vuorohoitoyksiköissä klo mennessä.
|
|
- Väinö Lattu
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Siv.ltk PORVOON VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN ASIAKASMAKSU Varhaiskasvatuspalvelujen asiakasmaksujen perintä perustuu lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (HE 205 / 2016) Kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävät asiakasmaksut vaihtelevat perheen koon, tulojen sekä hoitoajan mukaan. Maksu peritään kuukausimaksuna niiltä kalenterikuukausilta, joina lapsi on hoidossa, kuitenkin enintään yhdeltätoista kuukaudelta toimintavuoden aikana. Heinäkuu on maksuton, mikäli lapsen hoitosuhde on alkanut viimeistään edellisen vuoden elokuussa. Maksun enimmäismäärä kokoaikaisessa hoidossa on 290 euroa kuukaudessa. Maksu on lapsikohtainen. Korkeinta maksua peritään perheen nuorimmasta lapsesta. Ikäjärjestyksessä seuraavasta lapsesta peritään enintään 261 euroa eli 90% nuorimman lapsen asiakasmaksusta. Kustakin seuraavasta lapsesta maksu on 20 % nuorimman lapsen maksusta. Lasta koskevaa 27 euroa pienempää kuukausimaksua ei peritä. Asiakasmaksu pyöristetään lähimpään euromäärään. Sopimus varhaiskasvatuspalvelun tarpeesta Asiakasmaksu perustuu kirjalliseen sopimukseen varhaiskasvatuspalvelun tarpeesta. Sopimuksessa määritellään hoitoaika. Jos hoitoajat vaihtelevat, ilmoitetaan vaihtuvat hoitoajat ja hoitopäivät varhaiskasvatuspaikkaan hoidon tarvetta edeltävän viikon maanantaina, vuorohoitoyksiköissä klo mennessä. Sopimuksen mukaisen hoitoajan toteutumista seurataan 3 kk tarkastelujaksolla, jonka jälkeen sopimusta voidaan muuttaa tarvetta vastaavaksi. Laskettaessa lapsen keskimääräistä viikoittaista toteutunutta hoitoaikaa, otetaan huomioon varhaiskasvatukseen varattu aika kalenterikuukauden aikana. 1
2 Varhaiskasvatuksesta peritään hoitoajan mukainen maksu seuraavasti: Varhaiskasvatuksen määrä / viikko Osa-aikainen hoito Osa-aikainen hoito Hoitoaika % kokoaikaisen Enimmil- tuntia / viikko hoilään don maksusta euroa Keskimäärin enintään 20 t / vk 60 % 174 Keskimäärin yli 20 tuntia mutta alle 35 tuntia / vk 75 % 217,50 Kokoaikainen hoito Vähintään 35 tuntia / vk 100 % 290 Vuorohoito Vuorohoidossa asiakasmaksu perustuu kirjalliseen sopimukseen varhaiskasvatuspalvelun tarpeesta. Vaihtuvat hoitoajat ja hoitopäivät ilmoitetaan vuoro hoitopäiväkotiin hoidon tarvetta edeltävän viikon maanantaina klo men nessä. Vuorohoitoa myönnetään määräaikaisesti yhdeksi toimintavuodeksi kerrallaan. Jos lapsi tarvitsee vuorohoitoa esiopetuksen lisäksi vähintään 35 tuntia viikossa, on asiakasmaksu 85% kokopäivämaksusta. Esiopetus Perusopetuslain mukainen esiopetus on maksutonta. Maksuton esiopetus ei koske lasta, joka aloittaa koulun ennen oppivelvollisuuden alkamista ja osallis tuu esiopetukseen vuotta aikaisemmin. Maksuttoman esiopetuksen kesto on 4 tuntia toimintapäivässä. Esiopetusta annetaan erikseen päätettävinä ajanjaksoina lukuvuosittain. Esiopetuksen kul jetusoikeuden piirissä olevalta lapselta ei peritä maksua kunnan järjestämän kuljetuksen odotusajalta. Ennen ja jälkeen esiopetuksen annetusta varhaiskasvatuksesta peritään maksu hoitoajan mukaan seuraavasti: Varhaiskasvatuksen määrä / viikko Osa-aikainen hoito Osa-aikainen hoito Vuorohoito Hoitoaika % kokoaikaisen Enimmilään tuntia / viikko hoidon- euroa maksusta Keskimäärin enintään 60 % 20 t / vk 174 Keskimäärin yli 20 tuntia mutta enintään 35 tuntia / vk 75 % 217,50 Vähintään 35 tuntia / vk 85 % 246,50 Peruskoulujen / esiopetuksen loma-aikoina varhaiskasvatuksesta peritään hoitomaksu perheen koon ja tulojen mukaan hoitoaika huomioon ottaen. 2
3 Tilapäisestä varhaiskasvatuksesta perittävä maksu Tilapäistä varhaiskasvatusta on enintään yhden viikon kestävä yhtäjaksoinen hoito, jota tarjotaan lapsille, joilla ei ole Porvoon kaupungin varhaiskasvatus paikkaa. Maksut: 0-4 tuntia kestävä hoito 5 euroa/tunti yli 4 tuntia kestävä hoito 20 euroa/päivä Muun varhaiskasvatuksen asiakasmaksut Kaikki varhaiskasvatuspalvelujen järjestämä muu varhaiskasvatuspalvelu, joihin vanhemmat osallistuvat yhdessä lastensa kanssa, on maksutonta. Kerhotoiminta on kokeiluluonteisesti maksutonta ajalla , jonka jälkeen kerhojen maksu arvioidaan. ASIAKASMAKSUN MÄÄRITTELEMINEN JA TULOSELVITYKSET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu määrätään lapsen vanhempien, samassa taloudessa elävien avio/avopuolisoiden tai muiden huoltajien yhteisten bruttotulojen perusteella. Kuukausituloina otetaan huomioon veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot sekä varhaiskasvatuksessa olevan lapsen saama elatusapu, -tuki ja eläke. Lapselle määritellään yksi asiakasmaksu. Lasku lähetetään siihen osoitteeseen, jossa lapsi on virallisesti kirjoilla. Tuloina ei oteta huomioon lapsilisää, lapsen hoitotukea, asumistukea, vammaistukea, tapaturmavakuutuksen perusteella suoritettavia sairaanhoito- ja tutkimuskuluja, sotilasavustusta, rintamalisää, opintorahaa, aikuisopintorahaa, opintotuen asumislisää, opintojen johdosta suoritettavia apurahoja ja muita vastaavia avustuksia, perhehoidon kustannusten korvauksia, lasten kotihoidon tukea, eläkkeen saajan hoitotukea, kansaneläkelain mukaista lapsikorotusta, toimeentulotukena maksettavaa toimintarahaa ja matkakorvausta, kuntoutusrahalain mukaista ylläpitokorvausta eikä työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaista ylläpitokorvausta. Näiden lisäksi tuloina ei oteta huomioon työnantajan maksamia päivärahoja ja kilometrikorvauksia siltä osin kun ne eivät ylitä verohallinnon päätöksessä matkakustannusten korvaamisesta mainittuja enimmäismääriä. Bruttotulojen vähennyksenä otetaan huomioon toiselle perheelle suoritetut elatusavut sekä kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana suoritettava etuus (syytinki). 3
4 Tuloselvitys Asiakasmaksun määrittelyä varten on tehtävä tuloselvitys viimeistään sen kalenterikuukauden aikana, jolloin lapsi aloittaa varhaiskasvatuksessa. Tu loselvitys tehdään varhaiskasvatuksen sähköisessä asiointipalvelussa, jos sa voi joko hyväksyä korkeimman maksun perimisen tai liittää tulotositteet palveluun, josta ne tallentuvat varhaiskasvatuksen asiakastietojärjestel mään. Tulotositteet tallennetaan ensin omalle tietokoneelle. Paperitositteet voi skannata tai valokuvata, jolloin ne saa liitettyä palveluun. Mikäli tuloselvityslomaketta liitteineen ei toimiteta, määrätään korkein asiakasmaksu. Korjausta näin määräytyneeseen maksuun ei jälkikäteen tehdä ilman erityisen painavia perusteita. Tuloselvityslomakkeen liitteeksi tarvitaan: Selvitys ennakonpidätyksen perusteista kuluvalle vuodelle ja palkkatodistus, josta käy ilmi vähintään viimeisimmän 6 kuukauden tulokertymä, tai palkanlaskijan antama selvitys tuloista. Yksityisyrittäjän tulee toimittaa edellisten lisäksi erillinen yrittäjän tuloselvityslomake liitteineen. Opiskelijoiden tulee toimittaa päätös opintorahan maksamisesta. Selvitys muista tuloista, kuten esim. Kelan tekemät maksupäätökset tai vastaavat. todistus osallistumisesta työvoimapoliittiseen koulutukseen/ aikuiskoulutukseen päätös työmarkkinatuesta Selvitys lapsen tuloista. Huomioidaan vain päivähoidossa olevan lapsen osalta. Tositteet vähennyksistä. Maksettu elatusapu ja syytinki. Jos kuukausitulot vaihtelevat, huomioon otetaan viimeksi kuluneen vuoden keskimääräinen kuukausitulo. Asiakasmaksu määrätään päätöksentekohetken tilannetta vastaavaksi todettavissa olevien tulojen perusteella. Kaikkien asiakasmaksut tarkistetaan viimeistään indeksikorotusten yhteydessä. 4
5 Maksun tarkistus kesken toimintakauden Perhekoko Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu on voimassa toistaiseksi. Perheellä on velvollisuus ilmoittaa, jos perheen tulot muuttuvat olennaisesti, vähintään 10 %. Tarkasteluajanjakso on vähintään 3 kk. Myös perheen koon muuttumisesta on ilmoitettava. Maksu tarkistetaan uusien tositteiden perusteella seuraavan kuukauden alusta alkaen. Opiskelijoiden tulee toimittaa tuloselvitys liitteineen ajalta Jos maksun määräämistä koskeva päätös on ilmeisesti perustunut asiakkaan tai hänen edustajansa antamiin virheellisiin tietoihin, maksu voidaan oikaista takautuvasti enintään vuoden ajalta. Päätöksentekijällä on oikeus tarkistaa tiedot ao. viranomaisilta (sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki 14a ). Maksuja määrättäessä perheen koossa otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä molempien samassa taloudessa asuvat alaikäiset lapset. Jos perheen koko on suurempi kuin kuusi, korotetaan asiakasmaksun perusteena olevaa tulorajaa 138 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta. Maksun laskukaava Asiakasmaksu lasketaan vähentämällä perheen bruttotuloista perheen koon mukainen vähimmäistuloraja. Jäljelle jäävästä erotuksesta lasketaan korkeimman maksuprosentin mukainen summa. Esim. kahden hengen perhe, huoltajan tulot 3000 /kk: ( ) * 11,5% = 124,77 (=asiakasmaksu). Perheen koko henkilöä Vähimmäistuloraja euroa/kk Korkein maksuprosentti , , , , ,9 Alimman ja korkeimman asiakasmaksun tulorajat: Perheen koko henkilöä Kuukausitulot, joilla maksu alin mahdollinen Kuukausitulot, maksu 290 joilla 5
6 Hoitosuhteen alkaminen ja päättyminen Asiakasmaksu peritään vanhemman vahvistamasta hoidon aloituspäivämää rästä alkaen. Maksun periminen päättyy hoitosuhteen päättyessä. Varhais kasvatuspalvelu on kirjallisesti irtisanottava 14 vrk ennen hoitosuhteen päät tymistä. KUNTOUTUKSELLISIN PERUSTEIN MAKSUTON VARHAISKASVATUS 1) Asiakasmaksusta voidaan vapauttaa, mikäli lapsella on erikoissairaanhoidon lausunto varhaiskasvatuksen tarpeesta kuntoutuksellisista syistä. Tällä perusteella myönnetyn maksuttoman varhaiskasvatuksen laajuus on korkeintaan 25 h/vko saakka, 20h/vko alkaen ) Asiakasmaksusta voidaan vapauttaa mikäli lapsella on kehitysvammadiagnoosi. Kehitysvammaisen lapsen varhaiskasvatus voidaan katsoa kuntouttavaksi, erityishuoltona annettavaksi hoidoksi ja huolenpidoksi. Maksuttoman varhaiskasvatuksen saaminen edellyttää lääkärinlausuntoa, jossa otetaan kantaa kuntouttavan varhaiskasvatuksen laajuuteen. Kehitysvammaisella lapsella tulee olla voimassaoleva erityishuolto-ohjelma, johon on merkitty kuntoutuksellisen varhaiskasvatuksen laajuus. Mikäli lapsen varhaiskasvatuksen laajuus ylittää kuntouttavan varhaiskasvatuksen laajuuden peritään ylittävältä osalta perheen tulojen mukainen asiakasmaksu. (Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 519/1977) Lääkärinlausunnon / erityishuolto-ohjelman perusteella kiertävä erityislastentarhanopettaja tekee esityksen asiakasmaksusta vapauttamisesta sivistystoimen hallintopäällikölle, joka tekee viranhaltijapäätöksen asiasta. POISSAOLOJEN VAIKUTUS ASIAKASMAKSUUN Kun lapsi on oman sairauden johdosta poissa vähintään 11 toimintapäivää kalenterikuukaudessa, peritään puolet kuukausimaksusta. Kun lapsi on oman sairauden johdosta poissa koko kalenterikuukauden, maksua ei tältä kuukaudelta peritä. Erityistä tukea tarvitsevien lasten sairaala- ja tutkimusjaksot ovat lapselle maksuttomia päiviä päivähoidossa, mikäli jakso liittyy lapsen erityiseen tukeen (ko. lapsella tulee olla päätös erityisen tuen tukitoimista varhaiskasvatuksessa/ erikoissairaanhoitoa vaativa sairaus). Kun lapsi on muun syyn vuoksi poissa koko kuukauden, peritään puolet kuukausimaksun määrästä. Perheen vuosiloma muulloin kuin Porvoon kaupungin peruskoulujen loma-aikana ei pienennä kyseisen kuukauden hoitomaksua. Maksua ei peritä niiltä päiviltä, joina lapsi on poissa isyysrahajaksojen aikana. 6
7 Joulu- ja talviloma-ajan maksu Asiakasmaksua ei peritä Porvoon kaupungin peruskoulujen ja esiopetuksen (lautakunnan vahvistamien) joulu- ja talviloman ajalta koskien arkipäiviä, mikäli vanhemmat ovat tehneet kirjallisen poissaoloilmoituksen 30 kalenteripäivää ennen loman alkua päiväkodin johtajalle / perhepäivähoidon ohjaajalle. Mikäli poissaoloilmoitusta ei ole palautettu määräaikaan mennessä peritään sopimuksen mukainen asiakasmaksu. Kesä- ja heinäkuun maksu Kesä- ja heinäkuun ajalta poissaoloilmoitus tulee jättää huhtikuun viimeiseen arkipäivään mennessä. Asiakasmaksu peritään etukäteen varatuista hoitopäivistä. Mikäli poissaoloilmoitusta ei ole palautettu määräaikaan mennessä peritään sopimuksen mukainen asiakasmaksu. Varhaiskasvatusyksikön tilapäinen sulkeminen Asiakasmaksua ei peritä niiltä arkipäiviltä, jolloin varhaiskasvatusyksikkö on muusta syystä suljettuna tai toimii supistetusti varhaiskasvatusjohtajan päätöksen mukaan, mikäli vanhemmat järjestävät lapsen hoidon itse. Asiakasmaksua ei peritä niiltä arkipäiviltä, jolloin omassa kodissaan tai lapsen kodissa työskentelevä perhepäivähoitaja ei ole työssä ja vanhemmat järjestävät lapsen hoidon itse, eivätkä ole varanneet varahoitoa. Jos kuitenkin sopimuksen mukainen hoidon määrä käytetään muina päivinä, ei hyvitystä voi saada. Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta perittävä maksu Jos lapsen vanhemmat eivät ota vastaan lapselle haettua ja myönnettyä hoitopaikkaa eikä hoitopaikkaa ole peruutettu ennen kunnan päätöksen mukaisen hoitosuhteen alkamista, peritään lapsen vanhemmilta puolet korkeimmasta kuukausimaksusta. MAKSUPÄÄTÖS Päätöksen asiakasmaksusta tekee varhaiskasvatuspalvelujen toimistosihteeri. Maksua koskevaan viranhaltijan päätökseen ei saa valittamalla hakea muutosta. Jos asiakas on tyytymätön päätökseen, hänellä on oikeus saattaa päätös sivistyslautakunnan käsiteltäväksi. Vaatimus päätöksen oikaisemisesta on tehtävä kirjallisesti 30 päivän kuluessa siitä, kun maksuvelvollinen on saanut päätöksestä tiedon. Kunnalla on mahdollisuus poiketa yksittäisissä tapauksissa maksujen määräämisen perusteista, jotta perheen olosuhteet tulevat mahdollisimman hyvin huomioonotetuksi. 7
8 Huoltajien vapaamuotoiset maksunalennusanomukset tulee toimittaa päiväkodinjohtajalle tai perhepäivähoidonohjaajalle, joka valmistelee asian. Päätöksen mahdollisesta maksun alentamisesta tai poistamisesta tekee sivistystoimen hallintopäällikkö. Maksupäätöksen tekijä voi oikaista oman lasku- tai kirjoitusvirheensä. ASIAKASMAKSUN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMINEN TAI ALENTAMINEN Varhaiskasvatuspalvelujen asiakasmaksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos henkilön tai perheen toimeentulonedellytykset tai lakisääteinen elatusvelvollisuus vaarantuu (asiakasmaksulaki 13 ). Maksualennusta ja perimättä jättämistä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella sivistystoimen hallintopäälliköltä. LASKU Lasku lähetetään kerran kuukaudessa jälkikäteen. Jos maksua ei ole suoritettu eräpäivänä, lasku siirretään perintään. Perinnästä aiheutuu asiakkaalle lisäkustannuksia. Päivähoidosta säädetyt maksut voidaan ulosmitata. TIEDUSTELUT Varhaiskasvatuspalvelujen asiakasmaksujen määräytymistä ja laskutusta koskeviin tiedusteluihin vastaavat varhaiskasvatuspalvelujen toimistosihteerit. Lapsen hoitoaikoihin, päivähoidon tarpeeseen ja perhetietoihin liittyviin tiedusteluihin vastaa ao. päiväkodinjohtaja tai perhepäivähoidonohjaaja. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta 8
PÄIVÄHOIDON JA MUIDEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 ALKAEN
9.3.2016 PÄIVÄHOIDON JA MUIDEN VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 ALKAEN HOITOMAKSU Päivähoitomaksujen perintä perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 734/1992 ja sen
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT. Porvoon kaupunki ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Porvoon kaupunki 1.8.2019 ALKAEN Sivistyslautakunta 11.4.2019 Sisältö 1 ASIAKASMAKSU... 2 1.1 Sopimus varhaiskasvatuspalvelun tarpeesta... 2 1.2 Varhaiskasvatuksesta peritään
PORVOON VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
12.5.2016 PORVOON VARHAISKASVATUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 ALKAEN ASIAKASMAKSU Varhaiskasvatuspalvelujen asiakasmaksujen perintä perustuu lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista, edellyttäen,
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Sivltk. 7.3.2017 17, Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksen asiakaspalvelumaksulaki astuu voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään mm. varhaiskasvatuksessa
LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT alkaen
LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy perheen koon, bruttotulojen ja lapselle valitun palvelun laajuuden mukaan.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen
1 / 5 12.3.2019 ROHKEUS LÄHEISYYS SUJUVUUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.4.2019 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaan kunnan järjestämässä päiväkodissa ja perhepäivähoidossa varhaiskasvatuksen
MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014
1 MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN päiväkoti- tai perhepäivähoidosta voidaan määrätä kuukausimaksu enintään 11 kuukaudelta toimintakauden (1.8. 31.7.) aikana. Heinäkuu on maksuton kuukausi,
Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut alkaen
Sivistyslautakunta 23.5.2018 Kunnallisesta varhaiskasvatuksesta perittävät maksut 1.8.2018 alkaen 1. Perheen koko Maksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain ja sivistyslautakunnan sen perusteella
Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet alkaen
Kosken Tl kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus Varhaiskasvatusmaksut ja perusteet 1.8.2018 alkaen (Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki) Kosken Tl sivistyslautakunta 20.6.2018 Lasten päivähoitomaksut Maksuprosentit
LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS
LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa 1.8.2017 alkaen Lasten varhaiskasvatuksesta perittävät maksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016). Varhaiskasvatuksen
KUNNALLISESTA VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT ALKAEN
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 1.2.2017 4 KUNNALLISESTA VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Maksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan
PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN
Pirkkalan kunta Sivistysosasto Varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN 1. KOKOPÄIVÄHOITO... 2 2. HOITOMAKSU USEASTA LAPSESTA... 3 3.
LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa alkaen PERHEKOKO TULOT TULOSELVITYS
LASTEN VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT Voimassa 1.3.2017 alkaen Lasten varhaiskasvatuksesta perittävät maksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1053/2016). Varhaiskasvatuksen
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 1.3.2017 ALKAEN VIHDIN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 2/5 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan päiväkodissa
Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa
Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN Vahvistettu koulutuslautakunnassa 28.2.2017 15 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa
Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen
Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) ja sosiaali- ja terveydenhuollon
Päivähoidon asiakasmaksut
Päivähoidon asiakasmaksut Mänttä-Vilppulan sivistyslautakunta Tämä esite on voimassa 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Se on tarkoitettu teille avuksi päivähoidon maksuasioissa. Toivomme, että säilytätte esitteen,
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut
1 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut Someron kaupungin määrittelemät maksuperusteet 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016)
SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus
SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus KUNNALLINEN PÄIVÄHOITO Asiakasmaksujen määräytyminen 1.8.2014 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen
2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN PERUSTEENA OLEVAT TULOT JA NIIDEN SELVITTÄMINEN
PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN PADASJOEN KUNNASSA 01.08.2014 ALKAEN 1. SÄÄDÖKSET 2. PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.1 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3. PÄIVÄHOITOMAKSUN
Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992).
Hoitomaksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen (734/1992). Tulotiedot tulee toimittaa päivähoidon johtajalle hakemuksen palautuksen yhteydessä, kuitenkin
Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6
Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6 1. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksesta perittäviin maksuihin sovelletaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettua lakia (1503/2016). Korkein maksu on 290
Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa
Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 LUKIEN Vahvistettu sivistyslautakunnassa 18.1.2018 5 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Asiakasmaksu määräytyy
Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN
Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta päiväkoti- ja perhepäivähoitona
Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.6.2016 VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.8.2016-31.7.2017 Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan
Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN
Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2018 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta päiväkoti- ja perhepäivähoitona
Hyväksytty Kauhajoen kaupungin sivistyslautakunnassa
Hyväksytty Kauhajoen kaupungin sivistyslautakunnassa 14.12.2018 113 1. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
HOITOAIKAPERUSTEISEN VARHAISKASVATUKSEN KUUKAUSIMAKSU
HOITOAIKAPERUSTEISEN VARHAISKASVATUKSEN KUUKAUSIMAKSU PALVELUN TARVE %-OSUUS TUNTIA/KK KOKOAIKAHOITOMAKSUSTA 147 210 100 % 126 146 90 % 106 125 80 % 85 105 70 % 1-84 60 % Palvelun tarpeen laajuus sovitaan
SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN
SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2018 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 alkaen Asiakasmaksulakia muutettiin 1.1.2018 alkaen tulorajojen ja sisaralennusten osalta. Nyt päätetyt muutokset muuttavat em. lakimuutoksen tulorajoja sekä asiakasmaksuja
Rantasalmen kunta Sivistysosasto/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) mukaan laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Rantasalmen
Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.
PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2012 alkaen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. Kokopäivähoidon maksu Perheen nuorimmasta lapsesta maksun enimmäismäärä
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 272/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) 5 Asianro 272/02.05.00.00/2018 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytyminen Kuopiossa 1.1.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Tuula Nuotio Päivähoidon
SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN
SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.3.2017 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu
Osa-aikaisesta hoidosta peritään kunnan päättämin perustein hoitoaikaan suhteutettu kokopäivähoidon maksua alempi maksu. Tulorajat 1.8.
Sivistyslautakunta 17 15.05.2014 PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Sivltk 17 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveyden huollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen.
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT
Karijoki Kasvatus- ja opetusltk 17.05.2018 14 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Karijoen kunnan varhaiskasvatusmaksuja koskevat ohjeet 1.8.2018 lukien VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta
KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN
KAUHAJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2014 LUKIEN Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 30.1.2014, 2 1. PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT
ISOJOKI PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ISOJOEN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.1.2018 LUKIEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali-
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN
ORIMATTILAN KAUPUNKI Sivistyspalvelut/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Laissa säädetään lasten varhaiskasvatuksesta
SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA ALKAEN
SIVISTYSPALVELUT VARHAISKASVATUS TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA 1.10.2019 ALKAEN 2 PERUSTEET Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista on säädetty lailla 1503/2016. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu
LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN
1. SÄÄDÖKSET LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.8.2015 ALKAEN VARHLTK 6/2015 Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun
PETÄJÄVEDEN KUNTA
PETÄJÄVEDEN KUNTA 24.2.2017 Sivistystoimi / Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytyminen 1.3.2017 alkaen Eduskunta on hyväksynyt uuden varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja sääntelevän
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoitomaksujen määräytyminen perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992). Opetus- ja kulttuuriministeriön
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT
Oripään kunta, Sosiaalilautakunta Koulutie 2 32500 Oripää puh. 02 7625 300 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT voimaan 1.8.2014 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus
Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin sivistyslautakunnassa 21.6.2016, 58 Tiedote päivähoitomaksuista 1.8.2016 31.7.2018 Välttyäksenne takautuvilta
LASTEN
LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.3.2017-31.7.2017 Palvelupiste Kastelli Avoinna: Raatihuoneenkatu 11 Ma-pe klo 9-16 www.hameenlinna.fi/kastelli 13100 Hämeenlinna etunimi.sukunimi@hameenlinna.fi Päivähoidon asiakasmaksun
LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT
LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.1.-31.7.2018 Sivistys ja hyvinvointi palveluohjaus Raatihuoneenkatu 9, 4. krs 13100 Hämeenlinna www.hameenlinna.fi sihy.palveluohjaus@hameenlinna.fi Päivähoidon asiakasmaksun
LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
PELLON KUNTA Hyvinvointilautakunta/ Varhaiskasvatus LUE JA SÄILYTÄ Elokuu 2017 LASTEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN Päivähoitomaksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiedote voimassa 1.3.2017 - Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat Varhaiskasvatuksesta annettuun asiakasmaksulakiin,
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT
Karijoki Liite nro 2 Kasvatus- ja opetusltk 15.05.2012 12 PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT Karijoen kunnan päivähoitomaksua koskevat ohjeet 1.8.2012 lukien 1. PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten
Perheen koko, henkilöä Tuloraja, euroa/kuukausi Korkein maksuprosentti , , , , ,9
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.1 Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksu. Päivähoitomaksu lasketaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista.
PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Sivistyslautakunta TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki
TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUISTA Varhaiskasvatuksen uusi asiakasmaksulaki alkaen 1.3.2017 1 PERUSTEET Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään
Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999
NAANTALIN KAUPUNKI 15.6.2016 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMILLE Kunnallisessa kokopäivähoidossa noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa (734/1992,
Varhaiskasvatus 1(5)
Varhaiskasvatus 1(5) LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2016 31.7.2017 PERUSTEET Päivähoitomaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu sosiaaliala-
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu asiakasmaksulain mukaisiin indeksitarkistuksiin, jotka tehdään kahden vuoden välein.
TAMMELAN KUNTA Sivistyspalvelut Varhaiskasvatuksen palvelualue VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2018 ALKAEN Sivistyslautakunta 17.1.2018 9 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu asiakasmaksulain
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2018 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa (1503/2016) säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Varhaiskasvatuksen
Perheen henkilömäärä Tuloraja euroina/kk Maksuprosentti ,5 % ,4 % ,9 % ,9 % ,9 %
NAANTALIN KAUPUNKI 1.3.2017 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus Asiakasmaksujen perusteet Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa päiväkodissa ja perhepäivähoidossa noudatetaan Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus
SULKAVAN KUNTA Varhaiskasvatus KUNNALLINEN PÄIVÄHOITO Asiakasmaksujen määräytyminen 1.8.2012 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja asetuksen
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.1.2018 1. SÄÄDÖKSET Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu Opetus- ja kulttuuriministeriön antamaan lakiin varhaiskasvatuksen
VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE alkaen
TERVETULOA -paketin OSA 2 Sivistyslautakunta 5.6.2018 61 VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2018 alkaen Mikä asiakasmaksu on? Asiakasmaksulla tarkoitetaan tässä ohjeessa varhaiskasvatuksen
NAANTALIN KAUPUNKI Sivistysvirasto, varhaiskasvatus Päivitetty Asiakasmaksujen perusteet
NAANTALIN KAUPUNKI Sivistysvirasto, varhaiskasvatus Päivitetty 1.2.2018 Asiakasmaksujen perusteet Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa päiväkodissa ja perhepäivähoidossa noudatetaan Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA. 1.8.2016 alk.
1 TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2016 alk. 2 PÄIVÄHOITOMAKSUT Tämä maksutiedote sisältää tietoa siitä, miten päivähoitomaksut määräytyvät ja miten maksuissa on mahdollista säästää (mm. ilmoittamalla
PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN
1 (6) PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 01.08.2016 ALKAEN Säädökset Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen.
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
SVL 5.9.2018 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 2.5.2018) varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
SIVL 13.12.2017 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 13.12.2017) varhaiskasvatuksen
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN
1 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.3.2017 ALKAEN Säädökset Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki 1503/2016 Varhaiskasvatusmaksun määrittäminen Varhaiskasvatuksen maksu määräytyy
KAAKON KAKSIKON VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LÄHTIEN
KAAKON KAKSIKON VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LÄHTIEN Hyväksytty Miehikkälän sosiaali- ja terveyslautakunnassa: 23.2.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA... 3 2 VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT...
Varhaiskasvatus- palveluista perittävät asiakasmaksut alkaen
Varhaiskasvatus- palveluista perittävät asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen Mänttä-Vilppulan kaupunki Sivistyslautakunta 12.12.2017 VARHAISKASVATUSMAKSUT ERI HOITOMUODOISSA Maksut määräytyvät perheen koon ja
VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE alkaen
OSA 2 Sivistyslautakunta 19.12.2017 65 VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.1.2018 alkaen Mikä asiakasmaksu on? Asiakasmaksulla tarkoitetaan tässä ohjeessa varhaiskasvatuksen asiakasmaksua. Se
Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT
Sivistyslautakunta 13.8.2014 47 Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 LUKIEN 1. PÄIVÄKOTI- JA PERHEPÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.1 KOKOPÄIVÄMAKSU Päivähoitomaksut perustuvat lakiin (734/1992) ja asetukseen
KANGASNIEMEN KUNTA Sivistyslautakunta LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT MAKSUT
KANGASNIEMEN KUNTA Sivistyslautakunta LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT MAKSUT Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut on sidottu indeksiin asiakasmaksulain (734/1992) 2 :n 2 momentin perusteella. Indeksitarkistukset
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT
ISOJOKI PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT ISOJOEN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUA KOSKEVAT OHJEET 1.8.2016 LUKIEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten päivähoidosta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali-
VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE alkaen
1 VARHAISKASVATUSPALVELUT ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.3.2017 alkaen Mikä asiakasmaksu on? Asiakasmaksulla tarkoitetaan tässä ohjeessa päivähoitomaksua. Se perustuu lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN ALKAEN
1 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1.1.2019 ALKAEN Säädökset Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki 1503/2016 Varhaiskasvatusmaksun määrittäminen Varhaiskasvatuksen maksu määräytyy
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN JA PERIMINEN 1.3.2017 1. SÄÄDÖKSET Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu Opetus- ja kulttuuriministeriön antamaan lakiin varhaiskasvatuksen
Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyspalvelut
Laukaan kunta 1 (5) VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.3.2017 ALKAEN Mihin varhaiskasvatusmaksu perustuu? Varhaiskasvatusmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettuun lakiin.
Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa , 8
Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 21.2.2017, 8 1. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
Perheen koko Tuloraja Maksuprosentti Korkeimman maksun vähimmäistuloraja
LIITE PÄIVÄHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN PÄIVÄHOITOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Kokopäivähoidon tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 26 /kk - 283 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon mukainen kokopäivähoidon maksu alittaa
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
SVL 2.5.2018 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 2.5.2018) asiakasmaksuista 1.8.2018
REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.08.2017 ALKAEN Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016) säätää kunnan päiväkodissa ja perhepäivähoidossa järjestämästä varhaiskasvatuksesta
TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN
TIEDOTE LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUISTA 1.8.2015 ALKAEN 2 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetukseen. Päivähoitomaksu määräytyy
1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat
ASIKKALAN KUNTA VARHAISKASVATUS LASTEN PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN JA PERIMINEN 1 SÄÄDÖKSET 2 PÄIVÄHOITOMAKSUN MÄÄRÄÄMINEN 2.1 Yleistä 2.2 Päivähoitomaksujen maksuprosentit ja tulorajat 3 PÄIVÄHOITOMAKSUN
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien
PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE 1.8.2014 lukien 1 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. Kunnallisen päiväkotihoidon
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.10.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) mukaan laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Rantasalmen
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen
Hyvinvointilautakunta 12.4.2018 32 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksu
VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT
LIITE MAKSUPÄÄTÖKSEEN VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT 1.8.2016 ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen tulojen mukainen lapsikohtainen maksu on 27 /kk - 290 /kk. Mikäli tulojen ja perhekoon
Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN
Liite opetustoimen ltk 152 /1,1.12.2014 Kärsämäen kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Lasten päivähoidosta perittävät maksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE
1 Iitin kunta Sivistyspalvelus Varhaiskasvatus TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE 1.8.2017 31.7.2018 Perusteet Varhaiskasvatuslaki ja Asetus lasten päivähoidosta Laki lasten kotihoidon ja yksityisen
Päivähoitomaksut alkaen / Multian kunta
Päivähoitomaksut 1.3.2017 alkaen / Multian kunta Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Sivistyslautakunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2019 ALKAEN 2 Sisällysluettelo I YLEISET PERUSTEET...3 II LASTEN VARHAISKASVATUSMAKSUT...3 III VOIMAANTULOSÄÄNNÖS...7 3 I YLEISET
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) mukaan laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Rantasalmen
VARHAISKASVATUSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT
VARHAISKASVATUSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2019 KANGASALAN KAUPUNKI Sivistyslautakunta (25.4.2019) 1 VARHAISKASVATUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJA KOSKEVAT LINJAUKSET 1.8.2019 - PERUSTEET Varhaiskasvatuksen
Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien
Päivähoitomaksut Liedossa 1.1.2015 lukien Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoidon kuukausimaksu määräytyy perhekoon mukaan maksuprosenttina tulorajan ylittävistä perheen kuukausittaisista bruttotuloista.
LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012
LASTEN PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2012 Mikä on päivähoitomaksu? Päivähoitomaksu on kuukausimaksu, joka peritään enintään 11 kalenterikuukaudelta toimintavuoden (1.8 31.7) aikana. Maksuton kuukausi
REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN
REISJÄRVEN KUNTA VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.08.2018 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen enimmäismäärät sekä pienimmän perittävän maksun euromäärä on tarkistettu yleisellä ansiotasoindeksillä.
2 1 355 11,5 3 815,87 3 1 671 9,4 4 681,64 4 1 983 7,9 5 565,28 5 2 116 7,9 5 698,28 6 2 248 7,9 5 830,28
Oriveden Kaupunki Kasvatus- ja opetuspalvelut Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.8.2014 31.7.2015 PERUSTEET Kunnallisen päivähoidon maksut määräytyvät perheen koon ja tulojen
LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien
LASTEN PÄIVÄHOIDON MAKSUT 1.8.2014 lukien Lasten päivähoidon maksut määräytyvät kunnan järjestämässä päivähoidossa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun 3.8.1992/732 lain ja 9.10.1992/912
TIEDOTE. INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk.
TIEDOTE INARIN KUNNAN PÄIVÄHOITOMAKSUISTA 1.8.2014 alk. PÄIVÄHOITOMAKSUT Tämä maksutiedote sisältää tietoa siitä, miten päivähoitomaksut määräytyvät ja miten maksuissa on mahdollista säästää (mm. ilmoittamalla
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT
28 Oripään kunta, sivistyslautakunta Koulutie 2 32500 Oripää puh. 02 7625 300 www.oripaa.fi VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT voimaan 1.3.2017 alkaen Lasten päivähoitomaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen