TARPIALAINEN Tarpian Suunnan JÄSENTIEDOTE ** N:O 1/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TARPIALAINEN Tarpian Suunnan JÄSENTIEDOTE ** N:O 1/2009-15.3.2009"

Transkriptio

1 Suunnistusta TARPIALAINEN Tarpian Suunnan JÄSENTIEDOTE ** N:O 1/ KEVÄTKOKOUS Aika: Maanantai klo Paikka: Innilän Maja, Sotavallantie 119, Lempäälä Kevätkokousasiat. Kahvitarjoilu TERVETULOA! Johtokunta tarpsu.sporttisaitti.com

2 Alkuvuoden hyvien hiihtokelien myötä on taas tullut HiSukisamenestyksiä. Onnittelut Jari Maunukselalle, Arvo Mikkoselle ja Olli Savikolle! SM-viesti taitaa olla ainoa arvokisatapahtuma, josta mitali on toistaiseksi jäänyt saamatta (neljäs sija sarjassa H45). Mikkonen H75 sai hopeat WMOC:sta ja SM-pitkältä; kultaa AM-keskimatkalta ja AM-pitkältä. SM-keskimatkalla väri himmeni pronssiksi. Maunuksela H45 voitti aluemestaruuden sekä keskimatkalla että pitkällä. SM-keskimatkalla Jari otti pronssin. Kuntosuunnistuksissa yhteistyö Pirkkalan Hiihtäjien kanssa on jatkumassa tänäkin vuonna. Lempäälän suunnalla T- rastikävijämäärät alkavat olla sellaisella tasolla, että joudumme entistä huolellisemmin miettimään liikennejärjestelyjä ja turvallisuuskysymyksiä. Samalla kelvollisten lähtöpaikkojen vaihtoehdot kuitenkin kapenevat. Talkooväkeä tarvitaan entistä useammin myös liikenteenohjaukseen. Nuorisotoiminta on Tarpian Suunnassa hyvin laadukkaasti järjestettyä ja mm. turvallisuusohjeet on päivitetty. Lapsille tehtyjen ratojen määrä ja laatu kestävät vertailun mihin tahansa. Vain osallistujamäärissä jäämme selvästi jälkeen alueen suurseuroista. Monien koululaistapahtumien voi toivoa tuovan uusia harrastajia lajin pariin. - Kansikuvassa on malliksi sekä rastireitti- että tukireittirata. Yrittäkääpä kokeneemmatkin valita paras reitti sujuvasti! Valitsitko lyhyen vai varman reitin? Harri Koski TarpSun puheenjohtaja Onnittelut HisuKisaMenestyjille! AM-keskimatka: H45 1) Jari Maunuksela, 2) Olli Savikko H75 1) Arvo Mikkonen Nuorisotoiminta 2009 T. Kokko Oravapolkukoulu alkaa pyöriä torstaina ilmoittautumisten merkeissä. Ratavaihtoehtoina suunnistuskaudella ovat tutut RR (Rastireitti), TR (Tukireitti) ja helppo suora rata. Yhteisharjoituksilla on tarkoitus tarjota lapsille yhdessäoloa ja uusia elämyksiä suunnistuksen parissa. Tavoitteena on järjestää kaikille tasoille sopivaa ohjausta, niin että jokainen lapsi oppii ja viihtyy. Kaikilla on Kivaa!!!! Ohjaus tapahtuu TarpSun nuorisoryhmän sekä muiden seuratoimitsijoiden voimin ja lasten vanhempien pienikin apu on tervetullutta. Varsinkin aloittelevien lasten vanhempia tarvitaan mukaan (Huom. ei vaadi suunnistustaustaa).yhdessä pystymme rakentamaan parempia harjoituksia. Taitojen karttuessa vanhempien tuki- ja apurooli muuttuu tarpeen ja kiinnostuksen mukaan. Tärkeää on tukea lasta esim. siirryttäessä vaativammille radoille Rastireitiltä Tukireitille ja Tukireitiltä suoralle radalle. Oravapolkukoulun aloitus Oravapolkukoulu aloitetaan tänä vuonna Lempäälässä Lempoisten koululla to 23.4 klo.17:00: - Tutustuminen leikin avulla. - Harjoitus koulun pihalla (säävaraus). - Perusasioita ja infoa aloitteleville ja jatkaville Oraville ja heidän vanhemmilleen. - Ilmoittautuminen Oravapolkukouluun. AM-pitkä H45 1) Maunuksela Jari, 2) Savikko Olli H75 1) Arvo Mikkonen SM-pitkä: H75 2) Arvo Mikkonen H45 4) Jari Maunuksela SM-keskimatka: H45 3) Jari Maunuksela H75 3) Arvo Mikkonen WMOC H75 2) Arvo Mikkonen H45 5) Olli Savikko

3 Oravapolkukalenteri Pvm Paikka/opastus Kartta Muuta Lempäälä/Lempoisten koulu Lempoisten koulu Ilmoittautuminen Akaa, Toijala/3-tien ABC Nahkialanvuori RR/TR 7.5. Lempäälä/Sääksjärventie 1 Isonkivenmaa RR/TR Pirkkala-Lempäälä/Sääksjärventie 1 Rajajärvi RR/TR Lasten yhteisharj Lempäälä/Liikuntakeskus Siisjärvi RR/TR Lempäälä/Paarentie Koivunen RR/TR Vesilahti/Kirkonkylä Anttilanvuori Helppo suora rata Kesätauko 6.8. Lempäälä/Paarentie Parikkavuori RR/TR, seuranmest Vesilahti/Onkemäki Pohjankota RR/TR Lempäälä/Kelho Kelho RR/TR, Lempäälän kunnanmestaruuskilpailu Pirkkala/Kokkovuori Kokkovuori Lasten yhteisharjoitus 3.9. Munkkirastit, käydään yhdessä halukkaiden kanssa kisaamassa 10.9 Kylmäkoski,Riuttamäentie/190-tie Riuttamäki RR/TR 17.9 Lempäälä,Moisio koulu/vanattarantie 1 Moision koulu RR/TR Lempäälä/Sotavallantie Innilä Tossunpesijäiset, Oravapolkukauden päätös Häme Cupin kilpailut: Pvm Kilpailu Järjestäjä/muuta Tampere Games TP*) *)Huom. mukana myös kokeilusarja TRS. Eli tukireitti saattajan kanssa ilman ikärajoituksia Helapika PirHi Junnusuunnistus RaN 3.6. Kansallinen KyRa, ilta Kilpailut Oravia kannustetaan myös hakemaan elämyksiä kilpailujen parista. Ilmoittautuminen tapahtuu seuran kautta (vähintään viikkoa ennen kilpailua). Nuorille 1992 ja myöhemmin syntyneille seura maksaa osanottomaksut kaikkiin suunnistuskilpailuihin. Seura maksaa kilpailulisenssin kilpailu- ja harjoitustoimintaan osallistuville vuotiaille kilpailulisenssin ja nuorisuunta-kortin alle 15 -vuotiaille nuorille. Häme-cup Kännykkärastit LHR, ilta Tampere-suunnistus KooVee FIN5 3. osakilpailu HLS 8.8. Walkirastit VaHa AM-pitkä KgSK 12.9 HOK OrPo Mikonpäivän suunnistus ja Häme Cupin palkintojen jako Viisi parasta suoritusta 10:stä lasketaan mukaan loppupisteisiin: Sarjat H/D10RR, 12, 13, 14 3

4 Hämeen oravapolkuviesti HOV KangSK Joukkueen kokoonpano: - vähintään 2 tyttöä, aloittajan tai ankkurin oltava tyttö - osuudet: 14, 10RR. 12RR, 12TR ja 16 - Ikäsääntöjä voidaan hieman venyttää. Muita tapahtumia (vertaa oravapolkukalenteri): Särkänniemisuunnistus 3.9 Munkkirastit iltakisa Tossunpesijäiset Oravien suunnistuskauden päätös Innilän majalla la Mehua ja pikkupurtavaa. - Kannustuspalkinnot kaikille oravapolkukoululaisille. - Tarinoita ja kuvia suunnistuskaudelta (kerätkää näitä matkan varrella, tehdään niistä jonkinlainen kooste) Saliharjoitukset Saliharjoituksia pidetään suunnistuskauden ulkopuolella 1 krt/vko - Monimuotoista liikuntaa lasten ehdoilla. - Pyritään pitämään saliharjoituksissa suunnistusaiheisia tehtäviä. - Suositellaan omaehtoista ja monipuolista liikkumista myös seuravuorojen ulkopuolella viikoittaisen liikuntatarpeen saavuttamiseksi. Lisäinfoa Lisäinfoa jaetaan oravapolkutoiminnan yhteydessä ja seuran nettisivuilla ( ), sekä paikallislehtien Akaan seutu ja Lempäälän- Vesilahden sanomien seurapalstoilla. Tarmo Kokko,Nuorisovastaava tarmo.kokko@elisanet.fi Puh Tarpian Suunnan JÄSENOIKEUDET 2009 SEURA maksaa seuraavien kilpailujen osanottomaksut: SM- ja AM-kilpailut, viestit, tarkkailukilpailujen eliittisarjat, lisäksi kansallisiin tai vastaaviin kilpailuihin kesäkautena 5 kilpailua ja hiihtosuunnistuskautena 4 kilpailua. Nuorille 1992 ja myöhemmin syntyneille seura maksaa osanottomaksut kaikkiin suunnistuskilpailuihin. Seura maksaa matkakorvauksia seuraaviin kilpailuihin: SM,- AM- ja tarkkailukilpailujen eliittisarjoihin ja johtokunnan erikseen päättämiin viesteihin. Matkakorvaus edellä mainittuihin kilpailuihin: 3 c (0,03 EUR)/km kilpailija/huoltaja. Matkakorvaus perustuu matkalaskuun, jonka puheenjohtaja on hyväksynyt. Pitkien kilpailumatkojen matkakorvauksista on sovittava etukäteen. Seura maksaa kilpailulisenssin kilpailu- ja harjoitustoimintaan osallistuville vuotiaille kilpailulisenssin ja nuorisuunta-kortin alle 15 -vuotiaille nuorille. JÄSENVELVOITTEET 2009 Jäsenmaksun suorittaminen: Aikuinen 12, alle 16v 7. Perhejäsenmaksu 25. Jäsenmaksu mielellään mennessä Tarpian Suunnan tilille Nordea Lempäälä tai TSOP Viiala Toimita tieto keitä maksu koskee (yhteystiedot, perhejäsenten nimet ja iät) esim. sähköpostilla osoitteeseen tarpsu@sci.fi. Tarpian Suunnan viitenumero TALKOISIIN OSALLISTUMINEN ON MYÖS JÄSENVELVOITE. JOS TIETOOSI TULEE MAHDOLLISUUKSIA RAHAN HANKKIMISEEN OTA YHTEYTTÄ PUHEENJOHTAJAAN TAI JOHTOKUNNAN JÄSENEEN. Tarpian Suunnan Johtokunta 2009 Pj. Harri Koski, p. (03) , , Fax (03) , harri.koski(ät)pgikoski.fi Sinivuokontie 7, Lempäälä - tiedotus Vpj. Esa Toivonen, p. (03) , kilpailuvastaava, esa.toivonen(ät)metso.com tai esa.a.toivonen(ät)gmailcom, Kuusikankaantie 11, Toijala Siht. Heikki Paananen, p. (03) , , pt Pirkko Saarinen, p rahastonhoitaja, jäsensihteeri Tommi Haakana, p ratamestarivastaava Aleksi Lehti, p kunto, T-rastit, kotisivut Tarmo Kokko, p nuorisovastaava Reijo Simonen, p valmennus ja koulutus Kimmo Viertola, p verkkovihko, kilpailuilmoittautumiset, karttavastaava Anna lahjaksi Tarpian Suunnan kartasto! 4

5 PIRKANMAAN KOULULAISET SUUNNISTIVAT MOISIOSSA H. Koski Koululiikuntaliiton (KLL) Pirkanmaan piirin suunnistuskilpailut pidettiin Moision koululla Lempäälässä tiistaina kauniissa syyssäässä. Onnistuneista kisajärjestelyistä vastasivat Tarpian Suunta, Moision koulun opettajat ja 6.B -luokan oppilaat vanhempineen yhdessä KLL:n edustajana toimineen Teemu Niemisen kanssa. Hyvistä radoista kehuja sai ratamestarina urakoinut Reijo Simonen. Kisajärjestäjät kiittivät maanomistajia erinomaisesta yhteistyöstä. Kisaan oli ilmoittautunut 97 koululaista, joista reitin kiersi 92 suunnistajaa. Lempäälän pojat Aleksi Kivelä, Elias Idänheimo ja Sami Raatikainen ottivat kolmoisvoiton sarjassaan H9RR. Emma Kaikkonen Vesilahdelta voitti D9RR-sarjan, Iiris Taubert, Lempäälä, D11TR-sarjan ja Tuomas Taubert, Lempäälä, H14- sarjan. Lempäälän pojista Viktor Aaltio otti hopeaa ja Olli Kallio pronssia sarjassa H11TR. Lempäälän tytöistä Essi Sundström sai pronssia D14 sarjassa ja Noora Simonen hopeaa sarjassa D15. H9RR, 2.30 km 1) Aleksi Kivelä, Lempäälä, 15.59, 2) Elias Idänheimo, Lempäälä, 16.42, 3) Sami Raatikainen, Lempäälä, 17.34, 5) Santeri Seppälä, Lempäälä, 21.54, 6) Topias Taubert, Lempäälä, 21.56, 8) Jani Rajamäki, Lempäälä, 23.47, 9) Peetu Nieminen, Lempäälä, 24.44, 10) Tiitus Lehtonen, Lempäälä, 25.52, 11) Eetu Tolvanen, Lempäälä, 35.18, Otto Kyösti, Lempäälä, Ei läht.. D9RR, 2.30 km 1) Emma Kaikkonen, Vesilahti, 17.03, 2) Hilda Kukonlehto, Kangasala, 17.09, 3) Milja Pohjonen, Ikaalinen, 17.48, 6) Mimmu Kokko, Lempäälä, 19.28, 9) Tuuli Salmia, Vesilahti, 19.58, 10) Anna Katajamäki, Lempäälä, 21.07, 11) Sanna Raita-aho, Lempäälä, 21.24, 12) Milja Mettinen, Lempäälä, 22.07, 13) Viivi Kivelä, Lempäälä, 23.10, 17) Sofianna Kupi, Lempäälä, H10RR, 2.30 km 1) Erik Ahola, Kangasala, 11.07, 2) Teemu Eerola, Pirkkala, 15.09, 3) Eelis Pikkarainen, Ylöjärvi, 18.04, D10RR, 2.30 km 1) Vilma Sofia Annala, Kangasala, 13.11, 2) Jutta Nurminen, Valkeakoski, 14.31, 3) Sofia Niinimäki, Ikaalinen, H11TR, 2.00 km 1) Eevert Toivonen, Pirkkala, 15.46, 2) Viktor Aaltio, Lempäälä, 21.10, 3) Olli Kallio, Lempäälä, 23.13, Olli Kivelä, Lempäälä, Ei läht. D11TR, 2.00 km 1) Iiris Taubert, Lempäälä, 15.45, 2) Susanna Oksanen, Kangasala, 17.53, 3) Sera Remes, Ikaalinen, 18.35, 9) Saanimaari Paavola, Lempäälä, 30.37, Sandra Rönkä, Lempäälä, Ei hyv., Minna Salmela, Lempäälä, Ei hyv. H12, 1.94 km 1) Jalmari Männistö, Nokia, 22.48, 2) Tuomas Sainio, Kangasala, 25.26, Toni Linnala, Lempäälä, Ei hyv. Rastireittiradalla (RR) rastilippu on maastoon vedetyn nauhan varrella. Nauha kiertelee maastossa lähdöstä maaliin niin, että se tarjoaa tukea suunnistajalle. Onnistuneessa RR -suunnistuksessa suunnistaja kuitenkin tekee nopeamman reitin tarjoavia, hyviä oikaisuja. Kaikki rastit pitää kiertää oikeassa järjestyksessä, mutta RR -radalla puutuvista leimoista ei hylätä suoritusta vaan suunnistaja saa 10 minuutin lisän aikaansa. Tukireittiradalla (TR) rastiliput ovat jonkin matkan päässä siimarinauhasta. Nauha tarjoaa kuitenkin karttaan merkityn "polun" lähdöstä maaliin. Vääristä leimauksista tässä sarjassa seuraa suorituksen hylkääminen. Tänä vuonna 12 vuotta täyttävät ja vanhemmat kiersivät ns. suoria ratoja, jotka vaikeutuvat ja pitenevät iän myötä. Kisan parhaiden kilometriajat antoivat viitteitä siitä, että mukana oli tulevaisuuden lupauksia. D12, 1.94 km 1) Salla Saarijärvi, Pirkkala, 16.40, 2) Netta Rajamäki, Kangasala, 18.43, 3) Emmi Jokela, Vammala, H13, 2.40 km 1) Lasse-Pekka Lahti, Kangasala, 20.18, 2) Antti Kemppi, Ylöjärvi, 22.52, 3) Valtteri Halonen, Valkeakoski, D13, 2.29 km 1) Kati Aalto, Nokia, H14, 3.42 km 1) Tuomas Taubert, Lempäälä, 33.10, 2) Ville Jokela, Vammala, D14, 3.01 km 1) Iina Santamäki, Kangasala, 27.20, 2) Anna-Liisa Rajalampi, Kangasala, 28.05, 3) Essi Sundström, Lempäälä. H15, 4.02 km 1) Karo Saarinen, Pirkkala, 30.57, 2) Lassi Hirvonen, Pirkkala, 33.24, 3) Jalmari Kuusinen, Nokia, D15, 3.44 km 1) Liisa Lahti, Kangasala, 34.10, 2) Noora Simonen, Lempäälä,

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 ***

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** Suunnistusta 1956-2011 KEVÄTKOKOUS Aika: Tiistaina 29.3.2011 klo 19.00 Paikka: Innilän maja Sotavallantie

Lisätiedot

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, JÄSENTIEDOTE N:O 1/ *

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan,  JÄSENTIEDOTE N:O 1/ * TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2010-15.3.2010 * Suunnistusta 1956-2010 KEVÄTKOKOUS Aika: Tiistaina 30.3.2010 klo 19.00 Paikka: Innilän maja Sotavallantie

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailuohjeet Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Jouko Karppanen Lähdöt

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Huom! Nämä kilpailuohjeet ovat alustavat, viralliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla. Kilpailuohjeet Kilpailussa

Lisätiedot

Kaahareiden kesä 2019

Kaahareiden kesä 2019 Kaahareiden kesä 2019 Kaaharit 11-14-vuotiaita suunnistetaan avoratoja tai tukireittiä ohjaajat: Tuulikki Olkkonen 11-12-vuotiaat, 040 531 9018, marja.tuulikki.olkkonen@gmail.com Riina Liuha 13-14-vuotiaat,

Lisätiedot

TARPIALAINEN Numero 1/2013

TARPIALAINEN Numero 1/2013 TARPIALAINEN Numero 1/2013 Tarpialainen 1/2013 KOHTI KESÄÄ TÄSSÄ NUMEROSSA MM. Puheenjohtajan palsta Tarmo Kokko Uusi vuosi ja uudet kujeet. Viime syksyn ja kuluneet talven aikana on punnerrettu ja pähkäilty

Lisätiedot

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan jäsentiedote JÄSENTIEDOTE N:O 1/ ***

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan jäsentiedote  JÄSENTIEDOTE N:O 1/ *** TARPIALAINEN Tarpian Suunnan jäsentiedote http://tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2012-13.3.2012 *** KEVÄTKOKOUS 27.3. klo 18.30 Sääntömääräiset asiat. Paikka: Innilän maja, Sotavallantie 119,

Lisätiedot

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, JÄSENTIEDOTE N:O 2/ ***

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan,  JÄSENTIEDOTE N:O 2/ *** TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 2/2009-15.11.2009 *** Suunnistusta 1956-2009 SYYSKOKOUS Aika: Maanantai 30.11.2009 klo 19.00 Paikka: Rantalan sauna, Ruodasjärventie

Lisätiedot

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.sci.fi/ tarpsu JÄSENTIEDOTE N:O 2/2008-14.11.2008

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.sci.fi/ tarpsu JÄSENTIEDOTE N:O 2/2008-14.11.2008 Suunnistusta 1956-2008 TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.sci.fi/ tarpsu JÄSENTIEDOTE N:O 2/2008-14.11.2008 SYYSKOKOUS Aika: Maanantai 1.12.2008 klo 18.00 Paikka: Vanha Pumppuasema, Pumpparintie 160, Akaa

Lisätiedot

Ilmoittautuneet Tikutaku-junnusuunnistus 2010 Sarja Lisenssi Kilpailija Seura emit s.vuosi

Ilmoittautuneet Tikutaku-junnusuunnistus 2010 Sarja Lisenssi Kilpailija Seura emit s.vuosi Ilmoittautuneet Tikutaku-junnusuunnistus 2010 Sarja Lisenssi Kilpailija Seura emit s.vuosi D10 27472 Prittinen Sanni HlT 141920 2000 D10-12TR 19405 Kivikko Jenni HlS 131622 1999 D10-12TR 23598 Ojanen Arja

Lisätiedot

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.sci.fi/ tarpsu JÄSENTIEDOTE N:O 2/2007 9.11.2007

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.sci.fi/ tarpsu JÄSENTIEDOTE N:O 2/2007 9.11.2007 TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.sci.fi/ tarpsu JÄSENTIEDOTE N:O 2/2007 9.11.2007 Suunnistusta 1956-2007 SYYSKOKOUS Aika: Sunnuntai 25.11.2007 KLO 16.00 Paikka: INNILÄN MAJA Sotavallantie 119, LEMPÄÄLÄ

Lisätiedot

XIII Pohjantähtirastit

XIII Pohjantähtirastit XIII Pohjantähtirastit 14. 15.5.2016 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Ratamestarit: Tulospalvelun johtaja: Kuulutus: Info: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto: Vesa Halonen Timo

Lisätiedot

3.5.2015 SK:n kansallinen 96877 Aarnio Ada D10 8 100

3.5.2015 SK:n kansallinen 96877 Aarnio Ada D10 8 100 Kilpailupvm Kilpailupäivän nimi Lis.nro Kilpailija Sarja Itse maksettu Seura maksanut Ryhmä IRMAn ulkopuol. Maksuajankohta maksu Palautus Lisämaksu 3.5.2015 SK:n kansallinen 96877 Aarnio Ada D10 8 100

Lisätiedot

SEURAN MAKSAMAT KILPAILUMAKSUT 2014

SEURAN MAKSAMAT KILPAILUMAKSUT 2014 SEURAN MAKSAMAT KILPAILUMAKSUT 2014 24.8.2014 VS Junnusuunnistus 96877 Aarnio Ada 100 D9RR 10 100 26.9.2014 Seikkailujen YÖ 96877 Aarnio Ada 100 HD10RRS 10 100 20 24.8.2014 VS Junnusuunnistus 100163 Aarnio

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 1 Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 14.5.2016 Joensuun Kiihtelysvaarassa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä

Lisätiedot

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366

Lisätiedot

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Iisalmen Visan kansallinen keskimatka Kevyt Olo- Rastit 11.6.2017 Iisalmessa KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018

Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018 Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018 HUOM! Nämä ovat alustavat kilpailuohjeet. Lue lopulliset kilpailuohjeet ilmoitustaululta. Muutettu 20.9.: Lyhyen rastireitin viimeisen rastin tunnus on RRL5. Säännöt:

Lisätiedot

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2019 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Juha-Matti Suominen Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat.

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat. Iisalmen Visan kansallinen keskimatka Kevyt Olo- Rastit 29.5.2016 Iisalmessa KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2013 Lopulliset ohjeet kisapaikalla Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja:

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:

Lisätiedot

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa Kilpailuohje Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa 28.6.2017 Toimihenkilöt Kilpailun johtaja: Tatu Saari Ratamestarit: Hannu Siuko

Lisätiedot

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00 Pk Ruoveden Hiihdot 28.1.2011, päivitetty 27.1.klo 20.00 Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 M 14 238 Santeri Valkama Tampereen Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita.

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita. Kevyt-olo rastit Iisalmi 08.06.2019 KILPAILUOHJEET Kilpailun joht. Martti Huusko Kilpailun/ratavalvoja: Hannu Kankkunen Tulospalvelun johtaja: Veijo Vainikainen Ratamestarit: Ritva Partanen, lasten radat

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016

Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Inarilaiset maastot ja kartat on huomioitu

Lisätiedot

12. VS Junnusuunnistus

12. VS Junnusuunnistus Avoin nuorten suunnistuskilpailu 12. VS Junnusuunnistus 12. Häme Cupin osakilpailu 2014 Valkeakosken Korkeakankaalla su 24.8.2014 klo 11.00 Kilpasarjat: H8RR, H9RR, H10RR, H12TR, H12, H13 ja H14 sekä D8RR,

Lisätiedot

Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014. Suunnistuskoulun ohjelmassa. Rastihaukat ry / nuoriso / 2014

Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014. Suunnistuskoulun ohjelmassa. Rastihaukat ry / nuoriso / 2014 Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014 Lasten omia harjoituksia järjestetään periodinomaisesti keväällä ja syksyllä. Tapahtumia on noin kerran viikossa. Omissa harjoituksissa opetellaan metsässä kulkemisen

Lisätiedot

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin SUUNNISTUSJAOSTON 2018 TOIMINTASUUNNITELMA * JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2017

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2017 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2017 Kesä 2017 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2017 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2017

Lisätiedot

ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET

ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET Kaakon Suunnistus ry ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET JÄRJESTETTÄVÄT KILPAILUT Alueella järjestetään seuraavat aluemestaruuskilpailut: Hiihtosuunnistus: pitkä matka keskimatka sprintti viesti sprinttiviesti

Lisätiedot

Vuonna 2013 tarjotaan kokeilumielessä myös vanhemmille mahdollisuutta osallistua suunnistusopetukseen Itärastien yhteydessä.

Vuonna 2013 tarjotaan kokeilumielessä myös vanhemmille mahdollisuutta osallistua suunnistusopetukseen Itärastien yhteydessä. Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2013 Lasten omia harjoituksia järjestetään periodinomaisesti keväällä ja syksyllä. Tapahtumia on noin kerran viikossa. Omissa harjoituksissa opetellaan metsässä kulkemisen

Lisätiedot

Suosituksia, ohjeita ja sääntöjä LASTEN SUUNNISTUS KANSALLISISSA KILPAILUISSA

Suosituksia, ohjeita ja sääntöjä LASTEN SUUNNISTUS KANSALLISISSA KILPAILUISSA Kansallisen kilpailun järjestäjälle Suosituksia, ohjeita ja sääntöjä LASTEN SUUNNISTUS KANSALLISISSA KILPAILUISSA Laadukkaassa kansallisessa suunnistuskilpailussa huomioidaan tärkeinä kohderyhminä lapset,

Lisätiedot

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 1/9 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli seuran 39. toimintavuosi. Seuran painopistealueina olivat kuntosuunnistukset kaikelle kansalle, nuorisotoiminta sekä huippusuunnistus

Lisätiedot

Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita.

Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita. Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK Tiistaina 11.6.2019 Ylöjärvellä. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Ratamestari Kari

Lisätiedot

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan jäsentiedote N:o 2/2012 19.11.2012*** http://tarpsu.sporttisaitti.com

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan jäsentiedote N:o 2/2012 19.11.2012*** http://tarpsu.sporttisaitti.com TARPIALAINEN Tarpian Suunnan jäsentiedote N:o 2/2012 19.11.2012*** http://tarpsu.sporttisaitti.com SYYSKOKOUS TO 29.11. klo 18.30 Sääntömääräiset asiat. Paikka: Innilän maja, Sotavallantie 119, Lempäälä

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Ensilumen Hiihdot

Ensilumen Hiihdot No N I M I SEURA LÄHTÖ Pojat 12v 1kier 001 11:03.00 002 11:03.30 003 Onni Kinnunen Valkeakosken Haka 11:04.00 004 Elias Vähä-Ypyä Pirkkalan Hiihtäjät 11:04.30 005 Eino Kärkimaa Ylöjärven Ryhti 11:05.00

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

H13 D13 H12 D12 H11TR D11TR H10RR D10RR P13TR T13TR P12TR T12TR P11RR T11RR P10RR T10RR

H13 D13 H12 D12 H11TR D11TR H10RR D10RR P13TR T13TR P12TR T12TR P11RR T11RR P10RR T10RR H13 (Lähti: 3, Keskeytti: 0, : 0) 1. h13 Ahola Erik 10.54 2. h13 Hakola Matti 14.17 +3.23 3. h13 Grönholm Martti 23.02 +12.08 D13 (Lähti: 2, Keskeytti: 0, : 0) 1. d13 Annala Vilma 13.54 2. d13 Mäntymäki

Lisätiedot

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) 1 Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015 Toimihenkilöt (Emit) KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) Pääratamestari Mikko Kukkola Lasten

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2012 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jukka Suominen Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun

Lisätiedot

Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla ja HOK Valkeakoskella ja Kangasalla

Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla ja HOK Valkeakoskella ja Kangasalla Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla ja HOK 20.5.2014 Valkeakoskella ja Kangasalla SÄÄNNÖT JA OHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä alueen ja järjestäjien antamia ohjeita. Nämä

Lisätiedot

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT 19. 20.5.2018 KILPAILUOHJEET KILPAILUMATKAT: Lähtö 1: Lähtöpaikalle matkaa lauantaina 700 m ja sunnuntaina lähtö on kilpailukeskuksesta.

Lisätiedot

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 248 Annika Mäkelä Kangasalan Kisa 234 Milja Rantala Kangasalan Kisa 205 Vilma Rantala Kangasalan Kisa 258 Arsi Harjuntausta

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014 KILPAILUOHJE Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas 23.-24. elokuuta 2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun johtaja Valvoja Ratamestariryhmän

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 19.5.2018 10.5.2018 Tapahtuman johto-organisaatio: Kilpailun johtaja: Tanja Nyholm Ratamestari: Rauno Autio Valvoja: Matti Viirto, Hiidenkiertäjät Tuloslaskenta: Tommy Rantala

Lisätiedot

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011

Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2018 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Jarmo Kerttula 044 533 0370 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun

Lisätiedot

Suosituksia, ohjeita ja sääntöjä LASTEN SUUNNISTUS KANSALLISISSA KILPAILUISSA

Suosituksia, ohjeita ja sääntöjä LASTEN SUUNNISTUS KANSALLISISSA KILPAILUISSA Kansallisen kilpailun järjestäjälle Suosituksia, ohjeita ja sääntöjä LASTEN SUUNNISTUS KANSALLISISSA KILPAILUISSA Laadukkaassa kansallisessa suunnistuskilpailussa huomioidaan tärkeinä kohderyhminä lapset,

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Kettumetsän rastipäivät

Kettumetsän rastipäivät sivu: 1/ 9 Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Kettumetsän rastipäivät Ulvilassa 8-9.9.2012 Kultainen kompassi -cup finaali 38. Nuorten alueottelu Satakunta-Häme-Varsinais-Suomi KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT:

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

Kangasala SK TIKUTAKUSCHOOL V

Kangasala SK TIKUTAKUSCHOOL V Mitä suunnistaminen on? Suunnistus on luonnossa liikkumista kartan avulla. Se on kiehtovaa toimintaa ja kisailua kavereiden kanssa. Lasten ja nuorten mielestä suunnistuksessa on parasta: luonto haasteet

Lisätiedot

TARPIALAINEN Numero 1/2014. tapahtumia kauden aikana perusohjelman lisäksi.

TARPIALAINEN Numero 1/2014. tapahtumia kauden aikana perusohjelman lisäksi. TARPIALAINEN Numero 1/2014 Tarpialainen 1/2014 SUUNNISTAJAN POLKU HELMIKUUSSA 2014 (KUVA: TEPPO SALMIA) TÄSSÄ NUMEROSSA MM. Hyvää pöhinää! Missä lie menneen talven lumet? Ikkunasta näkyy vihertävää ohrapeltoa.

Lisätiedot

Kangasala SK. 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012

Kangasala SK. 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012 Kangasala SK 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012 Kangasala SK Nuorisotoiminnan organisointi v. 2012 Edustusryhmä TikuTaku- School 6-11 v Sari Kontio Tuomo Kivelä Sara Lax

Lisätiedot

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet 1. Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä ja järjestäjän laatimia erillisohjeita (kilpailuohje). 2. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Jukka Katajisto

Lisätiedot

Lapin Susirastit. {tab=esittely}

Lapin Susirastit. {tab=esittely} Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli

Lisätiedot

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT KILPAILUNJOHTAJA: Jaakko Käyhkö 050 5325540

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Yleisurheilukausi 2012-13

Yleisurheilukausi 2012-13 Yleisurheilukausi 212-13 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Seuraluokittelupisteet / LeKi 3 25 2 3 31 34

Lisätiedot

Valio Play -suunnistus, , Hämeenkyrö

Valio Play -suunnistus, , Hämeenkyrö Valio Play -suunnistus, 19.8.2018, Hämeenkyrö H15+ (4,2 km) 1 11.00 95753 180275 Eino Lehtiniemi Rasti-Nokia H14 (3,6 km) 5 11.29 99200 203083 Joonas Äärilä Rasti-Nokia H13 (3,6 km) 11 11.32 37705 220694

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019

Lisätiedot

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut 11-12.8.18 Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä, Kaakon Suunnistuksen ja näitä järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 25.5.2019 Tapahtuman johto-organisaatio: Kilpailun johtaja: Tanja Nyholm Ratamestarit: aikuisten radat Timo Huovila, lasten radat Sanna Hilska Valvoja: Matti Viirto, Hiidenkiertäjät

Lisätiedot

Koulutus- ja informaatiotilaisuus Iltarastien vastuussa oleville toimihenkilöille ma 16.3.2015 klo 18 Kaukajärven Vapaa-aikatalossa.

Koulutus- ja informaatiotilaisuus Iltarastien vastuussa oleville toimihenkilöille ma 16.3.2015 klo 18 Kaukajärven Vapaa-aikatalossa. 7.4 Pikkola Vastuuhlö Pekka Kannus 040 50 475 93 pekka.kannus@uta.fi RTM Kai Samposalo Tulospalv Jarmo Tanskanen Birgit Ahola Erik Ahola Topias Ahola Tuomo Ahola Tapani Huhta Esa Joensuu Jani Jussi Pirjo

Lisätiedot

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T09 Iina Niemelä 2 1 3 6 T09 Niia Niemelä 0 1 2 3 T09 Linnea Antinaho 0 0 2 2 T09 Veera Rantala 0 0 1 1 T10 Ella Noora

Lisätiedot

SUUNNISTUSKOULUUN! Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu. Suunnistuskoulun ohjelmassa

SUUNNISTUSKOULUUN! Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu. Suunnistuskoulun ohjelmassa SUUNNISTUSKOULUUN! Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu Rastihaukat ry on pienehkö, pääsääntöisesti Itä-Helsingin alueella harjoitteleva suunnistusseura. Rastihaukat pyrkii tarjoamaan toimintaa koko perheelle,

Lisätiedot

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T11 Ella Noora Haapalehto 5 3 1 9 P15 Tomy Nurmesniemi 5 1 0 6 T09 Iina Niemelä 4 4 4 12 P13 Manu Mäenpää 3 5 3 11 T09 Niia

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Seikkailujen yö , Kyötikkälä, Kangasala, Ka HD4RRS 2,50 km osallistujia: 12

Seikkailujen yö , Kyötikkälä, Kangasala, Ka HD4RRS 2,50 km osallistujia: 12 HD4RRS 2,50 km osallistujia: 12 1 19:45 104081 172424 Kinni Aaro TP 2 19:46 100043 199721 L Rautio Kalle Koovee 3 19:47 101889 199058 L Riikonen Silva TP 4 19:48 102697 107254 Liuha Eino KangSK 5 19:49

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013 KILPAILUOHJE Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla 17.-18. elokuuta 2013 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2016

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2016 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2016 Kesä 2016 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2016 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2016

Lisätiedot

95-vuotis juhlakilpailu

95-vuotis juhlakilpailu KUUSANKOSKEN URHEILUSEURA R.Y. 95-vuotis juhlakilpailu KILPAILUOHJEET Keskimatkan kansallinen suunnistuskilpailu sunnuntaina 8.8.2010 Kouvolan Teuroisissa. Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä

Lisätiedot

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen Orava Cup 5. osakilpailu, 08.08.2012, Siikainen H14 : 3,0 km 1. Konsta Jutila RasKa 29.36 2. Tuukka Mäkinen LLuja 32.36 +3.00 3. Juho Tuominen KanSu 35.21 +5.45 4. Roope Lohikoski RasKa 37.40 +8.04 5.

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

Kilpailuohjeet. Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla. ja Hämeen oravapolkukilpailu (HOK) Valkeakoskella ja Kangasalla la 13.5.

Kilpailuohjeet. Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla. ja Hämeen oravapolkukilpailu (HOK) Valkeakoskella ja Kangasalla la 13.5. Kilpailuohjeet Hämeen alueen mestaruuskilpailut keskimatkalla ja Hämeen oravapolkukilpailu (HOK) Valkeakoskella ja Kangasalla la 13.5.2017 Nämä ovat alustavat ohjeet. Lopulliset ohjeet ovat kilpailukeskuksen

Lisätiedot

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä.

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä. LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 4.11.2013, 9.12.2013, 10.2.2014, 19.5.2014, 6.10.2014 ja 3.11.2014 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Edustusoikeus

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. E-P:n pitkän matkan aluemestaruuskilpailut 9.8.2014 Teuvalla KILPAILUOHJEET TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Pasi Nevala Ratamestarit: Jari Mahlamäki, Pasi Lyyluoma Kilpailunvalvoja Karl-Gustav Norrgrann,

Lisätiedot

KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI

KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI KRV-Valmennusseminaari Kuhmo 5.7.2011 KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI - Sprinttikartta ja kielletyt kohteet - Sprintin ratamestarityö 1 KRV-radat ja

Lisätiedot

Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00

Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00 Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00 Kilpailuohjeet 2. 3 / Ti 2 9.7.2014 Lopulliset ohjeet on nähtävissä kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n

Lisätiedot

Suunnistuksen keskimatkan aluemestaruuskilpailu 2011 Lempäälässä

Suunnistuksen keskimatkan aluemestaruuskilpailu 2011 Lempäälässä Suunnistuksen keskimatkan aluemestaruuskilpailu 2011 Lempäälässä La 10. 9. 2011 KILPAILUOHJEET Päivitetty 9.9.11 klo 12.05 Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja ohjeita sekä järjestäjien antamia ohjeita.

Lisätiedot

Kansallinen suunnistuskilpailu Väinänperän keskimatka Kilpailuohjeet

Kansallinen suunnistuskilpailu Väinänperän keskimatka Kilpailuohjeet Kansallinen suunnistuskilpailu Väinänperän keskimatka 1.6.2014 Kilpailuohjeet 1. Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän laatimia erillisohjeita (kilpailuohje). 2. Toimihenkilöt

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto Kokkolan Suunnistajien avoin Am-pitkämatka ja Am-viesti Laajalahti 12-13.8.2017 Toimihenkilöt KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen, Kari Myllymäki Pääratamestari Arto Fränti Lasten radat Tuomas

Lisätiedot

Huippuliigan finaali ja Kapinarastit

Huippuliigan finaali ja Kapinarastit Huippuliigan finaali ja Kapinarastit Suunnistuksen Huippuliigan finaali, World Ranking Event osakilpailu ja kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu Pukkilassa sunnuntaina 30.8.2009. KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT

Lisätiedot

H13 Rastivälien ajat Sija Nimi M Tulos

H13 Rastivälien ajat Sija Nimi M Tulos Orava Cup 5. osakilpailu, 08.08.2012, Siikainen H14 Tilanne rasteilla Sija Nimi 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. Tulos 1. Jutila Konsta 1-1.12 1-2.13 5-5.50 1-12.02 1-14.03 1-16.03 1-18.15 1-20.43

Lisätiedot

Huoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25

Huoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25 Huoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25 1. Olen Kysymykseen vastanneet: 24 (ka: 1,8) (1.1) tapahtuman osallistujan vanhempi 37,5% 9 (1.2) seuraohjaaja 45,8% 11 (1.3) järjestäjä

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Juha Laasanen 9.11.2017 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 9.11.2017, Laihian nuorisoseura 18.00 Tarjoilua 18.15 Suunnistuskauden kohokohtia / Juha 18.30

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin sija nimi koulu aika Finaaliaika 1 Oona Köykkä Paulaharju 9,53 9,41 2 Ellen Ojanen Paulaharju 9,47 9,46 3 Linda Kankaanpää Mieto 9,66

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito

Lisätiedot

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47 Seuraottelu Kisko - Tarmo Peltosaari 29.5.2016 TULOKSET M 100 m Tuuli: NWND 1. Tapio Nieminen RiihimKi 11,21 2. Miika Mäkinen RiihimKi 11,34 3. Tuomo Rämö HämeenlTa 11,68 4. Ilari Saunamäki RiihimKi 12,03

Lisätiedot

POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa

POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa POP-pankin keskimatka Kauhavan Korkiamäessä Kauhavan Wisa ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Kilpailunjohtaja: Esa Lehtinen 040 8641105 Ratamestarit: Keijo Korkiamäki aikuisten radat Tuija Katajamäki lasten radat

Lisätiedot

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 KILPAILUOHJEET Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot