1. Kaupunginvaltu usto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Kaupunginvaltu usto"

Transkriptio

1 tajan virka (19) ( ); 10 sähkömestarin virkaa ja konemestarin virka (23), kahdeksan sähkömestarin virkaa (22), kaksi suunnitteluteknikon virkaa (24) ja kaksi sähköyliasentajan virkaa (19). Samalla kaupunginvaltuusto päätti lakkauttaa seuraavat virat heti niiden tultua avoimiksi: 21 asemapäivystäjän virkaa (21), neljä apuasemapäivystäjän virkaa (17) ja akkumestarin virka (21). Edelleen kaupunginvaltuusto päätti muuttaa 26. palkkaluokkaan kuuluvan ylikojeistomestarin viran nimikkeen kojeistomestariksi sekä 25. palkkaluokkaan kuuluvan korjausmestarin viran nimikkeen asemamestariksi ( ). Eräiden sähkölaitoksen töiden suorittaminen ym. Kaupunginvaltuusto oikeutti teollisuuslaitosten lautakunnan ylittämään eräitä teollisuuslaitosten pääluokan lukuun Sähkölaitos ja tuloa tuottavien pääomamenojen pääluokan vastaavaan lukuun kuuluvia määrärahoja yhteensä mmk Hanasaaren voimalaitostyön jatkamista sekä Salmisaaren ja Suvilahden voimalaitoksilla suoritettavia täydennystöitä varten, suurjänniteverkon, jakelumuuntamoiden ja pienjänniteverkon sekä kaukolämpöverkon rakentamista varten ym. ( , , , 635, , ). Hanasaaren voimalaitos. Kaupunginvaltuusto oikeutti teollisuuslaitosten lautakunnan käyttämään sähkölaitoksen määrärahoista mk, luvun perusteluista poiketen, Hanasaaren voimalaitoksen kaluston hankintoja varten ( ). Tuloa tuottavien pääomamenojen pääluokkaan edeltä arvaamattomia pääomamenoja varten kuuluvista käyttövaroistaan kaupunginvaltuusto myönsi 10 mmk ko. voimalaitoksen laiturin valmistavien töiden jatkamista varten ( ). Salmisaaren voimalaitoksen vastaista laajentamista varten tarvittavan maaalueen varaaminen, ks. s Meilahden sähköasema. Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä Meilahden sähköaseman laajentamista 110 kv-asemaksi koskevan suunnitelman siten, että 110 kvulkokojeisto sijoitetaan sähkölaitoksen piirustuksen n:o mukaisesti 110 kvjohtokaistalle kiinteistölautakunnan esittämien muutosten mukaisesti ( ). 15. Muut asiat Kansalaisoikeudet. Kaupunginvaltuusto antoi kertomusvuonna lausuntonsa 35 anomuksesta, jotka koskivat Suomen kansalaisoikeuksien myöntämistä yhteensä 50 henkilölle. Anomuksista 1 koski kahta Amerikan Yhdysvaltain kansalaista; 1 yhtä Israelin kansalaista; 6 kuutta kansalaisuutta vailla olevaa; 12 seitsemäätoista Neuvostoliiton kansalaista; 1 yhtä Puolan kansalaista; 2 neljää Ranskan kansalaista; 2 kolmea Ruotsin kansalaista; 5 kymmentä Saksan kansalaista; 1 yhtä Tanskan kansalaista; 2 kolmea ent. Venäjän kansalaista ja 2 kahta ent. Viron kansalaista ( , , , , , , , , , , , , , ). Kaupungin äänestysaluejaon muuttaminen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen äänestysaluejaon muuttamisesta ( , kunn. as. kok. n:o 124). 126

2 Väkijuomien anniskeluoikeudet. Kaupunginvaltuusto päätti Oy. Alkoholiliike Abille annettavassa lausunnossaan ilmoittaa, ettei sillä ollut mitään sellaista järjestelyä vastaan, että talossa Liisankatu 5 sijaitseva oluen tilausmyymälä siirrettäisiin Oy. Mallasjuoman varastorakennukseen Violankatu 10 ( ). Edelleen kaupunginvaltuusto päätti puoltaa Satalinnan Säätiön anomusta saada talossa Lapinrinne 1 sijaitsevalle Satakunta-Ravintolalle A-anniskeluoikeudet varsinaiseksi matkailijakaudeksi kesä elokuussa, mutta sen sijaan vastustaa anottujen oikeuksien myöntämistä varsinaiseksi opiskelukaudeksi ( ); puoltaa Helsingin Suomalaisen Klubin anomusta saada siirtää yhdistykselle aikaisemmin myönnetyt A-kaavakkeen mukaiset klubianniskeluoikeutensa uuteen toimihuoneistoonsa talossa Kansakoulukuja 3 muutettuina A-kaavakkeen mukaisiksi yleisiksi anniskeluoikeuksiksi ( ); puoltaa Oy. Fen-Kuan Ab:n anomusta saada B 2-anniskeluoikeudet Fen-Kuan -nimistä ravintolaa varten ( ); puoltaa ravintoloitsija Olavi Kannerin anomusta saada B 2-anniskeluoikeudet Ateljee- Ravintola -nimistä ravintolaa varten ( ). Työnvälityksen harjoittaminen. Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle päätettiin ilmoittaa, ettei kaupunginvaltuustolla ollut huomauttamista Ekonomiekandidatföreningen, Ekonomföreningen Niord, Ekonomföreningen Merkur, Företagsekonomiska Föreningen, Svenska Handelshögskolans Studentkår sekä Svenska Handelsinstitutets i Helsingfors Seniorförening nimisten yhdistysten jäsenilleen suorittaman maksuttoman työnvälitystoiminnan harjoittamista koskevan anomuksen johdosta ( ). Ulkomaalaisten oikeus omistaa kiinteistöjä. Kaupunginvaltuusto päätti pyydettynä lausuntonaan valtioneuvostolle ilmoittaa, ettei sillä ollut huomauttamista seuraavien henkilöiden, yhtiöiden tai valtion anomuksista, joita asianomaiset olivat tehneet saadakseen hallita ja omistaa jäljempänä mainittuja kiinteistöjä, joihin heillä v annetun lain mukaan muuten ei ollut oikeutta: Belgian valtio saada omistaa 9. kaupunginosan korttelista n:o 201 ostamansa tontti n:o 14 Kalliolinnantien varrella ( ); Oy. L. M. Ericsson Ab. saada omistaa Töölön Rakennusliike Oy:n konkurssihallinnolta ostamansa m 2 :n suuruinen Lauttala-niminen tila RN:o l 449 Lauttasaaressa Itälahdentien varrella ( ); Oy. Esso Ab. saada hallita kaupungilta vuokraamaansa m 2 :n suuruista moottoriajoneuvohuoltoaseman aluetta Kulosaaressa Itäisen Moottoritien ja Stjernvallintien sekä Itäisen Paikallistien väliseltä alueelta ( ); Oy. Gulf Oil Ab. saada hallita Tapanilan VPK:lta 20 v:ksi vuokraamaansa aluetta Tapanilassa Palokunnantien ja Väinöläntien risteyksestä ( ); prokuristi Finn Karlsson saada omistaa Oulunkylän korttelin n:o tontti n:o 1 ja korttelin n:o tontti n:o 1 ( , ); Oy. Philips Ab. saada omistaa Oy. Karl Fazer Abilta ostamansa 6. kaupunginosan korttelin n:o 122 tontti ja talo n:o 2 Munkkisaarenkadun varrella ( ); Oy. Shell Ab. saada hallita kaupungilta 10 v:ksi moottoriajoneuvohuoltoaseman pitämistä varten vuokraamaansa aluetta Eliel Saarisen tien ja Nuijamiestentien risteyksessä ( ); rva Raisa Tscherbakoff saada omistaa Tapanilassa sijaitseva 695 m 2 :n suuruinen Seppälä-niminen tila RN:o ( ). Lautakuntain, johtokuntain ym. jäsenten vaali. Seuraavien lautakuntain, johtokuntain ym. puheenjohtajiksi, varapuheenjohtajiksi, jäseniksi ja varajäseniksi 127

3 valittiin seuraaviksi toimikausiksi jäljempänä mainitut henkilöt: kaupunginvaltuuston vaalilautakuntaan v:ksi 1959 varat. Georg Ehrnrooth, ins. Yrjö Enne, asent. Harry Lindgren, ylipormestari Eero Rydman ja kaup.joht. Arno Tuurna sekä varalle vastaavasti rov. Axel Palmgren, liittopuh.joht. Aarne Saarinen, rva Martta Kulonen, prof. Esa Kaitila ja past. Erkki Ervamaa, minkä ohessa puheenjohtajaksi valittiin sähköasent. Harry Lindgren ( , 10 ); irtaimen omaisuuden tarkastajiksi kertomusvuodeksi: kirjalt. Didrik Eriksson, toimits. Eino Halme, toim. joht. Tauno Helkavaara, majuri Edvin Holmberg, rva Liisa Honkanen, tulliesimies Sven Lindroos, fil.maist. Valter Lähdeoja, opett. Aarne Manninen, autoilija Lauri Myllyaho, seppä Juhani Mäkelä, tekn. Keijo Nieminen, asent. Toivo Nieminen, tal.hoit. Pentti Pusa, toimits. Akseli Sainio, siht. Edvin Salonen, tarkast. Axel Ståhlberg, rva Toini Tanner ja toimits. Väinö Tattari sekä varalle vastaavasti ins. Kurt Nyberg, muurari Taavi Välimaa, toimistopääll. Aimo Jokisalo, fil.maist. Åke Kosk, toimitt. Irja Pyykkö, varat. Stig Wiberg, pankinjoht. Lauri Särkkä, veturinlämm. Erkki Lehto, rautatievirk. Martti Kinnarinen, kirvesmies Viljo Sironen, toimitt. Lydia Saksa, tarkast. Toivo Heino, myyjä Olli Harlahti, kansak. op. August Anto, tal.hoit. Toivo Pietiäinen, työnjoht. Aaro Rousku, liikemies Tauno Jaatinen ja levyseppä Aatos Pöysä, puheenjohtajaksi opett. Manninen ja varapuheenjohtajaksi kirjalt. Eriksson ( , ). kiinteän omaisuuden tarkastajiksi kertomusvuodeksi: dipl.ins. Gunnar Finnilä, dipl.ins. Ilmari Helanto, kirvesmies Matti Hietala, kirjalt. Hannes Kivistö, putkimest. Reino Maukola, rakennusmestarit Thure Nyberg, Olavi Riikonen ja Arvo Rissanen sekä asent. Erkki Westerholm, varalle vastaavasti isänn. Albert Elmgren, arkkit. Aarne Ervi, autonkulj. Martti Salonen, viilaaja Armas Pärssinen, rak.mest. Antti Rantanen, arkkit. Erich v. Ungern-Sternberg, autonkulj. Jaakko Semberg, toimitt. Erkki Paavola ja kirvesmies Viljo Salminen, puheenjohtajaksi rak.mest. Rissanen ja varapuheenjohtajaksi kirjalt. Kivistö ( , ); palkkalautakuntaan kertomusvuodeksi varat. Georg Ehrnrooth, toimits. Sven Friberg, lainop. yliopp. Taisto Johteinen, siht. Aarne Koskinen, varat. Randall Nybom, varat. Jarl Nyman, asent. Eero Sainio, varat. Tapani Virkkunen ja toim.joht. Anni Voipio-Juvas, puheenjohtajaksi varat. Virkkunen ja varapuheenjohtajaksi varat. Ehrnrooth ( , 10., ); terveydenhoitolautakuntaan v:ksi 1959 fil.maist. Pentti Ruohonen, varalle vastaavasti siht. Elo Lehtinen, puheenjohtajaksi varat. Inkeri Sahlan ja varapuheenjohtajaksi toimitt. Eila Vuokko ( , ); sairaalalautakuntaan v:ksi 1959 rva Eeva Aaltolahti, lääket.lis. Ole Appelqvist, prof. Erkki Leikola, ylihoit. Aili Leppänen, rva Hellä Meltti, sosion. Tyyne Paasivuori, merkon. Elsa Paronen, fil.maist. Christoffer Schildt ja tarkastaja Almer Virtanen, puheenjohtajaksi prof. Leikola ja varapuheenjohtajaksi lääket.lis. Appelqvist ( , 10, ); oikeusapulautakuntaan v:ksi 1959 valtiot, tri Ele Alenius, oikeusneuvosmies Henrik Boehm, varat. Eeva Hämäläinen, oikeusneuvos Gunnar Nybergh ja varat. Helvi Sipilä, puheenjohtajaksi oikeusneuvos Nybergh ja varapuheenjohtajaksi oikeusneuvosmies Boehm ( , 10 ); urheilu- ja retkeilylautakuntaan kertomusvuodeksi valtiot, maist Maija Björklund, varanot. Salme Katajavuori, huoltotoiminnan ohjaaja Aarne Leskinen, ins. 128

4 1. Kaupunginvaltuusto Bertil Oljelund, dipl. ins. Jaakko Ollila, toiminnanjoht. Veikko Peuhkuri, toimits. Mauri Reutsalo, liikennetarkast. Väinö Soininen ja ekon. Alf-Bertel Storskrubb, puheenjohtajaksi liikennetarkast. Soininen ja varapuheenjohtajaksi ins. Oljelund ( , 10, ); työllisyyslautakuntaan v:ksi 1959 työnantajain edustajaksi fil.maist. Nils-Östen Grotenfelt ja dipl.ins. Väinö Hintikka, työntekijäin edustajiksi toimitsija Hilarius Brask ja toimist. hoit. Kerttu Muhonen, varalle vastaavasti varatuomarit Rolf Widén ja Åke Roschier-Holmberg, päätoimitt. Yrjö Marttila sekä toimits. Leo Piitulainen, puheenjohtajaksi yliassist. Terje Parmanne, varapuheenjohtajaksi toimits. Edvin Salonen ( , 10 ); raittiuslautakuntaan v:ksi toimits. Mauri Halmela, valtiot, maist. Kirsti Heikinheimo, katulähetystyöntekijä Arvid v. Martens, tarkast. Urho Merilinna ja latoja Voitto Saarinen, puheenjohtajaksi past. Martti Voipio ja varapuheenjohtajaksi hallimest. Antero Saarinen ( , ); nuorisotyölautakuntaan v:ksi 1959 fil.maist. Henry Backman, past. Erkki Ervamaa, lainop. kand. Veikko Hallenberg, toimits. Kalevi Kallio, fil.maist. Annikki Mäkinen, rov. Axel Palmgren, työntekijä Juho Pääkkönen, nuoriso-ohjaaja Usko Ruuskanen ja toiminnanjoht. Kalevi Vatanen, puheenjohtajaksi past. Ervamaa ja varapuheenjohtajaksi toiminnanjoht. Vatanen ( , 10, , 108 ); suomenkielisen työväenopiston johtokuntaan v:ksi 1959 valtiot.maist. Aimo Halonen, fil.maist. Armi Hosia, toimitt. Erkki Paavola, toimits. Nestori Parkkari, valtiot, maist. Erkki Salminen ja varastomest. Eino Sihvonen, varalle sairaanhoit. Eila Hulkkonen ja työnjoht. Emil Lupunen, puheenjohtajaksi valtiot, maist. Halonen ja varapuheenjohtajaksi fil.maist. Hosia ( , 10, ); ruotsinkielisen työväenopiston johtokuntaan v:ksi 1959 toimitt. Fjalar Björkqvist, poliisi Josef Båsk, valtiot.kand. Kristina Laurén, os.pääll. Bruno Lind, fil. maist. Christoffer Schildt ja fil. tri Torsten Steinby, varalle myyjä Bertel Lindroos ja reht. Gunnar Fagerlund, puheenjohtajaksi fil.maist. Schildt ja varapuheenjohtajaksi os.pääll. Lind ( , 10, ); ammattiopetuslaitosten johtokuntaan v:ksi 1959 reht. Leo Backman, fil.maist. Margit Borg-Sundman, tekn. Urho Heino, toimits. Antti Jäntti, toim.apul. Taina Kangas, dipl.ins. Olof Moring, ylijoht. Aarno Niini, rak.mest. Eino Penttinen ja faktori Yrjö Salmi, puheenjohtajaksi reht. Backman ja varapuheenjohtajaksi ylijoht. Niini ( , 10 ); kotitalouslautakuntaan v:ksi 1959 tarkast. Tyyne Alanko, offsetpainaja Hulda Böhling, rva Aura Halme, kotital.op. Alli Häggman, rva Ida Jussila, leipuri Hilma Liuhta, tal.op. Märta Schauman, reht. Kerttu Sihvonen ja fil.maist. Maisi Tamminen, puheenjohtajaksi offsetpainaja Böhling ja varapuheenjohtajaksi tarkast. Alanko ( , 10, ); kirjastolautakuntaan v:ksi 1959 opett. Inkeri Airola, prof. Elsa Bruun, opett. Hannes Koivu, huoltopääll. Kössi Kulo, kirjastonhoit. Kaarlo Lausti, yhteisk.tiet. maist. Helmi Nykänen, fil.maist. Klaus Sallavo, fil.maisterit Maija Savutie-Myrsky ja Olof Tallqvist, puheenjohtajaksi huoltopääll. Kulo ja varapuheenjohtajaksi prof. Bruun ( , 10, ); edesmenneen fil.lis. Klaus Sallavon tilalle 9 Kunnall.kert. 1959, I osa 129

5 valittiin osastosiht. Eva Sallavo ( ) ja edesmenneen kirjastonhoit. Helmi Nykäsen tilalle valittiin rva Sirkka Vaivanne ( ); museolautakuntaan v:ksi 1959 tekstiilitait. Rauha Aarnio, rva Tellervo Henriksson, dos. Eino Suolahti, tait. Tapio Tapiovaara ja prof. Nils Erik Wickberg, puheenjohtajaksi dos. Suolahti ja varapuheenjohtajaksi prof. Wickberg ( , 10, ); musiikkilautakuntaan v:ksi 1959 fil.toht. Ester-Margaret v. Frenckell, sosiaalipääll. Kalle Koponen, fil.maist. Patrik Lilius, fil.maist. Veikko Loppi, siht. Johan Pajusola, toimitt. Hilkka Saarikoski, hallitusneuvos Arvo Salminen, toim.joht. Martti Turunen ja toimitt. Ontro Virtanen, puheenjohtajaksi fil.maist. Loppi ja varapuheenjohtajaksi sosiaalipääll. Koponen ( , 10, ); kiinteistölautakuntaan v:ksi 1959 varat. Lennart Ahva, kirvesmies Vilho Aittomäki, peltiseppä Yrjö Kivilinna, piirisiht. Ragnar Lönnqvist, kauppias Leo Mattila, dipl.ins. Kaarlo Pettinen, fil.maist. Victor Procopé, joht. Toivo Salmio ja pankinjoht. Arne Öhman, puheenjohtajaksi dipl.ins. Pettinen ja varapuheenjohtajaksi joht. Salmio ( , 10, ); yleisten töiden lautakuntaan v:ksi 1959 yli-ins. Harald Backman, dipl.ins. Ilmari Helanto, os.pääll. Valtter Laitinen, varat. Gustaf Laurent, kirvesmies Toivo Lindgren, leht. Aarre Loimaranta, kirjakaup.joht. Fritiof Sundqvist, kaup.joht. Arno Tuurna ja viilaaja Veikko Vanhanen, puheenjohtajaksi os.pääll. Laitinen ja varapuheenjohtajaksi, yli-ins. Backman ( , 10, ); liikennelaitoksen lautakuntaan v:ksi 1959 kaup.joht. Erik v. Frenckell, varat. Erkki Hara, tarkast. Väinö Laine, dipl.ins. Carl-Gustaf Londen, toim.joht. Kauko Niemi, toimitt. Martti Nieminen, dipl.ins. Juho Vakkuri, apul.kontt.hoit. Olavi Valpas ja joht. Jorma Vuortama, puheenjohtajaksi kaup. joht. Frenckell ja varapuheenjohtajaksi varat. Hara ( , 10, ); satamalautakuntaan v:ksi 1959 kauppat.kand. Rote Hellström, toimist.hoit. Urho Ilmanen, dipl.ins. Ossian Kivelä, pääjoht. Jalmari Laakso, toimits. Olavi Laine, luottamusmies Yrjö Roth, varat. Tarmo Sivula, kontra-amiraali Svante Sundman ja rak.mest. Jaakko Tiilikainen, puheenjohtajaksi kontra-amiraali Sundman ja varapuheenjohtajaksi toimist.hoit. Ilmanen ( , 10, ); teurastamolautakuntaan v:ksi 1959 eläinlääkintöneuvos Anders Backman, maat. ja metsät, kand. Göran Engström, varat. Erkki Hara, tarkast. Severi Koskinen, agr. Jorma Koskivaara, isänn. Juho Mehto, teurast. Yrjö Pajula, asent. Väinö Saarela ja joht. Kaarle Sorkio, puheenjohtajaksi isänn. Mehto ja varapuheenjohtajaksi agr. Koskivaara ( , 10, ); edesmenneen eläinlääkintöneuvos Anders Backmanin tilalle valittiin eläinlääk. tri Walter Ehrström ( ); elintarvikekeskuksen lautakuntaan v:ksi 1959 järjestösiht. Hertta Arvisto, varastonesimies Oskari Helenius, kotital.op. Alli Häggman, toimits. Alarik Katra, keittiöapul. Aili Piironen, leipuri Martti Rauhamo, prof. Paavo Roine, lääket.lis. Uno Tötterman ja toim.joht. Anni Voipio-Juvas, puheenjohtajaksi toim.joht. Voipio-Juvas ja varapuheenjohtajaksi lääket. lis. Tötterman ( , 10, ); teollisuuslaitosten lautakuntaan v:ksi 1959 dipl.ins. Kauko Hjelt, seppä Kalle Kaukonen, dipl.ins. Ossi Kivelä, tekn. Vilho Korja, dipl.ins. Armas Kulmala, toimits. 130

6 Antti Mast, dipl.ins. Tor Nessling, sosiaalijoht. Yrjö Rantala ja dipl.ins. Gunnar Smeds, puheenjohtajaksi dipl.ins. Kivelä ja varapuheenjohtajaksi sosiaalijoht. Rantala ( , 10, ); tutkijalautakuntaan v:ksi verotusvirk. Aura Bockströni, raitiov. kulj. Gunnar Dubb, reht. Martin Fager, toim.joht. Ove Holvikari, lainop.yliopp. Taisto Johteinen, varat. Tapio Koski, toimist.hoit. Martta Kotilainen, varastonhoit. Jaakko Lehtoranta, toiminnanjoht. Eino Leino, toim.joht. Boris Lindstedt, kirjanpit. Maija Maukola, toimits. Kalervo Mikkola, sorvari Olavi Niemi, varat. Torsten Nordberg, varastonhoit. Arvo Räisänen, valtiot.tri Weijo Wainio, mets.hoit. Viktor Waldman ja varat. Aatto Väyrynen, varalle vastaavasti peltiseppä Toivo Kettunen, konttoristit Håkan Wasenius ja Maila Lautjärvi, pankinjoht. Veli Niemi, liikkeenharj. Matti Kivistö, dipl.ins. Ilmari Koskiala, opett. Elina Reinilä, sairaala-apumies Väinö Pietikäinen, kaupp. Holger Kivi, toimist.pääll. Per-Erik Paul, rva Elina Linkopuu, paperinleikk. Heikki Riikonen, kirjalt. Aarre Laakia, agr. Viking Nyman, valaja Jorma Heikkilä, päätoimitt. Urpo Loukamo, vääpeli Aarre Lehtonen ja asent. Pentti Ukkola ( ); verolautakuntaan v:ksi 1959 toim.virk. Kyllikki Bergroth, lainop.kand. Lars Dufholm, kiinteistöneuvos Robert Estlander, liikennetark. Bror Forssell, työntekijä Otto Hakanen, asemat ark. Ivar Hast, toiminnanjoht. Toivo Huttunen, myyjä Eino Jokinen, komisario Kauko Katajavuori, toim.joht. Aarne Kotilainen, ekon. Teppo Lehtonen, ekon. Holger Liljeström, tal.hoit. Eva Linnavirta, ekon. Edmund Luther, toim.joht. Heikki Niemelä, kirvesmies Kalle Niinikoski, verotusvirk. Birger Nylander, toimist.hoit. Elsa Peräläinen, talousneuvos Gabriel Pätynen, varat. Olof Rosenius, kontt.pääll. Ylermi Runko, varastonhoit. Arvo Räisänen, ekon. Juhani Saraste, merkon. Pentti Savolainen, kähertäjämest. Kaino Seppälä-Passi, raitiov. kulj. Åke Stark, asiamies Matti Tammilehto, majuri Olavi Wiias, vapaaherra Kaj v. Troil, varat. Onni Turtiainen, valtiot, tri Weijo Wainio, varat. Alpo Varjola ja fil.maist. Klaus Vartiovaara, varalle vastaavasti työnjoht. Väinö Astikainen, kontt. pääll. Per-Erik Paul, tekn. Sigurd Kjällman, asent. Pentti Ukkola, kirvesmies Viljo Rautelin, varat. Kaj Nylund, kansak.op. Martti Riisalo, rva Eva Partanen, varat. Helmi Lähdevuori, toim.joht. Kaarina Mikkonen, junamies Veikko Aalto, leipuri Osmo Mäntynen, toim.joht. Emil Kaarni, ekon. Inger Ehrström, toim.joht. Mirjam Paasiala, työntek. Eino Kujanpää, työntek. Otto Jahi, ekon. Terttu Salminen, varat. Aarne Nieminen, kamr. Gunnar Floman, valaja Jorma Heikkilä, sair.hoit. Maikki Koivu, toimist.hoit. Martta Kotilainen, työntutkija Maunu Valtonen, varat. Tatu Tulenheimo, konttor. Jorma Nieminen, ekon. Jyrki Erkamo, rautat.virk. Väinö Nurmi, ev.luutn. Pedro Catani, varat. Usko Tiainen, johtajatar Anni Koski, tarkast. Sakari Saarnilahti ja opett. Heikki Mäki ( , , 140 ); edesmenneen joht. Aarne Kotilaisen tilalle valittiin varajäsen varat. Tatu Tulenheimo varsinaiseksi jäseneksi ja uudeksi varajäseneksi kapt.evp. Pentti Pusa ( ); verolautakuntaan v:ksi varat. Lennart Ahva, toim.virk. Kyllikki Bergroth, liikennetark. Bror Forssell, ins. Erkki Heikkanen, viilaaja Paavo Heikkinen, toim.joht. Ove Holvikari, kassa-apul. Maija Keskimäki, valtiot.maist. Paul Kopperi, toimist.hoit. Martta Kotilainen, varastonhoit. Jaakko Lehtoranta, toiminnanjoht. Eino Leino, valistuspääll. Kosti Lindgren, toim.joht. Kaarina Mikko- 131

7 nen, toim.joht. Heikki Niemelä, varastokirjänpit. Irja Niinikoski, varat. Torsten Nordberg, verotusvirk. Birger Nylander, agron. Viking Nyman, toim.joht. Mirjam Paasiala, toimist.hoit. Elsa Peräläinen, kirvesmies Einari Peuranen, fil.maist. Victor Procope, varastonhoit. Arvo Räisänen, varat. Eero Schrey, kähertäjämest. Kaino Seppälä-Passi, kivenhioja Kaarle Silen, lakit.kand. Birgit Söderlund, myyntipääll. Aarne Taiminen, vahtimest. Gustaf Westerholm, peltiseppä Uno Viljanen, muurari Aarne Virtanen ja varat. Harry Österberg, varalle vastaavasti ekon. Onni Rannikko, autoil. Lasse Loimukoski, toimits. Aarre Manninen, pankinjoht. Veli Niemi, viilaaja Toivo Nieminen, toim.joht. Arvi Halinen, piirroittaja Eelis Luotokivi, kamr. Signe Sarkasuo, opett. Elina Reinilä, sairaala-apumies Väinö Pietikäinen, kaupp. Holger Kivi, joht. Terttu Sainio, postivirk. Otto Vaulo, vääpeli Vilho Haimakainen, kirjanpit. Kaisa Luotonen, varat. Albert Elmgren, konttor. Veikko Sundberg, kamr. Gunnar Floman, johtajatar Anni Koski, asiamies Matti Tammilehto, myyjä Eino Jokinen, varat. Stig Wiberg, konepuuseppä Yrjö Hätinen, ekon. Eero Pailinna, os. siht. Eva Sallavo, liikkeenharj. Matti Kivistö, ekon. Inger Ehrström, työnjoht. Väinö Astikainen, postiljooni Runo Bäckström, konttor. Maila Lautjärvi, putkimest. Yrjö Broman ja varat. Kaj Nylund. Vielä kaupunginvaltuusto päätti ilmoittaa valtiovarainministeriölle, ettei kaupungilla ollut muuta huomauttamista ministeriön ehdotuksesta, joka koski kaupungin verolautakunnan varapuheenjohtajien ja jäsenten sekä heidän varamiestensä määräämistä v:ksi kuin, että varajäsenen Aarno Saneen tilalle olisi määrättävä hammaslääk. Edvard Wessman ( , ); huoneenvuokralautakuntiin v:ksi 1959: (jäsenistä on ensimmäiseksi mainittu vuokranantajien edustaja ja toiseksi vuokralaisten edustaja) I varsinaiseen huoneenvuokralautakuntaan puheenjohtajaksi hallitussiht. Olavi Ojala, jäseniksi isänn. Lars Englund ja tarkast. Kaarlo Altti, varapuheenjohtajaksi varat, Jarl-Erik Kuhlefelt ja varalle järjestösiht. Jorma Sallamo ja toimitsija Pauli Salonen; II varsinaiseen huoneenvuokralautakuntaan puheenjohtajaksi hallitusneuvos Harry Kaimio, jäseniksi kiinteistöneuvos Oiva Suvanto ja peltiseppä Reino Ilomäki, varapuheenjohtajaksi varat. Nils Sundberg ja varalle isänn. Veikko Talkamo ja ulosottoapul. Yrjö Reponen; III varsinaiseen huoneenvuokralautakuntaan puheenjohtajaksi varat. Leo Riihentaus, jäseniksi ekon. Onni Rannikko ja järjestösiht. Hertta Arvisto, varapuheenjohtajaksi varat. Aulis Salenius ja varalle pankinjoht. Lauri Koivisto ja peltiseppä Toivo Kettunen; huoneenvuokralautakuntien yhteisiksi ylimääräisiksi varapuheenjohtajiksi varatuomarit Erkki Louhio, Paavo Läikkö, Paavo Saarinen, Aarne Varanne ja Veijo Vuorimies; huoneenvuokralautakuntien vuokranantajia edustaviksi yhteisiksi ylimääräisiksi varajäseniksi ev.luutn. Pedro Catani, piirinuoh. Olavi Karasuo, varat. Rabbe Lund, isänn. Elis Nihtilä ja kirjanpit. Teodor Vuori; huoneenvuokralautakuntien vuokralaisia edustaviksi yhteisiksi ylimääräisiksi varajäseniksi toimist.hoit. Helena Kaspio, konttor. Emmi Leimu, työntek. Bruno Pekki, konepajatyöniek. Eino Raatikainen ja tied.siht. Yrjö Saaristo; huoneenvuokralautakuntien yhteiseksi puheenjohtajaksi hallitusneuvos Harry Kaimio, varapuheenjohtajaksi varat. Leo Riihentaus; keskuslautakunnan jäseniksi kiinteistöneuvos Oiva Suvanto ja peltiseppä Reino Ilomäki, varalle ekon. Onni Rannikko ja järjestösiht. Hertta Arvisto; keskuslautakunnan puheenjohtajaksi hallitus- 132

8 neuvos Harry Kaimio ja varapuheenjohtajaksi kiinteistöneuvos Oiva Suvanto ( , ). Palolautakunnan jäsenyydestä vapautusta anoneen kiint.neuv. Robert Estlanderin tilalle kertomusvuonna päättyväksi toimikaudeksi valittiin ins. Vidar Westerholm ( ). Varapuheenjohtajakseen oli palolautakunta ilmoittanut valinneensa rak. mest. Leo Vilkmanin ( ). Huoltolautakunnan puheenjohtajaksi oli edesmenneen vt Järnefeltin tilalle valittu f il. maist. Reino Kuusi kertomusvuoden lopussa päättyväksi toimikaudeksi ( ). Suomenkielisten kansakoulujen johtokunta oli ilmoittanut valinneensa puheenjohtajakseen kouluneuvos Jussi Saikkosen sekä varapuheenjohtajakseen isänn. Antero Nevajan ( ). Ruotsinkielisten kansakoulujen johtokunnan puheenjohtajaksi oli valittu kanslianeuvos Gunnar Modeen ja varapuheenjohtajaksi raitiov. kulj. Paul Nyström, molemmat kertomusvuodeksi ( ). Ammattioppilaslautakunnan puheenj ohtaj ana vista 1932 toimineen ja edesmenneen dipl.ins. Eino Södermanin tilalle valittiin dipl.ins. Veikko Liukko kertomusvuoden loppuun ( ). Taksoituslautakunnan edesmenneen jäsenen johtaja Aarne Kotilaisen tilalle valittiin johtaja Karl Wendelin v:n 1958 tuloista toimitettavaa taksoitusta varten ( ). Leski- ja orpoeläkekassan hallituksen puheenjohtajaksi valittiin ylipormestari Eero Rydman v:ksi ( ). Holhouslautakuntaan v:ksi puheenjohtajaksi valittiin oikeusneuvos Helge Johanson ( ). Sedmigradskyn pientenlastenkoulun ja Marian turvakodin johtokuntaan v:ksi valittiin jäseniksi verotusvirk. Aura Bookström ja prof. Elsa Bruun sekä tilintarkastajiksi ekon. Gunnel Holmström ja mittarinluk. Gunnar Söderström sekä varalle toimitt. Allan Asplund ja ekon. Per-Erik Floman ( , 15 ). Suomen Liikemiesten Kauppaopiston säätiön hallituksen jäseniksi v:ksi 1959 valittiin kaup.joht. Lauri Aho ja varalle toimitt. Erkki Paavola ( ). Suomen taideteollisuusyhdistyksen hallintoneuvostoon v:ksi 1959 reht. Hulda Kontturi varsinaiseksi jäseneksi ja varalle tait. Kaj Franck ( ). Ammattienedistämislaitos-säätiön hallintoneuvostoon v:ksi valittiin toiminnanjoht. Jaakko Kivi ja tekn. tri Yrjö Talvitie sekä varalle peltiseppä Viljo Korhonen ( ). Suomen Kansallisoopperan Säätiön hallintoneuvostoon valittiin v:ksi fil. maist. Veikko Loppi ja apul. kaup. joht. Eino Waronen varsinaisiksi jäseniksi ja varalle toim.joht. Janne Hakulinen ja rva Hellä Meltti ( ). Sailors Home Säätiön hallituksen kertomusvuoden varsinaisiksi jäseniksi valittiin apul. kaup. joht. Eino Waronen ja varalle konttor. Svante Wikström sekä tilintarkastajaksi lainop. kand. Kristian Gestrin ja varatilintarkastajaksi dipl.ins. Per-Erik Panelius ( ). Kaupungin edustajien valitsemiseksi kunnallisten luottamusmiesten keskuudesta yhtiöiden, säätiöiden, laitosten ym. yhtymien hallintoelimiin olivat vt Laine ym. tehneet aloitteen, jossa oli huomautettu, että kaupungin eri elinten päätehtävissä oleville 133

9 oli määrätty liian paljon edustus- ym. velvollisuuksia. Samaten oli tarpeettoman paljon lautakunta- ja johtokuntapaikkoja määrätty samoille henkilöille. Johtavien viranhaltijain työtaakan vähentämiseksi olivat aloitteentekijät ehdottaneet, että kaupungihhallitusta kehotettaisiin valitsemaan entistä enemmän luottamusmiehiä sellaisten asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden, osuuskuntien, erilaisten yhdistysten, säätiöiden ja laitosten hallintoelimiin, joihin valitaan kaupungin edustaja ja että myös erilaisiin komiteoihin valittaisiin jäsenet ns. kunnallisten luottamusmiesten keskuudesta. Kaupunginhallitus oli asian johdosta ilmoittanut, että ko. kysymystä käsiteltiin jo v:n 1957 tilintarkastajain kertomuksen yhteydessä. Tällöin oli mm. todettu, että eräät viranhaltijat joutuivat osallistumaan erinäisten kunnallisten lautakuntien kokouksiin virkansa puolesta, joko laissa, asetuksessa tai ohje- ja johtosäännössä olevan tai kaupunginhallituksen määräyksen perusteella. Yleensä on edustajia eri hallintoelimiin valittaessa pyritty käyttämään luottamusmiehiä, mutta aina ei heitä kuitenkaan ole voitu velvoittaa käyttämään aikaansa mainitunlaisiin tehtäviin. Lisäksi on kaupungin etujen mukaista valita viranhaltija sellaisten yhtymien hallintoelimiin, joissa kaupungilla on etuja valvottavana, koska niissä käsiteltävänä olevat asiat saattavat läheisesti liittyä kaupungin hallinnossa samanaikaisesti käsiteltävänä oleviin asioihin. Kaupunginhallituksen mielestä olisi tarkoituksenmukaista noudattaa entistä joustavaa käytäntöä, jolloin voitiin menetellä kunkin tapauksen vaatimalla tavalla. Kaupunginvaltuusto katsoi eo. riittäväksi selvitykseksi aloitteen johdosta ( ). Oppikoulujen vanhempainneuvostot. Alppilan Yhteislyseon, Helsingin Yhtenäiskoulun, Roihuvuoren yhteiskoulun ja Rudolf Steiner -koulun vanhempainneuvostot valittiin kolmivuotiskaudeksi ( , 729, , ). Samaten valittiin Drumsö svenska samskola -nimisen oppilaitoksen vanhempainneuvoston jäsenet alkaneen 3-vuotiskauden jäljellä olevaksi ajaksi ( ) sekä Pohjois-Haagan yhteiskoulun vanhempainneuvoston jäsenet alkaneen kolmivuotiskauden jäljellä olevaksi ajaksi ( ). Samaten valittiin Helsingin yksityislyseon ja sen iltalinjan ja Karjalan Yhteiskoulun vanhempainneuvostojen eräiden eronneiden jäsenten tilalle uudet jäsenet ( , ). Ampuma-aseiden ja räjähdysaineiden kaupan harjoittaminen sekä vastuunalaisten hoitajien hyväksyminen. Kaupunginvaltuusto päätti lääninhallitukselle annettavassa lausunnossaan ilmoittaa, ettei sillä ollut huomauttamista Oy.Bics Ab:n anomuksesta saada välittäjänä harjoittaa vaarallisten räjähdysaineiden kauppaa dipl.ins. Karl Bouchtin toimiessa sen vastuunalaisena hoitajana sekä Helsingin Urheilukeskus Oy:n anomuksesta myydä ja varastoida ruutia johtaja Eemeli Vuorimaan toimiessa liikkeen vastuunalaisena hoitajana. Anomuksia puollettiin sillä ehdolla, että myymälähuoneistossa pidettäisiin kerrallaan pakkauksissa enintään 2 kg ruutia säilytyskaapissa tai enintään 10 kg ruutia turvallisessa erillisessä säilytyskomerossa ( , ); Oy. Algol Ab:n anomuksesta, että yhtiön eri lääninhallituksen päätösten perusteella harjoittaman räjähdysaineiden kaupan vastuunalaiseksi hoitajaksi hyväksyttäisiin ekon. Holger Winqvist ja että yhtiölle myönnettäisiin lupa harjoittaa eri luettelossa mainittujen räjähdysaineiden välityskauppaa varastoa pitämättä ja em. henkilön toimiessa kaupan vastuunalaisena hoitajana (

10 323 ); Oy. Julius Tallberg Ab:n anomuksesta, että sen harjoittaman ampumaaseiden ja -tarvikkeiden sekä ruudin kaupan ja varaston vastuunalaiseksi hoitajaksi hyväksyttäisiin myymäläapul. Yngve Levander ( ) ja Oy. Stockmann Ab:n anomuksesta, että yhtiön urheiluosaston myyjä Raimo Ovaska hyväksyttäisiin sen harjoittaman ampuma-aseiden ja -tarvikkeiden sekä ruudin kaupan vastuunalaiseksi hoitajaksi ( ). 135

'99 1. Kaupunginva Ituusto

'99 1. Kaupunginva Ituusto '99 1. Kaupunginva Ituusto oikeutti kaupunginhallituksen hyväksymään laitoksen pääpiirustukset ja tekemään niihin myöhemmin mahdollisesti tarpeellisiksi osoittautuvat muutokset (19. 12. 1 078 ). Villingin

Lisätiedot

1. Kaupungin valtuu sto

1. Kaupungin valtuu sto punginvaltuusto päätti muuttaa 1.6. lukien 25. palkkaluokan linjamestarin viran 24. palkkaluokan suunnitteluteknikon viraksi sekä lakkauttaa samasta ajankohdasta lukien laitoksen 23. palkkaluokan apulaislinjamestarin

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto 100 1. Kaupunginvaltuusto sen käytettäväksi 3 mmk laitoksen kaapelien siirtämistä varten Töölöntorin liikennejäriestetyn yhteydessä (29. 10. 789 ). Herttoniemen kytkinlaitos. Kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

1. Kaupungin valtu usto

1. Kaupungin valtu usto maila tontilla nro l/tk 671 olevan muuntamon sähköverkkoon sillä edellytyksellä, että Arabian Kiinteistö Oy. puolestaan suostuu mainittuun järjestelyyn (27.4. 325 ). Teollisuuslaitosten kassa- ja tiliosaston

Lisätiedot

1. Kaupunginvaltuusto 105

1. Kaupunginvaltuusto 105 1. Kaupunginvaltuusto 105 Hanasaaren voimalaitos. Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä talorakennusosaston laatimat Hanasaaren höyryvoimalaitoksen luonnospiirustukset sekä oikeuttaa kaupunginhallituksen

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 13. 14.4.1930 VIIPURISSA Talikkalan Toverit

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 13. 14.4.1930 VIIPURISSA Talikkalan Toverit TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 13. 14.4.1930 VIIPURISSA Talikkalan Toverit 50 kg 66.5 kg 1. Uuno Tuovinen Kouvolan Pojat 1. Erkki Mela Talikkalan Toverit 2. Ossi Mäki Tampereen Yritys 2. Usko Ronkanen Hki Työväen

Lisätiedot

12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet

12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet 12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet 1. Jussi Hakola Vaasan Voima-Veikot 2. Kalervo Jutila Lapuan Virkiä 3. Kaino Laitila Nokian Urheilijat 1. Pentti Koskela Helsingin Paini-Miehet 2. Väinö

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 20. 21.10.1940 TURUSSA Turun Toverit

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 20. 21.10.1940 TURUSSA Turun Toverit TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 20. 21.10.1940 TURUSSA Turun Toverit 1. Urho Tikander Kotkan Kisailijat 1. Erkki Jokinen Tampereen Yritys 2. Veikko Heikkilä Turun Toverit 2. Reino Hiltunen Kymin Veikot 3. Yrjö

Lisätiedot

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä Rajamäen alaosaston johtokunnat 1960 2016 Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä 27.5.1960 Vilho Meriluoto Arvo Soini varalle: Einari Pilvi Vilho Lietokari 1961 1962 1963 Einari

Lisätiedot

selitteet_karki_vilho_01.txt Omistaja Tiina Tuominen, puh. 040 825 0606 1 Telkkä 2 Roininen Helvi (Hilta?), Livo 3 Martti Petäjäjärvi

selitteet_karki_vilho_01.txt Omistaja Tiina Tuominen, puh. 040 825 0606 1 Telkkä 2 Roininen Helvi (Hilta?), Livo 3 Martti Petäjäjärvi Omistaja Tiina Tuominen, puh. 040 825 0606 1 Telkkä 2 Roininen Helvi (Hilta?), Livo 3 Martti Petäjäjärvi 4 Martti Petäjäjärvi 5 Neiti Eini Lauronen Lähde: Maila Lauronen 6 Neiti Eini Lauronen Lähde: Maila

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

SM-KILPAILUT HELSINGISSÄ 2. 3.11.1940

SM-KILPAILUT HELSINGISSÄ 2. 3.11.1940 SM-KILPAILUT HELSINGISSÄ 2. 3.11.1940 1. Olli Lehtinen H:gin Voimailijat 1. Åke Granö Helsingin Nyrkkeilyseura 2. Unto Fernelius Viipurin Nyrkkeilijät 2. Toivo Vuorinen Rauman Voimailijat 3. Sven Nyström

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

Kalasatama. 14. Teollisuuslaitoksia koskevat asiat. Vesilaitos

Kalasatama. 14. Teollisuuslaitoksia koskevat asiat. Vesilaitos sujen ja lihantarkastusmaksujen korottamisesta tekemäänsä päätöstä kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti. Lääninhallitus oli 10. 3. antamallaan päätöksellä vahvistanut kaupunginvaltuuston päätöksen

Lisätiedot

1. Veikko Huuskonen HV 1. Sulo Gustafsson HNS 2. Kalevi Alanne TVS 2. Aarne Piiparinen Sunilan Sisu 3. Topi Rytkönen ViiN 3.

1. Veikko Huuskonen HV 1. Sulo Gustafsson HNS 2. Kalevi Alanne TVS 2. Aarne Piiparinen Sunilan Sisu 3. Topi Rytkönen ViiN 3. SNL:N MESTARUUSKILPAILUT 2. 3.3.1941 HELSINGISSÄ 1. Olli Lehtinen HV 1. Olavi Kaartinen HV 2. Sven Nyström EIF 2. Åke Granö HNS 3. Väinö Hämäläinen KotkV 3. Kalle Karlsson HNS 1. Veikko Huuskonen HV 1.

Lisätiedot

Sivu 1 / 8. Jälkipolviraportti: Juho Henrik Erkinpoika Salmela. 1. Juho Henrik Erkinpoika Salmela (#143) s. 15 Tammikuuta k.

Sivu 1 / 8. Jälkipolviraportti: Juho Henrik Erkinpoika Salmela. 1. Juho Henrik Erkinpoika Salmela (#143) s. 15 Tammikuuta k. Sivu 1 / 8 1. (#143) s. 15 Tammikuuta 1795 - k. 25 Lokakuuta 1860 vih.anna Juhontytär Salmela (#23) s. 20 Kesäkuuta 1797 - k. 1 Lokakuuta 1815 vih.priita Kaisa Juhontytär Salmela [Haapala] (#43) s. 1797

Lisätiedot

päivitetty klo 8.50

päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 18.2.2018 päivitetty 19.2.2018 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Tammi Aimo TurTi 45 43 45 39 39 211 2. Jäntti Reijo SST 46 37 40 42 43 208

Lisätiedot

17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot

17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot 17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot kärpässarja 56 kg 1. Antti Halonen Viipurin Voimailijat 2. Erkki Johansson Sunilan Sisu 3. Esko Heinonen Lapuan Työväen

Lisätiedot

VIIPURIN URHEILIJOIDEN MIESTEN KAIKKIEN AIKOJEN MOUKARI (7,26kg) TILASTO IKÄLUOKITTAIN

VIIPURIN URHEILIJOIDEN MIESTEN KAIKKIEN AIKOJEN MOUKARI (7,26kg) TILASTO IKÄLUOKITTAIN VIIPURIN URHEILIJOIDEN MIESTEN KAIKKIEN AIKOJEN MOUKARI (7,26kg) TILASTO IKÄLUOKITTAIN 31.21.2017 MOUKARI (7,26 kg) Käytössä: 1919 edelleen M M20 1919 1944 ja 1958 1994 M19 1919 1944 ja 1958 1966 M18 Virhe.

Lisätiedot

Lupaa anoivat Kenttäyhdistyksen puolesta 31.7.1972 Erkki Kytönen puheenjohtaja. ja Antti Köykkäneva sihteeri.

Lupaa anoivat Kenttäyhdistyksen puolesta 31.7.1972 Erkki Kytönen puheenjohtaja. ja Antti Köykkäneva sihteeri. Huvitoiminta Isonkyrön Piirin Nimismiehelle. Allekirjoittanut rekisteröity yhdistys anoi ja sai luvan toimeenpanna 12 päivänä elokuuta 1972 klo 20.00 01.00 Vähänkyrön Huvikeskuksessa tanssit kestoltaan

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

SVA:n Kevätkisa. Kymppi-64 Kangasala m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45

SVA:n Kevätkisa. Kymppi-64 Kangasala m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 SVA:n Kevätkisa Kymppi-64 Kangasala 26.05.2012 26.05.2012 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 1. Jukka Jokinen P-HA 95 96 99 91 97 95 573 2. Arto Rinne HyMAS 96 91 96 94 91 92 560 3. Juha-Pekka Hulkkonen

Lisätiedot

20.-21.3.1965 Myllykoski, Kilpa-Veljet / Ylistaro, Kilpa-Veljet / Hyvinkää, Urheilu-Toverit

20.-21.3.1965 Myllykoski, Kilpa-Veljet / Ylistaro, Kilpa-Veljet / Hyvinkää, Urheilu-Toverit 20.-21.3.1965 Myllykoski, Kilpa-Veljet / Ylistaro, Kilpa-Veljet / Hyvinkää, Urheilu-Toverit 2. Yrjö Leppänen Heinolan Isku 3. Tapio Nurmi Vaasan Voima-Veikot 1. Ilmari Maunula Nurmon Jymy 2. Pekka Alanen

Lisätiedot

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä Reserviläisliiton ampumamestaruus 2007 - Tiivistelmä Yleismestaruus 1 Varsinais-Suomi 12641 2 Kymenlaakso 12567 3 Pohjois-Karjala 11758 Pienoispistooli H 1 Arvi Heikkilä Pir 574 2 Ismo Mäntysalo V-S 572

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

KULTTUURITYÖN KESKUS. hallitukset ja toimihenkilöt 1955-56

KULTTUURITYÖN KESKUS. hallitukset ja toimihenkilöt 1955-56 KULTTUURITYÖN KESKUS hallitukset ja toimihenkilöt 1955-56 puheenjohtaja Toivo Kujala sihteeri Risto Hölttä varapuheenjohtajayrjö Sivonen varasihteeri Johan W.Slup taloudenhoitaja Aug.Niemistö muut jäsenet

Lisätiedot

, Seinäjoki, Urheilijat / Virrat, Killinkosken Urheilijat ja Killinkosken Myrsky

, Seinäjoki, Urheilijat / Virrat, Killinkosken Urheilijat ja Killinkosken Myrsky 21. -22.10.1950, Seinäjoki, Urheilijat / Virrat, Killinkosken Urheilijat ja Killinkosken Myrsky 1. Oiva Timonen Seinäjoen Urheilijat 2. Aarre Nieminen Popinniemen Ponnistus 3. Aukusti Hakola Hallan Visa

Lisätiedot

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä 27.5.1960 Yhdistyksen ensimmäisessä toimikunnassa vuonna 1960 olivat Rajamäeltä jäseninä: Vilho Meriluoto ja Arvo Soini sekä varalla: Einar

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut Kouvola Tyrri 14. - 16.08.2015 50m Kivääri makuu erä 1, sunnuntai 16.8.2015 klo 09:00-11:45 HUOM! Pelkän 3x20ls kilpailun ampuma-aika 2h KOE ls 8:45 KILPAILU ALKAA 9:00 6 yliv Markku Haklin V-S H60 7 korpr

Lisätiedot

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset 1 ( 10 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) K1 AchrØn Raija Maria AchrØn Eero Tapani K2 Ahonperä Jukka Mauri Ahonperä Tuuli Katariina K3 Ahonperä Jukka Mauri K4 Ahosola

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

XVIII A. Tiinuksen muistokilpailut

XVIII A. Tiinuksen muistokilpailut Hirvialhon koulu Viiala 13. - 15:21:00 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja Y 1. Antti Raittinen LamAs 96 97 97 99 98 94 581 2. Pekka Raittinen LamAs 94 93 96 95 97 96 571 3. Johan Fagerström RS 92 94 96 94 94

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45

SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 Aitovuori, Tampere 10. - 20:05:56 Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 1. Lauri Lauste SA 97 97 97 98 98 98 585 2. Jari Lehtinen P-HA 97 93 98 99 98 97 582 3. Ilkka Ratamo SaSA 97 98 95 96 96 94 576 4.

Lisätiedot

Arvi Tiinuksen Muistokilpailut XIX

Arvi Tiinuksen Muistokilpailut XIX Hirvialhon koulu Akaa Viiala 12. - 15:20:34 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja Y 1. Pekka Raittinen LamAs 98 97 99 97 95 94 580 2. Antti Mäkelä PuKu 99 97 97 92 97 95 577 3. Antti Raittinen LamAs 92 94 97 94

Lisätiedot

Valtion liikuntaneuvostojen kokoonpanot (1920 2011)

Valtion liikuntaneuvostojen kokoonpanot (1920 2011) Valtion liikuntaneuvostojen kokoonpanot (1920 2011) VALTION URHEILULAUTAKUNTA (1920 1924) 1920 1923 lvarwilskman (pj.) (siht. 12.4.1922 asti) V.J. Kostiainen (30.4.1923 asti, siht. 12.4.1922 alkaen) Elli

Lisätiedot

Ikämiesten SM-kisat 2014

Ikämiesten SM-kisat 2014 50m Kivääri 60 ls makuu desimaalein Sarja Y50 Ikämiesten SM-kisat 2014 Hevonpää, Halikko 26.7.2014 1 NISSINEN Vesa HVA 100.9 103.7 101.2 102.6 103.6 101.8 613.8 SE 31x 2 JäRVELä Jarmo KuusA 100.5 101.3

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailu Alavus 09. - 10.03.2013 10.03.2013 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

50m kiväärin ikäsarjojen SM Tyrri Kouvola

50m kiväärin ikäsarjojen SM Tyrri Kouvola M50, 3x20ls 50m kiväärin ikäsarjojen SM 2019 Tyrri Kouvola 17. - 18.8.2019 Tulokset 1. Tero HOVILA SaSA 96 94 94 96 88 91 559-18x 2. Ilkka RATAMO SaSA 93 96 97 99 91 82 558-16x 3. Lauri LAUSTE SA 92 92

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

SVA-Ruuti Aitovuori, Tampere Vapaapistooli, sarja Y Pertti Sinkko KAS Vapaapistooli, sarja Y50

SVA-Ruuti Aitovuori, Tampere Vapaapistooli, sarja Y Pertti Sinkko KAS Vapaapistooli, sarja Y50 Aitovuori, Tampere 10. - 20:02:41 Vapaapistooli, sarja Y45 1. Pertti Sinkko KAS 74 70 86 75 305 Vapaapistooli, sarja Y50 1. Simo Saarenmaa RSA 90 93 86 87 356 2. Veikko Alanko HlAS 88 85 88 88 349 3. Reijo

Lisätiedot

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Ulrika (Ulla*) Pietarintytär (Sahlström) Uotila s. 24.12.1822 Pälkäne

SUKUSELVITYKSEN KOHDE. Ulrika (Ulla*) Pietarintytär (Sahlström) Uotila s. 24.12.1822 Pälkäne SUKUSELVITYKSEN KOHDE Ulrika (Ulla*) Pietarintytär (Sahlström) Uotila s. 24.12.1822 Pälkäne ja hänen jälkeläisiään kolme sukupolvea yhteensä 36 taulua Tulostettu: 18.09.2011 Tekijä: Marja-Liisa Siikonen

Lisätiedot

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011 Nokian Ampumarata 03. - 04.09.2011 04.09.2011 22:10:56 50m Kivääri 3x40 ls, sarja Y 1. Teemu Lipponen NoSA 99 99 100 99 397 86 92 89 90 357 97 97 97 92 383 1137 2. Antti Raittinen LamAs 96 98 98 97 389

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu

19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu 19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu 62 kg 67 kg 73 kg 79 kg + 1. Heikki Hakola Lapuan Virkiä 2. Lauri Prusti Veitsiluodon Vastus 3. Raimo Sjöblom Teuvan Rivakka

Lisätiedot

SM-KILPAILUT HELSINGISSÄ

SM-KILPAILUT HELSINGISSÄ SM-KILPAILUT 30. 31.3.1930 HELSINGISSÄ 1. Väinö Huuskonen Helsingin Toverit 1. Urho Leskinen Helsingin Voimailijat 2. Viljo Sahrman Helsingin Voimailijat 2. Sten Suvio Viipurin Nyrkkeilijät 3. Runar Dickman

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

PM- tulokset Settijärvellä

PM- tulokset Settijärvellä PM- tulokset Settijärvellä 1.6.2008 Nuoret 12 v. 1. Eetu Finnilä 4344 gr HaVaKa 2. Joni Möttönen 1143 gr OuLo 3. Lari Honkanen 333 gr Iin Km 4. Mikko Kylmäaho 252 gr PyVaKa 5. Henna Karsikas 191 gr HaVaKa

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailut 50m kivääri

SVA mestaruuskilpailut 50m kivääri Hollola, Hälvälä 04.09.2010 10:50:13 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 1. Lauri Lauste SA 97 99 97 99 97 99 588 2. Veli-Matti Mukari HAS 97 98 98 98 97 99 587 3. Ilkka Ratamo SaSA 97 99 99 98 96 97 586

Lisätiedot

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

Tilannepäivä Tilausaika :15 Tunnus Nimi AO-laji Määrä % Äänet %

Tilannepäivä Tilausaika :15 Tunnus Nimi AO-laji Määrä % Äänet % 1 SUOMEN TURKISELÄINTEN KASVATTAJAIN LIITTO RY 2 POHJOIS-SUOMEN TURKISEL KASVATTAJAT RY 3 SVENSKA ÖSTERBOTTENS PÄLSDJURSODLARFÖRENING R.F. 4 UUDENMAAN-HÄMEEN TURKISELÄINTEN KASVATTAJAT RY 5 LOUNAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Puutiojärvi 16.1.2014

Puutiojärvi 16.1.2014 Puutiojärvi 16.1.2014 TAULU 1 I Lars Laakkonen, Drg. Torp., s. 1798, k. 17.4.1838 Kuopio Ryönä. Puoliso: 29.7.1827 Riistavesi Hedvig Hämäläinen, s. 1802. Brita Caisa Laakkonen, s. 20.3.1824 Kuopio Ristavesi.

Lisätiedot

Tilannepäivä Tilausaika :15 Nimi AO-laji Määrä % Äänet %

Tilannepäivä Tilausaika :15 Nimi AO-laji Määrä % Äänet % 1 SUOMEN TURKISELÄINTEN KASVATTAJAIN LIITTO RY 2 POHJOIS-SUOMEN TURKISEL KASVATTAJAT RY 3 SVENSKA ÖSTERBOTTENS PÄLSDJURSODLARFÖRENING R.F. 4 UUDENMAAN-HÄMEEN TURKISELÄINTEN KASVATTA 5 LOUNAIS-SUOMEN TURKISELÄINKASVATTAJAT

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 1. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 2. Veikko Järvelä TUL / Haukiputaan Heitto 3. Kaarlo Nykänen TUL / Koiton Riento 1. Raimo Taskinen TUL / Kemin Into 2. Jorma Virolainen

Lisätiedot

13. - 14.11.1950, HELSINKI, Olympialaisten kilpailutoimikunta

13. - 14.11.1950, HELSINKI, Olympialaisten kilpailutoimikunta 13. - 14.11.1950, HELSINKI, Olympialaisten kilpailutoimikunta kärpässarja 1. Alvar Vihersalo Popinniemen Ponnistus 2. Oiva Timonen Seinäjoen Urheilijat 3. Tapio Parkkinen Seinäjoen Sisu kärpässarja 1.

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

1986 TPS / TPS TPS Pihlaja Veijo Urjansson Juhani TPS 7 HakPa TPS Huhtala Väinö

1986 TPS / TPS TPS Pihlaja Veijo Urjansson Juhani TPS 7 HakPa TPS Huhtala Väinö TPS HakPa seuraottelut: TPS HakPa seuraottelut: TPS HakPa seuraottelut: alkaen syksyllä 1956, voitot Keilanneet TPS:n keilaajat Keilanneet HakPa:n keilaajat vuosi kevät/syksy voittaja/ero vuosina kpl vuosina

Lisätiedot

1986 TPS / TPS TPS Pihlaja Veijo Urjansson Juhani TPS 7 HakPa TPS Huhtala Väinö

1986 TPS / TPS TPS Pihlaja Veijo Urjansson Juhani TPS 7 HakPa TPS Huhtala Väinö TPS HakPa seuraottelut: TPS HakPa seuraottelut: TPS HakPa seuraottelut: alkaen syksyllä 1956, voitot Keilanneet TPS:n keilaajat Keilanneet HakPa:n keilaajat vuosi kevät/syksy voittaja/ero vuosina kpl vuosina

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata 07. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Sorsa LAS 94 94 95 283 95 96 94 285 568 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M60 1. Seppo Sorri HlAS 94 88 93 275 93 91 94 278

Lisätiedot

1986 TPS / TPS TPS Pihlaja Veijo Urjansson Juhani TPS 7 HakPa TPS Huhtala Väinö

1986 TPS / TPS TPS Pihlaja Veijo Urjansson Juhani TPS 7 HakPa TPS Huhtala Väinö TPS HakPa seuraottelut: TPS HakPa seuraottelut: TPS HakPa seuraottelut: alkaen syksyllä 1956, voitot Keilanneet TPS:n keilaajat Keilanneet HakPa:n keilaajat vuosi kevät/syksy voittaja/ero vuosina kpl vuosina

Lisätiedot

MM MA

MM MA Kansallinen 25 tikkaa Heinola 14.11.2015 Järj. Heinolan Tikka-kerho MM päivitetty 15.11.2015 klo 18.50 1. Lehtonen Seppo JST 42 44 44 43 43 216 2..2. Miettinen Martti LamTi 45 43 35 41 44 208 3. Tammi

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 6.3.2016 päivitetty 19.4.2016 klo 7.50 MM 1. Lehtonen Seppo JST 40 37 46 48 41 212 7*10 2. Nokelainen Eino ÄST 40 46 44 39 43 212 5*10 3. Jäntti Reijo SST 43

Lisätiedot

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk.

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulokset Länsi-Suomen mestaruuskilpailu Kurikka La 22.7.2017 Metsästys trap Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulos 1 Rauma Sami Po M 23 21 44 2 Hietamäki Eero Sa M 23 20 43 3 Virtanen Mikko

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA

EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI RANTASALMELLA EKL MIKKELIN PIIRIN MESTARUUSPILKKI 7.3.2017 RANTASALMELLA NAISET ALLE 70 V Sija Nimi Seura Kaloja 1. Sirpa Repo Rantasalmen Eläkeensaajat ry 1,588 2. Tullinen Sinikka Mikkelin Eläkkeensaajat 1,52 3. Raita

Lisätiedot

HÄMEEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT, IA

HÄMEEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT, IA LAS TOIMINTAKESKUS, Vanhatie 22, Lahti 07. - 08.02.2015 10:23:52 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Teemu Lipponen NoSA 97 94 95 98 95 97 576 2. Niklas Mäkelä NoSA 96 98 98 95 93 95 575 3. Antti Raittinen

Lisätiedot

1 ( 7 ) Lista 2015-02-04. TJ Pohjoinen Suomi

1 ( 7 ) Lista 2015-02-04. TJ Pohjoinen Suomi 1 ( 7 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) K1 Ala-antti Maria-liisa Ala-antti Seppo Juhani K2 Tarkkonen Aune Matilda Karttunen Mauno Olavi Karttunen Pentti Samuli Käki Elli Heleena Hankonen

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

Tieyksikkölaskelma Kunnossapitokustannusten osittelu. Toimitusnro

Tieyksikkölaskelma Kunnossapitokustannusten osittelu. Toimitusnro 1(9) TK1 Ylikorkala 748-411-115-1 Ylikorkala Ylikorkala Erkki Juhani Metsä MeL 6,8 7 0,7 33 33 TK2 Myllyoja 748-411-134-2 Myllyoja Harjapää Anne-Maria Harjapää Eero Sakari Erityisliikenne EL 5 25 1,27

Lisätiedot

EKL:n rannaltaonginnan mestaruuskilpailut torstaina Joukkuetulokset / Miehet

EKL:n rannaltaonginnan mestaruuskilpailut torstaina Joukkuetulokset / Miehet EKL:n rannaltaonginnan mestaruuskilpailut torstaina 6.8.2015 Joukkuetulokset / Miehet Miehet alle 70 v Sija Nimi Kaloja 1 Mikkelin Eläkkeensaajat ry1 4,510 Heikki Kiljunen 0,514 Pentti Tarkiainen 0,834

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti

, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti 12. - 13.3.1955, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti 1. Reijo Nykänen Varkauden Tarmo 2. Kauko Tolvanen Tainiokosken Tähti 3. Heikki Hakola Kotkan Painimiehet 1. Matti Rantala Vaasan

Lisätiedot

Puoliso: Petter Korhonen, s. 26.11.1809. Vanhemmat: Johan Korhonen ja Margareta Korhonen. 17.4.1808.

Puoliso: Petter Korhonen, s. 26.11.1809. Vanhemmat: Johan Korhonen ja Margareta Korhonen. 17.4.1808. TAULU 1 I Pekka Korhonen, s. 1575, k. 1635. Vilppu s. 1615. Tauluun 2. Heikki s. 1601. Tauluun 86. Sipi s. 1603. Tauluun 97. TAULU 2 (taulusta 1) II Vilppu Korhonen, s. 1615, k. 1675. Vilppu s. 1645. Tauluun

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot