Kalervo Mielty OUTO VIERAS

Transkriptio

1 1 Kalervo Mielty OUTO VIERAS Tämä on täysin kuvitteellinen kirjoitus tilanteista, joita saattaisi syntyä suomalaisessa kulttuurissa, jos joku poikkeuksellinen yksilö esittäisi ja toimisi hieman samaan tapaan, jonka uskotaan olleen ihmiskunnan historiassa mahdollista vain hyvin harvoin. l. Kutsumaton vieras Kantaluodon kirkossa On maaliskuun toinen sunnuntai vuonna Kevätaurinko paistaa kirkkaasti pilvettömältä taivaalta alkaen hitaasti värittää tienvieriä likaisen harmaiksi. Kantaluodon pitäjän puukirkkoa kohden suuntautuu tänä sunnuntaina tavallista enemmän autoja. On vuoden ensimmäinen rippikirkko. Hiihtoleirille osallistuneet nuoret saatetaan juhlallisesti aikuistumisen muodollisen etapin ohi. Joitakin vuosikymmeniä sitten merkitsi tuo tapahtuma nuorten elämän kannalta hieman enemmän. He saivat sen jälkeen suurempia vapauksia oman aikansa käytössä. Nykyiset nuoret kykenevät tuskin kuvittelemaan niitä rajoituksia, joihin 50- ja 60-luvun ikätovereiden oli sopeuduttava. Monien mielestä on vapauttava heiluriliike tehnyt uuden kasvatusihanteen siivittämänä turhankin suuren kaaren. Mutta niinhän se on aina ollut: muutos on varmaa, laadusta ei voida antaa takeita. Herätysliikkeiden kulta-aikoina rakennettu seurakunnan kirkko tulee lähes täyteen. Myöhäisimmät tulijat astuvat ison, na- 1

2 2 risevan oven säestäminä sisään, kun kanttori jo aloittaa virttä. Vielä kerran ovi aukenee, ja tumma-asuinen mies astuu kirkkoon siirtyen äänettömästi takapenkkiin istumaan. Tilaisuus etenee tavanomaiseen tyyliinsä valkoisiin alboihin pukeutuneiden nuorten odotellessa malttamattomina vuoroaan astua alttarin eteen ensimmäiselle ehtoolliselleen. Kirkkoherra kohottaa ehtoollisastioita ja lausuu tutut sanat: "Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä jona hänet kavallettiin, otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi..." Nuoret siirtyvät järjestyneesti alttarin ääreen ja ottavat vuoroin vastaan sakramentin. Kirkkoherra kohottaa jälleen ehtoollisvälineitä ja lausuu: "Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri, teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi." Samassa täyttää kirkon syvä ja voimakas miesääni: "Erehdytte, ystäväni, te erehdytte!" Kuuluu kohaus kaikkien kääntäessä hämmentyneinä katseensa äänen aiheuttajaan. Takapenkissä istunut vieras mies seisoo keskikäytävän päässä ja lähestyy sitten vakain askelin kirkon kuoriosaa. Kaikkien katseet seuraavat herkeämättä, kun mies astuu tulipunaiseksi kavahtaneen kirkkoherran eteen. Kirkkoherra saa vaivoin sanottua: "Kuka te olette ja miksi häiritsette tätä pyhää tilaisuutta?" "Te ette tunne minua, mutta minä tunnen teidät ja tiedän teidän erehtyneen. Tämä tilaisuus voisi muodostua pyhäksi. Miksi olette tehneet siitä hengettömän näytelmän?" kysyy vuorostaan vieras kääntyen seurakuntaan päin. "Vaadin Teitä poistumaan paikallenne ja pysymään vaiti", käskee kirkkoherra ääntään korottaen. "Kirkko on aivan liian usein halunnut vaientaa elävän sanan ja tarjonnut tilalle kuollutta kirjainta. Voi teitä sokeita taluttajia", toteaa vieras madaltaen ääntään. "Te olette sairas, menkää heti paikallenne", sanoo kirkkoherra osoittaen kädellään vaativasti penkkien suuntaan. "Teidän sokeutenne tekee minut murheesta sairaaksi, minun tarkoituksenani on vain antaa teille parantavaa ra- 2

3 3 vintoa", vastaa vieras. "Ette kai kuvittele olevanne itse Jeesus Kristus?" epäilee kirkkoherra. "Minä en kuvittele mitään, minä olen se, mikä minä olen. Kuvitelmien suhteen te olette paljon pätevämpiä kuin minä", vastaa mies. Nyt suntiokin on tullut sakastista kirkkoherran viereen, ja yhdessä miehet astuvat lähemmäksi vierasta aikoen ilmeisesti johtaa tämän väkivalloin ulos. "Te muistatte kyllä Herranne kuoleman, mutta vähät välitätte hänen elämästään ja opetuksistaan - ette silloin ettekä tänäkään päivänä", julistaa vieras. Hämmennyksen tunne alkaa vallata kirkossa olijoita, eihän suomalaisessa kirkkokulttuurissa ole totuttu minkäänlaisiin välikohtauksiin. "Sinä olet riivattu, poistu tästä pyhästä Herran huoneesta", huutaa kirkkoherra kimeäksi käyneellä äänellä. "Tuon olen kuullut ennenkin", vastaa vieras pysyen hievahtamatta paikoillaan. Hän kohottaa käsiään rauhoittavasti ja lausuu: "Älkää pelätkö, en minä ole paholainen tai pahan lähettiläs, vaan edustan sitä ainoata, jonka palvontaan tämä kirkko on rakennettu." Merkillisen rauhoittava säteily virtaa hänen olemuksestaan ihmisiin saaden heidän pahimman jännityksensä laukeamaan. Joidenkin huulille kohoaa jopa hienoinen hymy. "Jeesuksen Kristuksen nimissä minä tämän Jumalan kirkon palvelija käsken sinua vaikenemaan ja poistumaan tästä siunatusta tilasta", vaatii kirkkoherra ääntään korottaen. "Rakas ystäväni, keneltä olette saaneet valtuudet puhua Jeesuksen Kristuksen nimissä?" kysyy vieras. "Minä olen Kristuksen perustaman kirkon apostolisen oikeuden vihitty haltija", vastaa kirkkoherra. "Oikeus kuuluu vain niille harvoille, jotka ovat samaa olemusta Kristuksen kanssa, kuten Jeesus itse Kristuksessa oli", vastaa vieras. "Herra sinua armahtakoon, pilkkaat pyhimpiä arvojamme", lausuu kirkkoherra. "Luopukaa sisäisesti kaikesta arvottomasta, niin Jumalan armo laskeutuu osaksenne", vastaa vieras. "Meillä on täydellinen sovitus Jee- 3

4 4 suksessa Kristuksessa. Riittää kun otamme sen uskossa vastaan", väittää kirkkoherra. "Te surmaatte Jeesuksen yhä uudelleen ettekä seuraa hänen opetuksiaan. Juutalaiset vuodattivat viatonta verta saadakseen siitä itselleen etua. Heidän itsekkäistä ajatuksistaan te olette rakentaneet taikauskoisen käsityksen lunastuksesta", lausuu vieras kirkkoherran kauhuksi. "Kuinka julkeat hyökätä pyhintä uskonkäsitystämme vastaan?" kysyy kirkkoherra tuohtuneena. "Koska tiedän, että ikuisen elämän porteille astutaan vain kuolemalla sisäisesti kaikesta ajallisuudesta. Kenenkään ruumiillisella kuolemalla ei ole pelastavaa merkitystä", vastaa vieras. Samassa astelee keskikäytävää nuori nainen työntäen rullatuolissa sairasta vanhaa miestä. Hän tuo miehen vieraan eteen ja lausuu tukahdutetulla äänellään: "Voitteko parantaa isäni?" Kirkosta kuuluu hämmentynyt kohaus, kun vieras kääntyy vanhuksen puoleen sanoen: "Ruumiillinen sairaus ei ole niin paha asia kuin luulette. Tärkeintä on se, että ajattelette terveesti ja pyritte totuuteen. Nouse vanhus ja käytä jäljellä oleva aikasi oikein." Sitten mies astuu vanhuksen pyörätuolin ääreen ja kohottaa tämän seisaalleen. Vanhus ottaa varovasti askeleen ja kyyneleet tulvahtavat hänen silmiinsä, kun hän huomaa kykenevänsä kävelemään. Joku sivupenkistä tapahtumaa seurannut ei saa pidäteltyä itseään vaan lausuu: "Kiittäkäämme Herraa." "Kiittäkää ja rukoilkaa Jumalaa hengessä ja totuudessa, ei vain huulin ja nivelin", täydentää vieras. "Paholainenkin voi parantaa viekotellakseen hyväuskoisia harhaa. Vain Jeesus Kristus itse on opettanut meitä kiittämään ja rukoilemaan ainoalla oikealla tavalla", sanoo kirkkoherra. "Oikea rukoilija kääntyy koko olemuksellaan Jumalan puoleen ja jättää kaikki pyyteensä taakseen. Vähäisinkin pyyde erottaa teidät Jumalasta", vastaa vieras. "Mutta ihmisellä on aina pyyteitä, kukaan ei voi niistä luopua", väittää kirkkoherra. "Niin kauan kuin teillä on inhimillisiä pyyteitä, on myös teidän armonne tässä ajassa ja maailmassa, jotka hitaasti auttavat teitä kerran irtautumaan pyyteellisyytenne kaikista muodoista. 4

5 5 Siunattu on se kärsimys, joka kohottaa ihmisen pois kärsimysten syistä", lausuu vieras. "Kärsimysten syyt tietää vain Jumala", väittää kirkkoherra. "Kärsimysten syyt löytyvät teidän halustanne tarttua omistavasti kaikkeen sellaiseen, mikä teille täällä ajassa tuottaa turvallisuutta, tyydytystä ja nautintoa", vastaa vieras. "Kristittyinä me tartumme vain Jumalan omaan sanaan", täsmentää kirkkoherra. "Jumalan Oma Sana lausutaan lausumattomana sielun syvyyksissä silloin, kun mieli ei enää kallista korvaansa maailman sanoille. Kaikki ajalliset sanat ovat vain viittauksia tiettömälle tielle, joka yksin voi viedä ikuisen totuuden lähteille", selittää vieras. "Jeesus itse on lausunut, ettei pienintäkään kirjainta poisteta laista", jatkaa kirkkoherra. "Elämän sisäinen laki säilyy muuttumattomana, mutta sitä ei ole vielä milloinkaan kirjoitettu sanalliseen muotoon, eikä tulla kirjoittamaan. Se on ja toimii varmemmin kuin yksikään tuntemanne luonnonilmiö", vastaa vieras. "Jeesus Kristus toi armon maailmaan. Ihmiset eivät muuten kestäisi lain seurauksia", lisää kirkkoherra. "Ihmiset eivät halua kantaa vastuuta itsestään. Jokainen päivä on uusi armon päivä. Te voitte oppia kokemusten kautta suuntaamaan askeleenne sille tielle, jonka päässä odottaa ainoa todellinen armo - ikuinen elämä Jumalassa", vastaa vieras. "Jeesus sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän luokse muutoin kuin minun kauttani ", väittää kirkkoherra. "Tuon voivat sanoa vain ne, jotka ovat itse tulleet tieksi, totuudeksi ja elämäksi. Tahtoisin teidän elävän todeksi nuo sanat, sillä ne ovat ylösnousemuksen sanoja. Teidän sisäinen ylösnousemuksenne on Jumalan tahto", vastaa vieras. "Meidän lopullinen ylösnousemuksemme tapahtuu vasta viimeisenä päivänä", lisää kirkkoherra. "Jumala tuntee vain yhden ikuisen hetken. Kaikki ensimmäiset, seuraavat ja viimeiset päivät ovat teidän mielenne rajoitustenne tulosta. Se hetki, jolloin ihmismieli luopuu viimeisestäkin ajallisesta rajoituksestaan, on myös persoonallisen mielen viimeinen, ajan rajoittama päivä", selittää vieras. 5

6 6 "Lopun ajat ovat käsillä, sinä olet harhauttamaan tullut Antikristus. Yrität johtaa meidät Jumalan sanaa vääristellen ikuiseen kadotukseen!" huutaa kirkkoherra. "Te olette sekoittaneet ajattomat ja ajalliset, sisäiset ja ulkoiset asiat. Odotatte tietämättöminä maailman tuhoamista ja ihmisten tuomiota. Maailmalla on aikansa, kuten kaikella ajallisella. Mutta mittaamattoman maailmanajan tarkoituksena on johtaa kaikki ajallinen ikuisuuden kynnykselle. Jokainen hetki on teille mahdollisuus etsiä totta, kaunista ja oikeaa. Tuhlaajapojalle ei milloinkaan ole liian myöhäistä ottaa ensimmäistä askelta Isän kotia kohden", valistaa vieras. "Kukaan muu kuin Jeesus Kristus ei ole täältä ajasta noussut ruumiillisesti ylös?" toteaa kirkkoherra. "Hänkin on opettanut, että liha on liha, eikä katoava saa osakseen katoavuutta. Teidän lihallinen kehonne on pelkkä olennollinen muoto, joka helposti sitoo mielenne aikaan ja tilaan. Ei sellaisesta voi tehdä ikuista olemusta. Vain tietämättömät, aistilliseen elämään mieltyneet ihmiset ovat kohottaneet lihan noin suureen arvoon", selittää vieras. "Sinullakin on ruumiillinen muoto", jatkaa kirkkoherra. "Muoto on vain ajallinen kooste, jonka kautta tajunta voi havainnoida itseään ja kehittyä. Ihmiset eivät voi vielä välityksettä ymmärtää rajatonta, ajatonta ja muodotonta - Jumalaa ja kaikkea Hänessä olevaa", vastaa vieras. "Mutta meidän Jeesuksemme tulee kerran ylienkelin käskyhuudon jälkeen pilvissä hakemaan omansa", jatkaa kirkkoherra. "Mielikuvitus on jumalaisen voiman heijastusta ajassa. Voi kuinka väärin te sitä käytättekään", toteaa vieras. "Ilman välitystä se ei ole ihmiselle mahdollista", inttää kirkkoherra. "Niin te sanotte tyrmätäksenne kaiken terveen pyrkimyksen sellaista mielen tyhjentymistä kohden, johon Jumalan armon olisi mahdollista laskeutua", vastaa vieras. "Sinä vaadit tekoja, oikea luterilainen pelastusoppimme nojaa uskoon", sanoo kirkkoherra. "Minä esitän ainoastaan yhtä ikuista vaatimusta irrottautua vapaaehtoisesti kaikista sisäisistä, ajallista kahleista. Sitä ennen kaikki 6

7 7 teot ja toimet ovat varsin merkityksettömiä - sen jälkeen ne ovat tehdyt Jumalassa", vastaa vieras. "Kirkko ei ole voinut erehtyä näin tärkeissä asioissa", väittää kirkkoherra. "Kaikki ajallinen on erehtyvää ja puutteellista, mutta erehdyksen tuhkasta nousee kerran todellinen Feeniks, henkinen ihminen, hengen erottamattomaan yhteyteen - ainoaan tosi kirkkoon", vastaa vieras. Samassa nuori äiti nousee itkevä lapsi sylissään epävarmoin askelin kuoriosan portaat ja astuu vieraan eteen sanoen vapisevin äänin: "Siunaa tämä lapseni." Vieras katsoo läpitunkevin silmin lasta ja sanoo: "Sinä et pyytänyt minua parantamaan tätä vakavasti sairasta lastasi, sinun uskosi Jumalan hyvyyteen on kestänyt koetuksen. Lapsesi on parantunut." Lapsi lopettaa itkunsa ja katselee viattomin silmin vierasta. Kirkosta alkaa kuulua nyyhkytystä ihmisten liikuttuessa tapahtumasta. "Älkää antako eksyttää itseänne, paholainenkin voi parantaa houkutellakseen ihmisiä pauloihinsa. Vanno meille Jeesuksen Kristuksen nimeen, että et ole paholainen", vaatii kirkkoherra. "Kuka on opettanut teitä vannomaan ja vannottamaan? Ei ainakaan hän, joka sanoi puun olevan tunnettavissa hedelmistään. Te voitte kirkon historiaa tuntevana kertoa, millaisia hedelmiä monet opinkappaleenne ovat kasvattaneet. Minä en vanno, koska en puhu omiani, vaan lausun sen totuuden, jonka tunnen. Totuus ei kaipaa valoja ja tunnustuksia", vastaa vieras. "Hän on Jeesus Kristus, Herra armahda meitä", sanoo joku kovalla äänellä kirkon keski-osassa saaden aikaan hämmennyksen kohauksen. "Minä en ole Jeesus, eikä Kristuksessa ole Jeesusta tai mitään muutakaan erotettavissa olevaa - vaan pelkkää Jumalaa. Kristuksessa minäkin tahtoisin teidän kaikkien kerran olevan, että tekin hänessä yhtä olisitte, niin kuin Jeesus hänessä yhtä oli. Tahtoisin opastaa teitä pois tästä murheen laaksosta", lausuu vieras. "Älä lähde vielä pois meidän luotamme", kuuluu hiljainen naisääni kirkon takaosasta. 7

8 8 "Antakaa hänen mennä, kukaan tuollaista pilkkaa esittävä ei voi olla Jumalasta", vakuuttaa kirkkoherra. " Ei minun tai kenenkään kaltaiseni oleminen teidän edessänne merkitse kovinkaan paljon, mikäli sydämenne ovet ovat valheellisuuden lukitsemia. Jumalakaan ei voi tunkeutua niiden läpi vastoin tahtoanne. Mutta Hän ja ikuinen elämä ovat alati odottamassa hetkeä, jolloin te täydellisesti ja ehdoitta kykenette itse kääntymään ovea kohden. Se hetki on ainoa, joka merkitsee jotakin suurta teille, minulle ja Jumalalle. Sen hetken todeksi tulemista varten minä toivoisin tätä pyhitettyä tilaa käytettävän. Annan teille siunaukseni, jotta sisäinen kaipauksenne vahvistuisi ja johtaisi teitä totuudessa ja rakkaudessa vapauteen", lausuu vieras juhlallisesti ja hänen äänensä jää kaikumaan koko kirkkotilaan samalla kun hän kohottaa kätensä siunaukseen. Sitten vieras astuu nopein askelin ulko-ovelle ja poistuu hämmentyneen seurakunnan näkyvistä. Kanttori aloittaa hieman hapuillen loppuvirren, mutta ihmiset eivät siitä välitä, vaan alkavat kovaäänisesti keskustella lähellään istuvien kanssa tapahtuneesta. Kirkkoherra poistuu sakastiin ja kansa alkaa suunnata ulko-ovea kohden. Ulkona syntyy ryhmiä, joissa äskeisiä tapahtumia yritetään selitellä. Yksi ryhmä on kokoontunut iloisen vanhuksen ympärille, joka kevyesti hyppelehtien näyttää liikuntakykynsä ja elinvoimiensa palautuneen. Myös pienokaiselleen siunausta pyytäneen nuoren naisen ympärille on kokoontunut ihmettelijöitä, jotka eivät osaa vielä päätellä, mitä tälle aivosyöpää sairastaneelle lapselle oli todella tapahtunut. Äiti tosin vaikuttaa toiveikkaalta ja lupaa heti seuraavana päivänä viedä lapsen lääkärin tarkastettavaksi. Tieto oudosta tapahtumasta leviää kirkonmenon jälkeen kulovalkean tavoin, ja pian on myös lehdistö liikekannalla. Kirkkoherra pääsee tuskin kotiinsa, kun jo puhelin alkaa soida, ja toimittajat pyytävät haastattelua. 8

9 9 Eihän kirkkoherra tietenkään ole ainoa, jonka puheille julkinen sana rientää koettaessaan toinen toistaan nopeammin saada kokoon sensaatiojuttua tapahtuneesta. Kirkkoherra päättää pitäytyä lujasti Antikristuksen ilmestymisen ajatuksessa ja hälyttää piispankin tuekseen. Piispa on asiasta kovin hämmentynyt, eihän mitään tällaista ollut hänen tietojensa mukaan tapahtunut Suomen kirkon historiassa - tuskin muuallakaan. Arvid Järnefelt lienee ainoa, joka ennen vapaussotaa herätti huomiota parissa Helsingin kirkossa. Antikristus vaikutti piispankin mielestään tässä vaiheessa kelvolliselta selitykseltä, etenkin näin vuosituhannen lopulla. Mikään pyhä ja oikea ei olisi voinut esittää noin paljon tunnustuksellisista totuuksista poikkeavaa. Piispa lupasi tulla seuraavana sunnuntaina itse paikalle - jos vieras vaikka palaisi. Yhdessä he saisivat paholaisenkin luopumaan katalasta vehkeilystään ainoaa oikeaa uskoa vastaan. Seurakuntalaisten keskuudessa tapahtuma oli herättänyt toisenlaisiakin tuntemuksia, joita toimittajat nyt kuumeisesti koettivat poimia juttuihinsa. Erityisenä huomion kohteina olivat tietenkin parannetuiksi sanotut. Terveyskeskuksenkin puhelinlinjat tukkeutuvat lehdistön yrittäessä saada taustatietoja lapsen sairaudesta ja mahdollisesta uudesta tarkastuksesta. Seuraavan päivän maakuntalehden etusivulla komeilee otsikoita: "Antikristus saapui Kantaluodon kirkkoon saarnaamaan ja parantamaan ihmisiä, kirkkoherra epäilee lopun aikojen eksytystä ja turvautuu piispan apuun, seurakuntalaisten käsitykset ristiriitaisia. Kerrankin kuuli kirkossa järkipuhetta. Liikuntakyvytön vanhus hyppii riemusta. Syöpäsairasta lasta tutkitaan parhaillaan keskussairaalan sisätautiosastolla, lääkärit eivät anna vielä lausuntoja." Sitä seuraavana päivänä maakuntalehti otsikoi: "Puolivuotias kuolemaan tuomittu poikalapsi täysin terve, lääkärit ymmällään. Kirkkoherra pysyy lujana Antikristus-väitteessään ja saa tukea piispalta. Osa seurakuntalaisista ei voi uskoa noin hyvää 9

10 10 kovin pahaksi, osa kuulijoista hämmästelee sanoman järkevyyttä ja ylevää luonnetta. Moni ei kuitenkaan halua nimeään julkisuuteen." Koko viikon ajan otsikot paisuvat, ja jutut saavat yhä yksityiskohtaisempaa väritystä täysin ulkopuolistenkin yrittäessä selitellä tapahtumaa. Arkkipiispa pitää tapahtunutta arveluttavana ja sanoo aikovansa pitää tarkoin silmällä mahdollisia jatkoseurauksia. Oudon vieraan selvästi epäkristillinen sanoma panee hänet kohottamaan varoituksen sormia, mutta tuomariksi ei hän vielä tässä vaiheessa halua ryhtyä. Hän sanoo kirkkoherran toimineen mallikelpoisesti koettaessaan vaikeassa tilanteessa puolustaa kallisarvoista uskoa vihamielisten henkivaltojen hyökkäystä vastaan. Joillekin seurakuntalaisille kyseinen hyökkäys on kuitenkin vaikuttanut kohottavalta ja rakentavalta elämykseltä, joka oli avannut heille aivan uutta näkökulmaa. Uusi näkökulma tuntui joidenkin mielestä jopa entistä järkevämmältä ja oikeudenmukaisemmalta. Mutta kirkkoherran ajatustapojen puolustajat vakuuttelivat yhteen ääneen, että itsevanhurskautuksen jo kauan sitten kerettiläisiksi todetut ajatukset yrittävät taas houkutella uskossaan heikkoja ihmisparkoja kauniilta näyttäville ja oikeilta tuntuville eksytyksen poluille. Loppuviikkoa kohden mielipiteet kärjistyvät lisää kaikkien julkisen sanan muotojen yhtyessä asian käsittelyyn. Siten ei ole mikään ihme, että Kantaluodon kirkko - jopa koko kirkonmäki -jää pieneksi seuraavan sunnuntain jumalanpalveluksen alkaessa. Myös piispa on paikalla ja on lupautunut itse pitämään saarnan. Vain osa paikalle pyrkijöistä mahtuu kirkkoon toisten joutuessa jäämään ulos kirpeään kevättuuleen. Mitään äänentoistojärjestelmään ei tietenkään oltu asennettu ulos jääville. Silloin joku muistaa, että kirkosta johtaa kaiuttimet läheiseen seurakuntataloon, joka heti täyttyy äärimmilleen kuulijoista. Kirkkoherra ja piispa puhuvat eksytyksestä ja anovat suojelusta kaikkea sellaista kauheutta vastaan. Kirkkoherra jopa käs- 10

11 11 kee Antikristusta tulemaan esiin moitittavaksi, mikäli tämä piispan ja suuren väkijoukon edessä uskaltaisi. Kaikki odottavat jännittyneinä jotakin tapahtuvaksi. Mitään poikkeavaa ei kuitenkaan runsaslukuisen kuulija- ja toimittajakunnan pettymykseksi ilmene, vaan pitkähköksi venähtävä tilaisuus päättyy kirkkoherran syvään helpotuksen huokaukseen. Kuulijoiden huokauksissa on tosin aistittavissa myös pettymystä. Pahiten pettyneitä olivat ne monet vakavasti sairaat ja heidän läheisensä, jotka edellisen sunnuntain tapahtumien kannustamina olivat laittautuneet kirkkoon. Piispa ja kirkkoherra kyllä esittivät yhdessä esirukouksia näiden edestä ja myös niiden puolesta, jotka edellisellä kerralla olivat saaneet apua varsin arveluttavalta taholta. Kirkon palvelijat ilmaisivat huolestumisensa heidän sielujensa autuudesta ja rukoilivat, etteivät nämä olisi joutuneet paholaisen pauloihin. 2. Väistöliike kyläkirkkoon Samaan aikaan naapuripitäjän pienessä kirkossa on vain joitakin kymmeniä ihmisiä, valtaosan seurakuntalaisista ollessa uteliaisuuttaan tutustumassa Kantaluodon outoihin tapahtumiin. Nuori kappalainen varoittelee hänkin vaarallisista ajoista ja vääristä profeetoista, joita vastaan vain oikea usko ja raamatun sanan miekka saattoivat voitokkaasti taistella. Kappalainen päättää saarnansa rukoilemalla Jeesusta Kristusta turvaksi näinä aikoina. Saarnan loputtua aivan saarnastuolin edessä istunut mies nousee hitaasti ylös ja lausuu kaikuvalla äänellä: "Rauha olkoon teidän kanssanne, älkää pelästykö." Kappalainen astelee nopeasti portaat alas ja seisahtuu vieraan eteen kysyen tiukalla äänellä: "Kuka te olette ja miksi häiritsette tilaisuutta?" "Minä tunnen teidät, mutta te ette halua tuntea minua, koska rakastatte vain sitä, jonka tunnette", lausuu vieras arvoituksellisesti. "Tuo ei ole tervettä puhetta, 11

12 12 teidän pitäisi hakeutua hoitoon", sanoo kappalainen. "Terveet eivät tarvitse hoitoa, tahtoisin auttaa teitäkin parantumaan", lausuu vieras. "Oletteko te se, joka häiriköi viime sunnuntaina Kantaluodon kirkossa?" kysyy pappi. "Minä se olen. Kantaluodossa he tällä hetkellä kutsuvat kirkkoonsa Antikristusta. He eivät ymmärrä, että Antikristus elää vain heidän mielissään. Se asuu ja voimistuu siinä, joka pitää ihmisten sydämet maallisissa asioissa - pois Jumalasta", vastaa vieras. "Mikä pitää ihmiset poissa Jumalasta?" kysyy kappalainen. "Rakkaus itseen ja maailmaan - te ette voi palvella kahta herraa", vastaa vieras. "Mutta mehän olemme täällä palvelemassa yhtä ainoata Jumalaa Hänen Poikansa kautta", lisää kappalainen. "Jumala ei kaipaa teidän niveltenne liikkeitä eikä ymmärtämättömiä sanojanne. Hän hyväksyy teidät kokonaan tai ei ollenkaan", väittää vieras. "Vain Kristus voi poistaa meidän puutteemme ja tehdä meidät kelvollisiksi Isän edessä", lisää kappalainen. "Teissä asuu kätkettynä suuri rikkaus, mutta te olette aivan liian rikkaita maailmasta ja itsestänne. Jättäkää pois kaikki turhuus, niin todellinen rikkaus voi nousta esiin", lausuu vieras. "Me olemme maasta tulleet", puolustelee kappalainen. "Teidän ruumiinne on samaa olemusta kuin maa, mutta teidän henkenne on ylhäältä ja huutaa sinne takaisin", valistaa vieras. "Kristus on lunastanut meidän henkemme", lisää kappalainen. "Kristus on hengessänne, mutta te ette tiedä siitä mitään, koska mielenne on kaivautunut maahan", sanoo vieras. "Teissä on riivaaja, menkää pois tästä Herran huoneesta!" huudahtaa kappalainen. "Maailmalle minä olen riivaaja, koska tahdon ihmisten nousevan hengessään pois tästä kuoleman varjon laaksosta", vastaa vieras lempeästi hymyillen. Läheiseltä penkkiriviltä astuu miesten viereen vanhahko nainen kysyen arasti: "Voisitteko parantaa sairaan äitini?" Vieras katsoo tulijan silmiin ja vastaa: "Äitisi on lähes yhdeksänkymmenen vuoden ikäinen ja haluaisi jo siirtyä pois tästä maail- 12

13 13 masta. Isäsi odottaa häntä toisella puolella. Te ihmiset pelkäätte kuolemaa, koska ette sitä tunne. Olkaa rauhassa, sillä mikään hyvä ja arvokas ei koskaan häviä. Vain puute ja synti ovat katoavia, miksi te sellaisen perään itkette. Äidilläsi ei ole mitään hätää, ja sinunkin rakkautesi kasvaa, kunhan opit luopumaan siitä, johon olet kauan turvasi rakentanut", vastaa vieras koskettaen lohduttavasti naisen olkapäätä. "Paavali sanoo, että kuolema on meidän vihollisemme, joka vasta viimeisenä kukistetaan", väittää kappalainen. "Kuolema on ystävä, joka pesee teidät aika ajoin puhtaaksi ajallisesta kuonasta. Kuolema kukistetaan lopullisesti silloin, kun kokonaan käännytte ainoan elävän puoleen ja päästätte irti katoavasta", vakuuttaa vieras. "Se olisi heittäytymistä tyhjyyteen", väittää kappalainen. "Halut sitovat mielenne häviäviin asioihin, mutta todellinen kaipaus totuuteen voi viedä teidät elämään", vastaa vieras. "Mutta me julistamme Jumalan ikuista totuutta", jatkaa kappalainen. "Jumalan totuutta julistetaan vain Jumalassa, ei se ole kirjoista poimittavissa", väittää vieras. "Te pilkkaatte pyhän raamatun sanaa", toteaa kappalainen kiivastuen. "Ihmiset tekevät tietämättään pilaa totuuteen vievästä tiestä ylistäessään hämäriä sanallisia tienviittoja ja viittoilijoita", vastaa vieras rauhallisesti. "Te olette totisesti Antikristus!" huutaa kappalainen. "Oppikaa tuntemaan itsenne, niin tulette tietämään, mikä on Kristus, ja että Antikristus merkitsee vain olemista Kristuksen ulkopuolella", vastaa vieras ja suuntaa nopein askelin kirkon ovea kohden seurakunnan katsellessa hämmentyneenä hänen jälkeensä. 3. Jälkimaininkeja Samaan aikaan muuan äiti tulee kahden tyttärensä kanssa lohduttomasti itkien ulos Kantaluodon kirkosta. He olivat läh- 13

14 14 teneet hakemaan apua perheen isälle ja huoltajalle, joka oli juuri kotiutettu sairaalasta viettämään viimeisiä elinviikkojaan kotonaan. Nainen on avaamassa auton ovea, kun tuntematon vieras mies koskettaa varovasti hänen olkapäätään sanoen: "Älä itke, miehesi on parantunut ja odottaa teitä kotona, hän on kantanut urheasti taakkansa." "Miten voin kiittää Teitä?" kysyy nainen. "Elämä on suuri mahdollisuus löytää jotakin arvokasta, etsikää sitä sisimmästänne, se on ainoa kiitos jota elämä teiltä odottaa", vastaa vieras ohjaten naisen autoonsa lempeä hymy kasvoillaan. Edellisellä kerralla terveytensä saanut vanha mies astelee pää painuksissa ulos kirkosta ja suuntaa askeleensa murheellisen näköisenä lähellä olevaa kotiaan kohden. Hän ohittaa edellään hitaasti astelevan miehen, joka kysyy: "Miksi olet murheellinen, vaikka sinulla olisi syytä iloon?" "Menin kotikirkkoon ilmaisemaan iloani ja kiitollisuuttani, mutta tärkeänä pitämäni ihmiset sanoivat minun joutuneen paholaisen valtaan", vastaa mies katsahtaen vierasta. "Teidän johtajanne pelottelevat, koska pelkäävät menettävänsä kasvonsa ja joutuvansa korjaamaan pitkään vallinneita käsityksiään. He uskovat mieluummin kirjojen painomustetta kuin sydämensä ääntä - ei sinua mikään riivaa", sanoo vieras. "Mutta enhän minä enää voi kirkkoon mennä, vaikka olen siellä koko ikäni säännöllisesti kulkenut", jatkaa mies lohduttomana. "Joukko on turva ja keidas niille, joiden voimat ja rohkeus eivät vielä riitä astumaan siihen erämaahan, jonka ylitys voi viedä oikeaan kotiin", lausuu vieras arvoituksellisesti. "Pitääkö minun turvautua ainoastaan itseeni?" kysyy vanhus. "Se on nyt sinun osasi, sielusi syvyyksistä löydät voimaa ja kestävän turvan", sanoo vieras. "Miten voit olla siitä noin varma, ethän sinä minua tunne", epäilee mies. "Minä tunnen sinut, ja me kaikki erämaan ylittäneet tiedämme, että tuo polku vie vapauteen. Mene rohkein mielin, minä olen sinun kanssasi", lausuu vieras katsoen vanhusta suoraan silmiin ja poistuen sitten nopeasti. "Hänhän oli se eilinen aut- 14

15 15 tajani. En huomannut edes kiittää", mumisee vanhus itsekseen. Tieto tämänkertaisista tapahtumista leviää taas kulovalkean tavoin. Lehdistö purkaa pettymystään otsikoihin: "Antikristus pelästyi piispaa ja livahti naapurikirkkoon turvaan. Paholainen kaihtaa TV-kameroita ja hiiviskelee kyläkirkoissa. Piispa vakuuttaa Herran opettaman rukouksen antavan vahvan kilven antikristusta vastaan. Nuori kappalainen kisaili paholaisen kanssa, joka ei enää pystynyt parantamaan vanhusta. Antikristus paransi kuolemansairaan perheenisän Kantaluodossa kirkonmenon jälkeen." Yksi iltapäivälehti lupaa etusivullaan oudolle vieraalle koko aukeaman käyttöön, mikäli tämä vain ilmaantuisi tiettynä aikana toimitukseen ja antaisi heille yksinoikeuden. Jopa yksi TV:n ajankohtaisohjelma yrittää houkutella suurta uutisaihetta kameroiden eteen suoraan lähetykseen lupaamalla oivallisen mahdollisuuden "uuden ajan Vuorisaarnaan". Vanhoilliset kauhistelevat yleisönosastoissa jumalatonta menoa ja käskevät ottamaan vaarin lopun aikojen mahdollisuuksista. Psykologian asiantuntijat keskustelevat TV:ssä joukkohypnoosin ja -psykoosin osuudesta tapahtumien selityksenä. Lääkäreiltä tivataan ihmeparannuksen mahdollisuuksista, ja he tuovat esiin mahdollisesti jo alun perin vääriä diagnooseja, tai hieman viivästynyttä lääketieteellisen hoidon tehoa. Alkuviikko kuluu kuumeisen uutisoinnin merkeissä. Ihmiset pälyilevät alati ympärilleen odottaen tapaavansa tämän oudon vieraan. Monella on mielessään pitkä lista avunpyyntöjä, joillakin lisäksi kiperiä kysymyksiä, suurimmalla osalla vain epämääräinen halu kokea jotakin uutta. Naapuriseurakuntien kirkkoherrat pyytelevät vuoroin piispaa turvakseen, ja eräs heistä velvoittaa seurakuntalaisiaankin tulemaan runsain joukoin puolustamaan omaa Pyhän Hengen linnakettaan. 15

16 16 4. Lahkolaiskokous Paikallisen herätysliikkeen kokouksessa tapahtui merkillinen episodi. Heidän pappinsa lausui: "Me voisimme kyllä seurata tuota vierasta lähettilästä, mikäli hän vain olisi Kristuksesta." Samassa kokoustilan peräpenkillä istunut mies nousee ylös ja lausuu: "Rauha teille. Te ette tosin ymmärrä, mitä Kristuksen seuraaminen merkitsee. Sanoin ja askelin ette voi häntä seurata. Ojentakaa sydämenne niin korkealle, ettei maailma ja minuutenne voi sitä kahlita. Silloin voitte häntä seurata, vaikka hän ei koskaan tulisi lihallisten silmienne eteen." "Me rukoilemme armoasi", lausuu saarnamies polvistuen. "Nouskaa heti ylös. Rukoilkaa mielessänne sitä, että kykenisitte kohoamaan halujenne ja luonnollisten etupyrkimystenne yläpuolelle, niin ettei mikään ilo tai murhe voi vangita teitä. Silloin totuus alkaa tehdä teissä työtä. Älkää murehtiko, mikään paha tai väärä ei voi astua sinne, missä ikuinen valo ja autuus ovat odottamassa - kun vain kykenette kääntämään koko mielenne sitä kohden", näin sanoen vieras poistuu kokoustilasta. Tapahtuman julkitulo saa useat kilpailevat uskonsuunnat julistamaan kyseisen ryhmän Antikristuksen etujoukoksi, jota jokaisen Jumalaa ja itseään rakastavan olisi syytä karttaa. Joitakin harvoja puolustavia kannanottojakin nousee esiin. Erään mukaan vieras ei edes halunnut tämän lahko-pahaisen seuraavan itseään, kävipähän vain tervehtimässä. Kaikesta huolimatta ryhmän johtaja nimeää joukkonsa "Uusimman Ajan Kristuksen Opetuslapsiksi". 16

17 17 4. Vieras leikkaussalissa Maanantai-aamuna suoritetaan lääninsairaalassa erään nuoren rouvan vaikeaksi ennakoitu syöpäleikkaus. Lääkärit tutkivat leikkaushaavasta esiin tulleita sisäelimiä ja toteavat niiden olevan niin pahasti kasvaimen vallassa, ettei leikkaustoimenpiteeseen voida ryhtyä. He aikoivat juuri määrätä avustajat ompelemaan haavan umpeen, kun heidän viereensä astuu yllättäen vieras mies sanoen: "Älkää ommelko haavaa, nainen on pian terve." Samassa hän ojentaa molemmat kätensä potilaan ruumiin päälle ja lausuu: "Olkaa hyvät ja katsokaa tarkemmin, nainen on täysin terve." "Mistä tuo hullu on tänne päässyt, viekää hänet heti pois ja ommelkaa haava kiinni!" huutaa ylilääkäri tempaisten kasvosuojansa pois. "Jotakin merkillistä täällä potilaan sisällä on tapahtunut", sanoo avustava lääkäri saaden ylilääkärinkin huomion kääntymään pois tunkeilijasta. "Mitä hemmettiä, tuo maksahan näyttää nyt aivan toiselta", hän toteaa ihmeissään. "Ja kaikki muutkin elimet ovat muuttuneet, koettakaahan", jatkaa apulaislääkäri. Lääkärit alkavat kuumeisesti tutkia potilaan elimiä todeten ne terveiksi. Kun ylilääkäri viimein katsahtaa ympärilleen etsiäkseen merkillistä tunkeilijaa, ei tätä enää näy missään. "Tästä ei sitten puhuta mitään, me olemme suorittaneet täydellisesti onnistuneen leikkauksen. Kaikki sairaat kudokset on poistettu", sanoo ylilääkäri katsellen vannottavasti vuoronperään jokaista leikkaussalissa olevaa. Paine muodostuu kuitenkin aivan liian suureksi, ja eräs leikkausavustajista kertoo tapauksestaan tuttavalleen, joka ei pysty pitämään asiaa omana tietonaan. Parin päivän kuluttua ovat toimittajat lääkärien ja potilaan kimpussa vaatien käyttöönsä kaikkea lääketieteellistä aineis- 17

18 18 toa. Lääkärien on myönnettävä leikkaussalissa tapahtunut välikohtaus. He tosin kertoivat, että joku häiriintynyt potilas oli päässyt livahtamaan leikkaussaliin esittämään asian, jonka he itse olivat juuri todenneet, nimittäin sen, että potilas oli onnistuneesti vapautettu kasvaimestaan. Vain tästä oli syntynyt julkisuuteen päässyt väärinkäsitys. Potilas itse ei tietenkään osannut ottaa asiaan kantaa, hän oli vain sanomattoman iloinen siitä, että ennakolta lähes toivottomaksi luokiteltu tilanne oli saanut näin onnekkaan päätöksen. 6. Viimeinen humala Myöhään keskiviikko-iltana keski-ikäinen työtön mies palaa vahvassa humalatilassa paikallisesta olutkuppilasta ja suuntaa horjuvin askelin parin kilometrin päässä olevaa asuntoaan kohden. Katuvalot jäävät taakse, ja pimeys tekee humalan ohella suunnistamisen vaikeaksi. Mies kompuroi aina muutaman askeleen välein, mutta nousee aina kiroillen ylös. "Mitä saatanaa minulla on väliä, ei minusta kuitenkaan kukaan välitä", hän huutaa pimeyteen horjahdettuaan kapealta tieltä ojaan. "Ei minustakaan kukaan välitä", kuuluu samassa vieras miesääni tieltä. "Piruako sinä täällä teet, anna minun kuolla rauhassa, ei minua kukaan kaipaa", vakuuttaa humalainen käpertyen kyljelleen ojan pohjalle. "Nouse ylös sieltä, minä saatan sinut kotiisi, ei sinun aikasi ole vielä tullut", kehottaa vieras. "Minä en lähde täältä muuta kuin helvettiin, siellä on ainakin lämmintä", murisee humaltunut itsepäisesti. "Helvetillisiin tiloihin sinä joutuisitkin, jos vaihtaisit humalaa kaipaavan ruumiisi sellaiseen, jossa et enää voisi nauttia viinasta", lausuu vieras. "Sinä puhut sekavia, en minä mitään aio vaihtaa, tahdon vain tämän paskan loppuvan", inttää humalainen. "Et sinä pysty lopettamaan mitään sellaista, joka kerran on aloitettu. 18

19 19 Nouse nyt ylös, ei sinun tilasi aivan niin toivoton ole", vaatii vieras. "Maailma ei voi minulle enää mitään antaa, maailma saa mennä helvetin kuuseen", huutaa mies. "Ei maailma voi minullekaan mitään antaa, lopulta ei enää kenellekään. Mutta tuo ei ole järkevä tapa irrota siitä", sanoo vieras. "Tämä tapa sopii minulle, en minä voi lentoonkaan lähteä", perustelee humaltunut. "Sinä voit vielä oppia paljon oikeasta tavasta katsella elämää, kunhan et yrittäisi sitä paeta", jatkaa vieras. "Minä en pelkää piruakaan enkä lähde pakoon ketään paitsi äiti-vainaan piiskaa", mutisee mies. "Itseäsi sinä et siedä, ja itsensä suhteen voi sentään tehdä varsin paljon", sanoo vieras. "Paskan marjat, mitään ei ole ollut tehtävissä pitkiin aikoihin, viina on ainoa lämminhenkinen ystävä, mutta siitäkään ei jää kuin krapula", väittää mies käpertyen yhä tiiviimmin ojan pohjalle. "Olet nyt saavuttanut pohjan, sieltä on hyvä ponnistaa ylöspäin. Minä kyllä autan, kunhan itsekin vähän yrität", lupaa vieras. "En minä enää jaksa yrittää, turhaa se on kuitenkin", mutisee mies. "Minä voin taata, että mikään yritys ei ole turhaa, kunhan vain lakkaat vaatimasta maailmalta mitään", lausuu vieras. "Ja minä kun en pyydä keneltäkään mitään - kaikki saavat vapaasti painua tunkiolle", vakuuttaa humalainen. "Sinä olet katkera maailmalle ja aiot kostaa sille palelluttamalla ruumiisi kylmyyteen. Se ei ole viisasta", toteaa vieras. "Mikä sinä olet minulle saarnaamaan, en minä sinustakaan mitään välitä", sanoo mies. "Mutta minä välitän sinusta niin kuin itsestäni, enkä haluaisi sinun heittävän pois lahjaksi saamaasi elämää", sanoo vieras. "Valehtelet vain saadaksesi minut jatkamaan toivotonta elämää", päättelee humalainen. "Minä en ole koskaan valehdellut. Tulet itse näkemään, että puhun totta, kunhan vain yrität itse nousta", lupaa vieras. 19

20 20 "Sinä olet joku sosiaalisössö. Saat palkankorotuksia yllyttämällä ihmisiä turhaan elämään", jatkaa humalainen. "Riivaajaksikin minua on sanottu, mutta en minä kaipaa palkkioita", toteaa vieras. "Tarjoatko edes ryypyt, jos kömmin täältä ylös?" kysyy juoppo. "Minä voin antaa sellaista juomaa, josta ei tule krapulaa", vastaa vieras arvoituksellisesti. "Taidat olla huumekauppias", epäilee mies. "Totuus on ainoa huume, jota tarjoan. Se vie todelliselle matkalle kotiin", lausuu vieras. "Tuo on joku muuntohuume, minä juon terveydekseni vain kaljaa, turha yrittää houkutella koukkuun", sanoo humalainen. "Totuus on aina uutta ja tuoretta, se ei muutu eikä vanhene. Mutta sitä on uskallettava etsiä täällä ajassa", jatkaa vieras. "Minä olen löytänyt hyvän ojanpohjan, tästä on hyvä jatkaa hautaan saakka, ei tarvitse edes itse kaivaa", sanoo mies. "Et sinä pääsisi niin helpolla, ruumiisi vain heitettäisiin matoja humalluttamaan. Itse joutuisit turhaan tuskailemaan kaljojesi perään jonnekin, josta et osaisi pitkiin aikoihin irtautua", selittää vieras. "Et sinä tuollaista voi tietää, ei kukaan voi", väittää humalainen. "Minä tiedän, mistä puhun. Sinulla olisi vielä mahdollisuus rakentaa itsesi uudelleen, jos vähänkin tahtoisit", lupailee vieras. "Minä en jaksa enää tahtoa", inttää mies. "Sinä et halua tahtoa", tarkentaa vieras. "Sano mitä sanot, sama tuo", väittää mies. "Sinä pelkäät elämää ja hyljätyksi tulemista enemmän kuin kuolemaa", lausuu vieras. "Entä sitten. Joka puolella on seinä edessä, mitä tässä enää on tehtävissä?" kysyy mies. "Sinä vain kuvittelet tuon seinän. Jos nouset ojasta, niin näytän sinulle, ettei mitään seiniä ole olemassa", vakuuttaa vieras. "Kyllä minä niihin olen lyönyt päätäni aivan tarpeeksi, turha puhua paskaa", väittää ääni ojan pohjalta. "Minä puhun aina totta, seinät ovat oman mielesi luomuksia, ei niitä ole todellisuudessa olemassa", väittää vieras. "Totta helvetissä ne ovat olemassa,", todistaa mies. "Ehkä helvetissä, mutta ei todellisuudessa. Me itse luomme helvettimme", selit- 20

21 21 tää vieras. "Olet sinä aika törkimys, kun et anna väsyneen humalaisen vaipua täysin ansaittuun kuolon uneen", toteaa mies. "Sinä et ole sitä vielä ansainnut. Nouse ylös niin näytän sinulle, mitä olisit menettänyt", kehottaa vieras. "Sinä olet homo, joka ei ole mistään saanut miesseuraa, tulet sitten houkuttelemaan tällaista avutonta juoppo-raukkaa", päättelee mies. "En kaipaa mies- tai naisseuraa, etsin ihmistä ihmisten keskeltä", oikaisee vieras. "Juoppo ei ole mikään ihminen, vaan pelkkä viinantuhoamiskone," väittää mies. "Kaikki ihmiset ovat humalassa niin kauan kuin he uskovat omiin typeryksiinsä", lohduttaa vieras. "Sinäkö luulet tietäväsi totuuden?" kysyy mies. "Minä elän totuudessa ja tiedän, että sinäkin voit vielä astua monta askelta totuutta kohden, kunhan itse otat sen ensimmäisen", lausuu vieras vakuuttavalla äänellään. Humalainen on jonkin verran selvinnyt tilastaan ja tuntee voimiensa palautuneen siinä määrin, että sanoo: "Eihän sinusta perkeleen kiusankappaleesta muutenkaan näytä eroon pääsevän. Noustaan sitten ylös, niin saat näyttää tolkuttomat sanasi toteen." Ja niin mies kohottautuu kontalleen ja hitaasti seisaalleen. Hän näkee vieraan hahmon seisovan edessään tiellä kädet ojennettuina häntä kohden. Samassa miehen humala ja epätoivo tuntuvat nopeasti katoavan, ja hän astelee vakain askelin äänettömästi liikkuvan oudon vieraan vierellä asuntoaan kohden. "Kuka sinä oikein olet?" kysyy mies vieraalta. "Minä tunnen sinut, mutta sinä et tunne minua. Minä olen yksi maailman hylkäämä ja maailman hylännyt, joka ei jätä pulaan eksynyttä", vastaa vieras. "Sitkeä ainakin olet," sanoo mies heidän astellessa asunnon ovelle. "Tule nyt sisään, ei minulla ole tarjota muuta kuin aamuksi varatut krapularyypyt", sanoo mies avatessaan ulko-oven. "En minä kaipaa mitään, olen jo tyhjentänyt kaikki maljani", vastaa vieras astuen sisään. Miehet ovat asettumassa sekaiselta vaikuttavaan asuntoon, kun pöydällä oleva puhelin pärähtää soimaan. "Mikä halvatun 21

22 22 tollo voi soitella tähän aikaan yöstä", noituu humalastaan selvinnyt nostaen äreänä puhelimen kuulokkeen. "Missä helvetissä olet ollut, minä olen yrittänyt tavoittaa sinua joka paikasta koko illan", sanoo miehen entinen työkaveri puhelimesta. "Melkein siellä minä kävinkin, mutta joku outo hiippari kiskoi minut väkisin ylös", vastaa mies. "Hyvä kun kiskoi, meille olisi nyt pitkäksi aikaa työtä. Uusi firma tarvitsee jo huomenna hyviä kirvesmiehiä, ja minä lupasin sinutkin mukaan, kun eivät olleet itse saaneet sinua kiinni. Tulen hakemaan puoli seitsemältä, joten painu pehkuihin, että jaksat", selostaa kaveri kaikkeen kyllästyneen miehen kuunnellessa hämmästyneenä. "Ei ole totta, tietenkin tulen, jos tällainen kehäraakki vielä kelpaa", saa hän vaivoin sanotuksi. Sitten hän kääntyy ovella seisovan vieraansa puoleen todeten: "Saatoit sinä sittenkin jotakin tietää." "Minä tiedän sen, että kovassa puristuksessa mustasta hiilenpalasesta tulee timantti. Ehkä sinussa olisi ainesta, kunhan lopetat itsesi säälittelyn", lausuu vieras. "Olet sinä suorapuheinen kaveri", toteaa mies. "Minä vain annan totuuden lausua itsensä julki", sanoi vieras. "Minä en tiedä totuutta enkä paljon muutakaan, mutta en minä valheitakaan halua kuunnella", sanoo mies. "Se on hyvä lähtökohta, en minä sinua muuten olisi houkutellut ylös", toteaa vieras. "Et kai vain ole se, josta puhutaan kaikkialla. Kapakassakin melkein tapeltiin siitä onko se Kristus vai Antikristus - vaikka äijät eivät edes tienneet, miten ne toisistaan eroavat", kysyy mies. "Sokeat kiistelevät siitä, miltä asiat näyttävät. Mutta lupasin auttaa sinua enemmän, kun kerran suostuit itse nousemaan ojastasi. Istu hetkeksi alas äläkä pelästy, en minä tee mitään pahaa", lupaa vieras ohjaten miehen nojatuoliin ja koskettaen varovasti tämän päätä. Samassa mies kokee muutamassa hetkessä kaukaiset ja läheiset asiat, jotka ovat saaneet hänet vaipumaan nykyiseen tilaansa. Sitten hän saa väläyksenomaisen käsityksen siitä, mitkä 22

23 23 voisivat olla hän mahdollisuutensa tulevina elinpäivinään. Lyhyen, mutta ikuisuudelta tuntuneen hetken kuluttua mies palaa normaaliin tilaansa ja näkee vieraansa seisovan edessään ystävällisesti hymyillen. "Nyt minun ei tarvitse enää milloinkaan hakea tukea viinapulloista tai mistään muustakaan. Minä tahdon elää täysin voimin ja unohtaa typerät käsitykseni elämästä ja asemastani siinä. Voi tätä merkillistä yötä: olin heittämässä hukkaan elämäni. Nyt olen valmis tarttumaan siihen käsin ja sydämin. Miten voin kiittää sinua, siunattu paholaiseni?" mies lausuu innosta säteillen. "Minä en kaipaa kiitosta tai kunniaa, riittää kun näen, että olet kääntänyt katseesi oikeaan suuntaan, rauha sinun kanssasi", näin sanoen vieras kättelee ja poistuu lähes huomaamatta ulos. "Minä kadotin elämän ja sain tilalle uuden, tätä en enää heitä hukkaa", puhelee hämmentynyt mies itsekseen muistellen vielä merkillisen yön tapahtumia. 7. Piispojen vastaisku Torstaina, maaliskuun 19. päivänä kokoontuvat Suomen piispat Turkuun hätäkokoukseen hämmennystä herättäneiden tapahtumien johdosta. Arkkipiispa aloittaa tilaisuuden pyytäen Jeesusta Kristusta olemaan omiensa kanssa näinä eksytyksen aikoina. Samassa kaikuu kokoustilan perältä voimakas ääni: "Rauha teille. Kristus on omiensa parissa ja omissaan aina ja iankaikkisesti, mutta monet hänen omakseen itseään kutsuvat eivät halua kuulla hänen ääntään." Kaikki pelästyvät, ja arkkipiispa kohottautuu seisaalleen oudon kuokkavieraan astellessa häntä kohden. "Kuka te olette ja miksi tunkeudutte tähän suljettuun kirkon tilaisuuteen?" kysyy arkkipiispa vaativasti. 23

24 24 "Minä tunnen teidät, mutta te ette halua tuntea sitä, jota minä täällä edustan. Miksi olette sulkeneet mielenne kuolleeseen kirjaimeen ja heittäneet pois elävän sanan?" lausuu vieras katsahtaen läpitunkevin silmin kokouksen osanottajia. "Me olemme kokoontuneet puolustamaan sitä uskoa, jonka me pyhien kirjoitusten ja kirkollisen perimän pohjalta tiedämme ainoaksi oikeaksi", lisää arkkipiispa. "Todellisuudessa te puolustatte ihmisten luomia käsityksiä ja omaa valta-asemaanne", oikaisee vieras. "Meidät on asetettu ihmisten paimeniksi aina Pietarista saakka", lausuu eräs piispoista. "Kenelläkään ei ole oikeutta toimia Kristuksen nimiin, ellei hän ole sisäisesti Kristuksessa", väittää vieras. "Pyhä Henki on antanut tuon oikeutuksen silloin, kun meidät on vihitty papeiksi tai piispoiksi", vastaa eräs toinen piispoista. "Pyhän Hengen tulisi avata ihmisten sisäiset silmät suoraan siihen totuuteen, jota mikään painettu kirjain tai ihmisten antama vihkimys ei voi tuoda julki", toteaa vieras. "Sinä olet uusin Antikristus, joka tahtoo tuhota sen, minkä kristillinen kirkko on ainoan oikean ilmoituksen pohjalta rakentanut", epäilee toinen piispa. "Minä tahtoisin rakentaa uudeksi sen, minkä ihmiset ovat tietämättömyyksissään turmelleet", vastaa vieras. "Pyhän raamatun sana ei raukea tyhjiin", lausuu vuorostaan arkkipiispa. "Minä tahdon, että raamatun vääristelemättömät sanat tulisivat oikein ymmärretyiksi ja todeksi eletyiksi", julistaa vieras. "Suuri joukko viisaita ja hurskaita ihmisiä on niitä aikojen kuluessa tutkinut ja tulkinnut, kyllä niistä on kaikki totuus seulottu esiin", vakuuttaa joku piispoista. "Totuus asuu vain Jumalassa, eikä Jumala mahdu teidän tunnustuskirjoihinne", vastaa vieras. "Pelastava totuus on sanottu yhteisessä uskontunnustuksessamme", lisää eräs piispoista. "Totuus ei kaipaa valoja ja tunnustuksia, vaan seisoo ikuisena ja lausumattomana omilla perustuksillaan", toteaa vieras. "Me opetamme totuutta kertoessamme ilosanomaa ylösnousemuksesta ja syntien kertakaikkisesta sovituksesta", jat- 24

25 25 kaa yksi piispoista innokkaana. "Mutta te ette opeta ihmisiä kääntämään selkäänsä synneille ja tulemaan sitten sovitetuiksi totuudessa", lausuu vieras. "Ei kukaan ihminen siihen kykene", jatkaa edellä puhunut piispa. "Niin te väitätte - ettei kukaan ponnistaisi teitä ylemmäksi", lausuu vieras. "Tuo ei ole rakkaudellista puhetta", toteaa uusi puhuja piispojen joukosta. "Rakkaus ei vapauta sellaista, joka tahtoo itsepintaisesti pitää kiinni maallisista kahleistaan - olivat ne sitten aineellisia tai pelkkiä ajatuksia", toteaa vieras. "Kristus on lunastanut meidät kahleistamme kalliilla verellään", todistaa eräs toinen piispa. "Teidän oma sydänverenne on ainoa lunastajanne", väittää vieras. "Me osallistumme uskon kautta kertakaikkiseen lunastukseen", väittää edellinen piispa. "Jos te todella uskoisitte Jumalaan ettekä vain ihmisten käsityksiin, niin te tietäisitte, että lunastus tapahtuu sillä hetkellä, kun olette sisäisesti valmiit luopumaan kaikesta katoavasta itsenne mukaan lukien", väittää vieras. "Emme me kirkon piirissä rakenna mitään katoavan varaan", lisää arkkipiispa. "Te haluatte salakuljettaa jopa lihalliset ruumiinnekin ylös taivaisiin jatkaaksenne siellä Jumalasta erillistä, ja siten syntistä elämäänne", väittää vieras. "Mutta siellä me olemme ikuisesti Herramme jalkojen juuressa", lisää eräs piispa. "Taivaassa ei olla kenenkään jaloissa tai vierellä, vaan yhtä ja samaa erottamatonta olemusta vailla muotoja ja muita tilapäisiä rajoituksia. Tämä kaikki löytyy myös teidän sekavista kirjoituksistanne", selittää vieras. "Nyt sinä pilkkaat pyhää raamattua", toteaa eräs piispa tuohtuneella äänellään. "Teidän pitäisi tietää, että tuo ihmisten kirjoittama teos on kuin kirjava matto, joka on kudottu useista aikaisemmista, puretuista matoista. Maton kuteet ja loimet ovat joutuneet sekaisin tai sekoitettu", väittää vieras. "Kyllä niissä sentään on selvä loogisuus", puolustelee edellinen piispa. "Näennäinen loogisuus ei synnytä totuutta", toteaa vieras. "Emmehän me voi luopua kulmakivistämme, ihmiset luopuisi- 25

26 26 vat silloin uskostaan ja meistä", esittää arkkipiispa. "Sinä sen sanoit, heikosti perustetut kulmakivet kaatuvat pian päällenne. Vain totuuden kalliolle voi rakentaa todellisen kirkon", lausuu vieras. "Voitko esittää meille joitakin tunnustekoja, että voimme vielä harkita todellista luonnettasi", sanoo yllättäen joku tähän saakka vaiennut piispa. "Te olette juutalaisten kaltaisia, jotka rakastivat hedelmiä ja vihasivat puuta. Ette te uskoisi minua, vaikka herättäisin henkiin kaikki kuolleenne", toteaa vieras. "Voisitko esittää meille jotakin taivaallista?" kysyy edellinen piispa rohkaistuen. "Sellaisen kokemiseen te olette vielä liian raskaita. Kannatte itsessänne katoavuuden taakkoja: tietämättömyyden, aineen, vallan ja kunnian painavia kahleita", toteaa vieras. "Juuri niistä meidät on kerran täydellisesti lunastettu", väittää eräs piispoista. "Teidän henkenne on aina lunastettuna, mutta kukaan ei voi nostaa ylös hukkuvaa, joka tarrautuu ennemmin uppoavaan kiveen kuin ojennettuun käteen", selittää vieras. "Me opetamme ihmisiä tarttumaan uskossa Jeesuksen ojentamaan käteen", jatkaa edellinen piispa. "Nuo ovat tyhjiä sanoja, ellei ihminen itse irrota mielensä otetta häviävästä", jatkaa vieras. "Pitäisikö meidän opettaa ihmisille holtittomuutta?" kysyy eräs piispoista. "Omiin haluihinsa hukkuminen on holtittomuutta. Niistä nouseminen luo edellytyksiä sisäiselle toiminnalle", selittää vieras. "Vaaditko sinä maailman kieltämistä ja askeesia?" jatkaa samainen piispa. "Minä tahtoisin, että te Isässä yhtä olisitte. Se ei ole mahdollista, jos mielenne suuntautuu pääasiassa ulkoisiin asioihin", tarkentaa vieras. "Mutta pitäähän meidän elää tässä maailmassa", jatkaa piispa. "Maailmassa, vaan ei maailmasta - siinä on ratkaiseva ero", vastaa vieras. "Miksi sinä tulit tänne pieneen Suomeen aiheuttamaan sekaannusta, maailmassa olisi suurempiakin estradeja", ihmettelee arkkipiispa. "Minä jo sanoin, että te olette juutalaisten kal- 26

27 27 taisia. Minä etsin timantteja raskaan kallion sisästä, mutta en ole havainnut vielä ainoatakaan kirkasta hengen valon pilkahdusta", vastaa vieras arvoituksellisesti. "Me suomalaiset taidamme sinun mielestäsi olla sopivia Antikristuksen omaisuuskansaksi", päättelee joku tähän saakka vaiennut piispa. "Kaikki kansat ajasta ja ilmansuunnasta riippumatta ovat hengessään Kristuksessa, mutta haluavat itsepintaisesti sitoa mielensä ja sielunsa Antikristukseen - tähän jatkuvan muutoksen ja kuoleman laaksoon", selittää vieras. "Onhan Jumalan pelastussuunnitelma toteutunut yhden omaisuuskansan kautta kaikkien hyväksi. Tuleehan meidän siitä olla kiitollisia juutalaisille", lisää joku tähän saakka vaiennut piispa. "Jumalan pelastussuunnitelma on alusta saakka ollut kirjoitettuna kaikkeen elämään", toteaa vieras. "Uskallatko vihjata, ettei meidän Herramme toiminta ollutkaan ainutkertaista ja laadultaan ensimmäistä?" kysyy edellinen piispa närkästyneenä. "Minä tiedän, että Jumalan toiminta ei milloinkaan rajoitu aikaan ja paikkaan, vaan että todellinen pelastus toteutuu aina ja ehdoitta sellaisen sielun sisimmässä temppelissä, josta kaikki kauppiaat on ajettu pois", lausuu vieras. "Meidän luterilainen kirkkomme on puhdistanut itsestään aneopin ja muut kaupalliset piirteet", sanoo eräs piispa. "Te yritätte yhä käydä kauppaa Jumalan kanssa tarjoamalla Hänelle kauan sitten vuodatettua viatonta verta oman sydänverenne sijaan", väittää vieras. "Se juuri kuuluu Jumalan pelastussuunnitelmaan", toteaa yksi piispa ääni väristen. "Jumalan totuus on ja pysyy, vain te ihmiset haluatte keksiä keinoja välttääksenne kohtaamasta totuutta ja itseänne", toteaa vieras. "Nyt puhut vastoin parempaa tietoa. Olet aivan varmasti Antikristus", huudahtaa edellinen piispa yhä tuohtuneempana. "En minä puhu omiani, vaan sitä tietoa, joka on muuttumattomana Isässä", vastaa vieras. "Sinä julkeat pilkata Jumalaa ja Herraamme", huutaa taas joku piispoista. "Rajatonta ei mikään rajallinen voi pilkata, eikä teidän huutonne voi järkyttää 27