Voiko hankalaan kesään varautua? Sisältö... palveluksessasi. 80 vuotta kasvinsuojelukokemusta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Voiko hankalaan kesään varautua? Sisältö... palveluksessasi. 80 vuotta kasvinsuojelukokemusta"

Transkriptio

1

2 Kasvinsuojeluopas Voiko hankalaan kesään varautua? Sisältö... palveluksessasi Menneet kesät ovat jälleen osoittaneet, miten vaihtelevia viljelyn haasteet ovat. Kun yhtenä vuotena viljakasvit tuottavat hyvän sadon, niin seuraavana ne saattavat pettää ja öljykasvit taas voivat onnistua erinomaisesti. Samoin perunan vaikea vuosi tänä vuonna voi kääntyä huippuvuodeksi ensi vuonna. Myös alueelliset erot voivat olla hyvinkin suuria. Kovat sateet jollakin alueella lähes kylvökunnossa oleville pelloille voivat viivästyttää kylvöjä ratkaisevasti. Kun sato ei ehdi valmistua alkusyksyn hyvien kelien aikana, niin sateinen loppusyksy pahimmillaan jopa estää puinnit. Säätä ei pysty säätämään, on vain otettava vastaan, mitä tuleman pitää. On kuitenkin monia keinoja, joilla voidaan vähentää tai jopa estää tyypillisen suomalaisen sään viljelylle epäedullisia vaikutuksia. Viljelykasvi- ja lajikevalinnoilla voidaan vaikuttaa kylvö- ja puintiajankohtiin. Erityisesti näyttää siltä, että syyskylvettävät kasvit sopivat kaikkein parhaiten nykyisiin vallitseviin oloihin, erityisesti Etelä-Suomessa ja osin myös Pohjanmaalla. Elokuussa kylvöjen aikaan on yleensä suhteellisen kuivaa ja kylvöt onnistuvat hyvin. Kosteat ja melko lämpimätkin syksyt kasvattavat vahvat oraat. Kun vielä valitaan mahdollisimman talvenkestäviä lajikkeita, niin talvistakin selvitään. Kuivana tai vaikka kosteanakin keväänä talvehtineet oraat lähtevät kevätkylvöisiä serkkujaan selvästi elinvoimaisempina uuteen kasvuun. Keskikesän kuivuuttakin ne sietävät paremmin. Ja luonnollisesti ne valmistuvat selvästi aikaisemmin elokuussa, kun puintikelit ovat varmempia. Näin siis ainakin useimpina vuosina... Oikein valitut alkuperäisaineet varmistavat tuloksen Tilakoot Suomessa jatkavat kasvuaan. Viljelyyn haetaan yhä ammattimaisempaa otetta ja työkoneet suurenevat ja teknistyvät vauhdilla. Kasvinsuojeluaineista ei saada parasta hyötyä, jos niitä ei käytetä oikein. Jos käytetään tavallista perusainetta, niin se saattaa toimia kohtalaisen hyvin joihinkin rikkakasveihin, mutta juuri sillä pellolla oleva pahin rikka jää torjumatta. Tai tautiaineissa satoa eniten alentavaan tautiin teho on vain keskimääräinen, kun paremmalla ainevalinnalla olisi päästy erinomaiseen tehoon ja myös parempaan taloudelliseen tulokseen. Mitä suurempi on ruiskutettava ala, niin sitä kannattavampaa taloudellisesti on tehdä huolellinen torjuntasuunnitelma ajoissa ja mieluummin kasvinsuojelun ammattilaisen apua käyttäen. 80 vuotta kasvinsuojelukokemusta Bernerin kasvinsuojeluosasto viettää vuonna 2013 toimintansa 80 vuotisjuhlaa. Olemme omistautuneet Suomalaisen kasvinviljelyn pitkäjänteiseen edistämiseen erityisesti kasvinsuojelun keinoin. Tutkimme tarkoin eri aineiden, annosten ja tankkiseosten tehoja. Kenttäkoetoiminnallamme on GEP-status ja tulokset ovat aineita rekisteröitäessä apuna. Teemme paljon työtä uusien aineiden saamiseksi Suomeen. Lisäksi koulutamme ja neuvomme suurta myyjä-, neuvoja- ja viljelijäjoukkoa. Osaamisemme kasvinsuojelussa edustaa takuulla Suomen huippua. Tätä tietoa haluamme jakaa kaikille, sillä siitä on hyötyä nimenomaan käytännön viljelyssä. Hyvä viljelijä, me bernerillä teemme tätä työtä, että Sinä onnistuisit mahdollisimman hyvin torjuntatoimissasi. Kasvinsuojeluneuvojamme löydät monista paikoista; Farmit.net sivuilta, esitteistä, omasta sähköpostisuorastamme, KasvIT kasvinsuojelun suunnitteluohjelmaa käyttämällä ja tietysti tästä oppaasta. Juuri Sinun ongelmiisi saat avun soittamalla suoraan palvelunumeroomme Meillä on vastaamassa toistakymmentä kasvinsuojelun asiantuntijaa, jotka mielellään antavat neuvoa kasvinsuojeluaineiden vastuullisesta käytöstä. Onnistuneita kasvinsuojelutoimia toivottaen, Antti Korpiniemi Berner Osakeyhtiö, Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Tuotteet aakkosjärjestyksessä... 2 Tehoaineet ja tuotteet...3 Kasvikohtaiset kasvinsuojeluohjeet Juolavehnän torjunta... 4 Syysviljat... 5 Kevätviljat... 6 Suojavilja, vihantavilja, laitumet... 7 Peruna... 8 Sokerijuurikas... 9 Kevätrapsi ja -rypsi, syysrapsi Herne, härkäpapu, silpoydinherne Lasse Matikainen Kalle Erkkola Kaalit, lanttu, pellava Markkinointipäällikkö Myyntipäällikkö Porkkana (ammattituotteet) Sipuli Maissi, kumina Omena Mansikka Herukat, vadelma Koristepuut ja -pensaat Torjunta-aineiden ja torjunta-eliöiden yhteensopivuus Kasvit kasvihuoneissa Taimitarhat, metsänuudistusalat Tuholaiset karjasuojissa, varastoissa ja laitoksissa Kotiin Matias ja puutarhaan... Rönnqvist Asmo Saarinen 25 Tuotepäällikkö (Bayer) Tutkimus- ja neuvontapäällikkö, tuotepäällikkö 26 Rikkakasvien (kasvihuonetuotanto, torjunta-aineet... Tuhohyönteisten erikoiskasvit) torjunta-aineet (Nordisk... Alkali) 60 Kasvitautien torjunta-aineet Kasvunsääteet, kiinnitteet, karkotteet Sisähyönteisten torjunta-aineet Hiirien ja rottien torjunta-aineet Muut valmisteet Siemenet Kotiin ja puutarhaan -aineet Taulukko-osa Valmisteiden varoitusmerkinnät, R- ja S-lausekkeet Tunne kemikaalien varoitusmerkit Nimistöt Rikkakasvien nimet: Suomi/Latina/Ruotsi/Englanti Tuhohyönteisten nimet: Suomi/Latina/Ruotsi Kasvitautien nimet: Suomi/Latina/Ruotsi Maria Liljeström Kyösti Nissi Rekisteröintipäällikkö Tuotepäällikkö Yleistaulukko (Dow AgroScience, Aineiden vaikutustavat, Makhteshim) ympäristörajoitukset Aineiden jälkikasvirajoitteet Torjunta-aine liuoksen teko Tehotaulukot Tehotaulukko/viljat/fungisiidit Tehotaulukko Rambo 360 S ja Glyfomax Tehotaulukko erikoiskasvien rikkakasvitorjunassa Tehotaulukko Göran Kuhlberg nurmien rikkakasvitorjunnassa... Kenttämestari 162 Tehotaulukko viljojen 824 rikkatorjunnassa Tankkiseostaulukot Mansikka ja omena Peruna Rypsi ja rapsi Viljat Sähköposti: Kasvinsuojelu ja puutarhanhoito-osasto etunimi.sukunimi@berner.fi palveluksessasi Ammattineuvonta: puh Sirke Hesenius Tilaukset Anna-Maija Pääkkö Tilaukset Tuija Showlah Tilaukset Tilaukset: puh fax

3 2 Kasvinsuojeluopas Tuotehakemisto Tehoaineet ja valmisteet Tuote Sivu Tuote Sivu Tuote Sivu Acanto 86 Epok 600 EC 93 Rambo 360 S 52 Acanto plus Proline Twinpack 88 Express 50 SX 34 Rambo Bio Spray & Tiiviste 142 Acanto Prima 87 Extra pesuaine 132 Ranman 102 Aliette 80 WG 89 Fazor 110 Ratak palasyötti 125 Ally 50 ST 26 Fenix 35 Ratak-syötti 126 Ally Class 27 Floramite 240 SC 70 Ratimor Palasyötti 127 AntiFoam vaahdonesto 131 Free Hyttyskarkotteet 147 Ratimor Tahnasyötti 128 Aquapy 117 Frupica SC 94 Ratio 50 SX 53 Ariane S 28 Fungazil 100 SL 95 Ratio Combo 54 Avaunt 150 EC 63 Fungazil A/E 97 Rizolex 50 SC 103 Bio Kill 140 Galera 37 Rotanmyrkky Bioruiskute S 64 Gallery 38 Safari 55 B-nine 108 Glyfomax Bio 143 Select 56 Broadway 29 Goltix 70 WG & 700 SC 39 Senkor 143 Calypso SC Harmony SX 41 Silwet Gold 113 Cantor 30 Hedonal MCPA 42 Sito Plus 114 Cantor Megapack 31 Klerat Palasyötti 124 Sluxx 78 Cislin suspensio 118 Korrensääde 5C Limit 111 Spotlight Plus 57 Classic Star 32 Leimay 98 Spring Haavasuoja 144 Confidor WG Lentagran WP 43 Starane Cooper aerosoli 119 Madex 71 Starane XL 59 Cooper Bioruiskute S 138 Maissin siemenet 136 Steward 79 Cooper Cyper 138 Matrigon 72 SG 44 Sumi Alpha 5 FW 81 Cooper Etanageeli 139 Medifam 320 SC 45 Sun 7E 83 Cooper Haavasuoja 144 Merit Forest 72 Sunoco 11 E/3 115 Cooper Kasteluaine muurahaisille 141 Mesurol etanansyötti 73 Syysrapsin siemenet 135 Cooper Kevätruiskute r 138 Mogeton 46 Talon palasyötti 130 Cooper Muurahaisgeeli 140 Moncut 40 SC 99 Tanos 104 Cooper Muurahaispölyte 141 Mospilan 74 Targa Super 5 SC 60 Cooper Muurahaisrasia 141 Movento 75 TEHOpesu 133 Cooper Muurahaisspray 141 Mustang Forte 47 Teldor 105 Cooper Palasyötti 145 Navetta Radar 121 Teppeki 84 Cooper Puutarha-aerosoli 139 Nissorun 77 Tercol pesuaine 146 Cooper Puutarhavaha 144 Nurmisiemenet 137 Titus WSB 61 Cooper Rikkakasvietikka 33 Pantera 40 EC 48 Topsin WDG Cooper Tahna 145 Pistol 49 Totril 62 Curzate M 68 WG 91 Premium Classic SX 50 Toxan Spray & Tiiviste 143 Dassoil 109 Previcur Energy 100 Trico 116 Dimilin & Dimilin Previcur N 101 Tummeli 146 Dimilin-neste 68 Primus 51 Turex 50 WP 85 Dithane NT 92 Quick Bayt 122 X-change 134 Envidor 240 SC 69 Quick Bayt Spray 123 Rikkakasvien torjunta-aine Kasvunsääteet ja kiinnitteet Muut tuotteet Tuhohyönteisten torjunta-aine Sisähyönteisten torjunta-aineet Kotiin ja puutarhaan Kasvitautien torjunta-aineet Hiirien ja rottien torjunta-aineet Siemenet Tehoaine Valmiste Sivu Tehoaine Valmiste Sivu 2,4 D Cantor 30 Karfentratsoni-etyyli Ally Class 27 Mustang Forte 47 Spotlight Plus 57 Aklonifeeni Fenix 35 Kinoklamiini Mogeton WP 46 Amisulbromi Leimay 98 Kletodiimi Select 56 Amidosulfuroni Ratio SX Combo 54 Klopyraliidi Ariane S 28 Aminopyralidi Mustang Forte 47 Gallery 38 Asetamipridi Mospilan 74 Matrigon 72 SG 44 Atsametifossi Cooper muurahaisrasia 141 Klormekvattikloriidi Korrensääde 5C Limit 111 Bacillus thurigiensis Turex 50 WP 85 Kvitsalofoppi-P-etyyli Targa Super 5 SC 60 Bifenatsaatti Floramite 240 SC 70 kvitsalofoppi-p-tefuryyli Pantera 40 EC 48 Brodifakumi Klerat-palasyötti 124 Lampaanrasva Trico 116 Talon-palasyötti 130 Maleiini-hydratsidi Fazor 110 Bromadioloni Rotanmyrkky Mankotsebi Curzate M 68 WG 91 Cydia pomonella granulovirus Madex 71 Dithane NT 92 d-fenotriini Cooper aerosoli 119 MCPA Ariane S 28 Daminotsidi B-nine SP 108 Hedonal-MCPA 42 Deltametriini Cislin-suspensio 118 Toxan Spray & Tiiviste 143 Difenakumi Ratak-syötti 126 Mepaanipyriimi Frupica SC 94 Ratak-palasyötti 125 Metalaksyyli-M Epok 600 EC 93 Ratimor Palasyötti 127 Metamitroni Goltix WG / SC 39 Ratimor tahnasyötti 128 Metiokarbi Mesurol-etanansyötti 73 Cooper Tahna 145 Metributsiini Senkor 143 Cooper Palasyötti 145 Metsulfuroni-metyyli Ally 50 ST 26 Diflubentsuroni Dimilin-neste 68 Ally Class 27 Dimilin 120 Parafiiniöljy Sun 7 E 83 Dimilin Sunoco 11 E/3 115 Diflufenikaani Pistol 49 Permetriini Bio Kill 140 Dikamba Toxan Spray & Tiiviste 143 Cooper Muurahaisspray 141 Diklorproppi-P Toxan Spray & Tiiviste 143 Cooper Muurahaisgeeli 140 Esbiotriini Cooper Muurahaisspray 141 Cooper Muurahaispölyte 141 Esfenvaleraatti Sumi Alpha 5 FW 81 Cooper Kasteluaine muurahaisille 141 Etikkahappo Cooper Rikkakasvietikka tiiviste 33 Pikloraami Gallery 38 Cooper Rikkakasvietikka spray 142 Pikoksistrobiini Acanto 86 Famoksadoni Tanos 104 Acanto Prima 87 Fenheksamidi Teldor WG Piperonyylibutoksiidi Cooper Muurahaisspray 141 Fenmedifaami Medifam 320 SC 45 Propamokarbi-hydrokloridi Previcur Energy 100 Flonikamidi Teppeki 84 Previcur N 101 Florasulami Broadway 29 Protiokonatsoli Acanto plus Proline 88 Cantor 30 Pyretriinit Aquapy 117 Mustang Forte 47 Cooper Bioruiskute S 138 Primus 51 Cooper Puutarha-aerosoli 139 Starane XL 59 Navetta Radar 121 Fluatsinami Epok 600 EC 93 Pyridaatti Lentagran WP 43 Fluroksipyyri Ariane S 28 Pyroksulaami Broadway 29 Starane Rapsiöljy Cooper kevätruiskute r 138 Starane XL 59 Rautasulfaatti Sluxx 78 Flutolaniili Moncut 40 SC 99 Rimsulfuroni Titus WSB 61 Fosetyyli Aliette 80 WG 89 Spirodiklofeeni Envidor 240 SC 69 Previcur Energy 100 Spirotetramaatti Movento SC Glyfosaatti Glyfomax Bio 143 Syatsofamidi Ranman 102 Pistol 49 Symoksaniili Curzate M 68 WG 91 Rambo 360 S 52 Tanos 104 Rambo Bio Spray 142 Sypermetriini Cooper Cyper 138 Rambo Bio tiiviste 142 Syprodiniili Acanto Prima 87 Heksytiatsoksi Nissorun 77 Tetrametriini Cooper Aerosoli tuhohyönteisille 119 Imatsaliili Fungazil A / Fungazil E 97 Tiaklopridi Calypso SC Fungazil 100 SL 95 Tifensulfuroni-metyyli Harmony 50 SX 41 Imidaklopridi Confidor WG Ratio 50 SX 53 Merit Forest 72 Ratio SX Combo 54 Quick Bayt 122 Tiofanaattimetyyli Topsin WDG Quick Bayt Spray 123 Triasulfuroni-metyyli Safari 55 Indoksakarbi Avaunt 150 EC 63 Tribenuroni-metyyli Express 50 SX 34 Steward 79 Premium Classic SX 50 Ioksiniili Totril 62 Ratio 50 SX 53 IR 3535 Free-hyttyskarkotteet 147 Ratio SX Combo 54 Isoksabeeni Gallery 38

4 4 Kasvinsuojeluopas Juolavehnän torjunta Viljelys Käyttöaika Valmiste Käyttömäärä l, g / ha Leveälehtiset viljelykasvit: sokerijuurikas, herne, härkäpapu, peruna, rypsi ja rapsi, porkkana, punajuurikas, lanttu, kaali, istukas- ja kylvösipuli, purjo, mukulaselleri, palsternakka, pellava, kumina, sinappi, tattari, apila ja punanata, mansikka, mesimarja, herukkapensaat, karviainen, vadelma, pensasmustikka, tyrni, ruusunmarja, hedelmäpuut, koristepensaat ja -puut Rypsi, rapsi ja sokerijuurikas Viljapellot ja muut viljelysmaat ennen kevätkylvöä tai istutusta Kun juolavehnä on 4 6 lehtiasteella Kun juolavehnä on 4 6 lehtiasteella Kun juolavehnässä on vähintään 3 lehteä Sivu Targa Super 5 SC 2,5 4,0 60 Pantera 40 EC 1,75 2,25 l 48 Rambo 360 S 3 l 52 Peruna Juolavehnän 2 6 lehtiasteella Titus WSB 50 g 61 Rehuohra, rehukaura rypsi ja rapsi Vähintään 10 päivää ennen puintia Rambo 360 S 2 3 l 52 Kesanto Juolavehnän tullessa tähkälle Rambo 360 S 3 4 l 52 Puinnin yhteydessä Puinnin yhteydessä puimurin pöydän taakse asennetulla ruiskulla Rambo 360 S 3 l 52 Sänkipellot 2 3 viikkoa puinnin jälkeen Rambo 360 S 3 4 l 52 Nurmen lopetus 2 3 viikkoa niitosta Rambo 360 S 3 4 l 52 Koristepuiden ja -pensaiden alustoilta, taimikoista sekä paikoitusalueiden, ajoväylien, käytävien, polkujen, terassien ja muiden viljelemättömien alueiden pitämiseksi puhtaana rikkakasveista. Kun juolavehnässä on vähintään 3 lehteä Pistol 3,1 l 49 Syysviljat Ongelma Käyttöaika Valmiste Käyttömäärä kpl,g,ml,l/ha Suuret saunakukat ja matara ja muut siemenrikkakasvit Pienet saunakukat ja muut siemenrikkakasvit Matara, saunakukka ja muut siemenrikkakasvit Valvatti, ohdake ja muut siemerikkakasvit Hukkakaura ja muut heinämäiset rikkakasvit sekä leveälehtiset rikkakasvit Lako rukiilla toukokuussa toukokuussa toukokuussa Ally 50 ST / Primus* Ally Class 50 WG Express SX* Premium Classic SX* Ratio SX* Ratio SX Combo* Mustang Forte Ariane S Broadway** Ally Class 50 WG Mustang Forte toukokuussa Ariane S *** Mustang Forte 1 tab. / 75 ml g g g g 22 g / 15 g 0,75 1,0 l 2,0 3,0 l g g 0,75 1,0 l 2,0 3,0 l 0,75 1,0 l Sivu 26, toukokuussa Broadway** g 29 toukokuussa viimeistään lippulehtiasteella Korrensääde 5C Limit Cerone, Moddus, Sonis,Terpal 1,5 3,3 l Tarkista määrä ostopaikasta Lako, syysvehnä toukokuussa Korrensääde 5C Limit 1,5 3,3 l 111 Tyvitaudit toukokuussa Acanto Prima 1,5 kg 87 Kasvustotaudit pensomis-tähkälletulovaihe Acanto Prima Acanto/Proline 0,75 1,5 kg 0,3 0,4 / 0,3 0,4 l , 88 Kirvat syysvehnässä tarvittaessa Teppeki g 84 Vehnäsääski, tähkäsääski, kirvat hyönteisten esiintyessä Sumi Alpha 5 FW 0,2 0,4 l 81 Kahukärpänen syyskuussa Sumi Alpha 5 FW 0,4 l 81 Etanat syys lokakuussa Sluxx etanansyötti 5 7 kg 78 Lumihome loka marraskuussa Topsin / Proline -seos 0,2 kg / 0,4 l 107, 88 * Sito Plus tai Mestarin kiinnitettä 0,1 l/ha ** Dassoil-kiinnitettä 0,5 l/ha *** Lämpimän sääjakson aikana Vastuuklausuuli: Tämän oppaan tiedot perustuvat marraskuun 2012 tietoihin. Käyttäjä on aina velvollinen tarkistaman aineiden käyttöohjeen ennen käyttöä. Monet eri tekijät vaikuttavat kasvinsuojeluaineiden toimivuuteen. Tällaisia tekijöitä ovat mm. sääolot ja maalaji, viljelykierto, viljelykasvien eri lajikkeet, ruiskutusajat, käytettävät vesimäärät, ruiskutusveden laatu, tankkiseokset muiden aineiden kanssa sekä viljelijän ammattitaito. Maahantuoja vastaa, että alkuperäispakkauksessa oleva ja käyttöohjeen mukaisesti varastoitu valmiste on ilmoitetun kaltaista. Varaamme oikeuden muuttaa tätä opasta ilman erillistä ilmoitusta. Juolavehnän torjunnassa on oleellista, että ruiskutushetkellä siinä on 4-6 lehteä ja ilman suhteellinen kosteus on yli 70 %. Tässä kevätrapsikasvustossa on oikea torjuntahetki valikoivalla juolavehnän torjunta-aineella.

5 6 Kasvinsuojeluopas Kevätviljat Ongelma Käyttöaika Valmiste Käyttömäärä/ha g, l, kpl Siemenessä oleva ohran viirutauti, ohran tyvi- ja lehtilaikkutauti, kauran lehtilaikkutauti sekä itävyyttä alentavat homeet Kevätitoiset siemenrikkakasvit, ei mataraa, ei resistenssiä Kevätitoiset siemenrikkakasvit, + mataraa Valvatti, ohdake + kaikki muut siemenrikkakasvit Gramma-aineita kestävä vesiheinä + muut siemenrikkakasvit Suuret saunakukat ja matara + kevätitoiset siemenrikkakasvit Suorakylvettävät tai kevytmuokatut lohkot Hukkakaura, luoho, kattra ja leveälehtiset rikkakasvit kevätvehnällä ja -rukiilla Hukkakaura ohralla ja vehnällä Kirvat, kirpat, viljakukko, vehnän sääsket Kylvösiemenen peittaus Pensomisvaihe Pensomisvaihe Ennen korrenkasvun alkua Ennen korrenkasvun alkua Pensomisvaihe 1. Ennen kylvöä tai ennen viljan taimelle tuloa 2. Pensomisvaiheessa Fungazil A tai E nestepeittausaine Express 50 SX* Ratio 50 SX* Premium, Classic SX* Ariane S Cantor Mustang Forte Ratio Combo* Ariane S Mustang Forte Ariane S Express 50 SX / Starane 180 Ratio 50 SX / Starane XL Ally 50 ST / Primus* Ally Class 50 WG Rambo 360 S Kuten yllä, rikkakasvuston mukaan ohra 2 l/tn kaura 3 l/tn g g g 1,75 2,0 l 0,4 0,6 l 0,75 l 15 g / 15 g 2,0 2,5 l 0,75 l/ha 1,75 2,0 l 15 g / 0,5 l 15 g / 0,6 l 1 tab / 75 ml g Sivu , , ,5 3,0 l 52 Pensomisvaiheessa Broadway** 150 g 29 Penomisvaiheessa seoksena Express 50 SX, Ratio 50 SX tai Premium Classic SX:n kanssa Axial, Swipe, Puma Extra Tarkista määrä ostopaikasta Hyönteisten ilmantuessa Sumi Alpha 5 FW 0,2 0,4 l 81 Kasvitaudit Pensomis tähkälletulovaiheessa Acanto Prima Acanto/Proline 0,75 1,5 kg 0,25 l / 0,25 l Lako vehnällä ja kauralla Pensomisasteella Korrensääde 5C Limit 0,5 2,5 l 111 Lako ohralla Lippulehtiasteella Cerone, Moddus, Sonis, Terpal Juolavehnä ennen puintia rehuviljalla * Sito Plus tai Mestarin kiinnitettä lisätään 0,1 l/ha ** Dassoil-kiinnitettä lisätään 0,5l/ha Tarkista määrä ostopaikasta Vähintään 10 pv ennen puintia Rambo 360 S 2,0 3,0 l Laitumet, vakiintuneet nurmet, säilörehunurmet, nurmikot, nurmikasvien siemenviljelykset Ongelma Ajankohta Valmiste Käyttömäärä/ha Sivu Apilattomat laitumet: rikkakasvit valvatti, ohdake, saunakukka ja pujo Apilattomat säilörehu- ja heinänurmet: rikkakasvit Apilapitoiset nurmet: -rikkakasvit pikalai- Apilattomat tumet Keväällä, kun voikukka ja muut rikkakasvit ovat voimakkaassa kasvussa tai 1. tai 2. niiton jälkeen Heinien siemenviljelykset: rikkakasvit Nurmikot Laitumien ja nurmien lopetus Keväällä kasvun alettua ja tarvittaessa kesällä Loppukesällä laidunkauden lopussa Nurmen pensomisasteella Primus* Starane XL Starane 180 Ariane S Matrigon 72 SG Primus* Starane XL Starane 180 Ariane S** 0,1 0,15 l 1,5 1,8 l 1,5 2,0 l 2,0 3,5 l g 0,1 0,15 l 1,5 1,8 l 1,5 2,0 l 2,0 3,5 l Aikaisin keväällä Basagran SG Tarkista määrä ostopaikasta Heinän 2 4 lehtiasteella Aikaisin keväällä lämpimän sääjakson aikana. Viileällä säällä Keväällä, kun voikukka voimakkaassa kasvussa ennen kukintaa Elo lokakuussa nurmien ollessa lehtevässä vaiheessa * Sito Plus tai Mestarin kiinnitettä 0,1 l/ha ** Varoaika 30 päivää Suojavilja ja vihantavilja Ariane S** Primus* Starane 180 1,75 2,0 0,1 0,15 l 0,7 0,8 l 2,0 3,5 l 2,0 / 0,05 l , 51 Ariane S Ariane S / Primus -seos Starane 180 1,5 2,0 58 Rambo 360 S tai Glyfomax Bio 3 8 l/ha 52, 143 Ongelma Ajankohta Valmiste Käyttömäärä Sivu Heinän suojavilja, ei apilaa: - siemenrikkakasvit Puna-apilan suojavilja Vihantavilja (heinä/ vilja -seos), ei apilaa Kun heinässä 2 3 lehteä Ariane S ** Cantor Express 50 SX * Mustang Forte Premium Classic SX * Ratio 50 SX* Kun apilassa 3-lehdykkäinen lehti Viljan pensomisastella * Lisää Sito Plus tai Mestarikiinnite 0,1 l/ha ** Ariane S varoaika 30 päivää Express 50 SX tai Premium Classic SX + Hedonal MCPA Express 50 SX * tai Premium Classic SX * tai Ratio 50 SX * Express 50 SX/Primus* -seos tai Ratio 50 SX/ Starane XL 1,75 2,5 l 0,4 0,6 l 8 11 g 0,75 l 8 11 g 8 11 g 8 11 g + 0,5 l 8 11 g 8 g / 0,05 l 8 g / 0,6 l , , 51 53, 59

6 8 Kasvinsuojeluopas Peruna Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä kg,l/tn g, kg,l/ha Perunaseitti Siemenen peittaus Moncut 40 SC Rizolex 50 SC Harmaahilse, kuivamätä, känsärupi Rikkakasvit/ varhaisperuna Rikkakasvit / muu peruna Juolavehnä, valvatti, ohdake, matara Hukkakaura ja muut yksivuotiset heinät, jääntivilja 0,125 l 0,2 0,3 l Peittaus pian noston jälkeen Fungazil 100 SL 0,2 l 95 Istutuksen jälkeen ennen harson levitystä 1. Juuri ennen perunan taimettumista 2. Kun uusia rikkoja taimella Juolavehnän 2 6-lehtiasteella ja ohdake/valvatti ruusukeasteella Orasasteella Fenix / Senkor-seos Fenix tai Senkor / Spotlight Plus -seos Titus WSB * 1,5 2,0 l / 0,2 0,3 kg 1,5 2,0 tai 0,2 0,3 kg / 0,25 l g Sivu , Titus WSB * 50 g 61 Targa Super 5 SC tai Targa Super 5 SC / Sito Plus 1,5 l tai 1,0 / 0,2 l 60 60, 114 Juolavehnä Juolavehnän 4 6-lehtiasteella Targa Super 5 SC 2,5 3,0 60 Kirvat Kaskaat, luteet, ripsiäiset, kirvat Perunan Y-virus Perunarutto: sisävaikutteiset aineet Loput ruiskutukset; kosketusvaikutteiset aineet Enintään 2 ruiskutusta kirvojen ilmaantuessa Hyönteisten ilmaantuessa kasvustoon Ruiskutus taimettumisen jälkeen viikoittain Ruiskutus kasvun alussa, kun uutta varsistoa kehittyy Tarpeen mukaan 2 4 ruiskutusta Teppeki 160 g 84 Sumi Alpha 5 FW 0,3 0,4 l 81 Sunoco 11 E/3 1,0 1,5 % liuos 115 Epok 600 SC Tanos Curzate M 68 WG Ranman** Leimay Dithane NT 0,4 l 0,7 kg 2,5 kg 0,2 l 0,5 l 2,0 3,0 kg Varsiston hävitys Ennen nostoa Mekaaninen + kemiallinen hävitys Spotlight Plus 1,0 l 57 *Sito Plus tai Mestarin kiinnitettä lisätään 0,1 0,2 l/ha **Seokseen on aina lisättävä Ranman-kiinnitettä 0,15 l/ha Sokerijuurikas Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä g, kg, l /ha Siemenrikkakasvit 1 3 ruiskutusta rikkakasvilajiston edellyttämillä tankkiseoksilla Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen (SJT) viljelyohjeiden mukaisesti Valvatti ja ohdake Peltovillakko, tummarusokki, pujo, linnunkaali, apilat, ruiskaunokki, kamomillasaunio, saunakukka eli peltosaunio, pihasaunio Juolavehnä: vaihtoehto 1 Juolavehnä: vaihtoehto 2 Hyvät olosuhteet Hukkakaura, jääntivilja ja muut yksivuotiset heinät Niiden 6 8 lehtiasteella kertaruiskutuksena tai jaettuna ruiskutuksena 14 päivän välein Rikkakasvien ollessa pienellä taimella 1. ruiskutus juolavehnän ollessa 4 5 lehtiasteella. 2. ruiskutus n. kolmen viikon kuluttua 1. ruiskutus juolavehnän ollessa 4 5 lehtiasteella. 2. ruiskutus n. kolmen viikon kuluttua Niiden ollessa orasasteella Goltix 700 SC Goltix WG 70 Medifam 320 SC Safari + muut sokerijuurikkalle hyväksytyt valmisteet Matrigon 72 SG 0,5 2,0 l 0,5 2,0 kg 0,8 1,5 l g g tai jaettuna 2 x 80 g Sivu Matrigon 72 SG g/ha 44 Targa Super 5 SC + Sito Plus tai Pantera 40 EC Targa Super 5 SC + Sito Plus tai Pantera 40 EC Targa Super 5 SC + Sito Plus tai Targa Super 5 SC + Sito Plus Targa Super 5 SC tai Targa Super 5 SC + Sito Plus tai Pantera 40 EC 2,0 + 0,2 l tai 1,75 l 2,0 + 0,2 l 1,75 l 1,5 + 0,2 l 1,5 + 0,2 l 1,5 l tai 1,0 l + 0,2 l 0,5 1,25 l Kirpat, luteet, juurikaskärpänen Tarvittaessa Sumi Alpha 5 FW 0,25 0,5 l

7 10 Kasvinsuojeluopas Kevätrapsi ja -rypsi Ongelma Käyttöaika Tuote Käyttömäärä kg, l /ha Talvehtineet rikkakasvit kevytmuokkauksessa tai suorakylvössä Ennen kylvömuokkausta tai suorakylvöä Kirpat, luteet Taimettumisvaihe Sumi Alpha 5 FW Bioruiskute S Matara, savikka, saunakukka, rusokki, voikukka Rapsikuorianen pyretroideja kestävät kuoriaiset ei resistenssiä kantaa Rypsin ja rapsin 2 4 lehtiasteella ruusukeaste Valvatti ja ohdake Niiden ollessa 6 8 lehtiasteella Sivu Rambo 360 S 1,5 3,0 l 52 Galera/ Dassoil-kiinnite Avaunt* Mospilan Sumi Alpha 5 FW Bioruiskute S Juolavehnä Juolavehnän 4 6 lehtiasteella Targa Super 5 SC tai hyvissä oloissa Targa Super / Sito Plus Pantera 40 EC * Hukkakaura, luoho, jääntivilja Hukkakauran, jääntiviljan ja muiden heinämäisten rikkakasvien orasasteella 0,2 0,25 l 0,6 l 0,3 l / 0,1 0,3 l 170 ml 150 g 0,3 0,4 l 0,6 l Matrigon 72 SG g 44 Targa Super 5 SC tai hyvissä oloissa Targa Super + Sito Plus Pantera 40 EC * Pahkahome Täyskukinnan aikana Amistar, Acanto*, Basso, Proline, Sportak, Prosaro Juolavehnä ja muut rikkakasvit * rekisteröinti tulossa Syysrapsi Vähintään 10 päivää ennen puintia 2,5 3,0 l tai 2,0 l / 0,2 l 1,75 2,25 l 1,5 l tai 1,0 l + 0,2 l 0,5 1,25 l Tarkista määrä ostopaikasta 60 60, , Rambo 360 S 2,0 3,0 l 52 Ongelma Käyttöaika Tuote Käyttömäärä kg, l /ha Siemenrikkakasvit Juolavehnä ja jääntivilja syksyllä Ennen rapsin taimelle tuloa tai taimettumisen jälkeen Juolavehnän ja viljan orasasteella Butisan S tai Butisan Top Targa Super 5 SC Pantera 40 EC * Tarkista määrä ostopaikasta 1,5 3,0 l 0,5 2,25 l Etanat Rapsin taimettumisvaiheessa Sluxx etanansyötti 5 7 kg 78 Siemenrikkakasvit keväällä Rapsikuoriainen pyretroideja kestävät kuoriaiset ei resistenssiä kantaa Pituuskasvun alussa (BBCH 30 50) ruusukeasteella toukokuussa Galera/ Dassoil-kiinnite Avaunt* Mospilan Sumi Alpha 5 FW Bioruiskute S Pahkahome Täyskukinnan aikana Acanto*, Amistar, Basso, Proline, Sportak, Prosaro * rekisteröinti tulossa Berner maahantuo syysrapsin siementä. Lue siitä lisää tämän oppaan sivulta ,3 l / 0,1 0,3 l 170 ml 150 g 0,3 0,4 l 0,6 l Tarkista määrä ostopaikasta 86 Sivu Herne ja härkäpapu Ongelma Ajankohta Valmiste Käyttömäärä/ha Sivu Siemenrikkakasvit, lehdetön tai puolilehdetön lajike Herneen ollessa 5 6 cm Senkor 0,2 0,4 kg 143 Siemenrikkakasvit, kaikki lajikkeet Herneen ollessa 5 8 cm Fenix / Basagran SG 1,0/ 0,5 0,6 kg Siemenrikkakasvit härkäpavulla Ennen pavun taimelle tuloa Fenix* 2,5 3,5 l 35 Juolavehnä herneellä ja härkäpavulla Juolavehnän ollessa 4 6 lehtiasteella 35 Targa Super 5 SC * 2,0 3,0 l 60 Hukkakaura ja jääntivilja Ruiskutus näiden ollessa oraalla Targa Super 5 SC 1,0 1,5 l 60 Hernekärsäkäs, hernekääriäinen, herneripsiäinen, hernekirva Ruiskutus tarvittaessa Sumi Alpha 5 FW Bioruiskute S 0,3 0,4 l 0,6 l Härkäpavun suklaalaikku Täyskukinnan aikana Topsin WDG 700 1,0 kg 107 * Off-label hyväksyntä härkäpavulla Silpoydinherne (tuorekulutukseen) Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä/ha Sivu Siemenrikkakasvit Siemenrikkakasvit Onward-tyyppisille lajikkeille Hernekärsäkäs, hernekääriäinen, herneripsiäinen, hernekirva 1. ennen herneen taimettumista tai 2. kun herne on 5 8 cm (3 aineen tankkiseos) Fenix Fenix Senkor/ Basagran SG 2,5 3,5 l 0,5 l g / 0,5 kg Ruiskutus, kun herne on 5 8 cm Basagran SG 1,1 1,7 kg Ruiskutus tarvittaessa Sumi Alpha 5 FW Bioruiskute S 0,3 0,4 l 0,6 l Juolavehnä Juolavehnän 4 6 lehtiasteella Targa Super 5 SC 2,0 3,0 l Herne sopii hyvin myös kuminan perustamisessa suojakasviksi. Ensin kylvetään herne. Kumina kylvetään n. 10 vrk myöhemmin juuri herneen taimettumisvaiheessa. Kuvassa edessä taimettunutta kuminaa ja takana hernettä.

8 12 Kasvinsuojeluopas Kaalit ja lanttu Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä/ha sivu Siemenrikkasvit, ei lanttu Ohdakkeet ja valvatit peltovillakko, tummarusokki, pujo, linnunkaali, apilat, ruiskaunokki, kamomilla-saunio, saunakukka eli peltosaunio, pihasaunio, virnat, mustakoiso Juolavehnä Ruiskutus 3 4 viikkoa istutuksesta Lentagran 1,5 2,0 kg 43 Rikkakasvien ruusukeasteella Matrigon 72 SG * g 44 Ruiskutus juolavehnän 4 6 lehtiasteella Hukkakaura, jääntivilja Ruiskutus näiden orasasteella Traga Super 5 SC tai Targa Super / Sito Plus Kirpat, rapsikuoriainen, luteet, kaali-, lanttu- ja naurisperhonen Kaalikärpänen Ruiskutus tarvittaessa Ruiskutus muninnan alkuvaheessa ennen munien kuoriutumista Targa Super 5 SC 3,0 l 60 Sumi Alpha 5 FW Bioruiskute S 1,5 l tai 1,0 l / 0,2 l 0,2 0,4 l 0,6 l Sumi Alpha 5 FW 0,2 0,3 l 81 Perhoatoukat kaaleilla Ruiskutus toukkien ilmaantuessa Turex WP 0,8 1,2 kg 85 Etanat Etanoiden ilmantuessa Sluxx* 5 7 kg 78 * käyttölupaa odotetaan kesään 2013 mennessä Pellava Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä/ha sivu Siemenrikkakasvit öljypellavalla Ruiskutus pellavan ollessa 5 6 cm Ally 50 ST / Sito Plus Hedonal MCPA Siemenrikkakasvit kuitupellavalla Ohdakkeet ja valvatit peltovillakko, tummarusokki, pujo, linnunkaali, apilat, ruiskaunokki, kamomilla-saunio, saunakukka eli peltosaunio, pihasaunio, virnat, mustakoiso Juolavehnä Ruiskutus pellavan ollessa 5 6 cm Ally 50 ST / Sito Plus 0,8 1,0 tab / 0,1 0,2 l 1,3 l 0,8 1,0 tab / 0,1 0,2 l Rikkakasvien ruusukeasteella Matrigon 72 SG * g 44 Ruiskutus juolavehnän 4 6 lehtiasteella Hukkakaura, jääntivilja Ruiskutus näiden orasasteella Traga Super 5 SC tai Targa Super / Sito Plus * käyttölupaa odotetaan kesään 2013 mennessä Targa Super 5 SC 3,0 l 60 1,5 l tai 1,0 l / 0,2 l Porkkana / siemenrikkakasvien torjunta Siemenrikkakasvien torjuntaohjelma tässä perustuu Fenixin (aklonifeeni), Senkorin (metributsiini) ja Bastan (glyfosinaatti) käytölle. Ruiskutusajat ovat seuraavat: 1. Ennen porkkanan taimelle tuloa 2. Kun porkkanassa on sirkkalehti ½ kasvulehteä ja rikkakasvit sirkkalehtiasteella. 3. Kun porkkanassa 1½ 2½ kasvulehteä päivää edellisestä ruiskutuksesta. 4. Kun porkkanassa 3 4 kasvulehteä päivää edellisestä ruiskutuksesta. Ongelma Aika Valmiste Käyttömäärä/ha Sivu Siemenrikkakasvit, erityisesti saunakukka, hatikka, orvokki, kiertotatar, pihatatar, emäkki, tädyke ja matara 1 Hiekka- ja kivennäismaat: Fenix / Rambo 360 S Multamaat: Fenix / Rambo 360 S siemenrikkakasvit 2 Hiekka- ja kivennäismaat: Fenix/Senkor* Multamaat: Fenix/Senkor* siemenrikkakasvit 3 Hiekka- ja kivennäismaat: Fenix/Senkor* Multamaat: Fenix/Senkor* siemenrikkakasvit 4 Hiekka- ja kivennäismaat: Fenix/Senkor* Multamaat: Fenix/Senkor* * Senkorin suurin annos porkkanalla on 150 g/ha/v Porkkana / muu kasvinsuojelu 1,5 2,0 l / 0,5 1,5 l 2,0 l / 1,0 1,5 l 0,25 0,5 l / 0,015 0,025 kg 0,25-0,5 l / 0,025 kg 0,5 l / 0,025 kg 0,5 / 0,05 kg 0,5 l / 0,05 kg 0,5 l / 0,05 kg 110, , 52 35, , , , , , 143 Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä/ha Sivu Juolavehnä Ruiskutus Targa Super 3,0 l 60 juolavehnän 4 6 lehtiasteella Kylänurmikka ja muut yksivuotiset heinät Porkkanakärpänen, porkkanakemppi Porkkanapolte, mustamätä Alternaria, härmä Nurmikan ollessa 2 4 lehtiasteella Ruiskutukset tarpeen mukaan kesä heinäkuussa heinä elokuussa 2 3 ruiskutusta Tautioireiden ilmaantuessa ja uusinta tarvittaessa Select + Renol-kiinnite Sumi Alpha * Bioruiskute S Rovral 75 WG Amistar Top Signum * Silwet Gold -kiinnitteen lisäys varmistaa torjuntatuloksen 0,3 0,5 l + 0,3 0,5 l 0,3 0,5 l * 0,6 l 1 kg Tarkista käyttöohjeet ostopaikasta. 1,0 l 0,75 kg Tarkista käyttöohjeet ostopaikasta

9 14 Kasvinsuojeluopas Istukassipuli Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä/ha Sivu Siemenrikkakasvit istukassipulilla Siemenrikkakasvit istukassipulilla Siemenrikkakasvit varhaissipulilla Juolavehnä Kylänurmikka ja muut yksivuotiset heinät Hukkakaura ja muut yksivuotiset heinät 1. Ruiskutus ennen rikkakasvien taimelle tuloa 2. Ruiskutus rikkakasvien ollessa sirkkalehtiasteella 3. Ruiskutus sipulin ollessa 3 4 lehtiasteella Ruiskutus rikkakasvien ollessa 2 6 lehtiasteella 1. Ruiskutus heti istutuksen jälkeen 2. Ruiskutus rikkojen ollessa taimella Ruiskutus juolavehnän 4 6 lehtiasteella 1. Ruiskutus, kun kylänurmikka 3 5 lehtiasteella 2. Ruiskutus tarvittaessa, kun nurmikka on uudelleen 3 5 lehtiasteella Ruiskutus orasasteella Fenix Fenix/Goltix -seos tai Totril tai Lentagran Fenix/Goltix -seos tai Totril tai Lentagran Fenix/ Goltix/ Lentagran -tankkiseos Fenix Goltix 1,5 2,0 l 0,7 l / 1,0 1,5 kg/l tai 0,5 0,75 l tai 1,5 kg 0,7 l / 1,0 1,5 kg/l tai 0,5 0,75 l tai 1,5 kg 0,3 l 1 kg/l 0,5 kg 1,5 2,0 l 2 3 kg/l 35 35, , Targa Super 5 SC 3,0 l 60 Select + Renol Select + Renol Targa Super 5 SC tai Targa Super 5 SC / SitoPlus 0,4 0,5 l + 0,4 0,5 l 0,3 0,4 l + 0,3 0,4 l 1,5 l tai 1 l / 0,2 l Kasvu varastossa Ruiskutus n. 10 pv ennen nostoa Fazor 3,5 4,5 kg Maissi Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä g, kg/ha Sivu Siemenrikkakasvit rehumaissilla: Valvatti, ohdake, saunakukka, matara, savikka Siemenrikkakasvit sokerimaissilla: Juolavehnä rehumaissilla 1. ruiskutus, kun rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella 2. ruiskutus, kun uudet rikkakasvit ovat taimettuneet Harmony SX / Titus / Sito Plus -kiinnite seos Harmony SX / Titus / Sito Plus -kiinnite seos 11,25 g / 30 g / 0,1 l 7,5 g / 20 g/ 0,1 l 41, , Maissin ollessa 3 6 lehtiasteella Matrigon 72 SG g 44 Ruiskutus rikkojen ollessa pienellä taimella. Maissin ollessa 3 6 lehtiasteella Lentagran WP tai Jaettu käsittely Matrigon 72 SG Titus + Sito Plus -kiinnite Berner maahantuo rehumaissin siementä. Lue siitä lisää tämän oppaan sivulta ,0 kg 1,5 kg + 1,5 kg g 50 g + 0,2 l Kumina Ongelma Torjunta Valmiste Annos/ha Sivu 3. Tarvittaessa Ruiskutus juolavehnän 4 6 lehtiasteella Siemenrikkakasvit kylvövuonna, kivennäis- 1. Ennen kuminan taimelletuloa maa 2. Kuminan 1 2 lehtiasteella Siemenrikkakasvit kylvövuonna, multamaa 1. Ennen kuminan taimelle tuloa. 2. Kuminan 1 2 lehtiasteella Saunakukka, valvatti, ohdake, voikukka Siemenrikkakasvit satovuosina Juolavehnä, hukkakaura ja muut heinät 3. Tarvittaessa Fenix/Goltix-seos Fenix/Rambo*-seos Fenix/Goltix tai Fenix/Goltix/ Lentagran -seos tai Fenix Fenix/Goltix tai Fenix/Goltix/ Lentagran-seos Rambo tai Rambo/Fenix/ Goltix-seos Fenix/Goltix tai Fenix/Goltix/ Lentagran-seos Fenix/Goltix tai Fenix/Goltix/ Lentagran-seos 0,7 1,0 l / 1,0 1,5 kg 1,5 2,0 l / 0,5 1,5 l 0,5 0,7 l / 1,0 1,5 kg 0,3 0,5 l / 0,7 1,0 kg / 0,3 0,5 kg 1,5 l 0,5 0,7 l / 1,0 1,5 kg 0,3 0,5 l / 0,7 1,0 kg / 0,3 0,5 kg 1,0 4,0 l 1,0 l / 0,7 1,0 l / 1,0 1,5 kg 0,5 0,7 l / 1,0 1,5 kg 0,3 0,5 l / 0,7 1,0 kg / 0,3 0,5 kg 0,5 0,7 l / 1,0 1,5 kg 0,3 0,5 l / 0,7 1,0 kg / 0,3 0,5 kg , 39 35, 52 35, 39 35, , 39 35, , , 39 35, , 39 35, Kun kuminassa on vähintään 7 lehteä kylvövuonna tai puinnin jälkeen Matrigon 72 SG 1) g 44 Varhain keväällä kertakäsittely tai jaettu käsittely Ruiskutus juolavehnän 4 6 lehtiasteella 0,6 Kuminakoi Ennen pääkukintaa kaksi ruiskutusta Bioruiskute S 3) 1) 3) Turex WP Fenix 2) 1,5 2,0 l tai 1,0 1,5 + 1,0 1,5 l 35 Targa Super 5 SC 3,0 l 60 l 1,0 kg Kasvuston hävittäminen 2 3 viikkoa puinnin jälkeen Rambo 360 S 6 8 l 52 Kasvuston hävittäminen 2 3 viikkoa puinnin jälkeen Rambo 360 S / Express 50 SX * Rambo 360 S on glyfosaattivalmiste, joka pitää ruiskuttaa ennen kuminan taimelle tuloa 1) Matrigonilla ja Turex WP:llä on off-label hyväksyntä kuminalle 2) Fenixiä ei saa käyttää kahtena peräkkäisenä vuonna 3) Myös Luomu-tuotantoon 3 l 12 g Istukassipulin rikkakasvitorjunta onnistuu hyvin eri valmisteiden yhteiskäytöllä.

10 16 Kasvinsuojeluopas Omena Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä g, kg, l / ha Käyttöväkevyys % Punkkien, kirvojen ja kemppien talvimunat Ruiskutus silmujen alkaessa turvota Sun 7 E kevätruiskute Sivu 2 3 % liuos 83 Siemenrikkakasvit Varhain keväällä tai myöhään syksyllä Gallery 0,5 1,0 l 38 Juolavehnä ja muut heinämäiset rikkakasvit Rikkakasvit puurivinkohdalta Kirvat Ruiskutus juolavehnän ollessa 4 6 lehtiasteella Ruiskutus kuivalla säällä torjuttavien rikkojen ollessa taimella sadonkorjuun jälkeen Tarkkailujen perusteella kirvojen tullessa kasveihin Targa Super 5 SC 3,0 4,0 l 60 Cooper Rikkakasvietikka Calypso SC 480 Mospilan Teppeki Omenakääriäinen Tarkkailujen perusteella Madex Dimilin-neste Hedelmäpuupunkki Omenan kellastajapunkki Tarvittaessa ennen tai jälkeen kukinnan Envidor Nissorun Omenarupi Rupiennusteen mukaan Delan Scala Signum Candit Topas Laimennos veteen suhteessa 1:3 0,3 l 250 g 140 g ml 0,3 0,8 l 0,6 l 0,25 1,0 kg Tarkista määrät myyntipäällyksestä Berner maahantuo omenan riviväleihin tarkoitettua matalakasvuista heinänurmiseosta. Lue siitä lisää tämän oppaan sivulta Mansikka Ongelma Torjunta Valmiste Annos, kg,l/ha, Käyttöväkevyys % Tyvimätä ja punamätä istutusvuonna Tyvimätä ja punamätä istutusvuoden jälkeisinä vuosina Siemenrikkakasvit istutusvuonna Siemenrikkakasvit satovuosina Kylänurmikka ja muut heinät Ruiskutus 2 3 viikkoa istutuksesta ja uusintaruiskutus vrk myöhemmin Taimien upotus* ennen istutusta paljasjuurisilla taimilla Ruiskutus keväällä kasvun alkaessa ja uusintaruiskutus vrk myöhemmin ja tarvittaessa syyskuun alussa Ruiskutus taimien juurruttua. Ruiskutus myöhään syksyllä Ruiskutus varhain keväällä rikkojen ollessa pienellä taimella Istutusvuonna, kun heinissä 3 5 lehteä. Satovuosina keväällä Aliette 8 0WG 4 kg/rivi-ha 0,2 0,3 % liuos Sivu 89 Aliette 80 WG 4 kg/rivi-ha 89 Gallery 1) Goltix 1) tai Medifam 320 SC Gallery 1) Goltix 1) Gallery 1) / Goltix WG 1) -seos tai Medifam 320 SC Select + Renol-kiinnite 0,5 l 4 6 kg tai l 1,5 l 0,5 1,0 l 4 6 kg tai l 0,5 l / 2 kg 1,5 l 0,4 0,5 l + 0,5 0,5 l Juolavehnä Sadonkorjuun jälkeen Targa Super 5 SC 3 l 60 Rikkakasvit riviväleissä ja rönsyt Valvatti, ohdake, pujo, voikukka, apila, rusokki Kasvuston hävittäminen Tuholaisten torjunta / Vihreä Linja Mansikkapunkki, vihannespunkki Vattukärsäkäs, luteet, nälvikkäät Sadonkorjuun jälkeen Cooper Rikkakasvietikka 1 osa etikkaa: 3 osaa vettä Sadonkorjuun jälkeen Matrigon 72 SG 165 g 44 Ruiskutus viimeisen sadonkorjuun jälkeen Ruiskutus ennen kukintaa tai sadonkorjuun jälkeen. Ruiskutus 1 vrk varoajan puitteissa kesällä. Kaksi levitystä hallanvaaran ollessa ohi. Yksi ruiskutus ennen kukintaa ja toinen kukinnan aikana Rambo 360 S 6 8 l 52 Envidor 2) Floramite 240 SC Amblyseius cucumeris -petopunkit Calypso SC 480 Bioruiskute S 0,4 l 0,4 0,6 l 0,5 milj. kpl 0,25 l 0,6 l Etanat Syöttien sirottelu lohkolle Sluxx-etanansyötti 7 kg 78 Mansikan** harmaahome Mansikkahärmä Ruiskutukset kukinnan aikana Ruiskutus ennen kukintaa ja kukinnan aikana Teldor Frupica SC 1,5 kg 0,7 0,9 l Frupica SC 0,9 l 94 * ei sadonkorjuuta upotuskäsittelyvuonna 1) Muovikateviljelmillä käsitellään vain rivivälit 2) Silwet Gold -lisäys varmistaa hyvän tehon ** Mansikan harmaahomeen torjunta pitää tehdä useammalla, eri tavoin vaikuttavalla valmisteella ja samalla myös huomioiden eri valmisteiden käytön rajoitukset Berner maahantuo mansikan riviväleihin tarkoitettua matalakasvuista heinänurmiseosta. Lue siitä lisää tämän oppaan sivulta 137.

11 18 Kasvinsuojeluopas Herukat ja karviainen Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä/ha Sivu Siemenrikkakasvit Varhain keväällä ja/tai myöhään syksyllä Gallery 0,5 1,0 l 38 Juolavehnä Ruiskutus juolavehnän 4 6 asteella Targa Super 5 SC 3,0 4,0 l 60 Kirvojen talvimunat Ruiskutus huhtikuun lopulla Sun 7 E kevätruiskute Herukkakoi, herukan silmukoi, kirvat, kääriäisen toukat Ojukepistiäinen, karviaiskoisa, kirvat, herukan versosääski, herukan varsisääski Vihannespunkki Ruiskutus silmujen avautuessa Calypso SC 480 * Sumi Alpha 5 FW Ruiskutus juuri ennen kukintaa ja kukinnan päätyttyä Ruiskutus keväällä tai alkukesällä vihannespunkin tultua esiin 2 3 % 83 0,25 l 0,3 0,5 l Sumi Alpha 5 FW 0,3 0,5 l 81 Nissorun 0,25 0,6 kg 77 Varistetauti, harmaalaikkutauti Ruiskutus ennen ja jälkeen kukinnan Dithane NT 0,2 % (20 g / 10 l vettä) Harmaahome Ruiskutus kukinnan aikana Teldor 1,5 kg 105 * Off-label hyväksyntä, katso s. 66 Vadelma Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä/ha Sivu Siemenrikkakasvit Vattukärsäkäs, vattukuoriainen, vattukärpänen, kirvat Vihannespunkki Harmaahome Juolavehnä ja muut heinämäiset rikkakasvit * Off-label hyväksyntä, katso s. 66 Varhain keväällä ja/tai myöhään syksyllä Ruiskutus kukkanuppujen tultua näkyviin Ruiskutus keväällä tai alkukesällä vihannespunkin tultua esiin 2 ruiskutusta kukinnan aikana (ei peräkkäisiä) 92 Gallery 0,5 1,0 l 38 Calypso SC 480 * Sumi Alpha 5 FW 0,25 l 0,3 0,5 l Nissorun 0,25 0,6 kg 77 Teldor 1,5 kg 105 Juolavehnä on 4 6 lehtiasteella Targa Super 5 SC 3,0 4,0 l 60 Koristepuut ja -pensaat Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä g, kg,l/ha Käyttöväkevyys % Punkkien, kirvojen ja kemppien talvimunat Ruiskutus huhtikuussa silmujen alkaessa turvota Siemenrikkakasvit Varhain keväällä ja/tai myöhään syksyllä Ohdakkeet ja valvatit peltovillakko, tummarusokki, pujo, linnunkaali, apilat, ruiskaunokki, kamomilla-saunio, saunakukka eli peltosaunio, pihasaunio, virnat, mustakoiso Rikkakasvien ruusukeasteella keväällä Juolavehnä Ruiskutus juolavehnän 4 6 lehtiasteella Rikkakasvit puiden ja pensaiden alustoilla Ruiskutus kuivalla säällä torjuttavien rikkojen ollessa taimella Sun 7E kevätruiskute Gallery Goltix 70 WG * Sivu 1 3 % liuos 83 0,3 1,0 l 2 4 kg Matrigon 72 SG 1) 165 g 44 Targa Super 5 SC 3,0 4,0 l 60 Cooper Rikkakasvietikka Lehtikirvat, kirpat, kuoriaiset Tuholaisten esiintyessä Calypso SC 480 * Sumi Alpha 5 FW Härmä ja harmaahome Ruiskutus heti, kun oireita näkyy Laimennos veteen suhteessa 1:3 0,025 % liuos 0,05 % liuos Frupica SC * 0,09 % liuos 94 Harmaahome Oireiden ilmaantuessa Teldor g / 1000 m *Off-label hyväksyntä 1) Valmistetta ei ole testattu kaikilla taimistokasveilla, joten sitä on ensin kokeiltava pienellä alalla viljelykasvin kestävyyden varmistamiseksi. Kirvoja tuomen oksalla

12 20 Kasvinsuojeluopas Torjunta-aineiden, lannoitteiden ja torjunta-eliöiden yhteensopivuus Käsittelytapa on aina ruiskutus ellei muuta mainita. S=sumutus Numero (1-4) kertoo kuinka haitallinen torjunta-aine voi olla toukille ja aikuisille (1=0-25% kuolleisuus, 2=25-50%, 3=50-75% ja 4=75-100%, IOBC luokitus) Kenoviivaa edeltävä numero (1-4) kertoo hyötyeliön eri kehitysasteiden kuolleisuuden (toukkana tai kotelona - aikuisena) Kenoviivan jälkeinen numero kertoo kuinka pitkä torjunta-aineen jälkivaikutus on lyhimmillään viikkoina ilmoitettuna.?=ei ole tietoa Värikoodi ilman numeroa vastaa vastaavia värikoodia. Väriskaala on subjektiivinen, lyhyt jälkivaikutus saattaa olla haitattomampi kuin alhaisempi kuolleisuus. (A)Tiedot koskien sivuvaikutukset hyötyeliöihin vaihtelee tehoaineryhmän (pyretroidit) sisällä tai ovat puutteellisia. Tiedot koskevat muut pyretroidit kuten Decis, Fastac ja Karate. Tuhohyönteisten torjuntaan Kasvitautien torjuntaan Bombus sp Kimalaiset Sumi Alpha 5 FW (A) esfenvaleraatti (A) Mavrik 2F taufluvalinaatti Bioruiskute S pyretriini Carbon Kick Booster rypsiöljy Sun 7E kevätruiskute mineraaliöljy Dimilin-neste diflubentsuroni Steward indoksakarb Turex 50 WP Bacillus thuringiensis Madex Cydia pomonella granulovirus Envidor 240 SC spirodiklofeeni Nissorun WP heksytiatsoksi Floramite 240 SC bifenatsaatti Vertimec 018 EC abamektiini Calypso SC 480 tiaklopridi Calypso SC 480 kastelu, tiaklopridi Confidor WG 70 imidaklopridi Confidor WG 70 kastelu, imidaklopridi Mospilan asetamiprid Movento spirotetramaatti Teppeki flonikamidi Plenum 50 WG pymetrotsiini Oberon spiromesifeeni Admiral 10 EC pyroproksifeeni Conserve spinosadi NeemAzal-T/S atsadiraktiini vie varoaika peitä ulos? (A) pesä 1,5 peitä vrk pesä peitä varoaika vie ei vie ei vie vie vie pesä ulos peitä toi- ulos peitä toi- ulos ulos ulos varoaikaika varo- vie vie vie vie? 3 vrk pesä men- piteitä ajaksi piteitä 7 vrk pesä men- 1,5 1 1 ulos ulos ulos ajaksi ajaksi vrk vrk vrk ,5 1 0,5 peitä ajaksi ajaksi ajaksi vrk vrk vrk vrk vrk pesä peitä pesä peitä ulos pesä 0,5 vrk ajaksi ajaksi ajaksi ajaksi peitä pesä Aliette 80 WG fosetyyli-alumiini Aliette 80 WG kastelu, fosetyyli-alumiini Previcur N propamokarbi-hydrokloridi Previcur N kastelu, propamokarbi-hydrokloridi Frupica mepanipyriimi Rovral iprodioni Teldor fenheksamidi Signum pyraklostrobiini+boskalidi Scala pyrimetaniili Switch 62.5 WG fludioksoniili+syprodiniili Topsin M tiofanaattimetyyli Fungazil 100 SL imatsaliili Ortiva/Amistar atsoksistrobiini Tilt 250 EC propikonatsoli Nimrod EC bupirimaatti rikin rikitys rikkiä rikin ruiskutus rikkiä vie ulos 1,5 vrk ajaksi *** peitä pesä peitä pesä peitä pesä peitä pesä peitä ei toi- peitä pesä men- piteitä pesä peitä pesä peitä pesä peitä ei toi- peitä pesä men- piteitä pesä peitä pesä peitä pesä Amblyseius cucumeris 4/ Ripsiäispetopunkki /? 4/1 3/- 3/? 1/0 1/- 1/0 1/0 * 1/0 1/0 4/2 1/0 * 4/2 1/0 3/1? 1/- 1/0 2/- 1/0 4/ 1-2 1/-? *** 1/0 1/0? 1/0?? 1/0? 2*-3/ 2-3 1/0?? 1/0 3/0 2/? Amblyseius cucumeris Ripsiäispetopunkki Amblyseius swirskii Swirskii-petopunkki???? 3/?? 3/? 1/0 *? 1/0 4/? 1/0 * 2/? 1/0 4/1-3 2/? 1/- 1/0 3/? 2/? 4/ 1-2 2/? 3/??? 1/?? 2/??? 3/? 1/0 1/0 1/0 1/0? 2*-1/? 3/0 3/? Amblyseius swirskii Swirskii-petopunkki Hypoaspis sp. Hypoaspis-petopunkit 2/0 4/? 1/0 2/-? 1/0 1/- 1/- 1/0 2/- 1/- 1/- 2/1 1/0 2/? 3/0 4/0 4/1? 1/- 2/- 1/- 1/0 1/- 1/- 1/0 *** 1/0 1/0? 1/0 2/-? 1/0? 1/0 1/0? 1/0 1/0 1/0 1/0 Hypoaspis sp Hypoaspis-petopunkki Phytoseiulus persimilis 4/ Ansaripetopunkki /6 4/0 3/- 3/? 1/0 1/? 3/- 1/0 1/ / 1/0 3/>1 4/2 3/? 3/2 4/>2 2/2 3/2? 1/0 2/0 3/ /0 2/1 2/? 1/0 *** 1/0 1/0 2/- 1/0 2/?? 1/0 2/0 2*-3/ 2-3 3*-1/ 0 1/0 1/0 1*-2/ 0 2/0 1/0 Phytoseiulus persimilis Ansaripetopunkki Typhlodromus pyri *?????? * *??? * * * *? 2/? ****???? *****????????????????? Typhlodromus pyri Aphidius sp. 4/ Kirvavainokaiset / 1-4/ / - 1/0 1/0 4/? 1/0 1/0 1/0 1/0 3-1/ 0 4/1 3/? 3/? 4/? 1/0 4/>2 1/0 2-1/ 1-3/? 0 2/? 1/0 4/2 1/0? *** 1/0?? 1/0 1/-??? 1/0 1/0 1/0 1/0 1/0 4/? 1-2/ Aphidius sp 0 Kirvavainokaiset Encarsia formosa 4/ Jauhiaiskiilukainen / 2-4/? 0 2-1/ 1-1/ - 0 1/0 2-1/ 0 1/0 1/0 1/0 1/0 1/0 4/3 1-3/-1-3/- 4/4? 2-3? -/ 1/ >2?** 2-1/ 1-2/? 0 1/0 4-1/? 4/2 1-3/ 0 1/- *** 1/0 1/0? 1/0 1/0??? 1/0 1/0 2/0 1/0 1/0 0,5 3/ Encarsia formosa 0 Jauhiaiskiilukainen Eretmocerus eremicus 4/ Kaliforniankiilukainen /? 4/1 2-2/ -? 1/0 3-1/ - 1/0 1/0 1/- 1/0 1/0 4/3 1-3/- 1/- 4/- 1/- 3/-?? 2/ 0-1 1/0 3-2/? 4/? 1/-? *** 1/0 1/0? 1/0 1/0??? 1/0 1/0 1/0? 1/0 1-3/ 0 1-2/ Eretmocerus eremicus 0 Kaliforniankiilukainen Anthocoris nemoralis Lehvänokkalude 4/- 4/- 4/- 1-1/ 3-3/ - - 1/- 1/- * 1/- * 2-1/- 1/- 4/1 4/- 2-1/ 1 4/- 2/- 3/- 2/?** **** 1/- 1/- 1/- 2/1 1/- 2-1/ -??? 1/- 1/- 1/-? 2-1/ -? 2-1/ -? 1/- 1/- 1/-? 3-1/ Anthocoris nemoralis - Lehvänokkalude Macrolophus caliginosus 4/ Jauhiaislude /? 4/1 1-1/ 4-3/ - 0,5 4-1/ 4/?? S 1/0 1/0 3/- 1/0 1/- 4/ 5-6 4/? 3/? 4/ / 4-6 3/2 1-2/?** 1/- 3/ 2-3 1/0 1/0 4/2 2-3/?? *** 1/0?? 1/0 1/0 3/0?? 1/0 1/0 1/0? 2-1/ 0 4/? 1/0 Macrolophus caliginosus Jauhiaislude Orius sp. 4/ Kesärikkalude /- 4/? 2-2/ - 1/0 3-1/ 3/? +2 1/0 1/0 4/- 1/0 1/0 4/ 3-6 4/2 2-3/ >2 4/? 4/ 4-6 4/7 1-2/?**? 1/0 1/0 1/0 4-4/ /? 1/- ***? 1/- 1/- 1/0 2/?? 1/0?? 1/0 1/0 2-1/? 2/0? 2-1/ Orius majusculus? Kesärikkalude Coleoptera Leppäpirkot ym 4-4/ kovakuoriaiset >8 4-4/ 4/ - >2 1-1/ 1-1/ 3-1/ - - -? 1-1/ - 1/0 2/1 1-1/ - 1/- 2-3/ 1 4-3/ 4-2/ 4-4/ 3-1/ 3-3/ 1-2/ ?** **** 2/1 1/- 3-1/ 0,5 1/- 2-1/ 1-1/? - *** 1-1/ -?? 1/0 2/-? 1/-? 1/- 1/- 1/- 2-1/ - 1/-? 1-2/ Coleoptera - Leppäpirkot ym kovakuoriaiset Aphidoletes aphidimyza 4/ Kirvasääski /- 4/ 1-2 1/- 1-1/ - 1/0? 1/0 1/0 4/? 1/0 1/0 4/? 4-3/ 4-1/ - - 4/? 1/0 4/- 1-2/?** 1/- 3-2/ - 4/- 1/0 1/- 1/- 3/? ***??? 1/0???? 1/0? 1/0 1-4/ 0 1/0 1/0 2/? Aphidoletes aphidimyza Kirvasääski Chrysopa carnea 4/ Harsokorento / 1-2/ 3-?/ 1-1/ - 0? 0 4-3/?? 1/0 1/0 1/0 1/0 1/0 1-4/ 0 4-2/ 3-1/ - - 4/4 1/0 3/- 1/0 1/- 2-1/? 1/0 1/0 1-4/ 0 1/0????? 1/0?? 1/0? 1/0 1/0 2/0 1/0 1/0 1/0 1/0 Chrysopa carnea Harsokorento Steinernema feltiae Isosukkula 1/0 1/0 1/0? 1/0 1/0? 1/0 1/0? 1/0? 4/1?????? 1/0? 1/0?? 1/0 1/0 *** 1/0?? 1/0???? 1/0?? 1/0 1/0? 3/? Steinernema feltiae Isosukkula Gliocladium catenulatum Prestop kasvualustakäsittely K K K K K K K K K K K K K K? K? K K K K K K K K K K K K K K K K K K K K K Gliocladium catenulatum Prestop kasvualustakäsittely Gliocladium catenulatum Prestop lehvästökäsittely??????????? L? L??????????? Gliocladium catenulatum Prestop lehvästökäsittely Paecilomyces fumosorseus PreFeRal 1/-?? 1/- 1/- 1/-? 1/- 1/-? 1/-? 1/-????????? 1/-?? 4/1???? 4/2?? 3/2? 3/- 4/1? 4/- 4/1 4/- 4/- Paecilomyces fumosorseus PreFeRal Streptomyces griseovirides Mycostop K K K K K K K K K K K K K K? K? K K K K K K K K K K K K K K K K K K K K K Streptomyces griseovirides Mycostop Trichoderma harzianum Trianum??????????? 1/0?? 1/0????????? 1/0? 1/0?? 1/0??? 1/0 1,5 4/ 1/0 4/ 1,5??? Trichoderma harzianum Trianum Verticillium lecanii Mycotal 1/0??? 1/0 1/0? 1/0 1/0? 2/1? 1/0????????? 1/0? 2/0 4/? *** 1/0?? 1/ /? 1/0? 1/0 3/4 2/4 4/0 1/0 1/0 3/4 Verticillium lecanii Mycotal marraskuuta 2010 ja osittain 14. elokuuta Lähteenä kursivoitu= *= **= ***=Hombio 2009, ****=ISK Biosciences, ****=Trifolio-M GmbH ja K, L=Verdera Oy. vie ulos 1,5 vrk ajaksi Bombus sp Kimalaiset

13 22 Kasvinsuojeluopas Kasvit kasvihuoneessa Ongelma Torjunta Valmiste Harmaahome Harmaahome Harmaahome Härmä Härmä Härmä Härmä ja ruoste Juuristotaudit Juuristotaudit Ruiskutus /-blokki ennaltaehkäisevästi Ruiskutus ennaltaehkäisevästi Ruiskutus ennaltaehkäisevästi Ruiskutusblokki oireiden imaantuessa Ruiskutusblokki oireiden imaantuessa Ruiskutusblokki oireiden imaantuessa Ruiskutusblokki oireiden imaantuessa Kastelu ennaltaehkäisevästi Kastelu ennaltaehkäisevästi tomaatti paprika munakoiso kurkku avomaakurkku kesäkurpitsa ja meloni Teldor 0,1 % 0,1%* 0,1%* 0,1%* 0,1%* 0,1%* 0,1%* 0,1%* 0,1 % 0,1 % 0,1 % Topsin WDG 700 0,07% ei ei 0,07% ei ei ei ei ei ei 0,2%** Frupica SC ei ei ei ei ei ei ei ei 0,07% 0,09% 0,09% Frupica SC ei ei ei ei ei ei ei ei 0,09% 0,09% 0,09% Topsin WDG 700 ei ei ei ei ei ei ei ei ei 0,2 % ei Fungazil 100 SL* 0,2 % 0,2 % 0,2 % 0,05-0,1% 0,05-0,1% 0,05-0,1% salaatti yrtit mansikka ei ei ei Tilt 250 EC* ei ei ei ei ei ei ei ei ei Aliette 80 WG ei ei ei ei ei ei ei ei 0,30% ei Previcur Energy Previcur N Kastelu ennaltaehkäisevästi 3 ml/ m 2 (2) tai 0,125 ei ml/ taimi 0,1-0,1-0,15%* 0,15%* ei 3 ml/ m 2 (2) tai 0,125-0,125-0,2 ml/ 0,2 ml/ taimi taimi ei 0,15% 0,1-0,15%* ei 0,1-0,15%* leikkoruusu 0,2-0,3% 0,03-0,1% ruukkukasvit 0,05-0,1% 0,03-0,1% 0,25-0,3% 3 ml/ m 2 ei ei ei ei 0,1-0,15%* 0,1-0,15%* ei ei 0,15% Juuristotaudit Kastelu Topsin WDG 700 0,07% ei ei ei ei ei ei ei ei 0,4 % 0,4 % Lehtihomeet Lehtihomeet Aliette 80 WG ei ei ei ei 0,30% ei Ruiskutus ennaltaehkäisevästi Ruiskutus ennaltaehkäisevästi 0,5-0,75% ei ei ei ei Previcur Energy ei ei ei ei ei ei 2,5 l/ha ei ei ei ei Jauhiaisia Ruiskutus tarvittaessa Mospilan ei ei ei ei ei ei ei ei ei 0,05% 0,05% Jauhiaisia, kirvoja, luteita Ruiskutus tarvittaessa Confidor WG 70 0,035 % 0,035 % ei 0,035 % ei ei ei ei ei 0,035 % 0,035 % Jauhiaisia, ripsiäiset, vihannespunkki Ruiskutus tarvittaessa Bioruiskute S 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % Kirvoja Ruiskutus tarvittaessa Bioruiskute S 0,2 % 0,2 % 0,2 % 0,2 % 0,2 % 0,2 % 0,2 % 0,2 % 0,2 % 0,2 % 0,2 % Kirvoja Ruiskutus tarvittaessa Mospilan ei ei ei ei ei ei ei ei ei 0,025 % 0,025 % Kirvoja, jauhiaisia Kastelu tarvittaessa Confidor WG 70 0,007 % 0,014 % ei 0,014 % ei ei ei ei ei 0,035 % 0,035 % Kirvoja, jauhiaisia Ruiskutus tarvittaessa Calypso SC 480* 0,025 % 0,025 % 0,025 % 0,025 % 0,025 % 0,025 % ei ei 0,025 % 0,025 % 0,025 % Kirvoja, jauhiaisia Kastelu tarvittaessa Calypso SC 480* Kirvoja, jauhiaisia Kotiloita Perhostoukkia Sekoitus ruukutusmultaan Rakeiden sirottelu tarvittaessa Ruiskutusblokki tuholaisten ilmaantuessa 20ml/ 1000 tainta 20ml/ 1000 tainta 20ml/ 1000 tainta ei ei ei ei ei ei ei ei Exemptor ei ei ei ei ei ei ei ei ei Mesurol etanansyötti Turex 50 WP 300g/ 300g/ m 3 m 3 30g/ 30g/ 30g/ 30g/ 30g/ 30g/ 30g/ 30g/ 30g/ 30g/ 30g/ 100m 2 100m 2 100m 2 100m 2 100m 2 100m 2 100m 2 100m 2 100m 2 100m 2 100m 2 0,05-0,1% ei ei 0,05-0,1% ei ei ei ei ei Punkkeja Ruiskutus tarvittaessa Envidor 240 SC ei ei ei ei ei ei ei ei 0,04% ei 0,04% Punkkeja Ruiskutusblokki tuholaisten ilmaantuessa Floramite 240 SC 0,04% ei ei 0,04% ei ei ei ei 0,04% 0,04% 0,04% Tuhohöynteisiä Ruiskutus tarvittaessa Sumi Alpha 5 FW ei ei ei ei ei ei ei ei ei 0,05% 0,05% Vihannespunkki Ruiskutus/kylmäsumutus tarvittaessa Nissorun 0,05% 0,05% ei 0,05% ei ei ei ei 0,05% 0,05% 0,05% 0,05-0,1% 0,05-0,1% Taimitarhat ja metsänuudistusalat, metsätaimikot Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä/ha tai -väkevyys % Maksasammal metsätaimitarhoilla metsätaimitar- Siemenrikkakasvit hoissa Siemenrikkakasvit havupuiden koulinta-aloilta metsätaimitarhoissa Kylänurmikka ja muut heinät metsätaimitarhoilla Siemenrikkakasvit puuvartisten koristekasvien taimistoissa Siemenrikkakasvit puuvartisten koristekasvien istututuksilla Kylänurmikka ja muut heinämäiset rikkakasvit puuvartisten koristekasvien taimistoissa Siemenrikkakasvit taimistokasveilla Koivun levä- eli versolaikku paakkutaimilla Tukkimiehentäi Ruiskutus sammaleen kehityksen alussa Ruiskutus ennen rikkojen taimelle tuloa Ruiskutus taimien ollessa lepotilassa Ruiskutus rikkaheinien kasvun alettua Ruiskutus ennen rikkojen taimelle tuloa Ruiskutus ennen rikkojen taimelle tuloa Ruiskutus rikkaheinien kasvun alettua + tarvittaessa uusintakäsittely Ruiskutus keväällä taimien juurruttua ennen silmujen puhkeamista 2 3 päivää ennen taimien ulosvientiä Ruiskutus tai upotus ennen istutusta Sivu Mogeton WP 7 13 kg 46 Gallery 0,5 1,0 l 38 Fenix 2,0 3,0 l 35 Select + Renol 0,5 1,0 l + 0,5 1,0 l 56 Gallery 0,3 1,0 l 38 Gallery 0,5 1,0 l 38 Select + Renol 0,4 0,5 l + 0,4 0,5 l 56 Goltix WG * 2 4 kg 39 Aliette 80 WG 0,3 % liuos 89 Merit Forest 0,5 1,0 % 72 Perhos- ja pistiäistoukat Ruiskutus toukkien kuoriutuessa Dimilin-neste 0,16 l 68 Punkit metsätaimitarhoilla Ruiskutus punkkien ilmaantuessa Nissorun* 0,1 % 77 Hirvieläinten tuhot taimille Ruiskuta suojattavat taimet syksyllä Trico 7 10 l 116 * Off-label hyväksyntä, katso s. 40 Tarkista ennen käyttöä valmisteen rajoitukset. * Off-label hyväksyntä ** Kastelukäsittely syklaamille (2) Taimikasvatuksen aikana

14 24 Kasvinsuojeluopas Tuholaisten torjunta karjasuojissa, varastoissa ja laitoksissa Karjasuojat, maatilat & desinfektorituotteet Ongelma Valmiste Käyttötapa Sivu Kärpäset karjasuojissa Navetta Radar Dimilin Quick Bayt Quick Bayt Spray Sumutus Kärpästoukkien esiintymispaikkojen kastelu Sirotellaan sellaisenaan/kärpäsmaalina Ruiskutetaan Luteet, kovakuoriaiset, muurahaiset, torakat, perhostoukat, sokeritoukat, kärpäset yms. varastoissa, asunnoissa, laitoksissa Aquapy Cislin-suspensio Cooper-aerosoli tuhohyönteisille Ruiskutetaan veteen sekoitettuna hyönteisten esiintymispaikkoihin tai huonetilan ilmaan Sumutetaan hyönteisten esiintymispaikkoihin Minkkikirppu Dimilin 5 Sirotellaan sellaisenaan minkin pesien alustoille 120 Hiiret ja rotat Syöttityyppi Valmiste Tehoaine Sivu Kauraryynisyötti, joita annetaan sellaisenaan hiirien ja rottien saataville. Palasyötit, jotka soveltuvat hyvin kosteisiin tiloihin. Voidaan myös kiinnittää ruuvilla tai rautalangalla rakenteisiin tai käyttää niille tarkoitettuja syöttilaatikoita. Tahnasyötti varastoihin, laitoksiin, maatilarakennuksiin ja asuntoihin Ratak-syötti Rotanmyrkky 342 Klerat-palasyötti Ratak-palasyötti Ratimor-palasyötti Talon-palasyötti difenakumi bromdioloni brodifakumi difenakumi difenakumi brodifakumi Ratimor-tahnasyötti difenakumi 128 Kotiin ja puutarhaan Ongelma Torjunta Valmiste Käyttömäärä Sivu Rikkakasvit Käsitellään poistettavat Rambo Bio spray ja tiiviste Spray on käyttövalmis liuos. 142 kasvit Tiiviste sekoitetaan veteen ml / 1 l vettä. Cooper Rikkakasvietikka Spray on käyttövalmis liuos. 142 Spray ja Tiiviste Tiiviste sekoitetaan veteen suhteessa 1:3. Glyfomax Bio Ruiskutetaan ml / m 2 rikkalajiston mukaan Voikukka ja muut nurmikon leveälehtiset rik- nuppuasteella Ruiskutetaan voikukan Toxan Spray ja Tiiviste kakasvit Rikkakasvit perunalla, herneellä ka porkkanalla Tuhohyönteiset puutarhassa Etanat puutarhassa Hyönteisten talvehtimisasteet Perunarutto ja herukoiden, karviaisen ja koristekasvien laikkutaudit Mansikan harmaahome, härmä ja lehtilaikkutaudit Puiden ja pensaiden leikkauspinnat Spray on käyttövalmis liuos. Tiiviste sekoitetaan ml / 3 l vettä, joka riittää 100 m 2 Ruiskutetaan peltoon Senkor Peruna: 3 5 g / 3 l vettä / 100 m2 Herne: 2 4 g / 3 l vettä / 100 m 2 Porkkana: 1 1,5 g / 3 l vettä / 100 m 2 Ruiskutetaan tarvittaessa 2 ml / 10 l vettä 1 ml / 10 l vettä Geeli levitetään suojattavien kohteiden ympärille Syöttiä sirotetaan suojattavien kasvien viereen Ruiskutus varhain keväällä Ruiskutus perunalla ennen kukintaa. Herukat ennen kukintaa tai sadonkorjuun jälkeen. Koristekasvit tarvittaessa. Ruiskutus 1 2 kertaa kukinnan aikana Leikkauspintojen käsittely Sisätilat: lentävät ja ryömivät hyönteiset Sumutus tarvittaessa Hyttyset, mäkäräiset, Käyttö tarvittaessa paarmat, punkit ja muut hyönteiset Muurahaiset sisällä Muurahaiset ulkona Levä, sammal, jäkälä yms lika katoilta, laatoilta yms. kohteista Puhdistettavien kohtien käsittely Cooper Bioruiskute S Cooper Cyper Sumi Alpha Cooper Etanageeli ml / 3 l vettä / 100 m 3 81 Levitetään sellaisenaan 139 suoraan pakkauksesta. Mesurol etanansyötti 30 g / 100 m 2 73 Cooper Kevätruiskute r 1 4 % liuos 138 Sun 7 E 2 3 %liuos (hiirenkorvaasteella 1 % liuos) 83 Dithane NT 30 g / 100 m 2 92 Frupica SC 7 9 ml / 5 10 l vettä / 100 m 2 94 Cooper Haavasuoja Cooper Puutarhavaha Spring haavasuoja Cooper aerosoli Bio Kill Free aerosoli Free Hyttyskarkote Pyyhe Free Hyttyskarkote Lotion Free Hyttyskarkote Roll-on Cooper muurahaisgeeli Cooper muurahaispölyte Cooper muurahaisspray Cooper muurahaisrasia Cooper muurahaisgeeli Cooper kasteluaine muurahaisille Cooper muurahaispölyte Cooper muurahaisspray Tercol Universal -pesuaine Vauriokohtien käsittely Sumutus pinnoille ja huoneilmaan Sumuta iholle tai tekstiiliin Pyyhi iho pyyhkeellä Levitä iholle Sivele iholle Annostellaan muurahaisten kulkureiteille. Käyttövalmis syöttörasia Annostellaan muurahaisten kulkureiteille. Puhdistettavat kohteet sumutetaan, annetaan vaikuttaa ja huuhdellaan Kuiva iho Sivellään kuivalle iholle Tummeli-hoitovoide Käytetään tarvittaessa Rotat aiheuttavat suuria tuhoja maatiloilla jyrsimällä rakenteita ja pilaamalla elintarvikkeita ja rehuja.

15 26 Kasvinsuojeluopas Ally 50 ST Ally Class 50 WG Rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljoilta sekä öljy- ja kuitupellavalta. Rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljoilta. - helppokäyttöinen tabletti - tehoaa todella suuriin saunakukkiin - maavaikutus antaa tehoa myös ruiskutuksen jälkeen - erittäin tehokas gramma-aineseos - sopii hyvin suorakylvetyille tai kevytmuokatuille pelloille - myös maavaikutusta Tehoaine: metsulfuroni-metyyli 500 g/kg N, R50/53, S Tehoaineet: metsulfuroni-metyyli 100 g/kg, karfentratsoni-etyyli 400 g/kg Xi, N, R43-50/53, S Ally 50 ST tehoaa rikkakasveihin sekä lehtien, että maan kautta. Valmiste on tablettina helppo ja turvallinen käyttää, sekä annostella. Ally on erityisen tehokas kookkaaseenkin saunakukkaan. Valmiste tehoaa myös useimpiin leveälehtisiin rikkakasveihin ja kohtalaisen hyvin myös ruusukeasteella oleviin pelto-ohdakkeeseen ja peltovalvattiin sekä luohoon. Valmisteella ei ole tehoa peltomataraan ja heikko teho emäkkiin, kiertotattareen ja peltopähkämöön. Ruiskutusolosuhteet: Ally 50 ST tehoaa hyvin myös viileässä, mutta teho tulee näkyviin hitaammin. Maan kosteus parantaa maavaikutusta, valmiste toimii myös runsashumuksisessa maassa. Ally 50 ST on sateenkestävä kahden tunnin kuluttua ruiskutuksesta. Lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa valmiste saattaa aiheuttaa ohimenevää vaalenemista kasvustoon, joka ei kuitenkaan vaikuta satoon. Vesimäärä: l/ha Käytön rajoitukset: Ei saa käyttää suojaviljalla. Jos ruiskutettu alue joudutaan rikkomaan, saa alueelle kylvää vain viljaa. Seuraavana vuonna samalla lohkolla saa viljellä viljaa, apilan ja heinän suojaviljaa, rypsiä, rapsia, hernettä ja perunaa. Valmistetta ei voida käyttää pohjavesialueilla. Resistenssinhallinta: Valmisteen pitkäaikainen toistuva käyttö voi kasvattaa riskiä kestävien rikkakasvikantojen kehittymiselle. Lisää ruiskutusnesteeseen 3 4 vuoden välein fluroksipyyriä sisältäviä valmisteita. Pakkaus/tukkupakkaus: 10 tabl. / 10 kpl Käyttövinkit: Tabletit annostellaan ruiskuun sen ollessa puolillaan vettä. Mataratehon lisäämiseksi Allysta voidaan tehdä tankkiseos Primuksen tai Staranen kanssa Tutustu ruiskun pesuohjeisiin myyntipäällystekstissä. Ally 50 ST kestää pakkasta kuivassa varastoituna. Käyttökohde Käyttöaika Käyttömäärä tablettia/ha 1) Syysviljat varhain keväällä kasvun alkaessa 1,06 1,6 tabl./ha + SitoPlus 0,1 l/ha Kevätviljat viljan 3 4 lehtiasteella, ennen korrenkasvun alkua 0,8 1,06 tabl./ha + SitoPlus 0,1 l/ha Pellava pellavan ollessa 5 10 cm korkeaa ja rikkakasvien ollessa pienellä 0,8 1,06 tabl./ha + SitoPlus 0,1 l/ha 2) taimella 1) käyttöohjeen suurimpia määriä käytetään, jos kasvustossa esiintyy runsaasti melko kestäviä lajeja, esim. jauhosavikkaa, pihatatarta ja orvokkia, tai jos ruiskutus viivästyy 2) pellavalla kiinnitettä käytetään vain kuivissa olosuhteissa Ally Class on kahden toisiaan täydentävän tehoaineen käyttövalmis seos. Valmisteessa on Allysta tutun metsulfuronin lisäksi pinta-aktiivisesti vaikuttava karfentratsoni, joka täydentää erinomaisesti tehoa vaikeammin torjuttaviin rikkoihin. Valmiste tehoaa erittäin laajasti moniin rikkakasveihin. Valmiste sopii hyvin suorakylvetyille ja kevytmuokatuille lohkoille, joilla voi esiintyä monia talvehtineita rikkalajeja, kuten saunakukkaa, mataraa, peippiä, linnunkaalia ja orvokkia. Käsittelyn jälkeen rikkakasvien kasvu pysähtyy heti, mutta vaikutus tulee näkyviin eri rikkakasveilla vaihtelevasti, muutamasta päivästä jopa 4 viikkoon. Ruiskutusolosuhteet: Ally Class tehoaa hyvin myös viileässä. Maan kosteus parantaa maavaikutusta. Valmiste on sateenkestävä kahden tunnin kuluttua ruiskutuksesta. Valmiste voi aiheuttaa voimakastakin pistemäistä laikkua kasvustoon, joka häviää n. 2 3 viikon kuluttua. Vesimäärä: l/ha Käytön rajoitukset: Ei voida käyttää suojaviljoilla. Valmisteella käsitellyllä lohkolla ei saa viljellä syysrapsia, tai -rypsiä jos käsittelystä on kulunut alle 6 kk. Seuraavana vuonna saa viljellä viljaa, suojaviljaa, rypsiä, rap- sia, perunaa, herneitä, papua tai pellavaa. Muita kuin edellä mainittuja kasveja voidaan viljellä 18 kk kuluttua käsittelystä. Jos ruiskutettu alue joudutaan rikkomaan, voidaan sille kylvää vain viljaa. Polttovaurioiden estämiseksi Ally Classia ei voida sekoittaa sellaisten valmisteiden kanssa, jotka sisältävät öljyä tai kiinnitettä. Valmiste voidaan sekoittaa vesipohjaisten hyönteisten torjuntaaineiden, kuten SumiAlphan kanssa. Kasvunsääteistä Ally Classin voi sekoittaa klormekvattikloridin (CCC) kanssa korkeintaan 1 l/ha käyttömäärällä. Ally Classin kanssa ei käytetä kiinnitettä. Ally Classia ei tulisi käyttää kasvustolla, joka kärsii kuivuudesta tai märkyydestä, on ollut laossa tai muulla tavoin on tuholaisten, tautien tai kylmyyden heikentämä. Ally Classia voidaan käyttää lohkokohtaisesti vuosittain enintään 50 g/ha. Valmistetta ei voida käyttää pohjavesialueilla. Pakkaus/tukkupakkaus: 250 g / 10 kpl Käyttövinkit: Ally Class annostellaan ruiskuun sen ollessa puolillaan vettä. Valmiste liukenee parhaiten veteen, jonka lämpötila on astetta. Käyttövalmis ruiskutusneste tulisi käyttää mahdollisimman pian. Tutustu ruiskun pesuohjeisiin myyntipäällystekstissä. Ally Class kestää pakkasta kuivassa varastoituna. Käyttökohde Käyttöaika Käyttömäärä g/ha Syysviljat keväällä viljan 3 4 lehtiasteella, ennen korrenkasvun alkua g/ha Kevätviljat viljan 2 4 lehtiasteella, ennen korrenkasvun alkua g/ha

16 28 Kasvinsuojeluopas Ariane S Broadway Rikkakasvien torjuntaan kevät- ja syysviljoista, apilattomilta nurmilta, apilattomien nurmien suojaviljoista, heinien siemenviljelyksiltä, energiaheiniltä. Leveälehtisten sekä heinämäisten rikkakasvien torjuntaan syysviljoilta sekä kevätvehnältä ja -rukiilta - erittäin laaja teho - pitkäkestoista tehoa ohdakkeeseen ja valvattiin - erittäin hellävarainen viljoille ja heinille - hyväksytty myös pohjavesialueille - markkinoiden laajatehoisin aine - tehoaa heinämäisiin ja leveälehtisiin rikkaruohoihin - hyvä teho myös hukkauraan - ei tarvitse seoskumppaneita Tehoaineet: MCPA 200 g/l, klopyralidi 20 g/l, fluroksipyyri 40 g/l Xi, N, R /53, S /25-29/ Tehoaineet: pyroksulaami 68,3 g/kg, florasulaami 22,8 g/kg N, R50/53, S Ariane S on tehokas valmiste leveälehtisten siemenrikkakasvien torjuntaan. Kolmen tehoaineen seos, klopyralidi, fluroksypyyri ja MCPA antaa erittäin laajan tehon leveälehtisiin rikkakasveihin. Ariane S tehoaa hyvin moniin vaikeasti torjuttaviin rikkakasveihin, kuten pelto-ohdakkeeseen, peltovalvattiin, mataraan, saunakukkaan ja tattareisiin käyttösuosituksen ylimmillä annoksilla. Valmiste vaikuttaa rikkakasveihin lehtien kautta. Klopyralidi tehoaine antaa pitkäkestoista tehoa valvatin ja ohdakkeen torjuntaan, koska tehoaine kulkeutuu juuristoon erittäin tehokkaasti. Ruiskutusolosuhteet: Ruiskutus tehdään keväällä, kun lämpötila on yli +12 C eikä yöpakkasista ole pelkoa. Kylmän sääjakson aikana kannattaa ruiskutusta siirtää, jotta saadaan valmisteen paras teho esiin. Ariane S tehoaa hyvissä, lämpimissä olosuhteissa myös isoihin rikkakasveihin. Ruiskutuksen jälkeen on oltava poutaa kaksi tuntia, jotta valmiste ehtii imeytyä rikkakasveihin. Teho näkyy parin päivän kuluttua ruiskutuksesta ja parin viikon kuluessa rikkakasvit kuihtuvat kokonaan. Valmiste on sateenkestävä kahden tunnin kuluttua ruiskutuksesta. Käyttökohde Käyttöaika Käyttömäärä l/ha Syysviljat ja timotein siemenviljelykset varhain keväällä kasvun alkaessa 2,0 3,0 Muiden heinien siemenviljelykset varhain keväällä kasvun alkaessa 2,0 3,5 Kevätviljat ja apilattomat nurmien suojaviljat viljan 3 4 lehtiasteella, ennen viljojen korrenkasvun alkua 1,75 2,5 Nurmet perustamisvuonna (ilman suojaviljaa) heinissä vähintään 3 4 lehteä, rikkakasvit taimiasteella 1,75 2,0 Vakiintuneet apilattomat nurmet keväällä rikkakasvien taimiasteella 2,0 3,5 Energiaheinät, ruokohelpi perustamisvuonna kylvöä seuraava kevät Vesimäärä: Viljan 3 4 lehtiasteelta 4 6 lehtiasteelle l/ha ja tätä myöhäisemmissä ruiskutuksissa l/ha. Käytön rajoitukset: Valmiste on ruiskutettava ennen viljojen korrenkasvun alkua. Käsitellyn viljan olkia ei voi kompostoida tai käyttää kasvihuoneessa. Älä viljele seuraavana vuonna herkkiä kasveja kuten perunaa ja hernettä. Ruiskutettaessa varo tuulikulkeumaa erityisesti siemenperunan ja vihannes viljelysten läheisyydessä. Varoaika: Nurmilla 30 vrk Resistenssinhallinta: Ariane S tehoaa kestävään pihatähtimökantaan erittäin hyvin. Pakkaus/tukkupakkaus: 5 l / 4 kpl, 20 l / 1 kpl Käyttövinkit: Pujon torjuntaan suositellaan tankkiseosta: Ariane S 2 l/ha + Starane XL 0,5 l/ha. Huomioi pelto-ohdakkeen torjunnassa käytettävä uusi käyttömäärä 2,5 l/ha. Uusintakylvössä pellolle voidaan kylvää viljaa, maissia tai muita heinäkasveja. Alin varastointilämpötila 0 C. 1,75 2,0 2,0 3,0 Broadway on markkinoiden laajatehoisin valmiste, jolla on erittäin hyvä teho tavallisiin viljapellon rikkakasveihin sekä moniin heinämäisiin rikkakasveihin. Raemainen aine on helppo annostella. Valmisteella on viljan kortta lyhentävä ominaisuus. Broadway tehoaa heinämäisiinkin kasveihin kuten juolavehnä, ruiskattara, luoho, timotei, nurminata, rikkapuntarpää, raiheinä ja hukkakaura sekä leveälehtisiin rikkaruohoihin kuten matara, saunakukka, pihatähtimö, ristikukkaiset, pelto-orvokki, tattareet ja saviheinä. Valmiste vaikuttaa rikkakasveihin lehtien kautta ja siksi niiden on oltava ruiskutushetkellä taimella. Ruiskutus on kuitenkin tehtävä ennen viljan korrenkasvun alkua, jotta kasvusto ei liiaksi peitä rikkakasveja. Valmistetta voidaan käyttää kaikilla maalajeilla. Ruiskutusolosuhteet: Paras ruiskutusteho saadaan kun ruiskutetaan rikkaruohot niiden ollessa aktiivisessa kasvussa. Tähän on kiinnitettävä huomiota eteenkin syysviljan aikaisessa ruiskutuksessa. Hyvät kosteusolosuhteet ja yli +8 C ilman lämpötila parantavat tehoa. Kasvusto, joka kärsii kylmyydestä, kuivuudesta liiasta vedestä, tuhohyönteisistä tai jostakin muusta stressitekijästä, ei saa ruiskuttaa. Muiden kasvien läheisyydessä ole varovainen ja vältä tuulikulkeumaa. Broadway on sateenkestävä tunnin kuluttua ruiskutuksesta. Vesimäärä: l/ha Käytönrajoitukset: Broadway-valmistetta ei saa ruiskutaa vioitusvaaran takia nestemäisten typpilannoitteiden tai metsulfuroni-valmisteiden kanssa tankkiseoksena. Suositeltava ruiskutusväli näihin aineisiin on vähintään 7 päivää. Jos Broadway-valmisteella keväällä käsitelty kasvusto joudutaan hävittämään, saa samalle lohkolle käsittelyvuonna kylvää viljaa, maissia tai raiheinää. Käsittelyä seuraavana vuonna ei ole viljelyrajoituksia millekään kasville. Resistenssinhallinta: Saman vuonna ei saa samalla lohkolla käyttää muita ALS-inhibiittoreita heinämäisten rikkasvien torjuntaan Pakkaus/tukkupakkaus: 1 kg/10 kpl Käyttövinkit: Lohkolla olevat isot saunakukat, ohdakkeet ja valvatit torjut tankkiseoksella Broadway 150 g/ha + Primus 25 ml/ha tai Mustang Forte 0,5 l/ha. Kaada Broadway-valmiste hitaasti puolitäyteen ruiskuun, sekoita ja täytä ruisku. Lisää Dassoil kiinnike viimeisenä ruiskuun. Nopea Broadwayn kaato tankkiin voi aiheuttaa paakun ruiskun pohjalle. Käyttökohde Käyttöaika Käyttömäärä g/ha Syysvehnä ja ruis pensomisasteella, ennen korrenkasvun alkua (BBCH 21 32) ,5 l/ha Dassoil-kiinnitettä Kevätvehnä ja kevätruis pensomisasteella, ennen korrenkasvun alkua (BBCH 21 32) ,5 l/ha Dassoil-kiinnitettä

17 30 Kasvinsuojeluopas Cantor Cantor MegaPack Leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan kevätviljoilta. Rikkakasvien torjuntaan kevätviljoilta sekä apilattomien nurmien suojaviljoista. - laaja ruiskutusikkuna - tehoaa kylmissäkin olosuhteissa - saa käyttää pohjavesialueilla - ei tarvitse kiinnikettä - laajatehoinen tehoratkaisu kevätviljojen rikkakasvitorjuntaan - tehoa mm. mataraan, valvattiin, saviheinään, voikukkaan - toimiva kaksoispakkaus, kolmella tehoaineella Tehoaineet: florasulami 6,25 g/l, 2,4 D 300 g/l Xn, N, R /53, S /37-46 Cantor on kahden tehoaineen käyttövalmis seos, kevätviljojen rikkakasvitorjuntaan. Valmisteen tehoaineet florasulami ja 2,4 D toimivat myös kylmissä olosuhteissa. Valmiste on hellävarainen viljalle. Cantor-valmisteen tehoaineet täydentävät toisiaan ja antava laajan tehon yleisimpiin viljapellon rikkakasveihin, kuten matara, saunakukka, pihatähtimö ja ristikukkaiset rikkakasvit. Molemmat tehoaineet toimivat viileässä, erityisesti florasulmi, joka tehoaa jo +2 o C lämpötiloissa, mutta myös fenoksihappoihin kuuluva 2,4 D tehoaa viileissä olosuhteissa. Ruiskutusolosuhteet: Cantor tehoaa jo viileissä +5 o C olosuhteissa. Viileässä tehon näkyminen kestää hieman pidempään kuin lämpimissä olosuhteissa, jossa jo parinpäivän kuluttua on teho rikkakasveihin nähtävissä. Valmisteen käyttöaika on 2-lehtiasteelta alkaen aina 2-solmuasteelle saakka. Käyttöajan alussa pensomisasteella käyttömäärä on 0,4 l/ha, tällöin saadaan hyvä tehoa siemenrikkakasveihin. Korrenkasvun alussa käyttömäärä on 0,6 l/ha, jolloin saadaan tehoa peltoohdakkeeseen ja peltovalvattii, sekä simenrikkakasveihin. Valmiste on sateen kestävää tunnin kuluttua ruiskutuksesta. Vesimäärä: l/ha. Käytönrajoitukset: Kuivuudesta, märkyydestä, helteestä tai muusta syystä kärsivää kasvustoa ei pidä ruiskuttaa. Valmistetta ei voi käyttää seosviljalla, jotka sisältävät palkokasveja. Resistenssinhallinta: Cantor tehoaa kestävään pihatähtimökantaan ja siten soveltuu resistenssin synnyn ehkäisyyn. Jos kestävää pihatähtimökanta on jo havaittu lohkolla, on syytä käyttää esim. Ariane S -valmistetta. Pakkaus/tukkupakkaus: 3 l / 4 kpl 5 l/ 4 kpl Käyttövinkit: Cantorin teho peippiin ja hatikkaan on heikko, tämän johdosta käytä tankkiseosta: Cantor 0,4 l/ha g/ha Expressiä tai Ratiota. Jos ruiskutettu kasvusto joudutaan rikkomaan, voidaan samalle lohkolle kylvää viljaa. Alin varastointilämpötila 0 C. Käyttökohde Käyttöaika Käyttömäärä l/ha Kevätviljat 2-lehtiasteelta alkaen aina 2-solmuasteelle saakka (BBCH 12 32) 0,4 0,6 Tehoaineet: tribenuroni-metyyli 500 g/kg florasulami 6,25 g/l, 2,4-D 300 g/l Xi, Xn, N, R /53, S /37-46 Cantor MegaPack on toimiva kaksoispakkaus, jolla torjut tehokkaasti leveälehtiset rikkakasvit kevätviljoilta ja apilattomilta nurmilta. Tuotteen vahvuutena on sen laaja teho. Tämä tehopakkaus käy myös pohjavesialueille. Cantor MegaPack tehoaa laajatehoisesti kaikkiin viljan yleisimpiin rikkakasveihin. Florasulamin on todettu tehoavan gramma-aineresistenssiin vesiheinään, täydentäen näin Premium Classic SX tehoa. Kaksoispakkauksen teho on hyvä tai erinomainen kaikkiin viljapellon leveälehtisiin rikkakasveihin. Ruiskutusolosuhteet: Lämmin ja kostea sää edistää vaikutusta, mutta valmisteet toimivat myös viileässä, 5 C alkaen. Käsittelyn jälkeen rikkakasvien kasvu pysähtyy välittömästi, mutta lopullinen teho tulee esiin vasta 2-3 viikon kuluttua. Kaksoisseos on sateen kestävä yhden tunnin kuluttua ruiskutuksesta. Käyttökohde Käyttöaika Käyttömäärä g/ha Kevätviljat Vesimäärä: l/ha viljan 2 4 lehtiasteella, viimeistään 2-solmuasteella Käytön rajoitukset: Ruiskutettaessa suojaviljaa, on viljan ja nurmikasvien oltava tasaisesti orastuneita. Resistenssinhallinta: Valmisteiden yhteiskäyttö torjuu gramma-aineresistenssejä rikkakasvikantoja sekä estää niiden muodostumista. Pakkaus: 1 kpl Premium Classic SX 150 G + 2 kpl Cantor 3 L Tuote on Raisioagron myynnissä. Käyttövinkit: Valvatin ja ohdakkeen torjuntaan kannattaa käyttää Premium Classic SX 15 g + Cantor 0,6 l/ha. Tuotteiden seokseen ei tarvitse välttämättä lisätä kiinnitettä. Cantorin alin varastointilämpötila on 0 C. Premium Classic SX kestää pakkasta kuivassa varastoituna. Premium Classic SX 12 g/ha + Cantor 0,4 l/ha + SitoPlus 0,1 l/ha Apilattomien nurmien suojaviljat heinän oraan ollessa 2 3 lehtiasteella Premium Classic SX 8 g/ha + Cantor 0,4 l/ha + SitoPlus 0,1 l/ha

18 32 Kasvinsuojeluopas Classic Star Cooper Rikkakasvietikka Tiiviste Rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljoilta sekä apilattomien nurmien suojaviljoista. - hyvin laajatehoinen ja monikäyttöinen - toimii resistenssiä pihatähtimöä vastaan - riittoisuus kevätviljoille 12 ha, syysviljoille 10 ha Tehoaineet: tribenuroni-metyyli 500 g/kg, fluroksipyyri 180 g/l Xi, Xn, N, R36/ / , S Rikkakasvien ja sammaleen torjuntaan ennen kylvöä/istutusta tai sadonkorjuun jälkeen viljelysmailla, metsäpuu-, hedelmäpuu- ja marjapensasistutuksilla, puutarhoissa, taimitarhoilla, yleisillä alueilla kuten puistoissa, leikkipaikoilla, hautausmailla, sekä teollisuusalueilla, rautatiealueilla ja urheilukentillä. - polttaa nopeasti kaikki rikkakasvit - biohajoava valmiste - teho näkyy muutamassa tunnissa - luonnonmukainen valmiste Tehoaine: etikkahappo 250 g/l Xi, R41, S / Classic Star on yhteispaketissa toimitettava erittäin laajatehoinen ratkaisu rikkakasvien torjuntaan. Se on hyvä ratkaisu gramma-aineille resistenssejä rikkakasveja vastaan sekä torjuen, että ongelmaa ennalta halliten. Tuotteet käyvät myös pohjavesialueille ja sopivat tankkiseoksiin hukkakaura-aineiden kanssa Classic Star tehoaa laajatehoisesti kaikkiin viljan yleisimpiin rikkakasveihin. Fluroksipyyri tehoaa erinomaisesti gramma-aineresistenssiin vesiheinään. Ruiskutusolosuhteet: Lämmin ja kostea sää edistää vaikutusta, mutta valmisteet toimivat myös viileässä. Käsittelyn jälkeen rikkakasvien kasvu pysähtyy välittömästi, mutta lopullinen teho tulee esiin vasta n. 10 vrk:n kuluttua. Vesimäärä: l/ha Käyttökohde Käyttöaika Käyttömäärä g/ha Syysviljat varhain keväällä kasvun alettua Premium Classic SX 12 g/ha + Starane 180 0,5 l/ha + SitoPlus 0,1 l/ha Kevätviljat viljan 2-4 lehtiasteella, ennen korrenkasvun alkua Premium Classic SX 15 g/ha + Starane 180 0,6 l/ha + SitoPlus 0,1 l/ha Apilattomien nurmien suojaviljat Käytön rajoitukset: Ruiskutettaessa suojaviljaa, on viljan oltava tasaisesti orastunutta. Inari-ohran ruiskuttamista tulisi välttää vioittumisriskin vuoksi. Varoaika: Vilja rehuna korjattu 14 vrk Resistenssinhallinta: Valmisteiden yhteiskäyttö torjuu gramma-aineresistenssejä rikkakasvikantoja sekä estää niiden muodostumista. Pakkaus/tukkupakkaus: 1 kpl Premium Classic SX 150 G + 2 kpl Starane l / 1 kpl Tuote on Yrman myynnissä. Käyttövinkit: Tutustu ruiskun pesuohjeisiin Premium Classic SX:n myyntipäällystekstissä. Tuotteiden seokseen ei tarvitse välttämättä lisätä kiinnitettä. Starane 180:n alin varastointilämpötila on -5 C. Premium Classic SX kestää pakkasta kuivassa varastoituna. heinän oraan ollessa 2-3 lehtiasteella Premium Classic SX 8 g/ha + Starane 180 0,6 l/ha + SitoPlus 0,1 l/ha Valmiste on valikoimaton ja tehoaa useimpiin pehmytpintaisiin kasveihin. Nuoret rikkakasvit tuhoutuvat pienemmällä käyttömäärällä kuin isot tai monivuotiset rikkakasvit. Valmiste levittyy helposti kasveille muodostaen kalvon niiden pintaan. Teho on vain niissä kasvinosissa, joihin ainetta osuu se ei kulkeudu kasvin mukana muualle kasviin. Nuorissa rikkakasveissa teho alkaa näkyä jo muutaman tunnin kuluessa ja parin päivän kuluttua rikkakasvit ovat lakastuneet. Isojen ja monivuotisten rikkakasvien torjunnassa käsittely voidaan joutua toistamaan. Kolme neljä käsittelyä kasvukaudessa riittää normaalisti pitämään alueen rikkaruohottomana. Ihmiset ja kotieläimet voivat oleskella käsitellyllä alueella valmisteen kuivuttua. Maa voidaan ottaa viljelykäyttöön heti rikkakasvien kuoltua. Käyttökohde Käyttöaika Käyttömäärä Mansikan rönsyjen hävitys ja rikkakasvit riviväleissä. Sadonkorjuun jälkeen Ruiskutetaan torjuttavien kasvien lehdille niin että ne Rikkakasvien ja sammaleen torjuntaan viljelysmailla, Ennen kylvöä/istutusta tai kostuvat mutta eivät ole tippuvan märkiä tai 1 1,25 dl/m 2 metsäpuu-, hedelmäpuu- ja marjapensasistutuksilla, sadonkorjuun jälkeen puutarhoissa, taimitarhoilla. ( l liuosta/ha). Yleiset alueet, kuten puistoistot, leikkipaikat, hautausmaat sekä teollisuusalueet, rautatiealueet ja urheilukentät. Cooper Rikkakasvietikka tehoaa sekä leveälehtisiin että heinämäisiin rikkakasveihin sekä myös sammaleisiin. Mansikan riviväleissä käytettynä se tehoaa myös rönsyihin. Vesimäärä: Cooper Rikkakasvietikka ruiskutetaan sekoitettuna veteen suhteessa 1 osa valmistetta ja 3 osaa vettä. Käytössä huomattavaa: Vaarallista kaikille kasveille, myös havu- ja lehtipuille. Kosketusvaikutteinen, joka aiheuttaa rikkakasvien vihreisiin osiin polttovioituksen. Jos ruiskussa on alumiiniosia, ne voivat syöpyä puhdista sen vuoksi ruisku heti käytön jälkeen vedellä. Pakkaus/tukkupakkaus: 1 l / 12 kpl 5 l / 3 kpl 3 4 käsittelyä kesän aikana

19 34 Kasvinsuojeluopas Express 50 SX Fenix Rikkakasvien torjuntaan syys- ja kevätviljoilta sekä nurmien suojaviljoista. - laaja teho pienillä käyttömäärillä - täydellinen liukenevuus tuo varmuutta tankin pesuun - ei jälkikasvi- tai oljenkäyttörajoituksia - käy myös apilan suojaviljalle Tehoaine: tribenuroni-metyyli 500 g/kg Xi, N, R43-50/53, S Rikkakasvien torjuntaan peruna-, porkkana-, palsternakka-, herne-, istukassipuli-, tilli-, persilja-, kumina-, korianteri- ja auringonkukkaviljelyksiltä sekä lepotilassa olevien havupuiden taimien koulinta-aloilta metsätaimitarhoilla. Laajennettu käyttöalue (offlabel): Siemenrikkakasvien torjuntaan härkäpavulta ennen härkäpavun taimettumista. - vaikuttaa rikkoihin sekä maan että lehtien kautta - voidaan käyttää ennen taimettumista harson alla viljeltävillä viljelykasveilla - soveltuu hyvin tankkiseoksiin - joustavat käyttömäärät maalajin ja multavuuden mukaan Tehoaine: aklonifeeni 600 g /l N; R 50/53, S Express 50 SX on laajatehoinen ja käyttömääriltään joustava gramma-ainevalmiste. Sen tankkiseosmahdollisuudet ovat erittäin kattavat. Valmistetta voidaan käyttää myös apilapitoisella suojaviljalla. Uuden sukupolven SX-formulaatio liukenee ruiskutusveteen täydellisesti ja tuo mukanaan varmuutta ja turvallisuutta tankin pesuun. Express tehoaa laajatehoisesti moniin viljan rikkakasveihin. Käyttösuositusten ylimmillä määrillä saadaan tehoa myös orvokkiin, tatarlajeihin, valvattiin ja ohdakkeeseen. Teho mataraan on heikko etenkin pienellä käyttömäärällä. Ruiskutusolosuhteet: Lämmin ja kostea sää edistää vaikutusta, mutta valmiste toimii myös viileässä. Käsittelyn jälkeen rikkakasvien kasvu pysähtyy välittömästi, mutta teho tulee esiin vasta n. 10 vrk:n kuluttua. Vesimäärä: l/ha Käytön rajoitukset: Ruiskutettaessa suojaviljaa, on viljan oltava tasaisesti orastunutta. Varoaika: Vilja rehuna korjattu 14 vrk Resistenssinhallinta: Valmisteen pitkäaikainen toistuva käyttö voi kasvattaa riskiä kestävien rikkakasvikantojen kehittymiselle. Lisää ruiskutusnesteeseen 3 4 vuoden välein fluroksipyyriä sisältäviä valmisteita. Pakkaus/tukkupakkaus: 150 g / 10 kpl 500 g / 1 kpl Tuote on Rautakeskon myynnissä. Käyttövinkit: Tutustu ruiskun pesuohjeisiin myyntipäällystekstissä. Express 50 SX kestää pakkasta kuivassa varastoituna. Mataratehon varmistamiseksi ruiskutusnesteeseen voidaan lisätä esim. Staranea, Primusta tai Cantoria. Fenix on laajatehoinen perusaine siemenrikkakasvien torjuntaan. Vaikuttaa parhaiten hyvin muokatussa maassa, rikkakasvien ollessa sirkkalehti 2 4-lehtiasteella. Hyvät kosteusolot maassa ja korkea suhteellinen ilmankosteus parantaa tehoa rikkakasveihin. Fenix tehoaa hyvin mm. seuraaviin siemenrikkakasveihin: pihatähtimö (vesiheinä), linnunkaali, peltomatara, jauhosavikka, peipit, ristikukkaiset rikkakasvit ja kylänurmikka. Teho on riittämätön pillikkeisiin, saunioihin, tatarlajeihin tai pelto-orvokkiin. Karkeilla kivennäismailla käytetään pienimpiä ohjeenmukaisia annoksia, savisilla tai multavilla mailla suurimpia annoksia. Ruiskutusolosuhteet: Maavaikutus on paras vähämultaisessa, kosteassa ja hienoksi muokatussa maassa. Ruiskutus suositellaan tehtäväksi aamupäivällä ja hellepäivänä aikaisin aamulla, jos viljelykasvi on taimella. Vesimäärä: l/ha Käytön rajoitukset: Fenixiä ei saa käyttää peräkkäisinä vuosina samalla peltolohkolla. Metsätaimitarhoilla saa tarvittaessa käyttää Fenixiä kahtena peräkkäisenä vuonna, minkä jälkeen alueella ei saa käyttää valmistetta kahteen vuoteen. Varhaisporkkanaa ei saa käsitellä taimettumisen jälkeen. Sipulin istukkaiden tulee olla istutettu kokonaan maanpinnan alle. Kuminalla satovuonna suurin sallittu käyttömäärä on 3,0 l/ha. Pakkaus/tukkupakkaus: 5 l / 4 kpl Käyttövinkit: Tankkiseos Fenix 0,3 0,5 l/ha + Goltix 0,7 1,0 kg/ ha + Lentagran 0,3 0,5 kg/ha istukassipulilla ja kuminan 1 2 lehtiasteella kylvövuonna on tehokas seos siemenrikkakasvien torjuntaan 4 8 lehtiasteella riippuen rikkakasvilajista. Porkkanalla tankkiseos Fenix + Senkor torjuu rikkakasvit tehokkaasti. Katso torjunta-ohjelma sivulla 13. Käyttöohje jatkuu seuraavalla sivulla. Käyttökohde Käyttöaika Käyttömäärä g/ha Syysviljat varhain keväällä kasvun alettua g/ha + kiinnite 0,1 l/ha Kevätviljat viljan 2 4 lehtiasteella, ennen korrenkasvun alkua g/ha + kiinnite 0,1 l/ha Nurmien suojaviljat heinän oraan ollessa 2 3 lehtiasteella 8 11 g/ha + kiinnite 0,1 l/ha Apilapitoisten nurmien suojaviljat 1) apilassa vähintään yksi kolmilehdykkäinen lehti 8 11 g/ha + MCPA 0,5 l/ha 1) puna-apilapitoiset suojaviljat, valkoapilalla vioitusriski kasvaa

20 36 Kasvinsuojeluopas Fenix Galera Kasvi Käyttöaika Käyttömäärä l/ha Peruna Herne Porkkana ja palsternakka Istukassipuli Juuri ennen perunan taimettumista. 2,5 3,5 l/ha Tankkiseoksena Spotlight Plus valmisteen kanssa juuri ennen perunan taimettumista. Saadaan tehoa taimella oleviin + Spotlight Plus 0,2 0,25 l/ha 1,5 2,0 l/ha tatarlajeihin ja pillikkeisiin. Myös harson alla viljeltävät perunat. Juuri ennen herneen taimettumista 2,5 3,5 l/ha tai herneen ollessa 5 8 cm:n pituista. tai 1,5 3,0 l/ha Kertakäsittelynä: kaksi päivää ennen viljelykasvin taimettumista. Jaettu käsittely: 1. ennen viljelykasvin taimettumista. 2. kun viljelykasvissa on kaksi kasvulehteä. Jaettu käsittely: 1. kun rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella. 2. kun viljelykasvissa on vähintään 1,5 kasvulehteä. 2,5 3,0 l/ha 1. 1,5 2,0 l/ha 2. 1,5 l/ha 1. 1,5 2,0 l/ha 2. 1,5 l/ha Tilli ja persilja Kylvön jälkeen ennen viljelykasvin taimettumista. 2,0 3,0 l/ha Kumina kylvövuonna ja korianteri Kumina satovuonna Auringonkukka Harson alla viljeltävät viljelykasvit Havupuiden taimet metsätaimitarhoilla Off-label käyttö Härkäpapu Jaettu käsittely: 1. ennen viljelykasvin taimettumista. 2. kun viljelykasvissa on kaksi kasvulehteä. Kertakäsittelynä: viimeistään ruusukevaiheen lopussa. Jaettu käsittely: 1. varhain keväällä. 2. jos uusia rikkoja on taimettunut 1 2 viikon kuluessa Juuri ennen viljelykasvin taimettumista tai sen sirkkalehtivaiheelta nelilehtivaiheelle. Heti kylvön jälkeen, viimeistään ennen viljelykasvin taimettumista. Taimien ollessa lepotilassa. Juuri ennen härkäpavun taimettumista. Jos pellolla esiintyy ruiskutushetkellä suuria tai vaikeasti torjuttavia siemenrikkakasveja, esimerkiksi pillikkeitä. 1. 1,5 2,0 l/ha 2. 1,5 l/ha 1,5 2,0 l/ha 1. 1,0 1,5 l/ha 2. 1,0 1,5 l/ha 2,5 3,5 l/ha tai 1,5 2,5 l/ha 1,5 2,0 l/ha 2,0 3,0 l/ha 2,5 3,5 l 2,5 3,5 l + Rambo 360 S 1,0 1,5 l/ha Rikkakasvien torjuntaan rypsi ja rapsiviljelyksiltä. - vaikuttaa lehtien kautta - ruiskutetaan kasvustoon 2 4 lehtiasteella - tehoaa hyvin maalajista riippumatta Tehoaineet: klopyralidi 267 g/l, pikloraami 67 g/l R52/53, S Galera on tehokas valmiste rypsin ja rapsin rikkakasvien torjuntaan. Teho näkyy nopeasti ruiskutuksenjälkeen eikä maalajilla ole vaikutusta tehoon. Se koostuu kahden tehoaineenseoksesta klopyralidi ja pikloraami, jotka antavat erittäin hyvän tehon useimpiin leveälehtisiin rikkoihin. Galeran tehoa erittäin hyvin mm. saviheinä, peltomatara, saunakukka, kiertotatar, pujo, ohdake ja valvatti. Teho taimella oleviin rikkoihin on nopeaa eikä maalajilla ole vaikutusta tehoon. Ruiskutusnesteeseen on aina lisättävä DASsoil -kiinnikettä saviheinätehon varmistamiseksi. Valmiste vaikuttaa rikkakasveihin lehtien kautta. Ruiskutusolosuhteet: Ruiskutus tehdään keväällä, kun lämpötila on yli +8 C. Yöpakkasista ei saa esiintyä. Oikea käsittelyajankohta on kun viljelykasvi on 2 4 lehtiasteella. Ajankohta kannattaa valita huolella, koska näin varmistat erinomaisen tehon rikkakasveihin. Ruiskutuksen jälkeen on oltava poutaa 6 tuntia, jotta valmiste ehtii imeytyä rikkakasveihin. Teho näkyy parin päivän kuluttua ruiskutuksesta ja 3 4 viikon kuluessa rikkakasvit kuolevat. Galeraa ei saa sekoittaa muiden aineiden kanssa. Äläkä ruiskuta kasvustoa joka kärsii stressistä (kosteus, kuivuus, kuumuus > 25 C, halla, tuholaisista, ravinnepuutoksista tai lämpötilavaihteluiden takia). Vesimäärä: l/ha Käytönrajoitukset: Galeraa ei saa sekoittaa muiden aineiden kanssa, eikä ruiskuttaa kasvustoa, joka kärsii stressistä, kuten kosteus, kuivuus, kuumuus >25 C, halla, tuholaisista, ravinnepuutoksista tai lämpötilavaihteluiden takia. Galeralle herkkiä kasveja on peruna, tomaatti, herne, papu, lupiini, apila ja muut hernekasvit, salaatti ja muut mykerökukkaiset kasvit, porkkana ja muut sarjakukkaiskasvit. Galeralla käsiteltyjä kasvinosia ei voi kompostoida tai käyttää kasvihuoneessa. Älä viljele seuraavana vuonna herkkiä kasveja kuten perunaa ja hernettä. Ruiskutettaessa varo tuulikulkeumaa erityisesti siemenperunan ja vihannes viljelysten läheisyydessä. Valmistetta ei saa käyttää Marie lajikkeella. Pakkaus/tukkupakkaus: 5 l / 4 kpl Käyttövinkit: Pese ruisku huolella ennen Galera-ruiskutusta. Täytä ruisku puolilleen vedellä ja lisää tarvittava määrä Galeraa, täytä ruisku ja lisää lopuksi Dassoil kiinnite. Ruiskun sekoitus on päällä koko täytön ajan. Paras teho saadaan ruiskuttamalla aamulla kun ilman suhteellinen kosteus on korkea. Alin varastointilämpötila 0 C. Käyttökohde Käyttöaika Käyttömäärä l/ha Syysrapsi Keväällä kukkavarren pituuskasvun alusta ensimmäiset nuput ovat muodostuneet (BBCH 30 50) 0,3 + kiinnike Kevätrypsi, kevätrapsi Kaksi neljälehtiasteella (BBCH 12 14) 0,3 + kiinnike

Marjanviljelyn vihreä linja! Suonenjoki 9.11.2009 Berner Oy Kasvinsuojelu ja puutarhanhoito Asmo Saarinen

Marjanviljelyn vihreä linja! Suonenjoki 9.11.2009 Berner Oy Kasvinsuojelu ja puutarhanhoito Asmo Saarinen Marjanviljelyn vihreä linja! Suonenjoki 9.11.2009 Berner Oy Kasvinsuojelu ja puutarhanhoito Asmo Saarinen Ajat muuttuvat haluammeko olla mukana? Integrated Pest Management (IPM) Tuomo Tuovinen (MTT) toi

Lisätiedot

KASVINSUOJELUOPAS 2009-2010

KASVINSUOJELUOPAS 2009-2010 KASVINSUOJELUOPAS 2009-2010 lijän moninaiset kasvinsuojeluongelmat ratkaista entistä paremmin ja taloudellisemmin. VASTUULLISTA KASVINSUOJELUA Viime aikoina viljelyn tuotantopanosten hinnat ovat menneet

Lisätiedot

Kuminan kasvinsuojelu

Kuminan kasvinsuojelu Kuminan kasvinsuojelu Lepaa 26.02.2011 Lasse Matikainen Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Vuonna 2010 kuminalla teimme edelleen paljon koetoimintaa, ja erityisesti rikkakasvitutkimusta. Saunakukkaohjelma

Lisätiedot

KUMINAN KASVINSUOJELU 2018

KUMINAN KASVINSUOJELU 2018 KUMINAN KASVINSUOJELU 2018 Lepaa 24.3.2018 Asmo Saarinen Viljelijän Berner KASVINSUOJELU KUMINAN PERUSTAMISVUONNA KYLVÖVUONNA RATKAISTAAN TULEVIEN SATOVUOSIEN KUMINASADOT 1. Kuminan tasainen taimettuminen

Lisätiedot

Kuminan kasvinsuojelua

Kuminan kasvinsuojelua Kuminan kasvinsuojelua - mitä on IPM viljely - kuminan perustaminen hernekasvustoon - rikkakasvitorjunnasta - Bernerin tutkimuskokeista - kasvit.fi uusi suunnittelutyökalu Lepaa 08.03.2014 Lasse Matikainen

Lisätiedot

Matias Rönnqvist & Asmo Saarinen Berner Oy Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito

Matias Rönnqvist & Asmo Saarinen Berner Oy Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Matias Rönnqvist & Asmo Saarinen Berner Oy Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Matrigon 72 SG Uusi raemainen formulaatti Vanha tuttu tehoaine: -klopyralidi 720 g/kg Käyttö mansikalla sadonkorjuun jälkeen -käyttömäärä

Lisätiedot

Kasvinsuojelun kuulumisia. Metsätaimitarhapäivät 21.1.2015 Marja Poteri

Kasvinsuojelun kuulumisia. Metsätaimitarhapäivät 21.1.2015 Marja Poteri Kasvinsuojelun kuulumisia Metsätaimitarhapäivät 21.1.2015 Marja Poteri 1 Valmisteiden minor use - ja hätälupahaku Käyttökohde Tehoaine Valmiste Hakuaika Päätös Voimassa Hakijat hyönteiset; Steward luteet

Lisätiedot

Valmisteiden käyttökohteiden muutoksia v. 2014 30.12.2014

Valmisteiden käyttökohteiden muutoksia v. 2014 30.12.2014 1 / 5 Valmisteiden käyttökohteiden muutoksia v. 2014 30.12.2014 Trimaxx 3199 Käyttökohteisiin lisätty kevätvehnä ja käyttö ohralla tarkennettu 23.1.2014 koskemaan sekä kevät- että syysohraa. Cooper NWS

Lisätiedot

KUMINAN KASVINSUOJELU 2015

KUMINAN KASVINSUOJELU 2015 KUMINAN KASVINSUOJELU 2015 Artic Taste Kuminaseminaari Lepaa 28.3.2015 Lasse Matikainen ESITYKSEN AIHEET Katsaus koetoiminnan historiaan Saunakukka ongelmallisin kuminan rikkakasvi Rikkakasvitorjuntaohjelmat

Lisätiedot

Kasvinsuojelu 2011. Katri Haavikko p. 050 555 4693

Kasvinsuojelu 2011. Katri Haavikko p. 050 555 4693 Kasvinsuojelu 2011 Katri Haavikko p. 050 555 4693 Esitykseni sisältö tänään Lahdessa R E S I S T E S S I Rypsin ajankohtaiset Uutuustuote viljan rikkakasvien torjuntaan: Logran Plus Oxitril Päivitystä

Lisätiedot

KUMINAN KASVINSUOJELU 2016

KUMINAN KASVINSUOJELU 2016 KUMINAN KASVINSUOJELU 2016 Lepaa 13.3.2016 Lasse Matikainen ViljelijänBerner Kumina Joulupäivänä 2015 KYLVÖVUONNA RATKAISTAAN KUMINASADOT 1. Kuminan tasainen taimettuminen 2. Rikkakasvitorjunnan onnistuminen

Lisätiedot

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen 1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006 lähtien Rikkakasviaineita on nykyään hyvin

Lisätiedot

Päivitykset Kasvinsuojeluaineet 2010 luetteloon

Päivitykset Kasvinsuojeluaineet 2010 luetteloon 1(10) Päivitykset Kasvinsuojeluaineet 2010 luetteloon Päivitetty 28.6.2011 V. 2010-2011 hyväksytyt uudet valmisteet Maatilan A-Sulfuroni * 3123 amidosulfuroni 750 g/kg Rikkakasvien torjuntaan syys- ja

Lisätiedot

Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla

Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla kaksi tehokasta tehoainetta tribenuroni-metyyli 222 g metsulfuroni-metyyli 111 g lehtivaikutuksen lisäksi maavaikutus saa käyttää pohjavesialueilla

Lisätiedot

Refine Super SX UUTUUS

Refine Super SX UUTUUS Refine Super SX UUTUUS Parannettu ja tehostettu seos haastavien rikkakasvien torjuntaan Joustava käsittelyajankohta Kevätkäytön jälkeen voi kylvää syysrapsia Täysin liukenevaa SX teknologiaa Soveltuu pohjavesialueille

Lisätiedot

SISÄLTÖ VILJELIJÄNBERNER.FI PARAS SATO -OPAS. Taulukko-osa. Tuotehakemisto 2 Tehoaineet ja valmisteet 3

SISÄLTÖ VILJELIJÄNBERNER.FI PARAS SATO -OPAS. Taulukko-osa. Tuotehakemisto 2 Tehoaineet ja valmisteet 3 SISÄLTÖ Tuotehakemisto 2 aineet ja valmisteet 3 Siemenet Syysrapsi 4 Rehumaissi 5 Ohra, kaura ja ruis 6 Vehnä, öljykasvit, herne ja härkäpapu 7 Lehtilannoitteet 9 Kasvikohtaiset kasvinsuojeluohjeet Juolavehnän

Lisätiedot

SISÄLTÖ VILJELIJÄNBERNER.FI PARAS SATO -OPAS. Taulukko-osa. Tuotehakemisto 2 Tehoaineet ja valmisteet 3

SISÄLTÖ VILJELIJÄNBERNER.FI PARAS SATO -OPAS. Taulukko-osa. Tuotehakemisto 2 Tehoaineet ja valmisteet 3 SISÄLTÖ Tuotehakemisto 2 Tehoaineet ja valmisteet 3 Siemenet Syysrapsi 4 Rehumaissi 5 Ohra, kaura ja ruis 6 Vehnä, öljykasvit, herne ja härkäpapu 7 Lehtilannoitteet 9 Kasvikohtaiset kasvinsuojeluohjeet

Lisätiedot

PRORUIS VILJELIJÄILTA ELIMÄELLÄ

PRORUIS VILJELIJÄILTA ELIMÄELLÄ PRORUIS VILJELIJÄILTA ELIMÄELLÄ 7.4.2015 Reseptit rukiin kasvinsuojeluun Lasse Matikainen Berner Oy BERNERIN MYYNTIIN TULLEET UUDET KASVINSUOJELUAINEET Bernerin tuotevalikoima kasvaa noin 40 uudella valmisteella

Lisätiedot

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia. Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia. Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner 1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006

Lisätiedot

Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella Ikaalinen Lasse Matikainen

Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella Ikaalinen Lasse Matikainen Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella 2013 Ikaalinen 04.03.2014 Lasse Matikainen Rehumaissin rikkakasvien torjunta Rikkakasviongelma korostuu, koska maissin riviväli on suuri, jolloin rikkakasveille

Lisätiedot

Uudet suojaetäisyydet vesistöihin kasvinsuojeluaineille Sisällys

Uudet suojaetäisyydet vesistöihin kasvinsuojeluaineille Sisällys Uudet suojaetäisyydet vesistöihin kasvinsuojeluaineille Sisällys Herbisidit eli rikkakasviaineet... 2 Fungisidit eli kasvitautiaineet... 14 Insektisidit eli tuhoeläinaineet... 27 Kasvunsääteet... 34 1

Lisätiedot

Agrimarket- Viljelijäristeily

Agrimarket- Viljelijäristeily Agrimarket- Viljelijäristeily Viking Mariella 2.-4.12.2013 Ajankohtaista syysrapsista: Lajikkeet ja viljelytekniikka kaksoiskylvömenetelmällä Pertti Tamminen Berner Oy Syysrapsin viljely kiinnostaa 2012

Lisätiedot

Ajankohtaista kasvinsuojelusta

Ajankohtaista kasvinsuojelusta Ajankohtaista kasvinsuojelusta Porvoo 9.3.2011 petri.lintukangas@berner.fi Berner Kasvinsuojelu palveluksessasi Käytännön Maamies 13/2010 ennuste 2010 2011 379 % kasvuprosentti Kasvinsuojeluaineiden

Lisätiedot

Uutuus Refine Super SX

Uutuus Refine Super SX Uutuus Refine Super SX DuPont Crop Protection 2017 www.dupont.fi Anne-Maj Grimm Puh 040 5555 323 anne-maj.grimm@dupont.com Refine Super SX UUTUUS Parannettu ja tehostettu seos haastavien rikkakasvien torjuntaan

Lisätiedot

Tautien ja juolavehnän torjunta uudet kuulumiset. Janne Laine, puh ,

Tautien ja juolavehnän torjunta uudet kuulumiset. Janne Laine, puh , Tautien ja juolavehnän torjunta uudet kuulumiset Janne Laine, puh. 040-5179365, janne.laine@bayer.com PROLINE XPERT Vahvempi Proline Xpert Uusi vahvempi ja kilpailukykyisempi ratkaisu erityisesti vehnälle

Lisätiedot

Sumi Alpha 5 FW/ 29.1.2013 1(6)

Sumi Alpha 5 FW/ 29.1.2013 1(6) Sumi Alpha 5 FW/ 29.1.2013 1(6) SUMI ALPHA 5 FW Myyntipäällyksen teksti Tuhoeläinten torjuntaan Tehoaine: Esfenvaleraatti 50 g/l Valmistetyyppi: EW Haitallinen Ympäristölle vaarallinen Käyttötarkoitus:

Lisätiedot

Tarkalla rikkakasvi- ja tuholaistorjunnalla sato moninkertaistuu

Tarkalla rikkakasvi- ja tuholaistorjunnalla sato moninkertaistuu Tarkalla rikkakasvi- ja tuholaistorjunnalla sato moninkertaistuu Pentti Ruuttunen & Erja Huusela-veistola MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella keskisato nousuun -seminaari

Lisätiedot

Uudet suojaetäisyydet vesistöihin kasvinsuojeluaineille. Sisällys. Päivitetty 14.8.2013

Uudet suojaetäisyydet vesistöihin kasvinsuojeluaineille. Sisällys. Päivitetty 14.8.2013 Uudet suojaetäisyydet vesistöihin kasvinsuojeluaineille Päivitetty 14.8.2013 Sisällys Herbisidit eli rikkakasviaineet... 2 Fungisidit eli kasvitautiaineet... 14 Insektisidit eli tuhoeläinaineet... 27 Kasvunsääteet...

Lisätiedot

Ympäristölle vaarallinen

Ympäristölle vaarallinen Mavrik 2 F/3.12.2008 1 (6) MAVRIK 2 F Myyntipäällyksen teksti Tuhoeläinten torjuntaan Ympäristölle vaarallinen Tehoaine: Tau-fluvalinaatti 240 g/l Valmistetyyppi: EW Käyttötarkoitus: Tuhohyönteisten, kuten

Lisätiedot

Buctril uusi valmiste rikkatorjuntaan viljoilla

Buctril uusi valmiste rikkatorjuntaan viljoilla Buctril uusi valmiste rikkatorjuntaan viljoilla Buctril toimintatapa Tehoaine: Bromoksiniili 225 g/l Lehtivaikutteinen Estää rikkakasvien soluhengitystä ja yhteyttämistä (HRAC 3-ryhmä, nitriilit) Nestemäinen,

Lisätiedot

2015 MARJOJEN JA VIHANNESTEN KASVINSUOJELURATKAISUT

2015 MARJOJEN JA VIHANNESTEN KASVINSUOJELURATKAISUT K-MAATALOUS VILJELYOHJELMA Hinta 20 2015 MARJOJEN JA VIHANNESTEN KASVINSUOJELURATKAISUT Viljelyohjelma puhelinneuvonta 01053 20080 Päivystys klo 8-20 (1.5. - 16.7.) www.k-maatalous.fi K-MAATALOUS JOHDANTO

Lisätiedot

Solutions for the Growing World VILJAN, RYPSIN, RAPSIN JA NURMEN KASVINSUOJELUAINEET

Solutions for the Growing World VILJAN, RYPSIN, RAPSIN JA NURMEN KASVINSUOJELUAINEET Solutions for the Growing World VILJAN, RYPSIN, RAPSIN JA NURMEN KASVINSUOJELUAINEET Dow AgroSciences Suomessa Dow AgroSciences aloitti toimintansa vuonna 1897 perustetun Dow Chemical Companyn maatalousalan

Lisätiedot

MARJAKIERTUE 2015 KASVINSUOJELUKUULUMISET

MARJAKIERTUE 2015 KASVINSUOJELUKUULUMISET MARJAKIERTUE 2015 KASVINSUOJELUKUULUMISET Minni Tapola 040 568 11 65 Minni.tapola@bayer.com CONTENT CHAPTER I Kuulumisia Bayerilta Organisaatio kasvanut Minni Tapola erikoiskasvien ks, viljan tautiaineet

Lisätiedot

Rypsin ja rapsin kasvinsuojelu

Rypsin ja rapsin kasvinsuojelu Rypsin ja rapsin kasvinsuojelu Hämeenlinna 3.2.2009 Petri Lintukangas Berner Oy p. 050 545 8989 Eviran lausunto 2.2.2009; Myynti- ja käyttölupa 15.4. 15.6. 2009 rypsin, rapsin ja lantun rikkatorjuntaan

Lisätiedot

MARJOJEN JA VIHANNESTEN KASVINSUOJELURATKAISUT

MARJOJEN JA VIHANNESTEN KASVINSUOJELURATKAISUT 2013 MARJOJEN JA VIHANNESTEN KASVINSUOJELURATKAISUT Signum s.2-3 Scala ja Candit s.4 Switch 62,5 WG ja Mirador 250 SC s.5 Delan WDG ja Rovral 75 WG s.6 Kestac 50 EC ja Roxion s.7 Mavrik 2 F ja Calypso

Lisätiedot

Kasvinsuojeluaineet 1.4.2013 Luettelo valmisteista, jotka kasvinsuojeluainerekisterissä 1.4.2013

Kasvinsuojeluaineet 1.4.2013 Luettelo valmisteista, jotka kasvinsuojeluainerekisterissä 1.4.2013 Luettelo valmisteista, jotka kasvinsuojeluainerekisterissä 1.4.2013 Acanto 1944 Härmän ja ruostetautien torjuntaan viljoilla, ruskolaikun, syysvehnänharmaalaikkutaudin ja vehnänlehtilaikkutaudin (Drechslera

Lisätiedot

Kasvinviljelyseminaari Kemiö Suur-Seudun Osuuskauppa

Kasvinviljelyseminaari Kemiö Suur-Seudun Osuuskauppa Kasvinviljelyseminaari Kemiö Suur-Seudun Osuuskauppa 14.2.2013 Pertti Tamminen Rapsia ja vesiheinää 2010 Maatalouskauppojen taistelu markkinaosuuksista KESTÄVÄÄ VESIHEINÄÄ... RESISTENSSIRISKI... Maatalouskauppojen

Lisätiedot

Mavrik 2 F/ 25.2.2013 1 (6)

Mavrik 2 F/ 25.2.2013 1 (6) Mavrik 2 F/ 25.2.2013 1 (6) MAVRIK 2 F Myyntipäällyksen teksti Tuhoeläinten torjuntaan Ympäristölle vaarallinen Tehoaine: Tau-fluvalinaatti 240 g/l Valmistetyyppi: EW Käyttötarkoitus: Tuhohyönteisten,

Lisätiedot

Sokerijuurikkaan kasvinsuojeluaineet. Eng Landscape

Sokerijuurikkaan kasvinsuojeluaineet. Eng Landscape Sokerijuurikkaan kasvinsuojeluaineet Select Plus heinämäisten rikkojen torjuntaan Kletodiimi 120g/l HRAC-luokka: A (ACCase estäjä) (samaa ryhmää kuin muutkin fopit ja diimit Kepasipuli, Porkkana, Rehujuurikas,

Lisätiedot

Nurmen kasvinsuojelun avaintekijät

Nurmen kasvinsuojelun avaintekijät Nurmen kasvinsuojelun avaintekijät 27.11.2012 Juha Sohlo www.proagria.fi/oulu www.facebook.com/proagriaoulu Lähtökohdat Nurmen kasvinsuojelu viljelykiertojen suunnittelu (kaikenikäistä nurmea ja perustamisvaiheen

Lisätiedot

Harmony 50 SX. Hyväksytyt käyttökohteet Rikkakasvien torjuntaan nurmien suojaviljoista, viljellyiltä laitumilta ja rehumaissilta

Harmony 50 SX. Hyväksytyt käyttökohteet Rikkakasvien torjuntaan nurmien suojaviljoista, viljellyiltä laitumilta ja rehumaissilta Harmony 50 SX Hyväksytyt käyttökohteet Rikkakasvien torjuntaan nurmien suojaviljoista, viljellyiltä laitumilta ja rehumaissilta Saa käyttää pohjavesialueilla Ei peräkkäisen käytön rajoituksia Käytön rajoitukset

Lisätiedot

VILJAN, RYPSIN, RAPSIN JA NURMEN KASVINSUOJELUAINEET. Solutions for the Growing World

VILJAN, RYPSIN, RAPSIN JA NURMEN KASVINSUOJELUAINEET. Solutions for the Growing World VILJAN, RYPSIN, RAPSIN JA NURMEN KASVINSUOJELUAINEET Solutions for the Growing World Dow AgroSciences Suomessa Dow AgroSciences aloitti toimintansa vuonna 1897 perustetun Dow Chemical Companyn maatalousalan

Lisätiedot

FASTAC 50 Tehoaine: Valmistetyyppi: Käyttötarkoitus: Varoitukset: Käytön rajoitukset: Ympäristöhaittojen ehkäisy:

FASTAC 50 Tehoaine: Valmistetyyppi: Käyttötarkoitus: Varoitukset: Käytön rajoitukset: Ympäristöhaittojen ehkäisy: Fastac 50/12.4.2005 1(6) FASTAC 50 Myyntipäällyksen teksti Tuhoeläinten torjunta-aine Tehoaine: alfa-sypermetriini 50 g/l sisältää myös aromaattista liuotinbensiiniä Haitallinen Ympäristölle vaarallinen

Lisätiedot

Viljan kasvinsuojelu 2012. Arto Markkula p. 0500 281717

Viljan kasvinsuojelu 2012. Arto Markkula p. 0500 281717 Viljan kasvinsuojelu 2012 Arto Markkula p. 0500 281717 Heikot tehot MCPA:sta Ariane S:ään ja LogranPlusOxitril:sta Ally Class:iin Henkiin jääneitä lajeja: - jauhosavikka, matara, vesiheinä, emäkki, pillike

Lisätiedot

Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla

Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla CDQ SX Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla kaksi tehokasta tehoainetta tribenuroni-metyyli 222 g metsulfuroni-metyyli 111 g lehti- ja maavaikutteinen, tehoaa myös ruiskutuksen

Lisätiedot

MIKSI RIKKAKASVIRESISTENSSI SYNTYY? KUINKA RESISTENSSIN SYNTYÄ VOIDAAN EHKÄISTÄ? MITEN JO KEHITTYNEESTÄ RESISTENSSITILANTEESTA SELVITÄÄN?

MIKSI RIKKAKASVIRESISTENSSI SYNTYY? KUINKA RESISTENSSIN SYNTYÄ VOIDAAN EHKÄISTÄ? MITEN JO KEHITTYNEESTÄ RESISTENSSITILANTEESTA SELVITÄÄN? MIKSI RIKKAKASVIRESISTENSSI SYNTYY? KUINKA RESISTENSSIN SYNTYÄ VOIDAAN EHKÄISTÄ? MITEN JO KEHITTYNEESTÄ RESISTENSSITILANTEESTA SELVITÄÄN? TORJUNTA-AINE- RESISTENSSIRISKIT KASVINSUOJELUSSA Torjunta-ainekestävyyden

Lisätiedot

Viljan kasvinsuojelu 2013

Viljan kasvinsuojelu 2013 Viljan kasvinsuojelu 2013 Arto Markkula Antti Jaakkola p. 0500 281717 p. 040 7033558 www.syngenta.fi 2 More from Syngenta Consumer innovation portfolio Celest on nyt hyväksytty kaikille viljoille Celest

Lisätiedot

Mansikan tuhoeläinten torjunta

Mansikan tuhoeläinten torjunta Mansikan tuhoeläinten torjunta Tuomo Tuovinen Suonenjoki 29.12.2010 MTT Kasvintuotannon tutkimus www.mtt.fi Mansikan tuholaisten torjunta Tuholaisten tarkkailu: torjuntatoimien peruste Ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

Käytön rajoitukset: Varoaika: Nurmet 7 vrk. Mansikalla käsittely on sallittu vasta sadonkorjuun jälkeen.

Käytön rajoitukset: Varoaika: Nurmet 7 vrk. Mansikalla käsittely on sallittu vasta sadonkorjuun jälkeen. Matrigon72 SG/ 3.5.2011 1(2) MATRIGON 72 SG Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Tehoaine: klopyralidi 720 g/kg Valmistetyyppi: SG Käyttötarkoitus: Leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan sokeri-,

Lisätiedot

glyfosaatti 450 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana)

glyfosaatti 450 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Roundup Gold/KTTK/3.9.2004 1 (7) ROUNDUP GOLD Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjunta-aine Tehoaine: glyfosaatti 450 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Valmistetyyppi: SL Käyttötarkoitus:

Lisätiedot

Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus Arto Markkula p

Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus Arto Markkula p Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus 2011 Arto Markkula p. 0500 281717 Suuri jyvä = paljon tärkkelystä = paljon: - energiaa rehuviljassa - jauhoa leipäviljassa - saantoa mallasohrassa kuori valkuainen

Lisätiedot

FASTAC T. Tuhoeläinten torjuntaan. vaarallinen. Tehoaine: alfa-sypermetriini 150 g/kg. Valmistetyyppi: WG

FASTAC T. Tuhoeläinten torjuntaan. vaarallinen. Tehoaine: alfa-sypermetriini 150 g/kg. Valmistetyyppi: WG Fastac T/29.1.2013 1(6) FASTAC T Myyntipäällyksen teksti Tuhoeläinten torjuntaan Tehoaine: alfa-sypermetriini 150 g/kg Valmistetyyppi: WG Haitallinen Ympäristölle vaarallinen Käyttötarkoitus: Tuhohyönteisten,

Lisätiedot

Kasvinsuojeluaineiden käyttö rikkakasvien ja hyönteisten torjunnassa; kasvinsuojelukuulumiset. Marja Poteri Metsäntutkimuslaitos Suonenjoki

Kasvinsuojeluaineiden käyttö rikkakasvien ja hyönteisten torjunnassa; kasvinsuojelukuulumiset. Marja Poteri Metsäntutkimuslaitos Suonenjoki Kasvinsuojeluaineiden käyttö rikkakasvien ja hyönteisten torjunnassa; kasvinsuojelukuulumiset Marja Poteri Metsäntutkimuslaitos Suonenjoki Herbisidikokeet kuusen paakkutaimilla 9 valmistetta testattu kevät-

Lisätiedot

Käytön rajoitukset: Varoaika: Nurmet 7 vrk. Mansikalla käsittely on sallittu vasta sadonkorjuun jälkeen.

Käytön rajoitukset: Varoaika: Nurmet 7 vrk. Mansikalla käsittely on sallittu vasta sadonkorjuun jälkeen. Maaatilan Klopyralidi SG/ 19.1.2015 1(2) MAATILAN KLOPYRALIDI SG Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Säilytä lasten ulottumattomissa. Förvaras oåtkomligt för barn. Noudata käyttöohjeita ihmisen

Lisätiedot

IP viljelyn ohjeet marjanviljelyyn. Suonenjoki Matias Rönnqvist Berner Oy

IP viljelyn ohjeet marjanviljelyyn. Suonenjoki Matias Rönnqvist Berner Oy IP viljelyn ohjeet marjanviljelyyn Suonenjoki 14.11.2013 Matias Rönnqvist Berner Oy Tarpeenmukainen kasvinsuojelu ei ole oireenmukainen kasvinsuojelu! Asetus integroidun torjunnan periaatteista 1. Kasvintuhoojien

Lisätiedot

Kasvinsuojeluaineiden ympäristörajoitusten muutoksia v

Kasvinsuojeluaineiden ympäristörajoitusten muutoksia v Kasvinsuojeluaineiden ympäristörajoitusten muutoksia v. 2014-2019 13.3.2019 Gallery 1788 Vesistörajoitusta Toistuvan käytön rajoitus 13.3.2019 poistettu. Maatilan Mankotsebi WG 3370 Vesistörajoitusta 4.3.2019

Lisätiedot

Karate Zeon-tekniikka. Tuhoeläinten torjunta-aine. vaarallinen. lambda-syhalotriini 100 g/l. Valmistetyyppi: CS

Karate Zeon-tekniikka. Tuhoeläinten torjunta-aine. vaarallinen. lambda-syhalotriini 100 g/l. Valmistetyyppi: CS Karate Zeon-tekniikka/20.11.2006 1(6) Karate Zeon-tekniikka Myyntipäällyksen teksti Tuhoeläinten torjunta-aine Tehoaine: lambda-syhalotriini 100 g/l Haitallinen Ympäristölle vaarallinen Valmistetyyppi:

Lisätiedot

Centium 36 CS/28.1.2015 1 (4)

Centium 36 CS/28.1.2015 1 (4) Centium 36 CS/28.1.2015 1 (4) Centium 36 CS Rikkakasvien torjuntaan Voi aiheuttaa pitkäaikaisia haittavaikutuksia vesieliöille. Kan ge skadliga långtidseffekter på vattenlevande organismer. Säilytä lasten

Lisätiedot

Käytön rajoitukset: Varoaika: Nurmet 7 vrk. Mansikalla käsittely on sallittu vasta sadonkorjuun jälkeen.

Käytön rajoitukset: Varoaika: Nurmet 7 vrk. Mansikalla käsittely on sallittu vasta sadonkorjuun jälkeen. Matrigon72 SG/ 23.1.2013 1(2) MATRIGON 72 SG Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Tehoaine: klopyralidi 720 g/kg Valmistetyyppi: SG Käyttötarkoitus: Leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan sokeri-,

Lisätiedot

Vuonna 2016 hyväksytyt valmisteet ja rinnakkaisvalmisteet Päivitetty

Vuonna 2016 hyväksytyt valmisteet ja rinnakkaisvalmisteet Päivitetty Vuonna 2016 hyväksytyt valmisteet ja rinnakkaisvalmisteet Päivitetty 22.12.2016 Sivu 1 / 5 Taulukko 1. Hyväksytyt uudet valmisteet Taulukko 2. Hyväksytyt rinnakkaisvalmisteet Taulukko 1. Hyväksytyt uudet

Lisätiedot

Karate 2.5 WG/7.2.2013 1(7)

Karate 2.5 WG/7.2.2013 1(7) Karate 2.5 WG/7.2.2013 1(7) KARATE 2.5 WG Myyntipäällyksen teksti Tuhoeläinten torjuntaan Tehoaine: lambda-syhalotriini 25 g/kg Haitallinen Ympäristölle vaarallinen Valmistetyyppi: WG Käyttötarkoitus:

Lisätiedot

Maatalous on kasvuala

Maatalous on kasvuala KASVINSUOJELU 2016 Maatalous on kasvuala Kulunut kasvukausi oli monin paikoin erittäin haasteellinen niin kylvöajan venymisen, kostean ja viileän alkukasvukauden sekä myöhäisen korjuun osalta. Lopputulos

Lisätiedot

Mavrik 2 F/ 20.11.2014 1 (6)

Mavrik 2 F/ 20.11.2014 1 (6) Mavrik 2 F/ 20.11.2014 1 (6) MAVRIK 2 F Tuhoeläinten torjuntaan Myyntipäällyksen teksti Varoitus Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Mycket giftigt för vattenlevande organismer

Lisätiedot

Calypso SC 480 laajennettu käyttöalue (minor use, aik. off label): käyttökohteet ja - ohjeet tuhohyönteisten torjunnassa

Calypso SC 480 laajennettu käyttöalue (minor use, aik. off label): käyttökohteet ja - ohjeet tuhohyönteisten torjunnassa Calypso SC 480 laajennettu käyttöalue (minor use, aik. off label): käyttökohteet ja - ohjeet tuhohyönteisten torjunnassa Calypso SC 480 on Suomessa hyväksytty hyönteisten torjuntaan mansikka-, omena-,

Lisätiedot

Kasvinsuojeluaineet ja niiden valinta lohkolle

Kasvinsuojeluaineet ja niiden valinta lohkolle Kasvinsuojeluaineet ja niiden valinta lohkolle Torjuntakynnykset Torjunnan taloudellinen kynnysarvo saavutetaan, kun rikkakasvien, kasvitautien tai tuholaisten vuoksi on odotettavissa olevien satotappioiden

Lisätiedot

Tuhoeläinten torjuntaan

Tuhoeläinten torjuntaan Sumi Alpha 5 FW/ 10.2.2015 1(5) SUMI ALPHA 5 FW Tuhoeläinten torjuntaan Myyntipäällyksen teksti Varoitus Haitallista nieltynä. Skadligt vid förtäring. Saattaa vahingoittaa elimiä. Kan orsaka organskador.

Lisätiedot

Kasvuohjelma 2015. Arto Markkula 0500-281717 @syngentaarto. Antti Jaakkola 040-7033558 @syngentaantti

Kasvuohjelma 2015. Arto Markkula 0500-281717 @syngentaarto. Antti Jaakkola 040-7033558 @syngentaantti Kasvuohjelma 2015 Arto Markkula 0500-281717 @syngentaarto Antti Jaakkola 040-7033558 @syngentaantti Tyypillinen gramma-aine vaalennus oraassa 2 Laikut 2-tahoisessa ohrassa 3 Laikut 2-tahoisissa ohrissa

Lisätiedot

Agil 100 EC/ 30.12.2014 1 (7) Vaara

Agil 100 EC/ 30.12.2014 1 (7) Vaara Agil 100 EC/ 30.12.2014 1 (7) Agil 100 EC Rikkakasvien torjuntaan Vaara Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Orsakar allvarlig ögonirritation. Epäillään aiheuttavan syöpää. Misstänks kunna orsaka cancer. Voi

Lisätiedot

Kasvinsuojelu nurmen tuotannossa

Kasvinsuojelu nurmen tuotannossa Marketing Team, Nordic Countries Kasvinsuojelu nurmen tuotannossa Joensuu 25.5.2012 Janne Laine, 040-5179365, janne.laine@bayer.com Sisältö 1. Rikkatorjunnan lähtökohtia 2. Oikea ruiskutusajankohta 3.

Lisätiedot

Kasvuohjelmaseminaari

Kasvuohjelmaseminaari Kasvuohjelmaseminaari UUTTA- JA AJANKOHTAISTA KASVINSUOJELUSTA Hämeenlinna 23.2.2011 Lasse Matikainen Kasvinsuojeluongelmat jatkuvat! Laadun merkitys korostuu yhä enemmän Tulevana kesänä viljatiloilla

Lisätiedot

Aurea CL + Yksinkertainen ja toimiva kokonaisuus

Aurea CL + Yksinkertainen ja toimiva kokonaisuus 2013 TM Öljykasvit, kasvava osa tulevaisuuden proteiiniomavaraisuutta Suomessa Kevätrypsi on Suomen tärkein ristikukkainen proteiinikasvi. Se on viljelyvarma maamme lyhyessä kasvukaudessa aina keskiseen

Lisätiedot

Hedelmien, marjojen ja vihannesten

Hedelmien, marjojen ja vihannesten Hedelmien, marjojen ja vihannesten viljelyyn SISÄLLYSLUETTELO Kasvitautien torjunta: Aliette 80 WG...4 Amistar...5 Amistar Top...6 Candit...6 Frupica SC...6 Maxim 100 FS...7 Moncut 40 SC...7 Revus...8

Lisätiedot

90 g/kg. 300 g/kg. 600 g/kg Perunaruton ja sipulin naattihomeen torjuntaan.

90 g/kg. 300 g/kg. 600 g/kg Perunaruton ja sipulin naattihomeen torjuntaan. Luettelo valmisteista, jotka kasvinsuojeluainerekisterissä 1.1.2016 Valmiste Rek.nro Tehoaine Pitoisuus Käyttötarkoitus Acanto 1944 Pikoksistrobiini 250 g/l Härmän, ruostetautien ja ränsistymistä edistävien

Lisätiedot

Muokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille.

Muokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille. Rehuherneen viljely Kasvulohkon valinta Herneen viljely onnistuu parhaiten ilmavilla, hyvärakenteisilla hietasavilla, jäykillä savikoilla ja hienoilla hiedoilla. Runsasmultaisia maita tulee välttää johtuen

Lisätiedot

Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana)

Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Rambo 360 S/KTTK/17.3.2004 1(8) RAMBO 360 S Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjunta-aine Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Valmistetyyppi: SL Käyttötarkoitus: Rikkakasvien

Lisätiedot

Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus 2011. Arto Markkula p. 0500 281717

Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus 2011. Arto Markkula p. 0500 281717 Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus 2011 Arto Markkula p. 0500 281717 Kasvinsuojelun haasteita lähitulevaisuudessa Kasvinsuojelun tarve ei pienene - Laatuvaatimukset, määrä Resistenssi: rikkakasvit,

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS KASVINSUOJELUSTA

AJANKOHTAISKATSAUS KASVINSUOJELUSTA 1.2.2017 AJANKOHTAISKATSAUS KASVINSUOJELUSTA Asmo Saarinen Viljelijän Berner Mikä on kannattavan viljantuotannon satotaso tämän hetken hintasuhteilla? Hinta /tn Satovaatimus v. 2016 kg/ha Satovaatimus*

Lisätiedot

Vilja & öljykasvit 2014

Vilja & öljykasvit 2014 Vilja & öljykasvit 2014 Arto Markkula Antti Jaakkola Tilan Oman Siemenen käyttö VYR:n mukaan viljoissa, etenkin kauroissa, on Fusarium-homeita Mikäli huonon itävyyden syynä on homeet, pitää siemen peitata

Lisätiedot

Käytön rajoitukset: Varoaika: Nurmet 7 vrk. Mansikalla käsittely on sallittu vasta sadonkorjuun jälkeen.

Käytön rajoitukset: Varoaika: Nurmet 7 vrk. Mansikalla käsittely on sallittu vasta sadonkorjuun jälkeen. Matrigon72 SG/ 19.12.2016 1(2) MATRIGON 72 SG Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Mycket giftigt för vattenlevande

Lisätiedot

MAATILAN DELTAMETRIINI Tuhoeläinten torjuntaan. vaarallinen. Tehoaine: deltametriini 50 g/l sisältää myös aromaattista liuotinta. Valmistetyyppi: EW

MAATILAN DELTAMETRIINI Tuhoeläinten torjuntaan. vaarallinen. Tehoaine: deltametriini 50 g/l sisältää myös aromaattista liuotinta. Valmistetyyppi: EW Maatilan Deltametriini/ 20.9.2012 1 (8) MAATILAN DELTAMETRIINI Tuhoeläinten torjuntaan Myyntipäällyksen teksti Haitallinen Ympäristölle vaarallinen Tehoaine: deltametriini 50 g/l sisältää myös aromaattista

Lisätiedot

Avaimet öljykasvisatojen nousuun kasvinsuojelutoimenpiteet

Avaimet öljykasvisatojen nousuun kasvinsuojelutoimenpiteet Avaimet öljykasvisatojen nousuun kasvinsuojelutoimenpiteet Asko Hannukkala, Pauliina Laitinen, Erja Huusela-Veistola, Arjo Kangas & Pirjo Peltonen-Sainio MTT, Kasvintuotannon tutkimus Rypsinostehanke 2007-2009

Lisätiedot

Mirador 250 SC / (5)

Mirador 250 SC / (5) Mirador 250 SC / 11.11.2010 1 (5) Mirador 250 SC Kasvitautien torjuntaan Tehoaine: atsoksistrobiini 250 g/l Ympäristölle vaarallinen Valmistetyyppi: SC Käyttötarkoitus: Härmän ja ruostetautien torjuntaan

Lisätiedot

glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana)

glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Rodeo/KTTK 10.1.2006 1 (8) RODEO Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjunta-aine Ärsyttävä Ympäristölle vaarallinen Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Valmistetyyppi:

Lisätiedot

Maatilan Deltametriini. Tuhoeläinten torjuntaan. vaarallinen. Tehoaine: deltametriini 50 g/l sisältää myös aromaattista liuotinta. Valmistetyyppi: EW

Maatilan Deltametriini. Tuhoeläinten torjuntaan. vaarallinen. Tehoaine: deltametriini 50 g/l sisältää myös aromaattista liuotinta. Valmistetyyppi: EW Maatilan deltametriini 28.11.2013 1 (7) Maatilan Deltametriini Tuhoeläinten torjuntaan Myyntipäällyksen teksti Haitallinen Ympäristölle vaarallinen Tehoaine: deltametriini 50 g/l sisältää myös aromaattista

Lisätiedot

Valkuaiskasvien kasvinsuojeluhaasteet

Valkuaiskasvien kasvinsuojeluhaasteet Valkuaiskasvien kasvinsuojeluhaasteet Erja Huusela-Veistola & Asko Hannukkala MTT Kasvintuotannon tutkimus etunimi.sukunimi@mtt.fi OMAVARA-hankkeen loppuseminaari 19.3.2013 Kasvintuhoojariskit valkuaiskasveilla

Lisätiedot

Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana)

Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Glyfomax Bio/23.1.2013 1(8) GLYFOMAX BIO Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Valmistetyyppi: SL Käyttötarkoitus: Rikkakasvien

Lisätiedot

HOITO-OHJEET. Viljelylaatikot

HOITO-OHJEET. Viljelylaatikot HOITO-OHJEET Viljelylaatikot Viljelylaatikoiden malleja Viljeltävistä kasveista yleistä Tarkista siemenien tuoteselosteesta tarvitseeko esikasvatusta, erityistä lämpöä (kasvihuone), soveltuuko avomaalle

Lisätiedot

Myyntipäällyksen teksti

Myyntipäällyksen teksti Ariane S/ 21.11.2011 1 (3) ARIANE S Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Tehoaineet MCPA 200 g/l fluroksipyyri 40 g/l klopyralidi 20 g/l Ärsyttävä Ympäristölle vaarallinen Valmistetyyppi: EW

Lisätiedot

Kasvinsuojelun kuulumisia. Metsätaimitarhapäivät Marja Poteri

Kasvinsuojelun kuulumisia. Metsätaimitarhapäivät Marja Poteri Kasvinsuojelun kuulumisia Metsätaimitarhapäivät 3.2.2016 Marja Poteri 1 Valmisteiden minor use - ja hätälupa (120 vrk) haku Käyttökohde Tehoaine Valmiste Hakuaika Päätös Voimassa Hakijat maksasammal kinoklamiini

Lisätiedot

Kasvitautien ja rikkakasvien resistenssi Kasvinsuojeluaineiden taloudellinen käyttö Syysviljojen kasvinsuojelu Kevätviljojen kasvinsuojelu Muut

Kasvitautien ja rikkakasvien resistenssi Kasvinsuojeluaineiden taloudellinen käyttö Syysviljojen kasvinsuojelu Kevätviljojen kasvinsuojelu Muut Petri Lintukangas Kasvitautien ja rikkakasvien resistenssi Kasvinsuojeluaineiden taloudellinen käyttö Syysviljojen kasvinsuojelu Kevätviljojen kasvinsuojelu Muut kasvit kasvinsuojelu RESISTENSSIRISKI...

Lisätiedot

KASVINSUOJELU RATKAISUT

KASVINSUOJELU RATKAISUT 2018 Marjojen ja vihannesten KASVINSUOJELU RATKAISUT Viljelyohjelma puhelinneuvonta UUSI NUMERO 0207 708 708 Päivystys klo 8-20 (1.5. - 16.7.) www.lantmannenagro.fi SISÄLLYSLUETTELO Bluesil... 3 Signum...

Lisätiedot

Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet

Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet Peppi Laine, MTT Kasvinsuojelu, Jokioinen Taudin esiintymisen edellytykset: Taudille suotuisa säätila??? Kylvösiemen, peittaus, muokkaus, viljelykierto,

Lisätiedot

ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT

ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT 1 Havaintoja kasvukaudelta Kasvukausi oli haastava, lämpösummaa kertyi todella hitaasti Rikkakasvien kasvuajankohdissa suuria vaihteluita, joten

Lisätiedot

Kuminan viljelyopas 2016. Handbok över kumminodling 2016

Kuminan viljelyopas 2016. Handbok över kumminodling 2016 Kuminan viljelyopas 2016 Handbok över kumminodling 2016 SISÄLTÖ Johdanto 1. Millainen kasvi kumina on?. 2. Millainen lohko sopii kuminalle? 3. Muokkaus ja kylvötekniikka 4. Kylvösiemenmäärä 5. Kalkitus

Lisätiedot

Syngentan kasvinsuojeluopas. Mansikalle

Syngentan kasvinsuojeluopas. Mansikalle Syngentan kasvinsuojeluopas Mansikalle Mansikan merkittävimmät kasvintuhoojat Harmaahome Harmaahome voi heikentää merkittävästi mansikkasadon määrää ja laatua. Harmaahome iskee kasvustoon kukinnan aikana

Lisätiedot

Haasteita ja mahdollisuuksia

Haasteita ja mahdollisuuksia Haasteita ja mahdollisuuksia Vuoteen 2015 siirrytään monin tavoin haasteellisissa oloissa. Maataloustuotteiden hintataso on laskenut parin maailmanlaajuisesti hyvän satovuoden ja niitä seuranneiden varastotasojen

Lisätiedot

Vuonna 2015 hyväksytyt valmisteet ja rinnakkaisvalmisteet Päivitetty 25.11.2015

Vuonna 2015 hyväksytyt valmisteet ja rinnakkaisvalmisteet Päivitetty 25.11.2015 Vuonna 2015 hyväksytyt valmisteet ja rinnakkaisvalmisteet Päivitetty 25.11.2015 Sivu 1 / 6 Taulukko 1. Hyväksytyt uudet valmisteet Taulukko 2. Hyväksytyt rinnakkaisvalmisteet Taulukko 1. Hyväksytyt uudet

Lisätiedot

Herbisidien tehoerot viljojen rikkakasvitorjunnassa

Herbisidien tehoerot viljojen rikkakasvitorjunnassa Herbisidien tehoerot viljojen rikkakasvitorjunnassa 1 Heikki Jalli. Tapio Kujala Luke etunimi.sukunimi @luke.fi Rikkakasvien kasvun säätely kemiallisesti perustuu pellon rikkakasvilajiston tuntemiseen

Lisätiedot

Viljakokeiden tuloksia MTT Ruukista Miika Hartikainen, MTT Ruukki

Viljakokeiden tuloksia MTT Ruukista Miika Hartikainen, MTT Ruukki Viljakokeiden tuloksia MTT Ruukista 2013 Miika Hartikainen, MTT Ruukki Säätiedot Ohran lajikekokeet Kauran lajikekokeet Vehnän lajikekokeet KERE: Greening Effect tautiainekoe KERE: Tautitorjuntakokeet

Lisätiedot

Kasvuohjelmaseminaari

Kasvuohjelmaseminaari Kasvuohjelmaseminaari Hämeenlinna Pekka Lipsanen Kevätvehnän typpilannoitusoptimit Rapsin lannoitusoptimi Pelkkä typpi ei riitä hyvään satoon Tasapainoisesti lannoitettu rapsi : Tuotti 800 kg suuremman

Lisätiedot