Opettaja Anne Komosen puhe Kirvun hautausmaalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opettaja Anne Komosen puhe Kirvun hautausmaalla 9.6.2013"

Transkriptio

1 Opettaja Anne Komosen puhe Kirvun hautausmaalla Olemme kokoontuneet tänne Kirvun hautausmaalle kunnioittamaan esi-isiemme viimeistä leposijaa. Tällä hautausmaalla lepäävät minunkin isoisovanhempani. Tämä sankaripatsaan reunakivistä tehty muistomerkki pystytettiin vuonna Se kertoo meille jälkipolville vahvasta kunnioituksesta ja rakkaudesta edesmenneitä kohtaan. Kirvun kirkonmäen kauneus, hoidetut kirkkomaat ja istutetut kukat tämän muistomerkin ja sankaripatsaan edessä ovat tehneet syvän vaikutuksen jokaisella Kirvun matkallani. Puhuttelevaa on myös se, että Venäjän armeija poisti hautausmaalla sijainneen tykki- ja tankkivarikon kirvulaisten pyynnöstä. Tämän siunatun maan hoitaminen on siis viestittänyt myös nykyisille asukkaille pyhistä arvoista. Kirvulaisten luoma ystävyyden ja yhteistyön ilmapiiri näkyy myös siinä, että nykyiset asukkaat ovat tuoneet löytämiään hautakiviä muistomerkin läheisyyteen ja kastelleet istutettuja kukkia. Tällaisessa ilmapiirissä on meidän jälkipolvienkin kotoista vierailla kesäisen kauniissa Kievussa. Tänä päivänä pohditaan sitä, kuinka karjalaiset juuret saadaan pysymään jälkipolvien tiedossa. Sanotaan, että sukujuuret alkavat kiinnostaa siinä vaiheessa, kun ikäää on noin neljäkymmentä. Uskon kuitenkin, että kiinnostus omiin juuriin voi syntyä jo lapsena, jos sukupolvien ketju on vahva. Eilen julkaistussa Anneli Ilosen väitöskirjassa Rajan lapset - identiteettityö Karjalan evakkojen sukupolvissa todetaankin, että karjalainen identiteetti on tietoisen kasvatuksen tulos. Lapsena muistan ihmetelleeni Karjalan vaakunaa mummolan seinällä ja miettineeni, millaista siellä Kirvussa oikein oli. Ensimmäinen matka tänne Kirvuun 90-luvun alussa olikin sykähdyttävä kokemus. Paikan päällä melkein saattoi nähdä menneet sukupolvet. Oli hienoa kulkea isän lapsuuden polkuja ja istua mummolan pihakivellä. Nämä Kirvu-säätiön ja Kirvun Pitäjäseuran järjestämät kotiseutumatkat ovat meille jälkipolville tärkeää perinteen siirtoa ja juurien vahvistumista. Näiden matkojen ansiosta omatkin lapseni ovat kiinnostuneet jo varhain karjalaisista juuristaan. Tärkeintä perinteen siirrossa onkin sukujuurista kertominen, yhteiset matkat ja yhdessä tekeminen. Kotiseuturetkien lisäksi kirvulaiset ovat varmistaneet tiedon kulun hienolla tavalla koulupiirikirjojen avulla. Upeat kirjat ovat syntyneet, koska kirvulaiset ovat arvostaneet ja rakastaneet omaa kotiseutua ja siihen liittyviä muistoja. Arvokas lahja jälkipolville on myös kotiseutuarkiston ja museon kokoaminen ja ylläpitäminen. "Sukupolvet ennen meitä vaivan teitä täällä ovat kulkeneet, valossa ja pimennossa ahdingossa uskoneet ja toivoneet." Nämä kohta laulettavan virren sanat kertovat siitä vahvasta toivosta ja uskosta, joka kirvulaisilla on säilynyt suurten menetysten jälkeenkin. Tällä pyhällä maalla ovat menneet sukupolvet rukoilleet ja siunanneet läheisiään viimeiselle matkalle. Saamme uskoa, että se siunaus kantaa meitäkin tässä hetkessä ja matkamme päässä. Voiko parempaa perintöä lapsille ja tuleville polville antaa kuin mustomerkissä olevat Psalmin sanat: "Sinä, Herra, olet meidän turvamme polvesta polveen." 6

2 Tuomari emeritus Markku Leporannan puhe Kirvun sankaripatsaalla Hyvät meikäläiset Yli kaksikymmentä vuotta sitten kävi mahdolliseksi näille maille matkailla, mistä kiitos kirvulaisten taitaville neuvottelijoille! Siitä lähtien olen itsekin monta kertaa Kirvun Rätykylässä käynyt isovanhempieni mailla, isäni lapsuudenkodissa. Isäni ei sitä aikaa nähnyt. Elossa oli yksi sedistäni, joka lähti Rätykylään meitä opastamaan. Mielikuvissa liittyy noihin matkoihin aina luonnon kauneus siellä tuomet kukkivat ja käet kukkuivat. Tulimme kauniiseen koivikkoon. Setä siinä: Ei uskoisi, että minä olen tuossa kyntänyt. Vanhojen karttojen avulla metsissä vaeltaessa saattoi suupuneista sarkaojista päätellä, missä oli entistä peltoa. Jossakin saattoi kasvustosta huomata tulleensa maatalon pihaan. Jonkin matkaa voi seurata jalan alla tuntuvaa taloon johtanutta tietä, joka sitten kuitenkin katosi. Menneiden sukupolvien työ on siellä jäänyt käyttämättömänä metsittymään ja soistumaan. Isossa Kirjassa Saarnaaja (2:21) lausui aikoinaan näin: Sillä voihan käydä niin, että kaiken, minkä on vaivaa nähden ja viisaasti, taitavasti ja menestyen saanut aikaan, joutuu sitten jättämään toiselle, vaikka tämä ei ole nähnyt siitä lainkaan vaivaa. Sekin on turhuutta ja suuri vääryys. Akateemikko Paavo Haavikko julkaisi vuonna 1966 runokirjan Puut, kaikki heidän vihreytensä. Se sisältää myös osan Selvä johdatus myöhempään historiaan Siinä runoilija käsittelee Suomen historiaa sen kriittisimmissä vaiheissa 1930 ja 1940 luvuilla. Siitä lainaus: Ja niin on että se joka ei ole seissyt mahdottoman edessä, sen porteilla, ei tiedä mikä paikka tämä maailma on. Tänne haudatut sankarit sen joutuivat kokemaan. Kun olen syntynyt vuonna 1947, olen itse säästynyt noita aikoja kokemasta. Kertomuksia on kuultu ja kirjoja luettu. Silti tässä rikkumattoman rauhan aikana on vaikea kuvitella mitä se sukupolvi joutui kokemaan. Sotilaan osa on kova olipa hän sitten taistelussa voittavalla tai häviävällä puolella. Toisaalta silloisille suurvaltain johtajille yksittäinen sotilas näyttää olleen kuin muukin varustus kulutustavaraa. Sotamies on asetettava edestäpäin tulevan todennäköisen kuoleman ja takaapäin tulevan varman kuoleman väliin. Toisaalta - eräs suomalainen rintamakomentaja muistelmateoksessaan pohti sotilasjohtajan ja yksittäisen taistelijan tehtäviä muun muassa: Taistelua johtavan komentajan vastuunalaisena tehtävänä on ensikädessä saavuttaa hänen yksikölleen annettu päämäärä mahdollisimman pienin tappioin. Ja jokainen hänen tielleen osunut kaatunut tai haavoittunut toistaa äänettömän kysymyksen: onko taistelun johtamisessa tehty kaikki mahdollinen. Presidentti Mauno Koiviston kirja Venäjän idea julkaistiin venäjän kielellä vuonna Moskovassa suorassa radiohaastattelussa kysyi toimittaja Koiviston haastattelun päätteeksi, mikä sitten on Suomen idea. Sujuvaa venäjää puhuvan Koiviston vastaus, joka tuli 7

3 hetkeäkään epäröimättä, kuului: säilyä hengissä. Ihmisellä on muisti - kansakunnalla on historia. Meille saapuvilla oleville on itsestään selvää, että muistamme menneitä sukupolvia ja heidän työtään ja taisteluaan, mistä meille on koitunut pelkkää hyvää. Tulee aika, jolloin ei enää ole elossa heitä, joilla on henkilökohtaisia muistoja elämästä näillä mailla. Jälkeen tulevien tietoisuuteen olisi säilytettävä, mitä täällä on ollut ja tapahtunut. Sukupolvet vaipuvat unholaan, mutta ne sukupolvet, jotka ovat Suomelle itsenäisyyden taistelleet, sen taistellen säilyttäneet ja maan jälleenrakentaneet ovat pysyvät muistomerkkinsä ansainneet. Tämän naapurimaan hautausmailla on tavallista, että haudalle on sijoitettu vainajasta kuva. Suomen puolella se on harvinaisempaa. Toki Aulikki Ylösen Kirvun kirjassa on sodissa kaatuneiden kirvulaisten nimet ja useimmista valokuvatkin. Siinä meitä jälkipolvia katsovat he nuoret miehet, joilta elämän loppu jäi näkemättä vakavina tai joku hymyillenkin - tietämättä mihin he joutuisivat. Meillä jälkeen tulevilla on aihetta olla pelkästään kiitollisia heille siitä, mitä heiltä on perinnöksi jäänyt. Rauhansopimuksissa Suomen maa-aluetta oli menetetty. Järkytys oli suuri, mutta paljon muuta Suomelle jäi. Kansakunta sentään jäi eloon, muutoinkin kuin Ruotsiin ja Tanskaan lähetetyt sotalapset. Suomen kansalaisia ei pakkosiirretty vieraille seuduille. Säilyivät demokraattinen yhteiskuntamuoto, kieli ja oikeusjärjestys. Tämä muistomerkki Kirvun kirkonmäellä on tärkeä omalla paikallaan. Käymäseltään taas täällä olemme mutta Suomen idea on selviytyminen. Lähteitä Max Jakobson Väkivallan vuodet 20. vuosisadan tilinpäätös I s.308 Mauno Koivisto Venäjän idea Kanava 2/2013 s René Nyberg Suomen suuri tarina he juhlivat, mutta me voitimme J. K. Paasikivi Toimintani Moskovassa ja Suomessa II mm. s. 184 Paavo Susitaival Aktivisti ei hellitä s Aulikki Ylönen Kirvun kirja Matti A. Aarnio Talvisodan ihme s ym. 8

4 Liite 1 Unkarissa Egerin kaupungissa näin muistokiven, joka oli sijoitettu kaupungin keskustaan. Siinä oli kirjoituksena vain vuosiluku mutta se oli kaupungin keskustassa - kaupungin asukkaiden edessä joka päivä. Onhan Lappeenrannan keskustassa on Äiti Karjala muistomerkki, missä säilyvät kaatuneiden nimet. Kouvolassa myös on kaupungin keskustan puistossa muistomerkki, missä on seudun kaatuneiden nimet. Helsinkiin Kasarmintorille on ryhdytty suunnittelemaan Talvisodan muistomerkkiä. Jos nuorisoaan ei saa lähtemään kotiseuturetkelle, on mahdollista ottaa selvää sukunsa sankarivainajien vaiheista jopa kotonaan tietokoneen ääressä. Suomen sodissa menehtyneistä saa perustietoa kansallisarkiston sivuilta. Henkilötietojen perusteella Puolustushallinnon henkilöasiakirjoista saa tilata kopiot kansallisarkistosta. Sitä varten on saatavilla lomake Mahdollisimman hyvin tiedoilla täytetty lomake lähetetään osoitteeseen Kansallisarkisto PL 258, Helsinki Sieltä saaduista asiakirjoista ilmenee mm. joukko-osasto, missä henkilö on palvellut. Joukkoosaston perusteella löytyvät Kansallisarkiston tiedostoista sotapäiväkirjat kotitietokoneella luettavaksi. Sotapäiväkirjoissa on käsin kirjoitettuja alkuperäisiä ja niistä koneella puhtaaksi kirjoitettuja. Karjalan kartat tarjoaa apuaan paikkojen etsimisessä. Sotapäiväkirjassa esiintyvää paikan nimeä käytetään hakusanana, esim. Lemetti, syöttämällä löytyy kartta Impilahdelta. Hakukoneelta google tai muukin voi hyvinkin löytyä hakusanalla esim. Impilahti tai Lemetti kirjoja, paljonhan niitä on kirjoitettu. Nykynuoriso on näiden keinojen käyttämisessä paljon minua etevämpää. Monien muiden mukana Kirvun kirkonmäellä on saanut sijansa myös setäni, kersantti Matti Leporanta, jota en ole koskaan tavannut. Hän sananmukaisesti kaatui hangelle syntymämaan helmikuun 2. päivänä 1940 Lemetissä Impilahdella ja ehti tulla haudatuksi Kirvuun, ennen kuin kotiseutu oli luovutettava vieraille. Helmikuussa ei vielä voitu tietää, että näiden sankareiden haudat jäävät kohta karttaan piirrettävän rajan taakse, alueelle, jota heiltä ei koskaan saatu vallatuksi. Jääkäripataljoona 4:n sotapäiväkirjoista selviää, että tuolloin pataljoonan tehtävänä oli Länsi-Lemetin valtaaminen. Ja hakukoneelta löytyi JP 4:n silloisen komentajan majuri, sittemmin eversti Matti Aarnion kirja Talvisodan ihme (ilmestynyt v ja 3. painos vuonna 1979), missä hän mm. kertoo, miten se tehtiin. 9

5

Matka KIRVUUN 9.6.2013

Matka KIRVUUN 9.6.2013 Matka KIRVUUN 9.6.2013 Matkaa Orimattilasta Kirvuun (nyk. Svobodnoje / Vapaus) on n. 260 km. Matkanjohtajana toiminut Ismo Junna on kulkenut kilometrit lukuisia kertoja. Hänen juurensa ovat Kirvun Roinilassa.

Lisätiedot

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) 2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi

Lisätiedot

Sotavainajia löydetty Taipalosta

Sotavainajia löydetty Taipalosta Väinö Valtonen Sotavainajia löydetty Taipalosta Taistelukentille on viime sodissa arvioitu jääneen ja kadonneen noin 13000 sotilasta. Etsintöihin on talkoovoimin osallistunut jopa 250 vapaaehtoista. Myös

Lisätiedot

Tehtävät laatinut Harjun kotiseutukasvatuksen työryhmä (2003-2004)

Tehtävät laatinut Harjun kotiseutukasvatuksen työryhmä (2003-2004) PATSASKÄVELY PIEKSÄMÄELLÄ Tehtävät laatinut Harjun kotiseutukasvatuksen työryhmä (2003-2004) Taustatietoa 1. Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki, Vesitorninmäki Patsaassa on teksti: Vakaumuksensa

Lisätiedot

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Kangasalan Urkutehdas 16-äänikertaiset (1972) Bachumin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008

Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 Lähettänyt Markku Havu 18.06.2008 Viimeksi päivitetty 14.11.2010 Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 18 hengen ryhmä, jossa oli osallistujia mm. Karstulasta, Jyväskylästä,

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto

Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto Julkaisuvapaa 6.12.2008 klo 18.00 Reserviläisliiton varapuheenjohtajan Esko Raskilan juhlapuhe itsenäisyyspäivän iltajuhlassa Rovaniemellä 6.12.2008, Lapin lennosto Kunnioitetut sotaveteraanit, herra eversti,

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna YSTÄVYYS JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUS KAMENNOGORSKIN KAUPUNGIN, VIIPURIN PIIRIN, LENINGRADIN ALUEEN, ANTREAN JA VUOKSENRANNAN SÄÄTIÖN SEKÄ KIRVU SÄÄTIÖN KANSSA. VIIPURIN ALUEHALLINNON KABINETISSA,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ Sukupuu Vinkkejä opettajalle Karjalainen Nuorisoliitto TEKIJÄN TERVEISET Ensin oli idea Karjalaisesta Vauvakirjasta, jonka toteutuksen halusin ja sain vastuulleni

Lisätiedot

HÄNEN MAJESTEETTINSA KUNINGAS KAARLE XVI KUSTAAN PUHE SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTIN JUHLAPÄIVÄLLISELLÄ

HÄNEN MAJESTEETTINSA KUNINGAS KAARLE XVI KUSTAAN PUHE SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTIN JUHLAPÄIVÄLLISELLÄ HÄNEN MAJESTEETTINSA KUNINGAS KAARLE XVI KUSTAAN PUHE SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTIN JUHLAPÄIVÄLLISELLÄ 3. MAALISKUUTA 2015 Muutosvarauksin Herra Tasavallan Presidentti ja Rouva Jenni Haukio, Teidän Ylhäisyytenne,

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Sankarihautausmaat Suomessa -projekti Kuvausohjeet Tietojen kerääminen

Sankarihautausmaat Suomessa -projekti Kuvausohjeet Tietojen kerääminen OTETTAVAT KUVAT Kuva 1 - yleiskuva sankarihautausmaasta Kuva mieluiten yläviistosta niin, että kaikki hautapaikat näkyvät. Kuvakulma valitaan niin, että pääpaino kuvassa tulee nimenomaan itse sankarihautausmaalle.

Lisätiedot

TURVATAIDOT PUHEEKSI

TURVATAIDOT PUHEEKSI TURVATAIDOT PUHEEKSI Haastattelulomake Tekijät: Neuvolan perhetyöntekijä Merja Häyrynen, kodinhoitaja Pirjo Wihinen, lastensuojelun perhetyöntekijät Päivi Hölttä- Vikki, Eija Luontama ja Piia Järvinen

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

KASVAMISEN KIPEÄ KAUNEUS

KASVAMISEN KIPEÄ KAUNEUS Maarit Tamminen-Sutac KASVAMISEN KIPEÄ KAUNEUS runoja Kasvamisen kipeä kauneus Maarit Tamminen-Sutac Kuvat: Maarit Tamminen-sutac, Mari Mäkelä, Teuvo Littunen Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta,

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

Metsäkulttuurihanke 2009 2011. 30.9.2010 Haarajoki TTS Tea Elstob

Metsäkulttuurihanke 2009 2011. 30.9.2010 Haarajoki TTS Tea Elstob Metsäkulttuurihanke 2009 2011 30.9.2010 Haarajoki TTS Tea Elstob Tausta ja tavoitteet Taustana Kansallisen metsäohjelman 2015 linjaukset: yksityismetsissä (kulttuuriperintökohteiden) tiedonkeruu aloitetaan.

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Aidon luontoelämyksen jäljillä - vaelluskertomusten analyysia

Aidon luontoelämyksen jäljillä - vaelluskertomusten analyysia Aidon luontoelämyksen jäljillä - vaelluskertomusten analyysia Luontomatkailun tutkija Seija Tuulentie seija.tuulentie@metla.fi Elämys on... matkailu- ja markkinointitutkimuksen näkökulmasta: moniaistinen,

Lisätiedot

TYÖPAJA 3. SAMAUTTAMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA KEVÄT 2015

TYÖPAJA 3. SAMAUTTAMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA KEVÄT 2015 TYÖPAJA 3. SAMAUTTAMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA ULLA PIIRONEN-MALMI METROPOLIA KEVÄT 2015 KIELELLINEN SAMAUTTAMINEN IHMISELLÄ ON SOSIAALISISSA TILANTEISSA MUUNTUMISEN TARVE HÄN HALUAA MUOKATA JA SOVITTAA OMAA

Lisätiedot

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus Kaupunginhallitus 425 13.10.2014 Kaupunginhallitus 437 20.10.2014 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2014 1181/07.02.02.04.00.00/2014 KH 425 Itsenäisyyspäivän viettoon Lappeenrannassa kuuluvat

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle Idea ja rakenne Lähde: Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalupakki (1993, Painatuskeskus Oy) 1. Valitse aihe joka todella kiinnostaa sinua. Päätä teema. Mikä on

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Mitä virheistä voi oppia? Selvitys lastensuojelun menneisyydestä 1937 1983

Mitä virheistä voi oppia? Selvitys lastensuojelun menneisyydestä 1937 1983 Mitä virheistä voi oppia? Selvitys lastensuojelun menneisyydestä 1937 1983 Professori Pirjo Markkola Tutkijatohtori Kirsi-Maria Hytönen Jyväskylän yliopisto, historian ja etnologian laitos Valtakunnalliset

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Ovaskojen sukujuhla ja sukukirjan julkistustilaisuus Mäntsälässä 23.8.2009

Ovaskojen sukujuhla ja sukukirjan julkistustilaisuus Mäntsälässä 23.8.2009 Ovaskojen sukujuhla ja sukukirjan julkistustilaisuus Mäntsälässä 23.8.2009 Vietimme Ovaskojen sukujuhlaa ja sukukirjan julkistamistilaisuutta Mäntsälässä 23.8.2009. Juhlaan oli saapunut noin 90 sukuseuran

Lisätiedot

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 Lähtötunnelmissa Heikki, Ari, Jani ja Erkki. Jäsenemme Larissakin tavattiin kentällä. Elvikin pääsi kuvaan. Tällä koneella lennettiin. Philip ja Aija-Riitta. Tästä se sitten

Lisätiedot

Kumppanuus, identiteettisuhteet ja kansalaisvaikuttaminen kunnassa

Kumppanuus, identiteettisuhteet ja kansalaisvaikuttaminen kunnassa Kumppanuus, identiteettisuhteet ja kansalaisvaikuttaminen kunnassa. Helsingin yliopisto, Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Mikkeli 15.2.2013 www.helsinki.fi/ruralia 15.2.2013 1 Sisältö

Lisätiedot

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry.

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. www.rukajarvensuunnanhistoriayhdistys.fi www.rukajarvikeskus.fi Kukkatervehdykset:

Lisätiedot

JÄLJET. Aika, esineet, muisti

JÄLJET. Aika, esineet, muisti JÄLJET Aika, esineet, muisti JÄLJET - Aika, esineet, muisti Mitä jälkiä lääninmuseo on kerännyt tai jättänyt keräämättä? Mitä jälkiä olemme esitelleet ja mitä emme? Mitä jälkiä meidän pitäisi kerätä tänään

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) KANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN (27.4.), KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄN (toukokuun 3. sunnuntai) JA ITSENÄISYYSPÄIVÄN (6.12.) VIETON MENETTELYTAPAOHJEET. Yleistä Ohje sitoo kaikkia allekirjoittaneita

Lisätiedot

Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa

Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Aloitetaan matkamme yllä olevan kuvan osoittaman muistomerkin luota. Pohditaan ensin hetki Lappeenrannan ja linnoituksen historiaa: Lappeenrannan kaupungin historia

Lisätiedot

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN Kuvataan lasten toimintaa Kamerat tutuiksi kaikille taideprojektissa Muissa päivän tilanteissa kuvattu connected day Annantalo-projektissa henkilökunta

Lisätiedot

Eero Pajula Rovaniemi-Napapiiri rotaryklubi Presidentti 2010-2011 SAKSALAISTEN SOTILAIDEN HAUTAUSMAA NORVAJÄRVELLÄ

Eero Pajula Rovaniemi-Napapiiri rotaryklubi Presidentti 2010-2011 SAKSALAISTEN SOTILAIDEN HAUTAUSMAA NORVAJÄRVELLÄ 1(6) Eero Pajula Rovaniemi-Napapiiri rotaryklubi Presidentti 2010-2011 SAKSALAISTEN SOTILAIDEN HAUTAUSMAA NORVAJÄRVELLÄ Rovaniemi-Napapiirin Rotaryklubilla on alueellisesti merkittävä ja kunnialla hoidettuja

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

Vastakkainasettelusta yhtenäiseksi kansaksi Ukkini elämä Suomen muutoksessa

Vastakkainasettelusta yhtenäiseksi kansaksi Ukkini elämä Suomen muutoksessa Vastakkainasettelusta yhtenäiseksi kansaksi Ukkini elämä Suomen muutoksessa Jere Matias Koiso Kanttila, Kastellin koulu 8B, Oulu Opettaja Maija Karjalainen Jokela 27.1.2011 Erkki Koiso Kanttila Synt. 1914

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Opettajan tehtävänä on lukea tehtävänannot ja kirjata lasten vastaukset ylös näyttelyyn tutustumisen ohessa

Opettajan tehtävänä on lukea tehtävänannot ja kirjata lasten vastaukset ylös näyttelyyn tutustumisen ohessa ETELÄ-KARJALAN MUSEO Opetusmateriaalia näyttelyyn Kolme karjalaista kaupunkia Kolme karjalaista kaupunkia kertoo Lappeenrannan, Viipurin ja Käkisalmen keskeisistä vaiheista. Lappeenranta sopii näiden kaupunkien

Lisätiedot

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus siirtyi Galileasta Tyron ja Siidonin alueelle, joka

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Kulttuuriset käytännöt opetuksessa ja oppimisessa Marianne Teräs

Kulttuuriset käytännöt opetuksessa ja oppimisessa Marianne Teräs Kulttuuriset käytännöt opetuksessa ja oppimisessa Marianne Teräs Esitys koulutuksessa: Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus, 20.3.2009 Opetushallitus Esityksen sisältö Lähestymistapoja kulttuuriin ja

Lisätiedot

Lotta-patsas Kirkkokadulla

Lotta-patsas Kirkkokadulla Kaupunginhallitus 473 29.10.2012 Kaupunginhallitus 497 12.11.2012 ITSENÄISYYSPÄIVÄN TILAISUUDET 6.12.2012 733/014/2012 KH 473 Kaupungin, seurakuntayhtymän, Maasotakoulun, rajavartiostojen ja järjestöjen

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

Perheen perusteet 1. osa

Perheen perusteet 1. osa Perheen perusteet 1. osa 1 opettaja rabbi J. Melamed 2013 talvi Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, Bereshit, Jumala puhuu omassa sanassaan, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Vaikea sanoa, mitä suomenkielinen

Lisätiedot

Hänen muistolleen ARVO KOVA OY

Hänen muistolleen ARVO KOVA OY Hänen muistolleen ARVO KOVA OY Kaipuu saa näkyä Vaikka läheinen on poissa, voimme hiljentyä kiven ääreen muistelemaan rakasta ihmistä. Kivi kertoo kaipauksesta ja eletystä, ainutkertaisesta elämästä. Muistokiven

Lisätiedot

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake 1. Oppilaan (hakijan) nimi (sukunimi, etunimet) 2. Kenen idea vaihto-oppilaaksi lähteminen on? Oppilas itse Äiti Isä Joku muu, kuka 3. Onko vaihto-oppilaaksi lähtö

Lisätiedot

Ensimmäinen oksa - nimi.

Ensimmäinen oksa - nimi. Kirkon lapsityönohjaajien ja lapsityön teologien neuvottelupäivät. Torstai 11.4.2013. PIENI PYHIINVAELLUS Laajavuoren luonnossa Kuljetaan kuiskaten. Hengitetään rukoillen. Kuljetaan pareittain ja pysähdytään

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu

Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu Henrietta Grönlund, TM, tutkija Helsingin yliopisto henrietta.gronlund@helsinki.fi

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

Kesäinen Balttia ja Minsk Hollolan kansallisten seniorien matkakohteena heinäkuussa 2014

Kesäinen Balttia ja Minsk Hollolan kansallisten seniorien matkakohteena heinäkuussa 2014 Kesäinen Balttia ja Minsk Hollolan kansallisten seniorien matkakohteena heinäkuussa 2014 Pieni kuvakertomus matkastamme. Hollolan kansallisten seniorien onnistunut kesäretki suuntautui heinäkuussa Baltian

Lisätiedot

Sukuviesti 1/2012. Tässä viestissä:

Sukuviesti 1/2012. Tässä viestissä: Sukuviesti 1/2012 Tässä viestissä: Tervehdys sukuseurasta Tarinat ja kuvat talteen! Sukukokous Porin Yyterissä kesällä 2012 Sukuseuran hallituksen yhteystiedot Jäsenmaksu Matka Karjalaan kesäkuussa 2013

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

oppimateriaali maailman kuvalehti kumppani nro 9/2010 hyvä yhteyshenkilö,

oppimateriaali maailman kuvalehti kumppani nro 9/2010 hyvä yhteyshenkilö, maailman kuvalehti kumppani nro 9/2010 oppimateriaali oppimateriaali sisältää kysymykset oppilaille tai opettajalle ideoinnin tueksi. hyvä yhteyshenkilö, Ohessa Maailman Kuvalehti Kumppaniin liittyviä

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Tarinan ja paikan kohtaaminen syvähenkiset paikat Keski-Pohjanmaalla. Annika Nyström, tutkimusharjoittelija Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Tarinan ja paikan kohtaaminen syvähenkiset paikat Keski-Pohjanmaalla. Annika Nyström, tutkimusharjoittelija Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Tarinan ja paikan kohtaaminen syvähenkiset paikat Keski-Pohjanmaalla Annika Nyström, tutkimusharjoittelija Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Genius loci eli paikan henki Mistä hankkeessa on kyse? Tarinallisuus

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

L a u t t a s a a r i - S e u r a

L a u t t a s a a r i - S e u r a L a u t t a s a a r i - S e u r a ESITYS NIMISTÖNMUUTOKSIKSI LAUTTASAARESSA Lauttasaari-Seura ry. Lauttasaari-Seura esittää seuraavia nimistönmuutoksia Lauttasaaren alueella. Muutokset koskevat katuja,

Lisätiedot