JA METSÄTALOUSMAAILMA. sen ohella käytettävän äänenvaimenninta ja Markku Sivonen on

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JA METSÄTALOUSMAAILMA. sen ohella käytettävän äänenvaimenninta ja Markku Sivonen on"

Transkriptio

1 MAA- YRITYSMAAILMA JA METSÄTALOUSMAAILMA 311 Asesepänliike BR-Tuote Oy Huippuunsa hiottua laatua Asesepänliike BR-Tuote Oy on Markku Sivosen omistama täysin kotimaisista tarkkuuskiikarinjaloistaan ja refleksivaimentimistaan tunnettu yritys. Kumpikin tuoteryhmä on alallaan Suomen eniten valmistettu, ja lisäksi BR-refleksivaimennin on ollut jo vuosia maailman eniten valmistettu kiväärivaimennin. BR-Tuote perustettiin että se kävisi arvoaseisiin, siinä Äänenvaimentimien ja kiika- missä tavallisiin tuliluikkuihin. Tällä hetkellä kehitystyön turinjalkojen valmistuksen lisäksi yritys huoltaa, korjaa ja myy loksena on tuotannossa kolmea aseita. Yritys sijaitsee Joensuus- erikokoista vaimenninta kivääsa ja sillä useita jälleenmyyjiä reihin ja samoin myös käsiaseiympäri Suomea sekä ulkomailla. siin. Ampuminen radalla ja metsissä puhuttavat vuodesta toiseen ja tiukentuneiden melu- Aseteollisuus on säännösten aikana vielä enemmän. Monilla paikkakunnilla nykyisin yhdistelmä ovat vanhat ampumaradat hy- nykyaikaista kone vinkin lähellä jo levittäytynyttä pajateollisuutta ja asutusta ja myös metsästysmaiperinteistä aseta on kylien pinnassa, varmasti seppien kädentaitoa kuulomatkan päässä. EU:n ottaessa entistä tiukemman otteen Suomesta, on BR-Tuote panostaa tuotekekiinni, auki, kiinni, Kuukaudesta ammuntaan tullut uusia val-auki. hitykseen ja tuotteiden korkeaan jaita. Ampumaradat on pitänyt laatuun. toiseen, vuodesta toiseen. Sitä on muuttaa sellaisiksi, että äänet ei- Menetyksemme pohjautuu vätoven kuulu kansalaisten tuotteeseen. elämä.korviin Ovi jaon hyvään tärkeä osa muutenkin käyttöaikoja on tiumonet käytössä olevat tektoiminnan sujuvuuttaniset ja taloudellisuutta. kennettu. ratkaisut on suunniteltu Tässä tilanteessa äänenvaija tämän palautteen Siksi kannattaa soittaatoteutettu oviasioissa mennin tuo uusia mahdolli- pohjalta. Nykyään kaikki metvainammunnanharrastajien asiantuntijalle. sästäjät eivät välttämättä halua, suuksia jatkaa harrastustaan ja samalla eivätkä edes osaa tehdä aseiden vaimenninvalmistajat ovat saa- huoltoja ja kohdistuksia. He jätneet uusia markkina-alueita mm. tävät ne mielellään ammattilaiseu maista. ten tehtäväksi. BR-Tuote vastaa Asesepänliike BR Tuote kysyntään ja tarjoaa asiakkaitaloitti kehittämään äänenvai- tensa tarvitsemia palveluja. Heimentimia vuonna 1991 ja Si- dän perehdyttäminen aseisiin ja vosen ajatuksissa oli kehittää niiden turvalliseen käyttöön tusellainen vaimennin joka todel- lee vastaisuudessa laajenemaan, la toimii kovassakin käytössä. Sivonen vakuuttaa. Myös isoreikäisten luotiaseiden BR-Refleksivaimentimet rekyylin poistamiseen Sivonen ovat kansainvälisesti tunnettu paneutui samalla, ovathan järeät ja tunnustettu täysin suomalaimetsästysaseet kasvattaneet suo- nen vaimenninsarja metsästyssiotaan jatkuvasti. ja tarkkuusaseisiin, sotilasaseiäänenvaimentimen huolto- siin ja pistooleihin. Vaimentivapaus ja kestävyys olivat yhte- mia valmistetaan noin neljäänä merkittävänä seikkana lopul- kymmentä eri mallia käyttäjille lista tuotetta markkinoille tuo- kaikissa maanosissa. Paitsi vaitaessa. Myöskään vaimennin ei mentimien, BR-Tuote on Suosaanut haitata itse ampumasuori- men suurin myös kiikarinjalkotusta millään sektorilla. Vaimen- jen valmistajana. timen piti olla sopivan kevyt, sen Tällä hetkellä kehitystyön tuei pitäisi vaikuttaa luodin lento- loksena on tuotannossa kolmea rataan, aseeseen kiinnittäminen erikokoista vaimenninta. Amhelppoa ja ulkonäkökin sellainen pumaurheilu sallii metsästyk- sen ohella käytettävän äänenvaimenninta ja Markku Sivonen on kehittänyt eri lajeihin parhaiten toimivan vaimentimen. Kivääriaseella ammuttaessa paino on tärkeä elementti, samoin kuin aseen tasapainoisuus tähtäyshetkellä. BR vaimentimia onkin mahdollisuus sovittaa aseeseen siten että hyvin erilaiset ampumatavat luonnistuvat tarkasti. KIPA kiinteälaitaiset perävaunut tai avattavin laidoin alumiini-, puu- tai teräslaitaisina KIP-MAN OY Heinäkuu 1/2012 Nanhiantie 8, Huittinen P. (02) , (02) , F. (02) Korville rauha, ympäristöön hiljaisuus Niissä maissa missä vaimenninta voidaan käyttää metsästysaseissa, on BR Reflex suosituin vaimennin. Sivosen mukaan vienti on lähtenyt vetämään erittäin hyvin. Tällä hetkellä vientimaita ovat Skotlanti, Kanada, Australia, Uusi Seelanti sekä useat EU maat. EU:n kanta vaimentimen käyttöön on muutenkin suositteleva. Englannissa maan aseviranomaiset kertovat, että mikäli aseen tekniset ominaisuudet antavat myöten, on aseessa oltava vaimennin. Mitä muita etuja äänenvaisoita meille mentimesta löytyy. - Tärkeimpänä on tietenkin kuulovaurioi den väheneminen niin ihmiseltä kuin parhaalta jahtikaverilta ja kysy lähin eli koiralta, Sivonen sanoo. edustajasi! -Onhan se selvää että metsästäjä ei voi jahdissa pitää korvatulppia,www.turner.fi joten omat korvat ovat alttiina kovalla pamahdukselle, jatkaa Sivonen. Reflex -vaimentimia on saatavissa kaikkiin kiväärikaliibereihin aina pienoiskivääristä eli.22 järeisiin suurriista-aseisiin eli.458. Lisäksi Reflex -vaimentimia on saatavissa myös puoliautomaattikivääreihin sekä pistooleihin. aseen piipun ja toivomuksen vaimentimen mallista. Alle viikon sisällä saamme aseen takaisin lähettäjälle käyttöön. Käytännössä jopa päivän toimitusajalla lähtee tuote takaisin asiakkaalle, kun kiireaika ei ole päällä, lupaa Sivonen. Useat asevalmistajat ovat jo tehtaalla tehneet BR vaimentimelle sopivat kierteet uusiin aseisiin. Näitä ovat ainakin kotimainen Sako ja saksalainen J.P.Sauer. Reflex -vaimentimen huolto on helppoa, vain ravistus ja ruutijäänteet putoavat vaimentimen sisältä pois. BR Reflex -vaimentimien hinnat eivät ainakaan ole esteenä suojella omaa ja parhaan metsästystoverin kuuloa. Pulttilukkoisiin kiväärikaliibereihin vaimennin maksaa 190 euroa asennettuna ja pienoiskivääreihin 120 euroa. 9 mm pistooleihin vaimennin maksaa 140 euroa asennettuna. Vaimentimien lisäksi BR tuote tekee asekauppaa uusien ja käytettyjen aseiden myötä. Myös kiikari- ja valopistetähtäimiä löytyy valikoimista sekä kattava valikoima omaa valmistetta olevia kiikaritähtäinten jalkoja. Lisätietoja löytyy internetistä, Helppo ja nopea asentaa BR -tuotteelle tulee paljon aseita postin ja Matkahuollon kautta vaimennin asennuksiin. Markku Sivonen kertoo myös tekevänsä asekauppiaiden toimittamiin aseisiin kierteet ja toimittaa aseet vaimentimen kanssa ostajalle. -Kuten myös yksityishenkilöillekin. Tarvitsemme vain aseen lupapaperista kopion, Sahamyllynkatu 33, JOENSUU Puh. & fax (013) , GSM

2 2 MAA- JA METSÄTALOUSMAAILMA Valtra Oy Ab Valtra on säilyttänyt markkinaosuutensa markkinoiden lievästä taantumasta huolimatta Luotettavuudestaan, monipuolisuudestaan, kestävyydestään ja pohjoismaisista juuristaan tunnetut Valtran traktorit erottuvat kilpailijoistaan, koska ne suunnitellaan jokaisen asiakkaan tarpeiden mukaisiksi sekä valmistetaan kestämään vaativimpiakin sääoloja ja toimimaan tehokkaasti ankarissa työolosuhteissa. Valtra on luotettava yhteistyökumppani, jonka laadukkaat tuotteet, innovatiivinen teknologia sekä toimivat huolto- ja tukipalvelut takaavat erinomaisen asiakastyytyväisyyden. Valtra, Fendt ja Challenger -Vaikka traktorimyynnin kokonaismarkkinoissa on ollut havaittavissa laskua, on Valtra pitänyt osuutensa myös tänä vuonna - mitään suuria heittoja ei ole havaittavissa. Näkymät ovat Valtran osalta syksyä kohden hyvät, vaikkakin kokonaismarkkina tulee hieman viime vuodesta laskemaan, näkee AGCO Suomi Oy:n myyntijohtaja Pertti Laaksonen. Valtran kotimaan myynti on yhtiöitetty AGCO Suomeksi, mutta sen toiminnasta vastaavat samat ihmiset kuin aiemminkin, käsittäen myynti-, huolto- ja varaosapalvelut. -Myymme kolmea AGCO:n tuotemerkkiä: Valtraa, Fendtiä ja Challengeria (telaketjutraktorit). Fendtin markkinaosuutta on nostettu niin, että sen osuus on nyt 4,5 % kokonaismarkkinoista, kun Valtran osuus näyttelee lähes puolta Suomen traktorimarkkinoista. Aloitimme Fendtin myynnin vuonna 2006, Laaksonen kertoo. Challenger on Laaksosen mukaan isoille tiloille suunnattu vetokone. Challengerit ovat huomattavasti muita traktoreita tehokkaampia - koneiden tehot ovat 300 hevosvoimasta ylöspäin. -Valtralla on A-, N-, T- ja S-sarja, joista jokaisesta löytyy kymmeniä eri malleja. Jo pelkästään Valtralla on erittäin kattava mallisto, jota Fendtin tuotteet täydentävät todella hyvin. Kaikki Fendtin tuotteet ovat portaattomalla voimansiirrolla varustettuja, aina pienimmästä suurimpaan malliin. Portaaton voimansiirto on todella hyvä ominaisuus esim. kuormaus-, rehu- ja paalaustyössä sekä noukinvaunuajossa. Valtran uudistunut N-sarja Valtran kolmannen sukupolven N-sarja täydentyi uudella voimansiirtovaihtoehdolla. Uudessa HiTech 5 -voimansiirrossa on JATKUU SIVULLA 4 KESÄN KUUMIN KAMPPAILU KÄYDÄÄN NÄIDEN KAHDEN VÄLILLÄ! KUMPI VOITTAA? t173 HItEcH 6 sylinteriä max 190 hv / 730 Nm ,- sis. alv. 23 % ALV. 0 % NeTTO hinta KAMPANjA SINÄ PÄÄTÄT. MOLEMMISSA MALLEISSA VAKIONA UUDEt taloudelliset ScR-MOOttORIt KUMMAN tahansa OStAtKIN SAAt LISÄKSI traktoriin LIIKENNEVARUStUKSEN 50 KM/H 1000,- 1230,- sis. alv. 23 % ALV. 0 % RAjOItEttU ERÄ. toimi SIIS NOPEAStI. Ilmoituksen tarktorit erikoisvarustein. N143 HItEcH 4 sylinteriä max 160 hv / 650 Nm ,- sis. alv. 23 % ALV. 0 % Kysy lisää! Valtra-myyjät, AGCO Suomi Oy Lähimmän Valtra-myyjän yhteystiedot saat numerosta tai

3 MAA- JA METSÄTALOUSMAAILMA 3 BilkeS3 pilkekone lyönyt itsensä läpi Tämän vuoden maaliskuussa tuli kuluneeksi 19 vuotta, kun ensimmäinen Bilke Oy:n tekemä automaattisyöttöinen pilkekone lähti Varkaudesta maailmalle. Kone myytiin Pieksämäen maalaiskuntaan ja on edelleen käyttökuntoinen, toki ei enää samalla omistajalla. 19 vuoden takainen ostaja vaihtoi sen kolme vuotta sitten tuoreempaan, mutta vanha Bilke jatkaa elämistään uudella omistajalla, Bilkeen myynnistä ja markkinoinnista vastaava Kai Nousiainen kertoi. Kehitystä noista vuosista on tietenkin Bilke kokenut. Tällä hetkellä on menossa versio numero 3. Kaikki työ, kehityksestä myyntiin tapahtuu edelleen täysin kotimaisin voimin ja Varkaudessa. Tämä on ollut meille yksi lähtökohdista, vaikka Bilkettä myydään aina Uu- teen Seelantiin saakka. Markkinat ovat rajattomat. Nousiainen näkee myös kotimaisen kaupan piristymisen. Metsään jää pientä rankaa valtavat määrät. Usein maataloudenharjoittajalla ei ole tehdä puuta vanhoilla konsteilla. Bilke on osoittautunut tässä verrattomaksi, Nousiainen totesi. Automaatti syöttö ja viiltävä leikkaustapa Kai Nousiainen korostaa Bilkeen eduista sen toimintahelppoutta, fyysistä säästävyyttä ja nopeutta. Kehittelyä tapahtuu koko ajan ja otamme huomioon asiakkaitten kokemukset ja toiveet. Nytkin uudessa S3 pilkekoneessa on tehty paljon uudistuksia vanhaan S -pilkekoneeseen verrattuna. Työskentely S3 pilkekoneella on entistäkin tehokkaampaa ja luotettavampaa, Nousiainen kertoi. S3 PILKEKONEEN UUDISTUKSIA: - Syöttökuljettimen nostomekanismi - Poistokuljetin täysin uusittu - Kiinnityspisteet nyt myös isolle traktorille - Ketjun paikka muutettu ja suojattu erittäin hyvin; helppo vaihtaa - Runkopalkit levitetty - Stopparin kulutusmekanismi uusittu - Klapin pituuden säädön lukitus uusittu - Teränkaari muutettu; halkaisee entistä paremmin - Rasvanipat Viiltävä spiraalinterä katkaisee Uuden terämuotoilun ja uuden pituudensäätösysteemin ansiosta polttopuu halkeaa tehokkaammin ja klapin pää on tasainen. Voiman tarve halkaisu- ja katkaisuvaiheessa on uudessa versiossa pieni. Klapin pituus 52 cm. Nopea ja turvallinen syöttö Automaattisyötön ansiosta rankaa ei tarvitse kannatella. Työ on fyysisesti helppoa ja turvallista. Ohuita rankoja tai sahapintoja voi laittaa kuljettimelle useampia samalla kertaa, jolloin tuottavuus paranee. Pyöreän puun max. halkaisija 22,5cm ja lautamainen pinta max. halkaisija 34cm Leveä kuljetin ei tukkeudu Koska koneen työteho on suuri, on uusi erittäin leveä poistokuljetin varmistamassa valmiiden pilkkeiden häiriöttömän poiston koneesta, jolloin ei ole myöskään tukkeutumisvaaraa. Helppo kuljettaa ja käyttää Poisto- ja syöttökuljetin liikkuu helposti taljavinssin avulla työskentelyasentoon. Työ- ja kuljetuskuntoon laitto on varsin nopeaa Voimanlähteet Traktori - voidaan käyttää myös ulosotossa 1000r/min - vähäisempi kulutus - hiljaisempi käyttöääni Sähkömoottori - sähkömoottorin teho voidaan valita tarpeen mukaan Kotimaisia taitto-ovia ammattitaidolla jo yli 20-vuotta Pyydä tarjous! Myynti: p

4 4 MAA- JA METSÄTALOUSMAAILMA JATKOA SIVULTA 2 viisiportainen pikavaihde ja mekaaninen hydrauliikka. Uusi voimansiirto tulee vaihtoehdoksi N113- ja N123 -malleihin. Uuden voimansiirron päävaihteet valitaan robotilla, joten vaihdevipuja ei ole. HiTech 5 -vaihteisto tarjoaa nopeutta tai vaihtoehtoisesti nopeutta, jos lisävarusteeksi on valittu ryömintä. Robotisoinnin ansiosta kuljettajalla on käytettävissään kymmenen peräkkäistä pikavaihdetta. Voimansiirron käyttäminen on erittäin yksinkertaista. Ohjaamossa on vain yksi kiinteä vipu, jonka päässä olevilla painonapeilla ohjataan voimansiirron toimintaa. Voimansiirron monipuolinen automatiikka helpottaa kuljettajan työskentelyä. Hydrauliikka vastaa muita HiTech-malleja ja sen hallinta tapahtuu mekaanisilla vivuilla. Perusvarusteena on 73 litraa minuutissa tuottava hydrauliikkapumppu, mutta optiona on saatavana myös 90 litran pumppu. -Kolmannen sukupolven N-sarjan traktorit on varustettu AGCO Sisu Powerin SCRmoottoreilla, joiden polttoaineenkulutus on 5-10 prosenttia pienempi kuin aiempien mallien. Uusi moottoriteknologia vaatii vähemmän jäähdytystä kuin entinen, mikä mahdollistaa erinomaisen etunäkyvyyden, Laaksonen toteaa. Kolmannen sukupolven N- sarjan traktoreiden ketteryys on parantunut uuden keulan myötä. Runkoon integroitu etunostolaite ja etukuormain eivät suurenna kääntöympyrää. Varusteista riippuen kääntöympyrän halkaisija on jopa 15 prosenttia pienempi kuin aiemmin. Uudet pitkät ja lyhyet ajovalot puolestaan parantavat sekä mukavuutta että turvallisuutta. N-sarjan HiTech 5 -mallit räätälöidään tehtaalla asiakkaan tarpeiden mukaan, kuten muutkin Valtran traktorit. Tarjolla on esimerkiksi kääntyvä etunostolaite, metsävarustus suojatulla polttoainetankilla ja metsäohjaamolla sekä viisipilarinen SVC-ohjaamo kunnallistekniseen urakointiin. Työskentelyä voidaan helpottaa myös AGCOMMAND-seurantajärjestelmällä, jonka avulla traktorin sijaintia, työtehtävää ja huollon tarvetta voidaan seurata etänä internetistä. Mukana messuilla ja näyttelyissä -Olemme mukana useissa näyttelyissä, mm. Lepan puutarhanäyttelyssä, Jämsänkosken Metkossa ja syksyllä KoneAgriassa. Okrassa ja KoneAgriassa on esillä meidän maatalouspuolen kalusto ja Metkossa puolestaan metsäpuolen kalusto. Lepan puutarhanäyttelyssä esitellään kiinteistöhuoltopuolen kalustoa, käsittäen erikoisvarustellut pienemmät traktorit. N-sarjan HiTech 5 -mallit: Standard max Transport boost kw/hv/nm kw/hv/nm N113 91/124/510 96/130/530 N123 99/135/ /143/560 METAKA Koukku-vaihtolavavaunut Kantavuudet tonnia Valmistus ja myynti: Tmi mi Rek ekola Juhani puh toimitukset ympäri suomea! DEEREN varaosat suoraan hyllystä. Suodattimet tarjoushinnoin. Konehuolto T. Laukkanen Oy , perinteiset hirsiladot NoPeaN tilaajan etu: ennen kesäkuuun loppua tilanneille pariovet samaan hintaan! Kehikko alk ,3 x 2,7 m Parilatokehikko alk x 2,3 x 2,7 m hirsiladot suoraan valmistajalta. kysy avaimet käteen -palvelua! tyrnävä-lato on perinteinen, kuoritusta pyöröhirrestä tehty lato. Se sopii pihaan puuvajaksi, välinevarastoksi tai grilli katokseksi. Malleja on useita ja ladon pystyttäminen onnistuu helposti! myynti Ylivieska ja ympäristö p Vaasa / Seinäjoki p Muu Suomi, tehdas p

5 MAA- JA METSÄTALOUSMAAILMA 5 Perustusvalu käynnissä Soklex-muotit asennettuina Soklex EPS-lämpöpohja energiatehokas perustus- ja eristyskokonaisuus Monien rakennusten kuten maatalousrakennusten suuri koko ja sen aiheuttama tuuli- ja lumikuorma edellyttää kestävää ja lujaa perustusrakennetta. Luonnonvoimia vastaan lujin ja kestävin perustus syntyy luonnollisesti paikalla valetusta teräsbetonirakenteesta. Betoni on nopeinta valaa valmiiksi raudoitettuun ja lämpöeristettyyn Soklex-valmismuottiin. Edistyksellisen Soklex EPStuotteiden ylivoimatekijöitä ovat mm. hyvä lämmöneristyskyky, nopea asennettavuus sekä kohdekohtainen rakennemitoitus. Riittävä eristys sekä perustuksessa että alapohjassa takaavat lämpimät lattiat ja säästävät energiaa. Soklex EPS-perustusvalumuoteilla ja EPS-eristeillä rakennetaan energiatehokkaat uudet määräykset täyttävät perustus- ja alapohjarakenteet. EPS-lämpöpohja Tätä energiaa säästävää perustus- ja eristyskokonaisuutta kutsutaan EPS-lämpöpohjaksi. Se on alapohjan ja perustuksen yhtenäinen rakenneratkaisu, joka koostuu rakennuksen sisäpuolisesta EPS 100 lattiaeristyksestä, ulkopuolisesta vaakasuuntaisesta EPS 120 routaeristyksestä sekä valmiiksi raudoitetuilla EPS-perusvalutusmuoteilla valetuista teräsbetoniperustuksista. Valmismuotin halkaisussa sijait se val la lämpöeristeellä on suuri vaikutus lattian reuna-alueen pintalämpötilaan. Alapohjan ja sokkelin lämmöneristykset yhdessä sokkelin ulkopuolisen routaeristyksen kanssa muodostavat myös routimisriskin kannalta rakennukselle turvallisen eristyskokonaisuuden. Soklex EPSperustusvalumuotti Perustusvalumuottia voidaan käyttää kaikkina vuodenaikoina, koska muotin runkomateriaali on myös lattia- ja routaeristeenä käytettävää EPS:ää eli polystyreenimuovia. Talviaikaan ei tarvitse pelätä pakkasia, koska muotti on valmiiksi lämpöeristetty. Kesäaikaan se puolestaan estää valettua sokkelia kuivumasta liian nopeasti. Erillistä anturavalua ei tarvita ja teräkset ovat valmiina muotissa, jolloin raudoitustyö jää perinteisiä menetelmiä pienemmäksi. Sokkelinhalkaisu on kennojen avulla kiinni muotti- rakenteessa, eikä pääse valunyhteydessä liikkumaan, vaan pysyy paikallaan. Valmis betonipinta ei välttämättä myöskään vaadi erillistä pintakäsittelyä. Hyvän lämmöneristyksen lisäksi rakentajat arvostavat paikalla valetun teräsbetoniperustuksen kestävyyttä ja lujuutta. Perustusvalumuottien asentaminen Rakennuksen pohjan kaivutöiden jälkeen sokkelilinjat täytetään vähintään 200 mm:n sorakerroksella. Sora tasataan perustamistasoon ja tiivistetään kerroksittain huolellisesti tärylevyllä. Tässä vaiheessa asennetaan routalevyjen alle jäävät salaoja- ja sadevesiputket. Tiivistetyn, tasatun sorakerroksen päälle asennetaan muovilaudat korkolaudoiksi, jotka vaaitaan molemmista päistään tarkasti oikeaan korkeuteen. Korkolaudan yläpinta on anturan alapintataso. Muottien asentaminen aloitetaan jostakin rakennuksen nurkasta työstämällä nurkkaan tulevien valmismuottien päät toisiinsa sopiviksi. Sen jälkeen liittyvä muotti työnnetään yhteen pujottamalla muotin jatkosteräkset jo asennetun muotin hakojen sisäpuolelle. Näin edetään, kunnes rakennuksen ulkopiirin kaikki muotit on asennettu, jonka jälkeen suoritetaan vielä tarkistusmittaukset. Soratäyttö aloitetaan ulkopuolelta asettaen aluksi soraa routalevyjen päälle ja seuraavaksi muottia vasten sisäpuolelle. Täyttö tehdään näkyvän sokkelin puolella noin 100 mm muotissa olevan katkaisuviivan yläpuolelle ja samaan korkeuteen myös sisäpuolella. Seuraavaksi sidotaan muotin yläosan limittäiset raudoitusjatkeet tai irralliset raudoitusjatkeet sitomalangoilla yhteen. Raudoitustyön jälkeen asennetaan puutavarasta valmistettu yläpään tuenta paikoilleen. Lisäksi muotin yläreuna tuetaan noin 3-4 m välein maahan ankkuroiduilla vinotuilla. Valmismuotin raudoitteet ripustetaan tuennan poikittaislautoihin. Betonointi tehdään tasaisesti sisä- ja ulkokuoren väliin. Valukerrokset tiivistetään sauvatäryttimellä ja samalla varmistetaan anturaosan täyttyminen Pumppauksen ja tiivistyksen jälkeen valun yläpinta hierretään tasaiseksi ja asennetaan siihen liittyvien rakenteiden vaatimat tartunnat. Muottien yläpään tuenta puretaan ja yleensä muotin ulkopuolen eristelevy poistetaan muotissa olevaa katkaisuviivaa myöten 2-5 vuorokautta betonoinnin jälkeen vallitsevista ympäristöolosuhteista riippuen. Irrotettu levy voidaan hyödyntää lisälämmöneristeenä esim. rakennuksen alapohjaa eristettäessä. Sokkeli on valmis ja näkyviin jää mattamainen ja karhea betonipinta, joka voidaan helposti käsitellä rakennesuunnittelijan ohjeiden mukaisesti. Jos EPS-ulkokuori jätetään paikoilleen, niin maanpinnan yläpuolinen EPS-pinta tulee aina esimerkiksi rapata tai levyttää. Luja ja lämmin perusmuuri on valmis. Lisätietoja SOKLEX OY Eristeet Perustusmuotit Soklex puh. myynti Navetan Soklex-perustukset valettuina EPS-lämpöpohjan periaaterakenne

6 6 MAA- JA METSÄTALOUSMAAILMA Meriittihallit on yksi maan suurimpia hallivalmistajia. Meriittihallit Oy:llä on laaja valikoima erilaisia Meriitti-tuotteita. Korkealaatuinen tuotevalikoima on yrityksen oman kehitystyön tulosta. Valikoimaan kuuluvat teräs- ja puurunkoiset teollisuushallit, maneesit, hevostallit, lantalat, pihatot, lampolat, kanalat, varastot, konesuojat, konehallit, autotallit ja katokset. Yritys on perustettu vuonna 1992 ja yrityksessä työskentelee tällä hetkellä 13 henkilöä. Yrityksen toimialueena on koko Suomi. -Olemme insinööritoimisto, joka suunnittelee ja toteuttaa taidolla rakennuksia. Yrityksen toiminta perustuu jatkuvaan tuote-kehitykseen ja uusiin innovaatioihin. Niiden avulla tuotamme asiakkaillemme työn tekoa helpottavia työympäristöjä, joissa asiakas voi keskittyä täyspainoisesti oman toimintansa tekemiseen. Tarjoamamme tuotteet ja palvelut perustuvat vuorovaikutukseen asiakkaidemme kanssa, monipuoliseen tuotekehitykseen ja vankkaan rakennusalan osaamiseemme, toimitusjohtaja Auli Impola luonnehtii yrityksen toimintaa. -Rakennusaineina käytämme puuta, betonia ja terästä. Yhdistämme edellä mainittuja raakaaineita toimivasti, mutta teemme myös halleja yksittäisistä materiaaleista. Valitsemme aina rakennuskohteeseen parhaiten soveltuvan ja kustannuksiltaan edullisimman materiaalin. Rakennuksiamme on mahdollisuus saada puu- ja teräsrunkoisena, sekä erilaisilla ulkovuorausmateriaaleilla. Puuhalleja voidaan verhoilla pellillä, tai teräsrunkoon voidaan laittaa esim. lomalautavuoraus, jolloin yhdistyvät teräksen kestävyys Hallien rakentaminen vaatii rakennusalan erikoisosaamista ja puuvuorauksen idyllisyys, Impola kertoo. Menestyminen erikoisosaamisen alalla perustuu tinkimättömään laatuvastuuajatteluun ja pitkäjänteiseen ammattitaidon kehittämiseen - Ammattitaitomme perustuu oman vakinaisen työvoiman käyttöön. Osaava, motivoitunut henkilöstömme kehittää jatkuvasti uutta meidän kaikkien hyväksi. Yksi vahvuuksistamme on kokonaistoimitukset: suunnittelemme, valmistamme ja asennamme tuotteet itse asiakkaidemme tarpeiden mukaisesti, Impola määrittelee. Näin asiakas saa sitä, mitä haluaa, koska emme valmista ns. pulkkituotteita. Vaikeat ajat ovat takana, ja me selvisimme, vaikka tältä alueelta meni noin 40 vastaavaa yritystä nurin. Uskon, että selvisimme vain siitä syystä, että pystymme mukautumaan jatkuvasti asiakkaiden erilaisiin toiveisiin. Yritämme aina parhaamme, Impola jatkaa. Meriitti-karjarakennukset ovat jo osa suomalaista maalaismaisemaa -Niiden suosio perustuu rakennusten toimivuuteen ja viihtyisyyteen. Uuden sokkelirakenteen edut pystymme hyödyntämään erityisesti karjarakennuksissa. Suorat sokkeliseinämät auttavat tilojen puhtaanapidossa ja samalla ne antavat tuntuvasti lisätilaa verrattuna aiempiin ratkaisuihin, Impola kertoo ja jatkaa: Puurakenteiset rakennuksemme ovat lämpimän ja perinteisen oloisia rakennuksia. Ne sopivat hyvin maatalousympäristöön ja pihapiiriin. Puurakenteiset ovat kustannuksiltaan edullisempia, kuin vastaavan kokoiset teräsrakenteiset, mutta heikkoutena on Treasure Girl eli Tessa-pupu ja Auli. Treasure Girl on entinen ravihevonen, mikä on koulutettu ratsuksi. Nyt se elää onnellista tamman elämää maalla ja saa olla irti pihassa koon rajallisuus. Puurunkoisena rakennuksen voi tehdä noin kahdenkymmenen metrin levyisenä, siitä leveämmät on tehtävä teräksestä. Teräsrakentaminen mahdollistaa pihatolle lähes rajattoman koon. Teräsrunkoinen rakennus puuvuorauksella on kaunis yhdistelmä näitä kahta. Teräsrunko mahdollistaa suuren koon ja puuvuoraus antaa idyllisen ulkonäön. Tuottavuus lähtee lehmän hyvinvoinnista Viljelijät sekä rakentavat uusia tuotantolaitoksia, että laajentavat ja koneellistavat vanhoja navetoita. -Kun tuotantoeläimillä on hyvät ja stressittömät elinolot niiden tuottavuus paranee. Stressi kuluttaa kaloreja ja lihakarja vaatii enemmän muonaa kerätäkseen massaa, kuin stressittömät eläimet. Samoin onnellinen lehmä tuottaa enemmän maitoa, kuin huonosti hoidettu lajitoverinsa. Eläinsuojelu on siten taloudellisesti kannattavaa, Impola vakuuttaa. Hevosharrastus on kasvussa Hevosten määrä on nousussa ja uusia talleja rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla. Suomen ilmasto-olosuhteet huomioiden ratsastusharrastuksessa tarvi- taan myös maneesi. Maneesi mahdollistaa talviharjoittelemisen. Viime vuosina meillä on rakennettu paljon hevosille tarkoitettuja tiloja. Useat haluavat myös hevosille pihattoja tavallisten tallien tilalle. -Meriitti hevostallit ja maneesit ovat saavuttamassa koko ajan suurempaa suosiota. Puurakenteiset tallimme ovat lämpimän ja perinteiden oloisia rakennuksia. Teräsrunkoisena maneesista saa hyvin suuren. Maneesi on yleensä noin metriä leveä, mutta teräsrakenteisena siitä on mahdollisuus haluttaessa tehdä vaikka yli 30 metriä leveä. Nyt uusimpana tuotteenamme on pienet 2 4 hevosen tallit. Idea lähti siitä, kun ostin itselleni hevosen, Impola kertoo. -Uskoin, että Suomessa on muitakin tällaisia täti-ratsastajia, jotka haluavat hevosen omaan pihapiiriinsä. Parin hevosen omistajat eivät tarvitse valtavia ja kalliita talleja, vaan toimivan ja edullisen ratkaisun. Nuo pikkutallit ovat olleet tänä vuonna suoranainen myyntivaltti, Impola sanoo. -Tallit voidaan tilata kylmänä tai lämpöeristettynä. Edullisimmaksi tulee, jos asiakas ottaa ns. kylmät kuoret ja kilpailuttaa paikallista rautakauppiasta eristyspaketin osalta. Ikkunoita ja ovia voidaan lisätä asiakkaan toiveiden mukaan, Auli Impola mainitsee. TUOTTOA HYDRAULIIKKAAN Lisää tuottoa traktorin ulkopuoliseen hydrauliikkaan voimanottoon asennettavalla kiihdytyspumpulla. Helppo ja edullinen ratkaisu. Ei vaadi lisäöljysäiliötä. Nopeuttaa maatilakuormaimen, halkomakoneen yms. laitteiden liikkeitä huomattavasti. Soita i-power KONEHUOL ONEHUOLTO Seppo Mäenluoma Seppo Mäenluoma KONEHUOLTO Korjaamo Korjaamo Hämeenlinna Korjaamo Hämeenlinna Autopuh SAME-TRAKTORIN Autopuh Telefax OMISTAJAT! Telefax Varaosat toimitetaan traktoreihinne edullisesti asiantuntemuksella! Leikkaa talteen! VALTRA TRAKTORIT HUOLLOT, KORJAUKSET JA VARAOSAT Hydrauliikkaletkut ja liittimet, Valtran ja TB:n öljyt Jämsänkosken Motovaruste Ky Pietiläntie 11, JÄMSÄ Puh: (014) , Päivystys: Avoinna: ma-pe , la Maa- ja metsätalous maailma Koskee Yritysmaailma -lehden valmistamaa aineistoa Julkaisija: Joensuun Kustannus Oy Yritysmaailma Suokatu 22 B, 5. krs Kuopio Sivunvalmistus: Joensuun Kustannus Oy Yritysmaailma Päätoimittaja: Risto Käyhkö Puh: , Fax Toimittajat: Toni Valha puh Ilmoitukset: Esa Hoffren puh Sirpa Törrönen puh Osoitelähde: Väestötietojärjestelmä Väestörekisterikeskus, PL 70, Helsinki Paino: Lehtisepät Oy Pieksämäki

7 MAA- JA METSÄTALOUSMAAILMA 7 Asesepänliike BR-Tuote Oy on Markku Sivosen omistama täysin kotimaisista tarkkuuskiikarinjaloistaan ja refleksivaimentimistaan tunnettu yritys. Kumpikin tuoteryhmä on alallaan Suomen eniten valmistettu, ja lisäksi BR-refleksivaimennin on ollut jo vuosia maailman eniten valmistettu kiväärivaimennin. BR-Tuote perustettiin Äänenvaimentimien ja kiikarinjalkojen valmistuksen lisäksi yritys huoltaa, korjaa ja myy aseita. Yritys sijaitsee Joensuussa ja sillä useita jälleenmyyjiä ympäri Suomea sekä ulkomailla. Ampuminen radalla ja metsissä puhuttavat vuodesta toiseen ja tiukentuneiden melusäännösten aikana vielä enemmän. Monilla paikkakunnilla ovat vanhat ampumaradat hyvinkin lähellä jo levittäytynyttä asutusta ja myös metsästysmaita on kylien pinnassa, varmasti kuulomatkan päässä. EU:n ottaessa entistä tiukemman otteen Suomesta, on ammuntaan tullut uusia valjaita. Ampumaradat on pitänyt muuttaa sellaisiksi, että äänet eivät kuulu kansalaisten korviin ja muutenkin käyttöaikoja on tiukennettu. Tässä tilanteessa äänenvaimennin tuo uusia mahdollisuuksia ammunnanharrastajien jatkaa harrastustaan ja samalla vaimenninvalmistajat ovat saaneet uusia markkina-alueita mm. EU maista. Asesepänliike BR Tuote aloitti kehittämään äänenvaimentimia vuonna 1991 ja Sivosen ajatuksissa oli kehittää sellainen vaimennin joka todella toimii kovassakin käytössä. Myös isoreikäisten luotiaseiden rekyylin poistamiseen Sivonen paneutui samalla, ovathan järeät metsästysaseet kasvattaneet suosiotaan jatkuvasti. Äänenvaimentimen huoltovapaus ja kestävyys olivat yhtenä merkittävänä seikkana lopullista tuotetta markkinoille tuotaessa. Myöskään vaimennin ei saanut haitata itse ampumasuoritusta millään sektorilla. Vaimentimen piti olla sopivan kevyt, sen ei pitäisi vaikuttaa luodin lentorataan, aseeseen kiinnittäminen helppoa ja ulkonäkökin sellainen että se kävisi arvoaseisiin, siinä missä tavallisiin tuliluikkuihin. Tällä hetkellä kehitystyön tuloksena on tuotannossa kolmea erikokoista vaimenninta kivääreihin ja samoin myös käsiaseisiin. Aseteollisuus on nykyisin yhdistelmä nykyaikaista konepajateollisuutta ja perinteistä aseseppien kädentaitoa BR-Tuote panostaa tuo- Asesepänliike BR-Tuote Oy Huippuunsa hiottua laatua tekehitykseen ja tuotteiden korkeaan laatuun. - Menetyksemme pohjautuu hyvään tuotteeseen. Monet käytössä olevat tekniset ratkaisut on suunniteltu ja toteutettu tämän palautteen pohjalta. Nykyään kaikki metsästäjät eivät välttämättä halua, eivätkä edes osaa tehdä aseiden huoltoja ja kohdistuksia. He jättävät ne mielellään ammattilaisten tehtäväksi. BR-Tuote vastaa kysyntään ja tarjoaa asiakkaittensa tarvitsemia palveluja. Heidän perehdyttäminen aseisiin ja niiden turvalliseen käyttöön tulee vastaisuudessa laajenemaan, Sivonen vakuuttaa. BR-Refleksivaimentimet ovat kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu täysin suomalainen vaimenninsarja metsästys- ja tarkkuusaseisiin, sotilasaseisiin ja pistooleihin. Vaimentimia valmistetaan noin neljääkymmentä eri mallia käyttäjille kaikissa maanosissa. Paitsi vaimentimien, BR-Tuote on Suomen suurin myös kiikarinjalkojen valmistajana. Tällä hetkellä kehitystyön tuloksena on tuotannossa kolmea erikokoista vaimenninta. Ampumaurheilu sallii metsästyksen ohella käytettävän äänenvaimenninta ja Markku Sivonen on kehittänyt eri lajeihin parhaiten toimivan vaimentimen. Kivääriaseella ammuttaessa paino on tärkeä elementti, samoin kuin aseen tasapainoisuus tähtäyshetkellä. BR vaimentimia onkin mahdollisuus sovittaa aseeseen siten että hyvin erilaiset ampumatavat luonnistuvat tarkasti. Korville rauha, ympäristöön hiljaisuus Niissä maissa missä vaimenninta voidaan käyttää metsästysaseissa, on BR Reflex suosituin vaimennin. Sivosen mukaan vienti on lähtenyt vetämään erittäin hyvin. Tällä hetkellä vientimaita ovat Skotlanti, Kanada, Australia, Uusi Seelanti sekä useat EU maat. EU:n kanta vaimentimen käyttöön on muutenkin suositteleva. Englannissa maan aseviranomaiset kertovat, että mikäli aseen tekniset ominaisuudet antavat myöten, on aseessa oltava vaimennin. Mitä muita etuja äänenvaimentimesta löytyy. - Tärkeimpänä on tietenkin kuulovaurioiden väheneminen niin ihmiseltä kuin parhaalta jahtikaverilta eli koiralta, Sivonen sanoo. -Onhan se selvää että metsästäjä ei voi jahdissa pitää korvatulppia, joten omat korvat ovat alttiina kovalla pamahdukselle, jatkaa Sivonen. Reflex -vaimentimia on saatavissa kaikkiin kiväärikaliibereihin aina pienoiskivääristä eli.22 järeisiin suurriista-aseisiin eli.458. Lisäksi Reflex -vaimentimia on saatavissa myös puoliautomaattikivääreihin sekä pistooleihin. Helppo ja nopea asentaa BR -tuotteelle tulee paljon aseita postin ja Matkahuollon kautta vaimennin asennuksiin. Markku Sivonen kertoo myös tekevänsä asekauppiaiden toimittamiin aseisiin kierteet ja toimittaa aseet vaimentimen kanssa ostajalle. -Kuten myös yksityishenkilöillekin. Tarvitsemme vain aseen lupapaperista kopion, aseen piipun ja toivomuksen vaimentimen mallista. Alle viikon sisällä saamme aseen takaisin lähettäjälle käyttöön. Käytännössä jopa päivän toimitusajalla lähtee tuote takaisin asiakkaalle, kun kiireaika ei ole päällä, lupaa Sivonen. Useat asevalmistajat ovat jo tehtaalla tehneet BR vaimentimelle sopivat kierteet uusiin aseisiin. Näitä ovat ainakin kotimainen Sako ja saksalainen J.P.Sauer. ISOJOEN KONEHALLI Reflex -vaimentimen huolto on helppoa, vain ravistus ja ruutijäänteet putoavat vaimentimen sisältä pois. BR Reflex -vaimentimien hinnat eivät ainakaan ole esteenä suojella omaa ja parhaan metsästystoverin kuuloa. Pulttilukkoisiin kiväärikaliibereihin vaimennin maksaa 190 euroa asennettuna ja pienoiskivääreihin 120 euroa. 9 mm pistooleihin vaimennin maksaa 140 euroa asennettuna. Vaimentimien lisäksi BR tuote tekee asekauppaa uusien ja käytettyjen aseiden myötä. Myös kiikari- ja valopistetähtäimiä löytyy valikoimista sekä kattava valikoima omaa valmistetta olevia kiikaritähtäinten jalkoja. Lisätietoja löytyy internetistä, Merkki / malli Vuosimalli Käyttötunnit Hinta Deutz-Fahr * Fordson Dexta * Fordson Dexta * Fordson Dexta * John Deere 6210 SE * John Deere * Massey Ferguson * New Holland * New Holland T6030 PLUS * New Holland TL100A * New Holland TL90A * * merk. hinnat + alv 23 % Erilaisia trukkeja varastossamme n. 100 kpl. Katso lisää: Isojoen Konehalli Oy, Kauhajoki, Pauli Ojanen

8 8 MAA- JA METSÄTALOUSMAAILMA LUOTETTAVA SALAOJAKONE pyöriviin kaivinkoneisiin ojan maksimisyvyys 1450 mm koneen kokopituus 3400 mm koneen kokonaiskorkeus 2000 mm tilava sorasuppilo 850 x 1750 putkenlaskuteline sorakerroksensäätö mm laskettavan putken koko mm koneen paino 1050 kg Hinta (sis. alv 23%) 5100 SALAOJAKONE kertavedolla maahan oja, putki sekä sora tilavan sorakaukalon ja kätevän säätöluukun ansiosta soran laskeminen on vaivatonta pyörivä putkikela helpottaa salaojaputken syöttämistä tarkka syvyyden ja kaadon säätö helppoa jämerällä säätösylinterillä toimiva myös erilaisten kaapeleiden laskussa Hinta (sis. alv 23%) 5450 SALAOJA-AURA JYKEVÄ HYDRO takalanasovituksella Hinta (sis. alv 23%) 4200 on oiva apu sateiden aiheuttamia PINTAVESIHAITTOJA ja JÄÄPOLTETTA vastaan. JYKEVÄ salaoja-auralla johdat pintavedet kätevästi notkoista yms. sala- ja avo-ojiin. Auralla vedät maahan myös salaojaputket. esteeseen ajettaessa pultti toimii laukaisijana teroitetun leikkuuterän ansiosta vetovastus pieni. terä 20 x 200 mm erikoisterästä vetokuula 75 mm, ojan syvyys 75 cm kiinnitysholkki salaojaputkea varten Hinta (sis. alv 23%) 780 Valmispiippu Rondo Plus Haponkestävä, eris tetty keraaminen hormi kaikkiin tulisijoihin. Valmispiippu Permeter CE merkitty teräs hormi puulämmit teisiin tulisijoihin, kun hormiliitos on tulisijan päällä. Schiedel valmispiippu Hyvä veto! MEKAANISET ja HYDRAULISET TAKALANAT + LISÄVARUSTEET Soita ja kysy lisää! Valmispiippu Isokern Helposti asennetta va hohkakivihormi puulämmitteisiin tulisijoihin. METALLIPAJA HEIKKI ALAKORTES KY ISOJOKI, P x180mm_MaaMetsa_ indd :34:14 Biolämpökeskusjärjestelmät Omakotitalot Maatilat Viljankuivurit Kasvihuoneet Teollisuuskiinteistöt Kaukolämpölaitokset Lämpökontit Laitetoimitukset Kokonaistoimitukset Tankopurkainjärjestelmät kW Pellettijärjestelmät kW Pohjapurkainjärjestelmät kW,POFFU t 5FLOJJLLB t,btwju t 5BSWJLLFFU t 1BMWFMVU an a e muk lo a LEPAA O le mm, te r v e tu e! JOss a o FMPLVVUB -FQBB )BUUVMB m IL V o ll em o sa st Reijo Santala Juha Valkama

9 MAA- JA METSÄTALOUSMAAILMA 9 Oy Vöyrin Kone ja Traktori Ab Oy Vöyrin Kone ja Traktori Ab on erikoistunut maatalouskoneiden ostoon ja myyntiin. Yhtiön kautta löytyvät lisäksi maatalouskoneiden ja traktoreiden varaosat sekä työkalut ja öljyt. Vöyrin Kone ja Traktorin uudet myyntitilat tulevat käsittämään yhteensä 1500 neliötä. -Kauttamme saa maatalouskoneet laidasta laitaan. Myymme käytettyjä traktoreita ja puimureita, mutta lisäksi kaivinkoneita sekä pyöräkuormaajia. Ostan ja myyn maatalouskoneita, uusia ja vanhoja, jonka lisäksi meillä on omiakin edustuksia. Oman korjaamotoimintamme puitteissa käymme läpi kaikki myymämme koneet, joten voimme myöntää niille myös takuun, toimitusjohtaja Ingvald Heinull toteaa. Ostaessaan koneen Vöyrin Kone ja Traktorin kautta, toimitetaan kone asiakkaalle hyvin nopeasti. Yhtiön omat autot on rakennettu erityisesti konekuljetuksia sillmällä pitäen, joten niiden lastaus ja purkaminen tapahtuu nopeasti ja turvallisesti. Heinull lupaa, että yhtiön palveluksessa olevat kuljettajat ovat oman alansa huippuasiantuntijoita, jotka osaavat työnsä. Kattava maatalouskonevalikoima -Meillä on täällä varsin mittava konevalikoima, käsittäen yhteensä konetta. Myyn lisäksi edustamiani Kuhnin heinätyö- ja muokkauskoneita (mm. kyntöaurat ja jyrsimet) sekä niittokoneita. Valikoimaamme kuuluva lisäksi Viconin paalikoneet, Welger Lelyn pyöröpaalikoneet sekä Junkkarin Patruuna-kourakuormaamia. Tuon itse maahan Farma-kourakuormaajavalikoimaa sekä energiakouria. Kauttamme saa lisäksi JAPA:n ja Bilkemasterin klapikoneet. Myymme myös kasvinsuojeluruiskuja, Jykevä-takalanoja, TR-lumilinkoja ja paljon muuta. Valikoimamme on todella kattava, Heinull kertoo. Yhtiön kautta saa myös MEPU-viljapuimurit ja kaiken niihin liittyvän laitteiston ja tarvikkeiston. -Heillä on laaja valikoima, josta löytyy vaunukuvureita sekä kiinteitä ratkaisuita. Kaikki systeemit ovat varmatoimisia systeemejä ja tuotteet hinnaltaan kilpailukykyisiä. Kyseessä on kotimainen tuote. Yhtiöllä on työnalla lisärakennus, jonka valmistuttua saadaan 1100 neliötä lisää myyntitilaa. -Olen laajentanut myös konekenttää, nyt meillä on tässä uusi konekenttä, joka on kooltaan vähän vajaa kaksi hehtaaria. Myyn mm. IKH:n ja Grenen välittämiä traktoreiden varaosia ja työkaluja. Meidän kautta saa myös traktoreiden ja työkoneiden renkaat. Valikoimistamme löytyvät myös painepesurit, sähkötyökoneet, käsityökoneet, hitsauskoneet ja monet muutkin tuotteet joita maatiloilla voidaan tarvita. Valikoimaa on tarkoitus parantaa entisestään tulevaisuudessa. Vöyrin Kone ja Traktorilla on päivystyssysteemi, joten varaosia saa juuri silloin kun tarve yllättää, eli käytännössä milloin tahansa. -Kauttamme saa lisäksi hydrauliikkaletkuja ja liittimiä, joita valmistan asiakkaiden tarpeisiin, kertoo Heinull. Aukioloajat: myymälä 8:30-17 joka arkipäivä lauantaisin 9-13 (myymälä suljettu lauantaisin heinäkuun ajan) PRESSUOVET muuta maatalouskonetta CHAMPION DOORpressuovet ja -seinät ovat helppokäyttöinen vaihtoehto suurten aukkojen suojaamiseen. Erittäin kestävä kotimainen takuutuote. CHAMPION DOOR OY Pajatie 1, NIVALA Puh New Holland M135, vm. 1998, 6170h 8 hydr. lohkoa. John Deere 580, Siisti silppuava muuttuvakammioinen pyöröpaalain. Kuhn 353GC, Hieno meno/paluu niittomurskain 3,5 m työleveydellä, huollettu. New Holland 548 Combi, vm. 2004, 15 veistä, verkko sidonta. Kuhn FC283, vm. 2000, nostolaite niittomurskain, huollettu. Sampo 2045 Hydro, vm. 2000, 1224h, hyväkuntoinen sampon puimuri 13 jalan pöydällä, puintitappio mittarilla, 600 millinen rengastus. Kuljetus ympäri Suomen. Puh , ja

10 10 MAA- JA METSÄTALOUSMAAILMA Logmer - Liikerata hakkuukuormaimet Nyt uudet erittäin lujat Ultra-S-teräkset käytössä Logmer-hakkuukuormaimissa, huomaa niiden keveys ja energiatehokas toiminta. Lisätietoa antaa: Risto Heikkilä, gsm: Logmer Forest Oy Ltd PL 45, Kalajoki Puh , gsm Risto Fax

11 Kp.Koneurakointia Oy tarjoaa monipuolisia koneurakointi- ja korjaamopalveluja Keski-Pohjanmaalla ja tarvittaessa kauempanakin. Yhtiön toiminnot koostuvat kahdesta asiasta, maatalouden sopimusurakoinnista sekä maatalouskoneiden maahantuonnista. Yhtiö edustaa Suomessa Vervaet-koneita ja tuo maahan käytettyjä maatalouskoneita kaikkialta Euroopasta. -Teemme kokonaisvaltaista lieteurakointia, jonka lisäksi tarjoamme puinti- ja kylvölannoituspalveluita. Toinen puoli toiminnastamme käsittää koneiden ja laitteiden maahantuontia. Ostamme käytetyn koneen Euroopasta ja käymme sen läpi tarpeen mukaan. Mahdollisuuksien mukaan pyrimme työskentelemään koneella ensin itse, jotta voimme olla varmoja sen toimivuudesta, kertoo Petri Isohanni. Sopiva kone Euroopasta MAA- JA METSÄTALOUSMAAILMA 11 Kp.Koneurakointia Oy Tehokkaat Vervaet-lietteenlevittimet Asiakkaalle haetaan tämän toiveita vastaava käytetty kone Euroopan alueelta, tyypillisesti Tanskasta, Hollannista, Saksasta, Belgiasta, Iso-Britanniasta tai Irlannista. -Asiakas voi itse katsella haluamansa koneen, jonka sitten haemme asiakkaan puolesta, tai vaihtoehtoisesti me voimme etsiä sopivan koneen. Kun toiveiden mukainen kone löytyy, alamme selvittämään koneen taustoja, hintaa ja onko se asiakkaan tarpeisiin sopiva, kertoo Petri Isohanni. Joissakin tapauksissa myyjä on jo läpikäynyt ja huoltanut myymänsä koneen, ellei, Kp.Koneurakointia laittaa koneen toimintakuntoon Suo- messa. -Yleensä Euroopasta tuotavat koneet ovat paljon paremmassa kunnossa, koska niillä on ajettu paremmissa olosuhteissa vaikkakin ajotunteja saattaa olla huomattavasti enemmän. Jokin erikoiskone, joita on Suomessa vähän tarjolla, voi olla Euroopassa yllättävänkin halpa, koska koneita on siellä paljon enemmän tarjolla, Isohanni perustelee. Vervaetin 10:stä uutuusmalli -Vervaet 10 -malliin on tullut uusi hytti. Hytin äänieristys ja ergonomia ovat entistä paremmat, jonka lisäksi koneen tietojärjestelmä uudistui. Tietokoneeseen tuli mm. hipaisunäyttö ja määränsäätöautomatiikka muuttui hieman. Vervaetia löytyy kolme- tai viisipyöräisenä. Vervaet on Isohannin mukaan markkinoiden yksinkertaisin lietteenlevitin. Taustalla on pieni valmistaja, joka toimii erittäin asiakaslähtöisesti. -Vervaetissa kaikki huoltokohteet ovat helposti käsillä, näin jokainen urakoitsija pystyy periaatteessa tekemään koneen tarvitsemat huollot omatoimisesti. Uusille Vervaet-koneille annetaan kahden vuoden tehdastakuu. Itsekulkeva kone on suunniteltu lietteen levitykseen. Suomessa on näitä koneita on tällä hetkellä käytössä viisi kappaletta. -Kokonaismäärä itsekulkevien lietteenlevittimien osalta on ainoastaan koneen välillä Suomessa, kun kaikki merkit lasketaan yhteen. Koneet on suunniteltu lähinnä urakoitsijakäyttöön ja ne ovat todella tehokkaita. Vervait on lisäksi hinnaltaan edullinen kone, Isohanni painottaa. Joustava kumppani konekaupoissa -Yritämme olla mahdollisimman joustavia ja pelata asiakkaan ehdoilla. Kun päätös koneen hankinnasta on tehty, ollaan yleensä tilantessa, jolloin asiakkaalla on kiire saada kone töihin. Näissä tapauksissa pyrimme saamaan koneen mahdollisimman nopeasti asiakkaalle, lupaa Isohanni. PAMECO- TUOTTEET TR 100 ja TR 120 lietepumput - pumppausteho 8-12 m 3 /min - tehontarve kw sekoituksessa - pituudet 2-4 m altaan syvyydestä riippuen - avattava roottoripesän pääty (epäkeskoluokitus) - säädettävät, tehokkaat repijäterät siivessä - täyttöputki 5 m, tukijalat - työskentelytaso - kuumasinkittynä tai maalattuna HYDRO 35 JA HYDRO 50 hydr. uppopumput - teho l/min - lietelannan ja veden pumppaukseen - imu- ja levitysvaunujen täyttöpumpuksi - kuumasinkitty Danfoss moottori - edullinen - monikäyttöinen KS 40 lietekuilusekoitin - tehokas potkurisekoitin - moottori 4 kw, 1450 r/min - suojakytkin/pistoke 16A - sopii 30 mm välistä - vesiletkulle pikaliitin - kuumasinkitty PAMECO-täyttöpuomit - vaunun täyttö hytistä nousematta - tehokas hydr. täyttö 4-5 m 3 /min - työskentely siistiä ja mielekästä - kuumasinkitty puomi/putkisto - helpottaa työtä oleellisesti - edullinen ratkaisu PAKOLAN KONEPAJA Vasaratie 5, Nivala Puh Fax KP. Koneurakointia Oy Olemme mukana OKRA-näyttelyssä Tervetuloa! KONEMYYNTI: Uudet ja käytetyt Vervaetit Petri Isohanni Urakointiasiat Kyösti Isohanni , Harri Kuusisto

12 12 MAA- JA METSÄTALOUSMAAILMA Kaavoituksen vaikutusta metsien käyttöön selvitetään Metsäsäätiön tuella Suomen Metsäsäätiö rahoittaa selvitystä maankäyttörajoitusten vaikutuksista metsätalouden harjoittamiseen. Selvitys tehdään Etelä- Suomessa, missä varsinkin maisematyölupien koetaan haittaavan jopa harvennushakkuita. Etelä-Suomen metsänomistajaliiton toiminnanjohtaja Esko Laitinen ei yritäkään peitellä tyytyväisyyttään. Hän on saanut juuri tietää, että liiton alueella käynnistetään Suomen Metsäsäätiön taloudellisella tuella maankäyttörajoitusten selvitys. Laitinen kokee selvityksen olevan todella tarpeen. Hän on joutunut usein avustamaan metsänomistajaa, jonka metsänhoito on vaikeutunut kaavaasioiden takia. Odotan selvityksen vastaavan kysymykseen, miten suurta osaa Etelä-Suomen metsistä erilaiset käytön rajoitukset koskettavat ja millaiset vaikutukset niillä on. Nyt käytössä on tieto, kuinka paljon metsäpinta-alasta on tiukasti suojeltu. Kun kaavoituksen ja muiden tekijöiden vaikutukset otetaan huomioon, saattaa monikertainen määrä Etelä-Suomen metsistä olla metsätalouden ulkopuolella, metsasaatio.fi Maankäytön rajoitukset vaikuttavat metsätalouteen erityisesti taajamien ja kaupunkien läheisyydessä (kuvaaja Krista Kimmo) Laitinen arvioi. Metsänhoito voi parantaa maisemaa Metsänkäytön rajoitukset ovat Laitisen näkemyksen mukaan lisääntyneet Etelä- Suomessa. Taajama-alueet kasvavat kaiken aikaa. Tämän seurauksena metsien taloudellisen merkityksen huomioon ottaminen heikkenee. Kun myös ranta-alueiden metsien käytön Tässä maassa osataan ja halutaan hoitaa metsiä. Sillä tavoin kasvaa puuta, jolle löytyy ottajia ympäri maailman. Puukauppojen yhteydessä kerätään vapaaehtoinen menekinedistämismaksu, jolla Metsäsäätiö tekee suomalaista metsäelinkeinoa tunnetuksi ja edistää puun käyttöä. Menekinedistämismaksu on 0,2 % puukaupan arvosta. Keskivertopuukaupassa se on tukkipuun verran rahaa. rajoitukset ovat lisääntyneet, vaativat kunnan viranomaiset maisematyölupia entistä enemmän myös maaseudulla. Kuntien välillä on eroja varsinkin yleiskaavan tulkinnassa, vaikka ne on yleensä tehty saman sabluunan mukaisesti. Laitinen kertoo myös yleiskaavassa virkistyskäyttöön merkittyjen ja ympäristöarvoja sisältävien alueiden metsätalouskäytön vaikeutuneen. Näiden alueiden lähituntumassa olevien metsien hoitosuunnitelmaa tekevä saa kaiken lisäksi erilaisia vastauksia viranomaisilta. Voi käydä niinkin, että maanomistaja joutuu tavallaan maksaman maiseman hoitamisesta yhteiskunnalle, sillä jossain tapauksissa metsänhoidollisilla toimilla maisema ja virkistyskäyttö paranevat, Laitinen kertoo. Kun kunta edellyttää maisematyölupaa myös harvennushakkuilta taajamien läheisyydessä, voivat työt jäädä tekemättä. Luvan hinta voi jopa olla suurempi kuin harvennushakkuun tuotto. Laitisen mukaan monet kaavasolmut on kuitenkin aukaistu avoimen keskustelun avulla. Osapuolten erilaiset tavoitteet ja tarpeet on voitu sovittaa yhteen saman pöydän äärellä istuen. Tiedonkulku haasteena Etämetsänomistaja, joka ei lue paikallisia sanomalehtiä saati sitten käy katsomassa ilmoituksia kunnantalolla, voi olla tyystin pimennossa, kun kaavoitusta tehdään. Heidät tavoittaa vain henkilökohtaisella viestillä. Eikä aina silläkään, Laitinen kertoo. Metsänomistajien liitot seuraavat maakunnallisella tasolla maakuntakaavojen valmistelua. Kunnissa kaavoituksen etenemistä seuraavat puolestaan metsänhoitoyhdistykset mahdollisuuksiensa mukaan. Tietoa ohjataan metsänhoitoyhdistyksille ja yksittäisille maanomistajille lehtien ja internetin avulla. Etelä-Suomen tutkimus on jatkoa pilottihankkeelle Metsäsäätiö rahoitti metsätalouden maakuntana tunnetussa Pohjois-Karjalassa pari vuotta sitten tehdyn pilotti- eli esitutkimuksen. Pohjois-Karjalassa kaavoitus näytti vaikuttavan metsätalouden harjoittamiseen melko vähän. Tosin kunnittaiset vaihtelut olivat suuria. Etelä-Suomessa näyttää sen sijaan esiintyvän enemmän metsätalouden ja yhteiskunnan muiden tarpeiden välistä rajanvetoa kuin muualla maassa, sanoo myös uuteen selvitykseen osallistuva Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Tuula Nuutinen. Toistaiseksi kaavoituksen vaikutukset jäävät huomioon ottamatta hakkuumahdollisuuksia arvioitaessa. Työtä on haitannut digitaalisten kaavatietojen puuttumisen lisäksi se, että kaavamerkintöjen soveltamisesta ei ole yleistä standardia eikä kaavojen käytäntöön viemisestä ole ohjeita, Nuutinen kertoo. Tutkimuksessa hyödynnetään metsänomistajien yhteisöille ja metsäyhtiöille sekä metsäkeskuksille kertynyt käytännön kokemus kaavamääräysten tulkinnasta. Niiden perusteella on tarkoitus tehdä herkkyysanalyyseja siitä, miten kaavamerkintöjen metsätalousvaikutusten vaihtoehtoiset tulkinnat vaikuttavat alueen hakkuumahdollisuuksiin ja tulonmuodostukseen. Nuutinen odottaa tuloksia jo vuoden 2013 aikana. Etelä-Suomen metsänomistajaliiton alueella tehtävä selvitys liittyy Metlassa käynnissä olevaan, erikoistutkija Kari T. Korhosen johtamaan ja Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaan suururakkaan, jonka tarkoituksena on digitalisoida kaikkien Suomen kuntien kaavatiedot. Yhteistyötä kuntien kanssa Nuutisen toiveena on löytää pilottikunta, jossa Metla voisi osallistua metsänhoitoyhdistyksen ja kunnan välisen yhteistyön kehittämiseen. Voisimme näin hyödyntää Metlan maankäytön analyyseja myös kunnan näkökulmasta sekä nostaa esiin metsätalouden tarpeet yleiskaavoituksessa, Nuutinen kertoo. Kuntien tavoitteena tulisi olla alueen elinkeinojen ja yhteiskunnallisten tavoitteiden yhteensovittaminen. Tutkimusta ohjaa taustaryhmä, jossa on edustajat alueen kaikilta puunostajilta, Metsähallituksesta, Metsänomistajien liitosta, MTK:sta ja Metsäsäätiöstä. Laitinen kertoo monen metsänomistajan puntaroivan tilannetta senkin takia, että harvennushakkuun maisematyölupa voi maksaa jopa tuhat euroa (kuvaaja Markku Niskanen)

SOKLEX - PERUSTUSJÄRJESTELMÄ

SOKLEX - PERUSTUSJÄRJESTELMÄ SOKLEX - PERUSTUSJÄRJESTELMÄ SOKLEX -VALMISMUOTTIEN ASENNUS- JA TUENTAOHJEET 2005 1 1. Rakennuksen pohjan kaivutöiden jälkeen sokkelilinjat täytetään vähintään 200 mm:n sorakerroksella. Sora tasataan perustamistasoon

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

Suomalaisia aitoja ja portteja jo vuodesta 1977

Suomalaisia aitoja ja portteja jo vuodesta 1977 PUR-AIT AIDAT - PORTIT - AUTOMATIIKKA Suomalaisia aitoja ja portteja jo vuodesta 1977 WWW.PURAIT.FI Johtava suomalainen Pur-Ait Oy Vuonna 1977 perustettu perheyritys Pur-Ait Oy on Suomen suurin aitojen

Lisätiedot

SOKLEX työmaaohjeita

SOKLEX työmaaohjeita SOKLEX työmaaohjeita VALMISMUOTIN KÄSITTELY- JA VARASTOINTIOHJE s. 3 VALMISMUOTTIEN ASENNUSOHJEET s. 4-5 SOKLEX -PERUSTUKSEN BETONOINNISTA s. 6 VALMISMUOTTIEN ASENNUSPIIRROKSET s. 7-9 VALMISMUOTTIEN TUENTAOHJEET

Lisätiedot

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin Hakkurit Ympäristönhoidosta urakointiin Puhumme kokemuksesta Junkkarin hakkurit ovat tyypiltään laikkahakkureita. Meillä on kokemusta niiden valmistamisesta jo yli 30 vuoden ja 10.000 laitteen verran.

Lisätiedot

SOKLEX TYÖMAAOHJEITA. VALMISMUOTIN KÄSITTELY- JA VARASTOINTIOHJE s. 3. VALMISMUOTTIEN ASENNUSOHJEET s. 4-5. VALMISMUOTTIEN ASENNUSPIIRROKSET s.

SOKLEX TYÖMAAOHJEITA. VALMISMUOTIN KÄSITTELY- JA VARASTOINTIOHJE s. 3. VALMISMUOTTIEN ASENNUSOHJEET s. 4-5. VALMISMUOTTIEN ASENNUSPIIRROKSET s. SOKLEX TYÖMAAOHJEITA VALMISMUOTIN KÄSITTELY- JA VARASTOINTIOHJE s. 3 VALMISMUOTTIEN ASENNUSOHJEET s. 4-5 SOKLEX PERUSTUKSEN BETONOINNISTA s. 6 VALMISMUOTTIEN ASENNUSPIIRROKSET s. 7-9 VALMISMUOTTIEN TUENTAOHJEET

Lisätiedot

Esittelykoneen lisävarusteet: Isot renkaat 19.0/45-17 (norm. 400/60-15.5), Hydraulisesti kokoon taittuva varpajyrä, 2 kpl maantasoituslevyjä.

Esittelykoneen lisävarusteet: Isot renkaat 19.0/45-17 (norm. 400/60-15.5), Hydraulisesti kokoon taittuva varpajyrä, 2 kpl maantasoituslevyjä. Esittelykonehinnasto - Kuhn maanmuokkaus Kuhn Discover XM 32 lautasäes: Koneella on ajettu noin 30 hehtaaria. Sarjanumero A1380. Valmistusvuosi 2010. Koneessa on voimassa tehdastakuu 1v. Vakiovarusteet:

Lisätiedot

SAVU HORMISTOT. Valmispiippu Rondo

SAVU HORMISTOT. Valmispiippu Rondo SAVU HORMISTOT Valmispiippu Rondo 2005 Valmispiippu Rondo hyvä veto kaikenlaisiin tulisijoihin Perinteisesti ammattitaitoa vaativasta piipun muurauksesta voi nyt selviytyä helposti ja nopeasti. Valmispiippu

Lisätiedot

TERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle

TERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle TERVETULOA Valtran traktoritehtaalle TÄTÄ ON VALTRA YKSILÖLLISIÄ TRAKTOREITA JA PALVELUJA MAAILMAN POHJOISIN TRAKTORITEHDAS SUOSITTU VIERAILUKOHDE Valtran Suomen tehdas sijaitsee Suolahdessa, Keski-Suomessa

Lisätiedot

BENDERS seinäelementit. Seinäelementit ja perustukset. Lisää Bendersistä: www.benders.fi

BENDERS seinäelementit. Seinäelementit ja perustukset. Lisää Bendersistä: www.benders.fi BENDERS seinäelementit Seinäelementit ja perustukset Lisää Bendersistä: www.benders.fi 2 Sisältö Seinäelementit 4-10 Seinäelementtien tarvikkeet 11 Perustukset 12-15 Perustustarvikkeet 15 3 Seinäelementti

Lisätiedot

FINNEPS YLI 25 VUOTTA! OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ NIIN KATSOTAAN TARPEISIISI SOPIVA RATKAISU! FINNEPS-HARKKO tarjoaa rakennusmateriaalit

FINNEPS YLI 25 VUOTTA! OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ NIIN KATSOTAAN TARPEISIISI SOPIVA RATKAISU! FINNEPS-HARKKO tarjoaa rakennusmateriaalit FINNEPS YLI 25 VUOTTA! EPS BETONIVALUHARKKO on rakennusmateriaalina kymmeniä vuosia vanha keksintö maailmalla. Kokemäkeläisen Lasse Rannan 1989 perustama FinnEPS Oy on ensimmäinen EPS valuharkkovalmistaja

Lisätiedot

lindab we simplify construction Akustiset ratkaisut Äänenvaimentimet

lindab we simplify construction Akustiset ratkaisut Äänenvaimentimet lindab we simplify construction Akustiset ratkaisut Äänenvaimentimet Akustiset ratkaisut Pitääkö hiljaisuuden olla ylellisyyttä? Nykyisessä ympäristössä on melua ja häiriötekijöitä enemmän kuin koskaan

Lisätiedot

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

Tailor-made Transportation Solutions FIN

Tailor-made Transportation Solutions FIN Tailor-made Transportation Solutions FIN Tailor-made Transportation Solutions Tyllis Oy Ab on erikoistunut suunnittelemaan ja valmistamaan räätälöityjä rakenneratkaisuja kuljetusalalle. Yritys suunnittelee

Lisätiedot

Maatalouden oviratkaisut

Maatalouden oviratkaisut Maatalouden oviratkaisut TEHOKKAAN MAATALOUDEN OVIRATKAISUT Champion Door tarjoaa maatalouteen laajan tuoteperheen kangas- ja pressuovia. Ovien rakenne, materiaalit, tekniset ratkaisut, käytettävyys ja

Lisätiedot

RaMeC UUTISET nro 1/2013

RaMeC UUTISET nro 1/2013 RaMeC UUTISET nro 1/2013 1. 200 mm :n, 300 mm :n ja 400-500 mm :n TUKIN KLAPITUSTEHO RaMeC 520 :lla TYÖTEHOMITTAUKSIA Pituus tyvi halk. cm latva halk. cm m 3 jatkuva teho 1) 6m 25 18 0,22 8.0 heitto m

Lisätiedot

Slootsmid veitsimultain

Slootsmid veitsimultain Slootsmid veitsimultain Slootsmid B.V. Hollantilainen yritys joka on perustettu v. 1960 Euroopan johtava multauslaitteiden valmistaja Erikoistunut ainoastaan lietteen multauslaitteiden valmistukseen Kultivaattorimultain

Lisätiedot

Snowblower 120 ATV TUOTE-ESITE 2014. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi rammy@rammy.fi 11.2.2014

Snowblower 120 ATV TUOTE-ESITE 2014. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi rammy@rammy.fi 11.2.2014 RAMMY Oy. Oikeudet muutoksiin pidätetään. TUOTE-ESITE 2014 Snowblower 120 ATV SISÄLTÖ: RAMMY Snowblower 120 ATV ominaisuudet Kauko-ohjain Tekniset tiedot Lumilinkopaketin sisältö Asennus mönkijään Varaosat

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön

Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön Kopadi Oy - Timanttilaikat ammattikäyttöön Toisen sukupolven KX-SARJAN timanttisegmenttien valmistuksessa on käytetty uusinta KX-teknologiaa, jossa timanttihiukkaset ovat tasaisena rivistönä sideaineessa.

Lisätiedot

RCW. RCW 3000, 5500, 7500, 10 000, RCW 5500 plus, 7500 plus. RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet

RCW. RCW 3000, 5500, 7500, 10 000, RCW 5500 plus, 7500 plus. RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet RCW RCW 3000, 5500, 7500, 10 000, RCW 5500 plus, 7500 plus RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet - helppokäyttöisyys, tarkkuus ja varmuus RCW-levittimet ovat tarkoitettu

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä!

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Rolba SUPER COMBI Super Combi Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Monen vuoden kokemus ja asiakkailtamme saamamme palaute ovat tehneet

Lisätiedot

Weland-välitasot. 2 www.finnrasti.fi 02-6343 900

Weland-välitasot. 2 www.finnrasti.fi 02-6343 900 Välitasot Lisää lattiapintaa Weland-välitasot Weland-välitasoilla voit hyödyntää tilan koko tilavuuden lattia-alan lisäämiseksi. Yksinkertainen ja kustannustehokas tapa hyödyntää tilojen mahdollisuudet.

Lisätiedot

TEHNIKA tukkivannesahat

TEHNIKA tukkivannesahat TEHNIKA tukkivannesahat Maahantuonti ja myynti Veistokone-fi Espoo myynti@veistokone.fi 040-779 8800 Tehnika tukkivannesahat TEHNIKA AUCE TEHNIKA AUCE on Latvialainen yhtiö, joka on perustettu vuonna 1993.

Lisätiedot

Kuumasinkityt tuotteet eläinten ulkoruokintaan, aitaukseen ja kuljetukseen

Kuumasinkityt tuotteet eläinten ulkoruokintaan, aitaukseen ja kuljetukseen Kuumasinkityt tuotteet eläinten ulkoruokintaan, aitaukseen ja kuljetukseen Valmistaja INOFAMA S.A. Valmistajalle myönnetty ISO 9001:2000 laatustandardi Myynti, markkinointi, maahantuonti Suomessa Kärsämäentie

Lisätiedot

PAALINKÄSITTELY. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta

PAALINKÄSITTELY. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta PAALINKÄSITTELY www.mchale.net Ammattilaisen valinta 691 BH Yksinkertainen, monipuolinen ja luja paalinkantolaite etukuormaimeen käsiteltäessä lappeelleen pudotettuja paaleja. Piikkien ympärillä pyörivät

Lisätiedot

MONIPUOLISTA OSAAMISTA

MONIPUOLISTA OSAAMISTA Kanta Kaivu Oy on vuonna 1993 perustettu nurmijärveläinen maarakennus-, rakennus- ja kuljetusalan yritys. Toiminta-alueemme on pääkaupunkiseutu ja Etelä-Suomi. Meillä on 20 vuoden vankka kokemus monipuolisista

Lisätiedot

ESN 160-250 Ruuvikompressorit 160-250 kw 50 Hz

ESN 160-250 Ruuvikompressorit 160-250 kw 50 Hz ESN 160-250 Ruuvikompressorit 160-250 kw 50 Hz Raskaansarjan ammattilainen Paras valinta paineilman tuoton optimointiin ESN -sarjan ruuvikompressori on malliesimerkki nykyaikaisesta ruuvikompressorista.

Lisätiedot

Materiaalikansio Hio-Mex 15.6.2012 1

Materiaalikansio Hio-Mex 15.6.2012 1 Materiaalikansio Hio-Mex 15.6.2012 1 Materiaalikansio Hio-Mex 15.6.2012 2 Sisältö 1. HIO-MEX... 3 1.1 Yritys... 3 1.2 Yhteystiedot... 3 1.2.1 Tilaukset... 3 1.2.2 Markkinointi ja jälkimarkkinointi... 3

Lisätiedot

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Kestävä, tyylikäs ja monipuolinen Keep it simple Komposiittipuu KINDWOOD Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Ihanteellinen valinta ulkokäyttöön patioihin, terasseihin, laitureihin sekä moniin

Lisätiedot

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN Saumauspistoolit, 2012/2013 Huippuluokan ladattavat työkalut ammattikäyttöön SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN UUSI 4,2 Ah 14,4 V / 4,2 Ah: ENNENNÄKEMÄTÖN AKKUKAPASITEETTI TUO TEHOA TOIMINTAAN TEHOA, KÄYTÄNNÖLLISYY

Lisätiedot

lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat

lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat lindab väliseinärangat Lindab RdBX jopa puolet asennusajasta säästyy muihin töihin Lindab on yksinkertaistanut seinärakenteet. Tuloksena ovat uudet,

Lisätiedot

KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN

KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN UUSI TÄYDELLINEN HUURRE BY ARNEG -KYLMÄKALUSTEMALLISTO KÄYTÄ KYLMÄÄ JÄRKEÄ KYLMÄKALUSTEHANKINNOISSA OTA KOKO URAKKA HUURTEELTA Huurre on tunnustettu kylmäalan kokonaisosaaja,

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli

Lisätiedot

HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle

HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle HW 1800 HW 1800 HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle Liikkuva lämmöntuottaja - 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C lämpöistä vettä. Kuljetuksen, kokoamisen,

Lisätiedot

MAAKELLARIN VOITTANUTTA EI OLE

MAAKELLARIN VOITTANUTTA EI OLE MAAKELLARI RATKAISEE SÄILYTYSONGELMASI Maakellari on ihanteellinen ratkaisu vihannesten, mehujen, säilöttyjen tuotteiden jne. pitkäaikaiseen varastointiin. Säilyvyyden takaavat maakellarin luontaiset ominaisuudet:

Lisätiedot

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K K-SARJAN VAUNUKUIVURI TALOUDELLISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun K-sarjan vaunukuivuri on edullinen, tehokas ja erittäin nopeasti käyttöönotettava lämminilmakuivuri.

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

Kaapelikelavaunu JKS 750V

Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu kevyempiin verkonrakennuksen tarpeisiin Kokonsa puolesta JKS 750 soveltuu erinomaisesti antenniurakoitsijoiden ja sähköasennusliikkeiden käyttöön. Vaunu on tarkoitettu

Lisätiedot

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla Paras puukauppatili Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla On monta tapaa korjata puuta. Meidän tapamme on maksimoida arvokkaan sahapuun määrä ja pitää kuitupuun osuus pienenä. K Keiteleen kanssa

Lisätiedot

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 KÄYTTÖ JA HUOLTO-OHJE PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 Alkuperäiset ohjeet 01 / 2015 Sisällysluettelo 1. ESIPUHE... 1 1.1. Koneen käyttötarkoitus... 1 1.2. Tekniset tiedot... 1 1.3. Tyyppikilpi... 2 2. TURVALLISUUSOHJEET...

Lisätiedot

LOHKOMUURIKIVI / KORKEUDEN VAIKUTUS PERUSTUKSEEN SEKÄ TUENNAN TARPEESEEN

LOHKOMUURIKIVI / KORKEUDEN VAIKUTUS PERUSTUKSEEN SEKÄ TUENNAN TARPEESEEN LOHKOMUURIKIVI / KORKEUDEN VAIKUTUS PERUSTUKSEEN SEKÄ TUENNAN TARPEESEEN Yleistä Rakennettiinpa muurikivistä ladottavaa seinämää vain muutaman kymmenen senttimetrin korkuisena, tai pariin metriin nousevana

Lisätiedot

Käyttöohjekirja. Lue ohjekirja ennen koneen käyttöönottoa. 85200 ALAVIESKA, puh. 08-430 9300, fax 08-430 509

Käyttöohjekirja. Lue ohjekirja ennen koneen käyttöönottoa. 85200 ALAVIESKA, puh. 08-430 9300, fax 08-430 509 Käyttöohjekirja Lue ohjekirja ennen koneen käyttöönottoa. 85200 ALAVIESKA, puh. 08-430 9300, fax 08-430 509 Sisällysluettelo sivu Sisällysluettelo ja alkusanat 1 Käyttö- ja huolto-ohje 2 Turvallisuusohjeita

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI PARTNERSHIP POWER Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon Meconet on johtava jousi-, meisto- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Tarjoamme asiakkaillemme ylivoimaisen palveluketjun

Lisätiedot

Työmaapalvelut. Timanttiporaus Vaijerisahaus Roilot. Hionnat Jyrsinnät Betonin purku. Brokk-työt Konetyöt

Työmaapalvelut. Timanttiporaus Vaijerisahaus Roilot. Hionnat Jyrsinnät Betonin purku. Brokk-työt Konetyöt Työmaapalvelut Timanttiporaus Vaijerisahaus Roilot Hionnat Jyrsinnät Betonin purku Brokk-työt Konetyöt Käy katsomassa hinnat ja lisätiedot - www.gles.fi SOITA JA KYSY Toimimme pääkaupunkiseudulla sekä

Lisätiedot

Piha- ja kiinteistötuotteet pientalokohteisiin

Piha- ja kiinteistötuotteet pientalokohteisiin Piha- ja kiinteistötuotteet pientalokohteisiin Tuoteluettelo 2015 Yli 40 vuotta metallituotteita kodeille, pihoille ja katoille KPPR-Steel Oy:llä on yli 40 vuoden kokemus metallituotteiden valmistuksesta.

Lisätiedot

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 HW 3600 - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 - liikkuva lämmöntuottaja ympärivuotiseen käyttöön Liikkuva lämmöntuottaja > 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C

Lisätiedot

Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3

Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 Uponor-sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 5 1 3 2 4 1. Sadevesiputki (tuloputki). - 2. Suojaputki vesiletkulle. - 3. Huoltokaivo. - 4. Ylivuotoputki. - 5. Vesiposti

Lisätiedot

TRANSPORTER CRAFTER CADDY

TRANSPORTER CRAFTER CADDY TRANSPORTER CRAFTER CADDY Tuottava. Turvallinen. Vakiovarusteltu ammattikäyttöön. Pegabus Transporter Toimivuutta monelle matkalle Pegabus Transporterin jokainen yksityiskohta on suunniteltu tarjoamaan

Lisätiedot

Huoletonta asumista talvipakkasilla

Huoletonta asumista talvipakkasilla J Ä ÄT Y M ÄTÖ N V E S I J O H TO J Ä ÄT Y M ÄTÖ N S U OJA P U T K I Huoletonta asumista talvipakkasilla 12 2010 10002 Uponor Supra Plus -jäätymätön vesijohto Uponor Supra Plus on eristetty ja lämmitetty

Lisätiedot

Kopadi Oy, timanttihiomalaikat

Kopadi Oy, timanttihiomalaikat Timanttihiomalaikat Kopadi Oy, timanttihiomalaikat Kopadi Oy:n timanttihiomalaikat on suunniteltu betonin hiontaan sekä erilaisten pintamateriaalien poistamiseen kuten: tasoitteet, liimat, maalit, epoksi,

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös

Lisätiedot

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T Kurottajien uusi teholuokka Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet

Lisätiedot

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 2 Suunnittelu & tuotanto Kuljetustoiminnassa erikoistuminen tuo säästöjä. Oikein suunniteltu kalusto tehostaa merkittävästi

Lisätiedot

BENDERS SOKKELIELEMENTIT SOKKELIELEMENTIT. Kunnon perustus. Lisätietoja Bendersistä www.benders.fi

BENDERS SOKKELIELEMENTIT SOKKELIELEMENTIT. Kunnon perustus. Lisätietoja Bendersistä www.benders.fi BENDERS SOKKELIELEMENTIT SOKKELIELEMENTIT Kunnon perustus Lisätietoja Bendersistä www.benders.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO INFO 2 TAUSTATIETOA SOKKELIELEMENTTI 4 BENDER L-SOKKELIELEMENTTI 7 BENDER I-SOKKELIELEMENTTI

Lisätiedot

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone AVR nostaa 2-rivisen korjuutekniikan uudelle tasolle! Spirit 9200 nostaa 2-rivisen korjuutekniikan aivan uudelle tasolle. Tunnustettua Spirit-konseptia

Lisätiedot

UUSI MINUN KIVÄÄRINI

UUSI MINUN KIVÄÄRINI UUSI MINUN KIVÄÄRINI M12 UUSI SUKUPOLVI ON VALMIS MENESTYKSEEN MINUN METSÄSTYKSENI Hirven metsästys pohjoisen ankarissa olosuhteissa vaatii vahvan luonteen. Kovat olosuhteet ja vaativa maasto laittavat

Lisätiedot

Modernit ikkunat ja ovet

Modernit ikkunat ja ovet Modernit ikkunat ja ovet Kippi- ja liukuikkunat Ranskalaiset ikkunat Kiinteät ikkunat ja lasiseinät Liuku- ja pariovet Ulko- ja parvekeovet 1 Uudenlaista tila-ajattelua Edistyksellinen Iccuna muuttaa suomalaisten

Lisätiedot

City Combi. Laite on valmistettu asiakkaittemme vaatimusten mukaiseksi, joten se on laadukas, monipuolinen ja luotettava.

City Combi. Laite on valmistettu asiakkaittemme vaatimusten mukaiseksi, joten se on laadukas, monipuolinen ja luotettava. Rolba City Combi City Combi Suunniteltu kaupunkialueille helpottamaan putkistojen huoltotöitä kaikenlaisissa kiinteistöissä kuten esim. ravintoloissa. Se on kompakti ulkopuolelta, mutta siinä on kuitenkin

Lisätiedot

UKM- Raudoituskorokkeet. rakennustarvikkeet. UK-Muovi Oy

UKM- Raudoituskorokkeet. rakennustarvikkeet. UK-Muovi Oy UKM- Raudoituskorokkeet ja rakennustarvikkeet Kuva: Tecnomedia Jaana Pesonen Valmistamme raudoituskorokkeita, erilaisia kiinnitystarvikkeita sekä valukartioita käytettäväksi rakentamiseen. Kätevillä tuotteillamme

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

ALBERNI OY myynnissä olevat käytetyt ja esittelykäytössä olleet 1.3.2015

ALBERNI OY myynnissä olevat käytetyt ja esittelykäytössä olleet 1.3.2015 ALBERNI OY myynnissä olevat käytetyt ja esittelykäytössä olleet 1.3.2015 SARIS PK30M hydraulinen kippivaunu 2014 3600 alv 0 % - kokonaispaino 2700 jg, kantavuus n. 2000 kg - kuormatilan sisämitat 170 x

Lisätiedot

S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet

S M D. Uuden sukupolven kylvökoneet S M D Uuden sukupolven kylvökoneet Junkkarin uusi kylvökonemallisto on jaettu kolmeen eri sarjaan. Moduulirakenteisuuden ansiosta voit valita helposti oikeat työkalut eri tarpeisiin. Perinteiseen Junkkarityyliin

Lisätiedot

Apollo SPEEDY Syöttölaite

Apollo SPEEDY Syöttölaite Perkkoonkatu 5 Puh. 010 420 72 72 www.keyway.fi 33850 Tampere Fax. 010 420 72 77 palvelu@keyway.fi Apollo SPEEDY Syöttölaite PLC - Ohjaus Askelmoottori Syöttö pituus : 1 12 m Vahva, alumiini rakenne Moottori

Lisätiedot

VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT

VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT EPDM-kumiset VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT RAKENNUS / ASENNUSOHJE Myynti: Maahantuonti: Maan kaivaminen Kun altaan rakennuspaikka on valittu, maahan kaivetaan pohjapiirustusten mukainen kaivanto.

Lisätiedot

Elisa ja Eino. Potilaspaneelit Potilaskourut Leikkaussali -ja Tehohoitopalkit 2002/2003

Elisa ja Eino. Potilaspaneelit Potilaskourut Leikkaussali -ja Tehohoitopalkit 2002/2003 Elisa ja Eino Potilaspaneelit Potilaskourut Leikkaussali -ja Tehohoitopalkit 2002/2003 2002/2003 Sa-Va Oy on sairaalalaitteiden ja -varusteiden toimittaja. Yritys on perustettu vuonna 1990 ja on vakiinnuttanut

Lisätiedot

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn 2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn Ram 1500 mallisto kasvoi mallivuodelle 2015! Suuren suosion saavuttanut Ram 1500 mallisto laajeni mallivuodelle 2015 Longhorn mallilla! Tarjolla neljä malliversiota

Lisätiedot

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora Henrik Karlsson Ariterm Group Ariterm on suomalais-ruotsalainen lämmitysalan yritys jolla on tuotantoa Saarijärvellä Suomessa ja Kalmarissa Ruotsissa. Aritermin

Lisätiedot

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Kuivien ja nestemäisten aineiden puhallukseen ja imuun 14 m3 kippaavaan säiliöön, materiaalitilavuus 12 m3 Catepillar -moottori joka tuottaa max.

Lisätiedot

TARJOUSHINNASTO SARIS PKC/PK/PKL HYDRAULISELLA KIPILLÄ

TARJOUSHINNASTO SARIS PKC/PK/PKL HYDRAULISELLA KIPILLÄ TARJOUSHINNASTO 20.09.2008 M. Alander Oy, Helsingintie 406, 21500 Piikkiö Puh. 02-479 5115 GSM 040-5455 601 info@malander.fi www.saris.net SARIS PKC/PK/PKL HYDRAULISELLA KIPILLÄ PKC20 2000 Kg 1440 Kg 150x270

Lisätiedot

WITRAKTOR & CATERPILLAR

WITRAKTOR & CATERPILLAR WITRAKTOR & CATERPILLAR Wihuri Oy Tekninen Kauppa / Witraktor Osa Wihuri-konsernia, kansainvälistä moniala-perhe-yritystä Caterpillar edustaja Suomessa vuodesta 1947 Toimialueena Suomi, Viro, Latvia ja

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 60 SR 0 Toleranssi nyt myös

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti Aurinkosähköä Satakunnasta 2 Uusiutuvien energiamuotojen kasvua ajavat voimat Vuosittainen

Lisätiedot

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN!

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! mathieu.fayat.com 02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! AZURA FLEX: viisi toimintoa kätevästi yhdessä laitteessa AZURA FLEX on 18 vuoden kokemuksen ja tuotekehityksen tulos. AZURA FLEX on paljon

Lisätiedot

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 08-8 Uutuus, 1 ton sarjaan

Lisätiedot

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle.

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle. PUUNKORJUUPAKETIT Puunkorjuupaketit, kannolta tienvarteen Metsäperävaunu varustettuna puutavarakuormaimella on tuttu näky monen maatalon pihassa. Tällainen paketti on kuitenkin kohtalaisen iso investointi,

Lisätiedot

Kingspan-ohjekortti nro 106

Kingspan-ohjekortti nro 106 Toukokuu 2016 Kingspan-ohjekortti nro 106 HÖYRYNSULKURATKAISUOHJE Kingspan Therma -eristeet höyrynsulkuratkaisuna Kingspan Therma -eristeet alhaisen lämmönjohtavuuden ja korkean vesihöyrynvastuksen ansiosta

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 7-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 135-7 Sivu 2 E N T R E P O T

Lisätiedot

Valmispiippu RONDO PLUS

Valmispiippu RONDO PLUS Valmispiippu RONDO PLUS Valmispiippu Rondo Plus hyvä veto kaikenlaisiin tulisijoihin Perinteisesti ammattitaitoa vaativasta piipun muurauksesta voi nyt selviytyä helposti ja nopeasti. Valmispiippu Rondo

Lisätiedot

Hinnat voimassa toistaiseksi

Hinnat voimassa toistaiseksi Hinnat voimassa toistaiseksi Noja Yhtiöt Oy on rakennusalan yritys, joka tarjoaa monipuolisten rakennuspalveluiden lisäksi pienkoneiden ja työvälineiden vuokrausta edullisesti ja nopealla aikataululla.

Lisätiedot

M. Alander Oy Helsingintie 406 TARJOUSHINNASTO 21500 Piikkiö Puh. 02-479 5115 1.4.2011 GSM 040-5455 601 www.malander.fi

M. Alander Oy Helsingintie 406 TARJOUSHINNASTO 21500 Piikkiö Puh. 02-479 5115 1.4.2011 GSM 040-5455 601 www.malander.fi M. Alander Oy Helsingintie 406 TARJOUSHINNASTO 21500 Piikkiö Puh. 02-479 5115 1.4.2011 GSM 040-5455 601 www.malander.fi SARIS HYDRAULISET KIPPIPERÄVAUNUT Saris hydraulisia kippivaunuja on kokonaispainoluokat

Lisätiedot

Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita

Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita FOREST LINE Master-sarja Valitse valmiiksi harkittu Nokkayhdistelmä, erillinen kuormain tai vaunu käyttötarpeidesi mukaan HK 4372HR

Lisätiedot

GENIE. Kaasupulloperhe.

GENIE. Kaasupulloperhe. GENIE Kaasupulloperhe. Älykäs Kätevä Kannettava. Helpottaa elämää. Innovatiivinen. GENIE kaasupulloperhe on sarja kevyitä, helposti liikuteltavia ja älykkäitä kaasupulloja vaativankin käyttäjän tarpeisiin.

Lisätiedot

HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY

HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY Kestävä väliseinä kätevästi Valitse väliseinämateriaaliksi monipuolinen ja turvallinen HB-Priima Nykyaikaisena kivipohjaisena materiaalina HB-Priima-harkkolevyt soveltuvat erinomaisesti

Lisätiedot

Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle

Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle Keruukontti saapuu Ennen porausta kohteeseen tuodaan kivituhkan keruuseen tarkoitettu kontti, jonka mitat ovat n. 2m x 2m x 3,5m. Kontin paikka

Lisätiedot

Pellettitehdas saha- ja huonekaluteollisuuteen

Pellettitehdas saha- ja huonekaluteollisuuteen Tuubikompostointi Pellettitehdas Pellettitehdas saha- ja huonekaluteollisuuteen Suomessa valmistettu ja innovoitu Pellettiä myös pienestä hakkeesta, oljesta ja kuivatetusta lannasta MurskaBiopellet on

Lisätiedot

www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet

www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Suomi Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Tuotevalikoima Alumiinipukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet 1 2 Pääkirjoitus Hyvää päivää!... ideasta valmiiseen tuotteeseen...

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA Liikkuvuus Tuottavuus Monitoimisuus Ympäristövastuu Luo mahdollisuuksia www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. Tähän eivät muut pysty. Kaiva, kuormaa, nosta ja

Lisätiedot

VÄISTÄMÄTTÄ PARAS PYLVÄSRATKAISU

VÄISTÄMÄTTÄ PARAS PYLVÄSRATKAISU 1 VÄISTÄMÄTTÄ PARAS PYLVÄSRATKAISU Ajathan silti varovasti. JRK Tekniikka on parantanut liikenneturvallisuutta kehittämällä markkinoiden edistyksellisemmän turvapylvästuotteen. Yrityksellä on käytännön

Lisätiedot

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv)

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Kaikki mahdollisuudet, täysi vastuu Atlas Copco tarjoaa juuri asiakkaan liiketoimintaan sopivat

Lisätiedot