SPTL:N. Joukkue- ja A-luokan SM-kilpailut Koskella Tl

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SPTL:N. Joukkue- ja A-luokan SM-kilpailut Koskella Tl"

Transkriptio

1 SPTL:N Joukkue- ja A-luokan SM-kilpailut Koskella Tl

2

3 Tervetuloa SM-pöydille Koskelle Kosken liikuntahalli on tuttu suorituspaikka lähes jokaiselle suomalaiselle pöytätennisihmiselle. Kosken Malja on maamme GP-kilpailuja ja Pöytätennisliiton kesäleiri on pidetty samoissa tiloissa jo vuodesta Edellisen Koskella pelattiin SM-mitaleista samassa kisassa kaksi vuotta sitten. Kuluneen kahden vuoden aikana Kaiku on vakiinnuttanut paikkansa ykkösdivisioonan kärkijoukoissa - kokonaan omin kasvatein - ja ottanut melkoisen otteen kotimaisesta miesjunioripingiksestä. Tänä syksynä starttasi taas uusi pingiskoulu, joten Alex ja Miro eivät jääne viimeiseksi koskelaiseksi pingissukupolveksi. Saamme mainiota ja pitkäjänteistä tukea niin emoseuraltamme Kosken Kaiulta, Kosken Tl kunnalta kuin Kosken Osuuspankiltakin. Tänä vuonna meidän on kiittäminen myös Stigaa, jonka myötävaikutuksella harjoituspöytätilanteemme on edelleen parantunut merkittävästi. Sama nöyrä kiitos on esitettävä muille yhteistyökumppaneillemme sekä ennen kaikkea mainiolle talkooväellemme: Koskella ei kilpailujen järjestäminen ole yksinäistä hommaa. Käytyjen kisojen perusteella pelaajat huomannevat, että annettu palaute kannattaa. Ensin hankimme seinille pressut ja tämän syksyn uudistus on entistä paremmat valaisimet. Palautetta otetaan mielellään vastaan tälläkin kertaa. Pelataan rehdit SM-taistot ja nähdään taas tammikuussa GP-kilpailuissa. Tervetuloa Koskelle Esko Heikkinen puheenjohtaja Kosken Kaiun pöytätennisjaosto

4 Kosken Tl kunnan tervehdys Kaksi vuotta sitten Kosken Kaiun pöytätennisjaosto järjesti historiansa ensimmäiset SM-kilpailut. Ne sujuivat mainiosti ja muistissa on mm. onnistunut lähetys netti-tv:ssä. Uskon, että kunnan yli 50 vuotta kestänyt pöytätennisperinne saa tälläkin kertaa arvoistaan jatkoa. Parissa vuodessa koskelaisessa pingiksessä on tapahtunut yhtä jos toistakin. Kaikessa toiminnassa johtotähtenä on ollut kehittäminen ja kehittyminen. Jaosto on mm. varsin omatoimisesti hankkinut maan ehkä parhaan kilpailukaluston. Tällaisten toimenpiteiden tukemisessa kunta on mielellään mukana. Teimme myös mainiota yhteistyötä koulun salin ja liikuntahallin valaisimien vaihdossa. Yhteistyön tuloksista nauttivat kaikki näidenkin kisojen pelaajat. On sanomattakin selvää, että Veikka Flemmingin, Alex Naumin ja Miro Seitzin johdolla Kosken Tl kunta ja Kaiku tulevat nauttimaan menestyksestä myös tulevaisuudessa. Kunta on ollut aktiivisesti mukana tukemassa Kaiun pöytätenniksen kehittymistä nykyiseen muotoonsa. SMkisojen kynnyksellä haluan lämpimästi onnitella Kaiun pöytätennisjaostoa ja toivottaa menestyksellisiä kisoja. Jari Kesäniemi kunnanjohtaja Kosken Tl kunta Kunta myy omakotitontteja keskustasta, mm. Urheilupuiston, Vinarin, Harakkamäentien, Kumpulantien, Museokaaren ja Jokimetsän alueilta. Jokimetsän alueelta on myös mahdollisuus ostaa kaksi rinnakkaista tonttia yhden tontin rakentamisvelvollisuudella. Omakotitonttien hinnat ovat 1,70 /m2. KOSKEN TL KUNTA Härkätie 5, Koski Tl puh

5 AIKATAULUT Lauantai MA-poolit 9 (pöydät 4-12) MJO 1. kierros (6 joukkuetta), kahdella pöydällä (pöydät 1-6) MA Consolation-poolit MNA-poolit 5 (pöydät 1,3,5,7,ja 9) MA 1. cup-kierros, 2 ottelua, muilla 32 parhaan joukossa lepokierros MA Consolation-cup alkaa MA 2. cup-kierros (16 pelaajaa), 8 ottelua (pöydät 1-8) MNA 1. cup-kierros (4 paria), 2 ottelua, pöydät 9 ja 10, muilla pareilla lepokierros MJO puolivälierät, pöydät 1-2, 3-4, 7-8 ja 9-10, kahdella pöydällä MNA puolivälierät MNA välierät MNA loppuottelu ja palkintojenjako Sunnuntai (käytössä 6 pöytää) MA, puolivälierät (pöydät 3-6) MA välierät MJO välierät (yhdellä pöydällä, pöydät 1 ja 2) MA finaali MA palkintojenjako MJO loppuottelu ja palkintojenjako

6 Hyvät pöytätenniksen ystävät SPTL:n kilpailuvaliokunnan puolesta toivotan kaikki pöytätenniksen ystävät tervetulleeksi Koskelle nauttimaan kilpailutunnelmasta Joukkue-SM:n ja M-2200 luokan SM-kisojen merkeissä. Nämä perinteiset kilpailut ovat olleet jo pitkään yksi SPTL:n kilpailukalenterin syyskauden kohokohdista, eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta. Joukkueiden Suomen-mestaruus ja M-2200 luokan mestaruudet ovat monille pelaajille yhtä tärkeitä kuin henkilökohtaiset SM-kilpailut ja SM-sarjan ratkaisupelit keväällä. Koska kisat pelataan tänä vuonna Koskella, täytyy esiin nostaa positiivisessa mielessä kilpailujen järjestäjäseura Kosken Kaiku. Kaiku on erittäin pirteä uusvanha seura, josta huokuu perinteitä, mutta samalla on myös nähtävissä valoisa tulevaisuus. Seuran nuorten pelaajien otteet kotisalissaan ovat ehdottomasti seuraamisen arvoisia muidenkin kuin koskelaisten näkökulmasta. Seuran talkooporukan kilpailuissa tarjoama lämmin ruoka sopii hyvin nykyaikaan, mutta samalla se muistuttaa myös historiasta. Talkoovoimat ovat yhä tänäänkin tärkeä osa seurojen toimintaa. Kosken Kaiku on monella tapaa hyvin esimerkillinen seura Suomen pöytätenniskartalla. Henkilökohtaisesti pistän ilolla merkille, että M-2200 luokan kaksinpeleihin ovat osallistuneet lähes kaikki eteenpäin pyrkivät nuoret pelaajat. Kisat ovat osallistujamäärällä mitattuna pienemmät kuin mihin viime vuosina on totuttu, mutta taso ei ole matalampi. Joukkueiden mestaruuksista ei tänä vuonna pelata naisten puolella valitettavasti ollenkaan, mutta miesten puolella taistelussa mukana ovat kaikki tutut seurat ja pelaajat. Onko Tampereen PT 75 edelleen vahva vai meneekö mestaruus tänä vuonna Turun Kaiulle? Mitä tekevät Wega ja PT Espoo? Miten pitkälle järjestävän seuran rahkeet riittävät? Yllättääkö junioripitoinen MBF? Kysymyksiä on paljon ja näihin vastauksen tarjoaa tämä pöytätenniksentäyteinen viikonloppu. Antoisaa ja viihdyttävää pöytätennistapahtumaa kaikille pöytätennisihmisille. Teemu Oinas Suomen Pöytätennisliiton kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Suomen Pöytätennisliitto

7 Ohjeita pelaajille Kulje pelipöydällesi vain keskikäytävää pitkin - älä vietä aikaasi käytävällä muina aikoina Pooleista menee kaksi pelaajaa/paria jatkopeleihin. Kaksinpelin pooleissa 3. ja 4. sijoittuneet voivat ilmoittautua lohdutusluokkaan heti oman poolin päätyttyä Kaikki ottelut pelataan paras viidestä -menetelmällä Kaksinpelin ja nelinpelin cup-arvonnat julkaistaan vasta poolien päätyttyä Lämmittelypöytiä on koulun salissa, portaat ylös kanttiinin ovea vastapäätä. Koulun pöytiä saatetaan käyttää myös MA-lohdutusluokan peleihin. Käytä hyväksesi koulun puolella sijaitsevan kanttiinin palveluja tarjolla mm. hyvää kotiruokaa

8 Kosken Kaiun tervehdys Kosken Kaiku on urheilun yleisseura, joka on perustettu vuonna Tällä hetkellä Kaiun lajit ovat: hiihto, lentopallo, pöytätennis, salibandy, suunnistus, tennis ja yleisurheilu. Lisäksi seuran nimissä voi harrastaa kuntourheilua ja veteraaniurheilua. Koskelaiset pöytätenniksen pelaajat ovat menestyneet määrätietoisen valmennustyön ja harjoittelun ansiosta. Kaiun nuoret pelaajat ovat kansalista kärkeä ja seuraan on saatu uusia nuoria lupaavia pelaajia. Pöytätennisjaostossa on innostuneiden pelaajien ja valmentajien lisäksi aktiivisia seuratoimijoita ja talkootyön tekijöitä. Tällä joukolla myös suurten turnausten järjestelyt toimivat mallikkaasti. Kosken Malja-turnaus on kerännyt pöytätenniksen huippuja Koskelle jo useana vuonna. SM-turnauksen järjestäminen on jälleen iso haaste, jonka pöytätennisjaosto on ottanut rohkeasti vastaan. Toivon kaikille urheilijoille menestystä ja rehtiä kilpailuhenkeä Sakari Virtanen puheenjohtaja Kosken Kaiku ry

9 Joukkue- & 2200 SM M-2200 lauantai poolit alk klo RN Pooli A Seura Voitot Erät Pisteet Sija Riku Autio KoKa Florent Debazac PT Espoo Janne Vuorinen TuKa RN Pooli B Seura Voitot Erät Pisteet Sija Markus Myllärinen TuKa Sami Ruohonen KoKa Jussi Mäkelä TIP-70 RN Pooli C Seura Voitot Erät Pisteet Sija Chau Dinh Huy PT Espoo Veikka Flemming KoKa Jouko Manni TuKa RN Pooli D Seura Voitot Erät Pisteet Sija Jani Kokkonen Wega Alex Naumi KoKa Tomi Penttilä TuPy Jori Haataja Pallas RN Pooli E Seura Voitot Erät Pisteet Sija Roni Kantola TuKa Aleksi Mustonen TIP Jannika Oksanen LPTS Juha Suotmaa Pallas RN Pooli F Seura Voitot Erät Pisteet Sija Christian Mattsson HIK Leo Kivelä LPTS Xisheng Cong PT Espoo Joonas Paasioksa TuKa

10 RN Pooli G Seura Voitot Erät Pisteet Sija Jan Nyberg MBF Ismo Lallo TuKa Tero Penttilä HIK Niko Pihajoki TuPy RN Pooli H Seura Voitot Erät Pisteet Sija Juha Äänismaa HIK Emil Rantatulkkila MBF Roger Söderberg BF Miro Seitz KoKa RN Pooli I Seura Voitot Erät Pisteet Sija Tero Tamminen TuKa Juha Kangas TuPy Mikhail Kantonistov PT Espoo Teppo Ahti KoKa

11 Joukkue- & 2200 SM M-joukkue Lauantai klo RN Seura 1 30 TuKa KoKa 5 81 MBF TuPy PT Espoo Wega TuKa HIK TIP PT Espoo PT 75 KOSKEN SÄHKÖ OY Pertti Kujala Sähköasennuksia vuosikymmenten kokemuksella

12 Joukkue- & 2200 SM MN-2200 Lauantai klo RN Pooli A Seura Voitot Erät Pisteet Sija Myllärinen / Kantola TuKa Muinonen / Kivelä LPTS Cong / Kantonistov PT Espoo RN Pooli B Seura Voitot Erät Pisteet Sija Autio / Ruohonen KoKa Mattsson / To. Penttilä HIK / TuPy Kangas / Pihajoki TuPy RN Pooli C Seura Voitot Erät Pisteet Sija Tamminen / Kokkonen TuKa / Wega Rantatulkkila / Nyberg MBF Söderberg / Manni BF-78 / TuKa RN Pooli D Seura Voitot Erät Pisteet Sija Huy / Debazac PT Espoo V. Flemming / Mustonen KoKa / TIP Oksanen / Mäkelä LPTS / TIP Seitz / Ahti KoKa RN Pooli E Seura Voitot Erät Pisteet Sija J. Flemming / Lallo KoKa / TuKa Äänismaa / Te. Penttilä HIK Naumi / Paasioksa KoKa / TuKa Haataja / Suotmaa Pallas

13

14

15

16

Joukkue-SM. Koskella Tl

Joukkue-SM. Koskella Tl Joukkue-SM Koskella Tl 29.-30.10.2011 Kosken Tl kunnan tervehdys Kosken Kaiun pöytätennisjaostolla on pitkät ja kunniakkaat perinteet. Pöytätennistä on Koskella pelattu perimätiedon mukaan vuodesta 1962.

Lisätiedot

IX KOSKENMALJA GP 4.-5.1.2014

IX KOSKENMALJA GP 4.-5.1.2014 IX KOSKENMALJA GP 4.-5.1.2014 VIII KOSKEN MALJA GP 4.-5.1.2014 Luokkien alkamisajat ja osanottajamäärät Lauantai 9.00 M17 GP poolit 4 poolia / 13 pelaajaa 10.00 M-1900 poolit 7 poolia / 26 pelaajaa 11.00

Lisätiedot

Kosken Tl kunta on aktiivisesti mukana tukemassa Kaiun pöytätenniksen kehittymistä ja haluaa toivottaa menestyksellisiä kisoja.

Kosken Tl kunta on aktiivisesti mukana tukemassa Kaiun pöytätenniksen kehittymistä ja haluaa toivottaa menestyksellisiä kisoja. Kosken Tl kunta on aktiivisesti mukana tukemassa Kaiun pöytätenniksen kehittymistä ja haluaa toivottaa menestyksellisiä kisoja. Kunta myy omakotitontteja keskustasta, mm. Urheilupuiston, Vinarin, Harakkamäentien,

Lisätiedot

KoKalaisten SM-mitalit

KoKalaisten SM-mitalit KoKalaisten SM-mitalit Vuosi Mitali Mitalisti Luokka/kilpailu 2016 Kulta 17-vuotiaat joukkuekilpailu Esa Kanasuo Kulta 17-vuotiaat nelinpeli Kulta 15-vuotiaat kaksinpeli Hopea 17-vuotiaat kaksinpeli Pronssi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2015 Tero Naumi Esko Akkanen Pasi Autio Jouko Flemming Esko Heikkinen Antti Posti Jarmo Ruohonen Marko

Lisätiedot

Mejlans Bollförening r.f.

Mejlans Bollförening r.f. Luokka: Alkupoolit: Jatkopelit: Consolation: Finaali: MJ-13 9.3 klo 10:00 klo 13:00 klo 13:00 klo 17:30 MJ-15 9.3 klo 14:00 klo 18:00 klo 18:30 10.3 klo 11:00 MJ-17 9.3 klo 16:30 klo 19:00 klo 19:00 10.3

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2016 Tero Naumi Puheenjohtaja Esko Akkanen Pasi Autio Jouko Flemming (erosi jaostosta syksyllä 2016) Esko

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2018 Tero Naumi Esko Akkanen Pasi Autio Esko Heikkinen Antti Posti Jarmo Ruohonen Marko Seitz Jyrki Ylenius

Lisätiedot

Kilpailu Juniori-SM 2010 Järjestäjä TIP-70 Luokka MJ-15 joukkue Pvm La 13.3.2010 Klo 10.00

Kilpailu Juniori-SM 2010 Järjestäjä TIP-70 Luokka MJ-15 joukkue Pvm La 13.3.2010 Klo 10.00 Kilpailu Järjestäjä TIP-70 Luokka MJ-15 joukkue Pvm La 13.3.2010 Klo 10.00 klo - pöydät 1 MBF 1 Helsinki 2 -- 11.50-1,2 3 Pt 75 Tampere 10.00-1,2 4 Wega Helsinki 13.40-1,2 5 KuPTS Kuopio 10.00-3,4 6 TuPy

Lisätiedot

Mejlans Bollförening r.f. Joukkue & A SM Lauantai Sunnuntai Poolit 9:30 Semi 12:00 Kvartta 16:00 Finaali 15:00

Mejlans Bollförening r.f. Joukkue & A SM Lauantai Sunnuntai Poolit 9:30 Semi 12:00 Kvartta 16:00 Finaali 15:00 Lauantai 29.10 Sunnuntai 30.10 MJO MJO Poolit 9:30 Semi 12:00 Kvartta 16:00 Finaali 15:00 M-2200 NJO Poolit 1:00/16:00 Finaalipooli 12:00 MN-2200 M-2200 Poolit 18:00 Jatko 32 10:00/10:30 Jatko 16 11:30

Lisätiedot

1-divisioona: LPTS. Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com

1-divisioona: LPTS. Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com 1-divisioona: LPTS Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com Lahden urheilutalo, Jalkarannantie 10, Lahti Wega 2 Kimmo Arenius Mannerheimintie 89 B 48, 00270 Helsinki

Lisätiedot

NN 1. Eriksson Sofie/Luo Yumo ParPi/TIP Eriksson Pihla/Lundström Annika MBF/MBF 3. Oksanen Jannika/Kirichenko Anna LPTS/PT Espoo

NN 1. Eriksson Sofie/Luo Yumo ParPi/TIP Eriksson Pihla/Lundström Annika MBF/MBF 3. Oksanen Jannika/Kirichenko Anna LPTS/PT Espoo NN 1. Eriksson Sofie/Luo Yumo ParPi/TIP-70 2. Eriksson Pihla/Lundström Annika MBF/MBF 3. Oksanen Jannika/Kirichenko Anna LPTS/PT Espoo SN 1. Laane Lauri/Luo Yumo TIP-70/TIP-70 2. Oksanen Jannika/Soine

Lisätiedot

SPTL Turun pm kilpailut Tulokset M/N11 M11/15-JATKO M11/15

SPTL Turun pm kilpailut Tulokset M/N11 M11/15-JATKO M11/15 SPTL Turun pm kilpailut 27.08.2016 - Tulokset M/N11 1. Vesalainen Matias KoKa 2 (6-2) 2. Vesalainen Rasmus KoKa 1 (5-3) 3. Heikkilä Eelis TuPy 0 (0-6) Vesalainen Matias - Heikkilä Eelis 11-9, 11-6, 11-6

Lisätiedot

1-divisioona: HIK. Christian Mattsson 0400-304443 christian.mattsson@hangostevedoring.fi. Pelipaikka: Hangon keksin kiinteistö, Santalantie 2, Hanko

1-divisioona: HIK. Christian Mattsson 0400-304443 christian.mattsson@hangostevedoring.fi. Pelipaikka: Hangon keksin kiinteistö, Santalantie 2, Hanko 1-divisioona: HIK Christian Mattsson 0400-304443 christian.mattsson@hangostevedoring.fi Hangon keksin kiinteistö, Santalantie 2, Hanko IPT-94 Ari Suikkanen 0500-394201 golfsuide@gmail.com KoKa Pasi Autio

Lisätiedot

SEMIFINAALIT Antti Juutinen - Eero Nordling 7,-11,8,5 Daniel Nguyen - Ari Saapunki 9,8,-9,6

SEMIFINAALIT Antti Juutinen - Eero Nordling 7,-11,8,5 Daniel Nguyen - Ari Saapunki 9,8,-9,6 BC-SM 2015 - Tulokset M-1700-JATKO 1. Antti Juutinen, OPT-86 2. Daniel Nguyen, TIP-70 3. Eero Nordling, TIP-70 3. Ari Saapunki, PT-2000 5. Jari Ruuskanen, TuPy 5. Maris Jansons, MBF 5. Mika Lappalainen,

Lisätiedot

SM 2016 MK La klo 10:00 / 12:00

SM 2016 MK La klo 10:00 / 12:00 MK La klo 10:00 / 12:00 RN Pooli A Seura Voitot Erät Pisteet Sija Pöytä 1 1 2437 Tennilä Otto PT 75 10:00 2 2183 Hyttinen Aleksi JPT 3 2026 Cong Xisheng PT Espoo 4 1891 Laine Harri LPTS RN Pooli B Seura

Lisätiedot

Nyberg Jan - Schnabel Leon 11-4, 11-1, 11-8 Nyberg Jan - Eriksson Pihla 11-7, 11-5, 11-3 Schnabel Leon - Eriksson Pihla 13-11, 11-13, 7-11, 5-11

Nyberg Jan - Schnabel Leon 11-4, 11-1, 11-8 Nyberg Jan - Eriksson Pihla 11-7, 11-5, 11-3 Schnabel Leon - Eriksson Pihla 13-11, 11-13, 7-11, 5-11 PT Espoon syyskisat2008-la - Tulokset MJ-11-JATKO 1. Kantonistov Mikhail, PT Espoo 2. Nyberg Jan, PT Espoo 3. Eriksson Pihla, MBF 3. Eriksson Paju, MBF Kantonistov Mikhail - Nyberg Jan -5,4,-4,10,7 Kantonistov

Lisätiedot

Yhteyshenkilöt 1 Div & 2 Div Kausi 2009-2010 1 DIVISIOONA: HUT 1

Yhteyshenkilöt 1 Div & 2 Div Kausi 2009-2010 1 DIVISIOONA: HUT 1 Yhteyshenkilöt 1 Div & 2 Div Kausi 2009-2010 1 DIVISIOONA: HUT 1 Kari Saarinen Parkuntie 45 as. 2, 05620 Hyvinkää 0400-193189 kari.saarinen(at)zerust.fi Ei tiedossa PT Espoo 2 Tuomas Tiittala Töölöntorinkatu

Lisätiedot

PT Espoon kansalliset su MJ-17 Klo 10:30

PT Espoon kansalliset su MJ-17 Klo 10:30 MJ-17 Klo 10:30 RN Nimi Seura 1 7 Dmitry Vyskubov PT Espoo 1 2 1 3 4 6,9,-5,7 4 17 Thomas Lundström MBF 1 5 C Henri Kuusjärvi MBF 6 4,5,-12,9 6 18 Aleksi Parkkinen TuPy 10,4,8 6 7 8 wo 8 11 Tim Olsbo PuPy

Lisätiedot

Pöytätenniksen SM-sarja ennakolta tasainen

Pöytätenniksen SM-sarja ennakolta tasainen Pöytätenniksen SM-sarja ennakolta tasainen Pöytätenniksen SM-sarja käynnistyy perinteisesti Tampereella syyskuun 17. päivänä. Viime kaudesta sarjasta pudonneiden PT Espoon ja TIP-70:n kakkosjoukkueiden

Lisätiedot

BC-SM Tuloksia

BC-SM Tuloksia BC-SM Tuloksia 22.-23.10.2016 M-1900 Pooli A 1 1924 Ingman Mats KoKu 4 6 0 67 41 1 2 1744 Riihimäki Vesamatti HarSpo 3 3 4 66 71 2 3 1611 Seppälä Marko OPT-86 2 1 6 53 74 3 1-3: 11-8 11-4 11-4 2-3: 8-11

Lisätiedot

Juniori SM TIP 70 MJ 13 joukkue

Juniori SM TIP 70 MJ 13 joukkue MJ 13 joukkue Pvm la. Klo 10.00 Kilpailu Järjestäjä Luokka 1 MF 1 Helsinki 2 MF1 3 MF 3 Helsinki Westika 5 0 4 Westika Helsinki 5 2 MF 1 5 2 5 Kuopion PTS Kuopio 6 Paraisten Pingis Parainen PT Espoo 1

Lisätiedot

1-divisioona: LPTS. Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com

1-divisioona: LPTS. Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com 1-divisioona: LPTS Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com Lahden urheilutalo, Jalkarannantie 10, Lahti Wega 2 Pekka Kolppanen Maasälväntie 14 E 111, 00710 Helsinki

Lisätiedot

PT Espoon kevätkisat GP Arvonnat Lauantai 6. huhtikuuta

PT Espoon kevätkisat GP Arvonnat Lauantai 6. huhtikuuta PT Espoon kevätkisat GP Arvonnat Lauantai 6. huhtikuuta MK GP (klo 16:30, 28 osallistujaa) Räsänen Mika PT Espoo, 2414 Hattunen Sami LPTS, 2181 Räsänen Aleksi PT Espoo, 2051 Hakaste Lauri MBF, 1926 O'Connor

Lisätiedot

1-divisioona: LPTS. Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com

1-divisioona: LPTS. Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com 1-divisioona: LPTS Risto Pitkänen Norolantie 19, 15270 Kukkila 0400-498899 risto.pitkanen@tloy.com Lahden urheilutalo, Jalkarannantie 10, Lahti Wega 2 Kimmo Arenius Mannerheimintie 89 B 48, 00270 Helsinki

Lisätiedot

KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA : KASVU JATKUU

KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA : KASVU JATKUU Kilpailuaktiivisuus kaudella 216-17 19.9.217 sivu 1(5) KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA 216 17: KASVU JATKUU Ohessa tiivistelmä kilpailujen starttimäärien kehityksestä kaudella 216 17. Kommentit ovat allekirjoittaneen

Lisätiedot

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 1.0

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 1.0 SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 1.0 2 (8) Dokumentin tiedot Dokumentti: Rating-manuaali Lisätieto: Versio: versio 1.0 Tekijä: SPTL Viimeksi muokattu: 22.9.2010 Dokumentin historia Versio

Lisätiedot

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 2.0

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 2.0 SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 2.0 2 (8) Dokumentin tiedot Dokumentti: Rating-manuaali Lisätieto: Versio: versio 2.0 Tekijä: SPTL Viimeksi muokattu: 30.1.2014 Dokumentin historia Versio

Lisätiedot

PT Espoon syyskisat GP (Valio) Lauantain pooliarvonnat

PT Espoon syyskisat GP (Valio) Lauantain pooliarvonnat PT Espoon syyskisat GP (Valio) Lauantain pooliarvonnat MK GP O'Connor Miikka PT 75, 2316 Valasti Veeti PT Espoo, 2119 Pitkänen Toni PT-Helsinki, 1974 Kujala Henri OPT-86, 1853 Jormanainen Jani PT Espoo,

Lisätiedot

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 3.0 MUUTOKSET KAUDELLE 2014-15

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 3.0 MUUTOKSET KAUDELLE 2014-15 SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO RATING-MANUAALI VERSIO 3.0 MUUTOKSET KAUDELLE 2014-15 2 (8) Dokumentin tiedot Dokumentti: Rating-manuaali Lisätieto: Versio: versio 3.0 Tekijä: SPTL Viimeksi muokattu: 28.7.2014

Lisätiedot

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai

AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai 1 A/A Tomi Penttilä/Tero Kallio Metalli 1 3 4 C/D Pekka Salokannel/Markku Saarinen Metalli 49 5 C/C Jouko Rakkolainen/Jorma Hietikko VATE 6 8 B/B Juha Suotmaa/Tuomas

Lisätiedot

Nimi Seura Rating

Nimi Seura Rating Osallistujat No. Nimi Seura 1 Selma Suikkanen IPT-94 2 Esa Kanasuo KoKa 3 Alex Naumi KoKa 4 Mika Pylkkänen KoKa 5 Miro Seitz KoKa 6 Matias Vesalainen KoKa 7 Rasmus Vesalainen KoKa 8 Noah Steif MBF 9 Leo

Lisätiedot

Pöytätennis DE-SM Seinäjoen Urheilutalo

Pöytätennis DE-SM Seinäjoen Urheilutalo Pöytätennis DE-SM 15.-16.9.2018 Seinäjoen Urheilutalo PÖYTÄTENNISLIITON TERVEHDYS Suomen Pöytätennisliiton puolesta tervehdin ilolla DE-SM-kilpailujen järjestäjiä ja osanottajia. Seurakonsortio Seinäjoen

Lisätiedot

KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA HYVIN MENEE MUTTA MENKÖÖN

KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA HYVIN MENEE MUTTA MENKÖÖN sivu 1(5) KILPAILUAKTIIVISUUS KAUDELLA 218-19 HYVIN MENEE MUTTA MENKÖÖN Ohessa tiivistelmä kilpailujen starttimäärien kehityksestä kaudella 218-19. Kommentit ovat allekirjoittaneen (kursiivilla). HUOM!

Lisätiedot

Friday Fr_Aloittelijat 1. Mäkinen Pirkko TIP Götherström Maria Hammarby IF BTF

Friday Fr_Aloittelijat 1. Mäkinen Pirkko TIP Götherström Maria Hammarby IF BTF Friday Fr_Aloittelijat 1. Mäkinen Pirkko TIP-70 2. Götherström Maria Hammarby IF BTF Fr_M10 1. Jansons Rolands, Spinni 2. Nyberg Johan, PT Espoo 3. Naumi Alex, KoKa 3. Eriksson Sofie, ParPi 5. Pitkänen

Lisätiedot

Wega-malja 2018: lauantain raportti Päivitetty klo 17 raporter-are ja Stephen Elop pahoittelevat kammottavan huonolaatuisia kuvia.

Wega-malja 2018: lauantain raportti Päivitetty klo 17 raporter-are ja Stephen Elop pahoittelevat kammottavan huonolaatuisia kuvia. 1 (5) Wega-malja 2018: lauantain raportti Päivitetty 3.2.2018 klo 17 raporter-are ja Stephen Elop pahoittelevat kammottavan huonolaatuisia kuvia. Wega-malja on tänäkin vuonna ilahduttavan iso tapahtuma.

Lisätiedot

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ Osanottajia 78 pelaajaa ja kilpailuluokkia 17. TULOKSET: Miesten joukkue 1. Tomi Penttilä/Tero Kallio, Metalli

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Ilmoittautumiset / Veteraani-SM , Tampere

Ilmoittautumiset / Veteraani-SM , Tampere Ilmoittautumiset / Veteraani-SM 27.-28.1.2018, Tampere M40, La Sorvisto Mika OPT-86, Rating: 2259 Miettinen Esa TIP-70, Rating: 2226 Ågren Pekka OPT-86, Rating: 2165 Tuomola Mika PT 75, Rating: 2149 Ikonen

Lisätiedot

PT 75 Kansalliset POOLIEN TULOKSET

PT 75 Kansalliset POOLIEN TULOKSET PT 75 Kansalliset 13.5.2017 - POOLIEN TULOKSET MK Pooli A 1 2400 Tennilä Otto PT 75 4 6 1 74 52 1 2 1899 Grönhage Christian Halex 3 4 5 82 88 2 3 1804 Kylliö Joonas TIP-70 2 2 6 68 84 3 1-3: 11-9 11-7

Lisätiedot

KILPAILUAKTIIVISUUS VUONNA 2018: EDELLEEN PLUSSALLA

KILPAILUAKTIIVISUUS VUONNA 2018: EDELLEEN PLUSSALLA Kilpailuaktiivisuus vuonna 218 21.12.218 sivu 1(5) KILPAILUAKTIIVISUUS VUONNA 218: EDELLEEN PLUSSALLA Ohessa tiivistelmä kilpailujen starttimäärien kehityksestä vuonna 218. Kommentit ovat allekirjoittaneen

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

PT 75 Kansalliset ja AY. Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Rating, alkaa: Su, hinta: 12 EUR Yht. 12 EUR

PT 75 Kansalliset ja AY. Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Rating, alkaa: Su, hinta: 12 EUR Yht. 12 EUR PT 75 Kansalliset ja AY Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Yht. 12 EUR Akkanen Juha MPS, Rating: 1575 M50-AY, alkaa: Su, hinta: 10 EUR Yht. 52 EUR Andersson Janne Halex, Rating: 1048 Antinoja Jari SeSi, Rating:

Lisätiedot

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO MIESTEN RANKINGJÄRJESTELMÄN PERUSTEET

SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO MIESTEN RANKINGJÄRJESTELMÄN PERUSTEET SUOMEN PÖYTÄTENNISLIITTO MIESTEN RANKINGJÄRJESTELMÄN PERUSTEET VERSIO 1.6 Sisällysluettelo 1 Dokumentin tiedot...2 1.1 Dokumentin historia...2 2 Yleistä...3 3 Pelaajan pistearvo...3 4 Kilpailuista saatavat

Lisätiedot

AIKATAULUT: VAPAA PÄÄSY

AIKATAULUT:  VAPAA PÄÄSY B-POIKIEN SM-FINAALIT Nurmohalli ja Nurmon yläaste AIKATAULUT: www.jymylentis.sporttisaitti.com 1 VAPAA PÄÄSY 2 Tervetuloa Seinäjoelle! Seinäjoki tunnetaan vahvana liikuntakaupunkina. Palloilulajeista

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT - - Pielaveden, finaalien ottelut 1. ottelu: LA 10.4. 12:45 Oulu 2. ottelu: TI 13.4. 19:30 Oulu 3. ottelu: LA 17.4. 13:45 Kuopio 4. ottelu: SU

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

Alempien vöiden mestaruus Vantaa

Alempien vöiden mestaruus Vantaa Alempien vöiden mestaruus 2006 Miehet -45 kg 1. Sami Hautala 4.k BUD 2. Tuomas Konttinen 4.k HON 3. Joni Malinen 5.k KAU Miehet -50 kg 1. Julien Gaubusseau 4.k PIR Miehet -55 kg 1. Lauri Hietaharju 4.k

Lisätiedot

KILPAILUAKTIIVISUUS VUONNA 2017: OIKEALLA TIELLÄ

KILPAILUAKTIIVISUUS VUONNA 2017: OIKEALLA TIELLÄ sivu 1(5) KILPAILUAKTIIVISUUS VUONNA 217: OIKEALLA TIELLÄ Ohessa tiivistelmä kilpailujen starttimäärien kehityksestä vuonna 217. Kommentit ovat allekirjoittaneen (kursiivilla). Kilpailujen starttimäärien

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT Kuljun, Lempoisten ja Sääksjärven liikuntahalleilla la-su 24.-25.3.2018 Sarjat: Miehet kaksinpeli Miehet nelinpeli Naiset kaksinpeli Naiset nelinpeli Miehet 60 kaksinpeli Pojat

Lisätiedot

Suomen Pöytätennisliitto

Suomen Pöytätennisliitto Sivu 1/13 Luokituspisteet Alla näet kuluvalla kaudella saavutetut luokituspisteet. Ilmoitathan sivuston ylläpitäjälle mikäli havaitset tiedoissa virheitä. Asteriski (*) tarkoittaa luokkanousua. Nimi Seura

Lisätiedot

Joni Karvonen FC Piuha - FC Punaiset Asteroidit 2-1. Jani Sillanpää Kapun Kojootit - FC Lars 5-1

Joni Karvonen FC Piuha - FC Punaiset Asteroidit 2-1. Jani Sillanpää Kapun Kojootit - FC Lars 5-1 kierros ottelu nro pvm kotijoukkue vierasjoukkue Tulos 1 1 5.6.2011 Metalli 55 - Peräkylän Voima 7-0 Jani Suominen 2 Pertti Satokangas 2 Samu Jääskelä Petri Aho 1 2 5.6.2011 Verkkalan Raitis - Kaarikujan

Lisätiedot

Alle 17- ja alle 15-vuotiaiden SM-kilpailujen kilpailusäännöt (hyväksytty hallituksen kokouksessa )

Alle 17- ja alle 15-vuotiaiden SM-kilpailujen kilpailusäännöt (hyväksytty hallituksen kokouksessa ) 9-17. Alle 17-vuotiaiden Suomen mestaruuskilpailut 9-17.1 Osallistumisoikeus 9-17.1.1 Alle 17-vuotiaiden Suomen mestaruuskilpailuihin saavat osallistua pelaajat, jotka sinä kalenterivuonna, johon kyseisen

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - Pielaveden Salon, puolivälierien ottelut 1. ottelu: LA 13.3. klo 17:00 Pielavesi 2. ottelu: SU 14.3. klo 17:00 Pielavesi 3. ottelu: TO

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA

ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 1 ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 2017 2018 Istumalentopallossa pelataan kaudella 2017-18 miesten SM-sarja, naisten SM-turnaus, ykkössarja, Suomen Cup-turnaus ja veteraanien miesten M50 sekä naisten N40 sarjojen

Lisätiedot

PT 75 kansalliset ja AY-kisat - Arvonnat

PT 75 kansalliset ja AY-kisat - Arvonnat PT 75 kansalliset ja AY-kisat - Arvonnat LAUANTAIN LUOKAT MK Mustonen Aleksi TIP-70, 2228 Marjamäki Antti PT 75, 1847 Myllymäki Kim Halex, 1832 Mäkelä Jussi TIP-70, 2093 Annunen Janne OPT-86, 1867 Jokinen

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT Kuljun ja Lempoisten liikuntahalleilla pe-su 1.-3.4.2016 Sarjat: Miehet kaksinpeli Miehet nelinpeli Naiset kaksinpeli Miehet C-lk kaksinpeli T/P10 minitennis Kaksinpeli sarja

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

päivitetty :15 HUOM. KAIKKI AJAT PÄIVÄN ENSIMMÄISTÄ OTTELUA LUKUUNOTTAMATTA OVAT ARVIOITUJA OTTELUN ALKAMISAIKOJA

päivitetty :15 HUOM. KAIKKI AJAT PÄIVÄN ENSIMMÄISTÄ OTTELUA LUKUUNOTTAMATTA OVAT ARVIOITUJA OTTELUN ALKAMISAIKOJA PADEL SM 05 päivitetty 9.8.05 9:5 HUOM. KAIKKI AJAT PÄIVÄN ENSIMMÄISTÄ OTTELUA LUKUUNOTTAMATTA OVAT ARVIOITUJA OTTELUN ALKAMISAIKOJA Otteluiden voitosta pistettä. Tasapisteissä lasketaan ensin voitetut

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2015 Yhteensä 23 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

4.8 Järjestys karsintalohkoissa ja sarjana (Taulukko 2) pelattavissa turnauksissa

4.8 Järjestys karsintalohkoissa ja sarjana (Taulukko 2) pelattavissa turnauksissa SPTL sääntövaliokunta 8.4.2010 sivu 1 (8) 1. Muutos kohtaan 4.8 Järjestys karsintalohkoissa ja sarjana (Taulukko 2) pelattavissa turnauksissa siirrytään ITTF:n kansainvälisissä kilpailuissa käyttämään

Lisätiedot

MK-avoin Pooli 1 Ottelunro Klo Pisteet Erät Lopputulos:

MK-avoin Pooli 1 Ottelunro Klo Pisteet Erät Lopputulos: MKavoin a Kivimäki Janne ab 21 10:20 217, 2110 20 WO b Mäkelä Tero cd 22 10:20 1221, 1021 02 c Karjalainen Jesse ac 42 11:40 218, 215 20 d Viljakainen Matias bd 43 11:40 WO ad 65 13:00 1521, 2116, 1421

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma TOKO-SM 2015 T O K O Käsiohjelma Kilpailun ylituomarin tervehdys Jo toistamiseen olen saanut kunnian toimia täällä Pohjois-Hämeen kennelpiirissä järjestettävässä TOKO-SM -kilpailussa sekä ylituomarina

Lisätiedot

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 olivat historian viidennet maailmanmestaruuskilpailut ja kolmannet miesten MM kisat. Ne pela4in Norjassa.

Lisätiedot

SM-Liigan puolivälierien aikataulu on seuraava (paras viidestä): Naisten SM-sarjan puolivälierien aikataulu on seuraava (paras kolmesta):

SM-Liigan puolivälierien aikataulu on seuraava (paras viidestä): Naisten SM-sarjan puolivälierien aikataulu on seuraava (paras kolmesta): Kiireinen käsipallo kevät 2012 tulossa! Maaliskuun lopulla alkaa kiireinen käsipallo kevät. Miesten SM-Liigan ja naisten SM-sarjan pudotuspelit alkavat. Pudotuspelit kestävät noin kuukauden, kun viimeiset

Lisätiedot

RN Pelaaja Seura Pist. E-v E-h P-v P-h Sija

RN Pelaaja Seura Pist. E-v E-h P-v P-h Sija PT 75 Kansalliset 2016_09_11 - POOLIEN TULOKSET MK Pooli A 1 2387 Tennilä Otto PT 75 4 6 0 68 47 1 2 2119 Lahtinen Jorma LPTS 3 3 4 67 57 2 3 1831 Tuuttila Juhana OPT-86 2 1 6 46 77 3 1-3: 11-6 11-5 13-11

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2017 2018 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2017-2018. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

SPTL:N HALLITUKSEN LIITTOKOKOUKSELLE ESITTÄMÄT SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE

SPTL:N HALLITUKSEN LIITTOKOKOUKSELLE ESITTÄMÄT SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE SPTL HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE 2016-17 sivu 1 (5) SPTL:N HALLITUKSEN LIITTOKOKOUKSELLE ESITTÄMÄT SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE 2016-17 1) KILPAILUVALIOKUNNAN EHDOTUKSET Hallitus on

Lisätiedot

Matches Straumann Games 2014 Kajaanin kansalliset sulkapallon Tähtikisat, Straumann Games 2014 lauantai 15.2.2014, Kajaanihalli

Matches Straumann Games 2014 Kajaanin kansalliset sulkapallon Tähtikisat, Straumann Games 2014 lauantai 15.2.2014, Kajaanihalli Kajaanin kansalliset sulkapallon Tähtikisat, Straumann Games 2014 lauantai 15.2.2014, Kajaanihalli MK-A (12 pelaajaa) Henri Saarela, TeSu - Jussi Isoperkkiö, LaVe 21-15 19-21 21-13. Toni Kemppinen, KajSu

Lisätiedot

SARJAFINAALIT 2018: RAPORTTI

SARJAFINAALIT 2018: RAPORTTI 1 (7) SARJAFINAALIT 2018: RAPORTTI SM-sarjan lopputurnaus, SM-sarjan karsinta ja 1-divisioonakarsinta, Helsinki 21.4.2018 Päivitys 23.4.2018: korjailtu pahimpia kielikukasia Helsingissä vietettiin todellista

Lisätiedot

BC-SM Tuloksia

BC-SM Tuloksia BC-SM Tuloksia 22.-23.10.2016 MN-1900 Pooli A 1 3774 Khosravi Joonatan/Pitkänen Tatu KoKa/Wega 3 5 4 87 88 1 2 3511 Potiris Rafail/Välimäki Vesa PT 75/PT 75 3 4 4 80 77 2 3 3328 Toivanen Jaakko/Rissanen

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT. Sisällysluettelo

KILPAILUSÄÄNNÖT. Sisällysluettelo 1 KILPAILUSÄÄNNÖT Sääntöjä täsmennetty ja muutokset on hyväksytty liittohallituksessa 6.5.2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Pelimuodot ja ottelut 3. Kilpailujen järjestämisluvan hakeminen 4. Kilpailukausi

Lisätiedot

Reikäpelimestaruuskilpailut

Reikäpelimestaruuskilpailut Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys URHEILUKESKUKSEN MAASTOSSA PYÖRÄILLÄÄN Lauantaina 18.7.2015 maastopyöräilyn XCE SM- kilpailut tarjoavat jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä Mynämäen Urheilukeskuksen

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT Kuljun ja Lempoisten liikuntahalleilla pe-su 24.-26.3.2017 Sarjat: Miehet kaksinpeli Miehet nelinpeli Naiset kaksinpeli Naiset nelinpeli Miehet D-lk kaksinpeli Pojat kaksinpeli

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT Pielaveden Tampereen, välierien ottelut 1. ottelu: SU 28.3. 17:00 Pielavesi 2. ottelu: MA 29.3. 18:30 Pielavesi 3. ottelu: KE 31.3. 18:30 Tampere

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A MIEHET A Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Tampereen kaupunki Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Sataedu Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

Pistoolijaoston päivittämät ja hyväksymät vuoden 2017 pistoolirankingkilpailun säännöt

Pistoolijaoston päivittämät ja hyväksymät vuoden 2017 pistoolirankingkilpailun säännöt SAL:n pistoolijaosto Vuosittain käytävän pistoolirankingkilpailun säännöt Pistoolijaoston päivittämät ja hyväksymät vuoden 2017 pistoolirankingkilpailun säännöt 1 Kilpailut Pistoolijaosto päättää mitkä

Lisätiedot

Yleisurheilukausi 2012-13

Yleisurheilukausi 2012-13 Yleisurheilukausi 212-13 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Seuraluokittelupisteet / LeKi 3 25 2 3 31 34

Lisätiedot