(Kuva: Sven Za v cek)

Transkriptio

1 (Kuva: Sven Za v cek) 6

2 Miksi villisika on Suomessakin ajankohtainen? Jo muutaman vuoden ajan Suomessa on keskusteltu aiempaa paljon enemmän villisikaasioista. Osaltaan tämä on johtunut siitä, että lukuisat suomalaiset metsästäjät ovat päässeet metsästämään villisikoja vierailla mailla. Jahdit ovat olleet yleensä niin mielenkiintoisia, että mieleen on tullut toive päästä villisikajahteihin kotimaassakin. Moiset toiveet vain lisääntyvät mitä useammin on päässyt villisikajahtien makuun. Eivätkä haaveilut ainakaan vähene, jos onnistuu kaatamaan todella komean yksilön. JUHA K. KAIRIKKO PUHEENAIHEEK- SI villisiat ovat nousseet myös, kun on saatu kaverilta vinkki tiettyyn nettiosoitteeseen. Sieltä löytyy rajavartiokameran kuvaa siitä kuinka suurehko villisikalauma juoksee rajalinjan yli Venäjältä Suomen puolelle. Jotkut ovat tehneet sellaisiakin ehdotuksia, että villisika rauhoitettaisiin neljäksi-viideksi vuodeksi, jotta tänne saapuisi lisää rajaloikkarilaumoja asettumaan taloksi ja lisääntymään. Samassa yhteydessä on pohdittu, paljonko meillä on villisikoja. Määrää ei tiedä kukaan. Se kuitenkin on varmaa, että saaliiksi saadaan näitä eläimiä paljon enemmän kuin viralliset saalistilastot kertovat. Villisika on noussut esiin myös niissä keskusteluissa, joissa on pohdittu ilmaston lämpenemisen vaikutuksia metsästykselle ja riistakannoille. Mikäli ilmasto lämpenisi pysyvästi, meilläkin olisi loistavat edellytykset villisikojen menestymiselle. Villisikakeskusteluihin väriä on tuonut myös Ruotsin tilanne. Siellähän tarhakarkulaisista ja niiden jälkeläisistä on kasvanut noin yksilön kanta, jota ei saada pysymään kurissa, vaan villisikakanta työntyy yhä pohjoisemmaksi. Naapurimaassamme ei mistään muusta riistaeläimestä puhuta nykyisin yhtä paljon kuin villisiasta. Mielipiteet vaihtelevat laidasta laitaan. Välillä tuntuu, että osa kansalaisista pitää villisikojen suurta määrää hyvänä asiana, osa on täsmälleen päinvastaista mieltä. Neutraalisti sikoihin ei vaikuta suhtautuvan kukaan. Suomessa villisikakeskusteluja ovat värittäneet myös villisikatarhaukset ja tarhakarkulaisten aiheuttamat vahingot ja vahingonkorvauskysymykset. Tarhaajienkin keskuudessa käydään kiivaanpuoleista keskustelua. Väitetään, että kaikkien tarhaajien aitauksista löytyvät eläimet eivät olisikaan aitoja villisikoja, vaan niiden esivanhemmista löytyisi joku kotisikakin. Villisikoja on risteytetty Suomessakin tarkoituksellisesti kotisikojen kanssa. Risteymän kauppanimeksi on rekisteröity metsäpossu. Villisioista puhuttaessa ei pidä missään nimessä unohtaa, että tämä mielenkiintoinen riistaeläin aiheuttaa erittäin suuria ongelmia niin maanviljelykselle kuin luonnonvaraisille pienriistakannoillekin. Kun villisika tapaa maassa pesivien lintujen munia tai poikasia, ne katoavat välittömästi sian suuhun. Aivan samoin käy piennisäkkäidenkin poikasille. Ja villisikojen aiheuttamien vahinkojen määrää vilja- ja juurespelloilla on sellaisen henkilön lähes mahdotonta uskoa, joka ei ole nähnyt tuhoja luonnossa. Suomessa käytävissä villisikakeskusteluissa onkin pohdittu jo sitä, kuka korvaisi sikojen aiheuttamat maatalousvahingot, mikäli kannat kasvaisivat suuriksi. Pidän täysin varmana, että villisikakeskustelut ovat meillä vasta täysin alkuvaiheessa: muutaman vuoden kuluttua uskon mielipiteenvaihdon olevan hyvin vilkasta. 7

3 VILLISIKA Ensimmäinen kiistaton villisikahavainto suomalaisluonnossa eläneestä tehtiin 1972, jolloin täysikasvuinen yksilö jäi auton alle Mäntsälässä. Aikaisemmista havainnoista on ollut leegio tarinoita, mutta kun niitä on selvitetty tarkemmin, on käynyt ilmi, että kyse on aina ollut mäyrästä. 8 JUHA K. KAIRIKKO KUOLLEITA sikoja oli aiemminkin ajautunut rannikollemme, ensimmäinen jo 1952, mutta seuraavan vuosikymmenen alusta melko säännöllisesti. Kysymys oli varmasti Suomenlahden eteläpuolelta lähtöisin olleista yksilöistä, jotka olivat hukkuneet ennen Suomen rannikon tavoittamista. Mäntsälän kolarisian jälkeen villisikoja alkoi tulla Suomeen itärajan takaa jatkuvasti. Kuuluisimmaksi tuli Savonrannan Örkki, joka pyydettiin luonnosta ja risteytettiin kotisian kanssa. Myös muita villisikoja pyydystettiin luonnosta loukuilla. Ne olivat kantaeläimiä nopeasti virinneelle villisikatarhaukselle. Ensimmäinen varma havainto luonnossa tapahtuneesta porsinnasta tehtiin 1970-luvun alussa Kirkkonummella. Aika monella suomalaisella alkaa nykyisin olla jo jonkinlaista tietoa villisiasta, mutta jotkut kuvittelevat vieläkin, että villisika on sama eläin kuin metsäsika eli mäyrä. Metsäsika on täysin epäonnistunut toisionimi mäyrälle, sikojen kanssa mäyrällä ei ole mitään tekemistä. Yhä useammin Suomessakin kuulee kertomuksia, kuinka hellyttävän näköistä oli, kun jossakin nähtiin ison mustan otuksen pinkovan hurjaa vauhtia perässään lauma pieniä viirullisia porsaita, mikäköhän ihmeen eläin saattoi olla kysymyksessä. Vastausta ei tarvitse edes miettiä, villisikanaarashan se siinä on ollut liikkeellä jälkeläistensä kanssa. Kun aikuista villisikaa pääsee katselemaan kaikessa rauhassa, ei lajimäärityksessä ole vähääkään eläinmaailmaa tuntevalla vaikeuksia. Ulkonäkö Iso karju on mustanpuhuva ja voi painaa yli 300 kiloa. Teuraspaino jää kuitenkin hyväkuntoisillakin yleensä puoleentoistasataan kiloon. Erittäin ison naaraan paino voi olla n. 200 kiloa, teuraspaino on tällöin n. 100 kiloa. Karjulla voi olla pituutta yli kaksi metriä, säkäkorkeus on n. 1 m. Mikäli eläimiä pääsee katselemaan rauhassa, kannattaa muistaa, että karju on tumma ja sillä näkyy vatsan alla siittimen ympärillä olevien karvojen muodostama tupsu. Lisäksi yli kaksivuotiailla uroksilla on selvästi näkyvät kulmahampaat. Vanha naaraskin on hyvin tumma, mutta matalampi kuin uros. Naaraalla näkyvät usein myös nisät, varsinkin, jos sillä on pieniä porsaita imetettävänään. Porsaat ovat aluksi raidallisia, vähitellen niiden väri muuttuu tummanruskeaksi, vasta yksivuotiaina ne alkavat olla jokseenkin samanvärisiä kuin täysikasvuiset villisiat. Lisääntyminen Villisiat tulevat sukukypsiksi toisella ikävuodellaan, joskus jopa vajaa yksivuotiaina. Villisikanaaras voi tulla kiimaan mihin aikaan vuodesta tahansa, tavallisimmin kuitenkin ke-

4 Ruokatunti. Villisian porsaat ovat aluksi raidallisia. Vähitellen niiden väri muuttuu tummanruskeaksi, mutta vasta yksivuotiaina ne ovat samanvärisiä kuin aikuiset. Naaras synnyttää nuorena tavallisesti 3-8 poikasta, mutta vanhemmiten määrä voi kasvaa jopa 15 pikkuporsaan syntymiseen samanaikaisesti. (Kuva: Magnus Nyman) vättalvella. Kantoaika on nelisen kuukautta. Villisika ei kuitenkaan ole samanlainen porsaiden tehotuottaja kuin kotisika. Tavallisimmin ensimmäisessä pesueessa on 1 3 porsasta, seuraavissa sitten 5 6. Suurempiakin pesueita toki tavataan. Porsaat ovat ensimmäisinä elinkuukausinaan raidallisia. Hyvissä olosuhteissa villisika voi porsia jopa kahdesti vuodessa. Ravinto Nuori villisika on aika lystikkään näköinen töpseliturpa. (Kuva: Sven Za v cek) Villisiat ovat laumaeläimiä. Karjut kuljeskelevat kiima-aikaa lukuunottamatta kuitenkin yleensä yksinään. (Kuva: Sven Za v cek) Villisika on kaikkiruokainen, se syö mieluusti kasvisravintoa, kesällä sille kelpaavat monien kasvilajien vihreät osat, vilja, juurekset, hedelmät, tammenterhot, hyönteiset, toukat, naatit jne. Villisikavahingot voivat olla erittäin suuria niin viljapelloilla, peruna- ja juurespelloilla kuin puutarhoissakin. Myöhään syksyllä, talvella ja varhain keväällä sialle mieleistä viherravintoa ei ole yleensä saatavissa, joten se kaivaa ravinnokseen juuria. Jälki voi olla tällöin aika hurjannäköistä niityillä, metsäpelloilla, puutarhoissa ja ojanpenkoilla sekä muualla, missä mehevää juuritarjontaa on löydettävissä. 9

5 Villisialle kelpaavat ravinnoksi myös sammakot, pienet nisäkkäät, lintujen munat ja poikaset, kuolleet eläimet ja haaskat. Jäljet ja jätökset Villisian pitemmän oleskelun jollakin alueella voi tunnistaa monista jäljistä ja jätöksistä. Varmoja tuntomerkkejä ovat tongitut pellot, ojanpientareet ja metsäaukiot. Kun villisiat löytävät hyvän perunapellon, ne myllertävät jo yhdessä yössä erittäin suuren alueen syöden kaikki perunat. Usein ne palaavat samalle hyvälle ruokapaikalleen seuraavana iltana, kun on taas aterioinnin aika. Villisian oleilusta kertovat myös rypykuoppamaiset makaukset sekä sorkan jäljet. 10 Torahampaat Karjujen kulmahampaat ovat haluttuja metsästysmuistoja, etenkin jos ne ovat mittavat. Kulmahampaitaan uroot käyttävät etenkin keskinäisissä taisteluissaan. Nämä hampaat kasvavat koko eliniän. Yläleuan pienet kulmahampaat ja alaleuan suuret kulmahampaat hankautuvat toisiaan vasten ja pysyvät siten terävinä. Usein alakulmahampaista ainakin toinen katkeaa urosten keskinäisissä voimanmittelöissä. Villisikakarjun alatorahampaista näkyvissä on vain n. kolmasosa, loppuosa on leukaluun sisässä. Hampaan pituus voi olla jopa 30 cm. Villisiat ja talvi Villisika kestää hyvin kylmyyttä, eikä kärsi pahemmin helteistäkään. Talvella sen on kuitenkin vaikea tulla toimeen, mikäli lumipeitteen vahvuus on yli puoli metriä tai routaa on yli 15 cm. Routapeitteen ollessa tätä vahvempi, villisiat vaurioittavat usein kärsänsä yrittäessään etsiä hengen pitämikseen juuria. Vaurioitunut kärsä saattaa olla sialle kohtalokas, koska tällainen kärsä tulehtuu helposti. Jos eläin on pitkään ollut ravinnotta, tulehdus johtaa helposti kuolemaan. Lumirajan maksimisyvyytenä pidetään 40 cm. Sitä vahvemmassa hangessa villisian on vaikea tulla toimeen. Miten sitten on mahdollista, että villisikoja tuli Etelä-Suomessa toimeen yli talven, vaikka lunta oli paljon ja pakkasta pitkään yli neljäkymmentä graadin? Toimeentulo perustui paljolti kaatopaikkoihin, teurasjätteisiin ja ruokintapaikkoihin. Laumat Villisiat eivät ole yhtä kotipaikkauskollisia kuin monet muut sorkkaeläimet, vaan ne voivat vaellella laajastikin. Villisiat ovat laumaeläimiä. Laumojen koko on useimmiten alle 10 eläintä, mutta kiima-aikana voi tavata suuriakin laumoja. Laumoissa eivät viihdy vanhat urokset muulloin kuin kiimaaikoina. Muina aikoina ne kuljeksivat yksinään ja käyvät ruokinnallakin vain ravinnon ollessa muualla vähissä. Urosten keskinäiset kamppailut ovat todella rajuja. Karjuille kehittyykin iän myötä lapojen ja rintakehän ihon alle paksu rustomainen kerros. Elinalueet Villisika on maastoon sulautumisen mestari. Se viihtyy erityisen hyvin pensastiheiköissä, mutta ei kaihda asettua pitkiksi ajoiksi harvapuustoisiinkaan metsiin. Lukuisia kertoja olen hämmästynyt, kun minut on pistetty passiin sellaisen metsän laitaan, jossa en olisi uskonut olevan jänistäkään, kun sieltä on alkanut kuulua näkösällä olevien ajomiesten kiihkeitä huutoja ja esiin on juossut sikalauma. Olen ollut joskus myös mukana, kun sikoja on yritetty talvella ajaa ulos suurehkosta kaislikosta. Ovat ne olleet niin tarkkoja otuksia, että ääniä on kuultu ja jälkiä nähty, mutta näkemään ei ole päästy, siat ovat osanneet juroutua kaislikkoon niin tehokkaasti. Lepoalueiden on oltava lä- Lumen alta ruokansa etsineet villisiat saattavat olla aika erikoinen näky. (Kuva: Sven Za v cek) hellä ruokailualueita. Niinpä usein käy niin, että villisikalauma asettuu vilja-, peruna- tai juurespellon lähialueelle päivä- tai viikkokausiksi ja häviten sitten odottamatta, kun ravinto alkaa käydä vähiin. Joskus uudelle elinalueelle siirrytään, vaikka vanhalla olisi vielä syötävää yllin kyllin. Vaarallinenko? Villisian vaarallisuudesta kerrotaan huimia tarinoita. Etenkin Ruotsissa tästä vaarallisuudesta on liikkeellä paljon liioiteltuakin tietoa. Totta kuitenkin on, että haavoittunut tai loukkaantunut villisika voi olla jopa hengenvaarallinen. Se voi syöksyä kohden ihmistä edestä, sivulta tai takaa ja viiltää torahampaillaan alhaalta ylöspäin viillon, joka pahimmassa tapauksessa on kuolettava. Haavoittunutta tai loukkaantunutta villisikaa ei pidäkään lähteä jäljittämään koskaan yksin, vaan asialla on oltava kaksi henkilöä, joista ainakin toisen on oltava kaiken aikaa valmiina ampumaan. Uhkaava tilanne voi syntyä myös silloin, kun ihminen tietämättään joutuu villisikanaaraan ja porsaiden väliin.

6 Ruotsin villisikahistoria Ruotsin villisikahistoria on erittäin pitkä. Koskaan aikaisemmin lajista ei ole kuitenkaan puhuttu niin paljoa kuin nykyisin. JUHA K. KAIRIKKO ARKEOLOGISTEN löydösten perusteella on selvinnyt, että villisika otettiin Ruotsissa kotieläimeksi jo kivikaudella. Tämä alkuperäinen kanta hävitettiin sukupuuttoon 1600-luvun lopulla. Jo seuraavan vuosisadan alussa laji istutettiin uudelleen Ruotsin riistamaille, mutta koska se aiheutti suuria vahinkoja, se hävitettiin lajistosta kokonaan. Seuraavan kerran villisikoja tuotiin Ruotsiin 1900-luvun alussa, tällä kertaa tosin vain tarhattavaksi. Yhdestä tällaisesta tarhasta karkasi luvulla karju, joka saatiin kuitenkin hyvin pian ammutuksi. Samaisesta tarhasta karkasi 1940-luvulla 27 sikaa, joiden annettiin jäädä luontoon. Ja hyvin ne pärjäsivätkin. Niiden aiheuttamat vahingot kasvoivat kuitenkin nopeasti niin suuriksi, että luonnossa oleva kanta päätettiin tuhota täysin. Tehtävä ei ollutkaan aivan helppo. Valtiovalta palkkasi työtä suorittamaan 22 metsästäjää, joille annettiin erityisvaltuudet villisikaongelman hoitamiseksi. Työ vei aikaa vuoden päivät ja maksoi todella paljon. Tuolloin jahdin kerrottiin olleen siihen mennessä ylivoimaisesti maan kallein. Ammattimetsästäjät saivat viimeisen villisian tällä erää ammutuksi Ruotsissa alkoi kuluvan vuoden elokuussa ilmestyä aikakauslehti nimellä Vildsvin (villisika). Näyttävälle paperille painetussa ykkösnumerossa sivuja on 116. Milloinkaan aikaisemmin ei yksikään riistaeläin ole saanut Ruotsissa omaa nimikkolehteä. Villisika herättää kuitenkin niin voimakkaita tunteita, että lehden uskotaan olevan myös taloudellinen menestys. Jatkossa lehti tulee ilmestymään neljänä numerona vuodessa. Nykytilanne Villisikoja alettiin jälleen tarhata 1980-luvulla, koska villisianlihasta uskottiin tulevan todellinen menekkituote. Ja eipä ole villisikoja missään maassa kyetty tarhaamaan niin, etteikö niitä pääsisi aitauksesta luontoon. Niin kävi Ruotsissakin 1980-luvulla. Vuonna 1987 luonnossa elävien yksilöiden määräksi ilmoitettiin n Lajista käytiin jo tuolloin ajoittain kiivastakin keskustelua. Osa kansalaisista halusi villisian kokonaan rauhoitettavaksi, osa toivoi kaikki luonnossa elävät yksilöt ammuttavaksi. Lajin puolustajat pitivät sitä tervetulleena lisänä maan eläimistöön. Vastustajat maalailivat kauhukuvia valtavista maatalous- ja liikennevahingoista. Esiin tuotiin myös haavoittuneiden ja loukkaantuneiden villisikojen vaarallisuus. Vaan kaikkien alojen korkein tietämys ja viisaus asuu politiikoissa. Niin on myös Ruotsissa. Maan hallitus päätti1987, että villisika rauhoitetaan ja maahan toivotaan syntyväksi elinvoimainen kanta. Villisikoihin hurmaantuneimmat päättäjät olivat myös sitä mieltä, että jos nyt ylipäätään minkäänlaisia vahinkoja ilmenee, valtio ottaa ne korvattavakseen. Vaan kuinkas sitten kävikään? Villisikakanta alkoi kasvaa huimaa vauhtia. Ja vahinkoja alkoi totisesti syntyä: Tiedotusvälineissä varoitetaan tuon tuostakin autoilijoita, että jos he törmäävät villisikaan, missään nimessä ei tule lähteä seuraamaan sitä, vaikka se olisi hyvinkin pahasti haavoittunut. Parasta on jäädä autoon istumaan ja odottamaan apua. Eripuolilla maata järjestetään myös villisianmetsästyskursseja, jäljittäjille on omat koulutustilaisuutensa. Epätoivoisesti yritetään myös keksiä keinoja villisikojen pitämiseksi pois pelloilta ja talojen puutarhoista. Ihmistä siat kuitenkin pelkäävät, mutta mistä saada heitä ympärivuorokautisiin karkotustöihin koko kasvukaudeksi. Ruotsissa arvioitiin kaksi vuotta sitten olevan n villisikaa. Nykyisin lukumäärän uskotaan ylittäneen yksilön rajan. Määrä kasvaa jatkuvasti. Kaukana ei ole aika, jolloin vuotuinen villisikasaalis on huimasti suurempi kuin kaadettujen hirvien määrä. Maanomistajatkin kahta mieltä Läntisestä naapurimaastamme löytyy myös sellaisia maanomistajia, jotka eivät suinsurminkaan halua, että villisiat hävitettäisiin seudulta kokonaan. Usein nämä maanomistajat jopa ruokkivat itse villisikoja ja ovat ajaneet läpi säädöksen, jonka mukaan riistanruokinta kahtasataa metriä lähempänä toisen aluetta on kiellettyä. Nämä maanomistajat eivät yleensä ole varsinaisia viljelijöitä, eikä heidän suhtautumisensa villisikoihin johdu rakastumisesta villien sikojen ulkonäköön tai sisäiseen kauneuteen. Rakkauden pontimena on pelkästään raha. Ruotsissa keskimääräinen metsästysmaan vuokrahinta on 120 kruunua (= 11,93 euroa/hehtaari). Mikäli alueella on paljon riistaa, vuokrahinnat voivat olla täysin toista luokkaa. Runsas villisikakanta voi siis kattaa vahingot ja ruokinnan huiman korkeina metsästysvuokrina. Villisika jakaa siis maanomistajienkin mielipiteet jyrkästi kahtia. Maata viljelevät eivät villisikaa alueelleen haluaisi missään nimessä, maata viljelemättömistä maanomistajista moni katsoo villisiasta olevan hänelle itselleen enemmän hyötyä kuin haittaa. Villisika-alueilla on myös maanomistajia, jotka eivät vuokraa maidensa metsästysoikeuksia, vaan järjestävät itse kaupallisia villisianmetsästysmahdollisuuksia metsästäjille, jotka ovat valmiita maksamaan jahdeista kunnon hinnan. Tulijoita löytyy etenkin Norjasta. Vuonojen maassa ei ole omaa villisikakantaa, mutta rahaa tuntuu Pohjanmeren öljyn myötä kertyneen lähes päivittäin paalattavaksi, joten monet sikäläisistä metsästäjistä eivät kauhistele villisikajahtien huimaa hintaa. Jotkut maanomistajat hoitavat itse jahdit omilta mailtaan ja myyvät ruhot lihatukkuihin, joissa ne tarkastetaan ja myydään edelleen ravintoloille ja elintarvikeliikkeisiin. Muunkinlaista bisnestä sikoihin liittyen harrastetaan. Yksi maanomistaja keksi rakentaa suuren teräsverkkoaitauksen, ja ryhtyä tarhaamaan siellä villisikoja. Tässä ei vielä sinänsä olisi mitään erikoista, onhan villisikatarhoja Ruotsissa ollut jo pitkään, mutta tarkoittamani aitauksen erikoisuus on, että metsästäjät voivat siellä maksua vastaan koiriensa kanssa testata, miten ne käyttäytyvät joutuessaan villin sian jäljille ja lähietäisyydelle. Villisiat jatkuvana puheenaiheena Mielenkiintoista on seurata ruotsalaisia lehtiä. Niissä villisiat ovat jatkuvana puheenaiheena. Ja on tuo villi sika niin ristiriitaisia tunteita herättävä eläinlaji, että kuningaskunnassa ryhdyttiin syyskuussa julkaisemaan näyttävää aikakauslehteä, joka keskittyy villisika-asioihin. Olisiko Suomessa päätettävä villisioista jo nyt? SUOMESSA ollaan näihin aikoihin tilanteessa, että jos villisikakantamme annetaan kasvaa, meillä on reilun kymmenen vuoden kuluttua riistalaji, joka jakaa mielipiteet jyrkästi kahtia. Meillä on jo nyt enemmän villisikoja kuin virallisesti uskotaankaan. Myös saalistilastot raahaavat auttamattomasti jäljessä. Nyt olisi mielestäni joko päätettävä, että emme halua Suomea villisikamaaksi tai päätettävä, että ryhdyttäköön sikoja ruokkimaan ja perustettakoon sellaisia rauhoitusalueita, joissa niille riittää ravintoa ja joissa ne saavat rauhassa lisääntyä ja levittäytyä ympäristöön. Mikäli jälkimmäinen vaihtoehto hyväksytään, on keskusteltava myös siitä, kuka korvaa villisikavahingot. Ne kasvaisivat nopeasti merkittäviksi. JKK 11

7 KUVIEN VILLISIKA Villisikoja on Islantia lukuunottamatta kaikissa Euroopan maissa, joskin Norjassa ja Suomessa se on varsin uusi tulokas. Muualla se kuuluu ikivanhaan eläimistöön. Levinneisyysalue kattaa Afrikan pohjoisrannikon Intian, Kiinan, Japanin, Uuden- Seelannin ja tundraaluetta lukuunottamatta koko Venäjän. Ei olekaan ihme, että villisika on ollut aiheena mitä erilaisimmissa kuvallisissa tuotteissa. 12 JUHA K. KAIRIKKO VILLISIKA on varsin suosittu aihe pat - saissa, maalauksissa, korteissa ja postimerkeissä. Lukuisia kertoja villisika pääsee vuosittain metsästysalan lehtien kansikuviin. Villisika on myös monien firmojen ja tuotteiden tunnuksissa. Vanhimmat kuvalliset villisiat Varhaisimmat villisikaa esittävät kuvalliset teokset ovat luola- ja kalliomaalauksia. Villisika-aiheisia on tavattu niin eteläisessä kuin keskisessäkin Euroopassa sekä Ruotsissa. Taidokkaasti villisika on kuvattu mm. Altimiran luolamaalauksissa Espanjassa. Maalaukset on tehty vuotta sitten. Hauskakin villisika-aiheinen kalliomaalaus löytyy Ruotsin Norrköpingistä. Maalausryhmässä kuvataan useitakin villisikoja ja villisianmetsästystä. Yhdessä kuvassa on villisika koirien ja keihäin varustautuneiden metsästäjien piirittämänä. Yksi koirista on pureutunut sian häntään. Villisikoja ja villisikajahteja kuvataan myös kreikkalaisessa ja roomalaisessa taiteessa. Taulujen villisika Villisikoja ja villisikajahteja on ikuistettu myös lukemattomiin tauluihin. Yksi tunnetuimmista on maalaustaiteen suuriin nimiin kuuluneen P.P. Rubensin ( ) maalaama taulu, jonka nimi suomeksi on yksinkertaisesti Villisikajahti. Maalauksessa on hurjuutta yltäkylläisesti. Rubensilta löytyy muutama muukin villisikataulu. Villisikajahteja kuvasivat myös monet muut eri aikain tunnetut nimet. Vaikka öljyväritöitä ja etsauksia tehtiin monen vuosisadan kuluessa, yhteistä lähes kaikille on, että muassa on paljon koiria. Pyyntitavat sen sijaan vaihtelevat ja antavat hyvän kuvan, miten sikoja ennen aseiden keksimistä metsästettiin. Villisiat voitiin ajaa koirien avulla niin tukalaan tilanteeseen, että metsästäjät pääsivät lopettamaan saaliin keihäillä. Siat saatettiin myös ajaa verkkoihin ja viimeistellä jahti tällöinkin keihäin. Hyvin varhaisessa vaiheessa ainakin osa metsästäjistä saattoi operoida ratsainkin. Meillä Suomessa tunnetuimpia uuden ajan tauluja ovat ehkä virolaisen Tonü Tulevin villisika-aiheiset maalaukset, etsaukset jne. Näitä tauluja on monissa toimistoissa ja julkisissa tiloissa, mutta niitä on myös yksityishenkilöiden omistuksessa. Yksi löytyy mm. työhuoneeni seinältä, toinen liittomme suuresta kirjastohuoneesta. Tonün villisikatöitä on pari kotonanikin. Ja kun taidetta on myös sarjakuvataide, sieltäkin löytyy villejä sikoja kosolti. Tunnetuimpia lienevät ne nimettömät siat, joita Obelix kanniskeli Asterix -sarjakuvakirjoissa. Patsaiden villisiat Yksi kuuluisimmista villisikapatsaista esittää luonnollisen kokoista villisikakarjua, joka istuu toisen kankkunsa päällä. Tämä pronssinen patsas on pultattu Münchenin keskustassa sijaitsevan vilkkaan kävelykadun asvalttiin. Patsaan paikka on sikäli hyvin perusteltavissa, että se sijaitsee Deutsche Jagd- und Fischermuseumin (Saksan Metsästys- ja Kalastusmuseo) pääoven edessä. Pysti saa tuon tuostakin ohikulkijoilta taputuksia. Patsas kiinnostaa suuresti myös lapsia.

8 Barokin mestari Rubens maalasi yhden maailman kuuluisimmista villisian metsästystä esittelevistä maalauksista. Aihe perustuu vanhaan tarustoon. Taulu kuuluu myös jäljentäjien suosikkeihin. Toinen villisikajahtitaulu on Unkarin kansallismuseossa oleva litografia. Sen tekijä on tuntematon. Messinkiset villisikapatsaat ovat suosittuja lahjaesineitä. Pienimmät ovat tulitikkurasian kokoisia, suurimmat yhtä massiivisia kuin aidot siat. Metsästäjäliiton ja sen piirien omistaman Oy Eräkontti Ab:n myyntivalikoimasta löytyy mm. tämä pronssipysti, jolla painoa on hieman kolmatta kiloa. Hinta on hilkkua vaille sata euroa. Münchenin ydinkeskustassa olevalla jalankulkukadulla on katuun pultattu isokokoinen villisikapatsas. Messinkinen patsas kiinnittää ihmisten huomion ja houkuttelee tutustumaan Saksan Metsästys- ja Kalastusmuseoon, jonka pääoven edessä pysti on. Villisika esiintyy viime aikojenkin maalaustaiteessa. Nämä virolaisen Tonü Tulevin taulut omistaa Suomen Metsästäjäliitto. 13

9 Villisika-aiheista metsästyskutsukorttia edustakoon tämä saksalainen kortti, joka perustuu K-H. Snethlingen maalaukseen. Tällaisia kortteja käyttäen metsästäjät kutsuvat ystäviään järjestämiinsä jahteihin. Kortteja on lukuisia erilaisia. Varsinkin villisikajahteihin kutsuttaessa suosittuja ovat erilaiset villisika-aiheiset. Ensimmäiset villisika-aiheiset postikortit julkaistiin 1900-luvun alussa. Nämä kortit ovat nykyisin hintavia keräilykappaleita. Lukuisissa erätarvike- ja lahjatavaraliikkeissä on myytävänä erikokoisia, messinkisiä villisikapatsaita. Koot vaihtelevat tulitikunmittaisista aidon kokoisiin. Pystejä ostetaan niin koteihin, julkisiin tiloihin kuin lahjaesineiksikin. Suosittu aihe postikorteissa Ensimmäiset postikortit julkaistiin 1800-luvun lopulla. Ensimmäisten kuvallisten aihepiirit liittyivät enimmäkseen kukkiin, mutta jo 1900-luvun alussa postikortteihin pääsivät myös villisiat niissä maissa, joiden eläimistöön laji kuului ja joissa sitä metsästettiin. Runsas sata vuotta vanhat kortit ovat nykyisin kokolailla harvinaisia keräilykappaleita. Erityisen hintavia ovat riistaaiheiset kortit. Viime vuosisadan alun aidot villisikakortit maksavat kymmeniä euroja kappale. Viimeiksi kun näin sellaisia myynnissä hinta oli n. 40 euroa/kpl. Uskoakseni vasta 1960-luvulla ilmestyivät ensimmäiset villisikoja esittävät valokuvakortit. Niiden määrä on edelleen varsin vähäinen, vaikka villisikoja on totisesti tallennettu filmeille ja kameroiden muistikorteille todella paljon. Huumoria ja kutsukortteja Näyttävän kokoelman saisi kerättyä pelkästään sellaisista erätarvikeliikkeissä ja antikvariaateissa ja kirjakaupoissa myytävistä piirroskuvista ja postikorteista, joissa kuvataan villisianmetsästykseen liittyvä humoristinen tilanne. Monasti villisikalauma juoksee nukkuvan metsästäjän vieritse tämän tietämättä asiasta mitään tai metsästäjät ovat nuotiolla mahtavan villisikakarjun tarkkaillessa tilannetta lähituntumasta tahi piirroksissa kuvataan, kuinka villisika on jollakin tavoin johtanut metsästäjää harhaan. Näiden humorististen villisika-aiheiden mestari oli saksalainen Gefilus. Oma korttilajinsa ovat Keski-Euroopassa yleisesti käytetyt metsästyskutsukortit. Sellaisia käyttäen metsästäjät kutsuvat ystäviään metsästystapahtumiin. Näissä kutsukorteissa on kuva-aiheena aina metsästystapahtumaa esittävä piirros. Ja kun ystäviä kutsutaan villisiansurmaan, mikäpä sopisi kuva-aiheeksi paremmin kuin villisikajahtia esittävä. Sellaisiakin on useanlaisia. Kortteja myydään mm. erätarvikeliikkeissä. Joskus olen esitellyt tällaisia kortteja lehtemmekin palstoilla. Postimerkit Lukuisissa maissa suosittu harrastus on eräfilatelia. Aiheeseen keskittyvät filatelistit keräävät kirjekuoria, postikortteja ja ennenkaikkea postimerk- Villisika on suosittu metsästys- ja luontoalan lehtien kansikuva-aihe kaikissa villisikamaissa. Tässä hieman esimerkkejä. 14

10 Varsinkin saksalaisten autojen ikkunoissa ja peräpeileissä on tällaisia villisianpäätarroja. Niitä jakaa firma, jonka valmistamien vodkapullojen etiketeissä on tällainen tunnus. Villisika löytyy myös monien muiden juomapullojen kyljistä, tässä esimerkkinä punaviinipullo ja konjakkipullo. Eräfilatelistin aarteita ovat mm. nämä eri maissa julkaistut villisika-aiheiset postimerkit. Villisikafilateliaa löytyy runsaasti monista maista. kejä, joiden aihepiiri liittyy metsästykseen ja riistaan tahi kaloihin ja kalastukseen. Aineistot kootaan kokoelmalehdille näyttäviksi kokonaisuuksiksi. Tällaisia kokoelmia on ollut esillä mm. Riihimäen erämessuilla. Eräfilateeliset kokoelmat ovat esillä usein myös muiden maiden erämessuilla ja muissa suurissa erätapahtumissa. Suurimman ja hienoimman metsästykseen liittyvän aihefilateelisen kokoelman näin joitakin vuosia sitten Saksan Metsästys- ja Kalastusmuseolla Münchenissä. Museon edustaja kertoi tuolloin, että kokoelmaa oli käynyt ihailemassa eräfilistealaisia 22 maasta. Villisikateemasta saisi upean filateelisen kokonaisuuden. Aineistoa on olemassa erittäin paljon. Villisika on päässyt monien maiden moniin postimerkkeihin, villisika löytyy lukuisista postileimoista ja onpa villisika rynnistänyt jo joihinkin maksikortteihinkin. Itse olen eräfilateliasta erittäin kiinnostunut. Kotonani on muutama laukullinen tavaraa odottamassa eläköitymistäni. Suuri kulttuuriteko olisi, jos joku kirjoittaisi ja joku toinen julkaisisi Suomessa eräfilatelian opaskirjasen. Villisika vaakunoissa Villisika on kelvannut tunnuseläimeksi myös lukuisiin vaakunoihin. Suomessa villisianpää on Luumäen kunnan vaakunassa. Siihen se tulee Svinhufvud (Sianpää) -suvun nimestä. Villisianpää on luonnollisesti myös mainitun suvun vaakunassa. Erikoinen tarina liittyy unkarilaiseen Falvicsek -suvun aatelisvaakunaan. Vaakuna juontuu siihen, että yksi suvun jäsenistä pelasti dalmatialaiskroattilais-slovakialaisen ruhtinaan hengen metsästyksen yhteydessä. Runsaudenpulaa Villisika on riistaeläin, joka herättää tunteita monissa maissa. Lukuisat metsästäjät arvostavat villisikajahdit ja villisikaateriat erittäin korkealle. Vastaavasti monet viljelijät, kotipuutarhojen omistajat, autoilijat ja metsäkanalintuja ihailevat toivottaisivat kaikki villisiat mieluusti vaikkapa Saharaan, jossa ne eivät pääsisi tekemään tuhojaan. Minulle tuli näitä juttuja kirjoittaessani mieleen, että villisikateeman ympärille saisi rakennettua laajan ja upean näyttelyn. Villisikaan liittyvää aineistoa löytyisi yllin kyllin. Toivottavasti meillä Suomessa saadaan tällainen näyttely pystyyn lähiaikoina, kiinnostus kun tätä meille vielä varsin outoa riistalajia kohtaan on suuri. 15

11 Kuva: Sven Zacek v Villisikaa saaliiksi monin tavoin Villisikajahdit ovat niin mielenkiintoista puuhaa, että monet villisikajahtitaipaleensa alussa olevat unohtavat lajiin liittyvät suuret ongelmat ja julistavat palavassa innossaan, että Suomessa on ryhdyttävä aktiivisiin toimenpiteisiin villisian saamiseksi nopeasti runsastumaan maassamme, jotta mahdollisuudet päästä metsästämään sitä kotikonnuilla paranisivat. Joillakin saattaa kangastella mielessä, että villisika olisi merkittävä lisä metsästysturisminkin kannalta. Kieltämättä villisikajahdit ovat hurjan mielenkiintoisia, kuten monet muutkin metsästykset. Väijymällä 16 JUHA K. KAIRIKKO alle sijoitetaan muutamia jyviä. Kivien sijasta paikalla saattaa olla betonirenkaita. Tarkoituksena jyvien sijoittamiselle tällaisten painavien järkäleiden alle on saada isommatkin siat pysymään jonkin aikaa kokolailla paikallaan, kun ne kääntävät möhkäleen pois herkullisten jyvien päältä. Möhkäleen alla ei tarvitse olla montaakaan jyvästä, kun siat ovat valmiita käyttämään suhteettoman paljon energiaa vaativaan työhön. Maissin lisäksi sioille käy lähes kaikenlainen muukin syömäkelpoinen. Monasti tarjolle viedään poisheitettävät ateriantähteet, riistan teurasjätteet, juureksia, naatteja jne. Olen minä nähnyt villisikaruokinnalle vietävän Saksassa ison valkoisen linnun teurasjätteetkin. Kyseessä oli lintu, joka Saksassa on riistalintu, mutta jonka nimeä en uskalla meillä lausua saati kirjoittaa, jotten joutuisi taas lehtien riepoteltavaksi, kuten reilu vuosi sitten. Sen verran kuitenkin vihjailen, että kysymyksessä ei ollut tunturipöllö, riekko, kiiruna tai pulmunen. Ruokintapaikoille ei kuitenkaan viedä kettujen, supikoirien, minkkien, näätien ja mäyrien eikä muidenkaan lihaa syötumasta. Ruokinta parhailla paikoilla jatkuu koko vuoden. Eniten Euroopan mannermaalla ruokintaan käytetään maissia, koska tätä lajia on helposti saatavissa suhteellisen huokeaan hintaan. Maissia viljellään mannermaalla erittäin paljon karjan rehuksi. Normaalisti maissi annostellaan ruokintapaikoille pieniksi keoiksi. Joillakin ruokintapaikoilla on isoja kivenjärkäleitä, betonilevyjä, kuorma-auton renkaita tai paksuja puunrunkoja, joiden ENITEN villisikoja ammutaan väijyntäpasseista. Passituspaikalle on monasti rakennettu torni, mutta myös maan tasalla olevasta passista metsästys onnistuu. Normaalisti väijyntä tapahtuu ruokintapaikkojen lähitunvien nisäkkäiden ruhoja. Tämä johtuu siitä, että näissä eläimissä saattaa olla trikiinejä, jotka saastuttavat villisian lihan. Villisiat saapuvat ruokinnalle yleensä juuri hämärän rajamailla tai pimeässä. Monasti ne tulevat joukolla. Väijyjä saakin olla tarkkana, että ei ammu naarasta, jolla on porsaat perässään. Peltopassit Villisikoja väijytään myös sellaisilta pelloilta, joissa ne ovat ryhtyneet aterioimaan. Löydettyään hyvän peruna- tai juuresmaan tahi viljapellon siat saapuvat sinne aterioimaan ilta illan jälkeen, kunnes pelto on syöty tyhjäksi. Liettuassa laskin aikoinaan edessäni olleella viljapellolla näkyvissä olevan samanaikaisesti tasan kuusikymmentä sikaa. Äänistä päätellen niitä oli myös sellaisessa kulmassa, johon silmäni ei tavoittanut. Ammuin joukosta yhden upean. Kivitalon kokoinen, porukan suurin oli jotenkin suunnistustaitonsa menettänyt tai oli vähän herrojen perään, koska se ei tullut minun aseeni ulottuville, vaan taivalsi ministeriön Christian Krogellin eteen. Henkensä se menetti sielläkin. Olisihan sen

12 hampaiden kuitenkin ollut mukavampi olla Kirkkonummen sijasta vihtiläiskodin seinällä, Vihdissä asuu sentään Merikukkakin. Erikoisimmassa villisikapeltopassissani olin parikymmentä vuotta sitten eräässä kommunismiparatiisissa. Passi oli lautakyhäelmä korkeassa koivussa. Tuohon aikaan kyseisessä maassa kerrottiin lähes jokaisesta passista, että kuukauden sisällä kojussa oli väijynyt toveri Brezhnev, toveri Fidel Castro ja kuningas Hussein. Ja kaikki olivat ampuneet valtavan kokoisen villisian. Aina piti olla kovasti uskovinaan isäntien kertomaa. Nyt kertomallani kerralla ei kuitenkaan kerrottu yhdenkään noista herroista olleen tässä koivupassissa. Minut passiin vienyt kaveri kuiskutteli sen sijaan, että vajaa viikkoa aiemmin joku onneton perheenisä oli tullut kaivamaan lähes pilkkopimeässä perunoita. Hänellä oli säkki selässään, ja kun hän tuli pellolle kontaten, passittaja ampui hänet villisikana. Vainajalla oli muassaan villisian etujalat. Hän oli ilmeisesti käynyt verottamassa perunapeltoja aiemminkin ja painellut siansorkilla sinne tänne mylläämälleen alueelle sianjälkiä. Tarinan kuulemisen jälkeen en todennäköisesti olisi ampunut, vaikka pimeässä pellolle olisi tullut isokin sika. Onneksi ei tullut. Passittajan varusteet Olen aina silloin tällöin ottanut mukaani muutamia ystäviäni peuraväijyihin kotimaassa tai moniriistaväijyntäjahteihin ulkomailla. Vierailla mailla on välillä ollut sallittua ampua vain villisikaa. Aina olen lähettänyt kavereille listan, millainen varustus itse kullakin on oltava mukana. Vahvennetulla tekstillä näissä listoissa on ollut kaksi kapinetta hyvä taskulamppu ja hyvä katselukiikari. Listan loppuun olen raapustanut, että vahvennetulla on kirjoitettu sellaiset, jotka on ehdottomasti oltava mukana. Muut ovat sellaisia, joiden olisi suotava olla mukana, mutta jos joku ei halua pakata mukaan esim. lämpimiä vaatteita, niin ne voi jättää kotiin, passissa voi minun puolestani istua lämmittämättömässä tornikojussa talvipakkasellakin vaikka pelkissä lyhyissä kalsareissa, jos hyvältä tuntuu. Lähestulkoon varmaa on, että jos mukaani on lähdössä vaikkapa kaksi ensikertalaista, vähintään toinen näistä ilmoittaa varustelutiedusteluuni, että katselukiikaria hän ei ottanut mukaan, koska hänellä on aseessaan hyvä tähtäinkiikari, joten kaksiokulaarista ei tarvita. Olen yleensä tällöin pari minuuttia raivosta mykkä, vedän syvään henkeä ja avaan sitten sanaisen arkkuni saranapuolelta. Siinä ei himpskattia käytetä, vaan annan tulla koko voimapuolen repertoaarini. Parempi olisi, että katselukiikarittomalle passittajalle ripustettaisiin myllynkivi kaulaan. Tauno V. Mäki kertoi aikoinaan puolalaisesta metsästyksenjohtajasta, joka oli ilmoittanut kuolevansa onnellisena, mikäli hän olisi edes kerran elämässään onnistunut viemään kaksi miestä samanaikaisesti passeihin niin, etteivät nämä pulisisi taipaleen aikana keskenään. Minä olisin onnellinen, jos tapaisin kolme peura-alueen ulkopuolella asuvaa väijyntäpassiin tulijaa, joista vähintään yksi ei ilmoittaisi ei tarvitsevansa katselukiikaria, vaan pärjäävänsä, koska hänellä on hyvä tähtäinkiikari. Auttaisikohan muuten se, että kerron oikein näin lehdessä, että Kejosen Markkukin on nykyisin valmis myöntämään, että kyllä katselukiikari väijyntäjahdeissa on kova sana. Ajoketjullakin onnistuu Kun väkeä on paljon, villisikoja voidaan metsästää ajoketjua käyttäen. Passimiesten on mentävä, tai heidät on vietävä, paikoilleen mahdollisimman ääneti. Passissaolijoiden on pysyttävä ehdottomasti paikoillaan ja oltava ääneti eli samat säännöt pätevät villisikajahdeissa kuin muissakin ajoketjumetsästyksissä. Ajoketjussa olevien on säilytettävä keskinäiset etäisyytensä ja edettävä rauhallisesti. Villisiat ovat arkoja eläimiä, jotka pakenevat ajoketjua hyvissä ajoin. Välillä jotkut yksilöt pyrkivät kuitenkin piiloutumaan tiheisiin pensaikkoihin tai korkeimpiin kasvustoihin tarkkaillakseen sieltä, josko rauhaa häiritsevä ihmisketju menisikin sivuitse piiloutujia huomaamatta. Ketjussa olijoiden onkin tarpeen kulkea tällaisten tiheikköpaikkojen läpi. Ajoketjua pakoon lähtevä villisika tulee yleensä passittajan näkyviin kovalla vauhdilla. Tämä näkyy lähes kaikissa villisikavideoissakin. Ampujan on hallittava liikkuvaan maalin ampumisen taito. Nopeat laukaukset tuovat muassaan lisääntyneen onnettomuusriskin. Etukäteen onkin selvitettävä ampumasektorit tarkasti. Nopeissa tilanteissa saattaa joskus olla mukana silkkaa onneakin. Takavuosina Virossa juhlittiin jahtipäivän päätteeksi erään meikäläisen kaatolaukausta, joka jäi kyseisen päivän ainoaksi. Kaveri oli metsästäjänä hyvin noviisi, rehellisyydestä hän saa kuitenkin paljon pluspisteitä. Hän nimittäin kertoi yrittäneensä osua täyttävauhtia pinkovaan ensimmäiseen, mutta yllättäen kaatuikin jonossa kolmantena juossut. Villisikaa koirilla Ruotsalaisissa metsästysleh- dissä kerrottiin muutama vuosi sitten, että villisika voi olla erittäin vaarallinen koirille, joten jahdeissa tulisi käyttää vain sellaisia rohkeita ja nopeita koiria, joilla on kokemusta villisikajahdeista. Minä en ihan kaikessa yhdy tuohon ruotsalaispelkoon. Olen ollut kymmenissä villisikajahdeissa, joissa siat on ajettu passiketjun eteen yhden tai useamman koiran avulla. Enimmillään koiria on ollut yhdessä ajossa tasan sata kappaletta. Kyse oli kuitenkin täysin poikkeuksellisesta jahdista, normaalisti ajossa on 1 4 koiraa. Koirien on oltava sellaisia, että ne eivät ryhdy tappelemaan keskenään, vaan mielenkiinnon pitää kohdistua pelkästään riistaan, tässä tapauksessa villisikoihin. Koirien rodulla ei sinänsä ole merkitystä, käyttäytyminen ratkaisee. Koiran tehtävä ei ole toimia varsinaisena ajavana koirana, sitkeästä ajurista ei yleensä villisikajahdeissa ole kuin pelkkää haittaa, koska ne saattavat painua villisian perässä toiseen maakuntaan. Koirien ei tarvitse myöskään pyrkiä pysäyttämään villisikaa haukkuun. Parhaina pidän sellaisia karkottavia koiria, jotka villisian tai villisiat löydettyään lennättävät ne liikkeelle ja jättävät seurannan sitten siihen. Tällaisia koiria on kuitenkin harvassa, mutta sellaisiakin löytyy. Käyttökelpoisia ovat myös koirat, jotka lopettavat leikin todettuaan tilanteen toivottomaksi. Koiralle villisika on helppo löydettävä ja seurattava, koska haju erottuu ihmisnenäänkin jo etäälle. Koira haistaakin villisian yleensä jo kaukaa ja sen on helppo seurata pakoon pinkovaakin. Esim. Saksassa hyvin yleistä on, että seisojia käytetään villisikajahdeissa karkottavina koirina. Näin se vaan on, vaikka tiedän saavani seisojaväeltä jälleen suuret moitteet, he kun hyväksyvät näiden koirien käytön pelkästään lintukoirina. EUROOPAN SUURIMPIEN VILLISIANHAMPAIDEN TROFEEPISTEET Nr Pisteet Vuosi Maa Paikkakunta Omistaja ja näyttely 1 162, Unkari Budakezszi J.Botin (Budapest 2004) 2 158, Bulgaria Karamus T.Zivkov (Sofia 1987) 3 156, Slovakia Nizny, Hrabovec J.Szany (Nitra 2000) 4 154, Unkari Budakezszi O.Wieser (Nagykanizsa 2000) 5 152, Venäjä Primorsk V.P.Ponomarcuk (Moskova , Puola Rychicice J.Bielski (Berliini 1937) 7 150, Valkovenäjä Vitebsk B.Kuravickij (Kaunas 1992) 8 150, Bulgaria Burgas Ch.Ruskov (Veliko Trnovo 1984) 9 149, Kroatia Perusic M.Hecimovic (Budapest 1996) , Venäjä Primorskij kraj V.P.Ponomarcuk (Plovdiv 1981) Saksaa on pidetty suurena villisikamaana, mutta suurimmat saksalaissian hammastrofeet sijoittuvat CIC:n kaikkien aikojen tilastossa vasta sijalle 42. Juha K. Kairikko 17

13 Terve villisika on itse asiassa hyvin arka eläin, olipa se luonnossa yksin tai laumassa. Niinpä se lähes poikkeuksetta pakenee mieluummin kuin ryhtyy taistoon. Selvää kuitenkin on, että jos koira on liian rohkea ja pyrkii kiinni tai tulee muutoin liian liki, sika puolustautuu. Takana olevaa se yrittää potkaista, edessä tai sivulla olevaa kohden se yrittää rynnätä. Pahinta jälkeä syntyy kuitenkin, kun uros pääsee viiltämään koiraa terävällä ja bakteereja täynnään olevalla kulmahampaalla. Kuinka usein villisika sitten raatelee koiran pahoin tai peräti tappaa? Kyllä se perinjuurin harvinaista on. Olen ollut ainoastaan yhdessä jahdissa, jossa villisiat tappoivat koiran. Kyseessä oli juuri tuo edellä mainitsemani sadan koiran veto. Selvää kuitenkin on, että onnettomuuksia tapahtuu, niitä tapahtuu koirille hirvijahdeissakin. Haavoittunut ja loukkaantunut vaarallinen Villisikamaiden lehdissä varoitetaan välillä, että loukkaantunut villisika voi olla erittäin vaarallinen. Vammojen laadusta 18 VILLISIKATAULU RUOTSALAISTA painojälkeä on luonnollisen kokoista villisikaa esittävä ampumataulu, jonka taustapuolelle on piirretty sian halkaisukuva eli kuva, josta käy selville, mihin elimiin luoti osuisi, jos taulusika olisi elävä. Taulu sopii erinomaisesti harjoitustauluksi varsinkin villisikajahtiin lähteville. Puolipakollista harjoittelun tulisi olla varsinkin niille, jotka aikovat ensimmäistä kertaa metsästää sikaa haulikon täyteisillä. Tauluja myy Oy Eräkontti Ab. Taulun hinta on 9,50 /kpl. JKK riippuen se voi hyökätä yllättäen kohden ihmistä tai koiraa. Pahinta jälkeä syntyy silloin, kun karju pääsee viiltämään torahampaallaan ihmisen reisivaltimon poikki. Useimmiten se tietää hengen lähtöä. Tätä kirjoitettaessa tuli tieto, että Saksassa villisika oli tappanut hetkeä aikaisemmin 72-vuotiaan metsästäjän. Kun villisikajahdeissa lähdetään jäljittämään haavoittunutta sikaa, ensimmäisenä kulkee kytkettynä hyvä jäljestävä koira, jota luonnollisesti seuraa hihnan toisessa päässä koiran ohjaaja. Hieman koiran ohjaajan sivulla kulkee metsästäjä valmiina ampumaan nopean laukauksen sian havaittuaan. Metsästäjän on oltava nopea ja taitava ampumaan. Lisäksi hänen on kyettävä tekemään salamannopeasti oikeita ratkaisuja. Pimeässä illassa ja yöllä, haavoittuneen jäljittäminen ja lopettaminen on vielä monta astetta vaikeampaa kuin päivällä. Hämärissä ja pimeällä koiramiehellä on yleensä muassaan tehokas taskulamppu, jonka valokeilan hän suuntaa heti sinne, mistä kuuluu rytinää ja ryskettä tai muita sian aiheuttamia ääniä. Vääränlaisesta jäljittämisestä minulla on aika tuore kokemus. Ammuin toissa syksynä sikaa siten, että osuma oli hieman takana. Minua noutamaan tullut nuori ammattimetsästäjä totesi verta tulevan. Lähdimme seuraamaan tipoittaiseksi muuttuvaa verijälkeä. Minulla oli ase, ammattilaisella pelkkä taskulamppu. Pian teimme niin, että ammattimies etsi aina uuden veritippavihjeen sian kulkusuunnasta ja huusi minut paikalle, kun verta löytyi. Jäin sitten tälle paikalle odottamaan miehen jatkaessa etsintää. Minua ihmetytti kaiken aikaa, että eikö kaveri ota lainkaan huomioon, että haavoittunut sika saattaa yllättäen hyökätä häntä tai minua kohden pimeydestä. Hän ei pelkällä fikkarilla pystyisi muuta kuin näyttämään ryntääjälle valoa. Ja jos sika hyökkäisi kohden minua, ei olisi toiveitakaan, että pystyisin ampumaan. Emme sikaa yöllä löytäneet. Aamulla jäljittämään lähdettiin alueen kokeneen metsästyspäällikön ja hänen koiransa kanssa. Vaikka en kieltä ymmärtänyt, selväksi tuli, että edellisillan metsästäjä haukuttiin perusteellistakin perusteellisemmin yöllisen jäljittämishomman vuoksi. Minulle pomo selvitti myöhemmin, että en osaa kuvitella, kuinka suuressa vaarassa olisimme voineet olla. Tehtäköön tiettäväksi, että sika löytyi kuolleena vajaa 50 metrin päästä siitä paikasta, johon olimme jäljittämisen lopettaneet. Tarjontaa riittää Villisianmetsästysmahdollisuuksia on erittäin runsaasti tarjolla monissa maissa. Aikoinaan villisikamaana yli muiden oli Puola, sittemmin edullisia jahteja alkoi olla tarjolla Virossakin. Nuo maat ovat edelleenkin erinomaisia, joskin hinnat ovat kohonneet korkeiksi. Viroon tosin saattaa päästä vielä sikajahteihin ystävyysvierailun merkeissä tai vaihtometsästäjänä. Suosittuja villisikamaita ovat nykyisin mm. Marokko ja Turkki. Niissä erikoista on, että valtaosa väestöstä on muslimeja, jotka eivät suin surminkaan sikaan edes koske, puhumattakaan että söisivät sellaisen lihaa. Korkealaatuinen vahvarakenteinen Boots, tylppäkärkinen, musta. Hinta 68 koot Saapas "custom"-tyylinen, vahva vettähylkivä nahka, pitävä pohja, kestävällä tekstiilivuorilla. Hinta 66 koot saatavana myös pitkällä varrella Nahkasaapas, vuorittomana tai teddyvuorilla, vettä hylkivä nahka, öljynkestopohjalla. Hinta 56 koot 36-48, sama saapas myös 1/2 pitkällä varrella, saappaita myös kumiterällä. Maihari, vettä hylkivä nahka, öljynkestopohja, varren suussa lumilukko, kiinteä iltti, sisäreunassa vetoketju. Hinta 66 koot Vahvanahkainen Maasturi alla karkeakuvioinen tukeva kumipohja, kiinteä iltti. Hinta 51 koot Kengät kotimaista laatutyötä. Tilaa postiennakolla. MÄNSKÄN KENKÄ Kankaanpää Puh myös ilt. ja viik.lop. fax