NÄYTTELYKOKOELMAT. Tampere-luokka. Kehykset. Nimi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NÄYTTELYKOKOELMAT. Tampere-luokka. Kehykset. Nimi"

Transkriptio

1 NÄYTTELYKOKOELMAT Nimi Kehykset Tampere-luokka Luokkaan kuuluu kaikki kokoelmat, jotka liittyvät jotenkin Tampere-aiheesen. Nämä kokoelmat voivat sisältää monenlaista materiaalia kuten filateliaa, postikortteja, laskulomakkeita, osakekirjoa ja käyntikorttivalokuvia. Kokoelmien käsittely voi olla perinteisen filatelian, postihistorian tai aiheen mukainen tai se voi perustua materiaalityyppeihin. Marcus Olli: Tampereen paikallisposti (2) Tampereen paikallisposti vuodesta 1866 jälkipainamiin paikallispostin merkkien käytön loppumisen jälkeen. Uolevi Vapaa: Finlayson Tampereen postihistoriassa 3-4 (2) Monipuolinen filateelinen ja tutkimuksellinen katsaus Finlaysonin tehtaan merkityksestä Tampereen kehitykselle. Kari Salonen: Tampere 100 v siten 5-9 (5) Kokoelma esittelee monipuolisesti Tamperetta noin sata vuotta sitten -teollisuutta, katunäkymiä, maisemia, tapahtumia ja julkisia rakennuksia. Tekstiosa kertoo kuvaaiheisiin liittyvää taustatietoa minkä lisäksi on runsaasti tutkimustietoa korttien julkaisijoista ja julkaisusarjoista. Hannu Heiskanen: Tampere (1) Valokuvakorttikokoelma kertoo Tampereen taisteluista vuonna Kokoelmassa on useita harvinaisia kohteita mm. Tampereen valtauksen päivältä. Reino Jokiranta : Tampereen kirkot (4) Korttikokoelma jakautuu kahteen osaan, joista kaksi ensimmäistä kuvaa Tuomiokirkkoa ja kaksi jälkimmäistä Tampereen muita kirkkoja ja kirkollisia rakennuksia. Teuvo Hailla: Tampereen seudun Wanhat osakekirjat (5) Wanhat osakekirjat kertovat Tampereen seudun historiasta. Kokoelmassa esitetään osakekirjoja mm. höyrylaivojen valtakaudelta Tampereen vesillä, teollisuuskaupungin yhtiöiltä, sähköistyksen etenemisestä maakunnassa, kustannus- ja kiinteistöyhtiöiltä Jussi Helenius: TAMPERE-Savupiippujen kaupunkiteollisuuskaupunki (2) Tamperetta Tehtaiden etsimässä laskulomakkeet ovat entisaikoina olleet merkittävässä asemassa kertomaan tehtaiden tuotteista,laadusta ja rakennuksista. Aikanaan tehtaat ovat osallistuneet mailmannäyttelyihin ja messuille esitellen omilla osastoillaan tuotteitaan. Messuilla on laadullisesti parhaat tuotteet palkittu kulta yms. mitalein. Mitalit ovat olleet niitä laadunmerkkejä ja ne on haluttu tuoda esiin kaikessa kirjeenvaihdossa ja mainonnassa. Kokoelma kuvaa Tampereen teollisuuden ja yritysten laskulomakkeita oman aikansa kuvana aina 1890-luvulta alkaen. Anssi Forsblom: Käyntikorttivalokuvia Pääasiassa tamperelaisten valokuvaamoiden käyntikorttivalokuvia. 22 (1)

2 Jarkko Leppänen: Kiakkoo ylämummoon 23 (1) Timo "Juti" Jutila on yks Suamen suurista kiakkoilijoista. Jutia on sanottu mm. suamalaisen kiakkoilun ikoniks. Juti on luanu oman hoki-kiälen, jota ei osaa kekääm muu, mutta kaikki kiakkoo seuraavat sen tuntee. Kari Salonen: Tampereen vanhat kynämitätöinnit 24 (1) Tutkimuskokoelma esittelee Tampereen kahden postimestarin -Rosenbröijerin ja Reuterin -aikaisia mustemitätöintejä vuosien 1856 ja 1860 postimerkeillä. Mukana on runsaasti harvinaisia ja erittäin harvinaisia kohteita. Uolevi Vapaa: Tampereen varhaiset leimat (3) Kokoelma esittelee Tampereen vanhimmat leimat monipuolisesti erityyppisillä lähetyksillä. Hannu Elo: Tampereen vanhoja leimoja (2) Nykyisen Tampereen alueelle olleiden postitoimipaikkojen pääleimat ennen kesää Uolevi Vapaa: Tampere (3) Kokoelma kertoo monipuolisesti vapaussodan aikaisista postikäytännöistä eri tyyppisillä lähetyksillä Tampereella. Materiaali on osittain erittäin harvinaista. Jarkko Leppänen: Tampereen lennätinleimoja sähkeillä ja maksukuiteilla 33 (1) Tampereen lennätinasema avattiin vuonna Sähkeissä ja maksukuiteissa alettiin käyttää lennätinleimoja 1900-luvun alussa. Tämän jälkeen lennätin on toiminut läpi yhteiskunnan murrosten, mikä näkyy leimoissa esim. venäjän ja ruotsin kielen käytössä. Leimojen tyypit ovat vaihdelleet erilaisista rengasleimoista rivileimoihin. Uolevi Vapaa: Amurinmaa 34 (1) Kokoelma esittää monipuolisesti Amurinmaan postitoimipaikan kehityksen sekä käytetyt postileimat ja niiden käytön erityyppisillä lähetyksillä. Pentti Hyvönen: Epilän teollisuushistoriaa 35 (1) Epilän teollisuuslaitosten liikekuoria 1900-luvun alusta. Uolevi Vapaa: Juhannuskylä 36 (1) Kokoelma esittää monipuolisesti Juhannuskylän postileimat ja niiden käytön erityyppisillä lähetyksillä. Perinteisen filatelian luokka Perinteinen kokoelma kertoo postimerkin tarinaa. Perinteisen luokan kokoelmat ovat tyypillisesti jonkin maan päälajikokoelmia tai jonkin merkkijulkaisun erikoiskokoelmia. Jos kokoelmassa on erikoistuttu johonkin merkkijulkaisuun, niissä voidaan esittää mm. millaisiin tarpeisiin merkkejä valmistettiin, millaisia vaiheita niiden suunnittelussa ja valmistuksessa oli, miksi syntyi erilaisia variaatioita ja niin edelleen. Yleensä näissä kokoelmissa tutkitaan erityisesti eri painoerien eroavaisuuksia paperin, värien, hammastuksen ja painanteen ulkoasun suhteen. Jarkko Leppänen: Suomen postimerkit (1) Postimerkit tarjoavat mielenkiintoista tutkittavaa sekä kuva-aiheen että filateelisten ominaisuuksien osalta. Suomen postimerkit esittelevät monipuolisesti mm. historiaa, luontoa ja kulttuuria. Tämä kokoelma esittelee otoksina mutta kuitenkin kattavasti Suomessa käytettyjä postimerkkejä. Hammaste-eroista, vesileimoista j avärieroista on esitetty yhdet esimerkit. Vuoden 2012 loppuun mennessä on julkaistu 2190 erilaista luetteloitua päälajia.

3 Esa Aaltonen: Suomen soikio- ja isohampaiset merkit (5) Kokoelmassa esitellään Suomen kolme ensimmäistä julkaisua. Julkaisut esitellään merkeillä ja postilähetyksillä. Mukaan on otettu erikoisuuksia, ryhmiä sekä erilaisia mitätöintejä kyseisillä julkaisuilla. Mika Nokelainen: Suomi, vaakunamalli (4) Vaakunamalli 1889-julkaisunerikoiskokoelma, jossa esiteltyinä ovat eri arvojen painoerät kukin omilla lehdillään. Reijo Siltanen: Otteita M/63 käyttösarjan erikoiskokoelmasta (5) Erikoiskokoelma mallin 1963 postimerkeistä, postimerkkipapereista, painoeristä, taksoista ja postilähetyksistä. Jukka Kaivanto: 30 - luvun Helmiä 52 (1) Kokoelmassani on postitteita laidasta laitaan ja hyvä läpileikkaus tuon ajan suomalaisista postimerkeistä. Jouko Kaartinen: Euroarvoisten merkkien virheitä 53 (1) Kokoelma on kooste Suomessa virallisesti ilmestyneistä -arvoisten postimerkkien hammaste-ja läviste-erikoisuuksista. Nämä ns. "maanantaikappaleet" ovat pääsääntöisesti harvinaisia ja jotkut lähes ainutkertaisia. Jukka Kaivanto: Pohjois-Inkeri (2) Taksan mukaisia kirjeitä ja kortteja Suomeen ja ulkomaille. Painanta- ja hammasteerikoisuuksia sekä varoitus merkki- ja leimaväärenteistä. O-P Mikkola: Surumerkit 56 (1) Suomen omien postimerkkien käytön loppumisen muistoksi Aksel Gallén-Kallela suunnitteli 1 pennin arvoisen tyylitellyllä Suomen vaakunalla varustetun ns. surumerkin. Juha Valtonen: POSTIMERKKI - pieni hammastettu paperinpalanen (2) Oletko jo nähnyt postimerkin, joka soittaa musiikkia? Entä kutomalla valmistetun ja kankaasta tehdyn postimerkin? Tai 24 karaatin kultaan painetun merkin? Postimerkit ovat paljon muutakin kuin kirjeiden lähettämistä varten valmistettuja paperinpaloja. Postimerkki voi myös tuoksua tai maistua vaikkapa piparmintulta. Maailman harvinaisimmasta postimerkistä on maksettu peräti 9,5 miljoonaa dollaria. Mutta miltä tämä aarre näyttää? Entä millaisia ovat kaikkein tunnetuimmat postimerkkeihin pujahtaneet painovirheet? Tai minkälaiset postimerkit ovat päässeet Guinnessin ennätystenkirjaan? Tämä kokoelma kertoo, mitä kaikkea voit löytää postimerkkien ihmeellisestä maailmasta. Jarkko Leppänen: Suomen sähkösanomalomakkeet ja kirjekuoret (3) 1952 Suomen ensimmäinen lennätinlinja rakennettiin vuonna Viesti lähetettiin lennätinlinjaa pitkin, kirjattiin sähkelomakkeella ja toimitettiin vastaanottajalle Lennättimen omilla jakajilla. Lennätinlaitos painatti säästösyistä lomakkeiden taakse mainoksia lyhyen aikaa Korusähkekaavakkeet otettiin käyttöön 1924 ja niiden tarkoitus oli kerätä rahaa hyväntekeväisyysjärjestöille. Näiden lisäksi on ollut käytössä kauniita kirjekuoria, joissa on käytetty sähke-sanaa, vaikka niillä ei ole ollut mitään tekemistä oikeiden sähkeiden kanssa. Kokoelma esittelee otoksina mutta kuitenkin mahdollisimman monipuolisesti Suomessa käytettyjä sähkelomakkeita. Martti Räikkönen: Viron maantietoa presidentti Pätsin opastuksella 62 (1) Virolaisen Päts-merkkijulkaisun muutama postilähetys ja merkkien mitätöintejä eri paikkakunnilla.

4 Robert Cooper: Algerian EA-päällepainamat (5) Entinen Ranskan siirtomaa Algeria itsenäistyi Siitä huolimatta uusi postihallitus päätti käyttää ranskalaisia postimerkkejä siihen asti kunnes maa saisi omat merkit. Nämä ranskalaiset merkit päällepainettiin kirjaimilla EA (Etat Algérien Algerian valtio) ja ne olivat käytössä noin neljä kuukautta. Alussa päällepainamat laitettiin käsin ja eri kaupungeissa käytettiin erilaisia malleja. Kokoelmassa on merkkejä eri alueilta, sekä postituoreina että postilähetyksissä. Esa Aaltonen: Tannu Touva postimerkkejä 68 (1) Tuvan tasavalta on tasavalta Sajanin ja Tannu-Olan vuoristojen ympäröimänä Itä-Siperian eteläosassa Keski-Aasiassa ja se kuuluu Venäjän federaatioon. Vuosina alue oli itsenäinen valtio nimeltä Tannu-Tuva ja se julkaisi n. 100 postimerkkiä Postihistorian luokka Postihistoriallinen kokoelma kertoo kuljetuksen ja käsittelyn tarinaa, johon kuuluu mm. leimat ja muut mitätöinnit, taksat, postireitit ja postinkuljetustavat. Kohteiden tulee olla postin kuljettamia postimerkkejä, kirjelähetyksiä, kortteja tai muita postin toimintaan suoranaisesti liittyvää materiaalia. Kokoelmassa voidaan esittää esim. leimatutkimusta, laivapostia, rautatiepostia, lentopostia, sensuuripostia tai kenttäpostia. Kotiseutukokoelmat kertovat yhden paikkakunnan tai alueen postihistoriaa. Hannu Elo: Suomenlahden saarten postileimoja 69 (1) Leimoja luovutetusta karjalasta Markku Koivuniemi: Mouhijärvi kotiseutukokoelma (2) Otteita syntymäpaikkani Mouhijärvi kokoelmasta. Ensimmäisessä kehyksessä esitän erilaisia postilähetyksiä mm. kirkkokuulutuksia, postin lomakkeita, firmakirjeitä sekä lähetyksiä mitätöitynä erilaisin leimoin. Toisessa kehyksessä esitän mm. paikkakuntakortteja, apteekki- ja limsaetikettejä. Reijo Viskari: Antrean postihistoriaa 72 (1) Tutkimuskokoelma Antrean postitoimipaikoista postileimoin ja lähetyksin. Heikki Heino: Kenttäpostin koneleimat (4) Sodan aikana oli keskuskenttäpostikonttoreissa käytössä myös koneleimauslaitteita. Näissä leimauskoneissa oli käytössä sekä viivallisia että viestillisiä leimoja. Tässä kokoelmassa esitellään näiden leimojen käyttöaikatiedot sekä tuodaan esille myös jonkin verran erilaisia variantteja kuten ylösalaisia leimaympyröitä. Tuomas Juvonen: Postin automaatio 77 (1) Kokoelmassa esitellään Tampereella vuonna 1974 käyttöönotettu AEG-Telefunken kirjeenlajittelukone ja siitä edeltäneet edistysaskeleet jotka mahdollistavat lajittelukoneen toiminnan.kokoelma Juha Kauppinen: Kun toiveet voittavat tiedon ja varat 78 (1) Kokoelma kertoo maailman nuorison yritteliäisyydestä löytää kaveri, vaikka välittäjän osoitetiedot ovat puutteelliset ja rahaa postin lähettämiseen ei olekaan. Materiaali on turkulaisesta International Youth Service -yrityksestä, joka välitti koululaisille ja opiskelijoille kirjeenvaihtokavereita kaikkialle maailmaan.

5 Aihefilatelian luokka Aihekokoelmassa esitetään jonkin aiheen mukaista tarinaa ja siinä voi käyttää kaikkea filateelista materiaalia kuten mm. postimerkkejä, vihkoja, ehiöitä ja postin kulkuun liittyviä leimoja. Kokoelmissa pyritään yleensä esittämään monipuolista materiaalia maantieteellisesti ja materiaalityypeittäin. Kokoelmassa ei ole tarkoitus esittää kaikkea aiheeseen liittyvää, vaan yleensä pyritään esittämään tarinan kannalta oleellinen materiaali. Rauno Korpi: Jääkiekon vauhtia ja tilanteita 83 (1) Jääkiekko on hieno ja vauhdikas laji, joka vie helposti mukanaan. Pelien katsominen on aina elämys! Kiira Korpi: Taitoluistelua, taitoa luistimilla ja taiteellista luistelua 84 (1) Taitoluistelu on monipuolinen laji niin lapselle kuin aikuiselle, sillä se kehittää tasapainoa, koordinaatiota, liikkuvuutta, lihaskuntoa ja kestävyyttä. Luistelu tarjoaa haasteita, mutta myös onnistumisen elämyksiä! Jarkko Leppänen: Shakki - pelien aatelia 85 (1) Shakin monet strategiavaihtoehdot tekevät siitä mielenkiintoisen ja kiehtovan pelin. Samalla kun se vaatii keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä, se pitää jännityksessä, josta vapautuu vasta, kun lopputulos alkaa selvitä. Kari Salonen: Kirjallisuuden nobelisteja 86 (1) Kokoelma on harjoitelma laajempaa kirjallisuuden nobelisteja esittävää aihekokoelmaa varten. Pauli Ihamäki: Lapsuuteni lintumaailma (6) Kokoelma on rakennettu aihefilatelian mukaisesti. Taina Kajander: Snautserimaista koiranelämää koiranelämään 93 (1) snautserinäkökulmasta Snautserit ihmisen parhaimpina ystävinä - rotujen esittely ja katsaus Jarkko Leppänen: Otetaan yhdet 94 (1) Olut on maailmassa eniten myyty alkoholijuoma ja suosituin juoma veden jälkeen. Oluiden kirjo on monipuolinen ulottuen tsekiläisistä aromaattisista lagereista Baijerin kirpeisiin ja sameisiin vehnäolusiin, belgialaisista voimakaista trappistioluista kuparinvärisiin brittialeihin tai sysimustiin irlantilaisstoutteihin. Reijo Myller: Disneyn piirrosaiheita postimerkeillä (2) Walt Disney on maailman suurimpia viihdeteollisuusyhtiöitä, jonka animaatiohahmot ovat viihdyttäneet meitä jo vuosikymmeniä. Hahmoista on julkaistu myös lukuisia vauhdikkaita postimerkkejä, jotka miellyttävät varmasti kaikkia Disney-faneja.

6 Leimamerkkiluokka Leimamerkkikokoelma voi sisältää leimapapereita tai kiinnitettäviä vero-, maksu-tai säästömerkkejä, jotka valtio, kunta tai muu viranomainen on julkaissut tai antanut niille hyväksyntänsä. Kokoelmien käsittely on tyypillisesti samanlainen kuin perinteisessä filateliassa. Jukka Mäkinen: Suomen leimamerkkimallit 1881 ja (4) Suomen suuriruhtinaskunnan leimamerkkien 3. ja 4. julkaisun eli mallien 1881 ja 1891 erikoiskokoelma, joka painottuu näiden isokokoisten merkkien painos-ja tyyppieroihin sekä virhepainoksiin. Se esittää myös laajan valikoiman merkkien käyttöä asiakirjoilla, mm. harvinaiset käytöt sanomalehdellä, mallikirjalla, ehiökorteilla ja M/1885 postilähetyksellä. Maksimifilatelian luokka Maksimifilatelian kohteissa postikortin kuva, postimerkki ja postileima liittyvät samaan aiheeseen. Postimerkin tulee olla kelvollinen postimaksun maksamiseen ja kiinnitetty postikortin kuvapuolelle. Postikortin kuvan tulee muodostaa paras mahdollinen yhteys postimerkin kuva-aiheeseen. Leimauksen tulee olla auktorisoidun postihallinnon postileima. Olli Turunen: Talvista urheilua (2) Kokoelmassa esitellään talvisia urheilu-ja liikuntamuotoja, niiden harrastamiseen liittyviä tapahtumia, niissä suoritettavien lajien moninaisuutta sekä suoritustapoja. Kokoelma on koottu eri maissa tuotetuista itsevalmistetuista kohteista ja kokoelman filateelinen tutkimusosio on pyritty täyttämään erilaisilla leimavariaatioilla. Postikorttiluokka Kuvapostikortteja kerätään useimmiten paikkakunnan, taiteilijan tai kortin aiheen mukaan. Kokoelma voi perustua myös painotekniikkaan tai julkaisijaan. Hannu Heiskanen: Suomen historiaa postikortein (2) Korttikokoelmaan on valittu kohteita, jotka liittyvät Suomen historian merkittäviin tapahtumiin tai henkilöihin. Jukka Kaivanto: Kangasalakortit 107 (1) Tässä tarjolla pieni otos Kangasala historiaa yli sadan vuoden takaa. Kunnan asukasmäärään nähden kortteja on julkaistu suht paljon, kiitos lukuisien näkötornien ja upeiden maisemien. Jarkko Leppänen: Vihtorin kesämatka Suomeen (4) Vihtori Anttila oli menestyksekäs vaatturi Helsingissä 1880-luvulla. Hän muutti Pohjois- Amerikkaan, jossa ura jatkui menestyksekkäästi. Vihtori piti kesän 1908 lomaa ja matkusti pitkästä aikaa Suomeen tapaamaan sukulaisiaan, ystäviään ja muutamia vanhoja asiakkaitaan. O-P Mikkola: Lippu- ja vaakunakortteja sortokaudelta (2) 1800-luvun lopulla venäläistämistoimiin vastattiin monin passiivisin tavoin. Näyttävä ja vaikuttava keino oli käyttää korttikuvituksena Suomen vaakunaa ja silloisia lippuehdotelmia tavoitteena olevalle itsenäiselle Suomelle. Hannu Heiskanen: Sinimustan aatteen henki (2) Korttikokoelma esittelee erään poliittisen aatteen näkemyksiä postikortein.

7 Heikki Moisio: Rajantakaiset kirkkomme luovutetussa Karjalassa (4) Heikki Moisio: Aeron / Finnairin historiaa sekä ensilentokuoret (2) Heikki Heino: Tauno Johansson (2) Tauno Johansson oli korttitaiteilija, joka aloitti sotilas-aiheisten korttien piirtämisen vuonna 1938 Korialla. Ennen sotia hänen korttinsa kuva-aiheet kertovat varusmiesten arjesta. Sotien aikana ilmestyneet kortit kertovat sodasta huumorin värittämänä. Kari Kupiainen: Berliini, Unter den Linden 1900-l alussa 124 (1) Kävelyretki Alexanderplatzilta läpi Unter den Lindenin Reichstagille noin vuonna 1910, aikakauden väripostikorttien kuvaamana. Kari Kupiainen: Misu-kissa katsaus peruskissan elämään (2) Monipuolinen mutta ei tosikkomainen kissakortti-kokoelma. Heikki Heino: Miekka ja sapeli (2) Jatkosodan sytyttyä julkaistiin virallisia kenttäpostikortteja, joissa arvoleiman kohdalla oli tyylitelty Karjalan vaakuna eli Miekka ja Sapeli. Näiden korttien kuvituksessa esitellään eri aselajeja sekä muistetaan myös evakkoja, sotainvalideja, huomioidaan kotirintama sekä lasten ja nuorten työpanos eikä unohdeta Kotia uskontoa eikä Isänmaatakan. Mannerhein ja Ryti ovat myös kuvissa mukana. Kaikissa korteissa on lyhyt runo tai muu lause. Osan teksti on tämän päivän mittapuun mukaan jopa painokelvotonta. Pauli Ihamäki: Partiohuumoria (5) Vanhoja partiokortteja koko maailmasta. Heikki Heino: Työn ja taistelun laina 134 (1) Syyskuussa 1941 laskettiin liikkeelle Työn ja taistelun lainan obligaatioita. Tätä mainostettiin sekä postien viestillisillä leimoilla että erityisillä Työn ja taistelun lainan kenttäpostikorteillakin. Tuskin kukaan välttyi näkemästä tätä laajaa mainoskampanjaa. Kokoelmassa esitellään kaikki tähän liittyvät viestilliset leimat sekä tiedossani olevat kenttäpostikortit. Avoimen filatelian luokka Myös avoimessa filateliassa esitetään kohteita kuva-aiheen perusteella. Avoimen filatelian luokka muistuttaa aihefilateliaa, mutta avoimessa luokassa kerätään myös eifilateelisia kohteita. Mukaan kelpuutetaan siis myös aiheeseen liittyviä muita materiaalityyppejä kuten postikortteja, vanhoja valokuvia, karttoja, teepusseja, rahoja, mitaleita, karamellipapereita, pinssejä, pelikortteja, pääsylippuja, ruokalistoja, jne. kaikkea mikä kehysten väliin mahtuu. Heikki Virtanen: Suomen tasavallan presidentit (6) Kokoelmassa esitetään Suomen presidentit Ståhlbergistä Niinistöön. Kokoelma esittelee presidenttien elämää presidenttiyden aikana sekä tärkeimmät tapahtumat ennen ja jälkeen sitä.

8 Nuorisofilatelia Nuorisoluokkaan kuuluvat nuorten vuotiaiden näyttelykokoelmat, joiden käsittely on tyypillisesti perinteisen filatelian, postihistorian tai aihefilatelian kaltainen. Ohto Tapio: Yrjö VI:n aika (3) Erikoiskokoelma George VI:n aikaisista julkaisuista Iso-Britannisassa. Mikael Kaivanto: Autoista erikoisautoihin (2) Gottlieb Daimlerin ensimmäinen auto oli 1,5 hevosvoiman moottorilla varustettu kärry, "Motorkutsche", vuodelta Se oli nimenomaan matkustajakärry, joka oli muodoiltaan koristeellinen, mutkikas ja hento. Seuraavaan malliin, "Stahlradwagenin" Daimler sai valmiiksi vuonna Se täytti edeltäjäänsä paremmin auton tunnusmerkit. Seuraavilla sivuilla olen halunnut tuoda esille Autojen koko "kirjon" mahdollisimman laajasti postimerkkien ja leimojen yms. Avulla. Autotyyppejä käsitelty seuraavasti: Wanhat autot, henkilö-autot, linja-autot, palo-autot, ambulanssit, posti-autot, kuorma-autot ja kilpa-autot (ralli/formulat). Jokamiehen luokka Jokamiehen luokassa voi esittää mitä tahansa eli materiaali ja käsittelytapa ovat täysin vapaita. Yleensä materiaali koostuu enimmäkseen ei-filateelisesta materiaalista. Pentti Myllylä: Kalastusaiheisia exlibriksiä 140 (1) Exlibris on kirjan etusisäkanteen liimattava kirjansidontamerkki. Ne ovat pienoistaidetta, joita ovat suunnitelleet monet tunnetut taiteilijatkin. Monen merkin suunnittelijana on omistaja itse. Merkin aihe tulee yleensä omistajalleen tärkeistä asioista, kuten ammatista, harrastuksista, kotiseudusta, suvusta ym. Kokoelmassa on pieni otos kalastusaiheisia merkkejä.

Tervetuloa keräilyn pariin!

Tervetuloa keräilyn pariin! 1 2 Sisällysluettelo Tampereen kaupungin tervehdys. Tampereen Filatelistiseuran ry:n toiminta ja kokoukset.. Suomen Filatelistiliitto. Tampereen Filatelistiseuran tervehdys... Näyttelyn pohjakaavio. Kokoelmaluettelo.

Lisätiedot

TAMFILA 2009 -postimerkkinäyttelyn palkintoluettelo

TAMFILA 2009 -postimerkkinäyttelyn palkintoluettelo TAMFILA 2009 -postimerkkinäyttelyn palkintoluettelo Mestariluokka Kauppi Hannu: Suomi, malli 1930 Heino Raino: WEATHER - From observations to forecasts Kauppinen Juha: Ethiopian postal history 1895-1936

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Suomen markka-ajan kolikoiden pikahinnasto 2008

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Suomen markka-ajan kolikoiden pikahinnasto 2008 Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Suomen markka-ajan kolikoiden pikahinnasto 2008 A Kiinnostava aina kaikissa kuntoluokissa. Tarjoa! B Kiinnostava hyväkuntoisena. Tuo näytille. C Kiinnostava vain lyöntikiiltoisena

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

ETELÄ KARJALAN KUNNAT

ETELÄ KARJALAN KUNNAT ETELÄ KARJALAN KUNNAT www.postileimat.com: Antrea sivu 1 ANTREAN PITÄJÄ www.postileimat.com: Antrea sivu 2 ANTREAN PITÄJÄN TOIMIPAIKAT www.postileimat.com: Antrea sivu 3 sy KOIVISTO Antrean laivarannassa

Lisätiedot

FINLANDIA 2017:n kilpailuluokkiin yli 400 kokoelmaa

FINLANDIA 2017:n kilpailuluokkiin yli 400 kokoelmaa LEHDISTÖTIEDOTE #16 JULKAISUVAPAA HETI FINLANDIA 2017 TIEDOTTAA FINLANDIA 2017:n kilpailuluokkiin yli 400 kokoelmaa FINLANDIA 2017 -toimikunta on valinnut näyttelyyn hyväksytyt kokoelmat. Suurnäyttelyyn

Lisätiedot

Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään

Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään Näyttely Helsingin Kirjamessuilla 27. 30.10.2011 Ryytimaasta ruusutarhaan poimintoja viherpeukalon kirjahyllystä Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään Marcus Tullius Cicero (106 eaa.-

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

MARE BALTICUM 05 NÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT

MARE BALTICUM 05 NÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT MARE BALTICUM 05 NÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT 1. Organisaatio, aika ja paikka Itämeren maiden kansainvälinen postimerkkinäyttely MARE BALTICUM 05 järjestetään 26.-28. elokuuta 2005 Baltichallenissa Maarianhaminassa.

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results -trap :: Luokka/Category N/N 9 Ruutana Teemu LäSA 0 Liljamo Teemu YMS 9 Honkaharju Rami RMY 9 9 9 Törnblom Leevi P-HA 9 Savilahti Aaro P-HA 9 / / 9 Raipela Jaana P-HA / 0 9 Pousi Konsta P-HA / Vähäpesola

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)

Lisätiedot

ETELÄ KARJALAN KUNNAT

ETELÄ KARJALAN KUNNAT ETELÄ KARJALAN KUNNAT www.postileimat.com: Kurkijoki sivu 1 KURKIJOEN PITÄJÄ www.postileimat.com: Kurkijoki sivu 2 KUR02: 27.01.1913 Alho -> Herr Lektor K.Ruhanen, Mustiala Kurkijoen pitäjä (ruots. Kronoborg)

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

Tarina-tehtävän ratkaisu

Tarina-tehtävän ratkaisu - tämä on esimerkki siitä, kuinka Pähkinä-lehdessä julkaistavia Tarina-tehtäviä ratkaistaan - tarkoitus ei ole esittää kaikkein nokkelinta ratkaisua, vaan vain tapa, jolla tehtävä ratkeaa Tehtävä: Pääsiäiskortit

Lisätiedot

FIP-NÄYTTELYISSÄ SOVELLETTAVAT NUORISOKOKOELMIEN ARVOSTELUN ERITYISSÄÄNNÖT (SREV)

FIP-NÄYTTELYISSÄ SOVELLETTAVAT NUORISOKOKOELMIEN ARVOSTELUN ERITYISSÄÄNNÖT (SREV) FIP-NÄYTTELYISSÄ SOVELLETTAVAT NUORISOKOKOELMIEN ARVOSTELUN ERITYISSÄÄNNÖT (SREV) Artikla 1: Kilpailunäyttelyt FIP:n näyttelykokoelmien yleisten arvostelusääntöjen (GREV) artiklan 1.4 mukaisesti nämä erityissäännöt

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

Postihistoriallisen kokoelman rakentaminen 12.11.2011

Postihistoriallisen kokoelman rakentaminen 12.11.2011 Postihistoriallisen kokoelman rakentaminen 12.11.2011 Tiedon ja materiaalin hankinta kokelmaa varten Ari Muhonen Postihistoriallinen yhdistys, puheenjohtaja SÄÄNNÖT: MIKÄ ON KOKOELMA? 3.1 Postihistoriakokoelmat...

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

LABDIEN RIGA! HYVÄÄ PÄIVÄÄ RIIKA! Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjaston virkistysmatka Riikaan 06/05

LABDIEN RIGA! HYVÄÄ PÄIVÄÄ RIIKA! Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjaston virkistysmatka Riikaan 06/05 LABDIEN RIGA! HYVÄÄ PÄIVÄÄ RIIKA! Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjaston virkistysmatka Riikaan 06/05 Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjaston väki toteutti pitkään suunnitellun virkistys-

Lisätiedot

KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN TAMCOLLECT 2019 ERITYISSÄÄNNÖT

KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN TAMCOLLECT 2019 ERITYISSÄÄNNÖT KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN TAMCOLLECT 2019 ERITYISSÄÄNNÖT Hyväksytty Suomen Filatelistiliitto ry / Finlands Filatelistförbund rf:n kokouksessa 25.8.2018. 1 Näyttelyn järjestäjä, paikka ja aika Tampereen

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

ABOEX 2014 POSTIMERKKINÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT

ABOEX 2014 POSTIMERKKINÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT ABOEX 2014 POSTIMERKKINÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT 1 NÄYTTELYN JÄRJESTÄJÄ, PAIKKA JA AIKA Turun Postimerkkikerho ry järjestää kansallisen postimerkkinäyttelyn ABOEX 2014 Logomossa, Turussa 11.-13.4.2014. 2

Lisätiedot

Opettajan tehtävänä on lukea tehtävänannot ja kirjata lasten vastaukset ylös näyttelyyn tutustumisen ohessa

Opettajan tehtävänä on lukea tehtävänannot ja kirjata lasten vastaukset ylös näyttelyyn tutustumisen ohessa ETELÄ-KARJALAN MUSEO Opetusmateriaalia näyttelyyn Kolme karjalaista kaupunkia Kolme karjalaista kaupunkia kertoo Lappeenrannan, Viipurin ja Käkisalmen keskeisistä vaiheista. Lappeenranta sopii näiden kaupunkien

Lisätiedot

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani 1 Tapani Kalliomäki Pori 060 390 2 Sami Leppänen Parikkala 035 700 3 Jarmo Kauppinen Mänttä 064 765 4 Pentti Ignatius Joensuu 039 965 5 Risto Ruuth Kouvola

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN KESFLA 2018 ERITYISSÄÄNNÖT

KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN KESFLA 2018 ERITYISSÄÄNNÖT KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN KESFLA 2018 ERITYISSÄÄNNÖT Hyväksytty Suomen Filatelistiliitto ry / Finlands Filatelistförbund rf:n kokouksessa 29.9.2017. 1 Näyttelyn järjestäjä, paikka ja aika Keski-Suomen

Lisätiedot

KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT

KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT KANSALLISEN POSTIMERKKINÄYTTELYN ERITYISSÄÄNNÖT 1. NÄYTTELYN JÄRJESTÄJÄ, PAIKKA JA AIKA Lahden Postimerkkikerho ry järjestää kansallisen postimerkkinäyttelyn LAPOEX 2015 Oppimiskeskus Fellmannian tiloissa

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

Marcus Tullius Cicero (106 eaa.- 43 eaa.), roomalainen filosofi ja valtiomies

Marcus Tullius Cicero (106 eaa.- 43 eaa.), roomalainen filosofi ja valtiomies Näyttely Helsingin Kirjamessuilla 27. 30.10.2011 Ryytimaasta ruusutarhaan poimintoja viherpeukalon kirjahyllystä Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään Marcus Tullius Cicero (106 eaa.-

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

20.-21.3.1965 Myllykoski, Kilpa-Veljet / Ylistaro, Kilpa-Veljet / Hyvinkää, Urheilu-Toverit

20.-21.3.1965 Myllykoski, Kilpa-Veljet / Ylistaro, Kilpa-Veljet / Hyvinkää, Urheilu-Toverit 20.-21.3.1965 Myllykoski, Kilpa-Veljet / Ylistaro, Kilpa-Veljet / Hyvinkää, Urheilu-Toverit 2. Yrjö Leppänen Heinolan Isku 3. Tapio Nurmi Vaasan Voima-Veikot 1. Ilmari Maunula Nurmon Jymy 2. Pekka Alanen

Lisätiedot

LapoeX 2015 -PALKINTOLUETTELO

LapoeX 2015 -PALKINTOLUETTELO KUTSUTTUJEN OSASTO MUUT KUTSUTUT KOKOELMAT Lahden Tapani Aartomaan postimerkkikerho muistokokoelma Lahden Suomi - päälajikokoelma postimerkkikerho Timo Malén Postitaidetta Olli Turunen Talvista urheilua

Lisätiedot

Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014

Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014 LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 1(5) Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014 Pasi Paakin suunnittelemassa X-pöydässä ja penkissä kalusteen vahva ja omaleimainen visuaalinen

Lisätiedot

Erityissäännöt maksimifilateliakokoelmien arvioimiseksi FIP-näyttelyissä (SREV)

Erityissäännöt maksimifilateliakokoelmien arvioimiseksi FIP-näyttelyissä (SREV) Erityissäännöt maksimifilateliakokoelmien arvioimiseksi FIP-näyttelyissä (SREV) Artikla 1: Arvostelunäyttelyt Nämä erityissäännöt on laadittu täydentämään FIP:n näyttelykokoelmien yleisiä arvostelusääntöjä

Lisätiedot

LÄHETTÄJÄ VASTAANOTTAJA PIKAKIRJE PAKETTI KIRJATTU KIRJE PAINAA VALTAKIRJA HAKEA SAADA LÄHETTÄÄ POSTIMERKKI KIRJE

LÄHETTÄJÄ VASTAANOTTAJA PIKAKIRJE PAKETTI KIRJATTU KIRJE PAINAA VALTAKIRJA HAKEA SAADA LÄHETTÄÄ POSTIMERKKI KIRJE ASIOIDAAN POSTISSA JUTELLAAN ENSIN Oletko lähettänyt kirjeen tai paketin Suomessa? Missä sinulla on lähellä posti? Onko sinun kodin lähellä postiautomaatti? Jos tilaat internetistä tavaran, mihin se tulee?

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Suomen rahan arvoiset postimerkit 150 vuotta läviste auttaa määrityksessä Cyril Schwenson

Suomen rahan arvoiset postimerkit 150 vuotta läviste auttaa määrityksessä Cyril Schwenson Suomen rahan arvoiset postimerkit 150 vuotta läviste auttaa määrityksessä Cyril Schwenson Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta niiden käyttöön otosta. Tunnusomaista näille merkeille on niiden täysin

Lisätiedot

SVA:n Kevätkisa. Kymppi-64 Kangasala m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45

SVA:n Kevätkisa. Kymppi-64 Kangasala m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 SVA:n Kevätkisa Kymppi-64 Kangasala 26.05.2012 26.05.2012 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 1. Jukka Jokinen P-HA 95 96 99 91 97 95 573 2. Arto Rinne HyMAS 96 91 96 94 91 92 560 3. Juha-Pekka Hulkkonen

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 18.07.2015 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 80 Haapamäen Hs 558 (-1m/+12m/-6m/-2m)

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite Kaikkien kirjasto Näin käytät kirjastoa Selkoesite Kaikkien kirjasto Tämä esite on julkaistu osana Kaikkien kirjasto -kampanjaa. Kampanjan toteuttavat Selkokeskus, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen

Lisätiedot

SUOMEN LÄHETYSSEURAN. RAHA- JA POSTIMERKKIHUUTOKAUPPA 15.11.2014, klo 11.00. Tähtitorninkatu 18, Helsinki

SUOMEN LÄHETYSSEURAN. RAHA- JA POSTIMERKKIHUUTOKAUPPA 15.11.2014, klo 11.00. Tähtitorninkatu 18, Helsinki SUOMEN LÄHETYSSEURAN RAHA- JA POSTIMERKKIHUUTOKAUPPA 15.11.2014, klo 11.00 Tähtitorninkatu 18, Helsinki Kohteet nähtävillä tuntia ennen huutokaupan alkua. Kirjalliset tarjoukset viimeistään 14.11.2014

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Suomalaiset kirjastot, museot ja arkistot ovat tuoneet verkkoon vapaasti käytettäviä tekstejä, kuvia, tietoja ja videoita. Niiden hyödyntäminen vaikkapa ilmiöitä

Lisätiedot

SEERE SALMINEN Arkistoluettelo

SEERE SALMINEN Arkistoluettelo SEERE SALMINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Biographica Aa Todistukset 1 Ab Passit ja muut matkustusasiakirjat 2 Ac Kirjeenvaihtajakortit 3 Ad Käyntikortit 4 Ae Muut henkilöön liittyvät asiakirjat

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

3.3 Jutun saatekaaviotiedot

3.3 Jutun saatekaaviotiedot 3.3 Jutun saatekaaviotiedot STT:n jutun saatekaavio sisältää jutun oheistietoja, jotka kertovat käyttäjälle muun muassa jutun sisällöstä ja juttutyypistä sekä antavat tiedot jutun luokittelua ja lähettämistä

Lisätiedot

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) Verkkokauppa Menu Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) 30.06.2017 Suomi viettää 100-vuotisjuhlaa! Juhlavuoden kunniaksi esittelemme Lojerin lähes satavuotisen historian merkittävimpiä etappeja. #Suomi100

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

HLMK:N JÄSENTEN SAAVUTTAMAT MITALIT

HLMK:N JÄSENTEN SAAVUTTAMAT MITALIT 1 LIITE 1 (Päivitetty 07.12.2015) HLMK:N JÄSENTEN SAAVUTTAMAT MITALIT SUOMEN MESTARUUS MITALIT (Yhteensä 112 kpl) Henkilökohtaiset saavutukset (106 kpl; 23 eri henkilöä) KULTAMITALIT (32 kpl) Vuosi Nimi

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj.

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj. Aika 9.2.2016 kello 18.30 19.07 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj. Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Joonas Pihkala Isto Hakala Pentti Poutiainen

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

KORTIT KÄYTTÖOHJEET 1 YLEISTÄ... 2 2 JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET... 2 3 PALVELUUN KIRJAUTUMINEN... 2 4 MIKÄ ON OMAKUVAPOSTIKORTTI?... 2

KORTIT KÄYTTÖOHJEET 1 YLEISTÄ... 2 2 JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET... 2 3 PALVELUUN KIRJAUTUMINEN... 2 4 MIKÄ ON OMAKUVAPOSTIKORTTI?... 2 1 (5) KORTIT KÄYTTÖOHJEET 1 YLEISTÄ... 2 2 JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET... 2 3 PALVELUUN KIRJAUTUMINEN... 2 4 MIKÄ ON OMAKUVAPOSTIKORTTI?... 2 5 MIKÄ ON NETISTÄ LÄHETETTÄVÄ POSTIKORTTI?... 2 6 POSTIKORTIN KUVAN

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailut Hirvi kertalaukaus

SVA mestaruuskilpailut Hirvi kertalaukaus SVA mestaruuskilpailut 28.-29.6.2008 Hirvi kertalaukaus Class Y45 Kertalaukaus 1 3 Matti Suoranta K-64 194 2 8 Jarmo Pyyhtiä K-64 181 3 4 Hannu Niemelä K-64 177 4 2 Kauno Mäkinen SäSA 154 5 5 Jyrki Pajari

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

FIP-NÄYTTELYISSÄ SOVELLETTAVAT POSTIHISTORIAKOKOELMIEN ARVOSTELUN ERITYISSÄÄNNÖT (SREV)

FIP-NÄYTTELYISSÄ SOVELLETTAVAT POSTIHISTORIAKOKOELMIEN ARVOSTELUN ERITYISSÄÄNNÖT (SREV) FIP-NÄYTTELYISSÄ SOVELLETTAVAT POSTIHISTORIAKOKOELMIEN ARVOSTELUN ERITYISSÄÄNNÖT (SREV) Artikla 1: Kilpailunäyttelyt FIP:n yleisten näyttelykokoelmien arvostelusääntöjen (GREV 2000) artiklan 1.4 mukaisesti

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

Yli 400 kokoelmaa Albaniasta Queenslandiin

Yli 400 kokoelmaa Albaniasta Queenslandiin LEHDISTÖTIEDOTE #31 11.04.2017 FINLANDIA 2017 TIEDOTTAA Yli 400 kokoelmaa Albaniasta Queenslandiin FINLANDIA 2017:sta tulee merkittävin filateelinen tapahtuma Suomessa vuosikymmeniin ja suurin näyttely

Lisätiedot

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset Sivu 1 / 6 Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset 100m juoksu M30 +0,5m/s 1) Sami Koivunen Noormarkun Nopsa 12,21 +0,5m/s 1) Juho-Pekka Karjalainen Kunto-Pirkat 11,91 2) Aku Kallio Kosken Kaiku

Lisätiedot

Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu Kuopio

Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu Kuopio Tuloksia Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu 17.-18.8.2019 Kuopio 50 m normaalijuoksut hitaat nopeat loppu M50 1 Markku Jetsonen KAMS 198 185 383 0 2 Matti Suoranta Kymppi 64 191 176 367 17 3 Juha-Pek

Lisätiedot

MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE?

MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE? MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE? Liikenne Elinkeinolämä Palvelut Millä tavoin uusi maakuntakaava hyväksytyksi tultuaan vaikuttaa liikenneyhteyksiin, alueen palveluihin, elinvoimaisuuteen ja

Lisätiedot

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen educa-esite-fi.indd 1 13.1.2017 8:54:49 Suomalaiset kirjastot, museot ja arkistot ovat tuoneet verkkoon vapaasti käytettäviä tekstejä, kuvia, tietoja ja videoita.

Lisätiedot

TARINAT VIESTINNÄN YTIMENÄ. Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja

TARINAT VIESTINNÄN YTIMENÄ. Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja TARINAT VIESTINNÄN YTIMENÄ Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja Lionismi on viestintäkonsepti 4.3.2013 Thorleif Johansson Suomen Lions-liitto ry Viestintäjohtaja 2 3 Tekeminen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Kiertokirje nro 48. Postimaksut Suomen pohjoismaisessa liikenteessä

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Kiertokirje nro 48. Postimaksut Suomen pohjoismaisessa liikenteessä POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1988 Nro 48 49 Kiertokirje nro 48 Postimaksut Suomen pohjoismaisessa liikenteessä Sen johdosta, että kotimaisia postimaksuja muutettiin asetuksella 837/88

Lisätiedot

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus

Päivän aikataulu on seuraava: Klo 8.00-20.00 Juhlaliputus Klo 18.00-20.00 Juhlavalaistus Kaupunginhallitus 425 13.10.2014 Kaupunginhallitus 437 20.10.2014 Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen 6.12.2014 1181/07.02.02.04.00.00/2014 KH 425 Itsenäisyyspäivän viettoon Lappeenrannassa kuuluvat

Lisätiedot

UNTO HÄMÄLÄINEN Arkistoluettelo

UNTO HÄMÄLÄINEN Arkistoluettelo UNTO HÄMÄLÄINEN rkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO 1 B Muut asiakirjat 8 UNTO HÄMÄLÄISEN RKISTO rkistonmuodostaja Unto Kalle Hämäläinen (s. 28.2.1954 Viitasaari) toimi amulehden eduskuntatoimittajan vuosina

Lisätiedot

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP 1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET 17.9.2014 Lyöntipeli HCP # Pelaaja Seura OUT IN TOT Slope Tulos CBA +/- 1 Laahanen Reino VG 49 45 94 23 71-0.8 2 Aalto Timo VG 48 39 87 15 72-0.9 3 Martin Tuomo VG 45

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä Reserviläisliiton ampumamestaruus 2007 - Tiivistelmä Yleismestaruus 1 Varsinais-Suomi 12641 2 Kymenlaakso 12567 3 Pohjois-Karjala 11758 Pienoispistooli H 1 Arvi Heikkilä Pir 574 2 Ismo Mäntysalo V-S 572

Lisätiedot

Matti Jalava sari Jalava. Teksti, kuvankäsittely ja ulkoasu. Painopaikka. saarijärven Offset Oy

Matti Jalava sari Jalava. Teksti, kuvankäsittely ja ulkoasu. Painopaikka. saarijärven Offset Oy 9 Teksti, kuvankäsittely ja ulkoasu Kansi Kustantaja Painopaikka Matti Jalava sari Jalava vakkamedia Oy saarijärven Offset Oy Paperi G-Print 130 g/m 2 Takakannen kuva Paateneen kauppala 1943. Matti Jalava

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinnassa on neljän tyyppisiä dokumentteja: Tilaukset, laskut, lähetykset ja hyvityslaskut, Tilaus on ensimmäinen dokumentti, jonka joko ostaja on luonnut

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot