Nimimerkki: Kräuter Kaksi novellia. Käsilaukku Matka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nimimerkki: Kräuter 2014. Kaksi novellia. Käsilaukku Matka"

Transkriptio

1 Kaksi novellia Käsilaukku Matka 1

2 Käsilaukku Sukupolvien ajan kaupunki oli kasvanut ja vaurastunut ja työntänyt puutetta sivummalle. Hyvyydessään Jumala oli jaellut armonpalasia valituille, sallinut menestyksen kasaantua ja terveyden vahvistua niille, jotka olivat sen ansainneet. Oikeamielisiä ei jätetty pulaan, kaikki mitä kohtalo toi, oli ansaittu ja sen saattoi riemulla ottaa vastaan. Köyhää hökkelikylää Jumala kuritti, antoi mustimpien sadepilvien piiskata suojaan ontuvia kerjäläisiä, puhalsi nurin heikoimmat rakennelmat, tartutti imeväisiin keuhkokuumeen ja vieritti äideille syyn pohtia omaa pahuuttaan. Kurjuus kasaantui epäonnisille. Kun Sunita painaa kädet korvilleen, hän ei enää kuule äidin yskintää. Ei se silti katoa mihinkään, vaimenee vain hetkeksi tytön korvista. Pimeys on pelottavaa, sen suojissa voi liikkua pahuus ja viekkaus, voi joutua isketyksi katuun ja menettää henkensä. Pimeys on suojaavaa, ei näy kurjuus eikä köyhyys, ei veden kastelemat pahvinpalaset lattialla eikä kurainen maalattia. Sunita raottaa silmiään, erottaa hämärästi asunnon oviaukon ja kuulee sitä suojaavan kangasriekaleen heilahtelevan tuulessa. Sade piiskaa aaltopelleistä koottua kattoa, päästää pisaroita saumakohdista ja pahvin läpi. Vilu ravistaa pienen tytön vartaloa, hän vetää vilttiä päälleen. Selän takana seinää vasten nukkuu 8 vuotias isoveli, Rakesh, joka ärähtää unissaan ja kiskaisee peiton takaisin itselleen. Äiti yskii kumeasti ja valittaa kuumeisena. Sunita nousee sängystä, vetäisee takkia tiukemmin ympärilleen ja astuu harppauksen äidin vuoteen luo. Vuode on kyhätty kokoon hedelmälaatikoista ja päällystetty pahvilaatikoiden palasilla. Sängyllä makaa nainen, joka koettaa sanoa jotakin, mistä Sunita ei saa selvää. Tyttö tunnustelee äidin otsaa ja pelästyy, kuinka kuuma se on. Hän hapuilee vesikanisteria vuoteen viereltä, ravistelee sitä ja kaataa sitten nestettä hihalleen. Hihallaan Sunita pyyhkii äidin otsaa. Äidin vartalo vääntyy yskänpuuskasta kasaan, ja hänen hento rintansa kohoilee hengityksen tahdissa. Jostain ulkoa kumajaa samankaltainen yskänrummutus, monsuunisateet koettelevat monen terveyttä. Pyhät sateet, kuinka niitä odotetaan helteen keskelle. Kirotut sateet, kuinka niitä vihataan turman tuojina. Jos he veisivät äidin yön pimeydessä lääkärin rappusille, ehkä tohtori armahtaisi ja parantaisi äidin, miettii Sunita. Jos he pyytäisivät kauniisti ja lupaisivat maksaa myöhemmin. Sunita innostuu, ravistaa veljeään olkapäästä ja supattaa ehdotuksensa hänelle. Rakesh on pahantuulinen turhasta herätyksestä, uni tuo lyhyen, kaivatun katkon arjen tylyyteen. Hän kivahtaa sisarelleen: Täh? Kyllä lääkäri hoksaa, ettei meillä ole rahaa, ei onnistu. 2

3 Poika kääntyy jupisten seinään päin, vetää peiton laihan vartalonsa suojaksi ja nukahtaa hetkessä uudelleen. Sunita ryömii vuoteen jalkopäähän, jossa pienet kaksostytöt nukkuvat tietämättä yön uhkista. Sunita kurottaa lähemmäksi tyynenä tuhisevia vauvoja, hengittää ahmien heidän viatonta levollisuuttaan. Toinen kääntyy kyljelleen, aukoo haukkoen pientä pyöreätä suutaan ja lämmin ilmavirtaus syleilee isonsiskon poskea. Sunita työntää päänsä varovaisesti kaksosten väliin ja vetää heitä lähemmäksi ja suojaa takillaan. Aamulla Rakesh on pahantuulinen, istuu otsa rypyssä vuoteella. Ei suo katsettakaan sisaruksilleen tai äidilleen. Hän laskee laihat urheiluhousujen verhoamat jalat kostealle lattialle, kohottautuu vaivalloisesti selkäänsä pidellen vuoteelta ja laahustaa oviverholle, joka humauttaa kylmänkostean läimäyksen pojan kasvoille. Rakesh sadattelee ääneen ja vetää taskustaan tupakannatsan. Vastakkaisesta hökkelistä astuu ulos mies tupakka suussa ja tarjoaa tulta Rakeshille. Poika vie natsan kankein sormin huulilleen. Kylä heräilee, jos on koskaan täysin nukkunutkaan. Autojen pakokaasupilvet leijuvat kylän yllä ja liikenteen äänet työntyvät ylös kömpivien korviin. Aamuhämärissä tummia hahmoja puikkelehtii kylän suojiin, pälyilleen, hiiviskellen, jotakin takin alla tai taskussa piilotellen. Kattojen alta kuuluu itkua, valitusta, naurua, yskintää. Äitis on pahassa kunnossa, mies sanoo. Rakesh ei vastaa, nyökkää totisena ja vetää savua henkeen. Mitäs aiot? mies kysyy. Rakesh kohottaa olkapäitään, vetää viimeiset haiut tupakasta ja pudottaa sen maahan. Täytys saada lääkkeitä, mies toteaa. Poika ei vastaa. Sisällä majassa Sunita kantaa toisen kaksosista äitinsä rinnoille. Äiti köhii pahaenteisesti, rykii ja selvittää kurkkuaan. Vauva parkaisee itkuun, mutta nälkä on pelkoa suurempi ja kohta lapsi taas hamuaa äitinsä rintaa. Sunita ottaa toisen lapsista käsivarsilleen, työntää pikkusormensa sen parkuvaan suuhun ja hyssyttelee lasta tottuneesti. 3

4 Rakesh repäisee oviverhon syrjään, astuu sisään ja sanoo päättäväisesti sisarelleen: Tänään me mennään suurille hotelleille. Kaupunki oli jaettu paikallisten jengien alueihin, ja vaikka aluerajat eivät tyydyttäneet kaikkia, niihin alistuttiin ja tilanteen pakosta niitä noudatettiin. Jengien sana oli kirjoittamaton laki. Keskeisimmät alueet oli organisoitu tarkkaan ja alueille oli perustettu valvontaryhmiä. Seutujen saaliit toimitettiin pomolle, joka jakoi varoja mieltymystensä mukaisesti alaisilleen. Pettureita ei siedetty, ja heidät käräytettiin huoletta omia etuja tavoiteltaessa. Arvokkain alue oli kaupungin keskustassa suurten hotellien alueella ja se oli Dineshin, kaupungin suurimman rikollisjohtajan tienoota. Dinesh oli 18 vuotias ja kuulu siitä, että hän antoi ilmi oman veljensä keskustan päämiehelle ja varmisti sillä pääsynsä vaikuttaviin piireihin. Sanottiin, että Dinesh toimitti päiviltä isänsä, joka havitteli poikansa asemaa. Dineshin alueelle? Sunita pelästyy. Meidät nähdään. Meidän käy huonosti. Me tarvitaan rahaa, veli vastaa. Paljon rahaa. Rikkaat turistit on keskustassa. Dinesh saa meidät kiinni, sisko parkuu. Suu kiinni ja kuuntele, Rakesh komentaa. Me mennään sinne yhdessä. Mä valitsen uhrin, jonkun naisen, ne on heikkoja, eikä pistä hanttiin. Sä nappaat käsilaukun ja juokset karkuun. Otat vain rahat, kaikki muu roskiin. Me tavataan meidän alueella urheilukentän kujalla. Mua pelottaa, Sunita sanoo ja toivoo Rakeshin muuttavan mielensä. Rakesh katsoo sisartaan, vetää suunsa tiukaksi, viittaa vuoteelle, jossa äiti yskii tauotta ja sanoo: Haluutko, että äiti kuolee? Sunita painaa päänsä ja äännähtää: En. Luoja, salliva ja oikeudenmukainen, katsoo alas kaupungin keskustaan, nostaa suojelevan kätensä sen ylle, puhaltaa varoen sadepilviä sivuun ja työntää auringon säteineen esille. Auringonvalossa valkoiset marmoriset rakennukset heijastavat iloa ja yltäkylläisyyttä, pyhien lehmien eteen avautuu arvostava kuja, etuoikeutetut munkit kulkevat ylväinä temppeliin. Liikemiehet hierovat kauppoja, sopimuksia vahvistetaan kättelyin, setelit vaihtavat omistajaa, kassakaappi sulkee sisäänsä ylimääräiset shekit, korut, timantit. Onnistuminen ja oikeudenmukaisuus palkitaan yläilmoista käsin. Hyvinvointi lisääntyy niille, jotka ovat sen ansainneet. 4

5 Imperial hotelli valkoisin seinin nousee kuin valtias ruuhkaisen kadun varrella kohti taivasta, joka kirkastuu hetki hetkeltä. Aurinko lämmittää nopeasti kadun asfaltin pinnan polttavaksi. Portieerit uniformuissaan kiirehtivät kumartamaan ulos astuville asukkaille valmiina tilaamaan heille taksin ja häätämään kerjäläisiä kauemmaksi. Turisteja astuu ulos vaaleissa asuissaan, naisilla hiukset peitettyinä leveälieristen hellehattujen alle, miehillä vaalea lierihattu päässä, aurinkolaseja kaivetaan esille ja asetetaan suojaamaan auringonpaisteelta. Äidin yskä takoo Sunitan päässä. Alue sokaisee tytön puhtaudellaan, hotellin kullatut ovenrivat on hangattu kiiltäviksi, ja niistä voisi peilata kuvaansa. Kantajien virkapuvut hohtavat puhtaina ja silitettyinä, koppalakit muistuttavat poliisista ja Sunita hätkähtää. Poliisin kanssa ei kannata joutua tekemisiin, tyttö tietää, että on paras paeta mahdollisimman nopeasti. Tyttö kääntyy livahtaakseen liikenteen sekaan, mutta Rakesh tarttuu hänen käsivarteensa lujasti. Tossa on hyvä pari, mene, sanoo Rakesh ja työntää tyttöä liikkeelle. Kadulle on astunut pariskunta, joka torjuu taksikyydin ja hetken epäröityään lähtee kävelemään Sunitan suuntaan. Mies on roteva ja kovaääninen, pukeutunut vaaleaan pukuun ja hattuun. Hän sytyttää tupakan, osoittelee keskustan suuntaan, kaivaa aurinkolasit esille ja tarttuu seuralaistaan käsipuolesta. Nainen on siro ja vaaleahiuksinen, siemaisee miehen tupakasta henkosen ja nauraa kiherrellen miehelle. Nainen on kaunein olento, jonka Sunita on koskaan nähnyt. Sunita sipaisee likaisen takkinsa hihoja ja housujen lahkeita kädellään ja astuu arasti parin eteen käsi ojennettuna. Mies silmäisee kerjääjää, puhahtaa kyllästyneenä ja kiskaisee naista kauemmaksi. Odota, hän on niin suloinen, nainen sanoo. Varo, ne ovat ovelia, pidä kiinni käsilaukustasi, mies varoittaa. Kerroinhan Jokisten matkasta, kun kakarat tönäisivät heidät nurin ja veivät lompakot. Uhkasivat vielä veitsellä. Nainen kaivaa käsilaukkuaan ja ottaa sieltä kolikoita. Mikä sinun nimesi on, pieni? nainen kysyy kevyellä, enkelimäisellä äänellään. Nainen kumartuu Sunitan puoleen ja tytön nenään leviää lempeä kukkaistuoksu. Kukaan ei ole puhunut Sunitalle koskaan näin ystävälliseen sävyyn. Hän saa kyyneleet silmiin ja toivoo olevansa naisen tytär. Nainen varmaan haluaa hänet elämäänsä, vie hänet kotimaansa rikkauksiin, ostaa uudet vaatteet ja päästää kouluun, rutistaa joka aamu hellästi ja puhuu aina ystävällisesti hänelle. Täh? Sunita kysyy ääneen. Nimi, nimesi, your name? kyselee nainen. Yes, sanoo Sunita ja ojentaa kättään. 5

6 Katso nyt, mikä typerys, mies sanoo naiselleen. Ei ne mitään käsitä. Tässä, nainen sanoo ystävällisesti. Yes, sanoo Sunita ja vie kolikot pikaisesti vyötäisilleen housujen saumaan. Hän ojentaa kätensä uudelleen ja katsoo ihaillen naisen vaaleata ihoa ja punattuja huulia. Huomaatko, mikään ei riitä niille. Tule nyt! huutaa mies ja astelee poispäin. Nainen epäröi, katsoo miestään ja lähtee hänen peräänsä, kääntyy vielä Sunitan suuntaan, mutta kiirehtii sitten miehen luo. Sunita jää paikalle yksinään unelmat murskattuina. Ei häntä kukaan ota mukaansa, hänen paikkansa on hökkelikodissa äidin ja kaksosten apuna. Tyttö pyyhkäisee nenäänsä hihaan. Rakesh tulee paikalle ja karjaisee vihaisena: Ei me haeta kolikoita, ei ne auta äitiä, muista se! Hotellista on astunut ulos nuori nainen, joka silmäisee taivaalle. Hän sanoo jotakin kumppanilleen, vanhemmalle naiselle, ojentaa tälle käsilaukkunsa ja ryhtyy avaamaan hellevarjoa. Nyt, sanoo poika Sunitalle. Nappaa laukku! Äkkiä! Rakesh pakottaa sisarensa liikkeelle. Tämä empii, kuulee mielessään käheän yskinnän, uudelleen ja uudelleen. Tyttö kamppailee pelkonsa kanssa, astuu eteenpäin, hiipii äänettömästi vanhemman naisen taakse, töytäisee tätä ja riuhtaisee laukun itselleen. Nainen kaatuu kadulle, vetää nuoremman mukanaan, huutaa hysteerisesti ja huitoo ympärilleen. Sekunnin Sunita epäröi, melkein ojentaa kätensä auttaakseen toisen pystyy, työntää sitten laukun puseronsa alle ja syöksyy liikenteen sekaan. Hän ei näe, seurataanko häntä, hän pujottelee hedelmäkärryjä ja sanomalehtikojuja väistellen, juoksee tien yli, astuu lasinsirpaleiden päälle, ulvahtaa kivusta, mutta jatkaa matkaa vauhdilla. Jalka ei tunne enää kipua, tyttö näkee mielessään äidin terveenä, voimistuneena, hyräilevän riisiä keittäessään ja kaksosia paimentaessaan. Jossain kaukana kuuluu liikennepoliisin pillit ja ne soivat äidin kunniaksi. Sanomalehtimyyjä asettelee lehtiä esille ja ne kertovat äidin parantumisesta. Vastapäisen talon seinässä on iso valomainos, jossa äiti esittelee kaunista ihoaan. Äiti leijuu kaikkialla, yskintä hiljenee taka alalle. Sunita saapuu sovittuun paikkaan urheilukentän sivustalle, kujalle, joka lemuaa roskista ja jätteistä. Sunita hengittää kiivaasti, vielä epäuskoisena saaliistaan, painautuu betonista seinää vasten ja vetää laukun esille paitansa alta. Hän katsoo kiiltäväpintaista käsilaukkua hurmioituneena. Se pelastaa äidin hengen, niin kaunis valkea esine, että hänen tekee mieli pitää se itse. Rakesh sanoi, että vain setelit otetaan ja muu heitetään pois. Tyttö tottelee empien ja 6

7 vastahakoisesti, avaa käsilaukun, kaivaa esille lompakon ja poimii setelit, paksun tukun seteleitä. Silmät ammollaan hän katselee setelipinoa, ja lompakko putoaa maahan hänen jalkoihinsa. Hän kuulee askeleita takanaan, nostaa setelit ylös molemmin käsin ja kiljaisee riemusta: Tässä rahat, Rakesh. Näillä äiti paranee! Mun alue, mun rahat, ääliö! huutaa valkopaitainen nuorimies. Hän nappaa setelit Sunitalta ja työntää hänet raa asti betoniseinää vasten. Näytä sille, Dinesh! huutaa apuri Dineshin takaa. Muuten ne kaikki hyppii silmille. Kuka sinut lähetti, kakara? Dinesh kovistelee Sunitaa. Sunita ei saa sanaakaan suustaan, hän tunnustelee vapisevin sormin kasvojaan, tuntee veren nenästään ja pyyhkii sitä hihallaan. Ei hätää, ei hätää, hän toistelee mielessään, kun kuulee äkkiä Rakeshin äänen takaansa. Irti mun siskosta! Dinesh kääntyy, astuu uhkaavasti Rakeshia kohti, vilauttaa rahatukkoa toista kohti ja sitten sulloo sen näyttävällä eleellä poveensa. Apuri käy Rakeshin kimppuun ja takoo häntä kasvoihin. Dinesh seuraa vierestä ja nauraa suureen ääneen. Hän astuu rennosti Rakeshia kohti, nostaa päätään ylväästi ja sylkäisee toista kasvoihin. Mitäs poika isottelee. Tässä on opetus. Älä jätkä tule mun alueelle enää ikinä! Ikinä! Rakesh ohittaa apurin, hyökkää Dineshin kimppuun ja takoo tätä rintaan. Dinesh nauraa edelleen, ivallisesti ja pitkään, pitää katseensa Rakeshissa, nostaa jalkaansa ja hamuaa kengästään veitsen. Rakesh epäröi, ja apuri takoo hänen selkäänsä. Dinesh isottelee omistavansa koko kaupungin keskustan. Peräänny, kakara! Dinesh huutaa ja uhittelee veitsellä Rakeshia kohti. Häivy, kakara! apuri avustaa pomoaan. Rahat tänne, Rakesh kiljuu suunniltaan ja tavoittelee Dineshin povitaskua. Dinesh nostaa veitseä Rakeshin kurkulle, laskee alemmas, piirtelee veitsen terällä kevyesti kuvioita kaulalta alaspäin risaisia vaatteita pitkin aina sydämen kohdalle. Äkkiä hän kiristää otettaan veitsen kahvasta, silmät kapenevat kuin petoeläimellä, sieraimet leviävät ja huulet vääntyvät halveksuvasti. Dinesh lyö kerran, toisen. Rakesh katsoo sumenevin silmin tappajaansa, lakoaa likaiselle kujalle, hamuaa rintaansa, yrittää sanoa jotakin, korahtaa kerran. Pois täältä, sähähtää Dinesh apurilleen, sujauttaa veitsen kenkäänsä ja pari säntää tiehensä. Sunita retkahtaa hervottomana polvilleen, vetää itseään eteenpäin, tuuppaa maassa lojuvaa laukkua sivummalle. Yskintä tytön korvissa voimistuu. 7

8 Matka Seinät olivat metallia, kylmiä ja kuluneita. Oli pimeää, enkä voinut erottaa veljeäni. Kun kurkotin jalkopäähän, pystyin tuntemaan hänen säärensä lämmön. Viestimme liikkein, tönäisimme arasti toisiamme. Se oli keskustelua lähdöstä ja eroamisen ikävästä. Olimme onnekkaita, niin äiti oli sanonut ja painanut meidät rintaansa vasten. Meihin oli investoitu, eno sanoi ja pyyhki silmäkulmaansa. Tiesimme sanomattakin, että kaikki säästömme oli käytetty matkaamme. Ensin oli etsitty kuukausikaupalla luotettavaa välittäjää, joka tuntisi turvallisimman reitin ja kuljettajan. Tiedusteluihin liittyi riskejä. Kerrottiin, että monet tulivat petetyiksi, menettivät rahansa ja usein henkensäkin. Ystäväni perhe katosi ja iloitsin heidän pelastumisestaan. Kunnes heidät löydettiin ammuttuina kaupungin ulkopuolelta. Aina ei tiedä, kuka on ystävä ja kuka vihollinen, teroitti eno meille. Hän se lopulta löysi meille avun. Kokoonnuimme iltahämärissä sovitulle metsätielle kylän ulkopuolelle. Vain eno sai tulla saattamaan meitä. Paikka oli tuttu, mutta se näyttäytyi pelottavana ja aavemaisena. Pimeässä kuului yksittäisiä ammuskelun ääniä. Lähtöpaikalle tuli kymmenkunta matkustajaa. Kontti avattiin ja meidät ahdettiin makuuasentoon puisille alustoille, jotka oli kiinnitetty kontin takaseinään. Viisi alustaa, kaksi matkustajaa kuhunkin. En tunnistanut muita, kuulin hätäisiä ääniä, nopeita kuiskauksia ja huokauksia. En ehtinyt hyvästellä enoa, kun meidät jo sidottiin lavitsalle. Ei yhtään ääntä tai... kuului uhkaus. Konttia täytettiin rahtitavaralla. Kuulin, miten laatikoita raahattiin lattiaa myöten. Miehet puuskuttivat hengästyneinä. Vähitellen äänet vaimenivat ja näkökenttä pimeni. Ovi lukittiin ja hengitin kiihtyneenä. Matkalla vapauteen, kepeä töytäisy veljen sääreen, matkalla vapauteen. Veli tönäisi takaisin. Nukahdin jossakin vaiheessa. Tunsin rekan liikkuvan ja ajattelin joka kilometrin vievän meitä kauemmaksi kotoa. Pala nousi kurkkuuni ja tuuppasin veljeä. Olemme sentään yhdessä. Veli ei vastannut, nukkui varmaan. Muilta lavereilta kuului matalia kuiskauksia. Jaoimme kohtalomme, jokin lämmin side sitoi meitä yhteen ja valoi toivoa. En minä itke, pääsen vapauteen ja haen äidin ja enon myöhemmin. Nukahdin. 8

9 Matka jatkui. Ajankulu hämärtyi, aistin enää rekan liikkuvan. Kylmyys hiipi konttiin, jäsenet kohmettuivat, hengitys pihisi. Enää ei kuulunut yhtään kuiskailua. Oli vaikea liikuttaa kylmettyneitä raajoja. Yritin pukkaista veljeä. Veli ei vastannut, sääri oli jääkylmä. Sydämeni hakkasi pelosta, ikävästä. 9

10 Tarina Etana Etana Prologi Kilpikonna, strutsi ja etana pelasivat korttia ja sopivat, että häviäjä käy kaupasta ostamassa lisää olutta. Etana hävisi ja lähti kohti kauppaa. Kului kaksi tuntia, muut hermostuivat ja strutsi huusi: Missä se etana nyt viipyy? Johon etana huusi eteisestä: Olkaa hiljaa tai en mene ollenkaan. Etana kohottautuu ja lyllertää huoneen poikki verkkaisesti. Kilpikonna seuraa katseellaan ja myhäilee mielessään: On se vaan virtaviivainen, kokoisekseen. Etenee kuin aallokossa, helmojaan hulmutellen hurmaavasti. Keimailevaa menoa, kiusoittelevaa kulkua. Ah, toi on sille niin luontaista. Astuuu, lleviää, astuuu, lleviää. Tyylipuhtaasti. Pehmeä, rullaava askel, rullaavan pehmeä pyrähdys. Kulkutie kiiltää, viehkeä vana jää, kiitotie on tähtien merkkaamaa. Lyyti hyllyy. Tyyli säilyy. Käynti on jumalaista, lihallista. Mikä lady. Antaa silmien seurata. Silmäni lepäävät. Stressitön, huoleton, vapaa, naimaton Strutsi: Eiks se jo me. 10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

BOOGIE & WOOGIE. Osa II: Liima. Kirjoittanut: Timo Anttila

BOOGIE & WOOGIE. Osa II: Liima. Kirjoittanut: Timo Anttila & Osa II: Liima Kirjoittanut: Timo Anttila (C)2012 Timo Anttila 040 353 0797 Tämä sivu on tarkoituksella tyhjä. FADE IN: 1. EXT N & N KOTI - AAMU Kuuluu kuin kukko ehtisi kiekaista, mutta kuuluu heti perään

Lisätiedot

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd

Lisätiedot

Kimmo Yläkäs Antilooppi KOHTAUS 31.3 2010

Kimmo Yläkäs Antilooppi KOHTAUS 31.3 2010 EXT.INT SATAMA / KONTTI YÖ Eero kävelee hämärällä konttipihalla voimapihdit kädessään. Taskuun on tungettu yksi puhelinlaatikko ja toinen on hänellä kainalossa. Hän siristelee silmiään ja yrittää nähdä

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

3. Kun jossakin asiassa ei pääse mitenkään eteenpäin, voit sanoa: 4. Kun jossakin on tosi paljon ihmisiä, voit sanoa:

3. Kun jossakin asiassa ei pääse mitenkään eteenpäin, voit sanoa: 4. Kun jossakin on tosi paljon ihmisiä, voit sanoa: SANONTOJA, SANANLASKUJA JA PUHEKIELTÄ HARJOITUS 1 joutua jonkun hampaisiin olla koira haudattuna kärpäsestä tulee härkänen niellä purematta kaivaa maata toisen alta panna jauhot suuhun ei ole mailla eikä

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

KUVALIITE ESIMERKKI 1. Samu Pehkonen (2013). Kättely ja kättelemättä jättäminen. Esimerkkejä politiikasta ja urheilusta. Kosmopolis 43:4.

KUVALIITE ESIMERKKI 1. Samu Pehkonen (2013). Kättely ja kättelemättä jättäminen. Esimerkkejä politiikasta ja urheilusta. Kosmopolis 43:4. KUVALIITE Samu Pehkonen (2013). Kättely ja kättelemättä jättäminen. Esimerkkejä politiikasta ja urheilusta. Kosmopolis 43:4. ESIMERKKI 1 E V1 Kuva 1 Kansalliskokousedustaja (E) nousee lavalle noutamaan

Lisätiedot

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma 1 Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1 kaunis - ruma kaunis joutsen ruma olio = ruma otus kaunis puutalo Suomessa on paljon kauniita puutaloja. ruma olio Oliolla on yksi silmä. Olio on sininen.

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Rengasliinan käyttö edessä vastasyntyneestä ja lonkalla noin 3-4kk ikäisestä eteenpäin (voit käyttää

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Majan sisätilan täyttävät korvia raastavat huudot. Huudoistakin kuulee, että naisen voimat ovat ehtymässä. Hän ei jaksaisi enää kauaa.

Majan sisätilan täyttävät korvia raastavat huudot. Huudoistakin kuulee, että naisen voimat ovat ehtymässä. Hän ei jaksaisi enää kauaa. Majan sisätilan täyttävät korvia raastavat huudot. Huudoistakin kuulee, että naisen voimat ovat ehtymässä. Hän ei jaksaisi enää kauaa. Kukaan ei jaksaisi. Vauva ei ole siinä asennossa kuin pitäisi. Minun

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME MAA OLI AUTIO JA KYLMÄ I minä kävelin poispäin näistä päivistä jätin sudenjälkiä ettei minua etsittäisi polulla kohtasin tytön joka sanoi että on vapaus nauttia ei sitä kiinnostanut

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

MATKAKUUME. jaksa enää lennellä vain leikkipaikan ja Asiaqin talon yllä. Vaikka hän on aina asunut Grönlannissa, hän ei ole koskaan nähnyt

MATKAKUUME. jaksa enää lennellä vain leikkipaikan ja Asiaqin talon yllä. Vaikka hän on aina asunut Grönlannissa, hän ei ole koskaan nähnyt MATKAKUUME Tulugaqin mielestä on tylsää päntätä kirjaimia liitutaululta. Eikä pelkästään silloin tällöin, vaan ihan joka päivä! Sen sijaan hän katselee ikkunasta ja matkustelee mielessään sinne tänne.

Lisätiedot

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B Oli kaunis päivä, aurinko paistoi, taivas oli kirkas ja linnut lauloivat. Anselmi keräili kukkia niityillä. Yhtäkkiä Anselmi näki peltohiiren ja säikähti niin, että juoksi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 24 liikkeen Taiji Sisältö 1. Aloitusliike...2 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 4. Harjaa polvea ja käännä askelta molemmille puolille...7

Lisätiedot

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi SEISAN 1(12) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) SEISAN 1. Yoi 2. Askel vasemmalla jalalla

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 LAHJAT JUMALALTA JOHDANTO Syksyllä on kaksi tärkeää päivää jokaiselle bahá ílle - pyhäpäiviä, Bábin ja Bahá'u'lláhin syntymäpäivät!

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT 11.4.2016 OPAS VANHEMMILLE EFJKVF Joskus pienimmät asiat ottavat suurimman paikan sydämessäsi. A. A. Milne, Nalle Puh Emmi Ristanen, Laura Kolari &

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

VERTAUS TUHLAAJAPOJASTA

VERTAUS TUHLAAJAPOJASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUS TUHLAAJAPOJASTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus kertoo tämän vertauksen heti edellisten vertausten

Lisätiedot

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ARKKI PYSÄHTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Araratin vuorella. Sen sijaintia ei tarkkaan tiedetä.

Lisätiedot

Naksutinkoulutuksen komennot

Naksutinkoulutuksen komennot Naksutinkoulutuksen komennot Koiranpennun kouluttaminen naksuttimen avulla Naksutinkoulutuksen kehittivät 1940-luvulla delfiinien kouluttajat. He huomasivat voivansa opettaa delfiineitä ja valaita kannustamalla

Lisätiedot

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus. 1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos Parijono ja 1-2 hippaa. Parijonossa ollaan kokoajan pienessä liikkeessä 1) 1 min Paikallaan juoksu 2) 30 sek Pikkuvuorohyppely 3) 30 sek

Lisätiedot

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Turun Kaupungin Terveystoimi Tartuthan käpälään! --hei, näin me lähdetään! --pihapoluille leikkimään! --pupun loikkia hyppimään! Nurkkajussia Yksi leikkijöistä on nurkkajussi,

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

VELJEKSET KAIN JA AABEL

VELJEKSET KAIN JA AABEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VELJEKSET KAIN JA AABEL Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt:

Lisätiedot

Nimimerkki: Emajõgi. Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä?

Nimimerkki: Emajõgi. Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä? Nimimerkki: Emajõgi I Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä? Jos olisin jäänyt veteen, olisin muuttunut kaihiksi, suomut olisivat nousseet silmiin, äitini olisi pimennossa evät pomppineet lonkista

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti Oppitunti 12 Audio - osa 1 rengas Tässä on iso rengas. rengaspino Tässä on rengaspino. rengaskasa Tässä on paljon renkaita yhdessä isossa kasassa. DVD-levy kolme DVD-levyä DVD-levypino monta DVD-levyä

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Jeesuksen seuraaminen maksaa

Jeesuksen seuraaminen maksaa Jeesuksen seuraaminen maksaa Mt 8:18-34 18. Seuraa minua! Kun Jeesus näki, miten paljon väkeä hänen ympärillään oli, hän käski lähteä vastarannalle. 19. Muuan lainopettaja tuli silloin hänen luokseen ja

Lisätiedot

Omistettu kaikille, jotka pelkäävät ensimmäistä suudelmaa.

Omistettu kaikille, jotka pelkäävät ensimmäistä suudelmaa. Omistettu kaikille, jotka pelkäävät ensimmäistä suudelmaa. Kirjailija kiittää Kansan Sivistysrahastoa, Valtion kirjallisuustoimikuntaa ja Oulun läänin taidetoimikuntaa apurahasta. Kuvittaja kiittää Suomen

Lisätiedot

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2009 Nimimerkki gavia arctica. Tapuli. Särjetty kello

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2009 Nimimerkki gavia arctica. Tapuli. Särjetty kello Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2009 Nimimerkki gavia arctica Tapuli Särjetty kello Sinä sanot minulle: ole särjetty kello. Minä sanon sinulle: kirjoita. Sinä sanot minulle: sano mitä tahansa, mutta aloita

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 MITEN VENYTELLÄ? MIKSI VENYTELLÄ? Ennen liikuntasuoritusta/ alkulämmittelyn jälkeen Lyhytkestoiset

Lisätiedot

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän 5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,

Lisätiedot

Hyppy 6.9.2013. Krista Jylhänniska

Hyppy 6.9.2013. Krista Jylhänniska Hyppy 6.9.2013 Krista Jylhänniska 2 1. INT, LENTOKENTTÄ (LÄHTÖPORTTI), AAMU Lentokentän lähtöportin odotustila on avara ja valoisa. Tilassa on istumapaikkoja useille ihmisille sekä hieman kasveja koristeena.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä

Lisätiedot

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011 Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen sekä Leena Kuusisto Alkuperäisidea: Julieta Lehto 01 INT. RAVINTOLAVAUNU - ALKUILTA Tyttö istuu junan ravintolavaunussa pienen baaripöydän

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

EPP:N TALVIMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAARI 5.-6.2.2005. Oranssi, Vihreä TEHTÄVÄ 10 MAKSIMIPISTEET 6

EPP:N TALVIMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAARI 5.-6.2.2005. Oranssi, Vihreä TEHTÄVÄ 10 MAKSIMIPISTEET 6 AIKA- JA TAITO SELVIYTYMISTAIDOT HAVERI EPP:N TALVIMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAARI 5.-6.2.2005 SARJA Oranssi, Vihreä 7 Nabba 10 MAKSIMIPISTEET 6 Aika alkoi tehtäväkäskyn saatuanne. Aikaa tehtävän suorittamiseen

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ! SÄILYTÄ TÄMÄ OHJE VASTAISEN VARALLE

TÄRKEÄÄ! SÄILYTÄ TÄMÄ OHJE VASTAISEN VARALLE A B D C E F TÄRKEÄÄ! SÄILYTÄ TÄMÄ OHJE VASTAISEN VARALLE Turvallisuus Lue käyttöohjeet ja katso kuvat huolellisesti ennen kuin käytät liinaa. Noudata erityisohjeita koska ne varmistavat vauvan turvallisuuden.

Lisätiedot

Sinähän osaat, Liinu!

Sinähän osaat, Liinu! Sinähän osaat, Liinu! Tässä kirjassa kerrotaan, minkälaista on, kun on tarkkaavaisuus- ja keskittymisvaikeuksia. Niitä voi olla monenlaisia. Tämä kirja kertoo Liinusta, jolle tarkkaavaisuus ja keskittyminen

Lisätiedot

Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten.

Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten. 1 PROMOOTIOTANSSIT 2012, LAPIN YLIOPISTO POLONEESI Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten. Poloneesiaskel:

Lisätiedot

- ohjekirja. Kantoliivin anatomia

- ohjekirja. Kantoliivin anatomia - ohjekirja Hotslings ohjevideot (englanniksi) löydät kauppamme www.lauranpikkuputiikki.fi sivuilta. Löydät ohjevideot erikseen kaikille kantotyyleille. Kantoliivin anatomia A. Leveä hartiaosuus Kantoliina

Lisätiedot

Sydämen alla kasvaa toinen sydän. Sydänten päällä kasvaa kaksi kumpua, ja salainen pelko.

Sydämen alla kasvaa toinen sydän. Sydänten päällä kasvaa kaksi kumpua, ja salainen pelko. Sydämen alla kasvaa toinen sydän. Sydänten päällä kasvaa kaksi kumpua, ja salainen pelko. Eräänä synkkänä yönä Mitä jos en voikaan ruokkia lastani äidinmaidolla vaikka äitini on imetystukiäiti ja minuakin

Lisätiedot