ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITON JÄSENLEHTI

Transkriptio

1 esikko ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITON JÄSENLEHTI Verkostokokous voi olla henkisesti väkivaltainen Väkivaltatyö ajattelee Tytöt eivät tunne itseään seksikkäiksi Kolumnisteina Niina Repo ja Mikko Kouki

2 esikko TÄSSÄ NUMEROSSA: 4 Pesuvesi vie äidin. Kun käytännöt ovat väkivaltaisia 7 Puheenjohtajalta: Vaalit tulevat 8 Väkivaltatyö ajattelee 12 Ruotsalainen pelilauta Spånga-Tenstassa 14 Polarisoituva nuoruus? -vuosikirjan arvio: Huolipuheen analyysi 15 Sadussa saa pelätä rauhassa 20 Mitä vauva tuntee itkiessään? 22 Liian varhain, liian paljon? Tytöt ja seksuaalinen kehitys 34 Niina Repo ja Mikko Kouki: Villi länsi harri AHOLA Nuori tyttö ei oikeasti voi olla seksikäs. s. 22 Palstat 3 Pääkirjoitus 18 Minun työviikkoni 24 Kirjoja kirjoja 29 Meillä jäsenyhdistyksissä 35 Uutisikkuna 2 esikko

3 Pääkirjoitus Karhunpoika sairastaa Luin kesällä uutisen villieläinten kohtaloista. Karhuja ja monia muita lajeja uhkaa salametsästys. Aasiassa karhun liha on suosittua, tassut aivan erityisesti. Eläimiä kidutetaan, jotta herkuttelijat saavat, mitä haluavat. Jäin miettimään tätä todellisuutta. Lihanleikkaajaa, paistajaa, tarjoilijaa ja asiakasta, jotka muodostavat julman ketjun. Jokainen tietää, mitä tapahtuu. Missä mielentilassa ihmiset kykenevät tähän? Entä mitä meille tapahtuu, kun kuulemme uutisen? Nopeasti selitämme teot vaikka köyhyydellä. Haluaisimme löytää yhden syyllisen tai yhden nimittäjän koko inhottavuudelle. Mieli on nopea, kategorisoiva tai turta, kun on kyse väkivallasta. Oli sitten kyse eläinten tuhoamisesta tai perheen sisäisestä väkivallasta. Ensi- ja turvakotien liitto on tehnyt jo vuosikymmeniä työtä perheväkivallan vähentämiseksi. Ensi vuonna vietetään turvakotitoiminnan 30-vuotisjuhlaa. Pitkä kokemus antaa asiantuntemusta, mutta velvoittaa myös valppauteen. On hyvä, että meillä tehdään töitä niin naisten, miesten kuin lastenkin parissa, ovatpa he sitten väkivallan tekijöitä, kokijoita tai todistajia. Väkivaltatyön integraatio eri toimijoiden kesken ei ole aina helppoa, mutta se on ainoa tie turvata todellisuudentajumme. Muuten silmämme sulkeutuvat tosiasioiden monimuotoisuudelta. Silloin emme kykene olemaan kenellekään avuksi. Tässä Esikon numerossa tarkastellaan muutamia väkivaltatyön kysymyksiä. Onko verkostotyön kakku aina niin kaunis kuin päältä näyttää? Mitä Vaiettu naiseus -projektissa on opittu ajattelemisesta? Avartavia lukuhetkiä. Hannele Törrönen kehittämispäällikkö Harri ahola Ensi- ja turvakotien liiton jäsenlehti 26. vuosikerta issn x Päätoimittaja Ritva Karinsalo Toimitussihteeri Essi Lehtinen Toimituskunta Virpa Puisto, pj. Ritva Karinsalo Helena Niemi Mikko Savelainen Jaana Vaittinen Essi Lehtinen Juttuideat ja palaute toimitukseen: Ensi- ja turvakotien liitto Asemamiehenkatu 4, 7. krs Helsinki Puh. (09) Faksi (09) Ilmoitukset Kirsti Kaleva Ilmoitushinnat 1/1 sivu 700 euroa 1/2 sivua 420 euroa 1/4 sivua 280 euroa Tilaukset ja osoitteenmuutokset Tilaushinta 28 euroa/vsk Taitto Timo Jaakola Painopaikka Painotalo Miktor Ky, Helsinki Kansikuva Kansikuva: Gorilla / Lena Johansson: Sydän. Kuva on otettu neulanreikävalotuksella. esikko

4 Kun käytännöt ovat väkivaltaisia Pesuvesi vie äidin Seitsemän ihmistä kirjaa ylös havaintojaan sinusta. Ymmärrät heidän keskustelunsa vain osittain. Seuraavaksi he päättävät, mikä on lapsellesi hyväksi. teksti: Essi Lehtinen kuvat: Laura Vesa Avun pyytäminen voi muuttua itsemääräämisoikeudesta taistelemiseksi. Rakenteet jauhavat, asioita kirjataan, ihmiset vaihtuvat. Uudet viranomaiset lukevat edellisten muistiinpanoja heidän saamistaan vaikutelmista. Ennen kuin apua pyytänyt asiakas astuu uuden viranomaisen eteen, tällä voi jo olla valmis käsitys siitä, miten asiakkaan asiat hoidetaan. Paljon käytetyt verkostokokoukset voivat tuntua asiakkaasta jyräämiseltä. Mikä on kokouksessa kirjattu, on kirjattu, sitä ei poisteta, vaikka siihen olisi hyvät perusteet. Kaiken lisäksi muistiin pannaan se, mitä viranomaiset mielestään näkevät, ei sitä, mitä on yhteisesti sovittu, sanoo Minna (nimi muutettu). Hän on päässyt myöhemmin lukemaan itsestään tehtyjä havaintoja ja järkyttynyt. Kolmen lapsen äiti Minna kuvaa perhettään yksinkertaisesti kriisiperheeksi. Itsekin teini-ikäisenä huostaan otetulla naisella on kaksi huostaan otettua lasta. Nuorin sisarus asuu äitinsä kanssa. Perheen elämä rauhoittui, kun äiti uskalsi lähteä lapsen kanssa turvakotiin. Kerro kaikki Asiakkaan olo useamman ihmisen katseitten kohteena ei ole helppo. Kokouksiin osallistuu viranomaisia eri tahoilta yleensä kaksi kustakin. Toinen kirjoittaa, toinen Minnan mukaan nyökyttelee. Voi olla, että istunto on ainoa kerta, jolloin asiakas tapaa viranomaiset. Rusina on mehevä siihen verrattuna, millainen olo on verkoston jälkeen. Joskus on käynyt niin, että minun on pitänyt kertoa kaikki aivan pohjamutia myöten. Minnan haluttiin muun muassa kertovan, millaista oli, kun hän oli kolmevuotias, saman ikäinen kuin hänen oma lapsensa nyt. Tarina ei ollut miellyttävä, koska Minnan tausta on rosoinen. Samalla aikaa käytettiin aivan muuhun kuin käsillä olevaan asiaan. Kaikki aika meni siihen, että minut revittiin ihan auki. Sitten muut lähtivät lounaalle ja minulle sanottiin, että tehdään näille sinun ongelmillesi jotain sitten kolmen kuukauden kuluttua. Minnalle on parikin kertaa ennen kokouksia sanottu, että tapaamisen aihe on vapaa. Itse tilanteessa päätettäväksi onkin tullut tärkeitä ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia asioita. Niitä on pitänyt pohtia muiden seuratessa ja tehdessä havaintoja. Johtopäätöksiä tehdään siitä, miten toisten katseiden alla menen hiljaiseksi. Viranomaiset nyökyttelevät ja vaihtavat keskenään turhautuneita katseita, kun en ole ymmärtänyt, mitä he sanovat. Kokeilin kerran, että en mennyt kokoukseen. Minusta tuntuu, että minut laitettiin niin sanotusti maksamaan siitä. Poissaoloni poiki lisää ongelmia, vaikka minulle oli vakuutettu, ettei minun tarvitse osallistua. Opin siis, että kokouksissa on oltava, ettei asioistani päätetä ilman minua. Absurdia apua Minna on herkkä havainnoitsija. Hän on lukenut kokouksissa rivien välejä ja katseita. Niin kuitenkin varmasti tekee moni muukin silloin, kun tuntee, että on joutunut puolustuskannalle ja on vaarassa tulla tulkituksi väärin. Minna ei kritisoi verkostokokouksia sinänsä. Jos ihminen on hyvin masentunut tai järkyttynyt, on aivan yhtä vaikeata selittää henkilökohtaisia ja kipeitä asioita yhä uudelleen yksittäisille viranomaisille. Kun lapseni otettiin huostaan, jouduin selittämään samaa asiaa mo- 4 esikko

5 neen eri paikkaan. Hänet otettiin kiireellisesti huostaan, kun en ollut kotona. Lastenhoitaja oli lähtenyt sovittua aiemmin. Menin huonoon kuntoon, kun olin niin järkyttynyt. Kun lasta tarjottiin takaisin kaksi kuukautta myöhemmin, en pystynyt huolehtimaan hänestä. En olisi saanut silloin olla väsynyt, muistelee Minna. Huono kunto ei Minnan tapauksessa tarkoita päihdeputkea, vaan vajoamista masennukseen. Kun ihminen on heikoimmillaan ja rehellisesti pyytää apua, hänellä pitäisi Minnan kokemuksen mukaan olla vierellä joku, joka puolustaa häntä apua antavan järjestelmän edessä. Minua syytettiin siitä, että olen väsynyt, enkä jaksa huolehtia lapsistani. Olin kuitenkin joutunut siihen jamaan, koska lapseni oli viety. Puhutaan viranomaista Hädissään olevan ihmisen mieleen ei jää läheskään kaikki sanottu. Sen sijaan irralliset lauseenpätkät voivat jäädä vaivaamaan. Tilanne on sama kuin lääkärissä käydessä silloin, kun asia on vakava ja liian vaikea vastaanotettavaksi. Jälkeenpäin asioita pystyy ajattelemaan selvemmin. Minna pyytää nykyään verkostopalavereihin mukaansa avustajan Pienperheyhdistyksen Perhepaikka Punahilkasta. Niin sanotusti tulkiksi ja pitämään mielessä sen, mitä on sanottu. Punahilkan ihmiset eivät ole viranomaisia, mutta he tietävät, mitä niin sanottuja taikasanoja käyttää, jotta saa viranomaiset ymmärtämään asioita. Kun joskus tuntuu, että ihmiset ymmärtävät, mutta viranomaiset eivät. Kavereilleen tai ihmisille Punahilkassa Minna voi sanoa, että on ihan sekaisin, kun tämä asia painaa ja tuo vaivaa. Viranomaisille niin ei kannata sanoa, koska he tulkitsisivat, että puhuja käyttää huumeita. Viranomaisille asia pitää Minna mukaan ilmaista sanomalla, että on erittäin huolissaan. Kun tukihenkilö on mukana, en ole niin huolissani siitä, onko minulla verkostokokouksessa oikeanlaiset vaatteet ja muistanko kysyä kaiken olennaisen. Pystyn syömäänkin edellisenä iltana, hymähtää Minna. esikko

6 Verkoston huonot puolet huomattu Minnan kertomus on yksi kokemus verkostotyöskentelystä. Verkosto on selvästi työväline, jota voi käyttää hyvin tai huonosti. Perhepaikka Punahilkassa Helsingin Jakomäessä työn lähtökohta on vertaistuki. Äitejä aktivoidaan auttamaan itseään ja toisiaan. Ohjaaja Ira Tirisen mielestä verkostokokous toimii, kun sitä käytetään hyvin. Meiltä pyydetään välillä apua, kun palavereita on tulossa. Preppaamme asiakasta, jotta hän tietäisi, mihin on menossa. Mehän teemme tiivistä yhteistyötä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kanssa. Joskus menemme myös kokoukseen mukaan. Toisaalta turhia verkostokokouksia voisi karsiakin. Joskus auttavia tahoja on paikalla liian paljon. Ira Tirinen korostaa, että Punahilkan työntekijät yrittävät kuulostella herkällä korvalla, milloin heidän tukensa on tarpeen. Pääasiassa pyritään vahvistamaan ihmisten omaa osaamista. Kolmen ja puolen työntekijän joukon on myös rajattava, miten paljon he voivat osallistua kokouksiin. Työntekijät vaikeissa tilanteissa Ottamatta kantaa yksittäiseen tapaukseen voi sanoa, että jos asiakas yhtäkkiä otetaan mukaan asiantuntemukseen pohjautuvaan verkostokokoukseen, se voi tuottaa huonoja kokemuksia, sanoo Stakesin verkostotutkimuksen ja kehittämismenetelmien ryhmän päällikkö Esa Eriksson. Verkostotyöskentely segmentoituneessa sosiaali- ja terveysalan auttamisjärjestelmässämme Erikssonin mukaan edellyttää, että joku koordinoi työskentelyä. Järjestelmässä ei ole ketään, joka työskentelyä johtaisi. Nyt syntyy tilanteita, joissa työntekijät ovat epävarmoja siitä, millaisin valtuuksin he toimivat suhteessa toisiin työntekijöihin. Tilanteen hankaluus korostuu, jos verkosto käsittelee vaikeaa asiaa. Stakes on kymmenen vuoden ajan kehittänyt erilaisia tapoja tuoda järjestystä verkostokokouksiin. Iskusana on dialogi, se, että kokouksessa turvataan kaikille rauha kertoa vuorollaan oma käsityksensä asiasta ja rauha kuunnella toisten mielipiteet. Kokoustilanteesta on saatava sellainen, että kaikki tuntevat tulevansa kuulluiksi. Näin menetellen tulokset ovat olleet oikein hyviä. Suunnitelmiin saadaan selkeyttä, sanoo Eriksson. Käsitykset muuttuvat Erityisesti lastensuojelussa tilanteet ovat usein hyvin latautuneita ja vaikeita. Esa Erikssonin mukaan silloin pitäisi edistää systemaattista dialogisuutta. Yhteen tuodaan nimenomaan erilaisia käsityksiä. Verkostotilanteeseen mennään muuttumaan ja oppimaan uutta. Tämä koskee sekä asiakasta että työntekijää. Työntekijä ei valmistele asiaa ennakolta niin, että mielessä on jo, miten se ratkaistaan. Verkostoon mennään aidosti kuuntelemaan. Usein verkoston osanottajat joutuvatkin muuttamaan käsityksiään. Siinä on dialogin voima. Tarkoitus ei ole mitätöidä asiantuntemusta, vaan saada se käyttöön. Asiantuntija pystyy muuttamaan toimintaansa sen mukaan, mitä kuulee, painottaa Eriksson Kehen vedota? Stakes on kouluttanut Suomen kuntiin reilut kymmenen koordinaattoria, joilta on mahdollista pyytää omaan verkostokokoukseen konsultti, joka hallitsee dialogiset työskentelytavat. Hän on ulkopuolinen, joka huolehtii siitä, että kaikki saavat sanoa asiansa. Konsultteja on noin 400. Erilaisia tilanteita varten Stakes on kehittänyt ennakointidialogeja. Verkostokokouksen osanottajat saavat niissä kukin kertoa, millainen tulevaisuuden tilanne olisi omasta mielestä hyvä ja miten arvelee tilanteen olevan parhaiten saavutettavissa. Osanottajat ennakoivat yhdessä tulevaa. Yksittäinen kuntalainenkin voi pyytää konsulttien apua, jos kokemus oman verkoston toiminnasta on huono. Toistaiseksi suomalaiset ovat asuinpaikkansa vuoksi eriarvoisessa asemassa, sillä koordinaattoreita ei ole kaikkialla. Suurin osa heistä on Etelä-Suomessa, mutta myös Rovaniemellä, Oulussa, Kainuussa ja Kuopiossa on omansa. He voivat olla esimerkiksi opettajia tai sosiaalityöntekijöitä, jotka vetävät verkostokokouksia oman työnsä ohessa. Toki ilman menetelmiäkin voi saada aikaan hyviä tuloksia, mutta työntekijöiden on silloin edes jotenkin otettava huomioon, että tilanne on erityinen, sanoo Esa Eriksson. Verkostokoordinaattoreiden yhteystiedot ovat verkkosivulla info.stakes.fi/verkostomenetelmat/fi/ verkostokoordinaattorit/index.htm Katso myös Ennakointidialogeja huolten vyöhykkeellä. Verkostokonsultin käsikirja ohjeita verkostomaiseen työskentelyyn. Esa Eriksson, Tom Erik Arnkil, Marie Rautava (toim.) Stakesin työpapereita 29 / Ladattavissa verkkosivuilta www. stakes.fi/verkkojulkaisut/tyopaperit/t VERKKO.pdf 6 esikko

7 Puheenjohtajalta Harri ahola Vaalit tulevat TEKSTI virpa puisto Lokakuun kunnallisvaalit lähestyvät. Kuukauden kuluttua valitaan ihmiset, jotka päättävät palveluiden tuottamisesta, kilpailuttamisesta ja ostamisesta. On kysymys rahasta, mutta myös arvoista ja asenteista. Järjestöt rikastuttavat palvelujärjestelmämme. Ne ovat ammatillisia, mutta niissä toimii myös vapaaehtoisia. Järjestöillä on mahdollisuus joustavasti arvioida toimintamallejaan ja muuttaa suuntaa ripeästi. Järjestöillä on erityisosaamista ja ne huolehtivat valtakunnallisesti useista erityispalveluista. Ratkaisevaa kehittämisessä on ollut ja on Raha-automaattiyhdistyksen taloudellinen tuki. Nyt järjestöt ovat ahtaalla monesta syystä. Palvelujen kilpailuttamissäädökset edellyttävät sosiaalipalvelujen tuotteistamista. Se ei kuitenkaan oikein sovi järjestöjen tuottamiin palveluihin. Vapaan kilpailun ideologia kyseenalaistaa myös Raha-automaattiyhdistyksen tuen järjestöille. Verottajan tiukentuneet tulkinnat yleishyödyllisyydestä voivat merkitä, että yhä suurempi osa toiminnastamme voidaan tulkita liiketoiminnaksi. Näiden tekijöiden vaikutusta yhdistysten toimintaan ei ole vakavasti arvioitu eikä se tunnu olevan kenenkään hanskassa. Jos kansalaistoiminnan arvostus jää puheeksi ja toimintoja vähennetään, sosiaali- ja terveystoimeen syntyy ihmisen mentäviä aukkoja. Kysy kuntasi ehdokkailta, miten he turvaavat alueesi järjestöjen toiminnan ja muistuta heitä siitä, että erityisosaamista ja inhimillisyyttä ei voi kilpailuttaa. Lokakuun 2008 kunnallisvaaleissa Ensi- ja turvakotien liiton sanoma on, että kunta voi vaikuttaa lapsen arkeen torjumalla lapsiperheiden köyhyyttä tehostamalla työttömien vanhempien työllisyystoimia, tekemällä arkielämän turvallisuuteen vaikuttavia ratkaisuja perheväkivallan pysäyttämiseksi ja varmistamalla, että kunnan sosiaali- ja terveyspalveluissa on riittävä henkilömäärä ja osaaminen päihteitä käyttävien raskaana olevien naisten ja vauvaperheiden kohtaamiseen. Liitto korostaa, että vastuu lastensuojelun järjestämisestä on kunnalla. esikko

8 Väkivaltatyö ajattelee Naisen väkivaltaisuutta tunnistava, nimeävä ja hoitava projekti Vaiettu naiseus päättyy. Neljän vuoden työ on koetellut, mutta jättää lopulta tekijänsä jaloilleen. Kysymyksiä projekti on nostanut melkein enemmän kuin on kyetty löytämään vastauksia, kirjoittaa projektipäällikkö Hannele Törrönen. Niin asiakastyö, kehittäminen kuin vaikuttaminen ovat haastaneet. teksti: Hannele Törrönen kuva: Lena Johansson / Gorilla Väkivaltatyöhön kaivataan usein menetelmiä ja työkaluja. Yksi tärkeimpiä on ajatteleminen. Asioiden ääreen pysähtyminen, niiden ajatteleminen, jää niin väkivallan tekijöitä kuin uhreiltakin. Ajattelemattomuus leviää helposti myös työntekijöihin ja työyhteisöihin. Väkivaltaa lamaannuttaa tai pakottaa reagoimaan hätäisesti. Väkivalta ja siihen puuttuminen ovat ajatuksia ja tunteita herättäviä asioita. Väkivaltatyöstä on puhuttava, sen sisältöjä ja käytäntöjä on avattava. Vain avoimet määrittelyt, käsitykset ja käytännöt auttavat asiakkaita ja tukevat työntekijöitä. Naisten väkivallasta avatussa keskustelussa on tullut esiin jo perusmäärittelyn tarve: mikä on väkivaltaa? Puukoniskusta ja nyrkillä lyömisestä olemme samaa mieltä, mutta mitä ajattelemme lapselle huutamisesta? Lapsen nimittelystä ja uhkailusta? Kovakouraisesta retuuttamisesta omaan huoneeseen? Miehen haukkumisesta siaksi? Miehen mitätöimisestä isänä ja seksikumppanina lasten kuullen? Saako henkilökuntaa huoritella ja painostaa? Tai iäkkäältä äidiltä kiristää rahaa? Miten suhtaudumme havaintoon, että lapsi selvästi pelkää äitiään, tarkkailee äidin mielialoja ja vaikenee, kun äiti korottaa ääntään? Missä kulkee raja tämän asiakkaan suhteen? Entä tuon? Missä kulkevat itse kunkin työntekijän rajat? Mikä koetaan hyväksi tilanteisiin puuttumiseksi? Miten yhteisön jäsenten käsitykset ja rajat kohtaavat ensi- ja turvakotityön arjessa? Miten käsitykset ja rajat muuttuvat myös työyhteisön paineiden ja prosessien myötä? Tiedänkö minä, mitä työtoverini ajattelee? Tiedämmekö me, mitä työyhteisömme toisessa työryhmässä ajatellaan ja tehdään? Millaiset eri ensi- ja turvakotien rajat ja käytännöt ovat? Mistä ne kertovat? 8 esikko

9 esikko

10 Tee tilaa Puuttuminen on tarttumista välittömiin tilanteisiin, joissa vaikkapa lapselle huudetaan, häntä ravistellaan tai häntä uhkaillaan. Sellaiset tilanteet on aina katkaistava. Puuttuminen on ennen kaikkea tilan tekemistä ajattelemiselle ja tutkimiselle. Asiakasta autetaan tekemään käsittämätön käsitettäväksi. Perimmäinen tavoite on, että asiakas itse alkaa kiinnostua löytämään keinoja hillitä omaa aggressiotaan ja ymmärtää reaktioidensa historiaa ja taustaa. Väkivallan puheeksi ottaminen ei ole erillinen menetelmä eikä oppi. Se, mihin puututaan ja miten puututaan, ilmentää työyhteisössä vallitsevia käsityksiä väkivallasta, samoin kuin siitä perustehtävästä, joka työmuodolla katsotaan olevan. Meidän on oltava kiinnostuneita näistä käsityksistä, niitä on uskallettava avata. Käsitykset eivät pysy eri ihmisillä eri aikoina samana, vaikka niin päätettäisiin. Arkinen työ ja sen muuttuvat tilanteet haastavat rajojamme ja käsityksiämme kaiken aikaa. Lastensuojelutyössä on olennaista puhua avoimesti myös siitä vallasta Missä kulkee raja tämän asiakkaan suhteen? Entä tuon? ja vastuusta, mikä tähän työhön liittyy. Jos vanhemmille esitetään yhteiseksi tehtäväksi määrittelemätön tukeminen tai kanssa kulkeminen tai suostutaan t a r k i s t a m a a n mitä joku yhteistyökumppani epäilee perheessä tapahtuvan, on jo alkumetreillä ajauduttu nurkkaan. Asiallinen ja asiakasta kunnioittava lähtökohta on mahdoton. Käsitetäänkö puuttuminen vain ikäväksi kontrolliksi? Vai onko se myös auttamista? Eikö puuttuminen voi olla myös tarpeellinen peili, josta voi aueta hedelmällinen muutos? Äidillä kylässä Johanna Hurtig (2003) tutki perhetyön käytäntöjä ja löysi pulmia siinä, miten asiakkaan ja työntekijän hierarkia määrittyy. Perheen ehdoilla oleminen oli kotikäynneillä ennen kaikkea sitä, että työntekijät ennakoivat perheen reaktioita ja säätelivät omaa toimintaansa sen mukaan, minkä uskoivat olevan perheenjäsenille, lähinnä perheen aikuisille, vaikeaa. Erityisesti varottiin loukkaamasta ja antamasta omasta työstä epäedullista ja perheen yksityisyyttä uhkaavaa kuvaa. Ystävällinen, kohtelias, tasaveroisuuden sävyttämä leppoisuus ja arkisuus sekä eräänlainen kyläilyn sosiaalinen kaava sävyttivät perhetyön kotikäyntejä. Kuitenkin lastensuojelun perhetyötä tehdään perheissä, joissa on havaittu vakavia ongelmia. Mikäli edetään kyläilyn kaavan ja yksinomaan perheen aikuisten ehdoilla, osallistutaan työntekijöinäkin valheen luomiseen. Eihän siellä olla kylässä! Sen, mitä perheessä seurataan, pitää olla avoimesti puhuttu. Niin sanottu ky- Mitä pitäisi ajatella? Kysymys väkivallasta ja sukupuolesta on haasteellinen. Se sisältää monenlaisia jännitteitä. Erilaiset prosentit, tutkimukset ja uskomuksilta kuulostavat huudahdukset vaikuttavat syvästi työntekijöihin ja työyhteisöihin. Niistä pitäisi puhua ja niitä avata. Esimerkkejä: Mikä on sinun ja työyhteisösi käsitys naisesta ja väkivaltaisuudesta? Kun nainen on uhri, kun hän on tekijä tai kun hän on todistaja? Käsityksesi näkyy toimissasi ja työkäytännöissänne joka tapauksessa. Mikä on sinun ja työyhteisösi käsitys miehestä ja väkivaltaisuudesta? Kun mies on uhri, kun hän on tekijä tai kun hän on todistaja? Käsityksesi näkyy toimissasi ja työkäytännöissänne joka tapauksessa. Ovatko näkemyksesi naisista ja miehistä samanlaisia vai erilaisia? Millaisia eroja niissä on? Mitkä ovat kunkin työntekijän ja työyhteisön perusteet ajatuksilleen ja vakiintuneille työkäytännöilleen? Mitä pidätte sukupuolten väkivaltaisuuden syynä? Miten se vaikuttaa hoitoon? Hannele Törrönen 10 esikko

11 läilyn kaavaan lipsahtaminen voi tapahtua muissakin työmuodoissa kuin kotona tehtävässä perhetyössä. Väkivallan ympärille alkaa helposti kehittyä erikoinen arvailun, jännityksen ja puhumattomuuden ilmapiiri. Perheiden sisäinen tunneilmasto ja vuorovaikutustavat voivat siirtyä työyhteisöön ja eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön. Uhka, epäluuloisuus, mykkyys tai uppiniskaisuus voi vallata työyhteisömme. Myös työn ahdistavuutta voidaan paeta kyläilyn kaavaan. Toimintatapojen selkeys ja tietoisuus yhteisistä sopimuksista luovat selkänojaa niin asiakkaille kuin työntekijöillekin. Muiden kuullen Miten sitten saada asiakas ajattelemaan? Miten teemme tilaa ajattelulle? Miten levollisia ja turvassa olemme itse hänen kanssaan? Miten itse siedämme omaa tietämättömyyttämme, kun emme tiedä, mistä kaikesta asiakkaan tilanne johtuu; miten se tulee ratkeamaan ja ennen kaikkea mitä meidän tai minun pitäisi nyt toimia? Ensi- ja turvakotityössä on usein keskusteltu siitä, voiko äidin tekemisiin, esimerkiksi lapsen retuuttamiseen tai laiminlyöntiin, puuttua muiden asiakkaiden kuullen. Tilanteen pysäyttäminen ja avuksi meneminen on työn peruskysymys. Vaikeisiin tilanteisiin puuttuminen on tehtävämme niin lapsen kuin äidinkin vuoksi. Jos muut asiakkaat näkevät työntekijöiden lamaantuvan ja katsovan pois, se on yksiselitteinen viesti siitä, että vaikeita tilanteita ei ensi- tai turvakodissa kestetä. Asiakkaat saavan sen käsityksen, että vaikeiden tilanteiden kanssa työskentely ei mahdu tänne tai, mikä olisi vielä pahempaa, niistä ei välitetä. Hei, miten voin olla avuksi? Jos minä nyt vaikka työnnän näitä rattaita ja sinä otat Jimin kainaloosi niin päästään sisälle? Näitä tilanteita näkee toki muuallakin: lasta puetaan toimiston käytävällä rajusti tai hänelle huudetaan asiattomasti ja nimitellään. Miten meidän työyhteisössämme toimitaan silloin? Silmätysten Olla nainen ja auttaja on riski. Hoivatyössä toimivat naiset saattavat idealisoitua aivan ihmeolennoiksi. Niin autettavien kuin omissakin silmissään. Iso kysymys on se, miten naisvaltainen hoitoyhteisö kykenee näkemään naisen väkivallan. Missä määrin yksittäiset työntekijät ja työyhteisöt ovat avoimia huomaamaan myös omat pimeät puolensa, jotka saattavat näkyä esimerkiksi kiusaamisena? Maarit Vartian työpaikkojen henkiseeen väkivaltaan pureutuvassa tutkimuksessa havaittiin, että naisvaltaisilla sosiaali-, terveys- ja koulutusaloilla on paljon työpaikkakiusaamista. Väkivallan kanssa silmätysten oleminen on usein vaikeaa. Työntekijöissä ja työyhteisössä heräävät tunteet voivat estää tehokkaan toiminnan. Väkivalta voi herättää tarpeen antaa takaisin samalla mitalla, se voi jähmettää toimintakyvyttömäksi tai se voidaan haluta selittää vaikkapa äidin väsymyksellä. Aina on katsottava ja tutkittava, auttaako naista lepo ja lohdutus. Joskus auttaa, joskus ei Turvalliset raamit Asiakasta autetaan tekemään käsittämätön käsitettäväksi. Mitä sitten yksittäinen työntekijä, työyhteisö tai yhteistyöverkosto jaksaa tai kykenee näkemään? Mikä on kunakin hetkenä niiden kantokykyluokka? Väkivallan kanssa työskentely on kuormittavaa ja joskus myös pelottavaa. Siksi työllä on oltava hyvät rakenteet ja johto, joka huolehtii rakenteista. Työntekijöiden on tiedettävä, mitkä asiat kuuluvat kenellekin. Olennaista on myös, missä päätetään ja mitä? Ovatko työn sujumiseksi luodut käytännöt johdonmukaisia ja tarkoituksenmukaisia? Epäselvyys kuormittaa ja vie voimia perustehtävästä. Joskus myös työyhteisön asioiden loputon vatvominen voi olla pakoa työn tuomasta tuskasta. Tosiasia on, että niin yksittäiset työntekijät kuin työyhteisötkin ovat ajoittain vähän huonommalla hapella. Miten herkkiä tällaisten tilanteiden näkemiseen ollaan? Tehdäänkö tilanteista johtopäätöksiä ja esimerkiksi rajataan työtä: tähän kyetään näillä voimilla, tässä tilanteessa? Monien asiakkaittemme on vaikea pitää rajoja. He ylittävät toisen rajat tai eivät kykene puolustamaan omia rajojaan. Myös tämä problematiikka voi siirtyä työyhteisöön tai yhteistyösuhteisiin. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota työntekijöiden tietoisuuteen omista tunteistaan. Ovatko he tietoisia omista vastatunteistaan ja reaktioistaan (suuttumus, pelko, mykistyminen, poispäin katsominen, liiallinen ymmärtäminen, oikeassa olemisesta kiistely työyhteisössä jne.) sekä niiden voimasta? Tunteita on voitava paitsi tunnistaa, myös käsitellä. Väkivalta herättää tunteita. Ne voivat olla työväline, jotka kertovat asiakkaiden sisäisestä maailmasta tai työntekijöiden omista kipukohdista. Toisaalta tunteet voivat myös hämärtää realiteetteja, jos yhteisö on tunteiden suhteen niin tukossa, ettei enää kykene havainnoimaan itseään ja toimintatapojaan. Artikkeli perustuu loppusyksystä ilmestyvään Vaiettu naiseus -projektin loppuraporttiin. Raportti on puheenvuoro väkivallasta käytävässä keskustelussa, johon toivotaan runsasta osallistumista. esikko

12 Pääkaupungin turvakotiyhdistyksen työntekijät nousivat eräänä helteisenä toukokuun lopun päivänä metrosta Spånga-Tenstan perhetukikeskuksen toiminta-alueen ytimessä. Ympäristö näytti tavalliselta peruslähiöltä: 3 5-kerroksisia taloja, joiden välissä oli pieniä nurmialueita. Kävellessämme perhekeskukseen kiinnitimme huomiota lautasantenneihin, joita oli valtavan monilla parvekkeilla. Pihoilla leikkivistä lapsista ja vastaantulijoista monet näyttivät olevan maahanmuuttajia. Siitä huolimatta yllätyimme, kun perhekeskuksen väkivaltatyön yksikön työntekijät kertoivat, että alueella asuvat ihmiset edustavat yli 60 eri kansallisuutta. Valtaosa väkivaltatyön tiimin työntekijöistä on siitä huolimatta ruotsalaisia. Mitä se tarkoittaa käytännössä elämän ja työn kannalta kun pelilauta ja säännöt ovat ruotsalaiset, mutta pelaajat tulevat kuka mistäkin kulttuurista ja kielestä, toisenlaisilta laudoilta ja säännöistä. Minkälaiseksi peli muokkautuu? Yhteys mieheen Perhetyötä Spånga-Tenstassa tekee Tukholman kaupungin oman perhekeskus. Vaikka toimintaympäristö on kovin erilainen kuin meidän ympäristömme Helsingissä, perheväkivaltatyö on monilta osin varsin samankaltaista kuin meidän työmme. Kun perheväkivaltaepäilystä tulee tieto, työntekijät ottavat heti yhteyttä naiseen ja tekevät hänen kanssaan perheen väkivaltatilannetta kartoittavan kyselytestin. Perhekeskuksella on muutamia turva-asuntoja, joihin nainen voi tarvittaessa mennä työskentelyn ajaksi. On myös mahdollista, että asiakas ohjataan johonkin Tukholman viidestä turvakodista, jotka ovat kaikki kolmannen sektorin ylläpitämiä. Alkukartoituksen jälkeen otetaan yhteys myös mieheen. Spånga-Tenstan perhekeskuksessa miestyö alkoi vuonna 2004, josta lähtien kaksi perhekeskuksen työntekijää on voinut käyttää siihen puolet työajastaan. Miestyötä alettiin luoda sen kokemuksen siivittämänä, että miehet eivät pysyneet mukana naisille suunnatussa avussa, jonka parissa jotkut heistä myös tunsivat tulevansa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Työntekijät ovat selvästi kiinnostuneita tarkastelemaan miehen asemaa perheväkivaltatyössä ja näyttää siltä, että kehitys uusiin työtapoihin tällä saralla oli lähtenyt alkuun. RUOTSALAINEN PELILAUTA Spånga-Tenstassa Åhlènsin tavaratalon edustalta Tukholman keskustasta on kahdenkymmenen minuutin matka Spånga-Tenstan lähiöön. Metron eli tunnelbanan linja 10 päätyy luoteeseen Hjulstan asemalle. Teksti ja kuvat: Sari Laaksonen Lapsia kerrostalojen pihoilla. 12 esikko

13 Apua tänään Aluksi osapuolia tavataan erikseen, mutta kummatkin työntekijät sekä naisen että miehen oma työntekijä tapaavat molemmat osapuolet. Kuten meilläkin, aikuisille on tarjolla sekä yksilötyötä että väkivaltaa kokeneiden ryhmiä. Ryhmät ovat viikoittaisia, avoimia ja kestivät jopa vuosia. Tämä mahdollistaa sen, että samassa ryhmässä on sekä kriisinsä alussa olevia että väkivallasta jo melko hyvin eroon päässeitä asiakkaita. Uudet saavat vanhojen ryhmäläisten kautta esimerkkejä siitä, että tilanteesta voi selvitä, ja toisaalta vanhat ryhmäläiset näkevät selvemmin oman edistymisensä, kun peilinä on vasta selviytymisen alussa olevia kanssasisaria tai -veljiä. Kielten moninaisuus asettaa omia ehtojaan yksilötyössä käytetään usein tulkkeja ja ryhmiin pääsee mukaan kuunteluoppilaaksi, jos edes auttavasti ymmärtää ruotsia. Työntekijät puhuvat lähinnä ruotsia, englantia ja mahdollista omaa muuta äidinkieltään. Asiakkuuden kesto vaihtelee muutamasta kerrasta useampaan vuoteen. Väkivaltaperheiden lapset pyritään tapaamaan mahdollisimman nopeasti, mieluiten samana päivänä, kun tieto perheen tilanteesta tulee perhekeskukseen. Työntekijöiden kokemuksen mukaan silloin on suurempi todennäköisyys, että avun tarjoukseen tartutaan. Vaikka väkivalta ei kohdistuisi lapsiin, puhutaan kuitenkin siitä, millä tavalla väkivallan uhan alla eläminen ja väkivallan kuuleminen tai näkeminen vaikuttaa lapsiin. Lapsityössä on oma kriisityön menetelmänsä Trappan-samtal. Se jakautuu kolmeen vaiheeseen: 1) tutustuminen, johon tarvittava aika vaihtelee, 2) traumaattisten tapahtumien läpikäyminen, jossa puhutaan myös väkivallan tekijän kaksinaisesta roolista, hyvästä ja huonosta puolesta ja 3) selviytymiskeinojen ja tukiverkoston kartoittaminen yhdessä. Lasten kanssa työskentelystä on käsikirjakin, josta ilmestyi viime vuonna uudistettu painos: paikallisen Pelastakaa Lapset -järjestön eli Rädda Barnetin julkaisema opas nimeltä Och han sparkade mamma. Vielä vaiettua Väkivaltaa käyttäville naisille ei vielä ole palveluja tarjolla. Työntekijät kyllä puhuivat havaitsemastaan perheiden sisäisestä väkivallan ketjusta isä on väkivaltainen äitiä kohtaan, ja äiti on väkivaltainen lapsiaan kohtaan mutta tietoista tähän tilanteeseen puuttuvaa työtä ei vielä ole aloitettu. Kerroimme kokemuksiamme Vaiettu naiseus -projektista, ja ajatus jäi selvästi itämään. Monet meistä vaikuttuivat työntekijöiden lämpimästä tavasta kertoa työstään. He silminnähden viihtyivät työssään, mistä kertoi sekin, että he olivat kaikki olleet jo vuosia tässä työssä. Työntekijät olivat samanaikaisesti sekä levollisia että innostuneita kokeneita ammattilaisia, jotka kokivat työnsä palkitsevana ja olivat lisäksi kiinnostuneita kehittämään sitä. Pääkaupungin turvakodin työtekijöiden matkaa tuki Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto. Lautasantenneja. Spånga-Tensta Yksi Tukholman 14 kaupunginosa-alueesta. Asukkaita (2007). Ulkomaalaistaustaisia asukkaita reilut eli noin 54 % (2007). Suurimmat etniset ryhmät Aasiasta ja Afrikasta muuttaneet. Kaupunginosan viralliset tiedotteet ovat verkkosivuilla ruotsiksi, somaliaksi, arabiaksi, kurdiksi, suomeksi ja englanniksi. Työttömyysprosentti 3,9 (2007), vuotta aiemmin (2006) 4,3. Spångan kirkko on vanhempi kuin Tukholman vanha kaupunki. Lähde: esikko

14 POLARISOITUVA NUORUUS? Nuorten elinolot -vuosikirja 2008 Minna Autio, Kirsi Eräranta & Sami Myllyniemi (toim.) Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 84 & Nuorisoasiain neuvottelukunta & Stakes Huolipuheen analyysi Jo pitkään suomalaisessa julkisessa keskustelussa on sanottu, että yhteiskunnassamme on menossa jako kahteen: menestyjiin ja syrjäytyjiin. Lapsista ja nuorista puhuttaessa on ollut tapana aloittaa toteamalla, että suurimmalla osalla suomalaisista lapsista ja nuorista menee hyvin tai jopa paremmin kuin koskaan. Sitten puhe on siirtynyt ryhmään, jolla menee huonosti tai erittäin huonosti. Taustalla on ajatus nuorten hyvinvoinnin, elinolojen ja elämäntapojen polarisoitumisesta. Tuore Nuorten elinolot -vuosikirja pureutuu juuri tähän polarisoitumiseen ja pohtii sitä kriittisesti useista eri näkökulmista. Johdannossa kirjan toimittajat kysyvät, mitä polarisaatiopuheesta seuraa. Mihin huomio kiinnittyy ja mitä jää näkemättä? Polarisaatio eli kaksinapaistuminen tuottaa herkästi kaksijakoisia ja mustavalkoisia mielikuvia. Kirja alkaa Sami Myllyniemen kokoamalla kattavalla tilasto-osiolla, jossa on ajantasainen tieto nuorten hyvinvoinnista, elinoloista ja -tavoista. Siitä käy muun muassa ilmi, että käsitys nuorison muuttumisesta entistä kurittomammaksi ei pidä paikkaansa, sillä nuoret ovat viimeisten kymmenen vuoden aina tehneet entistä vähemmän rikoksia. Erityisesti omaisuusrikokset ovat vähentyneet. Sen sijaan polarisaatiohypoteesi näyttäisi pitävän paikkansa. Entistä pienempi määrä nuoria tehtailee suuren osan rikoksista. Heille kasautuu muitakin vaikeuksia, masentuneisuudella ja rikekäyttäytymisellä näyttää olevan vahva yhteys. Miten lasten ja nuorten erilaisiin ongelmiin sitten suhtaudutaan? Timo Harrikari ja Susanna Hoikkala pohtivat lapsia ja nuoria koskevan huoli- ja riskipuheen lisääntymistä. He tarkastelevat kriittisesti muodikkaan varhaisen puuttumisen logiikkaa ja miettivät syitä sen kukoistukseen. Harrikarin ja Hoikkalan mukaan huolestunut puhe lapsista ja nuorista sisältää usein myös pelkoa: aikuiset ovat huolissaan siitä, mitä nuorille tapahtuu, mutta myös siitä, mitä nuoret tekevät. Nuoret ovat vaarassa, mutta he ovat myös uhka yhteiskunnalle. Varhaisesta puuttumisesta on tullut yksi tärkeimpiä riskien hallinnan välineitä. Taktiikka on kirjoittajien mukaan soluttautunut rikoksentorjunnasta lähes kaikille niille sektoreille, joilla ollaan tekemisissä perheiden, lasten ja nuorten kanssa. Kaikkien tulisi puuttua varhain, mutta keskustelu siitä, mihin puututaan ja miksi, on olematonta. Kiinnostus nuorten pahoinvoinnin perinteisiin syihin, kuten köyhyyteen ja eriarvoisuuteen, on vähäistä. Niihin puuttuminen tulisi liian kalliiksi. Harrikarin ja Hoikkalan mielestä varhainen puuttuminen on yritys hallita ajalle tyypillistä ahdistusta ja epävarmuutta. Samalla se antaa mahdollisuuden toteuttaa erilaisia julkisen sektorin leikkauksia ilman, että puututaan köyhyyttä ja eriarvoistumista tuottaviin mekanismeihin. Onneksi media on löytänyt näytelmän varsinaiset konnat. Lasten ja nuorten ongelmista ja ongelmien ratkaisemisesta ovat tietysti vastuussa vanhemmat. Ella Sihvonen on analysoinut lasten ja nuorten pahoinvoinnin ja vanhemmuuden käsittelyä mediateksteissä. Lasten ja nuorten pahoinvoinnin taustalla on vanhemmuuden oheneminen tai peräti katoaminen. Polarisoituva nuoruus on kiehtova ja kiinnostava katsaus nuorten tilanteeseen ja siitä käytävään keskusteluun. Huolipuhetta ja vanhemmuutta käsittelevät artikkelit saavat tarkastelemaan myös omaa ammatillista toimintaa ja henkilökohtaista elämää kriittisesti. Täytyy kotiin mennessä tarkistaa, että vanhemmuus on varmasti tallessa. Taisin unohtaa sen eteisen pöydälle töihin lähtiessä. Mikko Oranen 14 esikko

15 Sadussa saa pelätä rauhassa teksti: Essi Lehtinen valokuvat: Laura Vesa piirros: Sari Airola, kuvitusta kirjasta Satuviitta Satuviitta lehahtaa auki marraskuussa. Puolikkaat kukot ja silkkisukkaiset neidot räpsähtävät esiin, kun Ensi- ja turvakotien liitto julkaisee satukirjan lapsityöhön. Satukirjassa keskitytään tunteisiin, joita lapsessa herää, kun hän joutuu esimerkiksi perheväkivallan kohteeksi tai sitä näkemään. Satuviitassa puhutaan hylätyksi tulemisesta, pelosta ja lupausten rikkomisesta. Napit juttelevat nappilaatikossa, eläimet pakenevat tulilintua ja kuninkaat ovat ahneita. Lopulta kaikki kuitenkin päättyy hyvin. Sadussa pitää olla onnellinen loppu. Vaikeuksia on, ne voivat olla tosi hankalia, mutta niistä selviää. Satuviitan viimeiset sadut kertovat hyväksytyksi tulemisesta. Saduissa on aina toivoa ja niin on myös oikeassa elämässä, painottaa kirjan toimittaja, kasvatustieteiden tohtori Hilkka Ylönen. En kannata satuja, jotka on tehty määrätynlaisia tilanteita varten. Me valitsimme kertomuksia, joissa käsitellään samoja tunteita, kuin mitä lapsi joutuu kokemaan, mutta tapahtumat sijoittuvat riittävän kauas lapsen arkimaailmasta. Puolet Suomesta Sadun keskeinen tehtävä on Hilkka Ylösen mielestä ilahduttaa lasta. Jotta satu auttaisi, sen on kiinnostettava lasta niin, että hän syventyy siihen. Suositut nykykirjailijat Hannele Huovi ja Leena Laulajainen antoivat kirjaan useita satujaan. Lapsiperheissä ehkä jo tunnetaan Huovin leikkinallet Urpo ja Turpo ja heidän edesottamuksensa. Satuviitassa on Huovin toiveikas satu Ipestä, joka pitää itseään ihmeenä. Leena Laulajaiselta mukana on kaksi satua vompatti Volmarista. Satukirjan reilusta kahdestakymmenestä sadusta puolet on käännöksiä, suurin osa Kaija Pakkasen suomentamia. Saduista väitellyt Hilkka Ylönen pitää vaikeana löytää suomalaisia satuja, jotka kertoisivat juuri jostain tietystä teemasta. Kielialueemme on niin pieni. Suomalaisten nykysatujen ystävä puhuu myös klassikoiden puolesta. Grimmin veljesten sadut ovat eläneet satoja vuosia ja elävät edelleen. Niissä on selvä ero hyvän ja pahan välillä. Hyvä on ehdottoman hyvä esikko

16 Käytän kuvituksessa vahvoja värejä, joissa on jokin lämmin sävy, Sari Airola (vas.) kertoo Hilkka Ylöselle. ja paha ehdottoman paha, ja lapsi voi luottaa siihen, että lopussa paha tuhotaan, Hilkka Ylönen miettii sadun voimaa. Hän on väitöksessään tutkinut, miten päiväkotilapset ottavat sadut vastaan. Lukuhetkeen Satuja ja tarinoita on lapsityössä käytetty aina, mutta niitä ei ole systemaattisesti koottu. Samaan aikaan on ollut tarve tuottaa työkaluja ja materiaalia, kertoo lapsityön kehittämispäällikkö Mikko Oranen. Suurin osa asiakaslapsistamme on pieniä, satuikäisiä. Ja toisaalta satuja voi käyttää myös isompien lasten kanssa, pohtii Oranen. Satuviitta-kirja on tarkoitettu tilanteisiin, joissa aikuinen lukee sadun ääneen lapselle ja juttelee sitten lapsen kanssa sadusta. Kertomuksen loppuun on koottu kysymyksiä, joista aikuinen saa jutun juurta. Satu on ehdottomasti luettava itse ennen kuin sitä käyttää lapsen kanssa, painottaa pitkään lapsityötä tehnyt Anne Tiainen, kirjan toimituskunnan jäsen, ja jatkaa, että väline pitää tuntea, ennen kuin sitä voi käyttää lapsen hoitamiseen. Satu antaa turvan käsitellä kipeitä kokemuksia. Lukemisen jälkeen jutellessa henkilökohtaiselle tasolle voi Anne Tiaisen mielestä mennä, jos työntekijä tietää, mitä on tekemässä ja työskentelysuhde kestää pitkään. Ensisijaisesti lapsi on tekemisissä tarinan kanssa. Kirjassa ei ole lapsen henkilökohtaisia asioita koskevia kysymyksiä. Päätimme luottaa satujen voimaan, pohtivat Mikko Oranen ja Anne Tiainen. Kirjassa ei kysytä: Entä lyödäänkö teillä? vaan Miltähän tytöstä tuntui, kun häntä lyötiin? Kirja on tehty työvälineeksi aikuiselle ammattilaiselle tai lapsen vanhemmalle, joka on jo itse melko hyvin selvinnyt perhettä traumatisoineista asioista. Kirjan käyttäjällä on vastuu myös sadun valinnasta. Kaltoin kohdellut lapset ovat kaikki erilaisia ja joskus myös erilaisia kuin turvallisemmissa oloissa kasvaneet lapset. Ikä ei ole välttämättä ratkaiseva kriteeri sadun valinnassa. Kaija Pakkasen Pieni satu suuresta napista voi olla oikein hyvä valinta isollekin kuulijalle, miettii Anne Tiainen. 16 esikko

17 Sari Airola Anne Tiainen (toinen vas.), Mikko Oranen ja Hilkka Ylönen ihastuivat Sari Airolan kuviin. Tiikerin ilme Satukirjan kuvat on tehty vesiliukoisilla akryyliväreillä. Kuvittaja Sari Airola sanoo maalaavansa kuviin väriä monta kerrosta. Saan paremmin hahmotettua aiheen, kun teen kuvasta aluksi melko suuren. Monta värikerrosta tuo sitten esimerkiksi varjot paremmin näkyviin. Alun perin ranskalaisen La Fontainen sadussa Metsäkauriin pidot karjahtelee hurja tiikeri. Sarin kuvassa sen ammottavaa kitaa täplittää suuri määrä siveltimenvetoja. Toimituskunta pohti pitkään, onko uhkaavasti käyttäytyvän tiikerin silmän oltava kuvassa kiinni vai auki. Haukotteleeko peto, huutaako se raivoissaan niin että silmät ovat menneet kiinni vai ovatko silmät vaaralliset viirut? Työnä tämä satukirja on erilainen kuin olen aiemmin tehnyt, kertoo kuuden kuvakirjan ja nuortenkirjojen kuvituksen konkari. Kuvitettavana on nyt hyvin erilaisia satuja klassikoista uusiin lyhyisiin satuihin. Hannussa ja Kertussa on aivan oma aikansa ja kulttuurinsa, muissa saduissa sitten toisenlaiset. Eri maailmoissa liikkuminen tuo vaihtelua, mutta kaikki työt täytyy pitää esillä, jotta niiden värimaailma ja kuvitusten ideat olisivat yhteneväisiä. Sari Airola adoptoi reilu vuosi sitten arkkitehtimiehensä Eymen Homsin kanssa pienen indonesialais-nepalilaisen Aamu-tytön. Talvet Hongkongissa Eymenin työn vuoksi asuvan parin elämä muuttui lapsen myötä. Olemme opetelleet, miten lapsen kanssa eletään. Olen ollut kotona Aamun kanssa koko ajan. Tämä kuvitustyö tuli aikaan, jolloin olin miettinyt, että kaikilla lapsilla ei mene yhtä hyvin, sanoo Sari Airola. Satuviitta Satukirja työvälineeksi aikuisille. ammattilaisille tai vanhemmille, jotka ovat jo itse hyvin selvinneet esim. perheväkivallasta. Sadut tarkoitettu 6 12-vuotiaille. Lapsille, jotka ovat kokeneet psyykkistä, sosiaalista tai fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa eri muodoissaan. Ei lapselle yksin luettavaksi. Toimittaja Hilkka Ylönen, kuvittaja Sari Airola. Kirja tehdään Tradeka Oy:n lahjoitusvaroilla. Taiteen maisteri Taideteollisen korkeakoulun Taidekasvatuksen osastolta. Kuusi kuvakirjakuvitusta, muun muassa Leonardo leijonavauva, Muuttolintulapsi, Surusaappaat, Pöökö ja Mysteerin kesävieraat, Pöökö päättää uskaltaa. Nuortenkirjakuvituksia. Oma teos Mia Tiu ja sata sanaa. asuu talvet Hongkongissa ja kesät Suomessa Hilkka Ylönen Kasvatustieteen tohtori, väitöskirja Taikahattu ja hopeakengät sadun maailmaa. Lapsi päiväkodissa sadun kuulijana, näkijänä ja kokijana (Jyväskylän yliopistopaino, 1998). Toimittanut muun muassa kirjan Satulaivan matkassa sadut lapsen apuna vanhempien erotessa (Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto, 2007) ja kirjoittanut Satulinnan saleissa opitaan arvoja satujen ja laulujen avulla (Tammi, 2005). asuu Tikkakoskella miehensä kanssa, kaksi poikaa ja pojanpoika. esikko

18 Minun työviikkoni Mitä sinä teet työssäsi? Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten työntekijät kuvaavat työviikkoaan. Vantaan Turvakodin emäntä Marjo Renfors suunnittelee ja tekee ruoat turvakodin asukkaille. Hän tehnyt työtään jo 13 vuotta. Arkiruokaa ja täytekakku Maanantai Elokuinen viikko alkaa ja ajelen skootterilla töihin. Aamu on hiukan sateinen ja jo aika vilpoinen. Turvakodilla kaulaani kapsahtaa pieni tyttö ja halaa hyvät huomenet. Hän ei ole vielä syönyt, kun odottaa myös äitiä ja veikkaa aamupalalle. Aamukahvit juotuani kyselen ohjaajalta talon asiakastilanteen, ruoka-aineallergiat ja muut erikoisruokavaliot. Uusilta asiakkailta kyselen yleensä vielä heidän ruokatottumuksistaan. Nyt talossa on ulkomaalaisperhe, jonka uskonto kieltää sianlihan ja joidenkin äyriäisten syönnin. Turvakodillamme on aika ajoin maahanmuuttajaperheitä; monikulttuurisuus onkin yksi haaste työssäni. Lounasaika lähenee ja kello kulkee ihan liian nopeasti. Lounaan jälkeen laitan tiskit koneeseen ja keittiön kuntoon. Päiväkahvi on kello Ruoka-ajat ovat meillä noin-aikoja. Talossa voi ruokailla muulloinkin, koska asiakkaat tulevat töistään ja asioiltaan eri aikoihin ja minusta joustavuus on kaikin puolin kodikasta ja luontevaa. Ennen päivällistä perunankuorimisen lomassa pieni ekaluokkalainen tulee jutustelemaan, kun huomenna alkaa koulu ja jännittää, saako kavereita ja tuleeko jo läksyjä? Toivottelen hänelle onnea alkavalle koulutielle, mihin hän vastaa mukavalla naurulla. Rustaan vielä tiistaiaamulle kauppalistan. Tiistai Tänään on vilskettä ja tohinaa, koska meillä on työpaikkakokous. Melkein koko henkilökunta on paikalla, muutama on vielä kesälomalla. Ruokaa pitää olla normaaliin päivään verrattuna enemmän. Kokous alkaa Kokouspäivät ovat kiireisiä, mutta mukavia, kun näkee kaikki työkaverit, ja jos kerkiää, voi vaihtaa pikakuulumiset. Asiakkaat ovat lähteneet osa töihin, osa saattamaan lapsiaan alkavalle koulutielle. Työkaveri tulee minua auttelemaan keittiöön. Se on mukavaa, koska puuhaa on paljon ja aikaa rajallisesti. Kahvit ja pullat ovat valmiina ja kokous saadaan alkamaan ajallaan. Käsittelemme mutkikasta asiakasasiaa, joka hieman ahdistaa ja huolestuttaa. Asia kuitenkin kokouksen aikana hoituu ja helpottuu. Listalla on myös iloisia asioita, kuten Vantaan Turvakotiyhdistyksen 30-vuotisjuhlat syyskuussa ja tulevat pikkujoulut. Sitten kotiin, saunaan ja lepäämään. Keskiviikko Aamu alkaa pinaattilettujen paistamisella. Lisäksi teen juurespaistosta. Teen turvakodilla peruskotiruokaa, joskus vähän erikoisempaa. En tee ruokalistoja etukäteen, vaan edellisenä päivänä aina seuraavan päivän listan asiakastilanteen mukaan. Lapset on tärkeää ottaa huomioon ruokia suunnitellessa. Pyrin tekemään erilaisia ruokia ja salaatteja niin, että ne olisivat selkeästi tuttuja juttuja. Haluan myös kattaa niin, että ruoka on mukavan näköistä ja monipuolista. Olen onnellisessa asemassa, kun voin tilata puhtaita hyviä raaka-aineita niistä tinkimättä. Siitä kiitos kuuluu esimiehelleni. Tällä hetkellä kenelläkään talossa olevalla ei ole ruoka-aineallergioita, mutta niihin törmää todella usein. Joskus ne ovat tosi mutkikkaita. Koulutuksia aiheesta on ihan liian vähän tarjolla. Päiväkahvin aikaan taloon tulee taas elämää, kun ensimmäiset koululaiset saapuvat. On kovasti asiaa ekoista koulupäivistä. Siinä sivussa tulee tietysti esiin kouluruoka, joka onkin kuulemma ihan hyvää. Loistavaa! Huomenna menen tukkuun ostoksille työkaverin kanssa. Hankitaan vähän uusia astioita ja keittiötarvikkeita. Vielä katson, että asiakaskaapissa on iltapalatarvikkeita. Torstai Torstai on toivoa täynnä. Hyvät huomenet ovat iloa tulvillaan, koska yksi asiakkaamme on saanut asunnon ja pääsee muuttamaan jo tulevana viikonloppuna. Onnea! Lounas koostuu lohikastikkeesta ja broilerinakeista. Käväisen katsomassa talon leikkihuonetta, jonne henkilökunta on tehnyt mahtavan hienon 18 esikko

19 harri ahola Marjo Renforsin keittiö on keskellä turvakotia. remontin. He ovat ostaneet lahjotusrahalla ihania uusia leluja. Kun huone on valmis, niin kyllä pitää leipoa iso kakku. Tykkään leipomisesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Mietin jo hieman viikonlopun ruokia. Ohjaajat monesti haluavat tehdä joitain ruokia itse. Yritän mahdollisuuksien mukaan tehdä pakkaseen aina kerralla enemmän, mutta myös valmisruokia käytetään. Tuunaamalla nekin ovat maukkaita. Yritän myös tukea nuoria äitejä, kun heidän vauvansa siirtyvät syömään kiinteää ruokaa. Ja näytän, kuinka voi valmistaa ruokia edullisesti. Taannoin kohtasin asiakkaan 5-vuotiaan lapsen, joka söi vain leipää, kun kaikki ruoka oli pahaa. Aloimme yhdessä äidin kanssa kannustaa lasta. Huomion ja kehujen saattamana nakkikastike ja perunamuusi maistuivat muutaman päivän päästä. Ennen päiväkahvia lähdemme tukkuun. Perjantai Aamu alkaa kauppareissulla. Viikonloppu on tulossa ja ostettavaa on aika paljon. Työkaverin autoon onneksi mahtuu. Koen melkoisen yllätyksen, kun tulemme turvakodille. Keittiön pöydällä on kaunis korttiasetelma lahjojen kera. Asiakkaat lapsineen ovat muistaneet minua nimipäivänäni. Liikutun niin, että pitää ihan ilon itkuun pillahtaa. Itse tehdyt kortit ja kirjoitukset niissä ovat kauniita. Lupaan paistaa jauhelihapihvejä ja kermapippurikastiketta. Ruokailun jälkeen laitan vielä viestin viikonlopun ruuista ohjaajille. Päiväkahvilla nautimme omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Ehdin vielä nähdä asiakkaita ja lapsia ja kiittää heitä ihanista muistamisista. Tämä on ihana päivä. Marjo Renfors Vantaan Turvakoti Vanda Skyddshem ry Rekolan kaupunginosassa. Omakotitalo kauniilla asuntoalueella. 6 asiakaspaikkaa, tilaa enimmillään 10 12:lle. Keittiö pieni, mutta kodikas. Emäntä säännöllisessä päivätyössä. esikko

20 Mitä vauva tuntee itkiessään? Päihdeongelmaisia äitejä on autettava sietämään tunteitaan, jotta he voisivat sietää lastensa tunteita, sanoo apulaisprofessori Nancy Suchman yhdysvaltalaisesta Yalen yliopistosta. teksti: Essi Lehtinen kuvat: Harri Ahola Päihteitä käyttävälle äidille päihde on tapa tyyntyä. Vauvan stressi herättää äidissä stressiä, jota hän ei pysty käsittelemään, ja silloin äidin ja vauvan hyvä suhde on vaarassa. Suchmanin mukaan Yhdysvalloissa äitien ja lasten vuorovaikutukseen keskittyvät ohjelmat aloittavat työnsä yleensä tarkkailemalla, miten herkkä äiti on vastaamaan lapsensa emotionaalisiin vihjeisiin. Suchmanin nelihenkinen työryhmä on viimeisten neljän vuoden ajan kuitenkin keskittynyt äidin ja lapsen käsityksiin toisistaan. Äidit käydään houkuttelemassa mukaan paikalliselta huumeklinikalta. Äidit ja heidän lapsensa ovat yleensä hyvin köyhiä ja monenlaisissa vaikeuksissa. Aivan ensimmäiseksi ohjelmassa huolehditaankin jokapäiväisistä asioista. Asunnottomat äidit tai äidit, joilta on ruoka loppu, ohjataan oikeiden viranomaisten luo. Vaippojakin saa. Apu on myös keino saada vapaaehtoisesti hoitoon tulevat äidit sitoutumaan ohjelmaan. Nancy Suchmanin ohjelmassa keskityttiin aluksi puolitoistavuotiaisiin lapsiin ja heidän äiteihinsä, koska siinä iässä lapset alkavat voimakkaasti osoittaa omaa tahtoaan. Nyttemmin he työskentelevät myös vauvojen äitien kanssa. 20 esikko

21 Syy vauvan käytökseen Ohjelmassa pyritään vahvistamaan Suomessakin Pidä kiinni -projektista tuttua reflektiivistä kykyä eli kykyä asettua toisen asemaan. Päihdeongelmaisten äitejä kannustetaan miettimään, mitä on vauvan käytöksen takana. Mitä vauva tai taaperoikäinen tuntee itkiessään? Mitä ajattelee, kun käyttäytyy noin? Yksi tärkeimmistä asioista ohjelmassa on, että äidit oppisivat erottamaan oman sisäisen todellisuutensa siitä, mitä ulkoisessa todellisuudessa todella tapahtuu. Sehän on myös yksi mielenterveyden keskeisimpiä kriteereitä, sanoo Nancy Suchman. Terapeutit pyrkivät aluksi voittamaan äidin luottamuksen ja, kuten Pidä kiinni -projektissakin sanotaan, olemaan äidin kanssa samalla puolella. Raja kulkee siinä, että vauvojen kaltoin kohtelusta ja pahoinpitelystä kerrotaan viranomaisille. Kun äidille on ensin annettu aikaa opetella tuntemaan tunteita, joita elämän erilaiset tilanteet hänessä aiheuttavat, terapeutti siirtää keskustelun lapseen. Entä miltä luulet väsymyksesi tai poissaolevuutesi tuntuvan lapsesta? Mitenkähän tämä vaikuttaa lapseen? Nancy Suchmanin mukaan äidit yleensä vastaavat ensin, etteivät usko vauvan tietävän koko asiasta. Se on ollut toisessa huoneessa tai nukkunut riitelyn ajan tai on niin pieni, ettei vielä ymmärrä, sanovat päihteitä käyttävät äidit. Puhutaan nahkatakista Painopisteen siirtäminen lapseen on aivan perustavaa laatua oleva muutos keskustelussa. On vaikea pitää lapsi keskustelun kohteena. Sen opetteleminen vie aikaa. Terapeutti kertoo äidille, että lapsen käyttäytymistä on helpompaa ymmärtää, jos olettaa, että lapsella on ajatuksia, uskomuksia, tunteita ja toiveita, jotka määräävät hänen käyttäytymistään, sanoo Nancy Suchman. Kaikesta reflektiivisyyteen sitoutumisestaan huolimatta Nancy Suchman kuitenkin sanoo, että joskus terapiamallikin on vain heitettävä pois, kun on kasvokkain äidin kanssa. On puhuttava vaikka nahkatakista tai konserteista, jotta voin luoda suhteen äitiin. Yritämme auttaa äitejä olemaan suhteessa omiin lapsiinsa. Silloin on ensin itse oltava suhteessa heihin. Emme ole kovin uskottavia, jos emme todella kuuntele äitien tarpeita ja auta heitä kaikenlaisissa, myös käytännöllisissä, asioissa. Väliaikaisista poikkeamista huolimatta parhaat tulokset ohjelmassa on saavutettu, kun terapeutti on nimenomaan pitänyt mielessään äidin reflektiivisen kyvyn kehittämisen. Vanhemmuuden stressit Nancy Suchman sanoo olleensa aina kiinnostunut siitä, mitä äidit ajattelevat omasta äitiydestään. Hän on työskennellyt vanhemmuuteen liittyvien asioiden parissa viisitoista vuotta, ensin avioeroperheiden kanssa ja nyt nelisen vuotta äitien ja taaperoikäisten kiintymyssuhdetta hoitavassa ja tutkivassa ohjelmassa. Ohjelma toimii New Havenissa Connecticutissa päihderiippuvuuksien hoitoon erikoistuneen APT-säätiön yhteydessä. Suchmanin työryhmä vertaa työtään vastaavaan yhdysvaltalaiseen päihteitä käyttäviä äitejä auttavaan projektiin, jossa reflektiivisen terapiajakson sijaan on jaettu tietoa. Äidit ovat tyytyväisiä molempien ohjelmien apuun, mutta muutosta on tapahtunut vain reflektiivistä kykyä opetelleiden äitien käytöksessä. Suchmanin työryhmä pystyy osoittamaan, että äideissä tapahtuu muutosta jo ensimmäisen kahdentoista viikon hoitojakson aikana. Lisääntyvä kyky asettua vauvan asemaan vaikuttaa myönteisesti äidin hoivakäyttäytymiseen ja psyykkiseen oireiluun ja näyttää vaikuttavan jopa päihteiden käyttöön. Tuloksia Äideiltä kysytään ensimmäisen kahdentoista viikon hoitojakson loppuessa, haluavatko he jatkaa ohjelmassa. Kolme neljästä äidistä haluaa. Lyhyet jaksot on valittu, koska liittovaltion rahoituksella toimiva ohjelma kerää todisteita työnsä tuloksellisuudesta. Projekti on toiminut jo neljä vuotta, varoja on viideksi vuodeksi. Connecticutissa jotkut äidit asuvat asuntoloissa ja käyvät avohoidossa ATP-säätiössä ja reflektiivistä kykyä painottavassa ohjelmassa. Kotikäyntejä päihdeperheiden koteihin ohjelmassa on tehty ensimmäisen kerran tänä vuonna. Toiveissa on, että rahoitus järjestyy paremmin tulevaisuudessa, kun hallinto todennäköisesti taas muuttuu, hymyilee Suchman presidentinvaalien lähestyessä. En usko, että rahoitus loppuu koskaan kokonaan, mutta hoidon teho täytyy todistaa. Ph.D., apulaisprofessori Nancy E. Suchman luennoi Suomessa Pidä kiinni -projektin 10-vuotisjuhlaseminaarissa Päihteet vauva vanhemmuus esikko