KASVUHAASTE Kasvata MYYNTIÄSI ja kerää samalla hienoja PALKINTOJA!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KASVUHAASTE 1.10.2014-31.3.2015. Kasvata MYYNTIÄSI ja kerää samalla hienoja PALKINTOJA! www.vipstore.fi"

Transkriptio

1 Kasvata MYYNTIÄSI ja kerää samalla hienoja PALKINTOJA! Kasvuhaasteen idea Tukku järjestää VIP-edustajilleen kasvuhaasteen puolen vuoden ajalle. Vertailujaksona käytetään vastaavaa ajanjaksoa edellisvuonna eli Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuukausittain vertaillaan, kuinka edustajan tukkuostot ovat kehittyneet edellisvuoden samaan aikajaksoon verrattuna. Vertailtavat summat ovat arvonlisäverollisia. Kasvuhaasteen tavoite Tarkoitus on, että kasvuhaaste auttaisi Sinua kehittämään toimintaasi, hankkimaan uuttaa asiakaskuntaa ja myymään jo olemassa oleville asiakkaille enemmän. Lisäksi tavoitteena on kasvattaa edustajien keskinäistä sekä edustajien ja tukun yhteenkuuluvuutta ja porukkahenkeä. Kasvuhaasteena ei ole pelkästään edustajakohtainen kasvu, vaan se sisältää myös yhteisen päämäärän. Jos kaikkien osallistujien yhteenlaskettu kasvu on vertailujaksoon verrattuna vähintään +30 %, saavat kaikki osallistujat ansaitsemansa pisteet 1,5-kertaisena! Kasvun pisteytys Jokaisesta 200 (sis.alv) kasvusta saa yhden pisteen, joka käy maksuvälineenä haasteen pistekaupassa. Pisteet määräytyvät koko haasteajan kokonaiskasvun mukaan. Pisteiden tilannetta pystyy seuraamaan koko haasteen ajan. Palkinnot Palkinnot on esitelty erillisessä listassa. VIP-edustaja ilmoittaa tukkuun viimeistään pe , mitä palkintoja haluaa lunastaa ansaitsemillaan pisteillä. Palkinnot toimitetaan seuraavan mahdollisen tukkutilauksen yhteydessä, kun palkinnot on hankittu. Palkinnot saattavat vaihdella saatavuuden mukaan, mutta palkinto on aina samanarvoinen. Mukaan pääseminen Kaikki VIP-edustajat, jotka ovat aloittaneet edustajina viimeistään pääsevät mukaan kasvuhaasteeseen ilmoittautumalla siihen erikseen. Ilmoittautuminen tapahtuu netissä sähköisellä ilmoittautumisella osoitteessa Edustajasivuilta löytyy myös linkki ilmoittautumiseen. Mukaan pitää ilmoittautua viimeistään pe Kasvuhaasteen toteutus Kaikille ilmoittautuneille luodaan oma laskelma, jossa nähdään vertailukauden ostot kuukausittain. Tämä laskelma lähetetään VIP-edustajalle ilmoittautumisen jälkeen. Tukku päivittää kuunvaihteen jälkeen laskelman loppuneen kuukauden ostoilla. Näin edustaja näkee tilanteen kehittymisen koko haastekauden ajan. Koska tilannetta vertaillaan kuukausittain, kokonaiskasvun lisäksi laskelmassa nähdään myös kuukausittainen kasvu verrattuna edellisvuoden samaan kuukauteen, siksi joltakin kuukaudelta voi tulla pisteitä 0 tai miinuspisteitä. Kuukausittain julkaistaan edustajasivuilla edelliskuukauden suurimmat kasvajat (vain kasvuprosentti julkaistaan). Myös koko porukan yhteinen kasvuprosentti julkaistaan useamman kerran haasteen aikana. Apuja ja työvälineitä Tukku jakaa apuja kasvuhaasteeseen erilaisten vinkkien ja tsemppien muodossa koko kasvuhaasteen ajan. Kasvuhaasteeseen osallistujille perustetaan oma suljettu Facebook-ryhmä, jossa pystytään käymään antoisaa keskustelua aiheeseen liittyen. Kaikki pystyvät innostamaan muita ja jakamaan omia vinkkejään. Parhaat tsempparit palkitaan! Lähde rohkeasti mukaan kehittämään omaa myyntiäsi. Osallistuja ei menetä mitään, vaikka kasvua ei syntyisikään. Kannattaa osallistua ja ottaa haaste vastaan! VIPstore Oy pidättää oikeuden kaikkiin muutoksiin kasvuhaasteeseen liittyen.

2 1 piste VIP-edustajan käyntikortit 200 kpl Cloetta tutti frutti 500g VIPstore retkituoli Cloetta lätkäliiga salmiakki 500g Marimekko vieraspyyhe 50x30 cm. Erilaisia, lopullinen kuosi ja väri määräytyvät saatavuuden mukaan. 2 pistettä Muumipeikko Mymmeli Mymmelin äiti Tiuhti ja Viuhti Minttulaku 50 kpl VIPstore fleecetakki Iittala Ainojuomalasit 2 kpl Sukulaku 50 kpl Marimekko-käsipyyhe 50x100 cm.

3 3 pistettä Babyliss BD241E hiustenkuivaaja Fiskars Classic sakset Fazer Marianne 2,5 kg Ströme-tehosekoitin 4 pistettä Marimekko-kylpypyyhe 75 x 150 cm Philips HD4816/22 -leivänpaahdin, metalli VIPstore kevythäkki, koko S 5 pistettä Marimekko-sateenvarjo Hackman Brasserie valurautapaistinpannu 27 cm Philips HD4622/20 vedenkeitin. VIPstore kevythäkki, koko M

4 6 pistettä VIPstore kevythäkki 6 pistettä Koko L 8 pistettä 7 pistettä Koko XL 8 pistettä Koko XXL Iittala Aino Aalto kaadin 120 cl, kirkas Retki reppujakkara, 40 l 9 pistettä Hackman kovanaama NOH paistinpannu 28 cm Marimekko mini-olkalaukku Leveys 25, korkeus 25, syvyys 12 cm VIPstore kevythäkki Koko XXXL 10 pistettä Sodastream crystal hiilihapotuslaite Nokia Lumia 520 Valkoinen Electrolux Rapido rikkaimuri VIPstore kevythäkki Koko XXXXL

5 12 pistettä 15 pistettä Moccamaster K741 polished silver Kahvinkeitin, 1,25 l, noin 10 kupillista. Philps GC4912/30 OptimalTEMP silitysrauta Electrolux ergospace classic Pölynimuri 17 pistettä 20 pistettä 24 pistettä Fiskars Edge-veitsisetti Veitsiteline ja viisi veistä: juuresveitsi, pieni keittiöveitsi, leipäveitsi, iso kokinveitsi ja japanilainen kokinveitsi. Alaska Blaze 3 D hirvimiehen puku Riista-lehden testissä menestynyt hirvipuku. Aluway-autoiluhäkki, koko S Yksiosainen autoiluhäkki. 26 pistettä 27 pistettä Aluway-autoiluhäkki, koko L Yksiosainen autoiluhäkki. Samsung Navibot SR8F30 pölynimurirobotti Aluway-autoiluhäkki, koko XXL Yksiosainen autoiluhäkki.

6 30 pistettä Aluway-autoiluhäkki 2-osainen HP Chromebook no 11,6" -kannettava, valkoinen Hackman Carelia 24-osainen aterinsetti 35 pistettä 40 pistettä 45 pistettä 175 cm NBF kannettava turkinkuivaaja Polar V800 urheilukello sykesensorilla, musta Jämpti Pro Eco 3x3 tarha 50 pistettä 60 pistettä Dyson DC52 Animal Turbine pölynimuri LG 42LB580V 42" Smart LED televisio, 100 Hz, Wifi, Miracast, MHL Asus X550LC 15,6"/i5-4200U/8 GB/GT 720M 2 GB/500 GB/Windows 8 64-bit - kannettava tietokone

7 65 pistettä 75 pistettä Jämpti-lämpöeristetty koirankoppi Jämpti Pro MEDI 4x4 sinkitty+maalattu koiratarha 100 pistettä Aurinkomatkojen lahjakortti 850 Jämpti Pro MAXI 6x4 m kuumasinkitty koiratarha Jämpti Pro MEDI 6x4 sinkitty+maalattu koiratarha Esimerkki Tällainen laskelma tulee jokaiselle kasvuhaasteeseen osallistuvalle. Haasteen alussa jokainen osallistuja saa laskelman, josta ilmenevät viime vuoden ostot kuukausittain. Haastekampanjan aikaiset ostot kirjataan tukun toimesta kuukauden päättyessä taulukkoon, josta voi seurata kertyneitä pisteitä. Maaliskuun loppuun mennessä syntynyt kokonaiskasvu oikeuttaa tiettyyn pistemäärään. Kasvuhaasteen palkinnot voivat poiketa kuvissa olevista saatavuuden ym. tekijoiden perusteella. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

-Meira Nova Tuotekuvasto-

-Meira Nova Tuotekuvasto- -Meira Nova Tuotekuvasto- Tuotetilaukset http://nettitilaus.meiranova.fi Meira Novan yhteystiedot: Meira Nova Oy Palkkitie 10, 04300 Tuusula Vaihde 010 76 86 500 Fax 010 76 86 680 www.meiranova.fi Etelä-Suomi

Lisätiedot

-Meira Nova Tuotekuvasto-

-Meira Nova Tuotekuvasto- -Meira Nova Tuotekuvasto- Tuotetilaukset http://nettitilaus.meiranova.fi Meira Novan yhteystiedot: Meira Nova Oy Palkkitie 10, 04300 Tuusula Vaihde 010 76 86 500 Fax 010 76 86 680 www.meiranova.fi Etelä-Suomi

Lisätiedot

Tietokonerä 29.2.2016. Tarjos voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

Tietokonerä 29.2.2016. Tarjos voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Tietokonerä 29.2.2016 Tarjos voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Asennuspalvelu 150 : Tietokone asennettuna avaimet käteen periaatteella: virusturvat, ohjelmat, tiedostojen siirto vanhasta koneesta,

Lisätiedot

UUDEN TAVARAN HUUTOKAUPPA 17.11.2015

UUDEN TAVARAN HUUTOKAUPPA 17.11.2015 UUDEN TAVARAN HUUTOKAUPPA 17.11.2015 M1 PowerBank/akkupankki x 6 Essentials, kapasiteetti 1500mAh 1 Amp, älypuhelimille. M2 Retroradio König HAV-TR10. M3 Naisten sukkia 60 paria,koko- ja värilajitelma.

Lisätiedot

Luo oman näköisesi kokonaisuus Iittalan, Arabian, Hackmanin ja Fiskarsin tuotteilla. Ne ovat tyylikkäitä, kestäviä ja käyttöön tarkoitettuja.

Luo oman näköisesi kokonaisuus Iittalan, Arabian, Hackmanin ja Fiskarsin tuotteilla. Ne ovat tyylikkäitä, kestäviä ja käyttöön tarkoitettuja. Ideoita kattauksiin Kattaukseen ei ole olemassa tiukkoja sääntöjä. Luo rohkeasti omasi ja jousta niistä tunnelman mukaan. On kohteesi sitten pieni romanttinen kahvila, suurehko hotelli tai päivitystä

Lisätiedot

Kannettavatilanne Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

Kannettavatilanne Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Kannettavatilanne 24.3.2016 Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Asennuspalvelu 100 : Tietokone asennettuna avaimet käteen periaatteella: virusturvat, ohjelmat, tiedostojen siirto vanhasta

Lisätiedot

Kannettavatilanne Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

Kannettavatilanne Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Kannettavatilanne 3.3.2016 Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Asennuspalvelu 150 : Tietokone asennettuna avaimet käteen periaatteella: virusturvat, ohjelmat, tiedostojen siirto vanhasta

Lisätiedot

Kannettavatilanne 6.4.2016 Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

Kannettavatilanne 6.4.2016 Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Kannettavatilanne 6.4.2016 Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Asennuspalvelu 100 : Tietokone asennettuna avaimet käteen periaatteella: virusturvat, ohjelmat, tiedostojen siirto vanhasta

Lisätiedot

Kannettavatilanne 25.4.2016 Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

Kannettavatilanne 25.4.2016 Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Kannettavatilanne 25.4.2016 Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Asennuspalvelu 100 : Tietokone asennettuna avaimet käteen periaatteella: virusturvat, ohjelmat, tiedostojen siirto vanhasta

Lisätiedot

HINNASTO 1.10.2011 ALV 23 % Tämä korvaa aiemmat hinnastot. Hinta / KPL

HINNASTO 1.10.2011 ALV 23 % Tämä korvaa aiemmat hinnastot. Hinta / KPL Reference 1.2 DC musta pianolakka 40 10243 02575 9 10 056,00 Reference 1.2 DC valkoinen pianolakka 40 10243 02578 0 10 056,00 Reference 1.2 DC kirsikka pianolakka 40 10243 02576 6 10 056,00 Reference 2.2

Lisätiedot

HELSINKI RINGETTE SEURAVAATEMALLISTO

HELSINKI RINGETTE SEURAVAATEMALLISTO HELSINKI RINGETTE SEURAVAATEMALLISTO 2016-2017 0 KEVYTTOPPATAKKI TUOTENIMI TUOTENUMERO KOOT VÄRIT TUOTEKUVA PAINATUS HINTA (sis.alv 24% + 1-väripainatuksen) KEVYTTOPPATAKKI MUSTA EI PAINATUKSIA 70,00 HARMAA

Lisätiedot

56. Pajukorisetti; 3 koria, valkoinen

56. Pajukorisetti; 3 koria, valkoinen 56. Pajukorisetti; 3 koria, valkoinen 57. HP LasetJet Pro 200 M276n -tulostin 58. IDG-TOOLS ruisku nro 3995-10, ruostumaton teräs 59. ESSELTE-kansio/mappi, 10 kpl, nro 811830,punaisia 60. Barbie California-talo

Lisätiedot

04. Jatkopistorasiat ja pistotulpat

04. Jatkopistorasiat ja pistotulpat 04. Jatkopistorasiat ja pistotulpat Jatkojohto 250 V 4-osainen 1,5 m muovijohdolla, maadoittamaton, lapsisuojattu 04.1 Jatkojohto 250 V 4-osainen 1,5 m muovijohdolla, maadoittamaton, lapsisuojattu Jännite:

Lisätiedot

LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 4.11.2014

LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 4.11.2014 LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 4.11.2014 M1 Sekalaista tavaraa Laukullinen; myös uusia M2 Vaatteita ja kenkiä Säkillinen, hyväkuntoisia; myös uusia M3 Aurinkolaseja 45 kpl M4 Vaatteita ja kenkiä Säkillinen, hyväkuntoisia;

Lisätiedot

Huipputehokas imuri HEPA 14-suodatuksella

Huipputehokas imuri HEPA 14-suodatuksella Huipputehokas imuri 14-suodatuksella Nykyisin havaittavana kehityksenä on allergioiden yleistyminen ja olemmekin keskittyneet tarjoamaan siihen ratkaisuja. llä voidaan imeä likainen ilma imuriin ja erinomaisen

Lisätiedot

04. Jatkopistorasiat ja pistotulpat

04. Jatkopistorasiat ja pistotulpat 04. Jatkopistorasiat ja pistotulpat Jatkojohto 250 V 3-osainen, maadoitettu, lapsisuojattu 04.1 Jatkojohto 250 V 3-osainen muovijohdolla, maadoitettu, valkoinen Jännite: 250 V, kuormitus: 16 A, kotelointiluokka:

Lisätiedot

04. Jatkopistorasiat ja pistotulpat

04. Jatkopistorasiat ja pistotulpat 04. Jatkopistorasiat ja pistotulpat Jatkojohto 250 V 4-osainen 1,5 m muovijohdolla, maadoittamaton, lapsisuojattu 04.1 Jatkojohto 250 V 4-osainen 1,5 m muovijohdolla, maadoittamaton, lapsisuojattu Jännite:

Lisätiedot

020 7579 890 myynti@limic.fi

020 7579 890 myynti@limic.fi KATTOVALOT Hinnasto 25.10.2013 Limic Oy 020 7579 890 myynti@limic.fi Jos valossa on diffusorin, niin se rikkoo valoansädettä ja sen asniosta valo on mielyttävä eiökä se häikäise. VALKOINEN UPPOASENNETAVA

Lisätiedot

-etu. Naisten tai miesten Verryttelyhousut. Etu vain Hong Kong Klubilaisille 31.3.2015 asti. hongkong.fi/liity. koot: S-XXL norm.

-etu. Naisten tai miesten Verryttelyhousut. Etu vain Hong Kong Klubilaisille 31.3.2015 asti. hongkong.fi/liity. koot: S-XXL norm. Naisten tai miesten Verryttelyhousut 7 99 koot: S-XXL norm. 9,99 Aikuisten T-paita 5 00 2 kpl koot: S-XXL norm. 3,99/kpl Kissan Kvartsikidehiekka 3,8 l 10 00 0,88/l 3 ps norm. 4,50/ps Littlest Pet Shop

Lisätiedot

www.tonic.fi Tuoteluettelo 2015 Raunistulantie 15, 20300 Turku, Suomi. Puh: 02-2539882 tai 0400 522337. info@tonic.fi

www.tonic.fi Tuoteluettelo 2015 Raunistulantie 15, 20300 Turku, Suomi. Puh: 02-2539882 tai 0400 522337. info@tonic.fi Tuoteluettelo 2015 Tonic tuotteet ovat paras vaihtoehto paikoissa jossa; Astioiden rikkoutuminen ja uusien jatkuva hankkiminen on liian kallista. Painavien lasi- ja posliiniastioiden kanniskelu johtaa

Lisätiedot

UUDEN TAVARAN HUUTOKAUPPA 17.11.2015

UUDEN TAVARAN HUUTOKAUPPA 17.11.2015 UUDEN TAVARAN HUUTOKAUPPA 17.11.2015 M1 PowerBank/akkupankki x 6 Essentials, kapasiteetti 1500mAh 1 Amp, älypuhelimille. M2 Retroradio König HAV-TR10. M3 Naisten sukkia 60 paria,koko- ja värilajitelma.

Lisätiedot

Mainoksissa esiintyneet TV-merkit myyjittäin

Mainoksissa esiintyneet TV-merkit myyjittäin Mainoksissa esiintyneet TV-merkit myyjittäin Mainoksissa esiintyneet TV-merkit myyjittäin Anttila 4 35 3 25 2 15 1 5 Citymarket Euronics Expert Gigantti Hirvox Kodin Ykkönen Koneboxi Musta Pörssi NetAnttila

Lisätiedot

Keskiviikon 1.6.2016 avauksen tarjoustuotteet

Keskiviikon 1.6.2016 avauksen tarjoustuotteet Keskiviikon 1.6.2016 avauksen tarjoustuotteet Tervetuloa kesäkauden avaukseen osoitteeseen Hämeenkatu 19 klo 8-20! Tarjolla kahvia, pullaa ja arvontaa sekä hyviä tarjouksia! Tarjous voimassa keskiviikon

Lisätiedot

TYYn uusi videotykki - esimerkkejä

TYYn uusi videotykki - esimerkkejä TYYH 31/2014 Liite 1 TYYn uusi videotykki - esimerkkejä Gigantti Philips PicoPix PPX3407-349 Philips PicoPix on pienikokoinen ja kevyt taskukokoinen LED-videoprojektori. Saat laadukkaan kuvan missä vain

Lisätiedot

Esite- ja kuvatelineet

Esite- ja kuvatelineet Esite- ja kuvatelineet Roll-upit D10 D11 D12A D13 D110 D14 D15 Roll-upit Koodi Nimike Kuvakoko Hinta D10 D11 D12A D12B D13 D14 Roll-up Style, sis. tulostuksen ja kuljetuskassin Roll-up Elite, sis. tulostuksen

Lisätiedot

AV-TELINEET B37 LIFTPLASMA LIFTPLASMADB

AV-TELINEET B37 LIFTPLASMA LIFTPLASMADB B37 LCD adapteri VESA 200 ja muihin ei VESA standardin mukaisiin näyttöihin.30-37 näytöille. Mitat vaaka 115-440mm pysty 280mm max LIFTPLASMA LCD/PLASMA telineen kattokiinnike 75Kg sopii TOUCHPLASMA ja

Lisätiedot

de Buyer hiiliteräs cm wokkipannu 35,5cm 59,00 ALV24% hiiliteräs 27cm 47,00 ALV24%

de Buyer hiiliteräs cm wokkipannu 35,5cm 59,00 ALV24% hiiliteräs 27cm 47,00 ALV24% 6428517000094 6428517000087 5612.03 EDU5114.35 Brasserie parila 27 Brasserie blinipannu, hiiliteräs cm valurautapannu hiiliteräs 27cm wokkipannu 35,5cm 59,00 ALV24% 47,00 ALV24% 39,90 ALV24% EDU5614.28

Lisätiedot

Joulu on kiitoksen aikaa!

Joulu on kiitoksen aikaa! Joulu 2010 Joulu on kiitoksen aikaa! Kalenterivuosi lähenee loppuaan ja sinulla ja yritykselläsi on oiva mahdollisuus vahvistaa suhdetta asiakaskuntaanne ja henkilöstöönne! Tyylikäs joululahja on kiitoksen

Lisätiedot

PC-tietokonehinnasto

PC-tietokonehinnasto PC-tietokonehinnasto 28.11.2017 Made in Vaasa, Pohjanmaa. Takuu 3 vuotta. Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin. SOCKET AM3 (AMD FX) -koneet: Geekbench (v3.x): 2166 (s), 6129 (m) WasaKone AMD FX-4300

Lisätiedot

Lamppu päivät. Tule & Tutustu. Tervetuloa Asta Koti messuilla osastollemme A907! Syysvalaisimet saapuneet

Lamppu päivät. Tule & Tutustu. Tervetuloa Asta Koti messuilla osastollemme A907! Syysvalaisimet saapuneet Riippuvalaisin Leveys cm, kork., m,- Samsö-valaisinsarja Teräsrunko, opalilasi 0W E. Kruunu halkaisija, cm,-. Ikkunavalaisin Halkaisija, cm,, m liitosjohto välikytkimellä,-. Pöytävalaisin Korkeus, cm,-

Lisätiedot

Kirjanpidon ALV-muutos

Kirjanpidon ALV-muutos 9.9.2010 1(10) Kirjanpidon ALV-muutos Tämä dokumentti sisältää ohjeen sille miten uudet ALVkoodit (ALV-prosentit) otetaan käyttöön. Vaihtoehto yksi(1) vaihda olemassaolevat ALV-koodit yhdestä prosentista

Lisätiedot

Isla Artica. Isla Venus

Isla Artica. Isla Venus Liesituulettimet 1 Isla Artica Isla Venus Leveys: 74 cm Väri: valkoinen Hipaisukytkimet, automaattinen sulkeutuminen ajastimella, suodattimien puhdistustarpeen näyttö Energialuokka: C Imuteho: (UNE/EN

Lisätiedot

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 6.9.2016 Pia Lahti Työpajan tavoite Työpajan jälkeen opiskelija: Tietää mikä on Into, mistä sen löytää ja mitä hyötyä siitä on Tietää

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti: SÄÄNNÖT YLEISTÄ JunnuGym on luokkien 1-5 pojille tarkoitettu telinevoimistelun henkilökohtainen- ja seurakilpailu. JunnuGym muodostuu kevään ja syksyn luokkakilpailuista, joille Suomen Voimisteluliitto

Lisätiedot

Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen

Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen Sisätilat 5 Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta käyttämällä. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen Saatavana juuri sinun keittiöösi sopivilla

Lisätiedot

Kannettavatilanne (päivitetty )

Kannettavatilanne (päivitetty ) Kannettavatilanne (päivitetty 16.9.2016) Kannettavat Renew Meiltä tietokoneet myös asennettuna avaimet käteen -periaatteella! Kaikki tietokoneet on päivitetty Windows 10 käyttöjärjestelmään. HP RENEW Program-Remanufactured:

Lisätiedot

Opiskelijakilpailu Aalto ARTS Books - Messuosaston suunnittelu Helsingin kirjamessuille 25. 28.10.2012 1. TAUSTAA

Opiskelijakilpailu Aalto ARTS Books - Messuosaston suunnittelu Helsingin kirjamessuille 25. 28.10.2012 1. TAUSTAA Opiskelijakilpailu Aalto ARTS Books - Messuosaston suunnittelu Helsingin kirjamessuille 25. 28.10.2012 1. TAUSTAA Helsingin kirjamessut ovat Aalto ARTS Booksin tärkein myyntitapahtuma Suomessa vuonna 2012.

Lisätiedot

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku

Lisätiedot

DOORIT...ja kaikki järjestyy! by Säilytysjärjestelmä HINNASTO 2012 www.masku.com Saranaovikaappien rungot, korkeus 236 cm, syvyys 59 cm Kpl Väri Tuotekoodi Ovh. EUR, alv. 23 % Valkoinen, leveys 50 cm 21300381

Lisätiedot

Kenguru 2018 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2018 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saat 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

3 Eksponentiaalinen malli

3 Eksponentiaalinen malli Eksponentiaalinen malli Eksponentiaalinen kasvaminen ja väheneminen 6. Kulunut aika (h) Bakteerien määrä 0 80 0 60 0 0 7 7 0 0 0 6. 90 % 0,90 Pienennöksiä (kpl) Piirroksen korkeus (cm) 0,90 6,0, 0,90 6,0,06,

Lisätiedot

työasut ja tarvikkeet

työasut ja tarvikkeet työasut ja tarvikkeet mittataulukko Valitse oikea koko BockMann-työvaatteet on suunniteltu käyttäjän mukavuutta ja mahdollisimman suurta liikkumavaraa ajatellen. Eri ominaisuudet kuten polvisuojapaikat,

Lisätiedot

Myynnissä olevat käytetyt ja esittelykäytössä olleet 15.7.2015

Myynnissä olevat käytetyt ja esittelykäytössä olleet 15.7.2015 SARIS PKC20 E hydraulinen kippivaunu Rekisteröity 12-2014 - kokonaispaino 2000 kg, kantavuus noin 1500 kg - kuormatilan sisämitat 150 cm x 270 cm - sähköhydrauliikka ja 90 ah akku - 30 cm alumiinilaidat

Lisätiedot

Virtually Oy tuo maahan korkealaatuisia terveysalan tuotteita, kehittää ja valmistuttaa itse helpotettuja tuotteita niitä arjessaan tarvitseville.

Virtually Oy tuo maahan korkealaatuisia terveysalan tuotteita, kehittää ja valmistuttaa itse helpotettuja tuotteita niitä arjessaan tarvitseville. tuo maahan korkealaatuisia terveysalan tuotteita, kehittää ja valmistuttaa itse Lääkinnälliset kompressiotuotteet :n lääkinnälliset kompressiotuotteet ovat laadukkaita ja kompressioluokitukseltaan luotettavia.

Lisätiedot

LED - KORVAUSPOLTTIMOT

LED - KORVAUSPOLTTIMOT LED - KORVAUSPOLTTIMOT KEVÄT 2008 Emme varastoi läheskään kaikia tuotteita. Osa tuotteistamme on ns. tehdastoimituksena. Toimitusaika tyypillisesti noin 1 viikko (varastotavara). Kaikki tuotteet täyttävät

Lisätiedot

Suositushinnasto 2008

Suositushinnasto 2008 Suositushinnasto 2008 2.1.2008 SISÄLLYS Materiaalit 2 Rakenne 3 DIMENSIO 47 elementit 4 DIMENSIO 96 elementit 5 DIMENSIO 192 elementit 6 Jalat 7 Pyörät 7 Sokkelit 7 Lasiliukuovet 7 Laatikot 8 Irtohyllyt

Lisätiedot

Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla

Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla PHILIPS mybathroom Seinävalaisin Vitalise kromi Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla Philips mybathroom Vitalise -seinävalaisin voidaan asentaa pysty- tai vaakasuuntaan. Valitsitpa kumman tahansa

Lisätiedot

LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 1.12.2015

LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 1.12.2015 LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 1.12.2015 M1 Sekalaista tavaraa M2 Vaatteita ja kenkiä Säkillinen; hyväkuntoisia, myös uusia M3 Leluja, myös uusia M4 Koruja Pussillinen M5 Älypuhelin Samsung Galaxy S4 mini, GT-i9195,

Lisätiedot

1. Tarvikkeet omatoimisiin remontteihin

1. Tarvikkeet omatoimisiin remontteihin 1.9. - 30.11.2016 erikoistarjoukset Etupisteitä voi käyttää kodin kunnostukseen, sisustukseen tai tarvikkeisiin. Kerralla on lunastettava vähintään viisisataa (500) tuhat (1000) pistettä. Kaikissa hankinnoissa

Lisätiedot

Lisäarvotuotteet. Inter-taitto käsipyyhkeet. Reflex - vetopyyhejärjestelmä. SmartOne - tekee mahdottomasta mahdollista

Lisäarvotuotteet. Inter-taitto käsipyyhkeet. Reflex - vetopyyhejärjestelmä. SmartOne - tekee mahdottomasta mahdollista HYGIENIAA KOKO SUOMESSA (03) 3140 1111 Lisäarvotuotteet Vuosien kokemuksen ja vankan liiketoiminnan asiantuntemuksen perusteella tunnemme asiakkaidemme tarpeet. Lotus Professional tarjoaa käyttöönne ensiluokkaisen

Lisätiedot

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html Sivu 1/5 Pelin sisältö 104 numeroitua laattaa (numeroitu 1-13) 2 laattaa kutakin neljää väriä (musta, oranssi, sininen ja punainen) 2 jokerilaattaa, 4 laattatelinettä, pelisäännöt Pelin tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

Back On Track - hinnasto

Back On Track - hinnasto Back On Track - hinnasto Koiratuotteet: Koiranloimi 20cm 34cm 61,00 Koiranloimi 37cm 52cm 72,00 Koiranloimi 55cm 82cm 85,00 Koiranloimi, Greyhound koko S (76cm) 85,00 Koiranloimi, Greyhound koko M (85cm)

Lisätiedot

TenttiWilho 2.0 UUSINTA- JA KOROTUSTENTTIJÄRJESTELMÄ OPISKELIJAN OHJE

TenttiWilho 2.0 UUSINTA- JA KOROTUSTENTTIJÄRJESTELMÄ OPISKELIJAN OHJE TenttiWilho 2.0 UUSINTA- JA KOROTUSTENTTIJÄRJESTELMÄ OPISKELIJAN OHJE Virve Peltoniemi TAMK, 17.02.2012, Versio 2.0 (muokattu ohjeesta: Laurea-ammattikorkeakoulu/Jori Komulainen) 1 Yleistä 1.1 Uusintatenttikelpoisuus

Lisätiedot

TOPLUX HINNASTO

TOPLUX HINNASTO TOPLUX HINNASTO 1.1.2017 2017 Kaikki hinnat alv 0%, EXW Toplux Oy Helsinki Pidätämme oikeudet hintojen muutoksiin Sisällysluettelo Team Optimum Fleximum Pro Pro Net Xenon Light Up Indy Saddle Sitool Director

Lisätiedot

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Avoin kaikille:

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Avoin kaikille: 1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Rider Trophy 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Silver Dressage Rider Trophy SilverJumping Rider Trophy Avoin kaikille: Gold Dressage Rider Trophy Gold Jumping

Lisätiedot

Vuoden makeimmat tarjoukset!

Vuoden makeimmat tarjoukset! OTA TALTEEN! Esitteen hinnat voimassa 1.6. 31.12.2017! Vuoden makeimmat tarjoukset! 6593 Malaco LAUANTAI 150 g (me: 21 ps) ps...1,80 10591 Mini AAKKOSET HEDELMÄ 120 g (me: 18 ps) ps...1,20 5332 Mini AAKKOSET

Lisätiedot

Varusteohjeitus. Peliasu 2: SOC&Stadium. Peliasu 1: Adidas. tai TABELA JSY LS (pitkähihainen) väri: valkoinen käyttö: kakkospelipaitana LS=205068

Varusteohjeitus. Peliasu 2: SOC&Stadium. Peliasu 1: Adidas. tai TABELA JSY LS (pitkähihainen) väri: valkoinen käyttö: kakkospelipaitana LS=205068 FC RUSKON PALLO 2015 1 (5) Varusteohjeitus Peliasu 1: Adidas KAIKKI VARUSTENUMEROT TARKISTETTAVA NETISTÄ TILAUSTA TEHDÄSSÄ Peliasu 2: SOC&Stadium TABELA14 JSY SS tai LS (lyhyt tai pitkähihainen) väri:

Lisätiedot

HUOMIOITAVAA SAVUILMOITTAUTUMISESSA

HUOMIOITAVAA SAVUILMOITTAUTUMISESSA HUOMIOITAVAA SAVUILMOITTAUTUMISESSA Savuilmoittautumisen tekee lippukunnan Ryskääjä. Ilmoittautumista varten Ryskääjä tarvitsee savun johtokolmikossa toimivien johtajien jäsennumerot. 14.3. mennessä tulee

Lisätiedot

J U D O H I N N A S T O J U D O H I N N A S T O J U D O H I N N A S T O J U D O

J U D O H I N N A S T O J U D O H I N N A S T O J U D O H I N N A S T O J U D O Tuotenumero: 0012 Tuotteen nimi: 0012 Judopuku muksuille Hinta: Alk. 22,00 Sisältää valkoisen vyön. Aloittelevan juniorin puku. Sileää kangasta, 100% puuvillaa. Näyttävät olkanauhat. Housuissa kuminauhavyötärö.

Lisätiedot

SISUSTUSVALINNAT ASUNTo oy VANTAAN AURINkoTähTI

SISUSTUSVALINNAT ASUNTo oy VANTAAN AURINkoTähTI SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy VANTAAN AURINkOtähti Asunto Oy Vantaan Aurinkotähti Kehävuorenkuja 3 01690 Vantaa Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja ja kuvia sekä materiaaleja. Asunnonostajan

Lisätiedot

LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 16.12.2014

LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 16.12.2014 LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 16.12.2014 M1 Aurinkolaseja 45 kpl M2 Leluja Laukullinen M3 Vaatteita ja kenkiä Säkillinen,hyväkuntoisia;myös uusia M4 Nomination-rannekoru 4 kpl M5 Hopeakoruja 145 g brutto M6 Sekalaista

Lisätiedot

ALKUSYKSYN EDULLISIN HUUTOKAUPPA TIISTAINA 16.9.

ALKUSYKSYN EDULLISIN HUUTOKAUPPA TIISTAINA 16.9. ALKUSYKSYN EDULLISIN HUUTOKAUPPA TIISTAINA 16.9. Suomen Löytötavarapalvelu järjestää toimeksiannosta uuden tavaran huutokaupan, jossa on myynnissä mm. taulutelevisioita, pelikonsoleita, kannettavia tietokoneita,

Lisätiedot

Myllymuksut Hoitoalusta 14,95

Myllymuksut Hoitoalusta 14,95 Myllymuksut Hoitoalusta 14,95 Muksut vedenpitävä hoitoalusta on jokaisen perheen ykkösjuttu! Hoitoalusta sopii monikäyttöisyytensä ansiosta vaikka ulkoleikkien alustaksi. Hoitoalustan toinen puoli on vedenpitävää

Lisätiedot

LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA

LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 6.11.2018 M1 Leluja Repullinen M2 Sekalaista tavaraa Laukullinen M3 Sekalaista elektroniikkaa Laukullinen M4 Vaatteita ja kenkiä Säkillinen, myös uusia M5 Reppuja, kasseja, laukkuja

Lisätiedot

R-Rallicup SARJASÄÄNNÖT 2019

R-Rallicup SARJASÄÄNNÖT 2019 R-Rallicup SARJASÄÄNNÖT 2019 Päivitetty 15.10.2018 1. Yleistä 1.1. R-Rallicup sarjaosakilpailut järjestetään Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n alaisuudessa (myöhemmin HaMu). 1.2. Osakilpailut

Lisätiedot

Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon

Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon Lujatekoinen ja varmatoiminen Tehokkuutta ja helppoutta vasikanjuottoon hapanjuottovaunulla VAPAARUOKKIJA RehuPiika Laitteella voidaan tehdä jopa kolmen

Lisätiedot

Kesän aitiopaikat. SavorakLaiturit. www.huvilalaituri.fi

Kesän aitiopaikat. SavorakLaiturit. www.huvilalaituri.fi Kesän aitiopaikat SavorakLaiturit www.huvilalaituri.fi Savorak t ovat kotimaista laatua parhaimmillaan BETONIPONTTONILAITURI MALLISTO: 7,5*2,4 + kävelysilta 5*1,2 3899 Kylkiverhottuna 4520 7,5*3,15 + kävelysilta

Lisätiedot

SOK Vähittäiskauppa tuotekuvaohje, Käyttötavara

SOK Vähittäiskauppa tuotekuvaohje, Käyttötavara SOK Vähittäiskauppa tuotekuvaohje, Käyttötavara Ohjeistus tavarantoimittajille Päivitetty 03/2016 Tuotekuvat ja lisätietoja: marketcontent@sok.fi Kuvien käyttöoikeudet Toimittamalla kuvan annatte siihen

Lisätiedot

JOHTOJEN JA KAAPELIEN HALLINTA Nro 5. 1/6

JOHTOJEN JA KAAPELIEN HALLINTA Nro 5. 1/6 JOHTOJEN JA KAAPELIEN HALLINTA Nro 5. 1/6 Edge Power Pöydän reunaan kiinnitettävä. 4 kpl maadoitettua pistorasiaa, ja 2 kpl Rj45 verkko/puhelinulosottoa. Varustettu 2,5 metrin syöttöjohdoilla. Verkkokaapeli

Lisätiedot

Isla Artica. Isla Venus

Isla Artica. Isla Venus Liesituulettimet 1 Isla Artica Isla Venus Leveys: 74 cm Väri: valkoinen Hipaisukytkimet, automaattinen sulkeutuminen ajastimella, suodattimien puhdistustarpeen näyttö Energialuokka: C Imuteho: (UNE/EN

Lisätiedot

Estemuutokset uusiin sääntöihin

Estemuutokset uusiin sääntöihin Estemuutokset uusiin sääntöihin Uusien kansallisten sääntöjen astuessa voimaan tulee voimaan myös tämän liitteen muutokset esteiden osalta. 27.11.2017 Suomen Agilityliitto Yleiset tiedustelut: saannot@agilityliitto.fi

Lisätiedot

HOI JEON MOO SOOL SM 2016

HOI JEON MOO SOOL SM 2016 HOI JEON MOO SOOL SM 2016 Kilpailukutsu Hoijeonmoosool SM 16 Tervetuloa Hoijeonmoosoolin suomenmestaruuskilpailuihin Lohjalle 10.12.2016! Toivotamme kaikki tervetulleiksi kisailemaan reippaalla mielellä!

Lisätiedot

Etu vain Hong Kong Klubilaisille 30.11.2014 asti. Aikuisten ja lasten Jumpsuit collegehaalari

Etu vain Hong Kong Klubilaisille 30.11.2014 asti. Aikuisten ja lasten Jumpsuit collegehaalari Aikuisten ja lasten Jumpsuit collegehaalari Lasten 100-160 cm norm. 19,95 13 87 Aikuisten XS-XXL norm. 24,95 17 47-30% Alennukset norm. hinnoista Miesten Boxerit 3 kpl / pkt 7 99 S-XXXL norm. 9,99/pkt

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Mini Rider Trophy. Dressage Rider Trophy. Jumping Rider Trophy

Mini Rider Trophy. Dressage Rider Trophy. Jumping Rider Trophy Mini Rider Trophy Dressage Rider Trophy Jumping Rider Trophy Sarjakilpailusäännöt 2016-2017 Suonenjoen Vasama Riders järjestää hallikaudella 2016-2017 sekä koulu- että esteratsastuksessa sarjakilpailun,

Lisätiedot

KARTTAILTAPÄIVÄ 27.9.09 Haukkavuori Paikalla: Ari Hietanen Kari Hovi Heikki Kyyrönen Seppo Tuominen Kari Ylönen Asko Määttä.

KARTTAILTAPÄIVÄ 27.9.09 Haukkavuori Paikalla: Ari Hietanen Kari Hovi Heikki Kyyrönen Seppo Tuominen Kari Ylönen Asko Määttä. KARTTAILTAPÄIVÄ 27.9.09 Haukkavuori Paikalla: Ari Hietanen Kari Hovi Heikki Kyyrönen Seppo Tuominen Kari Ylönen Asko Määttä Askon jutustelu GPS:n 1 vaihe 2000-2007 Mittaukset maastossa tallentimeen; DGPS

Lisätiedot

LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 6.10.2015

LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 6.10.2015 LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 6.10.2015 M1 Sekalaista tavaraa Laukullinen;myös uusia. M2 Sekalaista elektroniikkaa Laukullinen. M3 Kirjoja Laatikollinen;englanninkielisiä. M4 Leluja Laukullinen. M5 Kirjoja Laatikollinen;suomenkielisiä.

Lisätiedot

LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 6.10.2015

LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 6.10.2015 LÖYTÖTAVARAHUUTOKAUPPA 6.10.2015 M1 Sekalaista tavaraa Laukullinen;myös uusia. M2 Sekalaista elektroniikkaa Laukullinen. M3 Kirjoja Laatikollinen;englanninkielisiä. M4 Leluja Laukullinen. M5 Kirjoja Laatikollinen;suomenkielisiä.

Lisätiedot

Prinkard Club. Katso Prinkin kanta-asiakkuudesta saamasi edut.

Prinkard Club. Katso Prinkin kanta-asiakkuudesta saamasi edut. Prinkard Club 2013 Katso Prinkin kanta-asiakkuudesta saamasi edut. LIITY PRINKARD CLUBIIN JA HYÖDY EDUISTA! Prinkard on Prinkin myyntipisteiden kanta-asiakasklubi, joka palkitsee sinut meillä tekemistä

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN MATEMATIIKAN V. 2010 VALINTAKOETEHTÄVIEN PISTEYTYSOHJEET

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN MATEMATIIKAN V. 2010 VALINTAKOETEHTÄVIEN PISTEYTYSOHJEET AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN MATEMATIIKAN V. 010 VALINTAKOETEHTÄVIEN PISTEYTYSOHJEET Pisteytys on pyritty tekemään pelkistetyksi, jotta kaikki korjaajat päätyisivät samaan arvosteluun.

Lisätiedot

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Tietoverkkotuotteet 19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Kaapin leveys 600 mm Kaapin leveys 800mm Kaappirunko, jossa katto, sivut/takaseinä, ovi ja sokkelikulmat. Kaapin ovi on standardina varustettu lukolla.

Lisätiedot

DIO MITAT MATERIAALIT

DIO MITAT MATERIAALIT Tuotekortit PÖYDÄT DIO 29073 29072 29071 Korkeudet 550, 730 ja 1100 mm Laippajalka: grafiitti, silver tai kromi. Kannet: kts. kansikartta Dio-jalka saatavana sohva,- yleis-, seisoma- ja neuvottelupöytiin.

Lisätiedot

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä LIESIKUVUT 2012 1 Silverline Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä Korkea laatu, innovatiivinen design, asiakaskohtainen palvelu ja edullinen hintataso ovat Silverlinen menestyksen salaisuudet. Niiden

Lisätiedot

Käyttötavarat, tekstiilit ja työvaatteet

Käyttötavarat, tekstiilit ja työvaatteet Käyttötavarat, tekstiilit ja työvaatteet 1 Meira Novan valikoimista löytyy asiakastarpeiden mukaisesti rakennettu valikoima käyttötavaroita ja tekstiilejä. Valikoima sisältää lasit, posliinit, aterimet,

Lisätiedot

Hyvää Pisara-vuotta 2019! Ilmoittautuminen Pisara-suurleirille avautunut. Allergia-asiaa. Materiaalia markkinointiin.

Hyvää Pisara-vuotta 2019! Ilmoittautuminen Pisara-suurleirille avautunut. Allergia-asiaa. Materiaalia markkinointiin. Hyvää Pisara-vuotta 2019! Pisara-suurleiriläiset ovat kuuden kuukauden kuluttua jo nukkuneet ensimmäisen yön teltoissa! T ässä uutiskirjeessä on Sinulle ajankohtaista asiaa Pisara-suurleiristä. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä LIESIKUVUT 2011 1 Silverline Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä Korkea laatu, innovatiivinen design, asiakaskohtainen palvelu ja edullinen hintataso ovat Silverlinen menestyksen salaisuudet. Niiden

Lisätiedot

Sähköpistokkeet Moninapapistoke Moninapapistokkeet ja kaapelit. Luetteloesite

Sähköpistokkeet Moninapapistoke Moninapapistokkeet ja kaapelit. Luetteloesite Moninapapistokkeet ja kaapelit Luetteloesite 2 Moninapapistokkeet ja kaapelit DIN 41612/IEC 603-2 (muoto C/2) Liitäntäjohto, jossa pistoke ja rasia Liitin, C/2 Sarjalle CL03, CL03-XL 4 Liitin, D-Sub, 25-napainen

Lisätiedot

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry. KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika

Lisätiedot

finnish BOI 2015, päivä 1. Muistiraja: 256 MB. 30.04.2015

finnish BOI 2015, päivä 1. Muistiraja: 256 MB. 30.04.2015 Tehtävä: BOW Keilaus finnish BOI 0, päivä. Muistiraja: 6 MB. 30.04.0 Jarkka pitää sekä keilauksesta että tilastotieteestä. Hän on merkinnyt muistiin muutaman viimeisimmän keilapelin tulokset. Valitettavasti

Lisätiedot

ASUNTO OY TAMPEREEN HUVITUS. Sisustusvalinnat T2H. Pirkanmaa Oy. Asunto Oy Tampereen Huvitus

ASUNTO OY TAMPEREEN HUVITUS. Sisustusvalinnat T2H. Pirkanmaa Oy. Asunto Oy Tampereen Huvitus ASUNTO OY TAMPEREEN HUVITUS Sisustusvalinnat T2H Pirkanmaa Oy Asunto Oy Tampereen Huvitus 1 Asunto Oy Tampereen Huvitus Koukkurannankatu 5 B 33870 Tampere Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen

Lisätiedot

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Dressage Trophy Jumping Trophy

1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Trophy. 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Dressage Trophy Jumping Trophy 1-tasolla kilpaileville ratsastajille: Bronze Trophy 2-tasolla kilpaileville ratsukoille: Dressage Trophy Jumping Trophy Avoin nuorille 4-7-vuotiaille hevosille ja poneille: Youngster Trophy Sarjakilpailusäännöt

Lisätiedot

Interaktiiviset LED monikosketusnäytöt

Interaktiiviset LED monikosketusnäytöt Interaktiiviset LED monikosketusnäytöt www.tk-team.com Seewo LED monikosketusnäytöt TK-Team LED monikosketusnäyttö on ideaali ratkaisu kokous-, koulutus- ja luokkatiloihin. 10-pisteen monikosketus mahdollistaa

Lisätiedot

Tuotenro Ultraäänipesurit ja sterilointilaitteet Hinta (sis. alv 24%)

Tuotenro Ultraäänipesurit ja sterilointilaitteet Hinta (sis. alv 24%) 1/5 Ultraäänipesurit ja sterilointilaitteet Hinta (sis. alv 24%) 32 33 328 310 Ultraäänipesuri 600 ml Soveltuu pienten instrumenttien puhdistukseen. Altaan koko 155 x 95 x 52 mm. Teho 35 W, Taajuus 40

Lisätiedot

SCREEN- JA PIMENNYSKAIHTIMET. tekniset tiedot. www.sunsystems.fi

SCREEN- JA PIMENNYSKAIHTIMET. tekniset tiedot. www.sunsystems.fi SCREEN- JA PIMENNYSKAIHTIMET tekniset tiedot www.sunsystems.fi SCREEN- JA PIMENNYSKAIHTIMET Kannakkeilla Asennuslistalla Kasetilla XS Maksimi mitat (*) leveys 200cm korkeus 200cm S Maksimi mitat (*) leveys

Lisätiedot

Esitysgrafiikka (20 pistettä)

Esitysgrafiikka (20 pistettä) Esitysgrafiikka (20 pistettä) Yleistä Tehtävänäsi on rakentaa PowerPoint esitys osavuosikatsauksesta mielikuvituksellista automyyntiä tekevälle yritykselle Skills Car Turku. Käytettävät tiedostot Tiedostot

Lisätiedot

4. Oheisessa 4x4 ruudukossa jokainen merkki tarkoittaa jotakin lukua. Mikä lukua salmiakki vastaa?

4. Oheisessa 4x4 ruudukossa jokainen merkki tarkoittaa jotakin lukua. Mikä lukua salmiakki vastaa? Peruskoulun matematiikkakilpailu Loppukilpailu perjantaina 30.1.2015 OSA 1 Ratkaisuaika 30 min Pistemäärä 20 Tässä osassa ei käytetä laskinta. Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin.

Lisätiedot

4023 Korkeus: 150 cm Leveys: 40 cm Teho: 1 x E27 max60w

4023 Korkeus: 150 cm Leveys: 40 cm Teho: 1 x E27 max60w 4020 teho: 1 x E27 max60w 4023 Korkeus: 150 cm 4022 4018 4025 Leveys: 24,5 cm 4030 Leveys: 32 cm 4028 Leveys: 32 cm 4031 Leveys: 22,5 cm 4027 Leveys: 22,5 cm 4026 Leveys: 32 cm 4016 Leveys: 36 cm 4015

Lisätiedot

FRI: SOPIVIN KALUSTESARJA AGRIPO -JÄRJESTELMÄN YMPÄRILLE

FRI: SOPIVIN KALUSTESARJA AGRIPO -JÄRJESTELMÄN YMPÄRILLE FRI: SOPIVIN KALUSTESARJA AGRIPO -JÄRJESTELMÄN YMPÄRILLE FRI on kalustesarja, jolla voi ympäröidä Agripo -nostimen ja luoda houkuttelevamman myyntipisteen. Valitse väri huolella valitusta standardivalikoimastamme.

Lisätiedot

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä LIESITUULETTIMET 1 Silverline Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä Korkea laatu, innovatiivinen design, asiakaskohtainen palvelu ja edullinen hintataso ovat Silverlinen menestyksen salaisuudet. Niiden

Lisätiedot

Kompassi-digikokeen arvostelu ja tulosten julkaisu - opettaja

Kompassi-digikokeen arvostelu ja tulosten julkaisu - opettaja Kompassi-digikokeen arvostelu ja tulosten julkaisu - opettaja Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka arvostelet digikokeen ja julkaiset arvosanat opiskelijoille. Suoritusten arvostelun voi aloittaa heti, kun

Lisätiedot