Toimintakertomus 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2011"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2011 SUUNNISTA LUONTOON HYVÄSSÄ SEURASSA

2 Rasti-Jussien vuosi 2011 Kasvattajaseura Rasti-Jussit on vahvasti osoittanut olevansa laadukas kasvattajaseura Etelä- Pohjanmaalla. Siihen pyrimme edelleen keskittymään aktivoimalla vuotiaiden valmennukseen panostamalla uuden haettavan hankkeen myötä. Iltarasteilla taas painopistealue on lisätä kävijämäärää muutamalla sadalla suorituskerralla. Tätä varten hankimme maastopyörän pääpalkinnon kuntosuunnistuskävijöille. Palkinnon arvontaan pääsevät osalliseksi kaikki kausikorttilaiset ja vähintään kymmenen kertaa iltarasteilla käyneet. Tämän uskon tuovan lisää uusia lajiin tutustujia ja muiden seurojen kävijöiden lisäävän suorituskertoja. Myös erilaiset suunnistuskoulut aloittavat vilkkaan kevätkauden tuomalla lisää harrastajia lajin pariin. Moni vanhempi aloittaa aikuisten suunnistuskoulun oppiakseen uutta lajia ja hyödyntääkseen oppinsa oman jälkikasvunsa opettamisessa Hipposuunnistuskoulussa. Pohjola-palkinto Seuralle myönnettiin alueellinen Pohjola-palkinto Pohjanmaan Urheilugaalassa helmikuussa 2012 edellisvuoden ansiokkaasta työstämme. Palkinnon saamisen kriteereinä pidettiin seuran yhdessä määrittelemiä Hyvän Seuran piirteitä. Niissä korostetaan Reilun Pelin arvopohjaa sekä innostavaa ja yhteisöllisyyttä rakentavaa johtamis- ja toimintakulttuuria. Palkinnon arvo on ja seura käyttää sen nuorisotyöhön sekä iltarasteilla arvottavan Pohjola-maastopyörän hankintaan. Taloudellinen tilanne oli viime vuonna positiivinen Seuran tilinpäätös tuotti erittäin hyvin ja sen ansiosta seura voi panostaa seuran kehittämiseen. Sen eteen teimme kaikki hyvää ja laadukasta työtä eri sektoreilla. Ilahduttavaa on myös se, että olemme saaneet joukkoomme uusia seuratyöntekijöitä, ikääntyvän polven jatkajiksi ja nuorempia tekijöitä tarvitaan kipeästi joukkoomme. Edelleen rekrytoimme uusia jäseniä mukaan seuratyöhön esimerkiksi lasten vanhemmista. Edelleen kuitenkin kaipaamme innokasta karttavastaavaa jatkamaan Mäkisen Timon tehtäviä. 2

3 TULEVAA SM sprintti 2012 Tänä vuonna seura järjestää kahdet kilpailut: SM sprintti R2-ryhmälle su Törnävän luonnonkauniissa maastossa ja AM pyösräsuunnistuskilpailut su Joupiskalla. SM-kilpailu vaatii paljon kökkäväkeä ja erityistä sitoutumista jokaiselta. Laadukkaan kilpailun läpivieminen ei ole pikku juttu. Sen tekeminen on aloitettu jo viime keväänä ja jatkuu vielä kisojen jälkeen. Laittakaa kilpailupäivät kalenteriin ja ilmoittautukaa piakkoin Mauno Näsille (SM sprintti) ja Arto Ikolalle (pysu). Tarjolla on muun muassa seuraavia työtehtäviä: kanttiini ja ruokalan pitämistä, tulospalvelu, lähtö, maali, EA, ratojen koejuoksuja, ym. tehtävät. Suunnistuskauden startti To käynnistyy iltarastit Jääurheilukeskuksesta ja kaikki odottavat innolla maastoon pääsyä. Alueen kansalliset kilpailut käynnistyvät vappuna Lapualla. Jokainen voi hyvissä ajoin etsiä suunnistusvarusteet hyllystään ja selailla vanhoja suunnistusratoja odotellessa. Tavataan rasteilla iloisella mielin! Värvätkää myös mukaan joku tuttavanne tutustumaan uuteen lajiin. Lapualla Marja Erkkilä puheenjohtaja 3

4 Johtokunta Työntekijät Jäsenmäärä Seuran jäsenmäärä on vakiintunut viiteensataan henkilöön (570). Aktiivijäseniä tästä määrästä on kuitenkin noin henkilöä, jotka osallistuvat aktiivisesti seuratyöhön ja kilpailutoimintaan. Kartoitustyöt olivat ainoita, joihin ostettiin ulkopuolista kartoitustyötä ja pienemmät kartat teetettiin seuran nuorilla kesätyönä. Muut työtehtävät hoidettiin seuran jäsenten tekemällä talkootyöllä. Vuosikokoukset Seuran kevätkokous oli Peräseinäjoen Osuuspankilla ja syyskokous Seinäjoen Energia Oy:n tiloissa. Lisäksi syyskokouksessa yhteydessä pidettiin myös perinteinen kilpailukauden päätöstilaisuus, jossa palkittiin SMmitalistit, vuoden nuorisovalmentaja (Sinettiseuran kiertopalkinto), vuoden seuratyöntekijä (Lemminkäisen sisupuukko), nuoret ja aktiiviset iltarastikävijät sekä jaettiin Nordea-stipendit. Johtokunta Marja Erkkilä Arto Ikola Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja, nuoriso ja kilpailuvaliokunta RaJun jäsenyydet vuonna 2011 Suomen Suunnistusliitto (SSL) Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry (EPSU) Etelä-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry Kiinteistöt Seuramme 100 m 2 :n toimintatilat sijaitsevat Kasperissa Tapiontiellä. Tilat toimivat Rasti-Jussien koulutus-, kokous-, toimisto ja varastotiloina. Tiloja käyttävää myös EPSU kokous ja arkistointitiloinaan. Kaleva-Centerissä sijaitsevat 10,5 ja 6,5 m 2 :n varastotilat on edelleen vuokrattu Takalan asianajajatoimistolle. Vuokratulot kattavat osan Tapiolantien toimintatilojen yhtiövastikkeesta. Pertti Luuri Sihteeri, nuoriso ja kilpailuvaliokunta Veli Mantere Heikki Koskela nuoriso ja kilpailuvaliokunta Mauno Näsi kuntosuunnistusvaliokunta Matti Latvala talousvaliokunta 4

5 Yleinen seuratoiminta Seuratoiminnan peruslinjaukset on määritelty valiokuntien tehtävänkuvauksissa. Vuosikokouksissa on jäsenkunnalta pyydetty ja saatu linjaukset seuratyön painotuksista ja arvoista, joten tältä pohjalta on myös rakennettu vuoden 2011 valiokuntien työ ja toiminta. Ydinasioina jäsenistö on edellyttänyt kaikkien hyvän urheiluseuran toimintaalueiden hoitoa ja toimintaedellytysten turvaamista järkevällä ja vastuullisella talouden hoidolla. Edellä mainituilla linjauksilla seura pystyi tuottamaan mittavat nuorisotoiminnan palvelut, kohtuuhintaiset kuntosuunnistuspalvelut kaikille halukkaille seurajäsenyydestä riippumatta ja maksamaan suurimman osan jäsenten kilpailutoiminnan osanottomaksuista. Lisäksi seura tuotti ja päivitti suunnistuskarttoja Seinäjoen, Ilmajoen sekä vanhan Peräseinäjoen ja Nurmon alueelta. Seuran vakaasta taloudesta otti osansa kilpailutoiminnan ylläpitäminen, joka näkyi hyvin myös mediassa. Seuran suunnistajat osallistuivat sekä kesä että talvilajeihin: juoksu-, pyörä-, tarkkuus ja hiihtosuunnistus. Rasti-Jusseissa voidaan olla tyytyväisiä yleisen seuratoiminnan perusasioihin, joita ovat jäsenistön osaaminen ja aktiivisuus vastuullisen suunnistusseuran kokonaistoiminnassa vuonna Nuoriso ja kilpailuvaliokunta 2. Kuntosuunnistuvaliokunta 3. Talousvaliokunta 5

6 Nuoriso ja kilpailuvaliokunta Valmennusryhmä (ryhmän vetäjä) Kokoonpano ja tehtävät: Kartta ja kilpailuryhmä Veli Mantere Heikki Koskela Ryhmän vetäjä, (Suunta huipulle) (Kompassi) Pertti Luuri Ryhmän vetäjä, Annukka Latvala (Suunta huipulle) Veli-Matti Hakala tulostusvastaava purkuvastaava Jyrki Melender (Kompassi) Jarmo Ilkka kalustovastaava Jussi Pasanen (Kompassi) Ville Mäki-Mantila Harri Yli-Ilkka (Suunta huipulle) Timo Mäkinen karttavastaava Seppo Rintamäki Teuvo Pajukoski Jukka Saranpää Mikko Peltonen Janne Saarela Ohjausryhmä Arto Ikola Eija Hauhia Vesa Immonen Jaakko Korkonen Heli Makkonen Miisa Mantere Jari Saranpää Anna Tuomisto Esko Lehtiniemi Jari-P Karjanlahti tekniikkavastaava Ryhmän vetäjä Valiokunnassa toimii kolme toiminnallista ryhmää, joilla on omat toimintaalueensa hoidettavanaan. Ryhmien vetäjät ovat samalla myös johtokunnan jäseniä. Ryhmien keskeiset toimintamuodot olivat: Kilpailuryhmä: Seuran järjestämät kilpailut, kaluston ylläpito, karttatyö, tulostus, verkkovihkon ylläpito, iltarastien purkutyö seuran nettisivuille. Valmennusryhmä: Seuran omien taitoharjoitusten suunnittelu ja toimeenpano, harjoitusryhmien ylläpito, yhteistyö EpSun ja muiden yhteistyötahojen kanssa, kilpailukalenteri (matkat, majoitukset, joukkueiden nimeämiset viesteihin), leirit, oma leiritoiminta ja yhteistyössä järjestettävät, stipendijärjestelmän mukaisen esityksen teko johtokunnalle. 6

7 Ohjausryhmä: Suunnistuskerhon toiminta, Lasten kilpailuosallistumisten järjestelyt, huoltotehtävät, joukkueiden nimeäminen, Nuori Suomi -yhteistyö, sinettiseura-asiat, Nuori Suunta -kortit, kouluyhteistyö, iltarastien RR- ja TRradat ja rtm-vuorot. Kaikille yhteistä: Koulutukseen osallistuminen ja toiminnan kehittäminen, uusien harrastajien mukaan saaminen, seurahengen ylläpitäminen ja toimintakertomukset omalta toimialueelta. Ryhmät kokoontuivat suunnittelemaan toimintaa itsenäisesti ja tarpeen mukaan erilaisilla kokoonpanoilla. Valiokunnan yhteisiä kokouksia oli yksi. Vuoden kohokohtia Lakeuden viesti järjestettiin Jalasjärven Luopajärvellä viikkoa ennen Jukolan viestiä. Viestiin osallistui nimekkäitä mies- ja naisjoukkueita. Miehissä oli mukana maajoukkuesuunnistajia niin kesä- kuin talvipuoleltakin. Miesten sarjaan osallistui peräti 32 joukkuetta. Selkeän voiton vei Vaajakosken Terä joukkueella Timo Joensuu ja maajoukkuesuunnistaja Pasi Ikonen vahvistettuna kauhavalaislähtöisellä Juha Sorvistolla. Naisten 14 joukkueen paras oli Femmanin ykkösjoukkue Yvonne Häggblom, Pernilla Tunis ja Olga Novikova Vuoden 2011 Leimaus-leiri järjestettiin Kisakeskuksessa. Leirille osallistui seitsemän nuorta ohjaajineen. Leirillä oli tarjolla monipuolisia ja eritasoisia suunnistusharjoituksia, oheisohjelmia sekä mahdollisuus pelailuun ja kisailuun kavareiden kanssa. Leiri huipentui päätöspäivän leirikisaan, johon kaikki leiriläiset osallistuvat. Syyskuussa järjestettiin Seinäjoen alakoulujen väliset suunnistuskisat Joupiskan maastossa. Osallistujia kisoissa oli yli 80. Ylistaron koululaiset pitivät omat kisansa samoilla radoilla seuraavana päivänä. 7

8 Yhteiset harjoitukset Sählyvuoro toimi talvikauden, lokakuusta huhtikuuhun liikuntakeskus Pulssin salissa sunnuntaisin. Osallistujia oli keskimäärin 15. Taitoharjoitussarja erilaisin teemoin järjestettiin kevään ja kesän kuluessa, n. 10 harjoitusta. Osallistujia oli noin 15/kerta. Lisäksi nuoria osallistui yhteisiin av-taitoharjoituksiin EPSUn pohjoisella alueella. Suunnistuskerho aloitettiin hyväksi koetun konseptin mukaan Joupiskan hiihtomajalla toukokuun alussa. Yhteistyökumppanina toimi edellisten vuosien tapaan Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki. Kokoontumisia oli keskiviikkoisin 13 kertaa. Aluksi kokoonnuttiin Joupiskalla, sitten myös muilla Seinäjoen ja Ilmajoen kartoilla kerholaiset viettivät leiripäivän Kuortaneen Urheiluopistolla monenlaisissa suunnistusharjoituksissa. Kesäkuun viimeisellä kerhokerralla pidettiin Hippoharjoituskisat Tanelinrannassa. Kerhokauden päättäjäisissä Tornävällä Sedun tiloissa jaettiin n. 50 aktiiviselle osallistujalle diplomi. Kerhon toimintaan osallistui n. 70 lasta ja mukava joukko vanhempia. Lasten osallistumiskertoja kertyi yhteenlaskien Peräseinäjoen alueen toiminta Peräseinäjokisilla suunnistajilla oli omaa iltarastitoimintaa, seuran toimintaan osallistumisen ohella. Peräseinäjoen perjantairasteja oli noin 12 kertaa, sen lisäksi osallistuttiin Jalasjärven ja Alavuden lähikartoilla olleisiin iltarasteihin. Perjantairastirasteille tehtiin ns. "D-helppo" rata, jotka osoittautuivat hyviksi jutuiksi lasten ja vähemmän harrastaneille. Jukolaan peräseinäjokisilla oli jälleen laittaa, muutamilla vahvistuksilla, omat mies- ja naisjoukkueet.

9 KILPAILUTOIMINTA 2011 Kilpailuihin osallistuttiin vilkkaasti. Salpa-Jukola juostiin Virolahdella, Hyväksytyn tuloksen sai Jukolassa 1292 joukkuetta, lähteneitä oli kaikkiaan ja Venloista maaliin hyväksytysti reittinsä selvitti 981 joukkuetta, 1046 lähtijästä. Rasti-Jussit osallistui kolmella joukkueella Jukolan viestiin ja kolmella joukkueella Venlojen viestiin. Jukolan viesti -joukkueet (suluissa sijoitus): RaJu I (574) 1. Mika Rinta-Keturi 2. Juha Ala-Hukkala 3. Antti Korkeakangas 4. Jussi Pasanen 5. Hannu Tuomisto 6. Sampo Pasanen 7. Hannes Keskikiikonen RaJu II (749) 1. Heikki Koskela 2. Mika Rantala 3. Ari Lemponen 4. Mika Ketola 5. Jussi Koskivirta 6. Kari Vähämaa 7. Jouni Tankka RaJu IV (1121) 1. Seppo Rajala 2. Ville Mäki-Mantila 3. Markku Peltola 4. Pasi Pärnänen 5. Tuomas Pärnänen 6. Tuomo Käpylä 7. Timo Järvinen Venlojen viesti -joukkueet: RaJu I (212) 1. Elina Rinkineva 2. Annukka Latvala 3. Eeva-Liisa Korkeakangas 4. Laura Rinkineva RaJu II (554) 1. Päivi Pärnänen 2. Lotta Tuominen 3. Alli Maja 4. Elina Hietamäki RaJu III (572) 1. Sari Koskela 2. Noona Pihlajaniemi 3. Sirpa Mahlanen-Peltola 4. Marja Erkkilä Nuorten Jukola Kajaanin Vimpelinvaaralla Kajaanin Suunnistajien järjestämänä RaJun joukkueita oli mukana tällä kertaa vain yksi, sijoitus oli 54. Parannusta viime vuoteen tuli 8 sijaa. 1. Sakari Koskela 2. Joni Hemminki 3. Sanna Koskela 4. Niko Hemminki 5. Pihla Pasanen 6. Anna Tuomisto 7. Sampo Pasanen SM-KISOISSA MENESTYNEET RASTI-JUSSIT, 10 PARHAAN JOUKOSSA Hiihtosuunnistus, SM-pitkä matka, Jämsä H85 2. Veikko Varamäki Suunnistus SM-erikoispitkä, Joensuu D60 2. Eeva-Liisa Korkeakangas Suunnistus, SM-sprintti, R2, Piikkiö D60 6. Eeva-Liisa Korkeakangas Pyöräsuunnistus, SM-sprintti, Liperi H40 7. Mika Rantala H60 8. Jarmo Ilkka H16 1. Aleksi Rantala D45 2. Marja Erkkilä Pyöräsuunnistus, SM-pitkämatka, Liperi H40 4. Mika Rantala H50 6. Veli Mantere H16 5. Aleksi Rantala D45 2. Marja Erkkilä 9

10 Suunnistus, pitkä matka, Kankaanpää H80 9. Matti Koivunen H85 3. Veikko Varamäki Pyöräsuunnistus SM-keskimatka, Mikkeli H50 7. Veli Mantere H16 2. Aleksi Rantala D45 2. Marja Erkkilä D45 5. Liisa Tirkkonen Pyöräsuunnistus SM-viesti, Mikkeli H90 1. Veli Mantere & Mika Rantala D90 1. Marja Erkkilä & Liisa Tirkkonen Suunnistus, SM-keskimatka, Pöytyä H80 8. Rauno Koivunen H85 5. Veikko Varamäki D60 1. Eeva-Liisa Korkeakangas Suunnistus, SM-viesti, Ypäjä H50 2. Jyrki Melender H60 4. Mauno Näsi H60 6. Kari Pienimäki H65 5. Jouko Keskinen H70 5. Esko Kangas H70 8. Matti Latvala H18 2. Jussi Uitto H16 3. Ville Melender H16 6. Lauri Koskela H14 5. Aku Hietaharju H12 1. Sakari Koskela H12 4. Ossi Hietaharju D45 1. Marja Erkkilä D65 3. Leila Keskinen D14 1. Sanna Koskela D12 1. Suvi Hietaharju D12 5. Josefina Karjanlahti D12 6. Ida Melender H Matti Koivunen 2. Rauno Koivunen 3. Veikko Varamäki Suunnistus, SM-yö, Mouhijärvi H80 4. Matti Koivunen H85 2. Veikko Varamäki D60 4. Eeva-Liisa Korkeakangas RASTI-JUSSIT AM-KISOISSA MITALISIJOILLA 2011 AM-hiihtosuunnistus sprintti, Jalasjärvi H21 2. Ville Uitto H35 4. Jari-Pekka Karjanlahti H45 8. Heikki Koskela 10

11 AM-hiihtosuunnistus parisprinttiviesti, Jalasjärvi H80 6. Karjanlahti Jari-Pekka & Rintamäki Seppo H Näsi Mauno & Pienimäki Kari H Kankaanpää Jussi & Keskinen Jouko H Hietaharju Aku & Hietaharju Ossi D Koskela Sanna & Hietaharju Suvi D Melender Ida & Karjanlahti Josefina AM-hiihtosuunnistus , Alajärvi H21 5. Antti Korkeakangas H45 6. Heikki Koskela H55 9. Veikko Hilli H60 4. Olavi Hautala H60 6. Kari Pienimäki H60 8. Mauno Näsi H65 4. Jussi Kankaanpää H70 6. Esko Kangas H80 3. Veikko Varamäki H80 5. Matti Koivunen H12 2. Sakari Koskela H12 3. Topias Saranpää H10 2. Touko Saranpää D45 2. Marja Erkkilä D65 2. Leila Keskinen D14 1. Sanna Koskela AM-hiihtosuunnistus pitkämatka , Alajärvi H21 4. Antti Korkeakangas H45 4. Heikki Koskela H50 3. Jyrki Melender H55 9. Veikko Hilli H60 7. Mauno Näsi H65 6. Jussi Kankaanpää H70 2. Esko Kangas H80 3. Veikko Varamäki H80 4. Matti Koivunen H12 2. Sakari Koskela D45 2. Marja Erkkilä D60 1. Alli Maja D14 1. Sanna Koskela D10 3. Ida Melender AM-latusuunnistus , Ylistaro H45 5. Heikki Koskela H50 1. Jyrki Melender H50 5. Hannu Lusa H55 4. Seppo Rintamäki H60 9. Olavi Hautala H65 3. Jouko Keskinen H70 4. Matti Latvala H80 3. Matti Koivunen H16 5. Lauri Koskela H12 2. Sakari Koskela D21 5. Heidi Hautala D45 5. Marja Erkkilä D50 4. Päivi Hautala D65 1. Leila Keskinen 11

12 AM-Partio , Seinäjoki H14 3. Mikko Lähdesmäki - Kalle Melender - Juho-Jaakko Yli-Ilkka H14 4. Joni Hemminki - Sakari Koskela - Aku Hietaharju D14 3. Sanna Koskela - Iina Rantala - Pihla Pasanen D14 6. Pauliina Rintamäki - Johanna Korkonen - Terhi Immonen H12 3. Niko Hemminki - Ossi Hietaharju - Rasmus Vainionpää D12 3. Josefina Karjanlahti - Ida Melender - Elisa Yli-Ilkka AM-erikoispitkä matka , Kortesjärvi H35 3. Jari-Pekka Karjanlahti H40 8. Ari Lemponen H40 9. Ilkka Ruokola H Heikki Koskela H50 2. Juha Ala-Hukkala H55 6. Veikko Hilli H55 7. Pertti Luuri H60 3. Mauno Näsi H60 6. Teuvo Pajukoski H65 4. Jorma Viitala H65 5. Matti Lilja H70 9. Esko Kangas H Matti Latvala H80 2. Matti Koivunen H85 3. Veikko Varamäki H12 3. Sakari Koskela H12 4. Topias Saranpää H13 1. Joni Hemminki H10RR 5. Niko Hemminki H10RR 6. Touko Saranpää D21 2. Laura Rinkineva D21 4. Elina Rinkineva D45 2. Sari Koskela D45 5. Marja Erkkilä D50 2. Päivi Hautala D65 5. Leila Keskinen D13 2. Sanna Koskela AM-sprint , Seinäjoki D14 2. Sanna Koskela D14 4. Pihla Pasanen D Sofia Joronen D Iina Rantala D Elisa Yli-ilkka D Suvi Hietaharju D Josefina Karjanlahti H14 3. Joni Hemminki H14 5. Juho-Jaakko Yli-Ilkka H14 8. Aku Hietaharju H Rasmus Vainionpää H Niko Hemminki H Ossi Hietaharju D45 7. Marja Erkkilä AM-oravapolkuviesti , Kauhajoki H Kalle Melender - Lauri Koskela - Ville Melender D Pihla Pasanen - Iina Rantala - Sanna Koskela D Josefina Karjanlahti - Emmiina Makkonen - Ida Melender H10 5. Eemeli Karjanlahti - Aapeli Yliaho - Roope Lemberg H10 6. Ville Lemberg Marius Mäkynen - Eero Karjanlahti D10 5. Emilia Melender - Sini Hietamäki - Anna Ruokola 12

13 AM-keskimatka , Jalasjärvi H Antti Korkeakangas H35 6. Sami Pykälämäki H35 8. Jari-Pekka Karjanlahti H35 9. Jukka Vainionpää H40 4. Mika Rantala H Hannu Tuomisto H Ilkka Ruokola H Mika Rinta-Keturi H Jussi Pasanen H40 2 Mauno Lemettinen H Heikki Koskela H Ari Sokka H Pertti Luuri H60 1. Kari Pienimäki H60 3. Teuvo Pajukoski H Olavi Hautala H65 3. Jouko Keskinen H65 9. Jorma Viitala H70 5. Jorma Ruutila H Esko Kangas H80 3. Matti Koivunen H80 4. Veikko Varamäki H16 5. Lauri Koskela H14 3. Aku Hietaharju H Joni Hemminki H12 3. Ossi Hietaharju H12 6. Lauri Tuomisto D40 4. Annukka Latvala D45 1. Sari Koskela D45 5. Marja Erkkilä D50 4. Päivi Hautala D60 1. Eeva-Liisa Korkeakangas D65 5. Leila Keskinen D18 4. Anna Tuomisto D14 3. Pihla Pasanen D14 6. Iina Rantala D Sofia Joronen D Sanna Koskela AM-Trail-O , Jalasjärvi 1. Veli Mantere 6. Marja Erkkilä AM-pitkämatka , Ilmajoki H35 7. Jari-Pekka Karjanlahti H35 9. Sami Pykälämäki H Jukka Vainionpää H40 9. Mika Rinta-Keturi H Hannu Tuomisto H Ilkka Ruokola H Ari Lemponen H Jussi Pasanen H45 5. Heikki Koskela H50 3. Jyrki Melender H55 8. Seppo Rintamäki H Pertti Luuri H60 2. Teuvo Pajukoski H60 4. Kari Pienimäki H60 6. Olavi Hautala H65 5. Matti Lilja H65 9. Jouko Keskinen H70 1. Jorma Ruutila H70 8. Reijo Pihlaja H80 2. Rauno Koivunen H80 4. Matti Koivunen 13

14 H80 6. Veikko Varamäki H16 7. Lauri Koskela H14 6. Joni Hemminki D10RR D10RR D10RR 13. Anna Ruokola 18. Emilia Melender 23. Sofia Karjanlahti H Sakari Koskela H12 6. Topias Saranpää H Rasmus Vainionpää H Ossi Hietaharju H Eetu Melender H Lauri Tuomisto H10RR 3. Niko Hemminki H10RR 4. Aapo Pasanen H10RR 6. Eero Karjanlahti H10RR 8. Eemeli Karjanlahti H10RR 10. Touko Saranpää D21 2. Laura Rinkineva D21 7. Elina Rinkineva D40 2. Annukka Latvala D40 5. Eija Hauhia D45 4. Marja Erkkilä D45 5. Sari Koskela D50 3. Päivi Hautala D60 1. Eeva-Liisa Korkeakangas D60 4. Helena Koivunen D60 5. Alli Maja D65 5. Leila Keskinen D18 1. Anna Tuomisto D14 2. Sanna Koskela D14 7. Pihla Pasanen D Sofia Joronen D12 8. Suvi Hietaharju D Josefina Karjanlahti D10RR 2. Ida Melender D10RR 9. Anni Rinta-Keturi AM-viesti , Alahärmä H35 2. Sami Pykälämäki - Ari Lemponen - Jari-Pekka Karjanlahti H40 4. Heikki Koskela - Mika Rinta- Keturi - Hannu Tuomisto H40 5. Mika Rantala - Ilkka Ruokola - Jyrki Melender H60 2. Teuvo Pajukoski - Olavi Hautala - Kari Pienimäki H65 1. Matti Lilja - Väinö Ojajärvi - Jouko H70 2. Esko Kangas - Reijo Pihlaja - Jorma Ruutila H75 3. Matti Koivunen - Rauno Koivunen - Veikko Varamäki H14 3. Sakari Koskela - Topias Saranpää - Joni Hemminki H14 6. Ilari Hauhia - Rasmus Vainionpää - Mikko Lähdesmäki H12 2. Touko Saranpää - Eetu Melender - Lauri Tuomisto H12 7. Niko Hemminki - Niko Rinta- Keturi - Ossi Hietaharju D21 4. Anna Tuomisto - Annukka Latvala - Elina Rinkineva D40 1. Eija Hauhia - Päivi Hautala - Marja Erkkilä Koskela D14 4. Sanna Koskela - Suvi Hietaharju - Iina Rantala D12 8. Emilia Melender - Anna Ruokola - Ida Melender AM-oravapolku , Vaasa H8RR H8RR 3. Iiro Hauhia 4. Markus Konttinen 14

15 H8RR 6. Niko-Petteri Pitkämäki H8RR 8. Ville Lemberg H8RR 9. Roope Lemberg H8RR 13. Aleksi Puro-Aho H10RR 11. Niko Hemminki H10RR 12. Eero Karjanlahti H10RR 18. Aapo Pasanen H10RR 21. Eemeli Karjanlahti H12TR 6. Niko Rinta-Keturi H12 2. Sakari Koskela H12 4. Topias Saranpää H12 9. Ossi Hietaharju H Lauri Tuomisto H Rasmus Vainionpää H13 5. Ilari Hauhia H13 7. Joni Hemminki D8RR 8. Sofia Karjanlahti D10RR 14. Anni Rinta-Keturi D10RR 24. Anna Ruokola D12TR 4. Ida Melender D12TR 6. Juuli Pihlajaniemi D12 3. Suvi Hietaharju D14 3. Sanna Koskela D14 5. Pihla Pasanen D14 8. Iina Rantala AM-yö , Laihia H35 6. Sami Pykälämäki H45 7. Heikki Koskela H55 4. Seppo Rintamäki H55 7. Pertti Luuri H60 1. Kari Pienimäki H60 3. Olavi Hautala H65 5. Jouko Keskinen H70 2. Jorma Ruutila H80 3. Veikko Varamäki H80 4. Matti Koivunen H14 3. Sakari Koskela H18 3. Sampo Pasanen D45 3. Marja Erkkilä D45 4. Sari Koskela D60 2. Eeva-Liisa Korkeakangas D65 2. Leila Keskinen D14 2. Sanna Koskela D14 5. Pihla Pasanen AM-pyöräsuunnistus pitkä matka , Kurikka H21 2. Antti Korkeakangas H40 1. Mika Rantala H45 1. Veli Mantere H55 1. Pertti Luuri H60 4. Jarmo Ilkka H65 1. Jussi Kankaanpää H14 4. Sakari Koskela D45 1. Liisa Tirkkonen D45 2. Marja Erkkilä D60 1. Eeva-Liisa Korkeakangas D14 1. Sanna Koskela 15

16 AM-pyöräsuunnistusviesti , Kurikka H21 2. Pertti Luuri - Antti Korkeakangas H80 1. Veli Mantere - Mika Rantala H Jarmo Ilkka - J Kankaanpää H14 1. Sakari Koskela - Sanna Koskela D80 1. Marja Erkkilä - Liisa Tirkkonen Enskan lista 2011 RaJu toisena Kaikkiin aluemestaruuskisoihin osallistuttiin taas jälleen vilkkaasti ja menestyksellisesti. Ensio Saaren ylläpitämä Enskan lista, jossa RaJu on alueen seurojen välisessä vertailussa taas kärkipaikalla. Enskan listan kymmenen parhaan seuran pisteet lajeittain alueen seurojenvälisessä kokonaistoimintakilpailussa. Sija Seura Hsspr Hspi Hsk e Ls sprin t AOK epit Hspavi Opvi partio pyörä keskim pitkäm viesti pyövi yö yht. 1. LapVi RaJu , , ,2 3. RasKe RasKu , ,4 5. VaaSu PoRa YKV , ,3 8. LaihLu ,1 592,1 10. SuJu KortJV , ,3 12. JalJa 32, , ,3 32, , ,5 13. KuortKu KauWi , ,2 15. TeuRi KauKa AlajA 8 12,7 12, ,4 18. ÄhtU LappVe AlahKi 4 5 3, ,8 21. EvijU VimpHs VäVi

17 Henkilökohtaisella Enskan listalla kymmenen kärkeen sijoittuneet: H21 7. Antti Korkeakangas H35 9. Jari-Pekka Karjanlahti H45 8. Heikki Koskela H50 6. Jyrki Melender H60 3. Kari Pienimäki H60 8. Teuvo Pajukoski H Olavi Hautala H65 5. Jouko Keskinen H65 8. Jussi Kankaanpää H70 8. Jorma Ruutila H Esko Kangas H80 3. Matti Koivunen H80 4. Veikko Varamäki H80 7. Rauno Koivunen H16 8. Lauri Koskela H16 9. Ville Melender H12 2. Sakari Koskela H12 5. Ossi Hietaharju H12 8. Topias Saranpää H10 8. Niko Hemminki H8 3. Iiro Hauhia H8 4. Markus Konttinen H8 6. Niko-Petteri Pitkämäki H8 6. Ville Lemberg H8 8. Roope Lemberg D21 8. Laura Rinkineva D40 6. Annukka Latvala D45 2. Marja Erkkilä D45 8. Sari Koskela D Liisa Tirkkonen D50 5. Päivi Hautala D60 1. Eeva-L Korkeakangas D60 5. Alli Maja D60 7. Helena Koivunen D65 4. Leila Keskinen D18 6. Anna Tuomisto D14 1. Sanna Koskela D14 5. Pihla Pasanen D12 6. Suvi Hietaharju D10 2. Ida Melender D8 6. Emilia Melender D8 9. Sofia Karjanlahti Kauden päättäjäisissä palkitut Seuran parhaina palkittiin: Sanna Koskela (Nuori kehittyjä, tyttö), Aleksi Rantala (Nuori kehittyjä, poika) ja Laura Rinkineva (Seuran paras suunnistaja). Erikseen ei enää palkittu SMmenestyjiä. Ansiokkaasta seuratyöstä palkittiin ratamestari ja kilpailun johtaja Veli Mantere sisupuukolla. Lisäksi Noona Pihlajaniemi sai vuoden valmentajapalkinnon. Koko vuoden kisamenestyksen perusteella Nordea-stipendin saivat Hietaharju Aku, Hietaharju Ossi, Hietaharju Suvi, Koskela Sakari, Koskela Sanna, Pasanen Pihla, Pasanen Sampo, Rantala Aleksi, Rantala Iina ja Tuomisto Anna. Lisäksi maastopyöräkurssilaiset saivat oman diplomin palkintoineen. Osallistujia oli viisi. Aktiivisesta iltarastiosallistumisesta muistopalkinnon saivat Väinö Ojajärvi, Pentti Päivärinta, Pentti Heikkilä, Leena Myllyniemi, Reino Myllyniemi ja Jorma Rajasaari, jotka osallistuivat kaikille iltarasteille. 17

18 Kuntosuunnistusvaliokunta Kokoonpano ja tehtävät: Mauno Näsi Seppo Leponiemi Erkki Nyrhinen Väinö Ojajärvi Rauni Näveri Martti Niemistö Matti Peltokorpi Jaakko Tiala Pentti Heikkilä Pekka Siltanen Pentti Päivärinta Aulis Övermark Reino Myllyniemi Jussi Kankaanpää Puheenjohtaja Kokouksia 2 kertaa ja osanottajia 2 x 12. Iltarastia 37 kertaa ja osallistumiskertoja yht Suoritusten määrä hiipui edelliseen vuoteen verrattuna 333:llä. Lieneekö maksujen korotus vaikuttanut osallistujamääriin. Tavoitteesta (4500 suoritusta) jäätiin selvästi. Eniten kävijöitä oli taaskin Katajalaaksossa, Halliskalla, Joupiskalla ja Tanelinrannalla. Aktiivisimmat olivat mukana ihan joka kerta. Kaikkiin iltarastitapahtumiin osallistuivat: Pentti Heikkilä, Pentti Päivärinta, Jorma Rajasaari, Leena Myllyniemi, Reino Myllyniemi ja Väinö Ojajärvi. Kaikkiin suunnistustapahtumiin osallistujat palkittiin päivällisellä Ravintola Piikissä. Kaikki iltarastitapahtumat onnistuivat hyvin ja palaute on ollut pääasiassa myönteistä. Ilmojen haltijakin oli koko kesän kovin ystävällinen ja tarjosi mainiot olosuhteet suunnistustapahtumille. Iltarasteja järjestämässä oli kaikkiaan 105 eri henkilöä, mikä tarkoitta, että ratamestarivuorot eivät rasittaneet ketään liikaa. Etsintähälytyskaaviota on kaikkien nähtävillä seuran kotisivuilla. Hälytyksissä on siirrytty käyttämään tekstiviestiä. Etsintätehtäviä kertomusvuonna oli kaksi. Kun Lakeuden viestissä naishenkilöä ei tunnin odottelun jälkeen tullut maaliin niin päätettiin käynnistää etsintä. Nainen tuli kuitenkin hyvävoi- Emitin kanssa suunnistettiin kertaa ja ilman aikaa kertaa. Nimettömiä suunnistajia oli 42, rastireittiläisiä 187, pyöräsuunnistajia 140. Rastia kierteli kaikkiaan 634 eri henkilöä, joista yhteen kertaan tyytyneitä oli 242. Lisäksi Peräseinäjoen rasteilla kävi reilut 100 henkilöä. 18

19 maisena etsijöitä vastaan. Häneltä rastit olivat vain olleet pahasti hukassa. Toinen etsintätehtävä oli heinäkuun kolmantena päivänä. Tuomikylästä kotoisin olevaa vanhempaa mieshenkilöä, joka oli pyörällä matkassa, etsittiin 15 suunnistajan voimin lähialueilta. Kadonneen löysi aamuyöllä eräs autoilija Sammatista asti. Hälytyskaaviota on täydennetty, joten etsintävalmius on edelleen hyvä. Talousvaliokunta Kokoonpano ja tehtävät: Matti Latvala Eeva-Liisa Korkeakangas Teuvo Kurki Riitta Luuri Alli Maja Puheenjohtaja Maksetut osanottomaksut jäivät selvästi alle budjetoidun tason ja edellisvuoden toteutuman, koska isoja SM-tason kilpailuja ei ollut lähimaakunnassa. Perinteiset varainhankintakeinot onnistuivat lähes budjetoidulla tavalla. Iltarastien tuotot olivat lievässä laskusuunnassa, mutta niiden osuus tulopuolella on edelleen hyvällä tasolla. Nuorille suunnistajille suunnatut stipendeihin ja muihin kehittämistoimiin voitiin edelleen kohdistaa niitä varten budjetoidut varat. Sen mahdollisti hyvä yhteistyö sponsorien kanssa, koska ne arvostavat seuran tekemää nuorisotyötä. Seuran talous on edelleen hyvällä pohjalla. Se mahdollistaa toimintasuunnitelmiin kirjatut ja hyväksytyt kehittämistoimet. Valiokunnan juoksevat asiat ja varainhankintatoimet hoidettiin lähinnä keskinäisillä yhteydenotoilla tarpeen mukaan sähköpostitse ja puhelimitse. Kokouksia oli neljä, joissa tärkeimpinä asioina olivat luonnollisesti tilinpäätöksen tarkastelu- ja toimintasuunnitelman laatiminen. Osanottajia niissä oli keskimäärin 3-5 eli yhteensä 16 vuoden mittaan. Mauno Näsi Martti Peltola Anneli Räsänen Helena Uitto Vuoden tulos muodostui sekä budjetoitua että edellisvuotta paremmaksi ja selvästi ylijäämäiseksi. Suurin ero kulupuolella johtui siitä, että yhteisen seuravalmentajan kuluihin budjetoitu palkkakulu ei toteutunut, koska henkilö jäi rekrytoimatta. 19

20 Yhteenveto seuran toiminnasta vuodelta 2011 JOHTOKUNTA Tapahtumia Osallistujia Kokoukset 5 20 Yleiset kokoukset 2 27 Kevät ja syyskokous Yht NUORISO JA KILPAILUVALIOKUNTA Kokouksia 3 28 Taitoharjoituksia - - Ei tietoa määristä Sähly - - Yhteislenkkejä 1 6 Vaellus Saliharjoituksia nuorten jumppa Suunnistuskerhot - Lasten - Kerhon leiri - Aikuisten Oravapolkukisat 1 43 SSU:n juoksu- harjoitukset - 5 nuorta/krt harjoituksia 1 krt/vk Taitoleiri 1 7 Kouluyhteistyö - Koulujenväliset kisat 1 83 Kilpailuihin osallistuminen - > Verkkovihko + IRMA Yht TALOUSVALIOKUNTA Kokouksia - Budjettiriihiä Varainhankintatempauksia 9 98 Vapputori, kuuset, pukitus, provinssi, tangomarkkinat Kilpailuravintolat 2 12 Sopimus+spons Yht

21 Yhteenveto seuran toiminnasta vuodelta 2011 KUNTOSUUNNISTUSVALIOKUNTA Kokoukset 2 24 Iltarastit - Sjoki, Nurmo, Ilmajoki -Peräseinäjoki Yht KAIKKI YHT Yhteenvedosta vuodelta 2011 puuttuu erittäin paljon lukuja, koska niitä ei ollut saatavilla ja siltä osin lukujen tulkintaa tai vertailua edellisiin vuosiin ei kannata tehdä. 21

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Juha Laasanen 9.11.2017 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 9.11.2017, Laihian nuorisoseura 18.00 Tarjoilua 18.15 Suunnistuskauden kohokohtia / Juha 18.30

Lisätiedot

Toimintakertomus VALIOLUOKAN SUUNNISTUSSEURA

Toimintakertomus VALIOLUOKAN SUUNNISTUSSEURA Toimintakertomus VALIOLUOKAN SUUNNISTUSSEURA 2012 - - Rasti-Jussien vuosi 2012 Toiminnan vuosi Toukokuun puolessavälissä seuramme sai järjestettäväksi SM-sprintin kakkosryhmän kisat Törnävän kartalla.

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Toimintakertomus. Rasti-Jussit tarjoaa. laadukasta suunnistustoimintaa

Toimintakertomus. Rasti-Jussit tarjoaa. laadukasta suunnistustoimintaa Toimintakertomus 2010 Rasti-Jussit tarjoaa laadukasta suunnistustoimintaa Rasti-Jussien vuosi 2010 Sinettiseura laadukasta nuorisotyötä Syksyllä 2008 Rasti-Jussit sai ensimmäisen kerran sinettiseuratunnuksen

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Juha Laasanen 3.11.2016 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 3.11.2016, Jokisalon Hovi 18.00 Suunnistuskauden kohokohtia 18.15 Iltarastien tavoitepalkinnot

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry. Toimintakertomus 2009

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry. Toimintakertomus 2009 Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2009 Yleistä Vuosi 2009 oli EpSu:n alueella tasaisen vakaata. Suorituksia alueen am-kisoissa ja harrastesuunnistuksessa kertyi hieman edellisvuotta vähemmän.

Lisätiedot

E-P:n AM, hisu sprintti Jurvassa

E-P:n AM, hisu sprintti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n AM, hisu sprintti Jurvassa 17.2.2013 H21 4,3 km (Lähti 6, Keskeytti 0, Hylätty 0) 1) Petri Saari Pohjankyrön Rasti 16:26 2) Jussi Laurila Jalasjärven Jalas 16:27 3) Samu Heiska

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015 Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 sujui vaakaasti, kaikki am-kisat kisailtiin, vaikka latukisa meni juoksuksi. Suorituksia amkisoissa tuli yhteensä 2870 ja kuntosuunnistuksessa

Lisätiedot

Suunnistus NMM keski 13.7 NMM sprint 10.7 NMM pitkä 9.7 NMM viesti Anu Tuomisto W20 dns W W W20 dsq

Suunnistus NMM keski 13.7 NMM sprint 10.7 NMM pitkä 9.7 NMM viesti Anu Tuomisto W20 dns W W W20 dsq Arvokisat Suunnistus NMM keski 13.7 NMM sprint 10.7 NMM pitkä 9.7 NMM viesti 15.7 Anu Tuomisto W20 dns W20 16. W20 12. W20 dsq Hiihtosuunnistus NMM sprint 4.2 NMM pitkä 7.2 NMM keski 5.2 NMM viesti 8.2

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 RASTI-JUSSIT RY Toimintasuunnitelma 2013 SEINÄJOKI 14.11.2012 www.rastijussit.fi - 1 - Juhlavuosi käynnistyy Seura täyttää neljäkymmentä vuotta ja olemme johtokunnassa päättäneet eri toiminnoissa huomioida

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

Tanelinrannan Hiihdot (V) pk EPH (SHS ja Sjoen mest.) Järj:SeinäjHS

Tanelinrannan Hiihdot (V) pk EPH (SHS ja Sjoen mest.) Järj:SeinäjHS Tanelinrannan Hiihdot (V) pk EPH 31.1.219 (SHS ja Sjoen mest.) Järj:SeinäjHS Sarja N8 (1, km V) 1 18.31. 2 18.31.3 3 18.32. 4 18.32.3 Helmi Kataja Heta Harju Ilmajoen Kisailijat 44599 4351396 5 18.33.

Lisätiedot

Sija Nro Nimi Seura Tulos Ero

Sija Nro Nimi Seura Tulos Ero tettu.0.9 klo 0.4.0 Sivu N08 (,0 km V) Lähti : 0 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Oona Muhonen 4.,9 Outi Hietamäki Iida Ylimäki Lapuan Virkiä 4.,.00, +4, +8, 4 4 Heta Harju.0, +0, 8 Linnea Lemberg Seinäjoki.8,0

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 RASTI-JUSSIT RY Toimintasuunnitelma 2012 SEINÄJOKI 17.11. www.rastijussit.fi 1 Seuran toimintalinja vuodelle 2012 Rasti-Jussit tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet niin kuntosuunnistukseen kuin kilpasuunnistukseen.

Lisätiedot

JU SHS 7.7. Kaka Fyren JaJa KaKa 8.8. KaKa 9.8. JU SHS Epah KaKa SHS YHT N 7 1 Ella Penttilä

JU SHS 7.7. Kaka Fyren JaJa KaKa 8.8. KaKa 9.8. JU SHS Epah KaKa SHS YHT N 7 1 Ella Penttilä JU 23.6. SHS 7.7. Kaka 15.7. Fyren 23.7. JaJa 30.7. KaKa 8.8. KaKa 9.8. JU 23.8. SHS 29.8. Epah 30.8. KaKa 26.9. SHS 24.10. YHT N 7 1 Ella Penttilä JU 2 3 3 4 4 3 2 4 15 1 Jasmiina Nelimarkka SHS 4 3 3

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.216 Järj: Seinäjoen HIihtoseura 3.2.16 9.45.32 Sarja N8 (1, km) 1 18.1. 2 18.1.3 3 18.2. Viola Kurunmäki 4272356 4 18.2.3 Sanni Korpi 4343664 5 18.3. Anni Hietamäki 4359755

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla 24.8.2011 Jurvan Rotaryklubi Säläishallilla YHTEIS Klubin sija Klubin tulos 1 Jurva 32,00 2 Kurikka 25,00 3 Jalasjärvi 23,00 4 Kauhajoki 17,00 5 Ilmajoki 16,00 6 Aro 13,00 sija nimi Saapas Tikka Rengas

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

E-P alueen AM-tulokset 2011

E-P alueen AM-tulokset 2011 E-P alueen AM-tulokset 2011 Tulokset kerätty järjestäjien nettisivuilta, tarpeen mukaan tuloksista poistettu alueen ulkopuoliset kilpailijat. Kilpailujen järjestäjä vastaa tulosten oikeellisuudesta. Sisällys

Lisätiedot

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO LAPPAJÄRVEN KALAVEIKKOJEN JÄRJESTÄMÄT JO PERINTEISET KRAATERINYKYTYKSET KÄYTIIN HIENOSSA PILKKISÄÄSSÄ.102 PILKKIJÄÄ OLI LÄHTENYT TAVOITTELEMAAN SUURIA

Lisätiedot

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella 24.2.2017 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu Kilpailun sarjat: M120-V; M120-1; M120-2; M120-3; M150-V; M150-1; M150-2; M150-3 ; M180-V; M180-1; M180-2; M180-3; M200-V;

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan suunnistus Pöytäkirja Kevätkokous Aika: klo Paikka: Alkiontie 6, Laihia. 1. Avaus

Etelä-Pohjanmaan suunnistus Pöytäkirja Kevätkokous Aika: klo Paikka: Alkiontie 6, Laihia. 1. Avaus Etelä-Pohjanmaan suunnistus Pöytäkirja Kevätkokous 2018 Aika: 8.4.2018 klo 15.00 16.50 Paikka: Alkiontie 6, Laihia 1. Avaus EPSU:n puheenjohtaja Jari Harju avasi kokouksen klo 15:00. Läsnäolevat yhdistyksen

Lisätiedot

Jalas-Hiihdot

Jalas-Hiihdot Jalas-Hiihdot 24.2.2018 T U L O K S E T Jalasjärven Jalas Kilpailun sarjat: N8; M8; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; N18; M18; N20 ; M20; N35; M35; M45; M55; NYL; MYL N8 Naiset 8 vuotta 1 km V 1.

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Enskan-lista v hssp hspv hsk hsp part erpi spr pyö pyvi opv kes AOK pit vie yö yht

Enskan-lista v hssp hspv hsk hsp part erpi spr pyö pyvi opv kes AOK pit vie yö yht Enskan-lista v. 2012 hssp hspv hsk hsp part erpi spr pyö pyvi opv kes AOK pit vie yö yht sija sarja nimi seura H21 1. H21 Juha Luoma LapVi 4 10 6 4,00 6 16 15 2,67 10 73,67 2. H21 Jussi Laurila JalJa 6

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT Ilma-aserata, Lapua 10. - 17:51:09 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Tiia Koivisto KA 99 96 195 2. Veeti Lehtimäki IMAS 99 95 194 3. Saana Rannisto LappjA 97 93 190 4. Kati Kojonen HSA 95 92 187 5. Miia

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA -------------------------------------------------------------------------------------------------- ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ SML: POHJAMAA PIIRI PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ 19.7.2015 TULOKSET METSÄSTYSLUODIKKO Alkuk. Loppuk. Yhteensä 1. Raja Tiia Jalasjärvi 80 73 153 1. Rauma Sami VS-VA 94 90 184 2. Seppälä Lauri Orismala 92 86 178

Lisätiedot

Ahonkylän koulun johtokunta

Ahonkylän koulun johtokunta 1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja

Lisätiedot

SHS27.12 JU JaJa 24.1 KaKa 25.1 ÄSA 7.2 SHS 8.2 SHS 21.2 SHS 22.2 YHT. 4 N 7 Ella Penttilä M 7 Joonas Köykkä YKV 1 1 N 9 1.

SHS27.12 JU JaJa 24.1 KaKa 25.1 ÄSA 7.2 SHS 8.2 SHS 21.2 SHS 22.2 YHT. 4 N 7 Ella Penttilä M 7 Joonas Köykkä YKV 1 1 N 9 1. SHS27.12 JU 20.1. JaJa 24.1 KaKa 25.1 ÄSA 7.2 SHS 8.2 SHS 21.2 SHS 22.2 YHT. 4 N 7 Ella Penttilä 1 1 1 1 3 M 7 Joonas Köykkä YKV 1 1 N 9 1. Wendla Strandholm IF Fyren 1 1 3 4 2 3 12 2. sanni Hoskari SHS

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

Tampere, Voimailijat

Tampere, Voimailijat 18. - 19.1.1975 Tampere, Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Tapio Savola Lappajärven Veikot 3. Kalle Vuorenmaa Lapuan Virkiä 1. Harri Uusimäki Lappajärven Veikot 2. Raimo Hilden Heinolan

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2014

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2014 KAUDEN KOHOKOHTIA 2014 Juha Laasanen 12.11.2014 Kolme omaa kilpailua: 8. 5. Koulujen välinen sprintti-suunnistuskilpailu keskuskoululla, 63 osallistujaa 26. 7. EP:n am-oravapolkukilpailu + avoin kansallinen

Lisätiedot

Enskan-lista v hsp hssp hsk ls hspv part op-v kesk spr op pit. vie. pyör erpi pyvi yö yht

Enskan-lista v hsp hssp hsk ls hspv part op-v kesk spr op pit. vie. pyör erpi pyvi yö yht Enskan-lista v. 2011 hsp hssp hsk ls hspv part op-v kesk spr op pit. vie. pyör erpi pyvi yö yht sija sarja nimi seura H21 1. H21 Juha Luoma LapVi 7 8 4 6 4 3 13 6,67 6 8 65,67 2. H21 Teemu Rantala LapVi

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus,

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus, TV-Kisa 2/Katsastus Alavus, 28.06.2019 Yksilökilpailut Kävely, alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Takanen Tapio 124

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa.

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa. Pudasjärven Urheilijat ry SUUNNISTUSJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2007 1. JAOSTO Suunnistusjaosto on pitänyt vuoden 2007 aikana 2 kokousta. Kalevan Rastiviestien tiimoilta kokouksia, jossa jaoston edustus on

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Tanelinrannan Hiihdot (V) pk EPH Järj: Seinäjoen Hiihtoseura

Tanelinrannan Hiihdot (V) pk EPH Järj: Seinäjoen Hiihtoseura Tanelinrannan Hiihdot (V) pk EPH 1.2.218 Järj: 1.2.18 1.59.29 Sarja N8 (1, km V) 1 18.31. 2 18.31.3 3 18.32. 4 18.32.3 Lilja Metsäranta Iida Ylimäki Lapuan Virkiä 4399748 6192621 5 18.33. Outi Hietamäki

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I ERÄ I 1 Alik. Laitinen Kari H K-S Res.piirit 2 Ylik. Hänninen Vesa H50 K-S Res.piirit 3 Kers. Piippanen Hannu H50 K-S Res.piirit 4 Korp. Yli-Ketola Jukka H Et-Pohj 5 Ylik. Keskinen Veli-Matti H50 Et-Pohj

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55 Evijärvi 07.06.2014 Kisassa 62 venekuntaa Suurin kala hauki 9215 g, Mika Mäenpään venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 6530 g pist: 6530 24 Palomäki Tomi Pohjo Pertti ja Markku 48280

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 14.-15.10.1961, Sunila-Halla ja Teuva 1. Vesa Haarala Ylivieskan Kuula 2. Ensio Kuismanen Sunilan Sisu 3. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 1. Pekka Alanen Lappajärven

Lisätiedot

Luokka T/P Koulu Emit Emitin nro Osallistujia/sarja Lähtöaika Frusti Paavo 3 Pojat Isokylä Toukolanpuisto puuttuu klo Hauhia Aleksi 3 Pojat

Luokka T/P Koulu Emit Emitin nro Osallistujia/sarja Lähtöaika Frusti Paavo 3 Pojat Isokylä Toukolanpuisto puuttuu klo Hauhia Aleksi 3 Pojat Luokka T/P Koulu Emit Emitin nro Osallistujia/sarja Lähtöaika Frusti Paavo 3 Pojat Isokylä Toukolanpuisto puuttuu klo 9.30-9.37 Hauhia Aleksi 3 Pojat Marttila oma lähtöajoista Hölsö Aaro 3 Pojat Asema

Lisätiedot

Jalas-Hiihdot

Jalas-Hiihdot Jalas-Hiihdot 24.2.2018 L Ä H T Ö L I S T A Kilpailun sarjat: N8; M8; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; N18; M18; N20 ; M20; N35; M35; M45; M55; NYL; MYL N8 Naiset 8 vuotta 1 km V 13.00.00 N8 2 Vera

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2014. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2014. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2014 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2014 suunnistuskoulu järjesti 16 tilaisuutta, 4 niistä iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 15, apuohjaajia 10 ja oppilaita 89.

Lisätiedot

AM-partiosuunnistus Seinäjoella Järj: Rasti-Jussit LÄHTÖLUETTELO

AM-partiosuunnistus Seinäjoella Järj: Rasti-Jussit LÄHTÖLUETTELO TILANNE 9.5.2011 KLO 22.40 AlajA H50 18.06 4 AlajA 1 35 0 Timo Rintala 402124 Teuvo Pitkäkangas 95026 Ahti Malinen H60 18.08 25 AlajA 1 35 0 Erkki Rantakangas 130812 Jorma Välisaari 40417 Heikki Kujanpää

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t 1993 P a l k i n t o P a l k i t u t Stipendi Timo Paasolainen (1) Vesa Sairanen (1) Veteraanipalkinto Hannu Suoknuuti (1) Raija Ovaska (1) Esine palkinto Antti Väkevä (1) Leena Puranen (1) Ville Nurmilaukas

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

SUPERTOTAL. Painonnosto

SUPERTOTAL. Painonnosto SUPERTOTAL Naiset: 1. Pauliina Utoslahti Tampereen Yliopisto 415,5kg (262,5+153) 525,542p (305,44+221,102) 2. Johanna Tammela Tampereen Yhteiskoulun Lukio 326,5kg (217,5+109) 460,323p (281,32+179,003)

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

Yu-veteraanien pm-kilpailut ja Laihian Lujan kansalliset Aikuisurheiluliiton kisat (SAUL) ma Laihia

Yu-veteraanien pm-kilpailut ja Laihian Lujan kansalliset Aikuisurheiluliiton kisat (SAUL) ma Laihia Yu-veteraanien pm-kilpailut ja Laihian Lujan kansalliset Aikuisurheiluliiton kisat (SAUL) ma 31.7. 2017 Laihia M 85 60 m 1) Matti Parkkari LaihLu 14,5h -0,3 M 85 200 m 1) Matti Parkkari LaihLu 54,8h 0,3

Lisätiedot

XIV Heikki Hovin muistokilpailu, 17.2.2007 Ahvenistolla Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) Lähti : 4 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

XIV Heikki Hovin muistokilpailu, 17.2.2007 Ahvenistolla Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) Lähti : 4 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) 1 3 Tuomas Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 27.44 27.44 030 2 5 Petteri Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 28.43 +59 140 3 1 Aaro Saarinen Hollolan

Lisätiedot

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä 3.7.2012 TULOKSET M 100 m (-1,7): 1) Emmanuel Owusu Ansah VaasTo 11,19, 2) Aleksi Ala-Prinkkilä KauhajKa 11,69, 3) Ryan Walker VaasTo 12,90, Kilpailun ulkopuolella: Teemu

Lisätiedot

SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry

SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry. 1.4.-17 M Seura Sarja Nro. Alkuk. Loppuk. Uus. Yhteensä 1 Autio Mikko 91 95 186 2 Parkkamäki Jukka 89 90 179 3 Luomala Arto 94 84 178 4 Passi Mika 89 87 176 5 Kivelä

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Kultasarvi. Yksilökilpailut. Hirvikävely Ikäkausisarja. Ylöjärvi, Viljakkala,

Kultasarvi. Yksilökilpailut. Hirvikävely Ikäkausisarja. Ylöjärvi, Viljakkala, Kultasarvi Ylöjärvi, Viljakkala, 12.08.2018 Yksilökilpailut Hirvikävely Ikäkausisarja Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Rintala

Lisätiedot

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA 1.9.2018 NUORET ALLE 12 V 1. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 710 2. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 335 NUORET ALLE 15 V. 1. OSKARI USMAS

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet 1 Viljanen Tomi 8,9 267 18,60 495 763 2 Rintala Lari-Antton 9,3 211 11,40 238 450 3 Iso-Tuisku Anton 9,5 188 11,12 230 418 4 Tuomisto Lassi 9,9 151 9,80

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu SM-keskimatka R2 2012 SM-2012 organisaatio ORGANISAATIOKAAVIO Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä Kilpailunjohtaja Varajohtaja Pääsihteeri pääratamestari Tulospalvelupäällikkö Kenttäpäällikkö Tiedottaja/Markkinointi

Lisätiedot

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)

Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994) Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura Tanelinrannan Hiihdot PK (V)..06 Järj: tettu 0.0.6 klo.06. Sivu N0 (,0 km) Lähti : 9 Sanni Korpi.,9 0 6 Aliisa Riippi Fiia Karjanlahti.9,0 6.0, +7, +., 7 Hilja Kurunmäki 6., +.9,9 Anni Hietamäki 6., +.9,

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot