TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Jäsenistö Vuoden alussa jäseniä oli 268, vuoden lopussa Hallinto Puheenjohtaja Risto Hokkanen Johtokunta: varapuheenjohtaja Lea Pylväläinen, sihteeri Leena Kiiskinen, taloudenhoitaja Raija Holopainen, varasihteeri Raija Jäntti. Jäsenet, Satu Vallema, Milja Virtanen, Raimo Lindman Varajäsenet, Lasse Mäkinen, Leena Ilmola, Vera Lindman. Johtokunta kokoontui kuukauden ensimmäisenä maanantaina. 10:30 Kotkan seurakuntakeskuksessa. Johtokunta kokoontui varajäsenineen. Toiminnantarkastajat, Risto Tuominen ja Tauno Ilen Jäsenkirjureina toimivat Raija Jäntti ja Seija Hotti Kymen piirin hallituksessa jäsenenä oli Leena Kiiskinen, varajäsenenä Raija Holopainen 3. Tiedotus Pääasiallinen ilmoittelu tapahtui paikallislehti Ankkurin kautta. Kotisivuja ylläpidettiin. Maanantaikerhoissa tiedotettiin tulevista tapahtumista. Sähköpostia käytettiin johtokunnan välisessä tiedottamisessa. 4. Sääntömääräiset kokoukset Kevätkokous syyskokous Kokouksissa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. 5. EKL:n ja kymen piirin tapahtumat EKL Kymen Piirin Kevätkokous Kotkassa. Osallistuivat, Risto Hokkanen, Leena Kiiskinen, Raija Holopainen, Raimo Lindman. EKL Kymen Piirin Syyskokous Lauritsalassa. Osallistuivat, Risto Hokkanen, Leena Kiiskinen, Raija Holopainen, Satu Vallema. EKL Kymen Piirin ry. Järjestötoiminnan kurssi Rajaniemessä Osallistujat; Risto Hokkanen, Leena Kiiskinen ja Lea Pylväläinen. 6. Matkat ja Tapahtumat Matkojen järjestäjinä toimivat Raija Holopainen (RH), Leena Kiiskinen (LK) ja Raija Jäntti (RJ) Risteily Baltic Queenilla Tallinaan 23 henk. (LK) EKL:n edunvalvontaristeily Tallinaan 12 henk.(lk) Kylpylämatka Pärnuun 21-henk. (RH) Helsinkiin, Tamminiemi, Temppeliaukionkirkko 34-henk. (RH) Ruokaretki Ristiniemeen 50-henk. (RH) 1/5

2 Pajulahti 8 henk. (RH) Kymi sinfonietta konsertti Kotkan konserttitalo 50 henk. (RH) Viipuri 31 henk. (RH) Kotkan kaupunginteatteri, suuri näyttämö Keisarikunta 30 osallistujaa (RJ) Kotkan kaupunginteatteri, naapurinäyttämö Iloisia aikoja, mielensä pahoittaja, 27 osallistujaa (RJ) Hamina Bastioni, Neljän piirin konsertti Danny show. 23 osallistujaa ja (8 katsomoavustajaa) (RJ) Lappeenrannan kesäteatteri, Eläkkeensaajien Kymen piiri, Albatrossi ja Heiskanen, 25 osallistujaa. (RJ) Kotkan Eläkeläisjärjestöjen yhteistyötoimikunta. Tutustuminen Loviisaan, (Ulrikanhovi, Loviisan kirkko, Loviisan kaupunginmuseo, Komendantintalo. Erikoisnäyttelyn teema: Kylpyläelämää Loviisassa- Nuori Jean Sibelius. 16 osallistujaa Oloneuvoksista. (RJ) Hotellimatka Tallinaan 5osallistujaa. (RJ) 7. Myyjäiset Myyjäisvastaavina ovat toimineet Eija Forss ja Raija Holopainen. On ollut myynnissä hernekeittoa, kahvia ja leivonnaisia, käsitöitä ja arpajaisia. Jäseniä on ollut mukana keittämässä, paistamassa ja myymässä tuotteita Kevätmyyjäiset maanantaikerhon yhteydessä hyvin onnistuivat. Syysmyyjäiset maanantaikerhon yhteydessä meni oikein hyvin. Karhulan joulunavajaismyyjäiset Sammolla kauppa kävi kohtalaisesti. 8. Arpajaiset Arpajaisia on pidetty pääasiallisesti maanantaikerhon yhteydessä Taina Mäkelä ja Eija Forss ovat toimineet arpojen myyjinä ja lisäksi mukana on ollut myös aina halukkaita jäseniä 9. Emännät Tilaisuuksiamme varten tarvittiin emäntiä. 4 ryhmää jossa kussakin 4 henkilöä 1-ryhmä Arja Sipilä, Pirkko Kainulainen ja Irja Tavi 2-ryhmä Päivikki Iivonen, Satu Vallema, Marja-Liisa Jaatinen ja Aune Hannula, 3-ryhmä Lea Pylväläinen, Liisa Heininen, Tuula Levonpää ja Milja Virtanen. 4-ryhmä Raija Holopainen, Marjukka Pailomaa, Tuula Päärnilä, ja Eeva-Liisa Hokkanen 10. Jukola Jukola asioita on hoitanut Raija Holopainen ja Milja Virtanen. Jukolasta on tehty kaupungille luopumisilmoitus. Kevättalkoot oli talkooporukkaa oli 15-henkeä 2/5

3 11. Kerhot Opintosihteeri Raija Holopainen Maanantaikerho Kerhoa pidettiin 2-kertaa kuukaudessa 1 ja 3 maanantai. Kotkan Seurakuntakeskuksessa. Kahviteltiin joka jälkeen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja toivotti kerholaiset tervetulleiksi. Syksyllä kerho alkoi Seurakunnan toiminnasta johtuen 14:30. Keskusteltiin tulevista matkoista ja muusta tulevasta toiminnasta. Usein on ollut mielenkiintoisia esittelijöitäkin eri asioista. Laulukerholaiset ovat laulattaneet ja on ollut runoesityksiä ym. Arpajaiset kuuluivat jokaiseen kerhopäivään. Toivotaan edelleenkin runsasta osanottoa. Laulukerho Laulunlyömät Kerho kokoontuu maanantaisin laulelemaan haitarinsoittaja Ari Okkosen säestäessä. Kevätkaudella 18 kertaa ja syyskaudella 17 kertaa. Karjalaisten juhlissa olivat laulamassa Citykodissa 12 laulajaa , ja Paimenportin vanhainkodissa henk. Aili Pukin asuintalon kesäjuhlissa 12.6 laulamassa. Kerholaiset ovat olleet hyvin innostuneita esiintymään. Kerhossa on ollut kevätkaudella 17 laulajaa. syyskaudella 12 laulajaa. Kerhon vetäjänä on ollut Aili Pukki, apunaan Eila Leppälahti. Naisten liikuntaryhmä. Ryhmä on kokoontunut Kotkan srk keskuksessa keskiviikkoisin klo kaikkiaan 31 kertaa. Vetäjinä ovat toimineet Eija Forss, Leila Sonkeri ja Raija Holopainen. Ohjelmaan on kuulunut lihaskuntoharjoittelu, venyttely, aivojumppa, tasapainoharjoittelu, tanssi ym. Ryhmään on kuulunut innokasta jumppaajaa Vesijumppa Vetehiset Karhuvuorikodissa joka tiistai iloisia kävijöitä vesijumpassa kevätkaudella 18 kertaa ja syyskaudella 14 kertaa. yhteensä 306 henkilökertoja vetäjänä Lea Pylväläinen. Askartelukerho Kerho on torstaisin Kumppanuustalo Viikarissa. Aloitimme kevätkauden ja lopetimme keväällä Sibelius puistoon Iita Linta Maria, puistopuun taikatietäjähengetär, sai haaveilemansa aitiopaikan Kotkan Meripäivillä Sibeliuksenpuistossa. Mukana olivat Miss Hetty ja Mister Luihunen-Kärmes sekä joukko avustajia. Toteutus: Oloneuvosten askartelukerholaiset Marjukka Pailomaan ideoimana. Kerhossa kahvittelimme ja askarreltiin erilaisia käsitöitä, etenkin neuleita. Syyskauden aloitimme ja lopetimme Kävijöitä kerhossa 8-15 henkilöä Boccia-kerho Boccia-kerho on kokoontunut vuoden aikana yhteensä 38 kertaa. Kerhotunteja on kertynyt 74 ja kilpailut päälle. Miehiä on ollut pelaamassa 8 ja naisia 12. Vetäjinä on toiminut Torsti Salonen ja Leena Kiiskinen. Oloneuvokset järjestivät EKL Kymen piirin sisäboccian mestaruuskilpailut Karhuvuoren Urheilutalolla Joukkueita oli 19. Kilpailun johtajana ja päätuomarina toimi Keijo Miettinen. Järjestelyt sujuivat moitteettomasti ja ruoka oli hyvää. Kotkan 2-joukkue voitti mestaruuden joukkueella Torsti Salonen, Sakari Heino, Rauno Ristola ja Martti Forss. 1- joukkue ei päässyt loppukilpailun. EKL Kymen piirin ulkoboccian mestaruuskilpailut pidettiin Lappeenrannassa Kotkan 2-joukkue voitti piirinmestaruuden joukkueella Torsti Salonen, Sakari Heino ja 3/5

4 Rauno Ristola. Kotkan 1-joukkue oli kuudes joukkueella Leena Kiiskinen, Arja Vartiainen ja Martti Forss. Yhteenvetona voidaan sanoa, vuosi 2015 boccia-kerhon osalta menestykäs Gurling-kerho Sisägurlingia on pelattu keskiviikkoisin klo Nuorisokeskus Greipissä ryhmä on ollut pieni, mutta erittäin aktiivinen. Pelaajia on ollut 6-7-henkilöä. Ryhmään toivotaankin muutamia pelaajia lisää. Ryhmän vetäjänä Raija Holopainen. Tietokonekerho Kerhon vetäjänä on toiminut Risto Hokkanen. Kerho kokoontui Kumppanuustalo Viikarissa kevätkaudella ja syyskaudella joka toinen viikko. Käsitelty netin ja sähköpostin käyttöön liittyviä kysymyksiä. Muisteloiden kirjoittamista ja valokuvien käsittelyä. Myös osallistujien omia tietokonepulmia on ratkottu. Mukana on ollut 2-5 osallistujaa. 12. Karhulan kerho Karhulan kerho tekee oman toimintakertomuksen. (Seuraavalla sivula) 13. Toiminta EKL:n lähiyhdistysten ja muiden eläkeläisjärjestöjen kanssa Olemme osallistuneet Kotkan Vanhusneuvoston ideoiman Uusi Kaveri yhdessä Kotkan muiden eläkeläisjärjestöjen kanssa. Mukana hankkeessa ovat myös Kotkan kaupungin vanhustyö ja Palvelutaloyhdistys Koskenrinne. Johtokunta haluaa kiittää kaikkia jäseniä osallistumisesta toimintaan. Toivottavasti jaksamme tulevaisuudessakin olla yhtä innostuneita. Hyvää toimintaa toivotaan myös vuodelle 2016 johtokunta 4/5

5 5/5

SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET PIDETTIIN 7.3.2011 JA 7.11.2011 EKL:N KYMEN PIIRIN EDUSTAJAT

SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET PIDETTIIN 7.3.2011 JA 7.11.2011 EKL:N KYMEN PIIRIN EDUSTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Kulunut vuosi oli yhdistyksemme 53-vuosi. PUHEENJOHTAJANA ON TOIMINUT RISTO HOKKANEN JÄSENISTÖ Vuoden alussa oli jäseniä 316, vuoden lopussa 290. Jäsenkirjurina ovat toimineet

Lisätiedot

TOIMINNANTARKASTAJAT 2012 Varsinaiset: Heikki Ojala ja Risto Tuominen. Varalla: Tauno Ilen ja Marjukka Pailomaa.

TOIMINNANTARKASTAJAT 2012 Varsinaiset: Heikki Ojala ja Risto Tuominen. Varalla: Tauno Ilen ja Marjukka Pailomaa. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Kulunut vuosi oli yhdistyksemme 54-toimintavuosi. Olemme edelleen Suomen vanhimpia eläkeläisjärjestöjä. Toimintamme oli taas kerran hyvin vilkasta. Uusia kerhoja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

Kymen piirissä oli 21 yhdistystä, joissa jäseniä yht henkilöä

Kymen piirissä oli 21 yhdistystä, joissa jäseniä yht henkilöä EKL KYMEN PIIRI RY VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2018 YLEISTÄ JÄSENNISTÖ 27.11.2018 Kymen piirissä oli 21 yhdistystä, joissa jäseniä yht. 4027 henkilöä KOKOUSTOIMINTA Sääntömääräiset kokoukset Piirisääntöjen

Lisätiedot

Suur-Lappeenrannan Eläkkeensaajat ry 1/6 toimintakertomus 2014

Suur-Lappeenrannan Eläkkeensaajat ry 1/6 toimintakertomus 2014 Suur-Lappeenrannan Eläkkeensaajat ry 1/6 TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Vuonna 2014 jatkui myönteinen kehitys yhdistyksessä sekä kerhotoiminnan, matkojen, retkien, tanssien että talouden osalta. Osallistujia

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018

Toimintakertomus 2018 1 Korson Eläkeläiset ry Toimintakertomus 2018 Yleistä: Viikkokerho ja kuoro kokoontuvat Korson seurakuntakeskuksessa, kirkkosali 2 ssa Tiistaisin. Kuoro harjoittelee ensin 12-14 ja viikkokerho sitten 14-16.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 PORVOON TS 2018 1(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 YLEISTÄ Vuosi 2018 on yhdistyksen 50. toimintavuosi. Se tullaan eri tavoin huomioimaan vuoden toiminnassa. Yhdistys on jäsenenä Eläkkeensaajien Keskusliitto

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 PORVOON TS 2019 1(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 YLEISTÄ Vuosi 2019 on yhdistyksen 51. toimintavuosi. Yhdistys on jäsenenä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:ssä ja sen Uudenmaan piirissä sekä Porvoon

Lisätiedot

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Yleistä Toimintasuunnitelman perusteet Toimintasuunnitelma perustuu liiton ja piirin sääntöihin, kesäkuussa 2017 pidettyyn liittokokouksen

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

Puheenjohtajana Pertti Lallo Lauritsalan Eläkkeensaajat ry:tä, sihteerinä Pertti Pitkänen Parikkalan Eläkkeensaajat ry:tä.

Puheenjohtajana Pertti Lallo Lauritsalan Eläkkeensaajat ry:tä, sihteerinä Pertti Pitkänen Parikkalan Eläkkeensaajat ry:tä. EKL:N KYMEN PIIRI RY VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2017 YLEISTÄ JÄSENNISTÖ 1.1.2017 Kymen piirissä oli 21 yhdistystä joissa jäseniä KOKOUSTOIMINTA Sääntömääräiset kokoukset Sääntöjen mukaisesti pidettävät kevät

Lisätiedot

Rauman kansalliset seniorit ry.

Rauman kansalliset seniorit ry. SYYSKAUDEN TOIMINTA 2016 SYYSKUU 9.9 klo 14.00 Kuukausitapaaminen, esitelmän aiheena suun terveys Terveyskasvatushammashoitaja Katriina Uusi-Pietilä 9.9 klo 12.00-14.00 Tietotekniikan vierihoitokokeilu

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous Liittokokous pidettiin Lappeenrannassa 14. 15. kesäkuuta 2017 Holiday Club Saimaalla. Kuvakooste osa-5 ; 1 (9) Kokouksen neuvottelutauko. Kuvassa kokousvirkailijat

Lisätiedot

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme 1 Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2016 tarjoamaan jäsenillemme entistä enemmän mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa.

Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa. Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa. Jyväskylän Eläkkeensaajat ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 LUONNOS JYVÄSKYLÄN ELÄKKEENSAAJAT RY:N TOIMINTASUUNNITELMAKSI

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Porvoon Eläkkeensaajat ry 15.3.2017 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 YLEISTÄ HALLINTO Vuosi 2016 oli yhdistyksen 48. toimintavuosi. Yhdistys on Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n ja sen Uudenmaan Piirin

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016 Ikäihmisten Neuvosto Toimintakertomus 2016 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 JÄSENET... 3 TYÖVALIOKUNTA... 4 KOKOUKSET... 4 TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET... 5 2 YLEISTÄ Ikäihmisten Neuvostolla oli historiansa kuudestoista

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO

PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO 26.1.2018 1. Aika: 26.1.2018 klo 10.00-11.00 Paikka: Paikalla: Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 Kyrö Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Marja Viitanen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS Yleistä:

HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS Yleistä: HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus 29.2.2016 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Yleistä: Yhdistyksen toiminta jatkui monipuolisena. Jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti opintokerhoihin, retkiin, teatteriesityksiin,

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 Porvoon Eläkkeensaajat ry 21.3.2018 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 YLEISTÄ HALLINTO Vuosi 2017 oli yhdistyksen 49. toimintavuosi. Yhdistys on Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n ja sen Uudenmaan Piirin

Lisätiedot

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997)

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) 1988 Puheenjohtaja Aune Nurhonen Varapuheenjohtaja Hugo Jäppinen Rahastonhoitaja Karin Korvenranta Eila Pöri Toivo Sivunen Onni Koivu Espoo Mikko Vako Aulikki

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

KLAUKKALAN ELÄKKEENSAAJAT RY HISTORIA

KLAUKKALAN ELÄKKEENSAAJAT RY HISTORIA Sivu 1 / 19 KLAUKKALAN ELÄKKEENSAAJAT RY HISTORIA Yhdistys on perustettu 27.9.1982 Perustamiskokouksessa oli läsnä 11 Nurmijärven Eläkkeensaajien klaukkalalaista jäsentä. EKL:stä oli paikalla järjestösihteeri

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara KYSTERIN HANKINTAORGANISAATIO 1 Organisaatiomalli PALVELUALUE Merja Matilainen KYS/Kysteri Pl 1777 70211 Kuopio KYSTERI PALVELUYKSIKÖT Leppävirta Heli Markkanen vastuukäyttäjä Nilakka Martta Kolehmainen

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 1 EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola, Kaarina

Lisätiedot

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme syyskokouksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2015 tarjoamaan jäsenillemme

Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme syyskokouksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2015 tarjoamaan jäsenillemme Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme syyskokouksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2015 tarjoamaan jäsenillemme entistä enemmän mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Monenlaisia harrastuskerhoja. Virkistäviä juhlia ja muita rientoja. Viikko-ohjelma

Monenlaisia harrastuskerhoja. Virkistäviä juhlia ja muita rientoja. Viikko-ohjelma Monenlaisia harrastuskerhoja Asukkaat järjestävät itse virkistys- ja harrastustoimintaa. Säännöllisesti toistuvaan runsaaseen viikko-ohjelmaan sisältyvät mm. kuntosali- ja saunavuorot, erilaiset harrastuskerhot

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Perjantai 15.11.2013 Paikka Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle Läsnä Läsnä 32 jäsentä (LIITE 1) 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuus

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS Yleistä:

HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS Yleistä: HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus 6.2.2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Yleistä: Yhdistyksen toiminta jatkui monipuolisena. Jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti opintokerhoihin, retkiin, teatteriesityksiin,

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaa-ajan ja

Lisätiedot

Hallitus kokoontui toimintavuonna 9 kertaa ja vuodeksi 2019 valittu hallitus yhden kerran.

Hallitus kokoontui toimintavuonna 9 kertaa ja vuodeksi 2019 valittu hallitus yhden kerran. Vuosikertomus 1 (5) Vuosikertomus 2018 Yleistä Toimintavuosi oli yhdistyksen 38 toimintavuosi. Yhdistys on perustettu 21.3.1981. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia jäsentensä etujen ajajana sosiaalisen

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

Pohjois-Savon aivohalvausyhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 1/2015 70100 KUOPIO 8.1.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon aivohalvausyhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 1/2015 70100 KUOPIO 8.1.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon aivohalvausyhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 1/2015 70100 KUOPIO 8.1.2015 HYVÄT JÄSENET Innostunutta osallistumisen vuotta 2015. Aloitamme yhdistyksemme toimintoja

Lisätiedot

SENIORIT TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SYKSY 2017 TAPAHTUMAKALENTERI

SENIORIT TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SYKSY 2017 TAPAHTUMAKALENTERI SENIORIT TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SYKSY 2017 Vauhtia elämään Senioritapahtumilla! 123RF TAPAHTUMAKALENTERI vko 36 37 38 39 40 41 42 43 7.9. 12.9. 19.9. 28.9. 3.10. 12.10. 17.10. 26.10. 14.9. 21.9.

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat Kansalliset kilpailut 24.9.2016, Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat päivitetty 24.9.2016 klo 22 25 tikkaa MM 1. Mäkinen Mauno VaaTi 41 39 44 41 44 209 2. Leskinen Veikko VaaTi 41 41 42 42 42 208

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

7 KIRKKONEUVOSTON TYÖRYHMIEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016

7 KIRKKONEUVOSTON TYÖRYHMIEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016 Kirkkoneuvosto Kokousaika Tiistai 3.2.2015 kello 17.30-19.00 Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asia 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJANTARKISTAJIEN

Lisätiedot

2.3 Hallitus voi nimetä avustavia tehtävänhoitajia asioiden täytäntöönpanoon.

2.3 Hallitus voi nimetä avustavia tehtävänhoitajia asioiden täytäntöönpanoon. 1. YLEISTÄ Maailmanrauhan ponnisteluissa ei ole edistytty kuluneena vuonnakaan, vaan selkkaukset jatkuvat Lähi- Idässä ja Venäjä liitti Krimin niemimaan itseensä ilman yhteisymmärrystä Ukrainan kanssa,

Lisätiedot

Seniorit - iloista ikääntymistä. Porvoon kansalliset seniorit ry. Toiminta- KALENTERI. 37. Toimintavuosi. Jäsentapaaminen Seurakuntakoti, Lundinkatu 5

Seniorit - iloista ikääntymistä. Porvoon kansalliset seniorit ry. Toiminta- KALENTERI. 37. Toimintavuosi. Jäsentapaaminen Seurakuntakoti, Lundinkatu 5 Seniorit - iloista ikääntymistä Porvoon kansalliset seniorit ry Toiminta- KALENTERI 37. Toimintavuosi Jäsentapaaminen Seurakuntakoti, Lundinkatu 5 Tarkoitus Toimintamme tarkoitus on edistää seniorien sosiaalista

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. 1 (2)

HÄMEENLINNAN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. 1 (2) HÄMEENLINNAN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. 1 (2) KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPAIKKA, PALOKUNNANTALO TORSTAI 14.1.2016 KLO 13.00-14.35 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN Puheenjohtaja Ulla Pullola avasi vuoden 2016 ensimmäisen

Lisätiedot

VUODEN 2016 VUOSIKERTOMUS

VUODEN 2016 VUOSIKERTOMUS Pohjois-Karjalan piiri ry VUODEN 2016 VUOSIKERTOMUS 2 Yleistä EKL:n Pohjois-Karjalan piirin 44. toimintavuotena keskityimme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Sääntömääräiset kokoukset Piirin kevätkokous

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO Kymen piirin pilkkimestaruuskilpailut 24.3.2015 klo. 10-14 La hto paikka : Putka Kilpailualueena Haapavesi,Saimaa TULOKSET Naiset yli 80 vuotta 1. Asikainen

Lisätiedot

Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen.

Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Hyvä Yhdistyksemme Jäsen! Yhdistyksemme hallituksessa linjattiin toimintaa periaatteella: Jäsen on ykkönen. Tulemme 2018 tarjoamaan jäsenillemme entistä enemmän mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen,

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 1 TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 2 Toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen keskeisimpinä painopistealueina oli kuntoilu- ja ampumatoiminta sekä veteraanitoiminta.

Lisätiedot

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2017

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2017 Ikäihmisten Neuvosto Toimintakertomus 2017 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 JÄSENET... 3 TYÖVALIOKUNTA... 4 KOKOUKSET... 5 TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET... 6 2 YLEISTÄ Ikäihmisten Neuvostolla oli historiansa seitsemästoista

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Hallitus kokoontui toimintavuonna 9 kertaa ja vuodeksi 2018 valittu hallitus yhden kerran.

Hallitus kokoontui toimintavuonna 9 kertaa ja vuodeksi 2018 valittu hallitus yhden kerran. Vuosikertomus 1 (5) Vuosikertomus 2017 Yleistä Toimintavuosi oli yhdistyksen 37 toimintavuosi. Yhdistys on perustettu 21.3.1981. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia jäsentensä etujen ajajana sosiaalisen

Lisätiedot

RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005. Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä

RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005. Vuonna 2005 jäseniä oli yhteensä 110, josta kunniajäseniä oli 2 ja kannattajajäseniä RUOSNIEMEN HANURIT TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Vuonna 2005 Ruosniemen hanurit on kokoontunut harjoituksiin ja esiintynyt ahkerasti. Esiintymiset on kirjattu erilliseen liitteeseen (liite A). Harjoituksiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 11.10.2014 klo 15:30 Paikka: Nuorisotalo, Toivakka Läsnä: Niina Ikonen Kirsi Hokkanen Juha Lampinen Heimo Nieminen Arto Virtanen Topi Saareleinen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

10.2.2016. Hallitus kokoontui toimintavuonna 9 kertaa ja vuodeksi 2016 valittu hallitus yhden kerran.

10.2.2016. Hallitus kokoontui toimintavuonna 9 kertaa ja vuodeksi 2016 valittu hallitus yhden kerran. Vuosikertomus 1 (5) Vuosikertomus 2015 Yleistä Toimintavuosi oli yhdistyksen 35 toimintavuosi. Yhdistys on perustettu 21.3.1981. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia jäsentensä etujen ajajana sosiaalisen

Lisätiedot

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu 17.01.2016 Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Hyvityspisteet: MA 16 p, MC 16 p, NuB 46 p, NuA 36 p, NB 16 p. MM, MB, NA. Pisteitä lasketaan myös piirinmestaruuskilpailuista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vanhusneuvoston ensimmäinen toiminta vuosi, uuden lain astuessa voimaan

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vanhusneuvoston ensimmäinen toiminta vuosi, uuden lain astuessa voimaan Naantalin vanhusneuvosto TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vanhusneuvoston ensimmäinen toiminta vuosi, uuden lain astuessa voimaan Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 - lain 11 säätää vanhusneuvostosta 1. VANHUSNEUVOSTO

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY 1

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY 1 TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY 1 KEVÄTKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 15.3.2014 klo 16.00 Paikka: Liikalan lomamökit, Huikko Läsnä: Juha Lampinen Niina Ikonen Tuomas Hokkanen Kirsi Hokkanen Pirjo Vestman Ronja

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 1(7) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. Aaltonen Pirjo jäsen

Lisätiedot

Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.15 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

MLL:sta Teija Honni selvittää oman osuutensa em. projektin toteuttamisessa.

MLL:sta Teija Honni selvittää oman osuutensa em. projektin toteuttamisessa. 1 VUOSIKOKOUS 2/17 Kokouskutsu ja asialista SYYSKOKOUS Puheenjohtaja Anu Salonen p. 050 310 0361 anu.salonen@carea.fi Kymenlaakson sair.hoito- ja sos.palvelujen kuntayhtymä Tervasharjunkatu 1, 45720 Kuusankoski

Lisätiedot

Helsingin kansallinen senioripiiri ry

Helsingin kansallinen senioripiiri ry Helsingin kansallinen senioripiiri ry Taseet 31.12.2016 ja 31.12.2015 31.12.2016 31.12.2015 Vastaavaa Vaihtuvat vastaavat Saamiset Pankkisaamiset 11900,38 9241,07 9241,07 Vastaavaa yhteensä 11900,38 9241,07

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 34

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 34 KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 34 Vanhusneuvosto 16.11.2015 AIKA 16.11.2015 klo 13:00-14:45 PAIKKA Iltakello, Kauhava KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 Iltakellon tehostetun palveluasumisen yksiköihin

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Tapahtui vuonna 2015 12.1. Johtokunnan kokous Salmissa 15.1. Pirkanmaan aluetoimiston tiedotustilaisuus Tampereella - Jari Jännetyinen yhdistyksen edustajana 2.2. Kevätkokouskutsu tekstiviestinä 9.2. Vanhankirjallisuuden

Lisätiedot