Ympäristövaikutuksella tarkoitetaan ohjelman välitöntä ja välillistä vaikutusta Suomessa ja sen alueen ulkopuolella:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristövaikutuksella tarkoitetaan ohjelman välitöntä ja välillistä vaikutusta Suomessa ja sen alueen ulkopuolella:"

Transkriptio

1 Kainuun maakuntaohjelma JOHDANTO Kainuussa hyväksyttiin vuonna 2006 Kainuun maakuntaohjelma vuosille Vaikka maakuntaohjelman hyväksymisestä on kulunut varsin lyhyt aika, on sen päivittäminen tarpeellista mm. toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten sekä vuoden 2008 syksyllä pidettävien maakuntavaalien johdosta. Kainuun maakuntaohjelma valmistuu kesällä Maakuntaohjelman valmistelun yhteydessä on tarpeen tarkastella maakuntaohjelmaan kirjattujen toimenpiteiden vaikutuksia mm. ympäristöön, asukkaisiin ja talouteen. Näin voimme varmistaa sen, että maakuntaohjelma laaditaan kainuulaisten parhaaksi, kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Kainuun maakuntaohjelman päivittämiseen liittyvien osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyiden sekä vaikutusten arvioinnin, tässä yhteydessä ympäristöarvioinnin, järjestämistä. Laki suunnitelmien ja ohjelmien vaikutusten arvioinnista (ns. SOVA-laki, 200/2005) ja sitä täydentävä valtioneuvoston asetus (347/2005) määräävät tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien laadinnan yhteydessä tehtävästä ympäristöarvioinnista. Maakuntaohjelma on yksi näistä ohjelmista. SOVA-lain tavoitteena (1 ) on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja huomioon ottamista viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien valmistelussa ja hyväksymisessä, parantaa yleistä tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia sekä edistää kestävää kehitystä. Maakuntaohjelma sekä ympäristöarvioinnin tuloksena syntyvä ympäristöselostus on tarkoitus laatia yhteistyössä viranomaisten ym. sidosryhmien kanssa niin, että prosessi tuottaa laadukasta tietoa maakuntaohjelman toteuttamisen vaihtoehdoista ja vaikutuksista. Viranomaisilla ja yleisöllä on mahdollisuus tutustua tähän osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan touko- ja kesäkuun 2008 aikana, ja esittää siitä mielipiteensä. 2. KESKEISET KÄSITTEET Ympäristövaikutuksella tarkoitetaan ohjelman välitöntä ja välillistä vaikutusta Suomessa ja sen alueen ulkopuolella: a) ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen; b) maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen; c) yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön; d) luonnonvarojen hyödyntämiseen; e) a-d kohdissa mainittujen tekijöiden keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin. 1

2 Ympäristöarvioinnilla tarkoitetaan ohjelman ympäristövaikutusten arviointia ja siihen sisältyvää ympäristöselostuksen laatimista, kuulemisten järjestämistä, ympäristöselostuksen ja kuulemisten tulosten huomioon ottamista päätöksenteossa sekä päätöksestä tiedottamista. Ympäristöselostuksella tarkoitetaan asiakirjaa tai sen osaa, jossa esitetään tiedot maakuntaohjelmasta ja tarkastelluista vaihtoehdoista sekä arvio niiden ympäristövaikutuksista. Yleisöllä tarkoitetaan yksityishenkilöitä, yksityishenkilöiden yhteenliittymiä ja ryhmiä sekä yhteisöjä ja säätiöitä. 3. MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ Maakunnan suunnitteluun kuuluvat maakuntasuunnitelma, maakuntaohjelma ja alueiden käytön suunnittelua ohjaava maakuntakaava. Ne perustuvat maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999) sekä lakiin alueiden kehittämisestä (602/2002). Maakuntasuunnitelma on strateginen suunnitelma, jossa esitetään maakunnan pitkän aikavälin visio vuodelle Maakuntasuunnitelman tavoitteet täsmentyvät maakuntaohjelmassa. Kainuun maakuntavaltuusto hyväksyi vuoteen 2025 ulottuvan Kainuun maakuntasuunnitelman syyskuussa Maakuntaohjelmassa asetetaan lähivuosien kehittämistavoitteita, määritellään toimenpiteet ja keskeiset hankekokonaisuudet tavoitteisiin pääsemiseksi sekä arvio tarvittavasta rahoituksesta. Kainuun maakuntavaltuusto hyväksyi voimassa olevan maakuntaohjelman helmikuussa Maakuntakaava on yleispiirteinen alueidenkäytön suunnitelma, jossa osoitetaan alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Kainuun koko maakunnan käsittävä Kainuun maakuntakaava 2020 hyväksyttiin Kainuun maakuntavaltuustossa Maakuntakaava saatettiin ympäristöministeriön vahvistettavaksi heinäkuussa Vahvistamismenettely kestää noin vuoden. Näiden lisäksi vuosittain laaditaan toteuttamissuunnitelma, jossa esitetään maakuntaohjelman toteutukseen liittyvä rahoitussuunnitelma Kainuun maakuntaohjelman laadinta Maakuntaohjelman laadinnan keskeisenä lähtökohtana on edellinen, vuonna 2006 laadittu maakuntaohjelma. Lisäksi ohjelmakaudella on valmistunut lukuisia muita ohjelmia, jotka otetaan huomioon valmistelutyössä. Maakuntaohjelmaa valmistellaan yhteistyössä muiden viranomaisten ja sidosryhmien kanssa. Valmistelu tehdään maakunnallisissa foorumeissa, toimiala- ja asiantuntijaryhmissä, joissa kussakin on niihin nimetty vastuuhenkilö Kainuun maakunta kuntayhtymästä. 2

3 Valmistelun tueksi valmistellaan ja toteutetaan yhteistyössä Kajaanin yliopistokeskuksen kanssa koulutushanke, jonka tarkoituksena on tulevaisuussuuntautuneen ajattelutavan omaksuminen sekä erilaisten ennakointimenetelmien käyttöön ottaminen strategiatyössä. Maakuntaohjelman laadintaa varten on valmisteltu työsuunnitelma. 4. KAINUUN MAAKUNTAOHJELMAN YMPÄRISTÖARVIOINTI Kainuun maakuntaohjelman ympäristöarvioinnin tavoitteena on tukea maakuntaohjelman laadintaa ja päätöksentekoa, parantaa tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia ohjelman valmistelussa sekä yhdistää vaikutusten arviointi entistä tiiviimmäksi osaksi suunnitteluprosessia. Yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa ja antaa palautetta koko maakuntaohjelmaprosessin ajan Kainuun maakunta kuntayhtymän Internet-sivujen kautta Ympäristöarvioinnin organisointi Kainuun maakunta kuntayhtymällä on yleisvastuu maakuntaohjelman ympäristöarvioinnista. Varsinaisesta maakuntaohjelman laadintatyöstä vastaa suunnittelija Jyrki Haataja ja ympäristöarvioinnin koordinoinnista ja ympäristöselostuksen kokoamisesta vastaa suunnittelija Suvi Rusanen. Käytännön ympäristöarvioinnista vastaa kunkin teeman vastuuhenkilö Kainuun maakunta kuntayhtymästä. Vastuuhenkilöille jaetaan vaikutusten arvioinnin tueksi tarkistuslista (LIITE 1), jonka avulla voidaan arvioida maakuntaohjelman kehittämistoimien (toimintalinjojen) positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia, keskittyen merkittäviin vaikutuksiin. Lisäksi arvioinnissa voidaan arvioida mahdollisia vaihtoehtoisia kehittämislinjauksia. Arviointia tehdään juoksevasti, eli samaan aikaan itse maakuntaohjelman valmistelun kanssa. Näin vaikutusten arviointi integroituu vahvasti maakuntaohjelman laadintaprosessiin Arvioitavat vaikutukset Maakuntaohjelman ympäristöarvioinnissa arvioidaan vaikutukset (valtioneuvoston asetus 347/2005): väestöön, ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen luonnon monimuotoisuuteen, eliöstöön, kasvillisuuteen, maaperään, veteen, ilmaan ja ilmastotekijöihin yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, maisemaan, kaupunkikuvaan, aineelliseen omaisuuteen ja kulttuuriperintöön (ml. rakennusperintö ja muinaisjäännökset) luonnonvarojen hyödyntämiseen sekä edellä mainittujen tekijöiden välisiin suhteisiin. Näiden lisäksi arvioidaan toimenpiteiden taloudellisia vaikutuksia, vaikka SOVA-laki tai asetus ei sitä varsinaisesti edellytäkään. 3

4 4.3. Maakuntaohjelman ja ympäristöselostuksen laadintaprosessi sekä yleisön ja viranomaisten kuuleminen Valmistelun aloittamisesta tiedottaminen SOVA-lain mukaan yleisöllä tulee olla mahdollisuus saada tietoja ohjelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdista, tavoitteista ja valmistelusta sekä esittää asiasta mielipiteensä. Lisäksi ympäristöselostuksessa annettavien tietojen laajuudesta ja yksityiskohtaisuudesta on kuultava alueellista ympäristökeskusta sekä muita vaikutusalueella toimivia viranomaisia. Kainuun maakuntaohjelman valmistelu aloitetaan laatimalla maakuntaohjelman työsuunnitelma sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (kuva 1). Päätös maakuntaohjelman valmistelun käynnistämisestä, työsuunnitelman hyväksymisestä sekä OAS:n nähtäville asettamisesta viedään Kainuun maakuntahallituksen pidettävään kokoukseen päätettäväksi. Maakuntaohjelman valmistelun alkamisesta kuulutetaan Kainuun Sanomissa. Valmisteluun liittyvät asiakirjat asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi Kainuun maakunta kuntayhtymän kansliaan. Aineisto julkaistaan myös sähköisesti. Viranomaisia kuullaan Kainuun strategiaryhmän kokouksen yhteydessä. Maakuntaohjelmaluonnos ja ympäristöselostus Maakuntaohjelman laatimisen yhteydessä selvitetään ja arvioidaan tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset ja laaditaan ympäristöselostus. Ympäristöselostuksessa esitetään tiedot suunnitelmasta tai ohjelmasta ja tarkastelluista vaihtoehdoista ja arviot niiden vaikutuksista. Ympäristöselostus liitetään maakuntaohjelma-asiakirjaan. Maakuntaohjelmaa valmistellaan maakunnallisissa foorumeissa ja ryhmissä. Järjestettävä ennakointikoulutus tukee foorumeiden ja ryhmien toimintaa. Sidosryhmäneuvotteluja käydään tarpeen mukaan. Maakuntaohjelmaluonnoksesta ja ympäristöselostuksesta kuuleminen Kansalaisilla tulee olla mahdollisuus tutustua maakuntaohjelmaluonnokseen ja ympäristöselostukseen ja esittää niistä mielipiteensä. Asiakirjaluonnoksista tulee pyytää lausunnot ainakin alueelliselta ympäristökeskukselta ja tarpeen mukaan kunnallisilta terveys- ja ympäristöviranomaisilta sekä muilta viranomaisilta. Maakuntaohjelmaluonnos ja sen ympäristöselostus asetetaan nähtäville hallintolain 55 ja 62 mukaisesti 30 päivän ajaksi. Maakuntaohjelmaluonnos ja ympäristöselostus viedään Kainuun maakuntahallitukseen käsiteltäviksi, jonka jälkeen ne asetetaan nähtäville ja pyydetään lausunnot. Lisäksi järjestetään kuntakierros. Maakuntaohjelman hyväksyminen Maakuntaohjelman hyväksymisestä tiedotetaan hallintolain 62 mukaisesti. Hyväksymispäätöksestä tai maakuntaohjelmasta tulee käydä ilmi, miten 4

5 ympäristöselostus ja ohjelman valmistelun aikana saadut mielipiteet ja lausunnot on otettu huomioon sekä selvitettävä, millä tavoin nämä sekä ympäristönäkökohdat ovat vaikuttaneet ohjelman sisältöön ja vaihtoehtojen valintaan. Kainuun maakuntaohjelman on tarkoitus valmistua kesällä 2009, jolloin se viedään Kainuun maakuntavaltuustoon hyväksyttäväksi. Hyväksymispäätös sekä maakuntaohjelma asetetaan nähtäville ja toimitetaan tiedoksi Suomen ympäristökeskukselle sekä muille viranomaiselle. Päätös ja aineisto julkaistaan myös sähköisesti. Ympäristövaikutusten seuranta Maakuntaohjelman toteuttamisesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia tulee seurata siten, että tarvittaessa voidaan ryhtyä toimenpiteisiin ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Kainuun maakuntaohjelman seurannasta vastaa maakunnan ennakointi- ja seurantaryhmä. 5

6 TYÖSUUNNITELMAN LAATIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMAN LAATIMINEN Maakuntahallituksen päätös maakuntaohjelman valmistelun käynnistämisestä, työsuunnitelman hyväksymisestä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta ( maakuntahallitus). Kuulutus Kainuun Sanomissa + internetissä OAS nähtäville 30 pv:n ajaksi virastoon ja internettiin Viranomaisten kuuleminen strategiaryhmässä MAAKUNTAOHJELMAN VALMISTELU ALKAA YMPÄRISTÖSELOSTUKSEN VALMISTELU ALKAA Sidosryhmäneuvottelut Foorumien / ryhmien aktivointi ja työskentely Ennakointikoulutus MAAKUNTAOHJELMAN LUONNOS YMPÄRISTÖSELOSTUKSEN LUONNOS Maakuntahallituksen päätös maakuntaohjelman ja ympäristöselostuksen nähtäville asettamisesta ja lausuntojen pyytämisestä. Kuulutus Kainuun Sanomissa + internetissä Aineisto nähtäville 30 pv:n ajaksi virastoon ja internettiin Kuntakierros Lausunnot LAUSUNTOJEN JA MUISTUTUSTEN KÄSITTELY MAAKUNTAOHJELMAN JA YMPÄRISTÖ- SELOSTUKSEN MAHDOLLINEN TARKENTAMINEN Maakuntavaltuuston päätös ohjelman hyväksymisestä (kesä 2009) Kuulutus Kainuun Sanomissa + internetissä Päätös + aineisto nähtäville virastoon ja internettiin Päätös + aineisto tiedoksi Sykelle sekä muille viranomaisille SEURANTA Kuva 1. Maakuntaohjelman ja ympäristöselostuksen valmisteluprosessi. 6

7 5. KAINUUN MAAKUNTAOHJELMAN YMPÄRISTÖSELOSTUKSESSA ESITETTÄVÄT ASIAT Maakuntaohjelman ympäristöselostuksessa tulee valtioneuvoston asetuksen (4 ) mukaan esittää seuraavat asiat: 1) Suunnitelman tai ohjelman pääasiallinen sisältö, päätavoitteet sekä suhde muihin asiaan liittyviin suunnitelmiin ja ohjelmiin Kuvataan lyhyesti Kainuun maakuntaohjelman sisältö ja pääkohdat kuten maakuntaohjelman tavoitteet ja niitä toteuttavat toimintalinjat. Lisäksi kuvataan yleisesti maakuntaohjelman merkitys osana suunnittelu- ja kehittämisjärjestelmää sekä maakuntaohjelman valmisteluvaiheet ja valmisteluun osallistuneet tahot. 2) Ympäristön nykytila ja sen todennäköinen kehitys, jos suunnitelmaa tai ohjelmaa ei toteuteta Laaditaan lyhyt Kainuun ympäristön nykytilan kuvaus käyttäen erityisesti Kainuun ympäristökeskuksen Kainuun ympäristöohjelman seurantatietoja sekä muita selvityksiä. 3) Ympäristön ominaispiirteet sellaisilla alueilla, joihin todennäköisesti kohdistuu merkittäviä vaikutuksia Tarkastellaan ympäristön ominaispiirteitä alueilla, joihin todennäköisesti kohdistuu merkittäviä vaikutuksia. Alueet selviävät arvioinnin edetessä. 4) Suunnitelman tai ohjelman kannalta merkitykselliset ympäristöongelmat, mukaan lukien varsinkin ongelmat, jotka koskevat alueita, joilla on erityistä merkitystä ympäristön- tai luonnonsuojelun kannalta, kuten Natura verkostoon kuuluvat alueet Kuvataan maakuntaohjelman kannalta merkitykselliset ympäristöongelmat. 5) Kansainvälisesti, Euroopan unionissa tai kansallisesti vahvistetut suunnitelman tai ohjelman kannalta merkitykselliset ympäristönsuojelutavoitteet ja tapa, jolla mainitut tavoitteet ja ympäristönäkökohdat on otettu valmistelussa huomioon Huomioidaan tarpeellisissa määrin ohjelman kannalta merkitykselliset Euroopan unionissa tai kansallisesti vahvistetut ympäristönsuojeluperiaatteet, joita ovat mm. EU:n ja Suomen ilmastotavoitteet ja bioenergian käytön edistämisen tavoitteet. 6) Todennäköisesti merkittävät vaikutukset Esitetään maakuntaohjelman toteuttamisen kannalta todennäköisesti merkittävät vaikutukset, yhteisvaikutukset, pysyvät tai tilapäiset sekä myönteiset että kielteiset vaikutukset. Maakuntaohjelman toimintalinjojen vastuuhenkilöt vastaavat arvioinnista. Arvioinnin apuna voi käyttää liitteenä 1 esitettyä arvioinnin tarkistuslistaa. 7

8 7) Suunnitellut toimenpiteet, joilla aiotaan ehkäistä, vähentää tai poistaa mahdollisimman kattavasti suunnitelman tai ohjelman toteuttamisesta ympäristölle aiheutuvat merkittävät haitalliset vaikutukset Mikäli arvioinnin yhteydessä käy ilmi, että maakuntaohjelman suunnitelluilla toimenpiteillä on todennäköisesti merkittäviä riskejä ympäristölle, pyritään toimenpiteitä muuttamaan ohjelman laadinnan aikana niin, että haitat voidaan ehkäistä, niitä voidaan vähentää tai poistaa. Jos ympäristöhaittoja todennäköisesti aiheutuu, pyritään ohjelmassa esittämään toimenpiteitä haittojen vähentämiseksi tai poistamiseksi. 8) Selvitys siitä, miksi käsitellyt vaihtoehdot on valittu ja miten arviointi on suoritettu, mukaan lukien esimerkiksi teknisistä puutteista tai osaamisen puutteesta johtuvat vaikeudet Selvitetään, miten käsitellyt vaihtoehdot on valittu, miten arviointi on suoritettu ja miten osallisuus on järjestetty. 9) Kuvaus suunnitelluista toimenpiteistä, jotka koskevat viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain 12 :n mukaista seurantaa Kuvataan, miten Kainuun maakunta kuntayhtymä tulee seuraamaan maakuntaohjelman toteuttamista. Seurantaindikaattorit tarkentuvat työn kuluessa. Seurannasta vastaa Kainuun ennakointi- ja seurantaryhmä. 10) Yleistajuinen yhteenveto edellä mainituista tiedoista Laaditaan yleistajuinen yhteenveto edellä mainituista tiedoista. 6. YHTEYSTIEDOT Kainuun maakunta kuntayhtymä PL Kainuu Puh Maakuntaohjelman laadintatyön vastuuhenkilö: Suunnittelija Jyrki Haataja Puh , Ympäristöarvioinnin koordinoinnin vastuuhenkilö: Suunnittelija Suvi Rusanen Puh ,

9 LÄHDELUETTELO Hallintolaki (434/2003). Keski-Suomen maakuntaohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Keski-Suomen liitto. Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (200/2005). Maakuntaohjelmien SOVA-konsultointi Näkökulmia maakuntaohjelmien ympäristöarviointiin (2006). Suunnittelukeskus Oy. Uudenmaan maakuntaohjelma Vaikutusten arviointisuunnitelma ja ympäristöselostuksessa esitettävät asiat. Uudenmaan liitto. Valtioneuvoston asetus viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (347/2005). 9

10 LIITE 1. KAINUUN MAAKUNTAOHJELMA Maakuntaohjelman teemaryhmä: Sanallinen arvio maakuntaohjelmassa esitettävien kehittämistoimien (esim. toimintalinjojen) myönteisistä ja kielteisistä vaikutuksista. Vaikutukset voivat olla suoria tai välillisiä vaikutuksia. Arvioinnissa keskitytään merkittäviin vaikutuksiin. Mitkä ovat vaikutukset, jos toimenpide jätetään toteuttamatta? Vaikutukset väestöön: terveyteen turvallisuuteen palveluihin sukupuolten väliseen tasa-arvoon alueelliseen tasa-arvoon erilaisten väestöryhmien tasaarvoon (esim. maahanmuuttajat, lapset, vanhukset, vammaiset) yhteisöllisyyteen asumisviihtyisyyteen virkistymismahdollisuuksiin koulutukseen työllisyyteen hyvinvointiin Vaikutukset luontoon ja luonnonvaroihin: luonnon monimuotoisuuteen eliölajeihin kasvillisuuteen maaperään vesistöihin ilmaan ilmastotekijöihin kuormitukseen/päästöihin uusiutuviin / uusiutumattomiin luonnonvaroihin luonnonvarojen hyödyntämiseen Vaikutukset alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, kulttuuriperintöön ja maisemaan: aluerakenteeseen jätteiden määrään yhdyskuntarakenteen kulttuuriympäristöön hajautumiseen / tiivistymiseen rakennusperintöön energian kulutukseen maisemakuvaan liikennejärjestelmiin rakennettuun ympäristöön kevyeen liikenteeseen joukkoliikenteeseen Vaikutukset talouteen: aluetalouteen yritystoimintaan kuntatalouteen kustannustehokkuuteen alue- ja yhdyskuntatalouteen 10

Kainuu-ohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kainuu-ohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kainuu-ohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.2.2017 Kainuu-ohjelma Maakuntastrategia 2035 Maakuntaohjelma 2018-2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.2.2017 2017 Kauppakatu 1 87100 Kajaani

Lisätiedot

KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA Osallistumis ja arviointisuunnitelma

KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA Osallistumis ja arviointisuunnitelma 0 KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA 2014 2017 Osallistumis ja arviointisuunnitelma 03.03.2013 1 Sisällys JOHDANTO... 2 YLEISTÄ MAAKUNTAOHJELMASTA... 3 MAAKUNTAOHJELMA OSANA MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄÄ...

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA 2010 2013. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA 2010 2013. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA 2010 2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pohjanmaan maakuntahallituksen hyväksymä 17.11.2008 Sisällys 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakuntaohjelman Osallistumis- ja arviointisuunnitelma versio

Päijät-Hämeen maakuntaohjelman Osallistumis- ja arviointisuunnitelma versio Päijät-Hämeen maakuntaohjelman 2018 2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma versio 04 13022017 Sisällysluettelo: Tiivistelmä... 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 3 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA 2011 2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.8.2009 2 Sisältö Johdanto... 3 Yleistä maakuntaohjelmasta... 4 Mikä on maakuntaohjelma?... 4 Maakuntaohjelma osana maakunnan

Lisätiedot

Pohjanmaan maakuntaohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Pohjanmaan maakuntaohjelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pohjanmaan maakuntaohjelma 2018 2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maakuntahallituksen hyväksymä 30.1.2017 Sisältö 1 Maakuntaohjelman lähtökohdat... 3 2 Maakuntaohjelman tarkoitus ja sisältö...

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työllisyys tavoitteen EAKR:n Etelä-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013

Kilpailukyky ja työllisyys tavoitteen EAKR:n Etelä-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 Kilpailukyky ja työllisyys tavoitteen EAKR:n Etelä-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2006 Päijät-Hämeen liitto SISÄLLYSLUETTELO 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön

Lisätiedot

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus. Leena Eerola 8.9.2015 1 Hankkeen toimijat Hankkeesta vastaava:

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MAAKUNTASUUNNITELMA 2009+2030 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MAAKUNTASUUNNITELMA 2009+2030 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman määrityksiä 1 2. Maakunnan suunnittelujärjestelmä ja maakuntasuunnitelma

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kilpailukyky ja työllisyys -tavoitteen EAKR:n Länsi-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Luonnos 28.4.2006 Pirkanmaan liitto Kilpailukyky ja työllisyys -tavoitteen EAKR:n

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava

Satakunnan vaihemaakuntakaava Satakunnan maakuntakaavoituksen tilannekatsaus Satakunnan aluesuunnittelun yhteistyöryhmä Kokemäellä 25.8.2011 Maakunta-arkkitehti Sirkka Lehto Satakuntaliitto Satakunnan maakuntakaavan vahvistettavat

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS SUOMUSSALMEN KUNTA (777) KIRKONKYLÄ (406) SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen 14.12.2017 valmisteluprosessista Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet eli

Lisätiedot

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen Maakuntahallitus 28 13.03.2017 Maakuntahallitus 136 25.09.2017 Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen 507/03.00.00/2016 MHS 13.03.2017 28 Tiivistelmä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ VALTAKUNNALLISTEN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN UUDISTAMINEN

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ VALTAKUNNALLISTEN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN UUDISTAMINEN YMPÄRISTÖMINISTERIÖ 19.2.2016 VALTAKUNNALLISTEN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN UUDISTAMINEN Alustava työ- ja arviointisuunnitelma Ympäristöministeriö on aloittanut valmistelun valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Kunkun parkki, Tampere

Kunkun parkki, Tampere Kunkun parkki, Tampere YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ympäristövaikutusten arviointimenettely Ympäristösi parhaat tekijät Lähtökohtia vaikutusten selvittämiseen Hanke on osa laajempaa Tampereen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON MAAKUNTAOHJELMAN TYÖOHJELMA JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISUUNNITELMA

POHJOIS-SAVON MAAKUNTAOHJELMAN TYÖOHJELMA JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISUUNNITELMA 1 POHJOIS-SAVON LIITTO Maakuntahallitus 24.10.2016 POHJOIS-SAVON MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 TYÖOHJELMA JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ 1) Maakunnan suunnitteluun

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntaohjelma

Kymenlaakson maakuntaohjelma Kymenlaakson maakuntaohjelma 2018-2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.2.2017 1 Sisällys 1. Johdanto... 1 2 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 1 2.1 Yleistä maakuntaohjelmasta... 1 2. Maakuntaohjelma

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettely

Ympäristövaikutusten arviointimenettely Ympäristövaikutusten arviointimenettely Euroopan unionin parlamentin ja neuvoston direktiivi tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista Laki ympäristövaikutusten arvioinnista

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö. Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö. Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun ajankohtaistilaisuus Säätytalo 21.4.2017 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnittelu järjestetty muuttamalla maankäyttö- ja rakennuslakia

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

KAINUUN SUUNNITELMIEN JA OHJELMIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄ

KAINUUN SUUNNITELMIEN JA OHJELMIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄ Kainuun liitto Muistio 21.8.217 KAINUUN SUUNNITELMIEN JA OHJELMIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄ Aika: Maanantai 21.8.217 klo 13.315.35 Paikka: Kainuun liitto, Kokoustila Kanerva 2krs. (Kauppakatu 1,

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Luonnos tammikuu 2017

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Luonnos tammikuu 2017 HÄMEEN MAAKUNTAOHJELMA 2018-2021 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Luonnos tammikuu 2017 Mikä on maakuntaohjelma Maakuntaohjelma on alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

A7-0277/129/REV

A7-0277/129/REV 3.10.2013 A7-0277/129/REV Tarkistus 129/REV Cristina Gutiérrez-Cortines PPE-ryhmän puolesta Mietintö Andrea Zanoni Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi COM(2012)0628

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Maakunnan suunnittelujärjestel.mä

Maakunnan suunnittelujärjestel.mä Maakuntahallitus 18.2.2013 LIITE ETELÄ-SA VN MAAKUNTA HJELMAN 2014-2017 YMPÄRISTÖ VAIKUTUSTEN AR VIINTISUUNNITELMA Maakuntaohjelma ja sen laadintaprosessi Maakuntaohjelma on nelivuotiskausittain laadittava

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

Satakunnan maakuntaohjelman osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Satakunnan maakuntaohjelman osallistumis- ja arviointisuunnitelma Satakunnan maakuntaohjelman 2014-2017 osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiivistelmä Satakuntaliitto laatii Satakunnan maakuntaohjelman vuosille 2014-2017. Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Kaakkois-Suomi Venäjä CBC 2014 2020 ohjelma Cross-border cooperation CBC Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaakkois-Suomi Venäjä CBC 2014 2020 ohjelma Cross-border cooperation CBC Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 0 Kaakkois-Suomi Venäjä CBC 2014 2020 ohjelma Cross-border cooperation CBC Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sisällys JOHDANTO... 1 YLEISTÄ CBC OHJELMASTA... 2 KAAKKOIS-SUOMI VENÄJÄ CBC 2014 2020 -OHJELMAN

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014-2020 ja alueellisten suunnitelmien ympäristöarvioinnit. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014-2020 ja alueellisten suunnitelmien ympäristöarvioinnit. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014-2020 ja alueellisten suunnitelmien ympäristöarvioinnit Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2 1 Rakennerahasto-ohjelman laadinta ohjelmakaudelle 2014-2020 1.1

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

Maakuntaohjelman laatiminen kaudelle Työohjelma 1(6)

Maakuntaohjelman laatiminen kaudelle Työohjelma 1(6) Maakuntaohjelman laatiminen kaudelle 2011-2014 Työohjelma 1(6) Ohjelmatyön lähtökohdat Maakuntaohjelman laadinta käynnistetään Uusiutuva Etelä-Savo -maakuntastrategian pohjalta. Maakuntaohjelman laadinnasta

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOKKOLAN KAMPUSALUE

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOKKOLAN KAMPUSALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOKKOLAN KAMPUSALUE PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA

ETELÄ POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA 1 ETELÄ POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA 2018 2021 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Lähtökohdat 2. Valmistelu 3. Ympäristöselostus ja vaikutusten arviointi 2 1. LÄHTÖKOHDAT Osallistumis ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

Lausunto MAL suunnitelman arviointiohjelmaluonnoksesta, SOVA-laki

Lausunto MAL suunnitelman arviointiohjelmaluonnoksesta, SOVA-laki Lausunto 1 (5) Helsingin seudun liikenne HSL hsl@hsl.fi Lausuntopyyntö 18.10.2017 Lausunto MAL 2019 -suunnitelman arviointiohjelmaluonnoksesta, SOVA-laki MAL 2019 -suunnittelun tavoitteet ja tausta Helsingin

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen

Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen Tausta Tulvariskien hallintasuunnitelmat laaditaan niille vesistö- tai rannikkoalueille

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 5.11.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

Karelia CBC ohjelman 2014-2020 ympäristöarviointi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Karelia CBC ohjelman 2014-2020 ympäristöarviointi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Karelia CBC ohjelman 2014-2020 ympäristöarviointi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2 1 Karelia CBC ohjelman laadinta kaudelle 2014-2020 1.1. CBC ohjelmat EU tasolla Rajanylittävää yhteistyötä (cross-border

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus. Oma Häme Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa www.omahäme.fi Kanta-Hämeen maakunta, maakuntakaava-alue : Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta:

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö ASEMAKAAVAN MUUTOS osa 7. kaupunginosan korttelista 1052 29.4.2011, tarkistettu 26.3.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE VUOKKIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA SUOMUSSALMEN KUNTA ALAVUOKIN JA YLIVUOKIN KYLÄ 1:4 RAUHALA (777-411-1-4) 171:5 ONNELA (777-403-171-5)

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 10.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011 KUUSAMON KULTAKAIVOSHANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ohjausryhmä 4.4.2011 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset

Lisätiedot

Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1: Osittaisen muutoksen sijainti Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot