KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 6/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 6/2013 11.9.2013"

Transkriptio

1 Hyvä lukija, Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voi käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta. Jos Sinulla on tärkeitä, uutisoitavia kennelyhteisöasioita, lähetäthän niistä tiedon Kennelliittoon sähköpostitse. Näin Kenneluutiset pystyy tarjoamaan yhä monipuolisempaa tietoa kennelyhteisön asioista. Kenneluutiset koostaa tiedottaja Päivi Mäntylä, puh. (09) tai Lähetä materiaalit ja yhteystiedot hänelle sähköpostitse, joka on muotoa Kennelliitolla jäsentä Kennelliiton jäsenmäärä ylitti ennätyksellisen jäsenen rajapyykin. Liitolla ei ole ollut koko 124-vuotisen historiansa aikana yhtä paljon jäseniä. Jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Suomen Kennelliitto on jäsenmäärältään ja väkilukuun suhteutettuna yksi maailman suurimmista koirajärjestöistä. Suomessa on myös väkilukuun suhteutettuna eniten rekisteröityjä koiria, noin Kennelliitto rekisteröi vuosittain noin koiraa. Kennelliitolla on myös lähes 2000 jäsenyhdistystä. Yhdistykset ja henkilöjäsenet yhdessä muodostavat harrastajakunnan, jossa on lähes puoli miljoonaa jäsentä. Hallituksen kokous Reijo Latvalalle emeritus ulkomuototuomarin arvo Suomen Snautserikerho ry:n anomuksesta hallitus nimesi Reijo Latvalan emeritustuomariksi. Junior handler edustaja Euroopan Voittaja näyttelyssä Hallitus nimesi Vilma Helteen Espoosta Suomen edustajaksi Euroopan Voittaja näyttelyn junior handler -finaaliin Geneveen Sveitsiin. Junior handler -joukkue Pohjoismaiden Voittaja -kilpailussa Hallitus nimesi Suomen junior handler -edustusjoukkueen Pohjoismaiden Voittaja näyttelyn junior handler finaaliin Helsinkiin seuraavasti: Sanna Mari Martikainen, Siilinjärvi Tilda Rinne, Turku Sara Ahola, Kimola Laura Tunkkari, Läyliäinen varajäsen Jonna Lehto, Piikkiö Kennelliiton Kaverikoiratoiminta jäseneksi kansainvälisen eläinavusteisen toiminnan järjestöön SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN RY. Kennelliiton pääyhteistyökumppani: Animal Assisted Intervention International (AAII) on voittoa tuottamaton organisaatio, joka pyrkii kattamaan terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen puitteissa tapahtuvan eläinavusteisen toiminnan. Yhdistyksen jäseninä on sekä yksityishenkilöitä, että järjestöjä, jotka käyttävät terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja koulutuksen apuna eläinavusteista toimintaa joko palkattuina tai vapaaehtoisina toimijoina. Kennelliitto kaverikoiratoiminnan katto-organisaationa voi liittyä jäseneksi yhdistykseen. 1

2 Hallitus päätti, että Kennelliitto liittyy Animal Assisted Intervention International (AAII) -yhdistyksen täysjäseneksi jo vuonna Voittajanäyttelyiden näyttelytoimikunnan täydentäminen Hallitus nimesi Voittajanäyttelyiden näyttelytoimikuntaan toimikunnan sihteeri Sanna Norhio- Hanskin (äitiyslomalla) tilalle Carita Toikan sekä uutena jäsenenä Kirsi Salmijärven. Salmijärven vastuualueena ovat yhteistyökumppaniasiat. Metsästyskoirarotujen työryhmä Hallitus päätti kokouksessaan perustaa metsästyskoirarotuja edustavan työryhmän ja rotujärjestöiltä pyydettiin ehdotuksia työryhmän jäseniksi. Rotujärjestöiltä saapuneiden ehdotusten perusteella hallitus nimesi työryhmään Toivo Kankaan, Petri Karlssonin, Tiina Karlströmin, Esa Kukkosen, Seppo Lahtelan, Heikki Nevalaisen, Mia Pirin, Seppo Saaren, Uolevi Sirviön ja Pekka Soinin. Jari Fors nimettiin työryhmän puheenjohtajaksi. Kennelliiton edustaja FCI:n Noutavien koirien toimikunnassa Hallitus nimesi Pauliina Aholan FCI:n Noutavien koirien toimikunnan edustajaksi. Kurinpitolautakunnan päätöksistä tiedottaminen Hallitus päätti, että kurinpidollisista sanktioista tiedotetaan kennelpiirien ja jäsenyhdistysten lisäksi kennelneuvojaa/kennelneuvojia, jotka toimivat siinä kennelpiirissä, jonka alueella sanktion saanut henkilö asuu. Tiedottaminen tapahtuu kurinpitolautakunnan sihteerin toimesta samassa yhteydessä kuin pöytäkirjan otteiden lähettäminen asianosaisille. Tiedottamisen yhteydessä on muistutettava tiedon saajaa näiden tietojen luottamuksellisuudesta ja henkilötietolain henkilötietojen suojaa koskevien säännösten noudattamisesta. Uusia jäsenyhdistyksiä Hallitus hyväksyi Suomen Kennelliiton jäseniksi seuraavat jäsenyyttä anoneet yhdistykset: Cane Corso Club Finland ry, Pirkkala Ollilan Eräveikot ry, Mäntyharju Sievin Metsästysseura ry, Sievi Uusi kennelneuvoja Satakunnan kennelpiiriin Kasvattajatoimikunta on pätevöinnyt Noora Vahvelaisen Satakunnan kennelpiirin kennelneuvojaksi. Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan kennelpiireihin uudet nuorisovastaavat Nuorisotoimikunta on nimennyt Tarja Nevalaisen Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin nuorisovastaavaksi ja Suvi-Tuuli Vilokkisen Pohjois-Karjalan kennelpiirin nuorisovastaavaksi. Muutoksia kennelnimissä Carrier, Rantanen Tiina, Mellilä, entiset omistajat Rantanen Ritva & Rantanen Tiina Cheladine s, Happonen Marinne, Turku, entinen omistaja Happonen Raija Finnpug, Kokkarinen Susanna, Oulunsalo, entinen omistaja Kokkarinen Sirkka Karhunkannon, Tonttila Kirsti, Kouvola, entiset omistajat Tonttila Kirsti & Pentti Kiikurin, Heikkinen Marja, Savonlinna, entiset omistajat Heikkinen Marja & Råman Mira Kullanmurun, Pöyhönen Sari, Poikelus, entiset omistajat Pöyhönen Sari & Jokinen Rauno 2

3 Linnanhaltijan, Kalke Maarit, Söderkulla, entiset omistajat Haltia Elma & Kalke Maarit Petmarin, Mäkynen Marika, Ikaalinen, entiset omistajat Mäkynen Marika & Mäkynen Petri Raciel s Nikkinen Timo, Mariehamn, entiset omistajat Nikkinen Timo & Nikkinen Helena Riekko-Ojan, Teurajärvi Risto, Kolari, entiset omistajat Teurajärvi Risto & Teurajärvi Leo San Silt s, Siltaniemi Valma & Siltaniemi Jarmo & Siltaniemi Minna, Haapajärvi, entiset omistajat Siltaniemi Valma & Siltaniemi Jarmo Springpaws, Pohjanpelto Lisbeth, Borgå & Pohjanpelto Tia-Maria, Helsinki, entinen omistaja Pohjanpelto Lisbeth Wolffhouse-Caratia, Servin-Honkasalo Carita,Sipoo, entiset omistajat Servin-Honkasalo Carita & Servin Markus Worrigal, Loukusa-Ahola Anne, Orivesi as, entiset omistajat Loukusa-Ahola Anne & Ahola Timo Yowine Crime s, Jesoi Päivi, Lahti, entiset omistajat Jesoi Päivi & Vaittinen Pekka Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta tiedottaa Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta on hyväksynyt uusia tuomarioikeuksia ajalla : Aaltonen, Pirjo; Paimio: auvergnenseisoja, bourbonnaisinseisoja, braque de l ariege, braque saintgermain, karkeakarvainen slovakianseisoja, karkeakarvainen unkarinvizsla, lyhytkarvainen unkarinvizsla, ranskanseisoja, gascognelaistyyppi, ranskanseisoja, pyreneläistyyppi, perdiguero de burgos, portugalinseisoja, vanhatanskankanakoira, weimarinseisojat Eerola, Päivi; Helsinki: havannankoira, shih tzu Fagerström, Rune; Lohja: lapinporokoira, pohjanpystykorva, suomenlapinkoira, suomenpystykorva, havannankoira, shih tzu Haapaniemi, Elina; Helsinki: shih tzu Hartus, Jaana; Jämsä: auvergnenseisoja, bourbonnaisinseisoja, braque de l ariege, braque saintgermain karkeakarvainen slovakianseisoja, karkeakarvainen unkarinvizsla, lyhytkarvainen unkarinvizsla, lyhytkarvainen saksanseisoja, perdiguero de burgos, portugalinseisoja, ranskanseisoja, gascognelaistyyppi, ranskanseisoja, pyreneläistyyppi, spinone, vanhatanskankanakoira, weimarinseisojat Heiskanen, Kati; Nurmijärvi: amerikanvesispanieli, fieldspanieli, irlanninvesispanieli, sussexinspanieli, viiriäiskoira Janger, Nina; Järvenpää: keskiaasiankoira Kilpeläinen, Kati; Kajaani: hälleforsinkoira, musta norjanhirvikoira, pohjanpystykorva, ruotsinlapinkoira, suomenpystykorva, valkoinen ruotsinhirvikoira, venäläis-eurooppalainen laika Kipinä, Markku; Alajärvi: apinapinseri Lehtonen, Vesa; Otalampi, Vihti: amerikanvesispanieli, fieldspanieli, irlanninvesispanieli, sussexinspanieli, viiriäiskoira, wetterhoun Liimatainen, Jussi; Helsinki: saluki Löfman, Tarja; Klaukkala, Nurmijärvi: havannankoira Mähönen, Markku; Lahnajärvi, Lohja: auvergnenseisoja, bourbonnaisinseisoja, braque de l ariege, braque saint-germain, ranskanseisoja, gascognelaistyyppi, ranskanseisoja, pyreneläistyyppi 3

4 Nummi, Erja; Rusko: venäläis-eurooppalainen laika Plathan, Tuula; Helsinki: bolognese Pratt, Tuula; Tornio: barbet, wetterhoun Putkonen, Juha; Tampere: auvergnenseisoja, bretoni, bourbonnaisinseisoja, braque de l ariege, braque saint-germain, deutsch stichelhaar, isomünsterinseisoja, karkeakarvainen slovakianseisoja, karkeakarvainen unkarinvizsla, lyhytkarvainen saksanseisoja, perdiguero de burgos, picardienspanieli, lyhytkarvainen unkarinvizsla, pitkäkarvainen saksanseisoja, pont-audemerinspanieli, portugalinseisoja, ranskanseisoja, gascognelaistyyppi, ranskanseisoja, pyreneläistyyppi, ranskanspanieli, sininenpicardienspanieli, spinone, stabyhoun, tsekinseisoja, vanhatanskankanakoira, villakoirapointteri, weimarinseisojat Pylvänäinen-Suorsa, Marjatta; Liminka: saksanpaimenkoirat, bullmastiffi, landseer, mastiffi Rautala, Eeva; Helsinki: mopsi Ruotsalainen, Esa; Lammi, Hämeenlinna: auvergnenseisoja, bourbonnaisinseisoja, braque de l ariege, braque saint-germain, lyhytkarvainen saksanseisoja, ranskanseisoja, gascognelaistyyppi, ranskanseisoja, pyreneläistyyppi Ruskovaara, Elena; Lappeenranta: dobermanni Salohalla, Hilkka; Veikkola, Kirkkonummi: lapinporokoira, suomenlapinkoira, auvergnenseisoja, bourbonnaisinseisoja, braque de l ariege, braque saint-germain, karkeakarvainen slovakianseisoja, karkeakarvainen unkarinvizsla, lyhytkarvainen unkarinvizsla, lyhytkarvainen saksanseisoja, ranskanseisoja, gascognelaistyyppi, ranskanseisoja, pyreneläistyyppi, perdiguero de burgos, portugalinseisoja, spinone, vanhatanskankanakoira, weimarinseisojat, amerikanvesispanieli, barbet, fieldspanieli, irlanninvesispanieli, sussexinspanieli, viiriäiskoira, wetterhoun Sampakoski, Saara; Sasi, Hämeenkyrö: harmaa norjanhirvikoira, jämtlanninpystykorva Ståhlberg, Perttu; Helsinki: karjalankarhukoira Sylgrén, Maija; Kuusankoski, Kouvola: harmaa norjanhirvikoira, jämtlanninpystykorva, karjalankarhukoira, lapinporokoira, pohjanpystykorva, suomenlapinkoira Taulos, Tiina; Klaukkala, Nurmijärvi: saluki Tschokkinen, Jetta; Vihti: buhund, cirneco dell etna, hokkaido, hälleforsinkoira, ibizanpodencot, kaanaankoira, kai, kanarianpodenco, kishu, koreanjindonkoira, lapinporokoira, lunnikoira, meksikonkarvatonkoirat, musta norjanhirvikoira, perunkarvatonkoirat, pohjanpystykorva, ruotsinlapinkoira, shikoku, suomenlapinkoira, suomenpystykorva, thai ridgeback, valkoinen ruotsinhirvikoira, venäläis-eurooppalainen laika, volpino italiano Viirtelä, Tarmo; Tampere: saluki Ajankohtaista Kennelliitosta Jalostusneuvojien neuvottelupäivä Hyvinkäällä Jalostusneuvojille, jalostustoimikuntien jäsenille ja muille asiasta kiinnostuneille avoin neuvottelupäivä järjestetään tänä vuonna Hotelli Rantasipi Sveitsissä, Hyvinkäällä. 4

5 Ohjelma: 8:30 alkaen Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9:30 Päivän avaus Kirsi Sainio 9:45 Ovatko PEVISA-ohjelmat tarkoituksenmukaisia? Kirsi Sainio 10:45 Kennelliiton jalostustarkastuslomakkeet Maaret Tapio ja Tuire Kaimio 12:00 Lounas seisovasta pöydästä 13:00 Uudet terveystutkimukset: Syringomyeliatutkimukset Sydäntutkimus uudistuu Tarja Pääkkönen Sari Granholm 15:30 Kahvi 16:00 DNA-testit Kirsi Sainio ja Päivi Jokinen 17:30 Päivän päätös Osallistumismaksu on 75 euroa henkilö. Hinta sisältää luennot ja luentomateriaalin, aamukahvin, buffet-lounaan ja iltapäiväkahvin. Ilmoittaudu mennessä täällä. Paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautuminen on sitova. Kurssi maksetaan verkkopankissa ilmoittautumisen yhteydessä. Palautamme osallistumismaksun vain lääkärintodistusta vastaan. Kurssipaikka: Rantasipi Sveitsi Härkävehmaankatu HYVINKÄÄ sveitsi.rantasipi(at)restel.fi puh. (019) Lisätietoja: Suomen Kennelliitto Jalostussihteeri Hanna Bragge puh. (09) hanna.bragge(at)kennelliitto.fi MH-toimihenkilöiden koulutukset syksyllä 2013 MH-luonnekuvaajakoulutus Kennelliiton Käyttäytymisen arviointi- työryhmä järjestää kuusipäiväisen MH-luonnekuvaajakurssin. Kurssipäivät ovat , ja Kurssin päätteeksi järjestetään koe, jonka hyväksytysti suorittanut pääsee tekemään harjoittelukuvauksia. Harjoittelukuvauksien jälkeen järjestetään loppukoe, jonka läpäissyt voi anoa pätevyyttä MH-luonnekuvaajaksi. Kurssin hinta on 180 euroa. Kurssipaikkana toimii KSPH:n maja Maaningalla Kuopion lähettyvillä. Majalla voi majoittua rajallinen määrä henkilöitä ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. 5

6 Yöpymisen hinta koko kolmen kurssiviikonlopun osalta on yhteensä 60 euroa. Lue lisää kurssista ja ilmoittautumisesta Kennelliiton nettisivuilta. Testinohjaajakurssi A-toimihenkilö eli testinohjaajakoulutus järjestetään virkistyskoti Leppolassa Lapinjärvellä. Kurssipaikalla on mahdollista yöpyä (1-5 hh huoneita). Kurssin hinta 125 euroa sisältää kurssimateriaalin, yöpymisen, aamiaiset (myös la), lounaat ja iltapäiväkahvit. Kurssilla käydään läpi mm. seuraavia asioita: MH teoriaa, toimiminen testinohjaajana, kuvausympäristön rakentaminen testinohjaajan näkökulmasta, käytännön harjoittelu koirien kanssa, käytännön toiminnan harjoittelua kuvaustilanteessa, kirjallinen koe ja käytännön koe. Lue lisää Kennelliiton nettisivuilta. Suositus mikrosirun asettamispaikaksi on muuttunut Mikrosiru suositellaan jatkossa asetettavan kaikilla roduilla lapaluiden väliin. On kuitenkin syytä huomioida koiran käyttötarkoitus sirun paikkaa valitessa. Koiran kaulaan asetettu mikrosiru saattaa häiritä magneettikuvausta, joten sirun asetuspaikka kaulan vasemmalla puolella ei ole ollut hyvä esimerkiksi cavalier kingcharlesinspanieleilla ja muilla syringomyelia-roduilla. Lisäksi esimerkiksi kääpiökoirarotujen pennuilla sirun asettaminen kaulaan voi olla erittäin hankalaa. Tulevia tapahtumia Valtuuston kokousaikataulu vuosille Syysvaltuusto Yleiskokous Valtuuston järjestäytymiskokous 6

7 Valtuustoseminaari Kevätvaltuusto Valtuustoseminaari Syysvaltuusto Valtuustoseminaari Kevätvaltuusto Valtuustoseminaari Syysvaltuusto Valtuustoseminaari Kevätvaltuusto Syysvaltuusto Yleiskokous Valtuuston järjestäytymiskokous Hallituksen kokoukset Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous ja järjestäytymiskokous Hallituksen kokoukset Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous Hallituksen kokous ja järjestäytymiskokous Koulutusviikonloput Muita tapahtumia KoiraExpo KoiraExpo Lisää tapahtumia Kennelliiton tapahtumakalenterissa. 7

8 Tärkeitä kansainvälisiä koiranäyttelyitä Ruotsin Voittaja 2013, Tukholma, Ruotsin Voittaja 2014, Tukholma, Euroopan Voittaja 2014, Brno, Tshekki, Euroopan Voittaja 2015, Oslo, Norja, Euroopan Voittaja 2016, Bryssel, Belgia, Euroopan Voittaja 2017, Ukraina Maailman Voittaja 2014, Helsinki, Suomi, Maailman Voittaja 2015, Milano, Italia, Maailman Voittaja 2016, Moskova, Venäjä Maailman Voittaja 2017, Quito, Ecuador Maailman Voittaja 2018, Amsterdam, Alankomaat Pohjoismaiden Voittaja 2013, Helsinki, Suomi, Pohjoismaiden Voittaja 2014, Norja Pohjoismaiden Voittaja 2015, Ruotsi Pohjoismaiden Voittaja 2016, Tanska Crufts 2014, Birmingham, Iso-Britannia, Crufts 2015, Birmingham, Iso-Britannia,

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 5/2013 27.6.2013

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 5/2013 27.6.2013 Hyvä lukija, Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voi käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta. Jos Sinulla on tärkeitä, uutisoitavia kennelyhteisöasioita,

Lisätiedot

KEHÄ 2 Boris Chapiro, Ranska 93 rottweiler 46 10:00 pennut 4, urokset 22, nartut 20 leonberginkoira 47 12:30 pennut 1, urokset 24, nartut 22

KEHÄ 2 Boris Chapiro, Ranska 93 rottweiler 46 10:00 pennut 4, urokset 22, nartut 20 leonberginkoira 47 12:30 pennut 1, urokset 24, nartut 22 LAUANTAI KEHÄ 1 Tino Pehar, Kroatia 89 chow chow 36 10:00 pennut 1, urokset 19, nartut 16 volpino italiano 6 cirneco dell'etna 15 12:30 thai ridgeback 1 siperianhusky 14 alaskanmalamuutti 17 KEHÄ 2 Boris

Lisätiedot

Liite 6. Rodut, joita on rekisteröity Kennelliitossa viimeisen viiden vuoden aikana (vuodet )

Liite 6. Rodut, joita on rekisteröity Kennelliitossa viimeisen viiden vuoden aikana (vuodet ) 1 Liite 6. Rodut, joita on rekisteröity Kennelliitossa viimeisen viiden vuoden aikana (vuodet 2010 2014) Ryhmä 1 australiankarjakoira australiankelpie australianpaimenkoira beaucenpaimenkoira / beauceron

Lisätiedot

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO SUOMEN KENNELLIITTO- FINSKA KENNELKLUBBEN ry THE FINNISH KENNEL CLUB SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN ry. THE FINNISH KENNEL CLUB www.kennelliitto.fi Tuomareiden arvostelukielet

Lisätiedot

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé TLOMMSI=OSKNMKOMMS

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé TLOMMSI=OSKNMKOMMS ==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé TLOMMSI=OSKNMKOMMS Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 2/2012 1.3.2012

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 2/2012 1.3.2012 Hyvä lukija, Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voi käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta kanavasta Kennelliitto > Kenneluutiset. Jos

Lisätiedot

Tiedotevastaavana toimi Tarja Koski. Verkkotiedotteesta vastasi ja nettisivujen päivityksen hoiti Mari Jänisniemi-Honkala.

Tiedotevastaavana toimi Tarja Koski. Verkkotiedotteesta vastasi ja nettisivujen päivityksen hoiti Mari Jänisniemi-Honkala. SUOMEN SEURAKOIRAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Vuosi oli rotujärjestön toiminnan 92. vuosi. Suomen Seurakoirayhdistys ry - Finlands Sällskapshundsförening ry rf (jäljempänä SSKY) on pyrkinyt

Lisätiedot

JALOSTUSSTRATEGIAN VALMISTELURYHMÄÄN KUTSUTAAN MUKAAN ROTUJÄRJESTÖJEN JA -RYHMIEN EDUSTAJIA

JALOSTUSSTRATEGIAN VALMISTELURYHMÄÄN KUTSUTAAN MUKAAN ROTUJÄRJESTÖJEN JA -RYHMIEN EDUSTAJIA S u o m e n K e n n e l l i i t o n s i s ä i n e n t i e d o t e 3/2 0 1 0, 1 1.6.2 0 1 0 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida

Lisätiedot

KEHÄ 3 TAPIO EEROLA 83 #sileäkarvainen collie 41 10:00 - urokset 20 - nartut 21 bolognese 8 12:30 coton de tuléar 26 maltankoira 4

KEHÄ 3 TAPIO EEROLA 83 #sileäkarvainen collie 41 10:00 - urokset 20 - nartut 21 bolognese 8 12:30 coton de tuléar 26 maltankoira 4 LAUANTAI - 4.5.2013 - SATURDAY * merkityt ovat tuomarinmuutoksia # merkityt ovat siirtoja ennakkoon ilmoitetulle varatuomarille, eivätkä oikeuta maksun palautukseen KEHÄ 1 LYUDMILA TCHISTIAKOVA, RUSSIAN

Lisätiedot

Suomen. Kennelliitto

Suomen. Kennelliitto Suomen Kennelliitto Kennelliitto on koira-alan asiantuntija Suomen Kennelliitto on suomalainen koira-alan asiantuntijajärjestö. Liitto toimii koiraharrastajien etujärjestönä ja ajaa koirien etuja sekä

Lisätiedot

ROTUKOODIT A C B D E

ROTUKOODIT A C B D E ROTUKOODIT A 186 affenpinseri 228 afgaaninvinttikoira 247 aidi 7 airedalenterrieri 255 akita 243 alaskanmalamuutti 96 alentejonkoira 254 alpenländische dachsbracke 344 amerikanakita 167 amerikancockerspanieli

Lisätiedot

Suomen Kennelliitto Show Media Oy PL 20 79101 Leppävirta. Suomen Kennelliitto Show Media Oy Näyttely- ja koetulokset PL 20 79101 Leppävirta

Suomen Kennelliitto Show Media Oy PL 20 79101 Leppävirta. Suomen Kennelliitto Show Media Oy Näyttely- ja koetulokset PL 20 79101 Leppävirta Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 4/2009, 22.9.2009 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

Kennelliitto mukana koirapuistojen siivoustalkoissa 3.5.

Kennelliitto mukana koirapuistojen siivoustalkoissa 3.5. Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 3/2007, 27.4.2007 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO SUOMEN KENNELLIITTO- FINSKA KENNELKLUBBEN ry THE FINNISH KENNEL CLUB SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN ry. THE FINNISH KENNEL CLUB www.kennelliitto.fi Tuomareiden arvostelukielet

Lisätiedot

Järjestäjä: Lappeenrannan Metsästäjät, Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys

Järjestäjä: Lappeenrannan Metsästäjät, Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys Järjestäjä: Lappeenrannan Metsästäjät, Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys Tervetuloa Lappeenrantaan! Oheisena näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koirasi näyttelynumero,

Lisätiedot

Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 5/2007, 6.7.2007. Uudet rotukoodit käyttöön 1.1.2008. Kennelliiton hallituksen kokous 14.6.2007.

Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 5/2007, 6.7.2007. Uudet rotukoodit käyttöön 1.1.2008. Kennelliiton hallituksen kokous 14.6.2007. Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 5/2007, 6.7.2007 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011 Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 26.8.2010

HALLITUKSEN KOKOUS 26.8.2010 Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 5/2010, 8.9.2010 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 3/2011 17.5.2011. Kennelliiton ja Tapiolan yhteistyösopimus

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 3/2011 17.5.2011. Kennelliiton ja Tapiolan yhteistyösopimus Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta kanavasta Kennelliitto > Kenneluutiset. Jos

Lisätiedot

Hallituksen kokous 20.5.2009

Hallituksen kokous 20.5.2009 Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 3/2009, 24.6.2009 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y. Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 463405 ASIKAINEN PIA SÄYNÄTSALO 040 1866 116 asikainen.pia@gmail.com KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI 851276 EKEGREN ANU ESPOO 040 735 6836 anu.ekegren@gmail.com

Lisätiedot

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé P L OMMSI=NRKRKOMMS

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé P L OMMSI=NRKRKOMMS ==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé P L OMMSI=NRKRKOMMS Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton Internet-sivuilta

Lisätiedot

ROTUKOODIT lista päivitetty

ROTUKOODIT lista päivitetty ROTUKOODIT lista päivitetty 16.9.2013 FCI 1 Lammas- ja karjakoirat 287 australiankarjakoira 293 australiankelpie 342 australianpaimenkoira 351 australian töpöhäntäinen karjakoira 44 beaucenpaimenkoira

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

AIKATAULUTUS - OULU LAUANTAI

AIKATAULUTUS - OULU LAUANTAI AIKATAULUTUS - OULU LAUANTAI KEHÄ 1 Kornelija Butrimova, Liettua 75 kääpiösnautseri, musta 4 10:00 kääpiösnautseri, musta-hopea 21 kääpiösnautseri, pippuri & suola 13 11:30 kääpiösnautseri, valkoinen 6

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

Syyskokouksen pöytäkirja 2014

Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Suomen Bassetkerho ry:n sääntömääräinen syyskokous 29.11.2014 klo 14.00 Tampere, Sokos hotel Ilves. Läsnä: Simopekka Mäkinen Sari Karlsson Jyrki Karlsson Antti Nuutero Jaana

Lisätiedot

VOITTAJA-KOIRANÄYTTELYIHIN ODOTETAAN NOIN 16 000 KOIRAA

VOITTAJA-KOIRANÄYTTELYIHIN ODOTETAAN NOIN 16 000 KOIRAA Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 6/2010, 22.10.2010 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

KENNELLIITON TAPAHTUMATIETOJÄRJESTELMÄ OTETTIIN KÄYTTÖÖN 31.1.

KENNELLIITON TAPAHTUMATIETOJÄRJESTELMÄ OTETTIIN KÄYTTÖÖN 31.1. Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 2/2011, 21.2.2011 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY 9.-10.7.2016 OULU Lauantaina 9.7.2016 FCI:n ryhmät 2, 5, 7, 8, 10 Sunnuntaina 10.7.2016 FCI:n ryhmät 1, 3, 4, 6, 9 Järjestäjät: Oulun Seudun Vinttikoiraharrastajat, Pohjois-Suomen

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

LAPPEENRANTA ALL BREED DOG SHOW 5. 6.4.2015

LAPPEENRANTA ALL BREED DOG SHOW 5. 6.4.2015 LAPPEENRANTA ALL BREED DOG SHOW 5. 6.4.2015 Avia Sport -areena Ottelukatu 9, 55420 Imatra Sunnuntaina 5.4. FCI ryhmät 2,3,5,6,7 Maanantaina 6.4. FCI ryhmät 1,4,8,9,10 TERVETULOA LAPPEENRANNAN KAIKKIEN

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 Aika 26.11.2010 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Seppo Goman kutsuttuna Vesa-Pekka

Lisätiedot

ROTUKOHTAISET ERITYISEHDOT 2014

ROTUKOHTAISET ERITYISEHDOT 2014 ROTUKOHTAISET ERITYISEHDOT 2014 Rotukohtaiset erityisehdot täydentävät koirarekisteriohjetta. Määräykset koskevat ehdon voimaantulon jälkeen tapahtuneesta astutuksesta syntyneitä pentueita. Kaikkia rotuja

Lisätiedot

VOITTAJA-VIIKONLOPPUUN OSALLISTUI LÄHES 14 000 KOIRAA

VOITTAJA-VIIKONLOPPUUN OSALLISTUI LÄHES 14 000 KOIRAA Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 7/2010, 16.12.2010 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

-harjoituksiin tai luolakokeisiin osallistuessa ei koiran raivotautirokotus saa olla vuotta vanhempi.

-harjoituksiin tai luolakokeisiin osallistuessa ei koiran raivotautirokotus saa olla vuotta vanhempi. Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu sekä koiran näyttelynumero. Otathan mukaan näyttelyyn koiran rekisterikirjan, rokotustodistuksen, näyttelynumeron ja hakaneulan numerolapun

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISTA KOIRANPÄIVÄÄ VIETETÄÄN 24.4.

VALTAKUNNALLISTA KOIRANPÄIVÄÄ VIETETÄÄN 24.4. S u o m e n K e n n e l l i i t o n s i s ä i n e n t i e d o t e 2/2 0 1 0, 2 3.4.2 0 1 0 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida

Lisätiedot

Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus

Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus Hirvenhaukkukoe Kurssin ohjelma ja koulutus Harjoitusarvostelut Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus Kokelasharjoittelut vähintään kahdessa kokeessa

Lisätiedot

KAJAANI 10. 11.1.2015

KAJAANI 10. 11.1.2015 KAJAANI 10. 11.1.2015 Hyvää Uutta Vuotta ja tervetuloa elämysmatkalle 42. Kajaanin Tamminäyttelyyn! Tässä kirjeessä on näyttelymme ohjeellinen aikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran

Lisätiedot

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO SUOMEN KENNELLIITTO- FINSKA KENNELKLUBBEN ry THE FINNISH KENNEL CLUB SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN ry. THE FINNISH KENNEL CLUB www.kennelliitto.fi Tuomareiden arvostelukielet

Lisätiedot

Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 2/2009, 21.4.2009. Koiranpäivää vietetään ympäri Suomen 24.4. Hyvä Lukija

Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 2/2009, 21.4.2009. Koiranpäivää vietetään ympäri Suomen 24.4. Hyvä Lukija Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 2/2009, 21.4.2009 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain MIEHET Kajaanin Kipinä: Henri Väyrynen KajKi 1991 : 10,92 +1,5 Kajaani 27.7. Pituus: 7,74 +1,3 Lappeenranta 4.6. 7,53 +0,8 Lahti 15.6.

Lisätiedot

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 4/2012 14.6.2012

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE 4/2012 14.6.2012 Hyvä lukija, Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voi käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta kanavasta Kennelliitto > Kenneluutiset. Jos

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE

KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY INTERNATIONAL DOG SHOW 16.-17.1.2016 TURKU LAUANTAI/SATURDAY FCI 1, 3, 4, 5, 7, 10 SUNNUNTAI/SUNDAY FCI 2, 6, 8, 9 WINTER DOG SHOW 2016 ARVOSTELUAIKATAULU TIDSCHEMA SCHEDULE

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 11/2014 PÖYTÄKIRJA

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 11/2014 PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 11/2014 PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Sunnuntai 14.12.2014 kello 15:20 Kokouspaikka: Tapanilan Urheilukeskus, Erätie 3, 00730 Helsinki Läsnä: Seppo Saari Puheenjohtaja Riikka

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Suomen Seurakoirayhdistys ry VERKKOTIEDOTE 1/2016 1/6

Suomen Seurakoirayhdistys ry VERKKOTIEDOTE 1/2016 1/6 Suomen Seurakoirayhdistys ry VERKKOTIEDOTE 1/2016 1/6 Rotujärjestön, Suomen Seurakoirayhdistys ry:n alaisuuteen kuuluu 63 rotua, joista 35.llä on oma yhdistys. Suoria henkilöjäseniä on parisen sataa. Rotujärjestönä

Lisätiedot

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO

ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO ULKOMUOTOTUOMARILUETTELO SUOMEN KENNELLIITTO- FINSKA KENNELKLUBBEN ry THE FINNISH KENNEL CLUB SUOMEN KENNELLIITTO FINSKA KENNELKLUBBEN ry. THE FINNISH KENNEL CLUB www.kennelliitto.fi Tuomareiden arvostelukielet

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 6/2007, 1.10.2007. Olli Rahi Kennelliiton toimitusjohtajaksi

Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 6/2007, 1.10.2007. Olli Rahi Kennelliiton toimitusjohtajaksi Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 6/2007, 1.10.2007 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

AIKATAULUTUS - OULU SUNNUNTAI

AIKATAULUTUS - OULU SUNNUNTAI AIKATAULUTUS - OULU SUNNUNTAI KEHÄ 1 Isolde Huber, Germany 58 snautseri, pippuri & suola 16 09:00 snautseri, musta 2 kääpiösnautseri, valkoinen 6 10:00 kääpiösnautseri, pippuri & suola 12 kääpiösnautseri,

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012. Akaa Markku Anttila Suomen Keskusta. Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit.

MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012. Akaa Markku Anttila Suomen Keskusta. Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit. MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012 Akaa Markku Anttila Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit Pekka Hakala Maria Härkki-Santala Tiina Jokela Lauri Korpijaakko Risto Linnainmaa Tero

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti Kauhajoella 22.3.2015 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu *Kilpailun sarjat: *M150 ; M1501 ; M1502 ; M1503 ; M151 ; M1511 ;

Lisätiedot

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE

KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE KENNELUUTISET KENNELUUTISET SUOMEN KENNELLIITON SISÄINEN TIEDOTE Hyvä lukija, Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voi käydä lukemassa Kennelliiton

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

T# 9 15:00 Alahuhta P. Laine J Pronssiottelu T# 15:30 Laine J. Kinnunen A. T# 10 15:00. Kinnunen A.

T# 9 15:00 Alahuhta P. Laine J Pronssiottelu T# 15:30 Laine J. Kinnunen A. T# 10 15:00. Kinnunen A. Ouluhalli, 1.3.213 T# 9 1-3-213 @ 14:3 1 ALAHUHTA Petteri 8 KULLA Mika FI2 FIXXX 4 27 29 3 2 3 28 23 25 28 25 Yleinen T# 9 1-3-213 @ 15: Alahuhta P. Laine J. 29 2 3 28 28 28 28 25 2 T# 1 1-3-213 @ 14:3

Lisätiedot

PORVOO. 60-v. Juhlanäyttely 14.-15.09.2013

PORVOO. 60-v. Juhlanäyttely 14.-15.09.2013 60-v. Juhlanäyttely 14.-15.09.2013 PORVOO Järj. Halkian Metsästysyhdistys, Porvoon Palveluskoirat, Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileryhdistys. Kokonniemen liikuntakeskus, Jääkiekkotie 3, Porvoo

Lisätiedot

ULKOMUOTOTUOMAREIDEN KOULUTUS- JA PÄTEVÖIMISOHJEET Kennelliiton hallitus 23.11.2012, voimassa 1.1.2013 lähtien.

ULKOMUOTOTUOMAREIDEN KOULUTUS- JA PÄTEVÖIMISOHJEET Kennelliiton hallitus 23.11.2012, voimassa 1.1.2013 lähtien. ULKOMUOTOTUOMAREIDEN KOULUTUS- JA PÄTEVÖIMISOHJEET Kennelliiton hallitus 23.11.2012, voimassa 1.1.2013 lähtien. 1. Ulkomuototuomarin yleiset vaatimukset 2. Ulkomuototuomarikoulutukseen valmistautuminen

Lisätiedot

OULU KV ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY

OULU KV ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY OULU KV ILOISEN KOIRAN NÄYTTELY KAKSI KANSAINVÄLISTÄ KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELYÄ 13.7. JA 14.7.2013 TWO INTERNATIONAL ALL BREED DOG SHOWS 13TH AND 14TH JULY, 2013 Tervetuloa näyttelyymme! Ohessa näyttelymme

Lisätiedot

Lauantai - Kansainvälinen näyttely Saturday - International all breed Dog Show

Lauantai - Kansainvälinen näyttely Saturday - International all breed Dog Show ELO-KARELIA 2013 10.8.2013 Lauantai - Kansainvälinen näyttely Saturday - International all breed Dog Show 11.8.2013 Sunnuntai - Kansainvälinen näyttely Sunday - International all breed Dog Show http://www.showlink.fi/elokarelia2013/

Lisätiedot

KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY. Helatorstai 5.5.2016. Kangasniemi

KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY. Helatorstai 5.5.2016. Kangasniemi KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY Helatorstai 5.5.2016 Kangasniemi Järjestäjät: Kangasniemen kennelkerho, Kangasniemen Eräveikot, Kangasniemen Paukku, Läpsyöstin Eränkävijät, Sulkulan Erä, Vihaven metsästysseura,

Lisätiedot

Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri

Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 2006261 AALTONEN RAIJA SALO 0407052307 dubsidaa@gmail.com VARSINAIS-SUOMEN 605426 ÅBY KAIJA ALAJÄRVI 040 703 9456 kaija.aby@japo.fi ETELÄ-POHJANMAAN

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

SUNNUNTAI 29.5.2016 KEHÄ

SUNNUNTAI 29.5.2016 KEHÄ SUNNUNTAI 29.5.2016 KEHÄ 1 John Muldoon, Irlanti 31 * Ranskanbulldoggi French bulldog 17 10:00 * Bostoninterrieri Boston terrier 3 * Japaninpystykorva Japanese spitz 7 * Siperianhusky Siberian husky 4

Lisätiedot

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé RLOMMSI=NNKTKOMMS

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé RLOMMSI=NNKTKOMMS ==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé RLOMMSI=NNKTKOMMS Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ RY HAASTELISTA

SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ RY HAASTELISTA SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ RY HAASTELISTA Beaglein terveystutkimusten rahoittamiseksi on käynnistetty haastekeräys. Haastekeräykseen osallistuvat julkaistaan Beagle-lehdessä sekä internetsivuillamme. Keräykseen

Lisätiedot

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé ULOMMSI=NVKNOKOMMS

==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé ULOMMSI=NVKNOKOMMS ==pìçãéå=héååéääááíçå=ëáë áåéå=íáéççíé ULOMMSI=NVKNOKOMMS Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Cecilia Hanhikoski Jari Kärkkäinen Salla Lähteenmäki poissa Jari Malkamäki Juha Oksanen Sanna Paasonen Nina Sivunen poistui kohdan 70 jälkeen

Cecilia Hanhikoski Jari Kärkkäinen Salla Lähteenmäki poissa Jari Malkamäki Juha Oksanen Sanna Paasonen Nina Sivunen poistui kohdan 70 jälkeen Hallituksen kokous 1 (5) Aika 26.9.2015 klo 9.00 Paikka Valkea talo, kokoushuone A 3.44, Helsinki Läsnä Jaana Aaltonen puheenjohtaja Outi Ahonen Elina Blundin poissa Cecilia Hanhikoski Jari Kärkkäinen

Lisätiedot

Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet

Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet Yleistä kaikista tuotteista: Valmistetaan Jacquard-kudontatekniikalla USA:ssa paikallisista raaka-aineista, 100% puuvillaa. Tuotteet viimeistellään käsin.

Lisätiedot

TERVETULOA TURUN ELONÄYTTELYYN!

TERVETULOA TURUN ELONÄYTTELYYN! TERVETULOA TURUN ELONÄYTTELYYN! Ohessa on näyttelymme arvioitu aikataulu rotukohtaisine koiramäärineen sekä ilmoittamanne koiran numerolappu. Arvostelu kehissä alkaa klo 9.00. Tarkista oman rotusi arvostelun

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1.2.2007

Hallituksen kokous 1.2.2007 Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote 1/2007, 13.2.2007 Hyvä Lukija Kenneluutiset on Suomen Kennelliiton sisäinen tiedote, joka lähetetään sähköpostitse, tai sen voida käydä lukemassa Kennelliiton internetsivuilta

Lisätiedot

Suomen Tanssiurheiluliitto

Suomen Tanssiurheiluliitto Seniori 2 vakiot 1 Henry Hatakka - Terhi Virkki-Hatakka Tanssiurheilijat Lappeenranta 30 15 15 2 Matti Pullinen - Vilja Hahto Bolero Turku 26 13 13 3 Juha Laiho - Heidi Laiho Bolero Turku 12 12 3 Ra Merisaari

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Tytöt 9 40m 6.97 Inka Hyttinen 2006 24.7. Varkaus 60m 9.4h Jaana Mähönen 1992 3.8. Siilinjärvi 100m 16.0h Sanna Nevalainen 1977 1.9. Lapinlahti 150m 25.7h Siiri Auvinen 2002

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2

HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 23.8.2015 HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 6/

PÖYTÄKIRJA 6/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 6/2011 6.9.2011 -- SIVU 54 ILMOITUSASIAT 2 56 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 2 57 SEURAKUNNAN TYÖRYHMIEN JÄSENTEN NIMEÄMINEN 3 59 SEURAKUNTANEUVOSTON JÄSENEN PUHEENVUORO 4 60

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

Kehätoimitsijan peruskurssi 16.-17.4.2011. Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä

Kehätoimitsijan peruskurssi 16.-17.4.2011. Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä Kehätoimitsijan peruskurssi 16.-17.4.2011 Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä Kehätoimitsijan peruskurssi Aiheet lauantaina 16.4. Kurssin tavoitteet Koiranäyttelyn kulku Koiranäyttelysäännöt

Lisätiedot