Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Raija Iltola ja Lea Peltola.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Raija Iltola ja Lea Peltola."

Transkriptio

1 Kirjastovaliokunta nan kokouksesta, mikä pidettiin Helsingissä RVL;n kirjastossa elokuun 17 päivänä 1971 klo Läsnä olivat; S. Kantanen puheenjohtajana sekä jäseninä Lea Peltola, Raija Iltola, Kaarina Salminen, joka toimi sihteerinä sekä Hilkka Väyrynen. 1 Avaus ja järjestäytyminen Kirjastovaliokunnan puheenjohtaja S Kantanen avasi kokouksen, mikä todettiin päätösvaltaiseksi. Käsiteltävien asioiden vähyyden vuoksi ei työjärjestystä oltu laadittu. Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Raija Iltola ja Lea Peltola. 2 Ap T Merilinnan kiitoskirje Luettiin kirjaston monivuotisen käyttäjän asemapäällikkö T Merilinnan (lainausnumero 7) kirjastolle osoittama kirje, missä hän ilmoitettuaan eläkkeelle siirtymisensä takia lopettavansa lainauksen, esittää kiitoksensa kirjastolle, (liite n;o 1) 3 Hilkka Väyrysen eroaminen kirjastovaliokunnasta Todettiin, että Hilkka Väyrynen on siirtyessään Valtionrautateiden diblomi-insinöörit-yhdistykseon eronnut RVLssta Puheenjohtaja esitti hänelle kirjastovaliokunnan kiitokset työstä kirjaston hyväksi ja päätettiin esittää, että hänet voitaisiin edelleen pysyttää kirjastovaliokunnassa asiantuntijana. 4 Kirjaston huonetilat Todettiin, että epävirallisena tietona on kirjastovaliokunnan tietoon tullut, että rh haluaisi kirjaston tilat käyttöönsä. Kirjastovaliokunta ei tässä vaiheessa voi ottaa kantaa asiaan, vaan jää odottavalle kannalle. Mahdollisen muuton varalta päätettiin kuitenkin tutkia, voitaisiinko kirjoja poistaa hyllytilojen vähen tämiseksi. 5 Kirjojen poistaminen ja myynti Oheisessa liitteessä n;o 2 mainitut vanhat kirjat päätettiin poistaa ja myydä ylitarkkaaja T Toivaselle, lukuunottamatta teosta Eucken; Grundlinjer till en ny lifsåskådning, hintaan 5 mk kirjal ta. 6 Kirjaston määrärahatilanne Koska kirjastolla ei kuluvana vuonna ole ollut käytettävänään määrärahaa ei uusia kirjoja ole voitu ostaa. Päätettiin, että puheenjohtaja kääntyy asiassa liiton taloudenhoitajan puoleen, tiedustellen tilannetta.

2 ( $ Kirjaston suursiivous Koska kirjastossa ei ole muutamaan vuoteen tehty suursiivous ta ja kirjat ovat päässeet pahasti pölyyntymään päätettiin esittää, että sinne saataisiin suursiivous. Kokous päättyi klo Pöytäkirjan vakuudeksi S Kantanen Kaarina Salminen Pöytäkirja tarkistettu ja hyväksytty Lea Peltola Raija Iltola

3 RVL:n kirjasto Helsinki Siirtyessäni eläkkeelle lopetan lainaukset tähän. Samalla haluan lausua sydämelliset kiitokseni siitä suuresta vaivasta, jonka olen aiheuttanut pitkäaikaisella lainaamisellani. Vaikka teillä ei aina ole ollut juuri niitä kirjoja kotosalla, joita olisin halunnut, sain kuitenkin aina samantyylisiä kirjoja. Toivotan kirjastolle jatkuvaa menestystä ja sen henkilökunnalle jatkuvaa kärsivällisyyttä lainaajia kohtaan. Varsinkin maaseudulla on kirjastosta ollut tavattoman suuri hyöty. Tervajoki,

4 Ehdotus poistettavista kirjoista Schure: Pytogoras lif och lära T Toivanen saanut Eucken: Grundlinjer till en ny lifsåskådning tämän jo muualta Ervast Blavatsky Trine Muller Parrar Sinnet Parrar Framtidens religion Valda smärre uppsatser Sopusoinnussa näkymättömän kanssa Inledning till den jemförande religionvetenskapen Historiens vittnesbörd om-kristus Den dolda verlden Jesu lif yht. 9 kirjaa. fe Ylitarkkaaja T Toivanen ilmoittanut haluavansa ostaa nämä kirjat 5 mk kirjalta., 8 kirjaa.

5 Pöytäkirja RVL:n kirjastovaliokunnan kokouksesta, mikä pidettiin Helsingis- 11/71 sä RVL;n kirjastossa lokakuun 29 päivänä 1971 klo Läsnä olivat S Kantanen puheenjohtajana sekä jäseninä Lea Peltola, Raija Iltola sekä Kaarina Salminen, joka toimi sihteerinä. 1 Avaus ja järjestäytyminen Puheenjohtaja S Kantanen arasi kokouksen, mikä todettiin päätösvaltaiseksi. Työjärjestystä ei oltu laadittu käsiteltävien asioiden vähyyden takia. Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Lea Peltola ja Raija Iltola. 2 Kirjaston huoneistotilat Puheenjohtaja selosti nykyistä tilannetta, jolloin todettiin ettei kirjallista irtisanomista ole rh:lta saatu, mutta että sosiaalipäällikkö Y Ollilainen on suullisesti ilmoittanut asiasta puheenjohtaja K Rantalalle. Mahdollisen irtisanomisen ajankohdasta voitaneen neuvotella rh;n kanssa ta^teel^isia järjestelyjä varten. Keskusteltiin myös uusien tilojen saamisesta kirjastolle, jolloin kyseeseen tulisifcuheenjohtajan suorittamien tiedustelujen perusteella huone rh;n kellaritiloista tai Siipipyörän tiloista RVL;n toimiston yhteydessä. Päätettiin tutkia näitä mahdollisuuksia ja suunniteltiin myös vanhojen kirjojen poistamista tilojen mahdollisesti pienentyessä. Tässä tarkoituksessa päätettiin lähettää kirjelmät Tampereen, Oulun ja Jyväskylän yliopistojen sekä Joensuun korkeakoulun kirjastoille vanhojen kirjojen myymiseksi niille. 3 Vanhojen kirjojen poistaminen Päätettiin poistaa liitteen a) kohdassa mainitut kirjat ja myydä ne kirjanpitäjä Terttu Suhoselle kokonaishintaan 40 mk. Koska muut luettelossa mainitut kirjat ovat vielä melko uusia, päätettiin niiden poistaminen ja myyminen siirtää. Kokous päättyi klo Pöytäkirjan vakuudeksi S Kantanen Kaarina Salminen Pöytäkirja tarkistettu ja hyväksytty Lea Peltola Raija Iltola

6 joista a) N :o 5521 Ervast: Mitä on kuolema A 791 Jones Intian polkujen Kristus Harnack Kristinuskon olemus A.1989 Hallesby Valoisia näköäoja Schleiohemmacher Puheita uskonnosta Maeterlinck Haudattu temppeli Kaila Sielunelämän rakenne n Sielunelämä biologisena tekijänä 1710 Bury Ajatuksen vapauden historia Carlyle Entistä ja nykyistä Kjp Terttu Suhonen olisi halukas ostamaan nämä teokset Helsingin Yliopiston Kirjasto halukas ostamaan: A 2151 Gide Vääränrahantekijät " 1598 Camus Rutto. ' Boy-Ed Ikionnelliset A.2045 Widegren Punatukkaisilla on etusija "*1633 Bromfield Rouva Parkington K rj Raija Lakka halukas <Dstamaan: c) Bowen-von Merck Geliebte Freundin Ramsay Reisebuch Finland A.5379 Rinser Mitte des Lebens A Craid Die scheme Delora A.5365 Mann Königliche Hoheit Dickens Black house A.2515 Des vers de France 7195 de Musset Poésiés A.3647 Baum Das grosee Einmaleins

RAUTATIEVIRKAMIESLIITTO r.y. Kirjastovaliokunta 1/1959 Pöytäkirja RVLsn kirjastovaliokunnan kokouksesta Helsingissä maaliskuun 13 päivänä

RAUTATIEVIRKAMIESLIITTO r.y. Kirjastovaliokunta 1/1959 Pöytäkirja RVLsn kirjastovaliokunnan kokouksesta Helsingissä maaliskuun 13 päivänä RAUTATIEVIRKAMIESLIITTO r.y. 1/1959 Pöytäkirja RVLsn kirjastovaliokunnan kokouksesta Helsingissä maaliskuun 13 päivänä 1959 klo I8.00. Läsnä olivat s V. Salonen puheenjohtajana, P. Laesterä, P. Salonen,

Lisätiedot

RAUTATIEVIRKAMIESLIITTO r-y. Pöytäkirja RVLin kirjastovaliokunnan. Kirjaatovaliokunta.

RAUTATIEVIRKAMIESLIITTO r-y. Pöytäkirja RVLin kirjastovaliokunnan. Kirjaatovaliokunta. RAUTATIEVIRKAMIESLIITTO r-y. Kirjaatovaliokunta. Pöytäkirja RVLin kirjastovaliokunnan kokouksesta, Joka pidettiin Helsingissä joulukuun 29 päivä-, nä 1956. Läsnä olivat, puheenjohtajana, Vivi Laesterä,

Lisätiedot

luettiin ja hyväksyttiin laadittu työjärjestys. Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Vivi Laesterä

luettiin ja hyväksyttiin laadittu työjärjestys. Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Vivi Laesterä Arkistokappale EAUTAT IEVIRKAMIESLIITTO Kirjaatovaliokunta 1/66 Pöytäkirja.n RVL:n kir jq.stovaliokunnan kokouksesta, mikä pidettiin Helsingissä RVL:n kirjastossa tammikuun 28.1.1966 päivänä klo 17.15.

Lisätiedot

Luettiin ja hyväksyttiin laadittu työjärjestys. Pöytäkirjantarkistajiksi valittiin Hilkka Väyrynen ja Lea Peltola.

Luettiin ja hyväksyttiin laadittu työjärjestys. Pöytäkirjantarkistajiksi valittiin Hilkka Väyrynen ja Lea Peltola. RAUTATIEVIRKAMIESLIITTO ry Kirjastovaliokuta 1/1970 Pöytäkirja RVL: kirjastovaliokua kokouksesta, mikä pidettii Helsigissä RVL: kirjastossa tammikuu 27 päivää 1970 klo 16.30. Läsä olivat T E Toivae puheejohtajaa

Lisätiedot

Alppijaoston johtokunnan kokous

Alppijaoston johtokunnan kokous Lahden hiihtoseura, Alppijaoston johtokunnan kokous Osoite: Urheilukeskus, Lahti Päivämäärä: 24.3.2015 Alppijaoston johtokunnan kokous Aika: 24.3.2015 klo 18:00 Paikka: Finlandia hiihdon toimisto Läsnä:

Lisätiedot

Römer Tuurna. Elomaa Puntari Lojamo, sihteeri

Römer Tuurna. Elomaa Puntari Lojamo, sihteeri RAUTATIELIIKENNE-LEHTI Helsinki 24.3.1976 Toimituskunta Läsnä: Alava, puheenjohtaja Ahvenlahti Auvinen Haapala Häkkinen Lamminpää Miettinen Rantala Römer Tuurna Elomaa Puntari Lojamo, sihteeri Pöytäkirja

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1 / 2015

Hallituksen kokous 1 / 2015 Hallituksen kokous 1 / 2015 Pöytäkirja Aika: torstai 15.1.2015, klo 20.00 Paikka: Skype puhelinkokous Kokoukset 2015 1/15 Romppanen Juha, pj - Salminen Kaisu, vpj Haliseva Markku - Halme Ville - Hatunen

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/ Aika Tiistai 4.12.2018 klo 18.10 19.50 Paikka Lankaniemen leirikeskus Läsnä Jäsenet: Kristiina Häkkänen Miia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Liisa Kuoksa Pertti Lahti Sari Lantta Jukka Lehtonen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS Pöytäkirja 2002 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS 2002 AIKA: Maanantai 11.3.2002 klo 16.00 PAIKKA: Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto, Vuorikatu 22 LÄSNÄ: Camilla von Bonsdorff, puheenjohtaja

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Pöytäkirjan Maanantaina Kosken Tl kunnantalo kello nähtävänäolo

Pöytäkirjan Maanantaina Kosken Tl kunnantalo kello nähtävänäolo Esityslista Nro 2/2017 Kokousaika Maanantai 10.4.2017 klo 16.00 - Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla Kuusivaara Rasmus ( ) olleet jäsenet: Laakso Matias ( ) Naumi Alex ( ) Rajala

Lisätiedot

Pöytäkirjan Maanantaina Kosken Tl kunnantalo kello nähtävänäolo

Pöytäkirjan Maanantaina Kosken Tl kunnantalo kello nähtävänäolo Pöytäkirja Nro 2/2017 Kokousaika Maanantai 10.4.2017 klo 15:58 16:40 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla Laakso Matias, pj. (x) olleet jäsenet: Rajala Roope, vpj. (-) Valtonen

Lisätiedot

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1) PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Moona Komulainen ja Minna Pakarinen, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Moona Komulainen ja Minna Pakarinen, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Aika: 21.02.2017 klo 16.30 Paikka: SiKu-talo, Tupa 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 17.13 2 Kokouksen järjestäytyminen 2.1

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17.

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17. TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN Aika 15.2.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere Osallistujat

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat.

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 4 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 1.2.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen

Lisätiedot

Vähemmistökielinen lautakunta. Holm Juhani Heikkilä Paula Hellén Ulla Salo-Somppi Säde Salminen Asko West Sari

Vähemmistökielinen lautakunta. Holm Juhani Heikkilä Paula Hellén Ulla Salo-Somppi Säde Salminen Asko West Sari Pöytäkirja sivu 1(5) nro 1/2018 Elin: Vähemmistökielinen lautakunta Aika: 24.4.2018, klo 13.00 15.00 Paikka: Vaasan keskussairaala, X-talon 6. kerroksen kokoushuone Päätöksentekijät Läsnäolijat: Holm Juhani

Lisätiedot

3 Tilivuoden ylijäämän käyttö Päätettiin esittää, että tilivuoden ylijäämä 57,37 mk siirrettäisiin voitto- ja tappiotilille.

3 Tilivuoden ylijäämän käyttö Päätettiin esittää, että tilivuoden ylijäämä 57,37 mk siirrettäisiin voitto- ja tappiotilille. Pöytäkirja Rautatieliikenne-lehden toimituskunnan kokouksesta Helsingissä 10.4.1973. Läsnä: Apulaisjohtaja Elomaa, apulaisjohtaja Alava, johtaja Miettinen, johtaja Lamminpää, mainospäällikkö Ahvenlahti,

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Kokouspvm. Pöytäkirja Nro 7/2016 Nuorisovaltuusto

Kosken Tl kunta Kokouspvm. Pöytäkirja Nro 7/2016 Nuorisovaltuusto Pöytäkirja Nro 7/2016 Kokousaika Keskiviikko 14.12.2016 kello 15:40 17:00. Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet: Salminen Siiri, pj. (x) Jansson Niklas, vpj. (x)

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 (11) Suodenniemen palvelupisteen kokoushuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 (11) Suodenniemen palvelupisteen kokoushuone SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 (11) Suodenniemitoimikunta Aika 23.03.2010 klo 19:00-21:00 Paikka Suodenniemen palvelupisteen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 10.3.2004 12/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa)

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa) Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 7.9.2013 klo. 10.00- Paikka Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1.varapuheenjohtaja

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2018 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2018 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2018 1 Vanhusneuvosto 08.02.2018 Aika 08.02.2018 klo 13:00-14:00 Paikka Sakunkulman päiväkeskus, Zachariasseninkatu 1 Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

7.6.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 13.27. Todettiin läsnäolijat. Myönnettiin Maria Piiraiselle puhe- ja läsnäolo-oikeus.

7.6.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 13.27. Todettiin läsnäolijat. Myönnettiin Maria Piiraiselle puhe- ja läsnäolo-oikeus. PÖYTÄKIRJA 14 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 28.5.2011 kello 12.00 Paikka: Villa Vigrén, Kouvola Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen Holopainen Tiina

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Loimaan Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Loimaan Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Nuorisovaltuusto AIKA 01.06.2017 kello 17:00-18:20 PAIKKA Loimaan Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA Aika 15.1.2015 klo 18:45 Paikka DG Osakuntatilat Läsnä 9 (Joonas Ollila, Jenni-Maria Käki, Sofia Rahikainen, Esa-Pekka Helanne, Pasi Pykälistö, Tiina Heikkilä,

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

Lisätiedot

Hallituksen kokous 10 / 2014

Hallituksen kokous 10 / 2014 Hallituksen kokous 10 / 2014 Pöytäkirja Aika: lauantai 14.6.2014, klo 16.00 Paikka: Hiisiranta 6, mökki B 3, Kortelahti 6, 83960 Koli Kokoukset 2014 10/14 Romppanen Juha, pj Salminen Kaisu, vpj Haliseva

Lisätiedot

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2013 vp Torstai 28.11.2013 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps Rakel Hiltunen /sd Reijo Hongisto /ps Risto Kalliorinne /vas Mika Kari

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1/2017

Hallituksen kokous 1/2017 PÖYTÄKIRJA 1 (5) 26.1.2017 Hallituksen kokous 1/2017 Aika Torstai 26.1.2017 kello 18.00 Paikka HPP Asianajotoimisto Oy, Bulevardi 1 A, 00100 Helsinki Läsnä Jesse Viljanen puheenjohtaja Ilari Autio läsnä

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous 1 (5) Varsinainen yhtiökokous Aika: Torstai 8.3.2012 klo 14.00 Paikka: Amer Sports Oyj:n pääkonttori, Mäkelänkatu 91, Helsinki Läsnä: Asianmukaisesti ilmoittautuneita osakkeenomistajia oli yhtiökokouksen

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 3/2017

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 3/2017 AIKA: 11.10.2017 klo 17:00 18:29 PAIKKA: Laitilan kirjaston kokoushuone, Kauppakatu 5, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Lahtonen Erika pj. Vuorela Ilmari II vara pj. poistui kokouksesta 17:59 Elo Jalmar

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen Laihia Pöytäkirja 4/2018 1 (10) Aika 26.04.2018, klo 14:00-16:33 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo 1 (5) n kokous Aika Päivä klo 16.40 18.13 Paikka Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Läsnä Jäsenet Henriksson Julia, pj Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hautalampi Heini, sihteeri Kesäniemi Maija Koskinen Eino

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ohjausryhmän valmisteleva kokous. 2. Valmistelun tiedotuksesta sopiminen

Maakunta- ja soteuudistuksen ohjausryhmän valmisteleva kokous. 2. Valmistelun tiedotuksesta sopiminen Maakunta- ja soteuudistuksen ohjausryhmän valmisteleva kokous Aika: 2.8.2016 klo 14- Paikka: Läsnä: Keski-Suomen liitto, Kokoushuone Anni Osallistujalista liitteenä 1. Avaus ja järjestäytyminen Kuntavaaleissa

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2012 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2012 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto Oulunkylän seurakunnan Lyhennetty pöytäkirja seurakuntaneuvoston kokous Aika maanantai 13.2.2012 vaalikokouksen jälkeen klo 19.00-20.15. Paikka Käpylän kirkko, seurakuntasali, Metsolantie 14 Osanottajat:

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 19.12.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Seurakuntatalo, toimitusten huone 1. Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Talousarvio kaudelle 2011 2011 Talousarviota ei esitelty. Se lähetetään sähköpostitse klubien sihteereille ja puheenjohtajille jälkikäteen.

Talousarvio kaudelle 2011 2011 Talousarviota ei esitelty. Se lähetetään sähköpostitse klubien sihteereille ja puheenjohtajille jälkikäteen. INNER WHEEL SUOMI-FINLAND PIIRI 139 SYYSPIIRIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA AIKA: 22.10.2011 klo 16.45 PAIKKA: Kokoushotelli Gustavelund, Kirkkotie 36, 04310 Tuusula ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus Piiripuheenjohtaja

Lisätiedot

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä

Lisätiedot

Pöytäkirja 7 / Aika: klo Paikka: Yläkiventie 4 D Kerhohuone

Pöytäkirja 7 / Aika: klo Paikka: Yläkiventie 4 D Kerhohuone Helsingin kaupungin asunnot Oy 30.9.2015 Heka Myllypuro Vuokralaistoimikunta 1 (2) Pöytäkirja 7 / 2015 Aika: 24.9.2015 klo 18.00 Paikka: Yläkiventie 4 D Kerhohuone 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 22.5.2019 klo 19.00 20.57 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 OSALLISTUJAT: VARSINAISET JÄSENET läsnä/poissa Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x )

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 20.1.2019 klo 11.30 Kirkkovaltuuston jäseniä pyydetään saapumaan messuun pääkirkkoon klo 10.00. Tehtävään siunaaminen esirukouksen yhteydessä kirkon etupenkeissä.

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 96 Nuorisovaltuuston kokous AIKA 8.2.2016 Klo 16.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 98 2 KOKOUKSEN AVAUS... 98 3 PUHEENJOHTAJAN JA

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ (8) Vammaisneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/ (8) Vammaisneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1 (8) Aika 24.10.2017, klo 17:07-17:31 Paikka Kokoushuone Ervast Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Vammaisneuvoston

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Kokouspvm. Pöytäkirja Nro 10/2015 Nuorisovaltuusto

Kosken Tl kunta Kokouspvm. Pöytäkirja Nro 10/2015 Nuorisovaltuusto Pöytäkirja Nro 10/2015 Kokousaika Keskiviikko 16.9.2015 kello 15.34 16.12 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Jansson Niklas, vpj. (x) olleet jäsenet Kankare Jarno (x)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Kokouspvm. Nro 4/2015 Nuorisovaltuusto Kosken Tl kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kosken Tl kunta Kokouspvm. Nro 4/2015 Nuorisovaltuusto Kosken Tl kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Nro 4/2015 Nuorisovaltuusto 08.04.2015 Kokousaika Keskiviikko 8.4.2015 kello 15.38 17.15 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Jansson Niklas, vpj. (x) olleet jäsenet

Lisätiedot

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

Saaristotoimikunta PÖYTÄKIRJA 3/2013

Saaristotoimikunta PÖYTÄKIRJA 3/2013 Saaristotoimikunta 19.11.2013 PÖYTÄKIRJA 3/2013 26 Kokouksen avaus 27 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 28 29 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 30 Paraisten kaupungin vesihuollon haasteet.

Lisätiedot

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 Seurakuntaneuvosto 20.1.2010 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 20.1.2010 klo 17-18.20 Paikka: Seurakuntakoti Läsnä: Sirén Petri puheenjohtaja Heino,

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Sääntömääräinen liittokokous Aika: sunnuntai Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, Jyväskylä.

Sääntömääräinen liittokokous Aika: sunnuntai Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, Jyväskylä. Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2016 Pöytäkirja Aika: sunnuntai 17.4.2016 Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, 40100 Jyväskylä. Läsnä: Liitteen

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Hallitus

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Hallitus Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus. 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 3.

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 06.11.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA 20.1.2014 klo 17.30 19.12 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Savolainen Eetu (ja merkintä siitä, kuka Viljanen Topi toimii puheenjohtajana) Eskola Linda Säilä

Lisätiedot

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen KOKOUSAIKA 19.6.2013, klo. 14:30-16:20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen (pj.)

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 03.05.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016 Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 6/2016 Aika: Torstaina 15.12.2016 klo 17.00. Paikka:

Lisätiedot

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN VERKKOPÖYTÄKIRJA 5/2014 [1] SEURAKUNTANEUVOSTO

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN VERKKOPÖYTÄKIRJA 5/2014 [1] SEURAKUNTANEUVOSTO TÖÖLÖN SEURAKUNNAN VERKKOPÖYTÄKIRJA 5/2014 [1] Aika 4.6.2014 Paikka Läsnä Seurakuntakoti, Runeberginkatu 39 A Naukkarinen Auvo, puheenjohtaja Akaan-Penttilä Aulikki Hirvonen-Nurmi Katri Kiviluoto Hilkka

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 9/2014 Aika: 14.5.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Olga

Lisätiedot

Valtuusto 1/2018. Torstai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 1/2018. Torstai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 1/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Torstai 22.3.2018 klo 14.30 15.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski ASIAT

Lisätiedot

Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 6/ (6) Nuorisovaltuusto Salon kaupunki 207/ /2017. Otsikko Sivu

Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 6/ (6) Nuorisovaltuusto Salon kaupunki 207/ /2017. Otsikko Sivu Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 (6) Salon kaupunki 207/00.02.12.02/2017 Kokousaika 1.6.2017 kello 16:00 Kokouspaikka Salon kaupungintalo, kokoustila Kataja Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 50 Kokouksen

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO HUTK, historiatieteet PÖYTÄKIRJA

OULUN YLIOPISTO HUTK, historiatieteet PÖYTÄKIRJA Aika Ma 14.9.2009, klo 10 Paikka HU 110 yliopistonlehtori Reija Satokangas yliopistonlehtori Kari Väyrynen Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 10.15. 2 Edellisen kokouksen muistio Edellisen kokouksen pöytäkirja

Lisätiedot

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/4) NEUVOSTO 3.7.2012

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/4) NEUVOSTO 3.7.2012 TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/4) TORNION KYLIEN NEUVOSTON KOKOUS Aika: 26.6.2012 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä: Karunki, VPK:n kokoustilat Osallistujalista liitteenä. 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 9.2.2016 Kokoustiedot Aika Tiistai 16.2.2016 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

HITSAUS JA LIITTÄMISINSTITUUTTI PÖYTÄKIRJA 1 / 5 HRO SUUNNITTELUFOORUMI Sannäsin Kartano, Sannaistentie 540, Sannäs

HITSAUS JA LIITTÄMISINSTITUUTTI PÖYTÄKIRJA 1 / 5 HRO SUUNNITTELUFOORUMI Sannäsin Kartano, Sannaistentie 540, Sannäs HITSAUS JA LIITTÄMISINSTITUUTTI PÖYTÄKIRJA 1 / 5 JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Keskiviikko, klo 14.42-15.43 Paikka: Sannäsin Kartano, Sannaistentie 540, 07310 Sannäs Osallistujat: Timo Björk LUT Tapani Halme

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 04.12.2018 3/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 04.12.2018 1 Aika 04.12.2018 klo 18.00 19.00 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2017

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2017 AIKA: tiistai 9.5.2017 klo 17:25 18:06 PAIKKA: Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila PAIKALLA: Lahtonen Erika Ihanmäki Jussi Vuorela Ilmari Elo Jalmar Nieminen Tino Nurminen Säde Pöykiö Riku Rantala

Lisätiedot

Speksin hallituksen kokous 8/2017 Hämeenkatu

Speksin hallituksen kokous 8/2017 Hämeenkatu Speksin hallituksen kokous 8/2017 Hämeenkatu 31 25.5.2017 Paikalla Lauri Kangassalo, puheenjohtaja Essi Salmenkivi, sihteeri Heidi Häkkinen Susanna Hällsten Petra Manninen Markus Holopainen Ville Jantunen

Lisätiedot

Sääksjärven koulun vanhempainyhdistys ry

Sääksjärven koulun vanhempainyhdistys ry Sääksjärven koulun vanhempainyhdistys ry PÖYTÄKIRJA Johtokunnan kokous Aika: 29.10.2012 klo 18:00 Paikka: Läsnä: Sääksjärven koulun opettajainhuone Johanna Laitinen (pj.) Leena Alanen Karoliina Hälli Milena

Lisätiedot

Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 9/ (7) Nuorisovaltuusto. Otsikko Sivu

Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 9/ (7) Nuorisovaltuusto. Otsikko Sivu Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 9/2017 1 (7) Salon kaupunki Kokousaika 25.10.2017 kello 16:30 Saapunut 9.11.2017 207/00.02.12.02/2017 Kokouspaikka Salon kaupungintalo, valtuustosali Tammi Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen. TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

VAMMAISNEUVOSTON PÖYTÄKIRJA. Maanantai Kaupungintalo, valtuustosali. Länsi-Pohjan AVH-yhdistys ry.

VAMMAISNEUVOSTON PÖYTÄKIRJA. Maanantai Kaupungintalo, valtuustosali. Länsi-Pohjan AVH-yhdistys ry. VAMMAISNEUVOSTON PÖYTÄKIRJA Maanantai 28.8.2017 13.00 15.30 Kaupungintalo, valtuustosali Läsnä: Tornion Invalidit ry. Lapin Näkövammaiset ry., Tornion kerho Tornion seurakunta Liikuntatoimi Tornion Reuma

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ AIKA klo 10:00. Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ AIKA klo 10:00. Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 30.1.2018 klo 10:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009 7.1.2009 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 7.1.2009 klo 19.00 19.30 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä Mari Kantola Pekka

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot