Valtakunnalliseen hätänumeroon 112 voi ja pitääkin soittaa hätätilanteessa. Hätäpuhelu on aina maksuton.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtakunnalliseen hätänumeroon 112 voi ja pitääkin soittaa hätätilanteessa. Hätäpuhelu on aina maksuton."

Transkriptio

1 Internet Netti on varsinainen viidakko, jossa varomaton törmää ennen pitkää tiikeriäkin hurjempiin juttuihin. Sovi lapsen kanssa, millä sivustoilla hän saa käydä ja ole läsnä, kun hän on netissä. Kerro lapselle, että aikuisille voi ja pitää aina kertoa, jos kaikesta huolimatta törmää netissä johonkin hämmentävään tai pelottavaan. Uteliaiden lasten seikkailuja voi rajoittaa myös nettiselaimeen asennettavalla lapsilukolla. Listasimme yleisimpiä aiheita, joista lapsen kanssa kannattaa keskustella ennen hänen ensiaskeliaan internetin ihmemaassa. Pysytään omalla pihalla Turvallisin nettiympäristö on sellainen, jonka aikuinen on etukäteen tarkastanut. Niinpä lapselle voi rajata oman pihan, jossa nettiselain asetetaan toimimaan niin, että lapsi pääsee sillä vain erikseen listatuille vanhempien hyväksymille nettisivuille. Sopikaa, että listaan lisätään uusia sivuja aina tarpeen mukaan yhdessä. Samanlaisia kotipihoja voi aidata myös pikaviesti- ja sähköpostiohjelmiin. Tietoturvaa! Joka kerta, kun tietokone on yhteydessä nettiin, se altistuu viruksille, haittaohjelmille ja väärinkäyttöyrityksille. Kun tietokoneessa on käyttöjärjestelmän sekä virustorjuntaohjelman päivitykset kunnossa sekä palomuuri paikoillaan, ei hätä ole niin suuri. Lapsille sopimattomia sivustoja voidaan estää teknisillä ratkaisuilla, mutta tärkeintä on, että lapsi ymmärtää, ettei kaikki internetin ihmemaassa ole ihanaa. Fiksut nettitavat Vaikka ekaluokkalainen ei vielä kävisi sivustoilla, joilla chattaillaan ja viestitellään nettikavereiden kanssa, kannattaa säännöt ottaa puheeksi hyvissä ajoin. Opeta lapselle, että netissä ei pidä kertoa sukunimeä, osoitetta, puhelinnumeroa tai muita henkilökohtaisia tietoja. Kuvia ei saa ladata sivustoille ilman vanhempien lupaa. Muistuta lasta siitä, että hän voi puhua sinulle kaikesta netissä näkemästään. Muista itse olla aikuinen, johon on helppo turvautua. Koska kuka vaan pystyy tuottamaan nettiin sisältöä, ei kaikki siellä liikkuva tieto olekaan välttämättä totta. Opeta lapsesi arvioimaan tiedon luotettavuutta: mikä on mainontaa, mikä jonkun omia mielipiteitä ja missä faktat ovat kohdillaan.

2 Netissä ei kannata ilkeillä Aikuisiltakin unohtuu joskus, että internetissä ei kannata sanoa toisille sellaista mitä ei voisi sanoa kasvotusten. Opeta lapsellesi, ettei netissä kannata olla ilkeä kenellekään edes leikillään. Internetissä pätevät samat säännöt kuin leikkikentällä, ja ilkeät sanat loukkaavat oikeasti, vaikkei lapsi niitä tarkoittaisi. Roskat roskiin Valitettavasti roskapostit löytävät tiensä myös lasten ja nuorten sähköpostitileille. Kerro roskapostien haitoista viruksista, tietojen kalastelusta sekä madoista ja opeta lastasi tunnistamaan roskapostit. Jos viestin lähettäjän nimi ei ole tuttu, viesti on vieraalla kielellä tai muuten vain otsikoltaan liian hyvä tarjous, ei postia kannata avata. Muistuta myös, ettei roskapostien linkkejä kuulu klikata koskaan. Epäilyttäviä viestejä ei myöskään kuulu lähettää eteenpäin. Nimimerkki suojaa Nimimerkki suojaa lapsen yksityisyyttä ja sen suojissa on turvallista jutella paljastamatta omaa henkilöllisyyttään. Miettikää yhdessä, mikä olisi sopiva nimimerkki lapselle. Vaikka lapsesi olisi nimimerkin suojissa rehellinen, muistuta häntä siitä, että kaikki eivät varmasti ole yhtä mukavia. Salasanat ovat salaisuuksia Usein käyttäjätunnus tai nimimerkki suojataan salasanalla, ettei kukaan muu saisi henkilökohtaista käyttäjätunnustasi käyttöönsä. Salasanaa ei saa koskaan kertoa kenellekään ja se olisi hyvä vaihtaa säännöllisin väliajoin. Miettikää yhdessä sellainen salasana, joka on helppo muistaa, muttei kuitenkaan helppo arvata. Salasanassa tulisi olla aina kirjaimia ja numeroita. Helppo tapa luoda vaikeasti arvattava salasana on ottaa lauseen ensimmäiset kirjaimet ja luoda niistä oma salasana. Esimerkiksi Tykkään valkoisista poneista ja tahtoisin syödä sata tikkaria on salasanana TVPjts100t. Kuten esimerkistä näkyy, osa kirjaimista on hyvä kirjoittaa isolla, toiset taas pienellä.

3 Tekijänoikeudet, tiedostojen lataaminen ja plagiointi Toisten teosten julkaiseminen netissä ilma lupaa on kiellettyä. Kerro lapselle, ettei toisen lasten valokuvien, piirustusten tai vaikkapa runojen lataaminen nettiin käy ilman kaverin lupaa. Myös julkkisten teokset kuuluvat tekijänoikeuksien alle musiikin, julisteiden, levyjen kansien ja valokuvien lataaminen on laitonta. Selitä lapselle myös, ettei näiden lataaminen netistä omalle tietokoneelle käy päinsä. Jokainen tekijä omistaa tekijänoikeudet teoksiinsa, joten esimerkiksi tekstin kopioiminen suoraan omaan koulutyöhön on plagiointia. Äiti, mäkin haluun profiilin! Vaikka Facebook-profiili saattaa tuntua harmittomalta, on muutamia asioita, joita vanhempien kannattaa ennen lapsen sosiaaliseen mediaan liittämistä miettiä. Useimmat ala-asteikäiset eivät osaa asettaa käyttäjätilinsä asetuksia niin, ettei kuka tahansa näkisi hänen päivityksiään sekä henkilökohtaisia tietojaan. Jos profiili luodaan, se kannattaa tehdä yhdessä ja painottaa samalla lapselle, ettei tuntemattomia ihmisiä kannata ottaa edes keräilymielessä kavereiksi. Myös valokuvien jakamisessa on omat vaaransa. Kun kuva on kerran ladattu verkkoon, se on vaikeaa, lähes mahdotonta, poistaa sieltä lopullisesti. Kun yhteiset pelisäännöt on sovittu, ovat riskitkin paljon pienemmät. Vaikka sosiaalisen median maailma houkuttelee, on tärkeää, että lapset näkevät kavereitaan myös kasvotusten. Nettiystävän tapaaminen Netistä voi löytää myös uuden ystävän ja useimmiten yhteydenpidon jälkeen lapset haluavat myös tavata ihan oikeassa elämässä. Muistuta lasta, että kaikesta huolimatta nettituttujen kanssa on aina parempi olla varuillaan siksi tapaamisesta pitää sopia aina vanhempien kanssa. Asiasta kuuluu aina jutella etukäteen ja treffit kannattaa järjestää julkisella paikalla, esimerkiksi kahvilassa. Selitä lapselle, miksi on parasta, että jompikumpi vanhemmista lähtee ainakin ensimmäisellä kerralla matkaan mukaan. Netti on pelejä pullollaan Netistä löytyy paljon maksuttomia, kehittäviä ja viihdyttäviä pelejä epäilyksistä huolimatta kaikki sisältö ei suinkaan ole väkivaltaista. Sopikaa yhdessä, millä sivustoilla lapsi saa käydä pelaamassa ja pyrkikää siihen, että lapsi ei pelaisi paljon yksinään. Peliaikaa kannattaa rajoittaa, joten lasten kanssa kannattaa sopia viikoittaiset pelikiintiöt.

4 FIKSUT PUHELINTAVAT Puhelimeen puhutaan reippaasti, mutta asioita ei ole kohteliasta kailottaa yleisillä paikoilla. Koulun lisäksi on paikkoja, joissa kännykkä kuuluu laittaa äänettömälle, esimerkiksi elokuvateatterit ja kirjastot. HÄTÄNUMERO TUTUKSI Valtakunnalliseen hätänumeroon 112 voi ja pitääkin soittaa hätätilanteessa. Hätäpuhelu on aina maksuton. LIIKENTEESSÄ PIILEE VAARA Puhelimen näprääminen ja siihen puhuminen kävellessä tai pyöräillessä voi olla vaarallista. Pysähdy aina turvalliseen paikkaan puhelun ajaksi. PIDÄ HUOLTA PUHELIMESTASI Puhelinta kannattaa käsitellä fiksusti, sillä se ei kestä kaikkia kolhuja. Muistaa ladata puhelin säännöllisesti ja säilyttää sitä huolellisesti esimerkiksi repussa tai taskussa.

5 NETTI PUHELIMESSA Netissä on paljon hyödyllistä sisältöä ja se on kätevä apu moneen asiaan. Netissä on kuitenkin paljon myös sisältöä, joka ei sovellu alaikäisille. Vanhempien kanssa sovituista pelisäännöistä on syytä pitää kiinni. SAANKO OTTAA VALOKUVAN? Kavereiden kuvia ei saa ladata mihinkään ilman lupaa. Kuvissa ei myöskään kannata poseerata niin, että se harmittaisi myöhemmin.

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Nettikasvattajan. käsikirja

Nettikasvattajan. käsikirja Nettikasvattajan käsikirja 5+1 ohjetta kasvattajalle 1 Ole positiivinen. Osallistu lapsen nettiarkeen kuten harrastuksiin tai koulukuulumisiin. Kuuntele, keskustele, opi! Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön

Lisätiedot

Turvallisesti netissä

Turvallisesti netissä Turvallisesti netissä Reilun somen säännöt: 1. Erottele tieto ja mielipide. Esitä tietona vain sellaista, mikä on totta. Erota oma pohdintasi, kantasi ja arvelusi tiedosta. 2. Perustele väitteesi. Tuo

Lisätiedot

Kännykkäkasvattajan. käsikirja. 1 uusi viesti

Kännykkäkasvattajan. käsikirja. 1 uusi viesti Kännykkäkasvattajan käsikirja 1 uusi viesti 5+1 ohjetta kasvattajalle 1 Ole positiivinen. Tutkikaa yhdessä mitä kaikkea kivaa kännykällä voi tehdä. Kuuntele, keskustele, opi! Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön

Lisätiedot

TURVALLISESTI SOMESSA

TURVALLISESTI SOMESSA TURVALLISESTI SOMESSA 1 VANHEMPANA DIGIAJASSA Sosiaalisesta mediasta, peleistä, erilaisista sovelluksista ja älylaitteista on tullut tärkeä osa lastemme elämää. Vanhempaa jatkuvasti muuttuvien laitteiden

Lisätiedot

Mikä on facebook? Rekisteröityminen

Mikä on facebook? Rekisteröityminen Mikä on facebook? Facebook on Internetissä toimiva sosiaalinen palvelu, jonka tarkoituksena on yhdistää ystäviä, työ ja opiskelu kavereita ja tuttuja. Ihmiset käyttävät facebookkia ollakseen yhteydessä

Lisätiedot

Tietoturva. opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Pasi Ranne sivu 1

Tietoturva. opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä   Pasi Ranne sivu 1 Tietoturva opettaja Pasi Ranne Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä email: pasi.ranne@luksia.fi sivu 1 Miksi tietoturvallisuus on tärkeää? Yksi vakava uhka on verkkojen ja sähköpostin kautta leviävät

Lisätiedot

kenttäopas Mediakasvattajan kenttätesti! Peruskouluikäisten vanhemmille. Mediakasvattajan

kenttäopas Mediakasvattajan kenttätesti! Peruskouluikäisten vanhemmille. Mediakasvattajan Mediakasvattajan kenttäopas Peruskouluikäisten vanhemmille. Mediakasvattajan kenttätesti! Oletko huolestunut, huolehtiva vai huoleton mediakasvattaja? www.tietoturvakoulu.fi Mediakasvattajan kenttäopas

Lisätiedot

Verkkoposti selkokielellä

Verkkoposti selkokielellä Petri Ilmonen Verkkoposti selkokielellä Tekijä ja Oppimateriaalikeskus Opike, FAIDD, 2009 Selkokielinen käsikirjoitus: Petri Ilmonen Selkokielen tarkistus: Ari Sainio Kustannustoimitus: Petri Ilmonen Kansikuva

Lisätiedot

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tule mukaan! Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tämän helppokäyttöisen netin kohtaamis- ja keskustelupaikan

Lisätiedot

Peruskyberturvallisuus. Arjessa ja vapaa-ajalla koskee jokaista meitä

Peruskyberturvallisuus. Arjessa ja vapaa-ajalla koskee jokaista meitä Peruskyberturvallisuus Arjessa ja vapaa-ajalla koskee jokaista meitä Miten valmistaudutaan kyberuhkiin? Käytä harkintaa Älä avaa epäilyttäviä sähköposteja tai klikkaa epäilyttäviä linkkejä ja liitetiedostoja

Lisätiedot

Uuden TwinSpacen yleiskatsaus

Uuden TwinSpacen yleiskatsaus Uuden TwinSpacen yleiskatsaus (Julkaistu syyskuussa 2014 ) Nämä ohjeet on tarkoitettu opettajaylläpitäjille. Ne sisältävät kaikki tarvittavat tiedot uuden TwinSpacen käyttämiseen. Kirjautuminen Siirry

Lisätiedot

Turvallinen internetin käyttö. Kai Salminen Product Manager Consumer Business / Broadband Elisa Oyj

Turvallinen internetin käyttö. Kai Salminen Product Manager Consumer Business / Broadband Elisa Oyj Turvallinen internetin käyttö Kai Salminen Product Manager Consumer Business / Broadband Elisa Oyj Nuoret ja internet 57 % lapsista ja nuorista käyttää internetiä huoneessaan, 39 % kotona muualla kuin

Lisätiedot

TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE

TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE 7.3.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Android-kerho 2 1. Mitä teet, jos laite katoaa tai varastetaan Turvatoimet etukäteen: Kirjoita yhteystietosi laitteen takakanteen:

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Kymenlaakson Kyläportaali

Kymenlaakson Kyläportaali Kymenlaakson Kyläportaali Klamilan vertaistukiopastus Tietoturva Tietoturvan neljä peruspilaria 1. Luottamuksellisuus 2. Eheys 3. Saatavuus 4. (Luotettavuus) Luottamuksellisuus Käsiteltävää tietoa ei paljasteta

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

TIETOTURVA. Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen

TIETOTURVA. Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen TIETOTURVA Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen 24.1.2017 TIETOTURVA KÄSITTEENÄ = tietojen, tietojärjestelmien, palveluiden ja verkkoliikenteen suojaamista Tietoturvallisuuden

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

KiMeWebin käyttöohjeet

KiMeWebin käyttöohjeet KiMeWebin käyttöohjeet 5.3.2017 Miten saan käyttäjätunnuksen? Jos haluat käyttäjätunnuksen (eli oikeuden muokata sivuja) laita viesti webvelho@kime.fi ja kerro viestissä nimi pesti lippukunnassa (esim.

Lisätiedot

F-SECURE SAFE. Toukokuu 2017

F-SECURE SAFE. Toukokuu 2017 F-SECURE SAFE Toukokuu 2017 F-SECURE SAFE SUOJAA YHTEYTESI YKSI TURVA KAIKILLE LAITTEILLE Suojaa kaikki eri laitteesi - PC:t, Macit, puhelimet ja tabletit - yhdellä palvelulla. VIRUSTEN TORJUNTA Suojaa

Lisätiedot

Jotta voit käyttää Facebookia täytyy sinun ensiksi luoda sinne käyttäjätili. Käyttäjätilin luominen onnistuu noudattamalla seuraavia ohjeita.

Jotta voit käyttää Facebookia täytyy sinun ensiksi luoda sinne käyttäjätili. Käyttäjätilin luominen onnistuu noudattamalla seuraavia ohjeita. Facebook-pikaopas Mikä Facebook on? Facebook on internetissä toimiva sosiaalinen palvelu, jonka avulla sen käyttäjät voivat olla yhteydessä ystäviinsä ja sukulaisiinsa, jakaa kuvia ja videoita sekä liittyä

Lisätiedot

Lapset ja Internetin turvallinen käyttö

Lapset ja Internetin turvallinen käyttö Lapset ja Internetin turvallinen käyttö 1 JOHDANTO... 1 2 VANHEMPIEN VASTUU... 1 2.1 Internetin käytön seuraaminen... 1 2.2 Suodatinohjelmat... 1 2.3 Henkilöllisyyden pitäminen salassa... 2 2.4 Kaupallisuus...

Lisätiedot

Lapset netissä Opas vanhemmille. Yhteistyössä

Lapset netissä Opas vanhemmille. Yhteistyössä Lapset netissä Opas vanhemmille Yhteistyössä Kukaan ei ole digitaitoinen syntyessään Lapset ottavat nopeasti uusia teknologioita haltuun. He ovat syntyneet kännykkä kädessä ja siksi heitä usein kutsutaan

Lisätiedot

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä

Lisätiedot

Verkkoliittymän ohje. F-Secure Online Backup Service for Consumers 2.1

Verkkoliittymän ohje. F-Secure Online Backup Service for Consumers 2.1 Verkkoliittymän ohje F-Secure Online Backup Service for Consumers 2.1 F-Secure Online Backup Service for Consumers -verkkoliittymän ohje... 2 Johdanto... 2 Mikä F-Secure Online Backup Service for Consumers

Lisätiedot

Perustiedot selvityksestä

Perustiedot selvityksestä Perustiedot selvityksestä Selvitys on STM:n rahoittama ja Helsingin kaupungin Klaari-toiminnan koordinoima. Vastaukset kerätty verkkokyselynä koulupäivän aikana Helsingin ja Vantaan 10-18-vuotiailta koululaisilta

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

TURVATAIDOT PUHEEKSI

TURVATAIDOT PUHEEKSI TURVATAIDOT PUHEEKSI Haastattelulomake Tekijät: Neuvolan perhetyöntekijä Merja Häyrynen, kodinhoitaja Pirjo Wihinen, lastensuojelun perhetyöntekijät Päivi Hölttä- Vikki, Eija Luontama ja Piia Järvinen

Lisätiedot

Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa

Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa 2.10.2017 Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden teemaviikko Petri Puhakainen, valtioneuvoston tietoturvapäällikkö Tietoturvallisuuden

Lisätiedot

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi?

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Internetin hyödyt ja vaarat Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Linkit Chrome https://www.google.com/intl/fi/chrome/browser/ Firefox http://www.mozilla.org/fi/ Opera http://www.opera.com/fi Vertailu

Lisätiedot

Ohjeita ja neuvoja. Suojaa tietokoneesi ja kannettavat laitteesi. Tietokone

Ohjeita ja neuvoja. Suojaa tietokoneesi ja kannettavat laitteesi. Tietokone Ohjeita ja neuvoja Näiden ohjeiden ja neuvojen avulla osaat toimia turvallisesti verkossa. Tämä osio on laadittu yhteistyössä Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimivan Get Safe Online -hankkeen ja Yhdysvaltojen

Lisätiedot

Lapset ja media. Opas selkokielellä

Lapset ja media. Opas selkokielellä Lapset ja media Opas selkokielellä Sisältö Johdanto 3 Ikärajat 4 Netti 8 Pelit 14 Käyttääkö lapsi liikaa mediaa? 15 Lukeminen 16 Jokainen voi tuottaa mediasisältöjä 18 2 Johdanto Lapsella on oikeus käyttää

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Kaveripiiri.fi - Selkokielen käyttäjien tapaamispaikka internetissä

Kaveripiiri.fi - Selkokielen käyttäjien tapaamispaikka internetissä Kaveripiiri.fi - Selkokielen käyttäjien tapaamispaikka internetissä Sillalla 2.2.2012 Niina Sillanpää Timo Övermark Kehitysvammaliitto Kaveripiiri helppokäyttöinen yhteisöpalvelu Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

TIETOTURVALLISUUDESTA

TIETOTURVALLISUUDESTA TIETOTURVALLISUUDESTA Tietoturvallisuus riippuu monista asioista. Tärkein niistä on käyttäjä itse! Käyttäjä voi toimia turvallisesti tai turvattomasti Tervettä harkintaa tarvitaan erityisesti Internetin

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

Rikokset, tuki ja apu. www.jagvillveta.se

Rikokset, tuki ja apu. www.jagvillveta.se Rikokset, tuki ja apu www.jagvillveta.se Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Niitä voi tapahtua esimerkiksi kotona, koulussa, vapaa-ajalla

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Jos haluat viestittää ja toimia aktiivisesti internetissä, tarvitset sähköpostiosoitteen. Sähköpostiosoitteen hankkiminen on maksutonta.

Jos haluat viestittää ja toimia aktiivisesti internetissä, tarvitset sähköpostiosoitteen. Sähköpostiosoitteen hankkiminen on maksutonta. Sähköposti Jos haluat viestittää ja toimia aktiivisesti internetissä, tarvitset sähköpostiosoitteen. Sähköpostiosoitteen hankkiminen on maksutonta. Sähköpostiosoitteen kautta voit lähettää viestejä sukulaisille,

Lisätiedot

Älä luule, ota selvää!

Älä luule, ota selvää! Älä luule, ota selvää! Tekijä Elämä ilman kulttuuria on tylsää 1 Yhdistä tekijä ja teos. laulaja kirjailija kuvittaja ohjaaja säveltäjä 2 Kirjoita omin sanoin kehykseen mikä teos on. 3 Täydennä ajatuskarttaan

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

HYVÄ TIETÄÄ MITÄ ON TIETOVERKON YHTEISÖPALVELUJEN YKSITYISYYS?

HYVÄ TIETÄÄ MITÄ ON TIETOVERKON YHTEISÖPALVELUJEN YKSITYISYYS? 27.2.2008 HYVÄ TIETÄÄ 6/2008 MITÄ ON TIETOVERKON YHTEISÖPALVELUJEN YKSITYISYYS? Tietosuojavaltuutetun tehtävänä on antaa henkilötietojen käsittelyä koskevaa ohjausta ja neuvontaa. Tämä esite sisältää käyttöönne

Lisätiedot

Muokkaa otsikon perustyyliä napsauttamalla

Muokkaa otsikon perustyyliä napsauttamalla Verkkoviestinnän tietoturva Muokkaa tekstin perustyylejä toinen taso yrityksissä neljäs taso HTK NETCOMMUNICATION OY Ari Wikström 1 HTK NETCOMMUNICATION OY Muokkaa tekstin perustyylejä toinen taso neljäs

Lisätiedot

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden suojaus

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden suojaus Tietokoneiden ja mobiililaitteiden suojaus mikko.kaariainen@opisto.hel.fi 4.10.2016 Lataa luennon materiaali, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Haittaohjelmat (malware) Virukset,

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VIESTINTÄ

YHDISTYKSEN VIESTINTÄ YHDISTYKSEN VIESTINTÄ Sisäinen viestintä - eri yhdistyksissä eri apuvälineitä, kuitenkin yleensä: Henkilökohtainen vuorovaikutus: puhelin, yhteiset kokoontumispaikat Jäsenkirje, sähköinen tai fyysinen

Lisätiedot

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma 10.6.2013 Koonnut Virpi Soini 2. luokan tavoitteet tutustuu verkko-opiskeluun ja harjoittelee käytännön työtaitoja, kuten tekstintuottamista

Lisätiedot

Kirjautumisosoite: wilma.tuusula.fi

Kirjautumisosoite: wilma.tuusula.fi Kirjautumisosoite: wilma.tuusula.fi Myös koulun sivuilta koti.mbnet.fi/riha ja ylälaidan valikosta Wilma Nettiselaimen osoiteriville kirjoitetaan wilma.tuusula.fi (https://wilma.tuusula.fi). On muistettava,

Lisätiedot

3 Käyttöjärjestelmän asennus ja ylläpito

3 Käyttöjärjestelmän asennus ja ylläpito 1 Palomuurit 1.1 Palomuurityypit 1.2 Mitä vastaan palomuuri suojaa 1.3 Mitä vastaan palomuuri ei suojaa 2 Virusturvasta huolehtiminen 2.1 Virus- ja haittaohjelmien leviämismekanismeja 2.2 Virusturvaohjelmiston

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä 1. Ikä 30-39 1.1% 4 40-49 1.7% 6 50-59 13.6% 49 60-69 56.7% 204 70-79 23.3% 84 80-89 3.6% 13 90 -> 0.0% 0 answered question 360 skipped question

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

Koululainen ja media. www.nurmijarvi.fi

Koululainen ja media. www.nurmijarvi.fi Koululainen ja media www.nurmijarvi.fi Vanhemmille ja lasten huoltajille Koululaiset tarvitsevat aikuista etenkin sähköisen median käytön tueksi olemaan läsnä ja keskustelemaan asioista, joita he mediassa

Lisätiedot

Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21)

Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21) Oppilaan opas Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy Versio 0.2 (2008-01-21) Versio Päivämäärä Kuvaus 0.1 2005-01-16 Ensimmäinen versio. 0.2 2008-01-21 Korjattu kuvatiedostojen maksimiresoluutio ja muutamia

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Tietotunti 7.11. klo 12 ja 17 Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Sosiaalinen media Sosiaalinen media (lyhennetään arkikielessä some) tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä,

Lisätiedot

Vanhempainillassa käsiteltäviä teemoja

Vanhempainillassa käsiteltäviä teemoja Vanhempainillassa käsiteltäviä teemoja Nuorten netinkäyttö/sosiaalinen media Nettikiusaaminen Pelit ja pelaaminen Miten tukea nuorta mediankäytössä Kouluttajana Anne Hämäläinen Mediankäyttö koostuu pienistä

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Sähköposti - muistuttaa tavallista kannettavaa postia monin tavoin ekijä ja päivämäärä

Sähköposti - muistuttaa tavallista kannettavaa postia monin tavoin ekijä ja päivämäärä 1 Sähköposti - muistuttaa tavallista kannettavaa postia monin tavoin 14.2.2012ekijä ja päivämäärä Sähköpostiviestin kirjoitusohjeita 2 Kirjoita lyhyitä ja kieliasultaan moitteettomia viestejä (isot alkukirjaimet

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t

IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t Tampereen yliopisto Yliopistopalvelut / tietohallinto Rehtorin päätös 28.8.2014. Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Käyttövaltuudet ja käyttäjätunnus... 2 2.1 Käyttövaltuudet...

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

JONOSSA OLEVIEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY

JONOSSA OLEVIEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY 15.5.2017 vj Oikeus: lippukunnanjohtaja jäsenrekisterinhoitaja sihteeri JONOSSA OLEVIEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY Liity partioon sivuston kautta tulee partioon paljon uusia jäseniä. Palvelun kautta lippukunnan

Lisätiedot

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE www.nettirassi.fi Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen ja rekisteröityminen... 4 2. Omat jutut kansio... 8 2.1. Omat tiedostot:... 8 2.2. Omat seurannat... 9 3. Omat terveystiedot...

Lisätiedot

Palomuurit. Palomuuri. Teoriaa. Pakettitason palomuuri. Sovellustason palomuuri

Palomuurit. Palomuuri. Teoriaa. Pakettitason palomuuri. Sovellustason palomuuri Palomuuri Teoriaa Palomuurin tehtävä on estää ei-toivottua liikennettä paikalliseen verkkoon tai verkosta. Yleensä tämä tarkoittaa, että estetään liikennettä Internetistä paikallisverkkoon tai kotikoneelle.

Lisätiedot

Järjestelmän asetukset. Asetustiedostojen muokkaaminen. Pääkäyttäjä eli root. Järjestelmänhallinnan työkalut

Järjestelmän asetukset. Asetustiedostojen muokkaaminen. Pääkäyttäjä eli root. Järjestelmänhallinnan työkalut Järjestelmän asetukset Järjestelmänhallinnan työkalut Ubuntussa järjestelmän hallintaan ja asetusten muokkaamiseen tarkoitetut ohjelmat on koottu Järjestelmä-valikon alle Asetukset- ja Ylläpito -alavalikoista

Lisätiedot

Hyvän salasanan tunnusmerkit Hyökkääjästä salasanan pitää näyttää satunnaiselta merkkijonolta. Hyvän salasanan luominen: Luo mahdollisimman pitkä

Hyvän salasanan tunnusmerkit Hyökkääjästä salasanan pitää näyttää satunnaiselta merkkijonolta. Hyvän salasanan luominen: Luo mahdollisimman pitkä Hyvä Salis Hyvän salasanan tunnusmerkit Hyökkääjästä salasanan pitää näyttää satunnaiselta merkkijonolta. Hyvän salasanan luominen: Luo mahdollisimman pitkä salasana. Jokainen salasanaan lisäämäsi kirjain

Lisätiedot

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka

Lisätiedot

1. HYVÄ YSTÄVÄ. Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet

1. HYVÄ YSTÄVÄ. Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet 1. HYVÄ YSTÄVÄ Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet 2 2. HYVÄ YSTÄVÄ Oletko itse ystävänä sellainen, minkä ominaisuuden kirjoitit? a. En koskaan 0

Lisätiedot

Useimmin kysytyt kysymykset

Useimmin kysytyt kysymykset Useimmin kysytyt kysymykset Versio 1.1 1 1. Mikä mobiilikortti on? Mobiilikortti on matkapuhelimessa toimiva sovellus ja www.mobiilikortti.com osoitteessa oleva palvelu. Sovelluksen avulla voit siirtää

Lisätiedot

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen Yhdessä elämään Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen. Ystävyys ja toimeen tuleminen Aikuisten tehtävä on auttaa lapsia ymmärtämään ystävyyden erilaisuutta, ja sitä että kaikkien

Lisätiedot

Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille

Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Maahanmuuttopalvelut Toukokuu 2013 Tulkkauspalvelut maahanmuuttajille Ohjeita maahanmuuttajille ja viranomaisille SELKOESITE Tekstit Sara Vainikka, Konsernipalvelut / Viestintä Tuija Väyrynen, Maahanmuuttopalvelut

Lisätiedot

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran Ohjeet. Sivu 1/7 Tämä ohje on tarkoitettu Ristijärven metsästysseuran jäsenille. Ohjeen tarkoitus on opastaa kuinka seuran jäsenet saavat Jahtipaikat.fi verkkosivustolla olevan metsästyskartta sovelluksen

Lisätiedot

PÄIVITÄ TIETOKONEESI

PÄIVITÄ TIETOKONEESI PÄIVITÄ TIETOKONEESI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi PÄIVITÄ TIETOKONEESI 2(16) Sisällys 1. Mihin päivityksiä tarvitaan?... 3 1.1. Windowsin

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIOHJE Mikkelin ammattikorkeakoulu

SÄHKÖPOSTIOHJE Mikkelin ammattikorkeakoulu SÄHKÖPOSTIOHJE Mikkelin ammattikorkeakoulu 1 Ohjeen nimi Vastuuhenkilö Sähköpostiohje Järjestelmäasiantuntija Antero Istolainen Voimaantulo 19.02.2013 Päätös Muutettu viimeksi 11.02.2014 Tarkistettu viimeksi

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Oppitunti 0 Luo Bomberbot-tili

Oppitunti 0 Luo Bomberbot-tili Oppitunti 0 Luo Bomberbot-tili Oppitunnin tavoitteet Oppilaat ymmärtävät tietokoneiden merkityksen oppilaiden arkipäivässä Oppilaat ymmärtävät hyvän salasanan ja käyttäjänimen luomisen periaatteet Keskeiset

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

DNA:n Koululaistutkimus 2016: Teini-ikäisten puhelimenkäyttö

DNA:n Koululaistutkimus 2016: Teini-ikäisten puhelimenkäyttö DNA:n Koululaistutkimus 2016: Teini-ikäisten puhelimenkäyttö Kesä 2016 Julkinen 1 Tutkimuksen tausta, menetelmä ja tiedonkeruu Tavoite Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää koululaisten puhelimen hankintaa

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

Laajakaistaverkon turvallisuus. 8.9.2011 Kiinteistoliitto / Turvallisuusilta / Netplaza Oy, Tommi Linna

Laajakaistaverkon turvallisuus. 8.9.2011 Kiinteistoliitto / Turvallisuusilta / Netplaza Oy, Tommi Linna Laajakaistaverkon turvallisuus Esityksen rakenne Netplaza lyhyesti Laajakaistaverkon turvallisuus Taloyhtiöiden telejakamoihin ja kulkuun liittyviä määräyksiä Tekniikka Laki ja määräykset Netin käyttö

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU

SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU ------- SÄHKÖPOSTIN SALAUSPALVELU Käyttäjän opas ver. 106865-4, 6.2.2014 Sisältö 1 Salauspalvelun toimintaperiaate... 1 2 Salauspalvelun käyttö... 2 2.1 Avausviestin lähettäminen... 2 2.2 Vastaanottajan

Lisätiedot