Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenlehti Irtonumero 4

Transkriptio

1 Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenlehti Irtonumero 4

2 Sisällys 3 Toimittajalta 4 Kirkkoherralta 5 Ajankohtaista 6 torsti lehtinen Paasto on ydinasia 10 FILANTROPIAN paastokeräys 12 esipaimenelta Elävä ortodoksisuus 13 sjuksmörjelsens sakrament 14 СТРАНИЦЫ НА РУССКОМ ЯЗЫКЕ 16 jokapäiväinen leipämme 18 kulttuuri kirjoja ja äänitteitä 21 pyhiinvaellusella montenegrossa 24 isä serafimin mietteitä F-miesten paluu 25 LAPSET JA NUORET 28 KOLUMNI Rakkaus ja traditio 29 KALENTERI 34 MINNE MENNÄ 36 diakonia tiedottaa 37 muistokirjoitus Konstantin Gontcharov 38 perheuutisia 39 meikäläisiä Marina Lampinen Seurakunnan osoitteet ja puhelinnumerot sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ort.fi asiakaspalvelu Liisankatu 29, Helsinki Avoinna ma pe 9 14 puh , faksi asiakaspalvelu.helsinki@ort.fi Kirkkoherra Markku Salminen, puh Kirkkoherran sihteeri Anne Lehto, puh Päivystävä pappi puh. (09) , arkisin 9 14 paivystaja.helsinki@ort.fi TALOUSPÄÄLLIKKÖ Peter Kuronen, puh Isännöitsijä/kiinteistöpäällikkö Eero Röynä, puh Tiedottaja Vlada Wahlstén, puh Taloustoimisto puh , , faksi kasvatustoimi Unioninkatu 39 A 1, Helsinki kasvatustoimi.helsinki@ort.fi Leirikeskus Kaunisniemi Kaunisniementie 18, Läyliäinen puh Diakoniatyö Unioninkatu 39 (sisäpiha) puh. 09) diakonia.helsinki@ort.fi Auttava puhelin Puhelinpäivystys ti, pe, la klo puh. (09) Seurakuntakirjasto Liisankatu 29 A, 2. krs, puh Avoinna ma - ti klo 10 15, ke klo 15 19, to klo Seurakuntasali Unioninkatu 39 (sisäpiha), puh Hautausmaa Lapinlahdentie 2, Helsinki vahtimestari puh Ortodoksiviesti Liisankatu 29 A 2, Helsinki puh ortodoksiviesti@ort.fi

3 TOIMITTAJALTA Ortodoksi 01/13 viesti Uudenmaan ortodoksilehti Lehti ilmestyy 8 kertaa vuodessa. Uskontoa ei voi ohittaa Perustettu: 1950 Julkaisija: Helsingin ortodoksinen seurakunta Vastaava toimittaja: Tiina Makkonen Toimitus: Liisankatu 29 A 2, Helsinki puh Sähköposti: ortodoksiviesti@ort.fi Lehden ulkoasu: Leena Toivola Lehden taitto: Tiina Makkonen Viestintätoimikunta: Marja Istala-Kumpunen, Heikki Huttunen, Tertti Lappalainen, Urpo Uotila, Markku Salminen, Vlada Wahlstén ja Tiina Makkonen Tilaushinta: 32 e / vuosi. Lehti on seurakunnan jäsenille ilmainen. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (seurakuntalaisten ei tarvitse ilmoittaa osoitteenmuutoksia): p Painopaikka: Kirjapaino PunaMusta Tampere Tilaamatta lähetettyjä kuvia ja kirjoituksia ei säilytetä eikä palauteta. Seuraava lehti ilmestyy Lehteen tulevan aineiston on oltava toimituksessa viimeistään ISSN Kannen kuva: KATARINA KOSKIVAARA Olen päässyt viimeisen vuoden aikana perehtymään pintaa syvemmin useisiin suomalaisen kulta-ajan kuvataiteilijoihin. Olen yrittänyt etsiä heidän sadan vuoden takaisista elämistään kultaista lankaa, joka selittäisi sen, miksi he ovat tehneet sellaista taidetta, kuin ovat tehneet. Törmäsin teemoihin, jotka toistuvat taiteilijasta toiseen. Ennen muuta törmäsin uskonnon merkitykseen. Viime vuonna Retretin kesänäyttelyssä rujojen ekspressionististen kuvien Tyko Sallinen oli laajasti esillä. Näyttelyn yhteydessä esiteltiin Sallinen suomalaisen taiteen pahana poikana. Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli laaja artikkeli Sallisen suhteesta Mirri-kuviensa malliin eli ensimmäiseen vaimoonsa. Artikkelissa mietittiin sitä, kuinka kohtuuttoman huonosti Sallinen vaimoaan kohteli. Sallisessa oli varmasti paljon vikoja, ehkä jopa poikkeuksellisen paljon. Hän oli kuitenkin paljon muutakin kuin huonosti käyttäytyvä kapinallinen. Vaikka hän oli vanhuuteensa saakka katkera lestadiolaisesta taustaansa, kristinuskon aidointa olemusta hän etsi koko elämänsä - omalla tinkimättömällä tyylillään. Se teki vaikutuksen muun muassa ortodoksikirjailija Tito Collianderiin, joka kävi Tyko Sallisen kanssa pitkiä keskusteluja ja teki lopulta niiden pohjalta Sallisesta kirjan. Taiteilija ja hänen taiteensa muuttuivat elämän edetessä selvästi hillitympään suuntaan. Uskonnosta tuli yhä keskeisempi osa Tyko Sallisen elämää luvulla hän muun muassa teki pitkiä maalausmatkoja Valamoon. Taidemaailma ei sulattanut uutta Sallista. Kun vuonna 1979 järjestettiin Tyko Sallisen 100-vuotisnäyttely, Collianderin kirjasta tehtiin uusintapainos. Siitä poistettiin viimeinen luku, jossa kerrottiin taiteilijan uskonnollisesta myöhäistuotannosta. Totta on, että taiteena viimeisten vuosikymmenien teokset eivät olleet enää nuoruusvuosina tehtyjen töiden veroisia, mutta nekin ovat osa suuren taiteilijan jättämää perintöä. Minä olisin niistä mielelläni lukenut. Kasvaminen on aina kiinnostavaa ja innostavaa. Tekee mieli nostaa tähän yhteyteen Torsti Lehtisen hieno lausahdus tästä lehdestä: Moni meistä on kuin kaatopaikalta löytynyt ikoni. Kun sitä hellästi puhdistetaan ja restauroidaan, lian alta paljastuu piirteitä Jumalan kuvasta. Antoisaa paastonaikaa! Tiina Makkonen 3

4 kirkkoherralta Paastokevään voimaannuttava kilvoitus Kirkkovuoden rakentuminen paastoja juhlakausiin osoittaa ortodoksiaan sisältyvää syvää viisautta: ihmisen elämän rytmittäminen kirkon kalenterin mukaan tukee mielekkyyden ja merkityksen löytämistä. Paasto ilmenee monella tavoin, ja harvoin koemme paastokilvoitusta joka vuosi samanlaisena. Oma elämäntilanteemme ja hengellisen kasvun kohta avaavat paaston sanoman ymmärtämiseen eri aikoina erilaisia asioita. On tärkeää, että käymme suuren paaston aikana ahkerasti palveluksissa. On tärkeää, että paastosääntöjen avulla yksinkertaistamme elämäntapaamme sekä vapauttamme aikaa ja energiaa hengellisten tarpeiden huomioimiseen. Paastossa emme saa myöskään unohtaa lähimmäisiämme: erityisesti niitä, jotka ovat heikommassa asemassa kuin me itse. Mikäli arjen yksinkertaisessa elämäntavassa syntyy säästöjä, on syytä tarkoin harkita säästön käyttö eettisesti kestävällä tavalla. Paastoamisen vaikein osa-alue on ehkä kuitenkin hengellinen paastoaminen. Sen tarkoitushan ei ole vain väliaikainen muutos. Paastossa voimme kilvoitella esimerkiksi kielellämme tekemistä synneistä ja tavoitteena on pysyvä muutos. Astetta vaikeampaa on kiinnittää huomiota sisäiseen maailmaan, siihen joka vaikuttaa ajatuksiimme ja asenteisiimme ja siten käytännön elämäämme. Kirkon perinne tunnistaa myös sisäisen ajattelun vaikutuksen ympäristöömme. Esimerkiksi suurmarttyyri Kyprianos Karthagolainen (k. 258) kuvaa hyvin, miten kateus ja mustasukkaisuus vaikuttavat. Pyhän Kyprianoksen mukaan nämä taipumukset ovat lähteenä moneen muuhun syntiin: vihamielisyyteen, eripuraisuuteen, kunnianhimoon, ahneuteen, tottelemattomuuteen. On sinällään mielenkiintoista, että myös psykologian puolelta on tulkintoja esim. kateuden tuhoavasta voimasta. Eli kristinuskon varhaiset opettajat tunnistavat hyvin ihmisen heikkoudet ja syystäkin varoittavat meitä synnistä. Tärkeää on myös muistaa näiden opettajien tuntema lääke syntiin: usko Kristukseen, oman rajallisuuden tunnustaminen, rakkaudelli- nen suhtautuminen lähimmäisiin ja sen myötä rakentuminen osana kristillistä yhteisöä. Kiitämme Jumalaa siitä, että saamme paaston kautta valmistautua Suureen ja Pyhään Pääsiäisjuhlaan! Markku Salminen kuva Minna Rasku 4

5 Monikulttuurinen työ uudistuu Seurakunnanneuvosto on pättänyt venäjänkielisen seurakuntatyön uudelleenjärjestämisestä. Venäjänkielisen työntekijän toimi on lakkautettu vuoden alusta lähtien. Tilalle ollaan perustamassa monikulttuurisen papin toimi. Monikulttuurinen pappi palvelee seurakunnan vähemmistökieliryhmiä, mukaan lukien venäjänkielisiä. Pastori Alexandre Björklund palvelee edelleen seurakuntaa pappina. Ortodoksiviestin venäjänkielisiä sivuja tehdään jatkossa vapaaehtoisvoimin. Новое в русскоязычной работе Приходской совет принял решение преобразовать русскоязычную работу, а именно: сначала года упразднена должность русскоязычного работника и вместо её будет введена должность священника, который будет окормлять паству различных языковых меньшинств, в том числе и русскоязычных. Иерей Александр Бьёрклунд продолжает помогать служению в приходе. Русскоязычную информацию в журнале предлагается вести добровольцам. Kirkon jäsenmäärä kasvoi jälleen Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan ja Suomen ortodoksiseen kirkkoon liittyi taas viime vuonna enemmän jäseniä kuin siitä erosi. Helsingin seurakuntaan liittyneitä oli 399 ja eronneita 243. Kastettuja oli hieman enemmän kuin kuolleita ja seurakuntaan muuttaneita selvästi enemmän kuin seurakunnasta poismuuttaneita. Kaikkiaan Suomen ortodoksiseen kirkkoon liittyi vuonna uutta jäsentä, mikä on hieman enemmän kuin vuonna Kirkon jäsenyydestä luopui 628 jäsentä. Kirkon jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenistä noin joka kolmas on kirjoilla Helsingin seurakunnassa. Tähän suurimpaan seurakuntaan kuului vuoden päättyessä jäsentä, mikä on 238 jäsentä enemmän kuin edellisvuonna. Isä Mikosta Uspenskin uusi pappi ajankohtaista Seurakunnanvaltuusto on valinnut Uspenskin katedraalin uudeksi papiksi pastori Mikko Leistolan. Uusi pappi ottaa työnsä vastaan 1.9. Mikko Leistola liittyi ortodoksiseen kirkkoon vuonna 2002 ja aloitti ortodoksisen teologian opinnot vuonna Papiksi hänet vihittiin reilu vuosi sitten. Viime vuoden loppuun saakka isä Mikko toimii Helsingin hiippakunnassa teologisen sihteerin sijaisena. Hän on kahdenkymmenen vuoden ajan toiminut harpun äänenjohtajana Turun kaupunginorkesterissa. ц Kirkolliskokous uusiutuu Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksen uusi kokoonpano valitaan maaliskuussa. Kirkollishallitus on päättänyt, että kirkolliskokouksen papiston ja kanttoreiden edustajien vaalit toimitetaan tiistaina ja maallikkojen Helsingin seurakunnasta valitaan kolme papiston edustajaa ja 6 maallikkojen edustajaa. Koko hiippakunnan alueelta valitaan yksi kanttori. Uusi kirkolliskokous kokoontuu ensimmäisen kerran 25. marraskuuta 2013 Valamon luostarissa. Kirkolliskokouksessa on 36 edustajaa, joista puolet on maallikoita ja puolet papistoa ja kanttoreita. Piispat ovat kirkolliskokouksen itseoikeutettuja jäseniä. Kirkolliskokous on kirkkokunnan ylin päättävä elin lukuun ottamatta kanonisia asioita. Se tekee esityksiä kirkkokunnan keskeiseksi lainsäädännöksi ja hoitaa kirkon ylintä hallintoa. seurakunta palvelee myös facebookissa 5

6 KATUPOIKA RISTIN- KANTAJANA Kirjailijafilosofi Torsti Lehtinen on paljasjalkainen Kallion kundi. Tämä Helsingin karhean kaunis kaupunginosa on ollut hänen ensimmäinen ja keskeinen opettajansa: Filosofin koulutukseni olen hankkinut Helsingin yliopistosta ja Kallion kaduilta. MARKKU SUNIMENTO kuvat tiina makkonen Kallio on Torsti Lehtisen sielunmaisema ja henkinen tukikohta, mutta elämän korkeakoulun opinnot hän on suorittanut osin ulkomailla. Opettajina ovat olleet muun muas sa Kööpenhaminan satamajätkät ja eksistentiaalifilosofi Søren Kierkegaard - sekä myös Pohjois-Afrikan beduiinit, joiden leiritulilla Lehtinen kuunteli sadunkertojia. Hän ei ymmärtänyt sanaakaan, mutta tajusi niiden takana olevan syvän ikiaikaisen viisauden. Ihmiskunnan yhteinen äidinkieli on sadun, myytin, taiteen ja runouden, ei tieteen ja järjen kieli, kuten Lehtinen kirjoittaa esseekokoelmassaan Elämän hinta. - Köpikseen matkustin ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Siitä kaupungis- ta tuli kohtaloni. Tutustuin kirjastossa Kierkegaardin teoksiin. Opittuani tanskan kielen minulle avautui hänen kirjojensa kautta kokonaan uusi maailma. Vaellusvuosiensa jälkeen Lehtinen palasi Kallioon. Hän luki iltalukiossa ylioppilaaksi ja alkoi opiskella sosiologiaa ja valtio-oppia Helsingin yliopistossa. Tarkoitus oli seurata Marxin teesiä: Filosofit ovat vain selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen. Elämänura turhuudesta Päivisin Lehtinen lapioi hiiliä Helsingin kaasulaitoksella ja tuli illaksi naama noessa opiskelemaan sosiaalitieteiden laitokselle Franzeniaan. Hänen silmiinsä sattui osumaan ilmoitus, jossa Nokia haki koulutettavia tietokoneohjelmistojen kehitystyöhön. - Lähetin hakemuksen ja yllätyksekseni pääsin lukuisten testien ja haastattelujen jälkeen opiskelemaan silloisen ymmärrykseni mukaan maailman mielenkiintoisinta alaa. Pätkätyöläiselle hyväpalkkainen vakituinen työ oli kuin lottovoitto. Sitä ennen Lehtinen oli ehtinyt kokeilla jo 40 erilaista ammattia viinikellarinhoitajasta vakuutusasiamieheen. Työ Nokian ohjelmistojen parissa kesti kymmenen vuotta, mutta siitäkään ei tullut sydämen asiaa. - Pelkästään älyyn vetoava haaste alkoi väsyttää. Päätin heivata järkeilyn ja opiskella yliopistossa jotakin turhaa ja hauskaa. En keksinyt turhempaa kuin filoso- 6

7 fia ja kirjallisuustiede, Lehtinen kertoo. Tämä turhuus osoittautui tärkeäksi. Lehtisen nelikymmenvuotinen erämaavaellus päättyi, kun hän löysi kirjailijan ammatin. Esikoisromaani Kun päättyy Pitkäsilta ilmestyi vuonna Osin omaelämäkerrallisessa kirjassaan Lehtinen kuvaa elämää Linjojen puutaloissa ja 50-luvuilla, jolloin keuhkotauti, viina ja puute olivat vakituisia vieraita Kalliossa. Trilogiaksi kasvaneen romaanin jatko-osissa odysseia jatkuu maailmalla ja kääntyy lopulta oman totuuden etsinnän sisäiseksi matkaksi. - Vaikeista olosuhteista huolimatta minulla oli onnellinen lapsuus. Neljäs käsky on minulle tärkeä. Kunnioitan vanhempiani, joilta kaiken hurjuuden ja kurjuuden keskellä olen saanut elämäni, hän sanoo. Viime syksynä esikoisteoksesta otettiin neljäs painos. Kirjailija kävi kertomassa kirjansa taustoista Kallion kapakoissa, joista yksi oli ravintola Rytmi. Se sopii hyvin kahden kulmien kundin tapaamispaikaksi. Keskustelemme siellä siitä, miten Lehtisestä tuli etsijä, kirjailija ja ortodoksi. Vaellus Torsti Lehtisen uskontunnustus on lyhyt ja ytimekäs: En tiedä! Luulen ymmärtäväni, mitä hän tarkoittaa, mutta kaipaan täsmennystä. Olen itse törmännyt ajan kuluessa paradoksiin: mitä enemmän tietää, sitä vähemmän huomaa tietävänsä. Toisaalta, pitääkö aina tietää? Eikö voi vain ihmetellä ja uskoa? Lehtisen mielestä ero ongelman ja mysteerin välillä on keskeisiä filosofian ja tieto-opin lähtökohtia. - On kaksi erilaista todellisuuden kohtaamistapaa. Ongelman voi ratkaista, mysteeriä ei. Onnetonta on, jos mysteeristä tehdään ongelma tai päinvastoin. Ristiriidan teologinen ulottuvuus vaikutti ratkaisevasti Lehtisen siirtymiseen ortodoksiseen kirkkoon. - Rakkautta, kuolemaa ja Jumalaa on mahdoton ymmärtää. Luterilainen kirkko on sanan ja sakramentin kirkko, kaikki kunnia sille, mutta väsyin siihen, että verbaalisesti yritetään selittää selittämätöntä. Opiskelin systemaattista teologiaakin melko pitkälle, kunnes uuvuin Jaakobin painiini, joka ei johtanut mihinkään. Ortodoksisen kirkon holvikaarien alta löysin ikiaikaisen mysteerin hiljaisen rauhan. Tunsin tulleeni kotiin, ja niin tunnen edelleen. Lehtisen hengellistä vaellusta on luonnehdittu matkaksi katupojasta ristinkantajaksi. Hän itse täsmentää: Katupoikaa minussa taitaa yhä olla enemmän kuin ristinkantajaa. Irti järjen kahleista Tie ortodoksiksi ei ollut mutkaton. - Ateistisen vaiheen jälkeen palasin luterilaiseen kirkkoon, josta nuorena erosin. Osallistuin aktiivisesti seurakunnan toimintaan. Olin jopa pyhäkoulun opettajana Tukholmassa, vaikka tunsin itseni kelvottomaksi niin fiiniin hommaan. Yhdeksi käännekohdaksi muodostui käynti eksistentiaalisten matkatovereiden Jean-Paul Sartren ja Simone de Beauvoirin haudalla Pariisissa. - Minulla oli silloin ankara moraalinen kriisi, pidin itseäni täysin kelvottomana. Hautausmaan portilla sisäinen ääni sanoi: Lopeta moraalinen vikinä ja tee tehtävät, joita sinulle annetaan. Monen mutkan kautta tie vei Uuteen Valamoon. Siellä minulle selvisi, etten voi jatkaa protestanttista järkiavioliittoa, kun olen rakastunut ortodoksisessa kirkossa kohtaamaani mysteeriin. - Ortodoksinen kirkko ammentaa syvästä ikiaikaisesta lähteestä. Janoni hellittää hetkeksi, kun minulle annetaan vettä siitä lähteestä. Lehtinen liittyi ortodoksiseen kirkkoon vuonna Oikeus uskoa Lehtinen nimeää työnsä lähtökohdaksi Ihmisen vietteleminen luopumaan elämänjanosta on synti, elämänjanosta luopuminen kuolemansynti. Filosofian maisteri Torsti Lehtinen on Helsingin Kalliossa asuva kirjailija, aforistikko ja kolumnisti. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, runokokoelmia, aforismeja, käännöksiä ja esseitä mm. filosofiasta, kirjallisuudesta, etiikasta ja uskonnollisista kysymyksistä. Lehtinen on toiminut 1980-luvulta lähtien kirjoittajien opettajana. Hän on suomentanut ja toimittanut filosofista kirjallisuutta ja tutkinut erityisesti tanskalaisen filosofin Søren Kierkegaardin tuotantoa. Helmikuussa ilmestyy hänen lastenkirjansa, jossa loruin ja piirroksin kerrotaan numeroista: Yksin pelkkä ykkönen, nollan kanssa kymmenen. Syksyksi valmistuu kaksi kirjaa, Kainin merkki -niminen romaani ihmisen ikävästä ja esseekokoelma Syntiset saarnat, jonka lähtökohtana ovat raamatunlauseet. 7 7

8 Minulle onnellisuutta tärkeämpää on elämän intensiteetti, se että elämä tuntuu todelta. Kaksi Kallion kundia tapasivat kotikulmillaan. Oikealla Torsti Lehtinen, vasemmalla toimittaja Markku Sunimento. ajattelemisen intohimon, jota mysteerin kohtaaminenkaan ei ole sammuttanut. Tärkeitä lähteitä ovat Kierkegaardin lisäksi olleet Raamattu, Dostojevski ja Tito Colliander. Lehtistä itseään on sanottu Suomen dostojevskilaisimmaksi kirjailijaksi. Yhteistä heille on ainakin myötätunto yhteiskunnan vähäosaisia kohtaan. Dostojevskin kirjoissa suuria ajatuksia eivät tuo esiin hyvin toimeentulevat ihmiset, valtion virkamiehet, maanomistajat, oppineet ja yläluokka. Totuuden ihmisestä paljastavat yhteiskunnan marginaaliin suistuneet tai jättäytyneet ihmiset, kuritushuonevangit, ilotytöt, juopot tai luostarin munkit. Lehtinen puhuu lempeästi laitapuolen kulkijoista ja elämässään epäonnistuneista. Moni meistä on kuin kaatopaikalta löytynyt ikoni. Kun sitä hellästi puhdistetaan ja restauroidaan, lian alta paljastuu piirteitä Jumalan kuvasta. Kallion kaduilla vastaan tulee kaikenvärisiä Jumalan kuvia, ei vain valkoihoisia ja sinisilmäisiä. Lehtinen toivottaa heidät tervetulleiksi kotikulmilleen. - Vieraan ihmisen ja kulttuurin kohtaaminen on aina mahdollisuus oppia uutta. Aito dialogi syntyy molemminpuolisesta kunnioituksesta. Suomeen tulevien toisuskoisten on hyväksyttävä meidän kristilliset symbolimme, risti ja Suvivirsi, samoin kuin meidän on tunnustettava heidän oikeutensa omaan uskoonsa. Sanan voima Kieli, sanat ja niiden merkitykset, ovat kirjailijan perusmateriaalia. Lehtiselle sanat ovat myös tekoja: voimasanoja, jotka luovat tai tuhoavat. Sana luo, kun se on tosi ja tosissaan sanottu. Monet sanat on pilannut kepeyden hirmuvalta. Tyhjät sanat voivat hetken viihdyttää, mutta eivät ravitse henkeä. Aina sanat eivät riitä. Kaikkea sanoilla ei voi selittää. Ihminen on ollut samanlainen aikojen alusta lähtien. Meillä on samat intohimot, kaipaus, tuska ja kuoleman kohtaamisen kauhu. Silti ihminen on mysteeri, joka ei avaudu tieteen ja logiikan kielen avulla. Siihen tarvitaan Lehtisen mielestä uskonnon, filosofian ja taiteen kolminaisuutta. - Ne kaikki avaavat ovia tuonpuoleiseen, siihen mikä ei ole suoraan nähtävissä esineellisessä maailmassa. Kristityn suhtautumisesta aikansa kulttuuriin, filosofiaan, taiteeseen ja muihin uskontoihin on juuri suomennettu uusi kirja Ateena ja Jerusalem, jonka on kirjoittanut Intian ortodoksisen kirkon teologisen akatemian rehtori K.M. George. Ateena vai Jerusalem on tänäänkin tärkeä kysymys. Rooman ohella ne ovat länsimaisen sivistyksen ja kulttuurin kulmakiviä. Mysteeri tulee Jerusalemista, filosofia ja äly Ateenasta, Roomasta laki ja järjestys. - Minua kiinnostavat Ateena ja Jerusalem enemmän kuin Rooma. En tunne vetoa lakiin ja järjestykseen. Yltiöindividualistina olen pikemminkin taipuvainen ihmistä ja hänen vapauttaan kunnioittavaan anarkistisuuteen, Lehtinen tunnustaa. Logos ja tavara Kreikan kielen käsite logos on avaintermi antiikin filosofian ja kristillisen opin suhteita tarkasteltaessa. 8

9 Yleensä arjesta irrottaudutaan karnevaalin suuntaan, pannaan jalalla koreasti, mutta irrottautua voi myös luopumalla. Logos on eri aikoina merkinnyt hyvin erilaisia asioita: kaikkeuden perimmäistä alkusyytä ja luonnonlakia, ihmisten välistä järjestystä eli heidän suhteitaan säätelevää lakia sekä inhimillisen järjen käyttöä. Sanan kolminaisuusopillinen merkitys Jumalan Pojan synonyymina tulee esiin Johanneksen evankeliumin alkujakeissa: Logos, Sana, on Jumala. Jo alussa Sana on Jumalan luona ja kaikki syntyy Sanan voimalla. Juuri tämä Sana on se, joka tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Tällä hetkellä kristinusko etenee ripeästi Aasian maissa. - Idässä ollaan avoimempia henkiselle ulottuvuudelle. Idän mystinen syvyys olisi aiheellista omaksua meilläkin, eihän ihminen ole pelkkä aineenvaihduntatapahtuma. Henki elää vahvemmin eurooppalaisen kulttuurin ulkopuolella, täällä se tukehtuu tavaran alle, Lehtinen sanoo. - Lapsuuden niukkuus on pelastanut minut tavarakeskeisyydestä. Myös turhanpäiväisen viihteen kulutuksesta uskallan väittää olevani vapaa. Television voisi minun puolestani kantaa ongelmajätekeskukseen vaikka heti. Minun syntini ovat toiset. Rakastan liikaa elämää ja vapautta. Seikkailunhaluni saattaa teettää tekoja, jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia. Onnellisuus ja intohimo Ajallemme ominaista on onnellisuuden tavoittelu. Onnellisuudella tarkoitetaan usein tavarataivasta, ja sen sisältönä on kuluttamiseen autuus. Näistä onnellisuuden olympialaisista Lehtinen sanoutuu jyrkästi irti. - Minulle onnellisuus ei ole ihmisen mitta. Minulle onnellisuutta tärkeämpää on elämän intensiteetti, se että elämä tuntuu todelta. Kristinusko ei ole onnellisuuden, vaan rakkauden oppi. Keskiajalla henkinen velttous oli yksi kuolemansynneistä. Lehtisen mielestä kuolemansynti on luopua elämänjanosta ja antaa television elää puolestaan. - Elämme intohimotonta aikaa. Meillä ei ole elämän nälkää, Lehtinen sanoo ja lainaa oppi-isäänsä Kierkegaardia: Valittakoot muut, että aika on paha; minä valitan sitä, että se on mitäänsanomaton, sillä siitä puuttuu intohimo. - Kierkegaard koki elämäntehtäväkseen intohimon puolustamisen. Hän vaati, että intohimot on kutsuttava takaisin ihmismielen kylmistä kellareista, joihin ne on karkotettu. Hän piti intohimoa välttämättömänä vastapainona järjelle, jonka sovinnainen ajattelu on ylentänyt yksinvaltiaaksi. Nykyisessä moniarvoisessa yhteiskunnassa elämänarvoja pidetään makuasioina. Kaikki käy, kaikki on samanarvoista. Toisinkin voisi olla. Ortodoksit valmistautuvat parhaillaan suureen paastoon, ottamaan vastaan kukin tavallaan pääsiäisen mysteerin, Kristuksen ylösnousemisen. - Paasto ja karnevaali ovat ydinasioita. Ihminen ei kestä 365 arkipäivää vuodessa. Arjen rutiinista on välillä päästävä eroon. Yleensä arjesta irrottaudutaan karnevaalin suuntaan, pannaan jalalla koreasti, mutta irrottautua voi myös luopumalla. Jokainen voi paaston avulla tunnistaa ja katkoa omia henkisiä kahleitaan, pyrkiä sellistään kohti vapautta, Lehtinen sanoo. 9

10 Ortodoksisen kirkon kansainvälinen diakonia ja lähetystyö Filantropia jatkaa entisen Ortaidin toimintaa. Uuteen yhdistykseen on liitetty myös Ortodoksinen lähetys ry:n toiminnot ja työntekijät. Paastokeräyksellä tukea Tansaniaan ja Etiopiaan Paaston aika on oiva hetki hiljentyä, tarkkailla oman elämän suuntaa ja muistaa lähimmäistä. Suuren paaston Maailman valo -keräyksen kohteina ovat tänä keväänä Tansania ja Etiopia. Filantropia ry syventää yhteistyötä Tansanian ortodoksisen kirkon kanssa. Mwanzan hiippakunnan alueella tuetaan kirkon kasvatus- ja naistyötä sekä nuorten lukiokoulutusta. Lisäksi yhteistyö Kasikizin pappisseminaarin kanssa jatkuu. Pieni Kasikizin pappisseminaari on ainoa papistoa kouluttava oppilaitos Tansaniassa. Ortodoksinen kirkko kasvaa Tansaniassa voimakkaasti, joten kirkko tarvitsee lisää papistoa. Tällä hetkellä yhden papin vastuulla on keskimäärin 4 5 seurakuntaa. Suuren paaston keräyksen tuotolla tuetaan Kasikizin pappisseminaarin toimintaa ja papiston täydennyskoulutusta. Tansaniaan lähetetään vuonna 2013 pieni opetustiimi, jonka jäsenet toimivat opettajina papiston päivillä Bukobassa. Helsinkiläinen Johan Slätis on ollut useaan otteeseen Kasikizin seminaarilla opettajana. Johanin matkakirjeet tuovat elämän seminaarilla lähelle: Yksi projektin tavoitteista on tuottaa kirjallista opetusmateriaalia swahilinkieliseen muotoon seminaarin vaatimattomaan kirjastoon. Aloitamme työn luentomuistiinpanojen puhtaaksikirjoittamisella. Moni oppilaista ei ole koskaan kirjoittanut koneella, joten saa nähdä miten se onnistuu. Lue lisää osoitteessa: Vettä ja leipää Toinen suuren paaston keräyskohde on Etiopia. Ulkoministeriön tukema, vuonna 2006 aloitettu, maaseudun kehittämishanke Haikin kaupungin lähikylissä jatkuu kolmatta kauttaan osana Filantropian työtä. Tarkoituksena on varmistaa mahdollisimman monen ihmisen pääsy puhtaan juomaveden ja riittävän ravinnon äärelle. Puhdas vesi on nopein tapa vaikuttaa ihmisten terveyteen. Parhaimmillaan lähikaivo säästää maaseudulla perheen tyttölapsilta niin paljon aikaa, että he pääsevät kouluun! Haikin rinnalla Etiopiassa alkaa uusi hanke, jonka hyödynsaajina ovat slummeissa elävät naiset ja lapset Batun kaupungissa, Oromiassa. Naisia koulutetaan elinkeinoihin, ravitsemukseen ja terveydenhoitoon liittyvissä kysymyksissä. Pienten osuuskuntien kautta naisilla on mahdollisuus elättää perheensä. Filantropian keräystili: FI Viite: Keräyslupa: 2020/2011/3412, 2020/2011/4070 Lisätietoja: filantropia@ort.fi, Osuuskunnissa naiset tekevät ruokaa, jonka läheinen koulu ostaa oppilailleen. Kouluruoka vahvistaa slummien lapsia ja heidän kykynsä oppia paranee. Sekä Etiopiassa että Tansaniassa hivja aids-koulutus on keskeinen osa Filantropian työtä. Kirkon työntekijät ovat tässä työssä avainasemassa. Tarkoituksena on lisätä tietämystä viruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja toisaalta estää niiden ihmisten leimaamista, jotka kantavat virusta. Kristittyinä meillä on etuoikeus ymmärtää kaukana elävien ihmisten olevan lähimmäisiämme. Me voimme auttaa ja olla valona toisillemme. MINNA RASKU Projektipäällikkö, Filantropia 10

11 Esipaimenelta Elävä ortodoksisuus Metropoliitta Johannes aikanaan tokaisi, että ortodoksisuutta Suomessa enemmän ihaillaan, kuin sen syvintä olemusta tunnetaan tai ymmärretään. Tämä saattoi paljolti olla totta vielä 1970-luvulla, mutta ei enää. Eksoottisuutta, lämpöä sekä pääsiäisen tuoksua säteilevä kirkko on 2000-luvulla oleellinen osa suomalaista maisemaa. Se tuo heleitä värejä uskontoomme sekä mystistä touchia ja syvyysulottuvuutta ihmisten rationaaliseenkin pyrkimykseen ymmärtää elämän salaisuutta ja ainutkertaisuutta. Ortodoksisuuden renessanssi on tänä päivänä totta läntisessä Euroopassa, mutta myös Pohjois-Amerikassa. Sen teologinen ajattelu sekä kirkkotaide, ikonit etunenässä, ovat pääsemässä aitoon vuorovaikutukseen läntisen kulttuurin usealla eri osa-alueella. Samalla ortodoksinen kirkko ja kulttuuri kohtaavat katolisen ja protestanttisen hengenelämän paljon voimakkaammin ja monipuolisemmin kuin aiemmin. Monet lännessä kasvaneet oppineet sekä kirkkoon liittyneet yliopistomiehet ja taiteilijat jatkavat luovalla tavalla emigranttiteologien perintöä. Heistä merkittävimpiä ovat Kallistos Ware, Jaroslav Pelikan ja Richard Swinburne. Ortodoksisen teologisen ajattelun tulevaisuus lännessä ei enää riipu teologisista seminaareista Pariisissa, New Yorkissa tai Bostonissa, vaan siitä elävästä vuorovaikutuksesta, jota eri kirkollisiin ja opillisiin perinteisiin kuuluvat tutkijat ja opettajat aktiivisesti harjoittavat yliopistojen kampuksilla. Ortodoksisia teologisia keskuksia on viime vuosina syntynyt esimerkiksi Cambridgeen Englannissa ja Fordhamiin USA:ssa. Entisiä pappisseminaareja tuskin enää kukaan haikailee. Tässä yliopiston ortodoksisen teologian laitos Joensuussa taitaa olla pioneeri; siksi onkin valitettavaa, ettei sinne ole muodostunut elävää kansainvälistä opetusyksikköä metropoliitta Emilianoksen jälkeen. Ortodoksisesta ajattelusta löytyy lännessä useita eri kerrostumia. Berdjajev, Bulgakov ja Lossky kohtasivat saksalaisen mystiikan ja eksistentialismin. Myös Tolstoin ja Dostojevskin esiintuomat teemat olivat tärkeitä. Seuraava sukupolvi, Georges Florovski ja Vladimir Lossky reagoivat vahvasti modernismia vastaan. He 1900-luvulla halusivat vapauttaa ortodoksisen teologian läntisestä vankeudes- ta. Tilalle he toivat uuspatristisen synteesin, joka pyrki elvyttämään vanhan- ja keskiajan kirkkoisien ajattelun ratkaisuksi nykyajan tarpeisiin ja ongelmiin. Heidän opetuksensa hengessä Kristus-keskeisyys, valoisa ihmiskuva sekä usko ihmisen hengellisen kasvun mahdollisuuksiin alkoi taas elävöittää kirkkoa. Tästä on lyhyt matka kirkkomme nykypäivän eukaristiseen uudistumiseen, ortodoksisen hiljentymisperinteen sekä Jeesus-rukouksen nousuun. Yhtä keskeistä on ollut kirkkotaiteemme valtava kasvu, joka Suomessa tänään on merkittävämpää kuin missään muualla läntisessä ortodoksisuudessa. Voimakkaalla iankaikkisuuden kokemuksellaan ja sen välittämisellä ulospäin ortodoksisuus on samalla muistuttamassa muitakin kirkkoja niiden perusolemuksesta. Tästä näkökulmasta saamme Suomessa olla kiitollisia, että 1970-luvulta asti monet opiskelijamme ovat lähteneet ortodoksisen teologian opintoihin ulkomaille. Leningradissa marttyyrikirkon sisällä useat nuoret pappiskokelaat ammensivat venäläistä hengellistä kokemusmaailmaa, joka yhä on kirkon ytimessä. Salonikissa opiskelijat ovat useimmiten kasvaneet jonkin sortin opilliseen tiukkuuteen. Pyhän Vladimirin seminaarista meille tuotiin valtava liturginen syväluotaus, jonka välittämä siunaus on yhä keskeistä liturgisessa elämässämme. Kirkossamme on ollut tilaa heille kaikille. Nuorempana ortodoksina 70- ja 80-luvuilla Suomessa luulin, että kirkossamme esiintyvä tietty itsekorostus sekä vääränlainenkin oikeassaolemisen fiilis nousevat vähemmistökirkon ja evakkokauden sosiaalipsykologisista tarpeista. Luultavimmin olin silloin väärässä. Kyseessä näyttää olleen enemmänkin yleis ortodoksista sisäänpäinkääntyneisyyttä, jopa tiettyä ghettoutumista. Onneksi, sillä ei tänä päivänä ole käyttöä, ja se on joka puolella karisemassa. Näin tietysti pitäisikin tapahtua, kun muistamme, miten kirkko aina parhaimmillaan on avoin ulospäin ja jakaa oman hengellisen rikkautensa yhteiseksi hyväksi. Teologisen ajattelun piirissämme suurimpia hahmoja ovat olleet Alexander Schmemann liturgisessa teologiassa, Paul Evdokimov moraaliteologiassa, Paul Tarazi ja John Breck Raamatun tutkimuksessa. Kukin heistä omalla alallaan on tuonut kestävän panoksen nykypäivän tutkimukseen. Tämä työ on tapahtunut länsimaisen akateemisen yhteisön keskellä, ja hyvä niin. Tästä eteenpäin ekumeeniseen kohtaamiseen olisi paljon JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA 11

12 tarvetta löytää elimellisempiä ja kirkkojen käytännön elämää koskettavia muotoja, myös pyhien toimitusten suhteen. Perinteisten opillisten neuvottelujen aika alkaa olla takanapäin, ja tulokset niistä ovat menetelmällisesti ja sisällöllisesti varsin ohuita eri kirkkoperheiden kesken. Samalla meidän kaikkien olisi korkea aika nähdä, etteivät kirkkoja erottavat raja-aidat enää läheskään samalla tavalla kuin ennen kulje kirkkokuntien välillä, vaan enenevässä määrin niiden sisällä. Siksi Suomessakin meidän tulisi yhdessä ryhtyä pohtimaan esimerkiksi kysymyksiä inhimillisestä seksuaalisuudesta, naisen asemasta ja muista isoista periaatteellisista kysymyksistä. Ehkäpä tämä näkökulma auttaisi omassakin kirkossamme välttämään professorien ja kirkonmiesten nokittelua, jota toisinaan näkyy lehtien palstoilla. Myös yhteisen todistuksen ja läsnäolon tarve haastaa meitä eri kristillisten traditioiden edustajina pohtimaan kirkon uskon, ihmiskuvan ja läsnäolon keskeisiä kysymyksiä ja kipupisteitä saman pöydän ympärillä. Tilaa ja tarvetta siihen on. Ymmärtääkseni Suomessa on myös keskinäistä luottamusta riittävästi! Uudistuksella selkeyttä kirkon keskushallintoon Kirkon uusi palvelukeskus on toiminut virallisesti syyskuun alusta lukien. Vanhan organisaation yksiköistä palvelukeskukseen kuuluu kirkollishallituksen kanslia, kirkon keskusrekisteri, Ortodoksinen Tiedotuskeskus, Ortodoksisen Kirjallisuuden Julkaisuneuvosto, palvelutoimisto Aulis sekä Ortodoksinen Seminaari. Uudistuksen tavoitteena on ollut saada aikaa palveleva ja tehokas asiantuntijaorganisaatio, joka on rakenteiltaan joustava. Osaamista ja toimintoja on yhdistetty ja työjakoa selkiytetty. Muun muassa kirkkoneuvoksen toimi on lakkautettu. Uusia toimia ovat lakimies ja palvelukeskuksen johtaja, joka vastaa keskuksen päivittäisjohtamisesta. Tehtävää hoitaa teologian maisteri Sirpa Koriala. Muu johtamisvastuu on arkkipiispalla. Kirkon viestintää koordinoi jatkossa arkkipiispan teologinen sihteeri. Helsingin seurakunnan tiedottajan on osa-aikaisella panoksella mukana koko kirkon tiedotustyössä. Kokopäiväistä tehtävää hoitaa valtiotieteen maisteri Vlada Wahlstén. Kirkon hallinnon uudistaminen jatkuu. Vastaisuudessa panostetaan erityisesti talouden ja kiinteistötoimen kehittämiseen koko kirkon tasolla sekä hiippakuntien ja seurakuntien yhteistyön lisäämiseen. Valamo-päivä Helsingin Tuohuksessa Valamon luostari esittäytyy klo Veljestöä edustamassa luostarinjohtaja Arkkimandriitta Sergei Valamon opiston kurssisihteeri Eija Waris kertoo kevään ja kesän kursseista sekä Valamon kesästä Uusia pääsiäistuotteita, kirjatarjouksia Valamolaisia leivonnaisia ja leipää Lämpimästi tervetuloa! Valamon myymälä Tuohus Liisankatu 29, HELSINKI Puh

13 Sjuksmörjelsens sakrament Fr Tuomas Järvelin Skribenten har skrivit en pro gradu-avhandling om sjuksmörjelsens historia och tolkning övers. M. Sundkvist Jesus kallade till sig de tolv och sände ut dem... De gav sig i väg och predikade att alla skulle omvända sig, och de drev ut många demoner och smorde många sjuka med olja och botade dem. (Mark 6:7, 12-13) Apostlarna hade tre centrala uppgifter: att uppmana till omvändelse, att driva ut demoner och att bota sjuka. Kristus botade genom sitt gudomliga ord, apostlarna fortsatte hans verk genom att smörja med olja. Här finner vi grunden för sjuksmörjelsens sakrament. I sjuksmörjelsen är det Kristus som verkar, oljan ett tecken för hans, den ende verklige Läkarens, närvaro. Sjukdomar är ett tecken på att relationen till Gud är bruten. De är en följd av syndafallet, en kollektiv åkomma som berör alla. Därför kan vi inte beskylla sjuka för att ha levt ett syndigare liv än andra. Alla har fallit i Adam, och i gemenskap med Kristus blir vi uppresta. Sjuksmörjelsens två former Ändå från den tidiga kyrkans tid har sjuksmörjelsen förekommit i två olika former. I den allmänna sjuksmörjelsen, som enklast förrättas i kyrkan, har alla kyrkans medlemmar kunnat delta, oberoende av i vilken mån de upplever sig som sjuka. Alla människor befinner sig i ett fallet tillstånd, underställda sjukdom och död. Sjuksmörjelsen kallar alla till omvändelse och helande. I denna form har sjuksmörjelsen använts också till exempel för dem som varit uteslutna från kyrkans gemenskap. Genom stora onsdagens sjuksmörjelse återvände dessa till kyrkan. Som en påminnelse om denna praxis innehåller även dagens ordning för sjuksmörjelse bikt och en avlösningsbön. I många traditionella ortodoxa länder förrättas den allmänna sjuksmörjelsen många gånger i året under de större högtiderna. Aposteln Jakob hänvisar i sitt brev till den andra formen, den enskilda sjuksmörjelsen: Är någon av er sjuk skall han kalla till sig de äldste i församlingen, och de skall smörja hon- om med olja i Herrens namn och be böner över honom. Deras bön i tro skall rädda den sjuke, och Herren skall göra honom frisk. Och har han syndat skall han få förlåtelse (Jak 5:14-15). Av Jakobs ord framgår att i detta fall kommer de äldste hem till den sjuke, som ju inte kan ta sig till kyrkan. Fram till 1800-talet fanns i prästens handbok också en ordning för smörjelse med förutinvigd olja som förrättades hos en svårt sjuk. Denna förrättning var mycket kort med böner, två bibelläsningar och en smörjelse. Ordningen har uppenbarligen varit i flitigt bruk. I Konstantinopels Heliga Vishetens kyrka vigdes upp till sju liter olja per gång för detta ändamål. Lokala bruk Två sätt att tillämpa sjuksmörjelseförrättningen återfinns i den ortodoxa kyrkan. Föreskriften i prästens handbok om att sjuksmörjelsen förrättas av sju präster och att de smörjer en gång var efterföljs i den slaviska traditionen. Antalet sju togs i bruk på 1200-talet i Konstantinopel, och har där föreskriften efterföljs lett till att förrättningen är svår att genomföra. I Medelhavsområdet förhåller man sig flexibelt till antalet sju. Symeon från Thessalonike ( t.) skrev att också två präster kan förrätta sjuksmörjelsen. Nikodemos Hagioriten ( t.) ansåg att en präst räcker där sju präster inte finns att tillgå. I Medelhavsområdet smörjer man bara en gång i slutet av förrättningen även om sju präster deltagit och alla sju avsnitt med bibelläsningar och bön har lästs. Paul Meyendorff och Ioannis Foundoulis, som har studerat sjuksmörjelsens historia, anser att antalet smörjelser borde motsvara antalet präster som deltar. Oberoende av hur sjuksmörjelsen förrättas utgör den ett viktigt sakrament i kyrkans liv. Sjuksmörjelsen är ett uttryck för hur Kristi närvaro och gärning fortgår också i vår tid. 13

14 Страницы на русском языке Фото Ханнеле Ярвинен От любви к людям Подготовила: Влада Валстен Риина Нгуен знакомится с построенной системой полива полей близ Хаики, в Эфиопии (март 2012 г.) Теперь земледелие здесь возможно даже во время засухи. Айно Ненола в церкви посёлка Магу, в Танзании. Минна Раску среди детей центра «Утешения» (Петрозаводск) В этом году две организации: Православная помощь «ОртАид» и «Православная миссия» соединились в одну, которая названа «Филантропией». Благородный труд помощи обездоленным продолжается. Мы сообщали, что во время рождественского поста проводился сбор пожертвований для детей Карелии и Кении. На эти средства приобретены питание и лекарства против СПИДа и ВИЧинфекции в Африке. Проектный менеджер «Филантропии» Аино Ненола говорит: У нас часто спрашивают, как расходуются собранные средства, действительно ли они идут на те нужды, на которые их собирали. Можете не волноваться: мы тщательно следим за расходами, постоянно поддерживаем связь с местными православными приходами. К примеру, в Карелии, прежде всего, в Петрозаводске, помогаем нуждающимся детям через благотворительный фонд «Утешение» при петрозаводской епархии. Исполнительный директор Риина Нгуен рассказывает: Название организации, «Филантропия» (любовь к людям), хорошо раскрывает наши задачи. Мы уже в течение семи лет ведём совместную работу и теперь объединились, чтобы, как говорится, не ехать на двух телегах. Мы помогаем всем, несмотря на религию, но делаем это в сотрудничестве с местными православными церквами и приходами. Когда православная церковь растёт и укрепляется где-нибудь, например, в Кении, это значит, что укрепляется и растёт Вселенское православие. Православная Церковь обогащается опытом этой работы, совершенствуется в благотворительности. Церковь призвана вести работу милосердия. Люди везде похожи Я быстро поняла, что нет готовых ответов на проблемы в обществе, и мы должны работать вместе, рассказывает проектный менеджер Минна Раску, ответственная за работу в России и Молдове. Главное, я увидела, как люди похожи, и в самых разных людях я находила сотворённого Богом человека. А для меня, улыбается Айно Ненола, открытием стало то, что православные церкви везде похожи. Будь-то в Африке или в России, в церкви я чувствую себя, как дома. - А шокировало меня, насколько 14

15 ужасными бывают условия, в которых находятся дети. Дети приходят в наш мир, рождаются, но зачастую они никому не нужны. А дети хотят жить, несмотря ни на что. И тяжело сознавать, что ты не можешь изменить социальную среду, в которой они находятся. Вот недавно мы спасли новорождённого в Румынии, но потом пришло сообщение, что этот младенец умер от холода, рассказывает Риина Нгуен. Каково вам после таких сообщений? Наверное, руки опускаются... Да. Когда случается подобное, садимся на «кризисный стул», и всё обсуждаем. К счастью, больше хороших сообщений. Недавно я встретила в Танзании женщину, которая мечтала получить образование и научиться пользоваться компьютером. Мечты сбываются, Сейчас она учится в школе и только что предложила мне стать её другом в Фейсбуке, говорит Аино Ненола. Мы должны помнить, что большинство людей в мире живёт в нищете, и проявить к ним Божию любовь благотворительными делами. «Свет миру» Во время Великого поста собираются пожертвования для Танзании и Эфиопии. В православной епархии Мванза, в Танзании, поддерживается церковно-просветительная работа среди женщин и молодёжи. Также продолжается совместная работа с единственной в Танзании семинарией в Касикизи. Православная церковь в этой стране быстро растёт и здесь острая нужда в священниках. Сейчас каждый священник служит в среднем в четырёх-пяти церквах. В Эфиопии, в городе Хаики, продолжает осуществляться проект под девизом: «Чистая вода залог здоровья людей». Внимание желающие участвовать в благотворительной акции! Счёт: FI Код: Разрешение на сбор: 2020/2011/3412, 2020/2011/4070 В преддверии Великого Поста Святые отцы называют Великий пост «временем очищения всего года» и «весной постной». Великий Пост начинается святой Четыредесятницей (40 дней) и заканчивается Страстной седмицей. Четыредесятница установлена в подражание 40-дневному посту нашего Спасителя, а Страстная седмица в воспоминание последних дней земной жизни, страданий, смерти и погребения Господа нашего, Иисуса Христа. Господь Иисус Христос учит что «Царство Небесное силою берется» ( Мф.11.12). Иными словами без постоянного напряжения и подвига воли, без молитвы и поста не возможно нам возрастать и совершенствоваться во Христе. Святое Евангелие учит нас, что истинный и благоугодный Богу пост тот, который совершается без всякого лицемерного выставления на показ, втайне (Мф.6.16). Во-вторых, что не вкушение мяса, масла, молока, сыра, яиц или другой пищи без молитвы является просто диетой и что телесный пост беса духовного уничтожает. И в-третьих, что пост может быть истинным подвигом покаяния, очищения и обновления только тогда, когда с ним сопряжено отсечение собственной воли, воздержание от злобы, лжи, обмана, ненависти и осуждения и истинное испытание сердца своего. И наконец, истинный пост должен быть всегда соразмерен с нашими силами. Господь гнушается неразумного и чрезмерного изнуряющего поста и тех, кто делают из этого средства христианского подвига самоцель. Время Великого Поста исключительное время для духовного самоуглубления, самоиспытания и исправления своей жизни. Как мы можем отметить эти святые дни Четыредесятницы? Стараться, например, читать, по возможности с положенными поклонами, великопостную молитву Ефрема Сирина «Господи и Владыко живота моего» Или же ежедневно прочитывать хотя бы несколько слов Священного Писания и задумываться по вечерам больше о проведенном дне: что не хорошее, грешное в этот день мы сделали. Наконец подготовив себя к исповеди с надеждой причаститься Святых Христовых Тайн. Все вышеуказанные средства, сопряженные с постом милостью Божией очищают наши души и приближают нас к свету Христову. «Постное время светло начнем». Да даст нам Господь силы поститься без тщеславия, телом и душою, дабы просветившись, очистившись и обожествившись во дни Четыредесятницы светло встретить праздник Святой Пасхи! Аминь. Отец Андрей Сычев 15 15

16 Jokapäiväinen leipämme Suomalaisten ruoka on tullut lautaselle pitkään omilta maatilkuilta. Ihmiset ovat metsästäneet, kalastaneet ja marjastaneet sekä pitäneet kotieläimiä, mikäli se vain on ollut mahdollista. Arjen ruoka on ollut usein yksinkertaista, maan ja metsän antimia. Juhlapyhinä pöytiin on pantu parasta. Jokainen maakunta on iloinnut omien perinneruokiensa kautta. Liha on ollut antimista arvokkain. Maamme ruokakulttuuria ovat määrittäneet myös ja lukujen nälänhädät, kansalaissota ja sodan vuodet Sodan aikana jokainen suupala oli arvokas, ja jotta kaikki saisivat kyllikseen, jouduttiin ruokaa jopa säännöstelemään. Nyt on toisin. Markettimme pursuavat herkkuja, tv:ssä kokkiohjelmat ovat suosituimpien joukossa ja lehtien sivut täyttyvät resepteistä. Hyllyillä on mistä ottaa, ruokatrendit seuraavat toinen toistaan. Tuntuu kuin ruoka ei olisikaan enää pelkkä ravinto, vaan oman ismin, arvomaailman jatke. On mistä valita; olenko vegaani, vegetaristi vai karppaaja? Syönkö luomua vai lähiruokaa, kurkotanko kaukaisten maiden keittiöihin vai tyydynkö tehotalouteen tai oman maan antimiin? 16 16

17 TEKSTI MARI VAINIO KUVA SIMO PENTTINEN Koska ruoka puhuttaa ja pohdituttaa, asetin aiheesta kysymyksiä arkkipiispa Leolle ja rippiisälleni Jyrki Penttoselle. Miten ruokaan ja sen tuottamiseen tulisi suhtautua? - Ruoka on lahja, korostaa isä Jyrki - Jopa pyhistä pyhin Ehtoollinen on valmistettu Jumalan antamista ruoka-aineista. Apostolien teoissa muistutetaan, ettei ole epäpyhiä ruokia. Kuitenkin tiedämme, miten epäinhimillisissä oloissa eläimiä saatetaan kasvattaa ravinnoksi. Pitäisikö sitä miettiä, asettaa isä Jyrkikin kysymyksen. Arkeen ja juhlaan Elääkseen ihminen tarvitsee ruokaa, keholle polttoainetta. Ruoka luo myös kulttuuria ja on osa sitä. Ruoan ympärille kokoonnutaan ja sen ääressä viihdytään. Ruoka tukee näin myös turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, luo iloa. Yhteiset hetket luovat muistoja ja perinteitä. Ruoka luo osaltaan juhlan. Onko ruoka tarkoitettu vain vatsan täytteeksi ja kehon ravinnoksi vai saako sen kautta myös juhlia? Arkkipiispa Leo muistuttaa siitä, kuinka Kirkon perinteeseen kuuluu karjan ja maan hedelmien siunaaminen, jossa kannamme kiitosta Luojallemme luomakunnan huolenpidosta. Näin juhla-ateriakin on ylistystä ja kiitosta Jumalalle. - Tämä meidän tulisi muistaa aina, kun käymme aterialle, hän muistuttaa Myös isä Jyrkin mukaan ruoka ja juoma ovat sekä vatsan täyttäjiä kuin myös nautintoaineita. - Kaikki syöminen ja juominen on kohtuudella hyvästä. Me tunnemme kiitollisuutta Jumalaa kohtaan jokapäiväisestä leivästämme. Ylensyönti ei ole koskaan hyvästä. - Ruoka pyhitetään rukouksilla ja siitä kiitetään. Mutta tämän taakse jos pääsemme, vielä parempi. On hyvä miettiä kuinka ruoka on tullut pöytäämme? Tämä voi olla yksi askeesin muoto. Ruoan miettiminen ja valikoiminen. Arkkipiispa muistuttaa asian laajaalaisuudesta. - Se mitä syömme ja miten suhtaudumme ruokaan vaikuttaa koko maailman tilanteeseen. - Siksi keskustelu ruoasta on merkityksellistä silloin, kun siinä ei rajoituta vain omaan ulkonäköömme tai terveyteemme, vaan tarkastellaan laajemmin koko luomakunnan hyvinvointia. Ruokatuotannon tilannetta ja sen vaikutuksia on hyvin vaikea hahmottaa monimutkaistuvien tuotantoketjujen takia. - Perusperiaatteet taitavat kuitenkin olla kaikille selvät: lähiruoka ja mahdollisimman luonnonmukaisesti tuotettu ruoka on yleensä vähiten ympäristöä kuormittava, sanoo arkkipiispa Leo. Kohti suurta paastoa Ruoka on myös osa suurta paastoa, johon juuri nyt olemme laskeutumassa. Miksi paasto on Kirkollemme niin olennainen asia? - Eräässä laulussa kysytään Miksei aina voi olla lauantai, se päivistä kaikkein parhain. Ihminen tarvitsee lisäherättelyä sielunsa hoitamiseen, ja sen tueksi Kirkko on säätänyt paaston, kertoo isä Jyrki. - Raamatun niin Vanhassa kuin Uudessa Testamentissakin osoitetaan paastoamisen olevan hyvä keino valmistautua tärkeään tehtävään ja juhlaan. Ja koska ihminen on sekä sielu että ruumis, hän tarvitsee paaston aikana jotakin kokonaisvaltaista kääntääkseen ruumiillisuutensa sielullisuuteen. - Paastosta ei saa pisteitä, mutta ruokapaastoa ilman on vaikea kuvitella paaston aikaa, isä Jyrki sanoo. Myös arkkipiispa Leo muistuttaa siitä kuinka ortodoksinen elämä rakentuu kokonaisvaltaisuuden periaatteelle, jossa Kirkon elämän rytmissä vaihtelevat juhla- ja paastoajat. - Paasto rakentuu yksinkertaisuuden ja kohtuullisuuden perustalle, jossa keskiössä tulisi olla kokonaisvaltainen hyvinvointimme niin sielun, ruumiin kuin hengen puolesta. Eläin vain liha? Moni kasvissyöjä ihmettelee paastoon liittyvää lihasta kieltäytymistä. Eikö olisi eettisempää luopua kokonaan lihan käytöstä? - Askeetit luopuivat lihasta jo ennen Kirkon määrittämiä paastosääntöjä. Ehkäpä he tajusivat jo silloin vaistonvaraisesti, että heidän valinnoillaan voi olla ekologistakin merkitystä, hengellisen lisäksi, isä Jyrki pohtii. - Kasvissyöjät voivat paastota jostakin ruuasta tai juomasta. On kuitenkin muistettava, ettei ruokavalio ole paaston keskeisin arvo. Hyveiden harjoittaminen ja paheiden vastustaminen lienee paljon arvokkaampaa. Arkkipiispa Leo muistuttaa siitä kuinka liharuoka kuuluu juhla-aterialle. - Lihan tuotanto on monin tavoin luomakuntaa kuormittavaa, ja siksi paluu kohtuullisuuden periaatteeseen voisi avata ratkaisuja tilanteeseen. Jokainen voi aina itse valita kasvispitoisemman ravinnon. Monen vegetaristin valinnan pohjana ovat myös eläimet ja niiden elämän arvo. Voisiko myös tämän aatemaailman liittää mukaan pohdintaan? - Eläinten arvo on suuri, sanoo isä Jyrki. Mutta tässä kuten monessa muussakin asiassa lienee parasta kohtuullisuus ja sanonta elä ja anna toisten elää. Kasvisruokavalio on edelleen yksityisasia, kuten paaston noudattaminen tai sen noudattamattomuus. Kirkko tarjoaa kuitenkin siihen mahdollisuuden ja tietyt ajat ja päivät. - Vieraanvaraisuudesta ei kieltäydytä paaston aikana, vaikka nykymaailmassa voi totuudenmukaisesti kertoa isännilleen tai emännilleen, ettei syö lihaa, koska on vegetaristi. 17

18 Kulttuuri Paaston ja pääsiäisen veisuja By the rivers of Babylon Psalloo-kuoro, joht. Raimo Pores. Fuga Yli 30 vuoden ajan Helsingin ortodoksisen seurakunnan musiikkielämän peruspilareihin on kuulunut isä Raimo Poreksen luotsaama Psallookuoro. Vuonna 1979 perustettu kuoro toimi aluksi kahdeksanjäsenisenä tuplakvartettina, mutta nopeasti sen koko vakiintui nykyiseen 14 laulajaan. Kamarikuoromaiseen sointiin pyrkivä kuoro ei ole koskaan tavoitellut suuria ulkoisia elkeitä, eikä suurta volyymia. Siksi Psalloo tunnetaankin kuorona, jonka tavoitteena on ollut soinnin intiimiys ja laulun rukouksellisuus. Tarkoitusperiään se on edistänyt useilla äänilevyillä ja ulkomaan konserttimatkoilla. Ortodoksista kirkkomusiikkia kuoro on tehnyt tunnetuksi kymmenillä Yleisradioon tekemillään äänityksillä. By the rivers of Babylon sisältää paaston ja pääsiäisen musiikkia, sekä liturgian veisuja. Musiikin laaja tyylikirjo ulottuu kreikkalaisista sävelmistä venäläiseen romantiikkaan saakka. Raimo Pores esiintyy levyllä myös säveltäjänä. Äänitteen laajimmat teokset ovat Athokselta 1100-luvulta peräisin oleva Pääsiäiskanoni ( Codex Hiberorum) ja Pavel Tshesnokovin znamenni -sävelmien pohjalta säveltämät pääsiäisen Ylösnousemustroparit. Pääsiäiskanonin intensiivinen esitys, samoin kuin kahden muun bysanttilaissävelmän, onnistuvat Psalloolta erinomaisesti. Uspenskin kaikuisassa akustiikassa säestävän ison-äänen ylle laulettavat melodiat kehräävät pehmeästi. Joissakin levyn numeroissa katedraalin arvaamaton akustiikka poimii yllättävästi esiin yksittäisiä ääniä, eikä kuoron äänenmuodostus kuulosta aivan yhtenäiseltä. Pääasia levyllä on kuitenkin se, että laulusta huokuu määrätietoinen pyrkimys taiteellisesti korkeatasoiseen esitykseen ja ennen kaikkea syvä rakkaus kirkkomme rikkaaseen musiikkiperinteeseen. Tuon perinteen välittämisessä Psalloo-kuorolla on vuosikymmeniä ollut tärkeä tehtävä. risto nordell PSALLOO-KUORON PAASTOKONSERTTI JÄRJESTETÄÄN SUNNUNTAINA 3.3. KLO 18 USPENSKIN KATEDRAALISSA. Seurakunnan kirjasto Liisankatu 29 A 2.krs. Puhelin Aukioloajat ma - ti klo 10-15, ke - to Församlingsbiblioteket Elisabetsgatan 29 A, II vån. Tel Öppet mån - ti 10 15, on - to Parish Library Liisankatu 29 A, tel Open Mon - Tue 10 15, Wed Thu Библиотека прихода открыта по понедельникам и вторникам в ч, по средам и четвергам в ч. Liisankatu 29 a, 2-й этаж. Kirjallisuuspiiri kokoontuu entiseen tapaan kerran kuukaudessa lauantaisin klo seurakunnan kirjastossa, Liisankatu 29 A, 2. krs. Lauantaina piirissä vierailee ohjaaja Kalle Holmberg, joka puhuu Ristisaatosta, oman ja Tito Collianderin kokemuksen pohjalta. Lauantaina 9.3. vieraana on tutkijatohtori Heli Kananen, jonka aiheena on Kontrolloitu sopeutuminen. Aiheesta lisää mm. - sivuilla. HELSINGIN VENÄLÄISEN KAUPPIASYHDISTYKSEN KIRJASTO toimii uusissa tiloissa osoitteessa Allotriankuja 4, Helsinki. Soittokello 25 ja Kirjasto on auki tiistaisin klo Kotilainoja annetaan harkinnan mukaan. БИБЛИОТЕКА РУССКОГО КУПИЧЕСКОГО ОБЩЕСТВА ХЕЛЬСИНКИ Работает в новом помещении по адресу Allotriankuja 4, Helsinki. Звонок 25 и Библиотека открыта по вторникам с 15 до 18 часов. На дом книги выдаются по согласованию. 18