Kepan lausunto eduskunnan ympäristövaliokunnalle koskien valtioneuvoston selontekoa kehityspolitiikan vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta

Transkriptio

1 Kepan lausunto eduskunnan ympäristövaliokunnalle koskien valtioneuvoston selontekoa kehityspolitiikan vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta Kepa on yli 300 suomalaisen kehitysyhteistyö- ja ympäristöjärjestön kattojärjestö. Kiitämme ympäristövaliokuntaa mahdollisuudesta lausua valtioneuvoston selonteosta. Kepan näkökulmasta on hienoa, että valtioneuvosto on ensimmäistä kertaa laatinut kattavan ja selkokielisen katsauksen kehityspolitiikan vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta. Toivomme käytännön jatkuvan vastaisuudessakin eduskunnan osallistumisen lisäämiseksi. Selonteko antaa perusteellisen kuvan Suomen ja suomalaisten toimijoiden kehityspoliittisesta toiminnasta ja kehitysyhteistyöstä. Siinä käsitellään myös kiitettävästi kehityspolitiikkaan ja -yhteistyöhön liittyviä haasteita ja riskejä. Toisaalta johdonmukaisuuden toteutumisen haasteita käsitellään paikoin jopa harhaanjohtavan optimistisesti, etenkin ekologisten rajoitteiden sekä taloudellisen kehityksen yhdistämisen osalta. Johdonmukaisuuden toteutuminen ympäristökestävyysnäkökulmasta Kehityspoliittisessa ohjelmassaan Suomi painottaa luonnonvarojen kestävää käyttöä ja korostaa, että uusiutumattomien luonnonvarojen hyvällä hallinnalla sekä vihreään talouteen siirtymällä on mahdollisuus vähentää köyhyyttä ja luoda puitteet yhteiskunnan kokonaisvaltaiselle kehitykselle. Eriarvoisuutta vähentävä, ihmisoikeuksia kunnioittava ja luonnon kantokyvyn rajoissa toimiva vihreä talous on kestävän kehityksen yksi ulottuvuus (s. 11). Selonteon mukaan Suomi myös tunnetaan ilmastokestävyyden ja luonnonvarojen kestävän hallinnan puolestajapuhujana (s.15). Lisäksi hallitus pitää tärkeänä, että kehitykselle välttämätön talouskasvu tuotetaan ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin kannalta kestävällä tavalla (s. 50) ja korostaa ilmaston lämpenemisen rajoittamista kahteen asteeseen (s. 55). Käytännössä bruttokansantuotteella mitattu talouskasvu on aina merkinnyt energiankäytön ja kasvihuonekaasupäästöjen kasvamista. Kasvun energiaintensiivisyys on vuosien saatossa laskenut etenkin teollisuusmaissa ja joissakin nousevissa talouksissa, mutta tämä tehokkuuslisä on aina kanavoitu kokonaistuotannon ja siten päästöjen lisäämiseen. Toisin sanoen paljon puhuttua (uusiutumattoman) energian ja talouskasvun irtikytkentää ei siten ole absoluuttisessa mielessä tapahtunut missään päin maailmaa, eikä se ole nykyisellä talous- ja kasvumallilla myöskään näköpiirissä. Viime vuonna niin sanottu päästökuilu kahden asteen lämpenemisen edellyttämien ja todellisten päästöjen välillä oli suurempi kuin koskaan ja kehittyy väärään suuntaan. Maailmanpankin arvion mukaan nykykehityksellä kahden asteen raja ylittyisi vuodessa ja vuosisadan loppuun mennessä keskilämpötila olisi jopa 4 5 astetta korkeampi kuin esiteollisella aikakaudella.

2 On vaikeaa kuvitella, että Suomen kehitysyhteistyön tavoitteet voisivat toteutua sellaisella maapallolla. Päinvastoin ilmastonmuutos on jo nyt yksi suurimmista globaaleista eriarvoistavista rakenteista. Suomen kehitysyhteistyö lähtee kuitenkin oletuksesta, että bruttokansantuotteen kasvu ja ilmastonmuutoksen rajoittaminen on mahdollista yhdistää. Sitä, millainen tämä vihreä maailmantalous olisi tai miten siihen siirrytään, ei selonteossa käsitellä lukuun ottamatta yleisluonteisia viittauksia puhtaaseen teknologiaan, energiatehokkuuteen, kestävään luonnonvarahallintaan ja niin edelleen. Oletukset esimerkiksi kansainvälisen kaupan myönteisistä kokonaisvaikutuksista saatetaan joutua muuttamaan, mikäli ympäristökestävyysnäkökulma huomioidaan kunnolla (kaupan lisääntyminen merkitsee useimmiten fossiilienergian kulutuksen lisääntymistä). Ekologisen johdonmukaisuuden näkökulmasta selontekoa voi arvostella myös siitä, että se antaa perin myönteisen kuvan Suomen kotimaisesta, EU-tason ja kansainvälisestä energiaja ilmastopolitiikasta. Tosiasiassa Suomen tällä hetkellä esimerkiksi EU:n 2030-ilmasto- ja energiastrategineuvotteluissa ajama 40 prosentin päästövähennystavoite ilman sitovia uusiutuvan energian tai energiatehokkuuden tavoitteita ei ole yhteismitallinen kahden asteen tavoitteen kanssa tai riittävän vahva signaali vuoden 2015 kansainväliseen ilmastosopimukseen tähtääviin neuvotteluihin. Kansainvälisissä energia- ja ilmastopolitiikan kunnianhimoa arvioivissa vertailuissa Suomi onkin usein sijoittunut ns. vanhojen EU-maiden häntäpäähän ja kauas tyypillisistä verrokkimaistamme. Suomen omat päästöt ja fossiilienergian käyttö henkilöä kohden laskettuna ovat kestämättömällä tasolla: jos kaikki eläisivät kuin me, tarvitsisimme kolme maapalloa. Hallitusohjelmaan kirjattu, kotimaan päästövähennyksiä ohjaava ilmastolaki on edennyt tuskallisen hitaasti. Selonteossa todetaan myös Suomen kansainvälisen ilmastorahoituksen kasvaneen voimakkaasti. On totta, että Suomi täytti ja jopa ylitti niin sanotun lyhyen aikavälin ( ) ilmastorahoitussitoumuksensa. Käytännössä kaikki ilmastorahoitus on otettu kehitysyhteistyöbudjetista eikä se ole ollut sitoumuksemme mukaisesti uutta ja lisäistä aiempiin kehitysapulupauksiin nähden. Suomi ei ole myöskään täsmentänyt, kuinka se aikoo täyttää osuutensa vuoteen 2020 ulottuvasta 100 miljardin Yhdysvaltain dollarin lisäilmastorahoitussitoumuksesta, josta on muodostunut yksi kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden kynnyskysymyksistä. Päästökauppatulojen ohjaaminen ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön on yksi tapa paikata rahoitusvajetta, minkä vuoksi on tervetullutta, että valtioneuvosto aikoo jatkaa käytäntöä. Johdonmukaisuusnäkökulmasta pahin mahdollinen skenaario olisi eräiden etujärjestöjen ajama tulojen palauttaminen päästökauppasektoreille. Toimintatapojen uudistaminen etenee oikeaan suuntaan Yleisesti ottaen tämän hallituskauden suurimpiin parannuksiin lukeutuu, että Suomi korostaa ihmisoikeusperustaista lähestymistapaa aiempaa vahvemmin ja painottaa kumppanimaiden kansalaisten omistajuutta kehityspolitiikasta. Kumppanimaiden omia

3 hallinto- ja seurantajärjestelmiä on pyritty vahvistamaan rinnakkaisten järjestelmien luomisen sijaan. Myönteistä on myös, että eriarvoisuus huomioidaan läpileikkaavana teemana, sillä lisääntyvä tulo- ja varallisuuseriarvoisuus on yksi aikamme suurimmista haasteista. Kuten yllä todettiin, läpileikkaavuusajattelua tulisi edelleen kehittää etenkin ekologisten rajoitteiden osalta. Ihmisoikeusperustaisuuden toimeenpano ja jalkauttaminen käytännön työhön vaatii vielä tekemistä, ja onkin myönteistä, että selonteossa painotetaan henkilökunnan kouluttamista ja työvälineiden kehittämistä edelleen. Suomi on myös kiitettävästi lisännyt tukeaan kansalaisjärjestöille ja huomioi kansalaisyhteiskunnan tärkeän roolin avoimuuden, tilivelvollisuuden ja demokratian edistämisessä. Suomi on ajanut asiaa kansainvälisesti muun muassa Accran (2008) ja Busanin (2011) avun tuloksellisuutta käsitelleissä korkean tason kokouksissa. Jatkossa olisi tärkeää puuttua entistä enemmän siihen, että kansalaisyhteiskunnan toimitila on heikentynyt merkittävästi monissa maissa. Samalla suomalaisten järjestöjen mahdollisuuksia edistää suomalaisten kehitysmaa- ja globaalitietoisuutta tulee tukea jatkossakin viestintä- ja globaalikasvatustuen avulla. Tällä hallituskaudella on pyritty lopettamaan sidotun avun antaminen. Tällä tarkoitetaan apua, jonka ehtona on suomalaisten tuotteiden ostaminen. Suunta on oikea, mutta tulevaisuudessa tulisi päästä irti muustakin avun sitomisesta. Esimerkiksi Finnfundin mandaattiin kuuluu tukea ensisijaisesti suomalaisyrityksiä ja niiden yhteistyökumppaneiden hankkeita. Olisi tärkeää laajentaa rahaston mahdollisuuksia sijoittaa suoraan kehitysmaiden paikallisiin yrityksiin ilman että niihin liittyy suomalainen intressi. Jatkuvuuden puute saattaa vähentää vaikuttavuutta. Olisi tärkeää pitää kehityspolitiikan keskeiset linjat kuten ihmisoikeusperustaisuus vakaina hallituskausien yli. Myös rahoituksen ennakoitavuus on tärkeää. Tällä hallituskaudella kehitysyhteistyöbudjettiin on tehty leikkauksia, eikä Suomi pysy EU-sitoumuksessaan 0,7 prosentin saavuttamisesta vuoteen 2015 mennessä. Olisi tärkeää, että päästökauppatulot ohjattaisiin jatkossakin kehitysyhteistyöhön ja ilmastorahoitukseen siihen asti, että Suomi on saavuttanut kansainväliset rahoitussitoumuksensa budjettipohjaisesti. Jatkossa tulisi löytää myös muita kehitysapubudjetille lisäisiä, uusia rahoituslähteitä. Yksi tällainen mahdollisuus olisi fossiilisten polttoaineiden tukien ja muiden ympäristölle haitallisten tukien uudelleenallokoiminen kestävän kehityksen tukemiseksi. Selonteossa pidetään monipuolista toimijakenttää Suomen vahvuutena. Toimijakenttään kuuluvat valtion lisäksi kansainväliset ja kansalaisjärjestöt, erilaiset ei-valtiolliset toimijat ja yritykset. Monipuolinen toimijakenttä on vahvuus, kunhan sen toimintaa ei määritellä vain valtion näkökulmasta. Arvostamme sitä, että Suomi sitoutuu tukemaan kansalaisjärjestöjen toimintaa niiden valitsemissa kohteissa ja sektoreilla, vaikka ne eivät olisi Suomen pääkumppanimaita tai prioriteettisektoreita. Samalla tulisi myös edelleen korostaa valtioiden tärkeää roolia: kokonaisvaltaisen yhteiskunnallisen kehityksen edistämistä ei voi ulkoistaa. Tällä hetkellä kaikille eri toimijoille ei aseteta samanlaisia vaikuttavuusvaatimuksia. Kehitysyhteistyörahoitusta saaville suomalaisyrityksille ei ole määritelty yhtenäisiä tuloksellisuusja laatukriteerejä (mm. läpinäkyvyys, demokraattinen omistajuus ja tilivelvollisuus), vaikka niiden

4 merkitystä kehitystoimijoina on korostettu paljon viime vuosina Suomessa ja kansainvälisesti. Hallituskauden aikana Finnfundin rahoitusta on lisätty ja ulkoasiainministeriö valmistelee tällä hetkellä uutta yrityksille suunnattua rahoitusohjelmaa yhdessä Tekesin ja työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Toimijoiden erilaisista asemista kertoo myös se, ettei kehitysyhteistyövaroin tuettuja yrityshankkeita ole merkitty selonteon muuten ansiokkaalle Suomen kehitysyhteistyön jakautuminen -kartalle (s.18 19). Selonteon painotus eri politiikanalojen väliseen johdonmukaisuuteen on tärkeä ja hyvä, vaikkakin selonteko on paikoin liiankin optimistinen johdonmukaisuuden toteutumisen suhteen. Kepa yhtyykin hallituksen näkemykseen siitä, että Suomella on vielä tekemistä johdonmukaisuuden parantamisessa. Esimerkkejä puutteista ovat: Vallalla on edelleen ajatus, että bruttokansantuotteella mitattu talouskasvu voisi jatkua loputtomiin samalla, kun ilmaston lämpeneminen rajoitetaan kahteen asteeseen. Todellisuudessa talouskasvu on nyt ja oletettavasti vielä hyvin pitkään erittäin energiaintensiivistä. Historiallisesti kehitys on perustunut helposti saatavaan, runsaaseen ja edulliseen uusiutumattomaan energiaan. Tämä ei ole enää jatkossa mahdollista, jos planetaarisia rajoja halutaan kunnioittaa. Eri tutkimusten mukaan kolme neljäsosaa tai jopa neljä viidennestä tunnetuista fossiilienergiavarannoista pitäisi jättää hyödyntämättä, jotta katastrofaalinen ilmastonmuutos voitaisiin välttää. Tätä haastetta ei ole kunnolla sisäistetty Suomen politiikassa. Suomi osallistuu kansainvälisen veropolitiikan suuntaviivojen määrittelyyn ensisijaisesti OECD:ssa, jossa kehitysmailla ei ole jäsenyyttä tai äänivaltaa. Toisin kuin selonteossa todetaan, eivät Suomen ja kehitysmaiden intressit aina ole asiassa yhtenevät. Tulevaisuudessa monikansallisten yritysten verotusta tulisi kehittää niin, että myös kehitysmaat, joissa suuri osa tuotannosta tapahtuu, hyötyisivät yrityksiltä saamistaan verotuloista. Tähän tavoitteeseen tulisi olla esimerkiksi valtiovarainministeriön sitoumus. Yritysvastuuta ei ole määritelty kehityspoliittisen johdonmukaisuuden kärkialueeksi tällä hallituskaudella. Sitovia vastuusääntöjä ei olla oltu valmiita ajamaan, vaikka samalla tuetaan suomalaisyritysten kansainvälistymistä kehitysmaihin, joissa paikallinen lainsäädäntö voi olla puutteellista ja ihmisoikeusrikkomukset ovat yleisiä. Esimerkiksi Team Finland -aloitteessa yritysvastuu ei ole ollut mukana eikä verkostossa mukana olevia lähetystöjä ei ole velvoitettu antamaan yritysvastuuneuvontaa. Yritysvastuun edistäminen tulisikin sisällyttää osaksi Team Finland -verkostoa ja sen toteutumista seurata. Kauppapolitiikassa ei olla edistetty sitä, että EU-kauppasopimusten kestävää kehitystä ja ihmisoikeuksia koskevat kirjaukset olisivat vahvassa, tai edes samassa asemassa, kuin investoijien suojaa käsittelevät kirjaukset. Ulkoasianministeriöllä on hyvin pienet resurssit kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistämiseksi muilla hallinnon aloilla.

5 Kehityspolitiikan tulevaisuudesta Selonteossa linjatut tavoitteet tuleville vuosille ovat kannatettavia: ihmisoikeuksien toteutuminen kaikille maapallon kantokyvyn rajoissa ja sukupolvesta toiseen, eriarvoisuuden vähentäminen, ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen, toimintatapojen muutokset kaikkialla maailmassa. Niiden tulisi jatkua myös seuraavalla hallituskaudella. On myönteistä, että selonteossa tuodaan esille, että YK:ssa on tarkoitus solmia kaikkia maita koskevat universaalit tavoitteet kestävän kehityksen edistämiseksi. Näihin Suomen tulee myös omalta osaltaan sitoutua. Eriarvoisuutta torjuessa tulee huomioida myös vaurauden keskittyminen pienelle, entistä rikkaammalle väestönosalle. Siihen puuttuminen vaati johdonmukaisuutta kaikilla politiikanaloilla ja yhteisiä tavoitteita globaalille pohjoiselle ja etelälle. Kepa yhtyy hallituksen kantaan siitä, että jatkossa on edelleen kehitettävä parhaita keinoja kestävän kehityksen edistämiselle koko valtionhallinnossa ja poliittisessa päätöksenteossa. Hallituksen lakiesitysten ja EU-aloitteiden käsittelyprosesseissa tulisi systemaattisesti arvioida, millaiset globaalit vaikutukset linjauksilla ja laeilla on. Tapauksissa, joissa todetaan Suomen ja kehitysmaiden välinen intressiristiriita, pitäisi sitoutua etsimään ratkaisu, joka minimissään johtaisi kehitysmaille neutraaleihin vaikutuksiin. Seuraavissa hallitusneuvotteluissa tulisi myös arvioida Suomen mahdollisuudet toimia globaalina edelläkävijänä kestävän kehityksen edistäjänä ja luoda toiminnalle konkreettiset tavoitteet. Koska yrityksiä houkutellaan entistä enemmän mukaan kehitysyhteistyötoimijoiksi, tulisi niiden toiminnalle kehittää vaikuttavuus- ja laatukriteerit, joilla toimintaa arvioitaisiin ennen rahoituspäätöksiä. Myös sitoviin yritysvastuusääntöihin tulisi sitoutua. Samalla on tärkeää huomioida, että kehitysapua tarvitaan edelleen ensisijaisesti peruspalveluiden tuottamiseen ja ihmisten oikeuksien turvaamiseen matalan tulotason maissa, eikä niinkään yksityisen rahan katalysointiin. Suomalaisilla kansalaisjärjestöillä on tulevaisuudessakin tärkeä rooli kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntien tukemisessa sekä suomalaisten kehitysmaatietoisuuden ja globaalikasvatuksen edistämisessä, jota tulee tukea. Suomen tulisi laatia selkeä tiekartta kansainvälisten kehitys- ja ilmastorahoitustavoitteidensa saavuttamiseksi ja sitoutua sen toteuttamiseen. Suomen tulisi myös parantaa oman energia- ja ilmastopolitiikkansa kunnianhimoa, jotta oma politiikkamme olisi yhteismitallista julkilausuttujen globaalipoliittisten tavoitteidemme kanssa. Lisätiedot Henri Purje Kehityspoliittinen asiantuntija