Koululaisten KESÄLEIRIT 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koululaisten KESÄLEIRIT 2014"

Transkriptio

1 Koululaisten KESÄLEIRIT 2014

2 KESÄ 2014 TULEE OLETKO VALMIS? Kädessäsi on tuhti paketti kesäisiä mahdollisuuksia, joihin on nyt aika ilmoittautua! Tähän esitteeseen on koottu Kuopion kaupungin nuorisopalveluiden, Kuopion evankelisluterilaisten seurakuntien, järjestöjen ja Snellmankesäyliopiston kesällä 2014 järjestämät koululaisten kesäleirit ja -kerhot. Jokaisen toimijan järjestämät leirit ja kerhot ovat esitteessä omassa osiossaan ja niihin on omat ilmoittautumisohjeensa ja -aikansa. Kukin taho ottaa vastaan vain omien leiriensä ilmoittautumisia. Muistathan myös kaupungin muun kesätarjonnan. Kesäkivaa järjestävät myös lukuisat muut järjestöt ja ammatinharjoittajat. Nautinnollisia hetkiä värikkään kesäesitteen parissa. Annetaan kesätuulen hivellä jo poskea! 2

3 Sisällysluettelo Kuopion kaupungin nuorisopalveluiden leirit 4 Seurakunnan Leirikesä Liikuntajärjestöjen kesäleirejä 25 Snellman-kesäyliopiston leirejä 26 3

4 KUOPION KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN KESÄLEIRIT Kuopion kaupungin nuorisopalvelut Kuopion kaupungin nuorisopalvelut tarjoilee ihastuttavan kattauksen kesätekemistä koululaisille erilaisilla teemaleireillä ja kesäkerhoissa eri puolella kaupunkia. Juuri nyt on aika valita kesän suosikkiviikko ja hypätä joukkoon mukaan! Leiri- ja kerhopaikat Leirit järjestetään Poukaman leirikeskuksessa, Rautavaaran Metsäkartanolla sekä Koivurannan leirikeskuksessa Kurkimäessä. Kesäkerhoja on eri puolilla Kuopiota kouluilla ja nuorisotiloissa. Ohjaajat Ohjaajina toimivat Kuopion kaupungin nuorisotyöntekijät. Heidän lisäkseen menosta vastaavat kesätyöntekijät. Jokaisella leirillä on vastuuohjaaja, jolta voi tiedustella leiristä jo ilmoittautumisen yhteydessä.

5 Maksut Jokaisen leirin ja kerhon kohdalle on merkitty sen hinta. Maksu suoritetaan ennen leirin tai kerhon alkua leirikirjeessä mukana tulevien ohjeiden mukaisesti. Kuljetus Jos leirille järjestetään yhteyskuljetus, se on mainittu leiri-ilmoituksen yhteydessä. Ilmoittautuminen ja leirikirje Leireille ilmoittaudutaan sähköisellä ilmoittautumislomakkeella, joka löytyy Kuopion nuorisopalveluiden sivulta Ilmoittautumisesta saat vahvistuksen sähköpostiin. Leirit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Yhden lapsen voi ilmoittaa yhdelle leirille kesän aikana. Kesäkerhoihin lapsen voi ilmoittaa koko kesäkerhon toiminnan ajaksi tai yksittäiselle viikolle perheen tarpeen mukaan. Jokainen leirille tai kerhoon ilmoittautunut saa kesän korvalla leirikirjeen, jossa on ohjeita leirille saapumiseen, varusteisiin ja maksamiseen liittyen, sekä päiväohjelma. Mukana on myös esitietolomake, joka pyydetään palauttamaan leirin tai kerhon vastuuohjaajalle siinä ilmoitettuun ajankohtaan mennessä. Jos ilmoittautujalla ei ole vielä nuorisotalokorttia, leirikirjeen mukana tulee myös korttilomake. Vakuutus Leirillä tai kerhossa voit saada itsellesi maksuttoman nuorisotalokortin, joka sisältää tapaturmavakuutuksen. Ota leirille mukaan kaksi valokuvaa ja leirikirjeen mukana saamasi lomake täytettynä ja huoltajan allekirjoittamana. Vaihtoehtoisesti leiriläisellä tai kesäkerholaisella tulee olla oma voimassa oleva vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Lisätietoja leireistä ja kesäkerhoista saa kunkin leirin tai kerhon vastuuohjaajalta. LISÄTIETOJA NUORISOPALVELUISTA: Kuopion kaupungin nuorisopalvelut 5

6 TAIKAMETSÄ I Lähdetään peikkojen, maahisten ja keijujen matkaan. Mitä kaikkea taikametsästä löytyykään? syntyneille Aika: Paikka: Poukaman leirikeskus Hinta: 40 Vastuuohjaaja: Paula Torssonen, Petosen vapaa-aikatilat, , TAIKAMETSÄ I I Lähdetään peikkojen, maahisten ja keijujen matkaan. Mitä kaikkea taikametsästä löytyykään? syntyneille Aika: Paikka: Poukaman leirikeskus Hinta: 40 Vastuuohjaaja: Paula Torssonen, Petosen vapaa-aikatilat, , 6 Kuopion kaupungin nuorisopalvelut

7 EXTREME SURVIVAL Neljä kutkuttavan jännää ja vauhdikasta survival-päivää. Tästä leiristä puhutaan vielä pitkään! syntyneille Aika: Paikka: Rautavaaran metsäkartano Hinta: 85 (sis. kuljetukset Kuopiosta Metsäkartanolle ja takaisin) Vastuuohjaaja: Sakari Hietala, Kulttuuriareena 44, tai (017) , JUNIOR SURVIVAL I Neljä vauhdikasta survival-päivää täynnä mahan pohjaa kutkuttavia seikkailuja ja rentouttavaa höntsäilyä. Tätä leiriä ei voi jättää väliin!! syntyneille Aika: Paikka: Rautavaaran metsäkartano Hinta: 85 (sis. kuljetukset Kuopiosta Metsäkartanolle ja takaisin) Vastuuohjaaja: Roni Helmi, Neulamäen nuorisotalo, , Neljä vauhdikasta survival-päivää täynnä mahan pohjaa kutkuttavia seikkailuja ja rentouttavaa höntsäilyä. Tätä leiriä ei voi jättää väliin!! syntyneille Aika: Paikka: Rautavaaran metsäkartano Hinta: 85 (sis. kuljetukset Kuopiosta Metsäkartanolle ja takaisin) Vastuuohjaaja: Roni Helmi, Neulamäen nuorisotalo, , JUNIOR SURVIVAL I I Kuopion kaupungin nuorisopalvelut 7

8 LUOVA PLÄJJÄYS Leirillä teemme yhdessä luovan pläjjäyksen, jonka tekeminen voi olla niin kuvaamista, maalaamista kuin muovailuakin. Mitä luovempi, sen pläjjäyksempi!! syntyneille Aika: Paikka: Poukaman leirikeskus Hinta: 75 Vastuuohjaaja: Maiju Ruuskanen, Petosen vapaa-aikatilat, , KUVATAIDELEIRI Kuvataiteiden opetusta, sarjakuvaa ja perinteistä leirikivaa. Kuvataideopetuksesta vastaavat taideopiskelijat syntyneille Aika: Paikka: Koivurannan leirikeskus Hinta: 85 Vastuuohjaaja: Ulla Vuori, Kulttuuriareena 44, , BE ACTION! 8 Kuopion kaupungin nuorisopalvelut Mitä kummaa metsästä löytyykään? Ei ainakaan tylsyyttä! Tule joukkoon kummaan syntyneille Aika: Paikka: Poukaman leirikeskus Hinta: 60 Vastuuohjaaja: Kaija Rajaorko, Neulamäen nuorisotalo, ,

9 KESÄKERHOT Kivaa tekemistä, ohjattuja leikkejä ja retkiä syntyneille lapsille päiväaikaan klo Kerhoissa tarjotaan lounas. Ilmoittautua voi yhdelle, kahdelle tai kolmelle viikolle oman valinnan mukaan. Hinta: 40 / vko (poikkeus vko 25, hinta 35 ) PETOSEN VAPAA-AIKATILAT Aika: vko 23: vko 24: Vastuuohjaaja: Jarkko Kinnunen, Petosen vapaa-aikatilat, p , PUIJONSARVEN KOULU Aika: vko 23: vko 24: Vastuuohjaaja: Leena Salo, Männistön nuorisotalo, p , MARTTI AHTISAAREN KOULUN KERHOTILAT Aika: vko 23: vko 24: vko 25: Vastuuohjaaja: Jarkko Hakulinen, Petosen vapaa-aikatilat, p , Kuopion kaupungin nuorisopalvelut 9

10 SEURAKUNTIEN LEIRIKESÄ 2014 Kuopion seurakunnat järjestävät kesällä 2014 suuren määrän erilaisia laadukkaita leirejä. Tule mukaan! Leiripaikat Seurakuntien leirit pidetään Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän leirikeskuksissa Hirvijärvellä, Rytkyllä, Poukamassa ja Tiirinlahdessa, sekä Outokummussa Kolmikannan leirikeskuksessa. Ohjaajat Ohjaajina leireillä toimii Kuopion seurakuntien nuorisotyönohjaajia, sekä kesätyöntekijöitä ja isosia. Isoset toimivat leirillä ryhmänohjaajina. Tarvittaessa leiriläiselle voidaan järjestää henkilökohtainen isonen. Leirimaksut Leirien hinnat löytyvät esitteestä kunkin leirin kohdalta. Suluissa oleva hinta on muilta kuin kirkon jäseniltä. Leirimaksu koostuu vuorokausihinnasta ja kuljetusmaksusta. Kirkon jäsenille leirivuorokausihinta on 10 lapset ja 20 aikuiset, kuljetusmaksu on 5 leiriläinen. Muille maksut ovat kaksinkertaiset. Leirimaksut laskutetaan etukäteen, maksu tulee olla maksettuna ennen leiriä. Sairaustapauksissa leirimaksu palautetaan, sairastumisesta on oltava lääkärin- tai terveydenhoitajan todistus. Leirimaksusta voi hakea vapautusta taloudellisin perustein kotiseurakunnan diakoniatyöltä ennen laskun eräpäivää. 10 Kuopion ev.lut. seurakunnat

11 Kuljetus Leireille järjestetään pääsääntöisesti yhteiskuljetus Kuopion kaupunkialueelta. Muualta kuljetus järjestetään mikäli siitä mainintaan leirin kohdalla tai osallistujamäärä alueelta on suuri. Ilmoittautuminen, leirivalinnat ja leirikirje Leirikesä leirit on tarkoitettu kouluikäisille (pääsääntöisesti ensimmäisen luokan käyneille) Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän alueella asuville lapsille. Leireille ilmoittaudutaan mennessä internetissä osoitteessa tai esitteen ilmoittautumislomakkeella. Kaikki ilmoittautumisaikana tulleet ilmoittautumiset ovat tasavertaisia, eikä ilmoittautumisjärjestyksellä ole merkitystä leiripaikkavalinnoissa. Mikäli ilmoittautumisia on enemmän kuin leirille mahtuu, leiripaikkavalinnoissa huomioidaan perustelut (mm. osallistuminen Leirikesän 2013 leireille) ja leiripaikat arvotaan. Arvonnassa on seurakunnan jäsenet etusijalla. Leiripaikan saaneille vahvistus leirille pääsystä tulee sähköpostitse, tekstiviestillä tai puhelimitse. Jos et saa leiripaikkailmoitusta, olet varasijoilla. Vapaita leiripaikkoja voi hakea jälki-ilmoittautumisen kautta ( ) varsinaisen ilmoittautumisajan päätyttyä. Leirivalinnoista voi kysyä tai nuorisosihteeriltä p toukokuun 5. päivän jälkeen. Leirikirje, jossa on mukana leirimaksulasku, tulee leiriläisille postitse; viikolla 20 alkukesän leirit ja viikolla 29 loppukesän leirit. Leirimaksu tulee olla maksettuna ennen leiriä. Kaikista seurakunnan toimintamaksuista voi hakea vapautusta taloudellisin perusteluin kotiseurakunnan diakoniatyöstä. Maksuvapautukset haetaan ennen leirimaksujen eräpäivää. Lisätietoja Lisätietoja saat myös leirien vastuutyöntekijöiltä. Heidän yhteystietonsa löytyvät jokaisen leirin kohdalta. Sähköpostiosoite seurakunnan työntekijöille on ILMOITTAUDU MENNESSÄ JA ANNA PALAUTETTA LEIRIKESA2014 Kuopion ev.lut. seurakunnat 11

12 TYTTÖJEN KESÄLEIRI PIENET Mistä on pienet tytöt tehty. Sokerista, kukkasista Niistä on pienet tytöt tehty. 7 9-vuotiaat tytöt Aika: Paikka: Hirvijärvi majatalo Ohjaajat: Kaisa Pajarinen ja Sanna Ollikainen Hinta: 15 (30 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 40 leiriläistä ELÄIMELLISTÄ MENOA Tule metsästämään leijonaa ja kokeilemaan saatko vietyä apinoilta banaanit? 7 9-vuotiaat tytöt ja pojat Aika: Paikka: Hirvijärvi majatalo Ohjaajat: Kaisa Pajarinen ja Tuija Soini Hinta: 25 (50 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 40 leiriläistä 12 Kuopion ev.lut. seurakunnat LASTENLEIRI Tule rohkeasti mukaan leirille! 7 9-vuotiaat tytöt ja pojat Aika: Paikka: Poukama Ohjaajat: Juha Mertanen ja Olli Inkinen Hinta: 20 (40 ), leirille ei järjestetä yhteiskuljetusta Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 30 leiriläistä

13 TYTTÖJEN KESÄLEIRI ISOT Tyttöjen juttu! vuotiaat tytöt Aika: Paikka: Hirvijärvi mökit Ohjaajat: Jatta Utriainen ja Sanna Ollikainen Hinta: 25 (50 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 45 leiriläistä KYMPPILEIRI Ole täyskymppi. Tule kesäiselle 10-leirille, jonne pääsee vain kerran elämässään! Vuonna 2004 syntyneet tytöt ja pojat Aika: Paikka: Ohjaajat: Hinta: 25 (50 ) Lisätietoja: Hirvijärvi Katri Heikkinen, Eija Huuskonen, Atte Kääriäinen ja Juha Mertanen p ja p Leirille mahtuu noin 80 leiriläistä LUPSAKKA LEIRILOMA Leirille vanhemman kanssa Perheille, joissa kouluikäinen lapsi/lapset elää arkea yhden vanhemman kanssa Aika: Paikka: Kolmikanta Ohjaajat: Katri Heikkinen ja Kati Ukkonen Hinta: lapset 25 (50 ), aikuiset 45 (90 ) Lisätietoja: p ja p Leirille mahtuu noin 30 leiriläistä Kuopion ev.lut. seurakunnat 13

14 LUONTOPAINOTTEINEN VIIKON- LOPPU AIKUISILLE JA LAPSILLE Viikonloppu painottuu luontoon liittyviin asioihin (mm. marjastus, samoilu, valokuvaus ja kalastus) sekä yhdessä olemiseen. Tälle leirille voi lähteä kouluikäisten lasten koko perhe tai joku läheinen aikuinen yhdessä lapsen tai lapsien kanssa. Isovanhemmat ovat tervetulleita mukaan. Kouluikäiset lapset ja heidän perheet Aika: Paikka: Ohjaajat: Hirvijärvi Jukka Jukkis Korhonen, Niklas Niku Grönholm, Juha Juuso Mertanen ja Marjukka Borgman Hinta: lapset 25 (50 ), aikuiset 45 (90 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin leiriläistä. KÄTKÖILLÄÄN! Kuka keksii parhaimman piilon ja nokkelimman vinkin aarteelleen? Oletko se sinä? 7 9-vuotiaat tytöt ja pojat Aika: Paikka: Kolmikanta Ohjaajat: Tuija Soini ja Vappu Palmu Hinta: 15 (30 ) Lisätietoja: p Kuopion ev.lut. seurakunnat Leirille mahtuu noin 30 leiriläistä VILLINÄ LUONNOSSA

15 LOIMU TELTTALEIRI Nuotion loimun äärellä telttaleirielämästä nauttien, erätaitoja opetellen ja kauniista luonnosta iloiten. Majoittuminen seurakuntayhtymän teltoissa vuotiaat tytöt ja pojat Aika: Paikka: Hirvijärven telttaleirialue Ohjaajat: Eija Huuskonen Hinta: 40 (80 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 40 leiriläistä Villinä Luonnossa! Tule nauttimaan kesästä! 7 14-vuotiaat tytöt ja pojat Aika: Paikka: Tiirinlahti Ohjaajat: Olli Inkinen ja Tuomo Kantele Hinta: 25 (50 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 30 leiriläistä NUORTEN VAELLUS SAARISELÄLLE Lähde ihmettelemään alkukesää Lapin tunturimaisemiin. Vaellus ei vaadi aiempaa vaelluskokemusta. Yläkouluikäiset tytöt ja pojat Aika: Paikka: Saariselkä Ohjaajat: Tuomo Kantele ja Mikko Huhtala Hinta: 70 (140 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 15 leiriläistä Kuopion ev.lut. seurakunnat 15

16 LEIRI HIEKKARANNALLA SEIKKAILU KAIVOSKAUPUNGISSA Tule löytämään maanalainen aarre! 7 14-vuotiaat tytöt ja pojat Aika: Paikka: Kolmikanta Ohjaajat: Marjukka Borgman ja Sanna Ollikainen Hinta: 15 (30 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 30 leiriläistä MUSAKESÄLEIRI Riemukkaasti yhdessä kesäisiä säveliä laulaen ja soittaen! 7 14-vuotiaat tytöt ja pojat Aika: Paikka: Tiirinlahti Ohjaajat: Tuomo Kantele ja Markku Holopainen Hinta: 15 (30 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 30 leiriläistä 16 Kuopion ev.lut. seurakunnat KUMMI - LAPSI LEIRI Ota oma kummi mukaan, eihän yksin viihdy kukaan! Lupsakkaa yhdessä oloa ja tekemistä viikonlopun ajan! Kouluikäiset kummin kanssa Aika: Paikka: Poukama Ohjaajat: Tuija Soini ja Kaisa Pajarinen Hinta: lapset 25 (50 ), aikuiset 45 (90 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 30 leiriläistä.

17 YHDEN YÖN LEIRI POUKAMASSA LEIRIPÄIVÄT POUKAMASSA Tule kokemaan leirielämää päivisin! 6 9-vuotiaat tytöt ja pojat Aika: kello 9 16, työntekijät ovat paikalla kello 8 alkaen Paikka: Poukama Ohjaajat: Sanna Ollikainen ja Pia Sahi Sousa Hinta: 25 (50 ), leirille ei järjestetä yhteiskuljetusta Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 30 leiriläistä Lähde kokemaan leirielämää! Leirille otetaan ensisijaisesti ensikertalaisia! 6 8-vuotiaat tytöt ja pojat, esikoulun tai ekaluokan käyneet Aika: Paikka: Poukama Ohjaajat: Sanna Ollikainen ja Pia Sahi Sousa Hinta: 10 (20 ), leirille ei järjestetä yhteiskuljetusta Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 30 leiriläistä YÖTTÖMÄN YÖNLEIRI Iloista ja rentoa yhdessäoloa ja vauhdikasta menoa mm. ulkopelien merkeissä vuotiaat tytöt ja pojata Aika: Paikka: Ohjaajat: Rytky Jukka Jukkis Korhonen ja Niklas Niku Grönholm Hinta: 15 (30 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 40 leiriläistä Kuopion ev.lut. seurakunnat 17

18 Vauhdikasta menoa ja iloista yhdessäoloa sporttisissa merkeissä. Leirille tullessaan ei tarvitse osata tai harrastaa aktiivisesti liikuntalajeja vuotiaat tytöt ja pojat Aika: Paikka: Ohjaajat: Rytky Jukka Jukkis Korhonen ja Niklas Niku Grönholm Hinta: 25 (50 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 40 leiriläistä SPORTTILEIRI PIENET SUURET POJAT Poikien kesäleiri 7 9-vuotiaat pojat Aika: Paikka: Hirvijärvi mökit Ohjaajat: Atte Kääriäinen ja Olli Inkinen Hinta: 15 (30 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 45 leiriläistä K-12 -LEIRI Ei mikään pikkulasten juttu! vuotiaat tytöt ja pojat Aika: Paikka: Rytky Ohjaajat: Pia Sahi Sousa ja Sanna Ollikainen Hinta: 25 (50 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 40 leiriläistä 18 Kuopion ev.lut. seurakunnat

19 PERHELEIRI Koko perhe leirille! Ohjelmassa monenlaista toimintaa ja yhdessäoloa! Kouluikäisille lapsille sisaruksineen ja huoltajineen Aika: Paikka: Kolmikanta Ohjaajat: Tuomo ja Kaisa Kantele Hinta: lapset 25 (50 ), aikuiset 45 (90 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 30 leiriläistä KUNDIT LIIKKEELLE MAAILMALLE! LEIRI KOLMIKANNASSA Matka maailman ympäri kolmessa päivässä! 7 14-vuotiaat tytöt ja pojat Aika: Paikka: Kolmikanta Ohjaajat: Markku Holopainen ja Kaisa Pajarinen Hinta: 25 (50 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 30 leiriläistä Skippaa kotisohva ja liikahda leirille! Liikettä luonnossa, pihapeleissä ja urheillen! vuotiaat pojat Aika: Paikka: Ohjaajat: Rytky Markku Holopainen ja Vappu Palmu Hinta: 25 (50 ) Lisätietoja: p Leirille mahtuu noin 40 leiriläistä Kuopion ev.lut. seurakunnat 19

20 KESÄKAHVILA PERHEILLE KLO Toimintatuokiot klo 10, 11, 12, ja 13 Tervetuloa koko perhe! Suokatu koulutussali ma 2.6., ma 9.6., ma Petosen seurakuntatalo ti 3.6., ti 10.6., ti Lehtoniemen kerhotilat ke 4.6., ke 11.6., ke Alavan kerhotilat to 5.6., to Kurkimäki kerhohuone pe 6.6. pe Jynkänvuori pe 6.6., Nilsiä pikkupappila ma 2.6., 9.6., Riistavesi pe 6.6. Tuusniemi pe Kuopion ev.lut. seurakunnat Lisätietoja toiminnasta saa Kuopion seurakuntien yhteisen lapsityön toimistosta puh ja

21 5-9-vuotiaille lapsille. Lapsilla on omat eväät. Toiminta on maksutonta. KESIS klo Jynkänvuori ( ) Neulamäen kirkko Särkiniemi Pyhän Johanneksen kirkko (ryhmäkoko 20) Juankoski (4-7v. ryhmäkoko 15) Nilsiä (ryhmäkoko 15) Riistavesi (ryhmäkoko 15) Valoharju klo Jynkänvuori Kallaveden kirkko Karttula perhekesis Nilsiä (ryhmäkoko 15) Muuruvesi (4-7v ryhmäkoko 15) Säyneinen perhekesis Puijon kirkko Pyhän Johanneksen kirkko (ryhmäkoko 20) Särkiniemi Tuusniemi (4-8-v ryhmäkoko 15) klo Jynkänvuori Kaavi (4-7v ryhmäkoko 15) Kallaveden kirkko Kurkimäki (seikkailukesis, Kentäntie 2) Nilsiä pikkupappila (3-4-vuotiaat ryhmäkoko 15) Puijon kirkko Vehmersalmi (ryhmäkoko 15) Ilmoittautuminen Ryhmiin otetaan 25 lasta. Jos kaikki halukkaat eivät mahdu, etusijalla on kirkkoon kuuluminen, ikäjärjestys vanhimmasta nuorempaan ja ilmoittautumisaika. Lapsi voidaan ilmoittaa vain yhteen Kesis ryhmään. Kesis ryhmiin valituille lähetetään tieto sähköpostissa mennessä. Lisätietoja toiminnasta saa Kuopion seurakuntien yhteisen lapsityön toimistosta puh ja Kuopion ev.lut. seurakunnat 21

22

23 ILMOITTAUTUMISLOMAKE HALUAN ILMOITTAUTUA SEURAKUNNAN LEIRIKESÄ2014 LEIRILLE - Ilmoittautuminen netissä - Ilmoittautumisen tekee huoltaja - Kaikille leireille ilmoittaudutaan yhdellä lomakkeella - Perheleireille ilmoittaudutaan vanhemman nimellä Etunimi: Sukunimi: Syntymäaika (pp.kk.vvv): Sukupuoli: tyttö poika Ev.lut. seurakunnan jäsen: kyllä, mikä seurakunta ei Perheleirille lähtevät muut perheenjäsenet, nimi/syntymävuosi: Katuosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Leiriläisen puhelin: Huomioitavaa (esim. henkilökohtaisen isosen tarve): Kuopion ev.lut. seurakunnat 23

24 Merkitse tähän kolme mieluisinta leiritoivettasi järjestyksessä. Mikäli kirjaat vain yhden vaihtoehdon, se huonontaa mahdollisuutta päästä leirille. Leiritoive 1: Leiritoive 2: Leiritoive 3: Lisätietoja: (leirivalintaan vaikuttavia perusteluita, kaveri- ja sisarustoiveet voidaan huomioida vain, jos ne ovat samanlaiset kaverin kanssa, maksimissaan yksi kaveritoive) Huoltajan yhteystiedot (leirille pääsytietoa varten) Nimi: Sähköpostiosoite: Puhelinnumero: PALAUTUSOSOITE: Leirikesä 2014 Kuopion ev.lut. seurakunnat, PL 1064, KUOPIO 24 Kuopion ev.lut. seurakunnat

25 REIPPAILE YLEISURHEILU- KOULUUN! Kuopion Reipas järjestää kesällä 2014 yleisurheilukouluja koululaisille Väinölänniemellä ja Pihkainmäen koululla! Yleisurheilukoulut eri ikäryhmissä alkavat viikolla 19. Harrastusmaksut sisältävät mm. ohjatun harjoituksen, vakuutuksen. Tarkemmat ryhmätiedot ja ilmoittautuminen tapahtuu Kuopion Reipas ry:n kotisivujen kautta. tai Tiina Lukin, p , kuopionreipas.fi SALIBANDYÄ KESÄLOMAN ALUKSI!! Salibandyseura Welhot järjestää salibandyn päiväleirin syntyneille tytöille ja pojille. Salibandyn lisäksi ohjelmassa myös muita lajeja ja aktiviteettejä. Päiväleirin hintaan sisältyvät lämmin ruoka ja välipala sekä vakuutus. Paikka: Kuopio-halli. Tarkemmat tiedot, hinta ja ilmoittautumiset: (kts. kohta tapahtumat kesäleiri 2014) Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin. SUURI MAILA- PELIKOULU Kaikille 6 16-vuotiaille mailapeleistä kiinnostuneille. Leirillä pelataan tennistä, sulkapalloa, squashia, golfia, pingistä ja sählyä sekä muita pelejä ja liikuntaleikkejä. Lounas ja välipala kuuluvat leirin hintaan. Paikka: Kuopion Tenniskeskus, Rauhalahti Hinta: 130, seuraavat perheenjäsenet 110 Vastuuohjaaja: Nikko Jokinen, Puijo Tennis Team, p , Lisätietoja: TYTTÖJEN JALKAPALLOA! Pallokissat järjestää Kesämimmiliiga toimintaa syntyneille tytöille alkaen 5.5. Mimmiliiga tapahtumat on tarkoitettu jalkapallosta kiinnostuneille tytöille ja niissä harjoitellaan jalkapallon taitavuusja taitoasioita leikin varjolla. Tarkemmat tiedot, pelikentät ja hinnat löytyvät osoitteesta Liikuntajärjestöjen kesä 25

26 KESÄ 2014 LASTEN YLIOPISTO SNELLMAN-KESÄYLIOPISTO Lasten yliopistossa sukelletaan tieteiden saloihin lasten ehdoilla: leikkien, etsien ja kokeilun kautta. Lasten yliopiston kesäleirit tarjoavat turvallisen vaihtoehdon vapaa-ajan viettoon mukavassa seurassa, samalla tieteen ihmeisiin tutustuen. Toiminta on suunnattu alakouluikäisille. Lasten yliopiston leirit Kesällä 2014 Lasten yliopistossa järjestetään useita viikon pituisia päiväleirejä. Sisältöinä ovat luonnontieteet, tekniikka ja humanistiset tieteet. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumislinkit löytyvät huhtikuusta alkaen osoitteesta: 26 Snellman-kesäyliopisto

27 Leirejä järjestetään Kuopiossa Tiedekasvatuksen osuus sijoittuu päivittäin klo 9-15 välille. Lisäksi lapsille tarjotaan vapaaehtoista ohjattua toimintaa klo ja Viikon leirin hinta on 150 ja se sisältää lounaan, välipalan ja vakuutuksen. Leiripaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos haluat saada ensimmäisten joukossa tietoa Lasten yliopiston kesästä suoraan sähköpostiisi, ilmoita osoitteesi Snellman-kesäyliopistoon Leirit täyttyvät yleensä nopeasti, joten listalle ilmoittautuminen kannattaa! Lisätietoja: Snellman-kesäyliopisto puh Snellman-kesäyliopisto 27

28

mu kaa n T u l 2 0 1 5 Ke s ä l ei r i t Kuopion kaupunki l Järjestöt l Kuopion ev.lut. seurak Metsäkartano l Lasten yliopisto l

mu kaa n T u l 2 0 1 5 Ke s ä l ei r i t Kuopion kaupunki l Järjestöt l Kuopion ev.lut. seurak Metsäkartano l Lasten yliopisto l T u l e mu kaa n Kuopion kaupunki l Järjestöt l unnat l Kuopion ev.lut. seurak Metsäkartano l Lasten yliopisto l K O U L U L A IS T E N 2 0 1 5 Ke s ä l ei r i t Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut.

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

mu kaa n T u l 2 0 1 5 Ke s ä l ei r i t Kuopion kaupunki l Järjestöt l Kuopion ev.lut. seurak Metsäkartano l Lasten yliopisto l

mu kaa n T u l 2 0 1 5 Ke s ä l ei r i t Kuopion kaupunki l Järjestöt l Kuopion ev.lut. seurak Metsäkartano l Lasten yliopisto l T u l e mu kaa n Kuopion kaupunki l Järjestöt l unnat l Kuopion ev.lut. seurak Metsäkartano l Lasten yliopisto l K O U L U L A IS T E N 2 0 1 5 Ke s ä l ei r i t K e s ä 2 0 1 - oletko valmis? 5 t u Kädessäsi

Lisätiedot

LEIRIKESÄ 2013. Juuri nyt on aika valita kesän suosikkiviikko ja hypätä joukkoon mukaan!

LEIRIKESÄ 2013. Juuri nyt on aika valita kesän suosikkiviikko ja hypätä joukkoon mukaan! LEIRIKESÄ 2013 Kuljetus Jos leirille järjestetään yhteiskuljetus, se on mainittu leiri-ilmoituksen yhteydessä. Ilmoittautuminen ja leirikirje Jokaisen leiri- ja kerhoilmoituksen kohdalla on yhteystiedot

Lisätiedot

~ KESÄLEIRIT 2016 ~ koululaisten. On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan!

~ KESÄLEIRIT 2016 ~ koululaisten. On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! Yhdessä on hauskempaa! On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! Jännää, kivaa, mahtavaa! Hip hip mukaan, naurua ilman ei jää kukaan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Kuopion kaupunki * Kuopion

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE SYKSY 2015 AVOIMET OVET - TOIMINTA ALAKOULULAISILLE Jynkänvuoren avoimet ovet alkavat tiistaina 18.8. klo 13-16 (Isännäntie 22). Petosen seurakuntatalon

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2013 TIETOA RIPPIKOULULAISELLE JA HUOLTAJILLE. Jeee, MUN VUORO!

RIPPIKOULUT 2013 TIETOA RIPPIKOULULAISELLE JA HUOLTAJILLE. Jeee, MUN VUORO! Jeee, MUN VUORO! RIPPIKOULUT 2013 TIETOA RIPPIKOULULAISELLE JA HUOLTAJILLE Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Gal 5:14 TERVETULOA vuonna

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

3.5.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7

3.5.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7 3.5.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Varhaisnuorten kerho- ja tapahtumakalenteri Kevät ja kesä 2015

Varhaisnuorten kerho- ja tapahtumakalenteri Kevät ja kesä 2015 Varhaisnuorten kerho- ja tapahtumakalenteri Kevät ja kesä 2015 Varhaisnuorten kerhoihin ilmoittautuminen Kerhojen kevätkausi alkaa viikolla 3 (12.1. alkaen) ja päättyy viikolla 18. Kerhoihin tulee ilmoittautua

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Kesä 2013. Lasten kesäleirit

Kesä 2013. Lasten kesäleirit Kesä 2013 Lasten kesäleirit 1 Luodaan kesämuistoja yhdessä! leirejä koskevaa tietoa Ilmoittautuminen Jymyjuttu-, Pikkuveturi-, Young Ladiessekä Seikkailuleirille jatkuu ilmoittautumista seuraavana arkipäivänä

Lisätiedot

Kesätoimintaa leireillä ja kaupungissa!

Kesätoimintaa leireillä ja kaupungissa! Tampereen kaupunki // Nuorisopalvelut www.nuortentampere.fi Toimintaa nuorisokeskuksissa. Kesätoimintaa leireillä ja kaupungissa! Pelejä ja toimintaa. Hyötyä ja huvia liikennepuistossa. Sisällysluettelo

Lisätiedot

RIPPIKOULUT. Jumala loi ihmisen kuvakseen 1. Moos 1:27 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes. 43:1

RIPPIKOULUT. Jumala loi ihmisen kuvakseen 1. Moos 1:27 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes. 43:1 RIPPIKOULUT Jumala loi ihmisen kuvakseen 1. Moos 1:27 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes. 43:1 2012 TERVETULOA vuonna 1997 tai aiemmin syntynyt RIPPIKOULUUN! MIKSI RIPPIKOULU? Jeesus

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTA 2015

LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTA 2015 LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTA 2015 KESÄLEIRIT Lohjan kaupungin nuorisopalveluiden kesäleirit pidetään Rausjärven leirikeskuksessa Ikkalassa (Rausjärven rantatie 362, 03810 Ikkala). Leireille otetaan 32

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Olkkari. Hei! tiistaisin klo 14 17 Suomenlinnan kryptassa torstaisin klo 14 16 Ruoholahden kappelilla

Olkkari. Hei! tiistaisin klo 14 17 Suomenlinnan kryptassa torstaisin klo 14 16 Ruoholahden kappelilla Hei! Tämä on Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kouluikäisten esite ja se on lähetetty kaikille 7-12-vuotiaille seurakuntalaisille kotiin. Toivomme että esitteen avulla löydät oman paikkasi seurakunnasta

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Tervetuloa Talviloma-, Seikkailu-, Liikuntarajoitteisten-, tai Syysloma- LEIREILLE Pekonrannan leirikeskukseen 2016

Tervetuloa Talviloma-, Seikkailu-, Liikuntarajoitteisten-, tai Syysloma- LEIREILLE Pekonrannan leirikeskukseen 2016 Tervetuloa Talviloma-, Seikkailu-, Liikuntarajoitteisten-, tai Syysloma- LEIREILLE Pekonrannan leirikeskukseen 2016 Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Tämä esite

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille.

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. 1 LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. Hakemuslomakkeita saa myös diakoniatyöntekijöiltä tai Diakoniakeskus Marian neuvonnasta.

Lisätiedot

Kesä 2015. Lasten kesäleirit

Kesä 2015. Lasten kesäleirit Kesä 2015 Lasten kesäleirit 1 Luodaan kesämuistoja yhdessä! leirejä koskevaa tietoa Ilmoittautuminen Pikkuveturi-, Young Ladies- sekä Seikkailuleirille jatkuu ilmoittautumista seuraavana arkipäivänä khranvirastoon

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15) III Luokan riihitys III luokan loppututkinnon riihitys on valoisan aikaan tehtävä partiotaitokilpailun kaltainen päiväretki. Reitti on noin 7 km pitkä. Reitin varrella on lähdön ja maalin lisäksi 6 miehitettyä

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille 1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat

Lisätiedot

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin Kesätarjotin Kesätarjotin on Lahden seudun nuorisopalveluiden ja -toimien kesälomaesite. Vihkosessa esitellään 7 17-vuotiaille järjestettävät lomatoiminnat. Tarjolla on kursseja ja leirejä. Kaikkiin toimintoihin

Lisätiedot

Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan.

Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan. PARTIOTIEDOTE 6/2013 Aurinkoista lokakuuta! Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan. Koulutuskuitit palautetaan

Lisätiedot

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN kevät 2015

KOULUIKÄISTEN kevät 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN kevät 2015 www.trevlut.net KERH OT LAT IL O R UO K TAMPEREEN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA esite_kevat2015.indd 1 LEI RIT TIO PAR TAMMERFORS

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2015 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2016 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa?

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? VIPOT Kevät 2014 LÄRPÄKE Viinikan kotikirkon tiedotuslehti koululaisille Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? KOKKIKERHOT s. 3 LEIREJÄ! Tulossa perheleiri ja tyttöleiri sekä kesällä

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2014 2015 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Nykarleby 4H ilmoittaa tulevat tapahtumat facebookissa. Lisätietoja löytyy myös kotisivuilta www.nykarleby.fs4h.fi Järj: Nykarleby 4H

Nykarleby 4H ilmoittaa tulevat tapahtumat facebookissa. Lisätietoja löytyy myös kotisivuilta www.nykarleby.fs4h.fi Järj: Nykarleby 4H 2015 Kesä 4H:n kanssa 8-11.6 Kivaa kankaanpainantaa! Tietokonepeli-, kukka- tai graafisia kuvioita Ei ennakkoilmoittautumisia, 4H-jäsenille, lisätietoja kotisivuilta tai facebookista. (ruotsiksi) Nykarleby

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Vierumäen Leiritulet -liikuntaleiri 2012

Vierumäen Leiritulet -liikuntaleiri 2012 Järjestäjä: Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Yhteistyökumppanit: Suomen Urheiluopisto, urheiluseurat, lajiliitot Kohderyhmä 8-14 vuotiaat tytöt ja pojat Ajankohta 11.-14.6.2012 Paikka: Suomen Urheiluopisto,

Lisätiedot

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0 Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle

Lisätiedot

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille HAKUOHJE Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

TERVETULOA HAVULLE! Kello 22:00 Hiljaisuus

TERVETULOA HAVULLE! Kello 22:00 Hiljaisuus TERVETULOA HAVULLE! Partiolaisten ehdoton ykkösjuttu ovat tietenkin leirit. Erityisesti isojen leirien vauhdikasta ohjelmaa, uusia ystäviä ja upeita iltanuotioita muistellaan vielä pitkään. Ensi kesänä

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Tervetuloa rippikouluun Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Rippikouluinfo 2016 Rippikoulun käyminen on Sinulle ajankohtaista.

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Rippikouluinfo 2015 Rippikoulun käyminen on Sinulle ajankohtaista.

Lisätiedot

Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI

Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Sisällys Tietoja kerholaisille ja lähihenkilöille... 2 Liikuntaa... 4 Erityislasten ja nuorten koulujen

Lisätiedot

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014 Soluku-luontolomat vuonna 2014 Yleistä Soluku-lomista Sosiaalisella luontolomatoiminnalla (Soluku) edistetään pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia ja harrastaa erilaisia luontoaktiviteetteja.

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka? Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät

Lisätiedot

MIKKELIN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2015

MIKKELIN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2015 MIKKELIN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2015 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan järjestämiin vuoden 2014 rippikouluihin otetaan vuonna 2000 syntyneitä ja sitä vanhempia seurakuntiemme

Lisätiedot

Supersyysloma starttaa jo lauantaina 13.10.! Tapahtumat ovat ilmaisia, ellei toisin mainita.

Supersyysloma starttaa jo lauantaina 13.10.! Tapahtumat ovat ilmaisia, ellei toisin mainita. SUPERSYYSLOMA KUOPIOSSA 2012 Supersyysloma starttaa jo lauantaina 13.10.! Tapahtumat ovat ilmaisia, ellei toisin mainita. LIIKUNTAPAIKAT Kuopio-halli ma klo 10 14 liikuntapolun tanssipelit parketilla sekä

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

leirejä koskevaa tietoa

leirejä koskevaa tietoa Kesä 2014 1 Luodaan kesämuistoja yhdessä! leirejä koskevaa tietoa Ilmoittautuminen Pikkuveturi-, Ladies- sekä Seikkailuleirille jatkuu ilmoittautumista seuraavana arkipäivänä khranvirastoon p. 040 309

Lisätiedot

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat!

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! Olette ilmoittaneet nuorenne rippikouluun. Rippikoulun osana on leirijakso, jonka pitopaikkoina ovat pääasiassa seurakuntayhtymän omat leirikeskukset Heinänokka

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset Pirkkalan kunta Sivistysosasto Infovihko iltapäivätoiminnassa olevien lasten vanhemmille Lukuvuosi 2015 2016 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset Lisätietoa löytyy myös opetuksen internet-sivuilta,

Lisätiedot

SALAMA TIEDOTE 3 /2011 8.3.2011 KEVÄT TUO MUKANAAN PALJON UUTTA TOIMINTAA!

SALAMA TIEDOTE 3 /2011 8.3.2011 KEVÄT TUO MUKANAAN PALJON UUTTA TOIMINTAA! KEVÄT TUO MUKANAAN PALJON UUTTA TOIMINTAA! Kevään voi jo aistia ulkona: päivä pitenee, pakkaset hellittävät ja linnutkin alkavat viserrellä. Samoin kuin luonnossa tapahtuu uutta, niin myös meillä Salamissa.

Lisätiedot

Riparit 2016. Porvoon suomalainen seurakunta

Riparit 2016. Porvoon suomalainen seurakunta Riparit 2016 Porvoon suomalainen seurakunta kuva: Jussi Vierimaa kannen kuva: Sanna Krook Esitteen linnut: Anna Sarkama-Antila Tervetuloa riparille! Mikä on rippikoulu? Seurakunta järjestää rippikouluja

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Hakuohje Nuorten perhekursseille

Hakuohje Nuorten perhekursseille 1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat asuvat

Lisätiedot

Vihdin nuorisopalvelut

Vihdin nuorisopalvelut Vihdin nuorisopalvelut 2013-2014 Nuorisotalotoiminta Klubille, Nummelan nuorisokeskukseen ja Oharille, kirkonkylän kerhokeskukseen voi tulla viettämään aikaa ystävien kanssa, pelailemaan tai vaan oleskelemaan.

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

Hei Kolkkametsä-yhteyshenkilö! TOIMI NÄIN. Polussa viimeistään 15.3.2007 HINTA JA MAKSAMINEN ILMOITTAUTUMINEN OSALLISTUJAT

Hei Kolkkametsä-yhteyshenkilö! TOIMI NÄIN. Polussa viimeistään 15.3.2007 HINTA JA MAKSAMINEN ILMOITTAUTUMINEN OSALLISTUJAT Hei Kolkkametsä-yhteyshenkilö! Varsinais-Suomen Partiopiirin sudenpentujen Tammileiri Kolkkametsän ilmoittautumisaika on alkanut! Lippukuntasi on valinnut Sinut toimimaan lippukuntasi Kolkkametsä-yhteyshenkilönä.

Lisätiedot