Haasteita ja mahdollisuuksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haasteita ja mahdollisuuksia"

Transkriptio

1 Haasteita ja mahdollisuuksia Vuoteen 2015 siirrytään monin tavoin haasteellisissa oloissa. Maataloustuotteiden hintataso on laskenut parin maailmanlaajuisesti hyvän satovuoden ja niitä seuranneiden varastotasojen nousun myötä. Maailmanpolitiikan myrskyt ovat ulottaneet vaikutuksensa suomalaisille maitotiloille asti. Maatalouden tukijärjestelmä on uudistumassa, mutta sen yksityiskohdat eivät tätä kirjoitettaessa ole edelleenkään tiedossa. Kustannuspuolella öljyn hinnan lasku ja ennustettu hinnan asettuminen totuttua alemmalle tasolle jopa pidemmäksi aikaa tuo hieman helpotusta tilanteeseen. Avoimilla markkinoilla markkinahinnat vaihtelevat kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tämä tuo mukanaan sekä haasteita että mahdollisuuksia. Viljamarkkinoilla oikea myynnin ajoitus sekä erilaisten markkinainstrumenttien käyttö antavat asiaan vihkiytyneelle keinoja tasoittaa hintojen vaihtelua. Maailmanpolitiikan epävarmuustekijät, jotka saattavat lyhyellä aikavälillä vaikuttaa maataloustuotteiden hintatasoon alentavasti, luovat tarvetta paikallisen tuotannon turvaamiselle. Viljelijän kannalta maataloustuotannon on oltava kannattavaa, olipa tilanne edellä mainittujen asioiden suhteen mikä tahansa. Silloin avainasemaan nousee tuotannon tehokkuus. Käytetyistä viljelypanoksista on otettava kaikki irti niin hyötyvät sekä viljelijä että ympäristö. Kasvinsuojeluaineiden oikeaoppisella käytöllä on viljelypanoksien hyödyntämisessä tärkeä rooli. On myös otettava huomioon, että sato on vain niin suuri kuin mitä ensimmäinen satoa rajoittava tekijä sallii. Runsas lannoitteiden käyttö ei kannata, jos pellon kasvukunto tai vesitalous eivät ole kunnossa tai hivenravinteista on puutetta. Kasvitautien torjunta-aineiden käyttö on tärkeä osa tehokasta ravinteiden kotiutusta. Suomessa kasvitautien torjunta-aineita käytetään arviolta noin 40 %:lla viljojen viljelyalasta, kun luku Ruotsissa on noin 60 % ja Tanskassa noin 90 %. Vaikka olosuhteet ja viljelytavat ovatkin jossain määrin erilaisia, lienee myös meillä syytä arvioida, olisiko torjunta-alan lisääminen aiheellista. Kasvitautipaine Suomen pelloilla ei ainakaan vähene kyntämättä viljelyn, usein melko yksipuolisen viljelykierron ja lämpenevän ilmaston seurauksena. Unohtaa ei myöskään sovi tautitorjunnan positiivisia vaikutuksia sadon laatuun. Hyvälaatuinen sato on myös helpompi markkinoida asia joka korostuu etenkin vaikeassa markkinatilanteessa. Hyvälaatuisia ja kestävällä tavalla tuotettuja maataloustuotteita tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Bayer CropScience tarjoaa ratkaisuja tavoitteenaan, että Sinä viljelijänä saavuttaisit parhaan tuloksen. Hyvää viljelykautta 2015 toivottaen, Bayer CropScience 3 Copyright Bayer Oy

2 Baytan I Viljojen peittaus Markkinoiden ainoa jauhepeittausaine viljoille. Erittäin laajatehoinen. Vahvistaa juuria. Viljelykasvi Ohra, vehnä, kaura Peittausajankohta Ennen kylvöä tai kylvön yhteydessä. Annostelu 150 g/100 kg siementä. Max. 200 g/100 kg siementä käytetään yleensä kauran tai viirutaudin pahoin saastuttamien ohraerien peittaukseen. Imeytyy siemenen pinnalta juuriin ja siitä lehtiin. Estää taudin leviämisen siemenestä. Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä 1/200 g/100 kg siementä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Käytetään sellaisenaan Sateenkesto - Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina, jos käyttömäärä on max. 150 g/100 kg siementä. Käyttömäärällä yli 150 g/100 kg - max. 200 g/100 perättäisten vuosien käytön rajoitus Käyttö pohjavesialueilla a Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa - viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla Varoaika - Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus 5 kg/1 x 5 kg, 25 kg/1 x 25 kg Formulaatio DS, jauhemainen Tehoaineet Triadimenoli 150 g/l, imatsaliili 25 g/l Alhaisin käyttölämpötila +0 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.* Valmiste ei ole altis jäätymiselle. Resistenssiluokitus (FRAC) Luokka 3. Valmistetta voi käyttää samalla peltolohkolla useana vuonna peräkkäin. HUOM! Perättäiskäytön ympäristörajoitus käyttömäärällä yli 150 g/100 kg! *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkattu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 C lämpötiloille. Käyttövinkkejä: Siemen peitataan eräpeittauslaitteessa tai betonisekoittajassa ulkona tai rakennuksessa, jossa on hyvä tuuletus. Laite täytetään puoliksi siemenillä ja tarvittava peittausainemäärä lisätään. Laite suljetaan tiiviisti ja sitä pyöritetään 5 minuutin ajan. Kylvökoneessa olevaa peittauslaitetta sekä peittausruuvia käytetään siitä annettujen ohjeiden mukaan. 4 Copyright Bayer Oy

3 Baytan Universal Viljojen peittaus Markkinoiden laajatehoisin peittausaine. Suosituin sen luotettavuus tunnetaan. Vesipohjainen helppokäyttöinen. Vahvistaa juuria. Tehoaa mm. siemenlevintäiseen punahomeeseen. Viljelykasvi Peittausajankohta Annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Ohra, kevät- ja syysvehnä, kaura, ruis, ruisvehnä Peittaus tehdään ennen kylvöä tai kylvön yhteydessä, kun lämpötila on yli 0 C astetta. Korkeampi lämpötila parantaa juoksevuutta. 300 ml/100 kg siementä. Max. 400 ml/100 kg siementä voidaan käyttää viirutaudin pahoin saastuttamien ohraerien sekä lumihomeelle alttiille kasvulohkoille kylvettävien syysviljaerien peittaukseen. Imeytyy siemenen pinnalta juuriin ja siitä lehtiin. Estää taudin leviämisen siemenestä. 1/400 ml/100 kg siementä Valmistetta suositellaan käytettäväksi laimentamattomana. Tarvittaessa voidaan lisätä vettä. Suositeltava vesimäärä on 100 ml vettä/300 ml peittausainetta 100 kg siementä kohti. Sateenkesto - Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina, jos käyttömäärä on max. 300 ml/100 kg siementä Käyttö pohjavesialueilla a Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa - viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla Varoaika - Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus 10 l/2 10 l, 200 l/1 x 200 l, l/1 x l Formulaatio FS, nestemäinen Tehoaineet Triadimenoli 75 g/l, imatsaliili 10 g/l, fuberidatsoli 9 g/l Alhaisin käyttölämpötila Yli 0 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.* Resistenssiluokitus Luokka 3/1. Valmistetta voi käyttää samalla peltolohkolla useana vuonna peräkkäin. HUOM! Perättäiskäytön ympäristörajoitus käyttömäärällä yli 300 ml/100 kg! *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkattu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 C lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään +5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. Käyttövinkkejä: Käsittely valmisteella voi heikentää siemenen juoksevuutta etenkin välittömästi käsittelyn jälkeen. Siementä ei suositella peitattavaksi suoraan kylvökoneen säiliöön juuri ennen kylvöä tai tyhjennysaukoltaan pieneen siiloon. Valmisteen kuivuminen siemenen pintaan ja kosteuden tasaantuminen viljamassassa parantavat juoksevuutta. Oikean kylvömäärän varmistamiseksi peitatulla siemenellä tulee tehdä kylvökoneen kiertokoe. Pakkausta on ravistettava huolellisesti ennen peittauksen aloittamista. Siirryttäessä käyttämään muita vesipohjaisia peittausaineita riittää laitteen puhdistukseen vesi. Peitattaessa Baytanilla liuotinpohjaisen valmisteen jälkeen pese peittauslaitteet perusteellisesti isopropanolia tai alkoholia sisältävillä puhdistusaineilla. 5 Copyright Bayer Oy

4 Attribut Super Rikkakasvien torjuntaan viljoilla Markkinoiden tehokkain valikoiva valmiste juolavehnän torjuntaan. Laajatehoinen yhdistelmä juolavehnän ja muiden rikkojen torjuntaan kevät- ja syysvehnällä. Erinomainen teho mm. syysitoiseen saunakukkaan ja mataraan. Savimailla pitkäkestoinen teho. Viljelykasvi Ruiskutusajankohta Annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa kasvukaudessa Sateenkesto Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Varoaika - Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna, sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus Formulaatio Tehoaineet Kevät- ja syysvehnä 3 4 lehtivaiheesta viljan 2-solmuvaiheeseen 100 ml/ha Sekator OD + Attribut 60 g/ha + kiinnite 1 dl/ha Lehti- ja maavaikutteinen. Rikat lopettavat kasvun heti, vaikutukset näkyvät 2 viikossa ja rikat kuolevat 4 6 viikon sisällä. 1/60 g Attribut ja 100 ml Sekator l/ha 2 h Ei sallittua Viuhkasuuttimilla ja tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (50 90 % vähennys): 3 m Rypsi ja rapsi ilman maan muokkausta. Käsittelyä seuraavana syksynä saa lohkolle kylvää ainoastaan syysviljaa. Kylvettäessä sokerijuurikasta maa on kynnettävä tai kevytmuokattava. 1 kpl Sekator OD ja 2 kpl 300 g Attribut SG/4 Sekator OD, nestemäinen; Attribut SG, rae Sekator: Amidosulfuroni 100 g/l, Jodosulfuroni 25 g/l. Attribut SG: Propoksikarbatsoni 700 g/kg Alhaisin käyttölämpötila + 5 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä*. Resistenssiluokitus (HRAC) B. Valmistetta voidaan käyttää 3 4 vuotta peräkkäin samalla peltolohkolla, jonka jälkeen on suositeltavaa ruiskuttaa toimintatavaltaan erilaisella valmisteella. *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkittu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 asteen lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään 5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. Ruiskutusvinkkejä: Attribut SG:tä tulee aina käyttää samanaikaisesti Sekator OD:n kanssa. Paras teho saadaan lämpimällä säällä maaperän ollessa kostea. Pyri välttämään ruiskuttamista juuri ennen pakkasyötä ja pitkään kestäneiden hallojen sekä kuivan jakson aikana. CCC-korrensääde voidaan ruiskuttaa tankkiseoksena Attribut Superin kanssa vain hyvissä olosuhteissa. Valvatti ja ohdake voidaan torjua korrenkasvun alussa lisäämällä tankkiseokseen MCPA 1 l/ha. 6 Copyright Bayer Oy

5 Oxitril Rikkakasvien torjuntaan viljoilla Erinomainen valmiste seoksiin pienannosaineiden kanssa. Tehoaa hyvin mm. orvokkiin ja pihatähtimöön. Ehkäisee vastustuskykyisten rikkakasvikantojen kehittymistä. Helposti sekoittuva ja käytettävä tuote. Viljelykasvi Ruiskutusajankohta Annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Sateenkesto Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Ohra, kevät- ja syysvehnä, kaura, ruis, ruisvehnä Pensomisen alusta (viljan ollessa 2 3 lehtivaiheessa) korrenkasvun alkuun (1- solmuvaiheeseen). Kevät- ja syysviljoilla sekä apilattomien nurmien suojaviljoilla: 0,5 0,75 l/ha Lehtivaikutteinen. Käsittelyn jälkeen rikkakasvien kasvu pysähtyy heti, ja lehtien kellastuminen ja jopa pintasolukon palaminen alkavat näkyä jo muutamassa päivässä. Rikkakasvit ovat täysin kuolleita noin 2 3 viikon kuluttua käsittelystä. 1/0, l/ha 1 h a Viuhkasuuttimilla: Ei sallittu Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: Ei sallittu 50 % vähennyksellä, 20 m 75 % vähennyksellä ja 10 m 90 % vähennyksellä. Varoaika - Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus 3 l (kanisterikoko Logran Plus Oxitril-pakkaukseen) ja 5 l/4 5 l Formulaatio EC, nestemäinen Tehoaineet Bromoksiniili 200 g/l, Ioksiniili 200 g/l Alhaisin käyttölämpötila + 2 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.* Resistenssiluokitus (HRAC) Luokka C3. Oxitril ehkäisee pienannosaineita kestävien pihatähtimökantojen (vesiheinä) kehittymistä. *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkittu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 asteen lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään 5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. Ruiskutusvinkkejä: Oxitril 0,5 l/ha + Logran 20 g/ha (Logran Plus Oxitril) antaa erittäin laajan ja hyvän tehon. Oxitril 0,5 l/ha sopii erinomaisesti seokseen myös Ratio SX:n kanssa. Oxitrilin ja Logranin seos ei sovi suojaviljoille. Käsittelyn jälkeen voi kauralla näkyä ohimenevää vaalenemista. Paras ruiskutustulos saavutetaan rikkakasvien ollessa pieniä. 7 Copyright Bayer Oy

6 Puma Extra Hukkakauran ja luohon torjuntaan viljoilla Erikoisvalmiste hukkakauran ja luohon torjuntaan. Testatut tankkiseokset soveltuu seoksiin useiden mataraan tehoavien valmisteiden kanssa. Sopii myös pohjavesialueille. Viljelykasvi Ruiskutusajankohta Annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Sateenkesto Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Ohra, kevät- ja syysvehnä, ruis, ruisvehnä Pensomisen alusta (viljan ollessa 2 3 lehtivaiheessa) korrenkasvun alkuun (1- solmuvaiheeseen). Kevätviljat: 1,0 1,2 l/ha Syysviljat: 0,8 1,2 l/ha Lehtivaikutteinen. Käsittelyn jälkeen hukkakauran kasvu pysähtyy heti ja hukkakaurat kuolevat n. 3 4 viikon kuluttua ruiskutuksesta. Mitä lämpimämpi sää, sen nopeammin valmiste tehoaa. 1/1, l/ha 1 h a Viuhkasuuttimilla: 3 m Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 3 m Varoaika - Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus 5 l/4 5 l Formulaatio EW, nestemäinen Tehoaineet Fenoksaproppi-P-etyyli 75 g/l Alhaisin/Korkein käyttölämpötila + 5/+ 20 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä*. Resistenssiluokitus (HRAC) Luokka A. Valmistetta voidaan käyttää samalla lohkolla useita vuosia peräkkäin, mutta välillä on suositeltavaa torjua toisella hukkakauraan tehoavalla valmisteella. *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkittu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 asteen lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään 5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. Ruiskutusvinkkejä: 1 2 dl/ha kiinnitettä varmentaa tehon varsinkin kuivissa olosuhteissa. Ruiskuta tankkiseoksia vain hyvissä olosuhteissa. Tarkista seosaineen sopivuus Puma Extran kanssa. Esim. Tooler, Express SX ja Ratio SX soveltuvat hyvin tankkiseoksiin. Vältä useamman aineen seoksia. Normaaleissa olosuhteissa pyri torjumaan hukkakaura ajoissa ennen viljan korrenkasvun alkua. Kuivissa olosuhteissa torju hukkakaura viljan 1-solmuvaiheessa. Ruiskuta tällöin vain aamulla tai yöllä ja vältä tankkiseoksia. Suositeltava ruiskutussää on pilvipoutainen lämpötilan ollessa ºC. Erityisesti YARA Vita Gramitrel + Puma Extra - seosta ei suositella käytettäväksi Puman tehon heikkenemisen takia. 8 Copyright Bayer Oy

7 Sekator OD Rikkakasvien torjuntaan viljoilla Nestemäinen pienannosaine huippuluokan OD-formulaatilla. Tehoaa erinomaisesti mm. mataraan, savikkaan ja syysitoiseen saunakukkaan. Tehoaa myös viileissä olosuhteissa. Soveltuu hyvin varsinkin kevytmuokatuille ja suorakylvetyille lohkoille. Viljelykasvi Ruiskutusajankohta Annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Sateenkesto Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Ohra, kevät- ja syysvehnä, ruis, ruisvehnä Pensomisen alusta (viljan ollessa 2 3 lehtivaiheessa) korrenkasvun alkuun (2 solmuvaiheeseen). Kevätviljoilla: ml/ha + kiinnite 1 dl/ha Syysviljoilla: ml/ha + kiinnite 1 dl/ha Lehtivaikutteinen. Käsittelyn jälkeen rikkakasvien kasvu pysähtyy heti ja näkyvät oireet ilmaantuvat n. 2 viikon kuluttua käsittelystä. Rikkakasvit ovat täysin kuolleita 4 6 viikon kuluttua käsittelystä. 1/0, l/ha 2 h sallittua Viuhkasuuttimilla: 3 m Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 3 m Varoaika - Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus 1 litraa/12 1 l Formulaatio OD (öljymäinen), nestemäinen Tehoaineet Amidosulfuroni 100 g/l, jodosulfuroni-metyyli-natrium 25 g/l Alhaisin käyttölämpötila +5 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.* Resistenssiluokitus (HRAC) Luokka B (ALS-inhibiittori). Valmistetta voidaan käyttää 3-4 vuotta peräkkäin samalla peltolohkolla, jonka jälkeen on suositeltavaa ruiskuttaa toimintatavaltaan erilaisella valmisteella. *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkittu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 asteen lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään 5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. Ruiskutusvinkkejä: Huom! Ei sovellu kauralle. Sekator 75 ml/ha + MCPA 1 2 l/ha torjuu tehokkaasti myös ohdaketta ja valvattia lämpötilan ollessa vähintään +10 astetta. MCPA toimii myös kiinnitteenä. Oxitrilia voi sekoittaa annoksella 0,5 l/ha Sekatorin kanssa, jolloin saadaan hyvä teho myös orvokkiin. Valmisteella saadaan varmin ja paras teho pienikokoisiin rikkoihin. 100 ml/ha annos tehoaa kuitenkin cm korkeaan mataraan ja 150 ml/ha annos cm korkeaan saunakukkaan. Orvokkia, peippiä ja emäkkiä torjuttaessa suositellaan käytettäväksi suurinta käyttömäärää. Kasvustoa ei pidä ruiskuttaa mikäli välittömästi ruiskutusta seuraavina öinä on odotettavissa hallaa. YARA Vita Gramitrel + Sekator - seosta ei suositella käytettäväksi Sekatorin tehon heikkenemisen takia. 9 Copyright Bayer Oy

8 Senkor SC 600 Rikkakasvien torjuntaan perunalla ja porkkanalla Uusi valmiste rikkakasvien torjuntaan perunalla ja porkkanalla. Teho rikkakasveihin on entistäkin parempi. Nestemäinen SC-formulaatti - helppo käyttää. Kompakti 1 litran purkki. Sopii hyvin myös tankkiseoksiin. Soveltuu myös porkkanan rikkatorjuntaan* Vanhan raemaisen Senkor WG:n käyttö on sallittua vuoden 2015 loppuun asti. UUTUUS! Viljelykasvi Ruiskutusajankohta ja annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Sateenkesto Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Varoaika - Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus Peruna Ennen taimettumista: Vähämultaiset hietamaat 0,35 0,58 l/ha; Muut maalajit: 0,4 0,58 l/ha. Taimettumisen jälkeen: Vähämultaiset hietamaat 0,25 0,35 l/ha; Muut maalajit: 0,35 0,45 l/ha. Jaettu käyttö: 0,25 0,35 l/ha ennen taimettumista ja 0,23 l/ha taimettumisen jälkeen. Lehti- ja maavaikutteinen. Käsittelyn jälkeen rikkakasvien kasvu pysähtyy heti ja rikkakasvit kuolevat n. kolmen viikon kuluttua ruiskutuksesta. 2/0, l/ha 1-2 h sallittua Viuhkasuuttimilla: 3 m Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 3 m Samana vuonna ei käsitellyllä lohkolla saa viljellä muita viljelykasveja eikä seuraavanakaan vuonna ristikukkaiskasveja (kaali, lanttu, nauris, rypsi, rapsi, camelina). 1 l/12 1 l Formulaatio Tehoaineet SC, nestemäinen Metributsiini 600 g/l Alhaisin käyttölämpötila + 10 C Valmisteen säilytys Resistenssiluokitus (HRAC) Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.** Luokka C1. Riski kestävien rikkakasvikantojen muodostumiselle on alhainen. Seos esim. Fenixin kanssa alentaa entisestään riskiä. *Tutustu valmisteen etikettiin torjuttaessa rikkoja porkkanalla. **Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkittu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 asteen lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään 5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. Ruiskutusvinkkejä: Tehoaa hyvin useimpiin yrttimäisiin siemenrikkakasveihin ja kylänurmikkaan sekä tyydyttävästi peippiin ja tatarlajeihin. Parempi teho mataraan, kiertotattareeseen ja ohdakkeeseen saadaan jaetulla käsittelyllä ja maan ollessa kostea. Paras tulos saadaan ruiskutettaessa lämpimällä säällä maan ollessa kosteata. Ruiskutusta yli +25 asteen lämpötilassa on vältettävä. Perunalajikkeiden kestävyydessä voi olla eroja, kun ruiskutus tehdään perunan ollessa taimella. Ei suositella Fambo-lajikkeelle vioittumisvaaran takia. 10 Copyright Bayer Oy

9 Betanal SE Rikkakasvien torjunta sokeri-, rehu- ja punajuurikkaalta sekä mansikalta Luotettava valmiste rikkatorjuntaan. Turvallinen juurikkaalle. Tarvitaan seoksissa lähes aina. Käyttömäärät viljelykierron mukaan. Soveltuu myös sokeri-, rehu- ja punajuurikkaan sekä mansikan rikkatorjuntaan* Viljelykasvi Ruiskutusajankohta ja annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Sateenkesto Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Varoaika - Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Sokerijuurikas Ruiskutus rikkakasvien ollessa pienellä taimella eli korkeintaan 2 4 lehtiasteella. Betanal SE-valmisteen käyttö riippuu ruiskutusten lukumäärästä. Esimerkki kolmen ruiskutuksen ohjelmasta: Valmistetta ruiskutetaan seoksena Goltixin ja Tramatin kanssa hiekka-, hieta- ja hiesumailla 1,0 1,5 l/ ha ja savi- ja multamailla 1,5 2,0 l/ha. Muut ruiskutusohjelmat käyttömäärineen löytyvät valmisteen etiketistä ja katalogin sivulta 32 (sokerijuurikkaan kasvinsuojelu). Lehtivaikutteinen. Käsittelyn jälkeen oireet näkyvät viikossa kellastumisena ja lehtien reunojen palamisena. 3/6,0 l/ha (Fenmedifaamin vuosittainen max. annos (6 l/ha) ei saa ylittyä lisäämällä muuta fenmedifaami-valmistetta) l/ha 2 h Viuhkasuuttimilla: 3 m Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 3 m Pakkauskoko/tukkupakkaus Formulaatio Tehoaineet 10 l/2 10 l SE, nestemäinen Fenmedifaami 160 g/l Alhaisin/korkein käyttölämpötila +10/+20 C Valmisteen säilytys Resistenssiluokitus (HRAC) Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.** Luokka C1. Riski kestävien rikkakasvikantojen muodostumiselle on alhainen. Seos muiden valmisteiden kanssa alentaa entisestään riskiä. * Tarkista punajuurikkaan ja mansikan käyttöohjeet tuotteen etiketistä **Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkattu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -20 C lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään +5 C lämpötilaan ennen käyttöä. Ruiskutusvinkkejä: Kuivissa kasvuoloissa torjuntateho vai jäädä heikoksi, mutta helteisissä ja kosteissa oloissa sokeri- ja punajuurikas ovat alttiita vioituksille. Valmisteen kanssa on aina käytettävä tehon varmentajaa (esim. öljyä 0,3 1,0 l/ha kevyillä mailla ja 0,5 1,5 l/ha savi- ja multamailla). Öljyn määrä sopeutetaan ruiskutusolosuhteisiin ja rikkakasvien kokoon. Kuivissa ja/tai kylmissä oloissa öljymäärät ovat suurimmat. Päivälämpötilan ollessa yli +20 ºC suurimmat öljymäärät voivat vioittaa juurikasta. Teho mataraan ja pihatattareen on riittämätön. 11 Copyright Bayer Oy

10 Betanal Progress SE Rikkakasvien torjunta sokeri- ja punajuurikkaalla Laajatehoisin valmiste rikkatorjuntaan. Turvallinen juurikkaalle. Kolme tehoainetta tehoaa mm. mataraan ja tattariin. Käyttömäärät viljelykierron mukaan. Soveltuu myös punajuurikkaan rikkatorjuntaan* Viljelykasvi Ruiskutusajankohta ja annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Sateenkesto Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Sokerijuurikas Ruiskutus rikkakasvien ollessa pienellä taimella eli korkeintaan 2 4 lehtiasteella. Betanal Progress-valmisteen käyttö riippuu kasvinvuorotuksesta ja ruiskutusten lukumäärästä. Esimerkki kolmen ruiskutuksen ohjelmasta kun juurikasta viljellään kahtena vuonna kolmesta: Valmistetta käytetään seoksena Goltixin ja Betanal SE:n kanssa joka kerta, kun uudet taimettuneet rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella. Ensimmäisessä ruiskutuksessa Betanal Progressin käyttömäärä on karkeilla kivennäismailla 0,8 1,0 l/ha ja savi- ja multamailla 1,0 1,4 l/ha. Toisessa ruiskutuksessa (7 12 vrk edellisestä) Progressin käyttömäärä on karkeilla kivennäismailla 0,8 1,2 l/ha ja savi- ja multamailla 1,0 1,2 l/ha. Kolmannessa ruiskutuksessa Betanal Progressin määrä kevyillä mailla on 1,0 1,5 l/ha ja savi- ja multamailla 1,3 1,6 l/ha. Muut ruiskutusohjelmat käyttömäärineen löytyvät valmisteen etiketistä ja katalogin sivulta 32 (sokerijuurikkaan kasvinsuojelu). Lehtivaikutteinen. Käsittelyn jälkeen oireet näkyvät viikossa kellastumisena ja lehtien reunojen palamisena. 3/2,9 l/ha kun juurikasta viljellään joka vuosi; 3/4,3 l/ha kun juurikasta viljellään kahtena vuonna peräkkäin. Etofumesaatin suurin sallittu annostelu samalla lohkolla (1000 g/ha kolmen vuoden aikana) ei saa ylittyä lisäämällä muita samaa tehoainetta sisältäviä valmisteita l/ha 2 h Sallittua salaojitetulla pellolla. Jos pohjamaa on läpäisevää maalajia (HHt tai sitä karkeampi), voidaan valmistetta käyttää enintään joka toinen vuosi pienimmällä mahdollisella annostuksella. Jos maalaji on HHt:ä hienojakoisempaa tai käytettäessä riviruiskua, voidaan valmistetta käyttää joka vuosi pienimmällä mahdollisella annoksella. Viuhkasuuttimilla: 3 m Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 3 m Varoaika - Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus 10 l/2 10 l Formulaatio SE, nestemäinen Tehoaineet Etofumesaatti 115 g/l, Fenmedifaami 75 g/l, Desmedifaami 15 g/l Alhaisin/korkein käyttölämpötila +10/+20 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.** Resistenssiluokitus (HRAC) Luokka C1/N. Riski kestävien rikkakasvikantojen muodostumiselle on alhainen. Seos muiden valmisteiden kanssa alentaa entisestään riskiä. * Tarkista punajuurikkaan käyttöohjeet tuotteen etiketistä **Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkattu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -20 C lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään +5 C lämpötilaan ennen käyttöä. Ruiskutusvinkkejä: Kuivissa kasvuoloissa torjuntateho vai jäädä heikoksi, mutta helteisissä ja kosteissa oloissa sokeri- ja punajuurikas ovat alttiita vioituksille. Valmisteen kanssa on aina käytettävä tehon varmentajaa (esim. öljyä 0,3 1,0 l/ha kevyillä mailla ja 0,5 1,5 l/ha savi- ja multamailla). Öljyn määrä sopeutetaan ruiskutusolosuhteisiin ja rikkakasvien kokoon. Kuivissa ja/tai kylmissä oloissa öljymäärät ovat suurimmat. Päivälämpötilan ollessa yli +20 ºC suurimmat öljymäärät voivat vioittaa juurikasta. 12 Copyright Bayer Oy

11 Tramat 500 SC Rikkakasvien torjunta sokerijuurikkaalla Perustuote rikkatorjuntaan. Tarvitaan seoksissa lähes aina. Käyttömäärät viljelykierron mukaan. Viljelykasvi Ruiskutusajankohta ja annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Sateenkesto Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Sokerijuurikas Ruiskutus rikkakasvien ollessa pienellä taimella eli korkeintaan 2 4 lehtiasteella. Tramat-valmisteen käyttö riippuu ruiskutusten lukumäärästä ja kasvinvuorotuksesta. Esimerkki kolmen ruiskutuksen ohjelmasta kun juurikasta viljellään kahtena vuonna kolmesta: Valmistetta käytetään seoksena Goltixin ja Betanal SE:n kanssa joka kerta, kun uudet taimettuneet rikkakasvit ovat sirkkalehtiasteella. Ensimmäisessä ruiskutuksessa käyttömäärä on karkeilla kivennäismailla 0,1 0,15 l/ha, savimailla 0,2 l/ha. Toisessa ruiskutuksessa ja kolmannessa (7 14 vrk edellisestä) ruiskutuksessa käyttömäärä on karkeilla kivennäismailla 0,2 0,3 l/ha ja savimailla 0,3 0,4 l/ha. Muut ruiskutusohjelmat käyttömäärineen löytyvät valmisteen etiketistä. Lehtivaikutteinen. Käsittelyn jälkeen oireet näkyvät viikossa kellastumisena ja lehtien reunojen palamisena. 3/0,67 l/ha kun juurikasta viljellään joka vuosi; 3/1,0 l/ha kun juurikasta viljellään kahtena vuonna peräkkäin. Etofumesaatin suurin sallittu annostelu samalla lohkolla (1000 g/ha kolmen vuoden aikana) ei saa ylittyä lisäämällä muita samaa tehoainetta sisältäviä valmisteita l/ha 2 h Sallittua salaojitetulla pellolla. Jos pohjamaa on läpäisevää maalajia (HHt tai sitä karkeampi), voidaan valmistetta käyttää enintään joka toinen vuosi pienimmällä mahdollisella annostuksella. Jos maalaji on HHt:ä hienojakoisempaa tai käytettäessä riviruiskua, voidaan valmistetta käyttää joka vuosi pienimmällä mahdollisella annoksella. Viuhkasuuttimilla: 3 m Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 3 m Varoaika - Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus 1 l/12 1 l Formulaatio SC, nestemäinen Tehoaineet Etofumesaatti 500 g/l Alhaisin/korkein käyttölämpötila + 10/+20 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.* Resistenssiluokitus (HRAC) Luokka C1. Riski kestävien rikkakasvikantojen muodostumiselle on alhainen. Seos muiden valmisteiden kanssa alentaa entisestään riskiä. *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkattu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -20 C lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään +5 C lämpötilaan ennen käyttöä. Ruiskutusvinkkejä: Kuivissa kasvuoloissa torjuntateho vai jäädä heikoksi, ja helteisissä ja kosteissa oloissa sokerijuurikas on altis vioituksille. Valmisteen kanssa on aina käytettävä tehon varmentajaa (esim. öljyä 0,3 1,0 l/ha kevyillä mailla ja 0,5 1,5 l/ha savi- ja multamailla). Öljyn määrä sopeutetaan ruiskutusolosuhteisiin ja rikkakasvien kokoon. Kuivissa ja/tai kylmissä oloissa öljymäärät ovat suurimmat. Päivälämpötilan ollessa yli +20 ºC suurimmat öljymäärät voivat vioittaa juurikasta. 13 Copyright Bayer Oy

12 Gratil Rikkakasvien torjuntaan nurmilla, viljoilla ja pellavaviljelyksillä Nurmilla tehoaa hyvin mm. savikkaan, saunakukkaan, hierakkaan, leinikkiin ja voikukkaan. Säästää apilaa. Viljoilla tankkiseoksissa torjuu erityisesti mataran. Pieni pakkauskoko helppo käyttää. Sopii myös öljy- ja kuitupellavaviljelyksille* Viljelykasvi Ruiskutusajankohta Annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Sateenkesto Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Varoaika Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus Formulaatio Tehoaineet Perustettavat ja vakiintuneet nurmet, nurmien suojaviljat, ohra, kevät- ja syysvehnä, kaura, ruis, ruisvehnä Nurmilla: Keväällä heti nurmen kasvun alettua tai 1./2. niiton jälkeen. Viljoilla: Pensomisen alusta (viljan ollessa 2 3 lehtivaiheessa) korrenkasvun alkuun (1- solmuvaiheeseen). Vakiintuneet nurmet: ***20 60 g/ha; Ilman suojaviljaa perustettavat nurmet ja timotein siemenviljelykset: g/ha; Kevätviljat ja apilapitoisten nurmien suojaviljat: g/ha; Syysviljat: g/ha tai 20 g/ha seoksena jonkun toisen valmisteen kanssa. Huom! Lisää aina kiinnite 1 dl/ha. Lehtivaikutteinen. Käsittelyn jälkeen rikkakasvien kasvu pysähtyy heti ja rikkakasvit kuolevat n. kolmen viikon kuluttua ruiskutuksesta. 1/15 60 g/ha riippuen kasvilajista (ks. Annostelu) l/ha 1 2 h sallittua Viuhkasuuttimilla: 3 m Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 3 m 120 g/ g WG, jauhemainen Amidosulfuroni 750 g/kg Alhaisin käyttölämpötila +5 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.** Resistenssiluokitus (HRAC) Laidunnurmilla ja säilörehuksi korjattavilla nurmilla varoaika on 7 vuorokautta. Heinän korjuun voi aloittaa 21 vrk:n kuluttua käsittelystä. Vilja voidaan tarvittaessa käyttää rehuksi 14 vrk:n kuluttua käsittelystä. Luokka B. Valmistetta voidaan käyttää 3 4 vuotta peräkkäin samalla peltolohkolla, jonka jälkeen on suositeltavaa ruiskuttaa toimintatavaltaan erilaisella valmisteella. *Tarkista öljy- ja kuitupellavalla käyttöohjeet tuotteen etiketistä. **Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkittu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 asteen lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään 5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. Ruiskutusvinkkejä: Ruiskuta nurmia ennen voikukan kukkavarren pituuskasvua kun rikat ovat pieniä. ***Apilapitoisille nurmille suositellaan käytettäväksi alempia (20 30 g/ha) annoksia. Mitä alhaisempi annos, sen enemmän apilaa säästyy. Apilapitoisuus voi laskea merkittävästi heti ruiskuttamisen jälkeen, mutta apilan kasvu palautuu kasvukauden aikana. Nurmia perustettaessa ja nuorilla nurmilla Gratilin alhaisimmat käyttömäärät toimivat parhaiten, koska rikkakasvit ovat pienikokoisia. Tällöin Gratil tehoaa hyvin mm. voikukkaan, savikkaan, mataraan, saunakukkaan. Vanhemmilla nurmilla suositellaan annoksia g/ha, jotta saadaan riittävän hyvä teho esim. suurikokoiseen hierakkaan, leinikkiin ja voikukkaan. Vältä ruiskuttamista, jos nurmen kasvu on epänormaalia tai ruiskutushetkellä sää on kuivaa ja kuumaa. Orvokkiin teho on tyydyttävä. 14 Copyright Bayer Oy

13 Delaro SC 325 Tautien torjuntaan viljoilla Huippuratkaisu tautien torjuntaan kaikilla viljoilla. Strobin ja triatsolin seos valmis ratkaisu yhdessä kannussa. Kaksi korkealuokkaista tehoainetta laajempi ja parempi teho. Voi käyttää peräkkäisinä vuosina. Tehoaa erinomaisesti ruskolaikkuun vehnällä, härmään, ruosteisiin ja ohran verkko- sekä rengaslaikkuun. Pistelaikkuun (DTR) vehnällä ja kauran lehtilaikkuun teho on hyvä. Viljelykasvi Ruiskutusajankohta Annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Sateenkesto Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Varoaika Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus Formulaatio Tehoaineet Ohra, kevät- ja syysvehnä, kaura, ruis, ruisvehnä Ohralla, kauralla ja rukiilla lippulehdelle sekä vehnällä tähkälle tultaessa. Jaettuna käsittelynä ensin pensomisen puolivälissä-korrenkasvun alussa ja toisen kerran lippulehtivaiheessa tai tähkälle tultaessa. Ohra, kaura: 0,25 0,8 l/ha Vehnä, ruis, ruisvehnä: 0,4 1,0 l/ha Lehtivaikutteinen. Ehkäisevä = 3, pysäyttävä = 2, hävittävä = 1 teho taudin tarttumisen ja leviämisen ehkäisemiseksi** 2/2, l/ha 1 2 h sallittua Viuhkasuuttimilla: 20 m Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 15 m 50 % vähennyksellä, 10 m 75 % vähennyksellä ja 3 m 90 % vähennyksellä 35 vrk viljoilla - 5 litraa/4 5 l SC, nestemäinen Protiokonatsoli 175 g/l, trifloksistrobiini 150 g/l Alhaisin käyttölämpötila + 6 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.* Resistenssiluokitus (FRAC) Luokat 3 ja 11, DMI-triatsolin ja strobin seos, joka ehkäisee strobiluriineille vastustuskykyisten tautikantojen kehittymistä. *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkittu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 asteen lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään 5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. ** 3 = erinomainen, 2 = hyvä, 1 = tyydyttävä teho. Ruiskutusvinkkejä: Korkeinta käyttömäärää kannattaa käyttää, kun kasvusto käsitellään myöhään (oireet ovat jo näkyvissä) ja/tai kun tautipaine on suuri. Ohralla riittävä suoja saadaan yleensä käyttämällä annosta 0,4 0,6 l/ha ja vehnällä 0,6 0,75 l/ha. Valmistetta ei saa käyttää viljoilla kukinnan alkamisen jälkeen. Jaetussa käsittelyssä alin käyttömäärä on 0,3 l/ha. Tehoaa myös punahomeeseen - ruiskutus tehdään kukinnan alkaessa (61 BBCH). 15 Copyright Bayer Oy

14 Proline 250 EC Tautien torjuntaan viljoilla Triatsoli valmiste huippuluokan tehoaineella. Erinomainen valmiste seoksiin ja vastustuskyvyn ehkäisemiseen. Ei käytön rajoituksia. Monipuolinen tehoaa hyvin myös pahkahomeeseen ja lumihomeeseen. Tehoaa yksinään erinomaisesti ruosteisiin ja hyvin vehnän ruskolaikkuun sekä pistelaikkuun, härmään, ohran verkko- ja rengaslaikkuun sekä kauran lehtilaikkuun. Seoksena strobin kanssa teho parantuu ruskolaikkuun ja ohran verkko- sekä rengaslaikkuun. Viljelykasvi Ruiskutusajankohta Annostelu Ohra, kevät- ja syysvehnä, kaura, ruis, ruisvehnä, rypsi, rapsi Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa l/ha Sateenkesto 1 2 h Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Varoaika 35 vrk viljoilla ja 56 vrk öljykasveilla Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna, sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus 5 litraa/4 5 l Formulaatio EC, nestemäinen Tehoaineet Protiokonatsoli 250 g/l Alhaisin käyttölämpötila + 6 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.* Resistenssiluokitus (FRAC) Ohralla, kauralla ja rukiilla lippulehdelle sekä vehnällä tähkälle tultaessa. Jaettuna käsittelynä ensin pensomisen puolivälissä-korrenkasvun alussa ja toisen kerran lippulehtivaiheessa tai tähkälle tultaessa. Yksinään 0,4 0,8 l/ha Seoksena annoksella 0,2 0,4 l/ha strobien kanssa 0,7 l/ha pahkahomeeseen rypsillä ja rapsilla 0,4 0,8 l/ha lumihomeeseen viljoilla Lehtivaikutteinen. Ehkäisevä = 3, pysäyttävä = 2, hävittävä = 1 teho taudin tarttumisen ja leviämisen estämiseen.** Rypsi ja rapsi: 1/0,7; viljat: 2/1,6 Viuhkasuuttimilla: 10 m Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 3 m 50, 75 ja 90 % vähennyksillä Luokka 3, DMI-triatsoli. Sekoitettaessa Prolinea strobiluriini-valmisteiden kanssa on riski strobiluriineille vastustuskykyisten tautikantojen kehittymiseen alhaisempi. *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkittu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 asteen lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään 5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. ** 3 = erinomainen, 2 = hyvä, 1 = tyydyttävä teho. Ruiskutusvinkkejä: Korkeinta käyttömäärää kannattaa käyttää, kun kasvusto käsitellään myöhään (oireet ovat jo näkyvissä) ja/tai kun tautipaine on suuri. Valmistetta ei saa käyttää viljoilla kukinnan alkamisen jälkeen. Paras teho pahkahomeeseen saadaan ruiskuttamalla täyden kukinnan aikana, mutta hivenen aikaisempikin ruiskutus antaa suojaa johtuen valmisteen systeemisyydestä. Lumihomeruiskutus kannattaa tehdä yleensä lokakuun puolivälissä-marraskuun alussa ennen maan jäätymistä. Tehoaa myös punahomeeseen - ruiskutus tehdään kukinnan alkaessa (61 BBCH). 16 Copyright Bayer Oy

15 Prosaro EC 250 Tautien torjuntaan viljoilla Kahden tehoaineen triatsoli-valmiste. Erinomainen valmiste seoksiin ja vastustuskyvyn ehkäisemiseen. Ei käytön rajoituksia. Tehoaa hyvin myös pahkahomeeseen öljykasveilla. Tehoaa yksinään erinomaisesti vehnän ruskolaikkuun ja ruosteisiin sekä hyvin härmään, pistelaikkuun (DTR), ohran verkko- ja rengaslaikkuun sekä kauran lehtilaikkuun. Käytettäessä strobin kuten Comet Pron kanssa teho parantuu varsinkin ohran verkko- ja rengaslaikkuun. Viljelykasvi Ruiskutusajankohta Annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Sateenkesto Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Varoaika Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus Formulaatio Tehoaineet Ohra, kevät- ja syysvehnä, kaura, ruis, rypsi, rapsi Ohralla, kauralla ja rukiilla lippulehdelle sekä vehnällä tähkälle tultaessa. Jaettuna käsittelynä ensin pensomisen puolivälissä-korrenkasvun alussa ja toisen kerran lippulehtivaiheessa tai tähkälle tultaessa. Yksinään 0,25 1,0 l/ha Seoksena annoksella 0,2 0,5 l/ha strobien kanssa 0,5 1,0 l/ha pahkahomeeseen rypsillä ja rapsilla Lehtivaikutteinen. Ehkäisevä = 3, pysäyttävä = 3, hävittävä = 1 teho taudin tarttumisen ja leviämisen ehkäisemiseksi** Rypsi ja rapsi: 1/1,0; viljat: 3/1, l/ha 1 2 h Viuhkasuuttimilla: 5 m Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 3 m 50,75 ja 90 % vähennyksillä 35 vrk viljoilla ja 56 vrk öljykasveilla 5 litraa/4 5 l EC, nestemäinen Protiokonatsoli 125 g/l, tebukonatsoli 125 g/l Alhaisin käyttölämpötila + 6 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.* Resistenssiluokitus (FRAC) Luokka 3, DMI-triatsoli. Sekoitettaessa Prosaroa strobiluriinivalmisteiden kanssa on riski strobiluriineille vastustuskykyisten tautikantojen kehittymiseen alhaisempi. *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkittu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 asteen lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään 5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. ** 3 = erinomainen, 2 = hyvä, 1 = tyydyttävä teho. Ruiskutusvinkkejä: Korkeinta käyttömäärää kannattaa käyttää, kun kasvusto käsitellään myöhään (oireet ovat jo näkyvissä) ja/tai kun tautipaine on suuri. Valmistetta ei saa käyttää viljoilla kukinnan alkamisen jälkeen. Paras teho pahkahomeeseen saadaan ruiskuttamalla täyden kukinnan aikana. Comet Pro 0,3 0,5 l/ha + Prosaro 0,25 0,5 l/ha on laajatehoinen seos. Jaetussa käsittelyssä alin käyttömäärä on 0,25 l/ha. Tankkiseoksissa on suositeltavaa käyttää vähintään annosta 0,3 l/ha. Tehoaa myös punahomeeseen. Ruiskutus tehdään kukinnan alkaessa (61 BBCH). 17 Copyright Bayer Oy

16 Consento Perunaruton ja lehtipoltteen torjuntaan perunalla Sopii ruiskutusohjelmien alkuun perunaruton torjunnassa. Suojaa myös uutta kasvua. Tehoaa myös lehtipoltteeseen ja varsiruttoon. Antaa jonkin verran suojaa myös mukularuttoa vastaan. Nopea sateenkesto. Viljelykasvi Peruna Ruiskutusajankohta Paras ruiskutusaika on perunan kasvun ollessa nopeinta ja/tai ruttopaineen ollessa kova. Annostelu 1,5 2,0 l/ha Estää ruttoitiöiden kulkeutumisen lehden alapinnan läpi. Systeemisenä valmisteena uudet, kehittyvät lehdet ja varsi suojataan ruttosaastunnalta. Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä 4/8,0 l/ha tai g/ha kasvukaudessa l/ha Sateenkesto 1 h Olkien käytön rajoitus - Käyttö peräkkäisinä vuosina Consento valmistetta tai muita fenamidonia sisältäviä valmisteita saa käyttää korkeintaan kahtena peräkkäisenä vuotena samalla kasvulohkolla, minkä jälkeen on pidettävä vähintään kahden vuoden tauko. Vaihtoehtoisesti valmistetta voidaan käyttää joka toinen vuosi samalla kasvulohkolla. Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa Viuhkasuuttimilla: 15 m Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 10 m 50 % vähennyksellä, 5 m 75 % vähennyksellä ja 3 m 90 % vähennyksellä. vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Varoaika 10 vrk Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus 5 l/4 5 l Formulaatio SC, nestemäinen Tehoaineet Fenamidoni 75 g/l, Propamokarbi-hydrokloridi 375 g/l Alhaisin käyttölämpötila +5 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.* Resistenssiluokitus (FRAC) Luokka 11/28. Riski vastustuskykyisten ruttokantojen kehittymiseen on hyvin pieni. *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkattu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 C lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään +5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. Ruiskutusvinkkejä: Sekoita kanisteri juuri ennen käyttöä. Käytettäessä lyhyttä ruiskutusväliä, voidaan käyttää annostasoa 1,5 l/ha, mikäli ruton leviämisriski on pieni. Ruton leviämisriskin ollessa suuri, käyttömäärä 2,0 l/ha on suositeltava myös lyhyttä ruiskutusväliä käytettäessä. Consentoa saa käyttää max. kolme kertaa peräkkäin tai korkeintaan puolet ruiskutuksista torjuntaohjelmassa. Maasaastunnan ollessa paha torju rutto 1.ruiskutuksessa joko Epok- tai Ridomil Gold-valmisteella ja jatka ruiskutuksia Consentolla. Käytä Consentoa ennen Infinito-ruiskutuksia (ks. sivu 19) niin saat parhaan mahdolllisen tehon uuden kasvun aikana. Samalla saat suojaa lehtipoltetta vastaan riittävän aikaisin. 18 Copyright Bayer Oy

17 Infinito Perunaruton torjuntaan perunalla Erinomainen teho lehti- ja mukularuttoon, hyvä teho varsiruttoon. Sopii parhaiten ruiskutusohjelmien keskivaiheille perunaruton torjunnassa. Uuden tehoaineen fluopikolidin ja propamokarbin seos - tehokas systeeminen valmiste. Euroblight 2014 vertailu - valmisteen ominaisuudet ovat huippuluokkaa. Pitkäaikainen teho - tuo joustavuutta ruiskutuksiin. Helppo käyttää - hyvä juoksevuus, ei vaahtoa ja sopii seoksiin. UUTUUS! Viljelykasvi Ruiskutusajankohta Annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Sateenkesto Peruna Paras ruiskutusaika on perunan ollessa hyvässä kasvussa ruiskutusohjelmien keskivaiheessa. 1,2 1,6 l/ha l/ha 1 2 h Olkien käytön rajoitus - Käyttö peräkkäisinä vuosina - Käyttö pohjavesialueilla Ei sallittua Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Varoaika Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus Formulaatio Tehoaineet Estää ruton leviämistä kaikissa ruttosienen kehitysvaiheissa. Fluopikolidi-tehoaine vaikuttaa paikallissysteemisesti, jolloin sekä lehden ylä- että alapinnat suojataan ruttosaastunnalta. Propamokarbi tehoaa täysin systeemisesti antaen suojaa mm. varsiruttoa vastaan. Fluopikoli-tehoaineella on erittäin voimakas ja pitkäaikainen ehkäisevä vaikutus ennen näkyviä oireita. Infinito kykenee estämään myös itiöiden muodostumista. 3/4,8 Viuhkasuuttimilla: 3 m. Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 3 m. 7 vrk 10 l/2 10 l SC, nestemäinen Fluopikolidi 62,5 g/l, Propamokarbi-hydrokloridi 625 g/l Alhaisin käyttölämpötila +5 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.* Resistenssiluokitus (FRAC) Luokka 43. Riski vastustuskykyisten ruttokantojen kehittymiseen on hyvin pieni. *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkattu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -10 C lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään +5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. Ruiskutusvinkkejä: Sekoita kanisteri juuri ennen käyttöä. Käytettäessä lyhyttä ruiskutusväliä, voidaan käyttää annostasoa 1,2 l/ha, mikäli ruton leviämisriski on pieni. Ruton leviämisriskin ollessa suuri on käyttömäärä 1,6 l/ha. Suositeltava ruiskutusväli on 7 10 päivää. Koska Infinitolla on pitkä vaikutusaika, voidaan valmistetta tarvittaessa käyttää päivän välein, jos sääolot eivät salli aikaisempaa ruiskuttamista. Valmiste sekoittuu helposti mm. lehtiravinteiden (esim. YaraVita Solatrel) ja tuhohyönteisten torjunta-aineiden kuten Biscayan kanssa. 19 Copyright Bayer Oy

18 Moncut 40 SC Siemenperunan peittaukseen perunaseitin torjumiseksi Moncut peittauksella torjut perunaseitin, vaikuttaa myös harmaahilseeseen. Sopii myös varhaisperunan siemenen peittaukseen. Joustavat käsittelytavat. Käsittelyajankohta ja annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai kg/ha kasvukaudessa Upotuskäsittely juuri ennen idätystä tai istutusta 0,15 % (150 ml/100 l vettä) liuoksella. Sumutuskäsittely varastoinnin aikana, juuri ennen istutusta tai istuttaessa 125 ml/1 000 kg perunaa annostuksella. Valutuspeittaus juuri ennen istutusta 1,25 % (125 ml/10 l vettä ja kg perunaa) liuoksella. Systeemisesti vaikuttava valmiste, joka liikkuu idussa ylöspäin ja tunkeutuu seittirupilaikkuihin sekä kasvin pintasolukkoon. 1/ks. käsittelyajankohta ja annostelu. Valmistetta käytetään laimentamatta tai laimennettuna vesimäärään 1,5 2,0 l/tn siemenperunan sumutuskäsittelyssä. Istutuskoneen nestepeittauslaitteessa vettä käytetään l/tn siemenperunaa. Sateenkesto - Olkien käytön rajoitus - Käyttö peräkkäisinä vuosina (Kasvinsuojeluaineella peitatun perunan toistuvaa viljelyä samalla peltolohkolla tulisi välttää) Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa - vähentävillä suuttimilla Varoaika - Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna, sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus 1 l/12 X 1 l Formulaatio SC, nestemäinen Tehoaineet Flutolaniili 449 g/l Alhaisin käyttölämpötila Yli + 0 C Valmisteen säilytys Yli + 0 C. Suojattava jäätymiseltä.* Resistenssiluokitus (FRAC) Luokka U 13. Moncut-valmisteen resistenssiriski on keskinkertainen-suuri. *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkattu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle 10 C lämpötiloille. Tällöin tulee lämmittää vähintään + 5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. Käyttövinkkejä: Peittaus ennen idätystä varmistaa tasaisen taimettumisen ja estää taimipoltetta. Viljelykierto, jolloin perunaa viljellään korkeintaan joka kolmas vuosi, ja terveen siemenen käyttö vähentävät riskiä kestävien sienikantojen muodostumiseen. Perunan tulee olla puhdasta mullasta ja niiden tulisi mieluummin pyöriä peitattaessa, jotta ne tulevat joka puolelta käsitellyiksi. Käsittelyn jälkeen uudelleen varastoitava peruna on kuivattava huolellisesti bakteeritautien lisääntymisen estämiseksi. 20 Copyright Bayer Oy

19 Biscaya OD 240 Tuhohyönteisten torjuntaan rypsillä, rapsilla ja perunalla Tehoaa rapsikuoriaisia vastaan noin viikon ajan öljykasveilla. Tehokas suoja kestää kirvoja vastaan päivää perunalla. Ehkäisee pyretroideille vastustuskykyisten rapsikuoriaiskantojen kehittymistä. Systeeminen - suojaa uusia, kehittyviä nuppuja. Viljelykasvi Ruiskutusajankohta Annostelu Max. käsittelyiden lukumäärä/käyttömäärä l/ha tai g/ha kasvukaudessa Sateenkesto Olkien käytön rajoitus Käyttö peräkkäisinä vuosina Käyttö pohjavesialueilla Suojaetäisyys (m) ruiskutettaessa viuhkasuuttimilla/tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla (kts. myös s. 35) Varoaika Jälkikasvirajoitukset (viljat, rypsi, rapsi, peruna ja sokerijuurikas) Mehiläisvaroitus Pakkauskoko/tukkupakkaus Formulaatio Tehoaineet Rypsi, rapsi, peruna Rypsillä ja rapsilla aikaisesta nuppuvaiheesta kukinnan alkuun saakka. Perunalla kirvojen tullessa kasveihin. 0,3 0,4 l/ha Pääasiassa syöntivaikutteinen. Tehoaine kulkeutuu uusiin, kehittyviin kasvinosiin. Torjuttavat tuhohyönteiset voivat säilyä elinkykyisinä ruiskutuksen jälkeen, mutta kasvien vioittuminen keskeytyy välittömästi ruiskutuksen jälkeen. Rypsi ja rapsi: 1/0,4 Peruna 3/1, l/ha 1 2 h sallittua Viuhkasuuttimilla: 10 m Tuulikulkeumaa vähentävillä suuttimilla: 5 m 50 % vähennyksellä, 3 m 75 % vähennyksellä ja 3 m 90 % vähennyksellä. Perunalla 14 vrk, rypsillä ja rapsilla 30 vrk, mutta ruiskutus tulee tehdä viimeistään kukinnan alussa öljykasveilla 3 l/4 3 l OD (öljymäinen), nestemäinen Tiaklopridi 240 g/l Alhaisin käyttölämpötila +10 C Valmisteen säilytys Yli 0 C. Suojattava jäätymiseltä.* Resistenssiluokitus (IRAC) Luokka 4 A. Biscaya ehkäisee pyretroideja kestävien rapsikuoriaiskantojen kehittymistä. *Kaikki kasvinsuojeluaineet tulee varastoida määräysten mukaisesti. Tähdellä merkattu tuote ei tuhoudu lyhytaikaisesta altistumisesta alle -20 C lämpötiloille. Tällöin tuote tulee lämmittää vähintään +5 C lämpötilaan ja ravistaa ennen käyttöä. Ruiskutusvinkkejä: Ravistele kanisteri huolella ennen käyttöön ottoa. Ruiskuta kasvusto kun lehtimassaa on riittävästi, jolloin systeeminen aine pääsee imeytymään lehtiin tehokkaasti. Jos rapsikuoriaisia tulee kasvustoon jo hyvin aikaisessa vaiheessa kasvulehtien ollessa pieniä, torju ne ensin Decis Mega EW 50-valmisteella. Jos havaitset poikkeuksellisen paljon kuoriaisia (kymmeniä/kasvi), käytä annosta 0,4 l/ha. Teho kestää tällöin n. 4 päivää. Perunalla torjunta kannattaa tehdä riittävän ajoissa, jotta kirvat eivät pääse levittämään perunaa tuhoavaa virusta useaan kasviin. Kanisterin huuhtelu: jos kanisterin pohjalle jää huuhtelun jälkeenkin pohjaan kiinnittynyttä valmistetta, lisää kanisteriin lämmintä vettä ja anna liueta muutama tunti. Valmiste on rekisteröity koloradonkuoriaisten torjuntaan perunalla ainoastaan viranomaisten ohjeiden mukaisesti. 21 Copyright Bayer Oy

Maatalous on kasvuala

Maatalous on kasvuala KASVINSUOJELU 2016 Maatalous on kasvuala Kulunut kasvukausi oli monin paikoin erittäin haasteellinen niin kylvöajan venymisen, kostean ja viileän alkukasvukauden sekä myöhäisen korjuun osalta. Lopputulos

Lisätiedot

Kohti uutta kasvukautta

Kohti uutta kasvukautta Kohti uutta kasvukautta Maatalous on jo pitkään elänyt haasteellista aikaa. Viljanhinnat ovat pysyneet vaatimattomalla tasolla jo useamman vuoden ajan maailman viljavarastojen kasvaessa hyvien satojen

Lisätiedot

KASVINSUOJELU

KASVINSUOJELU KASVINSUOJELU 2018 1 Sisällysluettelo Tuotteet Peittausaineet Bariton Super 4 Baytan I 5 Baytan Universal 6 Amigo FS 350 7 Moncut 40 SC 8 Rikkakasvien torjunta-aineet Attribut Super 9 Betanal SE 10 Betanal

Lisätiedot

Buctril uusi valmiste rikkatorjuntaan viljoilla

Buctril uusi valmiste rikkatorjuntaan viljoilla Buctril uusi valmiste rikkatorjuntaan viljoilla Buctril toimintatapa Tehoaine: Bromoksiniili 225 g/l Lehtivaikutteinen Estää rikkakasvien soluhengitystä ja yhteyttämistä (HRAC 3-ryhmä, nitriilit) Nestemäinen,

Lisätiedot

Sokerijuurikkaan kasvinsuojeluaineet. Eng Landscape

Sokerijuurikkaan kasvinsuojeluaineet. Eng Landscape Sokerijuurikkaan kasvinsuojeluaineet Select Plus heinämäisten rikkojen torjuntaan Kletodiimi 120g/l HRAC-luokka: A (ACCase estäjä) (samaa ryhmää kuin muutkin fopit ja diimit Kepasipuli, Porkkana, Rehujuurikas,

Lisätiedot

Tautien ja juolavehnän torjunta uudet kuulumiset. Janne Laine, puh ,

Tautien ja juolavehnän torjunta uudet kuulumiset. Janne Laine, puh , Tautien ja juolavehnän torjunta uudet kuulumiset Janne Laine, puh. 040-5179365, janne.laine@bayer.com PROLINE XPERT Vahvempi Proline Xpert Uusi vahvempi ja kilpailukykyisempi ratkaisu erityisesti vehnälle

Lisätiedot

Kasvinsuojelu nurmen tuotannossa

Kasvinsuojelu nurmen tuotannossa Marketing Team, Nordic Countries Kasvinsuojelu nurmen tuotannossa Joensuu 25.5.2012 Janne Laine, 040-5179365, janne.laine@bayer.com Sisältö 1. Rikkatorjunnan lähtökohtia 2. Oikea ruiskutusajankohta 3.

Lisätiedot

Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla

Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla CDQ SX Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla kaksi tehokasta tehoainetta tribenuroni-metyyli 222 g metsulfuroni-metyyli 111 g lehti- ja maavaikutteinen, tehoaa myös ruiskutuksen

Lisätiedot

Betanal Progress SE/8.2.2013 1 (5)

Betanal Progress SE/8.2.2013 1 (5) Betanal Progress SE/8.2.2013 1 (5) BETANAL PROGRESS SE Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Tehoaineet: Valmistetyyppi: SE Etofumesaatti 115 g/l Fenmedifaami 75 g/l Desmedifaami 15 g/l Ärsyttävä

Lisätiedot

Kasvinsuojelu 2011. Katri Haavikko p. 050 555 4693

Kasvinsuojelu 2011. Katri Haavikko p. 050 555 4693 Kasvinsuojelu 2011 Katri Haavikko p. 050 555 4693 Esitykseni sisältö tänään Lahdessa R E S I S T E S S I Rypsin ajankohtaiset Uutuustuote viljan rikkakasvien torjuntaan: Logran Plus Oxitril Päivitystä

Lisätiedot

Käyttötarkoitus: Rikkakasvien torjuntaan sokeri-, rehu- ja punajuurikasviljelyksiltä.

Käyttötarkoitus: Rikkakasvien torjuntaan sokeri-, rehu- ja punajuurikasviljelyksiltä. Betanal Expert EC/28.12.2015 1(6) BETANAL EXPERT EC Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Mycket giftigt för vattenlevande

Lisätiedot

Harmony 50 SX. Hyväksytyt käyttökohteet Rikkakasvien torjuntaan nurmien suojaviljoista, viljellyiltä laitumilta ja rehumaissilta

Harmony 50 SX. Hyväksytyt käyttökohteet Rikkakasvien torjuntaan nurmien suojaviljoista, viljellyiltä laitumilta ja rehumaissilta Harmony 50 SX Hyväksytyt käyttökohteet Rikkakasvien torjuntaan nurmien suojaviljoista, viljellyiltä laitumilta ja rehumaissilta Saa käyttää pohjavesialueilla Ei peräkkäisen käytön rajoituksia Käytön rajoitukset

Lisätiedot

Proline- uuden sukupolven triatsoli

Proline- uuden sukupolven triatsoli Proline- uuden sukupolven triatsoli Markkinoiden tehokkain triatsoli viljojen, rypsin ja rapsin tautitorjuntaan Erittäin laajatehoinen Pitkäkestoinen teho yksin käytettynä Joustava ajoituksen ja seospartnereiden

Lisätiedot

Refine Super SX UUTUUS

Refine Super SX UUTUUS Refine Super SX UUTUUS Parannettu ja tehostettu seos haastavien rikkakasvien torjuntaan Joustava käsittelyajankohta Kevätkäytön jälkeen voi kylvää syysrapsia Täysin liukenevaa SX teknologiaa Soveltuu pohjavesialueille

Lisätiedot

Myyntipäällyksen teksti. MAATILAN ETOFUMESAATTI Rikkakasvien torjuntaan. Ympäristölle vaarallinen. Tehoaine: Etofumesaatti 500 g/l. Valmistetyyppi: SC

Myyntipäällyksen teksti. MAATILAN ETOFUMESAATTI Rikkakasvien torjuntaan. Ympäristölle vaarallinen. Tehoaine: Etofumesaatti 500 g/l. Valmistetyyppi: SC Maatilan Etofumesaatti/15.2.2012 1 (5) MAATILAN ETOFUMESAATTI Rikkakasvien torjuntaan Myyntipäällyksen teksti Ympäristölle vaarallinen Tehoaine: Etofumesaatti 500 g/l Valmistetyyppi: SC Käyttötarkoitus:

Lisätiedot

Betanal SE/ (5) Myyntipäällyksen teksti

Betanal SE/ (5) Myyntipäällyksen teksti Betanal SE/8.1.2015 1(5) Myyntipäällyksen teksti BETANAL SE Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Mycket giftigt för vattenlevande organismer

Lisätiedot

Nurmien rikkakasvien hallinta Gratililla

Nurmien rikkakasvien hallinta Gratililla Nordic Countries Nurmien rikkakasvien hallinta Gratililla 7.2. 2012 Joensuu Janne Laine, Bayer CropScience. Puh. 040-5179365. sähköposti:janne.laine@bayer.com Gratil nurmilla Nurmien rikkatorjunnan lähtökohtia

Lisätiedot

Uutuus Refine Super SX

Uutuus Refine Super SX Uutuus Refine Super SX DuPont Crop Protection 2017 www.dupont.fi Anne-Maj Grimm Puh 040 5555 323 anne-maj.grimm@dupont.com Refine Super SX UUTUUS Parannettu ja tehostettu seos haastavien rikkakasvien torjuntaan

Lisätiedot

Betanal Progress SE/ (6)

Betanal Progress SE/ (6) Betanal Progress SE/8.1.2015 1 (6) BETANAL PROGRESS SE Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion. Kan orsaka allergisk hudreaktion. Myrkyllistä vesieliöille,

Lisätiedot

Betanal Progress SE/ (6)

Betanal Progress SE/ (6) Betanal Progress SE/29.9.2016 1 (6) BETANAL PROGRESS SE Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion. Kan orsaka allergisk hudreaktion. Myrkyllistä vesieliöille,

Lisätiedot

Viljan kasvinsuojelu 2013

Viljan kasvinsuojelu 2013 Viljan kasvinsuojelu 2013 Arto Markkula Antti Jaakkola p. 0500 281717 p. 040 7033558 www.syngenta.fi 2 More from Syngenta Consumer innovation portfolio Celest on nyt hyväksytty kaikille viljoille Celest

Lisätiedot

Myyntipäällyksen teksti

Myyntipäällyksen teksti Gratil/9.10.2017 1 (5) GRATIL Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Mycket giftigt för vattenlevande organismer med

Lisätiedot

Tramat 500 SC/ (5)

Tramat 500 SC/ (5) Tramat 500 SC/9.1.2015 1 (5) TRAMAT 500 SC Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Giftigt för vattenlevande organismer med långtidseffekter.

Lisätiedot

Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella Ikaalinen Lasse Matikainen

Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella Ikaalinen Lasse Matikainen Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella 2013 Ikaalinen 04.03.2014 Lasse Matikainen Rehumaissin rikkakasvien torjunta Rikkakasviongelma korostuu, koska maissin riviväli on suuri, jolloin rikkakasveille

Lisätiedot

Myyntipäällyksen teksti

Myyntipäällyksen teksti Gratil/29.9.2016 1 (5) GRATIL Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Mycket giftigt för vattenlevande organismer med

Lisätiedot

Myyntipäällyksen teksti. Proline Xpert. Kasvitautien torjuntaan

Myyntipäällyksen teksti. Proline Xpert. Kasvitautien torjuntaan Proline Xpert/ 14.1.2016 1 (6) Proline Xpert Myyntipäällyksen teksti Kasvitautien torjuntaan Varoitus Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Orsakar allvarlig ögonirritation. Epäillään vaurioittavan sikiötä. Misstänks

Lisätiedot

Ajankohtaista kasvinsuojelusta

Ajankohtaista kasvinsuojelusta Ajankohtaista kasvinsuojelusta Porvoo 9.3.2011 petri.lintukangas@berner.fi Berner Kasvinsuojelu palveluksessasi Käytännön Maamies 13/2010 ennuste 2010 2011 379 % kasvuprosentti Kasvinsuojeluaineiden

Lisätiedot

Kasvinviljelyseminaari Kemiö Suur-Seudun Osuuskauppa

Kasvinviljelyseminaari Kemiö Suur-Seudun Osuuskauppa Kasvinviljelyseminaari Kemiö Suur-Seudun Osuuskauppa 14.2.2013 Pertti Tamminen Rapsia ja vesiheinää 2010 Maatalouskauppojen taistelu markkinaosuuksista KESTÄVÄÄ VESIHEINÄÄ... RESISTENSSIRISKI... Maatalouskauppojen

Lisätiedot

Kasvuohjelmaseminaari

Kasvuohjelmaseminaari Kasvuohjelmaseminaari UUTTA- JA AJANKOHTAISTA KASVINSUOJELUSTA Hämeenlinna 23.2.2011 Lasse Matikainen Kasvinsuojeluongelmat jatkuvat! Laadun merkitys korostuu yhä enemmän Tulevana kesänä viljatiloilla

Lisätiedot

Kuminan kasvinsuojelu

Kuminan kasvinsuojelu Kuminan kasvinsuojelu Lepaa 26.02.2011 Lasse Matikainen Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Vuonna 2010 kuminalla teimme edelleen paljon koetoimintaa, ja erityisesti rikkakasvitutkimusta. Saunakukkaohjelma

Lisätiedot

VILJOJEN KASVINSUOJELURATKAISUT

VILJOJEN KASVINSUOJELURATKAISUT VILJOJEN KASVINSUOJELURATKAISUT Comet Pro s.2-3 Prosaro s.4 Juventus s.5 Sportak s.6 Tooler s.7 Puma Extra ja ExpressTwin s.8 Monitor s.9 Terpal ja Cycocel s.10 Foliar Extra s.11 Multiple s.12 K-maatalouden

Lisätiedot

Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus Arto Markkula p

Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus Arto Markkula p Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus 2011 Arto Markkula p. 0500 281717 Suuri jyvä = paljon tärkkelystä = paljon: - energiaa rehuviljassa - jauhoa leipäviljassa - saantoa mallasohrassa kuori valkuainen

Lisätiedot

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen 1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006 lähtien Rikkakasviaineita on nykyään hyvin

Lisätiedot

Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla

Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla Laajatehoiseen rikkakasvien torjuntaan kevätja syysviljoilla kaksi tehokasta tehoainetta tribenuroni-metyyli 222 g metsulfuroni-metyyli 111 g lehtivaikutuksen lisäksi maavaikutus saa käyttää pohjavesialueilla

Lisätiedot

MARJAKIERTUE 2015 KASVINSUOJELUKUULUMISET

MARJAKIERTUE 2015 KASVINSUOJELUKUULUMISET MARJAKIERTUE 2015 KASVINSUOJELUKUULUMISET Minni Tapola 040 568 11 65 Minni.tapola@bayer.com CONTENT CHAPTER I Kuulumisia Bayerilta Organisaatio kasvanut Minni Tapola erikoiskasvien ks, viljan tautiaineet

Lisätiedot

Kasvuohjelmaseminaari

Kasvuohjelmaseminaari Kasvuohjelmaseminaari Hämeenlinna Pekka Lipsanen Kevätvehnän typpilannoitusoptimit Rapsin lannoitusoptimi Pelkkä typpi ei riitä hyvään satoon Tasapainoisesti lannoitettu rapsi : Tuotti 800 kg suuremman

Lisätiedot

Lisälannoitus kasvukaudella

Lisälannoitus kasvukaudella Lisälannoitus kasvukaudella Kuivina kasvukausina typen hyötysuhde jää alhaiseksi. Rehevinä kasvukausina typenpuute voi rajoittaa satoa ja valkuaista. Liika typpi altistaa laolle. Yleisen kasvukunnon kannalta

Lisätiedot

glyfosaatti 450 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana)

glyfosaatti 450 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Roundup Gold/KTTK/3.9.2004 1 (7) ROUNDUP GOLD Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjunta-aine Tehoaine: glyfosaatti 450 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Valmistetyyppi: SL Käyttötarkoitus:

Lisätiedot

Resistenssiriskin hallinta rikkatorjunnassa

Resistenssiriskin hallinta rikkatorjunnassa Resistenssiriskin hallinta rikkatorjunnassa Aki Niemelä Hankkija-risteily 14.3.2019 Kasvuohjelma-seminaari Insert Agriculture Risk Classification Division of DowDuPont Torjunta-ainekestävyys Mitä? Evoluutioprosessi

Lisätiedot

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia. Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia. Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner 1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006

Lisätiedot

Aurea CL + Yksinkertainen ja toimiva kokonaisuus

Aurea CL + Yksinkertainen ja toimiva kokonaisuus 2013 TM Öljykasvit, kasvava osa tulevaisuuden proteiiniomavaraisuutta Suomessa Kevätrypsi on Suomen tärkein ristikukkainen proteiinikasvi. Se on viljelyvarma maamme lyhyessä kasvukaudessa aina keskiseen

Lisätiedot

Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus 2011. Arto Markkula p. 0500 281717

Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus 2011. Arto Markkula p. 0500 281717 Mallasohran ja myllyvehnän laadunvarmistus 2011 Arto Markkula p. 0500 281717 Kasvinsuojelun haasteita lähitulevaisuudessa Kasvinsuojelun tarve ei pienene - Laatuvaatimukset, määrä Resistenssi: rikkakasvit,

Lisätiedot

Muokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille.

Muokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille. Rehuherneen viljely Kasvulohkon valinta Herneen viljely onnistuu parhaiten ilmavilla, hyvärakenteisilla hietasavilla, jäykillä savikoilla ja hienoilla hiedoilla. Runsasmultaisia maita tulee välttää johtuen

Lisätiedot

Agrimarket- Viljelijäristeily

Agrimarket- Viljelijäristeily Agrimarket- Viljelijäristeily Viking Mariella 2.-4.12.2013 Ajankohtaista syysrapsista: Lajikkeet ja viljelytekniikka kaksoiskylvömenetelmällä Pertti Tamminen Berner Oy Syysrapsin viljely kiinnostaa 2012

Lisätiedot

Käyttötarkoitus: Rikkakasvien torjuntaan sokerijuurikas-, rehujuurikas- ja punajuurikasviljelyksiltä.

Käyttötarkoitus: Rikkakasvien torjuntaan sokerijuurikas-, rehujuurikas- ja punajuurikasviljelyksiltä. Maatilan Fenmedifaami /29.1.2015 1 (4) MAATILAN FENMEDIFAAMI Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Myyntipäällyksen teksti Voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion. Kan orsaka allergisk hudreaktion. Ärsyttää voimakkaasti

Lisätiedot

SADONKORJUUSEMINAARI 2018 Lahti

SADONKORJUUSEMINAARI 2018 Lahti SADONKORJUUSEMINAARI 2018 Lahti 29.10.2018 Basagran SG Biathlon 4D Butisan S Butisan Top Candit Clamox Cleravo Comet Pro Cycocel 750 Delan WDG Delan Pro Efilor Juventus 90 Kestac 50 Librax Medax Max Neutralize

Lisätiedot

KUMINAN KASVINSUOJELU 2018

KUMINAN KASVINSUOJELU 2018 KUMINAN KASVINSUOJELU 2018 Lepaa 24.3.2018 Asmo Saarinen Viljelijän Berner KASVINSUOJELU KUMINAN PERUSTAMISVUONNA KYLVÖVUONNA RATKAISTAAN TULEVIEN SATOVUOSIEN KUMINASADOT 1. Kuminan tasainen taimettuminen

Lisätiedot

Agil 100 EC/ 30.12.2014 1 (7) Vaara

Agil 100 EC/ 30.12.2014 1 (7) Vaara Agil 100 EC/ 30.12.2014 1 (7) Agil 100 EC Rikkakasvien torjuntaan Vaara Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Orsakar allvarlig ögonirritation. Epäillään aiheuttavan syöpää. Misstänks kunna orsaka cancer. Voi

Lisätiedot

Tätä myyntipäällyksen tekstiä on noudatettava viimeistään 17.5.2017 lähtien

Tätä myyntipäällyksen tekstiä on noudatettava viimeistään 17.5.2017 lähtien MAATILAN METATSAKLORI DUO Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Sisältää 1,2-benzisothiazolin-3-onea. Voi aiheuttaa allergisen reaktion. Innehåller 1,2-benzisothiazolin-3- one. Kan orsaka

Lisätiedot

Kasvinsuojeluaineet ja niiden valinta lohkolle

Kasvinsuojeluaineet ja niiden valinta lohkolle Kasvinsuojeluaineet ja niiden valinta lohkolle Torjuntakynnykset Torjunnan taloudellinen kynnysarvo saavutetaan, kun rikkakasvien, kasvitautien tai tuholaisten vuoksi on odotettavissa olevien satotappioiden

Lisätiedot

PRORUIS VILJELIJÄILTA ELIMÄELLÄ

PRORUIS VILJELIJÄILTA ELIMÄELLÄ PRORUIS VILJELIJÄILTA ELIMÄELLÄ 7.4.2015 Reseptit rukiin kasvinsuojeluun Lasse Matikainen Berner Oy BERNERIN MYYNTIIN TULLEET UUDET KASVINSUOJELUAINEET Bernerin tuotevalikoima kasvaa noin 40 uudella valmisteella

Lisätiedot

KUMINAN KASVINSUOJELU 2016

KUMINAN KASVINSUOJELU 2016 KUMINAN KASVINSUOJELU 2016 Lepaa 13.3.2016 Lasse Matikainen ViljelijänBerner Kumina Joulupäivänä 2015 KYLVÖVUONNA RATKAISTAAN KUMINASADOT 1. Kuminan tasainen taimettuminen 2. Rikkakasvitorjunnan onnistuminen

Lisätiedot

Perunan tautien ja ravinnepuutosten oireet sekä niiden torjunta

Perunan tautien ja ravinnepuutosten oireet sekä niiden torjunta Perunan tautien ja ravinnepuutosten oireet sekä niiden torjunta Perunakasvustossa esiintyvät taudit Lehtipolte 2 Perunakasvustossa esiintyvät taudit Perunarutto Varsikuolio 3 Perunakasvustossa esiintyvät

Lisätiedot

Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet

Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet Peppi Laine, MTT Kasvinsuojelu, Jokioinen Taudin esiintymisen edellytykset: Taudille suotuisa säätila??? Kylvösiemen, peittaus, muokkaus, viljelykierto,

Lisätiedot

Myyntipäällyksen teksti

Myyntipäällyksen teksti Ariane S/ 21.11.2011 1 (3) ARIANE S Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Tehoaineet MCPA 200 g/l fluroksipyyri 40 g/l klopyralidi 20 g/l Ärsyttävä Ympäristölle vaarallinen Valmistetyyppi: EW

Lisätiedot

Mirador 250 SC / (5)

Mirador 250 SC / (5) Mirador 250 SC / 11.11.2010 1 (5) Mirador 250 SC Kasvitautien torjuntaan Tehoaine: atsoksistrobiini 250 g/l Ympäristölle vaarallinen Valmistetyyppi: SC Käyttötarkoitus: Härmän ja ruostetautien torjuntaan

Lisätiedot

Kasvuohjelma 2015. Arto Markkula 0500-281717 @syngentaarto. Antti Jaakkola 040-7033558 @syngentaantti

Kasvuohjelma 2015. Arto Markkula 0500-281717 @syngentaarto. Antti Jaakkola 040-7033558 @syngentaantti Kasvuohjelma 2015 Arto Markkula 0500-281717 @syngentaarto Antti Jaakkola 040-7033558 @syngentaantti Tyypillinen gramma-aine vaalennus oraassa 2 Laikut 2-tahoisessa ohrassa 3 Laikut 2-tahoisissa ohrissa

Lisätiedot

Kuvia 1-vuotisista, 2-sirkkaisista siemenrikkakasveista Osa II (peltoemäkki, pelto-orvokki, peltomatara, peltosaunio, linnunkaali, pihatähtimö)

Kuvia 1-vuotisista, 2-sirkkaisista siemenrikkakasveista Osa II (peltoemäkki, pelto-orvokki, peltomatara, peltosaunio, linnunkaali, pihatähtimö) Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus 6 Kuvia 1-vuotisista, 2-sirkkaisista siemenrikkakasveista Osa II (peltoemäkki, pelto-orvokki, peltomatara, peltosaunio, linnunkaali, pihatähtimö) Peltoemäkki (Fumaria officinalis)

Lisätiedot

KUMINAN KASVINSUOJELU 2015

KUMINAN KASVINSUOJELU 2015 KUMINAN KASVINSUOJELU 2015 Artic Taste Kuminaseminaari Lepaa 28.3.2015 Lasse Matikainen ESITYKSEN AIHEET Katsaus koetoiminnan historiaan Saunakukka ongelmallisin kuminan rikkakasvi Rikkakasvitorjuntaohjelmat

Lisätiedot

Kuminan kasvinsuojelua

Kuminan kasvinsuojelua Kuminan kasvinsuojelua - mitä on IPM viljely - kuminan perustaminen hernekasvustoon - rikkakasvitorjunnasta - Bernerin tutkimuskokeista - kasvit.fi uusi suunnittelutyökalu Lepaa 08.03.2014 Lasse Matikainen

Lisätiedot

Goltix 70 WG/ (3)

Goltix 70 WG/ (3) Goltix 70 WG/29.9.2016 1(3) Myyntipäällyksen teksti GOLTIX 70 WG Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Haitallista nieltynä. Skadligt vid förtäring. Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia.

Lisätiedot

Vilja & öljykasvit 2014

Vilja & öljykasvit 2014 Vilja & öljykasvit 2014 Arto Markkula Antti Jaakkola Tilan Oman Siemenen käyttö VYR:n mukaan viljoissa, etenkin kauroissa, on Fusarium-homeita Mikäli huonon itävyyden syynä on homeet, pitää siemen peitata

Lisätiedot

ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT

ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT ASIAA KASVINSUOJELUSTA KAUDELLE 2018 SSO KASVINVILJELYILLAT 1 Havaintoja kasvukaudelta Kasvukausi oli haastava, lämpösummaa kertyi todella hitaasti Rikkakasvien kasvuajankohdissa suuria vaihteluita, joten

Lisätiedot

MIRADOR 250 SC. Kasvitautien torjuntaan. Ympäristölle vaarallinen. Tehoaine: atsoksistrobiini 250 g/l. Valmistetyyppi: SC

MIRADOR 250 SC. Kasvitautien torjuntaan. Ympäristölle vaarallinen. Tehoaine: atsoksistrobiini 250 g/l. Valmistetyyppi: SC Mirador 250 SC/ 30.1.2013 1 (5) MIRADOR 250 SC Myyntipäällyksen teksti Kasvitautien torjuntaan Tehoaine: atsoksistrobiini 250 g/l Ympäristölle vaarallinen Valmistetyyppi: SC Käyttötarkoitus: Härmän ja

Lisätiedot

Bayer Crop Science: Tuloksia kukinnan aikaisesta tautitorjunnasta. Janne Laine Puh. 040-5179365, janne.laine@bayer.com

Bayer Crop Science: Tuloksia kukinnan aikaisesta tautitorjunnasta. Janne Laine Puh. 040-5179365, janne.laine@bayer.com Bayer Crop Science: Tuloksia kukinnan aikaisesta tautitorjunnasta. Janne Laine Puh. 040-5179365, janne.laine@bayer.com Mitä Bayer on tutkinut? Kolmen vuoden koesarja 2011 2013 (ja 2014) Neljä sikatilaa:

Lisätiedot

Herbisidien tehoerot viljojen rikkakasvitorjunnassa

Herbisidien tehoerot viljojen rikkakasvitorjunnassa Herbisidien tehoerot viljojen rikkakasvitorjunnassa 1 Heikki Jalli. Tapio Kujala Luke etunimi.sukunimi @luke.fi Rikkakasvien kasvun säätely kemiallisesti perustuu pellon rikkakasvilajiston tuntemiseen

Lisätiedot

Vältä rikkakasvien aiheuttamat haitat lehmälle

Vältä rikkakasvien aiheuttamat haitat lehmälle Vältä rikkakasvien aiheuttamat haitat lehmälle Rikkakasvit laskevat satotasoa, koska ne vievät tilaa varsinaiselta viljelykasvilta. Esimerkiksi voikukalla on rehevä kasvusto ja se varjostaa hyötykasveja

Lisätiedot

Perunan rikkatorjunta vaatii tarkkuutta. Perunaruton kanssa on tultava toimeen. Ruiskutustekniikalla tehoa kasvinsuojeluun

Perunan rikkatorjunta vaatii tarkkuutta. Perunaruton kanssa on tultava toimeen. Ruiskutustekniikalla tehoa kasvinsuojeluun Perunan rikkatorjunta vaatii tarkkuutta Perunaruton kanssa on tultava toimeen Ruiskutustekniikalla tehoa kasvinsuojeluun 2 DuPont Agro Tietoa perunanviljelystä ja kasvinsuojelusta Peruna on vaativa viljelykasvi,

Lisätiedot

glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana)

glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Rodeo/KTTK 10.1.2006 1 (8) RODEO Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjunta-aine Ärsyttävä Ympäristölle vaarallinen Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Valmistetyyppi:

Lisätiedot

MAATILAN STROBI AM. Kasvitautien torjuntaan. Ympäristölle vaarallinen. Tehoaine: atsoksistrobiini 250 g/l. Valmistetyyppi: SC

MAATILAN STROBI AM. Kasvitautien torjuntaan. Ympäristölle vaarallinen. Tehoaine: atsoksistrobiini 250 g/l. Valmistetyyppi: SC Maatilan Strobi AM/12.2.2013 1 (5) MAATILAN STROBI AM Myyntipäällyksen teksti Kasvitautien torjuntaan Tehoaine: atsoksistrobiini 250 g/l Ympäristölle vaarallinen Valmistetyyppi: SC Käyttötarkoitus: Härmän

Lisätiedot

Läpitunkevaa tehoa UUTUUS! Revus laajenevien lehtien suojaksi

Läpitunkevaa tehoa UUTUUS! Revus laajenevien lehtien suojaksi Läpitunkevaa tehoa UUTUUS! Revus laajenevien lehtien suojaksi Helppokäyttöinen Hyvä sateenkesto Suojaa myös lehden alapinnan Tehoa lehden läpi Revus piti pellon puhtaana Paavo Saikkonen Tyrnävä 75 hehtaaria,

Lisätiedot

Käyttäjäryhmä: Ammattikäyttäjät

Käyttäjäryhmä: Ammattikäyttäjät Mirador 250 SC/ 3.12.2014 1 (5) MIRADOR 250 SC Myyntipäällyksen teksti Kasvitautien torjuntaan Varoitus Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Mycket giftigt för vattenlevande

Lisätiedot

Luotettava teho leveälehtisiin rikkakasveihin myös vaihtelevissa olosuhteissa

Luotettava teho leveälehtisiin rikkakasveihin myös vaihtelevissa olosuhteissa Luotettava teho leveälehtisiin rikkakasveihin myös vaihtelevissa olosuhteissa Pixxaro TM Pro sisältää täysin uutta Arylex-tehoainetta sekä ennestään tuttuja fluroksipyyriä ja florasulamia. Pixxaro Pro:n

Lisätiedot

Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana)

Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Glyfomax Bio/23.1.2013 1(8) GLYFOMAX BIO Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Valmistetyyppi: SL Käyttötarkoitus: Rikkakasvien

Lisätiedot

Kasvitautien ja rikkakasvien resistenssi Kasvinsuojeluaineiden taloudellinen käyttö Syysviljojen kasvinsuojelu Kevätviljojen kasvinsuojelu Muut

Kasvitautien ja rikkakasvien resistenssi Kasvinsuojeluaineiden taloudellinen käyttö Syysviljojen kasvinsuojelu Kevätviljojen kasvinsuojelu Muut Petri Lintukangas Kasvitautien ja rikkakasvien resistenssi Kasvinsuojeluaineiden taloudellinen käyttö Syysviljojen kasvinsuojelu Kevätviljojen kasvinsuojelu Muut kasvit kasvinsuojelu RESISTENSSIRISKI...

Lisätiedot

Viljan kasvinsuojelu 2012. Arto Markkula p. 0500 281717

Viljan kasvinsuojelu 2012. Arto Markkula p. 0500 281717 Viljan kasvinsuojelu 2012 Arto Markkula p. 0500 281717 Heikot tehot MCPA:sta Ariane S:ään ja LogranPlusOxitril:sta Ally Class:iin Henkiin jääneitä lajeja: - jauhosavikka, matara, vesiheinä, emäkki, pillike

Lisätiedot

Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana)

Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Rambo 360 S/KTTK/17.3.2004 1(8) RAMBO 360 S Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjunta-aine Tehoaine: glyfosaatti 360 g/l (glyfosaatin isopropyyliamiinisuolana) Valmistetyyppi: SL Käyttötarkoitus: Rikkakasvien

Lisätiedot

Viljelyohjelma 2016. Kannattavuutta uusilla viljelyvalinnoilla Juho Urkko Rautakesko

Viljelyohjelma 2016. Kannattavuutta uusilla viljelyvalinnoilla Juho Urkko Rautakesko Viljelyohjelma 2016 Kannattavuutta uusilla viljelyvalinnoilla Juho Urkko Rautakesko Maatalouden tuotto- ja kustannuskehitys Tuottojen ja kustannusten ero kasvaa! Maatalouden tulokehitys Viljelyn tuet laskusuunnassa

Lisätiedot

Käyttäjäryhmä: Ammattikäyttäjät

Käyttäjäryhmä: Ammattikäyttäjät Maatilan Strobi AM/ 12.03.2018 1 (6) MAATILAN STROBI AM Myyntipäällyksen teksti Kasvitautien torjuntaan Varoitus Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Mycket giftigt för vattenlevande

Lisätiedot

Centium 36 CS/28.1.2015 1 (4)

Centium 36 CS/28.1.2015 1 (4) Centium 36 CS/28.1.2015 1 (4) Centium 36 CS Rikkakasvien torjuntaan Voi aiheuttaa pitkäaikaisia haittavaikutuksia vesieliöille. Kan ge skadliga långtidseffekter på vattenlevande organismer. Säilytä lasten

Lisätiedot

Uutuuksia kasvinsuojeluun Katri Haavikko Hankkijan siementuottajat, Tampere

Uutuuksia kasvinsuojeluun Katri Haavikko Hankkijan siementuottajat, Tampere Uutuuksia kasvinsuojeluun 2016 Katri Haavikko Hankkijan siementuottajat, Tampere 9.2.2016 SISÄLTÖ TÄNÄÄN: KASVINSUOJELUN UUDET RATKAISUT Peittaus Korrensääde Rikkatorjunta Tautitorjunta Ruiskutusohjelmat

Lisätiedot

Käytön rajoitukset: Varoaika: Nurmet 7 vrk. Mansikalla käsittely on sallittu vasta sadonkorjuun jälkeen.

Käytön rajoitukset: Varoaika: Nurmet 7 vrk. Mansikalla käsittely on sallittu vasta sadonkorjuun jälkeen. Maaatilan Klopyralidi SG/ 19.1.2015 1(2) MAATILAN KLOPYRALIDI SG Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Säilytä lasten ulottumattomissa. Förvaras oåtkomligt för barn. Noudata käyttöohjeita ihmisen

Lisätiedot

Glypper/23.1.2014 1 (7)

Glypper/23.1.2014 1 (7) Glypper/23.1.2014 1 (7) GLYPPER Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Säilytä lasten ulottumattomissa. Förvaras oåtkomligt för barn. Noudata käyttöohjeita ihmisen terveydelle ja ympäristölle

Lisätiedot

Kuvia 1-vuotisista, 2-sirkkaisista siemenrikkakasveista Osa I (savikat, pihatatar, peipit, pillikkeet)

Kuvia 1-vuotisista, 2-sirkkaisista siemenrikkakasveista Osa I (savikat, pihatatar, peipit, pillikkeet) Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskus 1 Kuvia 1-vuotisista, 2-sirkkaisista siemenrikkakasveista Osa I (savikat, pihatatar, peipit, pillikkeet) Jauhosavikka (Chenopodium album) Kuva 1 (vasemmalla): Jauhosavikka

Lisätiedot

Matias Rönnqvist & Asmo Saarinen Berner Oy Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito

Matias Rönnqvist & Asmo Saarinen Berner Oy Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Matias Rönnqvist & Asmo Saarinen Berner Oy Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Matrigon 72 SG Uusi raemainen formulaatti Vanha tuttu tehoaine: -klopyralidi 720 g/kg Käyttö mansikalla sadonkorjuun jälkeen -käyttömäärä

Lisätiedot

Kemiallinen kasvinsuojelu Ylivieska Katri Haavikko p

Kemiallinen kasvinsuojelu Ylivieska Katri Haavikko p Kemiallinen kasvinsuojelu Ylivieska 2.6.2009 Katri Haavikko p. 050 555 4693 Sisältö tänään Ylivieskassa Hukkakauran torjunta Kasvun säätäminen viljoilla Lyhyesti tautitorjunnasta 2 3 Tekniset tiedot -

Lisätiedot

Nurmen kasvinsuojelun avaintekijät

Nurmen kasvinsuojelun avaintekijät Nurmen kasvinsuojelun avaintekijät 27.11.2012 Juha Sohlo www.proagria.fi/oulu www.facebook.com/proagriaoulu Lähtökohdat Nurmen kasvinsuojelu viljelykiertojen suunnittelu (kaikenikäistä nurmea ja perustamisvaiheen

Lisätiedot

Maatilan MCPA Trio/ 19.1.2015 1 (3) Varoitus

Maatilan MCPA Trio/ 19.1.2015 1 (3) Varoitus Maatilan MCPA Trio/ 19.1.2015 1 (3) MAATILAN MCPA TRIO Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Varoitus Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Orsakar allvarlig ögonirritation. Voi aiheuttaa allergisen

Lisätiedot

Avaunt. Avaunt tuhohyönteisaine rapsikuoriaisten torjuntaan

Avaunt. Avaunt tuhohyönteisaine rapsikuoriaisten torjuntaan Avaunt Avaunt tuhohyönteisaine rapsikuoriaisten torjuntaan Avaunt - rapsikuoriaisten torjuntaan Hyväksytty rapsikuoriaisten torjuntaan öljykasveissa Torjuu pyretroideille kestäviä rapsikuoriaiskantoja

Lisätiedot

Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013

Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013 Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013 MAISSI Maissi reagoi päivän pituuteen. Kasvu nopeutuu vasta päivien lyhetessä heinäkuun puolivälissä Maissin tärkein osa on tähkä, tavoite maito/taikinatuleentuminen

Lisätiedot

Solutions for the Growing World VILJAN, RYPSIN, RAPSIN JA NURMEN KASVINSUOJELUAINEET

Solutions for the Growing World VILJAN, RYPSIN, RAPSIN JA NURMEN KASVINSUOJELUAINEET Solutions for the Growing World VILJAN, RYPSIN, RAPSIN JA NURMEN KASVINSUOJELUAINEET Dow AgroSciences Suomessa Dow AgroSciences aloitti toimintansa vuonna 1897 perustetun Dow Chemical Companyn maatalousalan

Lisätiedot

Kasvinsuojelupäivä Huittinen. Hannes Höykälä

Kasvinsuojelupäivä Huittinen. Hannes Höykälä Kasvinsuojelupäivä 17.1.2017 Huittinen Hannes Höykälä KASVINSUOJELU UUTUUDET 2017 Librax fungisidi viljoille Cleravo Clearfield herbisidi Neutralize ruiskun pesuaine 9.4.2015 2 johtavaa suorituskykyä!

Lisätiedot

Avaunt. Avaunt tuhohyönteisaine rapsikuoriaisten torjuntaan

Avaunt. Avaunt tuhohyönteisaine rapsikuoriaisten torjuntaan Avaunt Avaunt tuhohyönteisaine rapsikuoriaisten torjuntaan Avaunt - rapsikuoriaisten torjuntaan Hyväksytty rapsikuoriaisten torjuntaan öljykasveissa Torjuu pyretroideille kestäviä rapsikuoriaiskantoja

Lisätiedot

Kasvintuhoojien hallinta viljelykierrossa

Kasvintuhoojien hallinta viljelykierrossa Kasvintuhoojien hallinta viljelykierrossa Anne Nissinen Asko Hannukkala Pentti Ruuttunen Tapio Salo Kuva: Anne Nissinen 13.2.2013 Riskejä kierrossa: Kierto 1 Ruttotartunnan aikaistuminen (maassa säilyvä)

Lisätiedot

Celest Formula M ja Zardex G. Tehokas ja onnistunut TILAPEITTAUS. 2 x UUTUUS!

Celest Formula M ja Zardex G. Tehokas ja onnistunut TILAPEITTAUS. 2 x UUTUUS! Celest Formula M ja Zardex G Tehokas ja onnistunut TILAPEITTAUS 2 x UUTUUS! Peittaus on vakuutus hyvälle sadolle Peittaus on hyvän sadon vakuutus. Taudinaiheuttajat haittaavat siemenen itämistä ja kasvin

Lisätiedot

Käytön rajoitukset: Varoaika: Nurmet 7 vrk. Mansikalla käsittely on sallittu vasta sadonkorjuun jälkeen.

Käytön rajoitukset: Varoaika: Nurmet 7 vrk. Mansikalla käsittely on sallittu vasta sadonkorjuun jälkeen. Matrigon72 SG/ 23.1.2013 1(2) MATRIGON 72 SG Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjuntaan Tehoaine: klopyralidi 720 g/kg Valmistetyyppi: SG Käyttötarkoitus: Leveälehtisten rikkakasvien torjuntaan sokeri-,

Lisätiedot

Celest Trio. Paras lähtö hyvälle kasvulle Den bästa starten för en god tillväxt

Celest Trio. Paras lähtö hyvälle kasvulle Den bästa starten för en god tillväxt Den bästa starten för en god tillväxt viljojen peittaukseen Siemenlevintäisten ja maasta oraaseen leviävien tautien torjumiseen Nestemäinen helppo käyttää Kolme tehoainetta: fludioksoniili 25 g/l difenokonatsoli

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS KASVINSUOJELUSTA

AJANKOHTAISKATSAUS KASVINSUOJELUSTA 1.2.2017 AJANKOHTAISKATSAUS KASVINSUOJELUSTA Asmo Saarinen Viljelijän Berner Mikä on kannattavan viljantuotannon satotaso tämän hetken hintasuhteilla? Hinta /tn Satovaatimus v. 2016 kg/ha Satovaatimus*

Lisätiedot

YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON

YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON 1 YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON Erikoistutkija Marjo Keskitalo, MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen. marjo.keskitalo@mtt.fi KOKEEN TAUSTAA Kuminan kylvösiemenmääräksi

Lisätiedot

Ei rikkoja puutarhassa MAX

Ei rikkoja puutarhassa MAX Ei rikkoja puutarhassa MAX/20.12.2005 1 (7) Ei rikkoja puutarhassa MAX Myyntipäällyksen teksti Rikkakasvien torjunta-aine Tehoaine: glyfosaatti 450 g/l Valmistetyyppi: SL Käyttötarkoitus: Rikkakasvien

Lisätiedot