Urheilujärjestötoiminnan muutosprosessien vaikutukset käytäntöihin FT, LitL Arto Tiihonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Urheilujärjestötoiminnan muutosprosessien vaikutukset käytäntöihin FT, LitL Arto Tiihonen"

Transkriptio

1 Urheilujärjestötoiminnan muutosprosessien vaikutukset käytäntöihin FT, LitL Arto Tiihonen

2 Tässä maistiaisia raportista, joka julkaistaan syksyn aikana OKM:n liikunnan vastuualueen julkaisusarjassa. Se perustuu Turun yliopistossa tehtyyn sektoritutkimukseen. Diasarjassa otsikot 20 suurimman lajiliiton toiminnanjohtajille tehtyjen haastattelujen sisällöistä ja Turun alueen urheiluseuratoimijoille tehdyn kyselyn sisällöistä. Tarkemmin yhteenvetoja kahden luvun vastauksista eli lajiliittoorganisaatioiden kehittämisestä ja talouden sekä toiminnan kivijaloista. Kuvioissa 15 lajiliiton erilliset vastaukset ko. kysymyksiin mm. avustuskriteereistä. Urheiluseurakyselystä diat joistakin vastauksista, joiden arvelen erityisesti kiinnostavan myös lajiliittojen johtoa ja hallintoa. Kyselyssä on myös runsaasti käytännöllistä tietoa seuroille ja seurakehittäjille. Raportin lisäksi kirjoitan (ja olen kirjoittanut) blogeja, joissa avaan laajemmin tätä (huippu)urheilun ja liikunnan edistämisen problematiikkaa suomalaisessa kontekstissa.

3 3.1. Piireistä vuorovaikutusverkkoihin - oman lajiliitto-organisaation toiminnan kuvaus, analyysi ja tulkinta 3.2. Toiminnan ja talouden kivijalkojen yhteispeli yhä tärkeämpää 3.3. Urheilujärjestelmän toimivuus paikallistasolta kansainväliselle tasolle: toimintapoja tulee kehittää, mutta tarvitaanko myös rakenteellisia uudistuksia? 3.4. Urheilijan polku lajissa ja urheilemisen/liikunnan harrastamisen mahdollisuudet liitossa Järjestö on media: viestintä ja vuorovaikutus liiton sisällä ja ulos Sisäistetty etiikka liikuntalain tavoitteet ja urheilutoiminta 3.7. Mitä urheiluelämässä pitäisi muuttaa lajiliittojen toimivan johdon näkemyksiä lähitulevaisuudesta 3.8. Pientä viilausta vai iso remontti miten suhtautua urheilun suurimpien lajiliittojen toiveisiin?

4 Urheilun lajiliitoissa on tehty ja tehdään koko ajan toimintapojen, rakenteiden ja mm. viestinnän kehittämistyötä. Seurojen (varsinkin kehittyvien) ääni kuulumaan liiton toiminnassa mm. piiri- ja alueorganisaatioiden purkamisella tai niiden valtaa vähentämällä. Lajiliittojen hallituksiin tulisi saada monenlaista osaamista lajituntemusta vähentämättä ja jäsendemokratiaa vaarantamatta.

5 Laadukas toiminta ei kaipaa entisenkaltaisia raskaita luottamushenkilöjärjestelmiä ja organisaatiorakenteita. Yhteenhiileen puhaltamisen meininki, jossa unohdetaan itsekäs edunvalvontaeetos takaalalle ja keskitytään yhdessä oppimiseen ja positiivisen joukkovoiman hyödyntämiseen. Lajiliittojen toimintaa voisi kehittää paremmin, jos niillä olisi oikeus kerätä taloudellisia puskureita vaikeiden vuosien varalle.

6 Oman organisaation kehitys lähitulevaisuudessa Toimintasuunnitelma- ja liittokokousperiodit on pidennetty 2-3 vuoteen Piirien ja liittovaltuustojen merkitys liiton päätöksenteossa vähenee tulevaisuudessa Hallituksissa on enemmän eri ikäpolvien ja sukupuolten edustajia Hallituksissa on monipuolisempaa asiantuntemusta myös liiton ulkopuolelta Hyvin toimivien seurojen ääni kuuluu paremmin liiton toiminnassa Liiton päätöksenteko mm. liittokokouksissa on muuttunut lajiväkeä yhdistäviksi vuorovaikutuksellisiksi ja yhteistoiminnallisiksi tapahtumiksi

7 Valtion tuen suhteen monet esittivät kriteerien selventämistä, hakemisprosessin keventämistä ja läpinäkyvyyttä sekä erityisesti pitkäjänteisyyttä. Moni jopa toivoi, että valtion tuki annettaisiin yhdellä haulla useammaksi vuodeksi kerrallaan ja siihen tehtäisiin muutoksia vain jos toimintakin muuttuu oleellisesti. Tämä keventäisi haastateltujen mielestä myös hallinnon taakkaa ja vapauttaisi energiaa varsinaiseen työhön niin järjestöissä kuin valtion hallinnossakin.

8 Melkein kaikissa liitoissa on ymmärretty, että lajin laaja harrastaminen lapsista ikääntyneisiin, naisten ja miesten sarjoissa, erilaisissa tapahtumissa ja myös erilaisina seuraajina (sosiaalisen) median seuraajat mukaan lukien, on kaikkien etu. Jotkut liitot ovat kehittäneet toimintamuotoja, joissa jopa huippu-urheilu ja urheilijat kohtaavat kaiken tasoiset harrastajat samoissa kilpailuissa tai tapahtumissa. Toiset ovat rakentaneet toimintaa ja tapahtumia, joilla houkutellaan uusia harrastajia mukaan lajiperheeseen, jota vahvistetaan uudentyyppisellä viestintäosaamisella ja osallistumisella.

9 Taloudellisesti tällainen toiminta on luonut pohjaa tapahtumaperustaisten tuottojen lisäämiselle, mutta välillisesti myös perustaa mahdollisille jäsenmaksujen tai sen luontoisten maksujen maltilliselle nostolle. Suurta painetta jäsenmaksujen nostoon ei kuitenkaan ollut missään liitossa. Lajiperheen osallistamisen myötä uskottiin myös kaupallisten ja muiden yhteistyökumppaneiden kiinnostuvan liiton toiminnasta. Tällaisesta oli jo joitakin hyviä esimerkkejä.

10 Toiminnanjohtajat kuitenkin myönsivät, että kaupallisten yhteistyökumppaneiden hankinta ei ole ollut kovin ammattimaista tai että siinä olisi paljonkin kehittämistä. Osin tämä kehittämistarve liittyi myös median valtavaan rakennemuutokseen, koska juuri TV-sopimukset ja muu medianäkyvyys ovat keskeisin osa taloudellisesti merkittäviä yhteistyökumppanuuksia joko suoraan tai välillisin vaikutuksin. Suuri osa liitoista olikin muuttanut aivan viime vuosien aikana suurestikin omaa mediastrategiaansa joko suunnitelmallisesti tai päivästä toiseen tilanteeseen reagoiden.

11 Sosiaalisen median ja sähköisen viestinnän osuus toiminnasta oli noussut liitoissa valtavan nopeasti vuoden 2010 jälkeen ja aivan viimeisen vuoden aikanakin monet liitot olivat mm. lopettaneet perinteisen paperilehden tuottamisen aivan haastattelujen aattona. Monet liitot kokivat olevansa jo itsessään media, joka vastaa lajin viestinnästä niin kirjallisen, kuvallisen, liikkuvan kuvan kuin sosiaalisen median sisällön tuottamisen alueilla. Sisältöjen tuottamisessa ja teknisessä tuottamisessa käytettiin myös paljon ulkopuolisia, jotka toimivat lähellä liittoa. Harvalla liitolla oli kaupallisten TV-kanavayhtiöiden kanssa sopimuksia, mutta lähes kaikilla on jonkinlaisia sopimuksia Yleisradion kanssa. Yhteistyökumppaneiltakin toivottiin ennen kaikkea pysyvyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

12 Kokonaisuutena urheilun suurimmat lajiliitot olivat suhteellisen tyytyväisiä talouden ja toiminnan kivijalkoihin, vaikka moni toivoi kivijalkoja olevan nykyistä enemmän. Eroja liittojen välillä toki löytyy; suurimmilla joukkuelajiliitoilla toiminta on monipuolista ja myös talouden perusta on laajempi kuin pienemmillä yksilölajien liitoilla. Monilla liitoilla oli kuitenkin hyvinkin toimivia ja innovatiivisia toimintamalleja, joilla toimintaa ja lajin harrastamista ja seuraamista laajennetaan uusiin ihmisryhmiin ja joilla vahvistetaan lajikulttuuria ja sen yhteisöllisyyttä. Yksi keskeinen piirre näissä toimintamuodoissa on niiden monipuolinen ja yhteinen kokemuksellisuus.

13 Kun tässä tutkimuksessa haluttiin nostaa esille myös järjestötoiminnan ja kolmannen sektorin esimerkillisyyttä koko yhteiskunnalle ja sen muille sektoreille, niin haastattelujen perusteella voi vakuuttavasti väittää, että urheilujärjestöissä ei vain valtalaji jääkiekossa osataan tänä päivänä rakentaa kokemuksellisesti rikasta toimintaa, joka innostaa, voimaannuttaa ja tekee urheilusta, mutta myös kaikesta siihen liittyvästä merkityksellistä. Tämä, jos mikä, olisi esikuvallista myös muille yhteiskuntaelämän sektoreille yksityisissä yrityksissä, julkisella sektorilla ja perheissä, mutta myös kulttuurielämässä, sosiaali- ja terveystoimessa tai talouselämässä.

14 Tuki nyt 3 vuoden päästä

15 Toiminta valtionavustusten suhteen Urheilun lajiliitot yhdessä Valo ry:n ja OK:n kanssa antavat lausunnon järjestöavustuksista ennen valtion hallinnon päätöstä Lajiliitoilla tai lajiryhmillä on mahdollisuus hakea muutosprosessitukea, jonka aikana (2-4 vuotta) liitot voivat muuttaa toimintaansa ja rakenteitaan vastaamaan paremmin ajan haasteita Valtion tuen avustuskriteeristö on nykyistä yksinkertaisempi Valtion avustukset haetaan ja jaetaan 2-3 vuodeksi ja päätöstä muutetaan vain tarvittaessa Arviointi- ja palautekokouksia pidetään vähintään kerran kahdessa vuodessa yhdessä OKM:n liikunnan vastuualueen kanssa joko lajiliitto- tai lajiryhmäkohtaisesti

16 2.1. Monipuolisen vastaajajoukon esittely 2.2. Urheiluseurasta löytyy monenlaisia tehtäviä erilaisille ihmisille 2.3. Mikä vetää urheiluseuratoimintaan ja mikä toiminnassa kiehtoo? 2.4. Urheilijan ja liikkujan polut urheiluseurassa: keille toiminta kohdentuu, mikä toimii ja mitä pitää kehittää 2.5. Urheiluseuran resurssit, verkostot ja vaikutus urheilun tukijärjestelmissä on kehitettävää

17 Seuran jäsenmaksut ja toimintamaksut Tapahtumatuotot, talkoot ja muut tilaisuudet % 4 tärkeimmän joukossa % maininnoista Sponrorit, lahjoitukset ja joukkorahoitus Seuran palvelutuotanto ja tuotteiden myynti

18 % lisäresurssitoiveista Valmennus- ja kilpailutoiminnan kehittäminen Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen Organisaation ja henkilöstön kehittäminen Viestinnän ja yhteistoiminnan kehittäminen % lisäresurssitoiveista Varainhankinnan kehittäminen Olosuhteiden kehittäminen

19 Seuran toimintaan eniten vaikuttavat tahot (% vastaajista) Seuran hallitus tai johtokunta Seuran jäsenet ja vapaaehtoistoimijat Seuran urheilijat ja liikkujat Seuran toimihenkilöt Kansallinen lajiliitto Kunnan liikunnasta vastaava virasto Seuran palvelujen ja tuotteiden ostajat Kunnan liikunnasta vastaava lautakunta Alueellinen urheiluakatemia Seuran yleisöt ja fanit Sosiaalinen media Opetus- ja kulttuuriministeriö Media Verottaja Yritykset Kansainvälinen lajiliitto Kunnan muu toimielin Puolustusvoimat Alueellinen liikuntajärjestö LiikU Valt. Kunn. liikuntaorganisaatio Valo ry. Aluehallintovirasto Tutkimus- ja kehityslaitokset Kansallinen olympiakomitea Seuran toimintaan eniten vaikuttavat tahot (% vastaajista)

20 80 Yhteistoiminta erittäin tai melko merkittävää % Yhteistoiminta erittäin tai melko merkittävää % 10 0

21 Kansalliselta lajiliitolta Omasta seurasta Muilta seuroilta ja yhdistyksiltä Yksittäisten hlöiden blogi- ym. sivuilta Medioista (sanomalehdet, YLE jne.) Liikunnan aluejärjestöltä LiikUlta Kunnalta Kirjastoista Haen tietoa % Saan tietoa % Valtakunnalliselta Valo ry:ltä Opetus- ja kulttuuriministeriöltä Yliopistoilta tai muilta oppilaitoksilta Paikalliselta urheiluakatemialta Kansalliselta olympiakomitealta

22 Perheenjäsenenä esimerkiksi urheilevan lapsen vanhempana tai sisaruksena Kavereiden kanssa esimerkiksi yhteisenä harrastuksena Yksin esimerkiksi asiantuntijuuden tai kiinnostuksen kautta Mitä kautta mukaan seuratoimintaan (N=67). Yhteensä (%) Mitä kautta mukaan seuratoimintaan (N=67). Melko paljon (%) Mitä kautta mukaan seuratoimintaan (N=67). Erittäin paljon (%) Puolison kanssa esimerkiksi yhteisenä harrastuksena

23 Rakkaus lajiin ja sen kehittämiseen Halu kehittää seuran toimintaa Oman lapsen harrastus Oman osaamisen hyödyntäminen Kiinnostus valmentamiseen/ohjaamiseen Pyydettiin mukaan Aiemmat kokemukset seuratoiminnasta Seuratoimintaan lähtemisen syyt Erittäin tärkeä tekijä (%) Seuratoimintaan lähtemisen syyt Melko tärkeä tekijä (%) Ystävien tai tuttujen esimerkki Perheenjäsenten esimerkki Aiemmat kokemukset vapaaehtoistoiminnasta

24 Tiihonen A Rio-puhetta suhteellisuudentajuisesti ( Blogi sivulla Tiihonen A Rion kootut selitykset ja nykyaikaiset ratkaisut. ( Blogi sivulla Tiihonen A Missä on Suomen Leicester mitä liigapalloilukartasta voi lukea? ( Blogi sivulla Tiihonen, Arto (2015) Liikuntakulttuurin käsitteitä tiedetoimittajille. Julkaisu Suomen Tiedetoimittajat ry:lle ( Tiihonen, Arto (2014) Liikuntakulttuurin käsitteet muuttuvat ja muuttavat. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:6, Helsinki. ( eet_muuttuvat_ja_muuttavat.622.news) Pirnes, Esa & Tiihonen, Arto (2011) Merkityksellisen ja kokemuksellisen (kansalais)toimijuuden pelikenttä. Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), ( Pirnes, Esa & Tiihonen, Arto (2010) Hyvinvointia liikunnasta ja kulttuurista, Käsitteiden, kokemusten ja vastuiden uusia tulkintoja. Kasvatus & Aika 4(2) 2010, (

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen

Lisätiedot

Urheilun suurimmat lajiliitot äänessä: pienempiä ja suurempia muutoksia

Urheilun suurimmat lajiliitot äänessä: pienempiä ja suurempia muutoksia Urheilun suurimmat lajiliitot äänessä: pienempiä ja suurempia muutoksia Seuraavassa suurimpien lajiliittojen toiminnanjohtajahaastatteluiden eri alalukujen yhteenvedot. Suositeltavaa olisi toki lukea luku

Lisätiedot

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä Yhteinen visio Suomi maailman liikkuvin ja pohjoismaiden menestynein urheilukansa 2020 Visio on yhteinen päämäärä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle, sen eri toimijoille Visio voidaan saavuttaa

Lisätiedot

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö

Lisätiedot

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa Auditointikoulutus 14.2.2019 2 Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa. 14.2.2019 3 14.2.2019 4 Tähtimerkit osa-alueittain 14.2.2019 5 14.2.2019 6 Tähtiseura-ohjelman polussa 3 vaihetta 14.2.2019 7 14.2.2019

Lisätiedot

Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset

Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT, LitL Sisältö Erilainen tapa ikääntyä hyvin: esimerkkeinä liikuntaa

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN

Lisätiedot

Urheiluseuratoimijoiden monet äänet: miten kehittää seuratoimintaa?

Urheiluseuratoimijoiden monet äänet: miten kehittää seuratoimintaa? Urheiluseuratoimijoiden monet äänet: miten kehittää seuratoimintaa? Tässä urheiluseurakyselyn eri alalukujen yhteenvedot. Tämä on hiukan laajempi versio kuin raportissa. Tässä on hiukan enemmän pohdintaa.

Lisätiedot

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta Lajien ja alueiden seurakehittäjät 12.9.2016 Huippu-urheiluseuratoiminta Taustaa huippu-urheiluseuratoiminnan kehittämiselle 2007-2014 2007-2009 Olympiakomitean vetämänä 3 kierrosta lajiliittojen kehitysprosesseja,

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)

Lisätiedot

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen

Lisätiedot

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5

Lisätiedot

Lajiliittojen aikuisliikunnan itsearviointikysely - Yhteenveto. Ulla Nykänen, Matleena Livson, Satu Ålgars

Lajiliittojen aikuisliikunnan itsearviointikysely - Yhteenveto. Ulla Nykänen, Matleena Livson, Satu Ålgars Lajiliittojen aikuisliikunnan itsearviointikysely - Yhteenveto 2018 Ulla Nykänen, Matleena Livson, Satu Ålgars Seuratoiminnan kasvumahdollisuudet Koko väestö Drop out Harrastajat liikunta- ja urheiluseurassa

Lisätiedot

Seurakehittäjät Paasitorni. Tiistai Auditointikäsikirja ja uudistettu auditointiprosessi

Seurakehittäjät Paasitorni. Tiistai Auditointikäsikirja ja uudistettu auditointiprosessi Seurakehittäjät 10.-11.9.2018 Paasitorni Tiistai 11.9.2018 Auditointikäsikirja ja uudistettu auditointiprosessi 11.9.2018 2 Suomalainen seuratoiminta loistaa Tähtiseurassa. 11.9.2018 3 11.9.2018 4 Tähtimerkit

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa

Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia ja inspiroivia yhteisöjä, joihin

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA

SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA SUOMEN SOTILASURHEILULIITON STRATEGIA 2018-2021 Visio 2018-2020 Elinikäisen liikuntainnostuksen aktivoija Talous- ja viestintävaliokunta Toimintaympäristö Nykyinen toimintaympäristö Viestintä Liiton viestintä

Lisätiedot

TUL ry:n strategia

TUL ry:n strategia TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionavustukseen oikeutetut uudet liikuntaa edistävät järjestöt. Liikuntalain 10 :ssä säädetään, että liikuntaa edistävän järjestön valtionavustuksen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten seuratoiminta

Lasten ja nuorten seuratoiminta Seuratoiminnan aamukahvit Lasten ja nuorten seuratoiminta Lokakuu 2019 https://www.youtube.com/watch?v=suzbtozahwk&feature=youtu.be Koululaisten omaa harrastusviikkoa ovat toteuttamassa: OKM, OPH, Suomen

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Päävalmentaja, s (100 %) Päävalmentaja, hs (50 %) NOV / TRE (100 %) + toimintakulut NOV / TKU (100 %) + toimintakulut NOV / HKI (100 %) + toimintakulut

Lisätiedot

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: Suomalainen Menestyvä huippu-urheilu :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: Huippu- urheiluyksikkö KANSAINVÄLINEN MENESTYS KORKEATASOINEN

Lisätiedot

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA. - Kysely seuroille. - Kysely valmentajille

SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA. - Kysely seuroille. - Kysely valmentajille SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA - Kysely seuroille - Kysely valmentajille Seurojen kysely Vastauksia 17 seurasta (kokonaisjäsen määrä 64 seuraa) Budokwai Taekwondo,

Lisätiedot

Laatuseuratyön historia

Laatuseuratyön historia Tähtiseura-ohjelma Laatuseuratyön historia Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) FootPass ja IcePass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja Uimaliitolla Sinetti- ja Huima-seuroja

Lisätiedot

Seuratuki 2013 haku ja arviointi

Seuratuki 2013 haku ja arviointi Seuratuki 2013 haku ja arviointi Seuratuki vuonna 2013 Valtiontalouden tarkastusviraston raportti (VTV 14/2012) OKM jakaa seuratuen eli vastaa koko prosessista Tuen suuruus 3 850 000 euroa (kasvu 2 350

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus /18/15

Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus /18/15 Oman seuran analyysi Espoon Akilles suunnistus 0 /8/ Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 0 8 6, % 6 7,9 % 6, % 8, %, %, % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:., Hajonta:0.8) (Vastauksia:9) Oman seuran analyysi

Lisätiedot

Strategian päivitys 2019

Strategian päivitys 2019 Strategian päivitys 2019 Toukokuu 2019 Kyselyn yhteenveto ja työpaja 1. Missio ja Arvot 2. Muutosvoimat 3. Yhteiskunnallinen merkitys 4. Seuratoiminnan tavoitteet 5. Huippu-urheilun menestystavoitteet

Lisätiedot

Workshop FT Arto Tiihonen

Workshop FT Arto Tiihonen Workshop FT Arto Tiihonen Jakaannutaan neljän hengen ryhmiin 1. ryhmä: rakentakaa harjoitus, jossa kaikki kokemuksellisuudet ovat mukana 2. ryhmä: arvioikaa jokin kaikille tuttu harjoitus kokemuksellisesti

Lisätiedot

Strategia 2014-2017 Versio 1.0

Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio

Lisätiedot

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea

Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma 6.10.2018 Tähtiseura-päivät Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma Yhdessä työstetty Seurat, lajiliitot, liikunnan aluejärjestöt, Olympiakomitea

Lisätiedot

Hae vuoden 2013 seuratukea!

Hae vuoden 2013 seuratukea! Hae vuoden 2013 seuratukea! Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukien hakuaika on 24.1. 15.3.2013 Tuen hakuperiaate on muuttunut aiemmista vuosista! Hakemuksen tulee olla perillä OKM:ssä 15.3.2013! Varaa

Lisätiedot

Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä

Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä tuloksia seuratuen seurannasta ja arvioinnista Salla Turpeinen LIKES-tutkimuskeskus LIKES-tutkimuskeskus Rautpohjankatu 8, 40700 Jyväskylä www.likes.fi Seuratuen

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

ENNAKKOMATERIAALI 2015

ENNAKKOMATERIAALI 2015 ENNAKKOMATERIAALI 2015 TERVETULOA KANSALLISEEN LIIKUNTAFOORUMIIN! Graafinen suunnittelu: Pirita Tolvanen HARRASTAMISEN HINTA Ei 6% Ei 5% 6 547 vastaajaa EOS 11% 56 vaikuttajaa Kyllä 94% Kyllä 86% Ovatko

Lisätiedot

SEURATUET (VEIKKAUSVOITTOVAROISTA)

SEURATUET (VEIKKAUSVOITTOVAROISTA) SEURATUET (VEIKKAUSVOITTOVAROISTA) SEURATUEN PAINOPISTEET edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia liikunnan harrastus-mahdollisuuksia mahdollistaa liikunnan monipuolinen harrastaminen (uudet

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Yhdistyslaturin kysely 2019

Yhdistyslaturin kysely 2019 Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustukset. - päälinjat ja periaatteet

Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustukset. - päälinjat ja periaatteet Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustukset - päälinjat ja periaatteet Keskeiset lähtökohdat Liikuntalain ja asetuksen tavoitteiden noudattaminen Yleisten arviointiperusteiden soveltaminen nykyistä

Lisätiedot

Seuratoiminnan viestintäkampanja Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019

Seuratoiminnan viestintäkampanja Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019 Seuratoiminnan viestintäkampanja 2019- Lajiliitot, Tähtiseurat 3-4/ 2019 Seuratoiminnan viestintäkampanja Olympiakomitea, lajiliitot, aluejärjestöt ja urheiluseurat haluavat yhdessä liputtaa urheiluseuratoimintaa!

Lisätiedot

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi

Lisätiedot

JUNIORI-JUKURIT. Strategia 2016

JUNIORI-JUKURIT. Strategia 2016 Strategia 2016 Missio Laatuaikaa Eväitä elämään, urheilullisuuteen ja yhteisössä menestymiseen. Visio 2020 Kiinnostava, kehittyvä ja toimintaympäristössään arvostettu junioriorganisaatio Strategian kulmakivet

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN LIIKUNNAN HARRASTAMINEN, VAPAAEHTOISTYÖ JA OSALLISTUMINEN

AIKUISVÄESTÖN LIIKUNNAN HARRASTAMINEN, VAPAAEHTOISTYÖ JA OSALLISTUMINEN AIKUISVÄESTÖN LIIKUNNAN HARRASTAMINEN, VAPAAEHTOISTYÖ JA OSALLISTUMINEN KIHU, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, LIKES 27.5.2019 JARMO MÄKINEN, OUTI AARRESOLA TIETOAUKKOJA AIKUISVÄESTÖN LIIKUNTAHARRASTAMISESTA, LAJIEN

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi EXCELLENCE - pyrkimys erinomaisuuteen LAPSI NUORI AIKUINEN Yhdessä tekeminen Ei riskikokeilu, vaan satsaus elämään Omaehtoinen liikkuminen ja urheilu Lapsuus: laatua koulussa ja seurassa, kielloista kokeiluihin

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit

Kasva urheilijaksi aamukahvit Kasva urheilijaksi aamukahvit 1.10.2015 Alueellisten osaamis- ja palvelukeskusten prosessi toimenpiteet 2016 valittu miltä näyttää lajien toiminnan kannalta? Reijo Ruokonen, Laura Tast Kuulumiset Lasten

Lisätiedot

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden

Lisätiedot

Olympiakomitea ja Liikunnan aluejärjestöt YHDESSÄ ENEMMÄN. #YhdessäEnemmän #Liikunnanaluejärjestöt #SuomenOlympiakomitea. Aluepäivät 15.8.

Olympiakomitea ja Liikunnan aluejärjestöt YHDESSÄ ENEMMÄN. #YhdessäEnemmän #Liikunnanaluejärjestöt #SuomenOlympiakomitea. Aluepäivät 15.8. Olympiakomitea ja Liikunnan aluejärjestöt YHDESSÄ ENEMMÄN #YhdessäEnemmän #Liikunnanaluejärjestöt #SuomenOlympiakomitea 1 Yhteisen tekemisen mallin tavoitteet Liikunnan aluejärjestöjen ja Olympiakomitean

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 ylitarkastaja Sari Virta sari.virta@minedu.fi Valtakunnallinen seurapäivä 30.11.2018 Liikunta- ja urheiluseurat Suomessa Historian aikana perustettu noin 30 000 urheiluseuraa

Lisätiedot

Käytäntöä palvelevan tutkimuksen vastaukset käytännön kenttää askarruttaviin kysymyksiin

Käytäntöä palvelevan tutkimuksen vastaukset käytännön kenttää askarruttaviin kysymyksiin Käytäntöä palvelevan tutkimuksen vastaukset käytännön kenttää askarruttaviin kysymyksiin Johdannoksi Tämän sektoritutkimuksen yhtenä tehtävänä on palvella käytännön kenttää. Käytännön kenttiä on itse asiassa

Lisätiedot

Verkostoitunut hallinto ja monialaiset kumppaniverkostot Liikkuva koulu -ohjelmassa

Verkostoitunut hallinto ja monialaiset kumppaniverkostot Liikkuva koulu -ohjelmassa liikkuvakoulu.fi Verkostoitunut hallinto ja monialaiset kumppaniverkostot -ohjelmassa -ohjelma on rakentunut verkostomaiseksi. Verkostomainen toimintatapa on ollut erittäin merkityksellistä ohjelman laajenemiselle

Lisätiedot

Työryhmän ensimmäinen tapaaminen klo

Työryhmän ensimmäinen tapaaminen klo Työryhmän ensimmäinen tapaaminen 14.11.2016 klo 12.00-14.30 Työryhmän jäsenet: Juuso Toivola, pj Jukka Ikäläinen Reijo Jylhä Pekka Tiitinen Vesa Tauriainen Eero Hietanen Pirjo Muranen (este / ei paikalla)

Lisätiedot

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Aluetoiminnan ja -

Lisätiedot

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Valtion rooli liikunnan pelikentällä Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot

Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot Järjestöpäivä 26.5.2014 ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki 2014 Avustuksen tarkoitus: perustoiminnan kehittäminen - pois projektimaailmasta suunnitelmalliseen

Lisätiedot

Huippu-urheiluyksikön tukiurheilijakysely 2013. Jari Lämsä & Kaisu Mononen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Huippu-urheiluyksikön tukiurheilijakysely 2013. Jari Lämsä & Kaisu Mononen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Huippu-urheiluyksikön tukiurheilijakysely 2013 Jari Lämsä & Kaisu Mononen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Tukiurheilijakysely Tarkoitus: Kerätä säännöllisesti tietoa OK:n ja PARA:n tukiurheilijoiden

Lisätiedot

SEURATUKI 2013 Haku- ja jakoprosessin arviointi

SEURATUKI 2013 Haku- ja jakoprosessin arviointi SEURATUKI 2013 Haku- ja jakoprosessin arviointi Kati Lehtonen, Johanna Paukku, Matti Hakamäki ja Kaarlo Laine. LIKES-tutkimuskeskus, Jyväskylä. kuva/photo Jouni Kallio Seuratuki 2013 Tietojen kokoaminen

Lisätiedot

Verkostotapaaminen urheilun kansainvälisille. toimijoille #YhdessäEnemmän. #suomivaikuttaa #kvurheilu

Verkostotapaaminen urheilun kansainvälisille. toimijoille #YhdessäEnemmän. #suomivaikuttaa #kvurheilu Verkostotapaaminen urheilun kansainvälisille toimijoille #YhdessäEnemmän 3.10.20171 Kaupungit OKM Tapahtumajärjestäjät Urheilun ja liikunnan asiantuntijat Hallitukset Komiteat Lajien ja järjestöjen tapahtuma

Lisätiedot

SLU:N NÄKEMYKSET KUNTA- JA PALVELURAKENTEESEEN

SLU:N NÄKEMYKSET KUNTA- JA PALVELURAKENTEESEEN 1 SLU:N NÄKEMYKSET KUNTA- JA PALVELURAKENTEESEEN Timo Laitinen Puheenjohtaja Liikuntajärjestöjen järjestöpäivät 6.-7.9.2006, Hyvinkää 2 Liikunta kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa Kehyslakiluonnos (poliittinen

Lisätiedot

Urheilu yhteiskunnassa

Urheilu yhteiskunnassa Valmentajan ammattitutkinto 8.3.2008 Vierumäki Urheilu yhteiskunnassa Jari Lämsä jari.lamsa@kihu.fi Rakenne Inhimillinen toiminta, esim. golfin pelaaminen, kohtaa aina rakenteita: Fyysiset rakenteet: kenttä,

Lisätiedot

Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus

Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus Osallistamalla osaamista -toimenpidekokonaisuus Esa Pirnes kulttuuriasiainneuvos kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto opetus- ja kulttuuriministeriö Merja Hilpinen ylitarkastaja nuoriso- ja liikuntapolitiikan

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA EDISTÄVÄ LIIKUNTA (TEHYLI) LIIKUNTA- JA URHEILUJÄRJESTÖKENTÄSSÄ

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA EDISTÄVÄ LIIKUNTA (TEHYLI) LIIKUNTA- JA URHEILUJÄRJESTÖKENTÄSSÄ TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA EDISTÄVÄ LIIKUNTA (TEHYLI) LIIKUNTA- JA URHEILUJÄRJESTÖKENTÄSSÄ Erikoissuunnittelija Kati Kauravaara Liikuntajärjestöjen toiminnanjohtajien aamukahvit 21.10.2015 LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Muokkaa perustyylejä naps.

Muokkaa perustyylejä naps. VOIMANOSTO 2022 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia Syyskokous 21.10.2017 Suomen Voimanostoliitto ry Finlands Styrkelyftförbundet rf Finnish Powerlifting Federation Asiakirjan Voimanosto 2022

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Tervetuloa! Seurakehittäjien syksyn tapaaminen

Tervetuloa! Seurakehittäjien syksyn tapaaminen Tervetuloa! Seurakehittäjien syksyn tapaaminen 2.-3.9.2019 Päivien tavoitteena Lisätä ymmärrystä Seurakehittäjien verkostosta ja keskustella miten kehitämme sitä yhdessä Kirkastaa seuratoiminnan strategiaa

Lisätiedot

Suomen Hiihtoliitto. Nuorisolatu Sirpa Korkatti, Sipilisti

Suomen Hiihtoliitto. Nuorisolatu Sirpa Korkatti, Sipilisti Nuorisolatu Työpaja @SipiKoo 27.10.2017 Suomen Hiihtoliitto Sirpa Korkatti, Sipilisti Sipilisti on toiminnan kehittäjä, innostaja ja muutoksen asiantuntija. Uusiutuminen ei ole itsessään tavoite. Se on

Lisätiedot

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja VEHMAISTEN URHEILIJAT Vehmaisten Urheilijat urheilutoiminta Vehmaisten Urheilijoilla

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta

Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta Arvioidaan laajasti omaa toimintaa. Tunnistetaan käytäntöjä tai tilanteita, joissa voi esiintyä eriarvoisuutta. Perustellaan

Lisätiedot

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Urheilua ja elämyksiä Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Huippu-urheilu Beach volley ja lentopallo ovat suomalaisia menestyslajeja. Fanit ja media seuraavat edustusjoukkueitamme kotimaassa ja ulkomailla.

Lisätiedot

Seuratuen painopisteet

Seuratuen painopisteet Seuratuki 2013 Seuratuki Urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen Seuratoiminnan laadun vahvistamiseen Perustoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen Liikunnan harrastamisen mahdollistamiseksi

Lisätiedot

86. Oman seuran analyysi 4/15/14

86. Oman seuran analyysi 4/15/14 86. Oman seuran analyysi // Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 0 8 6 % % 6 % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:.9, Hajonta:.0) (Vastauksia:) Oman seuran analyysi Vastaajat Sukupuoli 0 8 6 7 % % Nainen

Lisätiedot

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille 2 2012 Copy 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana Keskiarvo: 5,1 Joukkue, jossa lapsi on mukana 25 11 20 15 7 19 11 7 15 8 6 B pojat C pojat D99 pojat D00 pojat E01

Lisätiedot

Suomen Tennisliitto Strategia 2010 Strategian peruskivet Arvot Huipputennis Kilpailutoiminta Valmennustoiminta Alue- ja seuratoiminta Jäsenistö Viestintä Talous Organisaatio Missio Suomen Tennisliitto

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen

Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen Selvityksen mukaan 5-12 vuotiaana 86 % urheilijoista harrasti 3-6 eri urheilulajia. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheilun muutosryhmän kartoitus huippuurheilumenestykseen

Lisätiedot

Käytäntöä palvelevasta tutkimuksesta, tutkimuksen aineistoista ja menetelmistä

Käytäntöä palvelevasta tutkimuksesta, tutkimuksen aineistoista ja menetelmistä Käytäntöä palvelevasta tutkimuksesta, tutkimuksen aineistoista ja menetelmistä Lähtökohtia tutkimukselle Tutkimuksen luotettavuutta voi arvioida vain, jos tiedetään, miten tutkimus on tehty. Kerron tässä

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Hyvä kuntatoimija, Kartoitamme tällä kyselyllä Keski-Suomen kuntien ja järjestöjen välistä yhteistyötä sekä siihen liittyviä toiveita. Kyselyn toteuttavat yhteistyössä

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 ylitarkastaja Sari Virta sari.virta@minedu.fi päivitetty 31.10.2018 Seuratoiminnan kehittämistuki Valtionavustus paikallistasolle. Hakija voi olla paikallinen liikuntaa

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

Huippu-urheilun arviointi:

Huippu-urheilun arviointi: Huippu-urheilun arviointi: Urheilija- ja verkostokyselyt Jari Lämsä, Maija Puska, Kaisu Mononen & Jarmo Mäkinen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Sisäinen arviointi Arviointikysymys: Miten

Lisätiedot

SEURATUKI Toimintavuoden tulokset

SEURATUKI Toimintavuoden tulokset SEURATUKI 2013-2014. Toimintavuoden tulokset Johanna Paukku, Kati Lehtonen ja Salla Turpeinen. LIKES-tutkimuskeskus, Jyväskylä. kuva/photo Jouni Kallio Seuratuki 2013-2014. Toimintavuoden tulokset Tietojen

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 Kasva urheilijaksi tilaisuus 2.2.2016 Jukka Karvinen Liikunnallisen elämäntavat

Lisätiedot

Urheilun johtaminen hyvässä seurassa Lappeenranta

Urheilun johtaminen hyvässä seurassa Lappeenranta Urheilun johtaminen hyvässä seurassa 3.11.2015 Lappeenranta Yhdistykset perustetaan toteuttamaan tiettyä tarkoitusta. Toiminta-ajatus sitoo yhdistyksen toimijat yhteen ja ohjaa seuran toimintaa Urheiluseurassa

Lisätiedot