KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2007 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2007 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY"

Transkriptio

1 KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2007 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Puheenjohtajana toimi Jari Leppä, varapuheenjohtajana Auli Eskola, sihteerinä Mervi Honkanen, nuorisoseuran rahastonhoitajana sekä teatteritoiminnan teknisenä sihteerinä Ari Lehtimäki ja maa- ja kotitalousseuran rahastonhoitajana Esko Ruuth. Johtokuntaan kuuluivat Auli Eskola, Jukka Konga, Minna Konga, Ari Lehtimäki, Annukka Järvinen, Pekka Hockman, Kalevi Kuhanen, Janne Kyyhkynen ja Mervi Honkanen, sekä varajäsenet Seija Arpiainen, Ilkka Leppä ja Sirkka Lustig. Johtokunnan kokouksia pidettiin 4 kertaa, joissa kirjattiin yhteensä 56. Johtokunnan jäsenet osallistuivat kokouksiin vuoden 2007 aikana seuraavasti: Eskola Auli 3/4 Hockman Pekka 3/4 Honkanen Mervi 4/4 Järvinen Annukka 3/4 Konga Jukka 3/4 Konga Minna 0/4 Kuhanen Kalevi 1/4 Kyyhkynen Janne 4/4 Lehtimäki Ari 3/4 Leppä Jari 4/4 Arpiainen Seija 0/4 Leppä Ilkka 3/4 Lustig Sirkka 2/4 Yhdistyksen jäsenmäärä oli yhteensä 123 henkilöä, joista alle 16 v. 35 h, alle 29 v. 16 h, yli 29 v. 52 h ja kannattajajäseniä 20 henkilöä. Maa- ja kotitalousseurassa oli jäseniä 43, joista 24 naista ja 19 miestä. Kokoukset 6.3. Auli Eskola osallistui Etelä- Savon ja Etelä-Karjalan Nuorisoseurojen liittojen yhteispalaveriin Mäntyharjun nuorisoseuran talolla pidettiin yleinen kokous. Läsnä 9 henkilöä Jari Leppä oli valtakunnallisilla nuorisoseurapäivillä Hollolassa. Auli Eskola osallistui Nuorisoseurojen liiton syyskokoukseen. 1

2 Avustukset Yleisavustus, Mju 1000 Seurantalon ylläpitoavustus, Mju 290 Yleisavustus, Pmaa 100 Muunneltavat näyttämörakenteet hankkeeseen TE -keskus on myöntänyt Veej jakajan POMO+ rahaa 2880, jonka maksaminen siirtyi vuodelle 2008 Koulutus ja kurssit Pete Nikulainen ohjasi Mäntyharjun kansalaisopiston, Kansalaisfoorumin ja Nuorisoseuran järjestämän laulu- ja musiikkikurssin. Kurssi pidettiin ajalla yhteensä 16 kertaa a 3h. Kurssilaisia oli 7 henkilöä/ kerta. Teatteritoiminta Teatterikurssi keväällä 2007, noin 45h 15 osallistujaa/kerta Viikolla 27 siivous- ja kulissientekotalkoita n. 3h/pv sekä muunneltavien näyttämörakenteiden valmistamista 1-2h/pv Tähti ja Meripoika esityksen lehdistötilaisuus 7.7. ja tehtiin kesäteatteriesityksen markkinointia Mäntyharjun torilla 5-7 henkilön voimin Kenraaliharjoitus Tähti ja Meripoika esitykset, yhteensä 10 kpl + yleisön pyynnöstä 2 lisäesitystä. Katsojia kävi yhteensä 5100, joka on yleisöennätys. Liitteenä rooliluettelo. Auli Eskolan esityksestä alettiin tehdä musiikkinäytelmää edesmenneestä laulajalegenda Kirkasta Marianne Tikkasen ja Auli Eskolan yhteistyönä. Esitys on kantaesitys, joka esitetään kesällä 2008 yksinoikeudella Koirakivessä. Ns:n johtokunta päätti ottaa esityksen kesäksi klo 12 oli talolla kesän 2008 näytelmän julkistamis- ja lehdistötilaisuus. Teatteri- ja muut matkat Auli Eskola ja Heini Karjalainen kävivät Korvenkylän kesäteatterissa katsomassa Tähti ja meripoika esityksen ja ojentamassa kukat esiintyjille. Viimeisen kesäteatteriesityksen jälkeen oli näyttelijöille ja talkoolaisille varattu ruuat Veljespirtillä oli teatterilaisille soutua ja illanistujaiset Pöylinniemessä Auli Eskola kävi katsomassa kutsuttuna Mikkelin teatterissa Myrskyluodon Maijan Auli Eskola kävi katsomassa Imatran teatterissa Tähdet Tähdet -esityksen Koirakivestä järjestettiin teatteriretki Mikkelin teatteriin katsomaan Made in Finland esitystä. Katsomassa 27 henkilöä. Nuorisoseura kustansi myös väliaikakahvit. Muut kurssit oli talolla Mäntyharjun kulttuuripalveluiden kuvataideleiri vuotiaille. Osallistujia oli 13, ohjaajana Auli Eskola, avustamassa Noora Lyömiö. Syksyn aikana talolla oli 15 h kestänyt tanssikurssi, jossa ohjaajana toimi Aili Ahonen Mikkelin tanssihulluista. Osallistujia oli neljänä kertana 12 henkilöä/ krt Senioriteatteri MamMatit Haminasta pitivät kesäseminaarin Koirakivessä. Ohjaajana toimi Auli Eskola ja osallistujia oli 9 henkilöä Pete Nikulainen on aloittanut laulunopetuksen ensi kesän kesäteatteriesitystä varten ja oli posliininmaalauskurssi, jonka ohjasi Auli Eskola. Osallistujia oli 9 henk. 2

3 Kilpailut Juhlat 4.3. järjestettiin lasten ja nuorten hiihtokilpailut ns -talon maastossa. Osallistujia oli 24. Kaikki palkittiin ikärikisat kentällä, osallistujia yleisurheilukilpailut kentällä, osallistujia Koirakiven kierros, osallistujia maa- ja kotitalousseuran naiset järjestivät 7 sortin kahvipöydän. Paikalle oli toivottu tulevan erityisesti Koirakiven koulun entisiä oppilaita. Paikalla oli n. 40 henkilöä. Harrastustoiminta Kansalaisopiston kuntojumpparyhmä kokoontui kevätlukukaudella 14 kertaa ja syyslukukaudella 10 kertaa Eija Siitarin johdolla. Osallistujia oli keskimäärin 11henkeä/ kerta. Käsityöryhmä kokoontui kevätlukukaudella 8 kertaa ja syyslukukaudella 5 kertaa Paula Moilasen ohjauksessa. Osallistujia oli keskimäärin 8 henkilöä /kerta oli Fitnesspilateskurssi, osallistujia oli 9. Talkoot ja siivottiin talkoilla pihaa. Tönölän lattia purettiin pois kosteusvaurioiden vuoksi. Talkoolaisia oli 8 henk. Seurojen aktiiviset jäsenet hoitivat talkoilla seurantalon ja lähiympäristön siivoukset, leipomiset, kulissien teon, lumenauraukset ja kiinteistöjen kunnossapidon. Onnittelut ja muistamiset Onniteltiin Jari Leppää Suomen Nuorisoseurojen Liiton valtuuston puheenjohtajuudesta. Onniteltiin Arvo Kuhasta 50 -vuotispäivän johdosta. Onniteltiin Elisa Honkasta ylioppilaaksi pääsyn johdosta onniteltiin Särkisalmen nuorisoseuraa onniteltiin 90 -vuotiasta Halmeniemen Mkts:aa. Muu toiminta 6.1. Maaherran kutsuille osallistui 4 henkilöä. Jari Leppä osallistui Mäntyharjun urheiluseurojen yhteisiltaan Mäntyharjun nuorisoseuran talolla Antinmäellä oli kyläpäivä Maa- ja kotitalousseuran naiset leipoivat ja järjestivät kahvituksen Keskustan vaaliiltamissa Pertunmaalla Jari Leppä valittiin 3. kaudelle eduskuntaan. Nuorisoseura onnitteli Jaria järjestettiin bingo. Paikalla oli n. 50 henkilöä Nuorisoseurantalon verhojen suunnittelija, afrikkalaissyntyinen Howard Smith vaimonsa kanssa kävi tutustumassa taloon. Verhoissa oleva kukka on Makeda. Nuorisoseuran kiinteä puhelinliittymä irtisanottiin, hankittiin kännykkään rinnakkaiskortti ja ostettiin toinen kännykkä. Keittiöremonttia on suunniteltu ja piirustukset on teetetty Jukka Kytömäellä oli Seppo Paakkarin seurueen hirvipeijaiset oli Höltän hirviseurueen peijaiset oli Karankamäen Erän hirvipeijaiset oli seurantalo vuokrattuna yksityistilaisuuteen. 3

4 Astiastoon hankittiin jälkiruokakulhoja 100 kpl. Astiastoa tai osia astiastosta / kahvinkeitintä vuokrattiin 16 kertaa. Klapikonetta vuokrattiin yhden kerran ja kasvinsuojeluruiskulla ruiskutettiin 45ha. Nuorisoseura-lehteä tilattiin aktiivijäsenille. Nuorisoseurantaloa vuokrattiin ulkopuolisille juhlatilaksi yhteensä 4 kertaa. Nuorisoseuran talolla on kangaspuut, jotka olivat ahkerasti kyläläisten käytössä. Omassa käytössä talo oli 116 kertaa, jolloin talolla kävi noin1600 henkeä teatterissa kävijää. Puheenjohtaja Jari Leppä: Jälleen on yhden vilkkaan toiminnan vuoden tapahtumat kirjattu. Näkyvin ja tunnetuin seurojemme toiminnoista, kesäteatteri, keräsi ennätysyleisön 5100 katsojaa. Mahtavan menestyksen takasivat niin näyttelijät, orkesteri, ohjaajat, lipunmyyjät, puffetinpitäjät, liikenteenohjaajat kuin monet muutkin, jotka osallistuivat koko kylän yhteiseen ponnistukseen. Lämpimät kiitokset kaikille noin kuudellekymmenelle henkilölle, jotka mahdollistitte onnistuneen teatterikesän. Vuosi 2007 oli myös taloudellisesti hyvä. Pystyimme keräämään taloudellista puskuria niin seuratalon keittiöremonttia, teatterikatsomon laajennusta kuin parkkipaikan parannusta varten. Kaikella seurojen toiminnalla haluamme tuottaa kiinnostavaa ja kehittävää toimintaa kaikille, mutta ennen kaikkea lapsille ja nuorille. Mitä paremmin pystymme vastaamaan kylän ja lähiympäristön toimintatarpeisiin, sitä viihtyisämpi ja houkuttelevampi kylämme on asua ja yrittää. Mieluista on myös huomata, että kyläämme on rakenteilla tai juuri valmistunut viisi uutta omakotitaloa. Saamme ja olemme saaneet uusia asukkaita. Toivotamme heidät kaikki tervetulleeksi kylälle ja toimintaamme mukaan. Vahvistetaan yhdessä toimintaamme ja kylän vetovoimaa. Koirakivessä Mervi Honkanen 4

5 Liite 1 ROOLI Kirjailija Ohjaaja Laulujen opetus Musiikin johto Olavi, tähti itse Marja, tyttö tähden lumoissa Ilpo, poika, joka halusi kasvaa isoksi Irene, tähden vaimo Pauli, tähden poika Helena, Marjan ystävätär Fantom, musiikkiliikkeen hoitaja Rannikko, viihdemoguli Kurttu, hanuristi Järkkäri, nauhansa sokaisema D-puoli Jakke, tuottaja Sihteeri, studiolla Pätkä, elokuvassa Pekka Puupää, elokuvassa Justiina, elokuvassa Otto-poika Tyttö laulaa iltamissa Äänentoistonhoitaja HENKILÖ Arto Nieminen Auli Eskola Pete Nikulainen Pertti Niilahti Keijo Komppa Satu Iso-Kuortti Panu Konttinen Terttu Lahdelma Henri Honkanen Niina Konttinen Ari Leppäkangas Ossi Kettunen Tarmo Laitinen Ari Leppäkangas Jari Leppä ja Ari Lehtimäki Noora Lyömiö Arto Raekorpi Ossi Kettunen Suvi Hietanen Jyri Järvinen Iida Raekorpi Antti Saarinen Elokuva- ja iltamaväkeä sekä asiakkaita levykaupassa: Hinna Airaksinen, Sari Hietanen, Jenni Airaksinen, Riikka Ruuth ja Tiia Kolu Radio ääni Tanssiorkesteri Talla-Peet haitari akustinen kitara rummut saksofoni kontrabasso Puvustuksen suunnittelu Hameiden ompelun ohjaus Lavastuksen suunnittelu Lavastuksen toteutus Janne Kyyhkynen Pertti Niilahti Pete Nikulainen Joona Vitikainen Janne Ranta Elisa Honkanen Auli Eskola Johanna Konga Heini Karjalainen ja Auli Eskola Wolara ja talkooväkeä TUOTTAJA KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY Yhteistyökumppanit Mäntyharjun kansalaisopisto ja Kansalaisfoorumi Tekijäinoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijaliitto 5

KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hallinto Johtokuntaan kuuluivat puheenjohtaja, yksitoista varsinaista jäsentä ja nuorisojäsen sekä kaksi varajäsentä. Puheenjohtajana toimi Jari Leppä, varapuheenjohtajana Jukka Konga (Leskelä). Sihteerinä

Lisätiedot

KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2003 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY

KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2003 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY KOIRAKIVEN NUORISOSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2003 KOIRAKIVEN MAA- JA KOTITALOUSSEURA RY Hallinto Johtokuntaan kuului puheenjohtaja, yhdeksän varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Puheenjohtajana toimi

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (7) A S I A L U E T T E L O: 17 Kokouksen avaus 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Ääntenlaskijoiden valinta 21 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset Suur-Savon maakuntaviesti 22.3.2009 Mikkeli, tulokset 1 Mikkeli I 2:21:34.5 1 Antti Lampinen 24:35.5 2 Esko Hänninen 14:22.1 3 Teemu Pöntinen 8:50.7 4 Netta Tuhkanen 9:30.1 5 Milla Harsia 8:09.7 6 Virpi

Lisätiedot

Hassen 6/10 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton

Hassen 6/10 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton Hassen 6/10 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset (07.03.2015) Maraton 1.Ollila Veikko 3.37.40 (M 60/1) 2.Saarinen Janne 3.54.09 (M alle 40/1) 3.Kemiläinen Juha 4.10.53 (M 55/1) 4.Palenius Juha 4.18.58

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2008 Kaskisavu 16.9.2008. Miehet H21 (5.6 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2008 Kaskisavu 16.9.2008. Miehet H21 (5.6 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2008 Miehet H21 (5.6 km) 1 Larmala Pekka Ericsson 42,18 2 Torvela Niko Espoon Kunto 44,08 3 Numminen Hannu Espoon Kunto 44,44 4 Saarinen Jore HP Roadrunners

Lisätiedot

Asemajuoksu Riihimäki

Asemajuoksu Riihimäki Pojat 11v Lähtö : klo 11:00 1 - Elias Hietanen - 5:00,3 2 2 Ville Mustonen - 5:25,2 Osanottajia sarjassa 2 Tytöt 11v Lähtö : klo 11:00 1 32 Emmi Hietanen 4:20,0 2 1 Nea Hyvärinen Riihimäen Kisko 4:53,9

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 30.9.2016 klo 13.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Jäsenet: Mikkeli:

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 KOKOUSTIEDOT MAASEUTUJAOSTON KOKOUS Aika: klo 9.00 12.15 Paikka: Kukkaismäen maaseutumatkailutila, Jämsän Juokslahti,

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli) (S10073)

Lisätiedot

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1 Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 PÖYTÄKIRJA Aihe Lounais - Suomen Ajokoirayhdistyksen vuosikokous 2013 Aika 14.03.2013 klo 18.00 Paikka Ravintola

Lisätiedot

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet. pvm

Liitosaapas Naiset. Liitosaapas Miehet. pvm Liitosaapas Naiset pvm 1 Tuija Salonen Speul 40,33 29.3.2013 Kuopio 2 Meri-Tuulia Kouhia LepU 34,40 29.3.2013 Kuopio 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 33,71 29.3.2013 Kuopio 4 Piia Aaltokoski LepU 31,93

Lisätiedot

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu.

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. 07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. Harry Ulvi* - Seppo Järvisalo Stig Svens - Vesa Ala-Kulju* Erkki Saarinen - Lasse Wallin Teuvo Lahti - Kalevi Lehtinen Jussi

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Ahonkylän koulun johtokunta

Ahonkylän koulun johtokunta 1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi 22.9.2009 Miehet H21 (5.2 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Malinen Juha Tieto 38:34 2 Szanto Istvan Ericsson 42:09 3 Tanska Harri Espoon

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05. Kangasalan Melojat ry TYÖJÄRJESTYS Kangasalan Melojien syyskokous Aika: 22.11.2016 klo 18:00 Paikka: Vesaniemen takkahuone, Kangasala 1 Kokouksen avaus Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

LIITE : Sivistys- ja vapaa-aikaltk

LIITE : Sivistys- ja vapaa-aikaltk 1 S I V I S T Y S- JA V A P A A - A I K A L A U T A K U N T A : Laskujen hyväksyjät, käyttövaltuudet ja hankintarajat sekä laskujen vastaanottajat vuonna 2015 Sijaisuusjärjestelyissä noudatetaan muutoksista

Lisätiedot

Hassen 5/10 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton

Hassen 5/10 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton Hassen 5/10 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset (28.02.2015) Maraton 1.Borenius Henrik 3.27.24 (M alle 40/1) 2.Mäenpää Seppo 3.29.18 (M 45/1) 3.Perttula Mikko 3.42.55 (M 50/1) 4.Ollila Veikko 3.46.24

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 3/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 3/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2009 26.8.2009 30 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2009 KOKOUSAIKA keskiviikkona 26. päivänä elokuuta 2009 klo 19 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula

Lisätiedot

Hassen Lokamaratooonin ( ) tulokset. Maraton

Hassen Lokamaratooonin ( ) tulokset. Maraton Hassen Lokamaratooonin (03.10.2015) tulokset Maraton 1.Ollila Veikko 3.49.06 (M 60/1) 2.Shelepen Viatseslav 3.52.13 (M 50/1) 3.Tetri Eino 3.54.10 (M 50/2) 4.Bäckström Miikka 3.57.26 (M alle 40/1) 5.Tints

Lisätiedot

Lakeuden Bioanalyytikot

Lakeuden Bioanalyytikot Lakeuden Bioanalyytikot LaBit ry. järjestää jäsenilleen opintotapahtumia sekä vapaaajan virkistäytymistilaisuuksia. 1 Yhdistyksen historiaa Kaikki sai alkunsa ajatuksesta perustaa oma yhdistys Seinäjoen

Lisätiedot

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli Mikkeli Pöytäkirja 24/2016 1 (9) Aika 21.04.2016, klo 14:05-15:17 Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Maakuntaviesti Mikkeli

Maakuntaviesti Mikkeli Maakuntaviesti 15.2.2017 Mikkeli 1 19 Mikkeli Itä 1:45:47.3 2 18 Mikkeli Länsi 1:47:39.3 3 30 Rantasalmi 1:52:56.3 4 20 Mikkeli Haastaja 1:53:31.8 5 36 Sulkava 1:56:14.6 6 22 Mäntyharju 2:01:48.5 7 26

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c. Aika: tiistaina kello 16.

1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c. Aika: tiistaina kello 16. 1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c Aika: tiistaina 10.2.2015 kello 16.30 Läsnä Jäsenet: Honkanen Ville Ihanus Emilia (poistui klo 17.08)

Lisätiedot

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013 TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT (TSAO) RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli uudelle Tampereen seudun (TSAO) ry:lle toinen toimintavuosi. Yhdistyksen tavoitteena on: 1)

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2009 1(11) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2009 1(11) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2009 1(11) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika klo 18.00 Paikka Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone Läsnä jäsenet Puhakka Osmo kirkkoherra Anttila Maire jäsen Hannula

Lisätiedot

FM i luftvapenskytte Sastmola Resultat ÄLG

FM i luftvapenskytte Sastmola Resultat ÄLG FM i luftvapenskytte Sastmola 2016 Resultat ÄLG Klass S15 1. Antti Santakangas ST 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen MF 157 5. Juuso Ahola La 156 13 tävlande i klassen

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2016 Kirkkoneuvosto

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2016 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTO Kokous 11/2016 Aika Keskiviikko 9.11.2016 klo 17.30 20.25 Paikka Pertunmaan seurakuntatoimisto, As Oy Lummeranta Läsnä Jäsenet Ann-Maarit Joenperä, puheenjohtaja Ari Hartonen Kristiina Häkkänen

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

nro nimi lasten ikä lähtöpaikka

nro nimi lasten ikä lähtöpaikka 21.01.2010 klo 15.30 yhteyshenkilö Makkonen Yrjö puh.0400570255 BUSSI NRO1 nro nimi lasten ikä lähtöpaikka 49kpl LAPINLAHTI S-MARKET klo 8:50 bussivastaava 2 Kolehmainen Mika Peltosalmi 044-3020514 18

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan

Lisätiedot

Maksuunpanoluettelo Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 2005-158090

Maksuunpanoluettelo Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 2005-158090 1(7) TK1 Pajula 413 6,9 0,00 748-401-3-145 Pajula Nikola Eero Olavi, Siikajoentie 1468, 92320 Siikajoki Nikola Jarmo Sakari, Siikajoentie 1476 As 2, 92320 Siikajoki TK2 Lisäkorpela 1 0,0 0,00 748-403-61-0

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016 Pöytäkirja 1 (8) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 2/2016 Aika 1.3.2016 kello 18:00-19:10 Paikka n kaupunginvaltuuston istuntosali Allekirjoittajat Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen sihteeri

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti

Lisätiedot

Kevättempaus yleinen Lopputulokset

Kevättempaus yleinen Lopputulokset Kevättempaus yleinen Lopputulokset 5.5.2013 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Teppo Ryhänen GH Rauma 1453 0 48 259 2 Henry Huovinen Ponsi Kouvola 1453 108 40 214 3 Keijo Laitinen Ilves

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Könönpellon seurakuntatalo. Varsinaiset jäsenet:

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Könönpellon seurakuntatalo. Varsinaiset jäsenet: VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Päivämäärä KIRKKOVALTUUSTO 11.1.2017 1 Sivu KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai, 10.1.2017 klo 18.00 18.25 Paikka Könönpellon seurakuntatalo OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Varsinaiset

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY: N PÖYTÄKIRJA 12/2006 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS

PYKÄLÄ RY: N PÖYTÄKIRJA 12/2006 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS PYKÄLÄ RY: N PÖYTÄKIRJA 12/2006 ULKOASIAINVALIOKUNNAN KOKOUS 30.11.2006 Aika: torstai 30.11.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Antti Laitila, puheenjohtaja Eero Blåfield,

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2017 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous Aika tiistaina 24.1.2017 klo 18 18.35 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakennehanke Esityslista 2/2013

Kunta- ja palvelurakennehanke Esityslista 2/2013 Kunta- ja palvelurakennehanke Esityslista 2/2013 Turun kaupunkiseudun kuntakokous Kokousaika Tiistai 27.8.2012 klo 16.30 Kokouspaikka Turun kaupungintalo, Aurakatu 2 Asialuettelo 1 Avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01. LINNAINMAAN KOTI JA KOULU ry PÖYTÄKIRJA Linnainmaankatu 12 33580 TAMPERE 14.9.2015 VUOSIKOKOUS Aika Keskiviikko 14.9.2016 klo 18 Paikka Linnainmaan koulu, ruokasali LÄSNÄ Helen Chambers, puheenjohtaja

Lisätiedot

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. I Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Kenttä 1 Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Joni Eväkoski 41 50 50 50 21 212 Mika Packalén 50 39 48 35 33 205 Yrjö Soidinmäki 36 38

Lisätiedot

SUKUNEUVOSTOT KAUTTA AIKOJEN Aika Nimi Tehtävä Kalajoki, Atte puheenjohtaja Kianto, Otso varapuheenjohtaja Wikman, Aili

SUKUNEUVOSTOT KAUTTA AIKOJEN Aika Nimi Tehtävä Kalajoki, Atte puheenjohtaja Kianto, Otso varapuheenjohtaja Wikman, Aili SUKUNEUVOSTOT KAUTTA AIKOJEN Aika Nimi Tehtävä 1950-1955 Kalajoki, Atte puheenjohtaja 1950-1955 Kianto, Otso varapuheenjohtaja 1950-1955 Wikman, Aili sihteeri 1950-1955 Kianto, Uolevi sihteeri (edellisen

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT 2.7.2016

SM-JAKKARANHEITTOKISAT 2.7.2016 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS KILPA Timo Nissinen Jämsänkoski 29,96 30,84 30,30 30,58 30,84 1 SE Jukka Vesterinen 27,20 27,85 27,22 27,68 26,02

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista/ Pöytäkirja Aika. Torstai klo (kahvit alkaen klo 16.45)

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista/ Pöytäkirja Aika. Torstai klo (kahvit alkaen klo 16.45) Aika 7-2015 Torstai 25.6.2015 klo 17.00 (kahvit alkaen klo 16.45) Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat Paikka Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, 3. krs, Lappeenranta ASIALISTA 75 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 Kokouspaikka Seurakuntakoti Läsnäolleet jäsenet Kauko Kenttä puheenjohtaja :t 1-4 Maija-Stiina Rahkonen

Lisätiedot

07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu.

07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu. 07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu. Mikko Siren - Mikko Lahti Timo-Pekka Eväkoski - Mikko Neuvonen Tarmo Sipilä - Paula Kiiveri Matti Lehtimäki - Jarmo Elo Kari

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika klo 18.30 19.50 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Matti Solehmainen puheenjohtaja Erja Blom Pauli Hujanen Minna Immonen Hannu Luostarinen Marjut

Lisätiedot

17.5.2016 RUOKATOIMITTAJAT RY, YHTEYSTIEDOT 50 jäsentä

17.5.2016 RUOKATOIMITTAJAT RY, YHTEYSTIEDOT 50 jäsentä 17.5.2016 RUOKATOIMITTAJAT RY, YHTEYSTIEDOT 50 jäsentä TYÖSUHTEISET Christina Aaltio, ET-lehti, Glorian Ruoka & Viini, Soppa365 Yhdistyksen sihteeri Sanoma Magazines Porkkalankatu 20 a 00180 Helsinki 050

Lisätiedot

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 22.5.2014 sivu 1 (6) HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 22.5.2014 klo 18.00 Paikka Hakunilan kirkon kokoustila Hakunilantie 48, Vantaa Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 13 päivänä elokuuta 2014 klo 18.00 Tammijärven kyläkirkossa. Tutustuminen kyläkirkkoon klo 17.30. Kokouksessa käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11 Aika 31.1.2017 kello 18.30 18.50 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS MUISTIO Aika: tiistai 15.3.2016 kello 10.00 12.15 Paikka: Etelä-Karjalan liiton toimisto, kokoustila Koivikko 4. krs, Kauppakatu 40 D., Lappeenranta

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 19.4.2015 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 19.4.2015 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 24 050-3137549 meri_loyttyniemi@hotmail.com MERI LÖYTTYNIEMI 3310 040-5900 557 * SELENE MARCKW ORT 3169 044-0111326 * ANNIKA SAJALINNA 3134 0 0 050-3858154

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja 1/2017 1 Aika, 10:30 Paikka Joensuun kampus, Borealiksen auditorio BOR100, Yliopistokatu 7 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 3 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen... 4 4 Johtoryhmän

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 30.3.2011 29 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Kokousaika kello 14:00 16:00 Kokouspaikka Partalan kuninkaankartano, Juva Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen 4 3 Maakunta-

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

Ruskajolkka Viimeksi päivitetty 24.03.2016

Ruskajolkka Viimeksi päivitetty 24.03.2016 Ruskajolkka Viimeksi päivitetty 24.03.2016 {tab=kilpailukutsu} Ruskajolkka kilpailukutsu: 2. Ruskajolkka juostaan lauantaina 24.9.2016. Kisakanslia Hotelli Riekonlinnan tiloissa avoinna kisapäivänä klo

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

Liitosaapas Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm

Liitosaapas Halli Naiset. Liitosaapas Halli Miehet. pvm Liitosaapas Halli Naiset pvm 1 Tuija Salonen Speul 40,33 29.3.2013 Kuopio 2 Meri-Tuulia Kouhia LepU 34,40 29.3.2013 Kuopio 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 33,71 29.3.2013 Kuopio 4 Piia Aaltokoski LepU

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09) KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (11) A S I A L U E T T E L O: 8. Kokouksen avaus 9. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 11. Ääntenlaskijoiden valinta 12.

Lisätiedot

Kansaneläkelaitos Länsi-Suomen vakuutusalue Keski-Suomen vakuutuspiiri Diaarinro: 13/331/10

Kansaneläkelaitos Länsi-Suomen vakuutusalue Keski-Suomen vakuutuspiiri Diaarinro: 13/331/10 Kansaneläkelaitos Länsi-Suomen vakuutusalue Keski-Suomen vakuutuspiiri Diaarinro: 13/331/10 KELAN KESKI-SUOMEN VAKUUTUSPIIRIN AVOTERAPIOIDEN PALVELUNTUOTTAJAT VUOSILLE 2011-2014 TERAPIALAJEITTAIN Fysioterapia/

Lisätiedot

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki L-S Vapaa-ajankalastajien PM-pilkki 2015 Säkylä / Kristalliranta 15.2.2015. Järjesti NSUK Henkilökohtaiset tulokset Naiset joukk saalis 1 Leino Leena Kankaanp KS 1814 2 Karvanen Maarit Pansion Peto 1772

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2015

Hirrensyöksy ranking 2015 Hirrensyöksy ranking 2015 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Piia Aaltokoski LepU 7,28 13.6.2015 Muuruvesi 2 Asta Kankaala LepU 6,66 2.8.2015 Leppävirta 3 Pirjo Saukkonen LepU 6,43 13.6.2015 Muuruvesi 4 Heidi

Lisätiedot

Venekuntakilpailu Vanniemi

Venekuntakilpailu Vanniemi Venekuntakilpailu Vanniemi 13.8.2011 tulos tulos 1 Matti Hiltunen 16 199 gr 9 Pekka Petriläinen 4 348 gr Hannu Pöntinen Keijo Petriläinen 2 Kari Liukko 9 298 gr 10 Jukka Kokkonen 4 030 gr Markku Talonpoika

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot