Maa- ja metsätalousministeriö Muistio Liite Ylimetsänhoitaja luonnos Matti Heikurainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maa- ja metsätalousministeriö Muistio Liite Ylimetsänhoitaja luonnos Matti Heikurainen"

Transkriptio

1 1 Maa- ja metsätalousministeriö Muistio Liite Ylimetsänhoitaja luonnos Matti Heikurainen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS SUOMEN METSÄKESKUKSEN SUORITTEIDEN MAKSULLISUUDESTA 1. Yleistä Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/2011, jäljempänä metsäkeskuslaki) 26 :ssä säädetään suoritteista perittävistä maksuista. Kyseisen pykälän 1 momentin mukaan metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikkö perii suoritteistaan maksuja. Metsäkeskuslain 8 :ssä tarkoitettuihin tehtäviin liittyvien suoritteiden maksullisuuden, maksujen suuruuden ja maksujen määräytymisen yleisten perusteiden, maksuista päättämistä koskevan toimivallan sekä maksua koskevan muutoksenhaun ja perinnän osalta noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992, jäljempänä maksuperustelaki) säädetään. Suomen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön suoritteiden maksullisuudesta on annettu maa- ja metsätalousministeriön asetus (130/2015, jäljempänä maksuasetus), joka on voimassa saakka. Maksuttomien suoritteiden määrittäminen asetusehdotuksessa katsotaan edelleen välttämättömäksi oikeusvarmuuden, maanomistajien tasavertaisen kohtelun ja asiakaslähtöisyyden vuoksi. Asetusluonnokseen sisältyvien maksullisten suoritteiden kustannusvastaavuutta on arvioitu kokonaisuutena. Suoritteista vain muutamaa tuotetaan vuosittain määrällisesti niin paljon, että suoritekohtainen seuranta antaisi luotettavaa tietoa ao. suoritteen tuottamisen keskikustannuksesta. Moni suoritteista on lisäksi luonteeltaan sellainen, että tapauksesta riippuen sen tuottamisen todelliset kustannukset vaihtelevat suuresti. Metsäkeskuksen yleisimpiä maksullisia suoritteita ovat olleet poikkeusluvat metsänkäyttöilmoituksen määräajasta, hirvivahinkoarvioinnit, Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä annetun lain (419/2011, jäljempänä metsätietolaki) mukaiset tietojen luovuttamispäätökset, yhteismetsälain (109/2003) mukaiset päätökset sekä toimijakäyttäjien liittymiset Metsään.fi -asiointipalveluun. Suoritekohtainen kustannusten ja tuottojen seuranta ei olisi vähäisessä määrin tai satunnaisesti tuotettavien suoritteiden osalta luotettavalla pohjalla eikä kustannustehokasta. Vuoden 2015 ja 2016 (lokakuu) toteumiin perustuvan sekä julkisoikeudellisia että muita suoritteita yhteensä kuvaavan kustannusvastaavuuslaskelman mukaan näiden suoritteiden tuottamisen kokonaiskustannukset olivat 26,5 % suuremmat kuin niistä saatavat tulot. Suuri osa asetuksen suoritteista on suoraan metsänomistajalle toteutettavia palveluita. Tästä johtuen niiden hinnoitteluun ovat vaikuttaneet myös monet muut tekijät kuin kustannusvastaavuus. Maksullisuuden lisääminen on kuitenkin vaikeaa, sillä monet suoritteista liittyvät myös julkisin varoin kerättävän tiedon jakeluun, mitä yritetään tehostaa mm. juuri sillä, että tällaiset palvelut olisivat niiden käyttäjille maksuttomia. Suomen metsäkeskus on toiminut lähes 5 vuoden ajan ja maksullisuusasetus on ollut voimassa ensin vuoden, ja sen jälkeen 2 vuoden ajanjaksoina. Nykyinen asetus on ollut voimassa vuoden 2015 maaliskuun alusta. Vuoden 2017 alusta tulee voimaan metsäkeskuslain muutos. Metsäkeskus on vuoden 2016 syyskuussa myynyt liiketoimintansa ja metsäkiinteistönsä ulkopuolisille toimijoille. Tämän vuoksi laissa oleva rakenne metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön ja liiketoimintayksi-

2 2 kön muodostamasta kokonaisuudesta purettaisiin vuoden 2017 alussa. Lain voimaantulon jälkeen jäljelle jäävä metsäkeskus toimisi yhtenä kokonaisuutena, joka hoitaisi vain julkisia hallintotehtäviä. Voimassa olevan asetuksen pykäläosuus esitetään uudessa asetuksessa vain niin muutettuna, että viittaus julkisen palvelun yksikköön poistettaisiin 1 :stä. Asetuksen liitteet esitetään säädettäväksi lähes entisellään verrattuna nykyiseen. Nykyisen liitteen 1 kohdat metsänhoitoyhdistyksistä annetun lainsäädännön muuttamiseen liittyen eivät enää sisältyisi annettavaan asetukseen. Metsänhoitoyhdistyksistä annetun lain muuttamisesta annetun lain (1090/2013) siirtymäsäännösten mukainen soveltaminen päättyy Poistettavaksi esitettävät suoritteet ovat nykyisen asetuksen liitteen 1 kohdat 7 ja 8. Lisäksi Metsään.fi- palvelu esitettäisiin kaikille metsänomistajaryhmille ja metsäalan toimijoille sekä Metsään.fi -palvelun sisältöä hyödyntäville sovellusten kehittäjille maksuttomaksi (liite 1 kohta 24). Samalla poistuisi nykyisen asetuksen liitteen 2 kohta 17. Myös kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) tarkoittamat päätökset lisättäisiin maksuttomiin suoritteisiin (liite 1 kohta 6). 2. Pykäläkohtaiset perustelut Asetuksen 1 :ssä säädettäisiin asetuksen soveltamisalasta. Asetuksen 1 :n 2 momentin informatiivisen säännöksen mukaan maksullisuuden perusteista säädetään metsäkeskuslain 26 :ssä ja sen nojalla maksuperustelaissa. Metsäkeskuksen suoritteet jakautuvat julkisoikeudellisiin suoritteisiin ja muihin suoritteisiin. Suoritteiden jakaminen eri kategorioihin perustuisi maksuperustelakiin ja metsäkeskuslakiin. Julkisoikeudellisilla suoritteilla tarkoitetaan maksuperustelain 3 :n 2 kohdan mukaan valtion viranomaisen suoritetta, jonka kysyntä perustuu lakiin tai asetukseen ja jonka tuottamiseen viranomaisella on tosiasiallinen yksinoikeus. Muut suoritteet ovat maksuperustelain esitöiden mukaan suoritteita, joita ei tarvitse hankkia jonkin oikeuden saamiseksi valtiolta. Metsäkeskuksen julkisoikeudelliset suoritteet on jaoteltu kolmeen ryhmään: maksuttomat suoritteet (2 ), kiinteämaksuiset suoritteet (3 ) ja omakustannusarvon mukaiset suoritteet (4 ). Maksuttomat suoritteet on luetteloitu liitteessä 1 ja perustelut on esitetty jäljempänä kunkin maksuttomaksi esitetyn suoritteen osalta. Muiden maksuttomien suoritteiden osalta viitattaisiin edelleen maksuperustelain 5 :ään. Metsään.fi -palvelun käyttö, ja muun muassa metsävaratietojen luovuttaminen sen kautta, esitetään muutettavaksi kaikille metsänomistajaryhmille ja metsäalan toimijoille maksuttomaksi (asetuksen liitteen 1 uusi kohta 24). Metsävaratietojen luovuttamisen lisäksi Metsään.fi -palvelua voidaan jatkossakin käyttää kestävän metsätalouden rahoittamiseen liittyvien tukien (KEMERA-tuet), metsälain edellyttämien metsänkäyttöilmoitusten ja muiden metsiä koskevan lainsäädännön edellyttämien asiakirjojen välittämiseen metsäkeskukselle. Metsävaratietojärjestelmää säätelee metsätietolaki. Metsään.fi -palvelun kautta luovutettavat metsävaratiedot ovat metsäympäristöön liittyvää tietoa, jota käytetään metsien taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden turvaamiseen. Ympäristönsuojeluun liittyvien metsänomistajan tavoitteiden tasapainoinen toteutuminen muiden metsänomistajan tavoitteiden ohella edellyttää, että julkiset metsävaratiedot ovat mahdollisimman helposti ja maksuttomasti metsänomistajalle palveluita tarjoavien toimijoiden saatavilla. Palvelun toimijakäyttäjiä ovat nyt muun muassa metsäpalveluita tarjoavat yritykset, erilaiset julkiset yhteisöt, rahastot, oppilaitokset ja yhdistykset. Metsään.fi -palvelua hyödyntävät n. 360 yrityskäyttäjää ovat maksaneet kuntakohtaisia maksuja n kunnan osalta. Toimijakäytön maksuttomuudella pyrittäisiin lisäämään Metsään.fi -palvelun toimijakäyttäjien määrää ja helpottamaan julkisen metsävaratiedon hyödyntämistä uusien sähköisten palveluiden ja tuotteiden kehittämisessä. Toimijakäytön maksut-

3 3 tomuus parantaisi metsätietolain tavoitteena olevaa julkisen metsävaratiedon vaikuttavuutta ja sähköisen asioinnin yleistymistä. Metsään.fi -palvelun käyttäminen esitetään muutettavaksi vastaavin perustein maksuttomaksi yksityisten metsänomistajien (ml. yhteisomistustilat ja yhteismetsien hoitokunnat) lisäksi myös omia metsiä hoitaville julkisyhteisöille, säätiöille ja oppilaitoksille, sijoitusrahastoille, voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille ja muille ei-kaupallisille toimijoille (asetuksen liite 1 kohta 24). Julkisyhteisöillä tarkoitettaisiin muun muassa valtiota, kuntaa, kuntayhtymää ja seurakuntaa. Oppilaitoksella tarkoitettaisiin muun muassa yliopistoja, korkeakouluja, ammattikorkeakouluja, ammatillisia oppilaitoksia, opistoja, lukioita ja peruskouluja. Kaikkien metsänomistajaryhmien ja metsäalan toimijoiden maksuton Metsään.fi -palvelu on tarpeen edellä mainittujen perusteiden lisäksi myös taloudellista toimintaa harjoittavien käyttäjäryhmien tasapuolisen kohtelun vuoksi. Kaikkien metsänomistajaryhmien ja metsäalan toimijakäyttäjien maksuttomuuteen siirtyminen purkaisi sääntelyä ja keventäisi hallintoa metsäkeskuksessa, kun enää ei tarvitsisi säätää eri metsänomistaja- ja toimijaryhmien hinnoittelusta ja määritellä ja arvioida käytön muita ehtoja ja rajoituksia. Palvelun olemassaolon aikana on käynyt mm. ilmi, että samallakin toimijalla voi olla erilaisia rooleja palvelun käytössä. Toimija voi toimia toisaalta metsänomistajana ja toisaalta esim. opetustai tutkimuspalveluiden tuottajana, mikä johtaisi osittain maksullisessa järjestelmässä erilaiseen maksukohteluun. Valtiohallinnossa on valmisteltu tietovarantojen avaamista osana valtiontalouden kehysten ja julkisen talouden suunnittelua. Samassa yhteydessä on todettu, että virastot ja laitokset avaavat jatkuvasti myös sellaisia julkisia tietoaineistoja, joiden avaaminen ei edellytä lisärahoitusta. Metsään.fi - palvelun tekeminen kaikille metsänomistajaryhmille ja metsäalan toimijoille maksuttomaksi olisi tämän linjauksen mukaista. Myös Metsään.fi -palvelun sisältöä hyödyntäville sovellusten kehittäjille palvelu esitettäisiin jatkossa maksuttomaksi (asetuksen liite 1 kohta 24). Maksu on nykyisin euroa yhden sovelluksen kehittämisestä. Tähän käyttäjäryhmään kuuluisivat Metsään.fi -palvelun sisältöä hyödyntävien mobiili- tai verkkosovellusten kehittäjät, jotka rakentavat uusia kanavia asiointipalvelun hyödyntämiseksi. Uudet sovellukset edistävät osaltaan julkisin varoin kerätyn metsävaratiedon hyödyntämistä ja edellä selvitettyjen tavoitteiden toteuttamista. Suhteellisen korkean käyttömaksun voidaan arvioida hidastaneen julkista metsävaratietoa hyödyntäneiden mobiili- ja verkkosovellusten kehittymistä, eikä voimassa olevan asetuksen mukaista euron palvelumaksua ole tähän mennessä maksettu kertaakaan. Toimijoilta kerätyt Metsään.fi -palvelun käyttäjämaksut ovat vuosittain olleet noin euroa. Metsäkeskus on arvioinut, että kaikkien Metsään.fi -palvelua käyttävien metsänomistajaryhmien ja metsäalan toimijoiden maksuttomuuteen siirtyminen tuo vähintään vastaavan suuruiset vuotuiset säästöt hallinnon keventymisen seurauksena. Maksuttomuuden laajentaminen ei näin aiheuttaisi määrärahojen lisäystarvetta. Maksuttomuudella ei olisi vaikutusta siihen, miten ja kenelle metsävaratietoa on mahdollista näyttää ja luovuttaa. Kiinteämaksuiset suoritteet on ehdotetun asetuksen 3 :n mukaan luetteloitu liitteessä 2. Muutostarpeita näihin on tullut vain vähän. Voimassa olevaan asetukseen verrattuna esitetään muutettavaksi ainoastaan edellä selvitettyjen metsävaratietojärjestelmään kytkeytyvien suoritteiden maksullisuutta. Voimassa olevan asetuksen liitteen 2 kohdissa 1-16 olevat asiat säilyvät muuttamattomina. Kohtien 1 4, 7, 8 ja 11 suoritteiden osalta on kyseessä päätös/lupapäätös, joka tehdään hakemuksesta eikä

4 4 sen maksuttomuudelle ole perusteita. Liitteen kohtien 5, 6, 9 ja 10 sekä kohtien suoritteet ovat myös julkisoikeudellisia ja ne hinnoiteltaisiin maksuperustelain 6 :n 2 momentin nojalla kiinteähintaisiksi kuten edellä mainitut päätökset/lupapäätökset. Omakustannusarvon mukaisiin suoritteisiin (4 ) liittyen ei esitetä muutoksia voimassa olevaan asetukseen verrattuna. Metsäkeskuksen omakustannusarvon mukaisten muiden suoritteiden osalta ei esitettävässä 5 :ssä esitetä nykyiseen asetukseen verrattuna muutoksia. Nämä esitetään voimassa olevaa asetusta vastaten määrättäväksi edelleen suoritteen omakustannusarvoon. Esitettävässä 6 :ssä (Erinäiset säännökset) säädettäisiin rauenneen asian käsittelystä perittävästä maksusta. Maksu perittäisiin aiheutuneita kustannuksia vastaavaksi. Esitetyssä säännöksessä säädettäisiin myös muutoksenhaun johdosta palautettua asiaa koskevan päätöksen maksusta. 3. Voimaantulo Asetus olisi tarkoitettu tulemaan voimaan ja se olisi voimassa saakka. Pykälän 2 momentin mukaan asetuksen voimaantullessa vireillä olevaa asiaa koskevasta suoritteesta perittäisiin maksu asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan. 4. Taloudelliset vaikutukset Suomen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön toimintaa rahoitetaan vuonna 2016 valtion talousarvion momentilta (Valtionapu Suomen metsäkeskukselle). Käytettävissä oleva määräraha on miljoonaa euroa. Valtion talousarvioesityksen mukainen määräraha vuonna 2017 on milj. euroa. Asetuksen taloudellisia vaikutuksia on arvioitu vuosien toteutumiin perustuen. Asetuksen suoritteista arvioidaan saatavan vuositasolla 0,3 0,5 miljoonaa euroa tuloja asetuksen voimassaoloaikana. Aiempien vuosien toteutumat maksullisten suoritteiden osalta eivät ole suoraan vertailukelpoisia, sillä asetuksen muutosten yhteydessä on yleensä muutettu myös maksullisuuden ja maksuttomuuden rajaa. Suurin tuottoja pienentävä yksittäinen tekijä edellisiin laskelmiin verrattuna on Metsään.fi -asiointipalvelun muutos maksuttomaksi palvelun toimijakäyttäjille. On vaikea arvioi-da, miten Suomen metsäkeskuksen maksullisten suoritteiden kustannusvastaavuus kehittyy tulevina vuosina. Valtion näkökulmasta on paine lisätä maksullisuutta, mitä taas metsäalan sidosryhmät voimakkaasti vastustavat. Metsäkeskuksen toiminnan tehostuessa suoritteiden tuottamisen kustannukset todennäköisesti alenevat mutta toisaalta yleinen kustannustason nousu saattaa kompensoida tämän. Suoritteiden nykyinen kustannusvastaavuus 73,5 % on tyydyttävällä tasolla huomioiden ne paineet, jotka metsäkeskuksen maksullisten suoritteiden hinnoitteluun kohdistuvat. 5. Lausunnot Asetusehdotus toimitettiin lausunnolle valtionvarainministeriöön, työ- ja elinkeinoministeriöön, ympäristöministeriöön, Kilpailu- ja kuluttajavirastoon, Maanmittauslaitokseen, Maaseutuvirastoon, Metsähallitukseen, Luonnonvarakeskukseen, Suomen metsäkeskukseen, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry:hyn, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC rf:lle, Suomen Sahat ry:hyn ja Metsäteollisuus ry:hyn. Asetuksesta saatiin x lausuntoa. Lausunnoissa todettiin.

5 5 6. Laintarkastus xxxxxx 7. Perustelut maksuttomille suoritteille (asetuksen 2 ja liite 1) Maksuperustelain 6 :n 3 momentin mukaan maksu voidaan määrätä perittäväksi yleisesti suoritteen omakustannusarvoa alempana tai jättää kokonaan perimättä, jos siihen terveyden- ja sairaanhoitoon, muihin sosiaalisiin tarkoituksiin, oikeudenhoitoon, ympäristönsuojeluun, koulutustoimintaan tai yleiseen kulttuuritoimintaan liittyvistä tai näihin verrattavista syistä on perusteltua syytä. Erityisestä syystä maksu voidaan määrätä tietyltä ryhmältä perittäväksi suoritteen omakustannusarvoa alempana tai jättää kokonaan perimättä. Liitteen numerointi ei vastaa voimassaolevan liitteen numerointia, koska liitteeseen ehdotetaan yhtä uutta suoritetta (6 kohta) ja kahta poistettavaksi (nykyisen asetuksen 7 ja 8 kohta). 1) Metsälain 5a (ennallistamissuunnitelman hyväksyminen) ja 11 (poikkeuslupa) Liitteen 1 kohtaan sisältyisi metsälain (1093/1996) 5a :ään sisältyvän ennallistamissuunnitelman hyväksymistä koskevan suoritteen (1a kohta) lisäksi myös 11 :n poikkeuslupaa koskeva suorite (1b kohta). Metsälain 11 :n mukaan metsäkeskuksen tulee hakemuksesta myöntää lupa poiketa sellaisista hoito- ja käyttötoimenpiteille asetetuista vaatimuksista, jotka aiheutuvat metsälain 10 :ssä tarkoitettujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen turvaamista koskevan velvoitteen täyttämisestä. Metsälain 11 :n mukainen päätös liittyy metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen. Maanomistajalle saattaa aiheutua taloudellisia menetyksiä erityisen tärkeiden elinympäristöjen turvaamisesta. Edellä mainittujen suoritteiden maksuttomuus perustuisi maksuperustelain 6 :n 3 momentissa tarkoitettuihin ympäristönsuojelullisiin syihin. 2) Metsälain 12 :n 2 momentti (korvauspäätös kotitarvepuun ottoa koskevista rajoituksista) Metsälain 12 :n 2 momentin nojalla metsäkeskus myöntää hakemuksesta korvauksen kotitarvepuun ottoa koskevista rajoituksista suojametsäalueella. Suojametsäalueella metsiä hoidetaan ja käytetään erityistä varovaisuutta noudattaen. Suoritteen maksuttomuus perustuisi maksuperustelain 6 :n 3 momentissa tarkoitettuihin ympäristönsuojelullisiin syihin. Hyväksymispäätös liittyy myös metsälain valvontaan, koska päätöksellä pyritään varmistamaan kyseiseen lakiin perustuvaan metsänkäyttöön liittyvän rajoitteen noudattaminen. 3) Metsälain 14 :n 5 momentti (poikkeuksen myöntäminen, metsänkäyttöilmoituksen määräaika, erityistilanne) Metsälain 14 :n 4 momentin mukaan metsäkeskus voi hakemuksesta myöntää poikkeuksen 1 momentissa tarkoitetusta määräajasta. Metsälain 14 :n 1 momentin mukaan maanomistajan taikka hallintaoikeuden tai muun sellaisen erityisen oikeuden haltijan tai hänen valtuuttamansa on tehtävä metsäkeskukselle metsänkäyttöilmoitus käsittelyalueella aiotusta kasvatushakkuusta, uudistushakkuusta, metsätuhon johdosta

6 6 tehtävästä hakkuusta ja muusta hakkuusta sekä 10 :n 2 momentissa tarkoitettujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelystä. Ilmoitus on toimitettava viimeistään kymmenen päivää ja aikaisintaan kolme vuotta ennen hakkuun tai muun toimenpiteen aloittamista. Metsäkeskus voi hakemuksesta myöntää poikkeuksen edellä mainitusta määräajasta. Jos kyse on laajasta merkittäviä tuhoja elävässä puustossa aiheuttaneesta metsätuhosta, metsänkäyttöilmoituksen tekemiselle 4 momentissa säädettyä poikkeuksen hakemista ei edellytetä, ellei kyseessä ole 10 :n 2 momentissa tarkoitettu erityisen tärkeä elinympäristö. Esitetään, että metsäkeskuksen päätös olisi poikkeuksen hakemisessa maksuton silloin, jos kyseessä on edellä mainittu tilanne, jossa tuho on kohdistunut erityisen tärkeään elinympäristöön. Suoritteen maksuttomuus perustuisi maksuperustelain 6 :n 3 momentissa tarkoitettuihin ympäristönsuojelullisiin syihin. 4) Metsälain 15 :n 1 momentti (neuvotteluvelvoite) Metsälain 15 :ssä säädetään metsäkeskukselle neuvotteluvelvollisuus. Metsäkeskuksen on pyrittävä neuvottelemaan maanomistajan taikka hallintaoikeuden tai muun sellaisen erityisen oikeuden haltijan kanssa ja tarvittaessa metsänhakkuuoikeuden haltijan kanssa tarpeellisen muutoksen aikaansaamiseksi tietyissä metsälaissa säädetyissä tilanteissa. Kyseessä on valvontaan liittyvä suorite, ja se on sen vuoksi maksuton. 5) Metsälain 16 a (väliaikainen käsittelykielto ja väliaikaista käsittelykieltoa koskevan päätöksen poistaminen) Metsäkeskus voi metsälain 16 a :ssä säädetyillä perusteilla antaa päätöksellään väliaikaisen käsittelykiellon, milloin on syytä epäillä, että aloitettu hakkuu on lain tai sen nojalla annettujen säännösten vastainen. Kyseessä voidaan katsoa olevan metsäkeskuksen valvonnalliseen tehtäväkokonaisuuteen liittyvästä toimenpiteestä. Suoritteiden maksuttomuudelle voitaisiin siten maksuperustelain 6 :n 3 momentissa tarkoitettuihin syihin verrattavista syistä katsoa olevan perusteltua syytä. Väliaikaisen käsittelykiellon antamisen mahdollistava säännös tuli voimaan Varsinaisen käsittelykiellon määrää maaseutuvirasto. 6) Kestävän metsätalouden määräaikaisessa rahoituslaissa tarkoitetut päätökset Kestävän metsätalouden määräaikainen rahoituslaki (34/2015) tuli voimaan Laissa tarkoitettuihin tukiin liittyvät päätökset ja niihin liittyvät tarkastukset olisivat maksuttomia. Valtion varoista myönnettävää avustusta, tukea, valtionapua ja vahingonkorvausta koskevat päätökset sekä varojen käytön valvonta ovat maksuttomia. Valtion myöntäessä etuuksia ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi pienentää etuutta siihen liitettävän maksun kautta. Suoritteiden maksuttomuudelle voitaisiin siten maksuperustelain

7 7 6 :n 3 momentissa tarkoitettuihin syihin verrattavista syistä katsoa olevan perusteltua syytä. 7) Kestävän metsätalouden rahoituksesta annetussa laissa tarkoitetut tietyt päätökset Kestävän metsätalouden rahoituksesta annetussa laissa (1094/1996) tarkoitettuihin tukiin liittyvät päätökset, lukuun ottamatta ehdotettavan asetuksen liitteen 2 kohdassa 3 ja 4 tarkoitettuja päätöksiä, ja niihin liittyvät tarkastukset olisivat maksuttomia. Kestävän metsätalouden rahoituksesta annettu laki on kumottu lukien. Lain mukaisia päätöksiä sai kuitenkin tehdä asti. Tuen maksatusta koskevia päätöksiä tehdään edelleen, koska rahoitus mainitun lain nojalla myönnettyyn tukeen on maksettava viimeistään Kyseessä ovat monivuotiset hankkeet (esim. ojitus- ja metsätiehankkeet). Edelleen olisi siten tarpeen säilyttää myös kestävän metsätalouden rahoituksesta annettuun lakiin liittyvät suoritteet maksuttomina, vaikka uusi kestävän metsätalouden määräaikainen rahoituslaki on tullut voimaan. 8-12) Metsätuhojen torjunnasta annettuun lakiin liittyvät suoritteet Maksuasetuksen nykyiset liitteen 1 kohdat 9 13 liittyvät metsätuhojen torjunnasta annettuun lakiin (1087/2013). Vastaavia asioita koskisivat jatkossa kohdat Suoritteiden maksuttomuus olisi perusteltua valtion maksuperustelain 6 :n 3 momentissa tarkoitetuista ympäristönsuojelullisista syistä. 13) Riistavahinkolaissa (105/2009) tarkoitettujen metsävahinkoja koskevien korvauspäätösten tekeminen Riistavahinkolain 23 :n mukaan sen, joka aikoo hakea riistavahinkolaissa tarkoitettua korvausta riistaeläimen aiheuttamasta vahingosta, tulee vahingon havaittuaan tehdä viipymättä vahinkoilmoitus vahingon toteamista ja arviointia sekä muita asian vaatimia toimenpiteitä varten. Edellä mainitun säännöksen mukaan metsävahingoista tehdään ilmoitus vahinkopaikkakunnan toimivaltaiselle metsäkeskukselle. Riistavahinkolain 31 :n 1 momentin mukaan kirjallinen korvaushakemus on jätettävä kuukauden kuluessa vahingon arvioinnin valmistumisesta metsäkeskukselle. Riistavahinkolain 30 :n 2 momentin mukaan metsävahinkoa koskevan korvausasian ratkaisee vahinkopaikkakunnalla toimivaltainen metsäkeskus. Tällä hetkellä toimivaltainen taho on Suomen metsäkeskus. Metsäkeskuksen maksuttomia suoritteita olisivat metsävahinkoilmoitusten vastaanottaminen, korvauspäätökset ja valvonta. Suoritteiden kustannukset rahoitetaan valtionavulla. Metsävahingon arvioinnista säädetään maksu ehdotetun asetuksen liitteen 2 kohdassa 6. Valtion varoista myönnettävää avustusta, tukea, valtionapua ja vahingonkorvausta koskevat päätökset sekä varojen käytön valvonta ovat maksuttomia. Valtion myöntäessä etuuksia ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi pienentää etuutta siihen liitettävän maksun kautta. Suoritteiden maksuttomuudelle voitaisiin siten maksuperustelain 6 :n 3 momentissa tarkoitettuihin syihin verrattavista syistä katsoa olevan perusteltua syytä.

8 8 14) Maakaaren voimaanpanosta annetun lain (541/1995) 16 a :n 2 momentti (panttivelkojalle toimitettava tieto hakkuu- tai metsänkäyttöilmoituksesta) Maakaaren voimaanpanosta annetun lain (541/1995) 16 a :n 2 momentin mukaan metsäkeskuksen on toimitettava panttivelkojalle tieto hakkuu- tai metsänkäyttöilmoituksesta ilman kiinteistön omistajan erikseen antamaa sitoumusta, vaikka metsäkiinnitys on 1 momentin mukaan rauennut. Kyseessä on toimenpide, joka tehdään metsäkeskuksen aloitteesta. Maksuperustelain systematiikan mukaisesti (4 :n 1 momentin 3 kohta) tällaiset suoritteet ovat maksuttomia. 15) Kasvinsuojeluaineista annetun lain (1563/2011) 20 :n 2 momentin 2 kohta (esitys kasvinsuojeluaineen lentolevityksestä) Kasvinsuojeluaineista annetun lain (1563/2011) 20 :n 2 momentin 2 kohdan mukaan maa- ja metsätalousministeriö päättää Suomen metsäkeskuksen alueyksikön esityksestä kasvinsuojeluaineen lentolevityksestä metsässä kasvaviin puihin kohdistuvien laajojen metsätuhojen torjumiseksi samalla, kun se päättää toimenpiteistä metsätuhon leviämisen tai syntymisen estämiseksi siten kuin metsätuhojen torjunnasta annetussa laissa säädetään, jos metsätuhoja ei voida muulla tavoin tehokkaasti kohtuudella estää. Suoritteen maksuttomuus olisi perusteltua maksuperustelain 6 :n 3 momentissa tarkoitetuista ympäristönsuojelullisista syistä. 16) Kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) 14 a (948/2012) (Elintarviketurvallisuusviraston avustaminen) Kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain 14 a :n mukaan, joka on säädetty lailla 948/2012, Elintarviketurvallisuusvirasto voi käyttää Suomen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikköä apunaan 11 :ssä tarkoitetun torjuntapäätöksen valmistelussa ja täytäntöönpanossa sekä 30 a :ssä tarkoitetun korvauspäätöksen valmistelussa, jos torjunnan kohteena on Suomessa ennen esiintymätön kasvintuhooja, joka voi aiheuttaa välitöntä tai välillistä vahinkoa metsässä kasvaville puille. Suoritteiden maksuttomuus olisi perusteltua maksuperustelain 6 :n 3 momentissa tarkoitetuista ympäristönsuojelullisista syistä. 17) Sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) 10 a :n 2 momentti (lausunto) 18) Sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen (912/1992) 28 a :n 2 momentti (lausunto) Sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a :n 2 momentissa tarkoitettu lausunto liittyy päivähoitomaksun määräämisen perusteena olevien tulojen selvittämiseen. Kyseisen säännöksen mukaan metsätulona otetaan huomioon varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 7 :n 3 momentin mukaan vahvistettu metsän keskimääräinen vuotuinen tuotto hehtaarilta kerrottuna metsä-

9 9 maan pinta-alalla. Tästä määrästä vähennetään 10 prosenttia ja metsätalouden korot. Metsätuloa on lisäksi alennettava palvelun käyttäjän vaatimuksesta, mikäli tilakohtaisen vuotuisen hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvo on metsänhoitoyhdistyksen tai metsäkeskuksen antaman lausunnon perusteella vähintään 10 prosenttia alempi kuin metsätulo. Alennus on metsätulon ja hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvon erotuksen suuruinen. Sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen 28 a :n 2 momentissa tarkoitettu lausunto liittyy maksukyvyn mukaan määräytyviin maksuihin vaikuttavien tekijöiden arviointiin. Kyseisen 28 a :n 2 momentin mukaan metsätuloa on alennettava palvelun käyttäjän vaatimuksesta, mikäli tilakohtaisen vuotuisen hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvo on metsänhoitoyhdistyksen tai metsäkeskuksen antaman lausunnon perusteella vähintään 10 prosenttia alempi kuin metsätulo. Alennus on metsätulon ja hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvon erotuksen suuruinen. Kunnat ottavat sosiaali- ja terveydenhuollon maksuissa metsätulon huomioon laskennallisena, eivät toteutuneena metsätalouden veronalaisen pääomatulon määränä. Metsätulon laskemiseksi kerrotaan asiakkaan metsäpinta-ala edellä mainitun lain (1142/2005) nojalla annetun verohallinnon päätöksen kuntakohtaisella hehtaarihinnalla. Metsäkeskuksen suoritteen maksuttomuus olisi perusteltua kummassakin tapauksessa valtion maksuperustelain 6 :n 3 momentissa tarkoitetuista sosiaalisiin tarkoituksiin liittyvistä syistä. 19) Henkilötietolain 26 :ssä tarkoitettu henkilörekisterin tietojen antaminen rekisteröidylle jos siitä, kun asianomainen edellisen kerran sai rekisterin tiedot, on kulunut enemmän kuin yksi vuosi Henkilötietolain (523/1999) 26 :ssä säädetään rekisteröidyn tarkastusoikeudesta. Jokaisella on oikeus tarkastaa itseään koskevat henkilötiedot. Tämän vuoksi asiamies ei voisi pyytää tietoja päämiehensä metsävaratiedoista tämän kohdan nojalla. Henkilötietolain 26 :n 3 momentissa säädetään, että rekisterinpitäjä saa periä tietojen antamisesta korvausta, jos siitä, kun rekisteröity edellisen kerran sai tarkastettavakseen tietonsa, on kulunut alle vuosi. Tällä säännöksellä pyritään turvaamaan rekisteröidyn oikeus saada itseään koskevat tiedot maksutta vähintään kerran vuodessa. Säännöksestä voidaan johtaa se periaate, että jos rekisteröity haluaa saada itseään koskevat tiedot useammin, voidaan siitä aiheutuvasta suoritteesta periä maksu. Maksuperustelain 2 :n 1 momentin mukaan jos muulla lailla tai laissa olevan valtuutuksen nojalla annetaan tästä laista poikkeavia säännöksiä, noudatetaan niitä tämän lain sijasta. Tästä ja edellä selvitetystä henkilötietolain säännöksestä johtuen metsätietojärjestelmästä henkilötietolain 26 :n 3 momentin johdosta tehtävä suorite olisi maksuton. Rekisteröidylle ei annettaisi samoja tietoja vuoden sisällä useampia kertoja maksutta. Jos kuitenkin rekisteröity on ostanut esimerkiksi uuden metsäkiinteistön, mainitun henkilötietolain säännöksen tarkoitus huomioon ottaen hänellä olisi oikeus saada juuri tätä kiinteistöä koskevat metsätiedot maksutta, vaikka edellisestä tietojen antamisesta hänelle kyseisen henkilötietolain säännöksen nojalla olisi kulunut alle vuosi. Jos metsäkeskus olisi päivittänyt metsävaratietoja uusien laserkeilaustietojen perus-

10 10 teella, myös tällöin rekisteröidyllä olisi oikeus maksutta päivitettyjen tietojen saamiseen. Maksuttomuus koskisi kaikkia tietojen antamismuotoja, kuten esimerkiksi kopiona, tulosteena, sähköisesti (muistitikku, levyke) tai sähköpostilla annettavia tietoja taikka tietojen antamista jäljentämistä tai muistiinpanojen tekemistä varten. Jos kuolinpesän osakkaina olevat luonnolliset henkilöt omistavat yhteisesti metsää, on heistä jokaisella itsenäinen oikeus metsävaratietojen saamiseen maksutta kerran vuodessa tässä tarkoitetun henkilötietolain säännöksen perusteella. 20) Tietojen luovuttaminen viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle, silloin kun laissa on säädetty oikeus tietojen pyytäjälle saada tietojen luovuttaminen maksutta Tietojen luovuttaminen viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitavalle olisi maksutonta, jos lainsäädännöllä on annettu kyseiselle taholle oikeus saada tarvitsemansa tiedot maksutta. Esimerkiksi ulosottokaaren (705/2007) 3 luvun 64 :ssä on säännös ulosottomiehen oikeudesta saada tiettyjä tietoja maksutta. Tilastolain (280/2004) 21 :n mukaan tilastoviranomaisella on oikeus saada kyseisessä laissa tarkoitetut tiedot maksutta. Jos kuitenkin kysymyksessä on tiedonantajan hallussa olevien laajojen massaluonteisten tietoaineistojen luovuttaminen, välittömästi tietojen luovuttamisesta aiheutuvat erilliskustannukset korvataan. Tilastolain 2 :ssä on määritetty, mitkä tahot katsotaan tilastoviranomaiseksi. Muutoin tiedot tilastotarkoitusta varten luovutetaan sillä perusteella, että kyse on henkilötietolain 15 :ssä tarkoitetusta tilastotarkoituksesta. 21) Metsätietolaissa tarkoitettujen metsävaratietojen luovuttaminen tutkimusta tekevälle valtion laitokselle, yliopistolle ja ammattikorkeakoululle historiallista tai tieteellistä tutkimusta taikka tilastollista tarkoitusta varten Tieteelliseen tutkimukseen tarvitaan usein tietoa, jonka luovuttaminen edellyttää lupia ja aiheuttaa myös muita kustannuksia tietojen ylläpitäjälle. Tietojen vastaanottaja joutuu puolestaan käyttämään resurssejaan tietojen luovutusmaksuihin. Valtio on tuonut useissa yhteyksissä esille tavoitteet julkisin varoin tuotettujen tietovarantojen maksuttomaan avaamiseen (mm. Julkishallinnon tietovarantojen saatavuuden ja käytön edistäminen -työryhmän loppuraportti, 2/2012). Tässä vaiheessa katsotaan edelleen tarkoituksenmukaiseksi ehdottaa maksutonta metsävaratietojen luovutusta silloin, kun kyseessä olisi niiden luovuttaminen tutkimusta tekevälle valtion laitokselle, yliopistolle ja ammattikorkeakoululle historiallista tai tieteellistä tutkimusta taikka tilastollista tarkoitusta varten. Tällä tuettaisiin tieteellisen tutkimuksen vapauden turvaamista. Esimerkiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, jäljempänä julkisuuslaki) 27 :ssä säädetään arkistoon siirrettyjen asiakirjojen antamisesta. Säännöksessä korostetaan sitä, että tietojen antamista harkittaessa on huolehdittava siitä, että tieteellisen tutkimuksen vapaus turvataan. Maksuperustelain 6 :n 4 momentin mukaan, silloin kun suoritteesta määrätään perittäväksi maksu, peritään vastaava maksu myös valtion viranomaiselta, jollei muuhun menettelyyn ole erityistä syytä. Maksuperustelain esitöiden mukaan valtion viranomaisten tulisi yleensä periä maksut muilta valtion viranomaisilta. Maksullisuus edistää myös viranomaisten keskinäisessä toiminnassa tuloksellisuutta. Tällä tavoin

11 11 tulevat kustannukset kohdistetuiksi sille viranomaiselle, joka ne viimekädessä aiheuttaa. Maa- ja metsätalousministeriön metsävaratiedon ja metsäsuunnittelun strategian toiminta-ajatuksen mukaan ministeriö ohjaa aktiivisesti metsävaratietojen keruun ja käytön sekä metsäsuunnittelun kehittämistä siten, että Kansallisessa metsäohjelmassa asetetut tavoitteet saavutetaan. Valtionhallinnon tuottavuusohjelma edellyttää julkista rahoitusta saavien organisaatioiden tehostavan toimintaansa merkittävästi. Yksityismetsien metsävaratiedon keruuseen ja valtakunnan metsien inventoinnin toteutukseen ja sen perusteella tehtävään monilähdeinventointiin on osoitettu merkittävästi julkisia varoja. Metsätalouden hallinnonalan metsävaratietoaineistot muodostavat kokonaisuuden, jota sekä metsäkeskuksen että tutkimusta tekevien valtion laitosten, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen on tarkoituksenmukaista mahdollisimman laaja-alaisesti käyttää. Tämän vuoksi ei ole asianmukaista, että edellä mainitut tahot maksaisivat metsäkeskukselle siitä, että ne saavat käyttöönsä historiallista tai tieteellisissä tutkimuksissa taikka tilastoinnissa tarpeellisia metsävaratietoja. Metsäkeskuksen ja mainittujen tahojen tehtävät nivoutuvat kiinteästi metsävaratietojen hyödyntämiseen. Valtiontalouden kannalta ei voida katsoa järkeväksi käytäntöä, että esimerkiksi Luonnonvarakeskus keräisi itse samoja metsään liittyviä tietoja, jotka jo toinen valtion rahoittama metsäorganisaatio kerää. Edellä esitetyn perusteella katsotaan, että on olemassa maksuperustelain mukainen erityinen syy menettelyyn, jonka perusteella asetuksessa säädettäisiin maksuttomaksi suoritteet niiden metsävaratietojen luovuttamiseen liittyen, jotka tutkimusta tekevä valtion laitos, yliopisto tai ammattikorkeakoulu tarvitsee historiallista tai tieteellistä tutkimusta taikka tilastollista tarkoitusta varten. 22) Metsätietolain 11 :ssä tarkoitettu tietojen luovuttaminen opinnäytetyön tekemistä varten Maksuperustelain 6 :n 3 momentin mukaan maksu voidaan määrätä kokonaan perimättä, jos siihen koulutustoimintaan tai yleiseen kulttuuritoimintaan liittyvistä tai näihin verrattavista syistä on perusteltua syytä. Esitetään, että metsätietolain 11 :ssä tarkoitettu tietojen luovuttaminen opinnäytetyön tekemistä varten olisi edelleen maksutonta. Opinnäytetyön tekeminen olisi tässä kyseessä vain silloin, kun tietojen luovuttamista voidaan pitää tutkimussuunnitelman perusteella tarpeellisena ja kun opinnäytetyöllä on vastuullinen ohjaaja. Tämä liittyisi yliopistojen, korkeakoulujen, ammattikorkeakoulujen ja oppilaitosten opiskelijoiden opinnäytetyön tekemiseen. Koska suoritteen tuottamisen ei voida katsoa liittyvän vastaanottajan taloudelliseen toimintaan tai toimenpiteeseen kyseen ollessa opiskelusta, tietojen luovuttaminen maksutta edellytykset täyttävän opinnäytetyön tekemistä varten voidaan katsoa olevan tarkoituksenmukaista. Samalla edesautetaan koulutuksellisia tavoitteita eikä myöskään kuormiteta taloudellisesti kyseistä tahoa maksujen määräämisellä. 23) Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 9 ja 11 :ssä tarkoitettu julkisen asiakirjan (metsävaratietojen) antaminen suullisesti, luettavaksi tai jäljennettäväksi taikka sen lähettäminen sähköpostilla, silloin kun sen antaminen ei edellytä erityisiä lisätoimenpiteitä Julkisuuslain 34 :n 1 momentin mukaan asiakirjan antamisesta 9 ja 11 :n nojalla ei peritä maksua, kun 1) asiakirjasta annetaan tietoja suullisesti, 2) asiakirja annetaan viranomaisen luona luettavaksi tai jäljennettäväksi, 3) julkinen sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään tiedon pyytäjälle sähköpostitse, 4) sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään asianosaiselle sähköpostitse, 5) pyydetyn asiakirjan antaminen kuuluu vi-

12 12 ranomaisen neuvonta-, kuulemis- tai tiedotusvelvoitteen piiriin. Edelleen pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentin 1-4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa tiedon esille hakemisesta aiheutuneita kustannuksia vastaava maksu peritään kuitenkin silloin, kun on pyydetty asiakirjaa, joka ei 13 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ole yksilöitävissä ja löydettävissä viranomaisen tämän lain mukaisesti pitämästä asiakirjarekisteristä siinä käytettävän asiakirjaluokittelun eikä asiakirjan tunnisteen avulla taikka sähköisesti ylläpidetystä rekisteristä sen hakutoimintojen avulla. Julkisuuslain 9 :ssä säädetään tiedonsaannista julkisesta asiakirjasta. Metsävaratiedot ovat julkisia. Julkisuuslain esitöiden mukaan tiedonsaantioikeus ulottuu myös automaattisen tietojenkäsittelyn avulla talletettuihin viesteihin eikä ainoastaan perinteisiin asiakirjoihin. Kyseisen lain 11 :ssä säädetään asianosaisen oikeudesta tiedonsaantiin. Ehdotetun 23 kohdan mukaan julkisuuslain 9 ja 11 :ssä tarkoitettu julkisen asiakirjan (metsävaratietojen) antaminen suullisesti, luettavaksi tai jäljennettäväksi taikka sen lähettäminen sähköpostilla, silloin kun sen antaminen ei edellytä erityisiä lisätoimenpiteitä, olisi maksutonta. Säännös perustuu edellä selvitettyyn julkisuuslain 34 :n 1 momenttiin. Jos metsävaratietojen esille hakeminen ei hakumenetelmien ja asiakirjaluokittelujen avulla olisi välittömästi mahdollista, vaan tarvitaan erityisiä automaattisen tietojenkäsittelyn haku-, seulonta-, yhdistely- ja tulostusominaisuuksia, metsävaratietojen antamisesta perittäisiin liitteen 2 kohdan 16 mukainen maksu. 24) Metsään.fi- palveluun liittyvät suoritteet Kuten edellä on selvitetty Metsään.fi -palvelun kautta luovutettavat metsävaratiedot ovat metsäympäristöön liittyvää tietoa, jota käytetään metsien taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden turvaamiseen. Ympäristönsuojeluun liittyvien metsänomistajan tavoitteiden tasapainoinen toteutuminen muiden metsänomistajan tavoitteiden ohella edellyttää, että julkiset metsävaratiedot ovat mahdollisimman helposti ja maksuttomasti metsänomistajien ja metsänomistajalle palveluita tarjoavien toimijoiden saatavilla. Edellä selvitettyjen tavoitteiden toteuttamista ja julkisin varoin kerätyn metsävaratiedon hyödyntämistä edistävät myös uusien sovellusten kehittäminen. Edellä mainittujen suoritteiden maksuttomuus perustuisi maksuperustelain 6 :n 3 momentissa tarkoitettuihin ympäristönsuojelullisiin syihin.

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Luonnos 24.5.2018 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen metsäkeskuksen suoritteiden maksullisuudesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Luonnos 13.12.2016 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen metsäkeskuksen suoritteiden maksullisuudesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään Suomen metsäkeskuksesta annetun

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Luonnos 1.12.2017 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen metsäkeskuksen suoritteiden maksullisuudesta Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään Suomen metsäkeskuksesta annetun

Lisätiedot

Suomen metsäkeskuksen maksuttomat julkisoikeudelliset suoritteet. 2) metsälain 12 :n 2 momentissa tarkoitettu hakkuu- ja uudistamissuunnitelma

Suomen metsäkeskuksen maksuttomat julkisoikeudelliset suoritteet. 2) metsälain 12 :n 2 momentissa tarkoitettu hakkuu- ja uudistamissuunnitelma 1417/2011 3 Liite 1 Suomen metsäkeskuksen maksuttomat julkisoikeudelliset suoritteet 1) metsälain 11 :ssä tarkoitettu poikkeuslupa 2) metsälain 12 :n 2 momentissa tarkoitettu hakkuu- ja uudistamissuunnitelma

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö Muistio Liite Ylimetsänhoitaja luonnos Matti Heikurainen

Maa- ja metsätalousministeriö Muistio Liite Ylimetsänhoitaja luonnos Matti Heikurainen 1 Maa- ja metsätalousministeriö Muistio Liite Ylimetsänhoitaja luonnos 1.12.2017 Matti Heikurainen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS SUOMEN METSÄKESKUKSEN SUORITTEIDEN MAKSULLISUUDESTA 1. Yleistä Suomen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2013 1117/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön suoritteiden maksullisuudesta annetun

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2015. 130/2015 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2015. 130/2015 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2015 130/2015 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön suoritteiden maksullisuudesta Annettu

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1069/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön suoritteiden maksullisuudesta Annettu

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta /2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2011 1417/2011 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön suoritteiden maksullisuudesta Annettu

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos luonnos Maija Kaukonen

Maa- ja metsätalousministeriö Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos luonnos Maija Kaukonen 1 Maa- ja metsätalousministeriö Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos luonnos 24.5.2018 Maija Kaukonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS SUOMEN METSÄKESKUKSEN SUORITTEIDEN MAKSULLISUUDESTA ANNETUN MAA-

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

Asiakirja- ja tietopalvelumaksut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä

Asiakirja- ja tietopalvelumaksut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä Asiakirjataksa Asiakirja- ja tietopalvelumaksut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä Hallitus 14.6.2016 87 1. Johdanto Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, julkisuuslaki)

Lisätiedot

VIRANOMAISEN ASIAKIRJOISTA JA TIEDON ANTAMISESTA SEKÄ ASIAKIRJAKOPIOISTA PERITTÄVÄT MAKSUT

VIRANOMAISEN ASIAKIRJOISTA JA TIEDON ANTAMISESTA SEKÄ ASIAKIRJAKOPIOISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1 (5) VIRANOMAISEN ASIAKIRJOISTA JA TIEDON ANTAMISESTA SEKÄ ASIAKIRJAKOPIOISTA PERITTÄVÄT MAKSUT Hyväksytty Kunnanhallitus ( 373) Voimaantulo 1.1.2011 Lopen kunnan viranomaisten asiakirjoista ja tiedon

Lisätiedot

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

Lisätiedot

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille.

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille. 496/2018 8 Asiakirjoista perittävät maksut Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille. Käsittely Keskustelun aikana käytettiin 13

Lisätiedot

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 7.3.2018 551/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki

1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki 14.12.2015 1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS VÄESTÖREKISTERIKESKUKSEN SUORIT- TEIDEN MAKSUISTA VUOSINA 2015 JA 2016

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017 LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 8.3.2017 495/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2017/2018 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1/2 TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1. Tutkimusluvan hakijan tiedot Sukunimi Etunimet Syntymäaika Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite 2. Asiakirjat, joihin tutkimuslupaa haetaan

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 30.3.207 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2017 Valtion vuoden

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 66/2005 vp. Hallituksen esitys laeiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain sekä kuntalain 50 :n muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 66/2005 vp. Hallituksen esitys laeiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain sekä kuntalain 50 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 66/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain sekä kuntalain 50 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle metsälainsäädännön eräiden viittaussäännösten tarkistamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan teknisesti muutettaviksi metsänhoitoyhdistyksistä annetun

Lisätiedot

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

Asiakirjoista perittävät lunastukset ja lähetysmaksut. Voimaantulo 1.1.2016

Asiakirjoista perittävät lunastukset ja lähetysmaksut. Voimaantulo 1.1.2016 Asiakirjoista perittävät lunastukset ja lähetysmaksut Voimaantulo 1.1.2016 1 ASIAKIRJOISTA PERITTÄVÄT LUNASTUKSET JA LÄHETYSMAKSUT Hyväksytty kunnanhallitus 31.8.2015. Voimaantulo 1.1.2016 Kunnan viranomaisen

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 28.3.2019 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2019 Valtion

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa 1994 vp - HE 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:

Lisätiedot

Juurikäävän torjunta

Juurikäävän torjunta Juurikäävän torjunta Miksi pois tuen piiristä? tuettu valtion varoin liki 20 vuotta Torjunnan kustannukset eivät ole suuret suhteessa hakkuutuloihin väheneviä tukijärjestelmän määrärahoja ei ole tarkoituksenmukaista

Lisätiedot

ASIAKIRJOJEN LUNASTUS JA MAKSUPERUSTEET

ASIAKIRJOJEN LUNASTUS JA MAKSUPERUSTEET 1 ASIAKIRJOJEN LUNASTUS JA MAKSUPERUSTEET Hyväksytty kvalt 11.12.2006 Voimaantulo 1.1.2007 Muutettu kh 8.9.2014 Voimaantulo 1.1.2015 2 ASIAKIRJOJEN LUNASTUS- JA MAKSUPERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. MAKSUT

Lisätiedot

Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen. Sidosryhmätilaisuus SYKE:ssä Erja Werdi

Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen. Sidosryhmätilaisuus SYKE:ssä Erja Werdi Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen Sidosryhmätilaisuus 12.3.2018 SYKE:ssä Erja Werdi Nykyiseen sääntelyyn perustuva tehtävä Valtion lupa- ja valvontavirastoon HE 14/2018, annettu eduskunnalle

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä toukokuuta /2011 Laki. Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä toukokuuta /2011 Laki. Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä toukokuuta 2011 419/2011 Laki Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä Annettu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1057/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maanmittauslaitoksen maksuista sekä kaupanvahvistuksesta perittävistä maksuista ja

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2007 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki kansalaisuuslain muuttamisesta muutetaan 16 päivänä toukokuuta 2003 annetun kansalaisuuslain (359/2003) 3, 25 :n 3 momentti,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta /2013 Sisäministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta /2013 Sisäministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 2013 872/2013 Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2013

Lisätiedot

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen

Lisätiedot

Asiakirjakirjasto Pääaihe

Asiakirjakirjasto Pääaihe Asiakirjakirjasto Pääaihe 22.05.2007 12:08 Aihe: Asiakirjojen lunastus- ja maksuperusteet sekä soveltamisohjeet 22.5.20 Luokka: Taksat Laatija Tarkistajat Tarkistusasetukset Tarkistuksen tyyppi: Yksi tarkistaja

Lisätiedot

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia

HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia HE 160/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pelastuslain 69 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että pelastustoimen toimenpiderekisterin

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Helena Korpinen

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Helena Korpinen SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Helena Korpinen 8.12.2015 VALTIONEUVOSTON ASETUS GEENITEKNIIKKALAIN MUKAISTEN SUORITTEI- DEN MAKSULLISUUDESTA 1 Nykytila ja ehdotetut muutokset

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Laki. kasvinsuojeluaineista annetun lain muuttamisesta

Laki. kasvinsuojeluaineista annetun lain muuttamisesta Laki kasvinsuojeluaineista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan kasvinsuojeluaineista annetun lain (1563/2011) 20, 24 :n otsikon suomenkielinen sanamuoto ja 1 momentti,

Lisätiedot

Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta

Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Laki julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain (223/2007) 2 8, 10 ja 10 a, sellaisina kuin

Lisätiedot

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 29.01.2007. Sivu 1. Kaupunginhallitus KIRJAAMO: 2070 /2006

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 29.01.2007. Sivu 1. Kaupunginhallitus KIRJAAMO: 2070 /2006 KIRJAAMO: 2070 /2006 1 40 Asiakirjoista perittävät lunastukset sekä niiden antamisesta perittävät maksut Julkisuuslain uudistus on tullut voimaan 1.10.2006. Julkisuuslain 34 :n muutoksissa säädetään, milloin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tilastolain 17 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tilastolakia. Henkilötietolain mukaan ammatinharjoittajia koskevia tietoja pidetään henkilötietoina.

Lisätiedot

Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja

Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja Denis Galkin, valtiovarainministeriö Kuntatieto-ohjelman koulutusohjelma Ehdotetaan muutettavaksi kuntalakia ja maakuntalakia, valtiokonttorista annettua lakia sekä

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 242844 1(2) mmm.fi 24.10.2017 1726/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 27.2.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 50/2008 vp. Hallituksen esitys laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 50/2008 vp. Hallituksen esitys laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 50/2008 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain sekä sosiaalihuoltolain 29 b ja 29 d :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja

Lisätiedot

HE 101/2007 vp. Maksukyvyn mukaan määräytyvissä mak-

HE 101/2007 vp. Maksukyvyn mukaan määräytyvissä mak- HE 101/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 c ja 10 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta LAUSUNTOPYYNTÖ 1(1) 06.03.2017 476/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2016 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN KANSALLISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1038/2012 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. LAUSUNTOPYYNTÖ 258761 1(2) 2.10.2018 1595/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista perittävistä maksuista annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta

Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Source: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20151522 (accessed:27.4.16) 1552/2015 Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen

Lisätiedot

HE 27/2011 vp. mukaiset rahoituksen takaisinperintätehtävät siirrettäisiin Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan laki. Kumottavan lain nojalla myönnet-

HE 27/2011 vp. mukaiset rahoituksen takaisinperintätehtävät siirrettäisiin Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan laki. Kumottavan lain nojalla myönnet- HE 27/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamisesta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi Lapin vajaatuottoisten

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

Tiedonjulkistamisneuvottelukunnan tilaisuus 21.4.2008 Tieteiden talolla Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen Kansallisarkisto anitta.hamalainen@narc.

Tiedonjulkistamisneuvottelukunnan tilaisuus 21.4.2008 Tieteiden talolla Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen Kansallisarkisto anitta.hamalainen@narc. Tutkimus, aineistot ja avoimuuden rajat Tiedonjulkistamisneuvottelukunnan tilaisuus 21.4.2008 Tieteiden talolla Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen Kansallisarkisto anitta.hamalainen@narc.fi HYVÄ AINEISTON

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin

Lisätiedot

HE 209/2006 vp. olevien metsämaapinta-alojen suhteessa. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia

HE 209/2006 vp. olevien metsämaapinta-alojen suhteessa. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verontilityslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että yhteisöveron metsävero-osuuden

Lisätiedot

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron

Lisätiedot

Asioita Metsään.fi-palvelusta ja luomuasioiden huomioimisesta. Luomukeruun mahdollisuudet -seminaari Veikko Iittainen

Asioita Metsään.fi-palvelusta ja luomuasioiden huomioimisesta. Luomukeruun mahdollisuudet -seminaari Veikko Iittainen Asioita Metsään.fi-palvelusta ja luomuasioiden huomioimisesta Luomukeruun mahdollisuudet -seminaari 7.2.2018 Veikko Iittainen 2 Metsään.fi-palvelun periaatteet Metsään.fi on asiointipalvelu metsänomistajille

Lisätiedot

Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut

Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut A LAUSUNTOPYYNTÖ 248230 1 (2) Ämmm.n 31.1.2018 232/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄVI EN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN ASETUS LIIKENTEEN TURVALLI- SUUSVIRASTON MAKSULLISISTA SUORITTEISTA

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN ASETUS LIIKENTEEN TURVALLI- SUUSVIRASTON MAKSULLISISTA SUORITTEISTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Suunnittelija Pirjo Karttunen LVM 25.11.2015 Erityisasiantuntija Saara Norrman Trafi LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN ASETUS LIIKENTEEN TURVALLI- SUUSVIRASTON

Lisätiedot

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta

Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2008 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN JA EI- TUOTANNOLLISIA

Lisätiedot

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön

Lisätiedot