Alustavassa tiedustelussa on saatu seitsemän indikatiivista tarjousta.hankkeessa on kolme vaihtoehtoista rahoitusratkaisua.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alustavassa tiedustelussa on saatu seitsemän indikatiivista tarjousta.hankkeessa on kolme vaihtoehtoista rahoitusratkaisua."

Transkriptio

1 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/ (6) Kaupunginhallitus, 156, Kaupunginhallitus, 184, Kaupunginvaltuusto, 56, Metsä-Sairilan jäteveden puhdistamon rahoitus MliDno Kaupunginhallitus, , 156 Valmistelija / lisätiedot: Arja-Leena Saastamoinen arja-leena.saastamoinen@mikkeli.fi Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamon rakentaminen on tarkoitus aloittaa syksyllä 2015 ja puhdistamo otetaan käyttöön alkuvuodesta Jätevedenpuhdistamon kokonaiskustannusarvio on miljoonaa euroa. Alunperin hanke oli tarkoitus rahoittaa vesiliikelaitoksen tulorahoituksella, mutta tarvittavaa puskuria ei ole veden hinnan korotuksista huolimatta saatu syntymään. Mikkelin kaupungin kokonaislainamäärä on noin 183 miljoonaa euroa ja koko konsernin suhteellinen velkaantuneisuus on yli 90 %, kun sen suositusten mukaan tulisi olla maksimissaan 50 %. Velkaantuneisuuden vuoksi talouspalvelut on antanut Inspira Oy:lle toimeksiannon selvittää alustavasti eri rahoittajien mahdollisuuksia ja halukkuutta rahoittaa jätevedenpuhdistamohanke joko osittain tai kokonaan leasing-rahoituksella. Käytännössä leasingin osuus voi olla laitteiden osuus, eli noin 30 % hankkeesta tai koko rakennushanke. Leasing tarkoittaa hankittavan kohteen pitkäaikaista vuokraamista ja summa ei siten tule kaupungin taseeseen. Sopimuskauden päättyessä vuokrakohteen voi lunastaa tai jatkaa vuokraamista. Leasingrahoituksessa rakennettavan kokonaisuuden omistaa rahoittaja leasingkauden ajan. Rakennuttajan kustannukset ohjataan ennalta sovitun maksupostikäytännön kautta rahoittajalle ja Mikkelin kaupunki puolestaan maksaa kuukausittaisen leasingvuokran rahoitussopimuksen mukaisesti. Alustavassa tiedustelussa on saatu seitsemän indikatiivista tarjousta.hankkeessa on kolme vaihtoehtoista rahoitusratkaisua. Vaihtoehto 1 leasingrahoitus Kilpailutetaan rahoitus 100 % leasingrahoituksena joko yhden tai useamman kaupallisen leasingrahoituksen yhdistelmänä. Leasingin rahoituksen määrä noin 40 MEUR. Vaihtoehto 2 laina- ja leasingrahoitusyhdistelmä Selvitetään tarkemmin miten kokonaisuus voidaan rahoittaa lainan ja leasingrahoituksen yhdistelmänä, eli mikä osuus investoinnista toteutetaan leasingrahoituksella ja mikä lainarahoituksella ja kilpailutetaan ao. kokonaisuus. Leasing ja lainarahoituksen kokonaismäärä 40 MEUR.

2 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/ (6) Vaihtoehto 3 lainarahoitus Kilpailutetaan 40 MEUR taselaina Rahoituspäätöksen aikataulu: kilpailutuspäätös kaupunginhallituksessa , jonka jälkeen välittömästi lähtee virallinen tarjouspyyntö tarjousten jättöaika saakka tarjousten vertailu kaupunginhallituksen esitys valtuustolle rahoituksesta kaupunginvaltuuston päätös rahoituksesta Rahoitussopimukset tulee tehdä ennen rakennuttamisen aloittamista, koska leasing edellyttää kolmikantasopimusta rahoittajan, urakoitsijan ja Mikkelin kaupungin kesken. Rahoitussopimukset voidaan solmia valtuuston päätöksen lainvoimaisuuden saavuttamisen jälkeen, käytännössä heinä-elokuussa. Ehdotus Esittelijä: Ari Liikanen, vt. kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus valtuuttaa talouspalvelut kilpailuttamaan rahoituksen ja valmistelemaan kilpailutuksen lopputuloksen mukaisen edullisimman rahoitusvaihtoehdon mukaiset sopimusluonnokset. Päätös Hyväksyttiin. Merkitään, että vesilaitoksen johtaja Reijo Turkki ja talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen esittelivät asiaa kaupunginhallitukselle. Kaupunginhallitus, , 184 Valmistelija / lisätiedot: Arja-Leena Saastamoinen, Jari Laitinen Rahoituslaitoksilta saatiin tarjoukset Metsä-Sairilan jätevedenpuhdistamon rahoituksesta seuraavasti: 100 % leasing: Kuntarahoitus, SEB, SEB + NIB (indikatiivinen), OP, Handelsbanken 67 % laina ja 33 % leasing: Kuntarahoitus, Nordea, Nordea + NIB (indikatiivinen) 100 % laina: Kuntarahoitus, NIB 50% investoinnista Annetuissa leasingrahoitustarjouksissa marginaali on kiinteä rakennusajan ja 5 vuotta valmistumisen jälkeen, paitsi Nordealla marginaali on kiinteä 5 vuoden ajan ensimmäisestä lainaerän nostamisesta lukien. Tarjousvertailussa on arvioitu marginaalien, järjestelyerien ja palkkioiden kustannukset. Mukana laskelmissa ei ole viitekorkokulua. 15 vuoden korko per on noin 1,2 %, mikä tarkoittaisi noin 7 miljoonaa euroa

3 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/ (6) 30 vuoden laina-ajalle. Annetuista tarjouksista halvin leasing-rahoitus toteutuu SEB + NIB -yhdistelmänä, antaen vertailukustannukseksi 5 vuoden kiinteällä marginaalilla koko rahoituskaudelle noin 3,16 miljoonaa euroa. Leasing-tarjouksissa oli melko lyhyt marginaalintarkistusaika, mikä on otettu huomioon rahoitusmuodon riskiä arvioitaessa. Laina- ja leasing -yhdistelmän vertailukustannus rahoitusajalle on noin 2,46 miljoonaa euroa. 100 %:n laina Kuntarahoituksen ja NIB:n yhdistelmänä olisi vertailukustannukseltaan noin 1,71 miljoonaa euroa. Pelkän Kuntarahoituksen vertailukustannus on 2,23 miljoonaa euroa. Jos laina otetaan Kuntarahoitukselta ja NIB:ltä kiinteällä marginaalilla koko laina-ajalle (max. 23 vuotta), vertailukustannus olisi 3,17 miljoonaa euroa. Taselaina on vaihtoehdoista selkeästi edullisin ja se on myös mahdollisissa rahoituksen uudelleenjärjestelyissä helpoin vaihtoehto. Lisäksi edullisimman rahoittajan (NIB) mukaantulo tässä vaihtoehdossa on helpointa. Kiinteällä marginaalilla lainaa ei kykene tarjoamaan kuin Kuntarahoitus ja NIB. Leasingrahoitus on vuositasolla laskettuna noin euroa kalliimpi ja sisältää lisäksi marginaalin tarkistusriskin. Myös laina sisältää marginaalin taskistusriskin, mutta se voidaan eliminoida noin euron vuosikustannuksin. Mikäli otetaan taselaina, Mikkelin kaupungin suhteellinen velkaantuneisuus nousee noin 66 %:iin. Lisäksi 40 miljoonan euron investointi aiheuttaa muun investointiohjelman uudelleentarkistelun. Yhteenveto: 100 % leasing SEB + NIB, vertailukustannus 3,16 miljoonaa euroa 100 % laina Kuntarahoitus + NIB, vertailukustannus 1,71 miljoonaa euroa 100 % laina 23 vuoden kiinteä marginaali, Kuntarahoitus + NIB, vertailukustannus 3,17 miljoonaa euroa Vertailukustannukset eivät sisällä viitekorkokustannusta, joka tilanteessa on noin 7 miljoonaa euroa. Ehdotus Esittelijä: Ari Liikanen, vt. kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus käsittelee vedenpuhdistamoinvestoinnin rahoitusvaihtoehdot ja esittää kaupunginvaltuustolle sopivimman vaihtoehdon sekä valtuuttaa talouspalvelut valmistelemaan rahoitussopimukset valtuuston hyväksytäväksi sovitun vaihtoehdon mukaisesti. Päätös Keskustelun aikana Jaakko Väänänen esitti, että asia jätetään pöydälle. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi. Esittelijä esitti, että kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle 40,0 miljoonan euron taselainan ottamista siten, että NIB rahoittaa hankkeesta 50 % ja Kuntarahoitus 50 %. Rahoitus otetaan riittävän pitkällä kiinteällä marginaalilla.

4 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/ (6) Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän esityksen ja valtuutti talouspalvelut valmistelemaan rahoitussopimukset valtuuston päätöksen mukaisesti. Kaupunginvaltuusto, , 56 Liitteet 1 Liite Rahoitus ja investoinnit (tausta-aineisto) Ehdotus Kaupunginhallitus: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle 40,0 miljoonan euron taselainan ottamista siten, että NIB rahoittaa hankkeesta 50 % ja Kuntarahoitus 50 %. Rahoitus otetaan riittävän pitkällä kiinteällä marginaalilla. Päätös Hyväksyttiin. Merkitään, että konsernitarkastaja Juha Vuorela, vesilaitoksen johtaja Reijo Turkki ja talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen esittelivät asiaa kaupunginvaltuustolle. Merkitään, että kokouksessa esitelty tausta-aineisto liitetään pöytäkirjan liitteeksi. Liite 1. Merkitään, että valtuutettu Eero Aho poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana. Tiedoksi Talouspalvelut, Kunnan Taitoa/kirjanpito

5 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/ (6) Asianmukaisesti allekirjoitetusta ja tarkastetusta sekä yleisesti nähtävänä olleesta pöytäkirjasta jäljennetyn otteen oikeaksi todistaa Mikkelissä Ari Liikanen vt. kaupunginjohtaja Tiedoksianto asianosaiselle Lähetetty tiedoksi sähköpostilla : talouspalvelut, Kunnan Taitoa/kirjanpito Merja Peltonen, toimistosihteeri

6 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/ (6) Kunnallisvalitus 56 Kunnallisvalitusohje Päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Itä-Suomen hallinto-oikeus PL 1744 (Puijonkatu 29 A, 2. krs.) KUOPIO sähköposti: ita-suomi.hao(at)oikeus.fi. Valitus-aika 30 päivää Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon haetaan muutosta - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua, mikä on määrätty mainitun lain 3 :ssä. Saman lain 6 :ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

- Kyytineuvon perustamisesta tekniseen toimeen ja soten henkilöstön siirroista ja yleiskuluista aiheutuu määrärahasiirtoa yhteensä 146.

- Kyytineuvon perustamisesta tekniseen toimeen ja soten henkilöstön siirroista ja yleiskuluista aiheutuu määrärahasiirtoa yhteensä 146. Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Kaupunginhallitus, 178, 18.05.2015 Kaupunginvaltuusto, 54, 25.05.2015 54 Talouden seuranta 3/2015, määrärahaesitykset MliDno-2015-909 Kaupunginhallitus, 18.05.2015,

Lisätiedot

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Kaupunginhallitus, 179, 18.05.2015 Kaupunginvaltuusto, 55, 25.05.2015 55 Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n lainatakaus MliDno-2015-852 Kaupunginhallitus, 18.05.2015,

Lisätiedot

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 125, 30.03.2015 Kaupunginhallitus, 207, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 67, 15.06.2015 67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus,

Lisätiedot

64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen

64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (5) Kaupunginhallitus, 215, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 64, 15.06.2015 64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Rakennuslautakunta AIKA 03.03.2015 klo. 16:30 17:00 PAIKKA Kunnantalo, kaavoittajan huone ASIAT Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 7 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.3.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin).

Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin). Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 9/2015 1 (5) 84 Poikkeamishakemus / Luusniemi, Vääräsaari 2:59 / Siirtopäätös KNGDno-2015-514 Valmistelija / lisätiedot: Hannu Manninen hannu.manninen@kangasniemi.fi Liitteet

Lisätiedot

Kunnantoimisto Kemiö, 26.2.2010

Kunnantoimisto Kemiö, 26.2.2010 1/2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika: Tiistaina klo 15.30-16.45 Kokouspaikka: Vretaantie 19 Päättäjät: Lars Nummelin Jörgen Törnqvist Merja Juvonen Kia Lundqvist Jari Lehtivaara Tomas Stenström puheenjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84 LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 82 Koululautakunta Aika 05.08.2015 klo 17:55-18:24 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko. klo 9.00 Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia no 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja,

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Keskusvaalilautakunta 05.09.2018 AIKA 05.09.2018 klo 16:00-16:15 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden

Lisätiedot

Keskiviikko klo 12.00

Keskiviikko klo 12.00 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 3/2019 Kokousaika Kokouspaikka Käsitellyt asiat Asia no Keskiviikko klo 12.00 Kunnanvirasto Valtuustosali 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu

Lisätiedot

Hallituksen kokouksen pöytäkirja

Hallituksen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA 8/2010 Hallituksen kokouksen pöytäkirja Kokousaika 25.8.2010 klo 13.00-15.02 Kokouspaikka hallintokeskuksen neuvotteluhuone G340 Asian no Asia Sivu 101 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54 Rakennuslautakunta 16.10.2018 52 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2018 Kokousaika 16.10.2018 klo 15.00 15.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. ASIAT 1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2019

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2019 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2019 Kokousaika Tiistai. klo 9.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kokoushuone 2 Käsitellyt asiat Asia no 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Tytäryhteisön sisäinen valvonta

Lisätiedot

Jaakko Huttunen Aarne Jänkälä Sakari Karkkola Raimo Miettunen Elsa Riekkola Meeri Toivanen

Jaakko Huttunen Aarne Jänkälä Sakari Karkkola Raimo Miettunen Elsa Riekkola Meeri Toivanen Aika Torstai 19.2.2013 klo 10.00 13.05 Paikka Tarkastuslautakunta Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Hallintopalvelut / Kokoustila Puistikko (3. krs), Toripuistikko 5-7, 96200 Rovaniemi Jäsen Jaakko Huttunen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, kokoustila Puistikko, Toripuistikko 5-7 (3. krs.), Rovaniemi

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, kokoustila Puistikko, Toripuistikko 5-7 (3. krs.), Rovaniemi Aika Keskiviikko 10.4.2013 klo 10.00 12.25 Paikka Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, kokoustila Puistikko, Toripuistikko 5-7 (3. krs.), 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Varajäsen Jaakko Huttunen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä SUOMENKIELINEN KOULU- JAOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä 24.5.2018 Nro 1/2018 1/1 Kokousaika Torstaina 24.5.2018, klo 19.10-21.00 Kokouspaikka Kaustisen keskuskoulu Jäsenet: Varajäsenet: Ahlsved Pasi Åstrand

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

187 Tampereen Vuokratalosäätiön hallituksen jäsenten valitseminen toimikaudeksi Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto

187 Tampereen Vuokratalosäätiön hallituksen jäsenten valitseminen toimikaudeksi Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Tampere Ote pöytäkirjasta 8/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 187, 19.06.2017 Kaupunginhallitus, 322, 29.05.2017 187 Tampereen Vuokratalosäätiön hallituksen jäsenten valitseminen toimikaudeksi 2017-2020 TRE:3467/00.03.01/2017

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

Tiera Pöytäkirja 6/ (10) vp testauslautakunta Aika , klo 13:45-13:59. Käsitellyt asiat. 27 Legal validity of the meeting

Tiera Pöytäkirja 6/ (10) vp testauslautakunta Aika , klo 13:45-13:59. Käsitellyt asiat. 27 Legal validity of the meeting Tiera Pöytäkirja 6/2016 1 (10) Aika 20.01.2016, klo 13:45-13:59 Paikka Burj Dubai Käsitellyt asiat 27 Legal validity of the meeting 28 Inspection of meeting minutes 29 Ei julkinen 30 Test team dp 2 31

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus Kunta Porvoon kaupunki Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus 12.8.2019 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Rakennuslautakunta 18.5.2016 41 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2016 Kokousaika 18.5.2016 klo 15.00 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Sivu 1/4 Tarkastuslautakunta 2013 2016 26.8.2015 Nro 6/2015. AIKA Ke26.8.2015 klo 16.30 19.15 PAIKKA

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Sivu 1/4 Tarkastuslautakunta 2013 2016 26.8.2015 Nro 6/2015. AIKA Ke26.8.2015 klo 16.30 19.15 PAIKKA MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Sivu 1/4 Tarkastuslautakunta 2013 2016 26.8.2015 Nro 6/2015 AIKA Ke26.8.2015 klo 16.30 19.15 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ POISSA LISÄKSI Juhani

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin ammattiopisto, Jänkätie 1 (peilisali B102), Rovaniemi

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin ammattiopisto, Jänkätie 1 (peilisali B102), Rovaniemi Aika Maanantai 18.6.2012 klo 10.00 Paikka Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin ammattiopisto, Jänkätie 1 (peilisali B102), 96300 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Varajäsen Jaakko Huttunen pj Mauri

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 09:00-09:20 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 33 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 30.01.2014 Aika 30.01.2014 klo 18:00-20:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjapitäjän

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo

Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo 1 PARAISTEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/15 Tarkastuslautakunta 2013 2016 Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo 27.10.2015 klo 17.30 20.25 Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Ted Bergman (puheenjohtaja) Tommy Nymalm

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 67 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 19.05.2017 09:00-09:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3-kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166 Tarkastuslautakunta 12.11.2013 AIKA 12.11.2013 klo 16:30-19:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 100 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

10 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Tampereen Vuokratalosäätiön rahalaitoslainoille. Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto

10 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Tampereen Vuokratalosäätiön rahalaitoslainoille. Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 10, 23.01.2017 Kaupunginhallitus, 9, 09.01.2017 10 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Tampereen Vuokratalosäätiön rahalaitoslainoille TRE:6748/02.04.04/2015

Lisätiedot

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 14.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (9 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (9 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (9 ) Tarkastuslautakunta 14.03.2017 AIKA 14.03.2017 klo 14:33-16:33 PAIKKA Valtuustosali 9. krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Jaakko Huttunen pj Mauri Taskila Aarne Jänkälä vpj Leena Aspegrén

Jaakko Huttunen pj Mauri Taskila Aarne Jänkälä vpj Leena Aspegrén Aika Perjantai 10.2.2012 klo 10.00-12.00 Paikka Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Oppipoika ravintolat / Kokoustila Oltermanni, Korkalonkatu 33, 4. krs 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Varajäsen

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2015 1 (10) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 13:00-16:05 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10,

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2011 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.6.2011 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Jäsen Jaakko Huttunen Aarne Jänkälä Sakari Karkkola Raimo Miettunen Elsa Riekkola Meeri Toivanen

Jäsen Jaakko Huttunen Aarne Jänkälä Sakari Karkkola Raimo Miettunen Elsa Riekkola Meeri Toivanen Aika Perjantai 13.4.2012 klo 10.00-12.45 Paikka Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Oppipoika ravintolat / Kokoustila Oltermanni, Korkalonkatu 33, 4. krs, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Jaakko Huttunen

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti)

Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti) Rakennuslautakunta 22.5.2018 1 KOKOUSKUTSU Esityslista 3 / 2018 Kokousaika 22.5.2018 klo 15.00 Kokouspaikka Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, kunnanhallituksen

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

Pellon terveyskeskus, Ahjotie 4-6, kokousta jatketaan klo Pellon kunnanvirastolla valtuustosalissa.

Pellon terveyskeskus, Ahjotie 4-6, kokousta jatketaan klo Pellon kunnanvirastolla valtuustosalissa. AIKA Maanantai 17.12.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon terveyskeskus, Ahjotie 4-6, kokousta jatketaan klo 12.00 Pellon kunnanvirastolla valtuustosalissa. TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj.

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 18.9.2018 klo 18.30 19.48 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika Kokouspaikka Perjantai klo 09.00-9.14 Puhelinkokous Läsnä Jäsen Uusitalo Merja, puheenjohtaja Keltto Pekka, varapj. Huhtamäki-Kuoppala Minna Kankaanpää Mauri Kuivila Leena Mäkinen

Lisätiedot

PELLON KUNTA 8/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 8/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 12.11.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 10.4.2018 klo 18.30 19.22 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2009 18

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2009 18 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2009 18 Maaseutulautakunta 15.05.2009 AIKA 15.05.2009 klo 11:00-12:40 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00 SALON SEUDUN KOULUTUS- PÖYTÄKIRJA Hallitus 12/2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 28.8.2017 klo 15:04 Keskiviikko 30.8.2017 klo 22:00 Paikka Sähköpostikokous Käsiteltävät asiat: 116 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 Aika: 26.08.2015 klo 17:00-20:57 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 117 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 118 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 49 Tarkastuslautakunta 05.11.2018 AIKA 05.11.2018 klo 13:00-14:50 PAIKKA Kunnanvirasto, Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi Aika Tiistai 21.10.2014 klo 9.15 Paikka Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2011 24 KOKOUSAIKA Keskiviikko 31.8. 2011 klo 14-15.30 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 21.01.2016 Aika 21.01.2016 klo 18:00-20:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21, Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (5) Kunnanhallitus, 42, 30.03.2015 Kunnanvaltuusto, 21, 15.06.2015 21 Kangasniemen kunnan tilinpäätös vuodelta 2014 KNGDno-2015-79 Kunnanhallitus, 30.03.2015, 42

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 19.08.2015 Aika 19.08.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta, 105, 18.11.2015 Kunnanhallitus, 210, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 50, 14.12.2015 50 Taseyksikön perustaminen / vesi- ja viemärilaitos KNGDno-2015-939

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi

Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi Aika Tiistai 8.11.2016 klo 9.15 Paikka Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. 22 SOTE-valmistelun kansallinen tilanne 4

Asialista/ Pöytäkirja. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. 22 SOTE-valmistelun kansallinen tilanne 4 Asialista/ Pöytäkirja Nro 5/2015 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 12.35 13.30 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Pykälä Asia 21 Kokouksen avaus 3 22 SOTE-valmistelun kansallinen

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot