KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 8/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 8/2012 19.12.2012"

Transkriptio

1 Hyvä lukija, Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voi käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta kanavasta Kennelliitto > Kenneluutiset. Voittaja-näyttelyn paras koira on lhasa apso Lhasa apso Chic Choix Cleopatra Eurydice valittiin Suomen Kennelliiton järjestämän Voittaja koiranäyttelyn parhaaksi koiraksi sunnuntaina Koiran omistaa Piia Helistölä-Laurila Maskusta. Best in Show -kilpailun tuomarina oli Johan Juslin, Suomi. Jos Sinulla on tärkeitä, uutisoitavia kennelyhteisöasioita, lähetäthän niistä tiedon Kennelliittoon sähköpostitse. Näin Kenneluutiset pystyy tarjoamaan yhä monipuolisempaa tietoa kennelyhteisön asioista. Kenneluutiset koostaa tiedottaja Päivi Mäntylä, puh. (09) tai Lähetä materiaalit ja yhteystiedot hänelle sähköpostitse, joka on muotoa Best in Show -palkinto luovutettiin tapahtuman yhteistyökumppanien kanssa. Palkintoa oli jakamassa myös Kennelliiton kunniajäsen Elisabeth Rehn ja näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Kari Järvinen. Portugalinvesikoira on Helsinki Winner -näyttelyn paras koira SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN RY. Portugalinvesikoira Light My Fire Da Pedra Da Anixa valittiin Kennelliiton Helsinki Winner näyttelyn parhaaksi koiraksi lauantaina Koiran omistavat Laura Browne ja Isabel Santos Loulesta, Portugalista. Näyttelyn parhaan koiran valitsi unkarilainen Tamás Jakkel. Kennelliiton pääyhteistyökumppani: 1

2 Helsinki Winner -näyttelyn parhaan koiran palkitsivat Tamás Jakkel, näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Kari Järvinen, Kennelliiton kunniajäsen Reijo Hagström ja näyttelyn yhteistyökumppanit. Kennelliitto julkaisi Koiranomistajan peruskurssin Kennelliitto on avannut maksuttoman, sähköisen Koiranomistajan peruskurssin. Kurssi sisältää ammattilaisten kirjoittamia artikkeleita muun muassa koiran hankkimisesta, käyttäytymisestä ja terveydestä. Kennelliiton tuottamaan kurssiin ovat kirjoittaneet artikkeleita muun muassa tunnetut eläintenkouluttajat Tuire Kaimio ja Tommy Wirén. Artikkelit sisältävät tekstejä havainnollistavaa kuvamateriaalia ja videoita. Kurssin toivotaan auttavan koiranhankinnassa sekä helpottavan koiran ja sen omistajan arkea. Koiranomistajan peruskurssista saa kaiken perustiedon koiranomistamiseen ja hankkimiseen liittyen. Sivujen avulla pääsee alkuun koiranhankinnassa, mutta sinne voi kokenutkin koiranomistaja palata etsimään tietoa, Kennelliiton viestintäpäällikkö Kaija Unhola sanoo. Koiranomistajan peruskurssin internetsivuilla voi myös tehdä koira-aiheisen testin, joka sisältää materiaalista koostettuja monivalintakysymyksiä. Hyväksytystä testistä voi halutessaan tulostaa itselleen todistuksen. Sen voi esimerkiksi näyttää kasvattajalle pennun hankinnan yhteydessä. Jos oikeita vastauksia ei kerry riittävästi, voi testin suorittaa uudelleen. Kurssi täydentyy ensi vuoden alussa rotutestillä. Tutustu Koiranomistajan peruskurssiin osoitteessa 2

3 Uusia rotuja Suomessa Seuraavilla roduilla on oikeus osallistua näyttelyihin Suomessa alkaen. Rodut eivät kilpaile CACIBista eivätkä ne osallistu ryhmäkilpailuihin kansainvälisissä näyttelyissä. FCI:n ryhmä 1: chodsky pes FCI:n ryhmä 3: tenterfield terrier FCI:n ryhmä 5: american eskimo dog, dansk spids FCI:n ryhmä 6: bluetick coonhound FCI:n ryhmä 9: russkaja tsvetnaja bolonka Valtuuston syyskokous Hallituksen puheenjohtajan valitseminen Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Helena Suni vuosille Hallituksen jäsenten valitseminen erovuoroisten tilalle Kennelliiton hallituksen jäseneksi valittiin uudelleen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi erovuorossa ollut Risto Ojanperä. Uusina jäseninä kolmivuotiskauden aloittavat Harri Lehkonen ja Kimmo Mustonen. Eero Hämäläiselle ylituomariemerituksen arvonimi Hallituksen kokouksessaan Eero Hämäläiselle myöntämä ylituomariemerituksen arvonimi julkistettiin valtuuston kokouksessa. Uudenmaan Ajokoirajärjestö oli anonut arvonimeä ainaisjäsenelleen. Eero Hämäläinen on pätevöity ajokokeen ylituomariksi Ketunajokokeen ylituomarina hän on toiminut lähtien. Hän on toiminut vuosikymmenien ajan ansiokkaasti ylituomarina ja palkintotuomarina sekä kouluttaja- yms. tehtävissä nauttien erittäin suurta arvostusta harrastajien parissa. Rekisteröintimaksuluokat Valtuusto päätti rekisteröintimaksuluokat ja rekisteröintimaksut vuodelle 2013 seuraavasti: Rekisteröintimaksut 2013 Maksuluokka 1 Rekisteröintimaksu kennelnimen omistavien, kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneiden Kennelliiton ja rekisteröitävän rodun rotuyhdistyksen jäsenien, Kennelliiton hyväksymässä rekisterissä olevien koirien jälkeläisille. 40,00 /koira Maksuluokka 2 Rekisteröintimaksu tuontikoirille ja koirille, joiden kasvattajat eivät täytä 1. luokan ehtoja 70,00 /koira Omakoira-jäsenpalvelun kautta (omakoira.kennelliitto.fi) hyväksymisvaiheeseen saakka tehdyistä pentueista myönnetään 7 alennus/koira molemmissa maksuluokissa. Rekisteröintimaksu rotuunotto (ei koske kotimaisia rotuja) 70,00 Rekisteröintimaksu sisältää toimitusmaksun. Suomenlapinkoiran ja lapinporokoiran rotumääritelmät Valtuusto hyväksyi suomenlapinkoiran ja lapinporokoiran suomen- ja englanninkieliset rotumääritelmät. 3

4 FCI:n päätökset vinttikoirien kansainvälisten valionarvojen osalta FCI:lta tulevien sääntömuutosten käyttöön ottaminen vaatii valtuuston päätöksen kyseisten sääntöjen muuttamisesta. FCI:n sääntömuutokset ovat kennelliittoja velvoittavia päätöksiä ja muutokset on otettava käyttöön päätöksen edellyttämässä aikataulussa. Valtuusto hyväksyi vinttikoirien kansainväliset valionarvosäännöt seuraavasti: Vinttikoirien kansainvälinen käyttövalio (C.I.C) Saadakseen kansainvälisen käyttövalion arvon, vinttikoiralla on oltava kolme CACILia tai kaksi CACILia ja kaksi vara-cacilia vähintään kahdesta eri maasta. Lisäksi koiralla on oltava vähintään 15 kuukauden iässä saatu laatumaininta Erittäin hyvä FCI:n myöntämästä kansainvälisestä näyttelystä nuorten-, avoin-, käyttö- tai valioluokasta riippumatta koiramäärästä. Ensimmäisen ja viimeisen CACILin välillä on oltava vähintään yksi vuosi ja yksi päivä, esimerkiksi Vinttikoirien kansainvälinen muoto-/käyttövalio (C.I.B.P) Saadakseen kansainvälisen muoto- ja käyttövalion arvon, vinttikoiralla on oltava kolme CACIBia tai kaksi CACIBia ja kaksi vara-cacibia vähintään kahdesta eri maasta, kahdelta eri tuomarilta. Ensimmäisen ja viimeisen CACIBin välillä on oltava vähintään yksi vuosi ja yksi päivä, esimerkiksi Lisäksi koiran on täytynyt osallistua vähintään kolmeen eri kansainväliseen vinttikoirakilpailuun (rata tai maasto) ja saavuttanut niistä yhden CACILin tai kaksi vara-cacilia. Sääntö on tullut voimaan FCI:ssä , joten valtuusto päätti, että säännöt tulevat voimaan takautuvasti alkaen. FI MVA -valionarvosäännön muutos dreevereille Valtuusto hyväksyi seuraavan FI MVA -muutoksen dreevereille: FI MVA 1 x DRAJ-VOI 2 tai 1 x DKAJ- AVO 1 ja DKAJ-AVO 2 Muutos tulee voimaan FI MVA -valionarvosääntö alppienajokoirille Valtuusto hyväksyi alppienajokoirille seuraavan FI MVA -säännön: FI MVA 1 x MEJÄ-AVO 1 tai 1 x VAHI 1 tai DRAJ-AVO 1 tai DKAJ-AVO 1 Muutos tulee voimaan MH-luonnekuvaukset anotaan jatkossa Palveluskoiraliitolta MH-luonnekuvauksen sääntöihin kirjatun koeajan mukaisesti järjestämisluvat on anottu Kennelliitosta. Kennelliiton syysvaltuusto päätti, että alkaen kuvaukset anotaan Suomen Palveluskoiraliitolta. Valtuusto hyväksyi myös päivitykset MH-luonnekuvauksen sääntöihin. Palveluskoiraliitolle anomus tehdään joko sähköisesti KOPA-koepalvelun avulla tai koe- ja kurssianomuslomakkeella. Lisätietoja Palveluskoiraliiton internetsivuilla. Palveluskoiraliitto ilmoittaa kuvausten tiedot Kennelliitolle, joka julkaisee hyväksytyt kuvaukset edelleen Kennelliiton Tapahtumakalenterissa. Hallituksen hyväksymät rotukohtaiset PEVISA-ohjelmat, joita koskeva esitys ei ole ollut PEVISA-säännön mukainen Jalostustieteellinen toimikunta on hyväksynyt seuraavat PEVISA-ohjelmat, jotka hallitus on hyväksynyt/merkinnyt tiedoksi ja esitettäväksi syysvaltuustolle : amerikanakita, bichon frisé, bullmastiffi, chihuahua, kääpiöpinseri, partacollie, pyreneittenkoira, saksanmetsästysterrieri, tiibetinterrieri. 4

5 Hallituksen kokous Ulkomuototuomareiden koulutus- ja pätevöimisohje Hallitus hyväksyi ulkomuototuomareiden koulutus- ja pätevöimisohjeiden päivitykset muutoksin. Ohjeet tulevat voimaan Pohjois-Karjalan Kennelpiiri ry:n uusi näyttelyohjaaja Hallitus nimitti Pohjois-Karjalan Kennelpiirin esityksestä Pirjo Pullin Joensuusta kennelpiirin näyttelyohjaajaksi. Reijo Tuoviselle emeritusulkomuototuomarin arvo Suomen Collieyhdistys ry. oli esittänyt, että Kennelliiton hallitus myöntäisi emeritusulkomuototuomarin arvon Reijo Tuoviselle. Tuovinen on pätevöity ulkomuototuomariksi Hallitus nimitti Reijo Tuovisen ulkomuototuomariemeritukseksi. Tukinäyttelyiden myöntämisperusteet Tukinäyttelyt ovat Kennelliiton hallituksen erikseen päättämiä vuosittaisia tai yksittäistapahtumina järjestettäviä tukinäyttelyitä ja niihin verrattavia näyttelyitä. Hallitus päätti, että ylimääräiset tukinäyttelyt yksittäisille rotuyhdistykselle myönnetään yleensä ainoastaan merkityksellisille, suurille ja kansainvälisille tapahtumille. Tukinäyttelyt myönnetään pääsääntöisesti ko. rotuyhdistyksen rodulle/roduille tai roturyhmälle. Rally-tokoa viralliseksi koemuodoksi valmisteleva työryhmä Hallitus päätti perustaa Rally-tokon viralliseksi koemuodoksi valmistelevan työryhmän. Puheenjohtajaksi nimitettiin Pertti Päivärinta ja jäseniksi Carina Savander-Ranne sekä Suomalainen Rally- Tokoyhdistys ry:stä (SuoRaT) Suvi Ruuhonen, Hannele Pirttimaa ja Tiina Lilja. Työryhmää täydennetään tarvittaessa. Paavo Kopralle emeritusylituomarin arvonimi Metsästysseura Tapio ry oli anonut Paavo Kopralle emeritusylituomarin arvoa. Paavo Kopra on pätevöity ajokokeen ylituomariksi , ketunajokokeen arvosteluoikeudet hän sai ja beaglein ajokokeen arvosteluoikeudet hänelle on myönnetty alkaen. Hän on toiminut paikallisessa kenneltoiminnassa sekä toiminut kennelhenkeä ja koirien jalostusta edistävästi. Hallitus nimesi Paavo Kopran emeritustuomariksi. Koirien käyttäytymisen arviointi näyttelyissä jatkuu Koiranäyttelyissä on arvioitu koirien käyttäytymistä lähtien. Käytäntö oli koeajalla, ja sitä jatkettiin hallituksen päätöksellä vuoden 2012 loppuun asti. Näyttelyissä koiran arvostelulomakkeeseen merkitään, suhtautuuko koira tuomariin rodunomaisesti, väistäen vai vihaisesti sekä onko koira yleisesti ottaen pelokas tai vihainen muille koirille. Hallitus päätti, että näyttelyissä tehtävää koirien käyttäytymisen arviointia jatketaan toistaiseksi. Kennelliiton uusi talouspäällikkö Hallitus nimesi Unka Sarsila-Etelämäen toiminnanjohtajan esityksestä hallinto- ja talouspäälliköksi. Koiratanssin SM-tittelit 2012 Hallitus myönsi vapaatanssin voittajalle shetlanninlammaskoira Mutkis Onnensoturi, om. Sini Eriksson ja seuraaminen musiikin tahdissa voittajalle bordercollie Cabaroo Glacier Gale, om. Katja Tamminen SM-12-tittelit. 5

6 Kurinpitopäätöksistä tiedottaminen kennelpiireille ja lajiliitoille Hallitus päätti, että Kennelliiton toimisto tiedottaa kirjeitse kurinpitotoimenpiteen kohteeksi joutuneen henkilön saaman seuraamuksen ja mahdollisen muun lisäseuraamuksen sille kennelpiirille, jonka alueella hän asuu, sekä tarvittaessa muulle jäsenyhdistykselle. Samoin tiedotetaan silloin, kun henkilölle annetaan määräaikainen lisäseuraamus. Tiedottamisen yhteydessä muistutetaan jäsenyhdistyksiä siitä, että näin saatuja tietoja käsitellään kaikkia henkilötietolain säännöksiä noudattaen. Henkilön saamasta huomautuksesta tai hallituksen antamasta kehotuksesta huomion kiinnittämiseen sääntöjen noudattamiseen ei tiedoteta. Kennelliiton sääntöjen 34 :n mukaisia lisäseuraamuksia ovat: - kielto osallistua näyttelyihin näytteilleasettajana tai esittäjänä ja kokeisiin koiran omistajana tai ohjaajana, - kielto toimia tuomarina tai Kennelliiton hyväksymässä muussa tehtävässä, - kielto rekisteröidä kasvattamiaan pentuja Kennelliiton pitämään rekisteriin, - muu Kennelliiton säännöissä, ohjeissa tai määräyksissä mainittu seuraamus. Uusia jäsenyhdistyksiä Hallitus hyväksyi Suomen Kennelliiton jäseniksi seuraavat jäsenyyttä anoneet yhdistykset: Action Dogs ry, Inkoo Keski-Pohjanmaan Haukkuvat Lintukoirat ry, Ylivieska Lemlahden Hirvimiehet ry, Luvia Metsästysseura Naakijat ry, Sodankylä Painuan Eränkävijät ry, Vaala Pohjois-Konneveden Metsästysseura ry, Konnevesi Suojärven Rihla ry, Saarijärvi Vauhtihaukut ry, Kajaani Muutoksia kennelnimissä Dhunga, Aaltonen Anna, Kerava & Erkkilä Elina, Juokslahti, entinen omistaja Aaltonen Anna Draque Bien, Drake Christina, Kärrby, entiset omistajat Drake Christina & Vesterinen Sami Duvel, Strandgård Susanne, Godby, entiset omistajat Strandgård Susanne & Höckerstedt Caj Erätuvan, Kuikka Lauri, Tohmajärvi, entiset omistajat Kuikka Lauri & Kekkonen Anja Estaika s, Suorsa Monica, Oulu & Lonka Anna, Vuorela, entinen omistaja Suorsa Monica Graugeboren, Kulmala Seija, Topeno, entiset omistajat Kulmala Seija & Lehikoinen Kari Holmankarin, Ripatti Eeva-Maija & Ripatti Laura, Nummela, entiset omistajat Ripatti Eeva-Maija & Ripatti Aarno Kalliokarin, Niemi Maritta, Ala-Viirre, entiset omistajat Niemi Maritta & Niemi Timo Kareina, Natunen Eija, Lappeenranta, entiset omistajat Natunen Eija & Kari Kiahan, Tommila Hannele, Pori, entiset omistajat Tommila Hannele & Kalajoki Mikko Lion Marmoset, Eklund Sirkka-Liisa, Vantaa & Lehto Miia, Kerava, entinen omistaja Eklund Sirkka- Liisa Liquid Silver s, Simpura Salla, Mänttä, entiset omistajat Simpura Salla & Tuttavainen Juha Miiluniemen, Niemi Heli, Kisko, entinen omistaja Niemi Risto Millstick s, Saari Marja-Terttu, Ikaalinen, entiset omistajat Saari Marja-Terttu & Salonen Susanna Misty Bay s, Tuomi Pekka, Orimattila, entiset omistajat Tuomi Pekka & Sellgren Lenita Mustan Helmen, Mariia Maczulskij, Mäntyharju, entiset omistajat Mariia Maczulskij & Mika Vuorio- Maczulskij Narya, Elkomaa-Tikkanen Mirja, Rauma & Dits Katri, Lappi, entiset omistajat Elkomaa-Tikkanen Mirja & Tikkanen Jorma Pöccelö s, Lemmetti Eeva, Haapamäki, entiset omistajat Lemmetti Eeva & Koskinen Jukka Raynoor, Lahtinen Leena & Huikko Raimo & Hirvelä Saara, Jämsänkoski, entiset omistajat Lahtinen 6

7 Leena & Huikko Raimo Reprint s, Laaksonen Sanna, Kellokoski, entiset omistajat Laaksonen Sanna & Laaksonen Minna Veinriver s, Konttinen Kaarina, Oravikoski & Konttinen Viivi, Kuopio, entiset omistajat Konttinen Kaarina & Jorma Vilpertin, Lindberg Päivikki, Viinijärvi & Lindberg Liina, Joensuu, entinen omistaja Lindberg Päivikki Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta tiedottaa Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta on hyväksynyt uusia arvosteluoikeuksia ajalla : Aaltonen, Pirjo; Paimio: kooikerhondje Ahlman-Stockmari, Tanya; Koski TL: serra de airesinpaimenkoira, kultainennoutaja, chihuahua Fagerström, Rune; Lohja: cairnterrieri, alaskanmalamuutti, chihuahua, afgaaninvinttikoira Honkanen, Kirsi; Vantaa: siperianhusky Juutilainen, Saija; Vantaa: australianterrieri, skyenterrieri Järventölä, Marjo; Oulu: australian töpöhäntäinen karjakoira, bergamasco, bouvier des ardennes, ceskoslovensky vlcak, etelävenäjänpaimenkoira, katalonianpaimenkoira, komondor, kroatianpaimenkoira, lyhytkarvainen pyreneittenpaimenkoira, mallorcanpaimenkoira, maremmano-abruzzese, picardienpaimenkoira, romanian carpatian shepherd dog, romanianpaimenkoira, saarloos wolfhond, slovakiancuvac Kilpeläinen, Kati; Kajaani: chihuahua Kipinä, Markku; Alajärvi: newfoundlandinkoira, amerikancockerspanieli, kultainennoutaja, walesinspringerspanieli Korpela, Reino; Lapua: alaskanmalamuutti Kumpumäki, Veli-Pekka; Helsinki: islanninlammaskoira Kärkäs, Leila; Mietoinen, Mynämäki: cairnterrieri Lackman, Mari; Lieksa: alaskanmalamuutti Lehtonen, Vesa; Otalampi, Vihti: skyenterrieri Liimatainen, Jussi; Helsinki: lhasa apso, afgaaninvinttikoira Louhi, Kirsti; Pori: japaninpystykorva Mustonen, Kimmo; Helsinki: appenzellinpaimenkoira, brasilianterrieri, kerrynterrieri, skyenterrieri Mäkinen, Maija; Helsinki: lhasa apso Nummi, Erja; Rusko: alaskanmalamuutti, islanninlammaskoira Okkola, Tuire; Nummela, Vihti: lhasa apso Palosaari, Juha; Otalampi, Vihti: brasilianterrieri 7

8 Poletaeva, Irina; Vantaa: lapinporokoira Pukkila, Anneli; Helsinki: japaninpystykorva Putkonen, Juha; Tampere: lhasa apso Rekiranta, Paula; Klaukkala, Nurmijärvi: shetlanninlammaskoira Ruotsalainen, Esa; Lammi: siperianhusky Ruskovaara, Elena; Lappeenranta: suursnautserit Salmi-Aalto, Teija; Järvenpää: newfoundlandinkoira, venäjänvinttikoira Salohalla, Hilkka; Veikkola, Kirkkonummi: alaskanmalamuutti, eurasier, islanninlammaskoira, chesapeakelahdennoutaja, kultainennoutaja Savolainen, Tuula; Evitskog, Kirkkonummi: cairnterrieri, kiharakarvainen noutaja, walesinspringerspanieli Ståhlberg, Perttu; Helsinki: eurasier, islanninlammaskoira, japaninpystykorva, siperianhusky Sylgrén, Maija; Kuusankoski, Kouvola: alaskanmalamuutti, cirneco dell etna, ibizanpodencot,islann inlammaskoira, japaninpystykorva, kanarianpodenco Taulos, Tiina; Klaukala, Nurmijärvi: mäyräkoirat, kultainennoutaja, walesinspringerspanieli, afgaaninvinttikoira Teini, Pekka; Harjavalta: mäyräkoirat Tschokkinen, Jetta; Vihti: skyenterrieri Viirtelä, Tarmo; Tampere: walesinspringerspanieli, venäjänvinttikoira Ajankohtaista Kenneliitosta Antidopingsäännön muutos lähtien on kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaville koirille mahdollista anoa poikkeuslupaa osallistua virallisiin koiratapahtumiin; näyttelyihin, kokeisiin ja kilpailuihin. Koiranomistajan tulee toimittaa poikkeuslupahakemus Kennelliittoon. Tarvittavat dokumentit löytyvät Kennelliiton antidopingsivuilta. Poikkeuslupahakemuksen liitteeseen tulee hoitavan eläinlääkärin kirjata tiedot koiran sairaudesta. Hakemus liitteineen sekä alkuperäinen rekisteritodistus lähetetään Kennelliittoon osoitteeseen: Päivi Heino, Kamreerintie 8, Espoo. Poikkeusluvan saamisen ehtona on lisäksi se, että koira siirretään EJ-rekisteriin eli Ei jalostukseen -rekisteriin. Lisätietoja: Päivi Heino, paivi.heino(at)kennelliitto.fi tai puh. (09) PEVISA-ohjelmien anomukset Kennelliittoon mennessä Jalostustieteellinen toimikunta on päättänyt, että vuoden 2014 alusta voimaan tuleviksi aiotut PE- VISA-ohjelmien jatkamista, muuttamista tai uusia ohjelmia koskevat esitykset pitää toimittaa Kennelliittoon viimeistään Toimikunta muistuttaa, että esitysten pitää olla käsitelty PEVISAsäännön mukaisesti. Uuden PEVISA-ohjelman hyväksymisestä, ohjelman jatkamisesta ja olemassa olevan ohjelman muuttamisesta on päätettävä rotujärjestön yleisessä kokouksessa. Mikäli rodulla on myös rotua 8

9 harrastava yhdistys, on ohjelmasta päätettävä sen yleisessä kokouksessa ennen rotujärjestön käsittelyä. Edellytys PEVISA-anomuksille on, että rodulla on voimassaoleva jalostuksen tavoiteohjelma ja että päätettäväksi esitettävä ohjelma on kirjattu sanatarkasti ohjelmaa käsittelevän yleiskokouksen kokouskutsuun. Tarkemmin anomiskäytännöstä on kerrottu PEVISA-säännössä. PEVISA-säännöt ja -ohjeet sekä rotukohtaiset erityisehdot löytyvät Kennelliiton internetsivuilta. Muistutus polvitutkimusten voimassaoloajoista Polvilumpioluksaatio-ohjeen vuonna 2011 hyväksyttyihin muutoksiin liittynyt siirtymäaika on päättynyt. Kaikki alle 3-vuotiaille koirille ennen vuotta 2012 tehdyt polvitutkimukset olivat voimassa asti. Viime vuoden alusta lähtien on alle kolmivuotiaalle koiralle annetun polvilausunnon voimassaoloaika ollut kaksi vuotta ja kolme vuotta täyttäneelle koiralle annettu lausunto on voimassa pysyvästi. Muuttuneiden tulosten kohdalla pätee kuitenkin edelleen se, että myöhemmin saatu parempi lausunto ei kumoa aiempaa huonompaa lausuntoa. Tällaiset tapaukset onkin hyvä tutkituttaa polvipaneelissa tilanteen selvittämiseksi. Lue lisää Tulevia tapahtumia Valtuuston kokousaikataulu vuosille Valtuustoseminaari Kevätvaltuusto Syysvaltuusto Yleiskokous Valtuuston järjestäytymiskokous Valtuustoseminaari Kevätvaltuusto Valtuustoseminaari Syysvaltuusto Valtuustoseminaari Kevätvaltuusto Valtuustoseminaari Syysvaltuusto Valtuustoseminaari Kevätvaltuusto Syysvaltuusto Yleiskokous Valtuuston järjestäytymiskokous Hallituksen kokoukset Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous ja järjestäytymiskokous 9

10 Koulutusviikonloput Muita tapahtumia Tapiola KoiraExpo Tapiola KoiraExpo Lisää tapahtumia Kennelliiton tapahtumakalenterissa. Tärkeitä kansainvälisiä koiranäyttelyitä SE V-13 Ruotsin Voittaja, Tukholma, SE V-14 Ruotsin Voittaja, Tukholma, Eestin Voittaja 2013, Tallinna, Viro, Euroopan Voittaja 2013, Geneve, Sveitsi, Euroopan Voittaja 2014, Brno, Tshekki, Euroopan Voittaja Oslo, Norja, Euroopan Voittaja 2016, Bryssel, Belgia, Maailman Voittaja 2013, Budapest, Unkari Maailman Voittaja 2014, Helsinki, Suomi, Maailman Voittaja 2015, Milano, Italia, Maailman Voittaja 2016, Moskova, Venäjä Pohjoismaiden Voittaja 2013, Helsinki, Suomi, Crufts 2013, Birmingham, Iso-Britannia, Crufts 2014, Birmingham, Iso-Britannia, Crufts 2015, Birmingham, Iso-Britannia, Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Kennelliitto lahjoittaa tänä vuonna joulutervehdykseen käytettävän summan Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:lle. Toivotamme kaikille koiraharrastajille, jäsenjärjestöillemme ja yhteistyökumppaneillemme hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry. 10

11

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 5/2013 27.6.2013

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 5/2013 27.6.2013 Hyvä lukija, Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voi käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta. Jos Sinulla on tärkeitä, uutisoitavia kennelyhteisöasioita,

Lisätiedot

Tiedotevastaavana toimi Tarja Koski. Verkkotiedotteesta vastasi ja nettisivujen päivityksen hoiti Mari Jänisniemi-Honkala.

Tiedotevastaavana toimi Tarja Koski. Verkkotiedotteesta vastasi ja nettisivujen päivityksen hoiti Mari Jänisniemi-Honkala. SUOMEN SEURAKOIRAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Vuosi oli rotujärjestön toiminnan 92. vuosi. Suomen Seurakoirayhdistys ry - Finlands Sällskapshundsförening ry rf (jäljempänä SSKY) on pyrkinyt

Lisätiedot

Suomen Seurakoirayhdistys ry VERKKOTIEDOTE 1/2016 1/6

Suomen Seurakoirayhdistys ry VERKKOTIEDOTE 1/2016 1/6 Suomen Seurakoirayhdistys ry VERKKOTIEDOTE 1/2016 1/6 Rotujärjestön, Suomen Seurakoirayhdistys ry:n alaisuuteen kuuluu 63 rotua, joista 35.llä on oma yhdistys. Suoria henkilöjäseniä on parisen sataa. Rotujärjestönä

Lisätiedot

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé TLOMMSI=OSKNMKOMMS

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé TLOMMSI=OSKNMKOMMS ==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé TLOMMSI=OSKNMKOMMS Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y. Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 463405 ASIKAINEN PIA SÄYNÄTSALO 040 1866 116 asikainen.pia@gmail.com KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI 851276 EKEGREN ANU ESPOO 040 735 6836 anu.ekegren@gmail.com

Lisätiedot

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé P L OMMSI=NRKRKOMMS

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé P L OMMSI=NRKRKOMMS ==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé P L OMMSI=NRKRKOMMS Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton Internet-sivuilta

Lisätiedot

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 00.00.0000 Voimassa 00.00.

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 00.00.0000 Voimassa 00.00. DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 00.00.0000 Voimassa 00.00.0000 alkaen 1. Kokeen tarkoitus Ajokokeiden tarkoituksena on saada

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 3/2011 17.5.2011. Kennelliiton ja Tapiolan yhteistyösopimus

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 3/2011 17.5.2011. Kennelliiton ja Tapiolan yhteistyösopimus Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta kanavasta Kennelliitto > Kenneluutiset. Jos

Lisätiedot

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 2/2012 1.3.2012

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 2/2012 1.3.2012 Hyvä lukija, Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voi käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta kanavasta Kennelliitto > Kenneluutiset. Jos

Lisätiedot

SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton yleiskokouksessa 25.11.2007. Säännöt astuvat voimaan 25.11.2007.

SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton yleiskokouksessa 25.11.2007. Säännöt astuvat voimaan 25.11.2007. SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton yleiskokouksessa 25.11.2007. Säännöt astuvat voimaan 25.11.2007. Yleisiä määräyksiä 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Kennelliitto

Lisätiedot

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé R L OMMRI=NKNOKOMMR. s~äíììëíç=âçâççåíìá=bëéççëë~=

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé R L OMMRI=NKNOKOMMR. s~äíììëíç=âçâççåíìá=bëéççëë~= ==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé R L OMMRI=NKNOKOMMR Arvoisa lukija Luettavanasi on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote KennelUutiset, joka lähetetään sähköpostitse jokaisen hallituksen ja valtuuston

Lisätiedot

3.1 Oikeudet. 3.2 Rajoitukset

3.1 Oikeudet. 3.2 Rajoitukset DREEVERIEN AJOKOKEEN JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN SÄÄNNÖT ( DRAJ / DKAJ ) Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 00.00.0000 Voimassa 00.00.0000 alkaen 1. Kokeiden tarkoitus Ajokokeiden tarkoituksena on dreeverin,

Lisätiedot

KEHÄ 3 TAPIO EEROLA 83 #sileäkarvainen collie 41 10:00 - urokset 20 - nartut 21 bolognese 8 12:30 coton de tuléar 26 maltankoira 4

KEHÄ 3 TAPIO EEROLA 83 #sileäkarvainen collie 41 10:00 - urokset 20 - nartut 21 bolognese 8 12:30 coton de tuléar 26 maltankoira 4 LAUANTAI - 4.5.2013 - SATURDAY * merkityt ovat tuomarinmuutoksia # merkityt ovat siirtoja ennakkoon ilmoitetulle varatuomarille, eivätkä oikeuta maksun palautukseen KEHÄ 1 LYUDMILA TCHISTIAKOVA, RUSSIAN

Lisätiedot

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé NLOMMSI=OUKOKOMMS

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé NLOMMSI=OUKOKOMMS ==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé NLOMMSI=OUKOKOMMS Hyvä Lukija KennelUutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton Internet-sivuilta

Lisätiedot

ROTUKOODIT A C B D E

ROTUKOODIT A C B D E ROTUKOODIT A 186 affenpinseri 228 afgaaninvinttikoira 247 aidi 7 airedalenterrieri 255 akita 243 alaskanmalamuutti 96 alentejonkoira 254 alpenländische dachsbracke 344 amerikanakita 167 amerikancockerspanieli

Lisätiedot

Kenneluutiset Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 5/2009, 16.10.2009

Kenneluutiset Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 5/2009, 16.10.2009 Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 5/2009, 16.10.2009 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 17.12.2009

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 17.12.2009 Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 6/2009, 21.12.2009 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

MÄÄRÄAIKAISILMOITUKSET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 8.5.1997, Voimassa alkaen 1.1.1998. Muutettu ohjeeksi valtuustossa 21.5.

MÄÄRÄAIKAISILMOITUKSET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 8.5.1997, Voimassa alkaen 1.1.1998. Muutettu ohjeeksi valtuustossa 21.5. MÄÄRÄAIKAISILMOITUKSET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 8.5.1997, Voimassa alkaen 1.1.1998. Muutettu ohjeeksi valtuustossa 21.5.2009 B. KOETOIMINTA 1. KENNELLIITOLTA ANOTTAVAT KOKEET 1.1. KOTIMAISTEN

Lisätiedot

Syyskokouksen pöytäkirja 2014

Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Suomen Bassetkerho ry:n sääntömääräinen syyskokous 29.11.2014 klo 14.00 Tampere, Sokos hotel Ilves. Läsnä: Simopekka Mäkinen Sari Karlsson Jyrki Karlsson Antti Nuutero Jaana

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISTA KOIRANPÄIVÄÄ VIETETÄÄN 24.4.

VALTAKUNNALLISTA KOIRANPÄIVÄÄ VIETETÄÄN 24.4. S u o m e n K e n n e l l i i t o n s i s ä i n e n t i e d o t e 2/2 0 1 0, 2 3.4.2 0 1 0 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 23.8.2015 HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden

Lisätiedot

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE KENNELUUTISET KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE Hyvä lukija, Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voi käydä lukemassa Kennelliiton

Lisätiedot

Suomen Seurakoirayhdistys ry VERKKOTIEDOTE 1/2015

Suomen Seurakoirayhdistys ry VERKKOTIEDOTE 1/2015 HALLITUKSEN KOKOUKSET kevään 2015 aikana vielä seuraavasti * 25.pv toukokuuta * 15.pv kesäkuuta Hallituksen käsiteltäväksi tulevat asiat tulee toimittaa kirjallisesti, allekirjoitettuina ja ne tulee olla

Lisätiedot

Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 27.11.2011. Voimassa 1.1.2012 31.12.2016.

Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 27.11.2011. Voimassa 1.1.2012 31.12.2016. KOIRANÄYTTELYSÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 27.11.2011. Voimassa 1.1.2012 31.12.2016. 1. YLEISTÄ 2 2. NÄYTTELYN TARKOITUS 2 3. OSALLISTUMISOIKEUS 2 4. ILMOITTAUTUMINEN 3 5. ILMOITTAUTUMISEN

Lisätiedot

PORVOO. Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7

PORVOO. Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7 KAIKKIEN ROTUJEN KANSALLINEN KOIRANÄYTTELY 8.-9.9.2012 PORVOO Suiston kenttä Meritullinkatu 3-7 Lauantaina 8.9. arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 4, 5, 7 ja 9 Sunnuntaina 9.9. arvostellaan FCI:n ryhmät 1, 3,

Lisätiedot

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 6/2013 11.9.2013

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 6/2013 11.9.2013 Hyvä lukija, Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voi käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta. Jos Sinulla on tärkeitä, uutisoitavia kennelyhteisöasioita,

Lisätiedot

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé ULOMMSI=NVKNOKOMMS

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé ULOMMSI=NVKNOKOMMS ==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé ULOMMSI=NVKNOKOMMS Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1.2.2007

Hallituksen kokous 1.2.2007 Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 1/2007, 13.2.2007 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

FCI:N KANSAINVÄLISTEN VALIONARVOJEN SÄÄNNÖT

FCI:N KANSAINVÄLISTEN VALIONARVOJEN SÄÄNNÖT FEDERATION CYNOLOGIQUE INTERNATIONALE (AISBL) 13, Place Albert 1er, B - 6530 Thuin (Belgia), puh : ++32.71.59.12.38, fax :++32.71.59.22.29, internet : http://www.fci.be FCI:N KANSAINVÄLISTEN VALIONARVOJEN

Lisätiedot

Suomen Seurakoirayhdistys ry VERKKOTIEDOTE 2/2015

Suomen Seurakoirayhdistys ry VERKKOTIEDOTE 2/2015 HALLITUKSEN KOKOUKSET syksyn 2015 aikana seuraavasti * 24.pv elokuuta * 21.pv syyskuuta * 26.pv lokakuuta * 23.pv marraskuuta * 21.pv joulukuuta (tarvittaessa) Hallituksen käsiteltäväksi tulevat asiat

Lisätiedot

Tuomariasiat N Ä Y T T E L Y T O I M I K U N T I E N K O U L U T U S 1 5. 1 1. 2 0 1 2. Eija Kemiläinen

Tuomariasiat N Ä Y T T E L Y T O I M I K U N T I E N K O U L U T U S 1 5. 1 1. 2 0 1 2. Eija Kemiläinen Tuomariasiat 1 N Ä Y T T E L Y T O I M I K U N T I E N K O U L U T U S 1 5. 1 1. 2 0 1 2 Tuomareiden kutsuminen Odota Kennelliitosta päätös näyttelypäivästä Kutsu vain tuomareita, joilla on oman maansa

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Suomen Kennelliitto ry. 27.5.2014 2(7) Pikaperehdytys kasvattajalle Sisältö: Omakoira-palvelusta tärkeä työkalu kasvattajalle...

Lisätiedot

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011 Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Lhasa apso Voittaja-näyttelyn paras koira

Lhasa apso Voittaja-näyttelyn paras koira S u o m e n K e n n e l l i i t o n s i s ä i n e n t i e d o t e 8/2 0 0 7, 2 1.1 2.2 0 0 7 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida

Lisätiedot

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa

Lisätiedot

Näyttelyn vuosikello. Riitta Niemelä 10.10.2015. 12.10.2015 Suomen Kennelliitto

Näyttelyn vuosikello. Riitta Niemelä 10.10.2015. 12.10.2015 Suomen Kennelliitto Näyttelyn vuosikello Riitta Niemelä 10.10.2015 12.10.2015 Suomen Kennelliitto 1 Historiaa Ensimmäinen näyttely suunniteltiin pidettäväksi 1890, mutta tekniset ja tiedotukseen liittyvät realiteetit tulivat

Lisätiedot

VOITTAJA-VIIKONLOPPUUN OSALLISTUI LÄHES 14 000 KOIRAA

VOITTAJA-VIIKONLOPPUUN OSALLISTUI LÄHES 14 000 KOIRAA Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 7/2010, 16.12.2010 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

KEHÄ 2 Boris Chapiro, Ranska 93 rottweiler 46 10:00 pennut 4, urokset 22, nartut 20 leonberginkoira 47 12:30 pennut 1, urokset 24, nartut 22

KEHÄ 2 Boris Chapiro, Ranska 93 rottweiler 46 10:00 pennut 4, urokset 22, nartut 20 leonberginkoira 47 12:30 pennut 1, urokset 24, nartut 22 LAUANTAI KEHÄ 1 Tino Pehar, Kroatia 89 chow chow 36 10:00 pennut 1, urokset 19, nartut 16 volpino italiano 6 cirneco dell'etna 15 12:30 thai ridgeback 1 siperianhusky 14 alaskanmalamuutti 17 KEHÄ 2 Boris

Lisätiedot

Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 5/2007, 6.7.2007. Uudet rotukoodit käyttöön 1.1.2008. Kennelliiton hallituksen kokous 14.6.2007.

Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 5/2007, 6.7.2007. Uudet rotukoodit käyttöön 1.1.2008. Kennelliiton hallituksen kokous 14.6.2007. Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 5/2007, 6.7.2007 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 Kokousaika: 3.1.2015 klo 10.00 Kokouspaikka: Arkisto Läsnä: Christine Nyholm Puheenjohtaja Paula Halmetoja Miia Koivisto Arja Lankinen sihteeri Tiina

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

SUOMEN MAAILMAN VOITTAJA -KOIRANÄYTTELY JÄRJESTETÄÄN ELOKUUSSA 2014 TURO-MATCH SHOW 17.8. KONEEN KENTÄLLÄ

SUOMEN MAAILMAN VOITTAJA -KOIRANÄYTTELY JÄRJESTETÄÄN ELOKUUSSA 2014 TURO-MATCH SHOW 17.8. KONEEN KENTÄLLÄ Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 4/2010, 5.7.2010 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Affenpinserit ry:n kuudestoista toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirayhdistys

Lisätiedot

Koetoimikunnan ja ylituomarin on tarkistettava osallistumisoikeus. Koe voidaan järjestää vain, jos siihen osallistuu vähintään kolme ( 3 ) koiraa.

Koetoimikunnan ja ylituomarin on tarkistettava osallistumisoikeus. Koe voidaan järjestää vain, jos siihen osallistuu vähintään kolme ( 3 ) koiraa. KETUNAJOKOKEEN KEAJ SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa xx.xx.xxxx Voimassa xx.xx.xxx alkaen 1. Ketunajokokeiden tarkoitus Ketunajokokeiden tarkoituksena on ajavien koirien ketun ajo-ominaisuuksien

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Ajokoirajärjestö - Finska Stövarklubben ry, ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Ajokoirajärjestö - Finska Stövarklubben ry, ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. SUOMEN AJOKOIRAJÄRJESTÖ - FINSKA STÖVARKLUBBEN RY:N SÄÄNNÖT (Hyväksytty SAJ-FSK:n vuosikokouksessa 26.3.2011) (Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin) 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT NäyttelyP uli 1. Kilpailun tarkoitus on kannustaa harrastamaan, ja painotus on osallistumisessa näyttelymenestyksen ja koiramäärien tai näyttelytyyppien sijaan. 2. Näyttelypuli-kilpailussa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. PUMIT RY:N SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2. TARKOITUS

Lisätiedot

VESIPELASTUSKOKEEN (VEPE) SÄÄNNÖT JA OHJEET

VESIPELASTUSKOKEEN (VEPE) SÄÄNNÖT JA OHJEET VESIPELASTUSKOKEEN (VEPE) SÄÄNNÖT JA OHJEET EHDOTUS UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI 1.1.2017 alkaen. VERSIO 25.10.2015, EI HYVÄKSYTTY Hyväksytty Kennelliiton Valtuustossa xx.xx, voimassa xx.xx alkaen. VESIPELASTUSKOKEIDEN

Lisätiedot

SCY Alaosastopäivä 2014. Rantasipi Laajavuori 23.2.2014

SCY Alaosastopäivä 2014. Rantasipi Laajavuori 23.2.2014 SCY Alaosastopäivä 2014 Rantasipi Laajavuori 23.2.2014 Päivän aikataulu 10.00 Tervetuloa ja alustusta päivään (Riikka Maijanen) 10.15 Yhdistysasiaa; SCY:n tehtävät ja säännöt (Kaarina Pesonen ja Riikka

Lisätiedot

Uudenmaan Noutajakoirayhdistys ry Nylands Retrieverförbund rf. Säännöt

Uudenmaan Noutajakoirayhdistys ry Nylands Retrieverförbund rf. Säännöt Uudenmaan Noutajakoirayhdistys ry Nylands Retrieverförbund rf Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS jäsenkirje 2 / 2015

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS jäsenkirje 2 / 2015 SYKSY 2015 AJOKOKEET 14.-27.9.2015 Salo, yleinen. Järj. Kiikalan mets.yhd.ry. Yt. Pekka Oksanen. Ilmoittautuminen 14.8.-6.9.-15 Pekka Oksanen Pyysmäentie 1 25390 Kiikala p. 0452091808 e.mail;pekka.oksanen@kiikala@salonseutu.fi

Lisätiedot

KOETOIMITSIJAKURSSI OSA 1

KOETOIMITSIJAKURSSI OSA 1 Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry KOETOIMITSIJAKURSSI OSA 1 Kurssimateriaalia ei saa julkaista kaupallisessa tarkoituksessa kirjallisessa eikä sähköisessä muodossa ilman Suomen Kennelliiton lupaa

Lisätiedot

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 7/2012 25.10.2012

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 7/2012 25.10.2012 Hyvä lukija, Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voi käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta kanavasta Kennelliitto > Kenneluutiset. Jos

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle

Lisätiedot

Hyvä näytteilleasettaja

Hyvä näytteilleasettaja Kaikkien rotujen koiranäyttely 12.-13.09.2015 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Suiston Kenttä, Meritullinkatu 9-11,

Lisätiedot

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani

AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani AJOTAITOKISA Kuorma-auto Kesäpäivät 2013, Kajaani 1 Tapani Kalliomäki Pori 060 390 2 Sami Leppänen Parikkala 035 700 3 Jarmo Kauppinen Mänttä 064 765 4 Pentti Ignatius Joensuu 039 965 5 Risto Ruuth Kouvola

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello PohjoisKarjalan sosiaali ja terveyspalvelujen Esityslista 2/2016 1 Kokouskutsu Aika Paikka Toimielimen jäsenet 02.03.2016 kello Nurmes Heinävesi Suhonen Maija Happonen Aarno Ilomantsi Urjanheimo Hannu

Lisätiedot

PALKINTOTUOMAREIDEN JA YLITUOMAREIDEN KOULUTUS JA PÄTEVÖIMINEN SEKÄ TOIMINTA Hyväksytty Kennelliitossa 5.3.2013.

PALKINTOTUOMAREIDEN JA YLITUOMAREIDEN KOULUTUS JA PÄTEVÖIMINEN SEKÄ TOIMINTA Hyväksytty Kennelliitossa 5.3.2013. PALKINTOTUOMAREIDEN JA YLITUOMAREIDEN KOULUTUS JA PÄTEVÖIMINEN SEKÄ TOIMINTA Hyväksytty Kennelliitossa 5.3.2013. Tämä ohje on Kennelliiton yleisohje. Koe- ja kilpailukohtaiset lisäohjeet löytyvät kunkin

Lisätiedot

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Valtuusto 13.5.2016 Sivu 1 / 5 Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Aika: perjantai 13.5.2015 klo 16.00 Paikka: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto, Helena-sali, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä Osanottajat

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 Aika 26.11.2010 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Seppo Goman kutsuttuna Vesa-Pekka

Lisätiedot

SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ RY HAASTELISTA

SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ RY HAASTELISTA SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ RY HAASTELISTA Beaglein terveystutkimusten rahoittamiseksi on käynnistetty haastekeräys. Haastekeräykseen osallistuvat julkaistaan Beagle-lehdessä sekä internetsivuillamme. Keräykseen

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset

Lisätiedot

Tutkintopäivä 28.5.2014

Tutkintopäivä 28.5.2014 Tutkintopäivä 28.5.2014 Koulutusala Sosiaali- ja terveys Kuntoutuksen koulutusohjelmasta valmistuu tutkintonimikkeellä sairaanhoitaja Saari Suvi, Kouvola Sosiaaliala- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen

Lisätiedot

Kehätoimitsijan peruskurssi 16.-17.4.2011. Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä

Kehätoimitsijan peruskurssi 16.-17.4.2011. Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä Kehätoimitsijan peruskurssi 16.-17.4.2011 Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä Kehätoimitsijan peruskurssi Aiheet lauantaina 16.4. Kurssin tavoitteet Koiranäyttelyn kulku Koiranäyttelysäännöt

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja 1 / 2 Järjestäytymiskokous Pöytäkirja Aika: 5.1.2013 klo 12.00 Paikka: Unkarinpaimenkoirat ry.n arkisto, Ulvilantie 29, Helsinki Läsnä: Riitta Hohtela puheenjohtaja Minna Hanttu Miia Koivisto Outi Mäkinen

Lisätiedot

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun)

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun) 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 10 14/2013 PÖYTÄKIRJA 10/2013 Aika: 18.-24.6.2013 Osallistujat: Jäsenhakemuksia Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme.

Lisätiedot

SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY

SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY 1 (5) SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS AIKA 17.3.2013 klo 13.25 16.35 PAIKKA LÄSNÄ Työhuone Tuulensuu, Tuulensuuntie 10, 37800 Toijala Kati Hämäläinen Päivi Järvelä Anna

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY 9.-10.7.2016 OULU Lauantaina 9.7.2016 FCI:n ryhmät 2, 5, 7, 8, 10 Sunnuntaina 10.7.2016 FCI:n ryhmät 1, 3, 4, 6, 9 Järjestäjät: Oulun Seudun Vinttikoiraharrastajat, Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Suomen Seurakoirayhdistys ry VERKKOTIEDOTE 2 /2014 HYVÄÄ ALKAVAA VUOTTA 2015

Suomen Seurakoirayhdistys ry VERKKOTIEDOTE 2 /2014 HYVÄÄ ALKAVAA VUOTTA 2015 HYVÄÄ ALKAVAA VUOTTA 2015 HALLITUKSEN KOKOUKSET kevään 2015 aikana seuraavasti * 26.pv tammikuuta * 16.pv helmikuuta * 16.pv maaliskuuta * 27.pv huhtikuuta * 25.pv toukokuuta * 15.pv kesäkuuta Hallituksen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT 1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset

Lisätiedot

Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 7/2008, 14.11.2008

Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 7/2008, 14.11.2008 Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 7/2008, 14.11.2008 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen

Lisätiedot

Kennelliitto mukana koirapuistojen siivoustalkoissa 3.5.

Kennelliitto mukana koirapuistojen siivoustalkoissa 3.5. Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 3/2007, 27.4.2007 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

ULKOMUOTOTUOMAREIDEN KOULUTUS- JA PÄTEVÖIMISOHJEET Kennelliiton hallitus 23.11.2012, voimassa 1.1.2013 lähtien.

ULKOMUOTOTUOMAREIDEN KOULUTUS- JA PÄTEVÖIMISOHJEET Kennelliiton hallitus 23.11.2012, voimassa 1.1.2013 lähtien. ULKOMUOTOTUOMAREIDEN KOULUTUS- JA PÄTEVÖIMISOHJEET Kennelliiton hallitus 23.11.2012, voimassa 1.1.2013 lähtien. 1. Ulkomuototuomarin yleiset vaatimukset 2. Ulkomuototuomarikoulutukseen valmistautuminen

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 YHDISTYS Vuosi 2015 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n toinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistyksen oma fb-ryhmä toimii os. www.facebook.com/groups/1412528368992232/.

Lisätiedot