Kulmakivi. Suomen teologisen instituutin tiedotuslehti 1/2005

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulmakivi. Suomen teologisen instituutin tiedotuslehti 1/2005"

Transkriptio

1 Kulmakivi Suomen teologisen instituutin tiedotuslehti 1/2005

2 Hel Teologian opiskelu on monella tavalla mielenkiintoista. Se voi olla niin kiehtovaa, että opiskeluun pitkäksi aikaa uppoutunut alkaa jopa vieraantua muusta elämästä. Kuitenkin teologian opiskelu on nimenomaan elämää varten. Hyvä teologi ei saa olla elämästä vieraantunut. Teologian tulee palvella kirkkoa ja sen elämää. Kristikansan tulisi saada kokea, että heidän teologinsa tuntevat sekä elämää että Jumalaa. Silloin heidän antinsa on ajankohtaista ja puhuttelevaa. Teologille, joka haluaa palvella Jumalan kansaa, ei missään tapauksessa riitä, että hän on akateemisten pelisääntöjen mukaan pätevöitynyt. Hänen tulee käydä myös Jumalan koulua, rukouksessa, raamatuntutkistelussa, elämän ahdistuksissa ja käytännön kristillisessä työssä. Käytännön uskonelämästä vieraantunut teologi on ristiriidassa itsensä kanssa. Teologin lisäksi myös teologian on läpäistävä elämän koe. Teologia, joka joutuu ristiriitaan itse elämän todellisuuden kanssa, on ihmiselle käyttökelvotonta. Elämän ja teologian tienristeyksestä voi kuitenkin lähteä moneen suuntaan. On olemassa sanonta: "Joka ei saa elämäänsä sopusointuun teologiansa kanssa, alkaa muuttaa teologiaansa elämänsä mukaiseksi." Tämä on yksi todellinen kiusaus, PÄÄKIRJOITUS Elämän kestävää teologiaa johon teologi voi langeta. Hän alkaa puolustella syntiä ja vääryyttä omassa ja muiden elämässä muutamalla Jumalan sanaa oman elämänsä mukaiseksi. Pian hän väittää Jumalan hyväksyvän asioita, jotka Raamattu selvästi tuomitsee. Tämä ei ole hyvä tie. Kun teologi huomaa elämänsä olevan ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa, hänen tulisi pikemminkin elää päivittäisessä katumuksessa, parannuksessa ja anteeksiantamuksessa. Hyvän teologian tekemiseen kuuluu myös käytännön uskonelämän asioiden opiskelu ja käytännön harjoittelu. Tarvitsemme esirukousta, jotta voisimme kasvaa myös käytännön elämän teologiassa sekä opettajina että opiskelijoina täällä STI:ssäkin. On olemassa myös toisenlainen kiusaus. Siihen lankeavat ne, joiden teologia on ristiriidassa elämän kanssa siksi, että se on väärää tai väärällä tavalla asioita yksinkertaistavaa. Otetaan huomioon vain jokin tietty osa siitä kokonaisuudesta, minkä Jumala on meille Raamatussa ilmoittanut. Kohdatessaan sokeana syntyneen miehen opetuslapset kysyivät Jeesukselta, kuka oli tehnyt syntiä, mies itse vai hänen vanhempansa. Heidän teologiansa mukaan sairaus oli suoraa seurausta jonkun synnistä. Jeesus oikaisi heidän liian kapeaa teologiaansa sanomalla: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki." (Joh. 9:3) Samalla tavalla Jeesus oikaisi niitä, jotka ajattelivat kärsimyksen ja onnettomuuksien olevan suoraa seurausta ihmisten synneistä. "Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny." " (Luuk. 13:1 5) Tarvitaan tasapainoista ja tervettä, koko Raamatun ilmoituksen huomioon ottavaa teologiaa, jotta emme syyllistyisi julmiin ja kestämättömiin tulkintoihin yrittäessämme ymmärtää omaa ja toisten ihmisten elämää. Aasian suurkatastrofin kaltaiset tapahtumat haastavat meidät kaikki pohtiman elämää syvemmin ja etsimään Jumalan sanasta sellaista teologiaa, joka on koko elämän kestävää Leif Nummela Helmikuun alussa STI:ssä pidettiin iltapäiväseminaari Kestääkö luomisusko alkuräjähdyksen? Luennoitsijoina olivat Mikko Louhivuori ja Pekka Reinikainen. 2 3

3 Hyökyaallot kestävää teologiaa Vaikka lehdistö ja televisio eivät enää puhu Aasian katastrofista, sen vaikutukset tuntuvat edelleen miljoonien ihmisten elämässä. Lopulta arviot kuolleiden lukumäärästä ylittivät Monet koulunpenkit ja työpaikat ovat lopullisesti tyhjiä. Surutyö ja jälkihoito kestävät vuosia. Katastrofien aikana myös kirkkoja tarvitaan. Monet ihmiset haluavat hiljentyä ja rukoilla. Kun ensimmäinen shokki on ohitse, tulevat esille monet kysymykset, erityisesti teologiset kysymykset. Katastrofin keskellä elävien ihmisten lähellä teologin on osattava myös vaieta. Täytyy oppia itkemään itkevien kanssa ja suremaan surevien kanssa. Myötätuntoon kykenemätön pappi, joka pakenee asioita väärällä tavalla yksinkertaistavien iskulauseiden taakse, on jollakin tavoin luotaan työntävä. Mutta yhtä luotaan työntävä on ajatus siitä, ettei teologialla ole mitään sanottavaa ihmisille. Jos kirkolla ei lopulta ole mitään sanottavaa elämänsä suurissa kriiseissä oleville ihmisille, se on pettänyt tehtävänsä. Raamattu ei ole millään tavoin elämälle ja ihmisen kärsimykselle vieras kirja. Päinvastoin, Raamattu puhuu hyvin paljon kärsimyksestä ja elämän ahdistuksista. Teologiaa käsittämättömän käsittämiseen Aasian katastrofin kaltaisten tapahtumien jälkeen on tärkeä kysyä: Mitä Jumala haluaa puhua meille tällaisen tapahtuman kautta? Tässä ovat muutamia niistä Raamatun opetuksista, joiden valossa voimme pyrkiä ymmärtämään usein niin vaikeasti ymmärrettävää elämäämme. Seuraavat ajatukset on mukailtu Suomen teologisen instituutin ruotsalaisen sisarjärjestön Göteborgin seurakuntatiedekunnan johtajan Rune Imbergin kirjoituksesta Luonnonkatastrofit, kirkko ja teologia. 1. Jumala on kaikkivaltias. Jeesus sanoi selvästi, että hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. (Matt. 28:18 20) 2 Tämä ei tarkoita, että Jumala itse olisi vaikuttamassa suoraan kaikkiin asioihin. On olemassa myös persoonallinen paha, joka haluaa tuhota ja saada aikaan pahaa. ( vihamies. Matt. 13:28) 3. Raamatun mukaan koko luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle. (Room. 8:20 ) Luomakunta ei ole nyt alkuperäisessä tilassaan, sellainen, miksi se alun perin luotiin. Lankeemuksen jälkeen luomakunta on häiriintynyt ja kärsii yhdessä ihmiskunnan kanssa. Luomakunta on osaltaan luonnottomassa tilassa. 4. Ihmisinä meillä on taipumus ajatella että joku on syyllinen, kun tapahtuu sairastumisia, onnettomuuksia ja kuolemaa. Raamattu kuitenkin varoittaa meitä tällaisista arvailusta (Joh. 9:2; Luuk.13:1 ) 5. Tietenkin ihminen voi omalla elämäntyylilläänkin aiheuttaa itselleen kärsimystä. Esimerkiksi kun tupakoiva kuolee keuhkosyöpään tai alkoholisti maksan pettämiseen. Raamattu kuitenkin varoittaa meitä tuomitsemasta toisiamme. (Room. 2) 6. Jumala on se, joka kerran lopulta tuomitsee jokaisen ihmisen, ja hänen tuomionsa voi alkaa jo täällä ajassa. (Ap. t. lopulta kaikki yhdessä koituu niiden 12:23) parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja 7. Luonnonkatastrofien ja erilaisten jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. (Room. 8: mullistusten keskellä meille jää aina paljon kysymyksiä, joihin ei koskaan 28) saada vastausta täällä ajassa. Me emme 11. Kun Jumala sallii onnettomuuksia, koskaan voi tietää, miksi Jumala tekee yksi tärkeä tarkoitus on kutsua ihmisiä ja sallii tiettyjä asioita. Hänen tiensä parannukseen. Tämän Jeesus itse eivät ole meidän analysoitavissamme. huomauttaa Luuk. 13:5. Vanhassa ruotsinkielisessä (Room. 11:33 36) Lutherin katkismuksen 8. Jumala ei koskaan ole luvannut varjella selityksessä vuodelta 1878 vastaus kysymykseen 106: Miten meidän tulisi omiansa kaikista onnettomuuksista ja kärsimyksistä, mutta Hän on luvannut ajatella niistä onnettomuuksista jotka olla meidän kanssamme joka päivä, kohtaavat ihmisiä täällä maailmassa maailman loppuun asti. (Matt 28: 20) kuuluu: Niiden onnettomuuksien 9. Jumala ei koskaan ole kaukana yhdestäkään meistä. (Ap. t. 17:27) Jumala suhteen jotka kohtaavat ihmisiä, meidän ei tule koskaan ajatella, että ne ovat itse kärsii yhdessä kärsivän kansansa sattumaa tai sokean ja väistämättömän kanssa. Kaikissa heidän (Jumalan kohtalon työtä, vaan ne ovat Jumalan kansan) ahdistuksissansa oli hänelläkin (Jumalalla) ahdistus (Jes. 63:9, lähettämiä synnin takia rangaistukseksi, varoitukseksi ja herätykseksi ju- Israelilaiset sotilaat vartioivat Damaskos-portilla 1938 käännös) Kun Jumala itse tuli ihmiseksi Kristuksessa, hän oli kipujen mies ja sairauden tuttava (Jes. 53:3) 10. Jollakin meille usein käsittämättömällä tavalla Jumala on luvannut, että malattomille, ja uskoville koetukseksi sekä vahvistamaan heidän toivoansa, rakkauttansa ja luottamustaan Jumalaan. 12. Jumala haluaa meidän olevan hänen kanssaan aina, ensin täällä ajassa ja sitten iankaikkisuudessa. Kun hän kutsuu meidät kotiin, lähtö voi olla monella tavalla tuskaista, myöskin jälkeen jääville, mutta iankaikkisuusnäkökulmasta ei ole koskaan katastrofi muuttaa kotiin Jumalan luo. (Fil. 1:21 ) Leif Nummela Kuva Johannes Häkämies 4 5

4 Henkilökohtaisesti Kirkkohistorian professori lähikuvassa Jouko Talonen on siirtynyt vuodenvaihteessa Joensuun yliopistosta Helsinkiin, kirkkohistorian professorin virkaan. Muutos ei ollut kuitenkaan suuri, sillä talo oli entuudestaan tuttu. Talonen tuli Helsingin kirkkohistorian laitokselle vs. assistentiksi vuonna -81 ja on ollut siellä sekä Suomen Akatemian tehtävissä tähän asti. Oma tausta tutkijan apuna ja haasteena Jouko Talosen tärkeimmät tutkimusteemat ovat olleet herätysliikkeet, varsinkin lestadiolainen liike, ja Baltian kirkkohistoria. Lisäksi hän on pohdiskellut kirkko ja politiikka -probelmatiikkaa sekä uusimman ajan teologianhistoriaa. Hänen oma hengellinen taustansa on Rauhan Sanan lestadiolaisuudessa. Talosen kotikylässä, Vähänkyrön Saarenpäässä, oli paljon lestadiolaisia. Jo hänen isoisänsä isä kuului liikkeeseen. Läheinen suhde tutkittavaan herätysliikkeeseen on kaksijakoinen asia. - Toisaalta se, että tuntee jonkun herätysliikkeen ja herätysliikeproblematiikan läheltä ja omista taustoista käsin auttaa eläytymään siihen sekä auttaa tekemään lähdeaineistolle mielekkäitä kysymyksiä. Samalla tutkija ymmärtää niin sanottuja uskonnollisia mentaliteetteja, Talonen sanoo. Vaarana hän kertoo kuitenkin olevan sen, että tutkija lähtee historiallisessa selityksessä selittelemään harmaan alueen asioita ikään kuin kotiinpäin. - Juuri siinä on nimenomaan herätysliikelähtöisten herätysliiketutkijoiden oltava tarkkana. Valtion yliopistossa on pidettävä kiinni tieteellisen tutkimuksen periaatteista. Eurooppa murrosvaiheessa Mitkä asiat tästä ajasta voisivat tulla kirjatuiksi kirkkohistoriaan? Talosen mukaan Euroopassa on tällä hetkellä tapahtumassa suuri murros, joka koskettaa myös kaikkia kirkkoja. Myös globaalit tapahtumat, kuten tsunami, voivat muuttaa ihmisten maailmankuvaa ja ajattelutapaa. Kolmantena seikkana Talonen mainitsee koko Euroopassa tapahtuvan luterilaisen uusjaon. - Näyttää siltä, että kansankirkot ovat menettämässä otettaan varsinkin kaupungeissa. Samaan aikaan niiden sisäinen pirstoutuminen on aika voimakasta. Tämä pirstoutumiskehitys näyttää koskettavan myöskin uskonnollisia herätysliikkeitä. Onko STI:n kaltaiselle toiminnalle tarvetta Suomessa? - Teologiassa tarvitaan erilaisia paradigmoja ja erilaisia näkökulmia. Tarvitaan kriittistä keskustelua ja myöskin valtavirrasta poikkeavaa teologiaa. Tässä suhteessa STI:llä on tärkeä rooli: luoda vaihtoehtoista teologiaa, haastaa viralliset instituutiot, haastaa myöskin kirkkoa ja olla herätysliikkeiden yhteinen keskustelufoorumi. Ennen kaikkea se voi olla herätysliikkeiden niin sanotun kirkollisen teologian tekemisen foorumi. Työtä on niin pajon kuin jaksaa tehdä Talosen työpäivät ovat työntäyteisiä. - Työtä on itse asiassa koko ajan, niin paljon kuin jaksaa tehdä, hän kertoo. Saavuttuaan varhain aamulla työpaikalle hän tekee paljon rutiinitöitä: sähköpostien lukemista, luentojen valmistelua, kirjeiden lähettämistä. Kiireessä hän lähtee pitämään luentoja. Lounaan jälkeen on seminaari tai erilaisia valmistelutöitä. Välillä hän voi olla kuultavana asiantuntijana jossakin tai osallistua neuvotteluun tai kokoukseen, joita yliopistossakin riittää. Sähköposti on tärkeä työväline, ja sitä pitää seurata usein. Rentoutuminen on tärkeää Kiireisestä työstä huolimatta Jouko Talosella on myös vapaa-aikaa. Silloin hän pitää huolta kunnostaan uiden ja kävellen. Kesälomalla hän pyrkii tekemään maalla ruumiillista työtä. Joskus hän lomailee myös ulkomailla. Poliittisen historian, muistelmien tai dekkareiden lukeminen auttaa rentoutumaan, samoin ruuanlaitto. Ystäviä hänellä on paljon, myös Yhdysvalloissa ja Baltiassa. Toisinaan Havukosken kodissa piipahtaa vieraita ja pöydät notkukoot, vihjaa kulinaristinen professori. Onnistuneena vapaapäivänä voi myös nukkua aamulla pitkään. Vapaa-ajallakin hän on havainnut teologisten kysymysten ja työasioiden pyörivän päässä, valitettavasti tai onneksi. Tämä tosin johtunee siitä, että hänellä on ensimmäinen kuukausi nykyisessä virassa, joten tilanne on melko uusi. Identiteetti, koettelu, hengellisen elämän hoitaminen Opiskelijoita Jouko Talonen rohkaisee pitämään oman identiteetin, koettelemaan kaiken ja pitämään sen mikä on hyvää. Hän muistuttaa opiskelijoita oman hengellisen elämän, spiritualiteetin hoitamisesta. Opiskelijalle on tärkeää varata aikaa Raamatun lukemiseen, ja olisi hyvä olla oma sielunhoitaja. Lepo on tärkeää myös opiskelijalle. - Ennen kaikkea, muistakaa pitää rautaisella kädellä kiinni vapaa-ajastanne ja keksiä jotain muuta tekemistä, kuin sitä normaalia duunia. On tärkeä pitää huolta henkisestä, fyysisestä ja hengellisestä jaksamisesta, Talonen muistuttaa. Muita Kulmakiven lukijoita hän kehottaa tukemaan opiskelijoita, erityisesti heitä, joilla on vahva kutsumus hengelliseen työhön. Jouko Makkonen, teol. yo 6 7

5 Akateeminen teologia ja elävä usko Vieras Israelista Mikko Louhivuori luennoi STI:ssä Seurakuntanuoritaustalta tulevalle akateeminen teologia saattaa tuoda melkoisia ongelmia: miten sovittaa yhteen usko Raamattuun Jumalan sanana ja teologian eri alojen tuomat haasteet. Uskontotieteen luennoilla esitellään kaikkia uskontoja samanarvoisina, kirkkohistoria etsii herätyksille yhteiskunnallisia selityksiä, uskonnonpsykologia tutkii hengellisiä kokemuksia mielenkiintoisina psykologisina ilmiöinä, raamatuntutkimukselle Raamattu on vain tavallinen kirja, ja etiikan opetus esittelee lukemattomia vaihtoehtoja määritellä oikean ja väärän rajat. Vähemmästäkin nuori opiskelija menee ymmälle ja joutuu miettimään oman opiskelualansa mielekkyyttä. Silti akateeminen teologia on välttämätöntä kirkon työhön valmistuvalle. Se haastaa ajattelemaan, perustelemaan, luokittelemaan, analysoimaan, ymmärtämään, tutkimaan ja erottamaan olennaisen epäoleellisesta. Se antaa yhteiskunnassa hyväksytyn korkeakoulututkinnon, jonka kanssa ei tarvitse hävetä muiden oppineiden seurassa. Sitä paitsi: koska Jumalan sana on kokonaan totuus, se myös kestää kaiken mahdollisen kriittisen tarkastelun. Tiedekin perusolemuksensa puolesta pyrkii vain totuuteen. Asioiden ajatteleminen, tutkiminen ja totuuden etsintä ovat Jumalan ihmiselle antamia suuria lahjoja. Yliopisto ei ole mikään pappisseminaari. Siksi sen antama koulutus on puutteellista hengellisten valmiuksien saamisen osalta. Näitä opiskelijan on itse hankittava muualta. Hänen on myös hyvä muistaa, että vaikka akateeminen teologia on hyödyllinen apuväline, se ei voi koskaan tavoittaa elävän uskon ydintä. Oikein uskomiseen ei tarvita yhdenkään päivän teologian opintoja. Teologinen tutkimus ja opetus eivät myöskään ole niin arvovapaata, kuin usein annetaan ymmärtää. Jokaisella on joku ennakkolähtökohta. Jos lähdetään liikkeelle siitä, että Raamattu ei voi olla Jumalan sanaa, lopputuloksena on yleensä, että Raamattu ei ole Jumalan sanaa. Raamattua voi siis lukea ja ymmärtää aivan oikein ilman pienintäkään tieteellistä tutkimusta. Tutkimus kuitenkin avaa sen ymmärtämiseen uusia ulottuvuuksia. Jopa sellaisesta raamattutieteestä, joka torjuu Jumalan osuuden tuon kirjan synnystä, voi olla arvokasta hyötyä teologian opiskelijalle. Kreikan tai heprean kielten asiantuntijan ei tarvitse olla kristitty voidakseen opettaa oikein Raamatun alkukieltä, arkeologi voi kuokkia maata ilman uskoa ja historioitsija selvitellä kirkon eri vaiheita. Sille joka uskoo, nämä tutkimukset avaavat lisäksi näköalan Jumalan toimintaan. Teologian opiskelijan on siis syytä kehittyä mahdollisimman taitavaksi akateemisen teologian osaajaksi, mutta unohdettava tämä taito julistaessaan saarnatuolista Kristusta ainoana taivaaseen vievänä tienä. Eero Junkkaala Teologisen instituutin seminaaripäivä helmikuun alussa kokosi yhteen koko joukon elämän suurten kysymysten pohtijoita. Vieraaksi oli saatu filosofian tohtori ja teologian lisensiaatti Mikko Louhivuori Israelin arkeologisesta virastosta. Hänen luentonsa käsitteli uutta tähtitieteen aluetta, astrobiologiaa, ja sen suhdetta teologisiin pohdintoihin. Louhivuoren luento vei kuulijat kosmiselle matkalle maailman syntyä pohtiviin kysymyksiin. Hän käsitteli luennossaan mm. sitä, miten pieni todennäköisyys tutkijoiden mukaan nykyään on elämän synnylle millään planeetalla. Maan pinnalla olevat olosuhteet ovat juuri millilleen sellaisia, että täällä elämä voi säilyä. Säteilyä ei saa tulla liikaa ja lämpötilan täytyy olla sopiva. Tarvitaan sopiva kuu, joka estää planeetan pyörimisen sinne tänne tuhoisalla tavalla. Lista ehdoista jatkuu, ja tutkijat ovat nykyisin sitä mieltä, että riittävät ehdot voivat löytyä vain todella harvasta paikasta. Luennon tavoitteena oli katsella luomakunnan ihmeellisyyttä kristityn silmin. Uskon näkökulmasta ei ole syytä lähteä luomaan tiedettä eikä muokkaamaan sitä, miten luonnosta tehtyjä havaintoja käsitellään. Mutta uskon näkökulmasta voidaan ihmetellä sitä, miten ainutlaatuinen tämä elämämme on. Materialismiin taipuva tutkija on sille ihmeelle sokea, eikä näe Jumalan kätten töitä luomakunnassa. Mikko Louhivuori on ollut jatkuvasti yhteyksissä STI:hin. Hän on johtanut vuosien ajan Eero Junkkaalan vetämiä arkeologisia kaivauksia Emmauksessa. Timo Eskola 8 9

6 Da Vini -koodi puhuttaa yhä Dan Brownin bestseller Da Vini -koodi, jota aiemminkin on Kulmakiven sivuilla arvioitu, on herättänyt tavallista laajemman keskustelun. Teosta on myyty maailmalla jo yli 17 miljoonaa kappaletta ja Suomessakin huikeat kappaletta. Kirjalla näyttää olevan taito kiinnostaa ja ärsyttää ihmisiä. Vaikka kyse on vain romaanista, monet alkavat kysellä, onko sen väittämissä totuuden siemen. Olisiko Jeesus sittenkin tavallinen ihminen? Olisiko kirkko aina pyrkinyt vaientamaan alkuperäisen, naisellisen jumalatar-uskonnon? Hämmentävää kirjaa on kritisoitu tavallista tarkemmin. Niin kirjallisuuden arvioijat kuin historian tuntijatkin ovat astuneet esille. Siksi on mielenkiintoista kiinnittää hieman huomiota kirjasta syntyneeseen kansainväliseen keskusteluun. Lähteiden ongelma Yksi teoksen terävistä kriitikoista on Amerikassa toimiva katolinen pitkän linjan journalisti Sandra Miesel. Alan kirjallisuuden hyvin tunteva Miesel on ensinnäkin todennut, että pääosa Brownin kirjan ajatuksista ja materiaaleista on lainattu usein lähes suoraan kansanomaisista Graalin maljaa koskevista kirjoista. Aihe on ollut Amerikassa perin suosittu jo vuosikymmenten ajan. Eri kirjoittajat ovat esittäneet joko Jeesuksen oletetusta ehtoollismaljasta tai Magdalan Mariasta mitä mielikuvituksellisimpia väittämiä. Miesel on poiminut esille useita yksityiskohtia, joissa Brown käyttää avoimesti ajatuksia esimerkiksi Baigentin, Leighin ja Linolnin kohukirjasta Holy Blood, Holy Grail. Kyseiset lehtimiehet eivät ole kovinkaan määrätietoisia historian tutkijoita. Sen sijaan he ovat koonneet kirjaansa lähes mitä hyvänsä Graalin taruun liittyvää aineistoa. Holy Blood -kirjasta tulevatkin lähes kaikki Da Vini -koodin pääaiheet. Sieltä tulee ajatus Jeesuksen liitosta Magdalan Marian kanssa, ja sieltä tulevat kuvitelmat Siionin luostari -salaseurasta. Siellä Jeesuksen jälkeläisten historia liitetään Ranskaan, ja jopa Da Vini -koodin kuuluisan intendentin Saunièren nimi on lainattu erään kirjassa esiintyvän ranskalaisen papin sukunimestä. Eräs lainatuista esimerkeistä on mielikuvituksellinen ja kielen vastainen tapa käsitellä ranskankielistä nimitystä Sangreal. Keskiaikainen termi tarkoittaa juuri pyhää maljaa, josta on puhe. Mutta vikkelä mieli jakaa termin uudesta kohdasta ja saa tulokseksi: sang (veri) ja real (kuninkaallinen). Tämän nokkelan etymologian avulla perustellaan sitä, että pyhä malja tarkoittaakin alun perin Jeesuksen jälkeläisiä eli Euroopassa jatkunutta pyhän veren perintöä. Ranskan merovingikuninkaat olivat Jeesuksen jälkeläisiä. Temppu sopii sadunomaiseen kertomukseen, mutta sillä ei ole tieteellistä tai historiallista arvoa. Toiseksi Brown näyttää käyttävän runsaasti Margaret Starbirdin aikaisempia romaaneja samasta aiheesta. Niissä Magdalan Mariasta tehdään kristinuskon keskushenkilö. Kirjojen nimetkin osoittavat pyrkimyksen: The Goddess in the Gospels Relaiming the Sared Feminine. Toisen romaanin alaotsikossa todetaan ykskantaan: Mary Magdalen and the Holy Grail. Brownin käyttämien lähteiden kohdalla ei siten tarvitse kulkea antiikkiin saakka. Ajatus Jeesuksen ja Magdalan Marian avioliitosta tulee amerikkalaisesta romaanikirjallisuudesta. Virheellistä historiaa Vaikka tekijä on siis viitannut faktatietoihin, kirjan juonen kannalta olennaiset seikat eivät liity millään tavalla historiaan. Kriitikot ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että teoksessa luotu illuusio historian tapahtumista tai yksityiskohdista on pelkästään fiktiivinen. Jos lukija vahingossa ottaa selitykset todesta, häntä huijataan koko rahan edestä. Professori Margaret Mithell muistuttaa kritiikissään lukijoita siitä, että romaanin mainostama pakanuus ei ollut mikään liike antiikin ajan maailmassa. Rooman valtakunnassa ei siis ollut mitään yhtä ryhmää, joka edustaisi auringon palvontaa, julistaisi uskonnon mysteeriluonnetta, puhuisi jumalattarista ja kutsuisi jäseniään rituaalisiin seksiorgioihin vaikka romaanissa näin asia esitetäänkin. Miesel täydentää kuvaa ja toteaa, että ristiretkeläisillä ei ollut mitään tekemistä keskiajan kirkkotaiteen tai kirkkoarkkitehtuurin kanssa. Romaanin keskeisiin väitteisiin kuuluu, että pakanatemppelien tapaan goottilaiset katedraalit muistuttivat naisen sukupuolielimiä. Tämän väitetään heijastavan uskonnon feminiinisyyttä täydellisimmillään. Kirkkorakennus edustaisi tällöin jumalattaren ruumista. Ajatus on hersyttävä mielikuvituksessaan. Historiallisessa mielessä se kuitenkin tulee Piknettin ja Prinen romaanista Templar Revelation. Teos pohtii Graalin maljaan liittyvää mystiikkaa erityisesti esoteerisen tiedon näkökulmasta. Brownin käyttämät historiateokset ovat siten lähinnä teosofisia, eivät tieteellisiä. Da Vini -koodissa vedotaan lisäksi siihen, että erään vanhan gnostilaisen tekstin mukaan Magdalan Maria olisi Jeesuksen kumppani aviopuolison merkityksessä. Kielen tutkijat ovat muistuttaneet, että väite on mielikuvitusta, ei tiedettä. Todellisuudessa sana tarkoittaa työtoveruutta. Herkkäuskoisella lukijalla ei kuitenkaan yleensä ole mahdollisuutta tarkistaa tällaisia tietoja. Suhtautuminen kristinuskoon muuttuu Kirjasta käytävä keskustelu onkin mielenkiintoinen siksi, että se kertoo enemmän lukijoista kuin romaanista. Lukijoiden suhtautuminen Raamattuun ja kristinuskoon näyttää länsimaissa muuttuneen olennaisesti. Monet ovat valmiita hylkäämään Raamatun selkeän opetuksen kristinuskon lähtökohdista. He ovat samalla valmiita kuvittelemaan, että kirkko on kautta vuosisatojen huijannut ihmisiä ja salannut todellisen historian. Olipa romaanin kirjoittajan oma näkemys kristinuskosta mikä tahansa, hänen kirjansa edustaa varsin vihamielistä suhtautumista uskon perinteisiin käsityksiin. Myös kirkko, etenkin tässä tapauksessa katolinen kirkko, asetetaan kirjassa huonoon valoon. Näin ollen teos itsessään on kristinuskon vastainen kirja. Lukija ei voi välttyä tällaiselta vaikutelmalta. Da Vini -koodin herättämän keskustelun keskellä seurakunnan työntekijöiden ja muidenkin kristittyjen on syytä muistuttaa, että Raamatun todellinen historia ja sanoma ovat paljon mielenkiintoisempia kuin romaanien mielikuvitusmaailma. Jeesuksen opetus vastaa ihmiskunnan suurimpiin ja vaikeimpiin kysymyksiin. Hänen seurassaan ymmärrämme, miksi ihmiskunta on pahuuden riivaama ja miksi elämä on usein niin vaikeata. Laaja analyysi Da Vini -koodin suhteesta todelliseen historiaan löytyy STI:n kotisivulta, osoitteesta Timo Eskola 10 11

7 Kevätkausi alkaa vilkkaana Teologisen instituutin kevätkausi on alkanut vauhdikkaasti. Opiskelijat ovat jälleen täyttäneet salit eri kursseilla, joissa käsitellään niin kristinopin kuin Raamatunkin pääaiheita. Leif Nummelan ohjelmassa on keväällä Raamatun punainen lanka -sarja. Siinä käydään läpi Raamatun sisällön pääaiheet 1. Mooseksen kirjasta Ilmastyskirjaan. Opetusta täydentää Timo Eskolan luentosarja Uuden testamentin sanomasta. Toisena suurena aihepiirinä on kevään aikana dogmatiikan eli uskonopin sarja. Sen puitteissa tarkastellaan kaikkia dogmatiikan pääkohtia. Luennot sopivat hyvin kauden ohjelmaan, sillä kuten toisaalta tästä lehdestä nähdään, STI on julkaisemassa luterilaisen dogmatiikan yleisesitystä. Olli-Pekka Vainion kirja Chemnitzin teologiasta tarjoaa oivan välineen uskonopin pääkohtien opiskeluun. Teologiset opintopäivät onnistuivat mainiosti STI on vuosittain järjestämässä teologisia opintopäiviä tammikuussa Kauniaisten Raamattuopistossa. Tänä vuonna tapahtumasta jäivät mieleen erityisesti tohtori Martin Goldsmithin eläväiset luennot lähetysteologiasta. Hän kuvasi monessa luennossaan juutalaisen kulttuurin erityispiirteitä, jotka eroavat selvästi länsimaisesta perinteestä. Oman haasteensa nykyiselle teologialle ja myös filosofialle asetti puolestaan professori Tapio Puolimatka, joka kritisoi tapaamme perustella tietoamme. Puolimatka muistutti, että jokaisen väitteen vaikkapa kristinuskoa kritisoivan väitteen lähtökohtana on uskomus. Siksi teologian erityisluonnetta koskevan keskustelun tulisi olla pohdintaa uskomusten välillä. Vain näin voidaan löytää tasapainoinen suhtautuminen teologiaan tieteen keskellä. KIRJAT Uusi kirja Kierkegaardista Teol. tri Olli-Pekka Vainio, joka viime vuonna toimi instituutin määräaikaistutkijana, on julkaissut oivaltavan yleisteoksen Sören Kierkegaardin ajattelusta, Ihmiseksi tuleminen Sören Kierkegaardin teologia (Kirjapaja). Kierkegaard ei ole helpoimpia tutkimuskohteita, sillä hänen teoksensa ovat monimutkaisia ja usein perin taiteellisia. Olli-Pekka on kuitenkin onnistunut löytämään uuden näkökulman Kierkegaardin kirjoituksiin. Kierkegaardia nimitetään usein eksistentialistiksi. Häntä pidetään Raamatusta irtautuvan teologian oppi-isänä ja kokemuspohjaisen uskonnon esitaistelijana. Olli-Pekka tasapainottaa tätä kuvaa kirjassaan ja toteaa, että Kierkegaard näyttää olleen innokas luterilainen saarnaaja. Hänen kirjojensa omaperäisyys selittyy sillä, että hän käytti lähes aina salanimeä. Näitä salanimiä oli monia, ja kirjat kuvaavat aina jonkun tietyllä tavalla ajattelevan ihmisen näkemyksiä. Ne eivät siten edusta Kierkegaardin omia näkemyksiä, vaan ovat ikään kuin saarnan välineitä. Teologina Kierkegaard näyttää olleen melko konservatiivinen. Hän moitti usein dosentteja, jotka pyrkivät vääristämään Raamatun sanoman ja muuttavan sen elämänfilosofiaksi. Kierkegaard itse mietti Jumalan valtasuuruutta ja ihmisen pienuutta Jumalan edessä. Hän on kärsimyksen teologi. Mutta kärsimys ei ole epätoivoa, vaan se johtaa pelastuksen todellisuuteen Kristuksen yhteydessä. Timo Eskola STI:N KIRJA-ALE IUSTITIA-SARJA 3 euroa 1 Vaihtoehto kirkon parhaaksi. Vuosikirja Muuttumaton ja muuttuva. Vuosikirja Israel Messiaan maa. Vuosikirja Paavali ja laki Ilmoitus ja inkarnaatio. Martti Vaahtoranta Uuden aikakauden uskonnollisuus Mission Possible Lähetys ja pelastus euroa 16 Uhri ja anteeksiantamus. Antti Laato Vanhurskauden apostoli Juutalaista Paavalia etsimässä. Timo Eskola MUITA KIRJOJA 5 euroa Mitä mies! Eero Junkkaala. Uusi Tie painos 10 euroa Juutalainen nimeltä Jeesus Monikasvoinen Messias. Timo Eskola. Karas-Sana Minä uskon. Eero Junkkaala. Uusi Tie 2001 IUSTITIA 19 Kolminaisuudesta osallinen Piirteitä Martin Chemnitzin ( teologiasta), Olli-Pekka Vainio normaalihinta 10 euroa opiskelijahinta 6 euroa Toimitukseen lisätään postituskulut. Nimi Osoite Iustitia 19, vakiotilauksen peruutus Leikkaa/taita ja niittaa tai teippaa ja postita Suomen teologinen instituutti maksaa postimaksun. Suomen teologinen instituutti Vastauslähetys Sopimus HELSINKI 12 13

8 RAAMATUN PUNAINEN LANKA Eero Junkkaala ja Leif Nummela luennoivat Raamatun pääsanoman läpi perjantai-illan ja lauantaipäivän aikana. Vuonna Oulu, järjestää Pohjois-Pohjanmaan Evl.lut. Kansanlähetys Valkeakoski, järjestää Valkeakosken seurakunta Vaasa, järjestää Vaasan seurakunta ja Et.-Pohjanmaan KL Savonlinna, järjestää Savonlinnan kristillinen opisto Raahe, järjestää Raahen seurakunta Mikkeli, järjestää Mikkelin Kansanlähetys Lappeenranta, järjestää Etelä-Saimaan Kansanlähetys Luterilainen dogmatiikka Lutherin oppilaan silmin IUSTITIA 19 Kolminaisuudesta osallinen ilmestyy helmi maaliskuun vaihteessa Teol. tri Olli-Pekka Vainio on kirjoittanut selkeän yleisteoksen eläneen tärkeän saksalaisen teologin, Martin Chemnitzin, teologiasta. Kirja on suorastaan pienikokoinen dogmatiikan oppikirja, eräänlainen STI:n dogmatiikka. Sitä tullaan käyttämän STI:n opetuksessa luterilaisen uskonopin yleiskuvauksena. Luterilaista Tunnustuskirjojen kirjoittajiin kuuluvaa Martin Chemnitziä pidetään yleisesti varhaisen luterilaisuuden merkittävimpinä teologina. Suomessa ei kuitenkaan toistaiseksi ole olemassa yhtään tutkimusta, joka hahmottaisi hänen teologisen ajattelunsa kokonaisuutta. Tässä tutkimuksessa selvitetään muun muassa Chemnitzin käsityksiä ihmisestä, synnistä, uskosta, sakramenteista, kirkosta ja Jumalasta. Lähtökohdaksi on valittu Chemnitzille olennainen ajatus Kolminaisuuden läsnäolosta ja vaikutuksesta luodussa todellisuudessa. Tämä läsnäolo saa kirkkaimman ilmauksensa Kristuksen inkarnaatiossa. Tästä käsin saa perusteensa myös Jumalan pelastava toiminta sakramenttien kautta. Vainion esitys on pienikokoinen luterilaisen teologian yleisesitys. Se kuvaa Lutheria seuranneiden vuosikymmenten teologisia painotuksia ja johdattaa lukijan uskonopin pääaiheiden äärelle. Teol. tri Olli-Pekka Vainio on aiemmin julkaissut tutkimuksen luterilaisen vanhurskauttamisopin kehityksestä sekä tutkielman Sören Kierkegaardin teologisesta ajattelusta (2004). Kirjan hinta on 10 euroa ja opiskelijahinta 6 euroa. Kirja lähetetään kaikille vakiotilaajille sen ilmestyttyä. Kirjan voi myös tilata sivun 13 tilauslipukkeella. Leif Nummela Tanskan opiskelijalähetyksen konferenssi Tanskan sisälähetyksen vastuunkantajapäivät Oulu, Raamatun pun. lanka Valkeakoski,Raamatun pun.lanka Alavus, Raamattupäivät Turku, Kirkolliskokous Tikkurila Vaasa, Raamatun punainen lanka Timo Eskola SEURAKUNTAVIERAILUT 8.3. Riihimäki, SLEY Helsinki, HEKLin jumalanpalv Ryttylä, Lähetyskeskus Helsingin Kristillinen Opisto Osoite Kaisaniemenkatu 13 A 4. krs Helsinki SUOMEN TEOLOGINEN INSTITUUTTI Puhelin Faksi Sähköpostit Kotisivu Pankkitili Sampo Työntekijät vs. pääsihteeri Leif Nummela (gsm ) tutkija Timo Eskola (koti ) tutkija Eero Junkkaala (koti ) sihteeri Kirsi Sell (koti ) Taitto Kirsi Sell Painopaikka Kirjapaino Hermes Oy Eero Junkkaala Oulu, Raamatun pun. lanka 3.4. Oulu, saarna Tuomiokirkossa Valkeakoski, Raamatun punainen lanka Nakkila, aviopari-ilta Vaasa, Raamatun pun. lanka Raamattuluentoja Toisesta Mooseksen kirjasta otsikolla Mannaa taivaasta Helsingin Vanhassakirkossa torstaisin klo 18, Sitä ennen torstai-iltojen luentoja pitää Hannu Päivänsalo aiheenaan Pietarin kirjeet. Avoinna arkisin klo 9 19 Teologinen tutkimus- ja koulutuskeskus. Seurakuntavierailuja, luentotoimintaa, kirjasto ja lukusali. Talous vapaaehtoisen kannatuksen varassa. Vuositukijäsenmaksu 35 euroa (opiskelijat 10 euroa, yhteisöt 100 euroa). Ottaa vastaan kirjalahjoituksia, avustuksia ja testamentteja. Julkaisee IUSTITIA-nimistä teologista aikakausikirjaa. Tiedotuslehti KULMAKIVI lähetetään jokaiselle tukijäsenelle kuusi kertaa vuodessa. Hallituksen puheenjohtaja toiminnanjohtaja Raimo Mäkelä Jäsenjärjestöt Ev.lut. Lähetysyhdistys Kylväjä Länsi-Suomen Rukoilevaiset Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat Suomen Ev.lut. Kansanlähetys Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys Suomen Raamattuopisto Svenska Lutherska Evangeliföreningen 14 15

9 SUOMEN TEOLOGINEN INSTITUUTTI Kaisaniemenkatu 13 A 4. krs HELSINKI Lyhyesti Raamatusta Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. (Jes. 33:6) Tulevaisuus askarruttaa monia. Riittääkö työtä? Kestääkö terveys? Jaksanko vielä entiseen malliin? Säilyykö rakkaus? Osaanko valita oikein? Mikä on paikkani elämässä? Millainen on huomispäivän maailma? Mahtaneeko edes Jumala auttaa? Tänään meille luvataan: hän turvaa tulevat päiväsi, hetkestä hetkeen. Hänellä on varattuna riittävästi apua, jopa yllin kyllin. Tarvitsemme paljon tietoa ja viisautta tehdä oikeita päätöksiä. Nekin Jumala lupaa antaa. Eero Junkkaala Kannen kuva Rolf Wiiala

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO

JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS JA VARHAINEN KRISTINUSKO Ylösnousemustutkimukseen liittyy laaja filosofinen keskustelu, koska kyseessä on kristinuskon oppijärjestelmän kannalta varsin keskeinen uskonkappale Jeesuksen

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Abrahamin tapaus. Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012

Abrahamin tapaus. Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012 1 Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012 Abrahamin tapaus Olemme edellä käsitelleet Paavalin Roomalaiskirjeen selityksessä sitä, kuinka ihmisestä tulee Jumalalle kelpaava.

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi 2.4.2016 Kai Peltonen Miksi olet ryhtynyt seurakunnan luottamushenkilöksi? MIKÄ ON? Augsburgin tunnustus (1530): artikla V: Jotta saisimme

Lisätiedot

Abodah Zarah. Rabbi J. Melamed

Abodah Zarah. Rabbi J. Melamed 1 Abodah Zarah Rabbi J. Melamed 6.2.2013 Talmud Tänään haluan keskustella millä tavalla Talmudissa käsitellään juutalaisten ja kristittyjen välisiä suhteita. Todellisuudessa tämän tyyppisiä kertomuksia

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa

Lisätiedot

Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa

Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa Yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa 1 Isak Penzev Shalom hyvät ystävät. Meillä alkaa uusi teema nimeltä Juutalaisuus ja Uusi testamentti. Tämän oppitunnin aiheena on yksi seurakunta ja kaksi elämäntapaa.

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat

12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat 12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat luterilaisuus: Augsburgin tunnustus Puolustus Yksimielisyyden ohje muut tunnustuskirjat katolisuus: Trenton kirkolliskokous reformoidut kirkot: paikalliset tunnustukset

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Eskatologia. Oppi lopusta

Eskatologia. Oppi lopusta Eskatologia Oppi lopusta ta eskhata = viimeiset ajat/tapahtumat Oppi lopusta ja maailmankaikkeuden päätöksestä Ihmisen kuolema = oman elämän eskatologinen loppu Maailmanloppu koko todellisuuden eskatologinen

Lisätiedot

Sielunvihollinen ei siedä Raamatun Sanaa, varsinkaan kun mennään siihen ytimeen, jossa Jeesus on verellään ostanut meidät omikseen.

Sielunvihollinen ei siedä Raamatun Sanaa, varsinkaan kun mennään siihen ytimeen, jossa Jeesus on verellään ostanut meidät omikseen. Omat kokemukset Olen syntynyt tähän kristillisyyteen, olen siitä onnellinen. 15-vuotiaana jätin kristillisyyden, koska koin sen liian lakihenkisenä. Ajauduin maailmaan. Elin syntielämää, myös päihteiden

Lisätiedot

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen. MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Luento STI:ssä 2003. Mailis Janatuinen ALUKSI

Luento STI:ssä 2003. Mailis Janatuinen ALUKSI Luento STI:ssä 2003 Mailis Janatuinen ALUKSI Jumalan luomassa maailmassa kaikki oli "sangen hyvää" paitsi yksi asia: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksin" (1.Ms.2:18). Ihminen tarvitsee toista ihmistä rinnalleen,

Lisätiedot

Miten luterilaisuus ilmenee Suomessa? Tulevan kirkon nelivuotiskertomuksen esittelyä

Miten luterilaisuus ilmenee Suomessa? Tulevan kirkon nelivuotiskertomuksen esittelyä Miten luterilaisuus ilmenee Suomessa? Tulevan kirkon nelivuotiskertomuksen esittelyä Kimmo Ketola 1 Synodaalikirjan haasteet lukijalle Haastaa lukijan reflektoimaan katsomustaan suhteessa ajankohtaisiin

Lisätiedot

IUSTITIA 4 Suomen teologisen instituutin aikakauskirja. Sovitus

IUSTITIA 4 Suomen teologisen instituutin aikakauskirja. Sovitus IUSTITIA 4 Suomen teologisen instituutin aikakauskirja Sovitus SUOMEN TEOLOGINEN INSTITUUTTI 1994 Iustitia STI, Lastenkodinkuja 1, 2. krs 00180 Helsinki Toimittaja Julkaisija Kustantaja Kansi Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA?

VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA? Jeesus parantaa sokean Jerikon tiellä, Nicolas Poussin, Mark.10.46 VIELÄKÖ JUMALA PARANTAA? Reijo Telaranta Minä, Herra, olen sinun parantajasi 2.Moos.15:26 Aatamin luominen, Michelangelo, v. 1510, 1.Moos.2:1-25

Lisätiedot

Jeesus Kristus ja ikuinen evankeliumi, oppilaan lukutehtävät

Jeesus Kristus ja ikuinen evankeliumi, oppilaan lukutehtävät Jeesus Kristus ja ikuinen evankeliumi, oppilaan lukutehtävät Uskonto 250 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Suomi Mielipiteet ja oikaisut ovat tervetulleita. Lähetä ne sekä huomaamasi

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei Sisällys Merkillinen johdatus 9 Uskomaton varjelus 14 Tunnelien kulttuuri 17 Alussa oli romahdus 21 Eiköhän se ole siinä 24 Pilkkaaminen 27 Kadotuksen tie 31 Mies rohkaisi mielensä 34 Isä kertoi perheelleen

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light

JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN Jaakko Kujala Urban Light 17.3.2016 JOH. 4:3-30 (OMA KÄÄNNÖS ) Jeesus lähti Jyväskylästä ja oli taas menossa Ahvenanmaalle. Hänen oli kuljettava Turun kautta. Niin hän saapui

Lisätiedot

Rotary Matti Piispanen

Rotary Matti Piispanen Työn etiikan eräs yhteiskunnallinen määrite teetkö työsi asiakkaan tarpeen poistamiseksi ja siten vapauttaaksesi hänet tarpeen aiheuttamasta riippuvuudesta samalla myös tehden oman työsi loppuun ja tarpeettomaksi

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Radion ortodoksinen aamuhartaus 1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan

Lisätiedot

Raamatun oikea ja väärä IR

Raamatun oikea ja väärä IR Raamatun oikea ja väärä IR Raamattu koostuu 66 eri kirjasta ja jokainen kirja on syntynyt johonkin tarkoitukseen. Raamattu ei ole yksi yhtenäinen kokonaisuus eikä siitä sen vuoksi voi poimia yksiselitteisiä

Lisätiedot

Juha Muukkonen Rinnetie Tornio puh s-posti: gen.fi kotisivu:

Juha Muukkonen Rinnetie Tornio puh s-posti: gen.fi kotisivu: LASTEN EHTOOLLINEN? (Ote 26.7.2016 ystävälle lähetetystä kirjeestä.) Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@ gen.fi kotisivu: www.gen.fi Lasten osallistuminen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Hyvä sisärengaslainen

Hyvä sisärengaslainen Hyvä sisärengaslainen Tällä kertaa vuorossa Johanneksen evankeliumin 3. luku, joka sisältää tärkeää ja keskeistä asiaa taivaaseen pääsemisestä. Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Pekka Ervastin esitelmä 1/

Pekka Ervastin esitelmä 1/ Mitä on usko? Pekka Ervastin esitelmä 1/10 1916 Te muistatte ja tiedätte kaikki, kuinka tässä protestanttisessa kirkossa pidetään uskoa ja elämää uskossa ainoana oikeana kristillisyytenä, ja kulmakivenä

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi

USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi USKONTO Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen ja eettiseen ajatteluun. Muihin uskontoihin

Lisätiedot

Kuka Jeesus haluaa meille olla?

Kuka Jeesus haluaa meille olla? 1 Johanneksen evankeliumin selitys 9 Joh. 3:9-15 Savonlinnan Tuomiokirkko, 16.9.2015 Kuka Jeesus haluaa meille olla? Viime kerralla tapasimme Nikodemos nimisen juutalaisten hallintomiehen, joka oli yöllä

Lisätiedot

Uskontunnustuksestani

Uskontunnustuksestani Uskontunnustuksestani Voiko Jeesusta sanoa Jumalaksi?... 1 Onko pelastus lihasta vai sanasta?... 1 Uhrasiko Jumala itsensä?... 3 Vanhurskaus... 4 Synti... 4 Fariseusten hapatus... 5 Voiko Jeesusta sanoa

Lisätiedot

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita Katolinen kirkko Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti suurin piirtein 1,25 miljardia. Puolet katolisen kirkon jäsenistä

Lisätiedot

Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka

Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka Talentum Helsinki 2013 Kirjoittajasta Kauppatieteiden tohtori Pekka Puustinen toimii vakuutustieteen yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

9. Luterilainen ja reformoitu perinne

9. Luterilainen ja reformoitu perinne 9. Luterilainen ja reformoitu perinne Lutherin näkemys koko protestanttisuuden perustana Roomalaiskirjeen luennoista alkaen, erityisesti Galatalaiskirjeen kommentaarissa (1531/35) vanhurskauttaminen syntien

Lisätiedot

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta.

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta. Teologian tutkinnon rakenne ja ohjeellinen suoritusjärjestys suuntautumisvaihtoehdoittain Avoimen yliopiston kautta tutkintotavoitteisesti opiskeleville Turkoosilla värillä merkityt opintojaksot on mahdollista

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ

USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ USKONTODIALOGI DIAKONIATYÖSSÄ Kokemuksia toisinuskovan kohtaamisesta Kajaanin seurakunnassa Tuula Haataja JOS VOISIKIN ITSE VALITA MILLAISTA ERILAISUUTTA JOUTUU LÄHELLÄÄN SIETÄMÄÄN Maija Paavilainen Mutta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Aviopuolisoiden velvollisuuksista

Aviopuolisoiden velvollisuuksista 1 Efesolaiskirjeen selitys 14 Ef. 5:21 32 Aviopuolisoiden velvollisuuksista Olemme siirtyneet Paavalin Efesolaiskirjeen selityksessä osioon, jossa on kehotuksia kristityille oikeanlaiseen elämään. Näitä

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Millainen on Sinun Jumalasi?

Millainen on Sinun Jumalasi? Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä

Lisätiedot

Toora, rukous ja hyvät teot - kolme kulmakiviä.

Toora, rukous ja hyvät teot - kolme kulmakiviä. 1 Toora, rukous ja hyvät teot - kolme kulmakiviä. 27.06.2012 11. oppitunti opettaja J.Penzev Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppituntia, jossa tutustumme juutalaiseen uskontoon. Tänään haluan, että

Lisätiedot

Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu Pekka Sartola

Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu Pekka Sartola Antikristus ja vihan aika Missio Järvenpään ja TV7:n raamattukoulu 24.11.2010 Pekka Sartola Antikristus, kuka hän on? ( Hitler (ei kumpikaan kuvan henkilöistä, Amin el-husseini ja Adolf Antikristus Vanhassa

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Jeesus on vastaus! Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13. Raamatun metanarratiivi

Jeesus on vastaus! Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13. Raamatun metanarratiivi Jeesus on vastaus! Mikä olikaan kysymys? Osa 2 Timo Flink, teol. tri Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta. - Matt. 11:13 Jeesus sanoi heille: Tätä minä tarkoitin, kun ollessani

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Fysiikan historia Luento 2

Fysiikan historia Luento 2 Fysiikan historia Luento 2 Ibn al- Haytham (Alhazen), ensimmäinen tiedemies Keskiajan tiede Kiinnostus =iloso=iaa ja luonnontiedettä kohtaan alkoi laantua Rooman vallan kasvaessa Osa vanhasta tiedosta

Lisätiedot

Hyvät seurakuntalaiset, kuulemissamme Raamatun kohdissa korostetaan Jumalan sanassa pysymistä, ensimmäi-

Hyvät seurakuntalaiset, kuulemissamme Raamatun kohdissa korostetaan Jumalan sanassa pysymistä, ensimmäi- 1/6 Ryttylä 04.09.2009 Matti Väisänen PASTORI HANNU PEKKA SAMUEL MIKKOSEN VIRKAAN ASETTAMINEN Kajaanissa 06.09.2009 Kristuksessa rakas veljemme, Hannu Mikkonen, hänen perheensä ja läsnä oleva seurakunta,

Lisätiedot

PASTORI ESKO TAPIO MURRON VIRKAAN ASETTAMINEN Hämeenlinnassa

PASTORI ESKO TAPIO MURRON VIRKAAN ASETTAMINEN Hämeenlinnassa 1/6 Ryttylä 27.12.2008 Matti Väisänen PASTORI ESKO TAPIO MURRON VIRKAAN ASETTAMINEN Hämeenlinnassa 28.12.2008 Kristuksessa rakas veljemme Esko Tapio Murto ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä Sananlaskujen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s )

MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s ) MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s. 168-179) MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Annie Dillard: Tapa, jolla vietämme päivämme, on tapa jolla vietämme elämämme. MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI?

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Maailma pysyy olemassa Jumalan kärsivällisyyden vuoksi

Maailma pysyy olemassa Jumalan kärsivällisyyden vuoksi 1 Alusta alkaen 12. Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.12.2007 Maailma pysyy olemassa Jumalan kärsivällisyyden vuoksi Vedenpaisumuksen jäljiltä maa oli veden turmelema, Jumalan vihan hävittämä. Sen kamaralle

Lisätiedot

OPKO - Elämän sanaa opiskelijoille ja koululaisille

OPKO - Elämän sanaa opiskelijoille ja koululaisille OPKO - Elämän sanaa opiskelijoille ja koululaisille 1. OPKOn identiteetti 2. Tavoite 3. Toiminta - opiskelijat 4. Toiminta - koululaiset 5. Lähetystyössä mukana 6. Kansainvälisyys 7. Julkaisutoiminta 8.

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Samuel, Jumalan palvelija

Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.

Joh.20: Tämän jälkeen Paavali kertoo miten varma tuo ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen. Joh.20:19-31 Joh.20:19-31: Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta

Ekklesiologia 14. Paikallisseurakunta Ekklesiologia 14 Kevään tunnit: 1 Dispensaatiot, Kristus Seurakunnan pää ja perustus 2 Seurakunnan olemassaolon kolme päätarkoitusta 3 Seurakunnan rakenteita ja johtajuusmalleja 4 Evankelioiminen 5 Rakentaminen

Lisätiedot

Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14

Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14 Global Mindedness kysely Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere 13.5. May- 14 Mistä olikaan kyse? GM mittaa, kuinka vastaajat suhtautuvat erilaisen kohtaamiseen ja muuttuuko

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Eeva Willberg Pro seminaari ja kandidaatin opinnäytetyö 26.1.09 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tarkoittaa tutkimusilmiöön keskeisesti liittyvän tutkimuksen

Lisätiedot

Yksinkertaista apologiaa

Yksinkertaista apologiaa Yksinkertaista apologiaa Vesa Ollilainen Kansanlähetyspäivät 2.7.2016 Mitä on apologia? Paavali: tehtäväni on puolustaa evankeliumia. (Fil. 1:16; vrt. jae 7) Kolme tapaa: Puolustus: vastaus arvosteluun

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti

KIRKKOHALLITUS. Kirkko: yhteistä näkyä kohti KIRKKOHALLITUS Kirkko: yhteistä näkyä kohti 1 Asiakirjan tausta Faith and Order-asiakirja BEM (Baptism, Eucharist Ministry l. Kaste, ehtoollinen, virka 1982) ja siitä saadut perusteelliset vastaukset KMN:n

Lisätiedot

Kristityt ovat Kristuksessa

Kristityt ovat Kristuksessa 1 Efesolaiskirjeen selitys 1 Ef. 1:1-3 Savonlinnan Tuomiokirkko, 11.9.2013 Kristityt ovat Kristuksessa Aloitamme nyt uuden tekstin selittämisen, ja suokoon Jumala siihen armonsa ja apunsa. Kyseessä on

Lisätiedot