Pääkirjoitus. Sisällysluettelo JARULAINEN

Transkriptio

1

2 Pääkirjoitus Päätoimittaja Juha Sorri Kourassasi on nyt vuoden 2006 Jarulainen. Toivottavasti julkaisu valaisee hieman kuluneen vuoden tapahtumia ja parhaimmassa tapauksessa herättää m a a n p u o l u s t u s - hengen jo ehkä hiipuneen kipinän uuteen liekkiin lukijan sydämmessä. Haluan kiittää kaikkia juttujen kirjoittajia, sidosryhmiä ja vapaaehtoisia jakajia hyvästä työstä. Perustettu:1968 Jäseniä: 150 Toiminta: Yhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoiseen reserviläiskunnon ylläpitoon. Antoisia lukuhetkiä. Juha Sorri Sisällysluettelo JARULAINEN JARU RY:n virallinen julkaisu Päätoimittaja: Juha Sorri Toimitussihteeri:Juho Kahilainen Toimittajat: Lauri Lehtoviita, Maria Röning, Kosti Kuokkanen,, Harri Niiranen, Kari Uusitalo, Aaro Mäkelä,JiiKoo, Aku Lindström, Timo Koski, Mikko Laitinen, Pasi Hakkarainen. Kansikuva: Henrik Martikainen Toimituksen osoite: Jyväskylän Akateemiset Reservinupseerit ry - Jaru ry PL Jyväskylä 1 Pääkirjoitus 2 Kevätkokous 3 Sodankylän spektaakkeli 5 Missä Jarulaiset luuraa? 7 SnowSurvival 9 Maraton 11 Kaukopartiohiihto 15 JARU vs JRU 16 Vuoden 2005 toiminta 19 Hankikisa 26 Ydinvoimaa 29 EXCU 32 Hankikisa:Tulokset -1-

3 Teksti Maria Röning JARULAINEN Sääntömääräinen kevätkokous Maaliskuussa ampumahiihtokilpailuiden jälkeen pidettiin sääntömääräinen kevätkokous Opinkiven saunatiloissa, mikä ei jättänyt ketään osallistujaa hiljaiseksi. Ennen virallista kokousta oli perinteiseen tapaan kutsuttu vierailija luennoitsija. Tänä vuonna jarulaisille oli esitelmöimässä ylikonstaapeli Olavi Pienimäki Jyväskylän kihlakunnan poliisilaitokselta. Aiheena oli aseen hankkiminen ja hallussapito sekä aseenkantoluvat. Etenkin kaikki ampumisesta ja aseista kiinnostuneet kuuntelivat korva tarkkana, mutta myös ampumista harrastamattomana luento oli varsin mielenkiintoinen. Oli kerrankin mahdollisuus kysyä aseisiin ja aseiden hallussapitoon liittyviä, mieltä askarruttavia kysymyksiä, asiasta tietävältä viranomaiselta. Monet käyttivätkin tilaisuutta hyväkseen ja päivittivät tietämystään aseiden hallussapidosta, ja saatiin varsin eläväinen ja humoristinen keskustelu aikaiseksi. Esitelmän jälkeen alkoi virallinen kevätkokous, joka sujui varsin tahdikkaasti, koska keskusteluyhteys oli jo avautunut esitelmän aikana. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin allekirjoittanut ja sihteeriksi Tatja Purhonen. Kevätkokouksen ilmapiiri oli varsin vapautunut ja rento, jokainen sai esittää mielipiteensä vapaasti. Näin vältyttiin suuremmilta erimielisyyksiltä, joten päätökset saatiin nuijittua varsin kivuttomasti. Kokousta tahditti myös ampumahiihtokilpailuihin osallistuneiden halu peseytymään ja syömään. Virallisen kokouksen jälkeen alkoi sitten epämuodollisempi osuus, johon kuului ruokaa ja saunomista sekä tietenkin hyvästä seurasta nauttiminen. Jarun puolesta oli tarjolla pientä iltapalaa ja naposteltavaa virvokkeiden kera. En tiedä, oliko porukka aikaisempaa nälkäisempi vai oliko ruokabudjetti laskettu liian alhaiseksi, mutta purtavaa ehti saada vain nopeimmat. Nopeimmat vaan elävät sehän tuli jo armeijassa kaikille selväksi. Naposteltaessa katsottiin muutama videon pätkä aikaisemmista Padasjoen ampumaviikonlopuista, mitkä saivat viimeistään osallistujat nauramaan. Osa miehistä kävi saunassa pesemässä ampumahiihtokilpailuiden hiet pois ja puivat samalla kilpailun jälkipelejä. Saunan jälkeen vaihdeltiin vielä enemmän kuulumisia ja keskusteltiin mieltä polttavista asioista ja suunniteltiin tulevaa. Loppuillasta kukin suuntasi omille teilleen, osa taisi vielä lähteä jatkoille nauttimaan kevättalvisesta Jyväskylän yöstä

4 Teksti ja kuva Aaro Mäkelä Taasen lähtivät taistoon nuo Jyväskylän urhot. JARU1: Aaro Mäkelä (j), Aku Lindström ja Tomi Kemppinen. JARU2: Lauri Lehtoviita (j), Heikki Kettunen ja Juha Sorri. Vieläpä partiosta emeritus, löytyivät JARUn legendat Risto Tammela ja Lasse Lilja. Oli legendaarisen Opiskelijain Reserviupseeripiirin (ORUP) partiotaitokilpailun aika. Tuo kolmen vuorokauden taisto. Järjestäjänä Lapin Opiskelevat Reserviläiset (LORU), tämä ORUPin pohjoinen virkaveljemme. Partioiden parhaimmisto suuntasi pohjoiseen. Niin myös yöjunaan kavunneet JARUlaiset saapuivat ravintolavaunun ja Rikken Carcassonnen siivittäminä Rovaniemen asemalle klo Hotelli Santa Claus tarjosi ruokailun ja puitteet piirihallituksen JARULAINEN Sodankylän spektaakkeli ORUP PARTIOTAITO päiväkirja! Tuli nälkä. Teurastimme poron. kokoukselle. Kokouksen jälkeen matkasimme linja-autolla Sodankylään, aloittamaan kaikkien aikojen kilpailun. Varusteet SA-INT: vaatteet, makuupussi ja sukset. Partiot pudotettiin telakuorma-autosta (teka) tuntemattomaan. Suunnistimme 5 km määrätylle kokoontumispaikalle lapin pimeässä yössä, vain 70 cm umpihanki hidasteena, ja täysi varustus selässä. Toiset osasivat suoraan, toiset suorittivat Lapin Läänin ympärihiihdon. Noin klo me ensimmäiset kaivauduimme lumikieppeihin nukkumaan. Vesisateessa oli kosteaa. Toiseen päivään herättiin joko lumikiepistä tai vesilammikosta, kukin kykyjensä mukaan. Ruumiinlämpö nousi siirtymätaipaleella, 25 km suksittavaa. Välillä harrastimme rentoa hiihtohinausta tekan perässä. Sade muuttui lumeksi. Kerrottiin myös auringon vilahtaneen. Perillä päivä kirkastui. Kaivoimme lumiluolat, allekirjoittaneen orjapiiskurimaisen nakkisormen viuhuessa kuin emerituspartion kompassin suuntanuolen edellisen - 3 -

5 Aarolla nakkisormi, Laurilla lapio. Lisää kuvia nettisivuilla. päivän suunnistusosuudella. Kilparastitkin alkoivat, ja arktisen selviytymisen taitoja koeteltiin. Tulen käyttö, selviytymistaidot ja etäisyyden arviointi punnittiin. Valloitimme ohessa Kaarestunturin. Tuli nälkä. Teurastimme poron. Maistui hyvältä nuotiolla. Pakkanen kiristyi Lapin lukemiin. Osa sisseistämme yöpyi lumiluolassa, osa luotti enemmän perijyväskyläläisen Snow Survival lumikammin voimaan. Aamulla oli jälleen uusi lähtö, hiihtoa uusille maille. Klo 11 komennettiin seisahtumaan. Alkaisi ratkaiseva pikamarssiosuus: Tästä lähtö, muutama väliaika, tekan kohdalla maali. Ei ollutkaan matka luullut 5 km, vaan vauhtia jouduttiin kovan alun jälkeen tasaamaan. Tulihan se maalikin. 15 km pikataivalta intin lankuilla. Olikin jo sunnuntai pitkällä, varuskunnassa huolto. Pirin kevätkokous. Palkintojen jako. Voitto luisui Ouluun, porontalja Turkuun. JARU2 oli kolmas ja JA- RU1 kuudes. Emeritus seitsemäs. Onnea voittajille

6 JUHA SORRI, TEKSTI Vuonna 1968 perustettu Jyväskylän akateemiset reservinupseerit RY (JARU RY) on nähnyt vuosien varrella monenmoisia ihmisiä. Mutta mikä heitä yhdistää? Mitä nämä ennen sinisilmäiset nuoret nykyään tekevät? Tarkastellaan ensin JARU RY:n jäsenistöä yleensä. Yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti tutkittuna aikana. Jäsenmäärä on JARULAINEN Missä Jarulaiset luuraa?! Fysiikan laitos on Jarulaisuuden linnake. noin viisinkertaistunut kuudentoista vuoden aikana. Samana aikana RUK:n kurssien koko on pysynyt likimain vakiona [1]. Onko JARU muuttunut samaan tahtiin? Merkittävin muutos Jarun toiminnassa tapahtui kun eireservinupseerien sallittiin liittyä Jarun täysjäseniksi. Varsinaisesti tämä aloite tuli JARU RY:n kattojärjestöjen ORUP:n ja RUL:n taholta. Aikanaan tämä ratkaisu oli JARU RY:n - ja sen edeltäjien - jäsenmäärän kehitys vuosina

7 ennenkuulumaton. Tämä ei kuitenkaan selitä ilmiötä kokonaisuudessaan. Ehkä yhdistyksen toimintametodit ovat ajan hengen mukana muuttuneet enemmän Annetaan kaikkien kukkien kukkia -tyylisiksi. Vuoden 1989 toimintakertomuksessa on kitkerä Hallituksen kokouksen pöytäkirja Päätettiin tilata hallitukselle kaksi kaljaa. kommentti siitä kuinka JARU:n jäsenistön osallistuminen yhteiselle juoksulenkille on ollut laimeaa. Ja tässä puhutaan kuitenkin tilanteesta jossa noin 10 jäsentä 25:stä osallistui. Tulisiko nyt huolestua koska liikuntavuorolle osallistuu vain keskimäärin 6-8 henkilöä? Toinen silmiinpistävä muutos koskee hallituksen kokoonpanoa. Vanhaan hyvään aikaan hallitukseen kuului ideologiupseeri. Onko tämän vakanssin haltija ollut rehellinen politrukki vai onko toimenkuva ollut enemmän nimensä mukaisesti ideointia. En tiedä. Ehkä joku aikalainen osaa vastata. Jos kyseessä on ollut politrukki en lainkaan ihmettele silloin alhaista jäsenmäärää. Yksittäisten ihmisten panosta yhdistyksen kehittämiseen ei myöskään parane vähätellä. Huhu kertoo, että tietty nykyään IBM:llä työskentelevä henkilö pystyi puhumaan jäseneksi melkeinpä kenet vain. Tämä näkyy hurjana piikkinä vuoden -02 jäsenmäärässä. Valitettavasti näistä jäsenistä suurin osa jäi haamuiksi jäsenrekisteriin. Voidaanko sanoa, että ihmiset olisivat muuttuneet? Jos tarkastelemme vain hallituksen jäsenistöä vuodesta 1989 alkaen tähän päivään saakka ei muutosta juurikaan ole. Vanhat hallituksen jäsenet - ne jotka tunnen - tuntuvat olevan luonteeltaan ja ajatusmaailmaltaan hyvin Toimintakertomus 1979 Jyväskylän akateemiset reservinupseerit on pyrkinyt luomaan ja ylläpitämään kiihkotonta ja asiallista maanpuolustushenkeä. Tässä tehtävässä ollaan parhaiten onnistuttu matematiikan, fysiikan ja historian laitoksilla. samankaltaisia kuin nykyiset hallituslaiset. Muutosta on kuitenkin tapahtunut. Alkujaan JARU:n jäsenistöön kuului lähinnä kasvatustieteilijöitä mutta nykyään aktiivinen jäsenistö koostuu lähinnä fyysikoista. Vuoden 2005 hallituksesta 60% opiskeli fysiikkaa. Koittakaa muutkin osallistua. ;) [1] ruk/kaikkikurssit.dsp Mainio historiikki: it/historia/jaru30.html - 6 -

8 Teksti Lauri Lehtoviita Kuvat Janne Kauppinen - JKeyP Jyväskylän Akateemisten Reserviupseerien (JARU) SnowSurvival on vuosittainen tapahtuma, jossa tarkoituksena on kasata lumesta lumikammi tai ns. kieppi ja myös yöpyä siinä seuraavana yönä. Sisäänkäynti rakennetaan nukkumatason alapuolelle, jolloin kammiin saadaan syntymään ilmatasku, jossa lämpötila kohoaa lähellä nollaa. Tapahtuma järjestetään perinteisesti Jyväsjärven rannassa hotelli Alban välittömässä läheisyydessä. Viimeaikoina tapahtumaa on markkinoitu erityisesti Jyväskylässä opiskeleville vaihto-opiskelijoille, joille tapahtuma on varmasti vertaansa vailla oleva kokemus. Snow- Survival järjestetään JYY:n talviliikuntapäivän yhteydessä ja tänä talvena ihmisiä liikuttamassa oli mukana myös Jamko. Tänä vuonna etukäteistiedustelut paikasta osoittivat takuuvarmana kompromissina Alban laiturin viereistä töyrästä. Lumikammien tekeminen aloitettiin perjantaina 10. maaliskuuta kymmenen aikoihin aamulla. Puolen JARULAINEN Jarun SnowSurvival ! Suomen armeijan makuupussit osoittivat kuitenkin jälleen kerran toimivuutensa ääriolosuhteissa. päivän aikaan lumikasat olivat saavuttaneet harjakorkeutensa, jonka jälkeen ne jätettiin pariksi tunniksi painumaan kokoon. Iltapäivällä kammit koverrettiin sisältä ontoiksi ja lopuksi sisään laitettiin kynttilä ja kattoon puhkaistiin pieni ilmanvaihtoreikä. Ilmanvaihdolla varmistetaan luonnollisesti hapen saanti, mutta samalla myös estetään kammin sisälämpötilaa nousemasta nollan yläpuolelle. Suojaisassa majoituksessa oli sitten hyvä uinua seuraavaan aamuun saakka, kunhan ensin oli käyty hakemassa unihiekkaa silmiin Opinkiven saunalta ja perisuomalaisesta nuotiopiiristä Jyväsjärven rannalta. Tapahtuman järjestäjät ovat käyneet useiden päivien mittaisia arktisia koulutuksia mm. Ruotsissa, yöpyen vastaavissa rakentamissaan igluissa, joten tietoa turvallisesta rakentamisesta ja yöpymisestä oli tarjolla. Talviliikuntapäivän aikana Jyväsjärvellä oli myös mahdollista kokeilla mm. lumikenkiä, retkiluis '

9 ! Vaihto-opiskelijat työn touhussa. timia ja joukahiihtoa. Sääolosuhteet olivat tällä kertaa erittäin vaativat: Tuuli teki jälleen tepposet ja kääntyi yöksi 180 astetta, eli puhuri kävi suoraan kammien oviaukoista sisään. Tilannetta ei ainakaan helpottanut yöllä paukkunut -25C kirpeä pakkanen! Suomen armeijan makuupussit osoittivat kuitenkin jälleen kerran toimivuutensa ääriolosuhteissa. SnowSurvival on muodostunut erityisesti vaihto-oppilaiden kesken suureksi elämykseksi. Tänä vuonna paikalla oli parhaillaan yli 40 ulkomaalaista ja yöpyjistäkin yli 20 oli vaihto-oppilaita. Yöpyminen lumikammissa ei taatusti häviä heidän muistoistaan kotona etelän lämmössäkään. Osallistujat olivat tapahtumaan hyvin tyytyväisiä ja voi olla että jo useampana peräkkäisenä vuotena jatkunut osallistujamäärän kasvu saa jatkoa jälleen ensi vuonna. Kuinka kylmää ulkona oikeasti on? Tarkasta osoitteesta: /kauppa_17.html - 8 -

10 Maraton! 4h36min Teksti Kosti Kuokkanen Hyvinkin tarkalleen kahdeksan vuotta sitten, erään Viialan koulun pukuhuoneen vessassa, koin jonkinsortin herätyksen. Puolen tunnin sählypelit oli sen verta liikaa, että jouduin poistumaan vessaan antamaan kolmesti ylen. Se, että en jaksanut puolen tunnin peliä ilman täydellistä romahtamista, pisti miettimään, että ehkä asialle olisi tehtävä jotain. Tein asialle jotain ja reilun kahden vuoden päästä edellisestä juoksin Helsinki City Marathonin. Kipinä Tarve liikunnalle oli käynyt selväksi, vain mielekkäät lajit puuttuivat. Erinäisten lajikokeiluiden jälkeen, mukaan tuli myös lenkkeily. Pohjakuntoni ollessa huono, sain jo vähäiselläkin treenauksella tuntuvaa parannusta aikaan. Aluksi lenkit olivat kuitenkin oman kunnon mukaisia, eli vaatimattomia. Asuin reilun 1km pitkän pururadan vieressä ja yksi kierros sitä riittikin pitkän aikaan. Kun yksi kierros ei enää vienyt kaikkia voimia, juoksin toisen ja lopulta ennätykseni ennen maraton haaveiluja oli 5 kierrosta. Kellon, JARULAINEN peilin ja oman tuntemuksen kertoma kunnon parannus saikin aikaan ensimmäisen oikean kipinän liikuntaan. Toukokuussa 2000 kuulin eräältä kaveriltani että hän oli lähdössä Tukholman maratonille. Asia tuntui ensikuulemalta aika hullulta. Seuraavilla lenkeilläni ajatus alkoi kuitenkin kytemään ja kuin huomaamattaan lenkit alkoivat pidentyä. Vanha ennätys, reilu 5km, oli muuttunut miltei jokapäiväiseksi jutuksi. Tukholman maratonille en millään ehtisi ja kai niitä juostaan lähempänäkin. Kaavailin pystyväni juoksemaan maratonin aikaisintaan loppukesästä ja sinne ajoittuikin sopivasti Helsinki City Marathon. Kaivoin internetistä tietoa kaikkeen asiaan liittyvästä ja hahmottelin itselleni tiukan, mutta tiukan treenikalenterin. Aikaa harjoitteluun oli noin 2kk ja lisäksi pari maratonia edeltävää viikkoa tuli ottaa löysemmin. Tuohon kahteen kuukauteen oli tapahtuvan paljon, sillä vanhan juoksuennätykseni oli vain noin kahdeksankertaistuttava. Siitäkin huolimatta, maksoin samantien osallistumismaksun maratonille. Valmistautumisesta maratonille totean lähinnä vain sen, että kannattanee olla itselle aika tiukka. Mm. Inter netistä löytyy paljon pätevämpiä ohjeita, kuin mitä minä osaisin antaa m - 9 -

11 Varsinainen maratonpäivä koitti. Saavuin stadionille hyvissä ajoin haistelemaan tunnelmia. Juoksijoita oli paljon enemmän kuin kuvittelin. Ennen juoksua ohjelmassa oli Aira Samulinin vetämä jumppatuokio, sekä omatoimista lämmittelyä ja venyttelyä. Innokkaimmat juoksi stadionin kenttää ympäri. Harjoituksien perusteella laskin loppuaikani olevan siinä 4h30min ja 5h välillä ja lähdössä sijoittauduinkin 4h30min loppuaikaan tähtäävän jäniksen taakse. Lähtölaukaus kajahti, mutta väen paljoudesta johtuen kesti useampi minuutti ennenkuin tasani oli ylittänyt lähtöviivan. Vielä hetki meni ihan kävellessä, koska ei yksinkertaisesti mahtunut juoksemaan. Muutaman kilometrin jälkeen alkuruuhka oli vähän purkautunut ja pääsi juoksemaan omaa tahtiaan. Juoksureitti kulki Helsingin keskustassa joten yleisöä riitti ja se yleisö jaksoi myös kannustaa. Muutenkin puitteet ja järjestelyt ovat mainiot. Huoltopisteitä on tiheässä ja matkanvarrella on jos jonkinmoista esiintyjää, tosin äkkiähän ne kaikki sujahtivat ohi. Jossakin reilun tunnin juoksemisen jälkeen kilpailun kärki tuli vastaan. Kärjen mukana kulki semmonen jännä yleisön ja muiden juoksijoiden luoma taputusaalto. Ensimmäinen puolikas taittui helposti, mutta niinhän se tietysti pitikin. Siinä 30km kohdilla tietysti jo tuntuu, että on tässä juostu, mutta mitään juoksijan seinää en kohdannut. Seinän sijaan minulle iski mahoton nälkä. Alko tehdä mieli kaikkea rasvasta ruokaa, pizzaa, kebabia, hampurilaisia yms. Se nälkä kestikin sitten pari kuukautta maratonin jälkeenkin. Loppupään juottopisteissä oli kyllä tarjolla pieniä banaanin ja suolakurkun palasia. Kun stadion alkoi näkyä, oli fiilis arvatenkin aika korkealla. Maali oli stadionin sisällä ja sinne oli mahtava juosta kun yleisö jaksoi huutaa. Ajaksi tuli 4h36min. Seuraavan kerran juoksin vasta n. puolen vuoden päästä intissä Cooperin testin. Kaksi kertaa olen ensimmäisen maratonin jälkeen harjoitellut uutta maratonia varten, mutta näistä vain toinen johti maratonille osallistumiseen. Vuonna 2004 loppuajaksi tuli 5h15min. Tällä kertaa kohtasin sen seinän ja eteneminen vaihtui kävelyksi useamman kilometrin ajaksi. Maratonien suosio on ehkä hieman yllättäen kasvanut muutaman viime vuoden aikana. Suosio on kasvanut nimenomaan aivan tavallisten kuntoilijoiden keskuudessa ja se on hyvä merkki siitä, että maratonin suorittaminen ei vaadi mitään erikoista urheilullisuutta. Kovaa treeniä - sitä se vaatii. FAKTA: Maratonin alkujuuriin voi tutustua netissä sivulla: _taistelu

12 Ensimmäinen partio siirtyi lähtöasemiin Uttiin torstaina Reissu oli kuitenkin alkanut jo muutamia päiviä aikaisemmin, kun lähtijät olivat hankkineet ruokaa ja tarvittavia välineitä. Tällä kertaa urheita, toiveikkaita partiolaisia oli kuusi. Kahdella oli tavoitteena 200 kilometriä, kahdella vähän enemmän ja kahdella vähän vähemmän. Ensimmäisessä osastossa oli yli 200 kilometrin hiihtäjät, joita odotti seuraavana päivänä Pajulahdessa 100 kilometrin hiihtäjät. Itse hiihtäminen alkoi perjantaiaamuna seitsemän aikaan. Sitä ennen oli jo syöty, laitettu kartat kuntoon ja kuitattu hiihtovälineet. Ensimmäinen rasti ja tavoite sijaitsi Paaskosken majalla. Sitä ennen tuli eteemme ensimmäinen viholliskosketus, ei kun siis vastoinkäyminen, kun siviilimallin sauva ei kestänyt hiihtoa metsässä vaan katkesi muutaman kilometrin hiihdon jälkeen. Epäonninen taistelija kävi vaihtamassa uuden sauvan, ja JARULAINEN Kaukopartiohiihto ! Siperia opettaa... Teksti ja kuvat Harri Niiranen kuten niin usein näissä hommissa, hän joutui hiihtämään muun porukan kiinni. Alkumatkasta tuli myös mieleen ehdotukseni kokeilla juomajärjestelmiä etukäteen, mutta kukapa sitä nyt etukäteen, kun oli niin pitkä matka ja aikaa harjoitella. Juomajärjestelmät siis jäätyivät ennen Paaskoskea ainakin kahdelta, mutta Siperia opettaa, ja tämän jälkeen letku tuli ainakin kirjoittajalta puhallettua huolellisesti tyhjäksi. Paaskosken kauniista maisemista lähdettäessä partiomme siirtyi hajautettuun toimintaan. Toisen taistelijaparin tehtävänä oli suoriutua yöhön mennessä sadan kilometrin urakasta ja toisen taistelijaparin hiihtomatkaksi oli suunniteltu 150 kilometriä ennen aamua. Keli oli mitä loistavin, seura hyvää ja matkaa taittui aamupäivällä kiitettävästi. Mikäpä sitä oli hiihtäessä, kun tunnelma oli korkealla ja luotto kuntoon hyvä; reisissä tosin puristi jo ennen puolta päivää, ja nälkä kurni vatsassa. Olimme suunnitelleet, että taukoja emme paljon pidä, emmekä niitä paljon pitäneetkään. Ennen Kuusankoskea ei sitten tapahtunutkaan paljon mitään,

13 Koita jo tulla sieltä. Kuva vuoden 2006 kaukopartiohiihdosta. mistä viitsisi kirjoittaa: vain pieni oikaisu kompassisuunnalla talon, koirankopin ja maakellarin välistä takaisin kartalle. Ja seuraava suunnistusvirhe sattui vähän myöhemmin Kuusankoskella. Hiihto maistui, mutta kartan katselu ei. Siispä hiihdimme sinne minne muutkin, kunnes epäluulo valtasi mielen ja päätimme käyttää karttaa. Sieltäpä löytyikin rasti, joka oli merkitty Kuusankosken uimahallin kohdalle. Siispä sinne. "Mutta missäs se rasti on? Jaa mikä rasti? Sehän olikin se huoltopiste, joka oli merkitty karttaan". Tiedot: ei vihollista välillä oikea latu uimahalli. No eihän kilometri ollut kuin prosentin verran päivän matkasta. Aloitimme valmistautumisen ruokailuun jo muutama sata metriä ennen Anhavan hiihtomajaa, kun kaivoin kaasun repusta ja pistin sen lämpiämään takin sisään. Oliko siitä sitten mitään hyötyä, on toinen juttu. Harjoitus kaasupolttimen käytössäkin olisi ollut suotavaa. Muistakaa hyvät ihmiset, että jos liekki ei syty, kiertäkää sitä poltinta vielä tiukempaan ja vielä ja vielä vähän. Anhavalla tuli noin neljäkymmentä kilomeriä hiihtoa

14 täyteen, ja matkaa jatkoimme noin 45~minuuttin tauon jälkeen. Tässä vaiheessa tapahtui ensimmäisen tavaran häviäminen, kun jätin urheilujuoman odottamaan paluumatkaa. Reippaina miehinä matkamme jatkui kohti Lyöttilän seurojentaloa. Kylläpä ruokailu piristi, toisin kuin se, että olimme unohtaneet laittaa nimemme siihen vihkoon, johon rastilla on nimi tapana kirjoittaa. Sittenpä taas hiihtelimme ja kartat sekä kompassit panimme taskuun, mikä oli virhe. Tästä sitten mennään jäälle. Mutta mikäs silta tuolla näkyy? Mukavahan sitä oli h i i h d e l l ä, v a i k k a v ä h ä n pitempäänkin, kun jäällä oli niin hyvä luisto ja oli vielä valoisaa. "Tulikos molempien nimet muuten siihen vihkoon, joka oli siellä seurojentalolla keskellä ei mitään? No niin, no." Valoisaa piisasi aina Jokueen asti. Siellä purimme tuntojamme johtoosalle, joka oli saapunut autolla tarkastamaan hiihtäjien voinnin. Mikäpä siinä oli itse tehtyä pastaa syödessä huoltoaseman pöydässä, kun viereisissä pöydissä äijät kittasivat olutta ja toisella puolella ihmiset pistivät possua poskeen. Mahat täynnä ja mieli huomattavasti viime vuotta virkeämpänä suuntasimme kohti pimeyttä otsalampun valossa. Oikein, vain yhden. Mihinpä sitä valoa olisimme tarvinneetkaan, kun reitti oli selvillä ja karttaa emme olisi muutenkaan viitsineet paljon lukea. Vastauksen voin kertoa saman tien. Valo helpottaa huomattavasti näkemistä kuoppaisissa, risukkoisissa ja kivisissä alamäissä. Nyt tiedämme millaista sokeiden hiihto on, kun toinen huutaa, mitä samalla on jo suksien alla. Perille päästiin hyvissä ajoin puolilta öin. Sielläpä meitä odotti jo täydennysmiehet makuupusseissa untenmailla. Sitten syötiin ja juotiin ja mentiin nukkumaan. Aamulla oli taas aikainen herätys. Muistaakseni viiden aikaan aloimme pakkailla ja pistimme puurot porisemaan. Kuuden aikaan sitten aloitimmekin matkan kohti Uttia neljän urhean taistelijan voimin. Edellisen päivän matka painoi vielä sen verran, että alamäet menivät jarruttamatta, silläkin uhalla, että silmät olisivat voineet puhjeta tikkuihin tai sukset tehdä uutta latua Nastolan metsiin. Vähällä kuitenkin selvittiin, kun rypästiin vain muutaman kerran. Minulla meinasi tulla sillivoileipä kurkistamaan koko aamupäivän, mutta muuten olo oli melko hyvä. Hyvissä ajoin ennen puolta päivää oli taas ruuan vuoro: pastaa naamaan ja kahvit päälle. Tosin kahvit jäi juomatta, kun huoltoasemalle tuntui saapuneen koko pyhiinvaeltajien joukko. Jokuesta Uttiin päin päätimme hiihtää jo edellisenä päivänä tiedustelemaamme reittiä, jota vielä ajatte

15 limme viilata suoremmaksi. Pääsimme merkitylle reitille onnistuneesti. Se oli kuitenkin miinoitettu ja merkitty ilmeisesti maanomistajan taholta. Taimikko tuntui olevan täynnä punaista merkkausnauhaa, mutta onnistuneesti pääsimme läpi ja jatkoimme kohti peltoa, joka muistutti lähinnä sorakuoppaa tai pommitettua soraharjua. Eräs ystävällinen kävelijä meille ilmoittikin, että sinne ei oikein saisi mennä, kun se on golfkenttä, mutta tuumailimme siinä veikkosen kanssa, että ehkäpä suksilla kuitenkin. Ja juuri kun olimme keskellä taistelutannerta, pysähtyi taaksemme Volvo, josta meille huudettiin jotain. Mitä äijällä oli asiana, en tiedä, koska emme jääneet kuuntelemaan. Onnistuneesti pääsimme kuitenkin jo hyvissä ajoin Anhavalle, jossa oli aikaa syödä, juoda ja kahvitella, samalla kun suunnittelimme pääsevämme valoisassa lähelle Uttia. Ja matka jatkui. Taaskaan ei paljon taukoja pidetty. Loppumatkasta käytimme paljon jäätä hiihtämiseen. Sinne pääsy oli kuitenkin yllättävän vaikeaa, kun Valkealan Lappalanjärven rannat tuntuivat olevan tarkkaan asutettuja, ainakin kesäisin. Kun emme ketään nähneet, hiihtelimme erästä mökkitietä jäälle. Jäällä tapasimme sitten miehen, jonka tapasimme vielä myöhemminkin. Omien sanojensa mukaan hän oli ollut kova hiihtäjä joskus Mietaan Jussin aikoihin ja hän kertoili, miten ne muut oli kovia vetämään nappia, jos minkälaista. Paaskoskelle emme sitten jääneet asustelemaan, kun tuntui taas, että mahassa kurni ja Utin Hessburger oli toistaiseksi vielä auki. Nauttien reissun viimeisistä metreistä ja kilometreistä liu'uttelim\-me kohti Uttia ja uusia seikkailuja. Perillä meitä odotti jo matkalla saadun tiedon mukaisesti pitkämatkalaiset, joiden urakka tällä kertaa jäi lyhyemmäksi, kuin mitä kukaan etukäteen toivoi. He olivat jo lepäilleet useampia tunteja, ja niin päätimme jatkaa saman tien saunan jälkeen kohti Jyväskylää ja omaa sänkyä. Sadan kilometrin hiihtäjät palasivat järjestäjien autokuljetuksella Pajulahteen ja ovat selvinneet sieltä myös Jyväskylään. Historiikkia: mi/t_pankki/a_lajit/kaukopartiotoimint a.htm Kaukopartiohiihdon sivut: r/kaukopartio.dsp

16 JRU & JARU kenttäkelpoisuustestit 2006 Teksti ja kuvat Pasi Hakkarainen Reserviupseeriliitto edellytti juhlavuotenaan yhdistyksiään tarjoamaan kenttäkelpoisuustestejä jäsenistölleen. Vaikka koko ohjelman läpivieminen onkin haastava, lähtivät Jyväskylän Reserviupseerit ry (JRU) ja Jyväskylän Akateemiset Reserviupseerit ry (JARU) päämäärätietoisesti ja vahvassa yhteistoiminnassa viemään läpi ohjelman edellyttämiä kenttäkelpoisuustestejä. Jäsenistöä aktivoidakseen testien panokseksi nostettiin myös perinteisen kolmiottelun paremmuus. Testaaminen käynnistyi Saku Liehun johtamalla hiihtomarssilla Palokasta Peurunkaan, missä tukena toimivat konkarit Kari Löfgren ja Kai Jörgensen. 28 kilometrin taipaleella yhdeksän ensimmäistä innokasta korjasivat tililleen marssisuorituksen. Seuraavaksi vuorossa oli lihaskunto-osuus JARUn liikuntavuorolla Yliopiston U1- urheilusalissa. Samalla käynnistyi kolmiottelun ensimmäinen osuus, jossa JARU vei voiton ja otti ansaitun 0-1 johdon itselleen suuremman osanottajamääränsä ja hyvien tulosten ansiosta. Testit jatkuvat kenttäkelpoisuustestin Cooperilla yliopiston Kampuksen kentällä kello ja Kenttäkelpoisuustestin polkupyörämarssilla Kortepohjasta klo Lisäksi tavoitteena on sisällyttää kisaan vielä toukokuun RA7 kurssin ampumatulokset. Toimituksen huomio: Vuonna 2005 JARU voitti 2-1 Hiki virtasi kun ukkokerho ja junnuosasto ottivat mittaa toisistaan

17 !Ammunta Ammunta on ollut Jarun ydintoimintaa jo vuosikymmenten ajan. Jarun jäsenillä säilyi oikeus käydä ampumassa Kuokkalan Graniitissa (keskiviikkoisin ).22 kaliberin aseilla. Graniitin vuorolla kävi vuonna eri JARU:n jäsentä. Määrä laski vuoteen 2004 verrattuna neljällä. Enenevästi kesäkautta kohden jarulaiset kävivät myös säännöllisesti reserviläisille varatulla vuorolla (maanantaisin klo 18-20) KSA:n pistooliradalla sekä Tikkakosken varuskunnan kivääriradoilla. JARU suosittelee ja pyrkii tukemaan jäsenten kouluttautumista ammunnassa. Vuoden aikana muutama jäsen aloitti Sovellettujen Reserviläisammuntojen SRA-ampujan kurssin. Vuoden 2005 lopussa JARU:ssa oli 23 SRA-ampujaa, 3 SRA-tuomaria ja 2 SRAkouluttajaa. JARU:n SRA-joukkue osallistui aktiivisesti Keski-Suomen, Hämeen JARULAINEN Vuoden 2005 toiminta! Tiedätkö varmasti mitä JARU tekee...? Ote vuoden 2005 toimintakertomuksesta. Alkuperäinen teksti Kari Uusitalo, muokannut Juha Sorri. ja Savon piiritason kilpailuihin. Joukkueen ydinryhmän muodosti 5-7 jarulaista. Harrastus on kuitenkin JARU:ssa huomattavasti tätä laajempaa, koska esim. Keski-Suomen piirin SRA-CUP kisoihin osallistui yhteensä parikymmentä jarulaista. Menestys oli totuttua tasoa JARU:n Marko Rasin voittaessa Keski- Suomen SRA-Cupin. Lisäksi JARU järjesti yhdessä Korpilahden reserviläisten ja reservinupseerien kanssa jo toistamiseen Keski-Suomen SRA-cupin ensimmäisen osakilpailun. Hankikisasta, kuten kilpailua helmikuisen ajankohdan vuoksi kutsutaan, on muodostunut välittömästi perinne ja JARU on jo lupautunut järjestämään kisan seuraavinakin vuosina. Kisassa ammuttiin myös joukkuekilpailu JARU vastaan Helsingin etäpesäke. JARU voitti kisan, kuten myös JARU-JRU kolmiottelun ensimmäisen lajin, joka oli SRA. Vuoden 2005 SRA SMkilpailuiden joukkuekilpailu ORUP- 2 joukkue koostui lähes yksinomaan jarulaisista. Joukkueessa ampui jarulaiset Marko Rasi ja Pieti Marjavaara. Jarulaisten paras henkilökohtainen tulos oli Marko Rasin avoimen luokan seitsemäs sija. Myös

18 Saku Liehu sijoittui hienosti avoimen luokan kahdenneksitoista. Padasjoen ampumaviikonloppuja järjestettiin tänä vuonna kaksi. Kevään viikonloppuna ammuttiin JARU:n mestaruuskilpailu. Syksyn Padasjokiviikonloppuna pidettiin ensimmäinen JARU:n järjestämä MPK ry:n kurssi. Kurssin aiheena oli reserviläisammunnat RA-7 ja SRA. Kurssille osallistui 20 jäsentä ja n. 10 kouluttajaa ja järjestäjää. Kurssiin kuului myös verkko-osio, joka oli suoritettava ennen kurssiviikonloppua. JARU:n ammuntatoiminta saavutti erittäin aktiivisen tason ja yhdistys onkin Keski-Suomessa merkittävä toimija tällä saralla. Urheilu Liikunta(Damage)vuoro oli torstaisin 17:15-18:00, poislukien kesäkuukaudet. Vuorolla pelattiin: sählyä koripalloa, lentopalloa ja sisäjalkapalloa. Osallistujia oli noin 5 per kerta. Vuoden aikana Cooperin testi järjestettiin kaksi kertaa. Kummallakin kerralla oli mukana kymmenkunta henkeä ennätyksiään rikkomassa. Cooperiin osallistui molemmilla kerroilla myös JRU:n jäseniä pelattiin lentopallon haasteottelu yliopistossa opiskelevien tyttöjen lentopallojoukkuetta vastaan. Jaru joutui lopulta taipumaan tiukan taistelun jälkeen järjestettiin kaukopartiohiihto Utissa. Mukana hiihtämässä olivat Saku Liehu, Harri Niiranen, Kari Uusitalo, Antti Saastamoinen, Lauri Lehtoviita ja Janne Kauppinen. Maaliskuussa järjestettiin myös ampumahiihtokilpailu Laajavuoren ympäristössä. Mukana oli kymmenkunta osallistujaa. Viime vuoden tapaan Snowsurvival järjestettiin Alban edustalla Mukana oli runsaasti väkeä rakentamassa ja yöpymässä, myös vaihto-oppilaita. Keskisuomalainen teki vajaan sivun jutun tapahtumasta. JARU ry:n kaksi kolmihenkistä joukkuetta osallistuivat ORUP:n järjestämään partiotaitokilpailuun Tampereella ja olivat samalla luomassa tärkeitä yhteistyösuhteita muihin ORUP:n yhdistyksiin. Keväällä järjestettiin kolmiottelu JRU:ta vastaan. Jaru voitti ammunnan, ja Saarenmaan koululla järjestetyn lentopallo-ottelun 3-1. Viimeisenä lajina oli kampuksen kentällä pelattu pesäpalloottelu, jonka JRU vei 8-7. Kokonaisvoitto tuli siis Jarulle erin 2-1. Heinäkuussa Saku Liehu oli edustamassa JARU:a CIOR:n sotilasmoniottelussa Belgiassa. Ja RUL ROSTO kisassa Moskovassa

19 E l o k u u s s a j ä r j e s t e t t i i n minigolfturnaus Monitoimitalon läheisyydessä sijaitsevilla griineillä. Turnaukseen osallistui n. 15 jarulaista. Lokakuussa kymmenkunta innokasta Jarulaista osallistui pistooliampumasuunnistuskilpailuun Laajavuoren metsiköissä. Kukaan ei eksynyt, vaan kaikki löysivät maaliin ja lopulta saunaankin. Kiipeily ja keilailu olivat vuorossa Hutungissa. O-P Saxell johti kiipeilyä ja paikalla oli yhteensä 16 henkeä. Saunaillat Yhdistyksellä oli vuoden aikana kahdeksan saunailtaa, jotka pidettiin Kortepohjassa, A- ja B-talon tilaussaunassa, Padasjoen kurssikeskuksessa ja Opinkiven saunassa. Saunailtoihin osallistui yhteensä noin 150 henkeä. Jaru tarjosi saunailloissa perinteisesti hyvää seuraa, tietoa tulevasta toiminasta, makkaraa ja muuta virvoketta. Samaten kevät- ja syyskokouksen yhteydessä oli mahdollisuus saunoa. Keräykset Yhdistyksemme toimi jälleen valvontatehtävissä 8.9. järjestetyssä sotainvalidien syyskeräyksessä. Keräys sujui hyvin, keräyksen tuotto oli 4193,55 euroa. Valvontatehtävissä oli 7 henkilöä: Kari Uusitalo (aluepäällikkö), Mikko Laitinen, Aaro Mäkelä, Harri Niiranen, Esa Rehn ja Veera Marttinen. Keväällä Aaro Mäkelä, Mikko Laitinen, Saku Liehu, Kari Uusitalo, Pasi Matilainen ja Harri Niiranen osallistuivat Veteraanikeräykseen. Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus Jarun jäsenet osallistuivat aktiivisesti erilaisille kursseille ja tapahtumiin ympäri Suomea. Yhdistys pyrki avustamaan kursseille osallistujia rahallisesti. Kurssinjohtajakoulutukseen sekä Haminassa että paikallisesti osallistui jälleen muutama jarulainen. JARU järjesti historiansa ensimmäisen MPK ry:n kurssin Padasjoella. Aatteellinen toiminta JARU:sta osallistui neljän hengen partio sekä kaatuneitten muistopäivän että itsenäisyyspäivän kunniavartioihin. JARU osallistui lisäksi Paviljongissa vapaa-ajan messuilla ja Hankasalmen MP-juhlassa näytteilleasettajaksi. Myös Jyväskylän yliopiston järjestömessuille osallistuttiin. Muu kerhotoiminta Keväällä järjestettiin hallituksen artun organisoimana ihan oikea ekskursio Patrian tehtaalle Hämeenlinnaan ja Hartwallin tehtaalle Lahteen. Retkelle osallistui n. 20 jarulaista ja 3 PAM:n edustajaa

20 Hankikisa ensimmäinen SRA-kisa Teksti ja kuvat: Jiikoo Vaikka suoritin SRA-lisenssini vuoden 2005 kevällä, ei kisoihin tullut osallistuttua kesällä. Selittelin laiskuuttani itselleni olkapäävammallani (solisluu päreinä) loppusyksyyn asti ja sen jälkeen olikin inhottavan kylmää, kosteaa ja pimeää. 22. helmikuuta Iso-P soitti ja aloitti ankaran ylipuhumisen. Minun piti osallistua Toimintaampujien tiimiin Jyväskylässä pidettäviin "Hankikisoihin". Syykin selvisi. Iso-P oli haastanut JARU:n joukkuekilpailuun palkintona iso jaloviinapullo ja mitä useampi Toiminta-ampuja, sitä suurempi todennäköisyys voittoon. Suljettuani puhelimen tajusin, että minulla ei ollut talviseen kilpailuun sopivaa varustusta! Pakkasraja oli -15 celsiusta. Siitä piti lähteä. Arktisissa olosuhteisiin pukeutuminen oli kyllä tuttua, mutta miten sijoittaa lipastaskut, pistooli yms., että ne ovat hyvin saatavilla. Kävin Iso-P ja tyylinäyte preussilaisesta korkeasta polviasennosta. tustumassa MP-myymälässä liiveihin ja totesin, että en millään ehdi viritellä niitä sopivaksi parissa päivässä. Päätin pärjätä niillä varusteillä, mitkä minulla jo oli entuudestaan ja hieman improvisoida

21 Joko olet nopea tai sinulla on kylmä... Vaatetus ja varusteet Lähimmäksi ihoa hiensiirtokerros. Lyhyet polypropeenialushousut ja niiden päälle pitkät samasta materiaalista olevat pitkät kalsarit ja paita. Jalkoihin villa-polyesterisekoitetta olevat pitkät laskettelusukat. Hikikerroksen päälle keskipaksut fleecehousut ja korkeakauluksinen fleecepaita. Paidan päälle paksu fleecepusero. Jalkaan Goretexlasketteluhousut. Jos sää olisi tuulinen, takiksi Goretex-kuoripuvun takki. Päähän pipo. Käsineet osoittautuivat ongelmallisiksi. Jos pakkasta olisi paljon, metallisien aseiden käsittely olisi ikävää. Toisaalta paksut hanskat kädessä käsittely ei taas onnistuisi. Päätinkin ottaa mukaan ohuet ampumahanskat ja pitää niiden päällä odotellessa paksuja hanskoja jos sää olisi kylmä. Jalkineiksi valitsin Meindl Antarktikset, jotka tuli aikoinaan ostettua Stockmannin alennusmyynnistä törkeän halvalla. Tämän jälkeen alkoikin varusteiden sovittelu. Kun työnsin paksun fleecepuseron housuihin, jäi asevyö lyhyeksi. Jouduinkin käymään

22 Asenurkassa ostoksilla. Sovitin vyöhön lipastaskut pistoolin (CZ 75 Tactical Sports) ja kiväärin (Bushmaster Modular Carbine) lippaille ja reisikotelon pistoolille. Haulikon (Saiga 12) varalippaan päätin jättää pois, koska päätin pärjätä yhdellä lippaalla (Varsinkin kun Jumikuulan +2 padilla lippaan kapasiteetti saatiin 10 patruunaan). Matka Sovimme Iso-P:n kanssa, että lähdemme matkaan perjantaina neljän aikaan töiden jälkeen, jotta ehdimme Tikkakoskelle kohdistamaan aseet. Meillä kaikilla (Arthosta lukuunottamatta) aseet kun olivat olleet enemmän tai vähemmän palasina ja siten kohdistamatta. Ilmoitin tästä Jumille torstaina ja lupasin soittaa ennen kuin haen hänet. Soittelin perjantaina Jumikuulalle, kun olin matkalla kohden Toimintaampujien lepakkoluolaa. Jumi oli lievästi hämmästynyt ja kysyi eikö meidän pitänyt lähteä matkaan vasta lauantaina. Olin huuli pyöreänä, koska olin mielestäni sanonut varsin selvästi, että lähdemme matkaan neljältä töiden jälkeen. Jumi yökyöpelinä oli ymmärtänyt asian, niin että lähdemme matkaan lauantaina neljältä aamuyöstä. Oudot työajat toisilla.. Noh. hain hieman hämmentyneen Jumin ja piipahdimme matkalla hakemassa hänelle makuupussin. Matka Jyskylään sujuin suuremmitta ongelmitta (mitä nyt näkyvyys oli hieman heikko. Onneksi autossa on mittarivalot..). Haettuamme JARU:n kerhohuoneen avaimen, suuntasimme matkan kohden Tikkakosken ampumarataa, jossa aseet oli tarkoitus kohdistaa. Muutaman ketunlenkin jälkeen löysimme perille ja aseetkin saatiin kohdistettua juuri ennen yhdeksää. Illalla menimme Rentukkaan pizzalle ja oluelle, jonka jälkeen suuntasimme Vatsat täynnä kohden majapaikkaamme (JARU:n kerhotila). Koska alaovi oli kiinni, työnsimme Jumin kerhohuoneen ikkunasta sisään. Iso-P ja Arthos Jumi stagella

23 jatkoivat matkaansa omia majoituksiaan. Hieman levottomasti nukutun yön jälkeen raahasimme n+1 nyssykkäämme takaisin autoon ja haimme Arthoksen "Fuck Chamberista" (täksi Iso-P paikan nimesi). ABC huoltoasemalla syödyn aamiaisen jälkeen matka jatkui kohden Korpilahden Vihtakankaan ampumarataa. Kisapäivä Ampumaradalle päästyämme täytimme ilmoittautumislomakkeet, jonka jälkeen aseet tarkistettiin. Tarkistus oli practical-näkökulmasta katsellen varsin perusteellinen. Jumin ja Iso-P:n pyssyt saivat kohdalleen äänekästä ihmettelyä ja kiväärini JP:n laukaisukoneistoa kommentoitiin sanoilla "Tästä laukaisustahan saa orkun!", mistä olin lievästi otettu. Kun lisenssit ja aseet oli tarkistettu, pidettiin aurinkoisella pihamaalla kilpailijoille puhe, jossa korostettiin turvallista aseen käyttöä ja jaettiin porukka kolmeen osaan. Briiffissä Iso-P kertoi Toimintaampujien palkinnosta, joka annettaisiin rastin kaksi nopeimman tulenavauksen suorittaneelle. Kilpailu oli alkamassa! Aloitimme rastilta 3, joka oli tarkoitus ampua haulikolla ja pistoo- Stage

24 lilla. Olin tiimimme ensimmäinen ampuja. Vaikka olen osallistunut lukuisiin kisoihin, oli tämä ensimmäinen SRA-kisa, minkä vuoksi syke oli selkeästi normaalia korkeammalla. Pienen epävarman tunteen antoi myös se, että en ollut ampunut haulikollani laukaustakaan sen jälkeen kun olin avartanut kaasuportin reikiä. Rasti 3 oli mukava. 9 pleittiä, jotka oli tarkoitus ampua haulikolla mökin keskimmäisestä ikkunasta. Mökin kummassakin reunassa ikkunat, joiden kautta ammutaan yhteensä kuusi pahvitaulua pistoolilla. Päätin toimia rauhallisesti. "Onko ampuja valmis?!" Syke kohoaa.. "Huomio!" "PIIP!" Rynnistin mökkiin haulikko tanassa. Ase poskelle. Pleitti toisensa jälkeen Eotechin rinkulan sisään ja rauhallinen laukaisu. Kaikki pleitit nurin ensimmäisellä. Haulikko pöydälle varmistettuna. Pistooli kotelosta ja vasemman ikkunan kautta kaksi laukausta kuhunkin kolmesta taulusta. Sektorit huomioiden siirtyminen oikeaan ikkunaan. Tupla, tupla, tupla. Tuliko huonot osumat viimeiseen tauluun? Vielä pari laukausta. Tuloksena neljä laukausta C-osumaalueella. Harmillista. No tulokseksi tuli 103 pistettä 105:stä ajassa 22,60s. Olin tulokseen ihan tyytyväinen Koska toimitsijoita oli niukasti, hyödynnettiin kilpailijoita mm. tuomaroinnissa, mikä oli praktikaalikisoihin tottuneelle hieman erikoista, mutta toisaalta ihan ok. Mitäpä muutakaan siinä odotellessa olisi tehnyt. Seuraavaksi ammuttiin rasti 1, jossa oli n. 110 metrin päässä 15 popperia ja kolme pahvitaulua, jotka kääntyivät esiin reunimmaisten poppereiden kaatuessa. Ammunta suoritettiin kahdesta kahdesta boxista, joista vasemmanpuoleinen oli polvenkorkuisen lumivallin takana. Lumivalliin joku oli ystävällisesti kusaissut. Onneksi emme nähneet mitään kiinteämpää. Liikkeelle lähdettiin ampumapaikkojen keskeltä.päätin ampua kummaltakin paikalta makuulta. Varsinkin kun edellinen ryhmä oli maannut lumivallin hieman matalammaksi. "PIIP!" Rynnistin vasemalle ampumapaikalle varoen sektoreita. Ensimmäinen laukaus nosti näköä haittaavan lumipilven. Kompin haittapuolia. Tästä huolimatta kolme ensimmäistä laukausta meni nappiin. Sitten ase alkoi vajota huolestuttavasti syvemmälle valliin, joten jouduin muuttamaan aseotetta ja kannattelemaan kivääriä. Lopultakin kaikki pellit nurin ja pahveissa reiät. Rynnistys oikealle paikalle ja pötkölleen. Suojalasit valuivat liikaa nenälle, näkyvyys

25 tähtäimen läpi huono. Jotenkin sain kuitenkin kaikki pellit nurin ja pahveihin A-osumat. 105 pistettä 62,21 sekunnissa. Ei hyvä. Olin vähän pettynyt. Törsäsin ainakin 10 sekuntia. Olisi pitänyt ampua vasen puoli polvelta. Matkahan oli lyhyt! Jumi aloitti ykkösrastin hienosti! Kolme popperia sikanopeesti nurin! Ase oli kerrankin kohdistettu! Sitten iskee häikkä. Jumi selvittää raivoisasti ongelmaa. Saa ammuttua ja taas häiriö! Falloksen häiriöt tuhosivat lupaavasti alkaneen suorituksen. Viimeisenä oli rasti 2. 9 pleittiä ja kuusi taulua. Ensimmäinen taulu ammuttiin juoksuhaudassa, jonka jälkeen rynnistys bunkkeriin. Tällä rastilla jaettiin nopeimman tulenavauksen palkinnot. Tämä rasti oli kaikkein hauskin! Piipistä kolme laukausta pahviin ja rynnistys bunkkerin tunneliin, joka oli ahdas! Kathmandu Quickstep tyyppistä taaperrusta tunnelin läpi ja ase tukevasti ampuma-aukkoon. Taas tuli todettua kompin haittapuolet. Hiekkapuhalluksen jälkeen mm. hampaanvälit olivat hiekkaa täynnä. Ai miksikö? No kun oli niin...mikähän se tuo nappi on...?

26 mukavaa, että oikein hymyilytti. 104 pistettä ja 31,62 sekuntia. Olin ihan tyytyväinen. Urakka oli ohi ja alkoi lopputulosten odottelu. Varsinkin joukkuekilpailumme tulokset kiinnostivat. Pettymys oli suuri kun Excel-tuloste osoitti, että koimme rökäletappion JARU:lle. Aikani tulosta ihmeteltyäni nousi epäilys voiko tulos todella olla se mitä paperissa lukee. Suoritettuamme uudelleen laskennan, voittajaksi osoittautuikin Toiminta-ampujien tiimi!! Kisa ei olekaan ohi kun viimeinen laukaus on ammuttu, vaan vasta kun tulokset on tarkistettu! Yllätyksekseni sijoituin avoimessa luokassa neljänneksi 87,87% suorituksella. Ensimmäinen SRA-kisa jätti positiiviset fiilikset. Hyviä tyyppejä, reilu meininki, turvalista aseiden käsittelyä. Ihan niin kuin practical-skaboissakin. Tästä on hyvä jatkaa! Kiitos järjestäjille ja kilpailuun osallistujille! JiiKoo: Kirjoittaja on aloittanut pistoolipractical harrastuksen vuonna Myöhemmin toimintaammunta harrastus on laajentunut haulikon ja kiväärin Open-luokkiin, sekä sovellettuun reserviläisammuntaan. JiiKoo on Helsingin Reserviläiset ry:n ja Toiminta-ampujat ry:n jäsen. Kysymyksiä JiiKoolle voi esittää Toiminta-ampujien foorumilla: tai sähköpostilla: Jiikoo PS. Illalla saunottiin, syötiin ja juotiin olutta ja tietenkin sitä jaloviinaa, mutta tästä Iso-P osaakin kertoa tarkemmin

27 Ydinvoimala ilman lähtevää sähkölinjaa. Teksti ja kuvat Mikko Laitinen Lounaisosassa yhdysvaltoja, noin 300km Seattlesta länteen, sijaitsi vuonna 1942 hiljainen kaupunki nimeltäänsä Hanford. Colorado-joki virtasi aivan kaupungin vierestä ja alueella kasvatettiin mitä parhaimpia vesimeloja autiomaan kuumuuden ja Colorado-joen veden turvin. Tuona vuonna alueen tulevaisuus muuttui, mutta 300 asukkaan Hanford jäi käsitteenä historiaan. Tammikuussa 1943 Yhdysvaltain hallitus otti haltuunsa yli 1500 km2 maa-alueen War Powers Act:n valtuuttamana ja siirrätytti ihmiset muualle asumaaan, sillä alue oli valittu paikaksi, jossa oli tarkoitus ruveta valmistamaan teollisesti asekelpoista plutoniumia. Oltiinhan siellä kuin herran kukkarossa: jäähdytysvesi Colorado-joesta, ei ristin sielua 200 km:n säteellä, tasaista autiomaata saman verran ja kohtullisen tasainen ilmasto. Maailman ensimmäinen teollisuusmittakaavan ydinreaktori valmistui vain noin 11 kuukautta rskunnustöiden aloittamisen jälkeen ja käynnistettiin syyskuussa Jäähdytysvetensä voimala otti suoraan Colorado-joesta ja vesi ajettiin suoraan polttoaineen ja grafiittisauvojen läpi, jolloin tehokas jäähtydytys saatiin aikaan vähäsellä pumpputeholla. Korkea-aktiivinen vesi palautettiin 5 minuutin välivarastoinnin jälkeen sellaisenaan takaisin Colorado-jokeen. Ja yksi voimalahan ei riittänyt. Tuohon aikaan Hanford-site oli noussut parissa vuodessa yhdessä viereisen Richlandin kaupungin kanssa Yhdysvaltojen neljänneksi suurimmaksi (!) kaupungiksi, josta riitti muualta tuotua (valkoista) työvoimaa Manhattan-projektin tärkeimmäksi teolliseksi vaiheeksi. Työvoimaa nimittäin tarvittiin, sillä ennenkuin uraani, joka reaktorissa muuttuu plutiniumiksi on saatu reaktoriin asti täytyy toki valmistaa myös polttoaine-sauvat. Eikä plutoniumin erottelu korkea-aktiivisesta polttoaineesta, pääosin uraanista, onnistunut sekään ilman liki 500 metrin mittaista jälleenkäsittelylaitosta, jossa plutonium kemiallisesti eroteltiin muusta polttoainejätteestä. Toki näitäkin tarvittiin useampi, sillä jo tuolloin Neuvostoliiton pelko aihetti sen että laitokset hajautettiin

28 Taustalla pilkistää 100-B reaktori heti Cable mountainin vieressä. Lähempää eivät paikalliset univormumiehet kuvia antaneet ottaa

29 Excursio Puolustusvoimien Teknilliselle Tutkimuslaitkoselle ! Onko teistä kukaan kemisti?... Ei ole. Harmi. Täällä olisi ollut tarvetta Teksti Timo Koski Kuvat Mikko Laitinen Jyväskylän Akateemisten Reservinupseereiden (JARU) järjestämä excursio suuntasi tänä vuonna Lakialaan Puolustusvoimien Teknilliselle Tutkimuslaitkoselle (PvTT). PvTT:n tehtävänä on tuottaa puolustusvoimien ja maanpuolustuksen kehittämiseksi ja päätöksenteon tueksi elektroniikan ja informaatiotekniikan, suojan sekä asetekniikan tutkimuspalvelut. Erityisesti sen oma tutkimus keskittyy osa-alueille, joilla ei ole osaamista maamme muissa tutkimuslaitoksissa tai joilla puolustusvoimien oma tutkimustoiminta on välttämätöntä. Maantieteellisesti PvTT jakautuu kahteen osaan. Lakialassa sijaitsevat laitoksen hallinto-, räjähde- ja suojelutekniikka-, sekä asetekniikkaosastot ja Riihimäellä elektroniikka- ja informatiotekniikkaosasto. PvTT:n yhteydessä toimii myös Siiviiliräjähteiden Tarkastuslaitos, joka on ainutlaatuinen Skandinaviassa, eikä Euroopastakaan vastaavia löydy kuin kourallinen. Kun joukkomme maanantaina 10.4 alkoi aamuhämärissä kokoontua Mattilanniemen parkkipaikalle satoi asiaankuuluvasti räntää. Säätila ei kuitenkaan onnistunut mielialaamme painamaan, vaan pääsimme lähtemään tien päälle hyvissä ajoin. Huolimatta tietöistä sekä erityisesti niihin liittyvistä opasteista, jotka antoivat suoraan ajamiselle uuden merkityksen, matka sujui hyvin ja löysimme perille ilman suurempia kommelluksia. Vastaanotettuamme vierailija-kortit portilta meidät ohjattiin laitoksen henkilöstöruokalaan, jossa ajoissa lähteminen kostautui pienenä odotteluna. Tavattuamme excursioisäntämme Räjähde- ja suojelutekniikkaosaston johtajan, Professori Kari Niemisen pääsimme nauttimaan lounasta: mustaa makkaraa ja muusia luonnollisesti, Tampereen kupeessa kun oltiin. Kun herkut oli haarukoitu parempaan talteen päästiin itse excursion kimppuun. Lyhyen kävely

30 Kuva puhukoon puolestaan. matkan jälkeen saavuimme RSosaston rakennukselle, jonka auditoriosta muodostui vierailumme kiintopiste. Aloitimme luento-osuudella, jossa käsiteltiin osastojen toimintaa ja tutkimusta. Ensimmäistä luento-osuutta seurasi kiertokäynti, jonka aikana tutustuimme pääasiassa kemian- sekä suojelutekniikan arkeen ja käytäntöön. Oppaanamme toimi FM Matti Hemmilä, joka toimii Suojelutekniikan tutkimusalan Tutkimusalajohtajana. Kiertokäynnin aikana meille esiteltiin muutamia usein käytettyjä laitteistoja ja kuulimme erinäisistä projekteista joita laitoksella parhaillaan työstetään. Näimme myös vilaukselta HighToxic-rakennuksen, jossa on luvallista säilyttää ja valmistaa pieniä määriä biologisissa ja kemiallisissa aseissa käytettäviä aineita tutkimuskäyttöön. Valtion tarjoamat kahvit ja vehnäset maistuivat excursiolaisille toisen luennon pohjustukseksi. Tällä kertaa käsiteltäväksi otettiin osastojen ja varsinkin tutkimusalojen tarkempi toiminta sekä yhteistyö

31 Myytinmurtajille tekemistä... muiden tahojen kanssa. Myös PvTT:n henkilöstöpolitiikasta ja rekrytointimahdollisuuksista saatiin mukavasti tietoa. Jarulaiset seurasivat luennot mielenkiinnolla, ja monet hyvät kysymykset täydensivät kuullun napakaksi informaatiopaketiksi. Excursion loppukaneetiksi siirryimme ase- ja materiaalitekniikan tutkimusalan tiloihin kuulemaan ja katsomaan ballistisen suojan tutkimuksesta. Tutustuimme koeampumarataan, jossa tutkitaan mm kypärien ja erilaisten materiaalien sirpale- ja luotikestävyyttä. Täällä puolella tarinoita riitti, aina mitä kummallisimmista koejärjestelyistä lähtien. Niihin tunnelmiin oli excursio hyvä päättää ja kotimatka kohti Jyväskylää saattoi alkaa. Sääli tosin ettei häivetekniikasta näkynyt jälkeäkään. PvTT verkossa:

32 HANKIKISA Teksti Aku Lindström "Hankikisa" eli Keski-Suomen piirin vuoden 2006 ensimmäinen SRA-osakilpailu käytiin JARUn järjestämänä Kor pilahdella Kilpailu koostui kolmesta rastista: 1. kivääri, 2. kivääri sekä 3. valinnainen pistooli/haulikko. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 31 ampujaa, joista osa oli kilpailun järjestämiseen osallistunutta talkooväkeä. Sarjoja kilpailussa oli kolme: vakio, avoin ja Y-50. Itse kilpailu sujui hyvin ja ilman ongelmia. Sää oli kerrankin upea ja kilpailu saatiinkin ampua auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta koko päivän. Kiitos kilpailijoille ja toimitsijoille onnistuneesta ja hyvästä kilpailusta! Ja kuten kilpailemiseen yleensä kuuluu, saatiin tälläkin kertaa jokaisen sarjan parhaat ampujat selville. Lisäksi Toiminta-Ampujat palkitsi rastilla 2 nopeimman tulenavauksen. Nopeimmin tulen avasi Jarkko Halminen (0,43s) ja toiseksi sijoittui Petri Syvänne (0,44s). Avoimen sarjan parhaat Marko Rasi JARU 291,65 Jarkko Halminen Mikkelin Reserviläiset 277,03 Petri Eronen Mikkelin Reserviläiset 273,55 Vakiosarjan parhaat Jari Rastas Mikkelin Reserviläiset 243,17 Sami Mahlamäki K-S SpolK 243,15 Olli Weijo Korpilahden Res.Ups 231,30 Y-50 Teuvo Kuoppala Tikkakosken Reserviläiset 146,