Kerholehti 3 /2010. Kuvaajana: Päivi Hirvonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kerholehti 3 /2010. Kuvaajana: Päivi Hirvonen"

Transkriptio

1 Kerholehti 3 /2010 Kuvaajana: Päivi Hirvonen

2 Huh hellettä! Ennätyksellisen lämpimän kesän jälkeen moni onkin jo kaipaillut syksyn viileneviä iltoja. Helleaalloista ja myrskyistä huolimatta monet kerholaiset ovat ahkeroineet sekä näyttelypuolen koitoksissa kuin palveluskoirakokeissakin. Kerholehden loppupuolella on jälleen komeaa luettavaa tulospalstalla. Onnittelut kaikille onnistujille! Uimaan vaan Kuvaajana: Minna Palokangas Palveluskoirien SM-kisat pidettiin Paimiossa. Hurjien hellelukemien vuoksi kisat aloitettiin reipashenkisesti jo aamutuimaan klo 5. Ilahduttavasti mukana oli myös rottweilereita. Vielä tänä vuonna mukana ei ollut kerhomme edustusta, mutta tulevaisuudessa on varmasti lupa odotella menestyviä koirakoita vielä sinnekin Loppukesästä syyskuun alussa pääsevät rottweilerkoirakot vielä ottamaan mittaa toisistaan PK-lajeissa. SRY:n Pohjois- Suomen ala-osasto järjestää rottweilereiden omat rotumestaruuskilpailut, Kellokisat Kempeleessä. Kerholtamme on lähdössä jälleen iskukykyinen edustus näihin gameihin. Kapuloita isompien seurojen rattaisiin on lyömässä jopa kaksikin joukkuetta kerhon nimissä. Seuraavaan lehteen saanemmekin sitten kuvia ja jutun tynkää suoraan kisapaikalta. Toivotaan, että kisoista tuliaisina olisi jälleen pokaaleja. Onnenpotku kaikille osallistujille! Syksyllä Suomessa tehdään myös uutta koiraurheiluhistoriaa. Suomi a Hämeenlinna saa järjestettäväksi nimittäin IPO:n MM-kisat Toivottavasti saamme pientä raporttia näistä kansainvälisistä koitoksista myös seuraavaan kerholehteen. Kaiken kaikkiaan tämä on ollut siis hieno koiraurheilu ja harrastuskesä. Ja vaikka Jaakko heittikin jo kylmän kiven, niin vielä se ei ole kyllä kovinkaan paljon vaikuttanut säihin. Kesä tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan Kerhon aktiivit ovat puurtaneet kesän aikana myös yhteisen hyvän eteen. Seuralle on valmistunut ikioma kenttä. Kerhon hallitus toivookin nyt kaikilta kerholaisilta aktiivisuutta kentän hoitamiseen. Onhan oma kenttä kuitenkin aivan huippujuttu! Jokainen kerhon jäsen pääsee nyt harjoittelemaan rauhaisaan häiriöttömään paikkaan ilman aikarajoitteita. Toistaiseksi kentälle on varaus vain ohjattujen treenien aikana, joten jokaisella on mahdollisuus harjoitella itselleen parhaiten sopivaan aikaan. Katjan (terveys-)palstalla on tällä kertaa tarina näyttelyreissusta ulkomaille. Monen monta asiaa on muistettavana reissussa Tervetuloa mukaan kerhon toimintaan ja syksyn tapahtumiin, puuhaa riittää varmasti kaikille! Syksyn tapahtumia: -Ohjatut tottelevaisuustreenit jatkuvat keskiviikkoisin alkaen klo 18:30. Ohjatut harjoitusvuorot siirtyvät kerhon omalle kentälle heti seuraavalla viikolla, ajo-ohjeet löytyvät kerhon omilta nettisivuilta: -BH-koe järjestetään lauantaina 21.8,

3 tuomarina toimii Ilkka Halonen. Samalle illalle on suunnitteilla kerhoilta. Paikka on vielä auki. Seurailkaa kerhon nettisivuja. -Kerho järjestää ulkomuodon jalostustarkastuksen Kuopiossa. Tarkastajana toimii Marjo Järventölä. Ilmoittautumisohjeet ulkomuodon jalostustarkastukseen : Ilmoittautumiset 8.10 mennessä, rajoitus 12 koiraa, varmista paikkasi ensin puhelimitse: Niina Pitkänen, Syrjäläntie 15, Kurkimäki, puh Lisäksi kerho järjestää AD-kokeen samana päivänä Kuopiossa. Tuomarina kokeessa toimii Laura Pitkänen. Ilmoittautumisohje AD-kokeeseen: ilmoittautumiset 8.10 mennessä, (rajoitus 20 koiraa), osallistumismaksu 30 kerhon tilille , varmista paikkasi ensin soittamalla: Päivi Vienola, Kallionkierto 10 a 4, Vuorela, puh , Kattavan otoksen saamiseksi tarvitaan tietoa mahdollisimman monesta yksilöstä. Vaikka koiran omistaja ei itse olisikaan niin kiinnostunut kasvattamisesta tai oman koiransa ominaisuuksista, niin hän voi omalta osaltaan edesauttaa jalostustoimintaa käyttämällä koiransa ulkomuodontarkastuksessa. Ulkomuodon tarkastus on koiran omistajalle ilmainen. Koiran tulee olla tunnistusmerkitty (tatuointi tai mikrosiru) ja rokotusten tulee olla voimassa Suomen Kennelliiton rokotusohjeiden mukaisesti. Ulkomuodontarkastusta varten koiraa ei tarvitse kouluttaa mitenkään erityisesti. Jos tarkastukseen haluaa kuitenkin jotenkin valmistautua, niin koiraa on hyvä totuttaa vieraan ihmisen käsittelyyn. Iältään tarkastukseen tulevan koiran tulisi olla mielellään yli 2-vuotias, jotta sillä olisi selkeä sukupuolileima ja aikuisen koiran mitat ja ulkoiset ominaisuudet. Tarkastuksessa arvioidaan sekä ulkomuodolliset seikat (esim. silmien väri) kuin myös rotutyypilliset kokoon ja rakenteeseen liittyvät ominaisuudet. Miksi ulkomuodontarkastukseen? Paitsi että koiran omistaja saa kuvauksen oman koiransa ulkomuodollisista ominaisuuksista, antaa tarkastus arvokasta tietoa rottweilerkantamme rakenteesta ja ulkomuodosta. Kuvaajana:Minna Palokangas

4 Koulutusviikonlopun ohjelma laadittiin leiriläisten toiveiden ja tarpeiden mukaan. Leirin aikana kävimme lävitse hakua kaikilta sen osa-alueilta: tottelevaisuutta, esineruutua ja henkilöhakua. Mikäli haussa on ongelmia, niin useimmiten pulmat löytyvät puutteellisesta maalimiesmotivaatiosta, heikosta ilmaisusta tai hallinnan puutteesta. Jos nämä alueet ovat kunnossa, niin hakutyöskentely on varmaa ja sujuvaa. Työstimme palon pitkiä suoria pistoja ja hallintaa myös metsässä. Mikäli koira ei työskentele riittävän pitkälle suoraan, palautetaan koira aina takaisin siihen kohtaan missä lähtee irtoamaan väärään suuntaan. Pitkissä suorissa pistoissa voidaan käyttää haamuja ja ääniapuja monipuolisesti ja treenejä vaihdellen. Kukkuu Kuvaajana: Veera Happonen Palveluskoiraliiton järjestämä koulutusohjaajaleiri Loviisassa Pääsin osallistumaan Palveluskoiraliiton järjestämälle PK-lajien koulutusleirille heinäkuussa. Onneksemme ilmoittautuneita osallistujia oli vain viisi koirakkoa ja tämän ansiosta leiritunnelmiin pääsivät mukaan jo hieman kokeneempi rottweilerherra Bonzo sekä vasta hakua opetteleva pikkulikka Sintti. Kouluttajana henkilöhaussa oli Antti Konttinen, joka muuten pokkasi SM-kisoista koirallaan hopeaa, eikä ollenkaan suotta. Saimme totisesti tehokasta ja asiantuntevaa ohjausta aamusta iltaan. Ensimmäisen päivän maastosuoritukset videoitiin ja analysoitiin. Kyllä oli karmeaa katsottavaa. Omat virheet näkyivät pelottavan selkeästi mutta oppimaanhan tänne oli tultu. Joten ei muuta kuin selkä suorana kohti uusia pettymyksiä. Kehitettävää löytyi omasta ja koiran suorituksesta sekä kentällä että maastossa. Yleisenä havaintona totesimme, että hallinnan kasvattaminen paransi koiran hakutyöskentelyn tasoa ja myös ilmaisut vahvistuivat. Lauantaina saimme mukavan yllätyksen maalimiesoppilaiden suunnalta. Kouluttajamme oli sopinut kurssilaisten kanssa, että saalisleikkituokiosta kaikille hakukoirille. Voin suositella kokeilemaan taisteluleikkiä palkaksi myös hakumetsässä, ainakin meillä maalimiesmotivaatio ja vire työskentelyyn kasvoivat silmissä. Kotiin tuomisina toimme omaan treeniryhmäämme mm. kaistaleharjoitukset sekä esineruutuun että hakumetsään. Leireily toi meille jälleen uutta intoa harjoitteluun. Suosittelen Syysterkuin Minna ja rekut Rommi ja 30 pisteen noudot Kuvaajana: Laura Pitkänen

5 Katjan terveyspalsta: Mummon matka Venäjälle Onneksemme rajalla ei ollut kovin pitkää jonoa henkilöautoja, mutta rekkoja siellä kyllä oli jonossa yksi jos toinenkin. Etenimme jonossa aluksi hitaasti, mutta rekkojen ohi päästyämme jono eteni hieman paremmin. Kun meidän vuoromme tuli, kuljettaja-hanna meni selvittämään tullimiehen koppiin auton papereita. Me muut täyttelimme sillä aikaa maihinnousukorttia, jolla sitten pääsee takaisin Suomen puolelle. Auton paperit olivat ok ja jokainen meni tullivirkailijan luo täytetyn maihinnousukortin ja passin kanssa. kaikki oli kunnossa. Onneksemme Naita de Brithor, tutummin Nata-mummeli sai 10-vuotis synttärilahjaksi matkan kansainväliseen koiranäyttelyyn Pietariin Olimme joka tapauksessa menossa sinne ranskanbulldoggien kanssa, joten ajatus mummokoiran mukaan ottamisesta ei ollut ollenkaan hassumpi. Eläinlääkäri teki koiralle perusteellisen terveystarkastuksen ja kun koiran todettiin olevan matkustuskunnossa iästään huolimatta, ilmoittautuminen näyttelyyn hoitui helposti sähköpostitse. Sähköpostiin piti laittaa kopio rekisteritodistuksesta, koiran passista ja täytetyt ilmoittautumiskaavakkeet molemmille päiville. Sitten vain anomaan kertaviisumia itselle. Viisumi saapui ja eläinlääkäri kirjoitti Natan EU-passiin heisimatotodistuksen, jolla koira pääsee myös rajan yli takaisin Suomeen. Lähdimme matkaan jo perjantaina Olimme vuokranneet Transporterin, johon mahtui enemmän ihmisiä ja koiria kuin tavan henkilöautoon. Eli matkaan lähdimme reissuun ns. omalla autolla. Meitä oli samassa autossa 4 ihmistä ja 7 koiraa. Lähtöpäivänä, puolen päivän jälkeen pakkasimme tavarat ja koirat kyytiin ja aloitimme matkamme kohti rajaa, jonne saavuimme alkuillasta. Pysähdyimme muutamia kertoja matkan aikana sekä ennen rajaa ulkoiluttamaan koirat, koska emme tienneet, kuinka kauan rajan ylittäminen muodollisuuksineen kestäisi. Tullivirkailija halusi tarkistaa automme ja tarkastuksen hän halusi aloittaa takakontista. Avasimme sen ja huvittuneena katsoimme tullivirkailijan ilmettä; se oli näkemisen arvoinen. Kontissa nimittäin istuivat vierekkäin rottweiler ja rhodesiankoira, jotka tuijottivat virkailijaa kiinnostuneena. Näin ollen kontti saatiin laittaa sen suurempia tutkimisia kiinni. Virkailija vielä pyysi kuitenkin vielä aukaisemaan auton sivuoven nähdäkseen sinnekin ja huomatessaan pari ranskanbulldoggia, lagotto romagnolon ja muutaman kultaisennoutajan, hän oli ilmeisesti nähnyt riittävästi. Kaikki näytti olevan kunnossa ja lupa jatkaa matkaa myönnettiin. Rajan ylitys sujui suhteellisen jouhevasti, ja olimme Venäjän puolella muutaman tunnin odottelemisen jälkeen. Matka jatkui leppoisasti kuoppaisella asfalttitiellä aurinkoisessa kesäkuun perjantai-illassa, joskin tovin ajettuamme sää muuttui sateiseksi. Autokulttuuri Venäjällä on varsin mielenkiintoinen, ja tosiaan sai ajella kieli keskellä suuta, jotta suuremmilta ongelmilta vältyttäisiin. Useaan otteeseen tiellä oli kolmekin autoa rinnakkain. Ohittavalle autolle annettiin kiltisti tietä ja molempiin suuntiin menevät autot siirtyivät ajamaan aivan tien reunaan yhden ohittaessa muita. Vihdoin saavuimme hotellille, joka oli aivan päätien varressa. Kirjauduttiin hotelliin sisään, veimme tavaroitamme huoneisiimme ja lähdimme ulkoiluttamaan koiria. Olimme pysähdelleet muutamia kertoja,

6 jotta koirat saivat tehdä tarpeitaan ja taukoliikuntaa niin kuin me ihmisetkin, mutta hieman pitempi kävelylenkki teki kaikille terää. Veimme koirat hotellihuoneeseen ja suihkun kautta lähdimme illastamaan hotellin ravintolaan. Kun olimme itse saaneet mahamme täyteen, ruokimme vielä koirat ja kävimme nukkumaan. Hotelli, jossa yövyimme, oli meille tuttu paikka, sillä olimme olleet siellä koirinemme edellisen kerran helmikuussa Koirat otettiin hyvin vastaan, eikä meillä ollut ongelmia niiden kanssa majoittumisessa. Aamulla heräsimme kukon laulun aikaan ja aamupalan jälkeen syötimme koirat ja lähdimme aamulenkille. Lenkin jälkeen lastasimme koirat ja tavaramme autoon ja lähdimme etsimään näyttelypaikkaa, jonne oli noin tunnin ajomatka hotellilta. Meillä oli mukanamme vain kartta, koska navigaattori ei ylettänyt Venäjälle saakka. Näyttelypaikka löytyi yllättävänkin helposti kartan perusteella ja auto saatiin parkkiin älyllisen matkan päähän. Jätimme koirat vielä autoon ja lähdimme etsimään ilmoittautumispistettä. Ensimmäinen piste, jossa eläinlääkäri itse tarkisti koirien rokotukset, löytyi helposti. Sieltä meidät ohjattiin sitten varsinaiseen ilmoittautumispisteeseen, jossa tarkistettiin, että koiramme löytyivät näyttelyluettelosta. Sieltähän ne löytyivätkin, kun aikamme kommunikoimme venäläisten kanssa ja näytimme sormella luettelosta, mikä koira on kysymyksessä. Osallistumismaksu suoritettiin siinä samalla ruplilla ja saimme siitä koirillemme numerolapun. Kun ilmoittautumiset oli suoritettu, etsimme kehämme jo valmiiksi ja lähdimme hakemaan koiria ja näyttelykamoja autosta. Teltan ja häkkien pystytyksen jälkeen saimme hieman aikaa hengähtää. Rottweilereita oli ilmoitettu noin kolmisenkymmentä kumpanakin päivänä ja huomasin, että meillähän on veteraaniluokassa vastus; yksi veteraaniuros Natan lisäksi. Tauolla Rottweilerkehän seuraaminen oli mielenkiintoista, sillä Venäjän rottweilerurokset olivat hieman massavampia kuin suomalaiset koirat. Veteraaniuroksen vuoro tuli ja tuomari sanoi jotain kovempaa ja yleisö alkoi taputtaa, kun koira juoksi kierroksen. Tuomari antoi koiralle ERI:n. Narttujen arvostelut alkoivat ja tein saman havainnon kuin uroksissakin, massaa aivan liikaa Natan vuoro tuli ja tuomari kysyi ikää. Tuomari sanoi jotain venäjäksi kovemmalla äänellä tälläkin kertaa ja myös Natalle taputettiin. Tuomari arvosteli ja antoi Natallekin ERInomaisen. Parhaan nartun ja ROP-kehän jälkeen tuli parhaan veteraanin valinta. Tuomari pyysi meitä juoksuttamaan koiriamme kierroksen yleisön taputtaessa meille. Lopputulos oli meille varsin mieluinen; voitimme uroksen ja Nata oli ROP-veteraani. Päivä oli lämmin ja jokseenkin hiostavakin, välillä satoi vettä, mutta onneksi ei silloin kun oli meidän vuoromme olla kehässä. Sitten jäimme odottelemaan BIS-veteraani kehää, jossa meitä ei kuitenkaan sijoitettu. Silti hieno päivä! Toisena näyttelypäivänä rituaalit toistuivat edellisen päivän mukaan ongelmitta. Lähes samat koirat olivat kehässä kuin edellisenäkin päivänä. Lopputuloskin oli edellisen toisinto, sama kuin lauantaina, Nata oli ROP-veteraani toistamiseen.

7 Ryhmäkilpailujen jälkeen, ajomatka kotiin alkoi. Ajoimme melkein rajalle saakka putkeen, tosin pysähdyimme Venäjän puolella Neste -huoltoasemalle kuten tullessakin, joka sijaitsee noin 100 km ennen rajan ylityspaikkaa. Ulkoilutimme koirat kunnolla, jotta jaksavat autossa, kun ei tiennyt kuinka nopeasti tulli vetää paluumatkalla. Matka jatkui kohti rajaa, ja yhtäkkiä näkyi muutama rekka. Ohitimme rekat ja kappas vaan, jonon alkupäätä ei näkynyt. Rekkajonoa riitti muutaman kilometrin matkan. Vihdoin saavuimme tullialueelle, jossa valitsimme lyhyimmän jonon. Valinta osoittautui oikeaksi, sillä se veti parhaiten. Odottelimme jonon matelemista, ja muutama tuntinen siinä menikin, ennen kuin pääsimme setvimään papereitamme. Kaivoimme käsilaukkujamme toivoen, että sekä passi että maihinnousukortti olisivat tallessa. Onneksi kenenkään asiakirjat eivät olleet kadonneet. Kun auton ja matkustajien paperit olivat tarkistettu, tullivirkailija tutkasi auton sisällön ja saimme luvan jatkaa matkaa. Koirien passeja ei tällä kertaa kukaan ehtinyt tarkistaa, sillä jotakin muiden ongelmien ratkomista tuntui virkailijoilla olevan menossa. Passit ja muut matkustusasiakirjat on syytä pitää käden ulottuvilla, sillä sekä Venäjälle mennessä, että sieltä Suomeen tultaessa tullialueella saattaa olla pääpaikan kummankin puolen useita pisteitä, missä passit tarkastetaan. Reissu oli erittäin kannattava, ja saimmekin kyyditä kotiin loistavan matkaseuran lisäksi hienosti pärjänneitä koiria; tuomisina Venäjän sertejä, Cacibeja ja muutama uusi Venäjän Muotovalio! Matkaterkuin Katja Nata ja kukat KOETULOKSIA 2010: rwn SUE'S SECRETS UNITA: Leppävirta PAHA-VOI1 HK3 272,00 (t 78 m 194) Leppävirta PAHA -VOI2 HK3 250,00 (t 73 m 177) Leppävirta PAHA-VOI2 HK3 262,00 (t 89 m 173) Leppävirta PAHA-VOI2 HK3 255,00 (t 82 m 173) rwu JARABINDAN YATZY RICO: Leppävirta PAHA-ALO1 HK1 276,00 (t 85 m 191 rwn FINNMAIDEN S MOLLY MALONE om. Tanja Pulkkinen PAJÄ 243 ( t 74 m 169) JK1 rwn MAAHISMETSÄN HEINÄHATTU Om. Minna Palokangas ja Laura Pitkänen Jyväskylän mlk BH

8 NÄYTTELYTULOKSIA OSA 1 rwu YÖRNILÄN OSSI om. Mikko Arminen Kajaani : PEK -1 + KP, ROP- PENTU Joensuu KV VET ERI 1, ROP-VET Pietari, Venäjä KV VET ERI 1, ROP- VET Pietari, Venäjä KV VET ERI 1, ROP- VET Ristiina VET ERI 1, ROP-VET Rantasalmi VET ERI 1, PN-1, ROP, ROP-VET Kuopio KV VET ERI 1, ROP-VET Kuopio KV VET ERI 1, PN-1, VSP, ROP-VET rwn SUE'S SECRETS UNITA Om. Sari Pihlajamäki Eno - VAL ERI1 PN1 ROP Tallinna int: VAL ERI1 PN1 SERT CACIB ROP & EE MVA & INT MVA Oulu int.-val ERI1 PN1 CACIB ROP rwu SHATTERMANN HARD HAMMER Turo Om. K.Laitinen & M. Ollikainen Joensuu KV AVO ERI 3, PU Ristiina AVO ERI 2, PU Kuopio KV AVO ERI 1, PU-2, VARA- CACIB Sue's Secrets Ässä Eno - JUN ERI1 PU1 SERT VSP KENNEL SUE'S SECRETS Eno -1KP, ROP - KASV&BIS1- KASV Oulu int. -1 KP & ROP-KASV NÄYTTELYTULOKSIA OSA: 2 rwn NAITA DE BRITHOR Nata Om. K.Laitinen & T.Heiskanen Tuusniemi VET ERI 1, ROP-VET Lappeenranta VET ERI 1, PN-2, ROP- VET Kangasniemi VET ERI 1, PN-1, ROP, ROP-VET Joensuu VET ERI 1, ROP-VET

9 rwu SHATTERMANN THE TEMPEST Om. K.Laitinen & J.Vokkolainen Kuopio KV JUN EH Ristiina JUN EH Rantasalmi JUN H Kuopio KV JUN EH Kuopio KV JUN EH 3 rwn SHATTERMANN THAT`S TEMPTATION Stella Om. K.Laitinen & M. Karkoski Ristiina JUN EH Rantasalmi JUN H rwn NAIR DE ROTTGORIS Nova Om. K.Laitinen Kangasniemi AVO ERI Joensuu KV AVO ERI 1, PN-2, VA- SERT, Va-CACIB

10 Pohjois-Savon Rottweilerkerho ry Yhteystiedot Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Mikko Arminen Niina Pitkänen Karjalanharjunniementie 41 Syrjäläntie Jännevirta Kurkimäki Sihteeri: Rahastonhoitaja: Anne Karvonen Jonna Holopainen Vanha Koulutie 40 Pistokatu 4 a Haluna Kuopio puh: Jäsen: Varajäsen: Päivi Vienola Nyyti Ahola Kerhon tilinumero on: Pop Petonen: Kerhon nettisivut : Postia meille voi toimittaa osoitteeseen: Kuva-aineistoa nettisivuille: Juttuaiheita/kuvia kerholehteen: Osoitteenmuutokset: Pohjois-Savon Rottweilerkerho ry. Anne Karvonen Vanha Koulutie Haluna

Jouluyö, juhlayö, päättynyt kaikk on työ

Jouluyö, juhlayö, päättynyt kaikk on työ Kerholehti 4/2010 Jouluyö, juhlayö, päättynyt kaikk on työ Tontut hiippailevat jo ikkunoiden takana ja pian pääsemme joulun herkkujen äärelle. Samalla vuosi lähestyy loppuaan ja pian on jo aika valaa uudenvuoden

Lisätiedot

Online tulostallennus näyttelyissä

Online tulostallennus näyttelyissä Online tulostallennus näyttelyissä Online tulostallennus Tulokset tallennetaan kehässä reaaliaikaisesti. Tulokset näkyvät saman tien koiran tiedoissa jalostustietojärjestelmässä sekä Showlinkin tulospalvelussa.

Lisätiedot

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen

Lisätiedot

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014

Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014 Vuoden 2014 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2014 -pisteistä kerätään vuoden 2015 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi

Lisätiedot

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely Astuu voimaan vuonna 2015 Näyttelykilpailujen säännöt Vuoden Coton ja Vuoden VeteraaniCoton-kilpailuihin osallistuu vakituisesti Suomessa asuvan Coton de Tuléar Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

Kerholehti 1/2010. Kuvaajana: Sari Pihlajamäki

Kerholehti 1/2010. Kuvaajana: Sari Pihlajamäki Kerholehti 1/2010 Kuvaajana: Sari Pihlajamäki Hyvää alkanutta uutta vuotta 2010! Tänä vuonna talvi on ollut poikkeuksellisen runsas luminen ja kylmä. Monet ilmaisu- ja etsintätreenit sekä tottelevaisuusharjoitukset

Lisätiedot

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT NäyttelyP uli 1. Kilpailun tarkoitus on kannustaa harrastamaan, ja painotus on osallistumisessa näyttelymenestyksen ja koiramäärien tai näyttelytyyppien sijaan. 2. Näyttelypuli-kilpailussa

Lisätiedot

Vuoden 2013 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2013

Vuoden 2013 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2013 Vuoden 2013 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2013 -pisteistä kerätään vuoden 2014 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel Kukkian Haukut r. jakaa Agility kiertopalkinnon vuosittain ja kilpailuaika on yhdistyksen kauden päättäjäisten välinen aika. Kiertopalkinto on ikuisesti

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.)

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.) Vuoden koirat-pisteiden laskuohjeisiin on tullut pieniä muutoksia ja tarkennuksia, nämä uudet muutokset on tummennettu. Suurin muutos on kotimaan näyttelykoira-kilpailussa, jossa tästä lähtien kaikki karvanlaadun

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-

Lisätiedot

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta. Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON!

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON! TERVETULOA KUOPIOON! Hyvät kilpailijat ja joukkueenjohtajat, tervetuloa Kuopion Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n järjestämään TOKO SM 2012 tapahtumaan 9.10.6.2012. Kokeeseen on ennakkoilmoittautunut

Lisätiedot

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT 1. Lahden Seudun Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain 3.

Lisätiedot

KOIRANÄYTTELYREISSU LIETTUAN DRUSKININKAIHIN

KOIRANÄYTTELYREISSU LIETTUAN DRUSKININKAIHIN KOIRANÄYTTELYREISSU LIETTUAN DRUSKININKAIHIN Reissussa mukana Team HARB, Kaisa, Jussi, Into ja pojat. Keskiviikkoaamuna 31.7.2014 matkustimme laivalla Helsingistä Tallinnaan, josta muutaman tunnin (n.

Lisätiedot

http://www.irlanninsetterit.com/vuodensetterit.html Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.

http://www.irlanninsetterit.com/vuodensetterit.html Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2013 1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut jäsenten omistamille punaisille irlanninsettereille

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015!

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! Raumalla vietetään Pitsiviikkoa 18.-26.7.2015 - tästä siis teema RKS:n heinäkuun kisoihin. LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA JOKA TASOLUOKAN PARAS OHJAAJAN PITSIASU PALKITAAN UPEIN

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

OPEN SHOW 1.8.2015. Rastila Camping Karavaanikatu 4, 00980 Helsinki. Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry. Saapumisohjeet ja pysäköinti

OPEN SHOW 1.8.2015. Rastila Camping Karavaanikatu 4, 00980 Helsinki. Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry. Saapumisohjeet ja pysäköinti OPEN SHOW 1.8.2015 Rastila Camping Karavaanikatu 4, 00980 Helsinki T ervetuloa viettämään iloista loppukesän lauantaipäivää Helsinkiin! Olemme koonneet tähän kirjeeseen Sinulle tietoja tietoa sekä ohjeita,

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ JA NELJÄ TERRIER RACE KILPAILUA EM. TERRIEREILLE (ELI

Lisätiedot

Kiertopalkintoja hakemaan

Kiertopalkintoja hakemaan Kiertopalkintoja hakemaan On taas aika kerätä kokoon kuluneen vuoden tulokset ja osallistua kilpailuun kiertopalkinnoista. Kopioita arvosteluista ei tarvitse lähettää, mutta hakemuksissa on oltava tieto

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

Oulu KV 12.7.2008. Tuomarina Anita Alatalo. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Oulu KV 12.7.2008. Tuomarina Anita Alatalo. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka Oulu KV 12.7.2008 Tuomarina Anita Alatalo keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka Dogiwogin Edison FIN14104/08 7,5kk Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä raajakorkeuden omaava urospentu. Hyvä purenta.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Helsinki 9.8.2008. tuomari: Colette Muldoon, Irl. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Helsinki 9.8.2008. tuomari: Colette Muldoon, Irl. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka Helsinki 9.8.2008 tuomari: Colette Muldoon, Irl keltainen - tiikerijuovainen Harry FIN15127/08 Hyvä pää, hyvät tummat silmät. Hyvät kulmaukset. Oikeanlainen ylälinja ja hännän kiinnitys. Hyvin asettuneet

Lisätiedot

Alustavat säännöt 30.8.2012.

Alustavat säännöt 30.8.2012. Alustavat säännöt 30.8.2012. Huom! nämä on siis alustavat ja niitä viilataan vielä palautteen ja kehitysehdotusten mukaisesti. Kuitenkin jotain mistä lähteä liikkeelle ja lähellä esityskelpoisuutta myös

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2014 31.12.2014 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET

VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET BLACK BACK RAJU RUMBA FI36503/09 Ryhdikäs juniori, toivoisin kauttaaltaan hieman vahvemmaksi, tänään hieman hoikassa kunnossa. Hyväasentoiset hieman

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Kehätoimitsijan peruskurssi 16.-17.4.2011. Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä

Kehätoimitsijan peruskurssi 16.-17.4.2011. Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä Kehätoimitsijan peruskurssi 16.-17.4.2011 Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä Kehätoimitsijan peruskurssi Aiheet lauantaina 16.4. Kurssin tavoitteet Koiranäyttelyn kulku Koiranäyttelysäännöt

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma TOKO-SM 2015 T O K O Käsiohjelma Kilpailun ylituomarin tervehdys Jo toistamiseen olen saanut kunnian toimia täällä Pohjois-Hämeen kennelpiirissä järjestettävässä TOKO-SM -kilpailussa sekä ylituomarina

Lisätiedot

Kiitos ilmoittautumisestasi Westieiden Erikoisnäyttelyyn Espoon Marketanpuistossa 18.8.2012

Kiitos ilmoittautumisestasi Westieiden Erikoisnäyttelyyn Espoon Marketanpuistossa 18.8.2012 Kiitos ilmoittautumisestasi Westieiden Erikoisnäyttelyyn Muistathan ottaa mukaasi koiran rekisterikirjan, penikkatauti- ja rabies-rokotustodistukset. Numerolaput jaetaan näyttelypaikalla. Varaa koirallesi

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014 Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään

Lisätiedot

tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka

tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka C'mon Zahir FIN15365/08 Hyvän tyyppinen, erittäin hyvä pään muoto, hyvän pituinen kuono, hyvä otsapenger, tummat silmät,

Lisätiedot

OULU KV 10.7.2010 tuomari: DIOGO RAMALHO, PORTUGALI. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

OULU KV 10.7.2010 tuomari: DIOGO RAMALHO, PORTUGALI. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA OULU KV 10.7.2010 tuomari: DIOGO RAMALHO, PORTUGALI keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Abierto`s E`po To Kheimos FI59216/09 Hyvät pään mittasuhteet, kallon ja kuonon välillä. Musta maski.

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 17.07.2012 JÄSENKIRJE 3/2012

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 17.07.2012 JÄSENKIRJE 3/2012 POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 17.07.2012 JÄSENKIRJE 3/2012 1 Kerho kiittää kaikkia Suvi-Karelia koiranäyttelyn järjestelyihin osallistuneita kerhon jäseniä työpanoksesta näyttelyn onnistuneeseen

Lisätiedot

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10. Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.2013 Osallistuin Tohokun yliopiston järjestämälle TESP-kurssille (Tohoku

Lisätiedot

KUOPIO KV 4.8.2012. Tuomari: Juha Putkonen. Urokset valioluokka. Finndanes Inside Joke

KUOPIO KV 4.8.2012. Tuomari: Juha Putkonen. Urokset valioluokka. Finndanes Inside Joke KUOPIO KV 4.8.2012 Tuomari: Juha Putkonen Urokset valioluokka Finndanes Inside Joke Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Erinomainen luusto. Hyvänkokoinen pää. Hyvät korvat. Niukat otsarypyt. Hyvä

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot

Tervakoski 26.8.2012. Tuomari: Kirsti Louhi. keltainen tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Tervakoski 26.8.2012. Tuomari: Kirsti Louhi. keltainen tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Tervakoski 26.8.2012 Tuomari: Kirsti Louhi keltainen tiikerijuovainen Alder Glade s Alonso FI47620/11 Erinomaista tyyppiä oleva uros. Kaunis, voimakas pää. Erinomaiset pään linjat. Oikea purenta. Hyvin

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Agility Games Gamblers

Agility Games Gamblers Agility Games Gamblers Games-lajeista ehkä hieman helpommin sisäistettävä on Gamblers, jota on helppo mennä kokeilemaan melkein ilman sääntöjä lukematta. Rata koostuu kahdesta osuudesta: 1. Alkuosa, jossa

Lisätiedot

Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8)

Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011, päivittetty 30.11.2014 ja lisätty parhaan rallytoko-koiran

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO Tampereen Seudun Koirakerho ry 5.5.2015

GRAAFINEN OHJEISTO Tampereen Seudun Koirakerho ry 5.5.2015 GRAAFINEN OHJEISTO Tampereen Seudun Koirakerho ry 5.5.2015 LOGON MUODOT Positiivi Negatiivi LOGO Tampereen Seudun Koirakerho ry:n logon muodostavat koiranpääkuvitus sekä kuvaa kiertävä teksti Tampereen

Lisätiedot

PÄIVITETTY 27.10.2015. Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen

PÄIVITETTY 27.10.2015. Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen PÄIVITETTY 27.10.2015 Vuoden Briard -kilpailut 1. Kilpailujen järjestäminen julkaistaan kilpailusäännöt tai vaihtoehtoisesti viitataan enintään kaksi kilpailukautta vanhoihin sääntöihin, mikäli sääntöihin

Lisätiedot

Matka RESTOon ja takaisin

Matka RESTOon ja takaisin Matka RESTOon ja takaisin Kirjoittanut Magic of Mamk Kerran alkuvuonna 2015 Mamkin restonomiopettajat alkoivat puhua opiskelijoilleen RESTO 2015 tietotaitokilpailusta (epävirallisesti Restonomien SM-kisat).

Lisätiedot

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013

PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013 PERÄPÖKSÄN KENNEL JA BEAGLET 1980 2013 Hely, 038977/80, ( Ensimmäinen Beagleni ) Hilu, 25483A/ 76& MVA Tommi, 18685/78 Miten se tapahtui Tasapurentainen, tiukka, innokas ja liian hyvä vei etusormen Kolmet

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

Nokia 18.8.2007. tuomari: Karel Horak. keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Nokia 18.8.2007. tuomari: Karel Horak. keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Nokia 18.8.2007 tuomari: Karel Horak keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET Love-Dane's Öky-Vip 22763/06 16 kk ikäinen pentu. Hyvä pää, yhdensuuntaiset linjat. Hieman kyömyä kuonossa. Tummat silmät, hyvät

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008. Jämin Jäynä kilpailukoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 13.1.2008

Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008. Jämin Jäynä kilpailukoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 13.1.2008 Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008 Ylituomari: Koetoimitsija: Koemaksu: Osanottomäärä: Tiedustelut: Ilmoittautumiset: Eila Kuusinen Erkki Mäkelä 15:- / koira SHS:n tilille 471220-219755,

Lisätiedot

22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA 22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Chic Carelia's Feary Queene FI53164/09 8,5 kk ikäinen, erittäin lupaava narttupentu, jolla hyvät mittasuhteet, lupaava rungon

Lisätiedot

Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013

Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013 PÖYTÄKIRJA 18/2013 Hallituksen sähköpostikokous Aika: 2.-4.11.2013 Osallistujat: Puheenjohtaja Soili Niskanen Eeva Mattila varajäsen Asia 1 Sopimuksen tekeminen Nettihotellin

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 26.07.2011 JÄSENKIRJE 3/2011

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 26.07.2011 JÄSENKIRJE 3/2011 POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 26.07.2011 JÄSENKIRJE 3/2011 1 LÄMMINTÄ KESÄÄ! Lämpimät kesäterveiset kaikille pystykorvakerhon jäsenille! Ihan oikeasti lämpimät, ettei suorastaan helteiset, kun lämpömittari

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna YSTÄVYYS JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUS KAMENNOGORSKIN KAUPUNGIN, VIIPURIN PIIRIN, LENINGRADIN ALUEEN, ANTREAN JA VUOKSENRANNAN SÄÄTIÖN SEKÄ KIRVU SÄÄTIÖN KANSSA. VIIPURIN ALUEHALLINNON KABINETISSA,

Lisätiedot

JoVe ry koulutusinfo 5.5.

JoVe ry koulutusinfo 5.5. JoVe ry koulutusinfo 5.5. Asialista Kesän 2015 vepekoulutukset ja tapahtumat Yleistä vepekoulutuksista Nimenhuuto.com Koulutusryhmät Veneiden ym. hakuvuorojen jakaminen Kesän 2015 vepekoulutukset Harjoitukset

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

J A L O S T U S L O M A K E A.

J A L O S T U S L O M A K E A. J A L O S T U S L O M A K E A. RASTI HALUAMASI VAIHTOEHTO! JALOSTUSTIEDUSTELU Mikäli etsit nartullesi sopivaa urosta. Jalostustoimikunnan esittämää urosta käyttämällä sinun ei tarvitse enää täyttää jalostusilmoitusta

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Ohjeita ensimmäiseen ajokokeeseen aikovalle

Ohjeita ensimmäiseen ajokokeeseen aikovalle Ohjeita ensimmäiseen ajokokeeseen aikovalle Sinunkin ajavan Beaglesi perinnölliset metsästysominaisuudet ovat jalostustoiminnan ansiota. Tuomalla Beaglesi ajokokeeseen annat oman arvokkaan panoksesi tämän

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

VUODEN KOIRA -KILPAILU

VUODEN KOIRA -KILPAILU VUODEN KOIRA -KILPAILU Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu kyseisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Lisätiedot

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38.

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38. AJON JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/2015 AIKA: 15.1.2015 klo 18:30 PAIKKA: Harri Kallioisen koti LÄSNÄ: Harri Kallioinen (pj), Laura Manninen (s), Tarja Nyyssönen, Mari Lehtiranta, Kari Ängeslevä, Pasi Tikka ja

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith,

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith, Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith, Valonnopeudella Oy, Vihdin kunta, Westsidediscs Aikataulu: Perjantai

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot