottelua (pöydät 1-8) MJO puolivälierät 2 pöydällä (pöydät 5-12) MNA 1. cup-kierros (14 paria), 6 ottelua, 2 parilla lepokierros MNA puolivälierät MNA välierät MNA lopputtelu ja palkintojenjako Sunnuntai (käytössä 6 pöytää) MA, ottelut sijoista 1-8 (pöydät 3-6) MA välierät MJO välierät (yhdellä pöydällä, pöydät 1 ja 2) MA finaali MA palkintojenjako MJO loppuottelu (pöytä 1) ja palkintojenjako

5 Suomen Pöytätennisliiton terveiset koskelaisille Kosken Kaiku on hyvä esimerkki siitä, kuinka muutamat innokkaat henkilöt pystyvät nostamaan pöytätennistoiminnan lähes tyhjästä. Koskella se on tapahtunut ainakin kahdesti. Valitettavasti näin saattaa tapahtua myös toisin päin. Koskella on kuitenkin ymmärretty jakaa vastuita ja tehtäviä useammalle henkilölle ja lajia on osattu myös markkinoida hienosti. Mukaan on tullut runsaasti uusia nuoria pelaajia ja mikä ilahduttavaa, myös heidän vanhempiaan. Se takaa toiminnan jatkuvuuden. Tätä koskelaista esimerkkiä pyrimme hyväksikäyttämään myös Suomen Pöytätennisliiton toiminnassa. Siksi pääpainoalueina lajin markkinoinnissa meillä ovatkin pienet ja keskisuuret kunnat, joille pöytätennis olisi yksi hieno liikuntamuoto koko väestölle. Kaikissa kunnissa on riittävät tilat jo valmiina ja tarvittavat kalustohankinnat on helppo tehdä. Pelaajia olisi aina tulossa, mutta meiltä puuttuvat ohjaajat, joiden hankintaan liitto todella panostaa. Liiton pyrkii tavalla tai toisella huomioimaan kaikki vähänkin aktiivit pöytätennisseurat. Valitettavasti resurssimme ovat rajalliset. Siksi odotammekin enemmän yhteydenottoja seuroilta, jotka toivovat saavansa liitolta tukea tai jotka olisivat valmiita tukemaan itse liiton toimintaa enemmän. Suomen Mestaruuskilpailujen myöntäminen on yksi liiton kiitoksen osoitus seuroille. Kun seuralle myönnetään SM- kisat, on seura kunnostautunut selkeästi omassa toiminnassaan ja liitto myös luottaa sen kykyihin järjestää nämä kilpailut. Kosken Kaiku on jo useamman vuoden ajan näyttänyt kilpailuvetotaitonsa Kosken Maljan järjestelyillä, joten liiton oli helppo tehdä päätöksensä kilpailujen myöntämisessä, kun anomus saatiin. Toivotan kaikille osallistujille ja järjestelijöille hyvää menestystä kilpailuissa ja järjestelyissä, joissa ensimmäistä kertaa kokeillaan myös nettilähetystä. Lisäksi entisenä koskelaisena haluan kiittää myös Kosken kuntaa, joka on jaksanut tukea paikallista toimintaa vuosien ajan. Koskesta on tullut yksi pöytätenniksen keskuksista Jouko Manni puheenjohtaja Suomen Pöytätennisliitto ry Suomen Pöytätennisliitto

6 Ohjeita pelaajille Miesten joukkuekilpailussa puolivälierät pelataan kahdella pöydällä, muut kierrokset yhdellä pöydällä Kulje pelipöydällesi vain keskikäytävää pitkin - älä vietä aikaasi käytävällä muina aikoina MA-lohdutusluokkaan ilmoittaudutaan kilpailujohtoon heti oman poolin päätyttyä Naisten pukuhuone on koulun puolella, miesten pukuhuoneet liikuntahallissa Lämmittelypöytiä on koulun salissa, portaat kanttiinin ovelta ylös. Koulun pöytiä saatetaan käyttää myös MA-lohdutusluokan peleihin Pooleista menee kaksi pelaajaa/paria jatkopeleihin Kaikki ottelut pelataan paras viidestä MA:n ja MNA:n jatko-ohjelma julkaistaan vasta poolien päätyttyä Käytä hyväksesi koulun puolella sijaitsevan kanttiinin palveluja tarjolla mm. hyvää kotiruokaa

7 Kosken Kaiun tervehdys Kosken Kaiku on urheilun yleisseura, joka on perustettu vuonna Tällä hetkellä Kaiun lajit ovat: hiihto, lentopallo, pöytätennis, salibandy, suunnistus, tennis ja yleisurheilu. Lisäksi seuran nimissä on voinut harrastaa kuntourheilua ja veteraaniurheilua. Pöytätennis on noussut viime vuosina Kaiun menestyneimmäksi lajiksi. Tämä on osoitus siitä että pienikin seura voi menestyä kun lajin pariin saadaan päteviä ja innostuneita valmentajia, aktiivisia seuratoimijoita ja lajista kiinnostuneita nuoria pelaajia. Pöytätennisjaoston kohdalla nämä kaikki ovat toteutuneet. Kosken Malja-turnaus on kerännyt pöytätenniksen huippuja koskelle jo useana vuonna. SM-turnauksen järjestäminen on iso haaste, jonka pöytätennisjaosto on ottanut rohkeasti vastaan. Toivon kaikille urheilijoille menestystä ja rehtiä kilpailuhenkeä Sakari Virtanen puheenjohtaja Kosken Kaiku ry

8 Joukkue-SM MA La Klo Rt Pooli A Seura Voitot Erät Pisteet Sija Jani Jormanainen PT Espoo Aarne Kyläkallio Wega Markus Myllärinen TuKa Patrick Palmgren BF-78 Rt Pooli B Seura Voitot Erät Pisteet Sija Jani Kokkonen Wega Risto Pitkänen LPTS Pinja Eriksson MBF Otto Boije PT Espoo Rt Pooli C Seura Voitot Erät Pisteet Sija Antti Jokinen PT Jouni Nousiainen KuPTS Thomas Lundström MBF Aleksi Mustonen TIP-70 Rt Pooli D Seura Voitot Erät Pisteet Sija Riku Autio KoKa Sami Surakka TIP Dmitry Vyskubov PT Espoo Pertti Rissanen KuPTS Rt Pooli E Seura Voitot Erät Pisteet Sija Roni Kantola TuKa Sami Ruohonen KoKa Emil Rantatulkkila MBF Niko Pihajoki TuPy Rt Pooli F Seura Voitot Erät Pisteet Sija Juha Rossi PT Markus Perkkiö OPT Sami Pyykkö LrTU Peter Eriksson MBF

9 Rt Pooli G Seura Voitot Erät Pisteet Sija Tuomas Perkkiö OPT Matti Kurvinen MBF Karl Österblom TuPy Teppo Ahti KoKa Rt Pooli H Seura Voitot Erät Pisteet Sija Olli-Ville Halonen KuPTS Leo Kivelä LPTS Terho Pitkänen Wega Veikka Flemming KoKa Rt Pooli I Seura Voitot Erät Pisteet Sija Ilkka Härmälä TuKa Juha Kangas TuPy Håkan Nyberg Wega Markus Heikkinen KoKa Rt Pooli J Seura Voitot Erät Pisteet Sija Miikka O'Connor MBF Tero Tamminen TuKa Tommi Sidoroff OPT Sofia Erkheikki PT Espoo Rt Pooli K Seura Voitot Erät Pisteet Sija Anders Lundström MBF Jouko Manni TuKa Roger Söderberg BF Anna Kirichenko PT Espoo Rt Pooli L Seura Voitot Erät Pisteet Sija Arto Pelli PT Espoo Thomas Hallbäck MBF Timo Aarnio TuKa Patrik Rissanen KuPTS

10 Joukkue-SM Miesten Joukkue La Klo Wega 1 2 TuKa 3 3 PT Espoo 2 4 KuPTS 5 KoKa 6 TuPy 7 MBF 1 8 TuKa 1 9 PT Espoo 1 10 Wega 2 11 OPT TuKa 2 13 LPTS 14 MBF 2 15 TIP PT 75 Naisten Joukkue-SM suoraan loppuotteluna PT Espoo MBF Lauantaina klo pöytä 9 Miesten joukkuekilpailun loppuottelu netti-tv:ssä suorana sunnuntaina klo Osoite on

11 Joukkue-SM MNA nelinpeli La Klo RN Pooli A Seura 1 51 Jouni Flemming/Matti Nyyssönen KoKa/TuKa Jani Kokkonen/Terho Pitkänen Wega/Wega Pinja Eriksson/Peter Eriksson MBF/MBF RN Pooli B Seura 1 68 Jani Jormanainen/Arto Pelli PT Espoo/PT Espoo Timo Aarnio/Ilkka Härmälä TuKa/TuKa Håkan Nyberg/Aarne Kyläkallio Wega/Wega RN Pooli C Seura 1 73 Tuomas Perkkiö/Juha Rossi OPT-86/PT Stefan Söderberg/Ismo Lallo BF-78/TuKa Otto Boije/Dmitry Vyskubov PT Espoo/PT Espoo Niko Pihajoki/Veikka Flemming TuPY/KoKa RN Pooli D Seura 1 79 Leo Kivelä/Lari Ikonen LPTS/TuKa Markus Myllärinen/Roni Kantola TuKa/TuKa Karl Österblom/Juha Kangas TuPy/TuPy Teppo Ahti/Markus Heikkinen KoKa/KoKa 1 87 Risto Pitkänen/Antti Jokinen LPTS/PT Riku Autio/Sami Ruohonen KoKa/KoKa Tommi Sidoroff/Markus Perkkiö OPT-86/OPT Anna Kirichenko/Sofia Erkheikki PT Espoo/PT Espoo RN Pooli F Seura 1 96 Olli-Ville Halonen/Jouni Nousiainen KuPTS/KuPTS Thomas Lundström/Miikka O'Connor MBF/MBF Sami Surakka/Aleksi Mustonen TIP-70/TIP Roger Söderberg/Patrick Palmgren BF-78/BF-78 RN Pooli G Seura Matti Kurvinen/Anders Lundström MBF/MBF Jouko Manni/Tero Tamminen TuKa/TuKa Sami Pyykkö/Mikhail Kantonistov LrTU/PT Espoo Patrik Rissanen/Pertti Rissanen KuPTS/KuPTS

12 KOSKEN SÄHKÖ OY Pertti Kujala Sähköasennuksia vuosikymmenten kokemuksella Ravintola KESTIKARA Koski TL Puh Fax Palveluksessanne Mh.asiamies, Pitopalvelu, Pesulapalvelu,Alkon tilauspalvelu

SPTL:N. Joukkue- ja A-luokan SM-kilpailut Koskella Tl

SPTL:N. Joukkue- ja A-luokan SM-kilpailut Koskella Tl SPTL:N Joukkue- ja A-luokan SM-kilpailut Koskella Tl 23-24.11.2013 Tervetuloa SM-pöydille Koskelle Kosken liikuntahalli on tuttu suorituspaikka lähes jokaiselle suomalaiselle pöytätennisihmiselle. Kosken

Lisätiedot

KoKalaisten SM-mitalit

KoKalaisten SM-mitalit KoKalaisten SM-mitalit Vuosi Mitali Mitalisti Luokka/kilpailu 2016 Kulta 17-vuotiaat joukkuekilpailu Esa Kanasuo Kulta 17-vuotiaat nelinpeli Kulta 15-vuotiaat kaksinpeli Hopea 17-vuotiaat kaksinpeli Pronssi

Lisätiedot

Mejlans Bollförening r.f. Joukkue & A SM Lauantai Sunnuntai Poolit 9:30 Semi 12:00 Kvartta 16:00 Finaali 15:00

Mejlans Bollförening r.f. Joukkue & A SM Lauantai Sunnuntai Poolit 9:30 Semi 12:00 Kvartta 16:00 Finaali 15:00 Lauantai 29.10 Sunnuntai 30.10 MJO MJO Poolit 9:30 Semi 12:00 Kvartta 16:00 Finaali 15:00 M-2200 NJO Poolit 1:00/16:00 Finaalipooli 12:00 MN-2200 M-2200 Poolit 18:00 Jatko 32 10:00/10:30 Jatko 16 11:30

Lisätiedot

NN 1. Eriksson Sofie/Luo Yumo ParPi/TIP Eriksson Pihla/Lundström Annika MBF/MBF 3. Oksanen Jannika/Kirichenko Anna LPTS/PT Espoo

NN 1. Eriksson Sofie/Luo Yumo ParPi/TIP Eriksson Pihla/Lundström Annika MBF/MBF 3. Oksanen Jannika/Kirichenko Anna LPTS/PT Espoo NN 1. Eriksson Sofie/Luo Yumo ParPi/TIP-70 2. Eriksson Pihla/Lundström Annika MBF/MBF 3. Oksanen Jannika/Kirichenko Anna LPTS/PT Espoo SN 1. Laane Lauri/Luo Yumo TIP-70/TIP-70 2. Oksanen Jannika/Soine

Lisätiedot

Kosken Tl kunta on aktiivisesti mukana tukemassa Kaiun pöytätenniksen kehittymistä ja haluaa toivottaa menestyksellisiä kisoja.

Kosken Tl kunta on aktiivisesti mukana tukemassa Kaiun pöytätenniksen kehittymistä ja haluaa toivottaa menestyksellisiä kisoja. Kosken Tl kunta on aktiivisesti mukana tukemassa Kaiun pöytätenniksen kehittymistä ja haluaa toivottaa menestyksellisiä kisoja. Kunta myy omakotitontteja keskustasta, mm. Urheilupuiston, Vinarin, Harakkamäentien,

Lisätiedot

Mejlans Bollförening r.f.

Mejlans Bollförening r.f. Luokka: Alkupoolit: Jatkopelit: Consolation: Finaali: MJ-13 9.3 klo 10:00 klo 13:00 klo 13:00 klo 17:30 MJ-15 9.3 klo 14:00 klo 18:00 klo 18:30 10.3 klo 11:00 MJ-17 9.3 klo 16:30 klo 19:00 klo 19:00 10.3

Lisätiedot

SM 2016 MK La klo 10:00 / 12:00

SM 2016 MK La klo 10:00 / 12:00 MK La klo 10:00 / 12:00 RN Pooli A Seura Voitot Erät Pisteet Sija Pöytä 1 1 2437 Tennilä Otto PT 75 10:00 2 2183 Hyttinen Aleksi JPT 3 2026 Cong Xisheng PT Espoo 4 1891 Laine Harri LPTS RN Pooli B Seura

Lisätiedot

1-divisioona: HIK. Christian Mattsson 0400-304443 christian.mattsson@hangostevedoring.fi. Pelipaikka: Hangon keksin kiinteistö, Santalantie 2, Hanko

1-divisioona: HIK. Christian Mattsson 0400-304443 christian.mattsson@hangostevedoring.fi. Pelipaikka: Hangon keksin kiinteistö, Santalantie 2, Hanko 1-divisioona: HIK Christian Mattsson 0400-304443 christian.mattsson@hangostevedoring.fi Hangon keksin kiinteistö, Santalantie 2, Hanko IPT-94 Ari Suikkanen 0500-394201 golfsuide@gmail.com KoKa Pasi Autio

Lisätiedot

IX KOSKENMALJA GP 4.-5.1.2014

IX KOSKENMALJA GP 4.-5.1.2014 IX KOSKENMALJA GP 4.-5.1.2014 VIII KOSKEN MALJA GP 4.-5.1.2014 Luokkien alkamisajat ja osanottajamäärät Lauantai 9.00 M17 GP poolit 4 poolia / 13 pelaajaa 10.00 M-1900 poolit 7 poolia / 26 pelaajaa 11.00

Lisätiedot

Kilpailu Juniori-SM 2010 Järjestäjä TIP-70 Luokka MJ-15 joukkue Pvm La 13.3.2010 Klo 10.00

Kilpailu Juniori-SM 2010 Järjestäjä TIP-70 Luokka MJ-15 joukkue Pvm La 13.3.2010 Klo 10.00 Kilpailu Järjestäjä TIP-70 Luokka MJ-15 joukkue Pvm La 13.3.2010 Klo 10.00 klo - pöydät 1 MBF 1 Helsinki 2 -- 11.50-1,2 3 Pt 75 Tampere 10.00-1,2 4 Wega Helsinki 13.40-1,2 5 KuPTS Kuopio 10.00-3,4 6 TuPy

Lisätiedot

PT Espoon kansalliset su MJ-17 Klo 10:30

PT Espoon kansalliset su MJ-17 Klo 10:30 MJ-17 Klo 10:30 RN Nimi Seura 1 7 Dmitry Vyskubov PT Espoo 1 2 1 3 4 6,9,-5,7 4 17 Thomas Lundström MBF 1 5 C Henri Kuusjärvi MBF 6 4,5,-12,9 6 18 Aleksi Parkkinen TuPy 10,4,8 6 7 8 wo 8 11 Tim Olsbo PuPy

Lisätiedot

Nyberg Jan - Schnabel Leon 11-4, 11-1, 11-8 Nyberg Jan - Eriksson Pihla 11-7, 11-5, 11-3 Schnabel Leon - Eriksson Pihla 13-11, 11-13, 7-11, 5-11

Nyberg Jan - Schnabel Leon 11-4, 11-1, 11-8 Nyberg Jan - Eriksson Pihla 11-7, 11-5, 11-3 Schnabel Leon - Eriksson Pihla 13-11, 11-13, 7-11, 5-11 PT Espoon syyskisat2008-la - Tulokset MJ-11-JATKO 1. Kantonistov Mikhail, PT Espoo 2. Nyberg Jan, PT Espoo 3. Eriksson Pihla, MBF 3. Eriksson Paju, MBF Kantonistov Mikhail - Nyberg Jan -5,4,-4,10,7 Kantonistov

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2015 Tero Naumi Esko Akkanen Pasi Autio Jouko Flemming Esko Heikkinen Antti Posti Jarmo Ruohonen Marko

Lisätiedot

1-divisioona: LPTS. Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com

1-divisioona: LPTS. Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com 1-divisioona: LPTS Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com Lahden urheilutalo, Jalkarannantie 10, Lahti Wega 2 Kimmo Arenius Mannerheimintie 89 B 48, 00270 Helsinki

Lisätiedot

BC-SM Tuloksia

BC-SM Tuloksia BC-SM Tuloksia 22.-23.10.2016 M-1900 Pooli A 1 1924 Ingman Mats KoKu 4 6 0 67 41 1 2 1744 Riihimäki Vesamatti HarSpo 3 3 4 66 71 2 3 1611 Seppälä Marko OPT-86 2 1 6 53 74 3 1-3: 11-8 11-4 11-4 2-3: 8-11

Lisätiedot

SEMIFINAALIT Antti Juutinen - Eero Nordling 7,-11,8,5 Daniel Nguyen - Ari Saapunki 9,8,-9,6

SEMIFINAALIT Antti Juutinen - Eero Nordling 7,-11,8,5 Daniel Nguyen - Ari Saapunki 9,8,-9,6 BC-SM 2015 - Tulokset M-1700-JATKO 1. Antti Juutinen, OPT-86 2. Daniel Nguyen, TIP-70 3. Eero Nordling, TIP-70 3. Ari Saapunki, PT-2000 5. Jari Ruuskanen, TuPy 5. Maris Jansons, MBF 5. Mika Lappalainen,

Lisätiedot

Yhteyshenkilöt 1 Div & 2 Div Kausi 2009-2010 1 DIVISIOONA: HUT 1

Yhteyshenkilöt 1 Div & 2 Div Kausi 2009-2010 1 DIVISIOONA: HUT 1 Yhteyshenkilöt 1 Div & 2 Div Kausi 2009-2010 1 DIVISIOONA: HUT 1 Kari Saarinen Parkuntie 45 as. 2, 05620 Hyvinkää 0400-193189 kari.saarinen(at)zerust.fi Ei tiedossa PT Espoo 2 Tuomas Tiittala Töölöntorinkatu

Lisätiedot

Juniori SM TIP 70 MJ 13 joukkue

Juniori SM TIP 70 MJ 13 joukkue MJ 13 joukkue Pvm la. Klo 10.00 Kilpailu Järjestäjä Luokka 1 MF 1 Helsinki 2 MF1 3 MF 3 Helsinki Westika 5 0 4 Westika Helsinki 5 2 MF 1 5 2 5 Kuopion PTS Kuopio 6 Paraisten Pingis Parainen PT Espoo 1

Lisätiedot

1-divisioona: LPTS. Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com

1-divisioona: LPTS. Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com 1-divisioona: LPTS Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com Lahden urheilutalo, Jalkarannantie 10, Lahti Wega 2 Pekka Kolppanen Maasälväntie 14 E 111, 00710 Helsinki

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2016 Tero Naumi Puheenjohtaja Esko Akkanen Pasi Autio Jouko Flemming (erosi jaostosta syksyllä 2016) Esko

Lisätiedot

1-divisioona: LPTS. Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com

1-divisioona: LPTS. Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com 1-divisioona: LPTS Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com Lahden urheilutalo, Jalkarannantie 10, Lahti Wega 2 Kimmo Arenius Mannerheimintie 89 B 48, 00270 Helsinki

Lisätiedot

Pöytätenniksen SM-sarja ennakolta tasainen

Pöytätenniksen SM-sarja ennakolta tasainen Pöytätenniksen SM-sarja ennakolta tasainen Pöytätenniksen SM-sarja käynnistyy perinteisesti Tampereella syyskuun 17. päivänä. Viime kaudesta sarjasta pudonneiden PT Espoon ja TIP-70:n kakkosjoukkueiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2018 Tero Naumi Esko Akkanen Pasi Autio Esko Heikkinen Antti Posti Jarmo Ruohonen Marko Seitz Jyrki Ylenius

Lisätiedot

PT 75 Kansalliset POOLIEN TULOKSET

PT 75 Kansalliset POOLIEN TULOKSET PT 75 Kansalliset 13.5.2017 - POOLIEN TULOKSET MK Pooli A 1 2400 Tennilä Otto PT 75 4 6 1 74 52 1 2 1899 Grönhage Christian Halex 3 4 5 82 88 2 3 1804 Kylliö Joonas TIP-70 2 2 6 68 84 3 1-3: 11-9 11-7

Lisätiedot

PT 75 kansalliset ja AY-kisat - Arvonnat

PT 75 kansalliset ja AY-kisat - Arvonnat PT 75 kansalliset ja AY-kisat - Arvonnat LAUANTAIN LUOKAT MK Mustonen Aleksi TIP-70, 2228 Marjamäki Antti PT 75, 1847 Myllymäki Kim Halex, 1832 Mäkelä Jussi TIP-70, 2093 Annunen Janne OPT-86, 1867 Jokinen

Lisätiedot

BC-SM Tuloksia

BC-SM Tuloksia BC-SM Tuloksia 22.-23.10.2016 MN-1900 Pooli A 1 3774 Khosravi Joonatan/Pitkänen Tatu KoKa/Wega 3 5 4 87 88 1 2 3511 Potiris Rafail/Välimäki Vesa PT 75/PT 75 3 4 4 80 77 2 3 3328 Toivanen Jaakko/Rissanen

Lisätiedot

PT 75 Kansalliset ja AY. Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Rating, alkaa: Su, hinta: 12 EUR Yht. 12 EUR

PT 75 Kansalliset ja AY. Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Rating, alkaa: Su, hinta: 12 EUR Yht. 12 EUR PT 75 Kansalliset ja AY Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Yht. 12 EUR Akkanen Juha MPS, Rating: 1575 M50-AY, alkaa: Su, hinta: 10 EUR Yht. 52 EUR Andersson Janne Halex, Rating: 1048 Antinoja Jari SeSi, Rating:

Lisätiedot

RN Pelaaja Seura Pist. E-v E-h P-v P-h Sija

RN Pelaaja Seura Pist. E-v E-h P-v P-h Sija PT 75 Kansalliset 2016_09_11 - POOLIEN TULOKSET MK Pooli A 1 2387 Tennilä Otto PT 75 4 6 0 68 47 1 2 2119 Lahtinen Jorma LPTS 3 3 4 67 57 2 3 1831 Tuuttila Juhana OPT-86 2 1 6 46 77 3 1-3: 11-6 11-5 13-11

Lisätiedot

AIKATAULUT: VAPAA PÄÄSY

AIKATAULUT:  VAPAA PÄÄSY B-POIKIEN SM-FINAALIT Nurmohalli ja Nurmon yläaste AIKATAULUT: www.jymylentis.sporttisaitti.com 1 VAPAA PÄÄSY 2 Tervetuloa Seinäjoelle! Seinäjoki tunnetaan vahvana liikuntakaupunkina. Palloilulajeista

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

Pöytätennis DE-SM Seinäjoen Urheilutalo

Pöytätennis DE-SM Seinäjoen Urheilutalo Pöytätennis DE-SM 15.-16.9.2018 Seinäjoen Urheilutalo PÖYTÄTENNISLIITON TERVEHDYS Suomen Pöytätennisliiton puolesta tervehdin ilolla DE-SM-kilpailujen järjestäjiä ja osanottajia. Seurakonsortio Seinäjoen

Lisätiedot

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 1.0

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 1.0 SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 1.0 2 (8) Dokumentin tiedot Dokumentti: Rating-manuaali Lisätieto: Versio: versio 1.0 Tekijä: SPTL Viimeksi muokattu: 22.9.2010 Dokumentin historia Versio

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

PT Espoon kevätkisat GP Arvonnat Lauantai 6. huhtikuuta

PT Espoon kevätkisat GP Arvonnat Lauantai 6. huhtikuuta PT Espoon kevätkisat GP Arvonnat Lauantai 6. huhtikuuta MK GP (klo 16:30, 28 osallistujaa) Räsänen Mika PT Espoo, 2414 Hattunen Sami LPTS, 2181 Räsänen Aleksi PT Espoo, 2051 Hakaste Lauri MBF, 1926 O'Connor

Lisätiedot

Suomen Pöytätennisliitto

Suomen Pöytätennisliitto Sivu 1/13 Luokituspisteet Alla näet kuluvalla kaudella saavutetut luokituspisteet. Ilmoitathan sivuston ylläpitäjälle mikäli havaitset tiedoissa virheitä. Asteriski (*) tarkoittaa luokkanousua. Nimi Seura

Lisätiedot

Nimi Seura Rating

Nimi Seura Rating Osallistujat No. Nimi Seura 1 Selma Suikkanen IPT-94 2 Esa Kanasuo KoKa 3 Alex Naumi KoKa 4 Mika Pylkkänen KoKa 5 Miro Seitz KoKa 6 Matias Vesalainen KoKa 7 Rasmus Vesalainen KoKa 8 Noah Steif MBF 9 Leo

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

SPTL Turun pm kilpailut Tulokset M/N11 M11/15-JATKO M11/15

SPTL Turun pm kilpailut Tulokset M/N11 M11/15-JATKO M11/15 SPTL Turun pm kilpailut 27.08.2016 - Tulokset M/N11 1. Vesalainen Matias KoKa 2 (6-2) 2. Vesalainen Rasmus KoKa 1 (5-3) 3. Heikkilä Eelis TuPy 0 (0-6) Vesalainen Matias - Heikkilä Eelis 11-9, 11-6, 11-6

Lisätiedot

Halonen Olli-Ville KuPTS 1898 Korpelainen Harri LrTU 1752 Punnonen Kari KuPTS 1748 Holopainen Heikki JPT 1739 Nesterov Maxim KuPTS 1732 Halonen

Halonen Olli-Ville KuPTS 1898 Korpelainen Harri LrTU 1752 Punnonen Kari KuPTS 1748 Holopainen Heikki JPT 1739 Nesterov Maxim KuPTS 1732 Halonen Halonen Olli-Ville KuPTS 1898 Korpelainen Harri LrTU 1752 Punnonen Kari KuPTS 1748 Holopainen Heikki JPT 1739 Nesterov Maxim KuPTS 1732 Halonen Markku Vire 1730 Salmela Elmo NuSe 1701 Tero Simo IPT-94

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA HYVIN MENEE MUTTA MENKÖÖN

KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA HYVIN MENEE MUTTA MENKÖÖN sivu 1(5) KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA 218-19 HYVIN MENEE MUTTA MENKÖÖN Ohessa tiivistelmä kilpailujen starttimäärien kehityksestä kaudella 218-19. Kommentit ovat allekirjoittaneen (kursiivilla). HUOM!

Lisätiedot

Alle 17- ja alle 15-vuotiaiden SM-kilpailujen kilpailusäännöt (hyväksytty hallituksen kokouksessa )

Alle 17- ja alle 15-vuotiaiden SM-kilpailujen kilpailusäännöt (hyväksytty hallituksen kokouksessa ) 9-17. Alle 17-vuotiaiden Suomen mestaruuskilpailut 9-17.1 Osallistumisoikeus 9-17.1.1 Alle 17-vuotiaiden Suomen mestaruuskilpailuihin saavat osallistua pelaajat, jotka sinä kalenterivuonna, johon kyseisen

Lisätiedot

KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA : KASVU JATKUU

KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA : KASVU JATKUU Kilpailuaktiivisuus kaudella 216-17 19.9.217 sivu 1(5) KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA 216 17: KASVU JATKUU Ohessa tiivistelmä kilpailujen starttimäärien kehityksestä kaudella 216 17. Kommentit ovat allekirjoittaneen

Lisätiedot

Saantojaosto Puheenjohtaja Jasenet Tuomarijaosto Puheenjohtaja Jasenet Matti Kolppanen Thomas Hallback Juha Hyyppa Yrjo Halavaara Asko Kilpi Pekka Kolppanen Mikko Laakso Kalevi Tikkanen Pentti Niukkanen

Lisätiedot

PT Espoon syyskisat GP (Valio) Lauantain pooliarvonnat

PT Espoon syyskisat GP (Valio) Lauantain pooliarvonnat PT Espoon syyskisat GP (Valio) Lauantain pooliarvonnat MK GP O'Connor Miikka PT 75, 2316 Valasti Veeti PT Espoo, 2119 Pitkänen Toni PT-Helsinki, 1974 Kujala Henri OPT-86, 1853 Jormanainen Jani PT Espoo,

Lisätiedot

Wega-malja 2018: lauantain raportti Päivitetty klo 17 raporter-are ja Stephen Elop pahoittelevat kammottavan huonolaatuisia kuvia.

Wega-malja 2018: lauantain raportti Päivitetty klo 17 raporter-are ja Stephen Elop pahoittelevat kammottavan huonolaatuisia kuvia. 1 (5) Wega-malja 2018: lauantain raportti Päivitetty 3.2.2018 klo 17 raporter-are ja Stephen Elop pahoittelevat kammottavan huonolaatuisia kuvia. Wega-malja on tänäkin vuonna ilahduttavan iso tapahtuma.

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT - - Pielaveden, finaalien ottelut 1. ottelu: LA 10.4. 12:45 Oulu 2. ottelu: TI 13.4. 19:30 Oulu 3. ottelu: LA 17.4. 13:45 Kuopio 4. ottelu: SU

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT Pielaveden Tampereen, välierien ottelut 1. ottelu: SU 28.3. 17:00 Pielavesi 2. ottelu: MA 29.3. 18:30 Pielavesi 3. ottelu: KE 31.3. 18:30 Tampere

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET AY-PÖYTÄTENNIKSEN MESTARUUSKILPAILUT 18.-19.4.2009 TURKU

VALTAKUNNALLISET AY-PÖYTÄTENNIKSEN MESTARUUSKILPAILUT 18.-19.4.2009 TURKU VALTAKUNNALLISET AY-PÖYTÄTENNIKSEN MESTARUUSKILPAILUT 18.-19.4.2009 TURKU MIESTEN JOUKKUE 1.Tauno Kara/Hannu Kajander, Akava 2.Pentti Ritalahti/Jukka Kalliokoski, PAU 3. Jorma Hauhia/Markku Hauhia, Sähkö

Lisätiedot

KILPAILUAKTIIVISUUS VUONNA 2018: EDELLEEN PLUSSALLA

KILPAILUAKTIIVISUUS VUONNA 2018: EDELLEEN PLUSSALLA Kilpailuaktiivisuus vuonna 218 21.12.218 sivu 1(5) KILPAILUAKTIIVISUUS VUONNA 218: EDELLEEN PLUSSALLA Ohessa tiivistelmä kilpailujen starttimäärien kehityksestä vuonna 218. Kommentit ovat allekirjoittaneen

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 2.0

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 2.0 SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 2.0 2 (8) Dokumentin tiedot Dokumentti: Rating-manuaali Lisätieto: Versio: versio 2.0 Tekijä: SPTL Viimeksi muokattu: 30.1.2014 Dokumentin historia Versio

Lisätiedot

Ilmoittautumiset / Veteraani-SM , Tampere

Ilmoittautumiset / Veteraani-SM , Tampere Ilmoittautumiset / Veteraani-SM 27.-28.1.2018, Tampere M40, La Sorvisto Mika OPT-86, Rating: 2259 Miettinen Esa TIP-70, Rating: 2226 Ågren Pekka OPT-86, Rating: 2165 Tuomola Mika PT 75, Rating: 2149 Ikonen

Lisätiedot

2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA

2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA Kausi 2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 040 9004 274 2. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 050 5728 300 3. NurTS Wallin Reima Puh. 0400 478 350 4. RiihiKulo Virtanen Janne Puh. 044 281

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Friday Fr_Aloittelijat 1. Mäkinen Pirkko TIP Götherström Maria Hammarby IF BTF

Friday Fr_Aloittelijat 1. Mäkinen Pirkko TIP Götherström Maria Hammarby IF BTF Friday Fr_Aloittelijat 1. Mäkinen Pirkko TIP-70 2. Götherström Maria Hammarby IF BTF Fr_M10 1. Jansons Rolands, Spinni 2. Nyberg Johan, PT Espoo 3. Naumi Alex, KoKa 3. Eriksson Sofie, ParPi 5. Pitkänen

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2012-2013 THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

Veteraani-SM 2018 / Arvonnat

Veteraani-SM 2018 / Arvonnat Veteraani-SM 2018 / Arvonnat M40 Sorvisto Mika OPT-86, 2259 Lehtonen Tomi JysRy, 2067 Korva Pekka YPTS, 1841 Semjonov Nikolai PT 75, 1698 Miettinen Esa TIP-70, 2226 Ropponen Olli HUT, 1872 Anttila Jani

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT Kuljun ja Lempoisten liikuntahalleilla pe-su 1.-3.4.2016 Sarjat: Miehet kaksinpeli Miehet nelinpeli Naiset kaksinpeli Miehet C-lk kaksinpeli T/P10 minitennis Kaksinpeli sarja

Lisätiedot

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 3.0 MUUTOKSET KAUDELLE 2014-15

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 3.0 MUUTOKSET KAUDELLE 2014-15 SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 3.0 MUUTOKSET KAUDELLE 2014-15 2 (8) Dokumentin tiedot Dokumentti: Rating-manuaali Lisätieto: Versio: versio 3.0 Tekijä: SPTL Viimeksi muokattu: 28.7.2014

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015. jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla

XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015. jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015 jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla RAISU LUMOUS RY XXIV KYLPYLAVOLLEY 201 5 OHJELMA JA AIKATAULUT 16.1. PEKJANTAI

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT Kuljun, Lempoisten ja Sääksjärven liikuntahalleilla la-su 24.-25.3.2018 Sarjat: Miehet kaksinpeli Miehet nelinpeli Naiset kaksinpeli Naiset nelinpeli Miehet 60 kaksinpeli Pojat

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys URHEILUKESKUKSEN MAASTOSSA PYÖRÄILLÄÄN Lauantaina 18.7.2015 maastopyöräilyn XCE SM- kilpailut tarjoavat jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä Mynämäen Urheilukeskuksen

Lisätiedot

HARRASTESARJA SÄÄNNÖT

HARRASTESARJA SÄÄNNÖT HARRASTESARJA SÄÄNNÖT Ottelut pelataan paras kolmestä erästä. Mahdollinen kolmas erä pelataan 10- tie breikkinä. Otteluajat ovat viitteellisiä. Pelit alkavat heti edellisten loputtua. Pelaajien tulee olla

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - Pielaveden Salon, puolivälierien ottelut 1. ottelu: LA 13.3. klo 17:00 Pielavesi 2. ottelu: SU 14.3. klo 17:00 Pielavesi 3. ottelu: TO

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

KILPAILUAKTIIVISUUS VUONNA 2017: OIKEALLA TIELLÄ

KILPAILUAKTIIVISUUS VUONNA 2017: OIKEALLA TIELLÄ sivu 1(5) KILPAILUAKTIIVISUUS VUONNA 217: OIKEALLA TIELLÄ Ohessa tiivistelmä kilpailujen starttimäärien kehityksestä vuonna 217. Kommentit ovat allekirjoittaneen (kursiivilla). Kilpailujen starttimäärien

Lisätiedot

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai 1 A/A Tomi Penttilä/Tero Kallio Metalli 1 3 4 C/D Pekka Salokannel/Markku Saarinen Metalli 49 5 C/C Jouko Rakkolainen/Jorma Hietikko VATE 6 8 B/B Juha Suotmaa/Tuomas

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2017 2018 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2017-2018. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 20. 29.7.2018 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on pienin muutoksin sama kuin vuonna 2017. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava

Lisätiedot

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Matikainen Sami Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Nikkinen Aki Puh. 0500494220 4. Musta

Lisätiedot

Sarjatiedote 2019 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2019 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2019 Pelimuotona on trippeli. Trippelijoukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Yleisinfo Turnaus pelataan Leppävaaran urheilupuistossa (Vanha maantie 15) kolmella tekonurmikentällä Leppävaaran urheilupuistossa ja Lepa-Areenalla. Kenttien

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2018 2019 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2018-2019. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

PRE-turnaus / infopaketti

PRE-turnaus / infopaketti PRE-turnaus 25.-26.8.2018 / infopaketti Suomen Palloliitto / Keski-Suomen valmennuskeskus LOHKOJAKO JA OTTELUOHJELMA 07-syntyneet 08-09-syntyneet Lohko A Lohko B PaRi 07 PaRi 08 Komeetat 08 Komeetat 07

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130 4. Padel Club

Lisätiedot

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ Osanottajia 78 pelaajaa ja kilpailuluokkia 17. TULOKSET: Miesten joukkue 1. Tomi Penttilä/Tero Kallio, Metalli

Lisätiedot

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:

Lisätiedot

SPTL:N HALLITUKSEN LIITTOKOKOUKSELLE ESITTÄMÄT SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE

SPTL:N HALLITUKSEN LIITTOKOKOUKSELLE ESITTÄMÄT SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE SPTL HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE 2016-17 sivu 1 (5) SPTL:N HALLITUKSEN LIITTOKOKOUKSELLE ESITTÄMÄT SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE 2016-17 1) KILPAILUVALIOKUNNAN EHDOTUKSET Hallitus on

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Urheilua ja elämyksiä Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Huippu-urheilu Beach volley ja lentopallo ovat suomalaisia menestyslajeja. Fanit ja media seuraavat edustusjoukkueitamme kotimaassa ja ulkomailla.

Lisätiedot

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A MIEHET A Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Tampereen kaupunki Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Sataedu Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot