KUOPION HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/0050/4. Antopäivä. Diaarinumero /13/2299 ASIA. Kunnallisvalitus. Valittaja. Jouko Kärnä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUOPION HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/0050/4. Antopäivä. Diaarinumero 26.2.2014 00167/13/2299 ASIA. Kunnallisvalitus. Valittaja. Jouko Kärnä."

Transkriptio

1 KUOPION HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/0050/4 Antopäivä Diaarinumero /13/2299 ASIA Valittaja Kunnallisvalitus Jouko Kärnä. Joensuu Päätös, johon on haettu muutosta Joensuun kaupunginhallitus VAATIMUKSET HALLINTO-OIKEUDESSA Kaupunginhallitus oli päätöksellään päättänyt nimetä kau pungin edustajaksi Puhas Oy:n yhtiökokoukseen liiketoiminta johtaja Jere Penttilän tai määräämänsäja päättänyt antaa yhtiökokousedus tajalle ohjeen hyväksyä Itä-Suomen ekovoimalaitoshankkeen osakassopi muksen. Valittajan vaadittua päätökseen oikaisua kaupunginhallitus on päätöksellään osittain jättänyt vaatimukset tutkimattaja muuten hylän nyt oikaisuvaatirnuksen. Valittaja on vaatinut kaupunginhallituksen päätösten ( 546) ja ( 652) kurnoamista. Päätöksen täytäntöönpano on kiellettävä. Itä-Suomen ekovoimalaitoksen (Leppävirran Riikinnevan jätteenpolttolaitoksen) osakkuushanke on kcskey tettävä Puhas Oy:n osalta. Osoite Puhelin Faksi Sähköposti Puijonkatu 29 A, 2. krs, P kuopio.hao(?ioikeus.ti KtJOPI()

2 2 (8) Lisäksi valittaja on vaatinut Suomen valtiota korvaamaan hänelle euroa EU-direktiivien vastaisestajätelain soveltamisesta. Valittajalle on korvattava oikaisuvaatimuksen ja valituksen tekemisestä j ohtuneet kulut. Valittaj alle ei tule aiheutua kuluja valituksesta. Hallinto-oikeuden tulee pyytää EU :n komissiol ta ennakkopäätös seuraavista kolmesta kohdasta: 1) Ovatko valituskiijelmässä tarkemmin mainitut jätelain säännökset ristirii dassa EU-direktiivien kanssa? 2) Olisiko kuntien yhteisesti omistama Puhas Oy tullut kilpailuttaa? 3) Olisiko Joensuun kaupungin tullut kilpailuttaa Riikinnevan jätteenpoltto laitoksen valintaa koskeva aiesopimus? Kaupunginhallitus on lainvastaisesti hyväksynyt Puhas Oy:n hallituksen hy väksyrnän ylimääräisen yhtiökokouksen kokouskutsun Sen mu kaan yhtiön hallitus esittää yhtiökokoukselle, että se päättäisi Puhas Oy:n osallistuvan ekovoimalaitoshankkeeseen 16,97 prosentin osuudella ja että yhtiökokous hyväksyy hankkeen osakassopi muksen liitteineen. Puhas Oy:llä ci ole ollut oikeutta kaupungin valtuuttamana tehdä Riikinne van jätteenpolttolaitoksen aiesopimuksen hyväksymispäätöstä, koska kau punki ei ole kilpailuttanut Puhas Oy:tä yhteisön direktiivien määräysten mukaan. Kaupunginhallituksen päätös on palautettava sille uudelleen käsiteltäväksi ja ennen uutta käsittelyä on esitettävä kaikki olemassa olevat vaihtoehdot. Voimalaitoshanke on kuulutettava julkisesti, jotta kuntalaiset tietäisivät, mistä on kysymys. Joensuun kotitaloudet ovat hankkeen asianosaisia, joten heidän on saatava tietää, mistä on kysymys. Voimalaitosyhtiön yhtiöjärjestystä ei ole esitelty kuntalaisille eikä valtuus tolle. Asia olisi tullut käsitellä valtuustossa. Kaupunginhallitus on menetel lyt lainvastaisesti esittäessään Puhas Oy:n yhtiökokoukselle Riikinnevan jätteenpolttolaitoksen aiesopimuksen hyväksymisen. Kaupunginjohtaja Karj alainen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Väis tö olivat esteellisiä , kun kaupunginhallitus antoi päätök sen valittaj an oikai suvaatimuksesta. Lausunto ja vastine Kaupunginhallitus on antanut lausunnon ja vaatinut siinä valitta jaa korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut 500 eurolla. Valittaja on antanut ja vastineen ja myöhemmin 7.5.ja X.520l3 vielä vastineen täydennyksen. Hallinto-oikeus on antanut mainitut asiakirjat tiedoksi kaupunginhallitukselle. TÄYTÄNTÖÖNPANOKIELTOA KOSKEVA RATKAISU Hallinto-oikeus on päätöksellään nro 13/0146/3 hylännyt valitta jan vaatimuksen kaupunginhallituksen valituksenalaisen päätöksen täytän töönpanoli kieltämiseksi.

3 3 (8) HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Hallinto-oikeus jättää tutkimatta vahingonkorvausvaatimuksen sekä tämän hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa tarkemniin mainitut asiaan kuulu mattomat vaatimukset ja valitusperusteet. Hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen, jonka mukaan asiassa on pyydettävä ennakkopäätös tai lausunto Euroopan unionin komissiolta. Muilta osin hallinto-oikeus hylkää valituksen ja oikeudenkäyntikuluj en kor vaamista koskevat vaatimukset. 1-Tallinto-oikeus hylkää kaupungin oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Asian taustaa Kaupunginhallituksen päätöksen ( 546) selostusosan mukaan kaupunginhallitus päätti evästää Puhas Oy:n yhtiökokousedusta jan hyväksymään Riikinnevan j ätteenpolttolaitoksen koskevan aiesopimuk sen. Asiakirjoissa olevan aiesopimuksen mukaan tarkoituksena on sopia yh teishanketta koskevista neuvotteluista, hankkeen aikataulusta ja toteuttami sen alustavista edellytyksistä sekä hankkeen käynnistämistä koskevien kus tannusten jaosta. Kyseisen sopimuksen yksi osapuoli on Puhas Oy. Aiesopimuksen hyväksyivät kaikki hankkeessa mukana olevat tahot. Muka na olevat jäteyhtiöt edustavat yhteensä 52 kuntaa siten, että mukana ovat myös alueen keskeiset kaupungit Kuopio, Joensuu, Iisalmi, Mikkeli, Savon linna ja Varkaus. Aiesopimuksen allekirj oittamisen jälkeen osapuolet ovat neuvotelleet muun ohella osakassopimuksen tekemisestä. Osakassopimuksessa osakkaat sitou tuvat perustamaan tuotantoyhtiön, jonka osakkaat ovat kunnallisia yhtiöitä tai liikelaitoksia (in house -yhtiö). Jäteyhtiöt sitoutuvat toimittamaan tuotantoyhtiölle syntypaikkal aj iteltua ko - titalousjätettä pitkäaikaisilla sopimuksilla. Tuotantoyhtiö sitoutuu puoles taan toimittamaan Varkauden Aluelämpö Oy:lle lämpöenergiaa. Edelleen kaupunginhallituksen päätöksen ( 546) selostusosan mukaan lämpöenergian lisäksi tuotantoyhtiö tuottaa sähköä valtakunnan verkkoon. Ekovoimalaitoksen investointikustannuksiksi on arvioitu 117,5 miljoonaa euroa. Osakkaat sitoutuvat vastaamaan laitoksen rahoituksesta oman pääoman ehtoisin sijoituksin osakeomistuksen suhteessa. Ylintä pää tösvaltaa tuotantoyhtiössä käyttää yhtiökokous. Kullakin osakkaalla on oi keus nimetä yhtiön hallitukseen yksi varsinainen jäsen ja tälle henkilökoh tainen varajäsen. Tarkoitus on, että osakassopimukset hyväksytään yhtiöko kouksissa marraskuun loppuun mennessä ja että tuotantoyhtiö rekisteröi dään mahdollisimman pian sen jälkeen. Puhas Oy:n ylimääräinen yhtiöko kous pidetään Joensuun kaupunki omistaa Puhas Oy:n osakkeista 68,5 prosenttia.

4 4(8) Tutkimatta jätettävät asiaan kuulumattomat vaatimukset ja valituspe rusteet Valittaja on vaatinut itselleen Suomen valtiolta vahingonkorvausta euroa. Vahingonkorvauksen tuomitseminen ei kuulu hallinto-oikeuden toi mivaltaan. Tämän vuoksi tämä vaatimus on jätettävä tutkimatta. Valittaja on myös vedonnut kilpailutusta koskeviin valitusperusteisiin vali tuskirj elmästä tarkemmin ilmenevällä tavalla. Hallinto-oikeus toteaa, että hankinta-asioissa sovelletaan julkisista hankitmoista annetun lain oikeustur vakeinoja. Hankintalain 102 :n nojalla markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta kuntalain eikä hallintolainkäyttö lain nojalla. Tämän vuoksi hallinto-oikeus ei tutki valitusta siltä osin kuin valittaja on vedonnut asiassa kilpailutusta koskeviin valitusperusteisiin. Valittajan vaatimus keskeyttää Puhas Oy:n toiminta, joka liittyy jätteenpolt tolaitokseen, samoin kuin vaatimus kieltää Puhas Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksen täytäntöönpano, kohdistuvat yksityisoi keudelliseen oikeushenkilöön eli yhtiöön eivätkä kaupungin omaan toimin taan. Näin ollen nämä vaatimukset jätetään myös tutkimatta. Siltä osin kuin valittaja on esittänyt vaatimuksia koskien väitettyihinjäte lain virheellisyyksiin sekä väitettyihin jätemaksujen perimisessä tapahtunei sun lainvastaisuuksiin, hallinto-oikeus toteaa, että valituksenalaisella pää töksellä ei ole päätetty kyseisistä seikoista. Tämän vuoksi valitus jää tältä osin tutki matta. Siltä osin kuin valituksessa on kysymys viranhaltijoita kohtaan tehdystä kanteluluontoisista huomautuksista, valitus jää myös tutkimatta. Hallintooikeuden toimivaltaan ei kuulu kanteluasioiden tutkiminen. Kunnallisval itusta ei voida tehdä tarkoituksenmukaisuusperusteella. Valitus jää myös siltä osin tutkimatta kuin siinä on vedottu päätöksen tarkoituksen mukaisuuteen. Selvitettävät seikat Kärnä on valituksessaan viitannut kaupunginhallituksen päätöksestä ) tekemäänsä oikaisuvaatimukseen ja siinä esit tämiinsä valitusperusteisiin. Tämän vuoksi hallinto-oikeus on tutkinut vali tuksen ottaen huomioon myös sen, mitä oikaisuvaatimuksessa on esitetty. ( Kaupunginhallitus on päättänyt kaupungin edustajasta Puhas Oy:n yhtiöko kouksessa ja antanut edustajalle ohjeen hyväksyä päätöksessä mainitun jät teenpolttolaitoshankkeen osakassopimuksen. Kaupunki on enemmistöomis taja tässä yhtiössä. Ilallinto-oikeus toteaa. että jätteenpolttolaitoksen perustamisessa on kysy mys usean kunnan jätehuoltoyhtiön yhteisestä hankkeesta. Puhas Oy on yksi hankkeen osapuolista. Lopullisen päätöksen hankkeeseen osallistumi sesta ja siis myös siitä. allekirjoittaako yhtiö osakassopirnuksen. on yhtiön päiitetl.ävissä oleva asia. Kunnan toimielimet voivat kuitenkin aiitaa ohjeita yhteisöille. joissa kunta on omistajana.

5 5(8) Asiassa on siten ratkaistava se, onko tällainen päätös valituskelpoinen ja onko kaupunginhallitus ollut oikea toimielin päättämään asiasta. Samoin on ratkaistava, onko kaupunginhallitus toiminut muutoin lain mukaan päättäes sään asiasta. Asiassa on valittajan vaatimuksesta ratkaistava myös se, onko hallinto-oikeuden pyydettävä valittaj an mainitsemista seikoista lausuntoa Euroopan unionin komissiolta. Samoin on ratkaistava valittajan väite, jonka mukaan asian vireillä olosta olisi tullut kuuluttaa. Valittaja on esittänyt myös väitteen, että kaupungin johtaja sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja olisivat olleet esteellisiä osallistumaan kaupunginhallituksessa valittaj an oikaisuvaatimuksen käsitte lyyn. Päätöksen valituskelpoisuus ja kaupunginhallituksen toimivalta Kaupunginhallituksen päätöksellä on päätetty yhtiöko kousedustaj asta ja annettu tälle to imintaohj e. Hallinto-oikeus arvioi, että kyseinen kaupunginhallituksen päätös sisältää sellaisen lopullisen tosiasia! lisen ratkaisun edustajan valinnan osalta, josta voi tehdä kunnallisvalituk sen. Päätös on siten valituskelpoinen. Kuntalain 23 :n 2 momentin mukaan kunnanhallitus antaa tarvittaessa oh jeita kuntaa eri yhteisöjen, laitosten ja säätiöiden hallintoelimissä edustavil le henkilöille kunnan kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin. Kaupunginhallituksen valituksesta antamassa lausunnossa todetaan, että kaupunginhallituksen saakka voimassa olleen johtosäännön 3 :n 5 kohdan mukaan kaupunginhallituksen tehtävänä on vastata kaupungin omistamien osakeyhtiöiden, muiden yhteisöjen ja liikelaitosten omistajaoh j auksesta. Vastaavasti kaupunginvaltuuston hyväksymien konser niohjeiden 3 :n mukaan muun muassa Puhas Oy (entinen Joensuun Seudun Jätehuolto Oy) on kaupunginhallituksen ohjauksessa. Näin ollen niin kuntalain kuin kaupungin j ohtosääntöj enkin mukaisesti kaupunginhallituksella on toimivalta käyttää omistajaohj ausvaltaa ja antaa toimiohj eet kaupungin edustajalle Puhas Oy:n yhtiökokoukseen. Kun otetaan huomioon kaupunginhallituksen päätöksen sisältö, kaupunginhallitus on toiminut edellä mainitun johtosääntönsä mää räyksen mukaisesti. Kaupunginhallitus ei siten ole ylittänyt asiassa toimi valtaansa. Asiaa ei ole ollut tarpeen käsitellä valittajan vaatimalla tavalla valtuustossa. Päätöstä ei näin ollen ole syytä kumota tällä valituksessa esite tyllä perusteella. Ennakkopäätöksen tai lausunnon pyytäminen Euroopan unionin ko missiolta Valittaja on vaatinut, että hallinto-oikeus pyytää Euroopan unionin komis siolta ennakkopäätöksen. Hallinto-oikeus toteaa, että komissio ei ole ennak kopäätöksiä antava toimielin. Tämän johdosta hallinto-oikeus arvioi valitta jan vaatineen lausunnon pyytämistä Euroopan unionin koniissiolta. Ottaen huomioon sen, mitä kaupunginhallitus on päättänyt asiassa, ja sen, mistä asioista valittaja on vaatinut lausunnon pyytämistä, lausunnon pyytiiminen

6 6 (8) komissiolta ei ole tarpeellista asian ratkaisemiseksi. Vaatimus näin ollen hy lätään. Vaikuttamismahdollisuuksien varaaminen Valittaj a katsoo, että kyseisen Riikinnevan j ätteenpolttolaitoksen perusta mishankkeen, siltä osin kuin siinä on mukana Puhas Oy, vireillä olostaja vaikutusmahdollisuuksien varaamisesta olisi tullut ilmoittaa. Hallinto-oikeus toteaa tähän, että Puhas Oy on yksityisoikeudellinen oi keushenkilö, jonka ratkaisuihin ei sovelleta hallintolakia. Puhas Oy tekee ratkaisun omista liiketaloudellisista lähtökohdistaan. Valituksenalaisessa kaupunginhallituksen päätöksessä on kysymys yhtiökokousedustaj an ni meämi sestä sekä toimintaohj een antamisesta edustajalle. Vai ituksenalainen kaupunginhallituksen päätös ei ole luonteeltaan sellainen, että kuntalaisille olisi tullut kyseisen päätöksen johdosta erikseen varata mahdollisuus vai kuttaa kuntalain 27 :ssäja hallintolain 41 :ssä tarkoitetulla tavalla. Esteellisyysväitteet Valittaja katsoo, että kaupunginjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjoh taja olisivat olleet esteellisiä kokouksessa , kun kaupun ginhal litus teki päätöksen valittaj an oikaisuvaatimuksesta. Mainitusta päätöksestä ilmenee, että mainitut henkilöt eivät ole osallistuneet asian käsittelyyn siltä osin kuin valittajan oikaisuvaatimuksessa on esitetty heitä koskevia väitteitä. Pöytäkirjaa on näiltä osin pidettävä luotettavana. Päätöstä ei ole siten syytä kumota esteellisyysväitteiden johdosta. Muut valitusperusteet Valittaja on vedonnut asiassa vielä siihen, että hankkeella olisi valittajan kä sityksen mukaan tullut olla ympäristölupa ennen valituksenalaisen päätök sen tekemistä. Tältä osin hallinto-oikeus toteaa, että valituksenalaisessa päätöksessä on ollut kysymys yhtiökokousedustajan nimeämisestä ja toi miritaohjeen antamisesta tälle. Ympäristölupa on mahdollista hakea harik keen edetessä ennen toiminnan käynnistämistä eikä se ole ollut tarpeen en nen kyseessä olevan valituksenalaisen kaupunginhallituksen päätöksen te kemistä. Päätös ei siten tule kumottavaksi tällä valituksessa mainitulla pe rusteella. Kaupunginhallitus on harkintansa mukaan pitänyt ennen päätöksentckoaan asiasta saamiaan tietoja riittävinä. Päätös ei siten ole myöskään tällä valitta jan esittämällä perusteella virheellinen. Lopputulos Kaupunginhallituksen päätös ei ole valituksessa esiletyillä perusteilla synty nyt virheellisessä järjestyksessä. kaupunginhallitus ei ole ylittänyt toimival taansa eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen. Tämän johdosta valitus on muilta kuin tutkimatta jätetyiltä osin hylättävä.

7 7 (8) Oikeudenkäyntim aksu Oikeudenkäyntimaksusta säädetään tuomioistuinten ja eräiden oikeushallin toviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa (701/1993). Kunnallisasiassa annettua hallinto-oikeuden päätöstä ei ole sää detty maksuttomaksi suoritteeksi. Asiassa ei ole tuotu esille muutakaan sel laista hyväksyttävää perustetta,jonkajohdosta valittajalle ei tulisi määrätä oikeudenkäyntimaksua. Tämän johdosta asian esittelijä on määrännyt valit taj alle tuomioistuinten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain mu kaisen oikeudenkäyntimaksun, johon voi hakea muutosta erikseen edellä mainitussa laissa säädetyllä tavalla. Oikeudenkäyntikulut Päätöksen lopputulos huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että valittajajou tuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa hallinto-oikeudessa vahinkonaan. Koska valittajan vaatimukset eivät ole olleet ilmeisen perusteettomia, on kaupungin oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättävä. Sovelletut oikeusohjeet Perusteluissa mainitut ja Kuntalaki 52 2 mom. Hallintolaki 64 1 mom. Hallinto-oikeuslaki 3 Fiallintolainkäyttölaki 51 2 mom.ja 74 Muutoksenhaku Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallintooikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä (LO K). Päätöksen ovat tehneet hallinto-oikeuden jäsenet Mirjami Paso, Jukka Har tikainen ja Kirmo Saastamoinen. Esittelijäjäsen Kirmo Saastamoinen /Niina Heikkinen 1 lainkäyttösihteeri

8 8(8) Jakelu Päätös Oikeudenkäyntimaksu Jäljennös Jouko Kärnä, haastetiedoksiantona 90 euroa Joensuun kaupunginhallitusjonkaonkuntalain 97 :n mukaisesti ilmoitet tava päätksstä.

9 valittajan postiosoite päätös, miltä perusteet, Liite hallinto-oikeuden päätökseen VALITUSOSOITUS Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen kirjalliseila valituksella. Vai itusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuunottamatta. Valituskirjeirnän toimittani inen Jos päätöksestä valitetaan kunnan jäsenelle taikka kuntayhtymän jäsenkunnaile tai sen jäseneile kuuluvan valitusoikeuden nojalla, valitusaika lasketaan siitä päivästä, jolloin ilmoitus päätöksestä on julkaistu kunnan, kuntayhtymän tai asianomaisten kuntien ilmoitustaulul la. Jos päätös on annettu asianomaiselle erikseen tiedoksi, valitusaika luetaan kuitenkin tiedoksisaan nista. Tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Sijaistiedoksiannossa päätös katsotaan tiedoksisaaduksi, ellei muuta näytetä, kolmantena päivänä todistuksen osoittamasta päi västä. Virkakirjeeti katsotaan tulleen viranomaisen tietoon saapumispäivänään. Valituskirjelmä on toimitettava vai itusajassa korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Vai itusasiakirjat voi toimittaa omalla vastuulla postitse, lähetin välityksellä, telekopiona tai sähköpostilla. Valitusasiakirjojen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymis tä Valituskirjelmän sisältö ja allekiijoittaminen Valituskiijelmän liitteet Valituskiijeimässä on ilmoitettava nimi ja kotikunta ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voi daan toimittaa johon haetaan muutosta kohdin ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi joilla muutosta vaaditaan. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekiijoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka, jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjeimässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Vai ituskirjeimään on Ii itettävä hallinto-oikeuden päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisajan kohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen. jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on iiitettävä valitukseen valtakir ja. jollei valittaja ole valtuuttanul häntä suullisesti valitusviranomaisessa. Korkeimman hallinto-oikeuden osoite Postiosoite: P helsinki Telekopioiiumero: Käyntiosoite: Fabianinkatu 15. Helsinki K

10 Liite hallinto-oikeuden päätökseen KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖKSESTÄ PERITTÄVÄ OIKEUDEN KÄYNTIMAKSU Muutoksenhakuasian käsittelystä korkeimrnassa hallinto-oikeudessa peri tään 244 euron suuruinen oikeudenkäyntimaksu. Mikäli korkein hallinto-. oikeus ei valituslupa-asiassa myönnä vai itusi upaa, oikeudenkäyntimaksu on 122 euroa. Oikeudenkäyntimaksua ei korkeimmassa hallinto-oikeudessa peritä sosiaal iasioissa, j ulkisoikeudellista palvelusuhdetta koskevissa asioissa, vaaleja koskevissa asioissa eikä muissakaan asioissa, jotka ovat laissa sää detty maksuttomiksi. Oikeuderikäyntimaksua ei peritä myöskään, jos kor kein hallinto-oikeus muuttaa veroa tai julkista maksua koskevaa hallintooikeuden päätöstä muutoksenhakijan eduksi tai jos muutoksenhakija on asianmukaisesti todettu varattomaksi ja asia koskee hänen etuaan tai oi keuttaan. Laki tuomioistuinten ja eräiden oikeushall iritoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista (701/93). Ilmoitus oikeudenkäyntimaksusta

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4 Antopäivä Diaarinumero 20.2,2018 00097/18/2299 ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus, kaupunginhallituksen j äsenten valinta Valittaj a Päätäs, johon on haettu

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Muutoksenhakija. Päätös, johon on haettu muutosta. Lausunto ja vastine. ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2...

Muutoksenhakija. Päätös, johon on haettu muutosta. Lausunto ja vastine. ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2... ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2... Lyhennysjäljennös Antopäivä 10.1.2018 Diaarinumero 03341/17/2299 ASIA Muutoksenhakija Timo Laine Päätös, johon on haettu muutosta VAATIMUKSET HALLINTO-OIKEUDESSA

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

05.11-2014 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS 14/5231/4. Antopäivä. Diaarinumero 4.11.2014 01237/13/KO/2299. Kunnallisvalitus. Matti Vattulainen, Lappeenranta

05.11-2014 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS 14/5231/4. Antopäivä. Diaarinumero 4.11.2014 01237/13/KO/2299. Kunnallisvalitus. Matti Vattulainen, Lappeenranta Osoite Puhelin Faksi Sähköposti Puijonkatu 29 A, 2. krs, PL 1744 029 56 42500 029 56 42501 ita-suomi.hao@oikeus.fi ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5231/4 Antopäivä Diaarinumero 4.11.2014 01237/13/KO/2299

Lisätiedot

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit Vaasan hallinto-oikeus Välipäätös 1(4) Antopäivä Päätösnumero 28.03.2018 18/0119/1 Diaarinumero 01661/17/2299 Asia Muutoksenhakijat Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa Kati Sandberg,

Lisätiedot

Antopäivä. Kunnallisasiaa koskeva valiius. Lappeenrannan kaupunginhallitus

Antopäivä. Kunnallisasiaa koskeva valiius. Lappeenrannan kaupunginhallitus ITÄ-SUOMEN HALLINTO-[?IKEUS PÄÄTÖS 17/0112/4 Antopäivä Diaarinumero 15.6.2017 01596/16/2299 ASIA Kunnallisasiaa koskeva valiius Valittaja Päätös, johon on haettu muutosta Asian käsittely kunnassa Lappeenrannan

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus.

Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus. Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus.fi Antopäivä Päätösnumero 24.10.2014 14/0381/1 Diaarinumero

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUKIELTO. Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus. :t 95, 96, 98

MUUTOKSENHAKUKIELTO. Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus. :t 95, 96, 98 MUUTOKSENHAKUKIELTO Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus :t 95, 96, 98 Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta sen vuoksi, että päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 74, 86, 87 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus

Lisätiedot

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). VALITUSOSOITUS,

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 100, 101. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 100, 101. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 100, 101 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin lasten

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

Antopäivä 21.9.2015. Kunnallisasiaa koskeva valitus, virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen

Antopäivä 21.9.2015. Kunnallisasiaa koskeva valitus, virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PAATOS 15/0293/4 Antopäivä 21.9.2015 Diaarinumero 10898/14/2207 ASIA Valittaj a Kunnallisasiaa koskeva valitus, virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen Seija Piiroinen, Kontiolahti

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 15/0087/1

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 15/0087/1 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 15/0087/1 Antopäivä Diaarinumero 21.1.2015 00248/13/KO/8101 ASIA Henkilökohtaisen tulon verotusta koskeva valitus Verovelvollinen ( ), Valittaja Verovelvollinen Päätös,

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 25.4.2017 17/0131/1 1 (4) Diaarinumero 00902/16/2209 Asia Valitus kunnallisasiassa Valittaja Mauno Mäkiranta Päätös josta valitetaan Honkajoen kunnanhallitus

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus :t 90, 92 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kau pun gin hal li tuk sel le.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Heinäveden kunnan rakennustarkastaja 14.8.2007 211

Heinäveden kunnan rakennustarkastaja 14.8.2007 211 KUOP IO N HALL INTO- O IKEUS PÄÄTÖS 13/0249/3 J, Antopäivä Diaarinumero 25.6.2013 00288/13/4113 AS IA Muutoksenhakijat Kantelu rakennuslupa- asiassa Unto Pietarinen, Liperi Taina Pietarinen, Liperi Päätös,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 54 Länsimetro Oy:n kokouspöytäkirjoja koskevan diaariotteen antaminen HEL 2016-008119 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kansliapäällikkö päätti todeta, että

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät , Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua

Lisätiedot

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40 OIKAISUVAATIMUS JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaati musta ei kä kunnal lisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA Teknisen lautakunnan lupajaosto OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet

Lisätiedot

Antopäivä

Antopäivä ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 17/0021/4 Antopäivä 14.2.20 17 Diaarinumero 00079/17/2299 ASIA Valittaja Kunnal lisvalitus, j äte Lautakunnan toimivatian siirtäminen Jouko Kärnä, Joensuu Päätös, johon

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös I l-ttteas Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 S ähköpo sti v aasa.hao @o ikeus. fi Päätös KOKKOLAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTAOSASTO.?lrlQ-zo-!-'t---

Lisätiedot

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014 Rautatienkatu 19 A 15110 Lahti ASIA HAKIJA Lain uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) 42 :n mukainen tuotantotukitodentajan hyväksymispäätöksen muuttaminen Rautatienkatu

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011090 FinnAust Mining Southern Oy c/o Asianajotoimisto Borenius & K.. Yrjönkatu 13 A 00120 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ-

Lisätiedot

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Kaupunginhallitus, 179, 18.05.2015 Kaupunginvaltuusto, 55, 25.05.2015 55 Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n lainatakaus MliDno-2015-852 Kaupunginhallitus, 18.05.2015,

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96)

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 23.8.2018. Muutoksenhakukielto ( 92, 93, 98-101) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Ähtärin kaupunginvaltuusto 28.1.2013 6

Ähtärin kaupunginvaltuusto 28.1.2013 6 Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL 204 65101 VAASA Puhelin 0295642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi Päätös Antopäivä Päätösnumero 23.12.2014 14/0516/1 Diaarinumero 00400/13/2299

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

Antopäivä Kemiönsaaren kunnanvaltuusto oikeudenkäyntikulut 250 eurolla. virheellisen valitusosoituksen.

Antopäivä Kemiönsaaren kunnanvaltuusto oikeudenkäyntikulut 250 eurolla. virheellisen valitusosoituksen. Turun hallinto-oikeuden päätös (3) Antopäivä Päätösnumero 23. 7. 2018 18/0232/1 Diaarinumero 01071/18/2299 KiMiTOOM? KCf", Asia Valitus kunnallisasiassa 2 5. 07. 2018 Valittaja Janne-Taneli Salonen Päätös

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain

Lisätiedot

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi 31.08.2017 Inkeri Lilleberg Simo Nurmi 31.08.2017 31.08.2017 Päätös 1 (3) 1618/781/2017 ÅF-Consult OY Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Hakija Vireilletulo Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten

Lisätiedot

Joensuun kaupunginhallitus on päätöksellään 18.5.2015 ( 220) hylännyt oikaisuvaatimuksen.

Joensuun kaupunginhallitus on päätöksellään 18.5.2015 ( 220) hylännyt oikaisuvaatimuksen. / ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 16/0090/4 742i6 01314/15/2299?Q förva ASIA Valittaj at Kunnallisasiaa koskeva valitus, viran perustaminen ja lakkauttaminen Vanhempaintoimikunta Vankkuri, Joensuu Uimaharjun

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin).

Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin). Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 9/2015 1 (5) 84 Poikkeamishakemus / Luusniemi, Vääräsaari 2:59 / Siirtopäätös KNGDno-2015-514 Valmistelija / lisätiedot: Hannu Manninen hannu.manninen@kangasniemi.fi Liitteet

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle 1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat. 1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 3.2.2016 Pykälä 1-13 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 5.2.2016 Muutoksenhakukiellot :t 1-5, 8, 10-13 Valmistelua tai täytäntöönpanoa

Lisätiedot

277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Tampere Ote pöytäkirjasta 12/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 277, 23.10.2017 Kaupunginhallitus, 552, 25.09.2017 277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KIRDno-2017-35 SOL Palvelut Oy:n siivouspalveluiden hyväksyminen kunnan perusturvalautakunnan valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi Kun kunnan

Lisätiedot

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta. MUUTOKSENHAKUOHJE 67,68, 69, 70, 71 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa;

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 9.4.2014 klo 18.30 20.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/2017 1 (6) 83 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta. JARDno-2017-1802 Valmistelija / lisätiedot: Kristiina

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2015 KaivNro 8001, 8124, 8126, 8373,8426, 8680, ML2012:0201,ML2013:0035, ML2014:0005,ML2014:0006, ML2014:0007,ML2014:0072, ML2014:0099 Northland Mines Oy:n

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 7) Aika 09.11.2018, klo 08:30-08:35 Paikka Seutulantalo, kokoushuone Aino Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 8 Oikeuden

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sivu. 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sivu. 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 Tekninen lautakunta Aika 07.02.2017 klo 18:00-18:07 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9

Lisätiedot