JÄSENTIEDOTE 3/2006 Variston Tennis VarTe r.y (10) Syyskokous. Pikkujoulut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSENTIEDOTE 3/2006 Variston Tennis VarTe r.y. 13.11.2006 1 (10) Syyskokous. Pikkujoulut"

Transkriptio

1 Variston Tennis VarTe r.y (10) Länsi-Vantaan Tenniskeskus Oy 25 vuotta Länsi-Vantaan Tenniskeskus Oy täytti toukokuussa 25 vuotta. Hallin vihki käyttöön maaherra Kaarlo Pitsinki. Päätöksen tennishalliyhtiön rakentamiseksi tekivät silloiset tennisseurat Etelä-Vantaan Tennisseura ja Rysty-Set, yhteistyösopimuksen allekirjoittivat Juha Silvanto, Jouko Meriluoto, Olavi Sadeoja, Pirkko Sillfors ja Pekka Wesamaa marraskuussa Ensivaiheessa pyrkimys oli rakentaa Variston asuntomessualueen paikoitusalueelle ulkokenttiä. Vähitellen ajatukset kypsyivät tennishallin rakentamisesta. Suunnitelmat olivat ensin kahden kentän halliksi ja sosiaalitilojen ajateltiin olevan reserviupseerien majan kohdalla sijainneessa vanhassa omakotitalossa. Melko pian kuitenkin suunnitelmissa päädyttiin nykyiseen neljän kentän ratkaisuun ja sosiaalitilojenkin osalta rakentamispäätös syntyi, kun joku ehti polttaa omakotitalon. Hanketta rahoitettiin opetusministeriöstä saadulla tuella, pankkilainalla ja myydyillä pelituntiin oikeuttavilla osakkeilla. Rakentamisessa ja rakentamisen valmistelussa syntyy aina suunnitelmista poikkeavia asioita. Tämän hallin rakentamisessa poikkeamat olivat ylivertaisia, aina rahoituksen varmistamisesta, investointiverosta, rakentamisajan siirrosta ja rakentamisen aloittamisesta lähtien, tietysti riski pelituntiosakkeiden myynnissä oli myös olemassa. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana Juha Silvanto johti kuitenkin määrätietoisesti hankkeen valmiiksi esteistä ja riskeistä huolimatta. Lisäksi vastuullisina hankkeessa mukana olivat Kari Suopohja, Ilkka Vainio-Mattila ja Mauno Vuori. Lämpimät kiitokset Variston Tenniksen puolesta Teille kaikille, jotka olitte toteuttamassa edelleenkin hyvin toimivaa ja viihtyisää tennishallia. Parhaimmat onnittelut Länsi-Vantaan Tenniskeskus Oy:lle, yhtiö on hyvin kestänyt yhteiskunnan taloudelliset vaihtelut, näillä näkymin menestys myös jatkuu käyttäjämäärien kasvun perusteella. Enemmän yhtiön perustamisesta, suunnitelmien ja rahoituksen valmistelusta sekä rakentamisesta on Juha Silvanto kerännyt mielenkiintoista aineistoa, joka on kaikkien luettavana hallin kahvion vitriinissä olevassa kansiossa. Hyvää kaamosaikaa! Syyskokous Seuran syyskokous pidetään Länsi- Vantaan Tennis-keskuksessa keskiviikkona klo 18:00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Pikkujoulut VarTen pikkujoulut vietetään hallilla lauantai-iltana Luvassa mm. glögiä, pientä purtavaa ja pelailua. Tervetuloa mukaan mukavaan yhdessäoloon! Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset hallin seinälle tulevaan listaan Uusi edustusasu Seuralle on tulossa uusi edustusasu: verryttelypuku (H 2 0:n Montana, miesten malli, ja Christa, naisten malli), paita, shortsit/hame. Verryttelypuvun hinnaksi tulee 40. Edustusasusta tulee sovituskappaleita ja hankintalista lähiaikoina hallille. Lisää tietoa seuran ilmoitustaululla ja www-sivuilla. Kilpailut Kilpailutuloksia Finnish Tour 8: Varistossa Mavoin: Heliövaara Harri Sata - Paukku Juho HVS 4-6,4-3 rtd MB: Velikopolje Mikko Smash - Lindström Sebastian Smash 6-3,6-2 MC: Tuompo Waltteri HLK - Joronen Jussi HLK wo Kansalliset kilpailut Varistossa MA3: Wennäkoski Max GVLK - Aalto Niko RiVS 6-0,6-2 MC: Kuivalainen Jukka V-P - Tehilä Mikko HVS 4-6,7-6,6-3 NB: Horsma Kira HTC - Siukonen Katja VarTe 1-6,6-3,6-4 Pekka Purho puheenjohtaja

2 Variston Tennis VarTe r.y (10) Ulkokenttien VarTen mestaruuskilpailut voittajat Sarjat: M Avoin M 55 Harrastajat (korkeintaan C-luokka) M50 4-peli P12 P14 Tulevia kilpailuja Voittaja: Julius Lehmuskallio Juhani Kaivola Eero Hytönen Juhani Kaivola/ Kari Siukonen Johannes Korpijaakko Marko Mölsä Juniorikisat Varistossa Sarjat: P10, P12, T12 2-p lohkot P14, T14 2-p cup Ilmoittautumiset: ma klo 18, puh. (09) Osanottomaksu: 40 Kilpailunjohtaja: Kari Siukonen Vuodelle 2007 anottuja kilpailuja JGP Sarjat: P11, T11 2-p Juniorikilpailut Sarjat: P10, P12, T12 lohko 2-p P14 cup 2-p Sarjatennis VarTella on tällä hetkellä 17 eri sarjatennisjoukkuetta, 12 seniorijoukkuetta ja 5 kansallista joukkuetta. Pelit pelataan pääasiassa lauantai-iltaisin. Kuluvan vuoden puolella lauantai-illat ovat kuitenkin ruuhkaisia, kun kaikki pelit pelataan tänä vuonna saman aikataulun mukaisesti. Mahdollisuuksien mukaan pelejä voi yrittää siirtää ensi vuoden puolelle tai pelejä voi yrittää pelata myös perjantai-iltaisin alkaen klo Kansallisilla sarjoilla on määrätyt pelipäivät ja ne ovat etusijalla senioripeleihin nähden. Kansalliset Kapteenit M I: I-div Teemu Marjamäki M II: III-div Pekka Marjamäki M III: IV-div Kari Siukonen M IV: IV-div Markku Lindholm N I-div Katja Siukonen Seniorit Kapteenit N40 Leena Kainomaa N50 Eija Ijäs N55 Asta Hirvonen N60 Riitta Korhonen M35I Teemu Marjamäki M35II Oliver Gabara M50I Pekka Purho M50II Arto Hietala M50III Eero Kaukoranta M55I Viktor Mentunen M60 Juha Hiekkala M65 Michal Zielinski Kansalliset kilpailut Sarjat: MA2, MC, P12 cup, P10 lohkot Kansalliset Sarjat: MA2, MB, MC, P12 lohkot 2-p Finnish Tour Sarjat: MAvoin, MC 2-p Varten III joukkueen mentaaliharjoituksessa Kai Seppä, Juhani Kaipio ja Kari Siukonen.

3 Variston Tennis VarTe r.y (10) Varten IV-joukkueessa pelaavat kuvassa olevat Samu Kilpinen, Eero Hytönen, Lassi Lötjönen, Lauri Rosenius, Tuomas Kaivola ja kuvasta puuttuva Joni Lindholm. Tenniskoulun syksy 2006 KARI SIUKONEN - Päävalmentaja - Huippuvalmentajatutkinto Pitkäaikainen valmentajakokemus Tampereen tennisseurassa vuodesta 1987 ja VarTessa vuodesta Tennisliiton aluevalmentaja Miesten Davis-Cup joukkueen stringerinä ja huoltajana Olli Rahnaston ajan ( ) - Motto: Asenne ja tahtovat jalat! Tenniskoulumme on lähtenyt hienosti käyntiin. Innokkaiden juniorien määrä on kasvanut ja nyt heitä on jo peräti 150 kappaletta. Minitenniksessä on peräti noin 40 lasta Emmin ja Jaanan hyvässä opetuksessa ja heistä tulee kenties meille uusia Jarkkoja ja Emmoja. Minitenniksessä pyrimme monipuoliseen opetukseen kehittäen erilaisia motorisia taitoja tennislyöntien ohella. Kilpailemista voivat kaikki kokeilla seuran omissa kisoissa, mistä on sitten helppo siirtyä kansallisiin kilpailuihin. Ilmoitustaululta ja tapahtumakalenterista löydät kilpailuajankohdat tai voit kysyä valmentajaltasi milloin lapsesi on valmis kokeilemaan kilpailuja. Vanhempien keskustelutilaisuudessa puhumme vanhempien osuudesta lastensa tennistekniikan opetukseen ja muutenkin vanhempien osuudesta kilpailemisen tukemiseen. Keskustelutilaisuus on klo Tervetuloa mukaan! (HUOM! Samana päivänä myös lasten pelipäivä!) KATJA SIUKONEN - Seuravalmentajatutkinto Aloitti valmentamisen Tampereen tennisseurassa - Kilpaillut SM-liiga ja I-divisioona tasolla sarjatenniksessa - SM-mitaleja juniorisarjoissa - Naisten edustusjoukkueen jäsen - Motto: Mieluummin yritän kuin luovutan! Uusia valmentajia on tullut VarTelaiseen valmennustiimiin, joten lienee paikallaan esitellä meidän koko tiimi: SIMO ZITTING - Tennisohjaaja - Valkopallon kasvatti

4 Variston Tennis VarTe r.y (10) - Valmennuskokemus: Valkopallo: , Mark Ostman tenniskoulu , Variston Tennis Motto: Ota rauhallisesti, älä hätäile! - Aloittelee valmentajan uraa - Motto: Yritys on tärkeintä! EMMI-NOORA RIIHIMÄKI - Tennisohjaaja/Minitennis - Varten omia junioreita - Työskentelee iltapäiväkerhon ohjaajana sekä hallin kassalla - Motto: Yritä aina parhaasi! EERO HYTÖNEN - Tennisohjaaja - Varten omia junioreita - Harrastanut salibandya 9 vuotta. Voittanut SMkultaa, hopeaa sekä pronssia - Miesten 4-joukkueen jäsen - Aloittelee valmentajan uraa - Motto: Kaikki hikoilu on urheilua! ESITTELYSSÄ VarTelaisia junioreja JAANA KULMALA - Tennisohjaaja/Minitennis - Varten omia junioreita - Opiskelee nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi - Työskentelee hallin kassalla - Motto: Pystyt kyllä, jos yrität. LAURI ROSENIUS - Tennisohjaaja - Varten omia junioreita - Miesten 4-joukkueen jäsen Nimi: Johannes Korpijaakko Ikä: 11 Kauanko pelannut: 2,5 vuotta Lempiruoka: Makaronilaatikko Tavoitteet: Kisan voittaminen Suosikkipelaaja: Blake Valmentaja: Kari Paljonko harjoittelet tennistä ja muuta: tennistä 3,5h/viikko Miksi pelaan tennistä: Koska se on kivaa.

5 Variston Tennis VarTe r.y (10) Nimi: Santeri Kaipio Ikä: 9 vuotta Kauanko pelannut: 3 vuotta Lempiruoka: Spagetti Tavoitteet: Suosikkipelaaja: Jarkko Nieminen Valmentaja: Kari Siukonen Paljonko harjoittelet tennistä ja muuta: 3h/viikko Miksi pelaan tennistä: Tykkään siitä Nimi: Verneri Ovaskainen Ikä: 9 Kauanko pelannut: 3 vuotta Lempiruoka: Nakit ja ranskalaiset Tavoitteet: Ammattilaisuus Suosikkipelaaja: Roger Federer Valmentaja: Kari Siukonen Paljonko harjoittelet tennistä ja muuta: 4 kertaa Miksi pelaan tennistä: Koska tahdon päästä ammattilaiseksi Nimi: Lasse Perälampi Ikä: 10v. Kauanko pelannut: 4 vuotta Lempiruoka: Spagetti Tavoitteet: ATP nro1 Suosikkipelaaja: Roger Federer Valmentaja: Kari Siukonen Paljonko harjoittelet tennistä ja muuta: Tennistä 3 t. Miksi pelaan tennistä: Rakastan tennistä Nimi: Jaakko Vuori Ikä: 10 Kauanko pelannut: 2 vuotta Lempiruoka: Hampurilaiset Tavoitteet: Tahdon hyväksi pelaajaksi Suosikkipelaaja: Nadal Valmentaja: Kari Siukonen Paljonko harjoittelet tennistä ja muuta: 3 kertaa tennistä ja 2 kertaa jalkapalloa Miksi pelaan tennistä: Koska se on hauskaa

6 Variston Tennis VarTe r.y (10) VarTelaiset kannustamassa Jarkkoa Tukholman avoimissa Me, 16 VarTelaista ja kaksi muuten vaan innokasta penkkiurheilijaa, vietimme mukavan pitkän viikonlopun Tukholman avoimissa Tunnelmallisessa Kungsliga Tennishallenissa vietettiin maaottelun veroisia hetkiä, kun vastakkain olivat Jarkkomme ja Pim-Pim Johansson, josta ottelusta tulikin jännittävän tiukka; Jarkkohan sen sitten vei kotiin. Ennen finaalia Jarkko kohtasi myös mm. Ranskan Gicquelin ja Espanjan Lopezin selvittäen nämä pelit helposti. Itse finaalissa Jarkon hyvä tuttu ja herramies James Blake oli kuitenkin selvästi parempi; näin tällä kertaa, mutta ylpeitä voimme olla suomalaisesta tenniksestä. Ja jatkoa seuraa ensi vuonna, näinhän Jarkko lupasi. Tukholman jälkeen minulla ja Katjalla oli mahdollisuus nähdä Lyonin :n dollarin turnaus lämpimässä, 24:n asteen, Ranskan syksyssä. Kentän nopeudesta johtuen palloralleja ei nähty paljon, vaan pisteet loppuivat lyhyeen. Hyvät ohittajat ja palauttajat pärjäsivät hyvin, mm. Casquet, Söderling, Gicuel ja Massu. Lyönnintasapaino nousi nopealla kentällä arvoonsa ja pienikin horjahdus lyöntitasapainossa aiheutti pisteen menetyksen. Muutoin matka sujui Siljalla tutuissa kuvioissa; yhteisillä aterioilla, ja mm. tietonikkari Paavo Hounin tennisvisailulla (jossa palkintoja saivat onneksi useat osallistujat). Tukholmassa illastimme libanonilaisessa ravintolassa 25 erilaista herkkua nauttien. PS. Jarkko oli edellisen kerran Tukholmassa finaalissa 2001; silloin myös me Manniset olimme matkassa edellisen kerran. Pitäisiköhän meidän jatkossa osallistua joka vuosi? Kari ja Katja Siukonen Lyonin katsomossa. T. Pirjo & Ari Manninen Tukholma Lyon Allekirjoittaneen tennisopiskelut jatkuivat syksyllä, jolloin riensimme katsomaan Tukholman avoimia lokakuussa. Perjantaina katselimme huipputennistä 12 tuntia ja näimme mm. Rochus-Blake matsin. Lienee yksi parhaista otteluista, joita olen nähnyt; loistavaa jalkatyötä, liikkumista ja kentän peittoa taktisesti. Tämän mahdollisti Tukholman hidas alusta, jolloin pisteet oli tehtävä voittaakseen. Rochuksen kohdalla voi todeta, ettei koko ole aina hyvän syötön este. Jos tekniikka on kohdallaan, lähtee se pienemmästäkin varresta lujaa. Harjoittelu tekee mestarin! Yleisesti huipputasolla syöttö näyttelee isoa osuutta ykkönen km ja kakkonen km. Tämän säilyttäminen koko ottelun ajan antaa pelaajalle mahdollisuuden päästä top kymppiin ja pysyä siellä. Lisäksi tietysti tahto ja henkinen lujuus vaikuttavat. Lyonin katsomoa. Junnujemme olisi hyvä muistaa, että tasapainolautaa ja hula-vannetta pitäisi ehdottomasti käyttää. Näiden avulla saadaan keskivartalon lihakset kuntoon ja lyönnit lähtevät paremmin. Ranskalainen tenniskulttuuri tuntui todella vahvalta, joten ei ihme, että semeissä kaikki pelaajat olivat ranskalaisia.

7 Variston Tennis VarTe r.y (10) Lisäksi vierailimme eräällä tennisklubilla, jossa oli 4 sisäkenttää sekä 4 ulkokenttää. Mm. Safin harjoitteli viereisellä kentällä meistä, pudottuaan edellisenä päivänä kisasta. Babolatin tehtaaseen tutustuminen oli myös ohjelmassa. Siellä saimme seurata jänteiden valmistusta, joka oli mielenkiintoinen tilaisuus. Multifilament vai Polyester jänne? rupesin miettimään. POLYESTERJÄNNE: (esim. Signum-pro, Luxilon, Kirschbaum, Babolat Hurricane) Käytetyin ammattilaisten ja A-luokan pelaajien jänne Kestävyys suosion salaisuus Venyy jännityksen jälkeen 15-20%, jolloin klubipelaajan hyöty heikkenee, jollei jännitä mailaa usein Jänne kestää liikaa, jolloin kontrolli häipyy ja voimantuoton kasvaessa maila alkaa linkoamaan MULTIFILAMENTJÄNNE: (Monikerrosjänne, esim. Babolat X-CCL Premium, Wilson NXT Tour, Babolat Conquet, Gamma TNT Prodigy, Gamma TNT) Katja Lyonin massalla. Päivien vilahdettua nopeasti, suuntasimmekin jo takaisin Suomeen keskelle myrskyä. Lento oli takaisin tullessa vähemmän mieluisa kokemus, mutta intoa valmentamiseen oli taas saatu roppakaupalla. T: Kari Siukonen Jänteistä ja jännityksestä Käynti Ranskassa ja Babolatin tehtaassa aiheutti allekirjoittaneelle ajatuksia mailahuollosta: Pelaatko itsellesi sopivalla jänteellä ja jännekireydellä? Olemassa olevia vaihtoehtoja: Loistavin valinta klubipelaajalle luonnonjänteen jälkeen Venyvyys vain 5%:n luokkaa, eli pitää jännityksen pitempään! Monia vaihtoehtoja kaikilla jännevalmistajilla Hyvä kontrolli palloon Hyvä voimantuotto Puree palloon hyvin kierre lisääntyy NYLONJÄNTEET: (Gamma, Prince Tournament) Suosio hiipumassa multifilament jänteen takia Suosio jänteen hinnassa ja saatavuudessa. Löytyy kaikkialta, shopeista ja urheiluliikkeistä Yleensä saatavilla jänne vahvuisena, jolloin touch on huono ja purevuus palloon heikko Kestävyys tosin paksusta jänteestä johtuen hyvä Venyvyys polyesterijänteen luokkaa, eli n.20% LUONNONJÄNNE: (esim. Babolat vs Team) Olemassa olevista jänteistä paras, jos ammattipelaajat voisivat, pelaisivat kaikki luonnonjänteellä Hinta lienee suurin este suosiolle Klubipelaajan valinta! Jännityskireydessä vain 5% löystyminen! Loistava kontrolli palloon Kaksi kertaa viikossa pelaavan klubipelaajan kustannus n. 1 /pelitunti Totuuksia jänteen käyttäytymisestä mailassa: Muista, että löysä jännitys lisää voimantuottoa, kestävyyden tunnetta ja mukavuutta (20-23kg) Kireässä jännityksessä (24-28kg) voima vähenee, kontrolli lisääntyy ja kaikki muu vähenee riippuen tietenkin jännelaadusta

8 Variston Tennis VarTe r.y (10) Mailankärjen nopeus osumahetkellä on ratkaiseva tekijä jännityskireyttä valittaessa sekä jännelaatu Klubipelaajan kannattaa valita ohuita jänteitä ja paljon kierrettä lyövien polyesteri tai hybrid jänteitä (1,25 tai 1,30 vahvuuksina) Jännitys ei säily mailassa samana vuodesta toiseen, vaan se menettää ominaisuuksiaan kokoajan Maila kannattaa jännittää kausittain: syksy talvi kesä Kesällä ja sateessa pelattaessa jännitys hieman alempi (1-2kg) kuin kovilla kentillä pelattaessa Kannattaa kokeilla: Polyesterjänne pystyyn ja Multifilamentjänne tai luonnonjänne poikittain Loistava vaihtoehto! - Tuntuma palloon hyvä - Erittäin käsiystävällinen (ei tenniskyynärpäätä) Kokeile ja keskustele jännittäjäsi kanssa olemassa olevista vaihtoehdoista Hintataso on keskimäärin /maila ja huomaat pelisi tuntuvan paremmalta! Katso tiedotteen lopusta jännevaihtoehtoja! Terveisin: Kari Siukonen Syksyn valmennusmaksut Lähetämme ohessa laskut syyskaudella 2006 valmennukseen osallistuville, eräpäivä on Henkilö, joka osallistuu valmennukseen, on automaattisesti myös seuran jäsen ja jäsenmaksu sisältyy tällöin valmennusmaksuun. Osa on etukäteen ilmoittanut haluavansa maksaa laskun kahdessa erässä. Heille tulee nyt kaksi laskua, ensimmäisen eräpäivä on ja toisen Jos et ollut etukäteen kertonut, mutta haluaisit myös maksaa laskun kahdessa erässä, ota yhteyttä valmentajaasi tai hallin kautta puh. (09) Käytä toisen erän maksamisessa samaa viitettä kuin alkuperäisessä laskussa. Valmennuslaskun liitteenä on myös Valmennus- ja laskutusehdot, joihin valmennuksessa olevien ja/tai lasten vanhempien on syytä tutustua epäselvyyksien välttämiseksi. Vuoden 2006 kilpailumaksut VarTe tukee kilpailuissa käyviä VarTea edustavia jäseniään palauttamalla osan kilpailumaksuista kuitteja vastaan. Vuosittain kilpailumaksuja varten budjetoidaan jokin summa. Saatuaan kaikki kuitit hallitus päättää, mikä on tukiprosentti maksetuista kilpailumaksuista (siis budjetoidun summan puitteissa). Jos olet käynyt kansallisissa tenniskilpailuissa vuoden 2006 aikana, niin nyt on aika palauttaa kilpailumaksukuitit kisamenestyksellä & tilinumerollasi varustettuina Variston hallille VarTen postilaatikkoon laita kuoren päälle nimi Leena Kainomaa. Kuitit on palautettava viimeistään mennessä. Myöhästyneitä tai puutteellisesti täytettyjä kuitteja ei huomioida. Muistathan että kun osallistut VarTen järjestämiin kisoihin, niin maksat vain puolet ilmoittautumismaksusta, jos edustat VarTea. Näistä maksuista ei palauteta jälkikäteen. Jäsenrekisteri Jäsentietoihin tulevat muutokset voi toimittaa Leena Kainomaalle joko hallin postilaatikon kautta tai sähköpostitse. Jos sinulla on käytössäsi sähköpostiosoite ja haluaisit joskus sähköpostia seuralta, niin laita sähköpostiosoitteesi Leenalle sähkö-postilla osoitteeseen leena.kainomaa@capgemini.com. VarTe toimittaa osoitteenmuutokset myös edelleen Tennisliittoon, jotta VarTen jäsenilleen tilaaaman Tennislehden osoite korjaantuu samalla ilmoituksella.

9 Variston Tennis VarTe r.y (10) Seuran hallituksen jäsenet ja yhteystiedot Pekka Purho, puheenjohtaja Päivätie ESPOO p p.t mailto:pekka.purho@newsec.fi Jarmo Lesonen, varapuheenjohtaja Tuohivirsu 2 F Espoo p.k fax. k p.t , jarmo.lesonen@fennora.fi Ari Manninen Pikipolku 4 A Helsinki p ari.manninen@kolumbus.fi Pekka Marjamäki Haltiantie 8 F Vantaa p pekka.marjamaki@hut.fi Teemu Marjamäki Kastanjakuja 3 B Vantaa p.k , p.t teemu.marjamaki@okmetic.com Jouko Taipale Munkkisaarenkatu 4 A Helsinki p.t fax. t jouko.taipale@upm-kymmene.com Vesa Puro Santamäentie 23 B VANTAA p v.purot@luukku.com Kirsti Arvila, laskutusasiat Kivimäentie 56 A Helsinki p p.t fax. t kirsti.arvila@nordea.com kirsti.arvila@kolumbus.fi Leena Kainomaa, sihteeri ja jäsenrekisteri Riistatie 5 B Espoo p leena.kainomaa@capgemini.com Kirjanpito: Veikko Saarinen Metsänvartijantie 4 C ESPOO p.k , veikko.saarinen@pp2.inet.fi Päävalmentaja: Kari Siukonen Valkotie 3 B Vantaa p kari.siukonen@saunalahti.fi Seuran internetsivut Seuramme omat internet sivut löytyvät osoitteesta Sähköpostia voit lähettää osoitteeseen varistontennis@varistontennis.net VarTe ry:n hallitus

10 Variston Tennis VarTe r.y (10) Suositeltavia jännevaihtoehtoja JÄNNE: Vahvuus Control Kestävyys Tunne Gamma TNT Prodigy, Multifilament 1,27 Hyvä Tyydyttävä Hyvä Signum Poly-Plasma, Polyester 1,18/1,23 Tyydyttävä Erinomainen Hyvä Babolat Hurricane Tour, Polyester 1,25 Hyvä Erinomainen Hyvä Babolat X-Cel Premium, Multifilament 1,25 Erinomainen Tyydyttävä Erinomainen Gamma TNT 16, Multifilament 1,27 Hyvä Tyydyttävä Hyvä Babolat VS-Team, Luonnonjänne 1,3 Erinomainen Hyvä Erinomainen Babolat Hurricane + X-Cel Premium poikittain (Hybrid sekoitus) 1,25 + 1,25 Erinomainen Hyvä Erinomainen Luxilon Alu Power, Polyester 1,25 Hyvä Erinomainen Hyvä Wilson NXT Tour, Multifilament 1,28 Hyvä Hyvä Hyvä Prince Tournament Club, Nylon 1,35 Tyydyttävä Hyvä Heikko

11 Pro-Shop TOSSUJA: - Babolat tossut ovh.118, NYT 99 - Prince T10 ovh.145, NYT Price T7(Naisten) ovh.100, NYT 90 - Prince T10 (Junior) ovh.65, NYT 49,50 - Prince NFS Indor NYT 89 (Sulkapallo) MAILOJA: - Babolat Roddic maila ovh.225, NYT 190 (Hyvällä jänteellä) - Babolat Magic Game ovh.66, NYT 55 (Juniorimaila tenniskoululaiselle) PALLOJA: - Babolat Team ovh.10 /prk NYT 8,5 /prk - Prince NX Tour ovh.10 /prk NYT 8,5 /prk JÄNNITYS: - Babolat Hurricane Tour (pystyyn) / Conquest (poikittain) ovh. 27 NYT 20 Kaikki tarjoukset voimassa saakka!!

12 Marraskuu Kilpajunioreiden leiri klo syntyneet kutsutut kilpajuniorit ITN-testi klo alkaen Tenniskoulun pelipäivä klo 9--- Vanhempien keskustelutilaisuus klo Aiheena: Vanhempien osuus tekniikan opetuksessa ja kilpailemisessa. Joulukuu Juniorikilpailut. Sarjat P14, T14, 2-p ja P10, P12, 2-p lohkot Tenniskoulun korvauspäivä Vanhempien keskustelutilaisuus klo Aiheena: Palaute syksyn toiminnasta ja uusien ideoiden aika Seuran pikkujoulut + stipendien jako klo 16.30> Tenniskoulun pelipäivä Valmentajien kokous klo Joululoma alkaa > opetus alkaa jälleen

Variston Tennis VarTe r.y. 28.3.2007 1 (6) Naiset 70v: Taina Majaniemi TVS Kristin Jämsen VarTe 7 6(5) 6 3

Variston Tennis VarTe r.y. 28.3.2007 1 (6) Naiset 70v: Taina Majaniemi TVS Kristin Jämsen VarTe 7 6(5) 6 3 Variston Tennis VarTe r.y. 28.3.2007 1 (6) Kevätkokous Seuran kevätkokous pidetään Länsi Vantaan Tenniskeskuksessa keskiviikkona 18.4.2007 klo 18.00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3/2005. Syyskokous. Pikkujoulut. Kilpailutuloksia. Tulevia kilpailuja. Ulkokenttien VarTen mestaruuskilpailut

JÄSENTIEDOTE 3/2005. Syyskokous. Pikkujoulut. Kilpailutuloksia. Tulevia kilpailuja. Ulkokenttien VarTen mestaruuskilpailut Variston Tennis VarTe r.y. 26.10.2005 1 (6) Syyskokous Seuran syyskokous pidetään Länsi-Vantaan Tenniskeskuksessa keskiviikkona 23.11.2005 klo 18:00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2009 Variston Tennis VarTe r.y. 6.4.2009 1 (6)

JÄSENTIEDOTE 1/2009 Variston Tennis VarTe r.y. 6.4.2009 1 (6) Variston Tennis VarTe r.y. 6.4.2009 1 (6) Kevätkokous Seuran kevätkokous pidetään Länsi-Vantaan Tenniskeskuksessa keskiviikkona 22.4.2009 klo 18.00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3/2009 Variston Tennis VarTe r.y. 26.10.2009 1 (5)

JÄSENTIEDOTE 3/2009 Variston Tennis VarTe r.y. 26.10.2009 1 (5) Variston Tennis VarTe r.y. 26.10.2009 1 (5) Arvoisat Variston Tenniksen jäsenet Seuran hallituksen tehtävänä on muun muassa toteuttaa vuosikokousten päätökset, johtaa ja kehittää seuran toimintaa, pitää

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2008 Variston Tennis VarTe r.y. 5.8.2007 1 (4) Uusi tennisvalmentaja. Kilpailut. Kilpailutuloksia. Syksyn tenniskoulu 2008

JÄSENTIEDOTE 2/2008 Variston Tennis VarTe r.y. 5.8.2007 1 (4) Uusi tennisvalmentaja. Kilpailut. Kilpailutuloksia. Syksyn tenniskoulu 2008 Variston Tennis VarTe r.y. 5.8.2007 1 (4) Miettikää valmennuskerrat ja tulkaa ilmoittautumispäivänä tiistaina 12.8. tai soittakaa hallin kassalle (puh. 8540404) tiedot. Valmennuspuolella on muutoksia:

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2008 Variston Tennis VarTe r.y. 12.3.2008 1 (7) Kilpailut

JÄSENTIEDOTE 1/2008 Variston Tennis VarTe r.y. 12.3.2008 1 (7) Kilpailut Variston Tennis VarTe r.y. 12.3.2008 1 (7) Kevätkokous Seuran kevätkokous pidetään Länsi-Vantaan Tenniskeskuksessa torstaina 17.4.2008 klo 18.00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Variston Tennis VarTe r.y. 8.8.2007 1 (4) Kilpailut

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Variston Tennis VarTe r.y. 8.8.2007 1 (4) Kilpailut JÄSENTIEDOTE 2/2007 Variston Tennis VarTe r.y. 8.8.2007 1 (4) Kilpailut Kilpailutuloksia Kansalliset kilpailut 7.-9.4.2007 Varistossa MA2, 22 pelaajaa: Nikunen Kalle LVS - Nevanlinna Jussi HVS 6-3,7-6

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2010 Variston Tennis VarTe r.y. 4.8.2010 1 (5) Kilpailut

JÄSENTIEDOTE 2/2010 Variston Tennis VarTe r.y. 4.8.2010 1 (5) Kilpailut Variston Tennis VarTe r.y. 4.8.2010 1 (5) Uuden päävalmentajan terveisiä Kuuma kesä ja onnistunut kesäloma (ainakin allekirjoittaneella) on takana. Pieni mutta aktiivinen kilpajunnujen ryhmä on treenannut

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2010 Variston Tennis VarTe r.y. 29.3.2010 1 (5) Sarjatennis

JÄSENTIEDOTE 1/2010 Variston Tennis VarTe r.y. 29.3.2010 1 (5) Sarjatennis Variston Tennis VarTe r.y. 29.3.2010 1 (5) Kevätkokous Seuran kevätkokous pidetään Länsi-Vantaan Tenniskeskuksessa torstaina 15.4.2010 klo 18.00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3/2007 Variston Tennis VarTe r.y. 13.11.2007 1 (6)

JÄSENTIEDOTE 3/2007 Variston Tennis VarTe r.y. 13.11.2007 1 (6) Variston Tennis VarTe r.y. 13.11.2007 1 (6) Syyskokous Seuran syyskokous pidetään Länsi-Vantaan Tenniskeskuksessa torstaina 29.11.2007 klo 18:00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!

Lisätiedot

VarTe ry:n toimintakertomus 2006 1 (10)

VarTe ry:n toimintakertomus 2006 1 (10) VarTe ry:n toimintakertomus 2006 1 (10) 1 Johtoelimet ja toimihenkilöt Hallitus: Pekka Purho, puheenjohtaja; Jarmo Lesonen, varapuheenjohtaja; Kirsti Arvila, taloudenhoitaja; Ari anninen; Teemu arjamäki;

Lisätiedot

VarTe ry:n toimintakertomus 2003 1 (9)

VarTe ry:n toimintakertomus 2003 1 (9) VarTe ry:n toimintakertomus 2003 1 (9) 1. Johtoelimet ja toimihenkilöt Hallitus: Pekka Purho, puheenjohtaja; Jarmo Lesonen, varapuheenjohtaja; Kirsti Arvila, taloudenhoitaja; Ari Manninen; Teemu Marjamäki;

Lisätiedot

Variston Tennis VarTe. Toimintalinja 2013

Variston Tennis VarTe. Toimintalinja 2013 Variston Tennis VarTe Toimintalinja 2013 Sisällys 1. Yleistä toimintalinjasta 2. VarTen toiminnan visio 3. VarTen eettinen linja 4. Varten seuratoiminnan tavoitteet 5. Varten käytännön toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI 26.7.2018 1. LASTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U12 2. NUORTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U18 3. VALMENNUS 4. URHEILULLISUUS KILPAILEMINEN Seuroissa noin

Lisätiedot

VarTe ry:n toimintakertomus 2012 1 (8)

VarTe ry:n toimintakertomus 2012 1 (8) VarTe ry:n toimintakertomus 2012 1 (8) 1. Johtoelimet ja toimihenkilöt Hallitus: Pekka Purho, puheenjohtaja; Teemu Marjamäki, varapuheenjohtaja; Leena Kainomaa, taloudenhoitaja; Pekka Marjamäki, sihteeri;

Lisätiedot

2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA

2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA Kausi 2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 040 9004 274 2. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 050 5728 300 3. NurTS Wallin Reima Puh. 0400 478 350 4. RiihiKulo Virtanen Janne Puh. 044 281

Lisätiedot

Smash-Espoon valmennuskokonaisuus JUNIORIT

Smash-Espoon valmennuskokonaisuus JUNIORIT Smash-Espoon valmennuskokonaisuus 2019-2020 JUNIORIT VALMENNUSKOKONAISUUS - MITEN EROAMME PERINTEISESTÄ JAOTTELUSTA PERINTEINEN JAOTTELU: SMASH ESPOO KILPATENNIS (MAHDOLLISESTI TIIIMEJÄ) 0 U1 U1 2 U14

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!

KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI! JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

HVS Kysely 0-20v Tulokset

HVS Kysely 0-20v Tulokset WORKING DRAFT Last Modified 2015-04-23 19:16 FLE Standard Time Printed HVS Kysely 0-20v Tulokset 04-2015 Harri Heliövaara Kimmo Karviala Harri Leiviskä Sisällysluettelo Kysymykset Vastaajaprofiili Tulokset

Lisätiedot

päivitetty :15 HUOM. KAIKKI AJAT PÄIVÄN ENSIMMÄISTÄ OTTELUA LUKUUNOTTAMATTA OVAT ARVIOITUJA OTTELUN ALKAMISAIKOJA

päivitetty :15 HUOM. KAIKKI AJAT PÄIVÄN ENSIMMÄISTÄ OTTELUA LUKUUNOTTAMATTA OVAT ARVIOITUJA OTTELUN ALKAMISAIKOJA PADEL SM 05 päivitetty 9.8.05 9:5 HUOM. KAIKKI AJAT PÄIVÄN ENSIMMÄISTÄ OTTELUA LUKUUNOTTAMATTA OVAT ARVIOITUJA OTTELUN ALKAMISAIKOJA Otteluiden voitosta pistettä. Tasapisteissä lasketaan ensin voitetut

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Tuusulan Tennisseura ry. Vanhempainilta 13.9.2011

Tuusulan Tennisseura ry. Vanhempainilta 13.9.2011 Tuusulan Tennisseura ry Vanhempainilta 13.9.2011 OHJELMA 17.30 Avaus ja käytännön asiat TTS:ssä 17.40 Tenniskoulumalli ja Nuori Suomi 18.00 Yleistä valmennuksesta ja uuden minitenniskentän esittely 18.30

Lisätiedot

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE MINI- JA MIDITENNISKIERTUE Minitennis Osallistumiskelpoisuus, luokkajako, ilmoittautuminen ja osanottajamäärän rajoittaminen Minitenniskilpailuun osallistuvan pelaajan ei tarvitse maksaa kilpailulisenssiä.

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 14.9.2013 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA B-JUNIORIEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

Tuomo Salonen 8.10.2014. October 8, 2014 Runner's High Oy

Tuomo Salonen 8.10.2014. October 8, 2014 Runner's High Oy Tuomo Salonen 8.10.2014 October 8, 2014 Runner's High Oy 1 This is how I became me. October 8, 2014 Runner's High Oy 2 Esityksen sisältö Kuka olen? Vuodesta 1989 vuoteen 2014 Mitä urheilu on antanut? Vuosi

Lisätiedot

MIESTEN ULKOPELIKAUDEN SM-LIIGATILASTOT

MIESTEN ULKOPELIKAUDEN SM-LIIGATILASTOT MIESTEN ULKOPELIKAUDEN SM-LIIGATILASTOT 1976-2004 Tenniksen miesten ulkopelikauden SM-liigaa pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1976 kuuden joukkueen kesken. Joukkueiden määrä nostettiin kahdeksaan vuonna

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

TENNIKSEN MIESTEN SISÄPELIKAUDEN SM-LIIGATILASTOT 1975/76-2002/03

TENNIKSEN MIESTEN SISÄPELIKAUDEN SM-LIIGATILASTOT 1975/76-2002/03 TENNIKSEN MIESTEN SISÄPELIKAUDEN SM-LIIGATILASTOT 1975/76-2002/03 Tenniksen miesten sisäkenttien SM-liigaa on pelattu 28 kertaa. Liigassa on ollut mukana kaikkiaan 24 eri seuran joukkueet, niistä helsinkiläinen

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 20.9.2014 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT C-JUNIORIEN KILPAILUT

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET MESTARUUSSARJA

2019/2020 MIEHET MESTARUUSSARJA Kausi 2019/2020 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 040 9004 274 2. Kämmen pokalla Wallin Santtu Puh. 0400 756 076 3. NorSky Norrbacka Tuomas Puh. 050 562 8685 4. NurTS Lönnberg Markku Puh.

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros KU Kumura. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29)

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros KU Kumura. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Törnqvist Tony Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130

Lisätiedot

SENIORIEN SEKANELINPELIN SM- KISOISSA TUPLAMESTAREITA JA KOKEMUKSEN HAKIJOITA

SENIORIEN SEKANELINPELIN SM- KISOISSA TUPLAMESTAREITA JA KOKEMUKSEN HAKIJOITA SENIORIEN SEKANELINPELIN SM- KISOISSA TUPLAMESTAREITA JA KOKEMUKSEN HAKIJOITA 1.2.2018-09:35 (75+ luokan finastit, vas. voittajat Jaakko Salava ja Leena Mutanen, kakkoset Simo Näkki ja Maisa Pirilä Kuva:

Lisätiedot

Tiedote 1/ elokuuta Keilakausi alkaa - Wjuhuu!

Tiedote 1/ elokuuta Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Helteiden helpottaessa on aika suunnata ajatukset tulevaan

Lisätiedot

Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja

Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja 1(16) Tennisliitto Ässä-kilpailujärjestelmä Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja 1 Tennisliitto Ässä-kisajärjestelmä 2 2 Päävalikko 2 3 Kilpailun hakeminen 3 4 Kilpailun luonti 3 4.1 Kilpailun luokkien

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19.

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19. Kausi 2016/2017 MIEHET 1-DIVISIOONA 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 050 383 5758 2. Soft Tembo Wallin Reima Puh. 0400 478 350 3. SuTe Kauppinen Markku Puh. 044 0500 231 4. TaTi Sormunen Timo Puh. 044 3365

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 3 29.01.09 POLE tiedottaa 2008-2009 / 3 29.01.09 1(4) Tiedottajan palsta Helmikuun kk-kisa käydään Talissa la 21.2. klo 13:30 alkaen, ohjeet tarkemmin tässä tiedotteessa.

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

VarTe ry:n toimintakertomus 2013 1 (7)

VarTe ry:n toimintakertomus 2013 1 (7) VarTe ry:n toimintakertomus 2013 1 (7) 1. Johtoelimet ja toimihenkilöt Hallitus: Pekka Purho, puheenjohtaja; Teemu Marjamäki, varapuheenjohtaja; Leena Kainomaa, taloudenhoitaja; Pekka Marjamäki, sihteeri;

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Tiedote 1/ elokuuta 2015

Tiedote 1/ elokuuta 2015 Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Keilailukausi alkaa, helteistä huolimatta. Olette valinneet

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää juniori-, väri- ja mustien vöiden Taekwon-Do kilpailut 18. lokakuuta Oulussa. Aika: Lauantaina 18. lokakuuta 2014 Kilpailupaikka: Kenelle:

Lisätiedot

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 2014 PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 ja PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 Edustuspelaajatoimikunnan vetäjä: Marco Willberg, GSM 040 930 6255 Ohjesäännöissä ilmenee pelaajien valintakriteerit eri

Lisätiedot

Hiekka- La THIFA 3 VS V-P 2 1,5-4,5 (22-29) harju Elo Petteri vs Viita Jyri 0-2 (16,36)

Hiekka- La THIFA 3 VS V-P 2 1,5-4,5 (22-29) harju Elo Petteri vs Viita Jyri 0-2 (16,36) Kausi 2016/2017 MIEHET 1-DIVISIOONA 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 050 383 5758 2. Soft Tembo Wallin Reima Puh. 0400 478 350 3. SuTe Kauppinen Markku Puh. 044 0500 231 4. TaTi Sormunen Timo Puh. 044 3365

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. EHTA Rautiainen Sulevi Puh. 0503626897 2. IRO Partio Mikko Puh. 0505481180 3. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 4. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805

Lisätiedot

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015 1.Valmentajat : Ari Isomäki isomaki.ari@gmail.com Tiistaisin ja joskus sunnuntaisin Magnus Sundman Magnus.Sundman@hotmail.fi(vastuuvalmentaja) Tiistai ja joskus sunnuntaisin(huhtikuuhun asti) Aki Räsänen

Lisätiedot

MAILAN PÄIVÄ

MAILAN PÄIVÄ MAILAN PÄIVÄ 17.5.2012 Suomen Tennisliiton ja sen jäsenseurojen yhteistapahtuma ulkopelikauden alkaessa. Vinkkejä Mailan päivän viettoon. 1 Sisällysluettelo Tapahtumia Sivu - Tenniksen alkeet 3 - Tie-break

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130 4. Padel Club

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A Pelaajien pelaajaoikeudet ja seurojen sarjapaikat siirretään tälle yhdistykselle D1-vaiheen jälkeen.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016 JSK Squash ry ver 29.9.2015 JSK:n - toimihenkilöt Johtokunta (+vastuualueet) Jack Westrén-Doll, puheenjohtaja talous jack.westren-doll@granlund.fi Raimo Yliranta,

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014 SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.

Lisätiedot

LÄHILIIGAN MEST.KILP

LÄHILIIGAN MEST.KILP LÄHILIIGAN MEST.KILP. 10-11.8.2019 NAISET 2-PELI Vinkki Kati vs Ketola-Mäcklin Tiina 2-1 (26,63,10-8) Nyberg Siri vs Vinkki Kati 2-0 (60,61) Ketola-Mäcklin Tiina vs Nyberg Siri 0-2 (26,36) 1. Nyberg Siri

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

Suomen Tennisliitto Strategia 2010 Strategian peruskivet Arvot Huipputennis Kilpailutoiminta Valmennustoiminta Alue- ja seuratoiminta Jäsenistö Viestintä Talous Organisaatio Missio Suomen Tennisliitto

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA No

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA No 9.4.2016 19:12 Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130 4. Padel Club

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER GT Teamit 2016-2017 RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER Grani Tenniksen valmennuskokonaisuus - Pelaajan polku GT Tennis- ja mailapelikoulu Esikouluikäisille ja 1-3 -luokkalaisille Ohjaajakoulutukset

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Tämän passin omistaa: Seura jossa pelaan: Aloitin tenniksen: Tervetuloa tenniksen pariin!

Tämän passin omistaa: Seura jossa pelaan: Aloitin tenniksen: Tervetuloa tenniksen pariin! 1 Tämän passin omistaa: Seura jossa pelaan: Aloitin tenniksen: Tervetuloa tenniksen pariin! Olet mukana tennisseurassa, jonka alle 10-vuotiaiden lasten toiminta noudattaa Tennisliiton opetussuunnitelmaa.

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

MAAJOUKKUETOIMINTA 2015

MAAJOUKKUETOIMINTA 2015 MAAJOUKKUETOIMINTA 2015 MAAJOUKKUETOIMINNAN ARVOT Yhdessä tekeminen Intohimo kehittyä Pelaajalähtöisyys Kunnioitus MAAJOUKKUETOIMINNAN TAVOITTEET Huippu-urheilulähtöisyys o Tavoitteena auttaa ja tukea

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot

TENNIS ; LÄHILIIGA KAUSI

TENNIS ; LÄHILIIGA KAUSI TENNIS ; LÄHILIIGA KAUSI 2013-2014 SARJA ; MIEHET 2-DIVISIOONA JOUKKUE YHDYSHENKILÖ PUH. 1. HauTS 2 Rekola Tuomas 050-5911939 2. HyTS 7 Huttunen Martti 0400-440810 3. JokTS Rossi Esko 0400-840183 4. JäTS

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot