Lausekielinen ohjelmointi II Ensimmäinen harjoitustyö

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausekielinen ohjelmointi II Ensimmäinen harjoitustyö"

Transkriptio

1 Lausekielinen ohjelmointi II Ensimmäinen harjoitustyö

2 Yleistä Tehtävä: Tee Javalla LineBreaker-ohjelma tekstirivin sovittamiseen tekstialueelle riviä katkomalla. Lausekielinen ohjelmointi II -kurssin pakollinen osasuoritus. Työ tehdään yksin. Ideoita voi vaihtaa koodia ei. Henkilökohtaista ohjausta tarjolla mikroluokissa myöhemmin ilmoitettavina aikoina. Sähköpostilla voi edelleen kysyä. Palautus WETOon todennäköisesti ke Lue tehtävänanto ja palautusohjeet tarkkaan. Lopullinen tehtävänanto ja esimerkkejä julkaistaan tällä viikolla. Lausekielinen ohjelmointi II Syksy 2016 Jorma Laurikkala 2

3 Tekstirivi ja tekstialueen leveys Tekstialueen leveys on vähintään kolme merkkiä. Leveyttä luetaan käyttäjältä niin pitkään kuin se on virheellinen. Testirivi Tekstirivi koostuu osista, jotka on erotettu toisistaan yhdellä välilyönnillä. Esimerkiksi: Testing, testing. One, two, three. Useimmat osat ovat sanoja, mutta osa voi olla myös esimerkiksi sanan ja pisteen yhdistelmä. Rivi ei saa alkaa välilyönnillä tai loppua välilyöntiin eikä välilyönti saa toistua. Rivin pisimmän osan on oltava korkeintaan alueen leveyden mittainen. Myös riviä luetaan käyttäjältä niin pitkään kuin se on virheellinen. Lausekielinen ohjelmointi II Syksy 2016 Jorma Laurikkala 3

4 Tekstirivin sovitus Rivi sovitetaan alueelle katkomalla sitä uusiksi riveiksi kunnes alkuperäisen rivin jäljellä oleva osa mahtuu uudelle riville. Katkaisukohta on viimeisen uudelle riville mahtuvan alkuperäisen rivin osan jälkeen. Katkaisukohdassa oleva välilyönti poistetaan, jolloin uusi rivi alkaa heti komentoikkunan vasemmasta reunasta. Kukin uusi rivi täydennetään tarvittaessa tekstialueen levyiseksi lisäämällä välilyöntejä rivin loppuun. Kaikki uudet rivit päätetään jakomerkkiin. Lausekielinen ohjelmointi II Syksy 2016 Jorma Laurikkala 4

5 Tekstirivin sovitus Sovitetaan tekstirivi Testing, testing. One, two, three. 11 merkin levyiselle tekstialueelle. Katkaisukohta on alleviivattu. Pystyviiva osoittaa alueen leveyden. Testing, testing. One, two, three. testing. One, two, three. One, two, three. three. Testing, / testing. / One, two, / three. / Lausekielinen ohjelmointi II Syksy 2016 Jorma Laurikkala 5

6 Ohjelman toiminnasta Ohjelma tervehtii käyttäjäänsä tulostamalla kerran merkkijonon Hello! I break lines.. Riviä ja alueen leveyttä luettaessa tulostetaan Enter area width: ja. Merkkijonon sovituksen jälkeen ohjelman käyttäjältä tiedustellaan Continue (y/n)? ja vastaukseksi hyväksytään vain pieni y- tai n-kirjain. Kaksi ensimmäistä syötettä luetaan uudelleen, jos käyttäjä haluaa jatkaa. Virheeseen reagoidaan merkkijonolla Error!. Ohjelman loppuessa tulostetaan See you soon.. Lausekielinen ohjelmointi II Syksy 2016 Jorma Laurikkala 6

7 Esimerkki ohjelman toiminnasta Hello! I break lines. Enter area width: 2 Error! Enter area width: 11 Testing,testing. One, two, three. Error! Testing, testing. One, two, three. Error! Testing, testing. One, two, three. Testing, / testing. / One, two, / three. / Continue (y/n)? n See you soon. Lausekielinen ohjelmointi II Syksy 2016 Jorma Laurikkala 7

8 Esimerkki ohjelman toiminnasta Hello! I break lines. Enter area width: 15 Q: What did the Java code say to the C code. A: You have got no class. Q: What did the/ Java code say / to the C code. / A: You have got/ no class. / Continue (y/n)? y Enter area width: 25 Unix is user-friendly - it is just choosy about who its friends are. Unix is user-friendly - / it is just choosy about / who its friends are. / Continue (y/n)? n See you soon. Lausekielinen ohjelmointi II Syksy 2016 Jorma Laurikkala 8

9 Muuta Taulukot ja Javan API:n edistyneemmät ohjelmointitekniikat on kielletty, jotta noviisit eivät käyttäisi tuntemattomia tekniikoita. API-luokkien operaatioista sallittuja ovat vain System.out.println ja print ja luentokalvoilla mainitut String-luokan operaatiot. Muita APIoperaatioita ei saa käyttää. Lue syötteet In-luokan avulla. Kysy ohjaajalta, jos olet epävarma. Noudata hyvää ohjelmointitapaa. Testaus WETOssa julkisilla ja salaisilla testeillä. Arvostelu: myöhemmin julkaistavalla asteikolla. Hylätyn työn saa korjata. Lausekielinen ohjelmointi II Syksy 2016 Jorma Laurikkala 9

Lausekielinen ohjelmointi II Ensimmäinen harjoitustyö

Lausekielinen ohjelmointi II Ensimmäinen harjoitustyö Lausekielinen ohjelmointi II Ensimmäinen harjoitustyö Yleistä Tehtävä: Tee Javalla StringStats-ohjelma, joka laskee esikäsittelemästään merkkijonosta joitakin tunnuslukuja. Lausekielinen ohjelmointi II

Lisätiedot

Toinen harjoitustyö. ASCII-grafiikkaa 2017

Toinen harjoitustyö. ASCII-grafiikkaa 2017 Toinen harjoitustyö ASCII-grafiikkaa 2017 Yleistä Tehtävä: tee Javalla ASCII-merkkeinä esitettyä grafiikkaa käsittelevä ASCIIArt17-ohjelma omia operaatioita ja taulukoita käyttäen. Työ tehdään pääosin

Lisätiedot

Harjoitustyö Johdanto

Harjoitustyö Johdanto 1. Johdanto 1.1. Tehtävä Lausekielinen ohjelmointi II -kurssin ensimmäisessä harjoitustyössä on tehtävänä toteuttaa Java-ohjelma tekstirivin sovittamiseen tekstialueelle. Sovittaminen tapahtuu muodostamalla

Lisätiedot

Toinen harjoitustyö. ASCII-grafiikkaa

Toinen harjoitustyö. ASCII-grafiikkaa Toinen harjoitustyö ASCII-grafiikkaa Yleistä Tehtävä: tee Javalla ASCII-merkkeinä esitettyä grafiikkaa käsittelevä ASCIIArt-ohjelma omia operaatioita ja taulukoita käyttäen. Työ tehdään pääosin itse. Ideoita

Lisätiedot

Harjoitus 2 (viikko 45)

Harjoitus 2 (viikko 45) Mikäli tehtävissä on jotain epäselvää, laita sähköpostia vastuuopettajalle (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista lisätä static-määre operaatioidesi otsikoihin, jotta ohjelmasi kääntyvät. Muista noudattaa hyvän

Lisätiedot

Harjoitus 6 (viikko 42)

Harjoitus 6 (viikko 42) Nämä ovat kurssin viimeiset harjoitukset. Hyväksytyistä ratkaisuista ja läsnäoloista kerättyjen pisteiden summan tulee olla vähintään 40 % ( pistettä) tehtävien ja läsnäolopisteiden kokonaislukumäärien

Lisätiedot

Harjoitus 4 (viikko 47)

Harjoitus 4 (viikko 47) Kaikki tämän harjoituksen tehtävät liittyvät joko suoraan tai epäsuorasti kurssin toiseen harjoitustyöhön. Saa hyvän alun harjoitustyön tekoon, kun ratkaiset mahdollisimman monta tehtävää. Mikäli tehtävissä

Lisätiedot

Hakemistojen sisällöt säilötään linkitetyille listalle.

Hakemistojen sisällöt säilötään linkitetyille listalle. Harjoitustyö 1 Harjoitustyö Tehtävä: ohjelmoi Java-kielellä komentoikkunaa (komentotulkkia, komentoriviä) simuloiva olioperustainen ohjelma. Hakemistojen sisällöt säilötään linkitetyille listalle. Työ

Lisätiedot

Harjoitus 5 (viikko 48)

Harjoitus 5 (viikko 48) Moni tämän harjoituksen tehtävistä liittyy joko suoraan tai epäsuorasti kurssin toiseen harjoitustyöhön. Harjoitustyö edistyy sitä paremmin, mitä enemmän tehtäviä ratkaiset. Mikäli tehtävissä on jotain

Lisätiedot

Harjoitus 3 (viikko 39)

Harjoitus 3 (viikko 39) Mikäli tehtävissä on jotain epäselvää, laita sähköpostia vastuuopettajalle (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista nimetä muuttujat hyvin sekä kommentoida ja sisentää koodisi. Vältä liian pitkiä rivejä. Ohjelmointitehtävien

Lisätiedot

13. Hyvä ohjelmointitapa (osa 1) 13.1

13. Hyvä ohjelmointitapa (osa 1) 13.1 13. Hyvä ohjelmointitapa (osa 1) 13.1 Yleistä Ohjelman elinkaari ei tyypillisesti pääty sen toteuttamiseen tarvitaan ylläpitoa. Jotta koodin muuttaminen on mahdollista, on sen oltava myös muidenkin kuin

Lisätiedot

Harjoitustyö Johdanto

Harjoitustyö Johdanto 1. Johdanto 1.1. Tehtävä Lausekielinen ohjelmointi II -kurssin ensimmäisessä harjoitustyössä on tehtävänä toteuttaa Java-ohjelma, joka laskee merkkijonoa kuvaavia tunnuslukuja. Ohjelma esikäsittelee merkkijonon

Lisätiedot

Harjoitus 1 (viikko 44)

Harjoitus 1 (viikko 44) Mikäli tehtävissä on jotain epäselvää, laita sähköpostia vastuuopettajalle (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista lisätä static-määre operaatioidesi otsikoihin, jotta ohjelmasi kääntyvät. Muista noudattaa hyvän

Lisätiedot

14. Hyvä ohjelmointitapa 14.1

14. Hyvä ohjelmointitapa 14.1 14. Hyvä ohjelmointitapa 14.1 Yleistä Ohjelman elinkaari ei tyypillisesti pääty sen toteuttamiseen; ohjelmaa voidaan käyttää ja ylläpitää jopa vuosikymmeniä. Jotta koodin muuttaminen on mahdollista, sen

Lisätiedot

Sokkelon sisältö säilötään linkitetyille listalle ja tekstitiedostoon. Työ tehdään itsenäisesti yhden hengen ryhmissä. Ideoita voi vaihtaa koodia ei.

Sokkelon sisältö säilötään linkitetyille listalle ja tekstitiedostoon. Työ tehdään itsenäisesti yhden hengen ryhmissä. Ideoita voi vaihtaa koodia ei. Harjoitustyö 1 Harjoitustyö Tehtävä: ohjelmoi olioperustainen sokkeloseikkailu peli Javakielellä. Sokkelon sisältö säilötään linkitetyille listalle ja tekstitiedostoon. Työ tehdään itsenäisesti yhden hengen

Lisätiedot

Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi II Syksy Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto

Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi II Syksy Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi II Syksy 2016 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, yliopistonlehtori. Luennot,

Lisätiedot

Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tehdään sähköisesti mikroluokan Windows-koneilla.

Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tehdään sähköisesti mikroluokan Windows-koneilla. Tentti Tentti Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tehdään sähköisesti mikroluokan Windows-koneilla. Omia koneita ei saa käyttää. Sähköisessä tentissä on paperitentin tapaan osaamisen

Lisätiedot

Vastuuopettaja. Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet Kevät 2015. Olio-ohjelmoinnin perusteet (5 op) Tavoitteena

Vastuuopettaja. Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet Kevät 2015. Olio-ohjelmoinnin perusteet (5 op) Tavoitteena Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet Kevät 2015 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, yliopistonlehtori. Luennot,

Lisätiedot

Työ tehdään itsenäisesti yhden hengen ryhmissä. Ideoita voi vaihtaa koodia ei.

Työ tehdään itsenäisesti yhden hengen ryhmissä. Ideoita voi vaihtaa koodia ei. Harjoitustyö 1 Harjoitustyö Tehtävä: ohjelmoi lötköjen kansoittamaa alkulimaa simuloiva olioperustainen ohjelma Java-kielellä. Lötköt säilötään linkitetyille listalle ja tekstitiedostoon. Työ tehdään itsenäisesti

Lisätiedot

Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi Syksy Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto

Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi Syksy Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi Syksy 2014 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, lehtori. Luennot, mikroharjoitukset,

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 22. huhtikuuta 2016 Vastaa kaikkiin tehtäviin. Tee jokainen tehtävä erilliselle konseptiarkille! Kirjoittamasi luokat, funktiot ja aliohjelmat

Lisätiedot

Vastuuopettaja. Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet Kevät Olio-ohjelmoinnin perusteet (TIEA2.1)

Vastuuopettaja. Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet Kevät Olio-ohjelmoinnin perusteet (TIEA2.1) Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet Kevät 2017 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Luonnontieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, yliopistonlehtori. Luennot,

Lisätiedot

Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet Kevät Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Luonnontieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto

Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet Kevät Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Luonnontieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet Kevät 2017 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Luonnontieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, yliopistonlehtori. Luennot,

Lisätiedot

Ohjelmassa henkilön etunimi ja sukunimi luetaan kahteen muuttujaan seuraavasti:

Ohjelmassa henkilön etunimi ja sukunimi luetaan kahteen muuttujaan seuraavasti: 1 (7) Tiedon lukeminen näppäimistöltä Scanner-luokan avulla Miten ohjelma saa käyttöönsä käyttäjän kirjoittamaa tekstiä? Järjestelmässä on olemassa ns. syöttöpuskuri näppäimistöä varten. Syöttöpuskuri

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet, syksy 2006

Ohjelmoinnin perusteet, syksy 2006 Ohjelmoinnin perusteet, syksy 2006 Esimerkkivastaukset 1. harjoituksiin. Alkuperäiset esimerkkivastaukset laati Jari Suominen. Vastauksia muokkasi Jukka Stenlund. 1. Esitä seuraavan algoritmin tila jokaisen

Lisätiedot

5. HelloWorld-ohjelma 5.1

5. HelloWorld-ohjelma 5.1 5. HelloWorld-ohjelma 5.1 Sisällys Lähdekoodi. Lähdekoodin (osittainen) analyysi. Lähdekoodi tekstitiedostoon. Lähdekoodin kääntäminen tavukoodiksi. Tavukoodin suorittaminen. Virheiden korjaaminen 5.2

Lisätiedot

Kohdissa 2 ja 3 jos lukujen valintaan on useita vaihtoehtoja, valitaan sellaiset luvut, jotka ovat mahdollisimman lähellä listan alkua.

Kohdissa 2 ja 3 jos lukujen valintaan on useita vaihtoehtoja, valitaan sellaiset luvut, jotka ovat mahdollisimman lähellä listan alkua. A Lista Aikaraja: 1 s Uolevi sai käsiinsä listan kokonaislukuja. Hän päätti laskea listan luvuista yhden luvun käyttäen seuraavaa algoritmia: 1. Jos listalla on vain yksi luku, pysäytä algoritmi. 2. Jos

Lisätiedot

Java-kielen perusteita

Java-kielen perusteita Java-kielen perusteita Käyttäjän kanssa keskusteleva ohjelma 1 Kirjoittaminen konsolinäkymään //Java ohjelma, joka tulostaa konsoli-ikkunaan public class HeiMaailma { public void aja() { // kirjoitus ja

Lisätiedot

Sinulle on annettu bittijono, ja tehtäväsi on muuttaa jonoa niin, että jokainen bitti on 0.

Sinulle on annettu bittijono, ja tehtäväsi on muuttaa jonoa niin, että jokainen bitti on 0. A Bittien nollaus Sinulle on annettu bittijono, ja tehtäväsi on muuttaa jonoa niin, että jokainen bitti on 0. Saat käyttää seuraavia operaatioita: muuta jokin bitti vastakkaiseksi (0 1 tai 1 0) muuta kaikki

Lisätiedot

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op)

ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) ITKP102 Ohjelmointi 1 (6 op) Tentaattori: Antti-Jussi Lakanen 7. huhtikuuta 2017 Vastaa kaikkiin tehtäviin. Tee jokainen tehtävä erilliselle konseptiarkille. Kirjoittamasi luokat, funktiot ja aliohjelmat

Lisätiedot

Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet (TIEA2.1) Kevät 2018

Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet (TIEA2.1) Kevät 2018 Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet (TIEA2.1) Kevät 2018 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Luonnontieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, yliopistonlehtori.

Lisätiedot

Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet Kevät Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto

Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet Kevät Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Kurssiesite Olio-ohjelmoinnin perusteet Kevät 2016 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, yliopistonlehtori. Luennot,

Lisätiedot

Vastuuopettaja. Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi Syksy 2014. Tavoitteet ja keinot. Lausekielinen ohjelmointi (10 op)

Vastuuopettaja. Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi Syksy 2014. Tavoitteet ja keinot. Lausekielinen ohjelmointi (10 op) Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi Syksy 2014 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, lehtori. Luennot, mikroharjoitukset,

Lisätiedot

Harjoitustyö Johdanto Tehtävä

Harjoitustyö Johdanto Tehtävä 1. Johdanto 1.1. Tehtävä Lausekielinen ohjelmointi II -kurssin toisena harjoitustyönä toteutetaan Javaohjelma ASCII-grafiikkana [1] esitettyjen kuvien käsittelyyn. Ohjelma lataa käynnistyessään kuvan tekstitiedostosta

Lisätiedot

Harjoitustyö Johdanto Tehtävä

Harjoitustyö Johdanto Tehtävä 1. Johdanto 1.1. Tehtävä Lausekielinen ohjelmointi II -kurssin toisena harjoitustyönä toteutetaan Java- ohjelma ASCII-grafiikkana [1] esitettyjen kuvien katseluun ja käsittelyyn. Ohjelma lataa käynnistyessään

Lisätiedot

Sisällys. 12. Näppäimistöltä lukeminen. Yleistä. Yleistä 12.1 12.2 12.3 12.4

Sisällys. 12. Näppäimistöltä lukeminen. Yleistä. Yleistä 12.1 12.2 12.3 12.4 Sisällys 12. Näppäimistöltä lukeminen Arvojen lukeminen näppäimistöltä yleisesti. Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä.. Luetun arvon tarkistaminen. Tietovirrat ja ohjausmerkit. Scanner-luokka.

Lisätiedot

Luento 5. Timo Savola. 28. huhtikuuta 2006

Luento 5. Timo Savola. 28. huhtikuuta 2006 UNIX-käyttöjärjestelmä Luento 5 Timo Savola 28. huhtikuuta 2006 Osa I Shell-ohjelmointi Ehtolause Lausekkeet suoritetaan jos ehtolausekkeen paluuarvo on 0 if ehtolauseke then lauseke

Lisätiedot

S: siirtää listan ensimmäisen luvun viimeiseksi V: vaihtaa keskenään listan kaksi ensimmäistä lukua

S: siirtää listan ensimmäisen luvun viimeiseksi V: vaihtaa keskenään listan kaksi ensimmäistä lukua A Lista Sinulle on annettu lista, joka sisältää kokonaisluvut 1, 2,, n jossakin järjestyksessä. Tehtäväsi on järjestää luvut pienimmästä suurimpaan käyttäen seuraavia operaatioita: S: siirtää listan ensimmäisen

Lisätiedot

12. Näppäimistöltä lukeminen 12.1

12. Näppäimistöltä lukeminen 12.1 12. Näppäimistöltä lukeminen 12.1 Sisällys Arvojen lukeminen näppäimistöltä yleisesti. Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä. In-luokka. Luetun arvon tarkistaminen. Tietovirrat ja ohjausmerkit.

Lisätiedot

Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tentti kestää kolme tuntia.

Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tentti kestää kolme tuntia. Tentti Tentti Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tentti kestää kolme tuntia. Tule paikalle viimeistään noin 20 minuuttia ennen tentin alkua, koska tentti pyritään aloittamaan tasalta.

Lisätiedot

Ohjelmointi 1 / 2009 syksy Tentti / 18.12

Ohjelmointi 1 / 2009 syksy Tentti / 18.12 Tentti / 18.12 Vastaa yhteensä neljään tehtävään (huomaa että tehtävissä voi olla useita alakohtia), joista yksi on tehtävä 5. Voit siis valita kolme tehtävistä 1 4 ja tehtävä 5 on pakollinen. Vastaa JOKAISEN

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet Y Python

Ohjelmoinnin perusteet Y Python Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 4.3.2009 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 4.3.2009 1 / 35 Tiedostot Tiedostojen käsittelyä tarvitaan esimerkiksi seuraavissa tilanteissa: Ohjelman käsittelemiä

Lisätiedot

Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät 2008. 1. Java-ohjelmoinnin alkeita. Tietokoneohjelma. Raine Kauppinen raine.kauppinen@haaga-helia.

Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät 2008. 1. Java-ohjelmoinnin alkeita. Tietokoneohjelma. Raine Kauppinen raine.kauppinen@haaga-helia. Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät 2008 Raine Kauppinen raine.kauppinen@haaga-helia.fi 1. Java-ohjelmoinnin alkeita Tietokoneohjelma Java-kieli ja Eclipse-ympäristö Java-ohjelma ja ohjelmaluokka

Lisätiedot

11. Javan toistorakenteet 11.1

11. Javan toistorakenteet 11.1 11. Javan toistorakenteet 11.1 Sisällys Laskuri- ja lippumuuttujat. Sisäkkäiset silmukat. Tyypillisiä ohjelmointivirheitä: Silmukan rajat asetettu kierroksen verran väärin. Ikuinen silmukka. Silmukoinnin

Lisätiedot

8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1

8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1 8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1 Sisällys Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä. In-luokka. In-luokka, käännös ja tulkinta Scanner-luokka. 8.2 Yleistä Näppäimistöltä annettujen arvojen (syötteiden)

Lisätiedot

Java-kielen perusteet

Java-kielen perusteet Java-kielen perusteet Tunnus, varattu sana, kommentti Muuttuja, alkeistietotyyppi, merkkijono, literaalivakio, nimetty vakio Tiedon merkkipohjainen tulostaminen 1 Tunnus Java tunnus Java-kirjain Java-numero

Lisätiedot

Vastuuopettaja. Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy Lausekielinen ohjelmointi I (5 op) Lausekielinen ohjelmointi I (5 op)

Vastuuopettaja. Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy Lausekielinen ohjelmointi I (5 op) Lausekielinen ohjelmointi I (5 op) Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy 2016 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, yliopistonlehtori. Luennot,

Lisätiedot

Java-kielen perusteita

Java-kielen perusteita Java-kielen perusteita valintalauseet 1 Johdantoa kontrollirakenteisiin Tähän saakka ohjelmissa on ollut vain peräkkäisyyttä eli lauseet on suoritettu peräkkäin yksi kerrallaan Tarvitsemme myös valintaa

Lisätiedot

ASCII-taidetta. Intro: Python

ASCII-taidetta. Intro: Python Python 1 ASCII-taidetta All Code Clubs must be registered. Registered clubs appear on the map at codeclubworld.org - if your club is not on the map then visit jumpto.cc/18cplpy to find out what to do.

Lisätiedot

Harjoitustyö 1. 1. Johdanto. 2. Euroseteli

Harjoitustyö 1. 1. Johdanto. 2. Euroseteli Harjoitustyö. Johdanto.. Tehtävä Lausekielinen ohjelmointi (Laki) -kurssin ensimmäisessä harjoitustyössä on tehtävänä toteuttaa Java-kielellä ohjelma, joka tutkii euroseteleiden [, ] sarjanumeroja. Ohjelmalla

Lisätiedot

Sisältö. Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 6.2

Sisältö. Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 6.2 6. Tiedostot 6.1 Sisältö Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 6.2 Johdanto Tiedostoja on käsitelty uudelleenohjattujen standardisyöteja tulostusvirtojen avulla. Tiedostoja voidaan

Lisätiedot

Vastuuopettaja. Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy Lausekielinen ohjelmointi I (5 op) Lausekielinen ohjelmointi I (5 op)

Vastuuopettaja. Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy Lausekielinen ohjelmointi I (5 op) Lausekielinen ohjelmointi I (5 op) Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy 2017 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Luonnontieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, yliopistonlehtori. Luennot,

Lisätiedot

Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Luonnontieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto

Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Luonnontieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy 2017 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Luonnontieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, yliopistonlehtori. Luennot,

Lisätiedot

Opettajan arviointinäkymä

Opettajan arviointinäkymä Opettajan arviointinäkymä Opettaja pääsee tekemään formatiivista arviointia Wilmassa ryhmän sivulta välilehdeltä Formatiivinen arviointi. Kun opettaja avaa ensimmäistä kertaa ryhmän formatiivisen arvioinnin

Lisätiedot

8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1

8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1 8. Näppäimistöltä lukeminen 8.1 Sisällys Arvojen lukeminen näppäimistöltä Java-kielessä. In-luokka. In-luokka, käännös ja tulkinta Scanner-luokka. 8.2 Yleistä Näppäimistöltä annettujen arvojen (syötteiden)

Lisätiedot

Java-kielen perusteet

Java-kielen perusteet Java-kielen perusteet Tunnus, varattu sana, kommentti Muuttuja, alkeistietotyyppi, merkkijono, Vakio Tiedon merkkipohjainen tulostaminen Ohjelmointi (ict1tx006) Tunnus (5.3) Javan tunnus Java-kirjain Java-numero

Lisätiedot

58160 Ohjelmoinnin harjoitustyö

58160 Ohjelmoinnin harjoitustyö 58160 Ohjelmoinnin harjoitustyö Testaus 30.3.2009 Tuntiop. Sami Nikander sami.nikander@helsinki.fi 58160 Ohjelmoinnin harjoitustyö, Sami Nikander 30.3.2009 1 Testaus Ohjelman systemaattista tutkimista

Lisätiedot

Vastuuopettaja. Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy 2015. Lausekielinen ohjelmointi I (5 op) Lausekielinen ohjelmointi I (5 op)

Vastuuopettaja. Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy 2015. Lausekielinen ohjelmointi I (5 op) Lausekielinen ohjelmointi I (5 op) Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy 2015 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, yliopistonlehtori. Luennot,

Lisätiedot

Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy 2015. Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto

Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy 2015. Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy 2015 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, yliopistonlehtori. Luennot,

Lisätiedot

Ohjelmointi 1 Taulukot ja merkkijonot

Ohjelmointi 1 Taulukot ja merkkijonot Ohjelmointi 1 Taulukot ja merkkijonot Jussi Pohjolainen TAMK Tieto- ja viestintäteknologia Johdanto taulukkoon Jos ohjelmassa käytössä ainoastaan perinteisiä (yksinkertaisia) muuttujia, ohjelmien teko

Lisätiedot

4. Lausekielinen ohjelmointi 4.1

4. Lausekielinen ohjelmointi 4.1 4. Lausekielinen ohjelmointi 4.1 Sisällys Konekieli, symbolinen konekieli ja lausekieli. Hyvä ohjelmointitapa. Lausekielestä konekieleksi: - Lähdekoodi, tekstitiedosto ja tekstieditorit. - Kääntäminen

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet Y Python

Ohjelmoinnin perusteet Y Python Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 2.3.2011 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 2.3.2011 1 / 39 Kertausta: tiedoston avaaminen Kun ohjelma haluaa lukea tai kirjoittaa tekstitiedostoon, on ohjelmalle

Lisätiedot

Java-kielen perusteet

Java-kielen perusteet Java-kielen perusteet String-merkkijonoluokka 1 Ohjelmointikielten merkkijonot Merkkijonot ja niiden käsittely on välttämätöntä ohjelmoinnissa Valitettavasti ohjelmointikielten tekijät eivät tätä ole ottaneet

Lisätiedot

Kurssijärjestelyt. CS-1180 Verkkojulkaisemisen perusteet (5 op) Hanna Hämäläinen Informaatioverkostot / Mediatekniikan laitos

Kurssijärjestelyt. CS-1180 Verkkojulkaisemisen perusteet (5 op) Hanna Hämäläinen Informaatioverkostot / Mediatekniikan laitos Kurssijärjestelyt CS-1180 Verkkojulkaisemisen perusteet (5 op) Hanna Hämäläinen Informaatioverkostot / Mediatekniikan laitos (Alkuperäiset luentokalvot: Markku Laine) 10. Tammikuuta 2017 Luennon sisältö

Lisätiedot

Vesa Ollikainen, päivitys Juha Haataja 3.8.2010

Vesa Ollikainen, päivitys Juha Haataja 3.8.2010 METROPOLIA Tekstinkäsittely1 Peruskäyttö Vesa Ollikainen, päivitys Juha Haataja 3.8.2010 Tavoitteet ja sisältö Tavoite Lyhyen asiakirjan kirjoitustaito Word-tekstinkäsittelyohjelmalla Sisältö Tekstinkäsittelyohjelman

Lisätiedot

Sisällys. 11. Javan toistorakenteet. Laskurimuuttujat. Yleistä

Sisällys. 11. Javan toistorakenteet. Laskurimuuttujat. Yleistä Sisällys 11. Javan toistorakenteet Laskuri- ja lippumuuttujat.. Tyypillisiä ohjelmointivirheitä: Silmukan rajat asetettu kierroksen verran väärin. Ikuinen silmukka. Silmukoinnin lopettaminen break-lauseella.

Lisätiedot

Maahan on pudonnut omenoita, ja Uolevi aikoo poimia niitä. Tiedät jokaisesta omenasta, kuinka painava se on.

Maahan on pudonnut omenoita, ja Uolevi aikoo poimia niitä. Tiedät jokaisesta omenasta, kuinka painava se on. Datatähti 2015 A: Omenat Aikaraja: 2 s Maahan on pudonnut omenoita, ja Uolevi aikoo poimia niitä. Tiedät jokaisesta omenasta, kuinka painava se on. Uolevi haluaa saada mahdollisimman monta omenaa, mutta

Lisätiedot

Sisältö. Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 6.2

Sisältö. Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 6.2 6. Tiedostot 6.1 Sisältö Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 6.2 Johdanto Tiedostoja on käsitelty uudelleenohjattujen standardisyöte- ja tulostusvirtojen avulla. Tiedostoja voidaan

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet Y Python

Ohjelmoinnin perusteet Y Python Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 20.1.2010 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 20.1.2010 1 / 40 Arvon pyytäminen käyttäjältä Käyttäjän antaman arvon voi lukea raw_input-käskyllä. Käskyn sulkujen

Lisätiedot

Interaktiivinen tarinankerronta

Interaktiivinen tarinankerronta Interaktiivinen tarinankerronta Tehtävä 1: Tarinan alku pääohjelmaan Main. java ei tehdä muutoksia tulostusrivit tiedostoon Kayttoliittyma.java tulostus lyhyesti sout + tab komennolla Tiedoston Kayttoliittyma.java

Lisätiedot

12. Javan toistorakenteet 12.1

12. Javan toistorakenteet 12.1 12. Javan toistorakenteet 12.1 Sisällys Yleistä toistorakenteista. Laskurimuuttujat. While-, do-while- ja for-lauseet. Laskuri- ja lippumuuttujat. Tyypillisiä ohjelmointivirheitä. Silmukan rajat asetettu

Lisätiedot

Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto

Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Kurssiesite Lausekielinen ohjelmointi I Syksy 2016 Jorma Laurikkala Tietojenkäsittelytieteet Informaatiotieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Vastuuopettaja Jorma Laurikkala, yliopistonlehtori. Luennot,

Lisätiedot

Sisällys. 1. Omat operaatiot. Yleistä operaatioista. Yleistä operaatioista

Sisällys. 1. Omat operaatiot. Yleistä operaatioista. Yleistä operaatioista Sisällys 1. Omat operaatiot Yleistä operaatioista. Mihin operaatioita tarvitaan? Oman operaation määrittely. Yleisesti, nimeäminen ja hyvä ohjelmointitapa, määreet, parametrit ja näkyvyys. HelloWorld-ohjelma

Lisätiedot

Tietotekniikan valintakoe

Tietotekniikan valintakoe Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos Tietotekniikan valintakoe 2..22 Vastaa kahteen seuraavista kolmesta tehtävästä. Kukin tehtävä arvostellaan kokonaislukuasteikolla - 25. Jos vastaat useampaan

Lisätiedot

Ohjelmointi 2, välikoe

Ohjelmointi 2, välikoe Ohjelmointi 2, välikoe 21.3.2014 Vastaa neljään tehtävään kuudesta siten, että jokainen tehtävä tulee omalle konseptilleen. Mikäli vastaat useampaan kuin neljään tehtävään, pisteiden laskussa huomioidaan

Lisätiedot

Syötteen ainoalla rivillä on yksi positiivinen kokonaisluku, joka on alle 1000000000000 = 10 12. Luvussa ei esiinny missään kohtaa numeroa 0.

Syötteen ainoalla rivillä on yksi positiivinen kokonaisluku, joka on alle 1000000000000 = 10 12. Luvussa ei esiinny missään kohtaa numeroa 0. A Alkulukuosat Tehtävänä on laskea annetusta kokonaisluvusta niiden osajonojen määrä, joita vastaavat luvut ovat alkulukuja. Esimerkiksi luvun 123 kaikki osajonot ovat 1, 2, 3, 12, 23 ja 123. Näistä alkulukuja

Lisätiedot

1. Omat operaatiot 1.1

1. Omat operaatiot 1.1 1. Omat operaatiot 1.1 Sisällys Yleistä operaatioista. Mihin operaatioita tarvitaan? Oman operaation määrittely. Yleisesti, nimeäminen ja hyvä ohjelmointitapa, määreet, parametrit ja näkyvyys. HelloWorld-ohjelma

Lisätiedot

Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät Java-ohjelmoinnin alkeita. Tietokoneohjelma. Raine Kauppinen

Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät Java-ohjelmoinnin alkeita. Tietokoneohjelma. Raine Kauppinen Ohjelmointitaito (ict1td002, 12 op) Kevät 2009 Raine Kauppinen raine.kauppinen@haaga-helia.fi 1. Java-ohjelmoinnin alkeita Tietokoneohjelma Java-kieli ja Eclipse-kehitysympäristö Java-ohjelma ja luokka

Lisätiedot

Sisällys. 12. Javan toistorakenteet. Yleistä. Laskurimuuttujat

Sisällys. 12. Javan toistorakenteet. Yleistä. Laskurimuuttujat Sisällys 12. Javan toistorakenteet Ylstä toistorakentsta. Laskurimuuttujat. While-, do-while- ja for-lauseet. Laskuri- ja lippumuuttujat. Tyypillisiä ohjelmointivirhtä. Silmukan rajat asetettu kierroksen

Lisätiedot

Rekursiolause. Laskennan teorian opintopiiri. Sebastian Björkqvist. 23. helmikuuta Tiivistelmä

Rekursiolause. Laskennan teorian opintopiiri. Sebastian Björkqvist. 23. helmikuuta Tiivistelmä Rekursiolause Laskennan teorian opintopiiri Sebastian Björkqvist 23. helmikuuta 2014 Tiivistelmä Työssä käydään läpi itsereplikoituvien ohjelmien toimintaa sekä esitetään ja todistetaan rekursiolause,

Lisätiedot

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö Matopeli C#:lla Aram Abdulla Hassan Ammattiopisto Tavastia Opinnäytetyö Syksy 2014 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Projektin aihe: Matopeli C#:lla... 3 3. Projektissa käytetyt menetelmät ja työkalut

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet Y Python

Ohjelmoinnin perusteet Y Python Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 3.3.2010 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 3.3.2010 1 / 44 Kertausta: tiedoston avaaminen Kun ohjelma haluaa lukea tai kirjoittaa tekstitiedostoon, on ohjelmalle

Lisätiedot

Harjoitustyö Johdanto Tehtävä

Harjoitustyö Johdanto Tehtävä 1. Johdanto 1.1. Tehtävä Lausekielinen ohjelmointi (Laki) -kurssin toisena harjoitustyönä ohjelmoidaan Java-kielellä 2048-pelin [1, 2] tekstipohjainen muunnelma. Pelissä on kenttä, jolla liikutellaan tiiliä

Lisätiedot

Johdatus Ohjelmointiin

Johdatus Ohjelmointiin Johdatus Ohjelmointiin Syksy 2006 Viikko 2 13.9. - 14.9. Tällä viikolla käsiteltävät asiat Peruskäsitteitä Kiintoarvot Tiedon tulostus Yksinkertaiset laskutoimitukset Muuttujat Tiedon syöttäminen Hyvin

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet Y Python

Ohjelmoinnin perusteet Y Python Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 21.1.2009 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 21.1.2009 1 / 32 Tyypeistä Monissa muissa ohjelmointikielissä (esim. Java ja C) muuttujat on määriteltävä ennen

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet, 1. välikoe

Ohjelmoinnin perusteet, 1. välikoe Ohjelmoinnin perusteet,. välikoe Nimi: Opiskelijanumero:.. 3. 4. Yhteensä Ohje: Ratkaise kaikki tehtävät. Lähdemateriaalia ja tietokonetta ei saa käyttää. Noudata ohjelmointitehtävissä Java-kielen vakiintuneita

Lisätiedot

Markkinoitten mallintaminen ja Internet-markkinat

Markkinoitten mallintaminen ja Internet-markkinat Markkinoitten mallintaminen ja Internet-markkinat Kurssiohjeita: Lue ainakin kertaalleen huolella! Harjoitustyö ja harjoitukset Harjoitustyö palautetaan kahdessa osassa Moodleen. Ensimmäisen osan palautuspäivä

Lisätiedot

Sisältö Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 26.2

Sisältö Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 26.2 26. Tiedostot 26.1 Sisältö Johdanto. Tiedostojen lukeminen. Tiedostojen kirjoittaminen. 26.2 Johdanto Tiedostoja on käsitelty uudelleenohjattujen standardisyöte- ja tulostusvirtojen avulla. Tiedostoja

Lisätiedot

811312A Tietorakenteet ja algoritmit , Harjoitus 2 ratkaisu

811312A Tietorakenteet ja algoritmit , Harjoitus 2 ratkaisu 811312A Tietorakenteet ja algoritmit 2017-2018, Harjoitus 2 ratkaisu Harjoituksen aiheena on algoritmien oikeellisuus. Tehtävä 2.1 Kahvipurkkiongelma. Kahvipurkissa P on valkoisia ja mustia kahvipapuja,

Lisätiedot

1.3Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä

1.3Lohkorakenne muodostetaan käyttämällä a) puolipistettä b) aaltosulkeita c) BEGIN ja END lausekkeita d) sisennystä OULUN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteiden laitos Johdatus ohjelmointiin 81122P (4 ov.) 30.5.2005 Ohjelmointikieli on Java. Tentissä saa olla materiaali mukana. Tenttitulokset julkaistaan aikaisintaan

Lisätiedot

11. Javan valintarakenteet 11.1

11. Javan valintarakenteet 11.1 11. Javan valintarakenteet 11.1 Sisällys If- ja if-else-lauseet. Orpo else. Valintaa toisin: switch-lause. 11.2 If-lause Merkitään varatulla sanalla if. Kuvaa yksisuuntaisen päätöksen: rakenteen lauseet

Lisätiedot

Tekstinkäsittely 1. Peruskäyttö. Tietotekniikan perusteet Metropolia Ammattikorkeakoulu Vesa Ollikainen

Tekstinkäsittely 1. Peruskäyttö. Tietotekniikan perusteet Metropolia Ammattikorkeakoulu Vesa Ollikainen Tekstinkäsittely 1 Peruskäyttö Tavoitteet ja sisältö Tavoite Lyhyen asiakirjan kirjoitustaito Word-tekstinkäsittelyohjelmalla Sisältö Tekstinkäsittelyohjelman esittely Tekstinkäsittelyprosessi Tekstin

Lisätiedot

Viivakoodin viiteopas

Viivakoodin viiteopas Viivakoodin viiteopas Versio 0 FIN 1 Johdanto 1 Yleiskuvaus 1 1 Tämä opas sisältää tietoja viivakooditulostuksesta, joka toimii suoraan Brotherin tulostimeen lähetettyjen komentojen avulla. Yhteensopivat

Lisätiedot

Sisältö. 2. Taulukot. Yleistä. Yleistä

Sisältö. 2. Taulukot. Yleistä. Yleistä Sisältö 2. Taulukot Yleistä. Esittely ja luominen. Alkioiden käsittely. Kaksiulotteinen taulukko. Taulukko operaation parametrina. Taulukko ja HelloWorld-ohjelma. Taulukko paluuarvona. 2.1 2.2 Yleistä

Lisätiedot

Ohjausjärjestelmien jatkokurssi. Visual Basic vinkkejä ohjelmointiin

Ohjausjärjestelmien jatkokurssi. Visual Basic vinkkejä ohjelmointiin Ohjausjärjestelmien jatkokurssi Visual Basic vinkkejä ohjelmointiin http://www.techsoft.fi/oskillaattoripiirit.htm http://www.mol.fi/paikat/job.do?lang=fi&jobid=7852109&index=240&anchor=7852109 Yksiköt

Lisätiedot

Ohjelmoinnin perusteet Y Python

Ohjelmoinnin perusteet Y Python Ohjelmoinnin perusteet Y Python T-106.1208 19.1.2011 T-106.1208 Ohjelmoinnin perusteet Y 19.1.2011 1 / 39 Haluatko antaa palautetta luennoista? Ilmoittaudu mukaan lähettämällä ilmainen tekstiviesti Vast

Lisätiedot

Datatähti 2000: alkukilpailun ohjelmointitehtävä

Datatähti 2000: alkukilpailun ohjelmointitehtävä Datatähti 2000: alkukilpailun ohjelmointitehtävä 1 Lyhyt tehtävän kuvaus Tehtävänä on etsiä puurakenteen esiintymiä kirjaintaulukosta. Ohjelmasi saa syötteenä kirjaintaulukon ja puun, jonka jokaisessa

Lisätiedot

Yleistä. Nyt käsitellään vain taulukko (array), joka on saman tyyppisten muuttujien eli alkioiden (element) kokoelma.

Yleistä. Nyt käsitellään vain taulukko (array), joka on saman tyyppisten muuttujien eli alkioiden (element) kokoelma. 2. Taulukot 2.1 Sisältö Yleistä. Esittely ja luominen. Alkioiden käsittely. Kaksiulotteinen taulukko. Taulukko operaation parametrina. Taulukko ja HelloWorld-ohjelma. Taulukko paluuarvona. 2.2 Yleistä

Lisätiedot

OHJ-7400 Graafisen käyttöliittymän ohjelmointi 4/6 op

OHJ-7400 Graafisen käyttöliittymän ohjelmointi 4/6 op OHJ-7400 Graafisen käyttöliittymän ohjelmointi 4/6 op Syksy 2007, periodit 1-2 Harjoitustyö Yleistä Harjoitustyö tehdään 2 hengen ryhmissä. Yhden hengen ryhmistä tulee sopia kurssiassistentin kanssa erikseen

Lisätiedot

Ohjelmoinnin jatkokurssi, kurssikoe 28.4.2014

Ohjelmoinnin jatkokurssi, kurssikoe 28.4.2014 Ohjelmoinnin jatkokurssi, kurssikoe 28.4.2014 Kirjoita jokaiseen palauttamaasi konseptiin kurssin nimi, kokeen päivämäärä, oma nimi ja opiskelijanumero. Vastaa kaikkiin tehtäviin omille konsepteilleen.

Lisätiedot