A 98/ Fysikaalisten tieteiden laitoksen toisen varajohtajan määrääminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "A 98/ Fysikaalisten tieteiden laitoksen toisen varajohtajan määrääminen"

Transkriptio

1 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2008 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 96 A 101 A 96/ Kokouksen päätösvaltaisuus A 97/ Ilmoitusasiat A 98/ Fysikaalisten tieteiden laitoksen toisen varajohtajan määrääminen A 99/ Tohtorikoulutettavan viran täyttäminen A 100/ Yliopistonlehtorin viran täyttäminen A 101/ Tiedekunnan ja laitosten toimielimet ja työnjako vuonna 2009; toinen käsittely

2 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 96 / 2008 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13 / 2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 1 Kokouksen päätösvaltaisuus Säännökset tiedekuntaneuvoston koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta sisältyvät Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :iin. Kutsu kokoukseen on lähetetty Tiedekuntaneuvosto on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä on läsnä. Opintosuorituksia arvosteltaessa puheenjohtajan lisäksi päätöksentekoon oikeutettuja jäseniä on oltava läsnä vähintään neljä.

3 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 97 / 2008 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13 / 2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 2 Ilmoitusasiat 1) Laitosneuvostoissa ja hyväksytyt pro gradu -tutkielmat; yhteenveto liitteenä. 2) Dekaanin päätöksellä hyväksytyt tutkinnot ja erillistodistus liitteenä. 3) Tutkintobarometri tilanteen mukaan liitteenä. 4) Rehtorin päätökset eräistä yliopiston apurahoista liitteenä. 5) Valmistunut Turun opettajankoulutuslaitoksella opetusministeriön rahoituksella loppuraportti Aineenopettajakoulutuksen nykytila ja kehittämistarpeet. Raportti luettavissa osoitteessa 6) Ilmestynyt opetusministeriön julkaisu Julkaisukäytännöt eri tieteenaloilla, nähtävissä sivulla Päätösesitys: Merkitään tiedoksi.

4 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 98 / 2008 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13 / 2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 3 Fysikaalisten tieteiden laitoksen toisen varajohtajan määrääminen Fysikaalisten tieteiden laitoksen laitosneuvosto on kokouksessaan esittänyt, että laitoksen toiseksi varajohtajaksi, vastuualueena opetus, määrättäisiin professori Kari Rummukainen. Laitoksen johtajana toimii tällä hetkellä professori Jukka Jokisaari, varajohtajana professori Matti Weckström. Yliopiston hallintojohtosäännön 38 :n mukaan laitoksen johtajaksi tai varajohtajaksi määrää tiedekuntaneuvosto toimikaudekseen laitosneuvoston keskuudesta professorin, muun opettajan, tutkijan tai muun tieteellisesti riittävän pätevän henkilön. Varajohtajia voi olla enintään kaksi. Hallintojohtosäännön 31 :n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on määrätä laitosten esityksestä laitosten johtajat ja varajohtajat. Päätösesitys: Tiedekuntaneuvosto määrää fysikaalisten tieteiden laitoksen toiseksi varajohtajaksi professori Kari Rummukaisen alkaen kuluvan toimikauden loppuun.

5 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 99 / 2008 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13 / 2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 4 Tohtorikoulutettavan viran täyttäminen Tohtorikoulutettavan virka, (463), fysikaalinen maaperägeologia, on ollut haettavana julkaistulla kuulutuksella ja määräaikaan mennessä virkaa hakivat: FM Tiina Eskola FK Auri Koivuhuhta FM Mari Kuoppamaa Viran hakukuulutuksessa viranhaltijan tehtävät oli täsmennetty seuraavasti: Viran ala on fysikaalinen maaperägeologia. Viran haltijan tehtäviin kuuluu 1600 tunnin kokonaistyöajan ja vuosittain sovittavan työsuunnitelman puitteissa suorittaa jatkoopintoja ja tehdä väitöskirjaa. Tohtorikoulutettava on lisäksi velvollinen esimiehensä johdon alaisena antamaan opetusta maaperägeologian eri kursseihin kuuluvissa harjoituksissa ja antaa opintoneuvontaa ja ohjausta sekä osallistua opetuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. Geotieteiden laitoksen laitosneuvosto on kokouksessaan esittänyt yksimielisesti ja asiaa valmistelleen työryhmän (professori Juha-Pekka Lunkka) esityksen mukaisesti, että virkaan nimitettäisiin nelivuotiskaudeksi FM Tiina Eskola. Työryhmän mukaan Eskolan tutkimusaihe on keskeisesti haettavan viran tutkimusalueella, hänen opetuskokemuksensa on laaja-alainen, ja hänen nimittämisensä turvaisi opetuksen pitkäjänteisyyttä maaperägeologiassa. Yhteenvedon hakijoiden ansioista sisältävä muistio on liitteenä, hakemusasiakirjat nähtävissä kokouksessa.

6 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 99 / 2008 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13 / 2008 tiistaina klo alkaen 4 jatkuu Tohtorikoulutettavan viran täyttäminen Päätösesitys: Nimitetään tohtorikoulutettavan virkaan, (463), fysikaalinen maaperägeologia, FM Tiina Eskola nelivuotiskaudeksi ajalle Palkkaus määritellään työnantajapäätöksellä erikseen.

7 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 100 / 2008 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13 / 2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 5 Yliopistonlehtorin viran täyttäminen Yliopistonlehtorin virka, (2059), matematiikka, on ollut haettavana julkaistulla kuulutuksella ja määräaikaan mennessä virkaa hakivat: PhD, dosentti Mahmoud Filali FT, dosentti Dario Gasparra FT, dosentti Janne Heittokangas FT, dosentti, professori Esa Järvenpää FT, dosentti Maarit Järvenpää FT, dosentti Jouko Järvinen FT, dosentti Risto Korhonen PhD Katya Krupchyuk TkT Hanna Pikkarainen FT Antti Rasila FT Pekka Salmi FT Olli Sankilampi FT Ville Suomala Viran täyttöä varten laaditussa selosteessa viranhaltijan tehtävät oli täsmennetty seuraavasti: Viran ala on matematiikka. Yliopistonlehtori on velvollinen 1600 tunnin kokonaistyöajan ja vuosittain sovittavan työsuunnitelman puitteissa antamaan luentotasoista ja muuta opetusta mm. matematiikan peruskursseilla. Tämän lisäksi viranhaltijan odotetaan harjoittavan ammattitaitoaan edistävää tutkimustyötä. Virkaan valittavan tulee pystyä antamaan opetusta ja opinnäytteiden ohjausta suomen kielellä. Matemaattisten tieteiden laitoksen laitosneuvoston nimeämä virantäyttötyöryhmä on valmistellut virantäyttöä. Työryhmään ovat kuuluneet Keijo Väänänen (puheenjohtaja asti), professori Esa Läärä (puheenjohtja lähtien), muina jäseninä professorit Markku Rahiala, Peter Hästö ja Mikael Lindström, yliassistentti Jorma Arhippainen ja fil.yo Terhi Huhtala. Työryhmä päätti hakuasiakirjoista ilmenevien ansioiden perusteella pyytää kuudelta ansioituneimmalta hakijalta opetusnäytteen. Kutsutuista hakijoista opetusnäytteen antoivat hakijat Mahmoud Filali, Esa Järvenpää ja Maarit Järvenpää, kun taas hakijat Heittokangas, Korhonen ja Krupchyuk eivät käyttäneet tarjottua tilaisuutta antaa opetusnäyte. Kolmen, opetusnäytteen antaneen kärkihakijan opetusansiot on eritelty työryhmän laatimassa muistiossa.

8 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 100 / 2008 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13 / 2008 tiistaina klo alkaen 5 jatkuu Yliopistonlehtorin viran täyttäminen Hakemusasiakirjojen lisäksi työryhmä käytti hyväkseen samaan aikaan haettavan olleen matematiikan professorin viran yhteydessä saatuja asiantuntijalausuntoja kärkihakijoiden tutkimusansioiden arvioimiseen (tiivistelmä työryhmän muistiossa). Kaikkeen hakemusasiakirjojen sisältämään informaatioon nojautuen työryhmä päätyi arvioon, jonka mukaan Maarit Järvenpää on hakijoista ansioitunein täytettävän olevaan virkaan ja työryhmän onkin esittänyt Maarit Järvenpään nimittämistä yliopistonlehtorin virkaan. Matemaattisten tieteiden laitoksen laitosneuvosto käsittelee asiaa kokouksessaan , joten laitosneuvoston esitys viran täyttämisestä työryhmän esityksen pohjalta tuodaan tiedekuntaneuvoston kokoukseen pöydältä. Työryhmän laatima muistio on liitteenä, (sisältää yhteenvedon hakijoiden ansioista), hakemusasiakirjat nähtävissä kokouksessa. Päätösesitys: Päätetään viran täyttämisestä päätösesityksen pohjalta, joka tehdään kokouksessa laitosneuvoston esityksen sekä kokouksessa käytävän keskustelun pohjalta.

9 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA A 101 / 2008 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13 / 2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 6 Tiedekunnan ja laitosten toimielimet ja työnjako vuonna 2009; toinen käsittely Asia on tullut vireille tiedekuntaneuvoston edellisessä kokouksessa Tuolloin päätettiin, että dekaanin, tutkimusasioista vastaavan varadekaanin, opetusasioista vastaavan varadekaanin sekä tutkimusneuvoston ja maisteri- ja jatkokoulutustyöryhmän tehtävistä ja työnjaosta vuodelle 2009 päätetään tiedekuntaneuvoston kokouksessa Esityksen laativat dekaani ja varadekaanit. Lisäksi päätettiin, että dekaani ja varadekaanit vuodelle 2009 valitaan tiedekuntaneuvoston kokouksessa Samassa kokouksessa tiedekuntaneuvosto määrää laitosten johtajat ja varajohtajat vuodelle 2009 laitosneuvostojen esityksestä. Uudistettavaa yliopiston johtosääntöä koskevien kaavailujen perusteella näyttää siltä, että vararehtorien vastuulla toimivilla tiede- ja koulutusneuvostoilla tulee olemaan suuri merkitys. Vastaavanlainen organisoituminen myös tiedekuntien tasolla näyttää todennäköiseltä, ja jo nykyisissä toimielimissä on valmiina samanlaisia piirteitä. Tiedekunta on jo valinnut kaksi varadekaania, joista toisen vastuulla on tutkimusneuvoston johtaminen. Toisen vastuulla on tiedekunnan MaTo ryhmä (maisteri- ja jatkokoulutustyöryhmä), jonka tehtäväalue vastaa kaavailtua yliopiston koulutusneuvostoa. Tiedekunnan tutkimusneuvoston ja koulutusneuvoston mukaan lukien johtovastuussa olevat varadekaanit työnjaosta ja tehtävistä on päätettävä vuodelle 2009, joka on siirtymäkautta ennen uuden yliopistolain mukaisen toiminnan alkamista. Tiedekunnan dekaani ja varadekaanit ovat laatineet esityksen tiedekunnan toimielimien työnjaosta vuodelle 2009 (liitteenä). Päätösesitys: Päätetään tiedekunnan toimielimien työnjaosta vuodelle 2009 esityksen pohjalta.

10 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ B 13/2008 Heikki Kuoppala Tiedekuntaneuvosto Kokous OPINTOASIAINPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT B B 70/ FM Kari Jänkälän väitöskirjan hyväksyminen ja arvostelu. B 71/ FM Minna Pikkaraisen väitöskirjan hyväksyminen ja arvostelu. B 72/ FM Kai Korsun väitöskirjan hyväksyminen ja arvostelu. B 73/ Lisensiaatintutkimuksen hyväksyminen ja arvostelu. B 74/ Painatusluvan myöntäminen M.Sc. Zhijun Chen in väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle. B 75/ Painatusluvan myöntäminen M.Sc. Satyan Sharman väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle. B 76/ Painatusluvan myöntäminen FM Aare Rokan väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle. B 77/ Painatusluvan myöntäminen Dipl.geogr. Regis Rouge-Oikarisen väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle.

11 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA B 70/2008 Heikki Kuoppala Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13/2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 1. FM Kari Jänkälän väitöskirjan hyväksyminen ja arvostelu. FM Kari Jänkälän fysiikan alan väitöskirja Quantum mechanics applied in electron spectroscopic studies of photoexcited open shell atoms tarkastettiin julkisesti Dekaanin määräämänä vastaväittäjänä toimi professori Nikolay M. Kabachnik Institute of Nuclear Physics of Moscow State University Moscow Venäjältä ja kustoksena professori Helena Aksela Oulun yliopiston fysikaalisten tieteiden laitoksesta. Vastaväittäjän lausunto on liitteenä. Väitöskirja on nähtävänä tiedekunnan toimistossa. Yliopistoasetuksen 115/98 6 :n mukaan yliopistossa ratkaistaan asiat esittelystä, jollei johtosäännössä toisin määrätä. Oulun yliopiston hallintojohtosäännön 54 :n mukaan esittelymenettelyä ei noudateta opintosuoritusta arvosteltaessa. Oulun yliopiston johtosäännön tutkinnoista, opetuksesta ja opiskelijoista 16 :n mukaan tiedekuntaneuvosto määrää väitöskirjojen esitarkastajat ja vastaväittäjät sekä suorittaa väitöskirjojen arvioinnin. Yliopistolain 645/97 (muutos 1059/98) 42 :n toisen momentin mukaan opintosuoritusten arvosteluun saavat osallistua vain ne jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on nimitetty professorin virkaan. Yliopistoasetuksen 115/98 18 :n siihen perustuvan Oulun yliopiston johtosäännön tutkinnoista, opetuksesta ja opiskelijoista 25 :n mukaan ennen väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Asianosainen voi tehdä tiedekuntaneuvostolle oikaisupyynnön arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. FM Kari Jänkälälle varataan tilaisuus vastineen antamiseen vastaväittäjän lausunnosta mennessä. Yliopistolain 645/97 35 :n toisen momentin mukaan opintosuoritusten arvostelua koskevaan oikaisumenettelyssä tehtyyn päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

12 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA B 71/2008 Heikki Kuoppala Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13/2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 2. FM Minna Pikkaraisen väitöskirjan hyväksyminen ja arvostelu. FM Minna Pikkaraisen tietojenkäsittelytieteiden alan väitöskirja Towards a Framework for Improving Software Development Process Mediated with CMMI Goals and Agile Practices tarkastettiin julkisesti Dekaanin määräämänä vastaväittäjänä toimi professori Brian Fitzgerald Lero-Irish Software Engineering Research Centre University of Limerick Limerick Irlannista ja kustoksena professori Samuli Saukkonen Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksesta. Vastaväittäjän lausunto on liitteenä. Väitöskirja on nähtävänä tiedekunnan toimistossa. Yliopistoasetuksen 115/98 6 :n mukaan yliopistossa ratkaistaan asiat esittelystä, jollei johtosäännössä toisin määrätä. Oulun yliopiston hallintojohtosäännön 54 :n mukaan esittelymenettelyä ei noudateta opintosuoritusta arvosteltaessa. Oulun yliopiston johtosäännön tutkinnoista, opetuksesta ja opiskelijoista 16 :n mukaan tiedekuntaneuvosto määrää väitöskirjojen esitarkastajat ja vastaväittäjät sekä suorittaa väitöskirjojen arvioinnin. Yliopistolain 645/97 (muutos 1059/98) 42 :n toisen momentin mukaan opintosuoritusten arvosteluun saavat osallistua vain ne jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on nimitetty professorin virkaan. Yliopistoasetuksen 115/98 18 :n siihen perustuvan Oulun yliopiston johtosäännön tutkinnoista, opetuksesta ja opiskelijoista 25 :n mukaan ennen väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Asianosainen voi tehdä tiedekuntaneuvostolle oikaisupyynnön arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. FM Minna Pikkaraiselle varataan tilaisuus vastineen antamiseen vastaväittäjän lausunnosta mennessä. Yliopistolain 645/97 35 :n toisen momentin mukaan opintosuoritusten arvostelua koskevaan oikaisumenettelyssä tehtyyn päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

13 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA B 72/2008 Heikki Kuoppala Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13/2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 3. FM Kai Korsun väitöskirjan hyväksyminen ja arvostelu. FM Kai Korsun eläinekologian alan väitöskirja Ecology and impacts of nonnative salmonids with special reference to brook trout (Salvelinus fontinalis Mitchill) in North Europe tarkastettiin julkisesti Dekaanin määräämänä vastaväittäjänä toimi professori Heikki Hirvonen Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksesta Helsingistä ja kustoksena dosentti Ari Huusko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta Kainuun kalantutkimus Paltamosta. Vastaväittäjän lausunto on liitteenä. Väitöskirja on nähtävänä tiedekunnan toimistossa ja osoitteessa Yliopistoasetuksen 115/98 6 :n mukaan yliopistossa ratkaistaan asiat esittelystä, jollei johtosäännössä toisin määrätä. Oulun yliopiston hallintojohtosäännön 54 :n mukaan esittelymenettelyä ei noudateta opintosuoritusta arvosteltaessa. Oulun yliopiston johtosäännön tutkinnoista, opetuksesta ja opiskelijoista 16 :n mukaan tiedekuntaneuvosto määrää väitöskirjojen esitarkastajat ja vastaväittäjät sekä suorittaa väitöskirjojen arvioinnin. Yliopistolain 645/97 (muutos 1059/98) 42 :n toisen momentin mukaan opintosuoritusten arvosteluun saavat osallistua vain ne jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on nimitetty professorin virkaan. Yliopistoasetuksen 115/98 18 :n siihen perustuvan Oulun yliopiston johtosäännön tutkinnoista, opetuksesta ja opiskelijoista 25 :n mukaan ennen väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Asianosainen voi tehdä tiedekuntaneuvostolle oikaisupyynnön arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. FM Kai Korsulle varataan tilaisuus vastineen antamiseen vastaväittäjän lausunnosta mennessä. Yliopistolain 645/97 35 :n toisen momentin mukaan opintosuoritusten arvostelua koskevaan oikaisumenettelyssä tehtyyn päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

14 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA B 73/2008 Heikki Kuoppala Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13/2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 4. Lisensiaatintutkimuksen hyväksyminen ja arvostelu. Yhteenveto ja tarkastajien lausunnot ovat liitteenä. Yliopistoasetuksen 115/98 6 :n mukaan yliopistossa ratkaistaan asiat esittelystä, jollei johtosäännössä toisin määrätä. Oulun yliopiston hallintojohtosäännön 54 :n mukaan esittelymenettelyä ei noudateta opintosuoritusta arvosteltaessa. Oulun yliopiston johtosäännön tutkinnoista, opetuksesta ja opiskelijoista 16 :n ja luonnontieteellisen tiedekunnan tutkintoja koskevien pysyväismääräysten 19 :n mukaan lisensiaatintutkimukset arvostelee tiedekuntaneuvosto, ja näiden opintosuoritusten tarkastajat määrää dekaani. Yliopistolain 645/97 (muutos 1059/98) 42 :n toisen momentin mukaan opintosuoritusten arvosteluun saavat osallistua vain ne jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on nimitetty professorin virkaan. Yliopistoasetuksen 115/98 18 :n ja siihen perustuvan Oulun yliopiston johtosäännön tutkinnoista, opetuksesta ja opiskelijoista 25 :n mukaan ennen väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Asianosainen voi tehdä tiedekuntaneuvostolle oikaisupyynnön arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tekijälle on varattu tilaisuus vastineen antamiseen tarkastajien lausunnosta mennessä. Yliopistolain 645/97 35 :n toisen momentin mukaan opintosuoritusten arvostelua koskevaan oikaisumenettelyssä tehtyyn päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

15 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA B 74/2008 Heikki Kuoppala Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13/2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 5. Painatusluvan myöntäminen M.Sc. Zhijun Chen in väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle. Dekaanin määrääminä esitarkastajina ovat dosentti, akatemiatutkija Sami Väisänen Kuopion yliopiston Luonnontieteiden ja ympäristötieteiden tiedekunnan biotieteiden laitoksesta Kuopiosta ja dosentti Peter Mattjus Åbo Akademin matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunnan biokemian ja farmasian oppiaineesta Turusta antaneet liitteenä olevat lausuntonsa M.Sc. Zhijun Chen in biokemian alan väitöskirjaksi tarkoittamasta tutkimuksesta Characterization of 2- enoyl thioester reductase of mitochondrial fatty acid synthesis type II in mammals". Molemmat esitarkastajat puoltavat painatusluvan myöntämistä. Esitarkastajista Mattjus esittää tehtäväksi pieniä korjauksia ohjaajan valvonnassa ennen työn painamista. Yliopistoasetuksen 115/98 18 :n siihen perustuvan Oulun yliopiston johtosäännön tutkinnoista, opetuksesta ja opiskelijoista 25 :n mukaan ennen väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Asianosainen voi tehdä tiedekuntaneuvostolle oikaisupyynnön arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. M.Sc. Zhijun Chen ille varataan tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajien lausunnoista mennessä. Päätösesitys: Myönnetään painatuslupa M.Sc. Zhijun Chen in väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle edellyttäen, että toisen esitarkastajan lausunnoissaan esittämät korjaukset huomioidaan ohjaajan valvonnassa ennen työn lopullista painamista.

16 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA B 75/2008 Heikki Kuoppala Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13/2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 6. Painatusluvan myöntäminen M.Sc. Satyan Sharman väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle. Dekaanin määrääminä esitarkastajina ovat dosentti, Mikael Peräkylä Kuopion yliopiston Luonnontieteiden ja ympäristötieteiden tiedekunnan biotieteiden laitoksesta Kuopiosta ja Dr. Janez Mavri National Institute of Chemistry Ljubljana Sloveniasta antaneet liitteenä olevat lausuntonsa M.Sc. Satyan Sharman biokemian alan väitöskirjaksi tarkoittamasta tutkimuksesta Computational studies on prostatic acid phosphatase. Molemmat esitarkastajat puoltavat painatusluvan myöntämistä edellyttäen, että heidän lausunnoissaan esittämät ja erikseen tekijälle lähettämät korjaukset ja huomautukset huomioidaan ohjaajan valvonnassa ennen työn lopullista painamista. Liitteenä työn ohjaajan André H. Jufferin lausunto korjausten huomioimisesta. Yliopistoasetuksen 115/98 18 :n siihen perustuvan Oulun yliopiston johtosäännön tutkinnoista, opetuksesta ja opiskelijoista 25 :n mukaan ennen väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Asianosainen voi tehdä tiedekuntaneuvostolle oikaisupyynnön arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. M.Sc. Satyan Sharmalle varataan tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajien lausunnoista mennessä. Päätösesitys: Myönnetään painatuslupa M.Sc. Satyan Sharman väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle.

17 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA B 76/2008 Heikki Kuoppala Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13/2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 7. Painatusluvan myöntäminen FM Aare Rokan väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle. Dekaanin määrääminä esitarkastajina ovat Dr Cécile Brocard University of Vienna Department of Biochemistry Max F. Perutz Laboratories Vienna Itävallasta ja FT (assistant professor) Tiina Kotti UT Southwestern Medical Center Department of Molecular Genetics Dallas USA:sta antaneet liitteenä olevat lausuntonsa FM Aare Rokan biokemian alan väitöskirjaksi tarkoittamasta tutkimuksesta Solute traffic across mammalian peroxisomal mebrane - the role of Pxmp2. Molemmat esitarkastajat puoltavat painatusluvan myöntämistä. Yliopistoasetuksen 115/98 18 :n siihen perustuvan Oulun yliopiston johtosäännön tutkinnoista, opetuksesta ja opiskelijoista 25 :n mukaan ennen väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Asianosainen voi tehdä tiedekuntaneuvostolle oikaisupyynnön arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. FM Aare Rokalle varataan tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajien lausunnoista mennessä. Päätösesitys: Myönnetään painatuslupa FM Aare Rokan väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle.

18 OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA B 77/2008 Heikki Kuoppala Tiedekuntaneuvosto puh Kokous 13/2008 tiistaina klo alkaen Läsnä Jouni Pursiainen, dekaani Leo Hylkinen, opiskelija 8. Painatusluvan myöntäminen Dipl.geogr. Regis Rouge-Oikarisen väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle. Dekaanin määrääminä esitarkastajina ovat professori Jouni Häkli Tampereen yliopiston kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunnan yhdyskuntatieteiden laitoksesta Tampereelta ja professori Markku Tykkyläinen Joensuun yliopiston yhteiskunta- ja aluetieteiden tiedekunnan maantieteen oppiaineryhmästä Joensuusta antaneet liitteenä olevan yhteisen lausuntonsa Dipl.geogr. Regis Rouge-Oikarisen maantieteen alan väitöskirjaksi tarkoittamasta tutkimuksesta Rajat ylittävä yhteistyö muuttuvassa Euroopassa: Euroopan Unionin Tacisohjelma ( ) Suomen lähialueyhteistyön toteuttamisen välineenä. Molemmat esitarkastajat puoltavat painatusluvan myöntämistä edellyttäen, että heidän yhteislausunnossaan esittämät korjaukset ja huomautukset huomioidaan ohjaajan valvonnassa ennen työn lopullista painamista. Yliopistoasetuksen 115/98 18 :n siihen perustuvan Oulun yliopiston johtosäännön tutkinnoista, opetuksesta ja opiskelijoista 25 :n mukaan ennen väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Asianosainen voi tehdä tiedekuntaneuvostolle oikaisupyynnön arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Dipl.geogr. Regis Rouge- Oikariselle varataan tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajien lausunnoista mennessä. Päätösesitys: Myönnetään painatuslupa Dipl.geogr. Regis Rouge-Oikarisen väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle edellyttäen, että heidän yhteislausunnossaan esittämät korjaukset ja huomautukset huomioidaan ohjaajan valvonnassa ennen työn lopullista painamista.

A 98/ Fysikaalisten tieteiden laitoksen toisen varajohtajan määrääminen

A 98/ Fysikaalisten tieteiden laitoksen toisen varajohtajan määrääminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2008 Tiedekuntaneuvosto Kokous 18.11.2008 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 96 A 101 A 96/2008 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 97/2008 2 Ilmoitusasiat A 98/2008 3 Fysikaalisten

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 15.12.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 34 A 34/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA OULUN YLIOPISTO

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 1.11.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 29 A 30 A 29/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 30/2010 2 FT Jyrki

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 28.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 17 A 18 A 17/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 18/2010 2 FT Juha Ridanpään dosentuuriasia;

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / Tiedekuntaneuvosto. Kokous HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / Tiedekuntaneuvosto. Kokous HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / 2009 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 17.11.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93 A 92/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 93/2009 2 Ilmoitusasiat OULUN

Lisätiedot

A 28/ FT Netta Iivarin dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi. A 29/ FT Pertti Rautiaisen dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 28/ FT Netta Iivarin dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi. A 29/ FT Pertti Rautiaisen dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2009 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 7.4.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 26 A 29 A 26/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 27/2009 2 Ilmoitusasiat A 28/2009

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011 LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 7/2011 Aika Paikka perjantaina 27.5.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011 LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 8/2011 Aika Paikka maanantaina 13.6.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 7.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 16 A 16/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA OULUN YLIOPISTO ESITTELYLISTA

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A14 / 2006

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A14 / 2006 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A14 / 2006 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 5.12.2006 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 111 A 114 A 111/2006 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 112/2006 2 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / A 4/ FT Vesa Apajan dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys ja esitys rehtorille

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / A 4/ FT Vesa Apajan dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys ja esitys rehtorille OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2004 Tiedekuntaneuvosto Kokous 15.1.2004 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 4 A 1/2002 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2002 2 Tiedekuntaneuvoston täydentäminen A 3/2002

Lisätiedot

A 20/ Yliopistojen toimintamenojen rahoitusjärjestelmä sopimuskaudella A 21/ Tutkijan määräaikaisen virkasuhteen täyttäminen

A 20/ Yliopistojen toimintamenojen rahoitusjärjestelmä sopimuskaudella A 21/ Tutkijan määräaikaisen virkasuhteen täyttäminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2006 Tiedekuntaneuvosto Kokous 28.2.2006 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 17 A 21 A 17/2006 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 18/2006 2 Ilmoitusasiat A 19/2006 3 Assistentin

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 14/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 14/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 14/2011 Aika Paikka torstaina 1.12.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan

Lisätiedot

A 110/ Tohtorikoulutettavan viran haettavaksi julistaminen. A 111/ Tohtorikoulutettavan virkojen ja tutkijatohtorin viran täyttäminen

A 110/ Tohtorikoulutettavan viran haettavaksi julistaminen. A 111/ Tohtorikoulutettavan virkojen ja tutkijatohtorin viran täyttäminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A15 / 2008 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 18.12.2008 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 108 A 112 A 108/2008 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 109/2008 2 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

Hallintopäällikön esittelylistojen A asia 10. Opintoasiainpäällikön esittelylistojen B asiat. Jari Oksanen Tutkimusdekaani

Hallintopäällikön esittelylistojen A asia 10. Opintoasiainpäällikön esittelylistojen B asiat. Jari Oksanen Tutkimusdekaani LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 4/2011 Aika Paikka perjantaina 1.4.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistojen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 19.11.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A 31 A 31/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus PÖYTÄKIRJA OULUN YLIOPISTO

Lisätiedot

A 10/ Professorin määräaikainen virkasuhde, maantiede (kulttuurimaantiede); virkasuhteen hakijat

A 10/ Professorin määräaikainen virkasuhde, maantiede (kulttuurimaantiede); virkasuhteen hakijat OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2008 Tiedekuntaneuvosto Kokous 5.2.2008 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 7 A 11 A 7/2008 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/2008 2 Ilmoitusasiat A 9/2008 3 Professorin virka,

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 3/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 3/2011 LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 3/2011 Aika Paikka perjantaina 4.3.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistojen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / A 33/ FT Marja Roiton dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / A 33/ FT Marja Roiton dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 3.12.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 32 A 33 A 32/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 33/2010 2 FT Marja

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / A 33/ FT Marja Roiton dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / A 33/ FT Marja Roiton dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 3.12.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 32 A 33 A 32/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 33/2010 2 FT Marja

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / Tiedekuntaneuvosto. Kokous HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / Tiedekuntaneuvosto. Kokous HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / 2009 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 17.11.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 92 A 93 A 92/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 93/2009 2 Ilmoitusasiat OULUN

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 5/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 5/2011 LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 5/2011 Aika Paikka keskiviikkona 20.4.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistojen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / A 20/ FT Helmi Kuittisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / A 20/ FT Helmi Kuittisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 14.6.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 19 A 21 A 19/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 20/2010 2 FT Helmi Kuittisen

Lisätiedot

A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan. A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta

A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan. A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2007 Tiedekuntaneuvosto Kokous 16.1.2007 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 4 A 1/2007 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2007 2 Ilmoitusasiat A 3/2007 3 Tiedekunnan edustajan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / A 26/ FT Laura Jaakolan dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / A 26/ FT Laura Jaakolan dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 24.9.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 25 A 27 A 25/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 26/2010 2 FT Laura Jaakolan dosentuuriasia;

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / A 14/ PhD Steffen Ohlmeierin dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / A 14/ PhD Steffen Ohlmeierin dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 16.4.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 13 A 15 A 13/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 14/2010 2 PhD Steffen

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/004 Aika Tiistaina 16.3.004 klo 1.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2010. A 8/2010 2 FT Jani Heinon dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2010. A 8/2010 2 FT Jani Heinon dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 26.3.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 7 A 12 A 7/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/2010 2 FT Jani Heinon dosentuuriasia;

Lisätiedot

A 13/ FT Jani Heinon dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi. A 14/ FT Tuija Liukkosen dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 13/ FT Jani Heinon dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi. A 14/ FT Tuija Liukkosen dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2009 Tiedekuntaneuvosto Kokous 24.2.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 10 A 13 A 10/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 11/2009 2 Ilmoitusasiat A 12/2009 3 Yliopistonlehtorin

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2010. A 2/2010 2 Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten kutsuminen

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2010. A 2/2010 2 Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten kutsuminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2010 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 5.3.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 6 A 1/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2010 2 Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten

Lisätiedot

A 25/ FT Päivi Lundvallin dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi. A 26/ FT Hannu Makkosen dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 25/ FT Päivi Lundvallin dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi. A 26/ FT Hannu Makkosen dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2006 Tiedekuntaneuvosto Kokous 21.3.2006 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 22 A 30 A 22/2006 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 23/2006 2 Ilmoitusasiat A 24/2006 3 Virkojen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / A 2/ FT Thomas Ulichin dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / A 2/ FT Thomas Ulichin dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2011 Akateeminen arviointiryhmä Kokous 21.1.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 5 A 1/2011 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2011 2 FT Thomas Ulichin dosentuuriasia;

Lisätiedot

A 110/ Tohtorikoulutettavan viran haettavaksi julistaminen. A 111/ Tohtorikoulutettavan virkojen ja tutkijatohtorin viran täyttäminen

A 110/ Tohtorikoulutettavan viran haettavaksi julistaminen. A 111/ Tohtorikoulutettavan virkojen ja tutkijatohtorin viran täyttäminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A15 / 2008 Tiedekuntaneuvosto Kokous 18.12.2008 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 108 A 113 A 108/2008 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 109/2008 2 Ilmoitusasiat A 110/2008 3 Tohtorikoulutettavan

Lisätiedot

A 120/ Assistentin viran täyttäminen; kolmas käsittely

A 120/ Assistentin viran täyttäminen; kolmas käsittely OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A15 / 2006 Tiedekuntaneuvosto Kokous 19.12.2006 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 117 A 124 A 117/2006 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 118/2006 2 Ilmoitusasiat A 119/2006 3 Assistentin

Lisätiedot

A 80/ Tohtorikoulutettavan viran haettavaksi julistaminen

A 80/ Tohtorikoulutettavan viran haettavaksi julistaminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2008 Tiedekuntaneuvosto Kokous 7.10.2008 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 78 A 86 A 78/2008 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 79/2008 2 Ilmoitusasiat A 80/2008 3 Tohtorikoulutettavan

Lisätiedot

A 96/ FT Anssi Vainikan dosentuuriasia; opetustaito, tieteellinen pätevyys ja

A 96/ FT Anssi Vainikan dosentuuriasia; opetustaito, tieteellinen pätevyys ja OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2009 Tiedekuntaneuvosto Kokous 1.12.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 94 A 98 A 94/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 95/2009 2 Ilmoitusasiat A 96/2009 3 FT Anssi

Lisätiedot

A 101/ FT Jussi Klemelän dosentuuriasia; opetustaito, tieteellinen pätevyys ja esitys yliopiston rehtorille

A 101/ FT Jussi Klemelän dosentuuriasia; opetustaito, tieteellinen pätevyys ja esitys yliopiston rehtorille OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A14 / 2009 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 17.12.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 99 A 105 A 99/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 100/2009 2 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

A 33/ FT Risto Tornbergin dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi. A 34/ FT Anita Aikion dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 33/ FT Risto Tornbergin dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi. A 34/ FT Anita Aikion dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2008 Tiedekuntaneuvosto Kokous 8.4.2008 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 31 A 35 A 31/2008 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 32/2008 2 Ilmoitusasiat A 33/2008 3 FT Risto

Lisätiedot

A 35/ Esitys yliassistentin viran muuttamisesta lehtorin viraksi. A 36/ TkT Heikki Ailiston dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 35/ Esitys yliassistentin viran muuttamisesta lehtorin viraksi. A 36/ TkT Heikki Ailiston dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2006 Tiedekuntaneuvosto Kokous 11.4.2006 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 31 A 40 A 31/2006 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 32/2006 2 Ilmoitusasiat A 33/2006 3 Assistentin

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 9/2005 Aika Tiistaina 29.11.2005 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 11/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 11/2011 LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 11/2011 Aika Paikka perjantaina 7.10.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan

Lisätiedot

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15 OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/19.02.2002 FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15 Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 25.8.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 21 A 23 A 21/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 22/2010 2 Ilmoitusasiat A 23/2010 3 Toiminta-

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 10/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 10/2011 LU ONNONTI ETEELLI NEN TI EDEKU NTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 10/2011 Aika Paikka perjantaina 23.9.2011 klo 9.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan

Lisätiedot

A 5/ FT Timo Jokelan dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 5/ FT Timo Jokelan dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2009 Tiedekuntaneuvosto Kokous 3.2.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 9 A 1/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2009 2 Ilmoitusasiat A 3/2009 3 Laitosten varajohtajien

Lisätiedot

A 113/ Virkojen ja virkasuhteiden haettavaksi julistaminen. A 114/ Assistentin viran täyttäminen; toinen käsittely

A 113/ Virkojen ja virkasuhteiden haettavaksi julistaminen. A 114/ Assistentin viran täyttäminen; toinen käsittely OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A14 / 2006 Tiedekuntaneuvosto Kokous 5.12.2006 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 111 A 116 A 111/2006 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 112/2006 2 Ilmoitusasiat A 113/2006 3 Virkojen

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Aika Paikka torstaina 11.10.2012 klo 14.15 alkaen Luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 28.9.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 24 A 27 A 24/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 25/2010 2 Ilmoitusasiat A 26/2010 3 Tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 Aika Paikka tiistaina 15.2.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

A 73/ Matemaattisten tieteiden laitoksen varajohtajan määrääminen määräajaksi. A 75/ Professorin virka, solubiokemia (2871); viran hakijat

A 73/ Matemaattisten tieteiden laitoksen varajohtajan määrääminen määräajaksi. A 75/ Professorin virka, solubiokemia (2871); viran hakijat OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A9 / 2007 Tiedekuntaneuvosto Kokous 28.8.2007 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 71 A 78 A 71/2007 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 72/2007 2 Ilmoitusasiat A 73/2007 3 Matemaattisten

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2002 Aika Tiistaina 10.09.2002 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

A 83/ FT Pirjo Hedbergin dosentuuriasia; opetustaito, tieteellinen pätevyys ja esitys yliopiston rehtorille

A 83/ FT Pirjo Hedbergin dosentuuriasia; opetustaito, tieteellinen pätevyys ja esitys yliopiston rehtorille OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2009 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 27.10.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 80 A 90 A 80/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 81/2009 2 Ilmoitusasiat A

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2012 Aika Paikka tiistaina 31.1.2012 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO Kokous 3/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 3/2000 tiistaina 21.3.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija, dekaani, professori Suortti Juhani,

Lisätiedot

A 74/ Oulun yliopiston seitsemäs tohtoripromootio, kunniatohtorien isäntien nimeäminen

A 74/ Oulun yliopiston seitsemäs tohtoripromootio, kunniatohtorien isäntien nimeäminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / 2005 Tiedekuntaneuvosto Kokous 20.9.2005 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 70 A 75 A 70/2005 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 71/2005 2 Ilmoitusasiat A 72/2005 3 Assistentin

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2004

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2004 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2004 Tiedekuntaneuvosto Kokous 24.2.2004 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 10 A 14 A 10/2002 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 11/2002 2 Ilmoitusasiat A 12/2002 3 Virkojen

Lisätiedot

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 15/2011

AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 15/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA AKATEEMISEN ARVIOINTIRYHMÄN KOKOUS 15/2011 Aika Paikka perjantaina 16.12.2011 klo 11.15 alkaen Tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön esittelylistan

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011 Aika Paikka torstaina 15.12.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

A 50/ Yliopistonlehtorin viran ja yliopistotutkijan virkasuhteen, biofysiikka, täyttäminen

A 50/ Yliopistonlehtorin viran ja yliopistotutkijan virkasuhteen, biofysiikka, täyttäminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / 2009 Pertti Tikkanen Tiedekuntaneuvosto Kokous 11.6.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 48 A 55 A 48/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 49/2009 2 Ilmoitusasiat A 50/2009

Lisätiedot

A 43/ Assistentin ja yliassistentin virkojen täyttäminen. A 44/ Yliassistentin määräaikaisen virkasuhteen haun raukeaminen

A 43/ Assistentin ja yliassistentin virkojen täyttäminen. A 44/ Yliassistentin määräaikaisen virkasuhteen haun raukeaminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7/ 2004 Tiedekuntaneuvosto Kokous 18.5.2004 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 41 A 48 A 41/2002 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 42/2002 2 Ilmoitusasiat A 43/2002 3 Assistentin

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/009 Aika Tiistaina 1.5.009 klo 1.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY01) Hallintopäällikön

Lisätiedot

A 62/ Dosenttihakemusten käsittely; tiedekunnan ohjeet hakijoille ja asiantuntijoille

A 62/ Dosenttihakemusten käsittely; tiedekunnan ohjeet hakijoille ja asiantuntijoille OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A8 / 2006 Tiedekuntaneuvosto Kokous 13.6.2006 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 59 A 67 A 59/2006 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 60/2006 2 Ilmoitusasiat A 61/2006 3 Virkojen

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, ,

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, , JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 9/2013 Kokous: Keskiviikko 16.10.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 5 (FL226) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

A 120/ Matemaattisten tieteiden laitoksen johtajan määrääminen määräajaksi

A 120/ Matemaattisten tieteiden laitoksen johtajan määrääminen määräajaksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A14 / 2007 Tiedekuntaneuvosto Kokous 4.12.2007 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 118 A 125 A 118/2007 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 119/2007 2 Ilmoitusasiat A 120/2007 3 Matemaattisten

Lisätiedot

A 31/ FT Anne Jokelan dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 31/ FT Anne Jokelan dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2007 Tiedekuntaneuvosto Kokous 17.4.2007 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 28 A 33 A 28/2007 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 29/2007 2 Ilmoitusasiat A 30/2007 3 Virkojen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 10.10.2008 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 15.10.2008 klo 10.00 alkaen kokoushuoneessa, Yliopistonkatu 8, III krs.

Lisätiedot

A 23/ PhD Valeri Naumovin dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 23/ PhD Valeri Naumovin dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2008 Tiedekuntaneuvosto Kokous 18.3.2008 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 21 A 30 A 21/2008 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 22/2008 2 Ilmoitusasiat A 23/2008 3 PhD Valeri

Lisätiedot

A 73/ Tutkimusasioista vastaavan varadekaanin valinta. A 74/ FT Jouko Kumpulan dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 73/ Tutkimusasioista vastaavan varadekaanin valinta. A 74/ FT Jouko Kumpulan dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / 2008 Tiedekuntaneuvosto Kokous 16.9.2008 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 71 A 77 A 71/2008 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 72/2008 2 Ilmoitusasiat A 73/2008 3 Tutkimusasioista

Lisätiedot

A 96/ Vanhemman tutkijan määräaikaisen virkasuhteen täyttäminen. A 100/ FT Samuli Pekkolan dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 96/ Vanhemman tutkijan määräaikaisen virkasuhteen täyttäminen. A 100/ FT Samuli Pekkolan dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A14 / 2005 Tiedekuntaneuvosto Kokous 7.12.2005 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 94 A 100 A 94/2005 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 95/2005 2 Ilmoitusasiat A 96/2005 3 Vanhemman

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2010

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2010 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A2 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 16.2.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 6 A 10 A 6/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 7/2010 2 Ilmoitusasiat A 8/2010 3 Osallistuminen

Lisätiedot

A 72/ FT Karoliina Niemen dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 72/ FT Karoliina Niemen dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / 2004 Tiedekuntaneuvosto Kokous 16.9.2004 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 69 A 76 A 69/2002 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 70/2002 2 Ilmoitusasiat A 71/2002 3 Virkojen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 10/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Mikko Isohanni, puh Tiedekuntaneuvosto

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 10/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Mikko Isohanni, puh Tiedekuntaneuvosto OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 10/2000 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Mikko Isohanni, puh. 553 3606 Tiedekuntaneuvosto Kokous nro 10/2000 tiistaina 07.11.2000 klo 12.15 Läsnä Varsinainen jäsen Fredrikson Maija,

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kokous: Keskiviikko 23.1.2013 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

A 128/ Tiedekuntaneuvoston opiskelijajäsenet alkaen A 129/ Maantieteen laitoksen varajohtajan määrääminen määräajaksi

A 128/ Tiedekuntaneuvoston opiskelijajäsenet alkaen A 129/ Maantieteen laitoksen varajohtajan määrääminen määräajaksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A15 / 2007 Tiedekuntaneuvosto Kokous 18.12.2007 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 126 A 135 A 126/2007 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 127/2007 2 Ilmoitusasiat A 128/2007 3 Tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

A 87/ Virkojen haettavaksi julistaminen biologian laitoksella

A 87/ Virkojen haettavaksi julistaminen biologian laitoksella OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / 2004 Tiedekuntaneuvosto Kokous 2.11.2004 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 85 A 94 A 85/2002 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 86/2002 2 Ilmoitusasiat A 87/2002 3 Virkojen

Lisätiedot

A 80/ FT Aulis Kärjen dosentuuriasia; opetustaito, tieteellinen pätevyys ja esitys yliopiston rehtorille

A 80/ FT Aulis Kärjen dosentuuriasia; opetustaito, tieteellinen pätevyys ja esitys yliopiston rehtorille OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2005 Tiedekuntaneuvosto Kokous 3.10.2005 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 76 A 81 A 76/2005 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 77/2005 2 Ilmoitusasiat A 78/2005 3 Amanuenssin

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 12/2008 Aika Tiistaina 16.12.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Suunnittelijan

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 7/11 27.9.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 15/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/11 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 17/11 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

A 91/ Assistentin viran haettavaksi julistaminen

A 91/ Assistentin viran haettavaksi julistaminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2006 Tiedekuntaneuvosto Kokous 5.10.2006 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 89 A 95 A 89/2006 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 90/2006 2 Ilmoitusasiat A 91/2006 3 Assistentin

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / A 18/ Valtionrahoituksen kohdentamisen periaatteet 2011

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / A 18/ Valtionrahoituksen kohdentamisen periaatteet 2011 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2010 Tiedekuntaneuvosto Kokous 12.5.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 16 A 18 A 16/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 17/2010 2 Ilmoitusasiat A 18/2010 3 Valtionrahoituksen

Lisätiedot

A 81/ FT Päivi Pirilän dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys ja esitys yliopiston rehtorille

A 81/ FT Päivi Pirilän dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys ja esitys yliopiston rehtorille OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2004 Tiedekuntaneuvosto Kokous 5.10.2004 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 77 A 84 A 77/2002 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 78/2002 2 Ilmoitusasiat A 79/2002 3 Virkojen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / A 23/ FT Veli-Pekka Jaakolan dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / A 23/ FT Veli-Pekka Jaakolan dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 27.8.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 22 A 24 A 22/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 23/2010 2 FT Veli-Pekka

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2011 Aika Paikka tiistaina 20.9.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

A 18/ Tiedekunnan lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi yliopistojen

A 18/ Tiedekunnan lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi yliopistojen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A4 / 2004 Tiedekuntaneuvosto Kokous 16.3.2004 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 15 A 18 A 15/2002 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/2002 2 Ilmoitusasiat A 17/2002 3 Yliassistentin

Lisätiedot

A 99/ Viran nimikkeen muuttaminen ja haettavaksi julistaminen. A 101/ FT Pekka Saranpään dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi

A 99/ Viran nimikkeen muuttaminen ja haettavaksi julistaminen. A 101/ FT Pekka Saranpään dosentuuriasia; ehdotus asiantuntijoiksi OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A12 / 2006 Tiedekuntaneuvosto Kokous 31.10.2006 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 97 A 103 A 97/2006 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 98/2006 2 Ilmoitusasiat A 99/2006 3 Viran

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2008 Aika Tiistaina 1.4.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

A 104/ Dekaanin ja varadekaanien valinta sekä laitosten johtajien ja varajohtajien määrääminen vuodelle 2009

A 104/ Dekaanin ja varadekaanien valinta sekä laitosten johtajien ja varajohtajien määrääminen vuodelle 2009 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A14 / 2008 Tiedekuntaneuvosto Kokous 2.12.2008 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 102 A 107 A 102/2008 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 103/2008 2 Ilmoitusasiat A 104/2008 3 Dekaanin

Lisätiedot

A 50/ Yliopistonlehtorin viran ja yliopistotutkijan virkasuhteen, biofysiikka, täyttäminen

A 50/ Yliopistonlehtorin viran ja yliopistotutkijan virkasuhteen, biofysiikka, täyttäminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A7 / 2009 Tiedekuntaneuvosto Kokous 11.6.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 48 A 55 A 48/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 49/2009 2 Ilmoitusasiat A 50/2009 3 Yliopistonlehtorin

Lisätiedot

A 104/ Dekaanin ja varadekaanien valinta sekä laitosten johtajien ja varajohtajien määrääminen vuodelle 2009

A 104/ Dekaanin ja varadekaanien valinta sekä laitosten johtajien ja varajohtajien määrääminen vuodelle 2009 OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A14 / 2008 Tiedekuntaneuvosto Kokous 2.12.2008 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 102 A 107 A 102/2008 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 103/2008 2 Ilmoitusasiat A 104/2008 3 Dekaanin

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 3/2012 Opintoasiat / A Puheenjohtaja Dekaani / Varadekaani Professori Timo Ahonen / Professori Terhi-Anna Wilska Jäsen

Lisätiedot

A 83/ FT Pirjo Hedbergin dosentuuriasia; opetustaito, tieteellinen pätevyys ja esitys yliopiston rehtorille

A 83/ FT Pirjo Hedbergin dosentuuriasia; opetustaito, tieteellinen pätevyys ja esitys yliopiston rehtorille OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2009 Tiedekuntaneuvosto Kokous 27.10.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 80 A 91 A 80/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 81/2009 2 Ilmoitusasiat A 82/2009 3 Virkasuhteen

Lisätiedot

A 39/ Virkasuhteiden täyttäminen, tietojenkäsittelytieteiden laitos

A 39/ Virkasuhteiden täyttäminen, tietojenkäsittelytieteiden laitos OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2009 Tiedekuntaneuvosto Kokous 19.5.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 37 A 47 A 37/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 38/2009 2 Ilmoitusasiat A 39/2009 3 Virkasuhteiden

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 11/2008 Aika Tiistaina 18.11.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

A 92/ Päätösvallan siirtäminen dekaanille nimittämisissä täydentävän rahoituksen määräaikaisiin palvelussuhteisiin

A 92/ Päätösvallan siirtäminen dekaanille nimittämisissä täydentävän rahoituksen määräaikaisiin palvelussuhteisiin OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A11 / 2007 Tiedekuntaneuvosto Kokous 9.10.2007 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 90 A 97 A 90/2007 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 91/2007 2 Ilmoitusasiat A 92/2007 3 Päätösvallan

Lisätiedot

A 63/ Fysiikan laitoksen toisen varajohtajan määrääminen

A 63/ Fysiikan laitoksen toisen varajohtajan määrääminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A9 / 2009 Tiedekuntaneuvosto Kokous 15.9.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 61 A 72 A 61/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 62/2009 2 Ilmoitusasiat A 63/2009 3 Fysiikan

Lisätiedot

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Lisätiedot

A 18/ Virkojen ja virkasuhteiden haettavaksi julistaminen

A 18/ Virkojen ja virkasuhteiden haettavaksi julistaminen OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A3 / 2009 Tiedekuntaneuvosto Kokous 17.3.2009 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 15 A 25 A 15/2009 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/2009 2 Ilmoitusasiat A 17/2009 3 Tohtorikoulutettavan

Lisätiedot