Puutarhan suunnittelussa on

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puutarhan suunnittelussa on"

Transkriptio

1 työryhmä Kati Jukarainen, Piia Ouri, Minna Siltala piirrokset ja istutussuunnitelmat Kati Jukarainen kuvat Puutarhaliiton kuva-arkisto Väreillä kaikki on mahdollista Tyylikäs vihreä, luonteikas violetti sekä hempeän pastellinen herättävät unelman tulevasta kesästä. Teimme sinulle kolme valmista istutusta, joissa värit synnyttävät tunnelman. Puutarhan suunnittelussa on paljon samaa kuin arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa. Muodot, rakenteet ja näkymät muodostavat puutarhan rungon, mutta vasta kukkien ja lehtien värit tuovat sinne tunnelman ja yhtenäisen ilmeen. Meillä kaikilla on lempivärimme. Yksi valitsee viileitä värejä ja pastellisia sävyjä, toinen haluaa ympäröidä itsensä mausteisella oranssilla ja leiskuvalla punaisella, kolmannelle kelpaa vain musta ja valkoinen tai kun ollaan puutarhassa vihreä. Puutarhataiteen mestareiden kädenjälkeä tutkimalla ymmärtää: väreillä kaikki on mahdollista. Viktoriaanisen ajan Englannissa vaikuttaneen puutarhasuunnittelijan, Gertrude Jekyllin kuuluisien cottage-puutarhojen viehätys perustuu pitkälti kukkivien kasvien väreihin. Hän ehti luoda uransa aikana yli 400 puutarhaa ja tyylisuunnan, joka elää edelleen. Uuden perenna-aallon nostattanut hollantilainen Piet Oudolf on puolestaan kehittänyt omanlaisen tyylin, jossa voi nähdä häivähdyksen huurteisista niityistä ja luonnon omasta väripaletista. Kun puhutaan puutarhasta ja väreistä, ei voi olla mainitsematta Vita Sackville-Westin luomusta, Sissinghurstin valkoista puutarhaa. Meillä nykypuutarhureilla on käytössämme valtava valikoima kasvilajeja ja -lajikkeita. Inspiraatiota väri-ideoihin voi ammentaa puutarhalehdistä, netistä, kirjoista ja etenkin luonnosta. Suunnittelimme sinulle valmiiksi kolme erilaista istutusta, joiden idea on väreissä ja sävyissä. Ensimmäisessä luotetaan vihreän sävyihin, toinen suunnitelma perustuu intensiiviseen liilaan ja sen vastaväriin kellanvihreään, kolmas istutus mukailee cottage-puutarhan väriharmoniaa pastellisävyissä. Uppoudu suunnitelmiin, värien maailmaan ja kokeile jutun lopusta löytyvillä vinkeillä, millaisia yhdistelmiä itse tekisit. Lämpimät oranssit, punaiset ja keltaiset mielletään lämmön tuottajiksi. Vihreät ja siniset sävyt saavat puolestaan aikaan varjon viileyttä muistuttavan tunnelman. Pihan etelä- ja länsiosassa valoa on enemmän, ja siellä kylmät sävyt näyttävät paremmilta. Pihan pohjois- ja itäosassa toimivat paremmin murretut ja vaaleat värit, koska valoa on siellä vähemmän. Vihreän eri sävyjä, maustavat punainen ja oranssi. 24 Kotipuutarha 1/2015 Kotipuutarha 1/

2 Englantilainen Marle Placen puutarha on toukokuussa heleänvihreä. Erikoisen kujanteen puulaji on rajusti leikattu lehmus. Kesän mittaan sen oksat peittyvät vihreisiin versoihin, jotka leikataan loppukesällä. set ntilai Engla tä vat tä a t s a rak Viileän tyylikäs vihreä Vihreän sävyihin perustuva puutarha on rauhallinen ja tyyni. Kun rakennetaan seesteistä kasvikokonaisuutta, rakenteet saavat paljon huomiota. Pergola, terassit ja kiveykset nousevat hyvin esille kasvien seasta. Rauhallinen kasvillisuus korostaa myös puiden runkoja ja pensaiden oksistoa. Erityisen hienoja ovat paljasrunkoiset pikkupuut, niin sanotut savannipuut. Sellaisen voi leikata esimerkiksi syreenistä tai suunnitelmassa käytetystä kriikunasta. Savannipuun alla mahtuvat kasvamaan matalat pikkupensaat ja -tuijat, koristeheinät ja Yksivärisessä puutarhassa muotojen ja toiston merkitys korostuu. Tässä pallon muoto kertautuu sammalessa. 26 Kotipuutarha 1/2015 Mitä enemmän yhtä väriä on samassa paikassa, sitä voimakkaampi vaikutus sillä on tilaan. Pelkillä vihreän sävyillä rakennettu puutarha saattaa olla jopa monotoninen. Erityisesti varjon puolella kannattaa välttää pelkkiä kylmänsävyisiä vihreitä istutuksia ja hakea väriavaruuteen vaihtelua. Sitä saat yhdistelemällä heleänvaaleita ja tummanvihreitä kasveja. Lämpöä ja hehkua vihreävoittoiseen puutarhaan syntyy tehosteväreillä, esimerkiksi punaisen sävyissä kukkivilla pensailla tai perennoila. Kuvauspaikka: Pokrovan ortodoksinen veljesyhteisö Hyvä tietää lehtiperennat. Erimuotoiset ja vihreän eri sävyissä hehkuvat kasvit tekevät istutuksesta runsaan ja vaihtelevan. Punaluppio tuo hitusen punaista vastaväriä vihreävoittoiseen istutukseen. Puutarhan kasvimaailmasta löyty lukemattomia vihreän lähisävyjä, jotka ovat hyvin kaukana puhtaasta vihreästä. Virkeät limetinvihreät muistuttavat keltaista ja sinertävät vihreät ovat jo melkein sinisiä. Vaikka sävyjä on lukematon määrä, kannattaa muistaa myös lehtimuodot. Lehtiperennoilla ja perennojen erilaisilla kasvutavoilla saa istutukseen luotua vaihtelua. Savannipuun alle alle voi istuttaa matalia perennoja ja leikattavia pensaita, kuten kuvan puksipuita. Kuvan puu on hopeapäärynä (Pyrus salicifolia). 1 Pallotuija Danica (Thuja occidentalis) on kirkkaanvihreä havu. Lajike on erityisen tiheäkasvuinen ja säännöllisen pyöreä. I IV cm 2 Lehtotaponlehti (Asarum europaeum) cm muodostaa tiheän mättään, joka on osittain tai kokonaan ainavihanta. Kiiltävät, munuaisenmuotoiset lehdet muodostavat upean pinnan varjopaikoille. 3 Rönsytiarella (Tiarella cordifolia) cm 5 6 on puolivarjoisten ja varjoisten paikkojen kukkija. Vahvasti leviävällä kasvilla on herkät kukat ja heleänvihreä lehdistö. 4 Tarhakeijunkukka Marmalade (Heuchera Brizoides-Ryhmä) on näyttävä maanpeittäjä, jonka ruosteisen oranssi lehdistö tuo istutukseen vahvan tehostevärin. Ryhmässä on lukuisia lajikkeita, joiden lehdet hehkuvat limetinvihreästä tiilenpunaiseen cm Kriikuna (Prunus domestica subsp. insititia) on suomalaisten puutarhojen klassikko, joka kestää hyvin leikkausta. Muotoillaksesi savannipuun, leikkaa perusrungosta kasvavat villiversot ja rungosta kasvavat alaoksat pois. Kumivuodon takia kriikuna leikataan elokuussa. I IV(V) 3 5 m Japaninsara Ice Dance (Carex morrowii) kasvaa parhaiten puolivarjossa. Huomion kiinnittävät lehtien ohuet valkoiset raidat cm Japaninhappomarja (Berberis thunbergii) kasvattaa kiemuraiset, tiheälehtiset oksat. Pensas on upea syksyllä, kun se saa ylleen punaoranssin syysasunsa. I V 120 cm 6 8 Punaluppio (Sanguisorba officinalis) on vanha rohdoskasvi, jolla on useita kansanomaisia nimiä. Vihreävoittoisessa punaluppio toimii tehostekasvina. Kasvupaikka vaikuttaa paljon kasviyksilön kokoon. Runsasravinteisessa, sopivan kosteassa maassa se saattaa venyä 1,5-metriseksi. Silloin kasvi tarvitsee tuen cm 7 8 Kotipuutarha 1/

3 Vahva väri- ja muotokontrasti syntyy, kun yhdistät hakoneheinä Aureolan ja punapilkkulehtisen tarhakeijunkukka Midnight Rosen. 1. Keltakirjokanukka 'Gouchaultii' (Cornus alba) Näyttävä pensas, jonka keltalaitaiset lehdet erottuvat hyvin varjotarhassa. I IV cm 6 2. Purppurahappomarja Atropurpurea (Berberis thunbergii) Pieni, mutta värinsä ansiosta huomiota herättävä pensas. Pyöreähköt, pienet lehdet lisäävät pensaan koristearvoa. I III 100 cm 6 3. Purppuraheisiangervo Diabolo (Physocarpus opulifolius) Pensas saa upean, tumman purppuran värin, joka kehittyy erityisen tummaksi aurinkoisilla kasvupaikoilla. I IV(V) cm Kivikkokäenminttu (Calamintha nepeta) Perenna kasvattaa kauniit, vaaleat sinivioletit kukkatertut. Kasvi tunnetaan vanhanajan lääkekasvina cm Loistosalvia Caradonna (Salvia x sylvestris) Erityisen pitkään kukkivalla loistosalvialla on hehkuvan violetit kukat ja ryhdikäs asvutapa cm Mustaseljan Black Lace (Sambucus nigra) Pensaan lehdet ovat tumman purppuraiset, lähes mustat. Talvenarka kasvi kestää vuosittaisen alasleikkuun ja kasvattaa nopeasti uudet versot. I II cm 7 7. Purppurakeijunkukka Purple Palace (Heuchera micrantha) Lajin risteymien koristearvo perustuu hienoon lehdistöön. Purple Palacen lehtiruusuke on nimensä mukaisesti syvän purppurainen cm 6 9 Vahva ja dramaattinen violetti Purppuralehtiset tummat kasvit ovat vahva kannanotto pihassa. Jotta vaikutelmasta ei tulisi yksioikoinen, on hyvä hakea vaihtelua lehtimuodoista, lähisävyjen vaihtelusta ja tummuusasteikon säätelystä. Usein riittää, kun yksi kolmasosa tai korkeintaan puolet kasveista ovat todella tummalehtisiä. Violetti istutus on parhaimmillaan, kun joukossa on hyvin tummia ja hyvin vaaleita kasveja, jotka antavat voimaa toistensa hehkulle. Istutuksessa on kaksi hyvin tummaa pensasta ja muutama heleänvihreä laji. Niiden kontrastia tasoittavat vaalean purppuraiset purppurahappomarjat sekä loistosalvian violetti kukinta. Istutuksen kasvien kukinta on jopa vaatimatonta, koska huomio on haluttu antaa lehtien koristeellisuudelle. Pihan reuna-alueilla tummien kasvien kanssa kannattaa olla tarkkana. Tontin reunaan istutetusta violetinkirjavasta lehtiaidasta muodostuu helposti kulmakunnan huutomerkki. Vaikutelmaa voi keventää lisäämällä tummanvihreitä pensaita, puita ja havuja istutusten sekaan. Erityisesti ryhmä korkeita timanttituijia on hieno pari violetille istutukselle. Tummat kasvit muuttavat kokemusta tilasta. Pelkällä tummalla kasvillisuudella peitetty pikkupihan nurkkaus saa koko pihan tuntumaan ahtaalta. Toisaalta, lähelle tulevat kasvit lisäävät tilan intensiivisyyttä. Jos et kaipaa tiivistä tunnelmaa, istuta niitä säästellen tai varaa tilaa kasvien ympärille. Tehokas väripari ovat dramaattinen violetti ja kirkas limetti. Väripintojen ei tarvitse aina olla voimakkaita, vaan vastakohtia voi korostaa hienovaraisesti. Posliinirikko Clarence Elliottin herkkä kukinto sopii violetin ja vihreän rinnalle. 28 Kotipuutarha 1/2015 aurinko puolivarjo varjo kukintakuukausi Kotipuutarha 1/

4 Pastellinsävyisillä perennoilla syntyy niittymäinen tunnelma. Etualalla hehkuvat punakirveli Roseum ja kašmirinkurjenpolvi Kashmir White. Lähisävyihin perustuvassa kasvavat lehtoakileija Nora Barlow, kiinanpioni ja tarhakeijunkukka. Takana kohoaa punavirma ja tummanpunalehtinen kyläkurjenpolvi Midnight Reiter. Punertavansävyiset lehdet kuuluvat syyskimikki Brunettelle. 1. Koristekastikka 'Karl Foerster' (Calamagrostis x acutiflora) Kookkaalla koristeheinällä on hyvin pilarimainen kasvutapa. Auringossa viihtyvä koristekastikka kukkii punertavin röyhyin, jotka muuttuvat myöhemmin oljenkeltaisiksi. 150 cm 6 2. Vuorineilikka (Dianthus gratianopolitanus) Kuivalla ja aurinkoisella paikalla viihtyvä kasvi tarvitsee hyvin läpäisevän, kalkitun ja hiekkapitoisen kasvualustan talvehtiakseen. Vuorineilikka muodostaa sinivihreitä mättäitä ja se kukkii pitkään läpi kesän cm Kaunopunahattu (Echinacea purpurea) Perinteinen kaunopunahattu on syvän vaaleanpunainen. Kasvia on jalostettu runsaasti ja siitä on useita lajikkeita, jotka nimestä huolimatta voivat olla eri sävyisiä. Kasvi talvehtii vain kohtalaisesti, miksi sen kasvupaikka kannattaa perustaa huolella ravitsevaksi ja läpäiseväksi cm Lehtoakileija Nora Barlow (Aquilegia vulgaris) Kerrannainen lajike on yksi näyttävimmistä akileijoista. Sen kukinnot nuokkuvat alaspäin. Pinkeissä terälehdissä on häivähdys vaaleaa kerman sävyä cm Isotähtiputki (Astrantia major) Pitkään kesällä kukkiva isotähtiputki on perinteinen perenna. Pienet, tähden muotoiset kukat ovat kiinnostavaa tutkittavaa lähietäisyydeltä. 40 cm Isotähtiputki Ruby Wedding (Astrantia major) Lajike on perinteisestä isotähtiputkesta jalostettu tumma lajike. Muiden tähtiputkien tapaan se on kestävä ja helppohoitoinen perenna. 7. Jättiverbena (Verbena bonariensis) Yksivuotista jättiverbenaa voi kokeilla kasvattaa itse siemenistä. Esikasvatus on aloitettava jo helmikuussa. Jättiverbenaa myydään myös taimina kesäkukkien sesonkiaikaan. Ilmava kasvutapa tuo istutuksiin näyttävyyttä cm 7 10 Valkoiset puutarhakalusteet ja rakenteet saattavat tuntua hyvältä idealta vaaleassa puutarhassa. Jos kaipaat tehokeinoa, valkoinen on paikallaan. Valkoinen saattaa kuitenkin olla melko poikkeava väri vihreävoittoisessa puutarhassa. Toinen vaihtoehto kalusteiden ja rakenteiden väriksi on viktoriaanisessa Englannissa suosittu tummanvihreä. Se naamioituu vihreän kasvuston joukkoon, ja päästää kukkien värit pääosaan. Huurteisen hempeät pastellisävyt Pastellisissa puutarhasuunnitelmissa on sitä jotakin, mikä saa ihmiset ihastumaan englantilaisiin puutarhoihin yhä uudelleen. Klassisessa cottage-tarhassa suositaan isoja määriä harmonisia lähisävyjä. Ripaus vastaväriä keskemmällä istutusta saa päävärin sävyt hehkumaan entisestään. Utuiseen ja puuteriseen istutukseen on valittu pastellisen vaaleita, hennon punertavia kukkia. Klassisten punahattujen, akileijojen, isotähtiputkien ja vuorineilikan vaaleanpunaisen sävyt venyvät kylmiin ja lämpimiin vaaleanpunaisiin. Lähisävyjen kautta on helppo ymmärtää, että tietyllä värillä on lukuisia sävyvariaatioita. Kasviryhmä saa hienovaraista korostusta hiekanvärisistä koristeheinistä ja pari astetta tummemmista vaaleanpunaisista Ruby Wedding -isotähtiputkista sekä taustalla kohoavista jättiverbenoista ja niiden violeteista kukinnoista. Puuteriset sävy-yhdistelmät ovat tyylikkäitä ja rauhallisia. Vaikka vaaleat sävyt voivat tuntua värittömiltä, kokonaisuus on vahva ja valoisa. Joukkoon voi sekoittaa myös täysin valkoisia kukkia, jotka saavat varsinkin katveeseen sijoitetun istutuksen hehkumaan. Vaaleita värejä valitessa on hyvä ottaa huomioon talon ja pihan pinnoitteiden värit. Jos taustalla oleva rakennus on hyvin tumma, se saa kasvit näyttämään entistäkin vaaleammilta ja kontrastista tulee jyrkkä. Tämän vuoksi vaaleat, pastelliset istutukset sopivat parhaiten ympäristöön, jossa taustalla on murrettuja värejä ja vaaleita sävyjä. Pinkin eri sävyt ja heinät luovat harmoniaa ja utuista tunnelmaa. 30 Kotipuutarha 1/2015 aurinko puolivarjo varjo kukintakuukausi Kotipuutarha 1/

5 Rakennusten värillä on väliä Värien mosaiikki Pastellinen istutus perustuu värien valööreihin eli tummuusarvojen vaihteluun ja lähisävyihin. Liilassa idea on kahden värin kontrastissa. Vihreän sävyihin perustuvassa pelataan vihreän lähisävyillä. Jokaisessa on myös pääväri ja vastavärejä sekä lähi- ja tehostevärejä. Huomiota vahvoilla vastakohdilla Violetinsävyisessä on haettu voimakasta vaikutelmaa vastavärien avulla. Tumman liilan ja limetinvihreän yhdistelmä on puutarhassa todella tehokas kontrastipari. Rauhallisuutta vastaväriteemaan tuo liilan lähisävy purppura. Tehostevärinä on hitunen keltaista, joka häivähtää keltakirjokanukan lehdissä. Keltamultainen talo ja sen edessä kasvava luonnonniitty ovat kuin värisuunnittelijan oppikirjasta; keltainen talo kutsuu luokseen vihreän sävyjä, ripauksen keltaista ja sen vastaväriä sinistä. Valkoinen kirkastaa vaikutelman. Katse talosta puutarhaan polkujen ja pihamaan isojen pintojen värien on hyvä olla sopusoinnussa talon värityksen kanssa. Kasvien värien ja sävyjen tulee puolestaan sopia talon ja muiden pintojen väreihin. Punainen talo Luonnonkivimurske ja tummanharmaa liuskekivi tai kivituhka. Kasveissa metsänvihreitä sävyjä, punertava kukkamaailma. Keltainen talo Lämpökäsiteltyä puuterassia ja harmaa kiveys. Kasveissa limettiä sekä muita vihreän sävyjä, keltaista, valkoista ja ripaus violettia. Harmoniaa lähisävyillä Kuva: Teija Tuisku Raikkautta ja valoisuutta vaaleilla sävyillä Vaaleassa, pastellisessa tärkein väri on hento vaaleanpunainen ja sitä piirun verran tummemmat punaiset lähisävyt. Värien vaaleus tekee istutuksesta valoisan. Punaisen vastavärinä toimii vihreä. Lehtien sävyt ovat tyypillisesti tummahkon vihreitä, mutta useiden koristeheinien korsissa on kaunis vaaleanvihreä sävy. Loppukesällä ne muuttuvat oljenkeltaisiksi. Muhkeat heinätuppaat vahvistavat istutuksen huurteisenvaaleaa vaikutelmaa. Vihreävoittoisen istutuksen idea on eri sävyisissä vihreissä. Mukana on sekä viileitä, siniseen vivahtavia vihreänsävyjä että lämpimiä, kellertäviä vihreitä. Molemmista löytyy sekä tummia että vaaleita sävyjä. Istutus on suunniteltu puolivarjoisalle paikalle, ja siksi siinä on mukana murrettuja ja lämpimiä sävyjä. Lähisävyillä tehty harmoninen istutus tarvitsee tehostevärin, joka nostaa päävärin eri sävyjä. Tässä tehot löytyvät punaluppion punaisista kukista ja kriikunan punaisenruskeasta rungosta. Suunnittele puutarhaan väriteema Harmoninen ja näyttävä lopputulos syntyy, kun koko puutarha tai ainakin suurin osa siitä toistaa väriteemaa. Rakennuksen värillä on iso rooli, kun suunnittelet puutarhaa, sen polkuja, rakenteita ja istutuksia. Puutarhan värimaailmaa voi hahmotella mosaiikkityönä tai väriliuskana, jonka voi tehdä värikynillä ruutupaperille. Aloita miettimällä, mikä väri on määräävä omalla pihallasi ja ota se lähtökohdaksi. Muista, että avoimella tontilla ja pienessä pihassa rakennusten väri nousee johtoasemaan. Metsäisellä tontilla, jossa on iso nurmialue, ympäristö puolestaan sanelee pääväriksi vihreän. Mieti seuraavaksi, minkä värisiä ovat pihan käytävät, ajotie ja aidat. Ota huomioon puutarhassa jo oleva kasvillisuus. Väritä mosaiikki tai liuska, jossa värejä ja sävyjä on suurin piirtein oikea määrä suhteessa toisiinsa. Nyt voit lisätä värityöhön unelmiesi kasvit ja niiden värit. Kokeile erilaisia vaihtoehtoja ja anna värien viedä. Myös yksittäisen istutuksen voi suunnitella mosaiikiksi, kuten viereisellä sivuilla. Vaaleansininen talo Vaaleat suklaanruskeat ja tumman greiget eli lämpimän harmaan sävyiset kiveykset. Kasveissa korallia, ripaus oranssia, limetinvihreää ja heleää tummaa vihreää. Ruskea talo Tummanharmaa kiveys. Kasveissa vihreä värimaailma, kuparia ja ripaus beessiä. 32 Kotipuutarha 1/2015 Kotipuutarha 1/

Alppiruusut ja atsaleat

Alppiruusut ja atsaleat Alppiruusut ja atsaleat Alppiruusut kaipaavat hapanta maata, tuulilta suojatun, puolivarjoisan tai varjoi- san kasvupaikan. Heikkojuurisina ne hyö- tyvät katteen käytöstä, joka tasaa koste- us-olosuhteita

Lisätiedot

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE

PIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE AMPPELIPETUNIA (Surfinia) Suosittu amppelikukka, joka kukkii ahkerasti koko kesän. Sopii puolivarjoon tai aurinkoon. Kastele ja lannoita säännöllisesti. Käytetään myös parvekelaatikoissa ja maanpeittokasvina.

Lisätiedot

ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI

ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI ALPPIRUUSUPUISTO SUONENJOKI KOULUKATU 2; IISVEDENTIEN JA KOULUKADUN KULMASSA SISÄ-SAVON MIELENTERVEYSSEURA JUHLAVUODEN 2017 TEEMAT: SUOMI100 -ITSENÄISYYDEN JUHLAVUOSI (1917-2017): 'YHDESSÄ' SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA

Lisätiedot

Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII

Marjaomenapuu. Aamurusko. Cowichan (ent. Kadetti ) FinE. Hopa. PURPPURAOMENAPUUT Purpurea -ryhmä I VII !"#$%&'"(')*+,,& Marjaomenapuu I VII Malus baccata Leveälatvuksinen pikkupuu. Lehdistö on vaaleanvihreä. Nuput ovat vaaleanpunaiset, valkoiset tai punertavat. Valkoiset kukat halk. n. 5 cm. Hedelmät punaiset

Lisätiedot

A `St. Michel (Mikkeli) `Haaga`

A `St. Michel (Mikkeli)  `Haaga` A `St. Michel (Mikkeli) Kukka on nuppuasteella vaaleanpunainen, auetessaan lähes valkoinen, vaaleanvihreä pilkkuinen. Lajike on kotimaisista alppiruusuista talvenkestävin ja se kukkii kotimaista alppiruusuista

Lisätiedot

Tilkkuilijan värit. Saana Karlsson

Tilkkuilijan värit. Saana Karlsson Tilkkuilijan värit Saana Karlsson Tilkkutöissä erivärisiä kangaspaloja ommellaan yhteen ja siten muodostetaan erilaisia kuvioita. Värien valinta vaikuttaa siihen miten suunnitellut kuviot tulevat tilkkutyössä

Lisätiedot

Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V

Violetta kanadanatsalea FinE. Kevätatsalea FinE. Kuningasatsalea Estelle FinE. Ruususen Uni FinE. Puistoatsalea Adalmina FinE I V Atsaleat Violetta kanadanatsalea FinE I V Yksi talvenkestävimmistä lajikkeistamme. Aurinkoisella paikalla kauniin pyöreäksi kehittyvä pensas on erittäin hento ja tuuhea. Kukkii sinivioletein, perhosmaisin

Lisätiedot

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA

KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA KIVIMÄENPUISTON ALPPIRUUSUTARHA Tervetuloa vuonna 2000 2001 Kivimäenpuistoon rakennettuun Alppiruusutarhaan. Alppiruusutarhan tarkoituksena on esitellä kotimaisia rhododendronlajikkeita. Kanervakasviheimon

Lisätiedot

Macy s Pride. High Voltage. Pinktopia. Champagne Wishes. All The Rage

Macy s Pride. High Voltage. Pinktopia. Champagne Wishes. All The Rage Easy Elegance Ruusut Easy Elegance -pensasruusuvalikoiman ruusut ovat jatkuvakukintaisia, helppohoitoisia ja kauniita. Pitkän jalostustyön tuloksena on syntynyt erittäin talven- ja taudinkestäviä lajikkeita.

Lisätiedot

Näe luonnon värit. Akutex FT värivalikoima

Näe luonnon värit. Akutex FT värivalikoima Näe luonnon värit Akutex FT värivalikoima Näe luonnon värit Akutex FT värivalikoima Uusia värejä hakiessamme olimme yhteydessä laajaan joukkoon eurooppalaisia arkkitehtejä sekä sisustusja tekstiilisuunnittelijoita.

Lisätiedot

Havupuut. Juniperus communis f. suecica V Pilarikataja. Erittäin sitkeä ja talvenkestävä kapean pilarimainen kataja. Korkeus 3 7 m.

Havupuut. Juniperus communis f. suecica V Pilarikataja. Erittäin sitkeä ja talvenkestävä kapean pilarimainen kataja. Korkeus 3 7 m. Havupuut Abies concolor III Harmaapihta. Leveä kartiomainen kasvutapa, korkeus 10 20 m. Säännölliset vaakasuorat oksat ja isot siniharmaat, litteät, pehmeät neulaset. Viihtyy aurinkoisella tai osan päivää

Lisätiedot

KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI

KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI LOBELIA Sopii kaikenlaisiin istutuksiin, myös amppeliin. Viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa. On parhaimmillaan itseään voimakkaamman kasvin reunakasvina. Riippuva kasvutapa, voidaan istuttaa

Lisätiedot

HERCULES-KORTTELIN VÄRISUUNNITELMAn INSPIRAATIOTA / Kaavavaihe POLTETTU UMBRA Herculeskortteli värisuunnitelma /

HERCULES-KORTTELIN VÄRISUUNNITELMAn INSPIRAATIOTA / Kaavavaihe POLTETTU UMBRA Herculeskortteli värisuunnitelma / HERCULES-KORTTELIN VÄRISUUNNITELMAn INSPIRAATIOTA / Kaavavaihe raikastava vesi Lämpö kirkastava punavioletti POLTETTU UMBRA Pohjoisen valkoinen lämpimät maavärit 1 HERCULES-KORTTELIN VÄRISUUNNITELMA /

Lisätiedot

Saksanpystykorvien värit

Saksanpystykorvien värit Saksanpystykorvien värit Ruskea: Kauttaaltaan yksivärinen tummanruskea. Ruskeilla esiintyy joskus harmaata karvaa housuissa, hännässä, silmien ympärillä tai lapojen seudulla. Tämä katsotaan virheeksi tai

Lisätiedot

VÄRIT 12.2.2015 WWW-VISUALISOINTI - IIM60110 - VÄRIT

VÄRIT 12.2.2015 WWW-VISUALISOINTI - IIM60110 - VÄRIT VÄRIT 12.2.2015 Väri on silmään saapuvan valon aistittava ominaisuus, joka havaitaan näkö- ja väriaistilla. Värin aistiminen riippuu silmään saapuvan valon sisältämistä aallonpituuksista ja niiden voimakkuuksista.

Lisätiedot

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E Digikasvio Oleg ja Konsta 8E Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet.vaahtera kasvaa 10 20 metriä korkeaksi. Pvm: 13.9.2011 Paikka: Varisssuo Kasvupaikka: Sekametsä Vaahtera

Lisätiedot

Tork LinStyle -valikoima Oikean lautasliinan vaikutus asiakaskokemukseen

Tork LinStyle -valikoima Oikean lautasliinan vaikutus asiakaskokemukseen Tork LinStyle -valikoima Oikean lautasliinan vaikutus asiakaskokemukseen Miten jälkiruoan saa maistumaan makeammalta? Ennen kuin lisäät sokeria, kokeile tarjoilemista korallinvärisen lautasliinan kera.

Lisätiedot

Tork LinStyle -valikoima Oikean lautasliinan vaikutus asiakaskokemukseen

Tork LinStyle -valikoima Oikean lautasliinan vaikutus asiakaskokemukseen Tork LinStyle -valikoima Oikean lautasliinan vaikutus asiakaskokemukseen Miten jälkiruoan saa maistumaan makeammalta? Ennen kuin lisäät sokeria, kokeile tarjoilemista korallinvärisen lautasliinan kera.

Lisätiedot

VÄRI ON: Fysiikkaa: valon osatekijä (syntyy valosta, yhdistyy valoon)

VÄRI ON: Fysiikkaa: valon osatekijä (syntyy valosta, yhdistyy valoon) VÄRI VÄRI ON: Fysiikkaa: valon osatekijä (syntyy valosta, yhdistyy valoon) VÄRI ON: Biologiaa: näköaistimus (solut ja aivot) Kemiaa: pigmentti (väriaine, materiaali) VÄRI ON: VÄRI ON: Psykologiaa: havainto

Lisätiedot

Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi.

Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensas Marjaomenapensas kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi ja saman verran leveäksi. Marjaomenapensasta leikataan ainoastaan harventamalla, jotta se saadaan kukkimaan täydessä loistossaan. Vanhoista

Lisätiedot

22 Kotipuutarha 8/2015 Kotipuutarha 8/ teksti Minna Siltala kuvat Teija Tuisku suunnitelmat ja piirrokset Kati Jukarainen

22 Kotipuutarha 8/2015 Kotipuutarha 8/ teksti Minna Siltala kuvat Teija Tuisku suunnitelmat ja piirrokset Kati Jukarainen teksti Minna Siltala kuvat Teija Tuisku suunnitelmat ja piirrokset Kati Jukarainen Perennojen niitty Istutus kuin villi niitty on puutarhamaailman puhutuin ilmiö. Kestäviä kasvivalintoja ja luonnollisuutta

Lisätiedot

AMPPELITOMAATTI TUMBLER

AMPPELITOMAATTI TUMBLER AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos

Lisätiedot

Vapaudenkatu, vaihtoehtoja siirrettäviksi istutusastioiksi välikaistalle

Vapaudenkatu, vaihtoehtoja siirrettäviksi istutusastioiksi välikaistalle A-betoni, istutusastia TORI Tori on suorakaiteenmuotoinen sileä- tai rouhepintainen istutusastia. Leveys on 400 mm, pituus 1000 mm ja korkeus 400 mm. Paino 220 kg. Tori ja Puisto sarjojen istutusastioita

Lisätiedot

Valmislauteet sinun mitoillasi

Valmislauteet sinun mitoillasi Valmislauteet sinun mitoillasi Valitse suosikkisi laajasta valikoimasta Valmiiksi mietitty ratkaisu toteutuu helposti ja vaivattomasti Laadukas kotimainen tuote saapuu nopeasti kotiovelle Suomalaista puusepäntaitoa

Lisätiedot

Perennat tarjoavat vaihtoehdon kesäkukille

Perennat tarjoavat vaihtoehdon kesäkukille Liite 1.6.2009 66. vuosikerta Numero 2 Sivut 8-9 Perennat tarjoavat vaihtoehdon kesäkukille Petri Manssila, Maaseudun Tulevaisuus kuvat: Jaakko Martikainen Tutkijat Eeva-Maria Tuhkanen (vas.) ja Sirkka

Lisätiedot

AMPPELITOMAATTI TUMBLER

AMPPELITOMAATTI TUMBLER AHKERALIISA o Monikäyttöinen, matala (20 30 cm) kesäkukka, joka viihtyy ruukussa, parvekelaatikossa, amppelissa ja kukkapenkissä. Menestyy sekä auringossa että varjossa. Kukkii ahkerasti koko kesän, jos

Lisätiedot

2. Graafi nen yrityskuva

2. Graafi nen yrityskuva 2. Graafi nen yrityskuva 2.1. Näin käytät tunnisteita 2.2. Liikemerkki / logo ja sen suhteet 2.3. Logon ja sloganin suoja-alueet 2.4. Logon käyttö 2.5. Typografi a 2.6. Värit TULIKIVI OYJ:N GRAAFINEN YRITYSKUVA

Lisätiedot

IGORA ROYAL. Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: IGORA ROYAL HAPETE LUONNONSÄVYT VAHVISTETUT NEUTRAALISÄVYT VAALENNUSVÄRIT 10- SARJA

IGORA ROYAL. Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: IGORA ROYAL HAPETE LUONNONSÄVYT VAHVISTETUT NEUTRAALISÄVYT VAALENNUSVÄRIT 10- SARJA start IGORA ROYAL Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: IGORA ROYAL HAPETE LUONNONSÄVYT VAHVISTETUT NEUTRAALISÄVYT MUOTISÄVYT VAALENNUSVÄRIT 10- SARJA VAALENNUSVÄRIT 12- SARJA LUOVAT PASTELLISÄVYT

Lisätiedot

Entisajan tunnelmaa. Käytännöllisyyttä pihaan. Ryhdikkyyttä puutarhaan

Entisajan tunnelmaa. Käytännöllisyyttä pihaan. Ryhdikkyyttä puutarhaan Entisajan tunnelmaa Käytännöllisyyttä pihaan Ryhdikkyyttä puutarhaan Betoninen pihakiviratkaisu on pitkäikäinen. Se on tehty kestämään kovaakin kulutusta. 50 ja 60 mm paksuiset pihakivet on tarkoitettu

Lisätiedot

Persialaiskissat, miesten t-paidat

Persialaiskissat, miesten t-paidat Persialaiskissat, miesten t-paidat Musta o-kaula-aukkoinen unisex t-paita, painatus eteen metallihopealla Paitana Unisex t-paita Fruit of the Loom Valueweight 61-036-0 Hyvin laskeutuva perus unisex-paita.

Lisätiedot

Nukkuminen on kultaa.

Nukkuminen on kultaa. 26 Nukkuminen on kultaa. Tietysti on välillä ihanaa nousta aikaisin ja nauttia aamun hiljaisesta sarastuksesta, mutta yksi lomapäivien parhaista asioista on se, kun saa nukkua juuri niin pitkään kuin huvittaa.

Lisätiedot

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Hinnat sisältävät arvonlisäveron MOSAIIKKI Haitu n. 54.68 /ltk Vaaleat, villinmuotoiset ja mattapintaiset kivet, joissa pyöristetty reuna. Sisäseiniin ja -lattioihin. Hehku n. 54.68 /ltk Vaaleanharmaat, villinmuotoiset ja mattapintaiset

Lisätiedot

PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k)

PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k) PMS 288 C PMS 360 C PMS 220 C PMS 1525 C PMS 143 C SANOMALEHTIIN 95c, 50m, 10y, 5k 35c, 0m, 100y, 0k 15c, 85m, 17y, 5k 10c, 45m, 95y, 2k 100c, 0m, 50y, 5k 0c, 20m, 100y, 0k KÄYTÖSSÄ ON KAKSI ISKULAUSETTA.

Lisätiedot

Rullaverhot KUVIOLLISET KANKAAT

Rullaverhot KUVIOLLISET KANKAAT KANKAAT PEITTÄVIÄ TAI LÄPINÄKYVIÄ KATSO KANKAAN LUONNE KANKAAN KOHDALTA DL-596 Valkoharmaa DL-597 Hopean ruskea DL-598 Harmaan hopea DL-599 Valkovihreä Maksimi tilausleveys 195cm DL-3308 Pinkki violetti

Lisätiedot

Mattokymppi. Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa SISÄLTÖ

Mattokymppi. Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa SISÄLTÖ s. 5 s. 9 s. 10 Mattokymppi 35 Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa Perheyrityksemme historia mattojen parissa alkoi vuonna 1975. Vankan kokemuksemme ja ammattitaitomme olemme keränneet vuosien aikana toimimalla

Lisätiedot

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Onko Villa Breda koti vai laitos? Tietysti sen pitäisi olla koti! avulias persoonallinen lepoa-antava kutsuva interaktiivinen active aktiivinen?

Lisätiedot

Graafinen ohjeistus 03/2016

Graafinen ohjeistus 03/2016 Graafinen ohjeistus 03/2016 Sisältö Laatukeskuksen visuaalisen ilmeen tavoitteena on ilmentää laatua, ammattimaisuutta, uskottavuutta ja erinomaisuutta. Viestinnässä pyritään luomaan yksinkertaisen tyylikäs

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu 66 PIKEET B Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. A Kevyesti muotoonommeltu naisille A. 363 NAISTEN PIKEEPAITA Hieman muotoonommeltu klassinen, kolminappinen naisten pikee. Lyhyet kaitalereunuksiset

Lisätiedot

HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET

HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET KAUPUNGIN OMISTAMILLE AO-TONTEILLE KORTTELEISSA 86009-86015. Kaupunkisuunnittelu / LTO, MBR 24.2.2009 Raja 24.2.2009 liite 12.1 Alueen yleiskuvaus Alue rajautuu

Lisätiedot

Kata vuodenajan mukaan

Kata vuodenajan mukaan Syksy 2014 Hyvä tietää: Lautasliinojemme ja pöytäliinojemme värit ovat täydelliset ja materiaalit laskostuvat kauniisti. Kata vuodenajan mukaan Mandariini Syksyllä ihmiset suuntaavat kulkunsa ravintoloihin,

Lisätiedot

Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta

Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta OSTOAPU Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta Led-lamppujen ansiosta on helpompaa, kauniimpaa ja edullisempaa elää kestävämmin. Led-lamput käyttävät merkittävästi vähemmän energiaa, ja niillä on

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

KOTIPIHAN PERENNAOHJE

KOTIPIHAN PERENNAOHJE KOTIPIHAN PERENNAOHJE Miten rakennetaan perennaryhmiä erilaisille kasvupaikoille: auringosta varjoon, kuivasta kosteaan? Tässä työohjeessa on monivuotisten kukkien istutusohjeita ja hoitoa helpottavia

Lisätiedot

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 2015-04-14.doc P:\1500-1599\1565\Santalantie\Selostus\1565-Santalantie rakennustapaohjeet 2 SANTALANTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKENNUSTAPAOHJEET:

Lisätiedot

UUSI UUSI UUSI MALJAKKO

UUSI UUSI UUSI MALJAKKO PROFESSIONAL TABLETOP SYKSY 2015 2 SYKSYN LUMOA Syksyllä luonnon värit hehkuvat ja lämpimät sisätilat vetävät puoleensa. Monipuolisen valikoimamme avulla voit luoda kutsuvaa goodfoodmood-tunnelmaa, joka

Lisätiedot

Iloitse pihasta. HB-pihapäällystevalikoima tarjoaa. mielikuvituksellesi monimuotoisia ja. värikkäitä virikkeitä! Yhdistele muotoja,

Iloitse pihasta. HB-pihapäällystevalikoima tarjoaa. mielikuvituksellesi monimuotoisia ja. värikkäitä virikkeitä! Yhdistele muotoja, HB-Pihapäällysteet HB-pihapäällystevalikoima tarjoaa mielikuvituksellesi monimuotoisia ja värikkäitä virikkeitä! Yhdistele muotoja, Iloitse pihasta. värejä ja kuviointeja, löydä pihasi luonne ja tee tyylikäs

Lisätiedot

Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV

Muskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV Vadelmat AIKAISET LAJIKKEET Muskoka FinE I IV Keskikokoiset tai suuret marjat ovat pyöreitä ja väriltään tummanpunaisia. Aromikkaat, makeat marjat. Satoisa tai runsassatoinen lajike pakastukseen. Hennohkot,

Lisätiedot

K Y L P Y H U O N E E T

K Y L P Y H U O N E E T K Y L P Y H U O N E E T Ovimallit Duetto Fasetti Figure Harmony Krista uritettu Lido Prelude Ruutu Scala Simple Stara Vertica Yhdessä Lumme Kalla Perussävyt Puhdas valkoinen 201 Perusvalkoinen NCS 502

Lisätiedot

Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle

Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle Kurtturuusu uhka rannikon kasvillisuudelle Kurtturuusu (Rosa rugosa) on Koillis-Aasian rannikolta 1900-luvun alussa Suomeen tuotu vieraslaji, joka leviää erityisesti

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET

RAKENTAMISTAPAOHJEET LIITE 4 RAKENTAMISTAPAOHJEET 16.5.2016 Kuva 1. Havainnekuva asemakaavan muutosalueesta. 1 OHJEEN TARKOITUS Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä. Niiden tarkoituksena on

Lisätiedot

!""#$%"&'()**+*&((,-(./#0/.-&

!#$%&'()**+*&((,-(./#0/.-& !""#$%"&'()**+*&((,-(./#0/.-& Pyrus communis PÄÄRYNÄT Aunen Päärynä (IV) Hedelmä keskikokoinen, pitkänomainen, peiteväri punaruskea. Maultaan miedohkon makea. Kypsyy syyskuun alkupuolella. Säilyy poiminnan

Lisätiedot

Surun hetkellä kaipaus saa näkyä

Surun hetkellä kaipaus saa näkyä Muistomerkkikuvasto Surun hetkellä kaipaus saa näkyä Kauniit muistot eivät koskaan kuole, eivät milloinkaan jätä yksin. Surun kohdatessa jäämme kaipaamaan läheistämme. Kun kaipuu koskettaa, yhdessä elettyjen

Lisätiedot

Arvokas. Graafinen ohjeistus

Arvokas. Graafinen ohjeistus Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä

Lisätiedot

Tunne Väri. Tikkurila Oyj

Tunne Väri. Tikkurila Oyj Tunne Väri Tikkurila Oyj Väritehtävä Kuvaile näkemääsi väriä vierustoverillesi. Kuvailun perusteella vierustoveri valitsee sävyn ilman, että näyttää sen sinulle Tunne Väri kartalta. 2 Värien muodostuminen

Lisätiedot

2015 on L Oréal Paris Color Riche huulipunien juhlavuosi! Color Riche huulipunat täyttävät upeat 30 vuotta!

2015 on L Oréal Paris Color Riche huulipunien juhlavuosi! Color Riche huulipunat täyttävät upeat 30 vuotta! LEHDISTÖTIEDOTE 2015 on L Oréal Paris Color Riche huulipunien juhlavuosi! Color Riche huulipunat täyttävät upeat 30 vuotta! Color Riche on ikoninen huulipuna, huulipuna kaikille naisille. Huulipuna tulee

Lisätiedot

430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan.

430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan. 430 Lintulan lisätontit Sivu 1/5 430 LINTULAN LISÄTONTIT Asemakaavamuutos Rakennustapaohje 14.6.2010 Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja 14.6.2010. päivättyyn

Lisätiedot

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE 2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla

Lisätiedot

KIVEENHAKATUT K I V I T U O T T E E T T I L A U K S E S T A H A U T A K I V E T

KIVEENHAKATUT K I V I T U O T T E E T T I L A U K S E S T A H A U T A K I V E T H A U T A K I V E T T I M E L E S S S T Y L E Hautakivissä on monia erilaisia malleja ja viimeistelyjä. Tässä esittelemme niistä suosituimpia. Voimme toteuttaa myös omasta suunnitelmasta veistetyn kiven

Lisätiedot

SYKSY-TALVI INSPIRAATIO!

SYKSY-TALVI INSPIRAATIO! SYKSY-TALVI 13-14 SYKSY-TALVI 13-14 INSPIRAATIO! Talvi on ihanaa aikaa! Uusi mallistomme on syntynyt lumisten vuoristomaisemien ja kirpeiden pakkasöiden innoittamana. Malliston runsaaseen väripalettiin

Lisätiedot

WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila

WSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila WSC7 analysointia 24.2.2013 Vanha-Ulvila Rastiväli 1 Lyhin valinta on sininen Sininen vai Punainen: sininen voi olla pari sekuntia nopeampi. Kesällä keltainen oikaistaisiin katkoviivalla merkittyä reittiä

Lisätiedot

PYYHEKUTSUT Pyyheliinat jokaiseen kotiin Tuotekuvasto talvi 2015

PYYHEKUTSUT Pyyheliinat jokaiseen kotiin Tuotekuvasto talvi 2015 PYYHEKUTSUT Pyyheliinat jokaiseen kotiin Tuotekuvasto talvi 2015 Sinistä unelmaa, puuteri vaaleansininen Pilvi ja Denimin sininen Pioni. 1. 1. vaaleansininen Pilvi 2. valkoinen Pumpuli Sileä neulos 500g/m²

Lisätiedot

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

Honeoye FinE. Jonsok FinE. Kaunotar FinE. Lumotar. Valotar FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET

Honeoye FinE. Jonsok FinE. Kaunotar FinE. Lumotar. Valotar FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET Mansikat AIKAISET LAJIKKEET Honeoye FinE Erinomainen varhaislajike, soveltuu myös luomuviljelyyn. Marjat säännöllisen muotoisia, hieman kartiomaisia, väriltään kirkkaanpunaisia ja kiiltäväpintaisia, myös

Lisätiedot

Magnoliat. Magnolia Galaxy I Magnolia, roosa, Mahonia aquifolium IV Mahonia. Ikivihreät, kiiltävät, terävän hammaslaitaiset

Magnoliat. Magnolia Galaxy I Magnolia, roosa, Mahonia aquifolium IV Mahonia. Ikivihreät, kiiltävät, terävän hammaslaitaiset Magnoliat Magnolia kobus IV Japanin magnolia Mustilan kanta! Puutarhan kauneimpia kukkijoita, joka hätkähdyttää aikaisin keväällä lehdettömänä avautuvilla suurilla puhtaanvalkoisilla kukillaan. Kukkii

Lisätiedot

Omat pihakuvat kevät-syksy 2012

Omat pihakuvat kevät-syksy 2012 1 / 57 Krookukset heräävät keväällä ensimmäisinä lähes jäisestä maasta. Vuohenjuuri on joka keväinen väriläikkä pihan reunamilla. 2 / 57 Esikot rehottavat vielä, mutta jäävät pian nousevien ruusujen varjoon.

Lisätiedot

Kotimaiset Alppiruusut

Kotimaiset Alppiruusut Kotimaiset Alppiruusut Kookkaat lajikkeet ovat täysikasvuisina yli kahden metrin korkuisia. Ne ovat parhaita puistojen ja puistometsien lajikkeita. Kookkailla lajikkeilla talvenkestävyys on erityisen tärkeää,

Lisätiedot

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI 26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.

Lisätiedot

Oppitunti 4 Värit 2. vaaleanvihreä - Tämä on vaaleanvihreä väri. vaaleanvihreä sammakko - Tämä sammakko on vaaleanvihreä.

Oppitunti 4 Värit 2. vaaleanvihreä - Tämä on vaaleanvihreä väri. vaaleanvihreä sammakko - Tämä sammakko on vaaleanvihreä. Oppitunti 4 Värit 2 musta - Tämä on musta väri. musta salkku - Tämä salkku on musta. musta sähköpistoke - Tämä sähköpistoke on musta. musta kissa - Tämä kissa on musta. Käännä omalle kielellesi. 1 vaaleanvihreä

Lisätiedot

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Hinnat sisältävät arvonlisäveron MOSAIIKKI Haitu n. 57.15 /ltk Vaaleat, villinmuotoiset ja mattapintaiset kivet, joissa pyöristetty reuna. Sisäseiniin ja -lattioihin. Hiili 2,5x2,5 cm 30 x 30 cm 32.63 /ltk Välkehtivän mustasta liuskekivestä

Lisätiedot

Akaatin mysteeri. Ensiesittelyssä uusi majesteettinen, eksklusiivisesti suunniteltu korukokoelma JAKSOT 16 2014 3 2015

Akaatin mysteeri. Ensiesittelyssä uusi majesteettinen, eksklusiivisesti suunniteltu korukokoelma JAKSOT 16 2014 3 2015 Akaatin mysteeri Puhtautta ja rauhallisuutta symboloivan akaatin uskotaan rauhoittavan tunteita ja hoivaavan sisäistä voimaa. Yhdistä asuusi yksi näistä statement-koruista tai anna se erikoislahjana naiselle,

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 TUNNELMAA JA KODIKKUUTTA modernilla tavalla Lehmuskuja on suunniteltu sinulle, joka haluat kodiltasi toimivuutta sekä klassisia yksityiskohtia kuten ruutuikkunoita ja

Lisätiedot

Hienon asuinalueen muodostuminen

Hienon asuinalueen muodostuminen Hienon asuinalueen muodostuminen Kaikki yhdessä Alueen luonne, yhtenäisyys, yhteinen vaikutelma Luonteva maaston muotoilu maiseman luontaisen muodon mukaan Pihapuuston suhde maisemaan Kukin omalla tontillaan

Lisätiedot

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 56100 RUOKOLAHTI 19.12.2008 1(11) RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 1 YLEISTÄ Huuhkan alueet liittyvät Salosaaren jo rakennettuun taajama-alueeseen. Ne muodostavat Vaittilantien länsipuolelle uuden asuinaluekokonaisuuden

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI

Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI Muuta omaan kotiin ja kauniiksi laitettuun pihaan! Tilavampi koti mielessä? Valitse uusi, avara ja valoisa koti Torpparista ja muuta kesäksi 2015 ammattilaisten

Lisätiedot

Puutarha Nikkarit 1,95. Nyt on aika... istuttaa kukkasipulit päivittää pihat ja parvekkeet syyskuntoon nauttia syksystä ja sisustaa kotia 10,-

Puutarha Nikkarit 1,95. Nyt on aika... istuttaa kukkasipulit päivittää pihat ja parvekkeet syyskuntoon nauttia syksystä ja sisustaa kotia 10,- Puutarha Nikkarit SYKSY 2015 Pieni pala paratiisia Kotimainen Pallokrysanteemi Ø n. 30cm 2 kpl 10,- (6,90 kpl) Pallotuija Tiny tim 3 kpl 10,- 10,- (15,-) Tarhasyysvuokko Kaunis syksyllä pitkään kukkiva

Lisätiedot

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019

VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu

Lisätiedot

40 Hinnasto alv 24% Murske 0-16 mm 82,00. Asennushiekka 0-8 mm 80,00. Turvahiekka 1-8 mm 102,00. Kuorikate 145,00

40 Hinnasto alv 24% Murske 0-16 mm 82,00. Asennushiekka 0-8 mm 80,00. Turvahiekka 1-8 mm 102,00. Kuorikate 145,00 40 Hinnasto alv 24% Luonnonkivet, mullat, kuorikatteet Somero (singeli) on pyöreäksi hioutunutta, sorasta erilleen seulottua luonnonkiveä. Se soveltuu hyvin koristeluun, pihatielle, sokkelin viereen ja

Lisätiedot

Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea

Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea 1 valkoinen - Tämä on valkoinen väri. valkoinen luistin - Tämä luistin on valkoinen. valkoinen luuranko - Tämä luuranko on valkoinen. valkoinen kukko - Tämä kukko on

Lisätiedot

1kpl KEVÄT 2011SANOMAT. 3 kpl TÄYDEN PALVELUN PUUTARHATALOT. Tarjous Kestävä vanhanajan pelargoni Mårbacka. Tarjous. Terassin kevätsiivoukseen

1kpl KEVÄT 2011SANOMAT. 3 kpl TÄYDEN PALVELUN PUUTARHATALOT. Tarjous Kestävä vanhanajan pelargoni Mårbacka. Tarjous. Terassin kevätsiivoukseen Pieni pala paratiisia www.taimia.fi TÄYDEN PALVELUN PUUTARHATALOT PuutarhaNikkarin KEVÄT 2011SANOMAT Kestävä vanhanajan pelargoni Mårbacka 4 Kylmää kestävät sipulikukat, lemmikit ja kaunokaiset a 3, 3

Lisätiedot

The Pr f renc fa 2012 C lors

The Pr f renc fa 2012 C lors www.lorealparis.fi L ORÉAL PARIS -LEHDISTÖTIEDOTE. The Pr f renc fa 2012 C lors The Pr f renc fa 2012 C lors Preference "Préférence on ollut johtava hiusvärimerkki jo yli 40 vuoden ajan laajan, ammattimaisen

Lisätiedot

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Hinnat sisältävät arvonlisäveron MOSAIIKKI Haitu n. 54.68 /ltk Vaaleat, villinmuotoiset ja mattapintaiset kivet, joissa pyöristetty reuna. Sisäseiniin ja -lattioihin. Hiili 5x5 30x30cm 31.05 /ltk Musta liuskekivimosaiikki, jonka pinnalla

Lisätiedot

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 08/2019

Graafinen ohjeisto 08/2019 Graafinen ohjeisto 08/2019 Selkäliiton tunnus Selkäliiton tunnus muodostuu merkkistä ja logon tekstiosasta. Merkkiosa koostuu kahdesta graafisesta ihmisfiguurista, jotka taivuttaen nojaavat toisiinsa muodostaen

Lisätiedot

Oy Transmeri Ab Substral-tuotteet 2011

Oy Transmeri Ab Substral-tuotteet 2011 Oy Transmeri Ab Substral-tuotteet 2011 Painokelpoiset kuvat ladattavissa: Substral-aineistopankki http://holvi.artstudio.fi/transmeri/ Käyttätunnus ja salasana Transmerin kuluttajaneuvonnasta 0800 922

Lisätiedot

Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön

Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön Opas Joensuun kaupunginteatterin visuaalisen ilmeen käyttöön Johdanto sisällysluettelo Logo... 3 Logon käyttö... 4 Logon sovellukset... 5 Väripaletti... 6 Joensuun kaupunginteatteri on saanut uuden visuaalisen

Lisätiedot

LIITE 1 RAKENTAMISTAPAOHJE KORTTELIT 222 224

LIITE 1 RAKENTAMISTAPAOHJE KORTTELIT 222 224 RAKENTAMISTAPHJE KORTTELIT VÄRIT KORTTELEISSA Värimalleina on käytetty Uula tuote Oy:n maaleja. Vastaavia värisävyjä voi käyttää myös muiden maalitehtaiden valikoimista. JULKISIVUJEN PÄÄVÄRIN VAIHTOEHDOT:

Lisätiedot

EXTENSIONS CATALOG HIUSTENPIDENNYKSET HOITOTUOTTEET TARVIKKEET

EXTENSIONS CATALOG HIUSTENPIDENNYKSET HOITOTUOTTEET TARVIKKEET EXTENSIONS CATALOG HIUSTENPIDENNYKSET HOITOTUOTTEET TARVIKKEET HIUSEXTRA HEINILÄ OY Yrityksemme on toiminut pidennyshiusten ja -tarvikkeiden maahantuojana jo vuodesta 1985 lähtien. Jäsenyytemme kansainvälisessä

Lisätiedot

Puutarha Nikkarit 4, 90. 10,- 3,95/kpl 15,- Istuta ihanat syyskukat nyt. Pieni pala paratiisia. Kartiovalkokuusi (40-50 cm) Syysasteri.

Puutarha Nikkarit 4, 90. 10,- 3,95/kpl 15,- Istuta ihanat syyskukat nyt. Pieni pala paratiisia. Kartiovalkokuusi (40-50 cm) Syysasteri. 10 cm (4 ) Puutarha Nikkarit SYYSSANOMAT 2014 Pieni pala paratiisia 8 711805 057589 ation: www.inspirationflowerbulbs.com www.kapiteyn.nl puutarhanikkarit.fi Product of KAPITEYN BREEZAND HOLLAND 34768

Lisätiedot

ÅTH Hedelmät ÅTH Frukt

ÅTH Hedelmät ÅTH Frukt ÅTH Hedelmät ÅTH Frukt Saaristo-omena Toimitamme omenaa noin 40:tä viljelijältä Ahvenanmaan saaristosta. Viljelyllä on pitkät perinteet ja on osaavien viljelijöiden käsissä. Omenat kehittyvät suotuisasti

Lisätiedot

Trendejä vuodelle 2016

Trendejä vuodelle 2016 Trendejä vuodelle 2016 Kodinomaisuus Luonnonläheinen sisustustyyli Marmori ja metalli jatkavat Kontrastit ovat nousevat esiin sisustuksessa: tumma-vaalea, kova-pehmeä, sileä-rosoinen, kiiltävä-matta, uusi-vanha

Lisätiedot

Hansavalkama on hyvien yhteyksien varrella, Kehä III:n ja Kauklahdenväylän risteyskohdassa.

Hansavalkama on hyvien yhteyksien varrella, Kehä III:n ja Kauklahdenväylän risteyskohdassa. Hansavalkama on hyvien yhteyksien varrella, Kehä III:n ja Kauklahdenväylän risteyskohdassa. Hansavalkaman asukkaille on tarjolla runsaat Kauklahden lähipalvelut mm. päiväkodit, koulut, lähikaupat ja kirjasto.

Lisätiedot

Laaja valikoima värillisiä ja helppohoitoisia keittiöaltaita.

Laaja valikoima värillisiä ja helppohoitoisia keittiöaltaita. BLANCO SILGRANIT PuraDur II Laaja valikoima värillisiä ja helppohoitoisia keittiöaltaita. CombiColours ainutlaatuinen BLANCO-mallisto. 1 Piristystä arkeen. BLANCO CombiColours lisää väriä keittiöön. Lisäarvoa

Lisätiedot

Myytävänä olevat tölkinvedin kukkarot

Myytävänä olevat tölkinvedin kukkarot 1 MUSTA/HOPEA ISO YMPYRÄ KUKKARO Koko 13 x 13 cm, pronssinvärinen kehys, pronssinvärinen nappi Hinta euroa 30 euroa+ postikulut 3 euroa MUSTA/KULTA ISO YMPYRÄ KUKKARO Koko 13 x 13 cm, pronssinvärinen kehys,

Lisätiedot

Yliopistojen erilliset palautteet. Webropol kyselyn tulokset. RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa

Yliopistojen erilliset palautteet. Webropol kyselyn tulokset. RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa Palvelukonsortion johtoryhmän kokous 3-2011- 3.10.2011 RAPORTTI 2 Uudet värit portaaliin Testipäivä: 26.9.2011 sekä kysely Webropolissa Yliopistojen erilliset palautteet Helsingin yliopisto LIITE R1 Turun

Lisätiedot

Keräkaali. Keräkaali Premiere

Keräkaali. Keräkaali Premiere Bourbon F1 Tuotekoodi: 111001 100s 4,50 Castello F1 NiZ Tuotekoodi: 111101 100S 5.00 Coronet F1 Tuotekoodi: 111201 50s 4,50 Hyvänlaatuinen ja satoisa kesälajike. Muistuttaa ominaisuuksiltaan Balbroa. Kerä

Lisätiedot