ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA. Moderni kerrostalo luonnon helmassa. viihdytään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA. Moderni kerrostalo luonnon helmassa. viihdytään"

Transkriptio

1 ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA Moderni kerrostalo luonnon helmassa. Elämänlaadun Asuntoja, joissa rakentaja viihdytään

2 2

3 Merihiekka Saunalahdenportissa Merihiekassa asut keskellä kehittyvää Saunalahtea ja silti työpäivän jälkeen voit harrastaa vaikka lintujen bongausta. Tervetuloa viihtyisään Saunalahdenporttiin! Saunalahdessa on käytetty paljon merenkulun aihepiiriin liittyvää nimistöä, joka perustuu alueen merenkulkuhistoriaan. Asunto Oy Espoon Merihiekkakin rajoittuu Reelinkikadun ja -kujan, Laitamyötäisenpolun ja Saunalahdenkadun rajaamalle tontille. Alueella sijaitsevan Bastvikin kartanon eteläpuolella on aikanaan ollut satamapaikka, jossa muistelmien mukaan on 1800-luvun lopulla käynyt isoja purjelaivoja. Purjelaivat veivät tuotteita muista maanosista Helsinkiin, ja näissä laivoissa painolastina ollutta hiekkaa kaadettiin Saunalahden Sahasaaren rannoille. Nykyinen Saunalahti Länsi-Espoossa kasvaa ja laajenee. Merihiekan viihtyisät asunnot rakennetaan Saunalahdenportiksi nimettyn Saunalahden kaupunginosan uuteen osaan. Uusi tie Kauklandenväylältä, moderni koulu ja tuleva liikekeskus sekä bussipysäkki koti-ovella. Helppoa asumista, tule tutustumaan! Modernia arkkitehtuuria ja autoton sisäpiha Merihiekka ja naapuriin tuleva Kaarnapurje muodostavat yhteinäisen U-mallisen julkisivun, jonka suojaan jää viihtyisä sisäpiha. Merihiekka myötäilee kauniisti tontin maaston muotoja ja Merihiekan jokaisesta kolmesta rappukäytävästä on käynti vehreälle etelään avautuvalle sisäpihalle. Siellä voit kasvattaa vaikka yrttejä yhtiön viljelyspalstalla tai vain istua ja ihailla pihakasveja ja vuodenaikojen vaihtumista. Merihiekassa on valittavana 1 huoneen - 3 huoneen asuntoja. Kaikille asunnoille on yhteistä tehokkaat pohjaratkaisut. Kun olet ajoissa liikkeellä, voit valita erilaisista pintamateriaalivaihtoehdoista juuri sinun mieleisesi. Merihiekan autohalliin ajat Reelinkikadulta. Autohallista pääset kätevästi, sateelta suojassa suoraan omaan porraskäytävääsi ja sieltä hissillä omaan asuinkerrokseesi. Ja jos kuljet polkupöyrällä on sisäpihalta käynti porraskohtaisiin ulkoiluvälinevarastoihin. Kätevää! Johtotähtenä valoisuus Merihiekka täyttää viimeisimmät energiamääräykset. Tämä näkyy lämmitys-kulutuksessa ja siten asumiskuluissa. Parvekkeet ovat lasitettuja, ja osassa asuntoja on ikkunoita jopa kolmeen ilmansuuntaan. 3

4 KALLVIK Saunalahden koulu SAUNALAHDENKATU Elämänlaadun rakentaja Asunto Oy Espoon Merihiekka KAUKLAHDENVÄYLÄ Kallvikin uimaranta MAKASININTIE Saunalahdenranta VANHA SAUNALAHDENTIE Lastentalo Ravintola O Yes SAUNALAHTI KIVIRUUKKI Bastvikin kartano VANHA JORVAKSENTIE Sarfvik golfklubi LÄNSIVÄYLÄ LÄNSIVÄYLÄ Marinsatama Kivenlahdenranta LÄNSIVÄYLÄ KIVENLAHTI KIVENLAHDENKATU Kauppakeskus Isoomena KIVENLAHDENTIE Moni-ilmeinen ja moderni Merihiekka rakennetaan luonnon äärelle. Liity Saunalahdessa viihtyvien asujien joukkoon. Luonnonläheinen, viihtyisä asuinalue uusine rakennuksineen on oiva ympäristö kaiken ikäisille. 4 Merellinen kaupunginosa Merihiekka rakennetaan Saunalahdenporttiin, aivan uuden Saunalahdentien varteen kävelymatkan päähän Espoon rantaraitista. Meri tuntuu kaikkialla Saunalahden alueella, jo pelkästään värikkään merellisen nimistön kautta. Bastvikin kartanossa, aivan meren äärellä, voit piipahtaa kahvilla tai kävellä Kallvikin uimarannalle pulahtamaan kuumina kesäpäivinä. Purjeveneesi voit ankkuroida Kivenlahden satamaan tai vain ihailla uljaita veneitä purjeineen. Elävä Saunalahti Saunalahdesta löydät melkein kaikki arjen palvelut. Merihiekan lähietäisyyllä on Espoon ylpeys, uusi uljas koulu, josta löytyy niin päiväkoti kuin ala- ja yläkoulu sekä kirjasto ja nuorisotoimentilat. Lastentalossa Kummelivuoren kupeessa on neuvola perheen pienimmille. Kahvila ja pizzeria ovat oivia kohtaamispaikkoja ja mikäli mielit suuremmille vesille, on Kivenlahden ja Espoonlahden palvelut vain 3 km päässä. Mukava kohde pyöräretkelle. Terveysasema, ruokakaupat ovat Kivenlahdessa noin 2 km päässä. Merihiekkaa vastapäätä on suunnitteilla liikekeskus päivittäistavarakauppoineen, joka on arvioitu valmistuvaksi loppuvuodesta Kätevästi liikkeelle Omalla autolla liikkuvat pääsevät Länsiväylän kautta niin itään, länteen kuin pohjoiseenkin. Linja-autolla kuljet mukavasti seutulinjalla Helsingin Kamppiin, ja vaihtopysäkkien Kivenlahdessa, Espoonlahdessa, Matinkylässä ja Kauklahdessa kautta saa lisää vaihtoehtoja kulkemiseen ympäri pääkaupunkiseutua. Mihin sitten pääkaupunkiseudulla oletkin menossa, avaa tuleva Länsimetro aikanaan lisää mahdollisuuksia ja nopeuttaa kulkemista.

5 KOMPASSIKATU SAUNALAHTI Saunalahden koulu Suunnitteilla Kauppakeskus Elämänlaadun rakentaja Asunto Oy Espoon Merihiekka SAUNALAHDENKATU KAUKLAHDENVÄYLÄ MERIVIITANTIE K UMMELIVUORENTIE Kävely- ja pyöräreitit Kallvik - Saunalahti - Kivenlahti Lastentalo Ravintola O Yes ULKOILUREITIT Merenläheisillä ulkoilureiteillä on mukava kävellä yksin, perheen tai koiran kanssa. Jätä auto kotiin ja nouse satulaan: Espoossa on yli 600 kilometriä pyöräilyreittejä. KOULUT JA PÄIVÄKODIT Saunalahden uudesta koulusta löytyvät päiväkoti, ala- ja yläluokat sekä kirjasto ja nuorisotoimentilat. Lastentalosta löytyy päiväkodin lisäksi myös neuvola. Kallvikin uimaranta OSTOKSET Suunnitteilla olevan kauppakeskuksen lisäksi Saunalahdesta löytyy viehättäviä pikkupuoteja UIMARANNAT Merihiekan asunnoilta on vain parin kilometrin reippailumatka ihastuttavalle Kallvikin uimarannalle, jota ympäröi kauniit kalliot käppyrämäntyineen. PIENILLE Saunalahden koulun pihalta löytyy monipuolinen leikkialue, joka toimii lasten ja perheiden tapaamispaikkana. Kivenlahdessa toimii arkisin myös asukaspuisto. KAHVILAT JA RAVINTOLAT Saunalahden oman pizzerian lisäksi rannan läheltä löytyy idyllinen kahvilamiljöö vanhoine rakennuksineen sekä upeine istutuksineen. VENESATAMA Meri-Kivenlahdesta löytyy suosittu uimaranta ja venesatama sekä vasta-avattu ruokaravintola, jossa on aurinkoinen kesäterassi. Kivenlahdesta lähtevät myös Espoon saaristovenekuljetukset. 5

6 6 Oman lasitetun parvekkeen voi sisustaa mieleisekseen ja se toimii mukavana lisätilana arjessa ja juhlassa.

7 Rentoutumista ja yksityisyyttä Moni-ilmeinen ja moderni Merihiekka rakennetaan luonnon ja loistavien palvelujen äärelle. Merihiekan asunnot on suunniteltu toimiviksi, selkeiksi ja helposti kalustettaviksi. Arkkitehti on halunnut korostaa tilojen väljyyden tunnetta pinta-alaa tuhlaamatta. Merihiekan julkisivu on vaalea rapattu ja talossa on harjakatto huopakatteella. Merihiekalla on yhteinen tontti naapuriyhtiö Asunto Oy Espoon Kaarnapurjeen kanssa. Autojen tilalle viljelylaatikoita Merihiekan kotipiha on varattu kokonaan asukkaiden viihtyisään käyttöön: autot ovat saaneet siirtyä maan alle. Sisäpihalle sijoitetaan pieniä istutuskumpareita ja viljelylaatikoita asukkaiden käyttöön. Lasten leikkipaikoilla on turvamattoalustat, ja polkupyörillekin on oma paikkansa. Sisäpihalle avautuu kolmesta asunnosta oma, viihtyisä pikkupiha. Yhteisöllisiin hetkiin taloyhtiöllä on kerhotila, jonka yhteydessä on myös talon sauna.

8 Esimerkkiasunto 3 huonetta, keittotila sekä oma sauna 80 m 2 Asunnon levyinen parveke luoteeseen. Monikäyttöinen suuri makuuhuone Tilava olohuone Modernissa keittiössä runsaasti kaapitilaa Ikkunallinen ruokailutila olohuoneen ja keittiön läheisyydessä Makuuhuoneessa runsaasti kaappitilaa Merihiekan asunnoissa viihdyt Merihiekan asunnoissa on huolella mietittyjä yksityiskohtia niin sisällä kuin ulkona. Sisustuskoordinaattorimme on valinnut asuntojen ajattomat pintamateriaalit JM-valinta on vakiona, mutta vaihtoehtoja löytyy niin keittiönkaapistoista, vetimistä, parketeista ja laatoista. 8 Tyylikkäät puitteet Asuntojen pintamateriaalit on valittu ajattomista ja tyylikkäistä materiaaleista. Vaaleat seinät ja katot sekä kodikas parketti luovat harmooniset raamit omille kalusteille. Liukuovikaapit helpottavat kalustamista ja pesutilojen tyylikkäät laatat viimeistelevät asuntosi. Omilla tekstiileillä saat kätevästi väriä ja lämpöä kotiisi oman makusi mukaan. Kodin sydän Keittiöön olemme valinneet puunsyykuvioiset alakaapit, valkoisen välitilalaatan ja valkoiset yläkaapit antaen keittiöön ilmavamman vaikutelman. Kodinkoneet: keraaminen liesitaso, erillisuuni, mikro ja astianpesukone sekä asunnon koosta riippuen joko jääkaappipakastin tai jää-/viileäkaappi ja erillinen pakastinkaappi. Helppo viihtyä, helppo hoitaa Kylpyhuoneen kaikki tuotteet on valittu huolellisesti niin, että ne ovat kosteuden-kestäviä, helposti siivottavia ja käytännöllisiä. Myös laattojen väreissä on pyritty huomioimaan ajattomuus, tyyliä unohtamatta. Kalusteina kylpyhuoneissa on tyylik-käät, korkeakiiltoiset, valkoiset allas-laatikostot, joissa on tehokasta säilytystilaa. Kylpyhuoneiden varusteluun kuuluu myös pesukoneliitäntä ja tilavaraus pesutornille. Osassa asuntoja on myös asuntokohtainen sauna haapalautein. Taloyhtiön sauna on kerhohuoneen yhteydessä. Koti oman maun mukaan Vaikka olemme ylpeitä omasta JM-Valinnasta, olemme kuitenkin jo valmiiksi mietti-neet yhteensopivia vaihtoehtoja, jotta voit vaikuttaa tulevan uuden kotisi pintamateri-aaleihin. Erillisessä sisustusvalinnat esitteessä on esitelty valmiiksi hinnoiteltuja lisävalintoja kuin myös hintaan kuuluvia vaihtoehtoja. Sisustuskoordinaattorimme palvelee sinua mielellään ja on apunasi valintoja tehdessäsi.

9

10 Miksi valitsisit JM:n? Jokainen JM:n rakentama neliö on mietitty yli 65 vuoden kokemuksella niin, että saat kodistasi eniten iloa mahdollisimman pienillä kuluilla. Ei ihme, että JM on yksi pohjoismaiden johtavista asuntorakentajista. Viihtyisyyttä joka neliöllä Rakennamme vain valoisia, ilmavia ja toimivia asuntoja, joissa on huolellisesti suunnitellut pohjaratkaisut ja käytännöllisiä yksityiskohtia. Kerta kaikkiaan fiksuja neliöitä vieläpä tuoreita neliöitä. Näissä asunnoissa ei ole vielä kukaan muu asunut! Kaikki on uutta ja valmista, joten sinun tarvitsee vain muuttaa sisään ja alkaa viihtyä. Halutessasi voit myös olla mukana vaikuttamassa lopputulokseen. Lisävalintojen, kuten kodinkoneiden, kaapinovien, kaakelien ym., avulla voit luoda kodistasi juuri omanlaisesi. Kokonaisajattelua Meille on tärkeää, että jokainen uuden kotisi yksityiskohta olipa se pieni tai suuri täydentää kokonaisuutta. Vain näin voidaan rakentaa juuri sopiva kokonaisuus, jossa on tilaa viihtyvyydelle ja mukavuudelle. Yhtä lailla sisällä kuin ulkonakin kukapa ei haluaisi huolellisesti suunniteltua parveketta tai pihaa? Täällä tulevaisuus asuu Sijoitamme henkilökohtaisen asumisen suurempaan kehykseen. Monet osaavat rakentaa ympäristöystävällisiä taloja, mutta kaikki eivät osaa rakentaa jokaista taloaan ympäristöystävälliseksi. Se tosiasia, että rakennamme vain matalaenergiataloja, on hyväksi niin taloudelle ja ilmastolle kuin seuraavalle sukupolvellekin. Vastuun kantaminen ympäristöstä ei kuitenkaan ole vain ilmastokysymys. Meille se merkitsee myös esimerkiksi ympäristöä säästäviä kuljetuksia, vaarallisten kemikaalien välttämistä ja sitä, että mahdollisimman suuri osa rakennusmateriaaleista sopii kierrätettäväksi. Kannamme siis vastuun koko rakennusprosessista aina maanhankinnasta valmiin kiinteistön hallinnointiin. Kun kehitämme asuinalueita, rakennamme samalla yhteiskuntaa, mikä tuo toimintaamme ekologista kestävyyttä ja sosiaalista vastuuta koskevia vaatimuksia. Kaikki kotiinpäin Uuden kodin ostaminen on todennäköisesti suurin kauppa, jonka elämässäsi teet. Siksi opastamme sinua alusta loppuun, ensimmäisestä näytöstä ensimmäiseen muuttolaatikkoon. Kun valitset JM:n elämäsi suurin kauppa on samalla kaikkein paras ja ennen kaikkea viihtyisin. Tervetuloa kotiin.

11

12 JM yksi Pohjoismaiden johtavista asuntorakentajista. JM Suomi Oy kuuluu pohjoismaisessa pörssissä listattuun JM AB konserniin, joka on yksi Pohjoismaiden johtavista asuntojen ja asuinalueiden kehittäjistä. Toiminta keskittyy asuntojen uudistuotantoon halutuilla alueilla kasvukeskuksissa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Belgiassa. Konsernin liikevaihto on noin 1,3 mrd. euroa ja henkilökuntaa on JM Suomi Oy on perustettu vuonna JM:lle on tärkeää, että ihmiset viihtyvät kodeissaan. Säännöllinen asiakaspalaute on eräs tärkeimmistä keinoista, joiden avulla kehitämme toimintaamme. Kun asiakkaamme valitsevat asuntonsa, heidän on tunnettava olonsa turvalliseksi ja oltava tyytyväisiä valintaansa. Esite 11/2013. Mainostoimisto BrandX Oy Rakennamme asuntoja, joissa viihdytään. Elämänlaadun JM SUOMI rakentaja OY Osoite: Sinimäentie 8b, Espoo Puhelin: Faksi: Sähköposti: Kotisivut:

ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA. Hienostunutta tunnelmaa ja roimasti raikkautta. viihdytään

ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA. Hienostunutta tunnelmaa ja roimasti raikkautta. viihdytään ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA Hienostunutta tunnelmaa ja roimasti raikkautta Elämänlaadun Asuntoja, joissa rakentaja viihdytään HIENOSTUNUTTA TUNNELMAA JA ROIMASTI RAIKKAUTTA Luonnonläheinen ja rauhallinen

Lisätiedot

ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA. Parempi arki ja roimasti raikkautta. viihdytään

ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA. Parempi arki ja roimasti raikkautta. viihdytään ESPOO SAUNALAHTI MERIHIEKKA Parempi arki ja roimasti raikkautta Elämänlaadun Asuntoja, joissa rakentaja viihdytään PAREMPI ARKI JA ROIMASTI RAIKKAUTTA Luonnonläheinen ja lapsiystävällinen Saunalahti on

Lisätiedot

Luonnonläheinen, viihtyisä asuinalue on oiva ympäristö kaiken ikäisille.

Luonnonläheinen, viihtyisä asuinalue on oiva ympäristö kaiken ikäisille. HELSINKI MELLUNKYLÄ TANKOVAINIO Luonnonläheinen, viihtyisä asuinalue on oiva ympäristö kaiken ikäisille. Elämänlaadun Asuntoja, joissa rakentaja viihdytään 2 Tankovainio Liity Tankovainiossa viihtyvien

Lisätiedot

ESPOO SAUNALAHTI KAARNAPURJE Hyvän tuulen kerrostalokoteja Saunalahdenporttiin. Elämänlaadun rakentaja. Asuntoja, joissa viihdytään

ESPOO SAUNALAHTI KAARNAPURJE Hyvän tuulen kerrostalokoteja Saunalahdenporttiin. Elämänlaadun rakentaja. Asuntoja, joissa viihdytään ESPOO SAUNALAHTI KAARNAPURJE Hyvän tuulen kerrostalokoteja Saunalahdenporttiin Elämänlaadun rakentaja Asuntoja, joissa viihdytään JM Kotipolku suorin tie omaan kotiin Älä kulje onnesi ohi, kulje JM:n Kotipolkua

Lisätiedot

AS OY ESPOON PUPUTTAJA AS OY ESPOON HELMIPÖLLÖ

AS OY ESPOON PUPUTTAJA AS OY ESPOON HELMIPÖLLÖ ESPOO LINTUVAARA/UUSMÄKI AS OY ESPOON PUPUTTAJA AS OY ESPOON HELMIPÖLLÖ Vihreä koti keskellä elämää Elämänlaadun rakentaja Pienikokoinen helmipöllö (Aegolius funereu) on Suomessa yleinen lintu. Se tunnetaan

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 80,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,51 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 80,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,51 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526262 3h, k, kph/s, 80,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 183 811,51 Vh. 379 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Rakentaminen

Lisätiedot

ESPOO SAUNALAHTI KAARNAPURJE. Tilaa ja valoa. Raikkautta sisällä ja ulkona. Asuntoja, joissa viihdytään

ESPOO SAUNALAHTI KAARNAPURJE. Tilaa ja valoa. Raikkautta sisällä ja ulkona. Asuntoja, joissa viihdytään ESPOO SAUNALAHTI KAARNAPURJE Tilaa ja valoa. Raikkautta sisällä ja ulkona. Asuntoja, joissa viihdytään TERVETULOA SAUNALAHTEEN Raikasta ilmaa ja metsän tuoksua, mahtavat ulkoilureitit ja uimarantakin ihan

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero Liiketila, 58,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,49 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero Liiketila, 58,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,49 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526364 Liiketila, 58,5 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 105 048,49 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita

Lisätiedot

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo Taiteilijan näkemys ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo Saunalahden merelliselle asuinalueelle valmistuvaan Espoon Saunamajuriin

Lisätiedot

21,0 m², 1h+kt,

21,0 m², 1h+kt, Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Asunnot ja Kiinteistöt Uusimaa Oy, Tikkurila Peltolantie 2 01300 Vantaa Puh: 09-8387210 Esittely naapuriyhtiössä. Valoisa uusi koti Vantaan Rekolanmäessä on valmistumassa

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526227 2h, k, kph/s, 57,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 109 502,73 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen

Lisätiedot

113,0 m², 5h,k,wc,khh/...,

113,0 m², 5h,k,wc,khh/..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mia Lindberg Puh: 044 381 7771 Kiinteistömaailma, Taka-Töölö, Linnakodit Oy LKV Linnankoskenkatu 12 00250 Helsinki Puh: 044 283 1195 Tilava perheasunto, jossa on neljä makuuhuonetta!

Lisätiedot

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Turku, Suikkila Kohdenumero 647087 2h,kt,s,p, 56,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Gränsbackankuja 1 as 22. Tilava, valoisa uuden veroinen vaaleasävyinen kaunis

Lisätiedot

ASUNTAMAANRAITTI TAMPERE

ASUNTAMAANRAITTI TAMPERE 1 AUNTAMAANRAITTI 1 3387 TAMERE As Oy Vuoreksen Apollo koostuu arkkitehtonisesti tyylikäistä 1- ja 2-kerroksisista puuverhoilluista rivija luhtitaloasunnoista. Asuntoyhtiön tontti rajautuu kauniiseen Vuoreksen

Lisätiedot

91,5 m², 4h+k+kph+s+vh+p,

91,5 m², 4h+k+kph+s+vh+p, Kohteen ilmoittaja Nimi: Harri Lahtinen Puh: 0400 975 076 Lahden Kotijoukkue Rauhankatu 14c 15110 Lahti Puh: 050 360 2475 Vesijärven läheisyydessä olevassa vuonna 2000 rakennetussa talossa hyväkuntoinen

Lisätiedot

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 Asunnossa tehdään kokonaisvaltainen remontti huhti-toukokuussa 2015. Remontissa uusitaan kaikki asunnon pinnat sekä keittiö ja kylpyhuone. Asunnon

Lisätiedot

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LINNANKATU 34, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 4h+k+vh+kh+kph+s+erill.wc+las.p., 182 m, 719 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

LEIVONLAULU Ympäristöään kunnioittava moderni asuinalue luonnon helmassa.

LEIVONLAULU Ympäristöään kunnioittava moderni asuinalue luonnon helmassa. VANTAA KIVISTÖ LEIVONLAULU Ympäristöään kunnioittava moderni asuinalue luonnon helmassa. Elämänlaadun Asuntoja, joissa rakentaja viihdytään Jos haaveidesi koti sijaitsee luonnon helmassa ja arvostat hyviä

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan

Lisätiedot

AS OY ESPOON KREIVINMAA

AS OY ESPOON KREIVINMAA ESPOO TILLINMÄKI AS OY ESPOON KREIVINMAA Modernia asumista jylhien maisemien kainalossa. Elämänlaadun rentaja Espoolaisuutta niin oivasti kuvaava Tilllinmäki kertoo tarinaansa pelkällä olemuksellaan. Viihtyisä,

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

53,5 m², 2h+k+kph/wc+s,

53,5 m², 2h+k+kph/wc+s, Kohteen ilmoittaja Nimi: Ari Riitamo Puh: 050 386 1368 Huoneistoketju Asuntoketju LKV Turku, Raisio, Parainen, Salo 20100 Turku KAKSIO LÄHELTÄ YLIOPISTOCAMPUSTA. Vuonna 2007 rakennetuista Joutsenpuiston

Lisätiedot

22,0 m², 2h, avok, parvi,

22,0 m², 2h, avok, parvi, Kohteen ilmoittaja Nimi: Harri Sallankivi Puh: +358 400 630 848 RE/MAX Extra Kodit Malmin raitti 7 00700 Helsinki Puh: 050 361 5099 Tämä ylimmän kerroksen näppärä kaksio viehättää avaruudellaan ja selkeällä

Lisätiedot

182,0 m², 5-6h + k + sa,

182,0 m², 5-6h + k + sa, Kohteen ilmoittaja Nimi: Tarmo Lotvonen Puh: 050 438 8132 Lotvonen Brothers LKV Oy Uusikatu 35 LH 104 B 90100 Oulu Puh: 0504388132 Oulun ydinkesustasta ainutlaatuinen ylimmän 6/6 krs:n kattoterassihuoneisto,

Lisätiedot

AS OY VANTAAN LEIVONSIIPI

AS OY VANTAAN LEIVONSIIPI VANTAA KIVISTÖ AS OY VANTAAN LEIVONSIIPI Ympäristöään kunnioittava moderni asuinalue luonnon helmassa. Asuntoja, joissa Elämänlaadun rakentaja viihdytään Jos haaveidesi koti sijaitsee luonnon helmassa

Lisätiedot

83,5 m², 3-4h, avok., s,

83,5 m², 3-4h, avok., s, Kohteen ilmoittaja Sp-Koti l Turku, Välitysliike Turku Oy LKV Humalistonkatu 2b 20100 Turku Puh: 010 288 9888 Vain yksi jäljellä!! Ennakkomarkkinointi tuotti kovan kysynnän ja nyt jäljellä on enää yksi

Lisätiedot

As Oy Naantalin Linnarinne

As Oy Naantalin Linnarinne As Oy Naantalin Linnarinne VALOISA JA MODERNI PERHEASUNTO MERELLISESSÄ NAANTALISSA Luonnonmaa on vehreä saari Naantalin vanhan kaupungin edustalla. Linnarinteen modernit ja kodikkaat rivitalot isoilla

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 597422 3-4 h, k, s, 107,0 m² Kov. 1997 Energialuokka G Mh. 226 000,00 Vh. 226 000,00 Saarikatu 3. Näitä on harvoin tarjolla! Kauniilta paikalta Pororannan vierestä,

Lisätiedot

53,5 m², 2h,kt,s,p,

53,5 m², 2h,kt,s,p, Kohteen ilmoittaja Nimi: Jorma Kamaja Puh: 0400 812 831 OP Koti Uusimaa Oy LKV Järvenpää Sibeliuksenkatu 17 04400 Järvenpää Puh: 010 254 2700 Nätti hyväkuntoinen saunallinen kaksio huippupaikalla Järvenpään

Lisätiedot

RADANSIVUNKATU 10, LAHTI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

RADANSIVUNKATU 10, LAHTI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. RADANSIVUNKATU 10, LAHTI MYYNTIESITE LAHTI, ASEMANTAUSTA 2 3h+k+kph/s+p, 71 m 189 000 Asuntoa myy Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi Tervetuloa tutustumaan

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 565603 3h, kt, s, 72,0 m² Kov. 2016 Energialuokka C Mh. 67 691,12 Vh. 226 000,00 Lapinmäenkatu 3 A 8. Asunto Oy Sastamalan Tähtirannan asunto A8 etsii ensimmäisiä

Lisätiedot

279,0 m², 5h+k+rt+kph+...,

279,0 m², 5h+k+rt+kph+..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Julia Jäppinen Puh: 050 301 0027 Kiinteistömaailma, Helsinki-Etelä, KKNeliöt Oy LKV, Kruununhaka Liisankatu 12 00170 Helsinki Puh: 050 300 9985 Prikitiellä, Jollaksen Laajasalon

Lisätiedot

98,0 m², 3h+k+s+autotalli,

98,0 m², 3h+k+s+autotalli, Kohteen ilmoittaja Nimi: Sari Järvinen Puh: 044 3181828 Vihdoin Kotona LKV Oy - Äntligen Hemma AFM Ab Vaasanpuistikko 6 65100 Vaasa Puh: +358407036603 Suositulla Korkeamäen alueella sopivan kokoinen koti

Lisätiedot

AS OY ESPOON PUPUTTAJA AS OY ESPOON HELMIPÖLLÖ

AS OY ESPOON PUPUTTAJA AS OY ESPOON HELMIPÖLLÖ ESPOO LINTUVAARA/UUSMÄKI AS OY ESPOON PUPUTTAJA AS OY ESPOON HELMIPÖLLÖ Vihreä koti keskellä elämää Elämänlaadun rakentaja Pienikokoinen helmipöllö (Aegolius funereu) on Suomessa yleinen lintu. Se tunnetaan

Lisätiedot

136,0 m², 6h,k,s, at,...,

136,0 m², 6h,k,s, at,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Tarja Pitkänen Puh: +358 50 555 5418 Helsingin KOTI LKV Oy Kauppakeskus Iso Omena, Piispansilta 9A (5. krs) 02320 Espoo Puh: 0207 351 222 Rauhallisella luonnonläheisellä paikalla

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

50,5 m², 2h, k, s, psh...,

50,5 m², 2h, k, s, psh..., Kohteen ilmoittaja Nimi: NINA KANTELE Puh: 0408383002 Ninan Neliöt Oy LKV 02100 Espoo Puh: 040 838 3002 Hyvien palveluiden läheisyydessä läpitalon kaksio luhtitalon toisessa kerroksessa! Koko huoneiston

Lisätiedot

Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh.

Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh. Rivitalo Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero 606839 3h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 209 000,00 Vh. 209 000,00 Arvinkuja 5 E. Rivitalon päätyhuoneisto halutulla alueella

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

Aurinkoisia asuntoja Annalassa

Aurinkoisia asuntoja Annalassa VIRI KOUNKATU 1 KOUNKATU 1, 33710 TAMPERE Aurinkoisia asuntoja Annalassa VIRI KOUNKATU 1 KOUNKATU 1, 33710 TAMPERE Virin uudet talot tuovat uutta elämää perinteikkäälle asuinalueelle! Saat modernin talon

Lisätiedot

Lapinlahti, keskusta Kohdenumero h,k, 71,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,31 Vh ,00

Lapinlahti, keskusta Kohdenumero h,k, 71,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,31 Vh ,00 Kerrostalo Lapinlahti, keskusta Kohdenumero 635928 3h,k, 71,0 m² Kov. 1972 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 39 070,31 Vh. 49 000,00 Mykkäläntie 5. KAUNIISTI remontoitu kolmio aivan Lapinlahden ydinkeskustasta!

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 638063 2h,k,s, 59,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2018 Mh. 93 556,00 Vh. 239 400,00 Sammonkatu 20. Upealla paikalla, omalla Kallaveden rantatontilla valmis huoneisto

Lisätiedot

Jyväskylä, Halssila Kohdenumero h+k+s, 77,5 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00

Jyväskylä, Halssila Kohdenumero h+k+s, 77,5 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Jyväskylä, Halssila Kohdenumero 597007 3h+k+s, 77,5 m² Kov. 2013 Energialuokka C 2007 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Tiirantie 16. Uudenkarhea valoisa koti, jossa yhdistyy rivi- ja kerrostaloasumisen

Lisätiedot

LÖYDÄT. kaupunkikoteja meren. Saukonpaasi. lemminkainen.fi/saukonpaasi

LÖYDÄT. kaupunkikoteja meren. Saukonpaasi. lemminkainen.fi/saukonpaasi LÖYDÄT LISÄÄ TIETOA SAUkonpaaden KOHTEISTA OSOITTEESTA LEINKAINEN.fi/SAUKONpaasi lemminkainen.fi/saukonpaasi kaupunkikoteja meren RANNALLA Saukonpaasi JÄTKÄSAARESSA Lemminkäinen Talo Oy / Pääkaupunkiseutu

Lisätiedot

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero 616558 3h,tk,s, 121,0 m² Kov. 1900 Energialuokka C 2018 Mh. 185 000,00 Vh. 449 990,00 Raatihuoneenkatu 3. Asunto Oy Hämeenlinnan Kultakino peruskorjataan kunnioittaen

Lisätiedot

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Asunto Oy Kauniaisten Jalavapiha Asematie 2 Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Palvelut ja luonto lähellä Kauniaisten Jalavapiha mahdollistaa asumisen

Lisätiedot

Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde.

Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde. Uusi valovoimainen vuokra-asuntokohde Porin kirjastokorttelissa, Otavankatu 8. Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde. TYYLIKKÄIDEN

Lisätiedot

Vehreää viihtyvyyttä

Vehreää viihtyvyyttä VTS PIIKAHAKA VOIONMAANKATU 32, 33300 TAMPERE Vehreää viihtyvyyttä VTS PIIKAHAKA VOIONMAANKATU 32, 33300 TAMPERE Tarjolla on tilavia yksiöitä, joiden jokainen neliötila on suunniteltu tarkasti asukasta

Lisätiedot

Vehreää viihtyvyyttä

Vehreää viihtyvyyttä VTS PIIKAHAKA VOIONMAANKATU 32, 33300 TAMPERE Vehreää viihtyvyyttä VTS PIIKAHAKA VOIONMAANKATU 32, 33300 TAMPERE Tarjolla on tilavia yksiöitä, joiden jokainen neliötila on suunniteltu tarkasti asukasta

Lisätiedot

Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde.

Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde. Uusi valovoimainen vuokra-asuntokohde Porin kirjastokorttelissa, Otavankatu 8. Otavan Kruunu on Otavankadun ja Länsipuiston kulmaan syksyllä 2019 valmistuva 63 asunnon, kahden talon uusi kohde. Tyylikkäiden

Lisätiedot

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6 Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.

Lisätiedot

Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla.

Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla. Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla. Kaiken keellä Pielisjoen rannalle, Penttilänrantaan, rakennetaan As Oy Joensuun Poiju, johon valmistuu 25 korkealaatuista asuntoa. Veden läheisyys ja upeat näkymät

Lisätiedot

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden

Lisätiedot

73,0 m², 3h, k, kph, w...,

73,0 m², 3h, k, kph, w..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Janne Suoniemi Puh: 0400 766 507 Bo LKV Tampere Kelloportinkatu 1 B 33100 Tampere Puh: 0408086045 Tampereen Haapalinnasta on nyt vapautumassa 73 m2 kerrostalokolmio. Tässä kolmannen

Lisätiedot

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU Jarvantie 12B 90410 OULU 126m² 5h+k + varasto ja autokatos Myyntihinta: 329 800 Koti on viihtyisällä vanhalla asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot

Lisätiedot

40,5 m², 2h+k+kph+las...,

40,5 m², 2h+k+kph+las..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Blok Puh: 044 2416380 Blok Iso Roobertinkatu 21-25 00120 Helsinki Puh: 044 241 6380 Tyylikäs 2010-luvun kaksio lasitetulla parvekkeella Järvenpään Keskuksessa Tässä kaksiossa asut

Lisätiedot

136,0 m², 5h, k, kph,...,

136,0 m², 5h, k, kph,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Reunanen Puh: 041 506 7404 Solid House Oy LKV, Salo Turuntie 1 24100 Salo Puh: 044 282 0038 LOISTOSIJAINNILLA OMAKOTITALO KESKUSTAN LÄHEISYYDESSÄ! Arvostetulla Enolan asuinalueella

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Jyväskylä, Taulumäki Kohdenumero h+kk+s, 48,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Jyväskylä, Taulumäki Kohdenumero h+kk+s, 48,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Jyväskylä, Taulumäki Kohdenumero 616280 2h+kk+s, 48,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 75 701,00 Vh. 169 000,00 Taulumäentie 61. Asunto Oy Jyväskylän Tuomiojärven Aalto tarjoaa helppoa

Lisätiedot

AS OY ESPOON VICTORIA

AS OY ESPOON VICTORIA ESPOO YMMERSTA AS OY ESPOON VICTORIA Helmi lehtometsän siimeksessä Elämänlaadun rakentaja Asuntoja, joissa viihdytään Victoria sijaitsee Ymmerstassa, vain kivenheitonpäässä Kauniaisista! Monipuoliset palvelut

Lisätiedot

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 TUNNELMAA JA KODIKKUUTTA modernilla tavalla Lehmuskuja on suunniteltu sinulle, joka haluat kodiltasi toimivuutta sekä klassisia yksityiskohtia kuten ruutuikkunoita ja

Lisätiedot

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa

Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Aito puu on luonnollinen ja ekologinen valinta. Hirsitalosta on helppo sisustaa lämmin ja ajattoman tyylikäs koti. Rakennamme kaksi modernia hirsitaloa Soittajankankaalle

Lisätiedot

UUSI VUOKRAKOTI KEHITTYVÄLLÄ ALUEELLA TAMPERE LINNAINMAA. SATO VuokraKoti Hannulanpolku 10, Tampere ANNA ELÄMÄN VIEDÄ

UUSI VUOKRAKOTI KEHITTYVÄLLÄ ALUEELLA TAMPERE LINNAINMAA. SATO VuokraKoti Hannulanpolku 10, Tampere ANNA ELÄMÄN VIEDÄ UUSI VUOKRAKOTI KEHITTYVÄLLÄ ALUEELLA TAMPERE LINNAINMAA SATO VuokraKoti Hannulanpolku 10, 33580 Tampere ANNA ELÄMÄN VIEDÄ UUDET SATO VUOKRAKODIT LINNAINMAALLA Haluatko asua mukavassa naapurustossa lähellä

Lisätiedot

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU

OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU Lakeisentie 7 A ja B Koti on viihtyisällä uudella asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot ja pihat ovat rakennettu jo valmiiksi. Taloilla on oma tontti,

Lisätiedot

SATO VuokraKoti. Espoo, Soukka Soukankaari 5, Espoo. koti kuten haluat

SATO VuokraKoti. Espoo, Soukka Soukankaari 5, Espoo. koti kuten haluat SATO VuokraKoti Espoo, Soukka 5, 02360 Espoo koti kuten haluat Kauniiksi kunnostetut kodit erinomaisella paikalla Haluatko asua merellisessä ympäristössä ulkoilu- ja virkistysalueiden tuntumassa? Remontoidut

Lisätiedot

65,0 m², 3h, k,

65,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Nina Koskinen Puh: 050 562 4445 Asuntokauppa Hanna&Hanna LKV Oy Nervanderinkatu 8 C 00100 Helsinki Puh: 040 680 7776 Hyväkuntoinen ja kodikas rivitaloasunto. Tässä kodissa on tehokkaasti

Lisätiedot

61,5 m², 3H+KT,

61,5 m², 3H+KT, Kohteen ilmoittaja Nimi: Sirkka Teittinen Puh: 050 581 2779 Kiinteistömaailma, Munkkiniemi, Amuletti Asunnot Oy Lkv Munkkiniemen puistotie 15 00330 Helsinki Puh: 094363500 Tervetuloa esittelyyn sunnuntaina

Lisätiedot

Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 37,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 37,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero 596574 2h,kt, 37,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 53 318,00 Vh. 123 950,00 Lehtoniementie 116 C. Lehtoniemeen rakenteilla erikoisia koteja jokaisen elämäntilanteen

Lisätiedot

28,0 m², 1h+avok+kph+p,

28,0 m², 1h+avok+kph+p, Kohteen ilmoittaja Nimi: Rene Messia de Prado Puh: 0405186949 RE/MAX Casa Alto Laivurinrinne 1 00120 Helsinki Puh: 0500 322 232 Ihastuttava yksiö nyt myynnissä edulliseen hintaan, suositussa Alppikylän

Lisätiedot

88,0 m², 4h,k,kph,s,vh...,

88,0 m², 4h,k,kph,s,vh..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Sari Solkio Puh: 040 191 6161 OP Koti Päijät-Häme Oy LKV Lahti Aleksanterinkatu 20 15140 Lahti Puh: 010 256 7700 Tätä kaunista, yhdessä tasossa olevaa, v.2006 valmistunutta kotia

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, kht, s, 92,0 m² Kov Energialuokka A Mh ,00 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, kht, s, 92,0 m² Kov Energialuokka A Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 556499 3h, k, kht, s, 92,0 m² Kov. 2014 Energialuokka A Mh. 144 337,00 Vh. 335 700,00 Onkiniemenkatu 12 A 10. Asunto Oy Sastamalan Exlibris sijaitsee Sastamalan

Lisätiedot

153,0 m², 6H+K+S,

153,0 m², 6H+K+S, Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Mäkelä Puh: 040 5444399 Huom! Kiinteistönvälitys Oy, Espoo Keilaranta 19 D 02150 Espoo Puh: 0207802270 (8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min) Valoisa ja hyväkuntoinen omakotitalo

Lisätiedot

96,0 m², 4h, k, s,

96,0 m², 4h, k, s, Kohteen ilmoittaja Nimi: Pekka Vass Puh: 0400-165 886 Helsingin KOTI LKV Oy Kauppakeskus Iso Omena, Piispansilta 9A (5. krs) 02320 Espoo Puh: 0207 351 222 Tilava perheasunto vain pienen kävelymatkan päässä

Lisätiedot

Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero Poukamankatu 23.

Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero Poukamankatu 23. Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero 594915 3h, kt, s (2-3h+kt+s yhtiöjärjestyksen mukaan), 63,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 55 950,00 Vh. 191 400,00 Poukamankatu 23. Juuri valmistuneessa

Lisätiedot

49,0 m², 2h+k,

49,0 m², 2h+k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Nina Julkunen Puh: 040 724 0222 Huom! Uudenmaan Laatuvälitys Oy Uusi Porvoontie 742 01120 Västerskog Puh: 010 315 7157 Hyväkuntoinen kaksio loistavalla sijainnilla aivan Porvoon

Lisätiedot

132,0 m², 5h, k, th, k...,

132,0 m², 5h, k, th, k..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Janne Suoniemi Puh: 0400 766 507 Bo LKV Tampere Kelloportinkatu 1 B 33100 Tampere Puh: 0408086045 Harvinaista herkkua tarjolla! Nimittäin nyt on vapautumassa rivitalokoti suurelle

Lisätiedot

239,0 m², 6h+k+2kph+s+...,

239,0 m², 6h+k+2kph+s+..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Sven Schlegel Puh: 045 885 4900 RE/MAX Star Star Oy LKV Suolakivenkatu 15 00810 Helsinki Puh: 045 885 4900 KUNTOTARKASTETTU SUURI OMAKOTITALO LAPSIPERHEIDEN SUOSIMASTA YLÄSTÖSTÄ

Lisätiedot

Kouvola, Valkeala Kohdenumero h,k,s, 68,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00

Kouvola, Valkeala Kohdenumero h,k,s, 68,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kouvola, Valkeala Kohdenumero 640268 3h,k,s, 68,0 m² Kov. 2013 Energialuokka C 2007 Mh. 169 000,00 Vh. 169 000,00 Kustaa III tie 8 as 13. Valkealan palveluiden äärellä vuonna 2013 valmistuneesta

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO. sponda.fi

Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO. sponda.fi Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO Valoisaa ja modernia työskentelytilaa bonuksena edustussauna Espoon Friisilässä sijaitseva kiinteistö on osa kolmen erillistalon muodostamaa harmonista kokonaisuutta. Toimistotalossa

Lisätiedot

Tuusula, Riihikallio Kohdenumero h,k,s, 80,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,93 Vh ,00

Tuusula, Riihikallio Kohdenumero h,k,s, 80,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,93 Vh ,00 Rivitalo Tuusula, Riihikallio Kohdenumero 597983 3h,k,s, 80,0 m² Kov. 1983 Energialuokka D Mh. 207 117,93 Vh. 209 000,00 Marsuntie 10. Viehättävä yhden tason rivitalohuoneisto Tuusulan Riihikalliosta toimivalla

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

84,5 m², 3h+kt+s+lasit...,

84,5 m², 3h+kt+s+lasit..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Veli-Matti Kopio Puh: 050-315 3084 ihomes LKV Portti 2 02270 Espoo Puh: 050 315 3080 HUIPPUPAIKALLA MEREN RANNALLA, SAUNALLA, SUURELLA LASITETULLA PARVEKKEELLA, TERASSILLA JA UPEALLA

Lisätiedot

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE VANTAA, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.parveke, 75 m, 299 000 Vastaava välittäjä Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi

Lisätiedot

Kaunis koti viihtyisällä alueella

Kaunis koti viihtyisällä alueella Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k, 88,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,66 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k, 88,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,66 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 648644 4h,k, 88,5 m² Kov. 1963 Energialuokka E 2007 Mh. 126 520,66 Vh. 194 000,00 Kirkkokatu 12. Keskustan, Väinölänniemen ja sataman tuntumassa LVISsaneeratussa

Lisätiedot

Tietoa kohteesta. 3mh+oh+ruok+k+khh+s Oulu Heikkisenkuja 3 B Heikkisenkuja 3 B 90800, Oulu. 3mh+oh+ruok+k+khh+s 99.0 m²

Tietoa kohteesta. 3mh+oh+ruok+k+khh+s Oulu Heikkisenkuja 3 B Heikkisenkuja 3 B 90800, Oulu. 3mh+oh+ruok+k+khh+s 99.0 m² 249 000 Heikkisenkuja 3 B 90800, Oulu 3mh+oh+ruok+k+khh+s 99.0 m² Tietoa kohteesta ENNAKKOMARKKINOINNISSA erillistalokohde huippu paikalla Länsi- Patelassa, josta suora näkymä Perämerelle! Kokonaisuus

Lisätiedot

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.p+2at., 193 m, 2 360 000 Vastaava välittäjä Matias Von Schantz Myyntineuvottelija, Partner 0500 870872 matias@bolkv.fi Harvinaisuus!

Lisätiedot

Kerava, Alikerava Kohdenumero h,kt,s, 55,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Kerava, Alikerava Kohdenumero h,kt,s, 55,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kerava, Alikerava Kohdenumero 627016 2h,kt,s, 55,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C 2013 Mh. 68 300,00 Vh. 216 500,00 Santaniitynkatu 19. Makua asumiseen! Uudessa As Oy Keravan Korianterissa huolella

Lisätiedot

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00 Kerrostalo Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero 635651 3 h, k, parveke, 73,0 m² Kov. 1978 Energialuokka F 2013 Mh. 68 417,27 Vh. 69 000,00 Pukkimäentie 1. Ensimmäisen asuinkerroksen hyväpohjainen ja siisti

Lisätiedot

Tuusula, Kellokoski Kohdenumero h,k,s,ak, 122,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00

Tuusula, Kellokoski Kohdenumero h,k,s,ak, 122,5 m² Kov Energialuokka E Mh ,00 Vh ,00 Erillistalo Tuusula, Kellokoski Kohdenumero 602311 5h,k,s,ak, 122,5 m² Kov. 2010 Energialuokka E Mh. 259 000,00 Vh. 259 000,00 Omenaniitynkaari 26. Kaunis omakotimainen erillistalo pientaloalueella päättyvän

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 64,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 64,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 648150 3h,k,s, 64,5 m² Kov. 1990 Energialuokka D 2007 Mh. 109 000,00 Vh. 109 000,00 Haukiniemenkatu 13. ETSITKÖ UNIIKKIA ja massasta erottuvaa kaupunkikotia? Tässä

Lisätiedot

65,0 m², 3h+kt+s+lasit...,

65,0 m², 3h+kt+s+lasit..., Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Tapiola, Amuletti Asunnot Oy Lkv Tapiontori 1 02100 Espoo Puh: (09) 525 9600 Olarinhuipun Galileo rakentuu arvostetun rakentajan toimesta kauniille, luonnonmukaiselle

Lisätiedot