HE 224/1996 vp YLEISPERUSTELUT
|
|
- Satu Tikkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HE 224/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaisuuden lunastuksesta puolustustarlcoituksiin. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki omaisuuden lunastuksesta puolustustarkoituksiin. Laki korvaisi nykyisen pakkolunastuksesta puolustustarkoituksiin annetun lain vuodelta Ehdotettuun lakiin sisältyisivät vain ne säännökset, jotka ovat tarpeen puolustustarkoituksiin tapahtuvan lunastuksen erityisluonteen vuoksi. Muilta osin omaisuuden lunastuksessa puolustustarkoituksiin noudatettaisiin kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annettua lakia. Lunastuksen katsottaisiin tapahtuvan puolustustarkoituksiin silloin, kun se on tarpeen puolustusvoimille säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan niin pian kuin se on hyväksytty ja vahvistettu. YLEISPERUSTELUT 1. Johdanto Kiinteää omaisuutta voidaan nykyisin lunastaa puolustusvoimien tarpeita varten erityisen pakkolunastuslain eli pakkolunastuksesta puolustustarkoituksiin 13 päivänä lokakuuta 1944 annetun lain ( ) ja sitä täydentävän asetuksen (788/1944) nojalla. Puolustushallinnon erityisen pakkolunastuslain säätämisajankohtana oli voimassa laki kiinteän omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen (27/1898). Erityislain säätämistä pidettiin kuitenkin tarpeellisena. annettu laki on nykyisiin tarpeisiin kauttaaltaan vanhentunut. Lakia ei ole pidetty lakiteknisesti ajan tasalla. 2. Nykytila ja ehdotetut muutokset annetun lain viittaukset yleiseen lunastuslakiin koskevat jo kumottua, 1800-luvulta peräisin ollutta lakia. Laissa säädetty kaksivaiheineo menettely, jossa valtioneuvoston asettama toimikunta suorittaa lunastuksen ja kiinteistönmuodostaminen suoritetaan erillisenä maanmittaustoimituksena, on vanhen- tunut. Niitä puolustusvalmiudellisia perusteita, joiden vuoksi vanha erityislaki pysytettiin voimassa muuta lunastuslainsäädäntöä uudistettaessa 1970-luvulla, ei puolustustilalain ( ) säätämisen jälkeen ole enää olemassa. Niin sanotun maapaketin yhteydessä 1970-luvulla säädettiin laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta ( ), jäljempänä yleinen lunastuslaki, joka tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta Hallituksen esityksessä lunastuslainsäädännön uudistamiseksi (HE 179/1975 vp) esitettiin pakkolunastuksesta puolustustarkoituksiin annetun lain kumoamista. Eduskunta päätti kuitenkin edelleen pysyttää erityislain voimassa. Voimassa oleva laki pakkolunastuksesta puolustustarkoituksiin on siinä määrin vanhentunut, että se olisi tarkoituksenmukaista kumota. Tällöin olisi ajateltavissa, että puolustustarkoituksiin tapahtuvassa pakkolunastuksessa noudatettaisiin pelkästään yleistä lunastuslakia. Puolustustarkoitus on kuitenkin lunastusperusteena poikkeava. Puolustustarkoituksiin tapahtuvassa lunastustoiminnassa on myös sellaisia erityispiirteitä, jotka tulisi säilyttää. Tämän vuoksi ehdotetaan säädettä R
2 2 HE 224/1996 vp väksi uusi laki omaisuuden lunastuksesta puolustustarkoituksiin ja nykyinen pakkolunastuksesta puolustustarkoituksiin annettu laki kumottavaksi. Yksittäisten korjausten tekeminen nykyiseen lakiin ei ole tarkoituksenmukaista, koska pääosa siitä jouduttaisiin joka tapauksessa uusimaan. Uusi laki olisi suppea ja sisältäisi vain ne säännökset, jotka ovat tarpeen puolustustarkoituksiin apahtuvan lunastuksen erityisluonteen vuoksi. Muilta osin puolustustarkoituksiin tapahtuva lunastus tapahtuisi yleisen lunastuslain mukaisesti. Tavanomaisia puolustustarkoituksiin lunastettuja kohteita ovat varuskuntien kasarmialueet, harjoitusalueet ja ampuma-alueet, lentokenttäalueet, varikko- ja varastoalueet ja niiden suoja-alueet sekä viesti- ja tutka- asema-alueet samoin kuin aluehankintoihin liittyvät tiet sekä yhdyskuntatekniikan edellyttämät alueet. Lunastettavien alueiden koko on vaihdellut muutamasta kymmenestä hehtaarista useaan tuhanteen hehtaariin. Erityiskohteen ollessa kysymyksessä pinta-ala saattaa olla hyvinkin pieni. Lunastusta joudutaan käyttämään tilanteessa, jossa tietyn, välttämättä tarvittavan alueen osalta ei sopimusta synny. Lunastus mahdollistaa myös maanomistajien yhdenveitaisen kohtelun hankintatapahtumaan liittyvän hinnoittelun osalta. Puolustusvoimien toiminnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että sen yksiköillä on hyvät naapuruussuhteet ympäröivien alueiden omistajiin. Tämä asettaa erityisiä vaatimuksia puolustushallinnon maapolitiikalle. Merkittävimpänä tekijänä maapolitiikan hoitamisen kannalta on ehkäistä kielteisten asenteiden syntyminen kiinteän omaisuuden lunastusten yhteydessä. Tämä edellyttää, että lunastustoimenpiteiden kohteeksi joutuneet kokevat saaneensa täyden korvauksen menettämästään omaisuudesta ja että muillakin toimenpiteillä, kuten vaihtomaaratkaisuilla, pyritään eliminoimaan lunastuksesta aiheutuvia haittoja ja vahinkoja. Voimassa olevan lam mukaan lunastettaessa kiinteää omaisuutta puolustustarkoituksiin on korvaus lunastettavasta omaisuudesta määrättävä kalleimman käyvän hinnan mukaan. Vastaavasti yleisen lunastuslain mukaan lunastettavan omaisuuden omistajana on oikeus saada täysi korvaus, joka pääsääntöisesti määrätään omaisuuden käyvän hinnan mukaisesti. Jos käypä hinta ei vastaa luovuttajan täyttä menetystä, arvioiminen on perustettava omaisuuden tuottoon tai omaisuuteen pantuihin kustannuksiin. Vesilain ( ) mukaan lunastuksesta suoritetaan puolitoistakertainen korvaus. Lisäksi yleisen lunastuslain 32 :ään sisältyy asunto- ja elinkeinotakuuta koskeva säännös. Lunastettava kohde arvioidaan yleensä kauppa-arvomenetelmällä käyttäen apuna kauppahintarekisteristä saatavia tietoja sellaisista kiinteistökaupoista, jotka on tehty samalla paikkakunnalla ja joissa kaupan kohde on luonteeltaan lunastuskohdetta vastaava. Kaupankäynnin luonteesta johtuen samanlaisistakin kohteista maksetut hinnat vaihtelevat. Kauppa-arvomenetelmällä arvioitaessa saadaankin tietty vaihteluväli, jonka osoittaman hajonnan puitteissa käypä hinta paikkakunnalla vaihtelee ja jolle välille todennäköinen hinta arvioitavan kohteen osalta vapaaehtoisessa kaupassa asettuisi. Yleisen lunastuslain tarkoittama käypä hinta vastaakin hintojen keskitasoa eli keskiarvohintaa kauppa-arvomenetelmällä määritetyn käyvän hinnan vaihteluvälin puitteissa. Kallein eli korkein käypä hinta vastaa puolestaan sitä hintatasoa, joka käyvän hinnan vaihteluvälin puitteissa asettuu edellä tarkoitetun keskiarvohinnan yläpuolelle eli käypien hintojen ylempää keskitasoa. Lunastuskorvauksen suorittamisen tarkoituksena on, että omaisuuden luovuttajan varallisuusasema palautuu ennen lunastusta olleelle tasolle. Käytännössä luovuttajan tulisi voida hankkia saamanaan lunastuskorvauksella lunastetun omaisuuden sijaan vastaavanlainen omaisuus vapaaehtoisella kaupalla, jotta korvaus olisi täysi korvaus. Vaikka käyvän hinnan mukaisella korvauksella ja korkeimmalla käyvähä hinnalla tarkoitetaan käytännössä likipitäen samaa hintatasoa, korkein käypä hinta korostaa kuitenkin sitä, että lunastuskorvauksen tulee taata luovuttajan varallisuusaseman säilyminen ennallaan kaikissa lunastustapauksissa. Voimassa olevan pakkolunastuksesta puolustustarkoituksiin annetun lain määrittelemällä kalleimman käyvän hinnan mukaisella korvausperusteella on ollut merkittävä vaikutus puolustushallinnon maapolitiikan onnistumisessa. Tämän vuoksi myös uudessa laissa tulisi lunastetusta omaisuudesta suoritettavan kohteenkorvauksen määräämisperusteena säilyttää nykyinen kalleimman käyvän hinnan mukainen hintataso eli korkein käypä hinta.
3 HE 224/1996 vp 3 Toisena merkittävänä tekijänä puolustushallinnon maapolitiikan hoidossa kiinteää omaisuutta lunastettaessa on ollut vastikemaan aktiivinen käyttäminen. Nykyisen lain mukaan pakkolunastustoimituksessa voidaan antaa vastikemaata tietyin edellytyksin sille, joka menettää asuntotontin, asuntotilan tai viljelmän taikka taloudellisesti olennaisen osan näistä. Näissä tilanteissa voidaan suorittaa tilusvaihto käyttäen valtion maaomaisuutta. Myös yleinen lunastuslaki antaa mahdollisuuden vastikemaajärjestelyihin lunastustoimituksissa. Lunastuslain 23 :n mukaan voidaan suorittaa tilusvaihtoja ja alueiden siirtämisiä. Lisäksi asianosaiset voivat sopia lunastuslain 47 :n nojalla korvauksen suorittamisesta kiinteänä tai muuta lunastettavaa omaisuutta vastaavana omaisuutena. Kun nämä lunastuslain säännökset mahdollistavat nykyisen kaltaisen vastikemaajärjestelytoiminnan jatkamisen, ei ehdotettuun lakiin ole tarpeen sisällyttää erityisiä vastikemaajärjestelyjä koskevia säännöksiä. Pakkolunastusluvan myöntää nykyisen lain mukaan valtioneuvosto puolustusministeriön esittelystä. Lunastusluvan valmisteluvaiheessa kuullaan maanomistajia, erilaisia etujärjestöjä ja kuntia. Pakkolunastusluvan myöntäessään valtioneuvosto on asettanut samalla lunastuksen toimeenpanoa varten pakkolunastustoimikunnan. Pakkolunastustoimikuntaan on nimetty lainoppinut puheenjohtaja, maanmittausinsinööri, agronomi ja metsänhoitaja. Lisäksi asianomainen kunnanhallitus on valinnut puolustusministeriön kehotuksesta toimikuntaan yhden jäsenen. Toimikunnat ovat toimineet itsenäisinä yksikköinä, joiden jäsenillä on ollut tässä tehtävässä tuomarin vastuu. Menettelystä toimikunnissa on voimassa, mitä alioikeuksista on säädetty. Toimikunta antaa päätöksen, joka saavuttaa lainvoiman, ellei siitä valiteta maaoikeuteen. Maaoikeudessa ovat läsnä lain määräämät lisäjäsenet nykyisen lain mukaista asiaa käsiteltäessä. Lunastustoimituksen päätyttyä pakkolunastusyksikön muodostaminen suoritetaan erillisenä maanmittaustoimituksena. Myös yleisen lunastuslain mukaisen lunastusluvan myöntää valtioneuvosto. Lunastuspäätöksen antaa lunastustoimikunta, johon kuuluvat maanmittaushallinnossa työskentelevä maanmittausinsinööri ja kaksi uskottua miestä. Lunastustoimikunta tekee sekä korvauspäätöksen että suorittaa maanmittaustoimituksen. Lunastustoimituksesta voi valittaa maaoikeuteen. Lunastuslain mukaiset valitusasiat maaoikeus käsittelee säännönmukaisessa kokoonpanossa. Yleisen lunastuslain mukaan maaoikeuden päätöksistä voidaan valittaa korkeimpaan oikeuteen, jos tämä myöntää valitusluvan. Koska ehdotetun lain mukaan puolustustarkoituksiin tapahtuvassa lunastuksessa myös muutoksenhaun osalta noudatettaisiin yleisen lunastuslain säännöksiä, muutos poistaisi pakkolunastuksesta puolustustarkoituksiin annetun lain muutoksenhakua koskevassa säännöksessä olevan muutoksenhakuluvan tarvetta koskevan epäselvyyden. annetun lain 22 :n muutoksenhakukielto saattaa olla Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen vastainen, jos sen tulkitaan koskevan Iuuastettavan alueen täsmentämistä lunastustoimituksessa. Tämänkin vuoksi muutoksenhakua koskevien säännösten uusiminen on tarpeen. Maa-alueen soveltuvuus puolustustarkoitukseen saattaa edellyttää, ettei alueen luonnetta muuteta lunastuksen tultua vireille. Esimerkiksi puolustusvoimien varastoalue voi vaatia tietynlaista puustoa suoja-alueella. Tästä syystä tarvitaan säännökset, joiden perusteella voidaan tarvittaessa antaa käyttökielto omaisuuden sellaisen käyttämisen estämiseksi, joka saattaa vaarantaa lunastuksen tarkoitusta. Lunastuksen tapahtuessa puolustustarkoituksiin joudutaan lunastuksen yhteydessä käsittelemään puolustusvoimien toimintoihin liittyviä seikkoja. Tästä saattaa aiheutua tarve voida käyttää tämän alan asiantuntijoita lunastustoimituksen yhteydessä. annetun lain toimeenpanosta annettu asetus ehdotetaan kumottavaksi. Uuden asetuksen antaminen ei ole tarpeen. 3. Taloudelliset vaikutukset Erillisten pakkolunastustoimikuntien määräämisestä luopuminen ja lunastustoimituksen siirtyminen maanmittaustoimiston toimitusinsinöörin ja kahden uskotuo miehen toimesta tapahtuvaksi yksivaiheiseksi menettelyksi yksinkertaistaa lunastusmenettelyä ja säästää kustannuksia. Myös maaoikeuden lisäjäsenistä luopuminen vähentää kustannuksia.
4 4 HE 224/1996 vp 4. Asian valmistelu Ehdotuksen hallituksen esitykseksi on valmistellut puolustusministeriön asettama työryhmä, jossa on ollut edustus oikeusministeriöstä, maa- ja metsätalousministeriöstä, puolustusministeriöstä, maanmittauslaitoksesta sekä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry:stä. Ehdotuksesta on pyydetty lausunnot oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, puolustusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, maa- ja metsätalousministeriöltä, liikenneministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, ympäristöministeriöltä, pääesikunnalta, korkeimmalta hallinto-oikeudelta, korkeimmalta oikeudelta, Etelä-Suomen maaoikeudelta, maanmittauslaitokselta, rakennushallitukselta, Metsähallitukselta, Ilmailulaitokselta, tielaitokselta, Suomen Kuntaliitolta, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK r.y:ltä, Maaseutukeskusten liitto r.y:ltä ja Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund r.f:ltä. Lausunnot on otettu huomioon esitystä valmisteltaessa. Esityksen viimeistely on suoritettu virkatyönä puolustusministeriössä. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Lakiehdotuksen perustelut 1. Soveltamisala. Kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastus puolustustarkoituksiin tapahtuisi ehdotuksen mukaan yleisen lunastuslain ja säädettäväksi ehdotetun lain mukaisesti. Pykälässä ovat säännökset yleisen lunastuslain ja ehdotetun lain välisestä suhteesta. Yleisen lain ja säädettäväksi ehdotetun erityislain suhteesta ehdotetaan säädettäväksi siten, että yleistä lakia noudatetaan kaikilta osin, jollei erityislaista muuta johdu. Jos puolustushallinnon viranomainen hankkii lunastamalla kiinteää omaisuutta tai erityisiä oikeuksia muuhun tarkoitukseen kuin puolustustarkoituksiin tai jos lunastus perustuu muuhun lainsäädäntöön kuin lunastuslakiin ja nyt ehdotettuun lakiin, eivät ehdotetun lain säännökset tulisi miltään osin sovellettaviksi. Siten esimerkiksi rakennuslain ( ) nojalla tapahtuvaan lunastamiseen ei sovellettaisi ehdotettua lakia. 2. Lunastuksen tarkoitus. Ehdotuksen mukaan lunastuksen katsottaisiin tapahtuvan puolustustarkoituksiin silloin kun se olisi tarpeen puolustusvoimille säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi. Puolustusvoimien tehtävät on määritelty puolustusvoimista annetussa laissa (402/1974). Puolustusvoimien tehtäviä mahdollisesti koskevat muutokset eivät aiheuttaisi lakiteknisiä muutoksia ehdotettuon lakiin. 3. Toimenpiteiden väliaikainen kieltäminen. Puolustusministeriölle ehdotetaan annettavaksi oikeus kieltää väliaikaisesti lunastettavan omaisuuden sellainen käyttäminen, joka voi vaarantaa lunastuksen tarkoituksen. Kieltomahdollisuus alkaisi lunastusta edellyttävän hankkeen tultua vireille. Hankkeen katsotaan tulleen vireille, kun sitä on ryhdytty valmistelemaan puolustushallinnossa. Kielto olisi voimassa enintään yhden vuoden ajan ja se voitaisiin antaa vain kerran. Luonnonsuojelulain 18 :ssä (672/1991) on vastaava oikeus annettu lääninhallitukselle luonnonsuojelulain mukaisissa lunastuksissa. Puolustushallinnon käyttötarkoitus saattaa edellyttää omaisuuden säilyttämistä alkuperäisessä muodossaan esimerkiksi puustoltaan. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan annettavaksi lunastusluvan myöntävälle viranomaiselle mahdollisuus jatkaa omaisuuteen kohdistuvaa toimenpidekieltoa lunastusluvan myöntämisen jälkeen. Kielto poikkeaa luonnonsuojelulain vastaavasta kiellosta siten, ettei se tulisi automaattisesti voimaan lunastusluvan myöntämisellä, vaan edellyttäisi nimenomaista ratkaisua. Toimenpidekiellon johdosta alueen omistajalle aiheutunut vahinko ja haitta korvattaisiin. 4. Lunastuskorvaus. Pykälään sisältyvät lunastuskorvauksen määräämisperusteita koskevat säännökset. Yleisperusteluissa esitetyn mukaisesti ehdotetaan, että lunastettavan omaisuuden korvauksen (kohteenkorvaus) määräämisperusteena olisi korkeimman käyvän hinnan mukainen täysi korvaus. Korvausten määräämisessä noudatettaisiin muutoin lunastuslain mukaisia korvausperusteita. Ehdotetut säännökset eivät merkitsisi muutosta nykyisin voimassa oleviin, pakkolunas-
5 tuksesta puolustustarkoituksiin annetun lain mukaisiin korvausperusteisiin. Mikäli lunastuslupaan sisältyy toimenpidekielto, lunastuskorvaukselle lunastuslain mukaan maksettavan koron laskennan alkamisajankohta olisi yhdenmukaisesti luonnonsuojelulain kanssa kiellon tiedoksiantamisen ajankohta. Mikäli puolustusministeriö antaa toimenpidekiellon ennen lunastuslupaa, korko lasketaan tämän päätöksen tiedoksisaannista. 5. Asiantuntijat. Lunastuslain 12 :n 2 momentin mukaan lunastustoimikunnalla on oikeus kutsua avustajakseen asiantuntijoita, jos toimikunta katsoo, että toimituksessa käsiteltävä määrätty asia sitä vaatii. Puolustustarkoituksiin tapahtuva lunastus saattaa toisinaan edellyttää kohteen tulevan käyttötarkoituksen vuoksi asiantuntijoiden käyttöä. Asiantuntijoiden käyttötarve arvioidaan kunkin lunastuksen osalta erikseen. Asiantuntijoiden kelpoisuusehdoista tai esteellisyydestä ei ole säännöksiä. Puolustusvoimien toimintaa koskeva asiantuntemus on useimmiten saatavissa vain puolustusvoimiin palvelussuhteessa olevalta henkilöltä. Koska lunastuslaki ei edellytä asiantuntijalta samanlaista esteettömyyttä kuin toimikunnan jäseneltä, ei tällaisessa palvelussuhteessa olevaa voida katsoa esteelliseksi toimimaan asiantuntijana pelkästään palvelussuhteen vuoksi. HE 224/1996 vp 5 Laki 6. Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan niin pian kuin se on hyväksytty ja vahvistettu. Lain voimaan tullessa ehdotetaan kumottavaksi nykyisin voimassa oleva laki pakkolunastuksesta puolustustarkoituksiin sekä siihen liittyvä asetus. Ennen uuden lain voimaantuloa haettuun lunastukseen ehdotetaan sovellettavaksi aikaisempaa lakia ja asetusta lukuun ottamatta aikaisemman lain 24 :ää, jossa säädetään maaoikeuden lisäjäsenistä. Maaoikeuden lisäjäseniä ei ole tarpeellista käyttää myöskään enää vireillä olevista lunastuksista aiheutuvissa maaoikeuskäsittelyissä. 2. Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan niin pian kuin se on hyväksytty ja vahvistettu. 3. Säätämisjärjestys omaisuuden lunastuksesta puolustustarl{oituksiin Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, koska lunastus puolustustarkoituksiin tapahtuu yleistä tarvetta varten ja lain 4 :n mukaan lunastuksesta maksettaisiin täysi korvaus. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: 1 Soveltamisala Kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksessa puolustustarkoituksiin on noudatettava, mitä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa (603177), jäljempänä lunastuslaki, säädetään, jollei tästä laista muuta johdu. 2 Lunastuksen tarkoitus Omaisuuden lunastuksen katsotaan tapahtuvan puolustustarkoituksiin silloin, kun lunastus on tarpeen puolustusvoimille säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi. 3 Toimenpiteiden väliaikainen kieltäminen Kun puolustusministeriö on ryhtynyt valmistelemaan tämän lain mukaista lunastusta, se voi kieltää väliaikaisesti enintään yhdeksi vuodeksi omaisuuden sellaisen käyttämisen, joka saattaa vaarantaa lunastuksen tarkoituksen. Puolustusministeriön päätöstä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei valitusviranomainen toisin määrää. Jos lunastus myöhemmin raukeaa, on omistajalla ja haltijalla oikeus saada korvaus siitä vahin-
6 6 HE 224/1996 vp gosta ja haitasta, mitä hänelle kiellon johdosta on aiheutunut. Lunastuslupaan voidaan sisällyttää kielto käyttää omaisuutta tavalla, joka saattaa vaarantaa lunastuksen tarkoitusta. Kielto on voimassa siitä päivästä, jolloin päätös lunastusluvasta on annettu tiedoksi omistajalle tai haltijalle, siihen saakka, kunnes lunastus on päättynyt tai rauennut. Jos lunastus raukeaa, on kiellosta aiheutunut vahinko ja haitta korvattava siten kuin 1 momentissa säädetään. Jollei tässä pykälässä tarkoitetusta korvauksesta sovita, siitä päätetään lunastustoimituksessa, johon sovelletaan, jollei toimitus muutoin ole vireillä, mitä lunastuslain 97 :ssä säädetään. 4 Lunastusk01vaus Lunastettavasta omaisuudesta on määrättävä omaisuuden korkeimman käyvän hinnan mukainen täysi korvaus. Korvausten määräämisessä noudatetaan muuten lunastuslain mukaisia korvausperusteita. Jos lunastuslupaan sisältyy 3 :n 2 momentin mukainen toimenpidekielto, lunastuskorvaukselle on määrättävä maksettavaksi lunastuslain 95 :n mukainen korko lunastusluvan tiedoksisaantipäivästä. Jos ennen lunastuslupaa on annettu 3 :n 1 momentin mukainen kielto, korko on määrättävä maksettavaksi kieltopäätöksen tiedoksisaantipäivästä. 5 Asiantuntijat Harkittaessa lunastuslain 12 :n 2 momentissa tarkoitettujen asiantuntijoiden kutsumista on erityisesti otettava huomioon lunastuksen puolustustarkoitus. 6 V oimaantulo- ja siirtymäsäännökset Tämä laki tulee voimaan patvana kuuta 199, ja sillä kumotaan pakkolunastuksesta puolustustarkoituksiin 13 päivänä lokakuuta 1944 annettu laki (787/1944) sekä pakkolunastuksesta puolustustarkoituksiin annetun lain toimeenpanosta 13 päivänä lokakuuta 1944 annettu asetus (788/1944). Lunastuksessa, johon on haettu lupaa ennen tämän lain voimaan tuloa, noudatetaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä lukuun ottamatta kumotun lain 24 :ää. Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 1996 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Puolustusministeri Anneli Taina
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain muuttamisesta Kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annettuun
Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm
Lunastusmenettely 1 Ilkka Alm 1 Lunastuslainsäädäntö 2 Lunastuslupa ja lunastustoimitus 3 Voimajohtoalueen lunastuskorvaukset 2 Ilkka Alm Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS
LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS 5. KOHTEEN VAHVISTAMINEN 6. KORVAUKSET JA KUSTANNUKSET
HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi
Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua
Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa
1994 vp - HE 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden
HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle metsälainsäädännön eräiden viittaussäännösten tarkistamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan teknisesti muutettaviksi metsänhoitoyhdistyksistä annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
Voimalinjalunastus. Lunastusharjoitus. syksy 2015 Markku Vuorinen
Voimalinjalunastus Lunastusharjoitus syksy 2015 Markku Vuorinen 1 Voimalinjalunastus tulee yleensä ajankohtaiseksi, mikäli rakennetaan uusi, laajennetaan entistä taikka uusitaan vanhaa voimalinjaa. Esityksen
1994 vp - HE 121 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 121 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maakaaren 1 luvun 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maakaarta siten, että luettelo julkisista
LUNASTUSLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN. Maanmittauspäivät Lsn Jari Salila
LUNASTUSLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN Maanmittauspäivät 31.5.2017 Lsn Jari Salila 1 Hankkeen tausta Pääministeri Juha Sipilän hallituksen Suomalainen ruoantuotanto kannattavaksi, kauppatase nousuun kärkihankkeen
Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen
Maa-20.2334 Korvausarviointi 15.9.2015 TkT Juhana Hiironen Päivän aikataulu 14:15 14:45 Kertausta lukutehtävän aihepiiristä 14:45 15:15 Ryhmätyö 15:15 15:40 Ryhmätöiden esittely 15:40 15:45 Seuraavaksi
HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Ehdotuksen
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan
1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston
HE 292/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua
1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.
HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua
HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen
Lunastustoimitus länsimetroa varten
Lunastustoimitus länsimetroa varten Espoossa 9.7.2019 Mikael Still Maanmittauslaitos 2 Yleistä Maanalaisen tilan omistuksen on vakiintuneesti katsottu kuuluvan pintakiinteistön omistajalle Ulkopuolinen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta
Kiinteistön edustalla oleva vesijättö voidaan liittää sen kohdalla olevaan kiinteistöön laissa säädetyin edellytyksin täyttä korvausta vastaan.
Vesijätön lunastus Kari Tuppurainen kari.tuppurainen@maanmittauslaitos.fi 0400-719023 28.4.2015, Pohjois-Savon Kalatalouskeskus ry:n vuosikokous Hotelli Iso Valkeinen, Kuopio Kiinteistön edustalla oleva
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ.
1980 vp. n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain 7 ja 17 :n muuttamisesta. ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. Esityksessä ehdotetaan taksiauton ja invalidien
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten
Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2003 vp Hallituksen esitys eräiden oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalan lakien viittaussäännösten muuttamisesta viittauksiksi hallintolakiin Asia Hallitus on antanut
4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.
HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta
lunastustoimitus Rautarouva
Voimajohtoalueen lunastustoimitus Rautarouva 07.06.2017 08.06.2017 Hausjärven kunta, Riihimäen kaupunki, Janakkalan kunta, Hämeenlinnan kaupunki, Lopen kunta, Tammelan kunta, Forssan kaupunki Voimajohtoalueen
HE 307/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä.
HE 307/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
HE 105/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasavustuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasavustuslakia muutettavaksi siten, että asevelvollisille
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 47/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelakia. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja
HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia
HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua
HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön
HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi annetun hallituksen esityksen (HE 112/2004 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan eduskunnalle annettua
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta
HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä
muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.
HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annettua lakia. Lakiin tehtäisiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 7 ja :n muuttamisesta PERUSTELUT ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ annettuun lakiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992
HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jalometallituotteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jalometallituotteista annettua lakia siten,
Laki. oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta
Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain (100/2013) 1 luvun :n 2 momentin 2 kohta,
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä
HE 160/1999 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain 2 :n väliaikaisesta
HE 160/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain 2 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 197/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi henkilökunnan aseman järjestämisestä kunnallisen sosiaalihuollon tai terveydenhuollon laitoksen taikka tehtävän siirtyessä toisen kunnan tai kuntainliiton
Lunastuslainsäädännön korvausperusteiden tarkistaminen - Lunastuslakityöryhmän mietintö
Lausuntopyyntö 02.04.2019 VN/882/2018 Lunastuslainsäädännön korvausperusteiden tarkistaminen - Lunastuslakityöryhmän mietintö Johdanto Oikeusministeriö asetti 21.2.2018 työryhmän valmistelemaan ehdotuksen
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen