Kasvihuoneet ja tarvikkeet Kasvihuone on monta elämää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasvihuoneet ja tarvikkeet 2013. Kasvihuone on monta elämää"

Transkriptio

1 Kasvihuoneet ja tarvikkeet 2013 Kasvihuone on monta elämää

2 Kivikangas Oy on 1981 perustettu perheyritys RR Tuotteisiimme kuuluvat kasvihuoneet, kasvihuonetarvikkeet ja puutarhatarvikkeet. Lisäksi valikoimassa on kalastustarvikkeita. Kasvihuoneiden valmistaja Tanskalainen Juliana on perustettu 1963, joten meneillään on nyt 50 vuotis juhlavuosi. Juhlavuoden kunniaksi sisältyy nyt uusiin Premium ja Gardener aikaisempaakin laajempi vakiovarustus. Nämä ja useita muita uutuuksia tässä kasvihuonekuvastossa. Lisätiedot koko valikoimastamme, näyttelyistä ja jälleenmyyjistä sivuillamme Suunnitellessa kasvihuonetta etsimme tavallista edustavampaa mallia, jolla viimeistelemme puutarhamme ja pihapiirin. Totesimme Julianan Botanica-mallin riittävän kokoisena toimivan myös rentouttavana oleskelutilana, missä voi oleskella ja pitää vaikka pihakutsuja. Olemme kasvattaneet kukkia, tomaattia, kurkkua ja viiniköynnöskin tuntuu viihtyvän huoneessamme. Ensimmäinen vuosi on ollut kokeilua ja olemme olleet tyytyväisiä valintaamme. Ulf ja Marica Hagman, Pedersöre 2 Kasvihuone on monta elämää

3 Edullinen Halls Popular s. 6 Juliana seinustamallit s. 18 Uusi Premium s. 22 Sisällysluettelo Kasvihuoneet: Perusmallit 3 12 m 2 s Puurunkoiset kasvihuoneet s Seinustamallit s Premium mallit 8 13 m 2 s Gardener mallit 6 21 m 2 s Erikoismallit s Diamant huvimaja s Tarvikkeet ja ohjeet: Tuuletus ja kastelu s Hyllyt ja pöydät s Muovikasvisuojat s. 40 Mittarit s. 41 Valot s Taimikasvatus s Lämmitys s Tarvikkeet ja varaosat s Perustus s Kennolevyt s Kasvihuoneen kokoaminen s. 54 Classic perinteinen puukasvihuone s Pidennä kasvukautta tehokkailla lämmittimillä. Lämmitys s Mittaa mitä kasvihuoneessasi tapahtuu. Mittarit s

4 LASI + Kirkas + Tyylikäs perinteinen ulkonäkö + Edullinen + Pitkäikäinen Kasvihuoneen valinta Mitä tulisi huomioida kasvihuonetta hankittaessa? Oman kasvihuoneen hankinta avaa kotipuutarhurille kokonaan uuden maailman, vihdoinkin voi kasvattaa ja kokeilla myös erikoisempia kasveja Suomenkin olosuhteissa. Eikä mikään kaupasta ostettu kasvis maistu niin hyvälle kuin itse kasvatettu. Kasvihuone on myös paikka missä rentoutua ja viettää yhteisiä hetkiä hyvässä seurassa. Muutamia asioita kannattaa kuitenkin miettiä tarkasti jo ennen kasvihuoneen hankintaa. Kasvihuoneen koko Kasvihuoneharrastajat innostuvat harrastuksesta ja ajan mittaan tilantarve kasvaa kasvihuoneen monipuolisemman käytön myötä. Kannattaa huomioida kasvien vaatima kasvutila, työtilat ja käytäväratkaisu. Hyvällä suunnittelulla löydät sinulle sopivan ratkaisun ja oikean kasvihuonemallin. Mihin kasvihuone sijoitetaan Valitse pihastasi mahdollisuuksien mukaan suojainen ja lämmin paikka. Ota KARKAISTU LASI + Turvallinen + Kestävä ja pitkäikäinen + Toimitetaan lappeen pituisena + Tyylikäs + Helppo puhdistaa +/-Kirkkaana vaatii varjostusta -Lämmöneristys huomioon auringonpaiste kesäpäivän aikana. Mieti miten puutarhan pensaat ja puut kasvavat, jottei huoneesi jää niiden varjoon. Mikäli kasvihuoneesi tulee liian aurinkoiseen paikkaan voit lisätä varjostusta. Käytännöllisyys Mieti jo hankintavaiheessa lisävarusteiden tarve: esimerkiksi automaattiset kattoluukun avaajat helpottavat huomattavasti kasvihuoneen käyttöä. Mieti miten kastelu kasvihuoneessasi hoidetaan, tarvitaanko painevettä vai riittääkö sadevesi ja mistä vesi saadaan huoneeseen. Useasti varustetarpeen kasvaessa ja harrastuksen laajetessa tulee myös eteen sähkökäyttöisten lisälaitteiden (esimerkiksi lämmitys) hankinta. Kannattaakin harkita jo pystytysvaiheessa toteutettua sähköliitäntää. Kasvihuoneen sisätilojen käyttö on hyvä suunnitella jo aloitusvaiheessa: mihin halutaan hyllytilaa, kuinka paljon halutaan kasvualustalle tilaa, työergonomia, kastelulaitteiden sijoittaminen, taimikasvatus, tarvitaanko lattiapintaalaa tarvikkeille jne. - Särkyvä materiaali - Lämmöneristys - Varjostaminen liialta auringolta KENNOLEVY + Kevyt ja helppo asentaa + Ei tarvitse varjostusta + Iskunkestävä + Lämmöneristys + Tasaisempi lämpötila + Takuu 10 vuotta - Kalliimpi kuin lasi - Ei täysin kirkas materiaali Vertaa laatua ja hintaa Eri kasvihuonevalmistajien välillä ja vieläpä eri mallien välillä on suuria eroja. Pelkkä kasvihuoneen pinta-ala ei kerro kaikkea, vaan tärkeää on myös rungon vahvuus, katemateriaalit, leveys, korkeus ja ennen kaikkea laatu. Muista, että kasvihuoneesi on myös pihasi koristus kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Kennolevy vai lasi? Valitse lasi tai kirkas kennolevy Juliana kasvihuoneeseen saat molemmat. Kennolevyjen eristysominaisuudet ovat paremmat kuin lasin ja siksi lämpötila kasvihuoneessa pysyy tasaisempana. Kennolevyhuoneessa pakkasyötkään eivät pääse niin helposti vaikuttamaan kasveihin ja käytettäessä lisälämmitystä voidaan kasvukautta pidentää huomattavasti. Kennolevy hajottaa kohtisuoraan tulevat valonsäteet. Enemmän tärkeää auringonvaloa pääsee kasvien varjoisiin kohtiin ja kasvu edistyy. 4 Kasvihuone on monta elämää

5 10 Hyvää syytä valita Juliana Normaalia vahvempi rakenne Suunniteltu pohjoimaisiin kovien tuulten ja lumikuormien olosuhteisiin ja siksi Julianan profiilivahvuudet ovat jopa 50% vahvemmat kuin markkinoilla olevissa vastaavankokoisissa huoneissa. Laaja valikoima Julianan kasvihuonevalikoimassa löytyy kymmeniä eri vaihtoehtoja edullisista pienistä kasvihuoneista alkaen isompaa huonetta tarvitseville. Lisävarusteet Kaikissa malleissa on tavallista parempi perusvarustelu ja saatavana lisäksi laaja valikoima yhteensopivia tarvikkeita ja lisävarusteita. Varaosat Julianan kasvihuoneita on valmistettu 50 vuotta ja varaosia on saatavana edelleen myös useimpiin vanhoihin malleihin. Myös lisävarusteisiin on saatavana varaosia Suomesta. Kokoamisohjeet Kaikkiin malleihin on kokoamisohjeet Suomeksi ja Ruotsiksi, lisäksi tehtaan ohjeet useammalla kielellä. Toimitus Kasvihuoneet toimitetaan kestävässä ympäristöystävällisessä pakkauksessa. Asennuspalvelu Tarjoamme myös kasvihuoneen asennuspalvelun. Valmistettu Tanskassa Juliana on valmistanut kasvihuoneet Tanskassa jo 50 vuotta ja se kertoo kestävästä kehityksestä. Takuu Kasvihuoneen profiileilla on 12 vuoden takuu, kennolevyillä takuu on 10 vuotta. Huonekohtaiset takuuehdot tarkemmin huoneen mukana. Kierrätys 98 % Juliana-kasvihuoneen materiaaleista ovat kierrätyskelpoisia. 5

6 Halls Popular 3,8 5,0 6,2 + edullinen + runkotakuu 12 vuotta + saatavana lasilla tai kennolevyllä - korkeus Halls Popular 5,0 kennolevyllä Halls Popular edullinen kasvihuone Popular on hyvä vaihtoehto edullisen ja pitkäikäisen kasvihuoneen tarvitsevalle. Vaikka kasvihuoneen hinta on alhainen ei laadussa ole kuitenkaan tingitty. Kasvihuoneessa on kevyesti liikkuva liukuovi ja tuuletusluukku katossa. Alumiinirunko ja lasit kestävät sääolosuhteita ja tekevät kasvihuoneesta arvokkaan näköisen. Kasvihuone on saatavana myös iskuja kestävällä 4 mm kennolevyllä. Laaja valikoima edullisia malleja lasilla tai kennolevyllä Mallien suosion vuoksi valikoimassa nyt myös edulliset 3,8 ja 6,2 m 2. Kaikkiin malleihin on saatavana myös galvanoitu terässokkeli helpottamaan asennusta. Alumiinirungolla 12 vuoden takuu. Lasit ja kennolevyt kiinnitetään jousilla. Halls Popular 3,8 kennolevyllä Halls Popular 6,2 kennolevyllä Kennolevyllä alk. 439,- 6 Kasvihuone on monta elämää

7 Lasilla alk. 399,- Halls Popular 3,8 lasilla Kumitiiviste lasin ja rungon välissä tekee liitoksesta joustavan. Kennolevyjen päässä alumiininen U-lista suojaa ja jäykistää levyä. Kaikkiin Popular-malleihin sisältyvät liukuovi, räystäskourut ja lukittava kattoluukku vakiovarusteena. Halls Popular Harjakorkeus: 195 cm, räystäskorkeus 124 cm ilman sokkelia, liukuovi 60 cm Pohjamitat 3 mm lasilla 4 mm kennolevyllä Terässokkeli Vinkki: Lisävarusteena saatava Automaattinen kattoluukun avaaja (s 35) helpottaa harrastusta! m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote Hinta Tuote Hinta 3,8 193x195 1 PP38 399,00 PP38K 439,00 38PP 105,00 5,0 193x257 1 PP50 499,00 PP50K 579,00 50PP 109,00 6,2 193x319 2 PP62 599,00 PP62K 699,00 62PP 119,00 Liukuovi Räystäskourut Tuuletusluukut 7

8 Juliana Compact + lasilla tai 6 mm kennolevyllä + kaksi kattoluukkua + syöksytorvet + normaalia korkeampi + saranaovessa tuuletusluukku Antrasiitinharmaa Compact 6,0 Juliana Compact kasvaa harrastuksen mukana Compact alk. 795,- Korkea laatu ja edullinen hinta on mahdollista yhdistää samassa kasvihuoneessa. Compact-mallia on kaksi eri kokoa: 5 ja 6 m 2. Huoneessa on alumiinirunko ja katteena 3 mm lasit tai tavallista vahvemmat 6 mm kennolevyt. Vakiovarusteisiin kuuluu kaksi kattoluukkua ja saranaovi, jossa myös tuuletusluukku hyvän tuuletuksen varmistamiseksi kesähelteillä. Malleihin sisältyvät lisäksi räystäskourut, joiden toisessa päässä syöksytorvi sadeveden talteenottoon. Kumitiiviste lasin ja rungon välissä tekee liitoksesta joustavan. Kennolevymalleihin sisältyvät U-listat suojaksi levyjen päähän. Lisävarusteena saatavana listakiinnitys jousikiinnityksen tilalle sekä pöytiä tai hyllyjä, jotka on helppo asentaa huoneen seinissä oleviin uriin sopivaan korkeuteen. Vinkki: Lasihuoneisiin on saatavana lämpöä eristävä kennolevykatto lasin tilalle (s.52) Lukollinen saranaovi Kattoluukku Syöksytorvet räystäskouruissa 8 Kasvihuone on monta elämää

9 Tuuletusluukulla varustettu saranaovi Korkeuden ansiosta enemmän sisätilaa Compact antrasiitinharmaana kennolevyllä Compact 5,0 lasilla Compact alumiini Harjakorkeus: 216 cm, räystäskorkeus 135 cm ilman sokkelia, saranaovi 60 cm Pohjamitat 3 mm lasilla 6 mm kennolevyllä Terässokkeli m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote Hinta Tuote Hinta 4,9 191x255 cm 2 C50 795,00 C50K 1095,00 50P 119,00 6,0 191x317 cm 2 C62 895,00 C62K 1295,00 62P 129,00 Antrasiitinharmaa runko Pohjamitat 3 mm lasilla 6 mm kennolevyllä Terässokkeli m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote Hinta Tuote Hinta 4,9 191x255 cm 2 CH50 995,00 CH50K 1295,00 50PH 189,00 6,0 191x317 cm 2 CH ,00 CH62K 1495,00 62PH 199,00 Vinkki! Lisävarusteena saatavien pöytien ja hyllyjen avulla saa hyödynnettyä huoneen korkeutta! Listakiinnitys kennolevymalliin Tuote Hinta Listakiinnitys kennolevyille malliin C50K 50KM 89,00 Listakiinnitys kennolevyille malliin C62K 62KM 89,00 Listakiinnitys kennolevylle lisävarusteena. 9

10 Juliana Compact Plus + lasilla tai 6 mm kennolevyllä + leveys ja korkeus + tuuletusluukku myös ovessa + syöksytorvet + lukollinen saranaovi + tilavuus Uusi Compact Plus 12,1 lasilla ja saranaovella Juliana Compact Plus tilaa vaativalle harrastajalle Compact Plus 6 mm kennolevyllä Tavallista korkeammat Compact Plus mallit antavat kasveille enemmän kasvutilaa. Alumiinirunko on saatavana myös tummanharmaaksi (antrasit) pulverimaalattuna, mikä tekee kasvihuoneesta perinteikkään näköisen. Compact Plus mallit ovat saatavana 3 mm lasilla tai lämpöä paremmin eristävällä 6 mm kennolevyllä. Toimitus sisältää 70 cm leveän lukollisen ja tuuletusluukullisen saranaoven. Malleihin sisältyy lisäksi 2 tai 4 kattoluukkua, räystäskourut sekä syöksytorvet sadeveden taiteenottamiseen. Compact Plus mallien lasit ja kennolevyt kiinnitetään jousilla. Silikonitiiviste lasin ja rungon väliin sisältyy toimitukseen. Kennolevymalleihin sisältyvät lisäksi U-listat suojaksi levyjen päähän. Lisävarusteena saatava listakiinnityspaketti (s. 9) jousikiinnityksen tilalle viimeistelee huoneen ulkonäön. Kasvutilaa voit lisätä myös lisävarusteena saatavilla seinustalle asennettavilla hyllyillä. Vinkki! Lasihuoneisiin on saatavana lämpöä eristävä kennolevykatto lasin tilalle (s ). Compact Plus-mallit alk. 1195,- 10 Kasvihuone on monta elämää

11 Compact Plus saatavana myös antrasiitinharmaalla rungolla. Sisätilat voi hyödyntää myös oleskelutilana Lukollinen saranaovi Syöksytorvet (2 kpl) räystäiden päässä. 11

12 Compact Plus 12,1 kennolevyllä. Compact Plus Harjakorkeus: 245 cm, räystäskorkeus 148 cm ilman sokkelia, saranaovi 70 cm Pohjamitat 3 mm lasilla 6 mm kennolevyllä Valmis sokkeli m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote Hinta Tuote Hinta 8,3 277x298 cm 2 C ,00 C83K 1550,00 83P 139,00 9,9 277x370 cm 4 C ,00 C99K 1750,00 99P 159,00 12,1 277x441 cm 4 C ,00 C121K 1950,00 121P 179,00 UUTUUS - Antrasiitinharmaa runko Pohjamitat 3 mm lasilla 6 mm kennolevyllä m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote Hinta Tuote Hinta 8,3 277x298 cm 2 CH ,00 CH83K 1945,00 83PH 265,00 9,9 277x370 cm 4 CH ,00 CH99K 2150,00 99PH 295,00 12,1 277x441 cm 4 CH ,00 CH121K 2350,00 121PH 325,00 Listakiinnitys kennovelymalleihin Tuote Hinta Listakiinnitys kennolevyille malliin C83K 83KM 109,00 Listakiinnitys kennolevyille malliin C99K 99KM 119,00 Listakiinnitys kennolevyille malliin C121K 121KM 129,00 Kennolevykatto Compact Plus lasikasvihuoneeseen, lisätiedot s Suojalistat levyjen päässä vakiovarusteena Listakiinnitys kennolevylle lisävarusteena, tuote 83KM, 99KM, 121KM 12 Kasvihuone on monta elämää

13 Kukkasia ja kurkkuja Kasvihuoneessamme viihtyvät pelargonit, kasvihuonekurkku ja tomaatit sulassa sovussa. Tilaa on vielä pienelle pöydälle ja kahdelle puutarhatuolille. Viileänä päivänä siellä on mukava istuskella ja lukea vaikka kirjaa. Satu, Villähde Tunnelmallinen kasvihuone ja illanistujaispaikka Tässä meidän kasvihuonekaunottaremme. Se sijoitettiin pihamökkiä kiertävän terassilaudoituksen päälle. Kasvusäkeissä ja ruukuissa kasvit viihtyvät todella hyvin ja syksyisin käytetyt säkit kärrätään muualle puutarhaan. Kasvihuone sulautuu ympäristöönsä hienosti ja on myös tunnelmallinen illanistujaispaikka. Pirjo, Tampere 13

14 Softline alk. 1450,- Juliana Softline 8,2 + kaareva muoto + leveä oviaukko + karkaistut lasit + alumiinirunko myös tumman vihreänä Softline 9,8 vihreällä rungolla Juliana Softline pihan kaunistus Kun haluat kauniisti muotoillun kasvihuoneen, on Juliana Softline oikea valinta. Softline on saatavana kahta kokoa, tumman vihreällä tai kirkkaalla alumiinirungolla. Kauniisti kaartuvine linjoineen Softline on viehättävä vaihtoehto perinteiselle kasvihuoneelle. Huoneessa on tilaa kasvien kasvatukseen, mutta suosittelemme varaamaan tilaa myös pöydälle ja tuolille, jossa voi säästä riippumatta nauttia ympäröivästä luonnosta. Softline sisältää pariovet, tuuletusluukut, lappeen pituiset 3 mm karkaistut turvalasit. Kaareva osa on UV-suojattua akryyliä. Vinkki: Terässokkeli helpottaa asennusta ja korottaa huonetta 12 cm, sisältää maa-ankkurit ja kiinnitystarvikkeet. Juliana Softline Harjakorkeus: 212 cm, sivukorkeus 124 cm ilman sokkelia, liukuovi 120 cm Pohjamitat 3 mm turvalasit Terässokkeli m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote TARJOUS 8,2 255x320 cm 2 S ,00 82P 99,00 (norm. 279,00) Tumman vihreä runko Pohjamitat 3 mm turvalasit Vihreä terässokkeli m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote TARJOUS 8,2 255x320 cm 2 SV ,00 82pv 199, 00 (norm. 390,00) 14 Kasvihuone on monta elämää

15 Growhouse Classic 0,9 4,4 5,8 7,2 + karkaistut turvalasit + viimeistelty runko + perinteinen puukasvihuone + tuuletus sivuissa ja katossa + valmiina elementteinä Classic 7,2 Growhouse Classic perinteinen puukasvihuone Growhouse Classic-malleissa yhdistyy parhaimmalla tavalla englantilainen puutarhaperinne ja puusepäntaito. Classicin puumateriaalina on jättituija sertifioiduista, kestävän kehityksen metsistä. Sitä on perinteisesti käyetty kasvihuonerakenteissa sen pitkäikäisyyden (puussa on luontaista kyllästysainetta), tukevuuden ja sitkeyden ansiosta. Lisäksi puun vienolla eteerisellä tuoksulla on ehkäisevä vaikutus tuholaisiin siten myöskin vähentäen kasvitautien vaaraa. Kaikissa Classic malleissa käytetään täyspitkää 3 mm:n karkaistua turvalasia. Tehokkaan ilmanvaihdon takaavat 2 kattoluukkua, 1-2 sivuluukkua ja kevyesti liukuva, reilusti avautuva liukuovi, sekä sadeveden talteenottoon leveät räystäskourut ja syöksytorvet (2 kpl). Räystäskourut ja oviliuku ovat vihreäksi pulverimaalattua alumiinia. Classic -puukasvihuoneita on pääasiassa kahta eri kokoa: 4,4 m² ja 7,2 m². Näiden lisäksi saatavana on seinustamallit 5,8 m² ja Mini 0,9 m². Classic Mini 0,9m² -seinustamallin toimitukseen sisältyvät hylly ja pöytätaso. Classic 4,4 Hylly ja pöytä lisävarusteena 15

16 Classic 7,2 Huoneen runko toimitetaan valmiina elementteinä, mikä helpottaa ja nopeuttaa asennusta. Lisävarusteina saatavana vihreäksi pulverimaalattu terässokkeli joka lisää korkeutta 12 cm. Kasvihuoneen tilankäyttöä ja viihtyisyyttä voi tehostaa työpöydällä ja/tai hyllytasolla joko yhdelle tai molemmille seinustoille. Automaattiset tuuletusluukunavaajat ovat kasveille turvana läkähtymiseltä helteisinä kesäpäivinä. Classic Mini seinustamalli 0,9 m 2. Sisältää pöytä- ja hyllytason. Huoneissa näkyy perinteinen puusepäntaito. 16 Kasvihuone on monta elämää

17 Classic seinustamalli 5,8 m 2 Puuhyllyt ja pöydät lisäävät kasvutilaa Classic puukasvihuoneet 3 mm karkaistut lasit Vihreä terässokkeli m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote Hinta 4,4 184x W ,00 44WP 160,00 7,2 241x W ,00 72WP 230,00 Classic seinustamallit Terässokkeli m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote Hinta 0,9 74,5x128 1 W09 799,00 ei ei 5,8 194x W ,00 58WP 160,00 Varjostimet Laadukkaat rullaverhovarjostimet Classic huoneisiin on tehty muovitetusta, kasvihuoneen kosteutta sietävästä kankaasta. Ne peittävät huoneen yhden sivun katosta lattiaan tai hyllyyn/työpöytään asti mikäli sellainen on asennettu kasvihuoneeseen. Ne laskostuvat räystään kohdalla olevan ohjaustangon kautta seinän viertä pitkin. Rullaverhoja ei tarvitse ottaa pois talveksi. Tuote 4089 ja Classic pöydät ja hyllyt Tuote Hinta Puupöytä 4,4 malliin ,00 Puuhylly 4,4 malliin ,00 Puupöytä 7,2 malliin ,00 Puuhylly 7,2 malliin ,00 Varjostimet Tuote HInta Varjostinsarja 241 cm pitkiin malleihin ,00 Varjostinsarja 299 cm pitkiin malleihin ,00 Varjostinsarja puukasvihuoneeseen 17

18 Mini + kennolevyn lämmöneristys + hyödyntää seinän varaamaa lämpöä + pieneen pihaan Mini kennolevyllä alk. 269,- Mini 0,9 m 2 Mini 1,3 m 2 Juliana Mini pieneen pihaan Kun haluat pystyttää kasvihuoneen pieneen tilaan on seinustamalli oivallinen ratkaisu. Se vie minimaalisesti tilaa, mutta edellytykset kasvattamiselle ovat yhtä hyvät kuin perinteisessä kasvihuoneessa. Seinämallit sopivat rakennuksen seinustalle tai esimerkiksi aidan viereen. Talon seinustalle sijoitettu kasvihuone hyödyntää rakennuksen lämpöä, jonka ansiosta tasaisemmat kasvuolot on saavutettavissa ilman lämmitystäkin. Seinä varastoi auringon lämpöä päivällä ja luovuttaa sitä yöllä, jolloin lämpötilaerot tasoittuvat huomattavasti erityisesti kylminä öinä. Mini-huoneen etuseinä on 140 cm korkea, mikä mahdollistaa työskentelyn huoneen sisällä. Harjakorkeus on 196 cm, joten Minille on helppo löytää paikka matalankin rakennuksen seinustalta tai miksipä ei sijoittaa kasvihuone terassille tai parvekkeelle. Mini-malleja on kahta kokoa. Huoneita voi myös koota useampia vierekkäin, ja näin saadaan yhtenäinen leveämpi malli. Hyviä lisävarusteita Miniin ovat mm. automaattinen luukun avaaja, pöytä ja kuvissa näkyvä teräsperustus, joka antaa 12 cm lisää korkeutta. Juliana Mini Harjakorkeus: 196 cm, sivukorkeus 140 cm ilman sokkelia, liukuovi 60 cm Terässokkeli m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote Hinta 0,9 66x129 cm 1 K09 269,00 09P 49,00 1,3 66x192 cm 1 K13 329,00 13P 59,00 18 Kasvihuone on monta elämää

19 Altan + lasin läpinäkyvyys + hyödyntää seinän varaamaa lämpöä + pieneen pihaan Altan 1,3 m 2 Altan 1,3 Altan lasihuone alk. 269,- Altan lasihuone siro seinämalli Juliana Altan on pienien pihojen hyötykoriste. Lasihuoneessa kasvit viihtyvät ja tulevat näkyville parhaiten. Altan kannattaakin sijoittaa paikkaan, missä kasveja voi ihailla: vaikkapa parvekkeelle tai terassille. Altanissa on 60 cm leveä liukuovi ja tuuletusluukku. Lisävarusteena saatavana terässokkeli, automaattinen luukun avaaja ja pöytä. Altan 0,9 m 2 Juliana Altan Harjakorkeus: 185 cm, sivukorkeus 152 cm ilman sokkelia, liukuovi 60 cm Terässokkeli m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote Hinta 0,9 68x131 cm 1 A09 269,00 09AP 49,00 1,3 68x193 cm 1 A13 329,00 13AP 59,

20 Juliana Royal alk. 799,- Royal seinämalli + sopii myös viherhuoneeksi + hyödyntää rakennuksen varaamaa lämpöä + sisältää alumiinisokkelin + tehokas tilankäyttö Juliana Royal tilaa ja tyyliä Royal seinämalli on tarpeeksi tilava käytettäväksi myös viherhuoneena. Talon yhteyteen pystytettynä Royalissa voi viettää pidennettyä kesää. Auringonsäteet lämmittävät seinustan ja huoneen jo aikaisin keväällä, ja tunnelmallisista terassi-illoista voi nauttia vielä syksyn tultua. Royal-seinämallin alaprofiilissa on sokkeli valmiina. Huoneessa on tilaa myös oleskeluun riittävän korkeuden ansiosta. Royal-malli on saatavana lasilla tai 6 mm kennolevyllä. Toimitus sisältää kattoluukun (1-2 kpl), liukuoven, sokkelin ja räystäskourut. Juliana Royal Harjakorkeus: 239 cm, räystäskorkeus 160 cm, liukuovi 60 cm Pohjamitat 3 mm lasit 6 mm kennolevyllä m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote Hinta 4,9 191x255 cm 1 R49 799,00 R49K 1190,00 7,2 191x379 cm 2 R72 950,00 R72K 1390,00 Royal-malleihin sisältyy integroitu alumiinisokkeli Kennolevykatot Royal lasihuoneisiin Tuote Hinta 6 mm Kennolevykatto 4,9 m 2 malliin K52K 199,00 6 mm Kennolevykatto 7,2 m 2 malliin K72K 229,00 Vinkki: Kennolevykatto lasihuoneessa kestää katolta putoavia jäänpalasia lasia paremmin 20 Kasvihuone on monta elämää

21 Tuoreet herkut kasvihuoneesta aamupalalle Meillä on ollut Juliana kasvihuone nyt kaksi kesää ja tämä harrastus on vienyt täysin mennessään. Kasvihuoneeseen liittyen riittää mukavaa puuhastelua läpi vuoden; varsinaisen kasvukauden päätyttyä voi jo alkaa suunnittelemaan seuraavan kesän viljelyjä. Talvella aika kuluu mukavasti siementen hankkimisen parissa ja keväällä voikin sitten jo alkaa kasvattaa taimia. Kasvihuoneemme on täysin hyötyviljelykäytössä. Pääasiassa viljelemme kurkkua ja tomaattia. Tänä kesänä meillä oli viisi eri tomaattilajiketta ja kolme eri kurkkulajiketta. Vaikka kesä ei ole ollut paras mahdollinen, sato on ollut ihan kiitettävä. Kesän aikana olemme saaneet herkutella yli 150 oman maan kurkkua ja yli 900 kirsikkatomaattia. Lisäksi olemme viljelleet kasvihuoneessamme paprikaa, munakoisoa, amppelimansikoita, chiliä, sekä eri yrttejä. Meillä on ollut kasvamassa myös vähän erikoisempia tuttavuuksia, nimittäin hunajamelonia sekä ananaskirsikoita. Näinkin eksoottisista lajeista saa ihan hyvän sadon kasvihuoneessa, esimerkiksi ananaskirsikoita olemme syöneet kesän aikana yli 900 kappaletta. Viljelykausi jatkuu meillä näinkin pohjoisessa jopa syyskuun loppuun asti kasvihuoneen ansiosta! Oman kasvihuoneen sato jos mikä on sitä lähiruokaa parhaimmillaan! On mahtavaa kipaista aamulla kasteisen nurmikon poikki kasvihuoneeseen hakemaan tuoreita herkkuja aamupalalle. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta oman kasvihuoneen kurkkujen ja tomaattien makua ei voita mikään! Itse kasvihuoneen parissa puuhastelu on mahtavaa ja käy ihan terapiasta, paha mielikin unohtuu heti, kun avaa kasvihuoneen oven. Eikö sananlaskukin sano, että kaikki paitsi puutarhan hoito on turhaa! Terveisin Anu Marttala Torniosta PS. Kasvihuoneen hankkimista suunnitteleville antaisin seuraavan vinkin: hanki heti alkuun tarpeeksi suuri kasvihuone, sillä nälkä kasvaa syödessä ;)! 21

22 Juliana Premium 8,8 10,9 13,0 + vahvat profiilit + korkeus ja leveys + lukittava pariovet + kynnyksetön oviaukko + lasien ja kennolevyjen listakiinnitys sis. hintaan + Premium-varusteet Juliana Premium entistä kookkaampana ja paremmin varusteltuna Julianan Premium -malleissa on aina hintaan sisältynyt tavallista parempi laatu ja varustelu. Uusissa Premium malleissa on suunnitelussa huomioitu entistä paremmin korkeaa laatua arvostavat asiakkaamme. Nämä mallit ovat myös tavallista korkeampia ja leveämpiä, mikä mahdollistaa kasvihuoneen käytön paremmin myös oleskelutilana. Enemmän laatua Erittäin vahvat osittain koteloidut profiilit tekevät kasvihuoneesta todella vankkarakenteisen ja kestävän. Katemateriaaliksi on saatavana kestävät karkaistut 3 mm turvalasit tai tavallista paremmin lämpöä eristävät 10 mm kennolevyt. Lasien ja levyjen mukana tulee myös Julianan listakiinnitys, mikä viimeistelee kasvihuoneen laadukkaan ilmeen. Premium varustelu Varusteluun sisältyy listakiinnityksen lisäksi riittävä määrä tuuletusluukkuja, joista puolet automaattisesti lämpötilan mukaan aukeavia ja sulkeutuvia, lukolliset pariovet (135 cm) tuulilukituksella, puhdistusta varten avattavat räystäskourun suojat sekä syöksytorvet sadeveden talteenottoon. Värillä tyylikkyyttä Kun haluat pihallesi näyttävän ja ympäristöön kauniisti sulautuvan kasvihuoneen, valitse Premium värillisellä rungolla. Alumiinirunko on saatavana ilman väriä tai antrasiitinharmaaksi pulverimaalattuna. Ovet, luukut, syöksytorvet, räystäskourun suoja, sokkeli ja peitepalat toimitetaan aina mustana. Antrasiitinharmaa on sävyltään: RAL7016. Harjakoriste lisävarusteena Uusi Premium pariovilla alk. 2495,- 22 Kasvihuone on monta elämää

23 Premium 13,0 kennolevyllä, antrasit/musta runkoväri. Alumiini ilman runkoväriä näkyy seuraavilla ja Gardener-mallien sivuilla Vinkki: Saatavana valmis kynnyksetön musta terässokkeli! Juliana Premium Harjakorkeus: 267 cm, räystäskorkeus 172 cm, parisaranovet 140 cm Turvalasilla 10 mm kennolevyllä Musta sokkeli m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote Hinta Tuote Hinta 8,8 296x296 cm 2 P ,00 P88K 2495,00 88P 285,00 10,9 296x368 cm 4 P ,00 P109K 2750,00 109P 315,00 13,0 296x439 cm 4 P ,00 P130K 2950,00 130P 345,00 Antrasiitinharmaa/musta Turvalasilla 10 mm kennolevyllä Musta sokkeli m 2 Lev/Pit Luukut Tuote Hinta Tuote Hinta Tuote Hinta 8,8 296x296 cm 2 PM ,00 PM88K 2950,00 88P 285,00 10,9 296x368 cm 4 PM ,00 PM109K 3350,00 109P 315,00 13,0 296x439 cm 4 PM ,00 PM130K 3650,00 130P 345,00 Harjakoriste kasvihuoneen harjaprofiiliin, musta (lisävaruste, muovia) Tuote Hinta Premium 8,8 malliin KH88 429,00 Premium 10,9 malliin KH ,00 Premium 13,0 malliin KH ,

24 Juliana Premium & Gardener Täynnä upeita yksityiskohtia! Juliana Premium ja Juliana Gardener -mallit ovat täynnä upeita yksityiskohtia. Molempiin mallehin kuuluvat vakiovarusteena tyylikäs listakiinnitys, taittuvat räystäskourun peitelistat, syöksytorvet sadeveden talteen ottoon sekä tuuletusluukulliset ja lukolliset pariovet. UUSI harja Lisävarusteena saatavana esim. upea koristeellinen harjaprofiili sekä automaattiset tuuletusluukun avaajat. Tutustu automaattiavaajiin s. 33. VANHA harja UUSI harja VANHA harja UUSI kulmaprofiili VANHA kulmaprofiili UUSI harja Uusi harjaprofiili UUSI VANHA kulmaprofiili harja Uusi kulmaprofiili UUSI räystäs VANHA kulmaprofiili Uusi räystäsprofiili VANHA räystäs Syöksytorvet sadeveden talteenottoon UUSI kulmaprofiili VANHA kulmaprofiili UUSI räystäs VANHA räystäs UUSI räystäs VANHA räystäs Taittuva räystäskourun peitelista Taittuva räystäskourun peitelista käännettynä 24 Kasvihuone on monta elämää

25 Päätykoriste (tolppa) sisältyy Premium ja Gardener-mallien harjan päähän, harjakoriste harjan päälle saatavana lisävarusteena. Kynnyksetön 12 cm sokkelimalli Listakiinnitys lasille ja kennolevylle Lukkolliset pariovet sis. tuuletusaukon 25

26 Juliana Gardener 16,2 18,8 21,4 + vahvat profiilit + riittävä leveys ja korkeus + lukittava pariovet + kynnyksetön oviaukko + lasien ja levyjen listakiinnitys sis. hintaan + Premium -varustelu Gardener 21,4 kennolevyllä Uusi Juliana Gardener ammattimaiseen harrastukseen Uusi Gradener on kaksivärinen. Uudessa Gardener mallissa hintaan sisältyy Premium-mallin laatu ja varustelu. Mallissa on huomioitu entistä paremmin korkeaa laatua ja suurta sisätilaa arvostavat asiakkaamme. Gardener mallit sopivat paremmin tilaa vaativaan kasvihuoneviljelyyn. Huoneiden leveys (368 cm), kynnyksetön oviaukko ja 135 cm leveät pariovet mahdollistavat vaivattoman kottikärryjen ym. viemisen huoneeseen. Korkeus (287 cm) mahdollistaa myös tasaisemmat lämpötilat ja paremman kasvuilmaston. Enemmän laatua ja hyvä varustelu Erittäin vahvat osittain koteloidut profiilit tekevät kasvihuoneesta todella vankkarakenteisen ja kestävän. Katemateriaaliksi on saatavana kestävät karkaistut 3 mm turvalasit tai tavallista paremmin lämpöä eristävät 10 mm kennolevyt. Lasien ja levyjen mukana tulee myös Julianan listakiinnitys, mikä viimeistelee kasvihuoneen laadukkaan ilmeen. Gardenerin varusteluun listakiinnityksen lisäksi sisältyy riittävä määrä tuuletusluukkuja, joista puolet automaattisesti lämpötilan mukaan aukeavia ja sulkeutuvia, lukolliset pariovet (135 cm) tuulilukituksella, puhdistusta varten avattavat räystäskourun suojat sekä syöksytorvet sadeveden talteenottoon. Värillä tyylikkyyttä Alumiinirunko on saatavana ilman väriä tai antrasiitinharmaaksi pulverimaalattuna. Ovet, luukut, syöksytorvet, räystäskourun suoja, sokkeli ja peitepalat toimitetaan aina mustana. Antrasiitinharmaa RAL7016 väriset Premium-mallien huoneet sivuilla Uusi Juliana Gardener alk. 3950,- 26 Kasvihuone on monta elämää

27 Gardener lasilla Gardener kennolevyllä Tilavat parisaranaovet vakiovarusteena Gardener lasikasvihuone kestävällä turvalasilla. Gardener Harjakorkeus: 287 cm, räystäskorkeus 172 cm, parisaranaovet 140 cm Kattoluukut Turvalasilla 10 mm kennolevyllä Musta sokkeli m 2 Mitat Autom+käsik. Tuote Hinta Tuote Hinta Tuote Hinta 16,2 368x439 cm 2+2 G ,00 G162K 3950,00 162P 395,00 18,8 368x511 cm 3+3 G ,00 G188K 4350,00 188p 425,00 21,4 368x583 cm 4+4 G ,00 G214K 4700,00 214p 455,00 Antrasiitinharmaa/musta runko Kattoluukut Turvalasilla 10 mm kennolevyllä Musta sokkeli m 2 Mitat Autom+käsik. Tuote Hinta Tuote Hinta Tuote Hinta 16,2 368x439 cm 2+2 GM ,00 GM162K 4750,00 162P 395,00 18,8 368x511 cm 3+3 GM ,00 GM188K 5200,00 188p 425,00 21,4 368x583 cm 4+4 GM ,00 GM214K 5650,00 214p 455,00 Vinkki: Taittuvilla kannattimilla varustetut teräslankahyllyt (s. 39) on käännettävissä helposti alas kun kasvit on istutetaan maahan ja tarvitaan lisää kasvutilaa. Harjakoriste kasvihuoneen harjaprofiiliin, musta (lisävaruste, muovia) Tuote Hinta Gardener 16,2 malliin KH ,00 Gardener 18,8 malliin KH ,00 Gardener 21,4 malliin KH ,

28 Juliana Botanica + vahvat ja laadukkaat materiaalit + ovi mahdollinen myös sivuseiniin + lukittava kaksiosainen ovi + automaattiset kattoluukut + useita runkovärejä saatavana Botanica Orangeri malli E valkoinen Juliana Botanica ylellinen kasvihuone Botanica malli A Euroopan johtava kasvihuonevalmistaja on kehittänyt Botanica-malliston, joka on suunnattu laatua, tyyliä ja yksilöllisiä ratkaisuja arvostavalle. Botanica-mallien tilavat ja korkeat kasvihuoneet mahdollistavat myös käytön huvimajana silloin kun ulkona on tuulee tai on muuten vielä kylmä. Botanicamalliston kasvihuoneet ovat lujatekoisia ja sisältävät paremman varustelun. Perusmallien hintaan sisältyy erikoisvarustus; karkaistut 4 mm turvalasit listakiinnityksellä, lukollinen tuuletusluukulla varustettu saranaovi, automaattiset kattoluukut, alumiiniset huoneen väriset syöksytorvet räystäiden molemmissa päissä. Vaihtoehtoisesti lasin tilalle saa 10 mm kennolevyt listakiinnityksellä lisähintaan. Toivomuksesi mukaan Alumiinirunko on saatavana lisähintaan halutulla värillä, valittavana on neljä perusväriä; antrasiitinharmaa, valkoinen, viininpunainen tai vihreä, Erikoistilauksena voi valita myös muita runkovärejä. Oven paikan voi valita tilauksen yhteydessä, lisävarusteena saa ovet myös toiseen päätyyn tai sivuseinään. Erikoisvahvat profiilit Botanica-mallien alumiiniprofiilit, lasit ja kennolevyt ovat tavallista vahvempaa materiaalia. Koska Botanica-mallit valmistetaan yksilöllisinä tilauksen mukaan, kannattaa huomioida myös noin kahden kuukauden toimitusaika. 28 Kasvihuone on monta elämää

29 Botanica malli B Useita eri värivaihtoehtoja 1. Automaattisesti toimivat kattoluukut sisältyvät Botanicavarusteisiin, osa ns. tuplaluukkuja (T) 2. Malleissa B, D ja Orangeri E vakiovarusteena parisaranaovet. 3. Avarassa huoneessa on tilaa myös oleskeluun

30 Botanica Malli A harmaana Botanica muurimalli D punaisena Botanica Orangeri malli E Juliana Botanica malli A - Sisältää tavallisen saranaoven ja automaattiset kattoluukut Leveys 224 cm, korkeus 264/181 cm, oviaukko 70 cm Autom. luukut* Karkaistu 4 mm lasi Värilisä* Lisähinta 10 mm kennolevyistä Terässokkeli Terässokkeli Koristeharja Pituus cm Tuote m 2 T=tupla Hinta tuote+v tuote+k galvanoitu maalattu 299 B67A 6, ,00 900,00 335,00 280,00 425,00 415, B83A 8, , ,00 395,00 315,00 475,00 480, B99A 9,9 2+2T 4750, ,00 495,00 350,00 525,00 540,00 Juliana Botanica malli B - Sisältää parisasanaovet ja automaattiset kattoluukut Leveys 295 cm, korkeus 286/181 cm, parivoet 140 cm 370 B109B 10, , ,00 385,00 400,00 595,00 480, B131B 13, , ,00 420,00 440,00 650,00 575, B173B 17, , ,00 630,00 510,00 755,00 690,00 Juliana Botanica muurimalli D - Sisältää parisasanaovet ja automaattiset kattoluukut Leveys 295 cm, korkeus 286/181 cm (josta muuri 60 cm), parivoet 140 cm 370 B109D 10, , ,00 385,00 EI EI 480, B131D 13, , ,00 420,00 EI EI 575, B173D 17, , ,00 630,00 EI EI 690,00 Juliana Botanica orangeri E - Sisältää parisasanaovet ja automaattiset kattoluukut 370 B215E 21, , ,00 900,00 650,00 770,00 800,00 *Runkovärit : Harmaa RAL 7016, Vihreä RAL 6005, Valkoinen RAL 9016, Viininpunainen RAL 3005 Kattoluukkuihin sisältyy automaattiavaajat, tuplaluukkuihin (T) kaksi avaajaa/luukku. 30 Kasvihuone on monta elämää

31 Kaksi kasvihuonetta tuplaa sadon Meille kasvihuoneet hankittiin, jos nyt ei aivan hetken mielijohteesta, olihan asiasta puhetta ollut, niin aika nopealla päätöksellä kuitenkin. Isäntä surffaili tapansa mukaisesti läppäri vatsan päällä sohvalla ja löysi Kivikankaalta kaksi sopivaa kasvihuonetta ja päätti sitten, että otetaan molemmat, kun ne nyt sopivasti sai. Huoneet pystytettiin keväällä ja samalla innostuimme perustamaan kasvimaan, joten puuhaa on riittänyt. Kasvihuoneissa olemme kasvattaneet kurkkua, erilaisia tomaatteja ja paprikoita, chiliä, vesimelonia ja steviaa. Lisäksi huoneista on keväisin apua taimikasvatuksessa. Kasvihuoneista on riittänyt iloa ja ihastusta, sekä oman perheen keskuudessa, että vieraiden. Satoa on tullut omaan tarpeeseen, säilöttäväksi ja vieraillekin saanut antaa jotain kotiin vietäväksi. Kasvihuoneemme on ollut myös ohjelmanumerona polttareissa; morsiamen tehtävänä oli tunnistaa kasvit ja kerätä ruoka-aineita kasvihuoneista ja kasvimaalta ateriaa varten. Tehtävä ei ollut kovin hankala, morsian kun on ravintolaalan ammattilainen. Mukava taisi kuitenkin olla, koska hän siinä tomaattien ihastelun lomassa totesi: Heidi, sä et oo koskaan tehnyt mua näin onnelliseksi! Onhan tässä puutarhaharrastuksessa ollut paljon pieniä ilon aiheita; ensimmäinen pienen pieni taimi, ensimmäiset raakileet ja myöhemmin kypsät hedelmät, jokapäiväinen paprikavoileipä. Murheitakin; siirrossa katkennut tomaatin varsi, kirppojen ja muurahaisten kasvihuoneiden valloitus. Työtä; istuttamista, kitkemistä, kastelua, sadonkorjuuta ja säilöntää joskus aamusta iltaan. Ja toisinaan, aamuisella puutarhakierroksella tai kun iltaisin istuskelee rauhassa terassilla ja katselee ympärilleen, saattaa olla, ettei se ajatus onnestakaan kovin kaukana ole. Eipä olisi muutama vuosi sitten uskonut, kun ei edes perunan vartta tunnistanut, että joku päivä suuri osa ruoka-aineistamme on itse kasvatettuja. Kauppalaskuunkin tällä on vaikutusta, mutta vielä merkittävämpi ero on ruoan maussa; itse kasvatetut ja tuoreena poimitut hedelmät ja vihannekset on vaan niin paljon maukkaampia, kuin kaupasta ostetut. Kun hankimme kasvihuoneet, eräs tuttumme sanoi meille, että kun on syönyt omia tomaatteja, ei kaupan tomaatit enää kelpaakaan. Ja näinhän siinä on kyllä käynyt. Heidi ja Oke, Röykkä 31

32 Juliana Diamant 7,5 + huvimaja ja kasvihuone yhdessä + korkeus + lukittava 2-osainen ovi + säleikkunat + kennolevykatto + myös vihreällä ja harmaalla alumiinirungolla + myös karkaistulla lasilla Diamant antrasiitinharmaalla rungolla Juliana Diamant puutarhan kruunu Kasvihuone voi olla sekä kaunis että käytännöllinen. Juliana Diamant huonetta käytetään sekä kasvihuoneena, että huvimajana. Huoneessa voi nauttia auringon lämmöstä jo varhain keväällä. Seitsenkulmainen kaunotar Diamant on avara ja viihtyisä oleskelutilana. Sen seinäkorkeus on 180 cm ja harjakorkeus kokonaista 271 cm. 7,5 neliöisellä pinta-alalla on hyvin tilaa sekä kasvattamiseen että oleskeluun. Lasiseinät ja kennolevykatto Diamantin katto on lämpöä eristävää 6 mm kennolevyä ja seinät voi valita 3 mm lasista tai 4 mm turvalasista. 3 mm lasi on kahdessa osassa ja 4 mm lasi on lappeenpituisena täyspitkänä. Lasien ja levyjen kiinnitys viimeistellään listakiinnityksellä. Värillinen pulverimaalattu Diamant antaa puutarhan timantille arvokkaan ilmeen. Diamant-mallissa on kaksi säleikkunaa seinässä, sekä kaksiosainen saranovi, jonka yläosan voi avata tuuletusta varten. Ovessa on lukko ja tuulilukitus vakiovarusteena. Lisävarusteena ovat alumiinisokkeli, automaattiset säleikkunan avaajat ja alumiinihyllyt 4509 tai harmaana Alumiinirungon väri: maalaamaton, vihreä tai harmaa Tässä esitetyt värimallit saattavat poiketa todellisista väreistä. Diamant alk. 1695, Juliana Diamant 3 mm lasilla 4 mm turvalasilla Alumiinisokkeli Runkoväri: Tuote Hinta Tuote Hinta Tuote Hinta Ilman väriä, alum. D ,00 D ,00 75DP 229,00 Antrasiitinharmaa runko DH ,00 DH ,00 75DPH 295, Kasvihuone on monta elämää

33 1. Ovessa on tuulilukitus aukiasennossa. 2. Vakiovarusteena kaksi säleikkunaa, lisävarusteena saatavissa automaattiavaaja. 3. Oven voi jakaa kahteen osaan vapauttamalla yläosassa oleva lukitusvipu. 4. Tuuletusaukolla varustettu lukollinen saranaovi

34 Huvimaja mökkimaisemassa Useana vuonna on rakennettu erilaisia suojia mökin pihalle. Tarkoituksena on ollut suojautua itikoiden lisäksi myös tuulelta ja sateelta. Mikään rakennelmista ei ole oikein toiminut. Tuuli on kaatanut katoksia, sade ja hyttyset tulleet sisään. Viime keväänä alettiin miettiä uusia ratkaisuja. Mökin pihalle haluttiin huvimaja, jossa voisi tuntea olevansa ulkona, mutta kuitenkin suojassa. Järvelle tulisi olla esteetön näköala, ja siksi puurakenteiset huvimajat hylättiin heti. Jotain muuta piti keksiä. Huvimajalta edellytettiin, että siellä pitäisi pystyä ruokailemaan vähintään kahdeksan hengen porukka. Meillä oli jo kahdeksankulmainen pöytä valmiina ja siihen sopivat keveät tuolit. Lisäksi sen pitäisi kestää talvet, sillä purkutöihin syksyllä emme halunneet ryhtyä. Sateelta ja tuulelta suojaavan huvimajan toivoimme jatkavan Suomen lyhyttä kesää. Päädyimme Juliana Diamant huvimajaan, koska se kokonsa puolesta täytti toiveemme. Kesän aikana se on todettu muutenkin toimivaksi. Huvimajassa on vietetty sekä arkisia ruokahetkiä että pidemmän kaavan juhlaillallisia. Tarjoilu on sujunut hyvin huvimajan vieressä olevasta grillistä. Ruokailutilanne on kestänyt usein ruuan valmistamisesta ja kokin kanssa seurustelusta ruokaa ja juomia nauttien pitkälle yöhön saakka. Huvimajassa on myös pelattu korttia, lueskeltu, vilvoiteltu saunan jälkeen tai vain lämmitelty illan jo viilennyttyä huvimajan ulkopuolella. Joskus voi vaan olla ja istua huvimajassa katselemassa järvelle ja nauttia luonnon hiljaisuudesta. Siellä on myös pidetty erilaisia juhlia. Etenkin rapukestit olivat tunnelmalliset lyhtyjen ja kynttilöiden tuodessa valoa syksyiseen iltaan. On mukavaa kokea luonnon voima ympärillä, kun myrsky oikein jyllää, ja nauttia vaikka kahvit taikka lasi viiniä myrskyltä suojassa. Hyttysetkin ovat pysyneet poissa, kun tuuletusaukkoihin laitettiin verkot. Ensi kesänä huvimaja saa sähköt ja hyttysverkon myös oveen. Eeva Pertunmaan mökiltä 34 Kasvihuone on monta elämää

35 Kasvihuoneen tuuletus Juliana-kasvihuoneharrastajalla on mahdollisuus hyödyntää laajaa lisävarustevalikoimaa, joista yksi tärkeimmistä on automaattinen luukun avaaja. Automaattinen luukun avaaja on saavuttanut suuren suosion kasvihuoneharrastajien parissa. On tärkeää huolehtia kasvihuoneen riittävästä ja toimivasta ilmanvaihdosta. Mikäli huoneessa on liian kylmä tai kuuma voivat kasvit huonosti, hyvä ilmanvaihto vähentää kasvitautien ja homeiden esiintymistä. Vinkki! Automaattiavaaja sisältyy myös Start Mix kampanjapakettiin s Ventomax automaattiavaaja Vanhin käytössä oleva malli. Sopii erityisesti lasiluukkuihin. Säleikkuna Kaksi eri leveyttä: 60 cm (4480) ja 70 cm (4470). Ikkunaan on saatavana automaattinen avaaja Sesam (4041). Lisäkattoluukku Juliana kasvihuoneisiin on saatavana kattoluukkuja myös lisävarusteena. Luukut asennetaan huoneen kattossa olevaan lasi- tai kennolevypalaan. Tuotteet: Automaattiset luukun avaajat Tuote Hinta Ventomax, kattoluukkuun ,50 Univent, kennolevykattoluukkuun ja sivuluukkuihin ,50 Sesam säleikkunan avaaja ,50 Varasylinteri Juliana automaattiavaajiin , Univent automaattiavaaja Sopii kaikkiin luukkuihin. Univent-avaajaa voi käyttää myös kevyissä kattoluukuissa ja sivuluukuissa avaajan jousimekanismin ansiosta. Univent-luukun voi myös avata manuaalisesti. Lisätuuletusluukut Tuote Hinta Säleikkuna 700 mm, Compact Plus ja Premium ,00 Säleikkuna 600 mm, Gardener ja Compact ,00 Ylimääräinen kattoluukku, Compact Plus, Compact ,50 Ylimääräinen kattoluukku, Compact ,50 Ylimääräinen kattoluukku, Basic, Solar Grow , Varasylinteri automaattiavaajaan Sopii Juliana-automaattiavaajiin. 35

36 Blumat kastelulaitteet kasvihuoneisiin ja terassille Täysin automaattinen kastelulaite kasvihuoneisiin, siirtola-puutarhoihin, viherhuoneisiin, parvekkeille, ruukkuihin jne. Blumat-kastelusarja toimii myös ilman painevettä; voit valita säiliö- tai painevesiliitännän. Keraamiset anturit reagoivat maan kosteuteen ja ottavat myös huomioon auringon vaikutuksen maaperään, ilman lämpötilan ja kosteuden sekä kasvien kasvun. Ainutlaatuinen toiminta Kun maa on halutun kostea, loppuu kastelu automaattisesti. Venttiilin sulkemishetken voi säätää säätöruuvilla. Katso Blumat demo-video: Kostea kasvualusta Blumat tuoteet Kuiva kasvualusta 10 hyvää syytä valita Blumat: Säästyt päivittäiseltä kastelulta Säästää vettä ja ottaa veden verkosta tai vesiastiasta Kasveille aina oikea määrä sopivan lämpöistä vettä Haluttu kosteus jää anturin muistiin Jokainen anturi toimii kastelusensorina Säädettävissä eri kasveille Voidaan laajentaa 250 tiputtajaan Haaroittamalla mahdollista liittää 2 järjestelmää yhteen Toimii ilman elektronisia ajastimia Helppo asentaa! 36 Kasvihuone on monta elämää

37 Ruukkukastelija kastelee huonekasvit automaattisesti Blumat ruukkukastelijat kaikille kasveille! Ruukkukastelija on nerokas pieni laite, joka kastelee kasvit puolestasi kun olet lomalla ja silloinkin kun olet kotona. Valikoimassamme on kaksi eri kokoista Blumat ruukkukastelijaa sekä Akva-Go, joka kiinnitetään muovipulloon. Akva-Go pullokastelijat Sisältää jatko-osan syväjuurisille kasveille. 2 kpl/pakkaus, tuote IRR05 Ruukkukastelu Tuote Hinta Ruukkukastelija 3 kpl pakkaus ,90 Ruukkukastelija XL isoille kasveille 2 kpl ,50 Akva-Go Kastelulaite pulloliitoksella 2 kpl IRR05 7,90 Kastele keraaminen anturi ja asenna se kasteltuun ruukkuun. Tämän jälkeen laite imee vettä astiasta tarvittaessa. Tuote ja Blumat kastelulaitteet Tuote Hinta Kastelusarja sis. 12 kasteluanturia, säiliöliitin ym. tarvikkeet ,00 Kastelusarja sis. 24 kasteluanturia, säiliöliitin ym. tarvikkeet T 99,90 Kastelusarja sis. 40 kasteluanturia sekä lisäsarja 10 kpl, säiliöliitin ym. tarvikkeet ,00 Kastelusarja sis. 40 kasteluanturia, painevesiliitin ym. tarvikkeet , Jatko-osat ja tarvikkeet Tuote Hinta Blumat Tippusuuttimet 10 kpl + 2 m minitippuletkua ,50 Blumat Kasteluanturi 2 kpl/pakkaus ,90 Blumat Kasteluanturi maxi 2 kpl/pakkaus ,50 Blumat Kasteluletku 10 m rulla ,50 Blumat Sulkuventtiili/hana 8 mm letkuun ,00 Blumat maa-ankkuri 8 mm letkulle 10 kpl/pakkaus ,90 Blumat Mini T-kappaleet 3 kpl+tippu+putki 3 m ,50 Blumat Jatkokappaleet 8 mm putkelle 3 kpl/pakkaus ,50 Blumat L-päätyliitin + T-liitin 2+2 kpl ,50 Blumat L-liitin 8 mm putkelle 3 kpl/pakkaus ,50 Säiliöliitin kastelusarjaan (tuote 31006) ,50 Paineentasain hanaliitäntään (30009, 31013) ,00 Tippuletku 10 m 3 mm silikon, ruskea ,

38 5454 Taittuva hylly Hyllyt ja pöydät kasvihuoneeseen Olipa kasvihuone pieni tai iso, kannattaa kaikesta tilasta ottaa täysi hyöty. Lisävarustevalikoimamme avulla voit rakentaa kasvihuoneesi sisutuksen sellaiseksi, että saat käyttöösi mahdollisimman paljon hylly- ja säilytystilaa, ilman että ne vähentävät työskentelyyn tai kasvatukseen käytettävissä olevaa tilaa. Kaikki Juliana ja BioGreen hyllyt sisältävät tarvikkeet seinäkiinnitystä varten. Pakkauksen mukana tulee kannattimet ja erikoiskantapultit, joiden avulla hyllyt voi kiinnittää vaivattomasti kasvihuoneen seinäprofiilissa olevaan uraan jälkiasennuksena Alumiinihylly 150x15 cm Alumiinihyllyt kannattimilla Varustehyllyksi tai kukkapurkeille. Sopiva Juliana kasvihuoneen profiiliväleihin. Sisältää 3 kpl kannattimia ja erikoiskantaruuvit jälkiasennusta varten. Kaksi kokoa: 4508: 15x150 cm ja 4509: 15x143 cm Teräslankahylly taittuvilla kannattimilla Saatavilla kaksi vaihtoehtoa, vihreäksi maalattu 5452 tai galvanoitua terästä oleva Teräslankahyllyt saatavissa myös kiinteillä kannattimilla (4505 ja 4507). Alumiinipöydät Pöytiä on valikoimassa kolme eri vaihtoa: Parasene työpöytä on valmistettu galvanoidusta teräksestä ja siinä suojaava reunus ja lisäksi käytännöllinen alataso. Julianan alumiinista valmistettuja kaksitasoisia kasvihuonepöytiä on kaksi eri kokoa. Pöytätasot voi asentaa reunat joko ylös- tai alaspäin. 38 Kasvihuone on monta elämää

39 M919 Työpöytä galvanoitua terästä 5454 Taittuva hylly 150x60 cm 5452 Taittuva hylly 120x40 cm Kasvihuonehyllyt Tuote Hinta Teräslankahylly, valkoinen 150 x 25 cm, sis. alumiinikannattimet ,00 Teräslankahylly, valkoinen 150 x 50 cm, sis. alumiinikannattimet ,00 Alumiinihylly 150 x 15 cm, sisältää kannattimet 3 kpl ,00 Alumiinihylly 143 x 15 cm Diamant ym ,00 Alumiinihylly 143 x 15 cm Diamant ym. Antrasiitinharmaa ,50 Taittuva teräslankahylly 120 x 40 cm, vihreä ,00 Taittuva teräslankahylly 150 x 60 cm, galvanoitu teräs ,00 Hyllyn alumiinikannatin 3 kpl, 25 cm, sis ruuvit ,00 Hyllyn alumiinikannatin 3 kpl, 50 cm, sis ruuvit ,00 Kasvihuonepöydät Tuote Hinta Kasvihuoneen työpöytä, kaksi tasoa, 105x41 cm, korkeus 77 cm, galvanoitu teräs M919 79,00 Alumiinipöytä, kaksi tasoa 112x50 cm korkeus 83 cm ,00 Alumiinipöytä, kaksi tasoa 169x50 cm korkeus 83 cm , Teräslankahylly 150x50 cm 4508 Alumiinihylly 150x15 cm 4556 Alumiinipöytä 169x50 cm 4555 Alumiinipöytä 112x50 cm 39

40 Kasvihyllykkö GH04 muovipeitteellä 4 tasoa, 70x49 cm, korkeus 160 cm. Kasvisuoja GH22, mitat 120x184 cm, korkeus 208 cm. Muovikasvihuoneet, kasvisuojat ja lämmöneristys Hyllykkösuojat Kasvihyllykkö ja pienihyllykköhuone ovat edullinen vaihtoehto myös taimikasvatukseen tai lisäeristeeksi kasvihuoneen sisälle keväällä, jolloin taimet ovat vielä pieniä. Huoneiden mukana on tavallista vahvempi uv-suojattu pe muovipeite ja lisävarusteena on saatavana myös paremmin lämpöä eristävä kuplamuovipeite. Lämmöneriste kuplamuovi Kuplamuovilla yltää jopa 45 % lämmönsäästöön. Eristys on helppo kiinnittää kiinnittimillä Rullakoko 1,5x10 m, tuote 4412, kiinnittimet 10 kpl Tuote: 4430 Varjostus ja eristys Kasvihuoneen varjostaminen liialta auringon paahteelta on suositeltavaa. Kasvit viihtyvät ja tuottavat satoa paremmin lämpötilan pysyessä tasaisena. Varjostinpakkaukset sisältävät kiinnikkeet ja teräslangat, joiden avulla voi varjostimet siirtää sivuun tarvittaessa helposti. Kuplamuovi on helppo ja nopeasti asennettava lämmöneriste kasvihuoneen sisälle. Asentaminen käy helposti kasvihuoneen alumiiniprofiiliin kiinnittimillä 4430 ilman työkaluja. Gh-muovikasvihuoneet, hyllyköt, suojat Tuote Hinta Kasvihyllykkö pvc, neljä tasoa GH04 39,90 Kasvisuoja pvc + teräslankahyllyt 2,2 m 2 GH22 69,00 Vihreä varjostuskangas Varjostinkankaita on kahta eri kokoa; 150x250 cm ja 150x350 cm. Sisältää kiinnitystarvikkeet, sopii kaikkiin mallehin. Tuotteet: 4085 ja 4082 Eristyspeitteet ja varapeitteet Tuote Hinta Eristypeite GH04 kasvihyllykköön GH04M 39,00 Varapeite pvc GH04 kasvihyllykköön GH04P 19,00 Eristyspeite GH22 kasvisuojaan GH22M 89,00 Varapeite pvc GH22 kasvisuojaan GH22P 29,00 Lämmöneristys, varjostimet, muovi Tuote Hinta Kuplamuovi 1,5 x 10 m ,00 Varjostuskangas+kiinnikkeet 150 x 250 cm ,00 Varjostuskangas+kiinnikkeet 150 x 350 cm ,00 Kasvihuonemuovi 0,15 MM UV 5,4 x 6,2 m ,50 Kiinnittimet kuplamuoville ja verkoille, 10 kpl ,90 40 Kasvihuone on monta elämää

41 ph259 ph-mittari Mitä kasvihuoneessa tapahtuu? Oikea lämpötila ja kosteus takaavat parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet. Suomen kesään mahtuu monenlaisia säitä. Keväällä saattavat hallayöt yllättää, liika kosteus taas voi tuoda mukanaan homeet tai kuivuus kasvihuoneessa pysäyttää kasvien kasvun. Tarjoamme laajan valikoiman puutarhamittareita, joilla voit valvoa tarvittaessa kasvihuoneesi kasvuolosuhteita. Mittareiden avulla voit hoitaa kasvihuonettasi niin että parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet saavutetaan! ph ja maaperä Hankittaessa kasveja puutarhaan, on hyödyllistä tietää että maa-aineksen ph on oikealla tasolla. Maaperän ph voi olla erilainen puutarhan eri osissa ja siksi onkin syytä testata arvot jokaisessa paikassa mihin kasveja on tarkoitus istuttaa. Kasvihuone- ja puutarhamittarit Tuote Hinta ph testipakkaus, 30 testiä ph257 10,50 Maaperän ravinnetestipakkaus 4x10 testiä ph258 19,00 ph mittari ph259 16,90 Maalämpömittari, metallia 50 cm ,90 Min/max lämpömittari viisarinäyttö, Juliana ,50 Min/Max lämpö ja kosteusmittari, digitaalinen c ,00 Digitaalinen min/max lämpö- ja kosteusmittari Tuote: 4358 Ravinnetestipakkaus Valmis testipakkaus sisältää kaikki tarvittavat välineet ph, N, P ja K ravinteiden testaamiseen. Tuote: ph258 helppokäyttöinen 10 testiä/ravinne ph-testipakkaus Pakkaus sisältää kaikki tarvittavat välineet ph-arvojen useampaan testiin. Mukana selkeät käyttöohjeet. Tuote: ph257 Helppokäyttöinen ja tarkka Riittää noin 30 testiin Maalämpömittari Metallia. Tuote: 4351 Min/max-mittari Muistaa minimi ja maksimi lämpöarvot.tuote:

KAMPANJA ESITE KASVIHUONEET. Altan alk. Universal 8,3. Popular alk. 339,- 899,- 399,- Sivulla 2 Sivulla 3 Sivulla 6

KAMPANJA ESITE KASVIHUONEET. Altan alk. Universal 8,3. Popular alk. 339,- 899,- 399,- Sivulla 2 Sivulla 3 Sivulla 6 KAMPANJA ESITE KASVIHUONEET Popular alk. 399,- Universal 8,3 899,- Altan alk. 339,- Sivulla 2 Sivulla 3 Sivulla 6 Halls Popular mallien alumiinirungot saatavana myös tummanvihreänä ja mustana Halls Popular

Lisätiedot

Kasvihuoneet ja tarvikkeet 2014. Kasvihuone on monta elämää. Tilaa myös kasvihuonekuvasto 2014!

Kasvihuoneet ja tarvikkeet 2014. Kasvihuone on monta elämää. Tilaa myös kasvihuonekuvasto 2014! Kasvihuoneet ja tarvikkeet 2014 Kasvihuone on monta elämää Tilaa myös kasvihuonekuvasto 2014! Talvitarjoukset 2014 Talvitarjouksia Kevät tulee! Tarjoamme sinulle kasvihuoneet ja tarvikkeet edullisesti

Lisätiedot

R204L. 211cm. 155cm. 298cm 232cm

R204L. 211cm. 155cm. 298cm 232cm R204L 211cm 155cm 298cm 232cm ACD Piccolo Harjakorkeus: 221 cm, räystäskorkeus 179 cm, liukuovi 70 cm. Integroitu sokkeli. Koko Pohjamitat Runkoväri 4 mm turvalasilla m 2 Leveys x pituus Kattoluukut 3,6

Lisätiedot

Kasvihuoneet ja tarvikkeet 2015

Kasvihuoneet ja tarvikkeet 2015 Kasvihuoneet ja tarvikkeet 2015 Kivikangas Oy on 1981 perustettu perheyritys Kivikangas on maahantuonut ja markkinoinut kasvihuoneita Suomessa jo yli 30 vuotta. Varastovalikoimassamme on yli 80 erilaista

Lisätiedot

Juliana Compact Plus 8,3 m Juliana Compact Plus, 8 3 m Juliana Compact Plus 10,2 m Juliana Compact Plus 12,1 m

Juliana Compact Plus 8,3 m Juliana Compact Plus, 8 3 m Juliana Compact Plus 10,2 m Juliana Compact Plus 12,1 m 2009/02 Automaatiavaajanasennuskatoluukkuun Mikälikatoluukkuunontilatuautomaatinenkatoluukunavaaja,jätetäänkäsikäyttöisenluukunavaajanosatasentamata. Automaatiavaajaanmukanatuleeruuvitja vastalevyt,joilaavaajapuristetaanprofilin

Lisätiedot

KASVIHUONEET JA TARVIKKEET

KASVIHUONEET JA TARVIKKEET KASVIHUONEET JA TARVIKKEET Juliana kasvihuoneet Yleistä Compact 5,0-8,2 m² Premium 8,8-13,0 m² Premium muurilla 13,0 m² Gardener 16,2-21,4 m² Oasis 8,8-13,5 m² Grand Oasis 13,0 m² Grand Oasis muurilla

Lisätiedot

KASVIHUONEET & tarvikkeet

KASVIHUONEET & tarvikkeet KASVIHUONEET & tarvikkeet Juliana-kasvihuoneet s. 4-19 Yleistä s. 4-5 Compact s. 6-7 Premium s. 8-9 Gardener s. 10-11 Veranda s. 12-13 Oranger s. 14-15 Oasis s. 16-17 Junior s. 18-19 Growhouse-kasvihuoneet

Lisätiedot

Nauti itsekasvatetuista vihanneksista ympäri vuoden!

Nauti itsekasvatetuista vihanneksista ympäri vuoden! Nauti itsekasvatetuista vihanneksista ympäri vuoden! Luminum Green -tuotteilla omaa satoa Helposti Hyödynnä kaupan ruukkuyrttien ja -salaattien tarjonta ja jatkokasvata lisäsatoa Luminum Green -tuoteperheen

Lisätiedot

Kasvata hyötypuutarhassa. ympäri vuoden! Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5021 www.luminum.fi

Kasvata hyötypuutarhassa. ympäri vuoden! Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5021 www.luminum.fi Kasvata hyötypuutarhassa ympäri vuoden! Luminum Green -tuotteilla omaa satoa Helposti Hyödynnä kaupan ruukkuyrttien ja -salaattien tarjonta ja jatkokasvata lisäsatoa Luminum Green -tuoteperheen avulla.

Lisätiedot

Crawford Smart 42. Hintatietoiset ratkaisut. Crawford Smart 42, malli Trend kuosi Brilliant, väri valkoinen (RAL 9016)

Crawford Smart 42. Hintatietoiset ratkaisut. Crawford Smart 42, malli Trend kuosi Brilliant, väri valkoinen (RAL 9016) Crawford Smart 42 Hintatietoiset ratkaisut Crawford Smart 42, malli Trend kuosi Brilliant, väri valkoinen (RAL 9016) Crawford Smart 42 - hintatietoinen Sisältä ja ulkoa Crawford Smart 42 on autotallinovi,

Lisätiedot

SCHATTELLO - KOLMIO 4x4x4m & 6x6x6m

SCHATTELLO - KOLMIO 4x4x4m & 6x6x6m SCHATTELLO - KOLMIO 4x4x4m & 6x6x6m Tyyli Aurinkovarjo ammattikäyttöön mekanismina vinssinkampi. Suosituin aurinkovarjomallisto, joka on suunniteltu erityisesti ravintoloihin, kahviloihin ja hotellien

Lisätiedot

SCHATTELLO - SUORAKAIDE 2x4m -> 4x6m

SCHATTELLO - SUORAKAIDE 2x4m -> 4x6m SCHATTELLO - SUORAKAIDE 2x4m -> 4x6m Tyyli Aurinkovarjo ammattikäyttöön mekanismina vinssinkampi. Suosituin aurinkovarjomallisto, joka on suunniteltu erityisesti ravintoloihin, kahviloihin ja hotellien

Lisätiedot

SCHATTELLO - NELIÖ 3m -> 5m

SCHATTELLO - NELIÖ 3m -> 5m SCHATTELLO - NELIÖ 3m -> 5m Tyyli Aurinkovarjo ammattikäyttöön mekanismina vinssinkampi. Suosituin aurinkovarjomallisto, joka on suunniteltu erityisesti ravintoloihin, kahviloihin ja hotellien terasseille

Lisätiedot

Premium 8.3-10.2-12.1 Kokoamisohjeet

Premium 8.3-10.2-12.1 Kokoamisohjeet 210809 Premium 8.3-10.2-12.1 Kokoamisohjeet Lue tämä ennen kokoamisen aloittamista Arvoisa asiakas. Onnittelut JULIANA-kasvihuoneen hankinnan johdosta. Toivomme siitä olevan teille vielä paljon iloa ja

Lisätiedot

ALBATROS - NELIÖ 3,5x3,5m -> 7x7m

ALBATROS - NELIÖ 3,5x3,5m -> 7x7m ALBATROS - NELIÖ 3,53,5m -> 77m Tyyli Aurinkovarjo ammattikäyttöön mekanismina vinssinkampi. Suosituin aurinkovarjomallisto, joka on suunniteltu erityisesti ravintoloihin, kahviloihin ja hotellien terasseille

Lisätiedot

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

Hyönteisverkko. Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin

Hyönteisverkko. Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin Hyönteisverkko Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin Allergiaystävällinen verkko Onko sinulla tai jollakin perheesi jäsenellä allergioita? Luxaflex hyönteisverkko on tässä tapauksessa hyvä valinta. Olemme

Lisätiedot

ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt

ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt Auringolta suojautuminen on tärkeä osa asumista sekä nykyaikaista rakentamista. Ulkotiloissa viilentävällä varjolla on tärkeä rooli paitsi viihtyisyyden myös terveytesi kannalta.

Lisätiedot

IKKUNAN RAKENNE. Ikkunamalli F (innovatiivinen lasielementti) Ikkunamalli C (kattokupu)

IKKUNAN RAKENNE. Ikkunamalli F (innovatiivinen lasielementti) Ikkunamalli C (kattokupu) kutsu valo sisään TASAKATTOIKKUNAT Luonnollisen valaistuksen edut rakennuksissa ovat kiistattomat, mutta rakennusten keskellä sijaitseviin huonetiloihin ei ole mahdollista asentaa ikkunoita ulkoseinään.

Lisätiedot

SCHATTELLO - LEIKKIKENTTÄ PYÖREÄ - 5m

SCHATTELLO - LEIKKIKENTTÄ PYÖREÄ - 5m SCHATTELLO - LEIKKIKENTTÄ PYÖREÄ - 5m Erikoismalli: Aurinkovarjo lasten leikkipaikoille Ø 5 m Värikäs, kuviollinen kangas koostuu erilaisista, sattumanvaraisesti valituista palasista. Jokainen aurinkovarjo

Lisätiedot

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä.

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä. Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä.

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä. Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ruukun Suojus HORTUS Urban Gardening - Flowerpots HORTUS Flowerboxes... 13

SISÄLLYSLUETTELO. Ruukun Suojus HORTUS Urban Gardening - Flowerpots HORTUS Flowerboxes... 13 SISÄLLYSLUETTELO Pienoiskasvihuone... Hortus Kasvihuone, 70 x 70 x 35/50 cm... Hortus Kasvihuone, 69 x 49 x 28 cm... Hortus Kasvihuone, 43 x 73 x 95 cm... 2 Hortus Pienoiskasvihuone kasvilavalle, 87 x

Lisätiedot

Modernit ikkunat ja ovet

Modernit ikkunat ja ovet Modernit ikkunat ja ovet Kippi- ja liukuikkunat Ranskalaiset ikkunat Kiinteät ikkunat ja lasiseinät Liuku- ja pariovet Ulko- ja parvekeovet 1 Uudenlaista tila-ajattelua Edistyksellinen Iccuna muuttaa suomalaisten

Lisätiedot

Timgrei Oy Konalankuja 2 00390 Helsinki. Puh. (09) 548 6477 Fax (09) 548 6251 e-mail timgrei@timgrei.fi www.timgrei.fi

Timgrei Oy Konalankuja 2 00390 Helsinki. Puh. (09) 548 6477 Fax (09) 548 6251 e-mail timgrei@timgrei.fi www.timgrei.fi ALUMIINIPROFIILIT 7.5.2012 Timgrei Oy Konalankuja 2 00390 Helsinki Puh. (09) 548 6477 Fax (09) 548 6251 e-mail timgrei@timgrei.fi www.timgrei.fi SISÄLLYSLUETTELO LIUKULASIPROFIILIT+TARVIKKEET 4 PEILIPROFIILIT

Lisätiedot

Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Tumman harmaa kalvolasi s. 44

Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Tumman harmaa kalvolasi s. 44 Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Tumman harmaa kalvolasi s. 44 36 37 Ovet: Merlin s. 43 Profiili: Hopea s. 43 Kuosi: Kirkas peili & tumman harmaa kalvolasi s. 44 38 39 Ovet: Kalusteliukuovi

Lisätiedot

BLUMAT-TIPPUKASTELUJÄRJESTELMÄ

BLUMAT-TIPPUKASTELUJÄRJESTELMÄ BLUMAT-TIPPUKASTELUJÄRJESTELMÄ KUINKA TIPPU-BLUMAT-JÄRJESTELMÄ TOIMII Tippu-Blumat koostuu keraamisesta anturista ja kastelusuuttimesta.anturin sisällä on kalvo, joka aukeaa ja sulkeutuu alipaineen vaikutuksesta.

Lisätiedot

SCHATTELLO - ECCENTRIC 3x3m, 2x4m & 3x4m

SCHATTELLO - ECCENTRIC 3x3m, 2x4m & 3x4m SCHATTELLO - ECCENTRIC 3x3m, 2x4m & 3x4m Tyyli Aurinkovarjo ammattikäyttöön mekanismina vinssinkampi. Suosituin aurinkovarjomallisto, joka on suunniteltu erityisesti ravintoloihin, kahviloihin ja hotellien

Lisätiedot

L i u k u o v i k a a p i s t o t

L i u k u o v i k a a p i s t o t Liukuovikaapistot Smart on Tank Indoorin ratkaisu kodin säilytysongelmiin. Suunnittelimme räätälöitävien säilytysjärjestelmien malliston joka sopii kaikkiin tiloihin. Kapeammat kaksioviset tai leveämmäksi

Lisätiedot

Terassimarkiisi suuriin kattauksiin. Ihanteellinen markiisi mm. ravintoloiden terasseille. Markiisin viimeistelty kokonaisuus sisältää kahteen

Terassimarkiisi suuriin kattauksiin. Ihanteellinen markiisi mm. ravintoloiden terasseille. Markiisin viimeistelty kokonaisuus sisältää kahteen Terassimarkiisi suuriin kattauksiin. Ihanteellinen markiisi mm. ravintoloiden terasseille. Markiisin viimeistelty kokonaisuus sisältää kahteen suuntaan aukeavat kankaat sekä runkokehikon tolppineen. Yhdellä

Lisätiedot

280406 c a r p o r t K O K O A M I S O H J E

280406 c a r p o r t K O K O A M I S O H J E 280406 carport KOKOAMISOHJE Arvoisa asiakas. Onnittelut JULIANA- putoamaan suuria lumimassoja esim. katoilta kasvihuoneen hankinnan johdosta. Toivomme tai puista siitä olevan teille vielä paljon iloa.

Lisätiedot

OVET SAUNAN LASISEINÄT SAUNAN LASIOVET LASIVÄLIOVET LASILIUKUOVET

OVET SAUNAN LASISEINÄT SAUNAN LASIOVET LASIVÄLIOVET LASILIUKUOVET OVET SAUNAN LASISEINÄT SAUNAN LASIOVET LASIVÄLIOVET LASILIUKUOVET VIHTAOVET OY PL44 90401 OULU Puhelin 0290 092 515 tilaus@vihtaovet.fi www.vihtaovet.fi TERVETULOA TUTUSTUMAAN SUOMALAISEEN VIHTA TUOTEPERHEESEEN.

Lisätiedot

IDO Showerama -suihkukaapit UUTUUS. IDO Showerama 8-5. Tuotteet Suihkut 93. Suunnittelija Dan Sevaldson / Hareide Design

IDO Showerama -suihkukaapit UUTUUS. IDO Showerama 8-5. Tuotteet Suihkut 93. Suunnittelija Dan Sevaldson / Hareide Design Tuotteet Suihkut 93 IDO Showerama -suihkukaapit IDO Showerama 8-5 Suunnittelija Dan Sevaldson / Hareide Design IDO Showerama -suihkukaappi sai uuden, modernin ilmeen ja koko joukon uusia ominaisuuksia.

Lisätiedot

BOKNÄS SCANDIC. Boknäs Scandic. Moduuleista koottu Boknäs Scandic -kaluste muuntuu ja kasvaa tarpeiden mukaan ylöspäin ja sivuille.

BOKNÄS SCANDIC. Boknäs Scandic. Moduuleista koottu Boknäs Scandic -kaluste muuntuu ja kasvaa tarpeiden mukaan ylöspäin ja sivuille. Boknäs Scandic Moduuleista koottu Boknäs Scandic -kaluste muuntuu ja kasvaa tarpeiden mukaan ylöspäin ja sivuille. VIIMEISTELE YLÄSOKKELILLA Yläsokkelin värin voi valita 7 eri vaihtoehdosta. Jos laitat

Lisätiedot

Crawford Superior 42. Optimaaliset ratkaisut. Crawford Superior 42, malli Style, väri valkoinen (RAL 9016)

Crawford Superior 42. Optimaaliset ratkaisut. Crawford Superior 42, malli Style, väri valkoinen (RAL 9016) Crawford Superior 42 Optimaaliset ratkaisut Crawford Superior 42, malli Style, väri valkoinen (RAL 9016) Crawford Superior 42 - Kauko-ohjattavaa laatua Hinta-laatusuhteeltaan markkinoiden paras ratkaisu

Lisätiedot

Täydellinen aurinkosuoja terassille

Täydellinen aurinkosuoja terassille Täydellinen aurinkosuoja terassille Kaikille on tuttu tilanne, jolloin tulisi nauttia kesästä mutta ainut toiveesi on päästä varjoon. Sateen yllättäessä on taas pakko vetäytyä sisätiloihin. Satoi tai paistoi,

Lisätiedot

DeLaval tuuliverhot ja hormit Luonnollisen ilmanvaihdon ratkaisut

DeLaval tuuliverhot ja hormit Luonnollisen ilmanvaihdon ratkaisut DeLaval tuuliverhot ja hormit Luonnollisen ilmanvaihdon ratkaisut Tuuliverhoseinät - vaihtoehto ilmanvaihtoon lypsy-ja lihakarjatiloilla DeLaval laskostuva tuuliverho CTD DeLaval ylhäältä avautuva tuuliverho

Lisätiedot

Toteuta unelmiesi laituri!

Toteuta unelmiesi laituri! Toteuta unelmiesi laituri! UKM-ponttonit UKM-valmislaituri UK-Muovi Oy www.ukmuovi.fi Kestävä. Vakaa. Kantava. Toimiva. Nopea asentaa. Siisti. Tyylikäs. UKM-laituri Yhdistele laituri vaivattomasti valmiista

Lisätiedot

Kompostoivat käymälät. BAT Systems Oy Internetsivut: www.batsystems.fi Puhelin: 010 320 4490 Sähköposti: info@batsystems.fi

Kompostoivat käymälät. BAT Systems Oy Internetsivut: www.batsystems.fi Puhelin: 010 320 4490 Sähköposti: info@batsystems.fi Kompostoivat käymälät MULLIS EDUT JA MAHDOLLISUUDET MULLIS EDUT Valmistettu ruostumattomasta teräksestä Säiliön suuri tilavuus Säiliö piilossa lattian alla Saatavissa useita malleja ja kokoja Saatavissa

Lisätiedot

Kattava valikoima sähkölämmitystuotteita HYVÄÄ SYYTÄ VALITA LVI SÄHKÖLÄMMITYS

Kattava valikoima sähkölämmitystuotteita HYVÄÄ SYYTÄ VALITA LVI SÄHKÖLÄMMITYS Kattava valikoima sähkölämmitystuotteita 10 HYVÄÄ SYYTÄ VALITA LVI SÄHKÖLÄMMITYS 1 1. TURVALLINEN 2. HUOLETON LVI lämmittimet ovat suljetun rakenteensa ansiosta lapsija paloturvallisia. Lämmittimien ja

Lisätiedot

LOISTE. Suunnittelijan sanoin;

LOISTE. Suunnittelijan sanoin; LKALUSTE LOISTE Suunnittelijan sanoin; Uutta Loiste-kalustemallistoa suunniteltaessa lähtökohtanani oli luoda mallisto, joka taipuu niin pieneen kuin suurempaankin kylpyhuoneeseen. Mallisto koostuu erikokoisista

Lisätiedot

Arctic Finland House Ideapark, Lempäälä - Finland puh. 010 4201 230 www.arcticfinland.com

Arctic Finland House Ideapark, Lempäälä - Finland puh. 010 4201 230 www.arcticfinland.com Arctic Finland House Ideapark, Lempäälä - Finland puh. 010 4201 230 www.arcticfinland.com PALUU JUURILLE Kartiomaisten asumusten historia ulottuu tuhansien vuosien päähän pohjoisille alueille jossa alkuperäiskansojen

Lisätiedot

Flexi buffet-linjastot

Flexi buffet-linjastot Flexi buffet-linjastot electrolux Flexi system 3 Uudet Flexi buffet-linjastot: joustavat ratkaisut aamiaisesta illalliseen Kahvilat ja ravintolat: Ihanteellinen ratkaisu ympäristöihin, joissa vaaditaan

Lisätiedot

TULISIJAT. Nautinnollisiin hetkiin

TULISIJAT. Nautinnollisiin hetkiin TULISIJAT Nautinnollisiin hetkiin NOVELTY TAKKA KOTA Novelty takan moderni ja hillitty design sopii moneen tilaan. Novelty takka luovuttaa lämmön nopeasti. Takan päällä olevassa vuolukivilaatassa on reikiä

Lisätiedot

Saunan lasiovet lasiväliovet Lasiliukuovet saunan lasiseinät suihkuseinät suihkukulmat puuovet

Saunan lasiovet lasiväliovet Lasiliukuovet saunan lasiseinät suihkuseinät suihkukulmat puuovet Saunan lasiovet lasiväliovet Lasiliukuovet saunan lasiseinät suihkuseinät suihkukulmat puuovet Tuotekuvasto Tervetuloa tutustumaan Suomalaiseen VIHTAOvet tuoteperheeseen. VIHTAOVET- tuotteiden avulla rakennat

Lisätiedot

Kostean tilan vedenkestävät avaukset

Kostean tilan vedenkestävät avaukset Kostean tilan vedenkestävät avaukset Valoisat ratkaisut kodin kaikkiin kosteisiin tiloihin. FP-Tuotteiden laajasta valikoimasta löydät oikeanlaiset ovet ja seinät kodin märkätiloihin. Ne suojaavat, avartavat

Lisätiedot

Cover lasitusjärjestelmät parvekkeille ja terasseille Cover-lasitusjärjestelmät parvekkeille ja terasseille - laajentaa parvekkeesi ja terassisi käyttömahdollisuuksia säästä riippumatta - suojaa melulta,

Lisätiedot

RT 38529. Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy

RT 38529. Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy Tuotetieto kesäkuu 2014 voimassa 31.7.2016 asti 1 (6) RT 38529 176.16 Talo 2000 275.16 Talo 90 X51 SfB D85 Hoito- ja huoltokoodi Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy Flaaming Oy on Suomen johtavia

Lisätiedot

Alumiinirungon/Eristyskatto

Alumiinirungon/Eristyskatto 7970FI Alumiinirungon/Eristyskatto Kattolipan runko 8 Willab Garden 2016.05 3 2 4 TÄRKEÄÄ! Lue asennusohjeet läpi ennen kuin aloitat asentamisen! Jos ohjeita ei noudateta, elementti ei toimi parhaalla

Lisätiedot

Näin asennat. SUKA90S suihkukaapin:

Näin asennat. SUKA90S suihkukaapin: Näin asennat SUKA90S suihkukaapin: Huomioithan että tuote on ehjä. kokoamisessa tarvittavia osia ei joudu pakkauksen mukana roskiin. tuotteen lasiosat on huolellisesti suojattava kokoamisen yhteydessä.

Lisätiedot

OIKEA LÄMPÖ OIKEAAN PAIKKAAN

OIKEA LÄMPÖ OIKEAAN PAIKKAAN PURMO Rettig Lämpö Oy PL 16, Tupakankatu 68601 Pietarsaari, Suomi info@purmo.fi, www.purmo.fi Asiakirja on laadittu mahdollisimman huolellisesti. Sitä ei saa toisintaa edes osittain ilman Rettig ICC:n

Lisätiedot

Varjoa ja suojaa ulkopuolisille terasseille ja ruokailualueille

Varjoa ja suojaa ulkopuolisille terasseille ja ruokailualueille Varjoa ja suojaa ulkopuolisille terasseille ja ruokailualueille Luo ympäristöösi hyvinvointia edistävä keidas Apollo Xline terassimarkiisilla. Talvipuutarha on jokaisen talon helmi;. keidas ihmisille,

Lisätiedot

ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET

ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET VALITTU LÄMPÖTILA ON HELPPO NÄHDÄ Selkeästä näytöstä näet helposti asetetun lämpötilan. Voit nostaa tai alentaa lämpöä patterin päädyssä olevilla plus- ja miinuspainikkeilla.

Lisätiedot

Delux vasikkatalon sivuovi asennusosineen Ei sovi Pro II ja Deluxe II malleihin

Delux vasikkatalon sivuovi asennusosineen Ei sovi Pro II ja Deluxe II malleihin Tarvikkeet 10 litran tukeva muovisanko Saatavissa mustana ja valkoisena. Kahden sangon pidike vasikkataloon Pulverimaalattu ruostumisen estämiseksi. Sopii Deluxe ja Deluxe II mallin vasikkataloon. Yhden

Lisätiedot

Liukuovivalikoiman profiilit ja ovimallit Magia

Liukuovivalikoiman profiilit ja ovimallit Magia Liukuovivalikoiman profiilit ja ovimallit Magia Magiassa on teräsprofiilit ja samanväriset teräskiskot. Oven vedin osana profiilia. Oven mukana tulee yläkiskoon asennettava oven paikoitin. Valkoinen Hopea

Lisätiedot

Markkinajohtaja lemmikkieläinporteissa! Tuotekuvasto

Markkinajohtaja lemmikkieläinporteissa! Tuotekuvasto TM Markkinajohtaja lemmikkieläinporteissa! 2014 Tuotekuvasto TM Carlson Pet Products perustettiin kun me lemmikeillemme omistautuneet harrastajat huomasimme, että lemmikkiportteja ei ole olemassa. Ihmiset

Lisätiedot

SÄHKÖTERASSILÄMMITTIMET

SÄHKÖTERASSILÄMMITTIMET TERASSILÄMMITTIMET 2016-2017 SÄHKÖTERASSILÄMMITTIMET REBEL HANG TERASSILÄMMITIN Kattoon asennettava helppokäyttöinen terassilämmitin! Lämmitin on ihanteellinen lämmönlähde pöytäryhmän päälle katetuille

Lisätiedot

L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T

L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T TUOTE-ESITE 2014 Alumiinikynnykset Matalat alumiiniset kynnykset on helppo ylittää pyörätuolilla tai rollaattorilla, kokonaiskorkeus on 6 mm. Alumiiniset kynnykset ovat

Lisätiedot

Taiteoven uudet avaukset. Tutustu koko mallistoomme! diana TURVALLISUUTTA.

Taiteoven uudet avaukset. Tutustu koko mallistoomme! diana TURVALLISUUTTA. Taiteoven uudet avaukset Tutustu koko mallistoomme! Diplomat on nyt uusi Diana!! Uusi upea Kartano. T I L A A. T Y Y L I Ä. TURVALLISUUTTA. diana Uusia ideoita tilanjakamiseen ja sisustukseen Ohessa FP-Tuotteet

Lisätiedot

KESÄKALUSTE- KUVASTO 2015 KOTI-SIILISTÄ SUURIN KESÄKALUSTEVALIKOIMA

KESÄKALUSTE- KUVASTO 2015 KOTI-SIILISTÄ SUURIN KESÄKALUSTEVALIKOIMA KESÄKALUSTE- KUVASTO 2015 KOTI-SIILISTÄ SUURIN KESÄKALUSTEVALIKOIMA ALE -30% VÄHINTÄÄN Ei koske kotimaisia keinuja SÄÄNKESTÄVÄ SICILIA sohvaryhmäsetti - Sohva Leveys 184 cm / Tuoli 75 cm / Pöytä 150x70

Lisätiedot

Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin 40VUODEN KOKEMUKSELLA TAMPEREEN TEHTAALTA

Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin 40VUODEN KOKEMUKSELLA TAMPEREEN TEHTAALTA Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin KOKEMUKSELLA TAMPEREEN 40VUODEN TEHTAALTA T I L A A. T Y Y L I Ä. T U R V A L L I S U U T T A. M I T T O J E S I M U K A A N Anna valon liukua tilaan Kiinteä sivulasi

Lisätiedot

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Kestävä, tyylikäs ja monipuolinen Keep it simple Komposiittipuu KINDWOOD Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Ihanteellinen valinta ulkokäyttöön patioihin, terasseihin, laitureihin sekä moniin

Lisätiedot

ALUMIININLUJAA SUOMALAISTA KÄSITYÖTÄ LAITURIT LASITERASSIT VENETELAKAT JA -RANTURIT MUUT TUOTTEET. Alumiinirunkoiset ESA-tuotteet

ALUMIININLUJAA SUOMALAISTA KÄSITYÖTÄ LAITURIT LASITERASSIT VENETELAKAT JA -RANTURIT MUUT TUOTTEET. Alumiinirunkoiset ESA-tuotteet ALUMIININLUJAA SUOMALAISTA KÄSITYÖTÄ Alumiinirunkoiset ESA-tuotteet LAITURIT LASITERASSIT VENETELAKAT JA -RANTURIT MUUT TUOTTEET Puh. 050 517 4702 / info@esalaiturit.fi / www.esatuotteet.fi LAITURIT Tyylikkäät

Lisätiedot

SUIHKUTILAT. Suihkuseinät Suihkunurkat Tilanjakajat. VIHTAOVET OY PL 44, 90401 OULU 029 0092 515 tilaus@vihtaovet.fi www.vihtaovet.

SUIHKUTILAT. Suihkuseinät Suihkunurkat Tilanjakajat. VIHTAOVET OY PL 44, 90401 OULU 029 0092 515 tilaus@vihtaovet.fi www.vihtaovet. SUIHKUTILAT Suihkuseinät Suihkunurkat Tilanjakajat VIHTAOVET OY PL 44, 90401 OULU 029 0092 515 tilaus@vihtaovet.fi www.vihtaovet.fi Suihkutilakalusteet VIHTA suihkutilakalusteilla lisäät avaruutta ja raikkautta

Lisätiedot

Ekoteemat Murcu-- näy-elyssä

Ekoteemat Murcu-- näy-elyssä 1 2 Ekoteemat Murcu-- näy-elyssä 1 Auringon vaihtelevaa korkeu-a taivaalla on harki-u tarkas;. Kesällä aurinko paistaa korkealta ja pitkät räystäät varjostavat sisä;loja. Talvella aurinko paistaa matalalta

Lisätiedot

PANELTIM PANEELIT. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm. 50 mm

PANELTIM PANEELIT. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm. 50 mm PANELTIM PANEELIT 51 mm mm 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm 100 10 kg/m2 11 kg/m2 13 kg/m2 14 kg/m2-20 /+80 C -40 /+60 C Paneltim paneelit ovat valmistettu polypropeenista (PP

Lisätiedot

Tutustu IDO SHOWERAMA -mallistoon

Tutustu IDO SHOWERAMA -mallistoon Tutustu IDO SHOWERAMA -mallistoon Valitse oma suosikkisi 537 vaihtoehdosta Vedinvaihtoehtoja on kaksi - kromi ja harjattu teräs. Molemmat kestävät sekä kosteutta että kulutusta. Suihku on arjen ylellisyyttä.

Lisätiedot

Teollisuushyllyt ja -kaapit. Tavaralle kuin tavaralle oma paikka. Työvälineiden ikä pitenee. Sovella-säilytysjärjestelmä on monipuolisesti muunneltava

Teollisuushyllyt ja -kaapit. Tavaralle kuin tavaralle oma paikka. Työvälineiden ikä pitenee. Sovella-säilytysjärjestelmä on monipuolisesti muunneltava Tavaralle kuin tavaralle oma paikka Erilaiset hyllyt ja kaapit ovat tarpeen, jotta järjestys säilyy työpaikalla. Valikoimamme on runsas ja monipuolinen, joten esittelemme tällä aukeamalla tuoteperheet

Lisätiedot

Elämäsi helpoin komerohankinta Smart. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Smart.

Elämäsi helpoin komerohankinta Smart. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Smart. K A I K E N V O I T E H D Ä F I K S U M M I N L i u k u o v i k a a p i s t o t 1 Elämäsi helpoin komerohankinta Smart Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta

Lisätiedot

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ...

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ... KAUNIS KYLPYHUONE...... Kaytannollinen Silvia Moderni Swing Perinteinen Europa Europa Vaativankin kylpyhuonekalustajan tarpeet täyttävä kokonaisuus. Kalusteet on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista.

Lisätiedot

Uuden sukupolven tulisijat Linnatuli-takkamallisto 2009

Uuden sukupolven tulisijat Linnatuli-takkamallisto 2009 Uuden sukupolven tulisijat Linnatuli-takkamallisto 2009 www.linnatuli.fi Linnatuli helppo, kestävä ja tyylikäs tulisija Modernista perinteiseen Juhana Laatta: Ruoko pähkinänruskea viivapinta Luukku: Antiikkikupari

Lisätiedot

Sitä kylmää mitä tarvitaan

Sitä kylmää mitä tarvitaan Sitä kylmää mitä tarvitaan Kylmiöpakastimet Kotikylmiöt Kaappipakastimet Viinikylmiöt Valitse vain ulkonäkö, kylmiö huolehtii kaikesta muusta 4-7 Kylmiöpakastimet 8-11 Kotikylmiöt 12-13 Kaappipakastimet

Lisätiedot

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO GARAAS AUTOTALLIT GARAAS AUTOTALLIT Garaas elementtiautotalli on valmiiksi mietitty ratkaisu autotallin rakentamista suunnittelevalle. Mallistomme tallit tarjoavat

Lisätiedot

Lasi- ja umpiovelliset kylmäkaapit Hinta ALV 0%

Lasi- ja umpiovelliset kylmäkaapit Hinta ALV 0% Lasi- ja umpiovelliset kylmäkaapit Hinta ALV 0% LEVEYS 60CM Koko KxLxS 2062 x 600 x 710 mm 107kg C5GM C519751 valkoinen Valomainos, 5 lankahyllyä HELKAMA 1305 Tilavuus 0,33l pullo 584 kpl. C519720 musta

Lisätiedot

L i u k u o v i k a a p i s t o t

L i u k u o v i k a a p i s t o t Liukuovikaapistot Smart on Tank Indoorin ratkaisu kodin säilytysongelmiin. Suunnittelimme räätälöitävien säilytysjärjestelmien malliston joka sopii kaikkiin tiloihin. Kapeammat kaksioviset tai leveämmäksi

Lisätiedot

Kastelujärjestelmät kasveillesi

Kastelujärjestelmät kasveillesi Kastelujärjestelmät kasveillesi BLUMAT KASTELU- JÄRJESTELMÄT Automaattinen kastelu vapauttaa sinut päivittäisestä kastelusta ja pienentää veden kulutusta. Blumat kastelee kasvit aina oikealla vesimäärällä,

Lisätiedot

Tuotekortit SÄILYTTIMET

Tuotekortit SÄILYTTIMET Tuotekortit SÄILYTTIMET KOMBI 2709 Kaapit Leveys 800 mm, syvyys 426 mm, korkeus 403 mm. Pystylistat 1250 ja 1985 mm. Vaakalistat 1850 ja 2500 mm. Hyllyt Leveys 800 mm, syvyys 305 mm, paksuus 22 mm. Listat:

Lisätiedot

JB-AQUA SARANAPROFIILIT JA TARVIKKEET

JB-AQUA SARANAPROFIILIT JA TARVIKKEET JB-AQUA SARANAPROFIILIT JA TARVIKKEET Asennus- ja valmistusohje JB-AQUA:lle JB-AQUA suihkutilat voidaan rakentaa useina eri yhdistelminä. Kaarevilla laseilla, tasolaseilla, yhdellä ovella, pariovilla,

Lisätiedot

JÄÄKAAPIT JA PAKASTIMET LÄÄKKEIDEN SÄILYTYKSEEN JA MYYNTIIN valikoima 1.1.2015 alkaen. Beverage Technology Services Finland Oy

JÄÄKAAPIT JA PAKASTIMET LÄÄKKEIDEN SÄILYTYKSEEN JA MYYNTIIN valikoima 1.1.2015 alkaen. Beverage Technology Services Finland Oy JÄÄKAAPIT JA PAKASTIMET LÄÄKKEIDEN SÄILYTYKSEEN JA MYYNTIIN valikoima 1.1.2015 alkaen UR200G AG TEFCOLD KYLMÄKAAPPI 200 l Pöytätason alle tai päälle sijoitettavaksi. Lasiovella Valkoinen, RST ovikehykset

Lisätiedot

Houkuttele terassille

Houkuttele terassille Houkuttele terassille 2015 Hyvä kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Roltraden valikoimasta löydät kevään 2015 raikkaimmat ratkaisut kevätterassin ilmeen luomiseen. Materiaalimme ovat laadukkaita

Lisätiedot

TASAKATTOIKKUNAT.

TASAKATTOIKKUNAT. kutsu valo sisään TASAKATTOIKKUNAT Luonnollisen valaistuksen edut rakennuksissa ovat kiistattomat, mutta rakennusten keskellä sijaitseviin huonetiloihin ei ole mahdollista asentaa ikkunoita ulkoseinään.

Lisätiedot

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria.

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Älä anna pienten tilojen rajoittaa suuria unelmia Oikealla säilytysratkaisulla luot viihtyisän ja inspiroivan ympäristön pieniinkin tiloihin. elfa Utility Home on uusin

Lisätiedot

KAIHDIN UUTISET AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN!

KAIHDIN UUTISET AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN! ULVILAN KAIHDIN OY TIEDOTUSLEHTI KESÄ 2016 www.ulvilankaihdin.fi AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN! SÄLEKAIHTIMET

Lisätiedot

KUVASTO Koko Me-Fa:n postilaatikkovalikoima osoitteessa: www.me-fa.com

KUVASTO Koko Me-Fa:n postilaatikkovalikoima osoitteessa: www.me-fa.com KUVASTO YLEISTÄ 3 SARJAPOSTILAATIKOT: 700/750 LONDON/LYON 4 710/760 BERLIN/BARCELONA 5 701/702 COPENHAGEN/CARDIFF 6 720/770 PARIS/PALERMO 7 PAKETTIPOSTILAATIKOT: 457 BEECH 8 471 ROWAN 8 485 PINE 9 495

Lisätiedot

TEHTY SUOMESSA, SERTIFIOIDUSTA SUOMALAISESTA KUUSESTA.

TEHTY SUOMESSA, SERTIFIOIDUSTA SUOMALAISESTA KUUSESTA. 3632 VIERASMAJA 1 Loviisa 19 Perinteinen pihamökki, jossa myös runsaasti oleskelutilaa katetulla terassilla ja pariovilla. Unelmien kesämaja, jossa tilaa majoittua tai vetäytyä omaan rauhaan. 3120 2007

Lisätiedot

TUOLIT JA PÖYDÄT 59,- 369,- 299,- 139,- 79,- 89,- 19,- 199,- 239,- 299,- 119,- 99,- 59,- 79,- 299,- 129,- 385,- SUVI KEVYT TUOLI

TUOLIT JA PÖYDÄT 59,- 369,- 299,- 139,- 79,- 89,- 19,- 199,- 239,- 299,- 119,- 99,- 59,- 79,- 299,- 129,- 385,- SUVI KEVYT TUOLI KESÄKALUSTEET Monipuoliset kesäkalusteet lisäävät pihasi vetovoimaa. Luo oma kesähuoneesi, jossa voit viettää rentoutuneesti aikaa perheesi seurassa, auringosta nauttien. Oma terassi voi olla viihtyisä

Lisätiedot

kylmäsäilytys Profi Line jää- ja pakastekaapit

kylmäsäilytys Profi Line jää- ja pakastekaapit kylmäsäilytys Profi Line jää- ja pakastekaapit Profi Line jää- ja pakastekaapit 232 118 125 232 118 232 125 232 132 232 149 Kylmä- / pakastekaappi almistettu korkealaatuisesta ruostumattomasta Puhallinjäähdytys

Lisätiedot

Ullakkoportaat Seinäluukut Kattoluukut

Ullakkoportaat Seinäluukut Kattoluukut Ullakkoportaat Seinäluukut Kattoluukut Tunnettua ruotsalaista laatua MidMade-ullakkoportaiden tuotesuunnittelun lähtökohtina ovat toimivuus ja hyvä muotoilu sekä laatu, joka kestää sukupolvelta toiselle.

Lisätiedot

Tamar-terassimarkiisit

Tamar-terassimarkiisit Tamar-terassimarkiisit Modernin asumisen merkki. Maailma muuttuu ja markiisit myös. Tänä päivänä terassimarkiisi on teknisesti ja ulkonäöllisesti nykyaikainen, huippuunsa hiottu rakennuksen tärkeä osa.

Lisätiedot

Valmistettu Suomessa. www.rintaluoma.fi. Tasot ja sohvapöydät 4. s

Valmistettu Suomessa. www.rintaluoma.fi. Tasot ja sohvapöydät 4. s Valmistettu Suomessa LAADUKKAAT KOTIMAISET GISA ja ANNIINA-SARJAT www.rintaluoma.fi GISA ANNIINA SÄILYTYSKALUSTEET 2. s KirjoituspöydäT 3. s Tasot ja sohvapöydät 4. s HYLLYSTÖKOMPONENTIT 5. S Lastensänky

Lisätiedot

Valaistus. muurivalaisimet pylväsvalaisimet pylväspistorasiat maatuet. Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5970 www.luminum.

Valaistus. muurivalaisimet pylväsvalaisimet pylväspistorasiat maatuet. Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5970 www.luminum. Valaistus muurivalaisimet pylväsvalaisimet pylväspistorasiat maatuet KEVYET MAATUET MAAJUSSI JA PIKKUJUSSI Luminumin Maajusseilla pystytät ja perustat minkä tahansa pylvään tehokkaasti, helposti ja kevyesti.

Lisätiedot

JOHTOJEN JA KAAPELIEN HALLINTA Nro 5. 1/6

JOHTOJEN JA KAAPELIEN HALLINTA Nro 5. 1/6 JOHTOJEN JA KAAPELIEN HALLINTA Nro 5. 1/6 Edge Power Pöydän reunaan kiinnitettävä. 4 kpl maadoitettua pistorasiaa, ja 2 kpl Rj45 verkko/puhelinulosottoa. Varustettu 2,5 metrin syöttöjohdoilla. Verkkokaapeli

Lisätiedot

B80-5017 TUOTENRO MALLI ULKOMITAT SISÄMITAT KAPASITEETTI PAINO. B80-5015 SiZ G30/600 600 x 600 x 2015 mm 492 x 430 x 1785 mm 1-2 x 50 L 295 kg

B80-5017 TUOTENRO MALLI ULKOMITAT SISÄMITAT KAPASITEETTI PAINO. B80-5015 SiZ G30/600 600 x 600 x 2015 mm 492 x 430 x 1785 mm 1-2 x 50 L 295 kg KAASUPULLOKAAPIT TYYPPI 30 PALOLUOKITELLUT KAASUPULLOKAAPIT PAINEKAASUSÄILIÖILLE Paloluokitellut kaapit DIN 14470-2 (30 MIN) mukaisesti. Eristys DIN 4102 mukaisesti. Ulkoa maalattu RAL 7035. Sisärunko

Lisätiedot

Sileesuonkatu 6, Tampere

Sileesuonkatu 6, Tampere Sileesuonkatu 6, 33330 Tampere 03 777 1470 asiakaspalvelu@mustica.fi Liukuovet Tilanjako-ovet Ladonovet Kaapistot Liukuovet Käsityötä Tampereelta Liukuovemme valmistetaan käsityönä Tampereella, Mustican

Lisätiedot

vepe.fi Vepe Rakennusaidat

vepe.fi Vepe Rakennusaidat vepe.fi Vepe Rakennusaidat VALITSE TURVALLISUUS Sisällysluettelo Tuoteryhmät Sisällysluettelo, Laatu ja palvelut Tuoteryhmät Perusaitaelementit Portit Umpiaitaelementit Kulkuesteaidat Lisäosat ja tarvikkeet

Lisätiedot

ACO N o r d i c. ACO kuraritiläjärjestelmät Jätä lika jo ovelle. ACO kuraritiläjärjestelmät. ACO Vario ulkokäyttöön ACO Indoor sisäkäyttöön

ACO N o r d i c. ACO kuraritiläjärjestelmät Jätä lika jo ovelle. ACO kuraritiläjärjestelmät. ACO Vario ulkokäyttöön ACO Indoor sisäkäyttöön ACO N o r d i c 1 ACO kuraritiläjärjestelmät Jätä lika jo ovelle. ACO Vario ulkokäyttöön ACO Indoor sisäkäyttöön Jätä lika oven ulkopuolelle 2 Ensivaikutelma on aina ratkaisevan tärkeä ja nimenomaan talojen

Lisätiedot

Tuulettuvat keraamiset. julkisivut

Tuulettuvat keraamiset. julkisivut Tuulettuvat keraamiset julkisivut Tuulettuva keraaminen julkisivu kestää aikaa Tuulettuvia keraamisia julkisivuja käytetään Suomessa tänä päivänä niin suurten kauppakeskusten kuin kerrostalojenkin julkisivuissa.

Lisätiedot

Piha- ja kiinteistötuotteet pientalokohteisiin

Piha- ja kiinteistötuotteet pientalokohteisiin Piha- ja kiinteistötuotteet pientalokohteisiin Tuoteluettelo 2015 Yli 40 vuotta metallituotteita kodeille, pihoille ja katoille KPPR-Steel Oy:llä on yli 40 vuoden kokemus metallituotteiden valmistuksesta.

Lisätiedot

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith saniteettimoduuleilla

Lisätiedot

Elämäsi helpoin komerohankinta Smart. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Smart.

Elämäsi helpoin komerohankinta Smart. Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta Smart. K A I K E N V O I T E H D Ä F I K S U M M I N L i u k u o v i k a a p i s t o t 1 Elämäsi helpoin komerohankinta Smart Ota mitat mukaasi ja tee asiantuntevan myyjän kanssa elämäsi helpoin komerohankinta

Lisätiedot