III. Tilastokonttori.
|
|
- Teija Väänänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 III. Tilastokonttori. Tilastokonttorin vuodelta 1918 antama kertomus oli seuraava: Painatusolot. Niinkuin tilastokonttorin vuodelta 1917 antamassa kertomuksessa tarkemmin osoitettiin, kärsivät konttorin työt jo mainittuna vuonna suurta haittaa konttorin käyttämäin kirjapainojen pitkällisten työnkeskeytysten ja kahdeksan tunnin työpäivän käytäntöön saattamisen johdosta suuresti vähentyneen työkyvyn vuoksi, minkä tähden pari konttorin tärkeintä julkaisua tuntuvasti myöhästyi ja julkaisutyö ajoittain uhkasi kokonaan seisahtua. Nämä olot pahenivat edelleen vuonna Bolshevikkikapinan aikana oli työ sekä konttorissa että kirjapainoissa kokonaan keskeytyneenä tammikuun 30 päivästä huhtikuun 15 päivään, ja kapinan päätyttyä tuli kirjapainotvö vasta verkalleen käyntiin, vilkkaampi ladontatyö kun alkoi vasta kesäkuun alussa eikä silloinkaan käsittänyt kaikkia tekeillä olevia konttorin julkaisuja. Vuoden lopullakaan, jolloin kirjapainojen työkyky jonkin verran parani, konttori ei voinut saada uusia korjausvedoksia läheskään yhtä nopeasti kuin ennen vuotta Tästä pulasta päästäkseen ja kun konttorin kirjelmässä marraskuun 26 päivältä 1917 rahatoimikamarille tekemä esitys oman kirjapainon perustamista tai ostoa kaupungille tarkoittavan kysymyksen uudelleen ottamisesta käsiteltäväksi ei vuoden varrella aiheuttanut toimenpidettä kamarin puolelta, tiedusteli konttori useita kertoja eräiltä muilta kirjapainoilta, voisivatko ne ottaa tehdäkseen ja nopeammin suorittaa eräitä sen painatustöitä, mutta sai kaikkialta epäävän vastauksen. Konttorilla ei sentähden ollut vähintäkään mahdollisuutta voittaa menetettyä aikaa takaisin ja estää julkaisujen edelleen myöhästymistä, ja konttori voi ainoastaan mitä hartaimmin valittaa, että sen monivuotinen ja tarmokas työ julkaisujen jouduttamiseksi nyt näyttää auttamattomasti menneen hukkaan. Sen seikan että työn kasaantumisen seuraukset kohtasivat tilastokonttoria raskaammin kuin useita muita kirjapainotöiden teettäjiä täytyy katsoa olennaisessa määrässä johtuvan
2 289 siitä, että moniaat muut painatustyöt ovat sitä laatua, että niiden tulee olla valmiina jonkin määräajan kuluessa, mikä sitä vastoin ei ole aivan välttämätöntä konttorin julkaisuihin nähden, jotka kirjapainoissa sentähden, mikä muutoin on varsin luonnollista yksityiskirjapainoissa, johdonmukaisesti asetetaan toiseen sijaan, jommoista asiaintilaa epäilemättä on pääasiassa jatkuva, niin kauan kuin konttorin täytyy painattaa julkaisunsa yksityisissä kirjapainoissa. Edellä kerrottujen asianhaarain johdosta saattoi tilastokonttori vuonna 1918 julkaista ainoastaan viisi teosta, jotka ilmestyivät J' ulkaisut alempana mainittuina aikoina: Ilmestyneet Kesäk. 22. Helsingfors stads statistik. I. Hälso och sjukvård Förra delen. Yl siv. Elok. 24. Helsingfors stads statistik. II. Utrikes handel. I VIII siv. Lokak. 9. Helsingin kaupungin tilasto. II. Ulkomaan kauppa. I VIII siv. Marrask.5. Helsingin kaupungin tilasto. I. Terveyden- ja sairaanhoito Edellinen osa. VI siv. Jouluk. 31. Helsingfors stads statistik. I. Hälso- och sjukvård Förra delen. VI siv. i Konttorin tilastollisen vuosikirjan ja kunnalliskertomusten ainoatakaan vuosikertaa ei siis ilmestynyt vuonna 1918; ei myöskään kunnalliskalenterin kolmatta suomenkielistä laitosta, jonka julkaiseminen oli siirtynyt edellisestä vuodesta, ehditty vuoden varrella painattaa. Terveyden- ja sairaanhoitotilasto jaettiin, niinkuin edellä olevasta käy selville, 1916 vuoden tilastosta lähtien kahteeix niteeseen, etusijassa syystä että kaksi uutta varsin laajaa vuosikertomusta, nimittäin Marian sairaalan ja kulkutautisairaalan kertomukset, kaupunginvaltuuston marraskuun 21 päivänä s. v. tekemän päätöksen mukaan otettiin tähän tilastoon. Tämän lisäksi tulivat 1916 vuoden niteeseen kaupungin hiljattain perustaman asuntotarkastuskonttorin antama vuosikertomus sekä kertomus enimmän osan vuotta voimassa pidetyn Hesperian väliaikaisen tuberkulosisairaalan toiminnasta, jota paitsi tähän niteeseen jakamattoman vuosijulkaisun tauluosastosta siirrettiin eräitä tauluja y. m. Näiden lisäännysten johdosta julkaisu laajeni jakamattoman vuosijulkaisun ensimmäisen osaston 126 sivusta 244 sivuksi eli 118 sivulla vuoden niteeseen tuli lisäksi neljä uutta vuosikertomusta, nimittäin vastaperustetun kaupungin sairaalaylihallituksen, osan vuotta voimassa pidetyn Marian sairaalan väliaikaisen tuberkulosisairaalan lääkärin sekä kahden vastaperustetun viranpitäjän, nimittäin kau- Kunnall. kert. 191fi. 37
3 290 III Tilastokonttori. pungin eläinlääkärin ja kasvattilasten hoitoa toimittavan lääkärin antamat. Lukujen määrä lisääntyi siten 19:ksi ja sivuluku 256:ksi vuoden kauppatilastollisilla julkaisuilla aloitti tilastokonttori Helsingin kaupungin tilaston uuden sarjan, joka läheisesti liittyi niihin tilastojulkaisuihin, jotka Helsingin kaupungin tuonnin -ja viennin" nimisinä olivat aikaisemmin ilmestyneet Helsingin kauppayhdistyksen toimesta. Näihin verraten kaupungin tilaston uusi sarja käsitti tuntuvasti seikkaperäiseminän tekstiosaston, jossa m. m. oli moniaita jälkikatsauksia sekä erilaatuisia vertailevia numerotietoja, jotka olivat omansa antamaan selvemmän käsityksen eri tavararyhmäin merkityksestä kaupungin tuonnissa ja viennissä sekä näiden merkityksestä koko maan tuontiin ja vientiin verraten, minkä ohessa uusia tauluja julkaistiin tullinkannosta, kauttakulkuliikkeestä, liikennekonttorin veloituksesta ja kannannasta sekä Helsingin makasiiniyhtiön toiminnasta. Liitteinä julkaistiin sitä paitsi liikennekonttorin vuosikertomus ynnä maahan tuotujen ja maasta vietyjen tavarain ranskankielinen luettelo, jonka tarkoituksena oli saattaa mahdolliseksi julkaisun käyttäminen laajemmassa mitassa ulkomaillakin, vuoden päät-, Osa tilastokonttorin vuoden varrella toimittamista julkaisutyössä paina- köistä käsitti julkaisuja, jotka vielä 1918 vuoden päättyessä olivat tettavina ole- J J ' J vatjulkaisut, painatettavina, ja oli näiden lukumäärä kirjapainotyön hitauden ja toistuneiden seisahdusten johdosta melko suuri. Tilastollista Tilastokonttorin apua käyttivät niinkuin ennenkin suuressa tietoja apua ja kunnan tilasto- m. a ärässä sekä vakituiset että tilapäiset kunnalliset viranomaiset viranomaisille.ja laitokset. Näistä mainittakoon erittäin maistraatti, rahatoimikamari, terveydenhoitolautakunta (kuukausittain annetut tiedot) ja palkanjärjestelykomitea. Tilastotietoja Uudenmaan läänin lääninkonttoriin toimitti tilastokonttori osin mmiie omaisille viran- y. m. erinäisiä vuosittain uusiintuvia tietoja palkkatilastoa varten, osin eräitä tietoja tautisuudesta ja kuolleisuudesta. Tilastolliselle päätoimistolle laadittiin tavanmukaiset erilaatuiset tilastoyhdistelmät ja näiden lisäksi erittäin seikkaperäiset tauluyhdistelmät kaupungin raha-asioista vuosina Lääkintöhallitukselle toimitettiin moniaita tietoja tautisuudesta ja kuolleisuudesta, kunnan sairaalain toiminnasta y. m. Summittaisia tietoja kuolemansyistä Helsingissä lähetettiin niinkuin ennenkin viikottain Tukholman kaupungin tilastokonttorille julkaistaviksi kansainvälisessä tilastossa. p ka n jär j es - Rahatoimikamarin kiertokirjeessä toukokuun 13 päivältä pyyeh&tsex dettyä tilastokonttorin lausuntoa palkanjärjestelykomitean laatikunnaiiisten masta ehdotuksesta kaupungin kunnallisten viranpitäjäin uusiksi viranpitäjäin isiksi palkka säännöiksi. r j
4 III. Tilastokonttori. 291 semmoisen lausunnon ehdottaen siinä, paitsi eräitä vähäisiä palkankorotuksia, m. m, että konttorin assistenteille ja laskuapulaisille palkanjärjestelyn yhteydessä vakuutettaisiin oikeus lukuisampiin ja lyhyemmin väliajoin toistuviin ikäkorotuksiin kuin mitä he nykyään saivat, muuttamatta mainittujen ikäkorotusten vahvistettuja prosenttimääriä. Tämä ehdotus ei aiheuttanut toimenpidettä kamarin eikä palkanjärjestelykomitean puolelta. Kiertokirjeessä elokuun 20 päivältä kaupunginvaltuusto edelleen vaati tilastokonttorin lausuntoa palkanjärjestelykomitean laatimasta lopullisesta ehdotuksesta kunnallisen palkkausjärjestelmän uudistamiseksi sekä rahatoimikamarin asiasta antamasta lausunnosta. Pyydetty lausunto annettiin syyskuun 9 päivänä ja sisälsi, paitsi eräitä periaatteellista laatua olevia huomautuksia sekä rahatoimikamarin lausuntoa vastaan tehtyjä yksityiskohtaisia muistutuksia, m. m. myös toistamiseen konttorin aikaisemmin esittämät näkökohdat assistenttiensa ja laskuapulaistensa ikäkorotuksia koskevassa asiassa. Konttorin tässä asiassa esittämiä vaatimuksia ei kaupunginvaltuusto kuitenkaan ottanut huomioon. Kaupunginvaltuuston valmisteluvaliokunnan lähetekirjelmässä Lausunto kaulokakuun 8 päivältä pyydettyä tilastokonttorin lausuntoa kaupun- ton vuofikertöginkirjaston hallituksen esityksestä saada vastedeskin toimittaa musten painakirjaston toimintakertomus erillisenä julkaisuna, kuitenkin huotusasiasta mioon ottamalla valtuuston marraskuun 21 päivänä 1916 tekemässä päätöksessä olevat määräykset koosta ja kirjakelajeista, antoi tilastokonttori kirjelmässä lokakuun 31 päivältä pyydetyn lausunnon, jossa m. m. ehdotettiin, että kaupunginkirjaston vuosikertomukset edelleen julkaistaisiin kunnalliskertomuksissa eikä Helsingin kaupungin tilaston VI sarjassa, että mainitun sarjan nimeksi pantaisiin Opetuslaitokset" sekä että, jos kirjaston vuosikertomukset julkaistaisiin erillisinä, tässä kohden noudatettaisiin mainitussa 1916 vuoden päätöksessä olevia määräyksiä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi pääasiassa konttorin ehdotukset joulukuun 10 päivänä. Rahatoimikamarin kirjelmässä lokakuun 28 päivältä kaupun-kysymys kunginvaltuuston päätöksen mukaisesti vaadittua tilastokonttorin viran- nan n P itä - pitäjiltä ilmoituksia, suostuivatko he alistumaan m. m. niihin pai- ^ehdoilta velusehtoihin, jotka oli esitetty erityisessä sääntöehdotuksessa, lähetti konttori kirjelmässä joulukuun 9 päivältä kamarille kaikkien vakinaisten viranpitäjäinsä ilmoitukset, joissa he hyväksyivät m. m. mainitut palvelusehdot, mutta pyysi konttori sen ohessa kamaria saattamaan valtuuston tietoon, että ilmoitukset oli annettu epätietoisuuden vallitessa palvelusehtojen 3 :n d) momentin oikeasta Kvston pain. asiakirj. n:o 24, liite IV.
5 '292 tulkinnasta ja edellyttäen mainitun momentin koskevan ainoastaan vähäisiä järjestelyjä, m. m. yhdenmukaisuuden aikaansaamiseksi kunnan viranpitäjäin eläkkeeseen nähden. Kirjelmässä kaupunginvaltuustolle joulukuun 16 päivältä konttori, tarkemmin tehtyään selkoa tämän kysymyksen merkityksestä, esitti, että valtuusto ryhtyisi kunnan viranpitäjäin palvelusehtosäännön 3 :n d) momenttiin nähden toimenpiteeseen, joka olisi omansa poistamaan mainitun momentin viranpitäjissä herättämät epäilykset. Valtuusto ei käsitellyt tätä kysymystä vuoden varrella. Ehdotus i9t9 Tilastokonttorin menosääntöehdotus, joka kirjelmässä syysveden meno- kuun 28 päivältä lähetettiin rahatoimikamariin, oli laadittu kaksin vaihtoehdoin. Toiseen oli henkilökunnan palkkaedut merkitty saman määräisiksi kuin 1918 vuoden menosääntöön, kuitenkin lisäämällä vahtimestarin palkkaa 300 markalla eli 1,200 markkaan, sekä poistamalla ensimmäiselle aktuaarille edellisenä vuonna merkitty, viiden vuoden palveluksesta tuleva 640 markan palkankorotus, toinen taas oli laadittu palkanjärjestelykomitean ehdotuksen mukaisesti, mutta muilta kohdin olivat molemmat vaihtopuoliset ehdotukset yhtäpitävät. Ylimääräisten apulaisten palkkausmäärärahaa ehdotettiin korotettavaksi 3,700 markalla eli 7,500 markkaan, kunnalliskertomusten I ja II osan toimittajan palkkausmäärärahaa 1,000 markalla eli 5,000 markkaan, konttorin ulkopuolella teetettäväin töiden määrärahaa 1,200 markalla eli 9,000 markkaan, kirjastomäärärahaa 500 markalla eli 1,600 markkaan sekä tarverahain määrärahaa 600 markalla eli 2,400 markkaan. Ehdotetut muutokset korottaisivat edellisen vaihtopuolen mukaan menosäännön 157,640 markasta 164,300 markkaan eli 6,660 markalla, jälkimmäisen vaihtopuolen mukaan 178,500 markkaan eli 20,860 markalla. Rahatoimikamari puolsi sinänsä hyväksyttäväksi jällämmäistä vaihtopuolista ehdotusta konttorin siihen myöhemmin ehdotettua lisättäväksi 2,500 markkaa ylimääräisten apulaisten palkkaamiseksi, ja budjetinjärj estelyssä kaupunginvaltuusto hyväksyi tämän ehdotuksen lisättyään siihen edelleen 3,850 markkaa viransijaisen palkkaamiseksi vakinaisessa sotapalveluksessa olevalle toiselle aktuaarille, jonka lisäyksen myöntämisestä konttori oli tehnyt esityksen budjettivaliokunnalle. Konttorin vuodeksi 1919 vahvistettu menosääntö päättyi siten 184,850 markkaan. Ylimääräinen Kirjelmässä rahatoimikamarille lokakuun 8 päivältä tilastomääräraha. konttori pyysi kamaria kaupunginvaltuustolta hankkimaan 2,850 markan ylimääräisen määrärahan konttorin viransijaisuuspalkkioiden suoritukseen toisen aktuaarin E. J. Warosen vakinaiseen sotapalvelukseen kutsumisen johdosta. Kamarin puoltosanan mu-
6 '293 kaisesti kaupunginvaltuusto lokakuun 29 päivänä myöntyi esitykseen. Kirjelmässä rahatoimikamarille syyskuun 24- päivältä tilasto- Esitys henkilökonttori esitti, että kamari kaupunginvaltuustolta hankkisi ensim- kohta! s! n l pal " kanlisayksen mäiselle aktuaarille O. Bruunille 2,000 markan vuotuisen henkilö- myöntämisestä kohtaisen palkanlisäyksen. Rahatoimikamari puolsi tätä esitystä, mutta kaupunginvaltuusto epäsi sen marraskuun 26 päivänä. Bruunille. Sen johdosta että sinä aikana, jonka venäläiset sotilasviran- Vaatimus häomaiset pitivät hallussaan, tilastokonttorin huoneistoa, sieltä oli vinneiden kir jaliyllyjen korviety " pois konttorille kuuluva isohko, seinään kiinnitetty kirjahylly vaamisesta. ja erään niinikään seinään kiinnitetyn hyllyn muuan osasto, joiden sijaan konttorin oli täytynyt 800 markan hinnasta teettää kaksi saman kokoista ja laatuista hyllyä, konttori rahatoimikamarille osoitetussa kirjelmässä syyskuun 12 päivältä pyysi kamaria merkitsemään mainitun rahamäärän niiden eräin joukkoon, joiden korvaamisesta vaatimus kamarin toimesta ja Venäjän valtion velkain ilmoitusta varten olevan keskuskonttorin välityksellä oli esitettävä Venäjän valtiolle. Konttorin henkilökunnassa tapahtui vuoden varrella useita Konttorin henmuutoksia, jotka vaikuttivat sangen haitallisesti konttorin töihin. kiiökunta Ensimmäinen aktuaari filosofianlisensiaatti E. Gylling sai tammikuun 24 päivänä virkavapautta eduskuntatöitä varten, viransijaisena toinen aktuaari filosofianmaisteri O. Bruun. Kapinan aikana, johon filosofianlisensiaatti Gylling otti osaa, antoi hän tilastokonttoriin helmikuun 15:ntenä päivätyn hakemuksen mahdollisimman joutuisasta virkaeron saamisesta, jonka hakemuksen konttori kohta kapinan päätyttyä lähetti rahatoimikamariin ilmoittaen, ettei myöntyminen siihen konttorin puolelta kohdannut estettä, sekä samalla anoen, että virka heti julistettaisiin avonaiseksi. Kokouksessaan huhtikuun 19 päivänä rahatoimikamari kuitenkin päätti olla ottamatta puheenalaista hakemusta käsiteltäväksi, mutta kyllä toistaiseksi pidättää filosofianlisensiaatti Gyllingin virantoimituksesta. Konttorin kirjelmässä kesäkuun 6 päivältä uudelleen anottua viran avonaiseksi julistamista kamari saman kuukauden 17 päivänä päätti erottaa filosofianlisensiaatti Gyllingin virastaan ja julistaa sen avonaisena haettavaksi, minkä jälkeen kamari elokuun 1 päivänä kolmesta hakijasta ensimmäiseksi aktuaariksi valitsi toisen aktuaarin Bruunin, jota konttorin johtajakin oli puoltanut virkaan. Samaan aikaan kuin aktuaari Bruun määrättiin hoitamaan ensimmäisen aktuaarin virkaa, määräsi rahatoimikamari tammikuun 24 päivänä filosofiankandidaatti E. J. Warosen hoitamaan konttorin toisen aktuaarin virkaa, jota hän hoitikin elokuun 14 päivään, jolloin hänet kutsuttiin vakinaiseen sotapalvelukseen, minkä jälkeen virkaa
7 '294 hoiti filosofianmaisteri T. W. Sjöström vuoden loppuun. Tämän viransijaisuusaikana valitsi rahatoimikamari syyskuun 26 päivänä vakinaiseksi toiseksi aktuaariksi viidestä hakijasta filosofiankandidaatti Warosen, joka virkaan oli saanut johtajan puoltosanan, voimatta filosofiankandidaatti Waronen kuitenkaan ryhtyä virkaa hoitamaan. Sen johdosta että amanuenssinviran entinen pitäjä oli irtisanottu virastaan, hoiti tätä jo vuoden alusta viransijainen, filosofiankandidaatti Waronen tammikuun 24 päivään, mainitusta päivästä lähtien heinäkuun 10 päivään ylioppilas, sittemmin filosofiankandidaatti T. Voionmaa, heinäkuun 15 päivästä elokuun 15 päivään filosofianmaisteri Sjöström, elokuun 15 päivästä lokakuun 1 päivään ylioppilas H. von Knorring sekä viimeksi mainitusta päivästä vuoden loppuun filosofiankandidaatti K. A. N. Kalliala. Elokuun 1 päivänä rahatoimikamari tosin valitsi filosofiankandidaatti Warosen, joka kahdesta hakijasta oli saanut johtajan puoltosanan, amanuenssinviran vakinaiseksi pitäjäksi, mutta hän ei sitä hoitanut, syystä että hän siihen aikaan oli määrätty hoitamaan konttorin toisen aktuaarin virkaa ja muutoin heti sen jälkeen kutsuttiin vakinaiseen sotapalvelukseen, ja marraskuun 11 päivänä kamari hänen jälkeensä vakinaiseksi amanuenssiksi valitsi filosofianmaisteri Sjöströmin, jota niinikään kahdesta hakijasta johtaja oli virkaan puoltanut, mutta ei hänkään hoitanut puheenalaista virkaa, syystä että hänet oli, niinkuin edellä mainittiin, määrätty hoitamaan konttorin toisen aktuaarin virkaa. Amanuenssinvirkaa hoitivat siten kaiken vuotta viransijaiset. Lyhyttä virkavapautta nauttivat vuoden varrella johtaja filosofianmaisteri H. Dalström joulukuun 17 päivästä vuoden loppuun, viransijaisena filosofianmaisteri Bruun, ja viimeksi mainittu vuoden alusta tammikuun 15 päivään, viransijaisena filosofiankandidaatti G. Modeen. Assistentti Valborg Kuhlefelt pyysi tammikuun lopulla eroa virastaan maaliskuun 1 päivästä lukien, ja otettiin hänen sijaansa huhtikuun 15 päivänä assistentiksi vakinainen laskuapulainen Inez Juselius. Konttorin menosääntöön merkittyyn uuteen vakinaisen laskuapulaisen virkaan otettiin tammikuun 1 päivänä neiti Elsa Renfors ja vakinaiseksi laskuapulaiseksi neiti Juseliuksen sijaan toukokuun 1 päivänä rouva Ester Särkisiltä. Ylimääräisinä laskuapulaisina toimivat edelleen rouva Sigrid Hedlund ja neiti Olga Späre. Vahtimestari G. Forsmanin sijaan, joka tammikuun 17 päivänä erotettiin toimestaan, otettiin saman kuukauden 21 päivänä konttorin vahtimestariksi vahtimestariapulainen A. Spring.
8 '295 Kirjelmässä lokakuun 1 päivältä tilastokonttori anoi rahatoimikamarilta toimenpidettä amanuenssi E. J. Warosen vapauttamiseksi vakinaisesta sotapalveluksesta. Kamari myöntyi tähän saman kuukauden 10 päivänä, mutta sen asiassa tekemä esitys ei aiheuttanut toimenpidettä sotilasviranomaisten puolelta. Tilastokonttorin joulukuun 13 päivänä tekemän anomuksen johdosta oikeutti palkkalautakunta saman kuukauden 18 päivänä amanuenssi T. W. Sjöströmin amanuenssivirkansa ohessa pitämään yliopiston maantieteellisen laitoksen assistentinviran. Kirjelmässä joulukuun 13 päivältä tilastokonttori anoi kaupunginvaltuustolta vakinaiselle laskuapulaiselle neiti Martha Hedlundille lupaa asua kaupungin ulkopuolella, johon anomukseen valtuusto helmikuun 11 päivänä 1919 toistaiseksi myöntyi. Tilastokonttorin kirjasto lisääntyi vuoden varrella 172 nume- Konttorin kierolla, joista 109 oli painettu kotimaassa ja 63 ulkomailla. Näistä jast0 oli kaikkiaan 27 eli 18 kotimaassa ja 9 ulkomailla ilmestynyttä (kukin eri numeroksi luettuna) neljännesvuosi-, kuukausi-, viikkoy. m. aikakautisjulkaisuja. Ostamalla hankittiin *33 numeroa; muut eli 139 saatiin vaihtamalla tai lahjoina. Lähteväin toimituskirjani luku vuonna 1918 oli 1,199. Näistä lähtevät tomuoli lähteviä kirjelmiä 315, niistä 297 koti- ja 18 ulkomaan paikkoituskirjat hin meneviä, sekä jaeltuja julkaisuja 884, niistä 827 koti- ja 57 ulkomaan paikkoihin meneviä. *
IV. Tilastokonttori. Tilastokonttoriu antama kertomus vuodelta 1915 oli seuraavaa sisällystä:
IV. Tilastokonttori Tilastokonttoriu antama kertomus vuodelta 1915 oli seuraavaa sisällystä: ilmestyneet Vuonna 1915 valmisti Helsingin kaupungin tilastokonttori seujnikajsnt. raava. kuusi julkaisua, jotka
Tilastokonttori. Tilastokonttorin vuodelta 1917 antama kertomus oli seuraavaa sisällystä:
III. Tilastokonttori Tilastokonttorin vuodelta 1917 antama kertomus oli seuraavaa sisällystä: Ilmestyneet Vuonna 1917 ilmestyivät Helsingin kaupungin tilastokonttorin toi- mest a seuraavat seitsemän julkaisua
Tilastokonttori. Tilastokonttorin vuodelta 1916 antama kertomus oli seuraavaa sisällystä:
III. Tilastokonttori. Tilastokonttorin vuodelta 1916 antama kertomus oli seuraavaa sisällystä: Vuonna 1916 ilmestyivät Helsingin kaupungin tilastokonttorin ilmestyneet toimesta seuraavat kuusi julkaisua
III. Tilastokonttori.
III. Tilastokonttori. Tilastokonttorin vuodelta 1919 antama kertomus oli seuraava: Konttorin henkilökunta. Vuoden varrella kärsi tilastokonttori tuntuvan vahingon menettäessään johtajansa filosofianmaisteri
Tilastokonttori. Tilastokonttorin antama kertomus vuodelta 1914 oli seuraavaa sisällystä:
IV. Tilastokonttori. Tilastokonttorin antama kertomus vuodelta 1914 oli seuraavaa sisällystä: Vuonna 1914 valmisti Helsingin kaupungin tilastokonttori seu- vuoden varraavat kahdeksan julkaisua, jotka ilmestyivät
III. Tilastokonttori.
III. Tilastokonttori. Tilastokonttorin vuodelta 1922 antama kertomus oli seuraava: Konttorinhenkilökunta. Ensimmäisen aktuaarin viran haltijaksi rahatoimikamari tammikuun 19 p:nä valitsi toisen aktuaarin
III. Tilastokonttori.
III. Tilastokonttori. Tilastokonttorin vuodelta 1921 antama kertomus oli seuraava: Konttorin henkilökunta. Vuonna 1921 oli johtajanvirka yhä edelleen avoinna joulukuun 1 p:ään ja hoiti sitä tänä aikana
III. Tilastokonttori.
III. Tilastokonttori. \, Tilastokonttorin vuodelta 1920 antama kertomus sisälsi seuraavaa: Konttorin henkilökunta. Vuonna 1920 konttorin johtajanvirka oli avoinna ja sitä hoiti ensimmäinen aktuaari O.
III. Tilastokonttori.
III. Tilastokonttori. Tilastokonttorin vuodelta 1928 antama vuosikertomus oli seuraava: Konttorin henkilökunta. Rahatoimikamari myönsi syyskuun 21 p:nä aktuaari S. J. Liedolle hänen pyytämänsä eron virasta,
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
IV. Tilastotoimisto.
IV. Tilastotoimisto. Tilastotoimiston toimintakertomus viita 1935 oli seuraavan sisältöinen: Toimiston henkilökunta. Lokakuun 9 p:nä kuoli toimiston vakinainen laskuapulainen H. Zimmermann. Virkaa avoimeksi
III. Tilastokonttori.
III. Tilastokonttori. vuosikertomus oli seuraavan- Tilastokonttorin vuodelta 1927 antama sisältöinen: Konttorin henkilökunta. Vuoden varrella tapahtui konttorin vakinaisissa viroissa juokko uudestijärjestelyitä.
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
B. Kaupungin irtainta omaisuutta ja rahatointa koskevat asiat.
280 II. Rahatoimikamari. Vuoden varrella möi rahatoimikamari seuraavat kaupungille nuksia. kuuluvat, asuttaviksi kelvottomat rakennukset velvoittamalla ostajan poistamaan rakennusaineet: erään Gumtähdessä
Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1911 oli seuraava:
XV. Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1911 oli seuraava: Lautakunnan Joulukuun 13 päivänä 19 valitsi kaupunginvaltuusto majoivirkamiehet. tuslautakunnan puheenjohtajaksi eversti
Oi ke usa p utoi m isto.
XV. Oi ke usa p utoi m isto. Oikeusavustajan kertomus Helsingin kaupungin vähävaraisten oikeusaputoimiston toiminnasta vuonna 1915*) oli seuraava: Vuonna 1915 piti Helsingin kaupungin oikeusapulautakunta,
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2016 COM(2016) 18 final ANNEX 3 PART 1/4 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä SADC:n talouskumppanuussopimusvaltioiden
Kansankirjasto ja lukusali.
VIII. Kansankirjasto ja lukusali. Kansankirjaston ja lukusalin hallituksen kertomus vuodelta 1909 *) oli seuraavaa sisällystä: Kansankirjaston ja lukusalin hallitukseen ovat vuonna 1909 kuuluneet päätirehtööri
NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.5.2015 COM(2015) 209 final Embargo vista Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella FI FI PERUSTELUT
Majoituslautakunta. jäsenet ja virtuusto. ; eli yhteensä 431 kirjelmää. Näiden ynnä muiden Lautakunnalle
IV. Majoituslautakunta. Majoituslautakunta saa täten, täyttääkseen Lautakunnan 28 p:nä Tammikuuta 188 annetun johtosäännön 8 :n määräystä, antaa selonteon toiminnastaan kuluneena vuonna 1903. Joulukuun
Sedmigradskyn pientenlastenkoulu ja Marian turvakoti.
VII. Sedmigradskyn pientenlastenkoulu ja Marian turvakoti. Sedmigradskyn pientenlastenkoulun ja Marian turvakodin kertomus vuodelta 191 oli seuraavaa sisällystä: Eräiden yhteensattuneiden asianhaarain
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2015 (OR. en) 10297/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ECON 556 UEM 274 STATIS 53 NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 1 7-1 9 N:o 17. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta annetun valtioneuvoston päätöksen lähettämisestä
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta.
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1952 N:o 3-8 N :o 3. puhelinaseman aukioloajasta. Kuluvan tammikuun 16 päivästä lukien on Liperin puhelin asema avoinpa joka päivä klo 7 22. Helsingissä,
KIERTOKIRJE KOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 29-30 N :o 29. Kiertokirje kovan rahan lähettämisestä Suomen Pankin pää- ja haarakonttoreihin. Tiliohjesäännön 50 :n 2. kohdan määräysten mukaan
Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I
P7_TA-PROV(2012)0294 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 5. heinäkuuta 2012 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2014 COM(2014) 622 final 2014/0288 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1910 oli seuraava:
XIV. Majoituslautakunta. Majoituslautakunnan kertomus vuodelta 1910 oli seuraava: Joulukuun 14 päivänä 1909 valitsi kaupunginvaltuusto % majoi- Lautakunnan jäsgh t jä tuslautakunnan puheenjohtajaksi eversti
5 /o:n lainaa vuodelta 1876 (arvonta marraskuun 1 päivänä):
II. Rahatoimikamari. 265 puiston alueella kulkea ainoastaan verkalleen, s. o. enintään 10 kilometrin nopeudella tunnissa, sekä että kaivohuoneelta Kaivopuistoon johtava Ison Kaivopuistontien osa on suljettuna
1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot
Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
I V. Ti lastotoi m isto
I V. Ti lastotoi m isto Tilastotoimiston toimintakertomus viita 1939 oli seuraavan sisältöinen: Toimiston henkilökunta. Tammikuun 1 p:nä astui toimeensa aktuaari A. Kytömaa. Muita muutoksia ei vuoden kuluessa
IV. Tilastotoimisto.
IV. Tilastotoimisto. Tilastotoimiston toimintakertomus v:lta 1936 oli seuraavan sisältöinen: Toimiston henkilökunta. Amanuenssi E. Ruutu siirtyi toukokuun 15 p:nä kiinteistötoimiston notaariksi; siten
KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy
SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot
Kunnan työnvälitystoimisto.
XX. Kunnan työnvälitystoimisto. Kunnan työnvälitystoimiston johtokunnan antama kertomus vuodelta 1909 l ) oli seuraavansisältöinen: Kunnan työnvälitystoimiston johtokuntaan kuului v. 1909 filosofian Toimiston
KIERTO KIRJE KOKO E LM A
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKO E LM A 1953 N:o 42-43 N:o 42. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen
SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2011 171/2011 Valtioneuvoston asetus riistahallinnosta Annettu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,
Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta
Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND
120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.
KIERTOKIRJE KOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 51 N:o 51. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset: I. Laki Annettu Helsingissä
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan
VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 14.12.2011 VARAINHOITOASETUKSEN 179 ARTIKLAN 3 KOHDAN MUKAISESTI LAADITTU LAUSUNTO (KIINTEISTÖPOLITIIKKA) Brysselissä sijaitsevaa MONTOYER 70 -rakennusta
IV. Tilastotoimisto.
IV. Tilastotoimisto. Tilastotoimiston vuodelta 1931 antama vuosikertomus oli seuraavansisältöinen: Tammikuun 1 p:stä 1931 lukien on tilastokonttorin nimi sille syyskuun 17 p:nä 1930 vahvistetun johtosäännön
Rekisteröintihakemus on hakijan tai hänen edustajansa allekirjoitettava ja siinä on esitettävä:
Asetus kasvinjalostajanoikeudesta Maa ja metsätalousministerin esittelystä säädetään kasvinjalostajanoikeudesta 21 päivänä elokuuta 1992 annetun lain (789/92) 40 :n nojalla: 1 Rekisteröintihakemus Rekisteröintihakemus
KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003
Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419
Väkiluku ja sen muutokset
KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 13 kuukaudelta v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54614 54685
Väkiluku ja sen muutokset
KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54572
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin
KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ
KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ Kunnallisen eläkelaitoksen valtuuskunnan kunnallisen eläkelain 8 :n nojalla 29. päivänä marraskuuta 2002, 24. päivänä huhtikuuta 2003, 15. päivänä huhtikuuta
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa
Nettomaahanmuutto. Kuntien välinen nettomuutto. Maahanmuutto. Maastamuutto. Väestönlisäys
Väestönmuutosten ennakkotiedot muuttujina Maakunnat ja kunnat 2016, Tapahtumakuukausi ja Väestönmuutos Elävänä syntyneet Kuolleet Syntyneiden enemmyys Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto
TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN
Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0092 (NLE) 7616/16 ADD 3 WTO 80 SERVICES 5 COLAC 19 EHDOTUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2017 C(2017) 6967 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.10.2017, tekstiilikuitujen nimityksistä ja niitä vastaavista tekstiilituotteiden kuitukoostumuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä
1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8
1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8 Euroopan unionin virallinen lehti ISSN 1725-261X L 91 Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö
C. Muut asiat. 242 II. Rahatoimikamari. i) Rkmrin pöytäk ) S:n ; ks vuod. kert. siv. 272.
242 II. Rahatoimikamari. kittaessa hänen vahingonkorvausoikeuttaan havaittiin hänen edelleen olevan samassa työssä kuin ennenkin, minkätähden hän ei enää viimeksi mainitusta päivästä lähtien ollut oikeutettu
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,
RAUTATIEVIRKAMIESLIITTO r.y. Kirjastovaliokunta 1/1959 Pöytäkirja RVLsn kirjastovaliokunnan kokouksesta Helsingissä maaliskuun 13 päivänä
RAUTATIEVIRKAMIESLIITTO r.y. 1/1959 Pöytäkirja RVLsn kirjastovaliokunnan kokouksesta Helsingissä maaliskuun 13 päivänä 1959 klo I8.00. Läsnä olivat s V. Salonen puheenjohtajana, P. Laesterä, P. Salonen,
1 luku Viranhaltijan tai työntekijän kuoltua suoritettava taloudellinen tuki
KEVAN LISÄELÄKESÄÄNTÖ Kunnallisen eläkelaitoksen valtuuskunnan kunnallisen eläkelain 8 :n nojalla 29. päivänä marraskuuta 2002, 24. päivänä huhtikuuta 2003, 15. päivänä huhtikuuta 2004, 16. päivänä helmikuuta
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista
Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO
Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan
Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
1907. Edusk. Väst. - Esitys N:o 11. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen varain osottamisesta valtiopäiväkustannusten suorittamiseen. Suurivaltaisin, Armollisin
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 2 N:o 2. Kiertokirje valtion viran tai toimen ja ylimääräisen toimen haltijain sekä valtion erinäisten muiden toimihenkilöiden palkkausten yleisestä
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta
Annettu Naantalissa 10 päivänä elokuuta 1984 Laki kansalaisuuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyllä tavalla, muutetaan 28 päivänä
TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1
TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13
Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO
3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan
LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI
IV. Tilastotoimisto.
IV. Tilastotoimisto. Tilastotoimiston v:lta 1933 antama toimintakertomus oli seuraavan sisältöinen: Toimiston henkilökunta. Vakinaiseen henkilökuntaan kuuluvista viranhaltijoista erosi 4 palkkaluokkaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO SEC(2007) 1395 LOPULLINEN BRYSSEL 16/11/2007. MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC49/2007 PAKOLLISET JA EI-PAKOLLISET MENOT
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO SEC(2007) 1395 LOPULLINEN BRYSSEL 16/11/2007 YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2007 PÄÄLUOKKA III - KOMISSIO OSASTOT 05, 14, 21 MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC49/2007 PAKOLLISET
IV. Tilastotoimisto. Tilastotoimiston toimintakertomus v:lta 1937 oli seuraavan sisältöinen:
IV. Tilastotoimisto Tilastotoimiston toimintakertomus v:lta 1937 oli seuraavan sisältöinen: Toimiston henkilökunta. Tammikuun 1 p:nä astuivat vakinaisina viranhaltijoina virkoihin toinen aktuaari M. Jalo
Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen
Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000
Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO
3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0288 (NLE) 14521/1/14 REV 1 SC 163 ECON 944 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta
HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kuntien sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain mukaan sotainvalideille
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010
Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014
Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013
Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014
Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013
B. Kaupungin irtainta omaisuutta ja rahatointa koskevat asiat.
osakeyhtiö Talolalle Chydeniustien tonttiin n:o 3 nähden 2,700 markan maksusta; samalle yhtiölle 2 ) Ehrensvärdtien tontteihin n:oihin 27 ja 29 nähden 2,000 markan maksusta. Kaupungin Rahatoimikamarissa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107
20.09.2016 Sivu 1 / 1 2751/2016 01.01.01 107 Pitkäaikaishoitopäällikön tehtävän (vakanssinumero 333739) vakinainen täyttäminen Vanhusten palvelujen tulosyksikössä, työavain 2-298-16 Valmistelijat / lisätiedot:
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS Lähettäjä: Komissio Päivä: 21. tammikuuta 2009 Asia: Ehdotus neuvoston päätökseksi, Bt cry1ab -geeniä
A. Kaupungin kiinteää omaisuutta koskevat asiat. 1. Kaupunginasemakaavaa koskevat asiat
Kaupunginvaltuusto kokoontui vuoden varrella 29 kertaa, niistä 7 kertaa lisätyin luvuin. Vuoden varrella saapui 566 asiaa. Näistä ja vuoden alussa useilta edellisiltä vuosilta ratkaisematta olevista 44
1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
Euroopan parlamentti 2015/0079(COD) LAUSUNTOLUONNOS
Euroopan parlamentti 2014 2019 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2015/0079(COD) 25.6.2015 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 106/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 61/2009 25.9.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Työvoima- ja elinkeinokeskus Korvausvaatimus: TE-keskus
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun