NCFNn työmuodot joita Suomen Lähetysseura tukee:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NCFNn työmuodot joita Suomen Lähetysseura tukee:"

Transkriptio

1 1 NCFN kansalaisjärjestö- ja yhteisön kehittäminen, Nepal Kumppani National Churches Fellowship of Nepal NCFN Hankkeen kuvaus Nepalin kristillisten seurakuntien ja yhteisöjen kattojärjestö NCFN perustettiin vuonna 1965 ja on Nepalin kirkon vanhin katto-organisaatio. Sen toiminta on maanlaajuinen ja se toimii eri työmuotojensa kautta paikallisyhteisöjen ja seurakuntien tukena. Lähetysseura tukee sen tiettyjä työmuotoja. NCFN:ään kuuluu n seurakuntaa. Nepalin kirkko kasvaa nopeasti ja kristillinen kasvatus moni-uskonnollisessa ympäristössä on tarpeellinen. Seurakunnat tarvitsevat koulutettuja työntekijöitä jotka voivat antaa kristillistä kasvatusta perheiden, nuorten ja lasten keskuudessa. Työttömyys on ajanut monia ulkomaille töihin. Perheenjäsenet joutuvat elämään erillään ja tällä on vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Hiv-tartunnan nopea leviäminen on varteenotettava riski ulkomailta palaavien vierastyöläisten, seksityöntekijöiden ja huumausainekäyttäjien kautta. NCFN pyrkii toiminnallaan kohentamaan heikkojen ja syrjäytettyjen ihmisten elämänlaatua ja antamaan heille toivoa sekä seurakuntien sisällä että ulkopuolella. NCFNn työmuodot joita Suomen Lähetysseura tukee: Perhetyö ja naisjohtajuuskoulutus NCFNn alaisuudessa toimii Leadership Training Department (LTD) eli johtajuuskoulutusosasto. Aviopareja koulutetaan avioliittokurssien vetäjiksi. Koulutus on eritasoista. Paitsi kouluttajia peruskurssien vetäjiksi, koulutetaan myös Trainers of Trainers (TOT) eli kouluttajien kouluttajia sekä myös Master Trainers, jotka kouluttavat edellä mainittuja ja toimivat heidän tukenaan. Avioparit ovat usein seurakuntien pastoripariskuntia tai muuten seurakunnan vastuunkantavia pariskuntia. LTD järjestää myös naisille kuukauden pituisia johtajuuskursseja (Women Leadership Training WLT). Kurssit suuntautuvat etenkin syrjäseutujen seurakuntien vapaaehtoistyössä oleville naisille. Kurssien aikana naiset opiskelevat mm. Raamattua, perhe- ja pyhäkoulutyön perusteita ja johtajuustaitoa. Hiv/aids-työ NCFNn alla toimiva Grace Community Service-osasto GCS tekee työtä paikallisseurakuntien ja paikallisyhteisöjen kanssa palvellen yhteisön kaikkia jäseniä. GCS tekee ennaltaehkäisevää valistustyötä järjestäen luentoja tiedottaen riskialttiista elämäntavasta, kuten suojaamattomasta seksistä, huumausaineiden vaaroista ym. Samalla annetaan asennekasvatusta jotta hiv positiivisia ja aidsiin sairastuneita kohdeltaisiin yhteisönsä tasavertaisina jäseninä. GCS ohjaa riskiryhmiin kuuluvia testeihin ja antaa henkistä tukea ja käytännön ohjeita sairauden etenemistä vastaan.

2 2 GCS tukee hiv tartunnan saaneita ja aidsiin sairastuneita löytämään uusia toimeentulolähteitä ja parantamalla heidän sosiaalisia puitteita. Yhteisillä tapaamisilla annetaan vertaistukea hiv/aidsin kanssa eläville. Tietoa sairauden leviämisestä kerätään ja paikallisesti käytössä olevia resursseja mobilisoidaan. Ihmiskauppavastainen valistustyö kuuluu myös GCS:n toimintaan. Nuorisotyö Voimaannuttaakseen nuoria NCFN järjestää seminaareja. Hengellisen ohjelman lisäksi käsitellään nuoria askarruttavia aiheita esim. oman elämän hallinta, oikeiden valintojen tekeminen kuten ammatin ja elämänkumppanin valinta. Alueelliset, nuorista koostuvat toimikunnat ovat mukana järjestämässä oman alueensa seminaarit. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Christian Commitment to Building New Nepal CCBNN on järjestön kaltainen liike, joka tekee vaikuttamistyötä. Se syntyi v uudesta näystä ja kirkkojen halusta toimia yhteisen hyvän puolesta kansalaisyhteiskunnan rakentamiseksi. Silloin tehdyn maanlaajuisen mielipidetutkimuksen mukaan suurimmat ongelmat ovat työttömyys, kastijako ja sen tuoma syrjintä, korruptio, lukutaidottomuus sekä naisiin kohdistuva väkivalta. V listaan lisättiin vammaisuus ja uskontojen välinen suvaisemattomuus. Vastuunkantajia on koulutettu ja ympäri maata CCBNN:llä on noin 40 fasilitaattoria, jotka järjestävät työpajoja ja joista lähetetään raportteja keskustoimistoon Kathmanduun. Hankkeen toiminnot raportointiaikana Perhetyö Kevään aikana Leadership Training Department LTD järjesti seuraavia koulutuksia Suomen Lähetysseuran tuella: Viisi yhden kuukauden pituista naisjohtajuuskoulutusta (yhteensä 60 naista), kaksi 3. päivän pituista seminaaria naisille (66 naista). Toinen näistä seminaareista pidettiin hyvin syrjäisellä paikkakunnalle Itä-Nepalissa. Lisäksi pidettiin yksi 5. päivän pituinen couseling-kurssi (sielunhoidon ja keskusteluterapian välimuoto) ja kaksi 4. päivän pituista koulutusta aviopareille (23 avioparia), jotka kouluttavat muita aviopareja (TOT-koulutus). Pariskunnilla on käytössään Matti ja Anna-Kaarina Palmun perhetyönkirja, jota on käännetty myös mm. nepalin kielelle. Yllämainitut koulutukset pidettiin sekä Kathmandussa että muilla paikkakunnilla.

3 3 Hiv/aids työ Raportointiaikana GCS teki useita kenttämatkoja ja tapasi järjestön piiriin kuuluvia hiv/aidsin kanssa eläviä, kartoitti heidän tilannettaan ja järjesti vertaistuki-ryhmätapaamisia. Nämä kenttämatkat tehtiin Nepalin Keski, Länsi ja Keski-Länsi alueille. Bardiyassa tuettiin hiv-tartunnan saaneita uuden ammatin hankkimisessa. Vapaa-ehtoisten avulla jatkettiin hivtartunnan saaneille annettava tuki ja neuvonanto. Rupandehin, Dangin ja Chitwanin lääneissä pidettiin hiv-valistus seminaareja. Kymmenen hivtartunnan piirissä olevan lapsen tukemista jatkettiin Bardiyassa. Perheet saivat tukea lastensa koulunkäynti-kuluihin, kuten koulupukujen, koululaukkujen, koulumateriaalin, välipalojen sekä koemaksujen kattamiseen. Usein osa perheenjäsenistä on hiv-positiivisia tai aidsiin sairastuneita, osa terveitä. Keväällä järjestettiin pari, nuorille suunnattua seminaaria oman elämän hallinnasta sekä toinen jossa käsiteltiin miten suojautua joutumasta ihmiskaupan ja prostituution uhriksi. Ihmisiä, joita tavoitettiin yllämainitun toiminnan kautta, oli: 140 miestä, 230 naista, 240 tyttöä ja 210 poikaa. Tämän lisäksi vapaaehtoistyöntekijät saavuttivat yhteensä noin 150 henkilöä. Yli 60 näistä olivat uusia kontakteja ja näille annettiin henkilökohtaista tukea ja neuvoa. Nuorisotyö Alkukeväästä NCFN järjesti kaksi nuorten seminaaria. Toinen niistä pidettiin Bhurigaounissa Keski-Lännessä, johon osallistui 50 nuorta viidestä läänistä. Toinen seminaari pidettiin Kharifatassa Kauko- Lännessä. Nuorten seminaari Khalifatassa. Kuva Yhteiskunnallinen vaikuttaminen CCBNNn koordinaattorina toimii Dr. Mahendra Bhattarai ja hänen tukenaan toiminnan suunnittelussa on neuvoa-antava toimikunta ja toinen ns. työryhmä. Maaliskuun loppupuolella Kathmandussa pidettiin kahdenpäivän-pituinen Kansallinen katsaus (National review) jolloin arvioitiin CCBNN:n työtä ja miten se on pystynyt toteuttamaan suunnitelmansa tähän asti. Suurimmat yhteiskunnalliset ongelmat kuten työttömyys, kastijako ja sen tuoma syrjintä, korruptio, lukutaidottomuus, naisiin kohdistuva väkivalta, vammaisuus ja uskontojen välinen suvaitsemattomuus käsiteltiin kaikki erikseen päivien aikana.

4 4 Alustajiksi oli pyydetty oman alansa ja aihepiirin erityisasiantuntijoita. CCBNN:n johtaja M. Bhattarai esitti liikkeen 3. vuoden suunnitelman. Päiviin osallistui sata henkilöä. CCBNNn tiimi. Vasemmalta projektityöntekijä Hemanta Rai, CCBNN:n johtaja Mahendra Bhattarai, Lähetysseuran esikoulutusharjoittelija Frida Westerling ja kirjanpitäjä Pritika Rai. CCBNN:n National Review-tilaisuus maaliskuu 2015 Hankkeen tulokset ja vaikutukset raportointiaikana Kevään maanjäristyksissä monet kirkkorakennukset joko tuhoutuivat täysin tai vahingoittuivat monilla paikkakunnilla joissa CCBNN tekee työtä ja jossa se järjestää koulutustoimintansa. Tästä syystä CCBNN sai Lähetysseurasta luvan käyttää osan budjettirahoistaan kymmenen kirkkorakennuksen uudelleenrakentamiseen. CCBNN aloitti tilanteen kartoittamisen raportointiaikana. Perhetyö On ilahduttavaa nähdä miten perhetyö on saanut jalansijaa seurakunnissa. Perheiden hyvinvoinnista puhutaan ja siihen halutaan myös panostaa. Nepaliperheet ovat kovan paineen alla ja voidaan puhua suoranaisesta kriisistä mm. siitä syystä että monet perheenjäsenet elävät erillään vuosikausia kun toinen vanhemmista on vierastyöläisenä ulkomailla. Ihmissuhdeongelmat ovat nousseet pintaa ja sopivia välineitä niiden ratkomiseen on nähty tärkeinä.

5 5 Monet seurakuntalaiset tulevat ongelmineen perhetyöhön kouluttautuneiden pariskuntien luo. Siksi iloitsemme counseling-kurssista jota pidettiin helmikuussa. Kouluttajina toimivat australialaiset Susanne ja David Nikles Kiinasta. Ydinsanoma oli että Jumalan luotuna ihminen kaipaa eheytynyttä yhteyttä Jumalan kanssa. Ihmisen arvo ei ole siinä mitä hän saa aikaan vaan omassa arvossaan ihmisenä. Sielunhoitajan/ kuuntelevan lähimmäisen tehtävä on toimia kanavana Jumalan rakkaudelle. Kurssille osallistui valioporukka, eli Master-trainers aviopareja. Sielunhoitokurssilla opittiin kuuntelemisen taitoa, kuvassa Abraham ja Anjali sekä Simon ja Rina. Video samasta tilanteesta (CWF Counseling Febr Priscilla on yksi niistä naisista jolle johtajuuskurssi on merkinnyt huomattavaa henkilökohtaista kasvua. Tullessaan kurssille hän oli niin ujo että ei saanut omaa nimeään sanotuksi vaikka kaverit yrittivät kauniisti auttaa häntä. Hämmästys oli suuri kun juuri hän päätöstilaisuudessa nousi yleisön eteen ja rohkeasti kertoi mitä kurssi oli merkinnyt hänelle. Hän puhui niin, ettei puheesta tahtonut tulla loppua! Hän kertoi soittaneensa naapurille ihan kurssin lopussa, halusi puhua perheensä kanssa jolla ei ollut puhelinta. Kun Priscilla, naisjohtajuuskoulutuksen osallistuja vansa väärin. Eihän tämä voinut olla hänen naapuri kuuli kuka soitti hän luuli kuule- tuntemansa Priscilla! Niin moni nainen, Priscillan tavoin on kurssin ansiosta kasvanut ihmisenä ja Jumalan armon kautta vahvistunut kutsumustehtävässään palvella omassa seurakunnassaan.

6 6 LTD:n koulutukset sijoittuivat aikaisin keväälle joten ainoastaan yhtä naisjohtajuuskurssia jouduttiin keskeyttämään maanjäristysten takia. Mutta kurssia jatkettiin kesäkuussa ja päätösjuhla pidettiin 26.6., kuva alla Lähetystyöntekijä Maria Westerling, naistyönkouluttaja Susma Thami ja NCFN:n pääsihteeri K.B. Tamang ojentamassa lahjaa ja todistusta naisjohtajuuskurssilaiselle. Kuva: Buddha Mangrati Hiv/aids työ Huumeongelmat ovat yleisiä Nepalissa. Tämä on eräs suurimmista syistä miksi hiv leviää. Nepalissa on Terveysministeriön mukaan noin hivpositiivista tai aidsia sairastavaa. Vuosittain myydään nuorta naista prostituutioon Intiaan. Nuori Tulmaya 22 v., sai elämänsä shokin kun hänen miehensä kuoli aidsiin ja kun hänelläkin todettiin hiv-tartunta. Hän oli silloin raskaana. Niin kuin useimmiten käy, häntä syytettiin miehensä tartuttamisesta ja appivanhemmat potkivat hänet kadulle. GCSn vapaaehtoinen löysi hänet ja GCSn kautta hän sai taas uutta toivoa elämään. Hänelle järjestettiin viiden kuukauden pituisen ompelukurssin, hän sai oman ompelukoneensa ja nyt hän elättää itsensä ja tyttärensä vaateompelijana. Bardiayn vertaistuki-ryhmä on hänelle hyvin tärkeä ja hän on myös löytänyt uskon Jeesukseen. Tulmaya iloitsee ompelukoneestaan. Vieressä on Bardiyan paikallinen hiv/aids tukihenkilö Kuva: Bhibin Shakya

7 7 Nuorisotyö Nuorten seminaarit oli suunniteltu pidettäviksi edellisen vuoden syyskaudella mutta ne pidettiin tämän vuoden puolella. Seminaarien järjestäminen oli haastava eikä ohjelmien sisältö vastannut tavoitteita. Yhteiskunnallinen vaikuttamistyö National Review kokous maaliskuussa antoi hyvän mahdollisuuden arvioida CCBNNn tähänastista toimintaa ja suunnitella eteenpäin. Joidenkin läänien edustajia oli pyydetty kertomaan toiminnasta omassa läänissään. Mm. pastor Nabin Shah Mahottarista kertoi miten 20 lukutaitoluokkaa on perustettu yhteistyössä läänin opetusviranomaisten kanssa. Pastori Nabin Shah, CCBNN:n paikallinen fasilitaattori perheineen Tässä työssä Nabinin vaimo on aktiivisesti mukana. Toisessa Rasuwanimisessä läänissä CCBNN:n paikallinen yhteyshenkilö, pastori Dip Bhartal kertoi miten paikallinen viranomainen oli antanut peltejä kirkon kattoa varten. Nämä esimerkit ovat osoitus siitä että CCBNN toiminnallaan on pystynyt luomaan hyviä suhteita paikallisviranomaisiin ja että nämä näkevät CCBNN:n toiminnan olevan hyödyksi kaikille. Vaikuttamistyö on pitkäjänteistä ja tulokset odottavat usein itsensä. Paikallisten yhteyshenkilöiden kannustaminen todettiin tärkeäksi. Kevät oli monella tapaa haasteellinen CCBNN:lle. Järjestö muutti uuteen toimistoon. Katutöiden vuoksi toimiston puhelinliikenteessä ja nettiyhteyksissä oli pitkään ongelmia. Helpottaakseen ja parantaakseen järjestön kirjanpitoa hankittiin Moneyworks tietokoneohjelma ja kirjanpitäjä osallistuivat mm. Suomen Lähetysseuran kumppanijärjestöille järjestettyihin kirjanpidon koulutuspäiviin.

8 8 Huhti- ja toukokuun maanjäristysten takia CCBNN:n toiminta joutui kovalle koetukselle koska sekä toimiston työntekijät että kenttätyöntekijät ja heidän perheenjäsenensä kärsivät henkisesti maanjäristyksestä sekä myös aineellisista vahingoista. Yksi CCBNN:n kouluttama paikallinen työntekijä Rasuwan läänissä kuoli maanjäristyksessä. Työpajoja, joita oli suunniteltu pidettäviksi eri lääneissä, jouduttiin lykkäämään myöhemmäksi luonnonkatastrofin vuoksi. Lähetysseuran esikoulutusharjoittelija Frida Westerling, jonka oli tarkoitus olla harjoittelussa CCBNN:ssä, joutui maanjäristyksen takia palaamaan Suomeen. Muita huomioita/viestit työn tukijoille Perhetyö. Nyt saamme jo nauttia hedelmää koulutetuista pariskunnista ja naisista jotka palvelevat vapaa-ehtoisina omissa ja muissa seurakunnissa. Simon ja Rina Pathak (oikealla kuvassa 4) kouluttivat vuonna pariskuntaa! 80 muuta pariskuntaa ovat aktiivisesti mukana perhetyössä kouluttajina. Maanjäristyksen jälkeen LTD oli mukana avustus- ja jälleenrakennustyössä syyskuun puoleenväliin saakka. Tämä tapahtui yhteistyössä paikallisviranomaisten kanssa. Katastrofityön varsinainen johtaja ja toteuttaja oli aikoinaan LTDn perhetyöhön koulutettu paikallinen pastori ja hitsaaja! Hänen ansiostaan tähän kylään, johon koostuu suureksi osaksi daliiteista, saatiin nopeasti apua. Tätä koettiin suurena Jumalan johdatuksena. Tähän LTD sai tukea Suomen Lähetysseuran katastrofirahaston kautta. Hiv/aidstyö. Nepalin hallitus ei kykene avullaan tavoittamaan ruohonjuuritasoa. On olemassa monia eri tapoja auttaa esim. niitä lapsia joilla on hivtartunta. He voivat elää pitkän ja rikkaan elämän. GCS:n toive on kyetä auttamaan näitä lapsia. Järjestö rohkaisee kirkon jäseniä välittämään Jeesuksen rakkautta erityisesti näille lapsille jotka usein kokevat että he ovat aivan yksin maailmassa. Grace community Service-järjestön johtajalle Bhibin Shakyalle hiv/aids vastainen työ on kutsumustehtävä. Hän kertoo työstään näin: Tämä on kokonaisvaltainen missio. Minun haasteeni on sen viestin jakaminen, että seurakuntapapit ymmärtäisivät että he kykenevät auttamaan nuoria ihan käytännön tasolla. Meidän täytyy kohdata nuorten tarpeet ja ottaa heidän ongelmansa tosissaan. Haluamme myös auttaa hiv-positiivisia kehittämään kykyjään ja luovuuttaan, jotta he voisivat elättää itsensä. Tämä on tärkeää, ei vähintään heidän psyykkisen terveyden takia. Hiv-positiiviset saavat kokea syrjintää johtuen ihmisten huonoista tiedoista ja peloista. Erityisesti naisilla on erittäin vaikeaa. Monet saavat tartunnan miehiltään heidän palattuaan vierastöistä ulkomailta. Esimerkiksi Intiassa seksin ostaminen on sallittua. Mutta naiset saavat usein kokea olevansa syyllisiä ja he menettävät kotinsa ja varansa miehen kuoltua.

9 9 Nuorisotyö. Tällä hetkellä NCFN:llä ei ole henkilökapasiteettiä vastata nuorten toiminnasta kansallisella tasolla eikä ole myöskään tarkoituksenmukaista. Seurakuntien kasvaessa he ovat itse ottaneet vastuun nuorten seminaarien ja leirien järjestelyistä joten NCFN:n rooli on muuttunut. Yhteiskunnallinen vaikuttamistyö. Raamatun Sananlaskusta 31:8-9 löytyy sanoma johon CCBNN toiminnassaan nojautuu Avaa sinä suusi hiljaisten puolesta, hanki oikeutta syrjityille. Avaa suusi ja anna oikea tuomio, aja kurjan ja köyhän asiaa. Olkoon sanoma meillekin tieviittana. Kiitos että olet mukana tukemassa yllämainittuja työmuotoja Lähetysseuran kumppanin National Churches Fellowship of Nepal ja sen alaosastojen kautta! Ilman taloudellista tukea tai rukoustukea työ ei olisi mahdollista. Jumalan siunausta Teille!

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015. 1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ Syksy 2018 Taiwanin työ Kulunut syksy on painottunut Taiwanin työhön. Lähetysseuran Taiwanin kumppaneista, Taiwanin luterilainen kirkko, on eräs vanhimmista yhteistyötahoistamme. Yhteistyö lähti liikkeelle

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lämmin kiitos tuestanne naisten lukutaitotyölle Itä-Afrikassa. Tässä uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja vinkkejä työmme

Lisätiedot

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä 1 Uralin rovastikunta, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani: Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Lasten ja nuorten leiri päättyi jumalanpalveluksella ja lopussa jokainen sai muistoksi leirin aikana tehdyn valokuvakalenterin.

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Inkerin kirkon Teologinen Instituutti sijaitsee Keltossa, Pietarin ulkopuolella Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia

CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia 1 CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia Kumppani Centro de Promoción Minera Hankkeen kuvaus Boliviassa on edelleen arvioiden mukaan noin 850.000 lapsityöläistä. Suuri osa heistä elää kaivosalueilla,

Lisätiedot

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa 1 Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa arvokkaampia. Fidan kristilliset kumppanijärjestöt osoittavat

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SyTy lastensuojelun systeemisen toimintamallin käyttöönotto ja juurrutushanke Esityksen nimi / Tekijä 1

SyTy lastensuojelun systeemisen toimintamallin käyttöönotto ja juurrutushanke Esityksen nimi / Tekijä 1 SyTy lastensuojelun systeemisen toimintamallin käyttöönotto ja juurrutushanke 2018-2019 11.2.2019 11.2.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 TAVOITTEET JA KESKEISET TEHTÄVÄT 1. Luodaan mallin pysyvää toimeenpanoa

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii! Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä!

Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii! Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kummikirje 1/2013 07.05.2013 Kathmandu Mugun dalit-tyttöjen kummeille Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii! Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kuva 1: Kummioppilaita odottamassa vuoroaan, kun projektityöntekijät

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kirkon diakoniarahasto

Kirkon diakoniarahasto Kirkon vapaaehtoiset taloudellisissa vaikeuksissa olevien tukena Kirkon diakoniarahasto Soile Niemi Diakonian talousneuvontaprojekti Itä-Helsingin seurakunnat soile.niemi@evl.fi p. 09 2340 4841, 050 523

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Juhlapyhinä seurakunnan babushkat pukeutuvat kansallispukuihin Lähetysseuran tukeman työn painopiste Bashkortostanissa

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista:

Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: 1. Kohti ehyempää elämää -koulutus vierellä kulkijoille (mieluummin: tukihenkilöille) (suunnattu ensisijaisesti vastuunkantajille) - Raamatun

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon 1 Suomen keskustelussa mainitaan usein OPPIMISVELVOLLISUUS, mutta kyseessä on lapsen oikeus käydä koulua YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 28. artikla: Lapsilla on oikeus käydä koulua. Lapsityö (LOS 31.

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Majakka-seurakunnan missio, arvot, visio ja tavoitteet versio

Majakka-seurakunnan missio, arvot, visio ja tavoitteet versio Majakka-seurakunnan missio, arvot, visio ja tavoitteet 2016-2018 versio 2.0-14.9.2016 antti.ronkainen@majakka.net Prosessista Marraskuussa 2014 aloitimme seurakuntana Minne menet Majakka? -keskusteluillat.

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

TOPSIDE. Opas taustatuelle. Koulutusta kehitysvammaisille vertaistukijoille Euroopassa. www.peer-training.eu. Inclusion Europe

TOPSIDE. Opas taustatuelle. Koulutusta kehitysvammaisille vertaistukijoille Euroopassa. www.peer-training.eu. Inclusion Europe TOPSIDE Koulutusta kehitysvammaisille vertaistukijoille Euroopassa Opas taustatuelle Inclusion Europe www.peer-training.eu Tekijät: TOPSIDE kumppanit Hugh Savage, ENABLE Skotlanti Petra Nováková, Inclusion

Lisätiedot

Rakkaudesta lähimmäiseen

Rakkaudesta lähimmäiseen LAPUAN HIIPPAKUNT A Rakkaudesta lähimmäiseen Kirkon henkinen huolto Lapuan hiippakunnassa 5.9.2019 Johanna Korkeaniemi 1 Kirkon henkinen huolto Henkinen huolto (HeHu) on osa julkisen sektorin järjestämisvastuun

Lisätiedot

Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot

Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot Namaste ja jaimasihi Nepalista kaikilta laheteiltamme seka kirkollisilta- etta kehitystyhteistyo kumppaneiltamme. Tama kirje on erityisesti

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle

Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle Perehdytyspäivä 7.6.2016 Satu Valkonen Sairaalapastori, työnohjaaja Uskonnonvapauslaki O Uskonnonvapaus

Lisätiedot

Herätysliikkeet seurakunnan voimavarana

Herätysliikkeet seurakunnan voimavarana 1 Herätysliikkeet seurakunnan voimavarana Kadotettu yhteisöllisyys tulevaisuuden mahdollisuus Pieksämäki 16.3.2012 TT, YTT, tutkija Hanna Salomäki Kirkon tutkimuskeskus Herätysliikkeet 2000-luvun 2 kirkossa

Lisätiedot

Sara ja Prakash Dhakal 2 / 2015 1.7.2015

Sara ja Prakash Dhakal 2 / 2015 1.7.2015 Sara ja Prakash Dhakal 2 / 2015 1.7.2015 Aurinkoisia terveisiä Suomesta, Nurmijärveltä! Kevät on ollut monin tavoin erilainen ja paljon on tapahtunut, näistä tunnelmista on hyvä kirjoittaa juuri ennen

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä

Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä 1 Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon koulutuskeskus, joka kouluttaa kirkon tarpeisiin teologeja, lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä,

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Erasmus+ ESIKUVAT YHTEISTEN ARVOJEN EDISTÄJÄT

Erasmus+ ESIKUVAT YHTEISTEN ARVOJEN EDISTÄJÄT ESIKUVAT YHTEISTEN ARVOJEN EDISTÄJÄT MITEN VOI OSALLISTUA > Olet opettaja tai sosiaalityöntekijä ja haluat järjestää yhteisössäsi tapahtuman, johon esikuva osallistuu > haluat itse osallistua esikuvana

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 5, aihe 1 Tehtäväni perusta

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 5, aihe 1 Tehtäväni perusta Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 5, aihe 1 Tehtäväni perusta Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja tässä esityksessä

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

AAT Vietnam: Ihmiskaupan ehkäiseminen ja uhrien tuki -hanke

AAT Vietnam: Ihmiskaupan ehkäiseminen ja uhrien tuki -hanke Nimikkosopimushankkeen vuosiraportti 2013 Maa/alue Vietnam/Mekong Hanke AAT Vietnam: Ihmiskaupan ehkäiseminen ja uhrien tuki -hanke Hankenumero 19696 Kumppani AAT (Alliance Anti Trafic) VIETNAM Raportoija

Lisätiedot

Kesäkuu Hyvä Nepalin työn ystävä ja tukija! Tämän kirjeen kautta haluamme tuoda terveisemme ja kiitoksemme sinulle, Nepalin työn tukijalle.

Kesäkuu Hyvä Nepalin työn ystävä ja tukija! Tämän kirjeen kautta haluamme tuoda terveisemme ja kiitoksemme sinulle, Nepalin työn tukijalle. Kesäkuu 2015 Hyvä Nepalin työn ystävä ja tukija! Tämän kirjeen kautta haluamme tuoda terveisemme ja kiitoksemme sinulle, Nepalin työn tukijalle. Nepalin maanjäristys Nepalissa tapahtui tuhoisa maanjäristys

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring :n juhlaseminaari Kuopio 23.11. 2011 Sandra Gehring Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Terveydenhuollon ohjauksessa etusijalla on sairaus, vammaisuus ja kuntoutuminen.

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015 ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015 Ilmo Saneri Isätyöntekijä työnohjaaja Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa

Lisätiedot

Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina

Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina Kumppanuuden korit kutsuvat monipuoliseen yhteistyöhön. Niiden avulla kerrotaan yhteistyön tarkoituksesta ja pelisäännöistä. Esite on suunnattu

Lisätiedot

Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus

Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus Hiv tutuksi Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Batulo Essak HIV-tukikeskus 1 Täyttä elämää hivin kanssa www.tuberkuloosi.fi/materiaali/animaatiot/ 2 Näitte juuri hivistä kertovan

Lisätiedot

Mitä Jumala voi tehdä. yhden papin kautta. kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön?

Mitä Jumala voi tehdä. yhden papin kautta. kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön? Mitä Jumala voi tehdä yhden papin kautta kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön? Tätä kaikkea on Kohtaamispaikka Johtoryhmä Näky-ryhmä Iltamessu Solut Alfa-tiimi Rukoustiimi

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Katsaus kuluvaan vuoteen

Katsaus kuluvaan vuoteen Katsaus kuluvaan vuoteen 2018 NNKY:ssä Liiton strategia 2019-2021. Nuorten naisten työpaja, tarkoituksena ideoiden tuottaminen strategiaan ja nuorilta nuorille. Työryhmien tilalle kehittäjäverkostot. Maailman

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 14.12.2017 KLO 8.30-11.00 Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Teemana nuorisoikäisten palvelut ja osallisuus perhekeskustoimintamallissa

Lisätiedot

Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ

Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ Namibian luterilaisen kirkon (ELCIN) työ Kumppani Namibian Evankelisluterilainen kirkko (ELCIN) Hankkeen kuvaus Namibian Evankelisluterilainen kirkko itsenäistyi vuonna 1954. Sillä on yli 750.000 jäsentä

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen.

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen. Koulutusaineiston pohdintatehtäviä ROMANIT EUROOPASSA Ihmisoikeudet, liikkuvuus ja lapset 1. OSA: ROMANIT - Vähemmistönä Euroopassa ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

PITA Osallistava Opetus

PITA Osallistava Opetus PITA Osallistava Opetus Hankenumero: Yhteistyökumppani: TZ600 Tumaini University Makumira - Tansanian ev. lut. kirkon ylläpitämä oppilaitos Hankkeen kuvaus lyhyesti: PITA-hanke on pohjoistansanialaisen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Kirkkoherra Rauno Herranen Alustus arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivillä Huittisten seurakuntakeskuksessa 19.11.2016 Taustaa Huittisten

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta Yhteisiä suuntaviivoja vuoteen 2020 Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin 20.5.2017 palautetta ja jatkokehittelyä varten Palaute: tai ystävyysseurakuntatoiminta

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

JOHTAJUUS RAAMATUSSA Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Ruokolahti MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA

JOHTAJUUS RAAMATUSSA Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Ruokolahti MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA JOHTAJUUS RAAMATUSSA Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 14.10.2017 Ruokolahti MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA JOHTAMISEN KÄSITTEET JA KUVAT Episkopos on kaitsija, silmällä pitäjä,

Lisätiedot

Palvelen - Sanoja ja tekoja. Worksop Rauman kevätseminaari

Palvelen - Sanoja ja tekoja. Worksop Rauman kevätseminaari Palvelen - Sanoja ja tekoja Worksop Rauman kevätseminaari 16.4.2016 2 Mitä on Zonta-toiminta? Empowering Women Through Service and Advocacy Zonta International on johtava, eri alojen ammattilaisten muodostama

Lisätiedot

Kirkon srk-työn kehittäminen

Kirkon srk-työn kehittäminen Kirkon srk-työn kehittäminen Yhteistyökumppani: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko ELCT Lutheran Mission in Thailand LMT Hankkeen kuvaus: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko on perustettu vuonna 1994.

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 3 Yhteenlaskusta kertolaskuun

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 3 Yhteenlaskusta kertolaskuun Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 3 Yhteenlaskusta kertolaskuun Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot