Pohjapadon rakentaminen Kolmajärven luusuaan vedenkorkeuksien turvaamiseksi, Joroinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjapadon rakentaminen Kolmajärven luusuaan vedenkorkeuksien turvaamiseksi, Joroinen"

Transkriptio

1 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 67/2012/2 Dnro ISAVI/85/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Pohjapadon rakentaminen Kolmajärven luusuaan vedenkorkeuksien turvaamiseksi, Joroinen HAKIJA Joroisten kunta HAKEMUS Joroisten kunta on pyytänyt aluehallintovirastoon toimittamassaan sekä ja täydentämässään hakemuksessa lupaa asiakohdassa mainittuun rakentamiseen. Kolmajärvi sijaitsee Etelä-Savossa Joroisten kunnassa noin 8 km keskustaajamasta luoteeseen. Kolmajärvi on osa Vuoksen vesistöalueeseen kuuluvaa Kanavan- Kolmajoen valuma-aluetta (04.213). Järven pinta-ala on 112 hehtaaria, sen valumaalueen suuruus on 33,3 km 2 ja järvisyys 5,2 %. Kolmajärven vedenpintaa on laskettu 1940-luvulla 60 cm ja Kolmajärveen laskenut Kolisevanjoki on käännetty laskemaan suoraan järvestä lähtevään Kolmanjokeen. Kolmajärven luusuan maaperä on helposti syöpyvää. Järven luusuaan on 1990-luvun alussa syntynyt kivinen pohjakynnys estämään kannaksen syöpyminen. Pohjakynnyksen rakentamiseen ei ole hankittu lupaa eikä se vastaa järven eri käyttömuotojen tarpeita. Vuosina tehtyjen mittausten (9 kpl) mukaan Kolmajärven vedenkorkeus on vaihdellut välillä N ,16 86,32 m ja keskivesi on ollut N ,25 m. Kolmajärven vedenkorkeuden turvaamiseksi järven luusuaan rakennetaan nykyisen kivisen pohjakynnyksen korvaava pohjapato. Pohjapadon rakentamisen myötä Kolmajärven ali- ja ylivedenkorkeudet pysyvät entisellään ja keskivirtaaman mukainen vedenkorkeus laskee 2-3 cm nykyisestä. ITÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh Mikkelin päätoimipaikka fax Maaherrankatu 16 Mikkeli kirjaamo.ita@avi.fi Postiosoite: PL 50, Mikkeli Joensuun toimipaikka Torikatu 36 Joensuu Kuopion toimipaikka Hallituskatu Kuopio

2 Hankkeen vaikutusten tarkkailemiseksi otetaan vesistöstä patopaikan ylä- ja alapuolelta yhdet vesinäytteet ennen töiden aloittamista, padon rakentamisen aikana ja kahden viikon kuluttua töiden päättymisestä. Jos rakentamisen vaikutukset ovat edelleen havaittavissa tarkkailutuloksissa, jatketaan tarkkailua kahden viikon välein kunnes vaikutukset häviävät. Tarkkailunäytteistä määritetään alkaliniteetti, happipitoisuus, kemiallinen hapenkulutus (COD Mn ), sameus, kiintoainepitoisuus, sähkönjohtavuus, ph sekä kokonaisfosfori-, kokonaistyppi- ja rautapitoisuus. Tarkkailutulokset toimitetaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja ELY-keskukselle ja niistä laaditaan yhteenveto kaikkien tulosten valmistuttua. Pohjapadon yhteyteen rakennetaan vedenkorkeusasteikko tai pohjapaalu. Padon valmistuttua järven vedenkorkeutta havaitaan avovesikaudella viikoittain ja jääpeitteisenä aikana kerran kuukaudessa kolmen vuoden ajan, minkä jälkeen tarkkailun jatkamisesta sovitaan tarvittaessa valvontaviranomaisen kanssa. Hanke on tarkoitus toteuttaa vuoden 2013 aikana. Hakija on sopinut pohjapatoa varten tarvittavien alueiden käyttöoikeuksista maanomistajien kanssa. Pohjapato turvaa Kolmajärven vakiintuneet vedenkorkeudet ja virkistyskäyttöarvon. Hankkeella ei ole haitallisia vaikutuksia lukuun ottamatta työn aikaista veden samentumista. Hakijan arvion mukaan hankkeesta ei aiheudu korvattavia haittoja tai vahinkoja. 2 HAKEMUKSEN TIEDOKSIANTO LAUSUNNOT Hakemus on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :n mukaisesti annettu tiedoksi kuuluttamalla ja erityistiedoksiantona asianosaisille. Muistutukset ja vaatimukset tuli toimittaa aluehallintovirastoon viimeistään ) Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on lausunut, että hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä etua. Hanke on tarpeen järven vedenkorkeuksien ja virkistyskäyttömahdollisuuksien turvaamiseksi. Lisäksi hanke turvaa kalojen elinolosuhteet järvessä sekä niiden liikkumisen padon yli. Hakemussuunnitelmassa esitetty hankkeen vaikutusten tarkkailu on muutoin riittävä paitsi, että vedenkorkeutta tulisi seurata padon valmistumisen jälkeen suunnitelmassa esitetyllä tavalla vähintään viiden vuoden ajan. Vedenkorkeustiedot on säilytettävä ja yhteenveto vedenkorkeuksista on toimitettava ELY-keskukselle vuosittain helmikuun loppuun mennessä. Hanke ei vaaranna valtioneuvoston hyväksymän Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman eikä Etelä-Savon pintavesien toimenpideohjelman mukaista vesialueelle määriteltyä runsasravinteisen ja runsaskalkkisen järven erinomaisen ekologisen tilan säilymisen tilatavoitetta.

3 Lupamääräyksiin on sisällytettävä mm. seuraavat määräykset: - työskentelyalueet on siistittävä ja maisemoitava ympäristöön sopiviksi, - töiden aloittamisajankohta on ilmoitettava hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista Etelä-Savon ELY-keskukselle, - töiden valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti Etelä-Savon ELYkeskukselle kahden kuukauden kuluessa töiden valmistumisesta. 3 2) Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalousyksikkö (kalatalousyksikkö) on puoltanut luvan myöntämistä ja lausunut, että vedenkorkeuden ja vesitilavuuden pysyvyyden vakauttaminen turvaa Kolmajärven virkistys- ja kalatalouskäytön. Hakemuksen suunnitelman mukainen pohjapato mahdollistaa kalan kulun, joten hanke on yleisen kalatalousedun mukainen. HAKIJAN SELITYS LAUSUNNOISTA Aluehallintovirasto on varannut hakijalle tilaisuuden selityksen antamiseen lausunnoista mennessä. Hakija ei ole toimittanut aluehallintovirastoon selitystä. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Luparatkaisu Lupamääräykset Aluehallintovirasto myöntää Joroisten kunnalle luvan pohjapadon rakentamiseen Kolmajärven luusuaan vedenkorkeuksien turvaamiseksi, Joroisten kunnan Järvikylän kylässä. Toimenpiteistä ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavia edunmenetyksiä. Ennalta arvaamattomien edunmenetysten varalta annetaan määräys. Hankkeen suunnitelma 1. Pato rakennetaan aluehallintovirastoon toimitetun päivätyn asemapiirustuksen nro 301 (1:250) osoittamaan paikkaan. Padon rakenne on esitetty aluehallintovirastoon toimitetuissa päivätyissä pohja- ja leikkauspiirustuksissa nro:t 302, 303 ja 304 A (1:50). Töiden ajoitus 2. Työt vesistössä on tehtävä sellaisena aikana ja siten, ettei vesialueen muulle käytölle aiheuteta tarpeetonta haittaa.

4 4 Kaivumassojen läjitys 3. Padon rakentamisessa syntyvät kaivumassat on läjitettävä ylimmän vedenkorkeuden yläpuoliselle maa-alueelle niin, ettei massoja pääse valumaan takaisin vesistöön. Tarkkailu 4. Rakentamisen aikaisia vaikutuksia vesistön vedenlaatuun on tarkkailtava ja tarkkailun tulokset on toimitettava viranomaisille hakemuksessa esitetyllä tavalla. 5. Kolmajärven vedenkorkeutta on tarkkailtava viiden vuoden ajan työn valmistumisesta lukien avoveden vallitessa kerran viikossa ja jääpeitteisenä aikana kerran kuukaudessa. Tarkkailua varten Kolmajärven rantaan on tehtävä helposti tavoitettavaan paikkaan vedenkorkeusasteikko tai pohjapaalu. Tarkkailun tulokset on säilytettävä ja annettava pyydettäessä niiden nähtäväksi, joiden etuun vedenkorkeudella voi olla vaikutusta. Tiedot on toimitettava vuosittain helmikuun loppuun mennessä Etelä-Savon ELY-keskukselle. Jälkihoito ja kunnossapito 6. Työskentelyalueet on siistittävä ja maisemoitava ympäristöön sopiviksi. 7. Rakenteet on pidettävä tämän päätöksen mukaisessa kunnossa. Rakentamisaika 8. Työt on tehtävä neljän vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Ilmoitukset 9. Töiden aloittamisajankohta on ilmoitettava hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja Joroisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Töiden valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti 60 päivän kuluessa aluehallintovirastolle, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Joroisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ohjaus ennakoimattoman vahingon varalta 10. Jos tässä päätöksessä tarkoitetusta toimenpiteestä aiheutuu vahinko, haitta tai muu edunmenetys, jota nyt ei ole edellytetty, voi edunmenetyksen kärsinyt tai yleisen edun vaatiessa asianomainen viranomainen lupapäätöksen lainvoiman estämättä saattaa asian vesilain (264/1961) 2 luvun 27 :ssä säädetyssä ajassa aluehallintoviraston käsiteltäväksi.

5 5 Ratkaisun perustelut Pohjapadon rakentaminen on tarpeen Kolmajärvessä jo pitkään vallinneiden vedenkorkeuksien säilyttämiseksi ja vesistön käyttökelpoisuuden parantamiseksi sen eri käyttömuotojen tarpeisiin. Rakentaminen ei aiheuta haitallisia muutoksia Kolmajärven tai sen alapuoleisen vesistön virtausolosuhteissa ja muodostuvissa vedenkorkeuksissa. Joroisten kunnan Järvikylässä yhteisen vesialueen RN:o 876:10 sekä tilojen Kaukola RN:o 3:114 ja Joki-Kaukola RN:o 3:112 osalta annetut suostumukset huomioon ottaen hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Kolmajärven vedenkorkeuksien tarkkailu viiden vuoden ajan on tarpeen, jotta varmistetaan hakemuksessa esitettyjen vedenkorkeuksien saavuttaminen. Vastaus ELY-keskuksen lausuntoihin Etelä-Savon ELY-keskuksen vaatimukset on otettu huomioon lupamääräyksissä. Lainkohdat Vesilaki (587/2011) 19 luku 3 1 momentti Vesilaki (264/1961) 2 luku 3 ja 6 1 momentti KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu Lasku lähetetään erikseen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Vesilain (264/1961) 21 luvun 9 Valtioneuvoston asetus aluehallintoviraston maksuista (1145/2009).

6 6 LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hakija Jäljennös päätöksestä Ilmoitus päätöksestä Joroisten kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (sähköisesti) Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / kalatalousyksikkö (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Päätöksen antamisesta ilmoitetaan niille, joille hakemuksesta on annettu erikseen tieto, sekä niille, jotka ovat tehneet muistutuksen asiassa. Ilmoittaminen kunnan ilmoitustauluilla Päätöksestä kuulutetaan Joroisten kunnan virallisella ilmoitustaululla.

7 7 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusosoitus liitteenä. Martti Häikiö Matti Turunen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Martti Häikiö. Asian on esitellyt ympäristölakimies Matti Turunen.

8 VALITUSOSOITUS LIITE Valitusviranomainen Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusaika Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Valitusoikeus Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituksen sisältö Valituksen liitteet Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi, kotikunta ja yrityksen tai yhteisön Y-tunnus - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Itä-Suomen aluehallintovirastolle Oikeudenkäyntimaksu Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Itä-Suomen aluehallintoviraston Mikkelin päätoimipaikan kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Itä-Suomen aluehallintoviraston Mikkelin päätoimipaikan kirjaamon yhteystiedot Käyntiosoite: Maaherrankatu 16, Mikkeli Postiosoite: PL 50, Mikkeli Puhelin: (vaihde) Telekopio: (015) Sähköposti: kirjaamo.ita@avi.fi Aukioloaika: klo Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla,

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla, Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 64/2012/2 Dnro ISAVI/22/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 ASIA Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön 297-428-33-71 edustalla, Kuopio HAKIJA Kari Lappalainen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.3.2012 HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ASIA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 HAKIJA Pohjois-Karjalan rajavartiosto ASIA Sillan rakentaminen Koitereeseen laskevan Hiienjoen yli, Ilomantsi

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 118/2013/1 Dnro ISAVI/82/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2013 ASIA Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 34/2012/2 Dnro ISAVI/7/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 34/2012/2 Dnro ISAVI/7/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 34/2012/2 Dnro ISAVI/7/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.5.2012 HAKIJA Liperin kunta ASIA Paineviemärin asentaminen Kirkkolahteen, Liperi HAKEMUS Liperin kunta on aluehallintovirastoon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/2012/2 Dnro ISAVI/68/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 78/2012/2 Dnro ISAVI/68/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 78/2012/2 Dnro ISAVI/68/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.10.2012 HAKIJA ASIA Savon Voima Verkko Oy Kaapelin asentaminen Remesjoen alitse Kiuruveden Remeskylässä, Kiuruvesi

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa

Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 36/2014/2 Dnro ISAVI/4/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2014 ASIA HAKIJA Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Ruunaan kalastusalue

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2010 HAKIJA Perkaus Oy ASIA Uittosäännön kumoaminen Ulponniemen pudotuspaikan osalta, Kesälahti

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014

PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 68/2014/2 Dnro ISAVI/2623/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 2.10.2014 ASIA 0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kinnulanniemen ja Meltunsaaren välille, Ala- Luostan järveen, Rautavaara

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

Kahden 20 kv:n kaapelin ja varaputken asentaminen Miekkaveden Nokisenkosken ali ja valmistelu-lupa, Rautalampi

Kahden 20 kv:n kaapelin ja varaputken asentaminen Miekkaveden Nokisenkosken ali ja valmistelu-lupa, Rautalampi Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 15/2013/2 Dnro ISAVI/10/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 28.2.2013 HAKIJA Savon Voima Verkko Oy ASIA Kahden 20 kv:n kaapelin ja varaputken asentaminen Miekkaveden Nokisenkosken

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo Etelä-Suomi Päätös Nro 55/2012/2 Dnro ESAVI/516/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2012 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen, Savonlinna

Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen, Savonlinna Itä-Suomi Päätös Nro 40/2012/2 Dnro ISAVI/31/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2012 ASIA HAKIJA Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen,

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 91/2012/2 Dnro ISAVI/85/04.09/2012

PÄÄTÖS Nro 91/2012/2 Dnro ISAVI/85/04.09/2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 91/2012/2 Dnro ISAVI/85/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA HAKIJAT Aallonmurtaja-laiturin rakentamiselle asetetun määräajan jatkaminen Pielisen Hökänselän rannassa

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010

PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Asia on ratkaistu Itä-Suomen ympäristölupaviraston istunnossa 17.12.2009. Itä-Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia. Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

Rannan ruoppaus, vesialueen täyttö, laiturin rakentaminen ja valmistelulupa Kirkonsalmen länsirannalla, Iisalmi

Rannan ruoppaus, vesialueen täyttö, laiturin rakentaminen ja valmistelulupa Kirkonsalmen länsirannalla, Iisalmi Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 63/2012/2 Dnro ISAVI/9/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 ASIA Rannan ruoppaus, vesialueen täyttö, laiturin rakentaminen ja valmistelulupa Kirkonsalmen länsirannalla,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi

Lisätiedot

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 17/2012/2 Dnro ISAVI/86/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 17/2012/2 Dnro ISAVI/86/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 17/2012/2 Dnro ISAVI/86/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Ala-Kuomiojärven poikki Kiiskilahden kohdalla ja töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia

Lisätiedot

0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele

0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2014/2 Dnro ISAVI/2/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 9.4.2014 ASIA 0,4 kv:n sähkökaapelin rakentaminen Kangasjoen ali, Keitele HAKIJA Savon Voima Verkko Oy HAKEMUS Savon Voima

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen, PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2

Lisätiedot

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen 30.10.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 83/2006/4 Niemisjoen kalataloudelliselle

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 116/10/2 Dnro ISAVI/171/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.12.2010

PÄÄTÖS Nro 116/10/2 Dnro ISAVI/171/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.12.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 116/10/2 Dnro ISAVI/171/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.12.2010 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Tihmas -nimiseen lampeen ja töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

Kopsalammen keskivedenkorkeuden pysyvä nostaminen, Juuka

Kopsalammen keskivedenkorkeuden pysyvä nostaminen, Juuka Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 90/2012/2 Dnro ISAVI/14/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2012 ASIA HAKIJAT Kopsalammen keskivedenkorkeuden pysyvä nostaminen, Juuka Tenho ja Tuija Toivanen HAKEMUS Tenho

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 41/2011/2 Dnro ISAVI/10/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2011

PÄÄTÖS Nro 41/2011/2 Dnro ISAVI/10/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 41/2011/2 Dnro ISAVI/10/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2011 HAKIJA Lieksan kaupunki ASIA Kevyen liikenteen sillan rakentaminen Sokojoen yli, Lieksa

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012

PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Saimaan Jaaninveden Varmavirtaan sekä töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane. LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

Lisätiedot