Mannakka. Seurakunta-lehti toukokuu 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mannakka. Seurakunta-lehti toukokuu 2011"

Transkriptio

1 Mannakka Seurakunta-lehti toukokuu 2011

2 Paimenen sana Herramme tulee takaisin Kristus uhrattiin kerran ottaakseen pois monien synnit ja hän on ilmestyvä toisen kerran, ei kantamaan syntejä vaan tuodakseen pelastuksen niille jotka Häntä odottavat. (Hebr. 9:28). Työ, jonka Jeesus suoritti ihmiskunnan tähden on ylistettävä. Isä lähetti hänet taivaasta tuoden mukanaan armon ja totuuden (Joh. 1:17) Kun Jumalan aika oli täyttynyt, lähetti Jumala Poikansa vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen lunastamaan lainalaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan (Gal.4: 4-5) Jeesus tuli omiensa tykö, mutta he eivät ottaneet Häntä vastaan. Mutta kaikille jotka ottivat hänet vastaan, Hän antoi heille voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat Hänen nimeensä. (Joh.1:12) Isän Jumalan suunnitelman mukaan ihmisen pelastamiseksi Jeesus tuli taivaasta mukanaan sanoma iankaikkisesta elämästä. (Joh. 10:10) Julkisen toimintansa alussa Jeesus kutsui ihmisiä sanoen: Aika on tullut, Jumalan valtakunta on lähellä. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. (Mark. 1:15) Hänen sanomansa synnytti uskoa ihmisissä (Room.10:17) ja yhä vaikuttaa samoin tänä päivänä. Hänen kuolemansa Golgatan ristillä, vuodattaen verensä monien edestä sekä hänen ylösnousemisensa olivat suuria voittoja Jumalan suunnitelmassa tuoda kadotettu ihminen takaisin Jumalan yhteyteen. Pelastusvarmuus Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan armon tähden antaa uskovalle voiman seistä vahvana valvoen ja rukoillen. Hänellä on siunattu toivo, Jeesuksen takaisin tuleminen. (Tiitus 2:13) Kun olemme päässeet Jumalan yhteyteen Jeesuksen työn kautta ja meidät on vapautettu synnistä, hedelmämme on pyhitys jonka loppu on iankaikkinen elämä. (Room. 6:22) Päivittäinen kilvoitus uskontiellä lähentäköön meitä Kristukseen tuoden kunnian hänelle. Pyhä Henki auttaa meitä heikkouksissamme ja hänen johdatuksessaan me varjellumme uskossa siihen saakka kunnes Jeesus vie valveilla olevan seurakuntansa perille uskomme päämäärään. Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä niin kuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä. (2 Piet. 3:9) Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu. (2 Piet. 3:13) Teitä siunaten Elisha Oyugi toukokuu 2011 MANNAKKA

3 Kuvassa on matkalle lähtijöistä 316-kuorolaisista Saara Valkeinen, Emilia Lukkarinen, Matleena Jämsä ja Antti Valkeinen. Kuvasta puuttuu Roosa Lukkarinen, Heidi Lukkarinen ja Lotta-Maria Heinonen. 316-kuoro tekee lähetysmatkan Unkariin MANNAKKA toukokuu 2011 Heinäkuun loppupuolella järjestetään Budapestissa helluntailiikkeen Euroopan yhteinen lähetyskonferenssi. Samalla järjestetään kansainvälinen Jippii-kuoroleiri, johon osallistuu yhteensä 300 lasta eri Euroopan maista. Suomesta mukaan lähtee 150 kuorolaisen joukko ja saman verran kuorolaisia tulee muista maista Venäjältä, Virosta, Liettuasta ja Romaniasta. Keuruulta matkalle lähtee seitsemän lapsen ja neljän aikuisen ryhmä. Suomalaiset lähtevät matkaan kolmella linjaautolla. Reitti kulkee läpi Euroopan ja matkan aikana pidetään konsertteja mm. Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. Keuruun 316-kuoro matkustaa lentäen Turusta suoraan Budapestiin, jossa liitymme muiden Jippii-kuorolaisten joukkoon. Leiri pidetään vanhalla yliopistoalueella Ködölö-nimisellä paikkakunnalla, joka sijaitsee n. 50 km päässä Budapestista. Leiriohjelmaan kuuluu puistokonsertit eri puolilla Budapestia sekä esiintyminen lähetyskonferenssin pääjuhlassa. Olemme valmistautuneet matkaan kartuttamalla matkakassaa joulu- ja pääsiäismyyjäisillä, vappujuhlan kahvituksella sekä kaupungilta saadulla pienellä avustuksella. Tärkeä asia matkaan valmistautumisessa on ollut unkarin- ja englanninkielisten Jippii-laulujen harjoittelu. Maaliskuussa osallistuimme Hankasalmella pidettävään Jippii-kuoroleiriin, jossa harjoittelimme yhdessä n. 100 muun Jippii-kuorolaisen kanssa viisi unkarin- ja kymmenen englanninkielistä laulua. Lisäksi osallistuimme raamattutunteihin ja saimme opetusta lähetystyöstä. Opettelimme unkarin kielellä evankelioimaan ja kertomaan Jeesuksesta esim. unkariksi Jeezuz särät teegäd tarkoittaa suomeksi Jeesus rakastaa sinua. Jumala haluaa käyttää myös lapsia evankelioinnin välikappaleina. Jippii-laulut ovat yksi Jumalan keino viedä ilosanomaa eteenpäin. Jippiilauluja on tällä hetkellä käännöstyön alla 58 eri kielelle ja ne kiertävätkin pian maapalloa kuin lankakerä. Muistetaan rukouksin Jippii-työtä ja tätä Unkarin lähetysmatkaa. Johanna Valkeinen

4 Päätoimittajan porinoita Päästyäni ylioppilaaksi kolme vuosikymmentä sitten eräs seurakuntamme iäkäs sisar kysyi minun tulevaisuuden suunnitelmista. Saatuaan vastauksen opiskeluhaaveistani hän kysyi hyvin hämmästyneenä, ettenkö lähdekään kokoaikaiseen evankeliumin työhön. En tiedä mistä hän oli saanut tuonkaltaisen Hengen tuntemuksen, mutta minä tiesin, että minua varten oli toisenlaiset suunnitelmat. Jotain pientä olen näiden vuosikymmenien aikana tehnyt seurakunnassa ja Jumalan valtakunnan työssä, viimeiset vuodet tämän lehden parissa. Nyt on tullut kuitenkin aika jättää nämä tehtävät toisten käsiin. Kiitän kaikkia niitä, jotka ovat olleet kanssani lehden teossa. Tiedottaminen on ollut sydämenasiani jo pidemmän aikaa, enkä sitä edelleenkään jätä pois mielestäni. Onneksi tänä päivänä olemme jo ymmärtäneet ainakin osittain myös seurakunnan ulkopuolisen tiedottamisen merkityksen. Samalla kun avoimesti tiedotamme toiminnastamme ja tapahtumista, me madallamme rukoushuoneen kynnystä niille, jotka siitä arkailevat yli astua. Tässä lehdessä tiedotamme seurakuntamme tekemästä lähetystyöstä. Se on hyvin moniulotteinen ja mahdollisuuksia täynnä oleva työkenttä. Siltä saralta varmasti jokainen löytää osallistumismahdollisuuden, vaikka vain harva lähtee pidempiaikaiseen kenttätyöhön. Vielä kerran kiitokset yhteistyöstä ja oikein siunattua kesäaikaa Mannakan lukijoille. Eija Juurikkamäki toukokuu 2011 MANNAKKA

5 Jumalan ihmeitä 1970 luvun loppupuolella Jukka Ilmoniemellä oli kolmen vuoden aikana ajoittaisia kiputuntemuksia vasemmalla ohimossa ja vasemman korvan takana. Vuonna 1976 Jukka eräänä yönä herätti Irja vaimonsa todeten tälle: Mitä tuo mopopoika tulee keskellä yötä ihan seinän taakse päristelemään. Irja ei kylläkään kuullut mitään pärinää. Pian Jukka huomasikin äänen tulevan hänen omasta päästään. Vasemmassa korvassa pärisi ja korvan takana hän tunsi sormillaan verisuonen pullistuvan sydämen lyöntien tahdissa. Vaivaa alettiin tutkia ensin Jyväskylässä. Siellä se todettiin niin vaikeaksi, että Jukka lähetettiin Helsinkiin Hyksiin tarkempia tutkimuksia varten. Varjoainekuvausten perusteella lääkärit päättivät tutkia vaivan aiheuttajaa leikkauksessa. Helsingistä Jukka soitti kotiin eräänä iltana vaimolleen sanoen: Huomenna minut leikataan, mutta minun on vaikea alistua siihen, sillä kallon aukaiseminen ei ole pikku juttu. Seuraavana aamuna lääkärinkierrolla neurologi kertoi, että kyseessä on verisuonten epämuodostuma, jota he eivät uskalla leikata. Näin Jukka laitettiin kotiin Keuruulle surinat päässä ohjeena välttää liiallista rasittamista. Jukka jatkoi kuitenkin elämäänsä entiseen tapaan. Yllättäen paria viikkoa myöhemmin hän huomasi, etteivät päässä enää mopopojat päristelekään. Hän totesi silloin Irjalle. Hyvänen aika! Nyt päässäni ei olekaan enää surinaa. Jukka uskoo parantuneensa rukousten voimasta, joita oli lähetetty Taivaalliselle Isälle niin kotoa kuin seurakunnastakin. Siihen loppuivat surinat, eikä kipuakaan ole sen jälkeen päässä ollut. Pari vuotta myöhemmin neurologi tiedusteli Jukan vointia. Tuolle professorille Jukka vastasi v.-81 mm. seuraavaa: Olemme oppineet luottamaan taivaallisen Isän apuun ja tässäkin asiassa Hän on auttanut. En ole ollut yhtään päivää pois työstäni tämän sairauden enkä muunkaan sairauden takia! Tämäkin mielenkiintoinen tapaus rohkaiskoon meitä luottamaan siihen, että Jumala kuulee rukouksemme. Lisää Jumalan ihmeitä voi kertoa allekirjoittaneelle. Kauko Rouhiainen p MANNAKKA toukokuu 2011

6 Vanhimmisto tiedottaa Multian rukouspiiriläiset ottivat vastuun Multian alueen työstä. Työn vastuuhenkilöt ovat Kaija ja Jukka Tuovinen. Anneli Laitinen on jäänyt pois lähetystoimikunnasta. Erkki Keskinen jäi pois vanhimman tehtävästä, sekä uhrinkantajan esimiehen tehtävästä 7.3. Uhrinkantajien esimieheksi pyydettiin Pertti Heinoa, tehtävästä vastaa 8 henkilön ryhmä. Tapani Sankila siunattiin vanhimman tehtävään Vanhimmisto kehottaa seurakuntalaisia rukoilemaan, että vanhimman tehtävään löytyisi sopivat henkilöt. Kaija Tuovinen on lupautunut naistentyön vetäjäksi. Maija- Liisa ja Elisha Oyugi Keniasta tulivat Suomeen toukokuun alussa 3 kuukaudeksi. Pirjo Metsälä tulee Thaimaasta kesäkuun alussa kahden kuukauden lomalla. Merja ja Kai Leino perheineen palaavat erityistehtävistä heinäkuun alussa. Seurakuntaharjoittelijoina seurakunnassa ovat Anu Koponen ja Tuomas Harri. Seurakuntalaisille tehdään kehittämiskysely puhelinhaastatteluna kesän aikana. Seurakunnan lähetysstrategia on valmistunut ja se julkaistaan tässä lehdessä. Su 19.6 klo 11 Seurakunta järjestää eläkkeellesiirtymisjuhlan Elisha Oyugille. Lahjalista Elisha Oyugia varten on kirjamyymälässä. Kuva: Päivi Sankila toukokuu 2011 MANNAKKA

7 Hallitus tiedottaa Toimintavuosi on edennyt jo kohta puoliväliin ja ensimmäisen puoliskon toiminnoista osa jää jo kohta kesälomalle. Kevät on siis jo vaihtumassa kesäksi, kevätsiivoukset on saatu tehtyä, kesä voisi nyt tulla. Luonto herää kukoistukseen, edessä on kasvukausi. Talous Alkuvuodesta kävimme Kyöstin kanssa läpi rahatilannetta ja jossain vaiheessa näytti siltä, että kassanpohja alkaa häämöttää. Mietimme, mistä se mahtaa johtua? Viime vuoden investoinnit ja hankinnat olivat toki aika merkittäviä ja ajattelimme rahatilanteen johtuvan siitä. Olihan moni hankinta maksettu viime vuoden tuloista suoraan. Päätimme kuitenkin odotella vähän aikaa ja tutkailla tilanteen kehittymistä. Huhtikuun lopun tilannetta tarkasteltaessa huomasimme kuitenkin sellaisen seikan, että edelliseen vuoteen verrattuna meillä oli n euroa vähemmän, eli summa ei ollutkaan niin suuri, kuin miltä se näytti maalis- huhtikuun vaihteessa. Olemme siis melko lähellä suunniteltua tilannetta. Rakkaat sisaret ja veljet! Tämä kertoo siitä, että olette jaksaneet olla jälleen uskollisia myös tässä yhteisen seurakuntakodin taloudenhoidossa. On hienoa nähdä, miten olette asettaneet Kristuksen seurakunnan jalustalle ja ottaneet sen omaksi silmäteräksenne. Vaikka jokaisella meistä olisi monia muitakin kohteita mihin rahaa käyttää tai lahjoittaa, niin voiko olla parempaa kohdetta olla, kuin oma kotiseurakunta, Jumalan seurakunta? Hyviä voi olla, mutta ei parempia! Rukoillaan yhdessä myös Hengen kasvua ja sadetta seurakuntamme ja toinen toistemme ylle! Siunattua alkavaa kesää kaikille! Jari Vieltojärvi hallituksen puolesta Auringonlasku Arushassa. MANNAKKA toukokuu 2011

8 Maija-Liisaa ja Elishaa tapaamassa Taisi olla neljäs kerros, muistelen itsekseni. Hississä, matkalla ylös laskeskelen samalla vuosia edelliseen haastatteluun, josta on ehtinyt kulua jo pidempi tovi. Kyllä aika rientää, päättelen. Lopulta löydän oikean oven ja painan kelloa. Avaamaan tulee tuttu hahmo, olimmehan joskus lähes seinänaapureita. Seurakuntamme pitkäaikaiset lähetit Elisha ja Maija-Liisa Oyugi ovat jälleen Keuruulla. Kenian Homa Baystä kesäksi Suomeen matkanneet Oyugit ovat tehneet elämäntyönsä Afrikassa Luo - heimon parissa. Mannakan toimitus tapasi lähettimme; keskustelu virittyi helposti syttyvästä aiheesta: evankeliumista. Kenian työtä pidempään kannatelleet kädet tuntevat hyvin helluntaipioneerien avaaman tien rosoisuuden ja suunnan, jonka todistajia ovat sittemmin olleet myös kenialainen Elisha ja Multian Isojärvellä syntynyt Maija-Liisa (o.s. Hillman). Nyt evankeliumin työ on jatkunut alueella jo useamman sukupolven ajan. Elisha muistaa hyvin herätyksen alun Kisiissä vuodelta -57, kuinka poliisi joutui pidättämään laittomasti kokoontunutta kokousväkeä kielilläpuhumisen aiheuttaman hälyn vuoksi. Tuona aikana Paavo Kusmin oli se tarvittava lenkki, joka liitti myös Elisha - nuorukaisen osaksi evankeliumin katkeamatonta ketjua. Maija-Liisan kohdalla uudisraivaajan henkeä osoitti puolestaan varhainen pyhäkoulunopettaja Hanna Ihalainen, jonka siunaavien käsien kautta alkoi evankeliumin voittokulku vain 6-vuotiaan tytön elämässä. Vahvasta alusta huolimatta Maija-Liisan kutsua on myös koeteltu. Tämä lienee kuitenkin ollut tarpeen, jotta perusta vuosikymmeniä kestävälle palvelutyölle tulisi laskettua riittävän syvälle. Nuoruudessa käymiensä kamppailujen jälkeen Maija-Liisa sanoo olleensa lopulta täysin varma valinnastaan. Nyt jo eläkeikään ehtineet Oyugit ovat edelleen mukana evankeliumin työssä. Tänä keväänä 65 vuotta täyttänyt Elisha kertoo evankelistavuosistaan, sekä kouluttautumisesta seurakunnan paimenen tehtävään. Tänä päivänä huomio on kiinnittynyt myös valtakunnallisiin luottamustehtäviin. Puolisonsa rinnalla Maija-Liisan sydän sykkii alueen naisille. Erilaiset naistenpäivät ja konferenssit ovat tuttuja palveluspaikkoja Maija-Liisalle, jonka mukaan jokainen ihminen on tärkeä Jumalalle. Tuomas Sandelin toukokuu 2011 MANNAKKA

9 Hyvä Tuuli lähetyssrategia Rakastaen, palvellen, julistaen ja opettaen Keuruun Helluntaiseurakunta-Betanian lähetystyön onnistumissuunnitelma 1. Toimintaperiaate Raamatullinen perusta/lähetyskäsky Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:18-20). Antiokian seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia: Barnabas ja Simeon, josta käytettiin nimeä Niger, kyreneläinen Lukios, Menahem, joka oli neljännesruhtinas Herodeksen kasvinkumppani, sekä Saul. Kerran, kun he olivat palvelemassa Herraa ja paastoamassa, Pyhä Henki sanoi: Erottakaa Barnabas ja Saul minun työhöni, siihen tehtävään, johon minä olen heidät kutsunut. Niin he paastosivat ja rukoilivat, ja sitten he panivat kätensä näiden kahden päälle ja lähettivät heidät matkaan. (Ap.t. 13:1-3). 3. Seurakunta Vanhimmisto ja hallitus vastaavat kaikista lähetystoiminnoista. Lähetystoimikunta suunnittelee ja valmistelee työtä vastuuvanhimman johdolla. Seurakunnalla on kokonaisvaltainen (rukous, yhteydenpito, tiedotus) vastuu lähetin henkisestä huollosta ja hengellisestä hyvinvoinnista lähetin kutsumustehtävästä riippumatta. Kaikki kolmikantasopimuksen osapuolet sitoutuvat noudattamaan sopimusta (seurakunta, Fida, lähetti). Lähetysperiaatteena pyrkiä yhteiseen näkyyn lähetin ja Fidan kanssa. Lähetin kutsumuksen huomioiminen tehtävästä ja kohdemaasta riippumatta yhteistyössä Fidan ja alueen esimiehen (aluepäällikkö) sekä paikallisen yhteistyökumppanin kanssa. lähetin/lähettilapsen hengellinen tuki lähtö/paluu lähetin/ lähettilapsen henkinen tuki lähtö/paluu yhteistyö seurakuntien ja Fidan kanssa 2. Yleistä Käsitetään lähetystyön holistisuus (kokonaisvaltaisuus). Suunnitelma tarkistetaan vuosittain. Toimitaan HYRYN/Fidan toimintamallien mukaisesti. Kuva: Tapani Sankila MANNAKKA toukokuu 2011

10 Kastekokous Tanzaniassa. Tavoitteet Lähettimäärän nostaminen yhdellä työyksiköllä (perhe tai sinkku) 2014 mennessä. Koko seurakunnan (vauvasta vaariin) aktivoiminen kokonaisvaltaiseen lähetystyöhön niin, että jokainen tiedostaa oman palvelutehtävänsä. Ymmärretään, että lähetystyö on seurakunnan elinehto. Jokainen sukupolvi ottaa vastuuta oman sukupolvensa tavoittamisesta (lähteminen, lähettäminen). Seurakunnalla on oma lähetyspolku (linkki), jonka tuotoksena ovat hyvät valmiudet lähetystyötä varten omaava lähetyskandidaatti. Tiedotuksen kehittäminen (sähköinen viestintä). Uusien lähetystyömuotojen löytäminen, hyödyntäminen ja hyväksyminen osaksi seurakunnan lähetystyötä. Pyritään kanavoimaan lähetystyöhön annettavat varat seurakunnan kautta. Seurakunnan vakaa talous lähetystyön perustana Rahoituskampanjat erityistarpeisiin (esim. myyjäiset, lounaat, keräykset). Päämäärä Seurakuntana haluamme olla mukana toteutuvassa Jumalan suunnitelmassa. Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! (Ilm. 7:9-10). Vanhimmisto toukokuu 2011 MANNAKKA

11 Kesällä kokoonnumme konferenssiin ja Iso Soitto-festivaaleille! Tänä vuonna Juhannuskonferenssi on nimetty teemalla Löydä yhteys. Juhlajuliste havainnollistaa metrokartan avulla, kuinka monet reitit vievät yhteiseen päämäärään. Konferenssi haastaa löytämään yhteyden Jumalaan, itseen ja lähimmäiseen. Konferenssin ohjelma rakentuu osittain perinteisen kaavan mukaan, mutta eri vastuunkantajat tuovat aina juhlaan uuden sisällön. Tänä vuonna keskustelufoorumissa paneudutaan avioliittoaiheeseen ja foorumin yhtenä vierailijana on kansanedustaja Päivi Räsänen. Puhujavieraista mainittakoon Iso Kirjaopiston entinen rehtori, professori Veli-Matti Kärkkäinen Yhdysvalloista sekä europarlamentaarikko Sari Essayah. Musiikkitarjottimelle on kutsuttu mm. kitaristilegenda Jukka Tolonen sekä ylistysmusiikin vahva vaikuttaja Petri Kosonen Floridasta. Lisäksi juhannusaattona järjestetään kirkkokonsertti Keuruun kirkossa, jossa esiintyy Viktor Klimenko, Matti Pesonen ja Rauno Välipakka. Juhannuskonferenssi on suomalaisen suurjuhlan lisäksi myös hyvin kansainvälinen tapahtuma. Sen osoittaa vuosittainen upea lippurivistö juhlakentän etureunalla. Tulkkauspalvelut ovat hyvin monipuoliset ja ylistysteltassa järjestetään englannin-, ruotsin- ja venäjänkieliset jumalanpalvelukset. Missio-teltan monipuolinen tarjonta näyttää juhlakansalle lähetys- ja kehitysaputyön monet kasvot. Myös kotimaan työ on kattavasti esillä. Konferenssia ei voi järjestää ilman talkoolaisten suurta apua, jälleen odotetaan noin 2000 talkoolaisen työpanosta. Talkoo-organisaatiossa halutaan huomioida myös EU:n vapaaehtoistyön teemavuosi Iso Soitto-festivaali vahvistuu entisestään Iso Soitto järjestetään neljännen kerran Isossa Kirjassa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Aiemmin torstaina alkanut tapahtuma käynnistyy nyt perjantai-iltana, jolloin Ison Soiton areenan täyttävät Lasse Heikkilän Tunturimessun äänet ja värit. Avajaisilta huipentuu Lontoosta saapuvan 15-henkisen Hillsong-yhtyeen myöhäiskonserttiin Peter Wilsonin johdolla. Hillsong tunnetaan maailmanlaajuisesti modernin ylistysmusiikin edelläkävijänä, jonka Suomivierailua on odotettu helluntaikarismaattisissa piireissä jo pitkään. Viime hetken yllätysvierailija varmistui loppukevään aikana kun Gospel-legenda Andraé Crouch USA:sta varmisti tulonsa lyhyelle Suomi-kiertueelle. Keuruu saa olla yhtenä konserttipaikkana Helsingin ja Turun ohella. Konsertissa orkesterina ja lauluryhmänä toimii suomalainen mustan gospelin huippunimi Higher Ground band + TriSis Helsingistä. MANNAKKA toukokuu 2011

12 Kalevi Lehtinen. Hillsong London Team. Andrae Crouch. Yksi mielenkiintoisimmista kotimaisista artisteista on kansainvälisestikin tunnettu kitaristi Jukka Tolonen, joka musisoi ryhmänsä kanssa lauantai-iltapäivällä. Tolosen virsialbumi ilmestyi alkuvuodesta Aikamedian kustantamana. Iso Soitto tarjoaa pääkonserttien ohella myös cafe-keikkoja, jossa esiintyy myös keuruulaissyntyinen laulaja Anne Juurikkamäki. Ohjelmatarjonnassa on otettu huomioon myös lapset ja nuoret. Tapahtuman hinnoittelu on lapsiperheystävällinen. Muun muassa lasten konserttiin on vapaa pääsy. Ison Soiton sunnuntaipäivän vierailijaksi on kutsuttu yli seurakuntarajojen arvostettu evankelista Kalevi Lehtinen, joka vierailee Ison Kirjan tapahtumissa ensimmäistä kertaa puhujana. Lehtisen Kristus-keskeistä ja ajankohtaista julistusta kuullaan musiikkijumalanpalveluksessa sekä iltapäivän suuressa päätösjuhlassa. Sunnuntain musiikillisesta puolesta vastaavat gospelkuoro Chariots, Jaana Pöllänen sekä Tenorissimo eli tenorit Reijo Ikonen ja Lasse Riutamaa säestäjineen. Elotulet sulautuu Isoon Soittoon Viime syksyn aikana niin Iso Soitto - kuin Elotulet toimikunnissa käytiin monipuolista keskustelua tapahtumien tulevaisuudesta. Elotulet toimikuntaan kuuluvat Ison Kirjan ohella myös Keuruun ja Haapamäen helluntaiseurakuntien edustajat. Arvioinnissa todettiin muun muassa, että pian kaksikymmentä vuotta jatkunut Elotulet tapahtuma on viime vuosina hiipunut kävijämääräisesti, kun taas Ison Soiton trendi on ollut selvästi nouseva. Myös resurssinäkökulmasta kahden erillisen tapahtuman järjestäminen ajankohdallisesti lähellä toisiaan koettiin haasteellisena. Keskustelujen lopputuloksena päädyttiin yhdistämään tapahtumat siten, että Ison Soiton sunnuntain ohjelmatarjontaa laajennetaan musiikkijumalapalveluksesta Elotulien kaltaiseen karismaattiseen sunnuntaipäivään. Täten perinteisestä Elotulet tapahtumasta luovuttiin. Tällä ratkaisulla pystymme vapauttamaan voimavaroja evankelioimistapahtumien järjestämiseen myös Keuruun keskustan alueella, toteaa Keuruun helluntaiseurakunnan pastori Kyösti Murtonen. Lisätietoja kesätapahtumista löytyy sekä Jutun on koostanut juhlien mediatiedotteista Eija Juurikkamäki toukokuu 2011 MANNAKKA

13 Fida Intenationalin järjestämä Eväät Elämään - keräys Valtakunnallinen Eväät Elämään - keräys toteutettiin viikolla 19. Keräyksen tuotto menee Bangladeshin slummilapsien hyväksi. Keräys toteutettiin 79 paikkakunnalla. Keuruulla järjestettiin keräys, sekä hyväntekeväisyyskonsertti. Keräyksen tuotto oli 2160 Lämmin kiitos kaikille keräykseen osallistujille! Taivaan Isän Siunausta Kyösti Murtonen ja Joni Pakkanen Viikko lipaskeräyksessä meni mukavasti. Olin keräyspaikalla muutaman tunnin aamulla kun vanhempi väki oli liikenteessä ja pari tuntia iltapäivällä, kun työstä palaavat kävivät ostoksilla, näin keräys ei rasittanut liikaa ja työ tuntui mielekkäältä. Keräyspaikoiksi olimme valinneet K-supermarketin ja S -marketin, joissa molemmissa oli oma tiiminsä. Perjantaiksi vaihdoimme paikkoja, jotta sai katsella hieman uusia maisemia. Lähdimme aika myöhään kyselemään kerääjiä, mikä osaltaan varmasti vaikutti keräys innokkuuteen, mutta Jumala kuitenkin jälleen yllätti ja johdatti vielä keräysviikolla uusia innokkaita kerääjiä. Keräyspaikalta ihmisten menoa katsellessa huomasi jälleen kuinka kiireellistä nykypäivän eläminen on ja kuinka kauppareissu on vain yksi pakollinen osa päivän rutiinia. Kiireestä huolimatta aina silloin tällöin joku pysähtyi kysymään keräyksestä. Oli mukava kun sai kertoa keräyskohteeseen valmistuvasta koulusta ja niistä 200 oppilaasta jotka sinne voitaisiin ottaa. Lahjoittajallekin tuli mukavampi mieli kun sai kuulla että rahat menevät johonkin todelliseen hankkeeseen, eikä vain johonkin epämääräiseen asiaan jossain kaukana. Viikon keräystuotto oli positiivinen yllätys. Pienistä pisaroista kasvaa todellakin joki. Keräyspaikoilla ei saa varsinaisesti suoraan evankelioida, mutta kummasti puhe vain hengelliselle puolelle kallistuu ja yhdelle vanhemmalle miehelle sainkin kertoa luontevasti uskoontulostani. Tällaiset keräykset ovat mielestäni loistava keino seurakuntalaisille mennä ihmisten pariin ja samalla tehdä meidän lähetysjärjestöämme ja myös omaa naamaamme tunnetuksi. Päällimmäisenä mieleeni viikosta jäi erään nuoremman miehen sanat kun hän kysyi: Paljonko saat tästä palkkaa? ja kun vastasin: En yhtään niin hän jatkoi: Teette todella hienoa työtä, tsemppiä! Haluankin omasta puolestani kiittää kaikkia keräykseen tavalla tai toisella osallistuneita. Joni Pakkanen MANNAKKA toukokuu 2011

14 Toivolat Intiassa. Rakastaen, palvellen, julistaen, opettaen On sanottu, että lähetystyö on seurakunnan elinehto. Lähettäessään oman rakkaan poikansa Jumala osoitti, että ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi on hänelle tärkeää. Lähetyskäskyssä Jeesus siirsi tehtävän opetuslapsille, jotka vuorostaan antoivat sen heille, ketkä uskoivat sanan ja myös ymmärsivät vastuunsa. Kristuksen taivaaseenastumisen ja Hänen tulemuksensa välinen aika on valtakuntaan kutsumisen eli lähetyksen aikaa. Jumala käyttää seurakuntaansa maailman evankelioimisessa. Lähetystyö on kuin ketju ja jokainen meistä on osa tuota ketjua. Perheenä olemme saaneet olla lähetystyössä Tansaniassa noin kaksikymmentä vuotta. Paljon niihin vuosiin mahtuu iloja ja suruja, kuitenkin se työ minkä saimme tehdä, ei ole mennyt hukkaan. Saimme olla perustamassa seurakuntia ja erityisen hedelmällisenä koimme Nuorisokeskustyön. Kymmenen vuoden aikana saimme tavoittaa keskuksissa noin miljoona nuorta. Tuon työmuodon kautta pääsimme alueille, minne millään muulla tavoin ei ole päästy. Olemme avoimin sydämin työn suhteen, jos tarve tulee, olemme valmiit lähtemään. Kotiseurakunnassamme lähetystyö on ollut aina rakas ja tärkeä työ. Monet ovat uhranneet voimiansa ja varojaan hyvän uutisen eteenpäinviemiseksi. Toiset ovat lähtijöitä ja toiset ovat lähettäjiä. Oman paikan ja kutsumuksen löytäminen on todella suuriarvoista. Osa läheteistämme on eritystehtävissä, joten heitä ei voi mainita tässä artikkelissa. Lähettimme Pirjo Metsälä: Aloitin ulkomaan aktioilla Aasiassa kk ja kk lähdin Keniaan auttamaan Oyugeja vuodeksi Foibena ja sieltä menin suoraan Englan- toukokuu 2011 MANNAKKA

15 Kummipoika Venkata Reddy ja Päivi ja Olavi. tiin opiskelemaan englannin kieltä, palasin Suomeen 2001 keväällä. Thaimaahan lähdin 2002 ja nyt olen toisella työkaudella Koillis-Thaimaassa, saavuttamattoman kansan parissa, tarkoituksena istuttaa uutta seurakuntaa. Shanghan läänissä Lam Duanin työssä olemme päässeet hiukan eteenpäin. Vuokrasopimus tehtiin tänään! Mutta tämä on ollut kovan taistelun jälkeen. Tuntuu että tässä kuussa on ollut tosi vaikeita taisteluja tämän ja koko työtä ajatellen. Haluankin nyt heittää haasteen. Olisi hyvä jos pieni ryhmä pääsisi tänne syksyllä rukoilemaan vaikka viikoksi. Ryhmässä ei tarvitse olla kuin 3-4 henkilöä, jotka tulevat tänne ja ovat sitoutuneet rukoilemaan. Kun ryhmä on tiedossa teemme ohjelman yhdessä ja katsomme tarkemman ajan! Olen tulossa Suomeen väliseksi ajaksi lomalle! Asustelen Keuruulla ystäväni Ritvan luona, joten toivottavasti tapaamme silloin! Kieltämättä odotan lomaa, tuntuu tosi hyvältä tulla käymään siellä ja saamaan uusia voimia! Lisää uutisia Pirjolta saamme kesäkuun Ehtoollisjuhlassa, joka on myös Pirjon tulokokous. Marika ja Kari Ranta sekä lapset Martin, Melinda, Marlon, Markus ja Marilin ovat työskennelleet Wycliffe:ssä vuodesta 1996 lähtien. He muuttivat perheineen Meksikoon, jossa he käynnistivät raamatunkäännöshankkeen Purepetsha- kansan parissa. Kotimaanjakson jälkeen helmikuussa 2008 he palasivat työtehtäviin ja asuvat nyt USA:ssa ja koordinoivat käännöstyötä sieltä käsin. Samalla Kari tekee väitöskirjaa, mikä auttaa käännöstyössä. Venäjän työ on ollut myös hyvin aktiivista ja monimuotoista mm. Anneli Laitinen, Maija ja Veijo Pursiainen, Janne Kesseli sekä Riitta Koskinen ovat omalta osaltaan vieneet hyvää sanomaa Itä-naapuriin. Humanitäärinen apu on ollut suuriarvoista, samoin julistustyö on antanut toivon ja pelastuksen monille ihmisille. Intia on ollut erityisesti Päivi ja Olavi Hokkasen, sekä Seija ja Tapio Toivolan sydämellä. He ovat tehneet sinne useita työmatkoja. Näin kertovat Päivi ja Olavi Hokkanen lastenkotityöstä: Lähetystyö on aina ollut meille rakasta. Otimme ensimmäisen kummilapsen Etelä- Intiasta heti avioiduttuamme. Niinpä jo 36 vuotta olemme saaneet olla mukana muutaman lastenkodin elämässä Machilipatnamissa. Yhdeksällä matkalla olemme osallistuneet lähetystyöhön käsiämme käyttäen. Se on sisältänyt lähettien autojen, vesipumppujen ja generaattoreiden korjausta ja huoltoa, sekä terveydenhoitoa ja EA- kursseja. Kuudella nukkekurssilla on ommeltu Muppet- nukkeja noin sataan pyhäkouluun. Eri kylillä pidetään sairasvastaanottoa ja jaetaan vitamiineja, hedelmiä, huopia, saippuaa ym. sadoille köyhimmistä köyhimmille lähimmäisillemme. Tällaisen työn arvokkain puoli on sydämien avautuminen evankeliumille. Saamme näin muokata maata. Toiset kylvävät, kasvu ja sato ovat Herramme käsissä. Seija ja Tapio Toivola kertovat avustustyöstä Pohjois-Intiassa: Avustustyö aloitettiin seitsemän vuotta sitten avustusrenkaan avulla, köyhässä vuoristokylässä nimeltä Ladur. Kylään on kolmen tunnin kävelymatka. Työtä tehdään yhdessä Mussoorien kaupungissa toimivan MANNAKKA toukokuu 2011

16 Kun Anneli Laitinen tuli nuorena tyttönä uskoon, kyseli hän Jumalalta mikä olisi hänen paikkansa lähetystyössä. Hänellä oli silloin monia uskovaisia ystäviä, jotka suuntautuivat lähetystyöhön ja se sai Annelinkin kiinnostumaan lähetystyöstä. Jumala on vastannut vuosien varrella tuohon kysymykseen. Anneli aloitti puolisonsa Pekan kanssa pyhäkoulun pitämisen omassa uudessa kodissaan Keuruulla v ja sitä jatkui yhteensä 18 vuotta. Pyhäkouluja pidettiin tuohon aikaan monissa kodeissa ja niihin osallistui paljon lapsia. Toisinaan he saivat vieraakseen lähetystyöntekijöitä, jotka olivat vieraana Keuruun helluntaiseurakunnassa ja yöpyivät heilseurakunnan kanssa. Kylässä ihmisillä ei ole perustarpeita kuten sähköä, vettä, tietä, koulutusta, eikä terveydenhuoltoa. Työ aloitettiin teettämällä vesiputki kylään. Putken valmistuttua perheeltä säästyi päivässä kolmen tunnin vedenhakumatka. Seuraavaksi aloitettiin pyhäkoulu, lukutaito- ja ompeluohjelma, vessoja rakennetaan vuosittain, annetaan terveyskasvatusta ja viimeksi opastettiin kasvihuoneviljelyä. Kaiken päätarkoitus on tietysti se, että mahdollisimman moni kyläläinen tulee tuntemaan Jeesuksen. Alueella on tullut ihmisiä uskoon ja käyneet kasteella. Ollaan uskollisia siinä tehtävässä, minkä olemme Jumalalta saaneet, sillä tiedämme että vaivannäkeminen ei ole turha Herrassa. Teitä siunaten ja innostaen lähetystyöhön Kyösti Murtonen Minun paikkani lähetystyössä lä. Silloin oli pyhäkoulun aiheena tietenkin lähetystyö. Seurakunnan lähetyskirjeenvaihtajana Anneli sai toimia useita kymmeniä vuosia aivan viime vuosiin asti. Seurakuntamme lähettejä on ollut Japanissa, Keniassa, Tansaniassa, Belgiassa ja Etiopiassa. Lähetystyöntekijöiden tullessa lomalle Suomeen on Anneli saanut olla auttamassa kodin löytämisessä ja rakentamisessa yhdessä muiden kanssa. Tämä lähetyskirjeenvaihtajana toimiminen oli mielekästä ja Anneli kertookin yhä olevansa yhteydessä näihin ihmisiin. Annelin jäädessä eläkkeelle 15 vuotta sitten hän meni mukaan Venäjälle tehtävään humanitaariseen työhön. Tähän innoittajana toimi Annelin oma veli vaimonsa kanssa, jotka olivat tehneet tätä työtä jo aiemmin. Aluksi he veivät erittäin köyhään Sortavalaan ja sen ympäristöön ruokaa ja vaatteita. Tätä seurasi vierailut Pietarin ympäristön vankiloihin ja vankilasairaaloihin. toukokuu 2011 MANNAKKA

17 Seuraava vaihe oli viedä tavaraa lähellä Viron rajaa sijaitsevaan Kingisepin huumeongelmaisten keskukseen. Kaikkiin näihin tavaralähetyksiin on aina kuulunut myöskin hengellistä kirjallisuutta ja Raamattuja sekä pyhäkoulutarvikkeita. Kokoukset, joita tulkkien välityksellä on pidetty, ovat myöskin vieneet sanomaa Kristuksesta eteenpäin. Ihmisiä on saanut tulla uskoon ja uusia seurakuntia on syntynyt. Nykyään he vievät Viipuriin tavaraa Jyväskylästä ja sen lähiseudulta linja-autolla. Viipurista tavarat viedään junalla Siperiaan, jossa seurakunta jakaa tavarat edelleen. Annelin erikoisuutena on koota äitiyspakkauksia, jotka ovat kovin kysyttyjä siellä. Annelin ja Pekan koti toimii tavaroiden vastaanottopaikkana ja siellä he yhdessä pakkaavat tavarat laatikoihin lajitellusti sekä vievät ne peräkärryllä Jyväskylään. Kaiken tämän lisäksi Anneli on ollut mukana seurakuntamme lähetyspiirissä, jossa tehdään käsitöitä ja suunnitellaan mm. myyjäisiä. Huomaamme, että Jumala on vastannut monipuolisesti ja kattavasti Annelin nuorena tyttönä tekemään kysymykseen mikä on hänen roolinsa lähetystyössä. Anneli on saanut olla monessa mukana kuluvien vuosikymmenten aikana. Anneli itse sanoo: En vieläkään tiedä mikä oma paikkani on. Kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan tätä työtä on tehty ja sitä on tehty mitä eteen on tullut ja missä voi palvella. Johanna Valkeinen Kuva: Tapani Sankila LÄHETYSTYÖNTEKIJÄT: Maija-Liisa ja Elisha Oyugi P.O Box 189 Homa Bay, KENYA puh Pirjo Metsälä P.O Box 7, Sangkha, Surin 32150, Thailand Tellervo ja Kyösti Murtonen Linturaitti 23 B 6, Keuruu puh. Tellervo Kyösti Marika ja Kari Ranta gsm Päivi ja Tapani Sankila Kalliolahdentie Keuruu SEURAKUNNAN KIRPPUTORI Einari Vuorelantie 2 Ma-la klo MANNAKKA toukokuu 2011

18 Tulevat tapahtumat: Kesäkuu To 2.6. Helatorstai, lähetyskokous Peter Oyugi, Wind Su 5.6. Ehtoollisjuhla, Pirjo Metsälän tulokokous, kuoro Su Helluntaijuhla, Raamattu kansalle Onni Haapala, Praisement Su Elisha Oyugin Eläkkeelle siirtymisjuhla Lahjalista kirjamyymälässä Elisha Oyugia varten! Kesäkonferenssi Heinäkuu 3.7. Ehtoollisjuhla Lastenleiri Riihossa Keuruun markkinat Su Lähetysjuhla, Leinon perheen tulojuhla Pe- su Iso Soitto- Festivaali (erillinen ohjelmalehti tulossa.) Elokuu Su 7.8. Ehtoollisjuhla Muutokset mahdollisia! toukokuu 2011 MANNAKKA

19 Hengellisen musiikin festivaali Iso kirja keuruu PäätaPahtumat: hillsong london, andrae CrouCh & higher ground Band + trisis, Kuulas tunturimessu, lauluista Kaunein, Pieni suuri seikkailu, JuKKa tolonen, eve's, habakuk, KaleVi lehtinen, Chariots & Big Band, Jaana Pöllänen, tenorissimo Cafe-KeiKat: tuomas harri, anne JuuriKKamäKi, Juha heiskanen, harri risku, ulla ingman-ronkainen, matias KosKinen hillsong london andrae CrouCh tunturimessu JuKKa tolonen tenorissimo MANNAKKA toukokuu KEURUSKOPIO OY/2011

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lähetys Uudessa testamentissa

Lähetys Uudessa testamentissa Lähetys Uudessa testamentissa Missä Uudessa testamentissa puhutaan lähetyksestä? Parempi olisi ehkä kysyä missä Uudessa testamentissa ei puhuta lähetystyöstä. Laajasti käsitettynä jopa evankeliumit ovat

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus siirtyi Galileasta Tyron ja Siidonin alueelle, joka

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tukikohdan tila ja tulevaisuus. Markku Kellomäki 25.1.2009

Tukikohdan tila ja tulevaisuus. Markku Kellomäki 25.1.2009 Tukikohdan tila ja tulevaisuus Markku Kellomäki 25.1.2009 Mikä Tukikohta on? Tukikohta on kristillinen paikallisseurakunta, joka on osa Kuopion helluntaiseurakuntaa Seurakunnan talousjohto Rukoushuoneyhdistys

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

Helluntaiseurakunta. Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi

Helluntaiseurakunta. Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi Rovaniemen Helluntaiseurakunta Välähtikö? Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi 2 Rovaniemen helluntaiseurakunnan käytäntöjä uuden työmuodon aloittamiseksi Rovaniemen helluntaiseurakunnan käytäntöjä

Lisätiedot

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME

PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME PYHÄ HENKI ELÄMÄSSÄMME Pyhän Hengen maailmaan tuleminen Pyhän Hengen työ Elämä Pyhän Hengen kanssa Hengen hedelmä ja armolahjat Pyhän Hengen maailmaan tuleminen - Raamattu ilmaisee

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

10 PÄIVÄN RUKOUSOPAS LAPSILLE

10 PÄIVÄN RUKOUSOPAS LAPSILLE 10 PÄIVÄN RUKOUSOPAS LAPSILLE 17 26.5.2012 2. Aik 7:14 Hei lapset, Kiitos kun olette mukana rukoilemassa nämä 10 päivää ennen maailmanlaajuista rukouspäivää Global Day of Prayeria. Rukoillaan yhdessä maailmanlaajuisen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

JOHANNES KASTAA JEESUKSEN

JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa, se on paikkakunta Pereassa

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

Unkarin uutiset syys-loka 2015

Unkarin uutiset syys-loka 2015 Unkarin uutiset syys-loka 2015 Suuri kiitos sinulle, joka olet muistanut eri tavoin sekä perhettämme että työtämme Unkarin juutalaisten keskellä. Olemme saaneet monia rukousvastauksia ja kokeneet Jumalan

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot