Uvan myllytapahtuma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uvan myllytapahtuma 4.7.2010 www.ristijarvi.fi"

Transkriptio

1 Uvan myllytapahtuma

2 2 RISTIJÄRVEN KESÄ 2010 Uusia tuulia Ristijärveltä Ristijärvellä varaudutaan kesään. Kunnan tapahtumarikas toiminta perustuu pääosin sekä Kulttuuritapahtuma ry:n että vahvojen kylien ja aktiivisten kyläläisten varaan. Yhteisöllisyys on jakamista ja talkoohenkeä, sitä Ristijärveltä ei ole puuttunut vaikeinakaan aikoina. Kesätapahtumat aloitetaan Hölöseviikolla, toukokuussa, joka huipentuu hulppeaksi huutokauppalauantaiksi Pyryn talolla. Kaikki pois nurkista pyörimästä -teemalla raivataan tilaa kulttuurihenkisen Pyryn talon uudenlaiselle käytölle ja kerätään rahaa kunnan toimintaan. Veisuut ja Nuori Teatteri ansaitsevat paikkansa kansallisella tapahtumakartalla. Niistä enemmän tämän julkaisun sivuilla. Karppaalan Myllytapahtuma toteutetaan vuosittain heinäkuussa (4.7.) ja se kokoaa perheet läheltä ja kaukaa Uvalle Torvenkosken maisemiin. Uvan kylän kesätempaus kutsuu meitä kaikkia viettämään kesäistä sunnuntaita suurella joukolla. Tapahtuma on ryöstäytynyt toisinaan niin suuriin mittoihin, että kyläläiset ovat jättäneet varsinaiset markkinointiponnistelut muiden kökkäjäisten huoleksi. Kaikille tulijoille on tilaa Uvan rantaniityllä, mutta ehtivätkö kaikki maistamaan makoisia muurinpohjalettuja ja nokipannukahvia myllyn kulmille, jää nähtäväksi. Jokikylän kyläyhdistys järjestää heinäkuun 10. päivä lauantai-iltana Siltatanssit vanhalla rautatiesillalla. Hämyinen kesäyö ja siltatanssit Emäjoen vesistön yllä tarjoavat ainutlaatuisen elämyksen. Paikan löytäminen edellyttää vähän vaivaa, mutta vanhalle rautatie- ja maantiesillalle päästään IKÄÄNTYVIEN HYVÄKSI Seniorpolis on kainuulainen osaamiskeskittymä, joka kehittää suurille ikäluokille tarkoitettuja asumis-, koulutus-, virkistys- ja hoivapalveluja. Jokikylän kiertotien kautta ja se näkyy 5-tieltä, 10 km Ristijärveltä Kuusamon suuntaan. Hiisijärven Hiekat, Laahtasen kalastuskylä ja Ristijärven Pirtti odottavat matkailijoita. Turisti, kuntalainen, paluumuuttaja ja mökkiläinen, olette kaikki lämpimästi tervetulleita kokemaan ja elämään kesää kanssamme. Viitostie vie nopeasti eteenpäin, mutta käykää rohkeasti peremmälle, kunta erilaisine paikkoineen kutsuu teitä pysähtymään. Uutta tänä vuonna on se, että Suojeluskunta- ja lottamuseossa järjestetään KESÄTAIDE- NÄYTTELY alkaen. Hyvän Iän puisto ja Monitoimikeskus Virtaala ovat hetken levähdyspaikkoja satunnaisille matkailijoille. Näkemisiin ja kuulemisiin! Raija Potila, kunnanjohtaja Seniorpolis testaa ikääntyville tarkoitettuja hyvinvointipalveluja. edistää ja koordinoi erilaisia ikääntyvien elämää parantavia hankkeita. on mukana ikääntyviä koskevassa tutkimuksessa ja tuotekehityksessä. kehittää seniorien toimintaympäristöä. kehittää seniorien oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta erilaisten tapahtumien kautta. tarjoaa täydennyskoulutuksia hoiva-alalla toimiville henkilöille. tarjoaa yhdessä Seniorivirtaa Oy:n kanssa Ristijärven keskustassa laadukkaita asuntoja vuonna rakennetuista rivi- ja paritaloista. Asunnot ovat kaksioita (56 m 2 ) ja kolmioita (71 76 m 2 ), joita tarjotaan vuokrattavaksi tai omistusasunnoiksi. Asuminen Ristijärvellä asut laadukkaasti, miellyttävässä, hyvät palvelut omaavassa ja kauniissa toimintaympäristössä. * korkeatasoisia, nykyaikaisia asuntoja, jotka soveltuvat kaikenikäisten-, erityisesti senioreiden asumiseen * asuin- ja lomatontteja joko puhtaiden järvien rannoilta tai korkeiden vaarojen näköalapaikoilta Monitoimikeskus Virtaala Huippumodernissa monitoimitalossa sijaitsevat liikuntasali näyttämöineen, kuntosali ja kuntoutusallas sekä kahvio. Monitoimikeskuks Virtaala tarjoaa monenlaisia kuntoilu-, terapia- ja elämyspalveluita ja tuotepaketteja kaikenikäisille. Hyvät ulkoliikuntapaikat ja -maastot välittömässä yhteydessä Monitoimikeskus Virtaala, Koulutie 4, Ristijärvi. Puh Opetus, virkistys ja kulttuuri Monipuolinen palveluympäristö, jossa hyvät liikenneyhteydet ja -palvelut sekä erinomaiset harrastusmahdollisuudet nuorille ja senioreille. Tule ja koe laskettelua, vaellusta, kalastusta, metsästystä kauniissa ja puhtaassa luonnossa. Tervetuloa tutustumaan Hyvän iän kuntaan ja Seniorpoliksen toimintaan! Yhteystiedot: Seniorpolis-koordinaatiohanke ( ) Aholantie 25, 2 krs Ristijärvi Projektipäällikkö, puh Projektisihteeri, puh Ristijärven Yhteispalvelupiste, puh

3 Tarjolla on noin 1000 m 2 :n suuruisia vapaa-ajan tontteja noin 3000 m 2 :n suuruisia vakituisen asumisen tontteja, joiden tiestö ja kunnallistekniikka rakennetaan kuntoon tämän kesän aikana. Vapaa-ajanvieton mahdollisuudet ovat ympärivuotiset, koska Kainuu on profiloitumassa ympärivuotisen matkailun kohteena. Toimintaa ja tekemistä riittää juuri sellaiselle, joka viihtyy rauhallisessa ympäristössä ja pitää liikunnasta. Saukkovaara tunnetaan marjojen ja sienten aarreaittana. Kunnassa on ha valtionmaata metsästyksen harrastajille ja vaihtoehtoisesti vaelluskohteita, ratsastusreitti tai kalastuksen keitaita hyvien vesistöjen varsilla. RISTIJÄRVEN KESÄ TÄNNE RAKENNETAAN Saukkovaaran loma-asuntorakentaminen on ottanut taas hyvän askelen eteenpäin, kun loma-asumisen ja vakituisen asumisen tonttialueiden kaavat vahvistettiin helmikuussa. Saukkovaaralle on mahdollista rakentaa loma-asuntoja ja asuntoja ympärivuotiseen asumiseen aina 250 metrin korkeudesta merenpinnasta. Näkymät ovat huikaisevat yli kirkonkylän ja Iijärven. Rakennuspaikat sijaitsevat kävelymatkan päässä Ristijärven kirkonkylän keskustan palveluista. TARTU TILAISUUTEEN JA VARAA ITSELLESI TONTTI ASUMAAN RISTIJÄRVELLE Kunta tunnetaan hyvistä asumispaikoista parhaissa järvenrantamaisemissa. Nyt Pyhännän kylän Putkosjärvelle, 8 km viitostiestä Sotkamon suuntaan, on nousemassa uusi vakituisen asumisen asuntoalue. Suurin osa järven rantamaisemasta on koskematonta erämaata, josta osa puustosta on harvennettu rakentamista tukevasti. Alueella sijaitsee vanha kyläkoulu. Noin 2 km halkaisijaltaan oleva kalaisa järvi kutsuu erityisesti perheitä. Myymme kesän aikana kohtuullisella hinnalla noin 12 omarantaista tonttia Putkosjärveltä. Alueen asemakaavoitus valmistuu kesän aikana. Saukkovaara ja Ristijärvi ympäristöineen tarjoavat aktiviteetteja ja luonnonrauhaa. OMAKOTITONTTI Kainuun sinisiltä vaaroilta Kappale kauneinta sydän-kainuuta on nyt ulottuvillasi Saukkovaaran kaavoitettu asuntoalue sijaitsee maastollisesti huippupaikalla, m korkeudella merenpinnasta. Valtatie 5 kulkee vaaran juurella eikä Kajaanikaan ole kuin puolen tunnin ajomatkan päässä. Myös tarpeelliset palvelut ovat aivan vierellä Ristijärven taajamassa. Alueella: * rinnehiihtokeskus, hotelli, ravintola, mökkejä * asuntovaunualue, huoltorakennus * latuverkostot ja retkeilyreitit RANTATONTTEJA PUTKOSJÄRVELTÄ vakituiseen asumiseen. Ristijärven kunta on kaavoittamassa Pyhännänkylälle Putkosjärven rannalle 13 kpl omakotitontteja. Putkosjärvi sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien äärellä Pyhännänkylällä n. 7 km:n etäisyydellä Ristijärven keskustaajamasta. Matkaa Kajaaniin 45 km ja Sotkamoon 44 km. Lisätietoja: Kunnanrakennusmestari Harri Helenius, puh Soita ja pyydä esite: Ristijärven Yhteispalvelupiste Aholantie 25, Ristijärvi Puh

4 4 TULEVIA TAPAHTUMIA 2010 RISTIJÄRVEN KESÄ HUHTIKUU Koko perheen tapahtuma YV:n merkeissä Seurakuntakodilla. Kivaa ohjelmaa kaiken ikäisille Seurakuntakodilla klo kahvitus ja klo syöpäyhdistyksen pääsihteeri Harri Vertio alustaa aiheesta Ovatko tulevaisuuden syövät estettävissä Kahvikonsertti, Talvisota, sota-ajan lauluja, paikka vielä auki, Senioriseura klo Perhekahvila Päiväkoti Saukonsilmussa klo Kunnanviraston valtuustosalissa avoin yleisötilaisuus Kainuun mallin jatkovalmistelusta. Mukana Kainuun maakunta -kuntayhtymän johtavat viranhaltijat Alakoululaisilla vappudisco ruokailun jälkeen ja 7 9-luokkalaisilla vappunaamiaiset klo Pe Vapun vastaanotto Hiisipirtillä alkaa klo Jukolan taideyhteisön uuden esityksen ennakkonäytännöllä ja ilta jatkuu pirtillä TOUKOKUU klo Vapunpäivä. YH-tapahtuma srk-kodilla. Simaa, munkkeja, kahvia, YV-arpajaisten voittajat julkistetaan klo alkaen S-Marketissa Punaisen Ristin Viikon jäsenhankintatapahtuma ja kotimaan keräys 7.5. klo Hännänvedin Teatteriesitys Keskuskoululla (Nuori Teatteri, TUKEVA-hanke, Kansalaisopisto) 8.5. klo Hännänvedin Teatteriesitys Keskuskoululla (Nuori Teatteri, TUKEVA-hanke, Kansalaisopisto) klo Perhekahvila Päiväkoti Saukonsilmussa klo 16 alkaen Kirkonkylän kyläyhdistys järjestää siivoustalkoot. Kokoontuminen uimarannalla. Siivouksen lomassa talkooväelle tarjotaan kahvia ja paistellaan makkaraa klo Kainuun Liikunnan järjestämä Liikuntavankkuri-kiertue pysähtyy Virtaalassa. Tilaisuuden aikana mm. kuntotestausta, liikunta- ja terveysneuvontaa klo Vanhemman väen kevätjuhla, Seurakunta HÖLÖSEVIIKKO; keväisiä tapahtumia viikon varrella klo Hiisijärven karkumatka Hiisijärven metsästysmajalla Huutokauppalauantai Pyryn talon pihalla. Myydään kunnan käytöstä poistettuja huonekaluja, koneita, laitteita ym. tavaraa Kevätretki Louhen myllylle, Uvan kyläyhdistys klo Eläkeläisten kevätjuhla Seurakuntakodilla Historiallinen Kainuun kierros. Järj. Seniorpolis ja Senioriakatemia Kunniakierros-tapahtuma Urheilukentällä, Pyry, kunta klo KONSTIT ON MONET -taidenäyttelyn avajaiset Hiisijärven Jukolassa klo Laahtasella KALASTUSKAUDEN avaus Kehitysvammaisten taidetapahtuma aikuisille kehitysvammaisille Hiisijärven Jukolassa. Näkymätön näkyvässä -maalauksen perusasia Seniorpoliksen puistopäivä Hyvän iän puistossa, järj. Seniorpolis KESÄKUU klo Koulun kevätjuhla NUORI TEATTERI -tapahtuma. Ristijärven Kulttuuritapahtuma ry. järjestää Nuoren Teatterin koulutustapahtuman 14. kerran. Nuoren Teatterin leireillä tutustutaan teatterin ja esittävän taiteen eri muotoihin. 12. tai Hiisipiitsi (Beach Volley) Hiisijärven hiekoilla, oheistapahtumineen, Ristijärven Pyry, Hiisijärvi ry. Joukolla mukaan viettämään kesäpäivää hiekoille! Senioripäevä Ristijärven Pirtillä. Järj. Seniorpolis Kuvataideviikonloppu Hiisijärven Jukolassa Mittumaarina Ensikosketus eurytmiaan. Ohjaaja Sirpa Ulkuniemi Hiisijärven Jukolassa Juhannusjuhla Seurakunnan rannassa, Seurakunta Juhannusjuhla Ristijärven Pirtillä Perinteiset Juhannusjuhlat Hiisijärvellä kokko klo alkaen hiekoilla. Ilta jatkuu Hiisipirtillä. Tervetuloa! Rippijuhla, järj. Seurakunta 29.6.Kivijärven kierros, järj. Kirkonkylän kyläyhdistys HEINÄKUU Luokkakokousten viikonloppu 4.7. klo MYLLYTAPAHTUMA Karppalan myllyllä, järj. Uvan kyläyhdistys Kuvia vedessä Simo Turusen valokuvia kirjastossa 5.7. Runoesitys Katvelassa, Seniorpolis Perheretki Powerparkkiin, 4H-yhdistys Jokikylän SILTATANSSIT 25.7 klo Kesäasukkaiden kirkkopyhä: Messu kirkossa, kirkkokahvit kirkkotapulin juurella. Ristijärven seurakunta ja kirkonkylän kyläyhdistys, saarna rovasti Matti E. Mäkelä ELOKUU Minä maailmassa maailma minussa Kristillinen Nuorisoleiri Hiisijärven Jukolassa. Konfirmoiduille nuorille, riippumatta kirkkokunnasta. Järj. Suomen Kristiyhteisö VEISUUVESTIVAALIT, Ristijärven Kulttuuritapahtuma ry (ohjelma toisaalla tässä lehdessä.) 7.8. klo Markkinatori Virtaalan pihalla 7.8. klo ja Hiisijärven karkumatka -näytelmä Hiisijärven Jukolassa Helsinki-Kainuussa, tapahtumia myös Ristijärvellä SYYSKUU Operaatio Nälkäpäivä SAUKONSELKÄ 50-V. JUHLAKIERROS Kuntaväen kirkkopyhä LOKAKUU Aleksis Kiven ja Suomalaisen kirjallisuuden päivä Hiisijärven Jukolassa Naisten päivä. Leila Ikonen, Seurakuntakoti. MARRASKUU 2010 vko 44 Ämmäinviikko JOULUKUU Tapaninpäivän tapahtuma Ristijärven Pirtillä Kirjastossa vuoden lainaajan julkistaminen Ristijärven seurakunnan tapahtumia Kustavilaista uusklassismia edustava Ristijärven tasavartinen puinen ristikirkko valmistui vuonna Sen suunnitteli ruotsalainen arkkitehti G. af Sillén. Vapahtajaa ristillä esittävän alttarimaalauksen maalasi T. G. Tuhkanen, joka on maalannut myös Kajaanin ja Paltamon kirkon alttarimaalaukset. Ristijärven kirkon erillisen kellotapulin suunnitteli ja toteutti Jaakko Kuorikoski vuonna Kirkko avoinna kesäisin joka päivä klo Kesäseuroja: Sunnuntaina klo 18 Ristijärven Pirtillä Sunnuntaina 4.7. klo 18 Kiuruveden Herättäjäjuhlien lähtöseurat kirkossa Keskiviikkona klo Lakivaaran laavulla UKK-reitin varrella Sunnuntaina klo 13 Karhulankylällä Eila ja Jukka Levolalla. Opastus Karhulankyläntieltä. Kesäasukkaiden kirkkopyhä: Sunnuntaina klo 10 messu kirkossa, kirkkokahvit kirkkotapulin juurella. Ristijärven seurakunta ja kirkonkylän kyläyhdistys, saarna rovasti Matti E. Mäkelä Jumalanpalvelukset heinäkuussa: Sunnuntaina 4.7. klo 10 sanajumalanpalvelus, saarna kirkkoherra Esa Oikarinen Sunnuntaina klo 10 sanajumalanpalvelus saarna rovasti Aino Haapanen Paltamosta, Sunnuntaina klo 10 messu, saarna kappalainen Jyrki Vaaramo Oulun tuomiokirkkoseurakunta Kesäseurat sunnuntaina klo 13 Karhulankylällä Ranta-Samolassa, Eila ja Jukka Levolla Samolantie 9, opastus Karhulankyläntieltä Sunnuntaina klo 10 messu, saarna rovasti Matti E. Mäkelä

5 Siltatanssit Ristijärven Jokikylässä Siltatanssit on kesäinen vetonaula Ristijärven Jokikylässä. Kirnukosken sillalle on kerääntynyt parhaimmillaan jopa sataan yltänyt yleisö. Osa ihmisistä heittäytyi tanssin pyörteisiin, osa taas tuli muuten paikalle nauttimaan tunnelmasta ja puhvetin antimista. Jokikylän kyläyhdistys järjesti siltatanssit ensimmäisen kerran vuonna 1999 ja sen jälkeen myös muina kesinä. Tahdinantajina ovat olleet mm. Sotkamon Hanuripelimannit ja Villiruusut. Musiikki on kantautunut sillalta veden yllä kauaskin mökkiläisten laitureille, mikä on houkutellut väkeä saapumaan veneillä siltatansseihin. Samoin läheiseltä Hiisijärven kylässä, Ristijärven ja Sotkamon kirkonkylien puolivälissä on jo seitsemän vuoden ajan toiminut monipuolinen Jukolan taideyhteisö. Jukolassa on kodikasta majoitustilaa yhteensä noin 25 henkilölle. Taideyhteisö tuottaa ammattitaitoisten taiteilijoiden johdolla pienoisnäytelmiä moniin tarpeisiin ja tilaisuuksiin. Ristijärven Hölöseviikon alussa esitetään kesän ensimmäinen Hiisijärven karkumatka-näytelmä lauantaina klo Paikkana on Hiisijärven metsästysmaja kylätalo Hiisipirtin vieressä. Näytelmässä eläydytään 249 vuoden takaisen helatorstain tapahtumiin, joissa hyödyn aikakauden ihanteiden mukaiset toimet saivat aikaan Suomen suurimman järvenpinnan pudotuksen. Hiidelle pyhitetyllä seudulla lipsahduksen syyksi epäiltiin salaisesti vaikuttaneita Lapin mahteja. viitostieltä matkailijoita on poikennut tansseihin huomattuaan kauniisti valaistun ja arkkitehtuuriltaan eksoottisen sillan meiningin. Tänä vuonna Jokikylän siltatanssit pidetään RISTIJÄRVEN KESÄ lauantaina 10. päivä heinäkuuta. Paikka on n. 10 km viitostietä Ristijärven kirkonkylältä pohjoiseen. Tervetuloa! -Jussi- Tuolla kaukarannall Sinimetsä haamottaa Jukolan taideyhteisön kesä Hiisijärven Jukolassa on tarjolla majoitusta maaseudun rauhassa. KESÄN UUDET ELÄMYKSET Hölöseviikolla vietetään myös KONSTAT ON MONET -taidenäyttelyn avajaiset perjantaina klo 18 alkaen Jukolan taideyhteisössä. Nähtävillä on useiden taiteilijoiden töitä. Samalla avataan COFFEE ANNAN -kesäkahvila tiloissa, joissa tuoksuvien kahvien ja leivonnaisten lisäksi myydään zimbabwelaisten aids-orpojen hyväksi afrikkalaisia käsitöitä. Tervetuloa harvinaiseen tilaisuuteen! Näyttely on avoinna 1.8. saakka. Aukiolo on syytä varmistaa puhelinnumerosta Samasta numerosta voi tilata näyttelyn esittelyn sekä kahvit ja korvapuustit. Kahvila Coffee Annan on avoinna tilauksesta. Kesäkuun piirtämisestä ja maalaamisesta pitävät 9 11-vuotiaat nuoret taiteilijat voivat osallistua Kuvataideviikonloppuun. Pääopettajana on Maaria Leinonen Kajaanista. Vanhana juhannuspäivänä torstaina eli Mittumaarina kaikille kiinnostuneille tarjoutuu Ensikosketus eurytmiaan, ohjaajana on Sirpa Ulkuniemi Tampereelta. Eurytmia on liikuntataide, jossa puhuttu runous ja musiikki ilmaistaan harmonisin liikkein. Elokuussa on kaikille konfirmoiduille nuorille tarjolla yhteinen elämysviikko Minä maailmassa maailma minussa. Leirin ohjaajina ovat Kristiyhteisön pappisseminaarin opiskelijat. Samaan aikaan pidettävillä Veisuuvestivaaleilla on ohjelmaa myös Hiisijärven Hiekoilla, jossa koetaan lauantaina 7.8. klo ja Hiisijärven karkumatka -näytelmä. Aleksis Kiven päivää sunnuntaina vietetään suomalaisen kirjallisuuden merkeissä Jukolassa. Miniä rukoilee ja tietäjä loitsuaa 1700-luvun Hiisijärvellä. Lisätietoa Jukolan taideyhteisön toiminnasta: , ja Nuoren Teatterin koulutustapahtuma kesällä 2010 Ensi kesänä Ristijärven Kulttuuritapahtuma ry. järjestää Nuoren Teatterin koulutustapahtuman 14. kerran. Nuoren Teatterin leireillä tutustutaan teatterin ja esittävän taiteen eri muotoihin liikkeen, äänen, näyttelijäntyön ja dramaturgian opetuksen kautta. Vuoden 2010 opetuksessa tutustumme dramaturgiaan ja kirjoitamme näytelmäkohtauksia, harjoittelemme näyttelemisen perustaitoja ja kokonaisvaltaista fyysistä ilmaisua. Leirin aikana teemme pienimuotoisia esityksiä sekä yhteisen päätösesityksen, joka perustuu tapahtuman aikana harjoitettuihin harjoituksiin ja tehtäviin. Koulutustapahtumaan voidaan ottaa ilmoittautumisjärjestyksessä noin 60 nuorta (13 20 v.). Osallistujat ovat tulleet vuosittain eri puolilta Suomea painottuen Oulun lääniin ja Kainuuseen. Aikaisempi teatterikokemus ei ole välttämätöntä. Tärkeintä on innostunut mieli ja halu oppia. Ohjaajina vuonna 2010 toimivat teatteriohjaajat Katariina Numminen ja Eino Saari, dramaturgi-kirjailija Tuomas Timonen, tanssija-koreografi Mikko Orpana sekä näyttelijä-ohjaaja Heikki Törmi. Vierailevina opettajina toimivat teatteriohjaaja Elina Kilkku ja näyttelijä Hanna Ojala. Koulutustapahtuman ohjaajat ovat saaneet ammatillisen pätevyyden alan johtavissa oppilaitoksissa ja ovat ansioituneita oman alansa taiteilijoita sekä kouluttajia. Leirin muusikkona ja musiikin opettajana toimii muusikko Ilkka Tolonen. Nuoren Teatterin tuottajana toimii Stiina Kallioinen ja taiteellinen johtaja ja toiminnan vastaava on Heikki Törmi. ESITYKSET Koulutustapahtuma huipentuu yleisötilaisuuteen lauantaina Silloin leirin aikana valmistuneet esitykset saavat ensi-iltansa. Esitys alkaa klo HINNAT Kurssimaksu 120 euroa (ristijärveläiset, eläkeläiset 80 euroa), ruokailut 80 euroa, MAJOITUS Ilmainen koulumajoitus. Myös maksullinen majoitusmahdollisuus. TIEDUSTELUT Tuottaja Stiina Kallioinen tai Heikki Törmi Tervetuloa Nuoren Teatterin koulutustapahtumaan oppimaan ja viihtymään vuonna 2010! Aikuisten ryhmä Nuoren Teatterin koulutustapahtumassa! Ristijärven SeniorPolis järjestää aikuisille ja senioreille teatteri-ilmaisun opetusta koulutustapahtuman rinnalla yhteistyössä Nuoren Teatterin kanssa. Senioriryhmää vetävät teatteriohjaajat Eero ja Ulla Schroderus. Tiedustelut Tuottaja Stiina Kallioinen tai Heikki Törmi TERVETULOA! Hinnat Kurssimaksu 80 e, ruokailut 80 e, ilmainen koulumajoitus. Myös maksullinen majoitusmahdollista.

6 6 RISTIJÄRVEN KESÄ 2010 Monitoimikeskus Virtaala VIRKISTYS- JA KUNTOUTUSKEIDAS RISTIJÄRVELLÄ

7 RISTIJÄRVEN KESÄ Kotileivonnaisia ja pitopalvelua Kivikylältä Kivikylällä toimii Kivikylän kotileipomo & pidot niminen yritys, joka aloitti toimintansa marraskuussa Matkaa kirkonkylältä on noin 8 kilometriä. Yrittäjinä toimivat Eeva-Liisa Tolonen ja Anna-Mari Hoffren. Yritys valmistaa kotileivonnaisia ja tarjoaa pitopalvelua niin juhlaan kuin arkeenkin. Leipomo toimii tilausperiaatteella asiakkaan toivomusten mukaan. Tuotevalikoimaan kuuluvat mm. hiivaton ruisleipä, rieskat, pullat ja munkit, riisipiirakat, täytekakut ja voileipäkakut sekä erikoisruokavaliotuotteet. Syntymäpäivien, häiden ja muistotilaisuuksien lisäksi pitopalvelua järjestetään tarvittaessa vaikka luonnonhelmassa. Yritykseltä voi myös vuokrata astioita ja 10 litran kahvinkeitintä. Anna-Mari ja Eeva-Liisa Terhi ja neljä vuodenaikaa matkailuyrittäjän innostuksen lähde Hirsirakenteinen, ryhdikkäästi Iijärven rannalla seisova päärakennus, 1800-luvun lopulla rakennettu kanttorila, toivottaa ulkoisesti matkailijat tervetulleeksi. Sisällä Pirtissä häärii iloisesti hymyilevä nuori yrittäjä. Ollaan saavuttu luonnonkauniille Ristijärven Pirtin leirintäalueelle. Kesä on meillä kiireisintä aikaa, kertoo yrittäjä Terhi Hannukainen. Tällöin ei työtunteja lasketa. Ristijärven Pirtin matkailutarjonta painottuu kesäkäytössä oleviin vuokramökkeihin, sähköistettyyn caravanalueeseen ja telttailijoihin. Alueelta löytyy nykyaikainen huoltorakennus, erillinen rantasauna ja kota. Perusjutut ovat siis kunnossa, mutta vain kesäaikaa ajatellen. Terhi on lähtenyt kehittämään leirintäaluetta innolla ja sydämellä. Haaveena on ympärivuotisen toiminnan mahdollistava toimintamalli. Kehitystyön kärkenä on vaunupaikkojen markkinointi myös syksy-, talvi- ja kevätkausille. Nykyaikainen huoltorakennus mahdollistaa sen. Nyt on kehiteltävä vain palveluja ja aktiviteetteja, jotka houkuttelisivat matkailijat juuri Ristijärven Pirtille. Alueen historia ja tarinat on tiedostettu. Löytyisikö sieltä mahdollisesti ideoita ja ajatuksia, mikä lisäisi matkailijoiden kiinnostusta. Tähän haasteeseen Terhi vastasi aloittamalla syksyllä yrittämisen ohessa matkailun teemastailaaja -koulutuksen Kainuun ammattiopistossa. Koulutuksen tavoitteena on oppia stailaamaan palveluja ja ympäristöä valitun teeman mukaan. Teema voi löytyä vuodenajoista, ympäristöstä, perinteistä, luonnosta, niin melkein mistä vain. Tärkeintä on oppia tuottamaan asiakkaalle aito elämys, joka luo mielihyvää ja joka muistetaan pitkään, tiivistää Terhi. Eihän stailaaminen yksin riitä, naurahtaa Terhi. Uutta majoitustilaa tarvitaan ehdottomasti. Talviasuttavat mökit olisi kova juttu. Tämä antaisi hyvän pohjan alueen kokonaisvaltaiselle kehittämiselle, lisää Terhi. Ja ohjelmapalveluja on suunniteltava juuri talviajankohtaa ajatellen. Täältä Ristijärveltä löytyy varmasti osaamista ja taitoa palvelujen tarjoajiksi. Nyt vain ideoimaan, rohkaisee Terhi. Yhdessä onnistumme. (epth) Vuokrattavana juhliin ym. käyttöön: Kahviastiasto n. 100 henk., ruoka-astiasto 50 henk. 10 l:n kahvinkeitin, pikareita, hääkakkuteline Tiedustelut: Pyhännänkylän kyläyhdistys Puh Leila Karppinen Puh Terttu Heikkinen

8 8 Laahtaselta pyydystetyt kirjolohet RISTIJÄRVEN KESÄ 2010 Lähden kalaan -tokaisu on yksi käytetyimpiä yleismaailmallisia sanontoja, kun halutaan viestittää kuulijoille aikeesta poistua järjestäytyneen yhteiskunnan vaikutuspiiristä ja siirtyä täydellisen ja kokonaisvaltaisen rentoutumisen ilmapiiriin. Tavoitteellinen pyytäminen on myös aina ollut meille metsästäjä-keräilijä-kansojen miehille suhteellisen hyväksytty tekosyy jättää kotiliesi arkisine askareineen ja suunnata luontoon joko yksinäisyyttä ja rauhaa etsimään tai sopuisassa seurassa perinteisiä pyyntiriittejä harjoittamaan. Kalastus onkin yksi maailman suosituimpia tapoja rentoutua ja paeta ankeaa arkea. Palkintona saattaa vielä olla herkullista ja terveellistä saalista kotiin vietäväksi. Kalastus myös opettaa meille luonnon tuntemusta ja kalojen käyttäytymistä, mutta aivan erityisesti kärsivällisyyttä. Kaikki me kokeneet kalamiehet tiedämme, että aina ei saalista kovasta yrittämisestä huolimattakaan tule, mutta että Kalajumala palkitsee silloin tällöin sitkeän pyyntimiehen ponnistelut oikein runsain mitoin. Maamme kalatalousjärjestöjen suurimpana huolenaiheena nykyisin ovat nuorison houkuttelu harrastuksen pariin sekä erityisesti pyydyskalastukseen liittyvän perinteen ja tietotaidon vähittäinen hiipuminen kalamiesten ikääntyessä. Nuoret olisi saatava koukutettua kalastukseen viimeistään ennen murrosikää, koska silloin luodaan harrastukselle pohja, johon voidaan palata sitten, kun elämän ruuhkavuosista on kunnialla selvitty. Nuoria miehiä on toki helppo saada teknisten kalastuksen lajien kuten perhokalastus ja vetouistelu pariin, sillä niissä tarvitaan lähes loputtomasti hienoja ja kalliita välineitä, joita myös alan mediassa ahkerasti testataan ja arvioidaan. Sen sijaan esim. verkkokalastus ei oikein nuorisoa houkuta. Ehkäpä turseat piippusuiset partaukot vihreissä sadetakeissa ja pahanhajuisissa rouhekintaissa eivät tuo teinin kokemattomaan mieleen kyllin seksikästä mielikuvaa. Itsekin olen toki lähes täysin viehekalastaja, mutta vesiemme monipuolisen käytön ja kalavesien tuoton korjaamisen kannalta vesillä tulisi liikkua muitakin kuin meitä catch and release -pyytäjiä. Pienestä metsälammesta lähellä Kuhmon rajaa virvelöity hauki Vesiemme suurten petokalojen (hauki, kuha) kannat ovat nyt runsaita ja kestävät hyvin pyyntiä. Erityisesti hauen arvostusta tulisi kohentaa, sillä hauki on suuri ja vahva vastustaja vapamiehelle sekä myös herkullista ja vähärasvaista ravintoa. Mikäli ette halua haukenne maistuvan hauelle, niin opetelkaa fileoimaan kala nahattomaksi (kalan maku on nimittäin suurelta osin nahassa) ja tehkää siitä pullia, pihvejä tai mureketta. Ja jos jostain kumman syystä kullankeltaiseksi voissa paistettu kuhafile maistuu joskus puisevalta suussanne, niin silloin kannattaa muistuttaa mieleensä mitä kyseinen herkku Etelä-Suomen kalatiskeillä maksaakaan. Lähdetään siis kalaan. Ja ottakaa konkarit lapsianne ja lapsenlapsianne pyyntiin mukaan, jotta perinteet säilyisivät ja nuoret saisivat elinikäisen haasteellisen harrastuksen. Ja eipä rakkaan puolison tahi tyttöystävänkään vieminen pyyntiretkelle liene aivan pöhkö ajatus, vaikka perinteisestihän ei naisihmisen seuran katsota tuovan kalaonnea, minkä uskomuksen voin ainakin omasta kokemuksestani todeta täysin paikkansapitämättömäksi hölynpölyksi. Pekka Karppinen Ristijärven kalastuskunta Lähde kalaan! RISTIJÄRVEN KALASTUSKUNNAN PYYDYSYKSIKKÖ- MAKSUT V KALASTUSKUNNAN OSAKKAAT JA PAIKKAKUNNALLA ASUVAT (myös mökkiläiset) verkot, katiskat ym. (verkko enintään 2,2, m x 30 m) 1,50 e/ yksikkö verkko yli 2,2 x 30 m 2 yks. verkko enintään 2,2 m x 60 m 2 yks. verkko yli 2,2 m x 60 m 4 yks. rysä (vanteen halk. alle 1,5 m) 1 yks. isorysä (vanteen halk. yli 1,5 m) 20 yks. koukut (10 kpl) 1 yks. pitkäsiima (100 koukkua) 1 yks. nuotta ja paunetti 20 yks. ravustus 8,40 e/ kausi koskikalastus, uistelu ja tuulastus (erillistä viehelupaa ei tarvita, mikäli ostanut vähintään 6 pyydysyksikköä) tai 10,00 e/ kausi 2. ULKOPAIKKAKUNTALAISET verkot, katiskat ym, enintään 5 yksikköä koskikalastus ja uistelu (koskee myös pyydysyksiköt ostaneita) vetouistelukilpailut (sallittu kilpailukala: hauki) 3,00 e/ yksikkö 4,00 e/ vrk 7,00 e/ viikko 12,00 / kuukausi 17,00 / kausi 20,00 e/ kerta PYYNTIRAJOITUKSET Verkon pienin sallittu silmäkoko 50 mm jään alta tapahtuvassa kalastuksessa. Kalastuskunta suosittelee vähintään 50 mm silmäkoon verkkojen käyttöä myös avoveden kalastuksessa muikunpyyntiä lukuun ottamatta. Kalojen alamitat Järvitaimen 40 cm Kuha 40 cm Harjus 30 cm Rapu 10 cm (Kalastusalueen päätös) KALASTUSLUPIA MYYVÄT Ristijärven Yhteispalvelupiste Cafe 5-STOP SEO-Huoltamo Perhovaara Laahtasen leirintä- ja lomakylä Leirialue Ristijärven Pirtti Paltamon Viihde ja Vapaa-aika Erkki Tervo Sipilänniementie 26, Jorma Tolonen Ahmolahdentie 2, Eetu Kemppainen Tolosenjoentie 106 A, Kalastuskunnan esimies (ei luvanmyyntiä) Pekka Karppinen Papppilantie 11, RISTIJÄRVI p (työ),

9 RISTIJÄRVEN KESÄ LIIKUNTA- JA URHEILUPAIKAT VIRKISTYS- JA KUNTOUTUSKEIDAS Ristijärven Monitoimikeskus Virtaala VIRTAALASSA on monipuoliset mahdollisuudet sisä- ja ulkoliikuntaan: ohjattu kuntosali sauna ja terapia-allas ohjatulla allasjumpalla täysimittainen liikuntasali joukkuepelisekä sulkapallovarustein 9-väyläinen FrisbeeGolf -rata, jonka lähtöpaikkana on Virtaalan parkkipaikka, välineitä voi vuokrata tai ostaa Virtaalasta Virtaalan välittömässä läheisyydessä sijaitsee kesällä 2009 valmistunut Hyvän iän puisto monenlaisine kuntoilu- ja leikkivälineineen sekä lapsille että aikuisille opastetut vaellus- ja patikointireitit löytyvät myös lähistöltä Kokoustilat moneen makuun, monipuolisilla varusteilla Kahviopalvelu MAINIO KOKOUS-, JUHLA- JA KONSERTTIPAIKKA. Tiedustelut ja varaukset p tai sähköposti Lisää tietoa löytyy osoitteesta Muut: - Urheilukenttä ja tenniskenttä kirkonkylällä UKK-retkeilyreittiä 30 km - Saukonselkä vaellusreitit 20 km ja 12 km - Hiisijoen ja Tervejoen melontareitit - Kivijärven retkeilyreitti - Hiisijoen ja Tervajoen kanoottireitit - Hoidettuja hiihtolatuja 30 km - Moottorikelkkareitti kunnan halki - Jääkiekkokaukalo, vapaaluistelualue - Virkistyskalastusalue Laahtanen - Luontopolku Leirintäalue Pirtin maisemissa - Ratsastusreitti Laahtaselta Hiisijärvelle - Saukkovaaran Matkailukeskus (Lisätietoa vaellusreiteistä: ) (Lisätietoa ulkoilureiteistä: Kainuun ulkoilukartat internetissä) (Lisätietoa melontareiteistä kanoottiliiton sivuilta) Tervetuloa liikkumaan, virkistäytymään ja urheilemaan! NÄHTÄVYYKSIÄ Ristijärven suojeluskunta- ja lottanäyttely: 50-luvun museoluokka. Kirkkotie 5, Ristijärvi. Karppalan tila: mylly ja paja kainuulaisessa museomaisemassa, Karppalassa toiminnassa oleva vanha vesimylly sekä sepän paja entisaikaisine kapistuksineen. Möykkysenjoen kiviholvisilta: Sillan, joka on rakennettu v. 1926, perusmuuri on ladottu kivistä ja tiivistetty karhunsammaleella. Ristijärven kirkko: v rakennettu G. af Sillenin suunnittelema kaunis ristikirkko. Eräiden tietojen mukaan kirkon esikuvana lienee ollut Ravennaan vuoden 450 tienoilla rakennettu Galla Placidian bysanttilaistyylinen hautakappeli. Kivikylä, Kivikylässä avautuvat Kainuun siniset vaaramaisemat. Eräs maamme korkeimmalla oleva asuttu kylä (342 mpy) Saukkovaaran Matkailukeskus: Aitoa elämää ympäri vuoden, vaaran huipulla, lähempänä aurinkoa. Matkailukeskuksen kaikki toiminnot on keskitetty vaaran huipulle. Savijoen mylly ja myllytupa: Sijaitsee Pyhännänkylässä Savijoentien varressa. Mylly ja myllytupa on peruskorjattu v ympäristökeskuksen ja Pyhännänkylän kyläyhdistyksen toimesta. Laahtasen Leirintä ja Lomakylä, Laahtaskoski: Majoitusta lähellä luontoa, alueella Metsähallituksen virkistyskalastusalue GALLERIA NAVETTA: Esillä ja myynnissä Eineliisa Heikkisen akryylimaalauksia. Nurkkalantie 9, Ristijärvi, Hiisijärven hiekat: Yleinen uimaranta, leiriytymismahdollisuus. Hiisijärven hiekkalakeudet syntyivät 1761, kun paikalliset isännät alkoivat laskea järven pintaa saadakseen lisää rantaniittyjä. Vedenlasku kuitenkin ryöstäytyi ja järvenpinta putosi peräti 14 m. RISTIJÄRVEN VEISUUVESTIVAALI PERJANTAI KIRKKO Kainuun kirkkomusiikkipiirin kuoro KiMu Ohjelma 13/ PIRTTI Yhteislaulutilaisuus LAUANTAI SEURAKUNTAKOTI Avajaiset Urut ja virsilaulu Erkki Tuppurainen Siionin virsien toivotut KIRKKO Vanhojen virsien toivotut SEURAKUNTAKOTI Lasten virsien toivotut KIRKKO Kuunkuiskaajat Ohjelma 13/ PIRTTI Virsikaraoke VIRTAALA Kuunkuiskaajat Markojuhani Rautavaara RWO Lippu 13/ VIRTAALA Ikivihreät Esa Ruuttunen Olli Pautolan yhtye Lippu 13/10 Kuva: Mikael Mattila Kuva: Mikael Mattila klo VIRTAALAN PIHA MARKKINATORI LAUANTAI 7.8. Kuva: Mikael Mattila klo ja klo HIISIJÄRVEN HIEKAT Hiisijärven karkumatka näytelmä Jukolan taideyhteisö SUNNUNTAI KIRKKO Jumalanpalvelus KIRKKO Nykyvirsien toivotut KIRKKO Esa Ruuttunen Erkki Tyni Ohjelma 13/10 Veisuuvestivaali Veisuissa soivat jälleen sulassa sovussa virret, etno ja ikivihreät. Huippubaritoni Esa Ruuttunen konsertoi kirkossa urkuri Erkki Tynin kanssa ja tunnelmoi myös ikivihreitten tulkkina Olli Pautolan yhtyeen kanssa. Kuunkuiskaajien ja Markojuhani Rautavaaran konsertissa liikutaan tyylillisesti vanhan iskelmän ja kansanmusiikin välimaastossa. Musiikissa on etnisiä sävyjä, sanoituksissa Kalevalaisia ja vanhaan suomalaiseen kansanlauluperinteeseen nojautuvia aineksia. Värttinästä tutut Kuunkuiskaajat Susan Aho ja Johanna Virtanen tarjoavat myös hengellisen konsertin kirkossa. Festivaali täyttää monen veisuukävijän toiveen, kun 30-henkinen Kainuun kirkkomusiikkipiirin kuoro Kimu, avaa tapahtuman perjantai-iltana. Täten tapahtuma muuttuu jälleen kolmipäiväiseksi. Toivevirsien yhteisveisuutilaisuudet sekä lapsille että aikuisille toteutetaan tuttuun tapaan. Luvassa on myös yhteislaulua ja virsikaraoke. Musiikillisten nautintojen lisäksi kuullaan jälleen virsiasiantuntijaa. Ristijärven kirkko saa syksyllä uudet urut ja professori Erkki Tuppuraisen esityksen aihe onkin ajankohtaan sopiva Urut ja virsilaulu. Oheisohjelmatarjonnasta mainittakoon Jukolan taideyhteisön esittämä näytelmä Hiisijärven karkumatka. MAJOITUSPALVELUT Ristijärven Pirtin leirintäalue Viitostie 48, Ristijärvi, Puh Kainuun sydämessä, kukon askeleen päässä Ristijärven keskustasta, kauniin Iijärven rannalla. 11 kpl 2-6 hengen leirintätason mökkejä, Pehtoorin tupa max. 10 hlöä, teltta- ja asuntovaunupaikkoja. Pirttikahvio, mahdollisuus vuokrata Ristijärven kunnan omistama 5-airoparin kirkkovene, Kylävene Helemi Laahtasen leirintä- ja lomakylä Sotkamontie 11, Ristijärvi Puh Majoitusta lähellä luontoa, alueella Metsähallituksen virkistyskalastusalue Pyöröhirsimökkejä 10 kpl 2-6 hengen. Leirintäalue 120 telttapaikkaa 30 asuntovaunupaikkaa. Huoltorakennukset ja sauna, kahvila, mm. kalastuslupien myynti. Jukolan taideyhteisö Harjulantie 8, Hiisijärvi puh , Jukola-yhteisössä on kaksi hirsirunkoista rakennusta, Jukola ja Impivaara. Jukolassa on majoitustilaa 10 hengelle 2 hengen huoneissa, joista osassa oma WC ja suihku. Yhteisiä WC/pesutiloja on kaksi. Sauna on alakerrassa. Suuri keittiö toimii kurssien ja leirien keittiönä. Talossa on viihtyisä olohuone-ruokasali sekä n. 60 hengelle sopiva monitoimisali kokouksia, kursseja ja yhdessäoloa varten. Impivaarassa on kolme erillistä asuntoa: A) 2h+k, B) 3h+k+s, C) 4h+k+s. Majoitustilaa on yhteensä 14 henkilölle. Kaikissa keittiöissä on varustus, joka mahdollistaa oman ruuanlaiton niille, jotka haluavat puolihoidon tai omatoimisen loman. Lisäksi on yhteinen taidetila, jossa voi esim. maalata noin 20 henkilöä kerrallaan. Leirikoulujen majoitukset sovitaan erikseen. Kulttuurihistoriallinen Iso vapaa-ajan asunto (123 m 2 ) KÄRKELÄ Ristijärven rannalla, taajaman tuntumassa: mökin Id: 3312 Tiedustelut: Pertti Härkönen, puh , Saukkovaaran Matkailukeskus Saukkovaarantie 11, Ristijärvi, Puh Hotelli ja ravintola Saukko. 9 huonetta, yhteensä 31 vuodepaikkaa. Neljä 6-hengen hirsimökkiä. Asuntovaunualue. Hiisipirtti, Hiisijärven kylätalo Tiedustelut ja varaukset Jorma Härkönen Puh SaukkoHaka Lyhytaikaiseen vuokraukseen Ristijärven keskustassa 2 kappaletta kalustettuja huoneistoja 1-4 hengelle, siivous ja liinavaatteet kuuluvat vuokraan. Televisio ja mikro. Ota yhteyttä: Ristijärven kunta Yhteispalvelupiste I-piste Ristijärven Yhteispalvelupiste, puh

10 10 RISTIJÄRVEN KESÄ 2010

11 RISTIJÄRVEN KESÄ Juhannuskielot VUOKRALLE TARJOTAAN EDULLISIA KERROSTALOASUNTOJA 30 MINUUTIN AJOMATKAN PÄÄSSÄ KAJAANISTA Ristijärven keskustasta: Huoneistovaihtoehdot ovat: yksiö 34,0 m 2, kaksio 57,0 m 2 ja kolmio 75,5 m 2 sauna, kylmiöt, pyykkitupa ja kuivaushuone erillisessä talousrakennuksessa. Huoneistot ovat heti vapaina ja ovat peruskorjattuja. Lyhytaikaiseen vuokraukseen 2 kappaletta kalustettuja huoneistoja 1 4 hengelle, siivous ja liinavaatteet kuuluvat vuokraan. Televisio ja mikro. Ota yhteyttä: Ristijärven kunta Yhteispalvelupiste hakulomake Tervetuloa asumaan edullisesti rauhalliseen maaseutuympäristöön! Ruusan ollessa hoitamassa jatkosodan aikana Nikkilän mielisairaalassa lääkäriperheen 2-vuotiasta Juha-poikaa, säilyivät Ruusan sydämeen kauneimpina muistoina Vanhan Porvoontien varren keväiset sinivuokkometsät Ruusalle ennen kokemattomat. Mitä ennenkokematonta minä vuorostani täällä Ristijärven alkukesän suvessa kohtasin? Ensimmäisen Ristijärven talveni kääntyessä kevääksi ja pantuani sukseni vanhan, luontaisetuihini kuuluneen Aholan navetan orsille, aloin seurata kevään edistymistä suoraan työhuoneeni ikkunaan näkyvällä Ristijärvellä. Mukaan liittyi aamujen varhaiset kävelyni Koirasalmen lossirannalle. Talvella olin havainnut Ristijärveen laskevan Emäjoen suiston heinäladot, joista kevättulvan noustessa hämmästyksekseni jäivät näkyviin vain ylimmät osat, pysyen paikoillaan. Tulvan virrassa seisovat ladot koin ihan luonnonihmeenä, sinne alkoi tehdä mieli. Tulva meni ohi. Mistä saisin veneen? Taksoituslautakunnan jäsen Ressan isäntiä sanoi: Minulta saat. Tulin vuosi sitten Kalliokoskelta kirkolle veneellä, jonka pitäisi olla pappilan rannassa. Ei ollut veneestä hajuakaan. Rauma-Repolan uittoveneellä soudin särkille, missä koin vuorostani ennen kokemattoman yllätyksen: särkät valkoisenaan juhannusajan kukkivista kieloista tuoksuineen. Elämääni ovat aina kuuluneet venemoottorit, mitkä järvirikkaalla Keski-Suomen kotiseudullani olivat välttämättömyys kuin kauniit valkoiset matkustajalaivatkin. Siinä missä rakensimme yhteistä kotiamme, alkoi Ruusan serkku, venemestari Kansalan Tauno Kinnunen rakentaa piirustustemme mukaista perämoottorialusta lentokonevanerista. Opiskeluaikanani Mikonkadun Nikolajeffin ikkunassa siinä vanhan iloisen Fennian naapurissa, minne oli joskus rahaakin olin usein ihaillut rahatonna Amerikan rautoja ja perämoottoreita. Niinpä tilasin käytetyn Evinrude Big Twin 30 hv perämoottorin. Paketti tuli ja niin rahtikirjan kuin kuljetuslaatikon osoitteessa luki järvi. Pakkaajan oivallus. Nyt pääsisimme niin kieloniityillemme kuin tulvaveden aikana Leppikoskesta Oulujärven avarammille selille, joille Viitasaaren perintönä kaipasin. Toiveeni ei toteutunut. Särkillä käytiin vuosia, kunnes Emäjoen säännöstely lähes peitti ne. Mistä kotiimme nyt juhannukseksi kielojen tuoksu? Karirannan kotimme naapuri Taitolan Anna Rautiainen ja kirkolta Putkolan Sirkka Nissinen molemmat Kivikylän tyttöjä sekä Ruusa alkoivat tehdä yhteisiä kielomatkoja Annan ja Sirkan lapsuudenaikaisiin puronotkoihin. He toivat sieltä juhannuksen koteihin, minun huolehtiessa tyttöjen kestityksestä. Vaikka elämämme alkaa olla jo kannikalla, on suunnitelmissa juhannuskielot. Hyvää Juhannusta ja kesää mukavat ristijärveläiset! Raimo Ristijärven Kesä 2010 Julkaisija: Ristijärven kunta Aholantie Ristijärvi Puh Vastaava toimittaja: Kunnanjohtaja Raija Potila Puh Gsm Sivunvalmistus ja painopaikka: Paltamon Kirjapaino Ky Paltamo 2010

12 12 RISTIJÄRVEN KESÄ 2010 RISTIJÄRVEN YHTEISPALVELUPISTE PALVELUT YHTEISPALVELUPISTEESSÄ: MATKAILUINFO * puh * matkailuneuvonta, yritysten esitteiden jakelu, opastus, tiedotus KUNTA Kunnan asiakaspalvelu, lomakkeet ja lomakkeiden palautus, kopiointi- ja faksipalvelu, kunnan julkaisujen ja opaskarttojen myynti, kalastuslupien myynti, kunnan tilojen ja -kokoustilojen varaukset, venepaikkojen vuokraus, ilmoittautumiset retkille ja tilaisuuksiin, näyttelyt, yleisneuvonta. KELA * lomakkeet, täyttöneuvonta ja lomakkeiden vastaanotto POLIISI * lomakkeet, täyttöneuvonta ja vastaanotto. MATKAHUOLTO TIEHALLINTO * tieinfopääte ja esitejakelu NETTIASIOINTIPISTE 2 kpl, käyttö maksuton KAINUUN NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPISTE Ristijärven piste Aholantie 25, Ristijärvi Puh. vaihde * Fax Avoinna ma pe VAPAA-AIKATOIMISTO NUORISO- JA SENIORITILAT RISTIJÄRVEN 4H-YHDISTYS RY * puh PROJEKTITOIMISTOT KAHVIPISTE * 4H:n ylläpitämä kahvipiste Kainuun Opiston kursseja upeissa Mieslahden maisemissa Puutarha- ja perennakurssi ja Nuorten viestintäleiri Aikuisten viestintäleiri Kukkatuki ja kukkatikapuut -kurssi Melonnan peruskurssi Kuningattaren räsymattokurssi alk. Öljyväri- ja akryylimaalauskurssi Lasten kuvataideleiri Ikonimaalaus Digikuvauksen peruskurssi Kirjoittajakurssi I Kasvivärjäys Lasityökurssi Lasten käsityökurssi Akvarellimaalaus Luonnon lähikuvaus Suomen kieltä ulkosuomalaisille Kirjoittajakurssi II Maisemakuvaus Maallikkokoulutus , aloitusjakso Siionin virsistä voimaa saamme Tervetuloa kursseillemme! Lisätietoja p ja sekä nettisivuiltamme Tulossa myös Espanjan kielen alkeet Italian kielen opiskelu ja Ikäihmisten Atk-kurssi jatkuvat syksyllä Kysy lisää myös sotaveteraanien virkistysviikoista

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle!

lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle! lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle! Uudenmaan Vammaispalvelusäätiön loma- ja leiriopas kesään 2015 lomat ja leirit 2015 Uudenmaan vammaispalvelusäätiö järjestää ja kehittää

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty

HELMI-vapaa-ajantalot 2007. Unelmista tehty HELMI-vapaa-ajantalot 2007 Unelmista tehty 21 Helmi Sisällysluettelo Helmi 68..... s. 4 Helmi 99.... s. 14 UUTUUS Helmi 69..... s. 6 Helmi 111... s. 16 Helmi 63..... s. 8 Kärkimallit.......s. 18 Toimitussisällöt...s.

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

KONKAKUMPU. Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista

KONKAKUMPU. Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista KONKAKUMPU Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista KONKAKUMPU Tarjolla hyvä elämä Fiskarsissa! Kuvittele että voisit saada parhaat palat sekä maaseudusta että kaupungista. Luonto ja historia olisivat lähellä,

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

PERUSTIETOJA KUNNASTA

PERUSTIETOJA KUNNASTA PERUSTIETOJA KUNNASTA Nimi Maaninka on saamenkieltä ja tarkoittaa siikaa. Suomenkielinen asutus on omaksunut nimen, vaikkakin alkuperäinen merkitys on unohtunut. Ensimmäistä kertaa nimi esiintyy jo 1500-luvun

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on? POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10.

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10. PERJANTAI 18.10. YÖKAHVILA, Aika: klo 18.00 23.30, 8lk 18v Paikka: Nuorisotalo Wanha Vesilaitos (Kauppakatu 1b) Hinta: Maksuton, 0-promillea Lisätietoja: nuoriso-ohjaaja Teemu Eskelinen p. 044-7100380

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun!

Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Loma-asuntomessut Mäntyharjussa 27.6. - 10.7.2011 Valtakunnalliset loma-asuntomessut pidetään lomaasumisen sydämessä Mäntyharjussa 27.6. 10.7.2011. Messut

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

1. Toiminta ja palvelut

1. Toiminta ja palvelut 1. Toiminta ja palvelut Hotelli Joki on 32-paikkainen huoneistohotelli, jossa on kahdeksan esteetöntä huoneistoa, ja viereisessä siivessä ravintolatilat n. 40 ruokailijalle, sauna ja kesäterassi. Kaikissa

Lisätiedot

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014 Toimeksiantaja Kivijärven kunta KÄYTETTY MENETELMÄ Menomenetelmä Tulomenetelmä Asukaskyselyt (keskiarvot) Kuntatilastot Mökkikyselyt

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO 7.1-22.4.2016 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi

Lisätiedot

Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006

Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006 Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006 Kädessäsi on Vaarankylän ensimmäinen tiedotuslehtinen. Se on syntynyt Kainuun Nuotta ry:n Tietonuotta hankkeen opinnäytetyönä. Tietonuotta on kouluttanut

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Tahko.com - Events. Thursday Friday Saturday OP-kuntorastit 2016

Tahko.com - Events. Thursday Friday Saturday OP-kuntorastit 2016 Thursday 01.09.2016 Friday 02.09.2016 OP-kuntorastit 2016 Aika: tiistaisin klo 17-19 Tiedotus: Opastus lähtöpaikalle viikoittain edellisenä torstaina paikallislehti Pitäjäläisessä sekä Koillis-Savossa.

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista

LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsissa! Fiskarsin ruukin asuinalueet rakennetaan vaiheittain tiivistämällä olemassa olevia alueita. Tarjolla

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa Suinulan Sanomat Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa Aiemmin esillä ollut Kuorevesi-järven kalastusyhtymä on saanut lisää mukaantulijoita. Nyt ovat mukana Suinula, Kavala,

Lisätiedot

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE KAARINA, RIVITALO 2 5h+k+kph+s+vh+2erill.wc+2v+lasitettu patio, 103 m, 207 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA

OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA 12.12.2013 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa! Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Lisätietoa majoituksesta

Lisätietoa majoituksesta Lisätietoa majoituksesta Huoneet Kartanon päärakennuksessa Huoneita on yhteensä 11, joista yksi on neljän hengen huone (hinta 95 per vrk), kaksi kolmen hengen (75 vrk), kuusi kahden hengen (60 vrk) ja

Lisätiedot

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua). TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi

Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi Kesäpirtti 2014 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, 33480 Ylöjärvi www.tto-opiskelijat.fi/kesapirtti 044 3491 030 Ravintola avoinna 31.5. - 31.8.2014 Arkisin 16.00 17.00

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta Kysely Vaalan vapaa-ajanasukkaille Hyvä Vaalan vapaa-ajanasukas! Tervetuloa vastaamaan Vaalan kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattuun kyselyyn. Vaala haluaa saada vapaa-ajanasukkaansa viihtymään paikkakunnalla

Lisätiedot

5.4.2016 KUNTASTRATEGIA SUURIMMAT YRITYKSET KUNNANVALTUUSTO 2015-2017 KUNNAN ROOLI JA MATKAILU MERIKARVIAN KUNTASTRATEGIA 2016--

5.4.2016 KUNTASTRATEGIA SUURIMMAT YRITYKSET KUNNANVALTUUSTO 2015-2017 KUNNAN ROOLI JA MATKAILU MERIKARVIAN KUNTASTRATEGIA 2016-- * MERIKARVIAN KUNTASTRATEGIA 2016-- 1.3. Elinvoima ja kehittäminen Kunnan panostus elinvoimaan, matkailuun, kulttuuriin ja vapaaaikaan on jatkossakin tarpeen vaikka yrittäjien omatoimisuus ja aktiivisuus

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, RIVITALO 2 5h+k+2 kph+s+wc, 131 m, 447 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Tässä asunnossa on

Lisätiedot

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III Kysely kotona asuville kehitysvammaisille Seutu III Tietoja Vastausmäärä seuduittain 80 60 40 20 0 Seutu I Seutu II Seutu III Kaikki vastaukset 70 44 41 Seutu I Seutu II Seutu III Yhteensä Kotona asuvat

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALVELU- JA KÄYTTÖKORVAUSMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN TILAT

SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALVELU- JA KÄYTTÖKORVAUSMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN TILAT SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALVELU- JA KÄYTTÖKORVAUSMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN TILAT KOULUT yksikkö alv 24 % Yhteensä Juhlasali Pogostan alakoulu h 7,42 1,78 9,20 Juhlasali Pogostan alakoulu vrk 45,73 10,97 56,70

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Pöllöntaival Lapselle perusturvallinen hyvä arki päiväkodissamme Iidesranta ja Järvensivu Yhteystiedot Arvot ja strategiaperusta

Lisätiedot

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana. Ammattiopisto Tavastian Hotelli-, ravintola-, catering- ja elintarvikeosaston opiskelijat (8) ja opettajat (2) osallistuivat Vana-Vigalan Tehnika ja Teeninduskoolin hallinnoimaan Nordplus junior Vocational

Lisätiedot

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ SATUNNAINEN PYÖRÄILIJÄ RETKIPYÖRÄILIJÄ MAANTIEPYÖRÄILIJÄ MAASTOPYÖRÄILIJÄ

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa.

Talouden koko. Kantrin lukijat elävät keskivertosuomalaista suuremmassa taloudessa. Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa syvemmälle, mutta uskaltaa

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

HINNASTOT Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet.

HINNASTOT Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet. HINNASTOT 2016 Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet www.nurmijarvenseurakunta.fi Nurmijärven seurakunnan kirkkoneuvoston kokouksessaan 8.12.2015 vahvistama vuokrattavien tilojen ja tarvikkeiden hinnasto. Kastetilaisuuksiin

Lisätiedot

SUOMI Graafinen ohjeistus

SUOMI Graafinen ohjeistus SUOMI ohjeistus ovellukset. inen värilogo valkoisena juhla-asussaan. värinen. inari.fi Inari on Suomen suurin kunta. Sen voimavara on mahtava luonto, josta voi olla aidosti ylpeä. Inarin helmi ja aarreaitta

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

YH-Asumisoikeus Länsi Oy Tampereen Tuluskatu Tuluskatu 3, 33580 Tampere

YH-Asumisoikeus Länsi Oy Tampereen Tuluskatu Tuluskatu 3, 33580 Tampere Y-Asumisoikeus Länsi Oy Tampereen Tuluskatu Tuluskatu 3, 33580 Tampere Y-AUMIOIU LÄNI OY TAMPRN TULUATU Linnainmaalla asut palvelujen vieressä, mutta luonnon helmassa! Luhtilalo errostalo Linnainmaa on

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA Kiipulassa toteutuvia hyviä opetuksen käytänteitä ja opiskelijahyvinvointia opiskelijanäkökulmasta Yhteisöllisyys ja osallisuus on Ammattiopiston toiminnan

Lisätiedot

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel

Lisätiedot