Kirjareferaatti: Alfie Kohn Unconditional parenting

Transkriptio

1 Kirjareferaatti: Alfie Kohn Unconditional parenting - Maria Kähäri ja Katri Pääkkö-Matilainen - Kirjan ydinviestin voisi tiivistää näin: Lapsen ei tarvitse ansaita rakkauttamme! Alfie Kohn käy kirjassaan systemaattisesti läpi perinteisen kasvatuskulttuurimme keinot rangaistukset, palkitsemisen, uhkailun, kiristyksen, lahjonnan ja kritisoi niitä sekä tieteelliseen tutkimukseen että arkikokemuksiin pohjaten. Hän nimittää yleistä lasten kasvatustapaamme ehdollisen rakkauden antamiseksi lapselle viestitetään tiedostamattakin, että hän kelpaa ja ansaitsee rakkautemme vain, jos käyttäytyy haluamallamme tavalla. Kirjansa loppupuoliskossa Kohn tarjoaa tilalle lempeämpiä keinoja, jotka toivottavasti välittävät lapselle viestin, että häntä rakastetaan ehdoitta. Näiden keinojen ytimessä on lapsen kanssa keskusteleminen hänen kuunteleminen, ymmärtäminen, kunnioittaminen ja hänen mielipiteensä huomioon ottaminen. PERINTEISTEN KASVATUSMETODIEN KRITIIKKI Lapsen käyttäytymisestä Perinteisen ajattelun mukaan lapsen halutaan olevan hyväkäytöksinen, kiltti eli ei vaivaksi aikuiselle. Ei puhuta siitä, että haluttaisi lapsen olevan utelias, luova, ajatteleva, toisista huolehtiva jne. Perinteiset lastenkasvatusoppaat pyrkivät vastaamaan kysymykseen miten saada lapsi tekemään niin kuin aikuinen haluaa. Jos kuitenkin halutaan, että lapsi osaa ajatella itse ja pystyy vastustamaan ryhmän paineita, tulisi hänen saada harjoitella näitä taitoja. Jos aikuinen määrää aina, lapsesta saattaa tulla sellainen, joka antaa aina toisen määrätä asioistaan, koska hän ei osaa ajatella itse. Asioita tulisi tehdä lapsen kanssa (working with), ei lapselle, lapsen puolesta (doing to). Perinteisen ajattelun mukaan lapselle pitää osoittaa että teoilla on seuraukset. Taustalla on psykologian behavioristisen koulukunnan ajattelutapa, jossa teot ja käytös ratkaisevat, eikä syitä mietitä. Mutta lapsi ei tee asioita ilkeyttään! Lapsi voi kiukutella, koska ei osaa kertoa, mikä on vialla. Ei siis siksi, että haluaa tehdä vanhempansa onnettomiksi. Hän kertoo osaamallaan tavalla, että jokin on vialla, jolloin meidän tehtävä on kuunnella, ei rankaista pahasta käytöksestä. Usein sanotaan että toki rakastetaan lasta, teki tämä mitä tahansa. Ja jopa sanotaan että lasta kuritetaan juuri sen vuoksi, koska häntä rakastetaan. Olennaista kuitenkin on se viesti, minkä lapsi saa, ei se minkä aikuinen kuvittelee antavansa. Esimerkiksi perinteinen rankaisukeino jäähy, huomiotta jättäminen, saa lapselle pelon alitajuntaan. Lapsi huomaa, että äiti/isi voi jättää minut, lakata rakastamasta. Kohn moittii myös sellaista kehumista, jolla tarkoituksellisesti yritetään muokata lapsen tulevaa käyttäytymistä eli ylistetään lasta palkkioluontoisesti. Jos tämä viedään oikein pitkälle, lapsi on jatkuvasti arvioinnin kohteena. Kohn vastustaa kehumisen tarkoitushakuista käyttöä ja siihen liittyvää arvottamista. Hän varoittaa lapselle syntyvästä käsityksestä, että vanhempien rakkaus on ehdollista: että he välittäisivät lapsesta nimenomaan silloin kun hän pärjää jossakin hyvin - ja muussa tapauksessa vähemmän. Kohn ehdottaa, että arvottamisen sijaan voisi esim. kysyä lapselta, miten hänelle tuli mieleen tehdä noin, selittää toiminnan vaikutuksia muihin ihmisiin, kysyä lapselta asiasta - tai pelkästään kiinnittää huomiota, sanomatta mitään.

2 Seuraava taulukko ilmentää eroja, jotka Alfie Kohn määrittelee perinteisen ja lempeän kasvatusmallin välille: Ehdoitta eli lempeä kasvatus Huomio keskittyy Koko lapseen (mm. tunteet, ajattelu, käytös) Näkemys ihmisluonnosta Näkemys vanhemman rakkaudesta Positiivinen tai tasapainoinen Lahja Ehdollinen eli perinteinen kasvatus Käyttäytymiseen Negatiivinen Etuoikeus, joka on ansaittava Strategiat Lapsen kanssa työskentely Lapseen kohdistuva kontrolli Rajojen asettamisesta Kohnin mukaan tavoite on välttää taisteluja, ei voittaa niitä. Kohnin filosofia ei kuitenkaan missään nimessä ole vapaata kasvatusta. Unconditional parenting, vapaasti suomennettuna ehdoitta kasvatus, vaatii aikuiselta enemmän kuin perinteinen rangaistuksiin ja palkkioihin perustuva kasvatus, mutta antaa myös enemmän. Aikuisella on aktiviinen rooli opettaa lasta erottamaan oikea väärästä, ohjata ja tukea lasta. Ehdoitta kasvatus ei tarkoita sitä, että lapsi saisi tehdä mitä lystää. Esimerkki. Lapsi tahtoo katsoa jotain sopimatonta televisiosta. Jos annamme lapsen tehdä mitä huvittaa, vaikka olemme eri mieltä, annamme kuvan ettemme välitä. Jos taas käytämme vanhemman oikeutta ja otamme kaukosäätimen pois, opetamme lapselle, että voimalla pärjää (doing to). Lapsen kanssa ajattelumallin mukaan lapsi otetaan mukaan asian pohtimiseen. Kysytään lapselta ajatuksia, mietitään yhdessä molempia tyydyttäviä ratkaisuja. Yritetään löytää yhteisymmärrys, jossa lapsi tietää ikäänsä sopivan ymmärryksen kautta, miksi aikuinen ei halua hänen katsovan jotain ohjelmaa televisiosta ja keksitään vaihtoehtoista tekemistä. Vanhempana oleminen tarkoittaa perinteisessä ajattelussa, että tulee asettaa rajat ja pitää kuria. Kohnin mukaan vanhempana oleminen tarkoittaa sitä, ettei pidä sortua lapsellisuuksiin ( Jos et tee niin kuin sanon, niin etpä saa jälkiruokaa ). Täytyy myös pitää mielessä, että vaikka lapsen teolla olisi sinuun negatiivinen vaikutus, se ei tarkoita, että lapsi tarkoitti saada sinut murheelliseksi. Ei pidä olettaa lapsen motiivin olleen negatiivinen, koska se todennäköisesti ei sitä ollut. Esimerkiksi lusikan pudottaminen lattialle ei ole rajojen etsimistä tai ilkeyksien tekemistä, noin vuoden ikäiset vain pitävät esineiden pudottamisesta. Perinteisesti rajojen testaamisen ajatellaan oikeuttavan tiukempiin rajoihin, oikeuttavan rangaistuksiin. Kohnin mukaan käyttäytymällä huonosti lapsi testaa kuitenkin jotain aivan muuta, rakkautemme ehdottomuutta (unconditionality). Ehkä he käyttäytyvät sopimattomasti nähdäkseen, lakkaammeko hyväksymästä heidät sellaisena kuin he ovat? Lapselle tulee osoittaa, että rakkautemme ei ole ehdollista. Aikuinen voi sanoa vaikka suoraan: Tiedätkö mitä, minä todella pidän sinusta. Voit jatkaa tekemisiäsi, eikä se muuta mieltäni. Minusta näyttää että yrität saada minut

3 inhoamaan sinua, mutta se ei toimi. En ikinä tule inhoamaan sinua. Sometimes the best alternate to black and white isn t gray but, let s say, orange Alfie Kohn (vapaasti suomennettuna: Toisinaan paras vaihtoehto mustalle tai valkoiselle ei ole harmaa, vaan sanotaanko vaikka oranssi ) Huomiotta jättämisestä Behavioristisen ajattelun mukaan huomioiminen voimistaa toimintaa ja kannustaa lasta. Käänteisesti ajatellen behavioristi ajattelee, että kun lapseen ei kiinnitä huomiota, lapsi lopettaa. Kohnin mukaan tämä on aivan liian yksinkertaistettu analyysi siitä, miksi lapset toimivat niin kuin toimivat. Ei oteta huomioon lapsen tunteita tai tarpeita, puhumattakaan siitä miten reaktiomme vaikuttaa suhteeseemme lapsen kanssa. Psykologi Herbert Lovettin mukaan lapsen huomiotta jättäminen hänen käyttäytyessään huonosti on samaa kuin sanoisimme heille en tiedä miksi teet noin, enkä välitä. Kohnin mukaan kyse ei ole akselista absoluuttisesta vapaudesta täydelliseen kontrolliin, vaan ollaan aivan eri asiassa. Esimerkki. Lapsi pyytää herkkua ennen ruokaa. Selität, miksi ei syödä herkkuja juuri nyt. Myönnät, että on vaikeaa vastustaa jotain niin herkullista jne. Hän pyytää taas ja sinä taas selität. Selität rauhallisesti, että uudelleen pyytäminen ei muuta asiaa, ehdotat ehkä jotain tekemistä ruokaa odottaessa. Jos jatkuu ja jatkuu, voit jättää vastaamatta. Tämä on kuitenkin eri asia kuin perinteisten lastenkasvatusoppaiden mukainen huomiotta jättäminen. Yksinkertaisesti lopetat vastaamasta, koska ei ole muuta lisättävää, et teeskentele ettei hän ole paikalla, teet selväksi että kuulet hänet, välität. Lapsi voi tuntea olonsa turhautuneeksi, muttei rakastamatta jätetyksi. Rangaistuksista ja palkkioista Kehumiset ja muut palkkiot ovat Alfie Kohnin mielestä saman jatkumon toinen pää kuin ruumiilliset kuritukset. Perustelu kuuluu näin: niin kauan kuin ajatellaan että on riittävää, kun valitaan doing to -jatkumon eli lapseen kohdistettavien toimien jatkumon oikeasta päästä, sitä vähemmän osataan valita toimintatapa working with - eli lapsen kanssa toimimisen keinovalikoimasta. Kaikki alla kuvatun lapsiin kohdistettavien toimien jatkumon vaihtoehdot ovat huonoja, koska ne kaikki lähettävät lapselle saman eitoivotun viestin: rakastamme sinua vain jos kelpaat meille. Perinteisen kasvatuskulttuurin lapseen kohdistettavien toimien jatkumo: törkeä ruumiillinen kuritus - läimäytykset - muu kuritus - konkreettiset palkkiot - sanalliset palkkiot Rangaistukset ovat Kohnin mukaan haitallisia monin tavoin. Muuan muassa, koska ne vahingoittavat lapsen ja vanhemman suhdetta ja koska ne eivät toimi, vaan herättävät lapsessa kostonhimon. Ennen kaikkea ne ovat haitallisia, koska ne vievät huomion pois siitä, mikä olisi olennaista: ymmärtää miksi lapsi käyttäytyi ei-toivotulla tavalla ja saada lapsi ymmärtämään, miksi niin ei ole sopivaa käyttäytyä. Jos lasta rangaistaan kerta toisensa jälkeen, oletetaan syyn olevan lapsessa (kun joutuu rankaisemaan), eikä itse

4 metodissa. Kohnin mukaan kiihtyneelle lapselle voi tarjota mahdollisuuden päästä mukavaan paikkaan (esimerkiksi syliin) rauhoittumaan, mutta tämä ei tarkoita lapsen laittamista jäähylle, koska lasta ei kuitenkaan eristetä tai jätetä yksin. Tämä ei myöskään ole ensimmäinen toimi, vaan ensin kysytään missä mennään, selitetään asiaa ja yritetään käyttää keskustelupohjaisia ongelmanratkaisukeinoja. Jos vanhempi itse tarvitsee jäähyä, täytyy osoittaa lapselle, että teemme hetkeksi pois lähtemisen siksi, koska itse tarvitsemme rauhoittumishetken, emme lapsen takia. Manipuloiva kehuminen/palkkiot eivät ole sen parempi kuin rangaistukset. Kehumisessa on kääntöpuoli, kun lapsi voi ajatella: Kuinka iloiselta isi näyttää kun osun palloon ja vain kun osun palloon. Vaarana on, että lapsi yhdistää sen, että hänen tekemistään pidetään siihen, että hänestä persoonanana pidetään ja päinvastoin, että jos hänen tekemisistään ei pidetä, myöskään hänestä ei pidetä. Aikuisen tehtävä on huolehtia, ettei lapsi pääse olettamaan näin, vaan uskoo hänestä pidettävän aina, vaikka hän toimisikin välillä väärin. Palkkiot saavat aikaan sen, että asioita tehdään vain palkkion vuoksi, ei tekemisen itsensä. Sisäinen motivaatio laimenee, kun ulkoista motivaatiota tyrkytetään. Kehumisen ja palkkioiden taustalla on negatiivinen lapsikuva: kuvitellaan lapsen luulevan, ettei tehnyt hyvin, jos ei soiteta fanfaareja. Ei uskota lapsen sisäisen tutkimisen halun ja motivaation riittävän oppimiseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen. On tutkittu, että jos tekemisestä annetaan palkkio, todennäköisemmin ei halua tehdä asiaa sitten kun palkkioiden antaminen lopetetaan. Leikin ohjaaminen, kritisointi ja kehuminen vähentää kiinnostusta leikkiä, kokeilla ja tehdä itse. Esimerkkejä. - On eri asia lukea kirjaa, koska haluaa tietää mitä tapahtuu seuraavaksi, kuin lukea sitä sen vuoksi, koska on luvattu, että lähdetään pizzalle, kun luet. - Tutkimuksessa, jossa vanhemmat ja lapset tekivät ryhmätöitä ja sen jälkeen lapset tekivät vastaavaa itse, ne lapset osasivat huonommin joiden vanhemmat kontrolloivat tekemistä. - Tutkimusten mukaan arvosanat vähentävät kiinnostusta oppimiseen itseensä. Ne saattavat myös aiheuttaa sen, että oppilas pyrkii välttämään liian haastavia tehtäviä ja vähentävät syvää ja kriittistä ajattelua siirtäen oppilaan pyrkimyksen pelkkään hetkelliseen ulkoaoppimiseen kokeessa menestymisen vuoksi. Vaikka Kohnin mukaan lahjoja ei tule antaa lahjuksena hyvästä käytöksestä tai hyvistä arvosanoista, toki siitä huolimatta saa ilahtua saavutuksista. Spontaani positiivinen reaktio jostain teosta on hyväksi, kun tarkoitus ei ole kannustaa tiettyä käytöstä. Onnistumisista saa riemuita yhdessä lapsen kanssa. Meidän tehtävämme ei kuitenkaan ole arvioida lapsen toimintaa, onko se hyvää vai ei. Lapsia voi rohkaista ilman arviointia, riittää kun kiinnitämme huomiota siihen mitä he ovat tekemässä ja osoitamme kiinnostusta heidän tekemisiin. Jos tuntuu, että haluamme sanoa jotain, voi kuvailla mitä näkee, antaa lapsen päättää mitä mieltä hän on siitä. Esimerkki. Sen sijasta että sanoisit: - Pidän siitä kuinka sinä... - älä sano mitään, vaan kiinnitä huomiota ja ole kiinnostunut - Hieno piirustus! - sano mieluummin jotain kuvailevaa: Hei, sinä piirsit niille varpaat - Olet niin hyvä apuri - selitä vaikutukset muihin: Sinä katoit pöydän, siitä on minulle suuri apu, kun laitan päivällistä - Kirjoitit hienon aineen! - kysy ajatuksia: Kuinka keksit tämän idean?

5 Muutaman vuoden päästä kukaan ei muista minkä arvosanan lapsi sai matematiikasta. Psykologiset vaikutukset näkyvät loppuelämän, jos lapsella on jatkuvasti tunne, että hänen on täytynyt ansaita arvostuksensa. Menestys ei riipu arvosanoista, eivätkä arvosanat päätä miten hyvä/huono elämämme on. Meidän tulee osoittaa lapselle, ettei tule addiktoitua kympeistä, rahasta, palkinnoista, vaan täytyy pitää heidät ja itsemme keskittyneenä siihen mikä elämässä on tärkeää. Lujittaa suhdettamme heihin, osoittaa että rakkautemme ei riipu heidän ansioistaan. Tehokkain tapa auttaa lasta menestymään (oli kyse sitten kirjoittamisesta, hiihtämisestä, soittamisesta) on saada hänet rakastamaan sitä mitä onkaan tekemässä. Kiinnittää vähemmän huomiota siihen miten menestyy, osoittamalla kiinnostusta tekemiseen. We need to encourage more, judge less, and love always. Alfie Kohn (vapaasti suomennettuna Meidän täytyy rohkaista enemmän, arvioida vähemmän ja rakastaa aina. EHDOITTA ELI LEMPEÄSTI KASVATTAMISEN PÄÄKOHDAT Opeta lapselle tekojen vaikutukset muihin ihmisiin Perinteisen ajattelun mukaan lapselle tulee opettaa, että teoilla on seuraukset, mutta noilla seurauksilla tarkoitetaan lähes aina seurauksia hänelle itselleen. Rankaiseminen kiinnittää huomion lapseen itseensä, opettaa itsekkääksi, ei huomioimaan toisia. Esimerkiksi jäähyllä lapsi ei ajattele sitä, jolle aiheutti pahan mielen tai miten olisi voinut toimia toisin, vaan sitä miten epäreiluja vanhemmat olivat hänelle. Vaihtoehto on auttaa lasta näkemään tekojensa vaikutukset muihin ihmisiin. Jeremy näytti aika surulliselta kun sanoit hänelle noin. Seuraavan kerran kun tunnet olosi turhautuneeksi, mitä luulet että voisit tehdä sen sijaan että tönäiset? Kun lapsi tekee väärin, meidän tehtävä ei ole pahoittaa heidän mieltään lisään tai rangaista, vaan ohjata heitä ajattelemaan ja olemaan ystävällisiä muita kohtaan. Olennaista lapsen olisi ajatella miten x tekeminen saa toiset tuntemaan? eikä saanko tehdä x? eikä joudunko vaikeuksiin jos teen x? Kohnin mielestä selittäminen ei vähennä rangaistuksen huonoa vaikutusta niin paljon kuin rangaistus vähentää selittämisen hyviä vaikutuksia. Tällä hän tarkoittaa, että parasta olisi vain selittää lapselle hänen tekonsa seuraukset ja auttaa häntä ymmärtämään, kuinka teko vaikuttaa toiseen. Esimerkiksi: Annie, kun otit legot pois Jeffreyltä, teit hänet surulliseksi, koska nyt hän ei voi leikkiä niillä. Jos lisäksi rankaisee lasta, hyvä selitys pyyhkiytyy pois. Tuolloin lapsi ei ajattele toista lasta, vaan sitä, kuinka olit ilkeä hänelle. Pelkän selittämisen lisäksi olennaisia ovat myös syyt, jotka kerrot lapselle tiettyjen toimien, kuten toisten satuttamisen haitallisuuteen. On aivan toisella tavalla hyödyllistä auttaa lasta näkemään vaikutukset toisiin ihmisiin ja opastaa häntä siten aitoon empatiaan kuin antaa itsekkäitä syitä lopettaa toimintansa. Esimerkiksi: - Lapsen lyötyä toista älä sano: Kukaan ei tahdo olla kaverisi, jos lyöt. tai Jos lyöt jotakuta, joku jonain päivänä lyö sinua takaisin., koska ne viestivät Mitä MINÄ saan jos annan jotain, mitä MINULLE tapahtuu.. Sen sijaan sano lapselle: Katso x:n ilmettä, hän näyttää surulliselta eikö vain. Muistatko kun eilen kaaduit ja itkit kun sinuun sattui. X:kin itkee nyt kun häneen sattuu. Mitä luulet, mitä voisit

6 tehdä että hänellä olisi parempi olla? - Lelusta tulleen riidan jälkeen älä opasta itsekkääseen ajatteluun sanomalla Jos annat x:n leikkiä leluillasi, hänkin varmasti antaa sinun leikkiä hänen leluillaan. Näytä sen sijaan teon seuraukset sanomalla: Kun annoit x:n leikkiä lelullasi hänelläkin on hauskaa ja se teki hänet iloiseksi. Moraalikasvatuksen ydin onkin ikiaikaisen kultaisen säännön mukaan siinä, että aidosti ja todella kohtelee lasta, kuten haluaisi lapsen kohtelevan muita. Jos haluaa, että lapsi välittää muista, on välitettävä hänestä. Aikuinen on jatkuvasti esimerkkinä lapselle. On annettava mahdollisuuksia harjoitella yhteistyötä, toisten auttamista ja vastuun kantamista esimerkiksi osallistamalla lasta kotitöihin, lemmikin hoitamiseen, sisarusten hoitamiseen jne. Lasten kanssa kannattaa jatkuvasti puhua, selittää miksi joitain asioita ei tehdä, selvittää syitä, keskustella ja kysyä heidän näkemyksiään. Lapset oppivat tekemään hyviä päätöksiä tekemällä päätöksiä, eivät ohjeita seuraamalla (eli tekemällä niin kuin käsketään). Lapsen on saatava harjoitella myös päätöksen tekoa. Jos vanhemmat toivovat lapsen kykenevän itsenäiseen päätöksen tekoon kavereiden painostaessa johonkin eitoivottavaan, heidän pitäisi antaa lapsilleen aitoja mahdollisuuksia itsenäiseen ajatteluun myös kotona. Kun lapsi tietää että hänellä on mahdollisuus osallistua päätökseen tekoon, hänellä on vähemmän tarvetta haluta päättää joka asiasta. Tässä Alfie Kohn korostaa, että lapsen on saatava osallistua päätöksen tekoon merkittävissäkin asioissa, ei pelkästään siinä, minkä värisestä mukista hän juo lounaalla. Itsenäiseen ajatteluun ja päätöksentekoon tukeminen ei kuitenkaan tarkoiteta, että lapsi hylätään tai työnnetään itsenäistymään liian nopeasti. Jos lapset esimerkiksi kinastelevat, ei heitä jätetä selvittämään asiaa keskenään. Näin siksi, että tuolloin lapsi helposti tuntee, ettet välitä ja toisaalta käy helposti niin, että heikoin lapsi jää vahvempien jalkoihin. Aikuisen on parempi osallistua puhumalla molempien osapuolten kanssa ja opastamalla lapset miettimään, miten ongelma ratkaistaisiin ja miten voisi toimia seuraavalla kerralla. Argumentointi eli väittely lapsen kanssa on positiivinen asia, tietysti kunnioittavin sanakääntein. Lempeään kasvatukseen kuuluu, että lapset väittävät vastaan, eli uskaltavat puhua vanhemmilleen suoraan, ja vieläpä niin, että he kehittyvät yhä paremmiksi vastaväittelijöiksi. Esimerkiksi kllassiseen lasten esittämään Kun kaikki kaveritkin.. -perusteluun ei siis auta sanoa perinteistä jos kaveri hyppää katolta, niin hyppäätkö itse perässä? -vastausta. Lapsi nimittäin tarkoittaa sanoa: Pelkään, että jään kaverijoukon ulkopuolelle kun he jakavat kokemuksen jota minulla ei ole. Hänen kanssaan on siis keskusteltava perusteellisesti siitä, miksi kaveriporukan tahdon sokea seuraaminen voi olla vaarallista ja miten lapsi tai nuori voisi saada sekä itsensä että ystävänsä valitsemaan järkevämmin. Aikuisen tehtävä ei ole saada tahtoaan läpi, vaan auttaa lasta selittämään ongelma auki. Lasta voi opettaa ottamaan toisen roolin Empatian eli myötäelämisen kyvyn opettamisessa voi suuresti hyödyttää perspektiivin vaihto eli toisen roolin ottaminen. Lapselle voi hänen ikänsä huomioiden vaikkapa jutella jälkikäteen toisten ihmisten reaktioista ja televisio-ohjelmista tai pyytää kuvamaaan jonkin tapahtuman toisen ihmisen näkökulmasta. Voimme ohjata lasta tulemaan huomaavaisemmaksi toisia kohtaan ja huomaamaan toisten äänensävyjä, eleitä ja ilmeitä. Voi vaikka pyytää lasta matkimaan itseään, miten nalkuttaa jostain asiasta!

7 Esimerkkejä. - Äkäisestä kassamyyjästä: Mikähän hänet on saanut huonolle tuulelle, onkohan joku sanonut hänelle pahasti. - Tv:stä jotakin ohjelmaa katsoessa: Nyt tämä tilanne näytetään lääkärin näkökulmasta, mutta mitähän tuo pikkutyttö ajattelee asiasta. - Sisarusten välisissä konflikteissa. Kerro mitä tapahtui, mutta kuvittele että olet veljesi, ja kuvaile miten hän ehkä näki asian. - Sukulaisvierailulla: Tiedän että mummi sanoi että se on ok, mutta huomasin, että hän hiljeni muutamaksi sekunniksi, ennen kuin suostui. Ja huomasitko miten väsyneeltä hän näytti kun istui alas. Kun opetamme lasta katsomaan toisen silmin, meidän tulisi välillä itsekin katsoa asioita lapsen silmin. Olennaista ei ole se mitä sanomme, vaan minkä viestin lapsi saa. Aikuinen saattaa ajatella, että välillä lapset itkevät ilman syytä. Lapsen näkökulmasta asia on kaikkea muuta. Kun vauva itkee, yritämme selvittää miksi, isomman lapsen kohdalla teemme toisin. Lapsen syyt eivät ole hassuja tai hölmöjä, hänen perspektiivistään ne ovat tärkeitä. Saatamme ymmärtämättämme tuottaa tuplapettymyksen: tapahtui jotain ikävää ja lisäksi äiti tai isä ei edes halunnut auttaa. Tuolloin lapsi oppii vain, ettei vanhempi välitä. Esimerkki. Teini-ikäinen myöhästyy aterialta, joka päätettiin aloittaa ilman häntä ja rangaistukseksi häneltä jää ateria välistä. Luulemme, että opetus on: ehkä ensi kerralla olet täsmällisempi. Ehkä lapsi kuitenkin kuulee näin He eivät välitä miksi näin tapahtui, tai mitä elämässäni tapahtuu. Kestäisi kaksi minuuttia lämmittää ruokani, mutta he mieluummin jättävät minut nälkäiseksi. Ilmeisesti heidän typerät sääntönsä merkitsevät heille enemmän kuin hyvinvointini. Enkö ole sen arvoinen, että minusta välitettäisiin 13 OHJETTA RAKASTAVAAN VANHEMMUUTEEN 1. Reflektoi omaa toimintaasi. Pohdi miten olet toiminut eri tilanteissa, mieti miten voisit toimia paremmin seuraavalla kerralla. Lempeyteen pyrkiessään voi esimerkiksi tarkkailla kehonkieltään ja äänensävyään, jottei turhaan tuohdu ja sorru lauseisiin, kuten kuinka monta kertaa minun täytyy sanoa 2. Harkitse pyyntöjesi tarpeellisuutta Vanhempien kannattaa sanoa kyllä aina kuin mahdollista. Liikaa kontrollia ja ohjattua toimintaa kannattaa välttää, ainoastaan turvallisuuden kannalta välttämättömiä pyyntöjä ja kieltoja kannattaa esittää. Nekin voi esittää joustavasti ja yhdessä lapsen kanssa aina kun suinkin mahdollista. 3. Pidä mielessä pitkän tähtäimen tavoitteet Vaikka arjen turhauttavissa tilanteissa on helppoa ja ymmärrettävää unohtua ajattelemaan vain niin sanottuja lyhyen tähtäimen tavoitteita, kuten että saisi lapsen tottelemaan ja esimerkiksi pukeutumaan, pesemään hampaansa tai leikkimään sovinnollisesti, olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää pitää mielessä pitkän tähtäimen tavoitteet. Perinteinen ajattelu (se että lapsen tulee totella aikuista ja piste) ei tue lasta kasvamaan tyytyväiseksi itseensä, toisista välittäväksi ja eettisesti ajattelevaksi. Esimerkki. Lasta pyydetään automaattisesti pyytämään anteeksi. Oletetaanko, että tämän sanan sanominen saa lapsen tuntemaan olevansa pahoillaan? Kun lasta pyydetään sanomaan jotain mitä hän ei välttämättä ajattele/ ei tarkoita, lasta itse asiassa opetetaan valehtelemaan!

8 4. Aseta vanhempi-lapsi suhde ykkössijalle. Rangaistukset, manipuloiva kehuminen, palkkiot ja muu ehdollisen rakkauden ilmentäminen heikentää lapsen ja vanhemman välistä luottamusta ja kunnioitusta, mikä on hyvin haitallista. Kun suhde on kunnossa, lapsi pystyy pyytämään aikuisen apua, jos on pulassa. Lapsi uskaltaa tulla kertomaan myös asioita, joista tietää vanhempiensa pahastuvan. Jos lapsi luottaa vanhempiinsa, hän myös todennäköisemmin tekee, mitä he pyytävät, kun se on tärkeää (jopa elintärkeää, kuten vaikkapa pysähtyminen ollessa juoksemassa autotielle). Sellainen lapsi todennäköisemmin tottelee ja noudattaa neuvoja vanhemmiltaan, johon on luotu lämmin ja turvallinen suhde ja jota on kohdeltu kunnioittavasti ja ohjeet/neuvot perustellen. 5. Muuta tarkastelutapaasi, ei vain toimintaasi. Lempeät, ehdoitta rakastamaan pyrkivät vanhemmat eivät tyydy vain lapsen ulkoisen käyttäytymisen tarkkailuun ja manipuloimiseen, vaan koettavat aina nähdä syvemmälle ja ymmärtää lastaan. 6. Kunnioita lasta. Lapsi oppii kunnioittamaan muita kun häntä kohdellaan kunnioittavasti. Moni keskeyttää lapsen puheen, mutta ärsyyntyy, jos lapsi puhuu hänen päälleen. Todella moni kohtelee lastaan tavoilla, joilla ei toista aikuista koskaan kohtelisi. Esimerkiksi huutaminen, haukkuminen, syyttäminen, kiristys, uhkailu ja lahjonta ovat käyttäytymistapoja, joista loukkaantuisimme syvästi, jos niitä kohdistaisi meihin vaikkapa esimiehemme tai ystävämme. Silti niitä käytetään kulttuurissamme yleisesti lapsiin kohdistettuna. Kunnioittaa pitää myös lapsen tunteita. Jos lapsi tuntee jotain, se ei muuksi muutu aikuisen sanomalla. Esimerkiksi jos lapsi sanoo vihaavansa veljeään, ei voi sanoa että "ethän vihaa, et sinä noin saa sanoa", vaan kannattaa kysyä miksi ja sitä kautta päästä keskusteluun tunteiden todellisista syistä ja muodoista. 7. Ole aito. Aidot ihmiset kokevat ja näyttävät monenlaisia tunteita. Lapselle ei tarvitse esittää vanhemman roolia, vaan voi näyttää monenlaisia tunteitaan. Lapset tunnistavat sen, jos aikuinen teeskentelee. 8. Puhu vähemmän, kysy enemmän. Vaikka perusteleminen on tärkeää, vielä tärkeämpää on kuunnella. Tässä ei tarkoiteta retorisia, sarkastisia tai tenttaavia kysymyksiä, vaan aitoa mielipiteen kysymistä ja kaiken kaikkiaan avoimia kysymyksiä, joihin vanhemmat eivät etukäteen tiedä vastausta. 9. Pidä lapsen ikä mielessä. Pienen ei voi olettaa istuvan hiljaa paikallaan, syövän siististi jne. Jos nähdään jokin lapsen teko sopimattomana käytöksenä, päädytään usein rangaistuksiin. Jos ymmärretään lapsen iän tuomat rajoitukset, helpommin selitetään asioita tai ollaan vain hyvin kärsivällisiä. Vanhempien kannattaisi perehtyä sen verran lapsen normaaliin psykologiseen ja sosiaaliseen kehitykseen, että ymmärtäisivät tärkeimmät ikävaiheet ja niihin kuuluvan ymmärryksen määrän. Esimerkki. Uhmaikäinen alkaa kehittää itsenäistä ajattelua, eli on asioista eri mieltä kuin vanhemmat. Vaikuttaa suuresti, pidetäänkö lasta manipuloivana pompottajana vai ymmärretäänkö tämä ikään kuuluvaksi HYVÄKSI asiaksi. Uhmaikä ei ole universaali käsite. Sen olemassaolo näyttää johtuvan siitä, kuinka paljon vanhemmat yrittävät asettua auktoriteettiasemaan ja ehkä siitä, mitkä ovat heidän lopulliset tavoitteet lapsilleen (esimerkiksi tottelevaisuus vai itsenäinen ajattelu).

9 10. Oleta lapsen olevan pohjimmiltaan hyväntahtoinen. Vanhemman tulee pyrkiä etsimään lapsen toiminnalle syy ja uskoa siihen, ettei lapsi pohjimmiltaan tarkoita pahaa. Positiivisen perusoletuksen kautta voi myös vähentää kritiikin määrää, esimerkiksi kieltämisen yhteydessä. Persoonaan kohdistuvan kritiikin välttäminen on lapsen kunnioitusta. Lisäksi liiallisen kritiikin ongelma on se, että lapset voivat saada käsityksen, että vanhempaa on mahdoton miellyttää, ja tällöin he lopettavat yrittämästä. On parempi keskittyä siihen mikä kyseisessä tilanteessa on väärin. Esimerkiksi voi sanoa: Äänesi kuulosti epäystävälliseltä äsken kun puhuit siskollesi sen sijasta, että arvostelisi lapsen persoonaa: Olet niin ilkeä. 11. Älä kiellä turhaan. Ei kannata kieltää epäolennaisissa asioissa. Perinteisesti ajatellaan: Lasten täytyy oppia, ettei aina voi saada mitä haluaa. Täytyy oppia sietämään pettymyksiä. Näitä tilanteita kuitenkin tulee vastaan aivan tarpeeksi ilman, että vanhemmat niitä tekevät. Jos on pakko kieltää, tee se niin lempeästi ja ymmärtäväisesti kuin mahdollista. Jos esimerkiksi on sellainen tilanne, että lapsi ei vain voi olla siinä missä on, siirretään hänet lempeästi pois tilanteesta. Jos on tilanne, jossa tosiaan täytyy saada tottelemaan, voi antaa lapselle aikaa. Kannattaa olla rehellinen ja selittää järkevä syy, eikä vain kun minä sanon. Kiellon voi myös toisinaan muuttaa leikiksi ja keksiä yhdessä muuta tekemistä. Voi myös antaa valinnanmahdollisuuksia, miten, milloin tai kenen kanssa lapsi saa halutessaan tehdä kyseisen asian. Jos täytyy päättää asia siten, ettei lopputulos ole lapselle mieluisa ja joutuu vähentämään hänen itsemääräämisoikeuttaan, voi tehdä toisessa asiassa toisin ja koettaa vahvistaa sitä vastapainoksi toisaalla. If you re unwilling to give up any of your free time, if you want your house to stay quiet and clean, you might consider raising tropical fish instead. Alfie Kohn (vapaasti suomennettuna: Jos et halua yhtään luopua vapaa-ajastasi ja jos haluat talosi pysyvän hiljaisena ja puhtaana, kannattaa sen sijaan harkita trooppisten kalojen kasvattamista. ) 12. Älä ole turhaan tiukka. Säännöissä ei pidä olla kohtuuttoman tiukka, vaan tehdä poikkeuksia ja antaa lapselle siten mallia joustavuudesta ja neuvottelemisesta. 13. Älä kiirehdi, anna lapselle aikaa. Kiireettömyys on tärkeää monella tavalla: ensinnäkin vanhempien kannattaa aktiivisesti pyrkiä siihen, että aikaa on varattu tarpeeksi, ettei tule kiire ja pakottamisen tarve. Toisekseen tärkeää olisi ylipäätään muistaa järjestää tarpeeksi aikaa rentoon yhdessäoloon. Lisäksi kiireettömyys voi tarkoittaa sitä, että jonkin arjen kriisin keskellä antaa lapselle aikaa selvitä tilanteesta. Erityisesti julkisella paikalla meteli ja ihmiset ympärillä tuntuvat vanhemmista painostavilta ja kiristävät helposti tilannetta. Tärkeää ei tuolloin ole se, mitä ihmiset ajattelevat, vaan mitä lapsi tarvitsee. Kannattaa pyrkiä olemaan rauhallinen, tarjota lapselleen tukea ja myöhemmin pyrkiä yhdessä selvittämään tapahtuneen piilevät syyt. Trying to rush a small child is a fool s errand Alfie Kohn (vapaasti suomennettuna: Hölmöläisen hommaa tuo pikkulapsen kiirehtiminen.