pääsiäinen Vapaaehtoistyö tuo iloa elämään! Porvoon suomalainen seurakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "pääsiäinen Vapaaehtoistyö tuo iloa elämään! Porvoon suomalainen seurakunta"

Transkriptio

1 pääsiäinen Vapaaehtoistyö tuo iloa elämään! Porvoon suomalainen seurakunta

2 Tunteiden kirjo Pääsiäinen on ääripäiden aikaa. Keskeltä juhlahumua päädytään Golgatan kummulle ristin ja ristiinnaulitun luo. Ilman halkaisee raastava huuto keskimmäiseltä ristiltä: Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit? Toivo muuttuu toivottomuudeksi, odotukset valuvat pois kuin hiekka sormien välistä. Jeesuksen seuraajien elämän täyttää pettymys, pelko, suru, tyhjyys ja lohduttomuus. Kuollut haudataan kalliohautaan. Hautaamisen jälkeen kaksi Mariaa jäävät istumaan hautaa vastapäätä. Kaksi surun murtamaa hahmoa, toinen toisestaan tukea ja lohtua hakien. Odottavatko he, että he heräisivät tästä pahasta unesta ja Jeesus olisi kohta taas tässä heidän kanssaan? Mutta Jeesus on haudassa kuolleena. Iso kivi haudan suulla huutaa julmaa totuutta. Naiset lähtevät pois raskain askelin. Yhtä raskain askelin he saapuvat pääsiäisaamuna haudalle miettien miten saisivat kiven pois haudan suulta. Naiset olivat menossa tekemään viimeisen palvelun rakkaalle Jeesukselle: tuoksuöljyllä voitelun. Suru vaihtuu hämmennykseen: missä on ruumis, mihin hänet on viety? toivoon, suru iloon, kuolema elämään, apatia toimintaan. Ensin, juoksujalkaa on vietävä viesti toisille sureville. Hän elää! Hän elää vaikka oli kuollut! Palmusunnuntaista pääsiäispäivään mahtuu koko inhimillisen elämän tunteiden ja kokemusten kirjo. Elämän pyörteissä ilo ja suru, pettymys ja toivo, syntymä ja kuolema, lohtu ja lohduttomuus vuorottelevat. Hän joka oli kuollut ja nyt elää, Hän on lähellä, Hän puhuttelee lempeydellä ja rohkaisee jokaista meistä pääsiäisaamun uuteen toivoon ja riemuun. Elämä ja rakkaus voittavat. Haudalta palanneet naiset kertoivat muille, että Jeesus elää. Se hyvä, mitä Jeesus oli elämänsä aikana tehnyt ihmisille: antanut syntejä anteeksi, parantanut, antanut ihmisarvon ja tuonut toivon ja ilon elämään, se sama hyvä saa jatkua edelleen. Tätä viestiä viemme edelleen eteenpäin sanoin ja teoin. Vapaaehtoistoiminta on hyvä esimerkki siitä, miten saatua hyvää laitetaan eteenpäin. Toivon ja ilon täyttämää pääsiäistä! Riitta Kaajava vs. kappalainen Tuntematon mies kysyy: Mitä itket? Ketä etsit? Mitäkö itken? Itken sitä, että en tiedä missä hän on, että rakas ihminen on kuollut, itken kun pelkään ja olen ymmälläni, itken sitä kun turvallisuuden tunteeni on kateissa, surussani olen hukassa, eksyksissä. Ei tässä näin pitänyt käydä. Mies puhuttelee naista: Maria. Nainen tunnistaa Jeesuksen. Epätoivo vaihtuu Kuva: Jori Gustafsson Porvoon suomalaisen seurakunnan kirkkoherranvirasto Lundinkatu 5 Kirkkoherranvirasto avoinna arkisin klo 9-13 p. (019) kirkkoherranvirasto.porvoo@evl.fi Suomalainen seurakuntakoti Lundinkatu 5, puh Porvoon tuomiokirkko Kirkkotori 1, puh. (019) , Avoinna ti-pe klo 10-14, pitkäperjantaina klo 10-18, sunnuntaisin ja pyhäpäivisin klo Gammelbackan seurakuntakeskus Viertotie 1, puh

3 Vapaaehtoistyössä saa, kun antaa korkojen kera! Haluaisitko leipoa kakun? Vahtia lapsia? Ystävystyä? Asentaa lampun? Haluaisitko tulla seurakuntaan vapaaehtoiseksi? Entä tarvitsetko apua, voisiko vapaaehtoinen tehdä jotain iloksesi? Jos kiinnostuksesi heräsi, lue tämä juttu. Siinä kolme vapaaehtoistyötä rakastavaa kertovat omasta tiestään hommiin. Teksti: Laura Mäkelä Kuvat: Markku Pihlaja Gammelbackan seurakuntakeskuksessa käy vilinä. Perhepäivä on koonnut yhteen koiria, lapsia, rippikoululaisia ja aikuisia. Ulkona myydään makkaraa, sisällä on myyjäiset, vohvelinpaistoa, kasvomaalausta lapsille Kaiken keskellä istuu Eila Kemppinen, hiukan orvon oloisena. Syynä on se, että yleensä Eila on mukana leipomassa tai myymässä, auttamassa ja ideoimassa. Nyt muut hoitavat homman, ja Eila on paikalla haastattelua varten, kertoakseen mitä vapaaehtoistyö seurakunnassa hänelle merkitsee. Pian seuraan liittyvät Päivi Waldvogel ja Katja Eskola. Hekin ovat seurakunnan vapaaehtoisia, jotka ovat tehtävissään nähneet elämän koko kirjon syntymästä kuolemaan, kuten naiset itse kuvailevat. Mistä kaikki alkoi, ja mitä kaikkea kolmikko on tehnyt? Päivi löysi ensimmäisen keikkansa Suurella Sydämellä -sivuston kautta nelisen vuotta sitten. Internetissä toimivan, vapaaehtoistoimintaa välittävän palvelun kautta voi sekä antaa että pyytää apua. Porvoon suomalaisen seurakunnan pappi Aino Mäki-Punto etsi lastenhoitajaa maahanmuuttajaperheen lapsille, jotta vanhemmat pääsisivät päivärippikouluun. Perheen pojasta tuli myöhemmin Päivin kummilapsi. 3

4 - Se keikka jatkuu siis vielä tänä päivänäkin, Päivi nauraa. Eräs toinen netin kautta löytynyt vapaaehtoistehtävä oli niin ikään kauaskantoinen. Päivi lähti mukaan pystyttämään Tasauspäivän telttaa. Eila myi leipää samassa tapahtumassa, ja niin syntyi ystävyys. Nykyään naiset ovat lähes erottamattomat: missä toinen häärää, on toinen yleensä jossain lähellä. Eila houkutteli Päivin Lähetyksen työpajaan, joka kokoontuu seurakuntatalolla maanantaisin. Siellä Päivi oppi kutomaan sukkaa ja leipomaan karjalanpiirakoita. Eilalle juuri keittiöhommat ovat erityisen lähellä sydäntä. - Tärkeää on, että saan tehdä koko homman alusta loppuun. Pelkästään tarjoilemaan en suostu, hän toteaa. Eila ja Päivi nauttivat kertaluontoisista tehtävistä, joissa vapaaehtoisilla on paljon vastuuta. He ovat hoitaneet tarjoiluja esimerkiksi Via Crucis tapahtumaan ja Kauneimpiin joululauluihin. Ikimuistoinen oli viime jouluaamu, jolloin he kahvittivat Porvoon tuomiokirkossa televisioidun jumalanpalveluksen tekijät aamuneljältä Sillanmäen tuvassa. Kirkkokahveista he vastaavat säännöllisin väliajoin. - Onhan se haaste, jos tilaisuuteen tulee vaikka 60 henkeä yhtäkkiä. Kiva haaste! On kunnia-asia, että edes jotain tarjottavaa löytyy kaikille, edes keksejä. Eila Kemppinen ja Päivi Waldvogel ovat tutustuneet toisiinsa seurakunnan vapaaehtoistehtävissä. Päivi löysi vapaaehtoistyön Suurella Sydämellä -sivuston kautta. Sivusto on tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen kotimaan kohde. Keittiöhommien lisäksi Päivi on käynyt lukemassa vanhainkodissa. Eila osallistuu meneillään olevaan seurakunnan messuavustajakoulutukseen. Kaikille avoin muutaman illan koulutus tarjoaa mahdollisuuden jakaa ehtoollista, lukea raamatuntekstejä, kerätä kolehtia tai tehdä jotain muuta messuissa. Eila on suunnitellut lähtevänsä mukaan myös Hyvän mielen laulajiin. Dia- 4 koni Saana Tourusen vetämä porukka käy laulamassa esimerkiksi sairaaloissa Katja Eskola on avustanut joissain messun tehtävissä jo pitkään. Myös Katja löysi ensimmäisen vapaaehtoistehtävänsä seurakunnassa Suurella Sydämellä -sivuston kautta. Hän ryhtyi ystäväksi vanhemmalle naiselle. Aikaisempi sivuston kautta löytynyt ystävä ehti kuolla ja jättää tyhjän paikan täytettäväksi taas. - En voisi olla ilman vapaaehtoistyötä, se antaa sydämelle enemmän kuin palkkatyö, Katja toteaa. En voisi olla ilman vapaaehtoistyötä, se antaa sydämelle enemmän kuin palkkatyö. - Katja Eskola - Katja on käynyt hoitamassa lapsia muun muassa turvakodissa. Monet kyselevät häneltä, miten hän venyy vapaaehtoishommiin, kun on omatkin lapset ja kiirettä muutenkin esimerkiksi lähihoitajaopinnoissa. - En tiedä, mistä ne voimat tulevat. Jostain! Katja, Eila ja Päivi ovat kaikki samaa mieltä siitä, että kukaan ei tee vapaaehtoistyötä hampaat irvessä. Tärkeää on sanoa myös ei silloin, kun ei jaksa. He eivät haluaisi maksua työstään, vaikka sitä tarjottaisiin. Se kun muuttaisi koko idean. Naisten mielestä vapaaehtoisena toimiminen Porvoon suomalaisessa seurakunnassa on ollut luonnollista, lämminhenkistä ja helppoa. - Koen, että tämä on minun oma seurakuntani. Vapaaehtoisuus on energian lähde. Ihan

5 sama kuinka paljon joutuu tekemään, aina saa itselleen enemmän korkojen kera, Eila toteaa. - En voisi kuvitellakaan, että en olisi mukana tällaisessa! Päivi sanoo. - Vapaaehtoisena oleminen on osa minua. Se on kutsumus, Katja sanoo. Kaikki kolme ovat sitä mieltä, että tehtäviin kannattaa tulla mukaan juuri sellaisena kuin on. Niin kuin hekin ovat tulleet ja jääneet. kuva: Markku Pihlaja Via Crucis -konsertti tuomiokirkossa Usko, toivo, rakastu Retki kirkkopäiville Kouvolaan Lähtö: Gammelbackasta klo 7.30 Lundinkadulta klo 7.40 Paluu klo mennessä Retken hinta on 25 euroa. Hinta sisältää matkat ja lipun päivän tapahtumiin (ei sis. ruokailuja eikä erikseen maksettavia konsertteja). Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon mennessä. Lisää tietoa päivän tapahtumista: Tiedustelut Riitta Kaajava ja Juhana Sihvo PÄÄSIÄISMYYJÄISET la klo Suomalaisella seurakuntakodilla, Lundinkatu 5 Tervetuloa pääsiäisostoksille! KÄSITÖITÄ JA KEVÄTILOA KOTIISI mm. pajutöitä, pääsiäiskoristeita yksilöllisiä kortteja, linnunpönttöjä, kasseja, koruja, käsitöitä Bangladeshista, Mongoliasta, Thaimaasta... LEIVONNAISIA rahka- ja karjalanpiirakoita, kakkuja, spelttileipää Myyjäisten tuotto lähetystyölle ja yhteisvastuukeräykselle ARPAJAISIA Mukana myös YHTEISVASTUUN ja MERIMIESKIRKON pöytä KAHVILASSA: Kanakeittoa+leipää Vohveleita kermavaahdolla & hillolla Kahvia,teetä klo 11 ja 12 Pääsiäispolku - pyhäkoulu kaikenikäisille lapsille Taivaskappelissa, 4.krs. Pitkäperjantaina 3.4. klo 20 Via Crucis -tukiyhdistys järjestää konsertin Porvoon tuomiokirkossa, jossa Porvoon oratoriokuoro ja vaskikvintetti esittävät Via Crucis -kärsimysnäytelmän musiikin. Musiikin johtaa Mikael Helenelund, urkurina toimii Minna Wesslund, lyömäsoittajana Thomas Törnroos ja laulusolistina Wilhelm Grotenfelt, joka esitti Jeesusta kärsimysnäytelmässä Laulut sidotaan yhteen Raamatun tekstien avulla, lukijoina ovat Helena Hasselblatt ja Kim Gustafsson. Puvustaja on Monica Rosendahl. Konsertissa esitetään myös vuoden 2014 kärsimysnäytelmästä kertova kuvakooste Markku Pihlajan ottamista valokuvista. Via Cruciksen musiikin ovat säveltäneet Mikael Helenelund, Jarkko Yli-Annala ja Minna Wesslund. Ruotsinkieliset laulusanoitukset ovat Tua Forsströmin käsialaa. Suomenkieliset laulujen sanat on Raamatun teksteistä koostanut käsikirjoittaja Maria Peura. Konserttiin on vapaa pääsy. Kymmenen euron hintaisia ohjelmalehtisiä myydään ovella vuoden 2016 Via Cruciksen hyväksi. Konsertin jälkeen on mahdollista liittyä Via Crucis Porvoossa -Tuki ry:n jäseneksi. 5

6 On hienoa saada nuorena ihmisenä toimia vastuutehtävissä. - Sara - SEKO * SeKo eli seurakuntakoulu on nuorille suunnattu koulutus seurakunnan vastuutehtäviin. * SeKo alkaa elokuussa ja valmistujaisjuhlaa vietetään seuraavan vuoden marraskuussa. * SeKo-todistusta arvostavat sekä koulut että työnantajat. * SeKosta saa kurssimerkinnän Porvoon toisen asteen oppilaitoksissa. SeKosta ja muusta nuorten toiminnasta voit tiedustella mm. nuorisotyönohjaajilta, jotka päivystävät Alustassa, Runeberginkatu 29, ti-ke klo ja to klo (ei ti ja to 14.5.) Puhelinpäivystys ti-to klo puh Mikä ihmeen SeKo? Seurakuntakodilla raikuu nauru. Viime kesänä rippikoulun käyneet nuoret Milja Tammisto ja Sara Tamminen kertovat omista rippileireistään, mutta aina välillä lause katkeaa hersyvään kikatukseen. Kokemukset seurakunnan toiminnasta, leireistä ja varsinkin isosista ovat olleet molemmille tytöille positiivisia. Siksi Milja ja Sara ovatkin nyt sekolaisia eli Porvoon suomalaisen seurakunnan Seurakunta- Koululaisia. Heistä tulee isosia. - Kun olin pienenä seurakunnan leirillä, isoset olivat aina tosi kivoja. Päätin jo silloin, että kun itse olen samanikäinen, niin haluan isoseksi, Milja kertoo. Saralle ripari oli yksi elämän parhaimmista kokemuksista: - Haluan omalta osaltani mahdollistaa yhtä hyvän kokemuksen uusille riparilaisille. Suomessa rippikoulun jälkeiseen isoskoulutukseen osallistuu vuosittain noin nuorta, joten toisin kuin usein ajatellaan, on suuri joukko kirkkomme vapaaehtoistoimijoista iältään alle 20-vuotiaita. Porvoon suomalaisessa seurakunnassakin noin sata nuorta aloittaa vuosittain SeKon eli seurakuntakoulun. Kuten nimestä voi ehkä päätellä, ei SeKo ole ihan perinteinen, vain ripareille tähtäävä isoskoulutus. SeKo on

7 1,5 vuotta kestävä jakso, joka antaa nuorille valmiuksia toimia rippikoulun lisäksi isosena niin varhaisnuoriso -, perhekuin diakonialeireillä sekä kerhonohjaajana. Sekolaisten kouluttamiseen osallistuvat nuorisotyön tiimin lisäksi laaja-alaisesti seurakunnan eri työalojen työntekijät. SeKoon kuuluu SeKo-iltoja, messuja, raamattupiirejä, opintopiirejä sekä erilaisia teemapäiviä. Välillä puhutaan isosen tehtävistä ja haasteista, välillä taas tutustutaan seurakunnan eri työmuotoihin. SeKossa kotikirkkoa tehdään tutuksi ja pohditaan omaa jaksamista, iloja, surua ja vaikuttamismahdollisuuksia. Startti- ja treenileireille harjoitellaan esiintymistä, leikkien vetämistä ja palautteen antamista. Jokaisessa SeKo-illassa on eri aihe, jota käsitellään yhdessä. Aiheet ovat olleet tärkeitä ja kivoja ja niitä on käsitelty monipuolisesti, Milja ja Sara kiittevät. - Parasta SeKossa on ollut se, että on saanut paljon uusia kavereita. Opettavaista taas on ollut se, kun on saanut itse tehdä ja pitää esimerkiksi hartauksia, tytöt jatkavat. Milja on menossa tulevana kesänä ensimmäiselle varhaisnuortenleirille isoseksi: -Tietysti se jännittää vähän, että miten ryhmän johtaminen sujuu. Ja entä jos teenkin kaiken ihan väärin, Milja pohtii ja jatkaa Minulla on varmaan miljoona pientä serkkua, joiden kanssa olen leikkinyt paljon, joten enköhän pärjää isosenakin! Sekossa nuoret saavatkin hyödyntää omia taitojaan ja vahvuuksiaan sekä etsiä omaa paikkaansa seurakunnassa ja kasvaa tehtävissään. Nuoria kannustetaan osallistumaan seurakunnan toimintaan myös SeKon ulkopuolella. Sara onkin SeKon ohessa ollut monta kertaa Tuomiokir- kon messussa avustajana. - Olen esimerkiksi toiminut tekstinlukijana. Ensimmäinen avustuskerta pelotti ihan kamalasti mutta nyt se on vain kivaa. On hienoa saada nuorena ihmisenä toimia sellaisissa vastuutehtävissä, Sara iloitsee. Seurakuntakodin kellarissa - nuorisotila Alustassa - nuoret kerhonohjaajat lopettelevat maanantai-illan kokkikerhoa. Pienet kerholaiset kirmaavat ohi tyytyväisen näköisinä, kun siirrymme Miljan ja Saran kanssa jatkamaan haastattelua nuorille tärkeäksi muodostuneeseen Alustaan. Viime syksynä SeKosta valmistunut Kaapo Valkeavirta liittyy joukkoomme ja ottaa kuvat tytöistä tätä juttua varten. Kaapon SeKon aikana ottamia kuvia on aikaisemmin nähty niin Itäväylässä kirkollisten ilmoitusten yhteydessä kuin seurakunnan nettisivuillakin. SeKossa omia lahjojaan voi siis todella hyödyntää laaja-alaisesti! Jokaisella on tehtävä, jokaiselle on tilaa. Kamera kuntoon ja hymyä huuleen, nyt on lupa SeKoilla! Teksti: Marja Ruuska Kuvat: Kaapo Valkeavirta 7

8 kevään merkit kuva: Maria Manelius/Kirkon kuvapankki 8 Lauantaina klo 11 ja 12 Pääsiäispolku - pyhäkoulu kaikenikäisille lapsille Taivaskappelissa, Lundinkatu 5, 4. krs. Pääsiäispolkua kulkien seurataan pääsiäisen tapahtumia palmusunnuntaista pääsiäissaamuun. Kesto noin 30 min. Samaan aikaan pääsiäismyyjäiset juhlasalissa, 1 krs. Lasten pääsiäisnäytelmä Gammelbackan seurakuntakeskuksessa maanantaina klo 10. Tilaisuuteen kutsutaan erityisesti kotihoidossa olevia lapsia vanhempineen ja isovanhempineen. Valoa varpaissa -lastenmessu Tuomiokirkossa sunnuntaina klo 15. Paljon katseltavaa ja kuunneltavaa. Mukana lastenkuorot Riikat ja Fredrikat. Messussa Juha Juhis Virolainen kertoo messun kulusta ja merkityksestä sekä ehtoollisen vietosta. Mukana Mervi-pappi ja Minna-kanttori. Kesän leiri- ja päivätoimintaan ilmoittautuminen on käynnissä: Perheiden Puuhailta torstaina kello alkaen Gammelbackan seurakuntakeskuksessa (Viertotie 1 ). Tule nauttimaan soppaa, pelaamaan pelejä, askartelemaan ja tapaamaan muita perheitä. Vauvakirkko sunnuntaina kello 16 Gammelbackan seurakuntakeskuksessa. Tervetuloa jumalanpalvelukseen, jossa saa itkeä, huutaa, nauraa, nukkua tai syödä kenenkään häiriintymättä. Noin puolen tunnin pituinen kirkkohetki toteutetaan perheen pienimpien ehdoilla; laulaen, leik- Facevinkki Käy tykkäämästä seurakunnan Facebook-sivusta. Matkaamme siellä kohti pääsiäistä. Sivulta löytyy myös askarteluvinkkejä lapsille. Tykkää myös: Pienelle parasta -Facebook-sivusta. Valoa varpaissa su klo 15 Tuomiokirkossa kien, sylissä istuen tai lattialla ryömien. Vauvakirkko päättyy yhteiseen ruokailuun, jossa tarjoamme kirkkokahvit ja sosekeittoa. Yhdessä - Tilsammans Leppoisa Perhetapahtuma tiistaina klo Kappalaisen kerhotilassa (Suomenkyläntie 3). Tapahtuma tehdään yhteistyössä Porvoon kaupungin ja alueen eri toimijoiden kanssa. Kasvomaalausta, leikkivarjoilua, autoleikkejä, askartelua, piharasteja, grillistä purtavaa.

9 kuva: Ulla Juselius Perheiden puutarhakerho - Viljelykierto, maan hyvinvointi, viherlannoitus... Porvoon siirtolapuutarhayhdistyksen puuhamiehen Seppo Kinnusen puheessa vilisevät luonnonmukaisuutta korostavat sanat. Porvoon siirtolapuutarhayhdistys aloittaa keväällä Perheiden puutarhakerhon porvoolaisille perheille. Puutarhurina toimii Milka Kalmanlehto, hän opastaa kerholaisille palstaviljelyn salat. Kerhon pienimmille osallistujille on luvassa puutarha- ja luontoaiheisia askarteluja ja leikkejä Johanna Suvannon toimesta. Idea on poikinut Helsingin Kumpulasta, jossa puutarhakerhoihin jonotetaan. - Porkkanoita ja kesäkurpitsaa. Salaattia, kirveliä ja pinaattia. Oikeita yhdistelmiä neljässäkymmenessäneljässä kohopenkissä, Kinnunen kertoo suunnitelmista. Sellaisia on tulossa Gammelbackaan. Yhteistyössä ovat mukana puutarhayhdistyksen lisäksi MLL:n Uusi Porvoo -niminen paikallisyhdistys sekä seurakunta, joka lähti ilolla mukaan uuteen toimintaan. Puutarhahankkeessa lapset oppivat ruuan alkuperästä ja luonnosta. - Lapsiin kylvetään luontosuhteen siemen. Tärkeää on myös yhdessä tekeminen, Kinnunen painottaa. Kaikki kesän aikana tuotettu sato jaetaan kerholaisille ja luvassa on myös vinkkejä sadon hyödyntämiseksi. Hyörinä alkaa toukokuussa Gammelbackan siirtolapuutarhapalstoilla, Niittytien varressa olevalla pellolla, ja päättyy sadonkorjuuseen elokuussa. - Olen vitsaillut, että pellosta tehdään puutarhaparatiisi, Seppo Kinnunen kertoo. Kerhoon otetaan mukaan kaksikymmentä lapsiperhettä. Tiedustelut: Milka Kalmanlehto, perheiden.puutarha@gmail.com puh Lue lisää: www. porvoonseurakunta.fi Lipaskeräykset kaupungilla - tule mukaan Yhteisvastuukeräystempaukseen joko perjantaina tai 8.5. klo tai vaikka molempina! Liikkeelle lähdetään seurakuntakodin kahviosta, Lundinkatu 5. Levon lähteellä Hiljaisuuden retriitti Pellingin kurssikeskuksessa Ohjaajat: Riitta Kaajava ja Raija Pautola. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Riitta Kaajava puh Sima, munkki ja penkki Varma kevään merkki on perinteinen Yhteisvastuutapahtuma Sima, munkki ja penkki, joka tempaisee tänäkin vuonna vapunaattona klo Runeberginpuistossa. Simaa ja tuoreita munkkeja - myös kotiinvietäväksi. Mukavaa yhdessäoloa ja iloisia kevätlauluja. goes Haiti Kahvio Ruustinna avaa ovansa perjantaina ja klo seurakuntakodin kahviossa. 29. toukokuuta Ruustinna on haitilaisissa tunnelmissa. Tuolloin selviää, mikä kylä tai kaupunginosa on tänä vuonna kerännyt suurimman potin Yhteisvastuukeräykseen, jonka ulkomaan kohde Haiti on. Kirppis torstaina klo seurakuntakodin pihalla lähetystyön hyväksi. 9 Kuva: Riitta Hellqvist

10 Kuva: Kirkon kuvapankki Matka hiljaisuudesta riemuun Palmusunnuntai Palmusunnuntaista alkaa Kunnian kuninkaan alennustie ja pääsiäisviikko, jota myös piinaviikoksi ja hiljaiseksi viikoksi kutsutaan. Hiljaisella viikolla seurataan Jeesuksen kärsimyksen tietä. klo 10 Palmusunnuntain messu Tuomiokirkossa. Saarna: Janne Kuusitunturi, Marja Ruuska, Heikki Hakamies, Helena Halvari, Alla Lasonen-Kokkonen, Jarkko Yli-Annala. Kirkkokyyti. Kirkkokahvit lähetystyön hyväksi Sillanmäen tuvassa. klo 13 Palmusunnuntain messu Gammelbackan seurakuntakeskuksessa. Janne Kuusitunturi, Timo Ågren, Maria Hurme, Raija Pautola, Minna Wesslund, Riikat & Fredrika ja soitinyhtye Castellum. Saarnan paikalla pääsiäisnäytelmä. Mukana varhaisnuorten leiri. klo 19 Jean Gilles: Requiem Tuomiokirkossa. kts. seuraava aukeama. Palmusunnuntaina muistetaan Jeesuksen ratsastamista Jerusalemiin. Ihmiset ottivat Jeesuksen vastaan kuin kuninkaan ja tervehtivät tätä palmunoksin. Meillä pohjolassa palmunoksat on korvattu pajunoksille. 10 HiljaiNen viikko Maanantai Maanantain raamatullisena aiheena on Jeesus Getsemanessa. klo 10 Lasten pääsiäisnäytelmä Gammelbackan seurakuntakeskuksessa. klo 19 Hiljaisen viikon hartaus Pikkukirkossa. Heikki Hakamies, Jarkko Yli-Annala ja Lauluyhtye Ajaton. Sanan malka on ajateltu viittaavan raamatunkohtaan, jossa toisen silmässä nähdään rikka vaikka omassa on malka. Tämä viittaa syyttömän syyttämiseen. Tiistai Hiljaisen viikon tiistain aihe on Jeesus tutkittavana. klo 19 Hiljaisen viikon hartaus Pikkukirkossa. Mervi Lahola ja Alla Lasonen-Kokkonen klo 18 Hiljaisen viikon hartaus Gammelbackan seurakuntakeskuksessa. Riitta Kaajava, Minna Wesslund. Hiljaisen viikon tiistaita kutsutaan myös tikkutiistaiksi. Ennen vanhaan tikkutiistaina vuoltiin sytykkeitä ja niiden uskottiin olevan erityisen hyvällä onnella varustettuja. Keskiviikko 1.4. Hiljaisen viikon keskiviikkona pysähdytään muistamaan sitä, kuinka Jeesus tuomitaan. klo 19 Hiljaisen viikon hartaus Pikkukirkossa. Marja Ruuska, Jari Oksanen, Merja Halmetoja, Henrietta Grünn ja Anna Sivonen, viulu. Kansanperinteessä tätä päivää kutsutaan kellokeskiviikoksi, koska silloin laitettiin kellot karjan kaulaan.

11 Kiirastorstai 2.4. Kiirastorstain aihe on Pyhä ehtoollinen. Kirkoissa vietetään messua ja muistetaan Jeesuksen viimeistä iltaa opetuslasten kanssa. klo 14 Kiirastorstain messu Tuomiokirkossa. Riitta Kaajava, Juha Virolainen, Merja Halmetoja ja Laulupiiri. klo 18 Kiirastorstain messu Gammelbackan seurakuntakeskuksessa. Laura Mäkelä, Timo Ågren, Juha Virolainen, Merja Halmetoja, Henrietta Grünn ja Anna Sivonen, viulu. klo 20 Kiirastorstain messu Tuomiokirkossa. Saarna: Laura Mäkelä, Timo Ågren, Juhana Sihvo, Juha Virolainen, Jarkko Yli-Annala ja Varia Voce. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka Jeesus pesi opetuslastensa jalat. Kiirastorstaita on vanhastaan pidetty myös ripittäytymisen päivänä. Sana kiira tuleekin ruotsinkielen sanasta skära, puhdistaa. Viivähdä Hiljaisellla viikolla pääsiäisalttareiden äärellä. Tuomiokirkko avoinna ti, ke ja to klo 10-14, pitkäperjantaina 10-18, pyhäpäivisin tilaisuuksien yhteydessä sekä klo Pitkäperjantai 3.4. Jeesuksen kuolinpäivä pitkäperjantai on murheen ja surun päivä. Kirkkotekstiilit ovat mustia. Pitkäperjantaina käydään läpi Golgatan tapahtumia ristiinnaulitsemisesta Jeesuksen hautaamiseen. klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Tuomiokirkossa. Mervi Lahola, Alla Lasonen-Kokkonen, Vox Consolationis -kirkkokuoro klo 15 Jeesuksen kuolinhetken rukous Gammelbackan seurakuntakeskuksessa, Janne Kuusitunturi. klo 20 Via Crucis -konsetti kts. s. 5 Pitkäperjantai-nimitys on käännöslaina ruotsista långfredag. Pitkää ilmaisevaa sanaa käytetään Jeesuksen kuolinpäivän yhteydessä vain Pohjoismaissa. Muualla päivä on nimeltään hyvä päivä, suuri päivä. Lauantaipäivä 4.4. Hiljaisena lauantaina Jeesus on haudassa. Hiljainen lauantai ja hämärä kirkko täyttyvät valolla ja ilolla Pääsiäisyön messussa, joka alkaa kello 23. Lankalauantaina ei seurakunnassa toimiteta kasteita, vihkimisiä tai hautaansiunaamisia. Pääsiäisyö 4.4. Pääsiäisyönä ja pääsiäispäivänä kaikuu ilosanoma; Kristus on ylösnoussut! Kristus on voittanut kuoleman! Hauta on tyhjä, valo voitti pimeyden! Kirkoissa musta surun väri vaihtuu valkoiseen, ilon väriin. klo 23 Pääsiäisyön messu Tuomiokirkossa. Saarna: Timo Ågren, Marja Ruuska, Helena Halvari, Maria Hurme, Merja Halmetoja. Pääsiäispäivä Sunnuntai 5.4. klo 10 Pääsiäispäivän messu Tuomiokirkossa, saarna: Juhana Sihvo, Mervi Lahola, Laura Mäkelä, Juha Virolainen, Alla Lasonen-Kokkonen, Minna Wesslund ja Sancti Amici. Kirkkokahvit lähetystyön hyväksi Sillanmäen tuvassa. klo 13 Pääsiäispäivän messu Gammelbackan seurakuntakeskuksessa. Juhana Sihvo, Juha Virolainen, Alla Lasonen-Kokkonen ja Vox Consolationis kirkkokuoro. Pääsiäissunnuntaina saa iloita ja herkutella. Ennen sanottiin, että iloitaan niin, että sukat lentävär jaloista siitä kansankielinen nimitys sukkasunnuntai. Maanantai 6.4. Toinen pääsiäispäivä Toisena pääsiäispäivänä kirkossa aiheena on Ylösnousseen kohtaaminen. klo 10 Messu Tuomiokirkossa. Saarna: Heikki Hakamies, Riitta Kaajava, Janne Kuusitunturi, Pasi Nieminen, Merja Halmetoja. Kuva: Riitta Hellqvist Pääsiäisen on kirkkovuoden keskus ja kristittyjen suuri juhla. 11

12 Kuva: Kirkon kuvapankki Musiikkia tuomiokirkossa musik i domkyrkan SU klo 19 SÖ 29.3 kl. 19 Pe 3.4. klo 20 FRE 3.4 kl. 20 ke klo 20 on 29.4 kl. 20 pe 8.5. klo 19 fre 8.5 kl. 19 Jean Gilles: Requiem Porvoon Oratoriokuoro & Lohjan kaupunginorkesteri, joht. Eric-Olof Söderström. Borgå Oratoriekör & Lojo stadsorkester, dir. Eric-Olof Söderström sopraano/sopran Tuuli Lindeberg, altto/alt Erica Back, tenori/tenor Tommi Niskala, basso/bas Robert Näse Liput/Biljetter 20/15 Via Crucis -konsertti/konsert Porvoon Oratoriokuoro & vaskikvintetti, joht. Mikael Helenelund Borgå Oratoriekör & brasskvintett, dir. Mikael Helenelund. Urut/orgel Minna Wesslund, lyömäsoittimet/slagverk Thomas Törnroos, laulu/sång Wilhem Grotenfelt Ohjelma/Program Via Cruciksen hyväksi, till förmån för passionsspelet 2016 Häämusiikkikonsertti seurakuntien kanttorit Vigselmusikkonsert med församlingarnas kantorer Kevätkonsertti Varia Voce & Fantasmi joht. Jarkko Yli-Annala To klo 10 To 14.5 Kl 10 To klo 19 TO 21.5 kl 19 Johann Sebastian Bach 330v. messu Merja Halmetoja Alla Lasonen-Kokkonen Minna Wesslund Jarkko Yli-Annala Lapsi ja nuorten kuorojen kevätkonsertti joht. Minna Wesslund ja Alla Lasonen-Kokkonen musik

13 Kuva: Jori Gustafsson To klo 20 TO kl. 20 Musiikkia tuomiokirkossa joka torstai klo 20, kesä-, heinä- ja elokuussa. Musik i domkyrkan varje torsdag kl. 20 i juni, juli och augusti MANIFESTUM mieskuoro/manskör, joht./dir. Tommi Niskala VERSIO, lauluyhtye/ vokalensemble Kaisa Näreranta, sopraano/ sopran Tuula Saarensola, mezzo Edla Karjalainen, piano Sanna Mansikkaniemi, mezzo Ilpo Laspas, urut/orgel 2.7. Jarkko Yli-Annala, urut/orgel Merja Halmetoja, sopraano/sopran 9.7. Ensemble Sufira Markku Luolajan-Mikkola, gamba Miguel Tamarit, klarinetti/ klarinett Roberto Issoglio, piano Pauliina Almonkari, traverso/ traversflöjt Heidi Äijälä, kantele 6.8. Kaj-Erik Gustafsson, urut/ orgel Harry Dahlström, baritoni/ baryton Riikka Marttila, viulu/ violin Jouko Laivuori, sello/ cello Jukka Kaukola sello/cello Kimmo Leppälä, klarinetti/ klarinett Eric-Olof Söderström, piano MUSIIKIN YÖ MUSIKENS NATT Urkuvartit tuomiokirkossa kesä-, heinä- ja elokuussa. Orgelkvart i domkyrkan i juni, juli och augusti. Konsertteihin on vapaa pääsy,ellei toisin mainita. Fritt inträde om inget annat nämns. musiikkia ti & TO klo 12 ti & TO kl. 12

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

Pääsiäinen on matka. Arto Marttinen kirkkoherra. Tainionkosken kirkko, Kirkkokatu 2 Imatrankosken kirkko, Kanavakatu 2

Pääsiäinen on matka. Arto Marttinen kirkkoherra. Tainionkosken kirkko, Kirkkokatu 2 Imatrankosken kirkko, Kanavakatu 2 Hiljainen viikko ja pääsiäinen Imatran seurakunnassa 2019 Pääsiäinen on matka Imatran seurakunta sai 70 vuotta sitten viettää ensimmäisen kerran pääsiäistä itsenäisenä seurakuntana. Nuori seurakunta liittyi

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Töölön ja Meilahden seurakunnissa

Töölön ja Meilahden seurakunnissa Töölön ja Meilahden seurakunnissa Innosta hehkuva sydän Luukkaan pääsiäiskertomuksessa kaksi opetuslasta on matkalla Emmaus nimiseen kylään. He pohtivat, mitä Jerusalemissa pääsiäisjuhlien aikaan on tapahtunut.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Pääsiäinen Lappeenrannan seurakunnissa

Pääsiäinen Lappeenrannan seurakunnissa Pääsiäinen Lappeenrannan seurakunnissa Pääsiäisen aika on kristittyjen suurin juhla, jolloin seurataan Jeesuksen viimeisiä vaiheita. Seurakunnat järjestävät paljon tapahtumia kaikille vauvasta vaariin.

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo)

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo) 1 KAJAANIN SEURAKUNTA Kolehtisuunnitelma 1.1. 7.6.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Tansanian syrjäseudulla asuvien lasten peruskoulutuksen tukemiseen Suomen Setlementtiliiton kautta. Suomen

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Kevät 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 12.1. 11.5. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

PÄÄSIÄISTERVEHDYS SEURAKUNNASTASI

PÄÄSIÄISTERVEHDYS SEURAKUNNASTASI PÄÄSIÄINEN Tikkurilan seurakunnassa 2015 PÄÄSIÄISTERVEHDYS SEURAKUNNASTASI Olemme kristikunnan suurimman juhlan pääsiäisen äärellä. Pääsiäisaikaan liittyy useita merkittäviä tilanteita ja kohtaamisia.

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Pääsiäispolku päivähoidossa; uskonnollis-katsomuksellinen näkökulma

Pääsiäispolku päivähoidossa; uskonnollis-katsomuksellinen näkökulma Pääsiäispolku päivähoidossa; uskonnollis-katsomuksellinen näkökulma - tunteiden ja värien kirjoa, käden taitoja ja liikunnan riemua Kirkkovuoden pyhä Laskiainen (40 pv ennen pääsiäistä) Paastonaika Palmusunnuntai

Lisätiedot

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Riemullista kevättä Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Su 20.1. Musiikkivieraana Heini ja Pentti Hietanen Pentti Hietanen on yksi Suomen valovoimaisimpia ja tunnetuimpia mieslaulajia

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

Menovinkkilista Naarila 4

Menovinkkilista Naarila 4 Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa?

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? VIPOT Kevät 2014 LÄRPÄKE Viinikan kotikirkon tiedotuslehti koululaisille Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? KOKKIKERHOT s. 3 LEIREJÄ! Tulossa perheleiri ja tyttöleiri sekä kesällä

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA KRISTILLINEN SEURAKUNTA Seurakunta on kristittyjen yhteisö. Se toimii paikallisesti ja osana suurempaa kokonaisuutta, maailmanlaajuista kristillistä

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle! Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle Ahvenanmaalle! Nyt kutsuu sua Kyrkogårdsö! Olet saanut paikan Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kesärippikoulusta, joka pidetään Ahvenanmaalla, Havsgårdenin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 2/ klo

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 2/ klo 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 2/2017 Aika ja paikka Ahlaisten seurakuntakoti 21.2.2017 klo 18.00-19.30 Läsnä: Hietanen Heimo, pj Gustafsson Tarja Grönblom Kirsi

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

MARTINSEURAKUNNAN KEVÄT 1.4. - 30.6.2012. Hiljainen viikko, pääsiäinen sekä kevään ja alkukesän tilaisuudet

MARTINSEURAKUNNAN KEVÄT 1.4. - 30.6.2012. Hiljainen viikko, pääsiäinen sekä kevään ja alkukesän tilaisuudet MARTINSEURAKUNNAN KEVÄT 1.4. - 30.6.2012 Hiljainen viikko, pääsiäinen sekä kevään ja alkukesän tilaisuudet Minä annan teille uuden sydämen ja sisimpäänne uuden hengen. Hesekiel 36:26 MESSUT JA MUUT JUMALANPALVELUKSET

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019 VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019 kansikuva: Minna Toivonen Muskarit Lasten kirkot Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot