Francis Poulenc. Ihmisen ääni. libretto Jean Cocteau. laulettava suomennos Juhani Koivisto

Transkriptio

1 Francis Poulenc Ihmisen ääni libretto Jean Cocteau laulettava suomennos Juhani Koivisto

2 Ihmisen ääni Suppea näyttämö esittää naisen huoneen kulmaa, huone on pimeä, sinertävä, vasemmalla on sijaamaton vuode, oikealla raollaan oleva ovi valkoiseen ja kirkkaasti valaistuun kylpyhuoneeseen. Kuiskaajankopin edessä on matala tuoli ja pieni pöytä: puhelin, lamppu joka säteilee julmaa valoa. Esirippu paljastaa murhan huoneen. Sängyn edessä lattialla makaa pitkään paitaan pukeutunut nainen kuin murhattuna. Hiljaisuus. Nainen pukeutuu uudelleen, vaihtaa asentoa ja pysyy vieläkin liikkumattomana. Lopulta hän tekee päätöksen, nousee, ottaa takin vuoteelta, suuntaa kohti ovea pysähdyttyään hetkeksi puhelimen kohdalle. Kun hän koskettaa ovea kuuluu soitto. Hän hätkähtää. Takki häiritsee häntä, hän potkaisee sen etäämmälle. Hän tarttuu puhelimeen. Tästä hetkestä alkaen hän puhuu seisaallaan, istuallaan, selin, kasvokkain, sivuttain, polvillaan nojatuolin takana, nojaten päätään selkänojaan, kävelee pitkin huonetta vetäen johtoa, kunnes kaatuu vuoteelle mahalleen. Hänen päänsä riippuu ja kuuloke putoaa hänen kädestään kuin kivi. Jean Cocteau

3 (puhelin soi) Haloo, haloo, No mutta rouva, nyt linjalla on muitakin, sulkekaa, te ette kuulu puheluun. hyvä rouva, sulkekaa itse. Haloo, mitä nyt? No ei, minä en ole tohtori Schmit, Kahdeksan, ei seitsemän. Haloo, naurettavaa. Aina ne muita kysyvät vaan. (puhelin soi) Haloo, Voi rouva, mitä minun pitää tehdä? Minunko vika? Eikä ole. Eihän tämä käy! Sanokaa sille että lähtisi jo pois. (sulkee puhelimen) (puhelin soi) Haloo, ai sinä?

4 Joo, hyvin. Se oli aivan kidutusta kuunnella kaikkia noita. Joo joo ei oli se onni Ja juuri kun taas tulin tänne. Ethän kai vielä soittanut vain? Ai! en, en. Illallista söin Marthen luona. Yksitoista tai ylikin. Jos siellä oot, niin katso siitä seinäkellosta sitten. Niin arvelinkin. Niin, niin, murunen. Eilen vai? Eilen illalla asetuin nukkumaan heti kun en sitten osannutkaan nukahtaa, niin yhden tabletin söin. Ei, vain yhden, yhdeksältä. Ja pikkuisen kivisti päätä, mutta sitten nousin kyllä. Marthe tuli tänne. Söimme kaksin aamiaisen. Kaupassa kävin.

5 Ja tulin tänne takaisin. Ja Mitä? Olen vahva Olen aina rohkea, aina Sen jälkeen? No sen jälkeen puin ensin päälle, Marthe haki minut sitten. Nyt tulin hänen luotaan. Hän oli täydellinen. Olevinaan, vaan ei olekaan. Oikeassa olit niin kuin aina. Punainen mekko Ja musta hattu. On, kyllä minulla on vielä hattu päässä. Entä sinä, joko palasit? Vai olitko vain kotona? Mikä juttu? Ai niin. Haloo! Kultanen Jos nyt katkee, soita sitten taas heti tänne. Haloo! Ei, olen täällä. Ai ne? Ne molempien kirjeet. Haeta ne joskus kun vain tahdot.

6 Vaikeaa Ymmärrän. Voi, ihan suotta pahoittelet, nyt on käynyt näin, minä vain olen niin tyhmä. Olet kiltti. Olet kiltti. Minä en, en luullut että olen niin vahva. Näyttelenkö vain? Haloo! Kuka! Siis että näyttelisin vain, minä! Tunnethan minut, enhän minä pystyisi näyttelemään. No en No en. En lainkaan. Kuulethan sen. Sanoin: kuulethan sen. Minun äänelläni ei voi kuitenkaan asioita peittää. Ei, päätin jo olla vahva, ja niin olenkin. Saan sen mitä ansaitsen. Tahdoin olla kuin hullu. ja saada hullun onnen. Kulta, kuule Halloo! kulta.

7 Kuule Haloo! Kuule nyt kun puhun. Olet viaton. Se on minun syytä. Niin, niin. Muistat kai vielä sunnuntain Versailles ssa ja sen yhden viestin. Ah! No niin! Juuri minä halusin tulla, juuri minä suljin huulesi, juuri minä sanoin että ei se mitään tee. Ei, ei, sinä muistat väärin. Niin ensin minä sinulle soitin, se oli tiistai, olen varma, tiistai toinen päivä. Huomaatko että muistan päivämäärätkin Ai äiti? Miksi niin? Se nyt tässä tuskin auttaa. En vielä tiedä yhtään. Kyllä, ehkä. Voi! ei, varmasti en aivan heti, entä sinä?

8 Niin pian? En arvannut sen käyvän näin nopeasti. No niin, odota. se on helppoa: aamulla jo jätän ne kirjeet portinvartijalle. Joseph tulkoon hakemaan ne sieltä. Voi, tiedäthän, saatanpa vaikka jäädä tänne, taikka mennä viettämään joitakin päiviä rauhassa maalle, luo Marthen. Niin, kultanen, no niin kultanen. Haloo! ja miten niin? Ja kuitenkin puhun lujaa. No nyt kuuluu kai? sanoin: no nyt kuuluu kai? Se on kummaa, minä taas kuulen kuin olisimme tässä huoneessa kaksin. Haloo! haloo! Mutta nyt sinä taas et kuulu ollenkaan. Kuin kaukaa kuulut vain. Kuulet siis minut. Kumpikin vuorollaan. Noin, nyt taas kuulen hiukan paremmin kuin äsken, rahina vain hiukan kiusaa. Voisi olla jonkun toisen puhelin. Sinut nään, usko vaan.

9 Mikä huivi? Punainen huivi. Ja paidan hihat käärittyinä, näen vasemmassa luurin, näen oikeassa kynän. Sinä piirrät tähtiä, kasvoja, piirrät myös sydämen. Ah! Naurat siis! Tänään silminä minulla on korvat. Voi ei, kultani, älä vain katsele mua. Ei, en pelkää ollenkaan se on pahempaa. En vain ole tottunut vielä nukkumaan yksin. Niin, niin, niin, sen minä lupaan, sen minä lupaan, olet niin hyvä. Sitä en tiedä. Nyt vältän katsomasta peiliin. En edes uskalla laittaa kylpyhuoneen valoa päälle. Eilen minä satuin kahdestaan yhden vanhan naisen kanssa. Ei, ei, hänellä on hiukset aivan valkoiset ja tosi paljon pieniä ryppyjä. Olet hyvä! Mutta kulta, sellainen moitteeton ilme, pahinta se on,

10 teatteriin se kuuluu. Tykkäsin kun sanoit näin: Katsokaa mua, kylläpä on tosi kurja naama. (pakottaen itsensä nauramaan) Niin, hyvä herra! Pilailin vain. Olet hassu Onneksi sinä olet kömpelö ja rakastat minua. Vaan jos et rakastais, ja jos oisit taitava, puhelin voisi ollakin kuin ase, joka tappaa. Se ase ei tee ulkonaista haavaa, ei tuota ääntäkään. Minäkö julma? Haloo! haloo, kulta missä olet? Haloo, haloo kuuluuko, haloo, taas se meni poikki. (sulkee puhelimen) (puhelin soi) Haloo, sinäkö? Ei vieläkään toimi. Katkesi taas, Muistanko sen taitaa olla niin, hetkinen yks kahdeksan viis seitsemän. Haloo! Siis varattu? Varmaan kohta hän soittaa uudelleen. Näin.

11 (sulkee puhelimen) (puhelin soi) Haloo! Yks kahdeksan viis seitsemän? Haloo! Onko Joseph? Minä täällä. Mieheni sieltä soitti äskettäin. Ei siellä? Niin, niin, ei siis palaa ollenkaan No niin, olinpa tyhmä! Hän soitti tietenkin ravintolasta, se meni poikki ja sen vuoksi soitin kotinumeroon. Voi anteeksi Joseph. Ja kiitos, kiitos. Hei hei, Joseph. (sulkee puhelimen) Haloo! Voi kulta, sinäkö? Se katkesi taas. Ei, ei, odotin. Joku soitti, vastasin eikä siellä ollutkaan ketään. Varmaankin, niin kai

12 Nukuttaako? Hyvä kun soitit uudelleen, hyvä. Ei, olen täällä. Mitä? Anteeksi, onpa kumma. Ei, ei tässä mitään. Usko nyt, ei tässä mitään. Ihan sama. Eipä mitään, älä luule. Sitä vain puhutaan ja puhutaan Nyt kulta kuuntelet. Koskaan en valehdellut. Kyllä tiedän ja uskon sen, ja vakuutuin jo. Ei se ole niin, nyt olen kyllä valehdellutkin nyt, puhelimessa, jo vartin valehtelin. Tiedän kyllä että turha oisi uskoa onneen, eikä valhe sitä voisi tuoda, ja en halua valheita, en, en varmaan voi, en valehdella tahdo, sinun vuokseskaan. Ei mitään vakavaa, kulta. Minä vain valehtelin kun kuvailin mekkoa ja silloin kun sanoin

13 että olin Marthen luona. En ollut missään, eikä päällä ole mekko. Päälläni onkin päällystakki, sen vuoksi koska odotin, odotin että soisi viimeinkin puhelin istahdin, ja nousin taas, kuljin täällä pitkin poikin, ja olin kuin hullu! Niin laitoin päälleni takin päätin mennä ulos, ja ottaa taksin, ja ajaa ikkunasi alle, odottaa siellä. Ja vain odottaa, odottaa jotakin. Niinhän se on. Niin, kuuntelen, ja olen kiltti, ja vastaan kyllä tästä, sen vaikka vannon. Täällä En ole syönyt mitään. Minä en vain voi. Olen ollut niin sairas. Eilen halusin vain nukkua, otin tabletin; ja keksin että nukun paremmin, jos otan enemmän, ja jos syön ne kaikki pois, en unelmoi, ja en herääkään, olen vain kuollut.

14 Ja nielin kaksitoista kuumassa vedessä. Kuin jonkin tahnan. Näin kuitenkin unta. Siinä kaikki oli näin. Aamulla olin tyytyväinen siitä, että kaikki oli unta, kun ymmärsin, se totta on, olenkin yksin, en nojaudukaan nyt kaulaasi sun, silloin ymmärsin, en jäädä voi henkiin. Niin kevyttä oli ja kylmää, enkä tuntenut sydämen lyövän. mutta kuolema viipyi vain, ahdistuin aivan sietämättömästi, ja tunnin päästä Marthelle päätin soittaa. Minulla ei ollut rohkeutta kuolla yksin. Kulta kulta. oli aamu, neljän aikaan, Sitten hän saapui lääkärin kanssa, joka asuu lähellä. Olin niin kovin sairas. Sitten lääkäri teki reseptin ja Marthe vielä jäi iltaan asti. En halunnut hänen jäävän, sillä sinähän lupasit että soittaisit, pelkäsin että en pääsisi puhelimeen. Ihan hyvin. Älä huolehdi. Haloo! Luulin puhelun katkenneen. Olet hyvä, kultani. Voi raukkani, jolle olen tehnyt pahaa.

15 Puhu vielä, puhu ihan mitä vain. Minä kärsin, melkein sorruin maahan, nyt riittää kun puhut jotain, silloin kaikki kirkastuu, suljen silmäni näin. Sen muistan kuinka joskus loikoiltiin ja silloin pääni oli sinun rinnallasi, siinä on sen paikka, kuulin sinun äänes ihan niin kuin nyt kun puhut puhelimeen. Haloo! Nyt kuulen musiikin. Sanoin: nyt kuulen musiikkia. No niin, voisit vaikka koputtaa ja kieltää naapurin levynsoiton koska on jo melkein puoliyö. Se nyt on turhaa. Ja Marthen lääkärikin tulee heti huomenna. Älä huolehdi. Niin kai. Kuulet sitten Marthelta siitä. Mitä? Nyt voin paremmin. Jos et olisi soittanut. Olisin kuollut. Anteeksi nyt. Et varmaan kestä tällaista tilannetta, vaikka olet kärsivällinen. Kai ymmärrät, että kärsin, että kärsin. Nyt siis vain puhelin voi enää meidät yhdistää. Toissailtanako? Nukuin. Puhelimenkin otin vuoteeseeni.

16 Ei, ei, vuoteeseen. Tiedän sen. Niin naurettava juttu, mutta otin puhelimen vuoteeseen, kun kuitenkin se puhelin liittää yhteen meidät. Koska sinun äänes kuulen. Viidettä vuotta sinusta elän, olet ainoa ilma, jota hengitän, elämäni on odottamista, uskon sut kuolleeksi jos myöhästyt, kuolen pois, kun uskon niin, elän taas, kun sinut näen, ja kun olet luonani, kuolen koska pelkään että lähdet. Nyt kun puhut näin saan taas uutta ilmaa. Tietenkin, kulta, olen nukkunut. Nukuin nyt, sillä se oli ensimmäinen kerta. Silloin voi nukkua. Mutta kestämätön on vasta toinen yö, eilinen, ja kolmas yö, huominen, ja ne seuraavat yöt. Luoja, mitä teen? Ja ja jos sitten lopulta nukun, pian tulevat taas ne ainaiset unet, herääminen, syöminen, nouseminen, peseminen, lähteminen, ja minne meen? Mutta minulla ei

17 koskaan ole ollut muuta kuin sinä vain. Marthe osaa hoitaa elämänsä. Yksin. Jo kaksi päivää se on ollut eteisessä. Tahdoin kutsua sitä, ja silittää, se ei siedä kosketusta, kohta se varmaan puree. Niin, mua. Tämä alkaa pelottaa. Se ei enää syö. Eikä liikukaan. Ja kun se katsoo minua, menen kuin kananlihalle. Mitenkä sen voisin tietää? Luulee kai minun tehneen pahaa sinulle. Koira parka! En minä voi olla sille vihainenkaan. Minä ymmärrän sitä niin. Se kaipaa. Se ei sinua nää. Ja se on minun syytä. No tietenkin. Mutta se on koira vain. Vaikka se on älykäs, se ei voi millään ymmärtää. Mutta minä en tiedä. Miten sen saattaisin tietää?

18 En ole itseni. Kuule, minä revin kokonaisen valokuva-albumin kerralla, kuin huomaamattani. Miehellekin se olisi kova voimannäyte. Haloo! Haloo rouva, lähtekää pois. Tämä on meidän juttumme. Haloo! No ei, rouva. Mutta ei, me emme koita olla kiinnostavia. Jos tämä on naurettavaa, miksi sitten tuhlaatte aikaa ettekä lähde pois? Voi! Loukkasiko hän No niin! Ei, ei, nyt hän sulki sen sanottuaan inhottavan asiansa. Satuttiko hän, kyllä, tietenkin, kuulen kyllä sen. Voi kulta, tietenkin se nainen on kelvoton, ei mitään tiedä sinusta. Hän luulee sun olevan kuin toiset miehet. Ei, kultaseni, ei se kyllä ole niin. On vain rakkaus, taikka pelkästään viha. Ero on aina ero. Niin ne meistä luulee. Et saa koskaan ymmärtämään heitä,

19 Et saa koskaan ymmärtämään heitä tiettyjä syitä. On kai paras tehdä kuten minä, vähät välittää ja unohtaa. Oi! Ei. Aivan kuin puhuttais niin kuin silloin ennen, mutta sitten todellisuus palaa uudelleen. Kasvokkain me ennen oltiin. Silloin hullutella saattoi, ja unohtaa lupauksensa, ja vaarantaa kaiken, silloin rakkautensa osoittaa syleilyllä voi tai vaikka hyväilyin. Katse sai kaiken muuttumaan. Mutta kun on puhelin, mikä loppui niin se loppui. Älä huoli, en tee itsemurhaa kahta kertaa. Miten muka voin edes ostaa pistoolin. Et voi kuvitella, että ostan pistoolin. Ja mistä löytäisin voimia edes keksiä valheita, kultanen? Ei lainkaan Siihenkään ei rohkeutta ollut. Toisinaan valehtelu tuntuisi hyödylliseltä. Jos valehtelisit että ero ei olisi niin tuskallinen En sano, että valehtelet. Sanon: jos teet niin ja jos sen tiedän. Jos esimerkiksi et kotona olekaan, ja väität muuta

20 Ei, ei, kultani! Kuuntele Uskon sua. Mutta nyt puhut ikävästi. Minähän sanoin vain, että jos vain hyvän hyvyyttäsi keksisit kaikki ne valheet, niin sitä rakkaampi sinä vain olisit. Haloo! Haloo! Voi Luoja, anna hänen soittaa. Voi Luoja, anna hänen soittaa. Voi Luoja, anna hänen soittaa. Voi Luoja, anna hänen soittaa. Voi Luoja, anna (puhelin soi) Se katkesi taas. Yritin kertoa että jos hyvyyttäsi valehtelisit ja jos selville sen saisin, niin sinä vielä rakkaampi olisit vain. Tietenkin Olet hullu! Rakastan, niin rakastan. (kietoo puhelimen johdon kaulansa ympärille) Pakko on, tiedän sen, se vain on julmaa. Ja minulta puuttuu se rohkeus. Niin, on kuin tässä olisimme yhdessä jälleen ja äkkiä on kuin kuilu välillämme taas, kaupunki meidät erottaa. Kiersin johdon ympäri kaulan. Kiersin äänesi ympäri kaulan. On ääni ympäri kaulan.

21 Ehkä puhelu taas sattumalta katkeaa. Voi, kultani! Et kai nyt kuvittele että minä miettisin jotain niin rumaa? Tiedän että tämä ero on sinun kohdallasi varmaan kipeämpi kuin kenenkään. Ei ei Vai Marseille? No kuuntele siis, kun tulette sinne Marseilles hin ylihuomenna pyydän vain siis tahtoisin pyydän ettet mene siihen hotelliin, jossa aikanaan asustimme. Et kai suuttunut? Niitä asioita, joita ei kuvittele lainkaan, ei vain ole. tai sitten ne ehkä ovat jonkinlaisessa tyhjässä tilassa ja se sattuu vähemmän ymmärrätkö? Kiitos kiitos. Olet hyvä, olet rakkain. Aivan, no niin. Sanoin melkein huomaamattani: nähdään kohta. En usko. Voi! No hyvä. Ihan hyvä.

22 (makaa vuoteella ja puristaa puhelinta sylissään) Kultanen Oma kultani. Olen vahva. Kiirehdi nyt. Tee niin. Sulje! Sulje pian se! Olet rakkain, vain sinua niin rakastan, vain sinua rakastan. (kuuloke putoaa maahan)