Puoluekokous Normaalikoulu, Jyväskylä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puoluekokous 16. 17.5.2009 Normaalikoulu, Jyväskylä"

Transkriptio

1 Puoluekokous Normaalikoulu, Jyväskylä

2 Kokouspaikka lattiamajoitus Hotelli Cumulus Tanssisali Lutakko rautatieasema 500 m VR:n neuvontanumero on Matkahuollon neuvontanumero on Jyväskylän taksin numero on , invataksi Omalla autolla tuleville on parkkitilaa koulun parkkipaikalla.

3 1 Tervetuloa puoluekokoukseen Jyväskylään! Vihreän liiton puoluekokous pidetään tänä vuonna Jyväskylän normaalikoulussa (Yliopistonkatu 1). Kokoukseen odotetaan noin 500 kävijää. Virallisia kokousedustajia on tänä vuonna 410. Kokouksen oheisohjelmana on lauantain illanvieton lisäksi sunnuntaiaamuinen luontoretki Haukanniemeen. Tämän vihon info ja tuoreimmat tiedot: Kokoustoimisto Kokouspaikan puhelinnumero lauantaista klo 9.30 alkaen on Perille kokouspaikalle Jyväskylän kartta on ohessa. Ratatöiden takia kaikki Jämsä-Jyväskylä-välin junavuorot on korvattu busseilla. Bussivuoroja on myös Pieksämäen ja Tampereen sekä Jyväskylän välillä. Ilmoittautuminen Vastaanotto on avoinna ilmoittautumista varten lauantaiaamuna klo 10 lähtien. Jokaiselle puoluekokoukseen etukäteen ilmoittautuneelle on nimilappu ilmoittautumistiskin vieressä. Äänivaltaiset edustajat Jäsenyhdistyksiä on pyydetty toimittamaan valtakirjat Vihreän liiton toimistolle mennessä. Valtakirjassa on oltava yhdistyksen virallinen allekirjoitus. Ruuhkan vähentämiseksi on äänivaltaisten edustajien ilmoittautuminen jaettu kokouksen alussa kolmeen jonoon sen mukaan, minkä piirin alueelta edustaja on. Tarkkaile kylttejä ilmoittautumistiskillä! Majoittautuminen Jokainen vieras varaa ja maksaa itse majoituksensa. Tämän vihon ilmestyttyä hotellit voivat olla jo melko täynnä, joten kannattaa toimia ripeästi. Hotellivaihtoehtoja löytyy puoluekokouksen nettisivuilta Lattiamajoitus on järjestetty Lyseolla, Yliopistonkatu 13. Ota makuupussi mukaan makuualusta tulee talon puolesta. Lattiamajoitus on ilmainen. Ennakkoilmoittautuminen toimistolle on välttämätön. Ilmoittautumiset viimeistään 4. toukokuuta tai puh. (09) Lastenhoito Lastenhoito järjestetään, jos tarvetta ilmenee. Lastenhoitoon on lapset ilmoitettava viimeistään 4. toukokuuta. Osallistuminen maksaa 10 / päivä, jonka voi maksaa paikan päällä. Sisaralennus: 5 / päivä. Ilmoittautumiset puh. (09) Mikäli hoitoon ilmoittautuneita ei tuohon päivään mennessä ole, ei lastenhoitoa järjestetä. Ilmoita mahdollisista lapsen erityistarpeista jo ilmoittautumisessa. Kokousruokailu Kokouksen lounaat on järjestetty koulun ruokalassa. Maksuvälineenä käyvät kortitkin, mutta käteismaksu nopeuttaa jonotusta. Lounaan hinta on kumpanakin päivänä 8,50. Lauantain lounas: kikherne-bataattipata, kasvischili, riisi Sunnuntain lounas: kuskuskasvispihvit, curry-kermaviilikastike, minimaissi-suolapähkinärisotto Kaikkiin ruokiin sisältyy salaatit, leivät ja levite, ruokajuoma sekä kahvi tai tee. Vegaaniannoksiakin järjestyy. Kokouksen aikana voi myös ostaa juomaa ja pikkupurtavaa Jyväskylän vihreiden pitämästä kanttiinista, joka sijaitsee koulun aulassa.

4 2 Tiedotusvälineet Tiedotusvälineiden käyttöön on varattu työtilaa luokkahuoneista. Käytännön kysymysten osalta voi ottaa yhteyttä tiedottaja Suvi Reijoseen, puh. (09) tai Kokoontumismahdollisuudet Kokousväellä on mahdollisuus pitää tapaamisia koulun tiloissa, mikäli niitä on vapaana. Tilavarauksissa ensisijaisia ovat itse puoluekokoukseen liittyvät kokoukset. Koulu on Vihreiden käytössä lauantaina klo 9 19 ja sunnuntaina klo Muina aikoina pidettäville tapaamisille ei valitettavasti ole tarjota tiloja. Tapaamiset on ilmoitettava 9.5. mennessä, jotta niille voidaan varata sopiva tila. Tapaamisten sijainnista saa paikan päällä tietoa kokoustoimistosta. Varaukset: tai p. (02) Luontoretki Haukanniemeen sunnuntaina Sunnuntaiaamu on mahdollista aloittaa retkellä Haukanniemeen - suosittuun paikalliseen luontokohteeseen. Oppaina toimivat Haukanniemen historian tunteva lehtori Erkki Sovelius-Sovio ja kasviasiantuntija biologi Veli Saari. Paikallisen asukasyhdistyksen aktiivit tekevät tulet Haukanniemen kärkeen tulentekopaikalle. Retkelle lähdetään tilausbussilla Jyväskylän lyseon luota klo 7.45 ja paluu kokouspaikalle on klo Retkellä tarjotaan kevyt aamiainen (sämpylä, jugurtti, mehu, kahvi/tee). Retken hinta on 10 euroa, jonka voi maksaa verkkokaupassamme,viimeistään 9.5. Maksu toimii samalla ilmoittautumisena retkelle. -> "Muut tuotteet" Lauantain illanvietto Lauantai-iltaa vietetään klo 20 alkaen Tanssisali Lutakossa (ks. kartta, sisäkansi) Klo Jyväskylän kaupungin tervehdys ja kuohuviinimalja Klo on Lutakossa tarjolla iltaruokana joko seitanleikkeet (vegaaninen) tai norjalainen loimulohi, molemmille lisukkeina (vegaanisia) kermaperunat (kaurakermasta), sienikastike, marinoituja härkäpapuja, kaali-hampunsiemensalaatti, hernelevitettä ja maalaisleipää. Varaa annos etukäteen maksamalla se viimeistään verkkokaupassamme. Etukäteismaksu on tarpeen, jotta ruokia osataan varata sopiva määrä. -> "Muut tuotteet" Ruokailun aikana soi Kare-yhtye ja myöhemmin illalla soittaa Family Men.

5 3 Kokouksen ohjeellinen aikataulu Lauantai klo 10 ilmoittautuminen alkaa, koulun aula klo Puoluekokous alkaa Puheenjohtaja Tarja Cronbergin tervehdys Jyväskylän Vihreiden pj. Tuija Elina Lindströmin tervehdys Jyväskylän apulaiskaupunginjohtaja Timo Koiviston tervehdys klo Kokouksen avaus 2 Järjestäytyminen 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Esityslistan hyväksyminen 5 Ilmoitusasiat 6 Vaalivaliokunnan valitseminen 7 Ehdokkaiden toteaminen klo Poliittinen keskustelu Avauspuheenvuoro: puheenjohtaja Tarja Cronberg klo Lounastauko klo Poliittinen keskustelu jatkuu klo Puheenjohtajan vaali Kannatuspuheenvuorot ehdokkaille klo Kahvitauko klo Strategia 2015: esittely ja keskustelu klo EU-kannanotto 12 Aloitteiden käsittely 13 Toimintasuunnitelman ja talousarvion esitteleminen klo Kokous keskeytetään Työryhmät kokoontuvat, hotelli Cumulus Illanvietto Lutakossa, ks. viereinen sivu Sunnuntai Aamulla Haukanniemen luontoretki. Katso sivu 2. klo Edellisen tilikauden tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tilintarkastuskertomus: esittely 15 Edellisen tilikauden tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille 16 Toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodelle 2010, täsmennetyn talousarvion hyväksyminen vuodelle 2009 sekä jäsenmaksuista päättäminen 17 Tilintarkastajien ja varatilintarkastajien valitseminen vuodelle 2010 klo Aloitteiden käsittely (työryhmässä olleet) 19 Strategian hyväksyminen 20 EU-kannanoton hyväksyminen klo Puoluesihteerin vaali 22 Valtuuskunnan puheenjohtajan vaali 23 Varapuheenjohtajien vaali klo Lounastauko klo Hallituksen muiden jäsenten vaali 25 Valtuuskunnan kahden varapuheenjohtajan vaali 26 Valtuuskunnan muiden jäsenten vaali 27 Muut esille tulevat asiat 28 Kokouksen päättäminen klo bussi-junayhteys Tampereelle lähtee, yhteydet mm. Helsinkiin, Turkuun, Poriin, Lahteen klo juna Seinäjoelle lähtee, yhteydet mm. Vaasaan ja Ouluun klo juna Pieksämäelle lähtee, yhteydet mm. Joensuuhun, Kotkaan, Savonlinnaan

6 4 Esityslista Todetaan läsnä olevien äänivaltaisten edustajien lukumäärä. Tervehdyspuheenvuorot: - Puheenjohtaja Tarja Cronberg - Jyväskylän Vihreiden puheenjohtaja Tuija Elina Lindström - Jyväskylän apulaiskaupunginjohtaja Timo Koivisto 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Tarja Cronberg avaa kokouksen. 2 Järjestäytyminen Esitykset: Valitaan kokouksen puheenjohtajiksi Olli-Poika Parviainen ja Sallamaari Repo. Valitaan kokouksen sihteereiksi Minna Heikka ja Mikko Huovila. Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Olli Raimo, Antti Van Wonterghem ja neljä muuta henkilöä sekä pöytäkirjan tarkastajiksi Pia Aarrekivi ja Satu Ahdesmäki. 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Sääntöjen 19 1 mom. mukaan "Puoluekokous on pidettävä kesäkuun loppuun mennessä. Hallituksen on toimitettava kirjallinen kokouskutsu kaikille puolueen jäsenyhdistyksille ja kannatusjäsenille postittamalla se viimeistään kolme viikkoa ennen puoluekokousta." Virallinen kokouskutsu ja asialista on postitettu jäsenyhdistyksille 20. huhtikuuta Esitykset: Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Äänivaltaiset edustajat Jäsenyhdistyksen saama äänivaltaisten edustajien lukumäärä määräytyy sääntöjen 22 :n mukaisesti. On syytä huomata, että henkilö voi toimia vain yhden jäsenyhdistyksen äänivaltaisena edustajana. Hallitus on vahvistanut edustajamäärät kokouksessaan Jäsenyhdistyksen saama äänivaltaisten edustajien lukumäärä on ilmoitettu yhdistyksille lähetetyllä kirjeellä. Yhdistyksillä on oikeus kaikkiaan 410 edustajaan. Äänivaltaisten edustajien lukumäärät yhdistyksittäin: Etelä-Savon vaalipiiri Joroisten Vihreät ry. 0 Mikkelin Seudun Vihreät ry. 3 Pieksämäen mlk:n Vihreät ry. 0 Pieksämäen seudun Vihreät ry. 1 Rantasalmen Vihreät ry. 1 Ristiinan vihreät ry. 1 Savonlinnan seudun Vihreät ry. 2 piirijärj: Etelä-Savon vihreät ry. 3 Helsingin vaalipiiri Arabian vihreät ry. 1 Etelä-Helsingin Vihreät ry. 6 Helsingin seudun Ikivihreät ry. 2 Helsingin Vihreät ry. 6 Itä-Helsingin Vihreät ry. 4 Kallion Seudun Vihreät ry. 4 Koillis-Helsingin Vihreät ry. 2 Länsi-Helsingin Vihreät ry. 4 Pohjois-Helsingin Vihreät ry. 2 Vanhankaupungin Seudun Vihreät ry. 3 Viikin-Pihlajamäen seudun Vihreät ry. 2 Vuosaaren Vihreät ry. 2 piirijärj: Helsingin Vihreä piirijärjestö ry. 8 Hämeen vaalipiiri Asikkalan vihreät ry. 1 Heinolan Vihreät ry. 1 Hollolan vihreät ry. 1 Hämeenlinnan Seudun Vihreät ry. 1 Hämeenlinnan Vihreät ry. 3 Janakkalan Vihreät ry. 1 Lahden Vihreät ry. 3 Lopen vihreät ry. 1

7 5 Lounais-Hämeen Vihreät ry. 1 Nastolan Vihreät ry. 1 Orimattilan Vihreät ry. 1 Padasjoen Vihreät ry. 1 Päijät-Hämeen Vihreät ry. 1 Riihimäen Vihreät ry. 2 Ydin-Hämeen Vihreät ry. 0 piirijärj: Hämeen vihreät ry. 4 Keski-Suomen vaalipiiri Jyväskylän maalaiskunnan Vihreät ry. 2 Jyväskylän Vihreät ry. 3 KORVIKE Korpilahden Vihreä Kehitys ry 1 Laukaan Vihreät ry. 1 Muuramen vihreät ry. 1 Saarijärven vihreät ry. 1 Vihreä Jämsä ry. 1 Vihreä Keurusseutu ry. 1 Äänekosken Vihreät ry. 1 piirijärj: Vihreä Keski-Suomi ry. 4 Kymen vaalipiiri Haminan Seudun Vihreät ry. 2 Imatran Vihreät ry. 1 Joutsenon Vihreät ry. 1 Kotkan Vihreät ry. 3 Lappeenrannan seudun vihreät ry. 2 Pohjois-Kymenlaakson Vihreät ry. 2 Pyhtään Vihreät ry. 1 Vihreä Valkeala ry. 0 piirijärj: Kaakkois-Suomen vihreät ry. 4 Lapin vaalipiiri Lapin vihreä seura ry. 1 Lounais-Lapin Vihreät ry. 2 Pohjois-Lapin vihreät ry. 1 Rovaniemen seudun Vihreät ry. 2 piirijärj: Lapin Vihreät ry. 2 Oulun vaalipiiri Haukiputaan Vihreät ry. 1 Kainuun Vihreät ry. 2 Kalajoen Vihreät ry. 1 Kalajokilaakson Vihreät ry. 1 Kempeleen Vihreät ry. 1 Kiimingin vihreät ry. 1 Koillismaan Vihreät ry. 1 Limingan Vihreät ry. 0 Oulun läänin Vihreä seura ry. 3 Oulun Vihreät - OVI ry. 4 Oulun vihreä kunnallisjärjestö ry. 1 Siikalatvan vihreät ry. 1 Suomussalmen Vihreät ry. 0 Vihreä Oulunsalo ry. 1 piirijärj: Oulun läänin vihreä piiriyhdistys ry. 4 Pirkanmaan vaalipiiri Akaan Vihreät ry. 2 Hämeenkyrön Vihreät ry. 1 Ikaalisten Vihreät ry. 1 Itä-Pirkanmaan Vihreät ry. 1 Kangasalan Vihreät ry. 1 Lempäälän Vihreät ry. 1 Nokian Vihreät ry. 2 Pälkäneen Vihreät ry. 1 Tampereen Vihreät ry. 5 Urjalan Vihreät ry. 1 Vesilahden vihreät ry. 1 Vihreä Pirkkala ry. 2 Vihreä Sastamala ry. 1 Vihreä Valkeakoski ViVa ry. 1 Ylöjärven vihreät ry. 1 piirijärj: Pirkanmaan Vihreä Liitto ry. 5 Pohjois-Karjalan vaalipiiri Joensuun seudun Vihreät ry. 3 Keski-Karjalan Vihreät ry. 1 Nurmeksen Vihreät ry. 1 piirijärj: Pohjois-Karjalan Vihreät ry 3 Pohjois-Savon vaalipiiri Kuopion Vihreät ry. 3 Leppävirran Vihreät ry. 1 Siilinjärven Vihreät ry. 1 Vihreä Varkaus ry. 1 Ylä-Savon Vihreät ry. 1 piirijärj: Pohjois-Savon vihreät ry. 3 Satakunnan vaalipiiri Länsirannikon Vihreät ry. 0 Pohjois-Satakunnan Vihreät ry. 1 Porin seudun Vihreät ry. 3 Rauman Vihreät ry. 2 Teljän Vihreät ry. 0 piirijärj: Satakunnan Vihreät ry. 3 Uudenmaan vaalipiiri Espoon Vihreät ry. 3 Espoonlahden Vihreät ry. ELVI 3 Kanta-Espoon Vihreät ry. 2 Matinkylän Vihreät ry. 1 Olarin Vihreät ry. 1 Suur-Leppävaaran Vihreät ry. 3 Tapiolan Seudun Vihreät ry. 3 Vantaan Vihreät ry. 1 Hakunilan-Länsimäen vihreät ry. 1 Koivukylän Vihreät ry. 2 Korson Vihreät ry. 1 Länsi-Vantaan Vihreät ry. 3 Tikkurilan Vihreät ry. 2 Vantaan Ikivihreät ry. 1 Vihreä Aviapolis ry. 1 Ekenäs Gröna rf 1

8 6 Hangon Vihreät ry. 1 Hyvinkään Vihreät ry. 3 Inkoon ja Siuntion vihreät ry. 2 Järvenpään Vihreät ry. 3 Karkkilan Vihreät ry. 1 Kauniaisten Vihreät ry. 1 Keravan Vihreät ry. 3 Kirkkonummen Vihreät ry. 3 Lohjanharjun Vihreät ry. 2 Loviisan seudun vihreät ry. 2 Myrskylän Vihreät ry. 0 Nummi-Pusulan Vihreät ry. 1 Nurmijärven Vihreät ry. 2 Porvoon seudun Vihreät ry. 2 Raseborgs Gröna rf 2 Sipoon Vihreät ry. 1 Tuusulan Vihreät ry. 1 Vihdin Vihreät ry. 1 Vihreä Verkko ry. 2 piirijärj: Vihreä Uusimaa ry. 9 Vaasan vaalipiiri De Gröna i Jakobstad rf. 1 Jurvan Vihreät ry. 0 Kokkolan seudun Vihreät ry. 2 Lakeuden Vihreät ry. 1 Pohjanmaan vihreät ry. 0 Suomenselän Vihreät (Suvi) ry. 1 Vaasanseudun Vihreät ry. 4 piirijärj: Vaasan vaalipiirin Vihreät ry. 4 Varsinais-Suomen vaalipiiri Auranmaan vihreät ry. 1 Halikon Vihreät ry. 0 Härkätien vihreät ry. 0 Kaarinan Vihreät ry. 3 Laitilan-Pyhärannan Vihreä paikallisyhdistys ry. 0 Liedon Seudun Vihreät ry. 1 Loimaan Seudun Vihreät ry. 1 Maskun ja Nousiaisten Vihreät ry. 0 Naantalin seudun Vihreät ry. 1 Paimion, Piikkiön ja Sauvon Vihreät ry. 1 Raision ja Ruskon Vihreät ry. 1 Salon Seudun Vihreät ry. 2 Skärgårdshavets Gröna rf 1 Turun seudun Vihreät ry. 6 Turun vihreä kunnallisjärjestö ry. 1 Uudenkaupungin Vihreät ry. 0 Vakka-Suomen Vihreät ry. 2 piirijärj: VL:n Varsinais-Suomen piiri ry. 5 Keski-Suomen Vihreät Naiset ry. 3 Lapin Vihreät Naiset ry. 1 Oulun seudun Vihreät naiset ry. 3 Pohjois-Karjalan Vihreät Naiset ry. 1 Pohjois-Savon Vihreät Naiset ry. 2 Satakunnan Vihreät Naiset ry. 2 Savonlinnan Seudun vihreät Naiset ry. 1 Tampereen Seudun Vihreät Naiset ry. 3 Turun Seudun Vihreät Naiset ry. 3 Vantaan Vihreät Naiset ry. 1 Vihreät Naiset ry. 8 Grönioni - Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat ry. 3 Helsingin vihreät nuoret ry. 7 Hämeenlinnan vihreät nuoret ja opiskelijat ry 1 Kainuun vihreät nuoret ja opiskelijat ry. 1 Kuopion Vihreät Nuoret ja Opiskelijat ry. 3 Lahden Vihreät Nuoret ry. 2 Lapin vihreät nuoret ja opiskelijat ry. 2 Oulun vihreät nuoret ry. 3 Pohjois-Karjalan Vihreät Nuoret ry. 2 Porvoon vihreät nuoret ja opiskelijat ry. 1 Satakunnan vihreät nuoret ja opiskelijat ry 1 Savonlinnan seudun vihreät nuoret ja o. ry. 1 Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry. 4 Turun opiskelevat vihreät ry. 3 Turun vihreät nuoret ry. 2 Vantaan vihreät nuoret ja opiskelijat ry. 2 Vihannes - Espoon vihreät nuoret ja opiskelijat ry. 2 Vihreät teekkarit ry. 2 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. 9 valtakunnalliset yhdistykset Ekovihreät ry. 3 Finlands Svenska Gröna rf. 2 Meta ry. 1 Munavihreät (Vihreä miesliike) ry. 1 Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan Vihreät ry.0 Tehyläiset Vihreät ry. 1 Vihreä Seura ry. 0 Vihreät Niityt ry. 0 Vihreät Vaivaiset ry. 3 Vihreät Yrittäjät ry. 3 Viite - tieteen ja teknologian vihreät ry. 1 valtakunnalliset liittomuotoiset yhdistykset Espoon Vihreät Naiset ry. 2 Etelä-Karjalan Vihreät Naiset ry. 1 Helsingin Vihreät Naiset ry. 6 Hämen vihreät naiset ry. 1

9 7 4 Esityslistan hyväksyminen Hallitus on kokouksessaan päättänyt esittää esityslistan ja oheisen menettelytapajärjestyksen hyväksymistä. MENETTELYTAPAJÄRJESTYS PUOLUEKOKOUKSESSA 1. Vihreän liiton puoluekokous hyväksyy tämän menettelytapajärjestyksen esityslistan hyväksymisen yhteydessä. 2. Ääni- ja esitysoikeus. Jäsenyhdistysten valtuuttamien äänivaltaisten kokousedustajien on ilmoittauduttava kokouksen vastaanottopisteessä saapuessaan ja poistuessaan kokouspaikalta. Äänioikeuden käyttäminen (kokousedustajan ja varaedustajan välillä) määräytyy näiden ilmoitusten mukaisesti. Kokouksessa esitysoikeus on äänivaltaisilla kokousedustajilla ja puoluehallituksella. 3. Puheenvuorot. Puheenvuorot voi pyytää vain käsiteltävään pykälään. Asiapuheenvuorot on pyydettävä kirjallisesti ja pidettävä kokoussalin puhujapaikoilta. Työjärjestyspuheenvuoron voi pyytää suullisesti ja sen voi esittää salista. Kokousedustajien puheenvuorojen pituus on enintään kaksi minuuttia. Kommenttipuheenvuoron pituus on enintään yksi minuutti ja sen voi käyttää paikaltaan. 4. Käsiteltävät asiat. Kokous käsittelee asiat, jotka hallitus on sille sääntöjen vaatimusten mukaisesti esittänyt ja asiat, jotka kokous esityslistan hyväksymisen yhteydessä päättää ottaa käsiteltäväkseen. Kesken kokouksen ilmenevät asiat voi kokous päättää ottaa käsiteltäväkseen 4 / 5 enemmistöllä. 5. Esitykset. Esitykset on jätettävä kirjallisena kokouksen sihteeristölle. Esityksissä on oltava esittäjän nimi. Jos esitystä ei ole jätetty kirjallisena, sitä ei käsitellä. Esitykset on tehtävä ensimmäisen kokouspäivän keskustelussa tai asianomaisessa työryhmässä. Toisen kokouspäivänä tehtävistä muutosesityksistä kokous ottaa käsiteltäväkseen ne, jotka aiheutuvat työryhmien esityksistä. 6. Työryhmät. Kokous asettaa ensimmäisenä kokouspäivänä tarvittaessa seuraavat työryhmät, nimeää kullekin puheenjohtajan ja sihteerin sekä päättää työryhmän toimialasta: A. Vaalivaliokunta (vaalivuosina), joka käsittelee esitykset valtuuskunnan ja hallituksen jäseniksi. B. Järjestötyöryhmä, joka käsittelee esitykset toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi, sääntömuutoksiksi, järjestöasioita koskevat aloitteet, joita ei hyväksytä lauantain kuluessa ja muut vastaavat järjestölliset asiat. C. Aloitetyöryhmä, joka käsittelee muut aloitteet, joita ei hyväksytä lauantain kuluessa. D. Muut mahdolliset työryhmät, joiden toimiala on tarkemmin määriteltävä. Vaalivaliokuntaan valitaan puheenjohtajan ja sihteerin lisäksi yksi edustaja kustakin piiriyhdistyksestä ja sellaisesta valtakunnallisesta liittomuotoisesta yhdistyksestä, jolla on kokousedustajia (liitto + jäsenyhdistykset) yhteensä vähintään yhtä paljon kuin pienimmällä piirijärjestöllä jäsenyhdistyksineen. Vaalivaliokunta myöntää tarvittavat läsnäolo- ja puheoikeudet. Työryhmien tehtävänä on tuoda kokoukselle päätösesitykset toisen kokouspäivän keskusteluun. Työryhmät käsittelevät kaikki ensimmäisenä kokouspäivänä tehdyt esitykset ja voivat käsitellä myös työskentelynsä aikana tulevia esityksiä. Esitykset: Hyväksytään kokouksen esityslista. Hyväksytään kokouksen menettelytapajärjestys. 5 Ilmoitusasiat 5.1 Kokousjärjestelyjen ilmoitusasiat (klo 11.30)

10 8 6 Vaalivaliokunnan valitseminen Esitykset: Valitaan menettelytapajärjestyksen 6. kohdan mukaisesti 16-jäseninen vaalivaliokunta valmistelemaan hallituksen ja valtuuskunnan jäsenten valintaa. Valiokuntaan tulee yksi edustaja kustakin piirijärjestöstä ja valtakunnallisesta liittomuotoisesta jäsenjärjestöstä. Valitaan vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Aki Korpela, sihteeriksi Ari Heikkinen ja jäseniksi seuraavat piirijärjestöjen ja liittomuotoisten järjestöjen esittämät henkilöt: Etelä-Savo: Heikki Härkönen Helsinki: Maaria Haikarainen Häme: Kirsti Vaara Keski-Suomi: Tuija Mäkinen Kymen piiri: Sami Virtanen (vara Juha Eskelinen) Lappi: Reija Eerola Oulun piiri: Pasi Orava (vara Pertti Toukomaa) Pirkanmaa: Juhana Suoniemi (vara Päivi Sinkkonen) Pohjois-Karjala: Jussi Airaksinen Pohjois-Savo: Tarja Laatikainen Satakunta: Anna Tuli Uusimaa: Sirkku Saarikoski Vaasan piiri: Suvi Syrjä Varsinais-Suomi: Auli Guevara Vino: Jehki Härkönen Vihreät Naiset: Sirpa Hertell 7 Ehdokkaiden toteaminen Todetaan luottamustehtäviin ehdolle asetetut henkilöt: 1. Esittelyvihko (*) sisältää mennessä saapuneet tiedot jäsenyhdistysten valitsemista ehdokkaista. 2. Kokouksessa on jaossa moniste, johon on kirjattu puoluetoimistolle myöhemmin saapuneet tiedot jäsenyhdistysten valitsemista ehdokkaista. 3. Mikäli jokin jäsenyhdistys on päättänyt uusista ehdokkaista vielä ennen kokousta, todetaan nämä. (*) Esittelyvihkon saa pdf-muodossa sivulta Vihkoja on kustannussyistä tehty rajattu painos. Vihko on toimitettu vaalivaliokunnan jäsenille ja piiri- sekä liittojärjestöjen puheenjohtajille ja työntekijöille. Vihkoja on jaossa ilmoittautumistiskillä - toivomme, että kokousväki kierrättää vihkoja keskuudessaan. Erillisiä kannatuspuheenvuoroja ei käytetä tässä kohdassa. Todetaan edellä listatut ehdokkaat ja että 9, valinnat tehdään näiden ehdokkaiden joukosta. 8 Poliittinen keskustelu Poliittinen keskustelu avataan puheenjohtaja Tarja Cronbergin puheenvuorolla. Menettelytapajärjestyksen 3. kohdan mukaisesti puheenvuorojen pituus on enintään kaksi minuuttia. (Muutamana edellisvuonna käytössä olleesta keskustelun jäsentelystä on luovuttu.) Kokous keskeytetään lounastauon ajaksi klo Poliittinen keskustelu jatkuu. (klo 15.00) 9 Puheenjohtajan vaali Puolueen sääntöjen 19 mukaan puoluekokouksessa valitaan joka toinen vuosi, tässä järjestyksessä puolueen puheenjohtaja, jota kutsutaan Vihreän liiton puheenjohtajaksi, puoluesihteeri, valtuuskunnan puheenjohtaja, kolme varapuheenjohtajaa, joita kutsutaan Vihreän liiton varapuheenjohtajiksi, hallituksen 8 muuta jäsentä ja näille henkilökohtaiset varajäsenet, valtuuskunnan kaksi varapuheenjohtajaa, valtuuskunnan muut 37 jäsentä ja näille henkilökohtaiset varajäsenet; Sääntöjen 30 määrittelee vaalitavan: Silloin kun täytettäviä paikkoja on vain yksi, äänestetään ensimmäisellä kierroksella kaikkien ehdok-

11 9 kaiden kesken ja toisella kierroksella kahden eniten ääniä saaneen kesken, ellei kukaan ehdokkaista saa ensimmäisellä kierroksella ehdotonta enemmistöä äänistä. Valitaan Vihreän liiton puheenjohtaja seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Valinnan jälkeen: kannatuspuheenvuorot ehdokkaille. Kokous keskeytetään kahvitauon ajaksi klo Kahvi tarjolla koulun lounasruokalassa. Varaa käteistä. 10 Strategia 2015 Puoluehallitus nimesi Strategia työryhmän, jonka tehtäväksi on annettu valmistella puolueen strategia puoluekokouksen 2009 hyväksyttäväksi. Strategian laadinnan taustoja on selostettu paperin johdannossa. Työryhmän pj. Mari Puoskari esittelee puoluehallituksen esityksen strategiaksi (erillinen liite). Menettelytapajärjestyksen 5. kohdan mukaisesti muutosesitykset on jätettävä kirjallisena kokouksen sihteeristölle. Tehdään muutosesitykset strategiaan. Perustetaan menettelytapajärjestyksen 6 D -kohdan mukaisesti erillinen strategiatyöryhmä käsittelemään tehtyjä esityksiä sekä nimetään työryhmän puheenjohtajaksi Mari Puoskari ja sihteeriksi Ville Tuominen. Työryhmä on avoin kokousväelle. 11 EU-kannanotto Puoluehallitus päätti esittää kokouksen hyväksyttäväksi EU-aiheista kannanottoa. Hallitus hyväksyy kannanottoesityksen 7.5. mennessä, jonka jälkeen se toimitetaan sähköpostitse kaikille kokousedustajille tai printtinä niille, joille kokousaineisto postitetaan vasta 7.5. jälkeen. Kannanottoesitystä on myös jaossa ilmoittautumistiskillä. Satu Hassi esittelee kannanottoluonnoksen. Menettelytapajärjestyksen 5. kohdan mukaisesti muutosesitykset on jätettävä kirjallisena kokouksen sihteeristölle. Tehdään muutosesitykset kannanottoluonnokseen. Perustetaan tarvittaessa menettelytapajärjestyksen 6 D -kohdan mukaisesti erillinen EUkannanottotyöryhmä käsittelemään tehtyjä esityksiä sekä nimetään työryhmän puheenjohtajaksi Satu Hassi ja sihteeriksi Tanja Remes. Työryhmä on avoin kokousväelle. 12 Aloitteiden käsittely Vihreän liiton sääntöjen 20 mukaan: Aloitteita puoluekokoukselle voivat tehdä puolueen jäsenyhdistyksen henkilöjäsen, jäsenyhdistys, puoluehallitus, puoluehallituksen asettama työryhmä, puoluevaltuuskunta, Vihreän liiton eduskuntaryhmä ja Vihreän liiton Euroopan parlamentin jäsen. Puoluekokoukselle tarkoitetut aloitteet on toimitettava hallitukselle kahdeksan viikkoa ennen puoluekokousta. Määräaikana saapuneista, puoluekokouksen esityslistalle otettavista aloitteista on puoluehallituksen annettava lausuntonsa, joihin tulee sisältyä esitykset aloitteiden johdosta tehtäviksi puoluekokouksen päätöksiksi. Puoluekokousaloitteet ja puoluehallituksen niistä antamat lausunnot lähetetään puoluekokoukseen ilmoitetuille äänivaltaisille edustajille ja puolueen jäsenyhdistyksille viimeistään kolme viikkoa ennen puoluekokouksen alkamista. Puoluekokouksen käsittelyyn haluttavia viime hetkellä ajankohtaisiksi tulleita aloitteita voi toimittaa

12 10 tämän aikamäärän jälkeen vielä puoluehallitukselle, joka voi harkintansa mukaan tuoda esityksiä ja aloitteita suoraan kokoukseen. Valtuuskunnalla on oikeus myös antaa aloite-ehdotuksia hallituksen käsiteltäväksi puoluekokousta edeltävässä kokouksessaan määräajasta riippumatta. Määräaikana, kahdeksan viikkoa ennen puoluekokousta aloitteita tuli yhteensä 12. Aloitteet sekä puoluehallituksen kokouksissaan 3.4. ja antamat lausunnot ja päätösesitykset niihin ovat erillisenä liitteenä. Aloitteet käsitellään järjestyksessä yksi kerrallaan. Hyväksytään puoluehallituksen päätösesitykset. Tarvittaessa perustetaan menettelytapajärjestyksen 6. kohdan mukaisesti aloitetyöryhmä käsittelemään aloitteita 1 5 ja järjestötyöryhmä käsittelemään järjestöasioihin liittyviä aloitteita Valitaan aloitetyöryhmän puheenjohtajaksi Johanna Sumuvuori sihteeriksi Jouni Vauhkonen. Valitaan järjestötyöryhmän puheenjohtajaksi Jyrki Kasvi ja sihteeriksi Lasse Miettinen. 13 Toimintasuunnitelman ja talousarvion esitteleminen Puoluesihteeri Panu Laturi esittelee hallituksen esitykset vuoden 2009 tarkennetuksi talousarvioksi sekä 2010 toimintasuunnitelmaksi (s. 11) ja talousarvioksi (s ). Budjetti 2010 Puolueen budjetti vuodelle 2010 on laadittu uuden budjettikartan ja budjetin seurantamenetelmän mukaisesti. Tarkoituksena on ollut parantaa sekä budjetin suunnittelua että seurantaa. Budjetin osalta on päädytty myös siihen, että budjetin tulee olla joustava, ja tältä osin budjetointi mahdollistaa sen tarkentamisen vuoden aikana. Budjetin pohjana on valmistautuminen vuoden 2011 eduskuntavaaleihin, joissa tavoitteena on euron vaalibudjetti. Tästä johtuen budjetti on tehty erittäin tiukaksi ja eri momenttien osalta jako on tehty ensi vuoden toiminnan tavoitteiden mukaisesti. Budjetissa on huomioitu strategian mahdollisesti tuomat muutokset, ja ensi vuoden osalta budjetissa on varattu euroa jäsenhankintaan. Jäsenhankinnan rahoitus perustuu kokoukselle tehtävään ehdotukseen jäsenmaksujen uudelleenjakamisesta: 40 % puolueelle, 40 % paikallisyhdistykselle ja 20 % jäsenhankintaan. Puolue on päättänyt ympäristöllisistä syistä siirtyä käyttämään uuden hallituksen ja valtuuskunnan osalta extranettiä postin sijaan kokousmateriaalien lähettämiseen. Tästä syntyy myös taloudellisia säästöjä. Puolueen henkilökunnan määrä tullaan pitämään ennallaan. Talousarvioesityksen palkat sisältävät sivukulut. Jäsenmaksut Budjetin hyväksymisen yhteydessä on vahvistettava myös seuraavan vuoden jäsenmaksut. Esitys jäsenmaksuista on esityslistan 16 :ssä (sivu 14). Puolueen sääntöjen 10 :n mukaan: Jäsenyhdistysten jäsenmaksut puolueelle Valtakunnallisilta ja paikallisyhdistyksiltä kannetaan jäsenmaksua kustakin yhdistyksen henkilöjäsenestä jäljempänä kuvatulla tavalla. Muilta puolueen jäsenyhdistyksiltä ei kanneta jäsenmaksua. Henkilöjäsenten jäsenmaksut Jäsenyhdistyksen henkilöjäsen maksaa vuosittain jäsenmaksun, joka sisältää sekä henkilöjäsenen jäsenmaksun jäsenyhdistykselle että jäsenyhdistyksen jäsenmaksun puolueelle kyseisestä henkilöjäsenestä. Henkilöjäsenten maksamaa jäsenmaksua kutsutaan näissä säännöissä perusjäsenmaksuksi. Vähävaraisil-

13 11 ta henkilöjäseniltä perittävää alennettua jäsenmaksua kutsutaan alennetuksi jäsenmaksuksi. Puoluekokous päättää vuosittain: perusjäsenmaksun ja alennetun jäsenmaksun suuruuden; perusjäsenmaksun ja alennetun jäsenmaksun jakautumisesta jäsenyhdistykselle ja puolueelle tuleviin jäsenmaksuosuuksiin. Mikäli jäsenyhdistys ei ole säännöissään siirtänyt jäsenmaksuista päättämistä puoluekokouksen tehtäväksi, puoluekokous päättää vain yhdistykseltä puolueelle tulevan jäsenmaksuosuuden suuruuden. Kannatusjäsenmaksut Puolueen kannatusjäsenet maksavat vuosittain kannatusjäsenmaksun, jonka suuruuden päättää puoluekokous. Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Hallituksen esitys puoluekokoukselle Vuosi 2010 on Vihreille eduskuntavaaleihin valmistautumisen vuosi. Vuoden 2011 vaaleissa tavoitteemme on vahvistaa kannatustamme yli 10 prosentin. Vaalivalmistelut aloitetaan sekä puoluetoimistolla että piireissä vuoden aikana. Alkuvuoden painopiste tulee olemaan kampanjan suunnittelussa ja ehdokashankinnassa. Toiminnanjohtajille ja piirijohdolle järjestetään vuoden aikana vaalisuunnitelmia käsitteleviä tapaamisia. Vaalityöryhmä asetetaan heti vuoden alussa ja se vastaa vaalien suunnittelusta. Vuoden 2011 eduskuntavaalit, 2012 presidentinvaalit ja 2012 kunnallisvaalit tehdään yhtenä kokonaisuutena. Vihreiden strategia vuoteen 2015 hyväksytään puoluekokouksessa Sen toimeenpano aloitetaan jo syksyllä 2009, mutta toimeenpanon pääosa tapahtuu vuonna Puoluekokoukselle valmistellaan yhteistyössä piiri- ja liittojärjestöjen kanssa sääntömuutosesitys, jossa muun muassa otetaan huomioon strategian vaatimukset. Piirijärjestöille laaditaan yhdessä puoluetoimiston kanssa yksilölliset strategiat, joissa käsitellään mm. vaalit, puolueen strategian asettamat haasteet sekä jäsenhankinta. Jäsenhankinta on vuoden painopiste. Olemme asettaneet tavoitteeksemme jäsentä, joka pitäisi saavuttaa vuonna Tämä vaatii huomattavan määrän suunnittelua ja uusia jäsenhankintakeinoja. Nämä kaikki käynnistetään syksyllä 2009, mutta 2010 on toimeenpanon kannalta keskeinen vuosi. Talvella 2010 järjestetään kunnallistoimijoiden Vihreät kuntapäivät. Kesällä 2010 järjestetään kesäpäivät, joissa pääpainona ovat eduskuntavaalit Uutena konseptina puolue järjestää syksyllä paikallisyhdistysten puheenjohtajien tapaamisen. Lisäksi vuoden aikana järjestetään kolme piiri- ja liittojohdon tapaamista. Sekä perinteisen että verkkoviestinnän kehittäminen on yksi vuoden painopisteitä. Viestinnän kehittämisen kohteina ovat hallitustyöskentelystä viestiminen, eduskuntavaaleihin valmistautuminen, tapaamiset päätoimittajien ja poliittisten toimittajien kanssa sekä verkon elävöittäminen verkkouudistuksen pohjalta. Viestintään pyritään luomaan myös uusia konsepteja ja jäsenyhdistysten viestinnän kehittämistä tuetaan. Erityisesti kiinnitetään huomiota sisäiseen viestintään sekä viestinnän ja kampanjoinnin linkittämiseen. Ruotsinkieliselle viestinnälle laaditaan kehittämiskonsepti. Puoluekokouksessa hyväksytään puolueen ensimmäinen poliittinen ohjelma eduskuntavaalikaudelle

14 12 Talousarvio 2009 (korjattu) ja 2010 Hallituksen esitys puoluekokoukselle TOIMISTOKULUT Palkat (ei kv.-, vaali-, järjestötyöntekijät) Vuokrat ja kiinteistökulut Toimistotarvikkeet Tot TAE 2009 (korjattu) TAE 2010 Lehtitilaukset, kirjat, kirjoja vastaavat tietokoneohjelmat, julkaisut -963 (ei tiedotus vaali) Atk + ohjelmat - oikaissut verkkotuotot Henkilökunnan matkakulut (paitsi kv. tai vaalit) Ulkopuoliset palvelut (pl. atk) Edustuskulut ja suhdetoiminta Poistot Toimisto yhteensä HALLINTO Hallitus Valtuuskunta Puoluekokous Työryhmät (pl. kv. ja vaali-) Puheenjohtajiston kulut Hallitus ja ek-ryhmä, kokouskulut 0 JÄRJESTÖKENTTÄ Järjestösiht. palkka Hallinto yhteensä Puhelinkulut -973 Palkat piirien työnt. + palkkatuki Palkkojen läpilaskutus Muut piirituet (8 %) Vinon palkka- + muu tuki Naistoiminnan tuki (Vihreät Naiset ry:lle) Vaivaistoiminnan tuki (Vihreät vaivaiset ry:lle) Järjestötapaamiset Jäsenhankinta 0 Muut järjestöavustukset KOULUTUS Seminaarit Järjestökenttä yhteensä Brysselin matkat (tulot ja menot) Henkilökunnan koulutus Muu koulutustoiminta KANSAINVÄLINEN TOIMINTA EGP:n jäsenmaksu kv. sihteerin palkka Muut kv. toiminnan kulut Koulutus yhteensä Kv. toiminta yhteensä

15 13 VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI Puolueiden tiedotus- ja viestintätuki Verkkotuottajan palkka Tiedottajan palkka Langan mainos Jäsenetulehti Tuki Vihreälle langalle Kampanjatuotteiden myynti (menot + tulot) Muut viestinnän kulut VAALIT (nelivuotisbudjetointi) Kampanjapäällikön ja vaalikoordinaattorin palkat KUNNALLISVAALIT Kuntavaalit yhteensä EUROVAALIT EDUSKUNTAVAALIT 0 VAPAA RAHA MUUT KULUT TULOT Puoluetuki Langan banneri Jäsenmaksut, tukimaksut ja lahjoitukset Puolueverot Arpajaistuotot Rahoituserät YLI- / ALIJÄÄMÄ Tehdään muutosesitykset talousarvioon ja toimintasuunnitelmaan. Tarvittaessa perustetaan menettelytapajärjestyksen 6. kohdan mukaisesti järjestötyöryhmä käsittelemään muutosesityksiä. Nimetään järjestötyöryhmän puheenjohtajaksi Jyrki Kasvi ja sihteeriksi Lasse Miettinen. klo kokous keskeytetään n. klo alkaen työryhmät, hotelli Cumulus, Väinönkatu 3 (kokouksen kuluessa tiedotetaan työryhmätapaamisista tarkemmin) klo 20 alkaen illanvietto Tanssisali Lutakossa sunnuntai klo 9.30 lähtien ilmoittautumistiskillä on jaossa strategia-, järjestö-, aloite- ja EU-kannanottotyöryhmien esitykset asiakirjoihin tehtyjen muutosten hyväksymisestä klo kokous jatkuu Äänivaltaisten edustajien ei tarvitse ilmoittautua sunnuntaiaamuna uudelleen.

16 14 14 Edellisen tilikauden tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tilintarkastajien kertomus Puoluesihteeri Panu Laturi esittelee tilikauden 2008 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä esittää tilintarkastuskertomuksen (erillinen liite). Merkitään esittely tiedoksi. 15 Edellisen tilikauden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille Vahvistetaan tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus sekä myönnetään tilivelvollisille vastuuvapaus. (Hallituksen jäsenet eivät saa ottaa osaa äänestykseen, jos sattuvat olemaan kokousedustajia.) 16 Toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodelle 2010, täsmennetyn talousarvion hyväksyminen vuodelle 2009 sekä jäsenmaksuista päättäminen Toimintasuunnitelma ja talousarvio on käsitelty 13 :n yhteydessä. Esitykset: 1) Perusjäsenmaksu ja alennettu jäsenmaksu säilyvät ennallaan 25 ja 10 euron suuruisina. 2) Jäsenmaksu jakautuu vuoden 2010 alusta strategian mukaisesti 40 % puolueelle, 40 % yhdistykselle ja 20 % puolueelle jäsenhankintaan varattavaksi. 3) Kannatusjäsenmaksu säilyy ennallaan eurona. 4) Hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio. 17 Tilintarkastajien ja varatilitarkastajien valitseminen vuodelle 2010 Vuonna 2009 varsinaisia tilintarkastajia ovat HTM Raimo Hakola (varalla HTM Jukka Sopen-Luoma) ja KHT Helena Sinisalo (varalla KHT Tuire Mannila). Nykyiset tilintarkastajat ovat käytettävissä myös vuodelle Valitaan tilintarkastajat ja varatilintarkastajat vuodelle (klo 10.15) 18 Aloitteiden käsittely (työryhmässä olleet) Käsitellään ne aloitteet, jotka ovat olleet aloitetai järjestötyöryhmän käsiteltävänä. Työryhmän puheenjohtaja esittelee työryhmän esitykset. Tehdään aloitteita koskevat päätökset. (klo 10.30) 19 Strategian hyväksyminen Strategiatyöryhmän pj. Mari Puoskari esittelee työryhmän ehdotuksen edellispäivänä tehtyjen muutosten hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Muutosesitykset jaetaan taulukkona, jossa tehdyt esitykset ovat rivijärjestyksessä. Kunkin esityksen kohdalle on merkitty työryhmän esitys tehdyn muutoksen suhteen: hyv: työryhmä esittää esitystä hyväksyttäväksi hyl: työryhmä esittää esitystä hylättäväksi

17 15 muut: työryhmä esittää esitystä hyväksyttäväksi muutettuna Työryhmän esitys on uusi pohjaesitys. Äänestettäessä esityksistä pohjaesitys on JAA ja vastakkainen esitys EI. Hyväksytään Strategia (klo 10.30) 20 EU-kannanoton hyväksyminen EU-kannanottotyöryhmän pj. Satu Hassi esittelee työryhmän ehdotuksen edellispäivänä tehtyjen muutosten hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Työryhmän esitys on uusi pohjaesitys. Hyväksytään EU-kannanotto. 21 Puoluesihteerin vaali Vaali suoritetaan kuten puheenjohtajan vaali. Valitaan Vihreän liiton puoluesihteeri seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. 22 Valtuuskunnan puheenjohtajan vaali Vaali suoritetaan kuten puheenjohtajan vaali. 23 Varapuheenjohtajien vaali Vihreän liiton sääntöjen 30 (Vaalien toteuttaminen) 2. ja 3. momentti: Suhteellista vaalia käytetään silloin, kun täytettäviä paikkoja on enemmän kuin yksi. Vaalit toimitetaan suhteellisina ehdokaslistoja käyttämättä siten, että äänivaltainen henkilö voi vaalissa äänestää enintään niin monta ehdokasta kuin on täytettäviä paikkoja. Jokainen annettu ääni jaetaan vaalilippuun merkittyjen ehdokkaiden kesken ensimmäisenä olevan ehdokkaan saadessa yhden äänen, toisena olevan puoli ääntä, kolmantena olevan yhden kolmasosan ääntä ja niin edelleen. Valituiksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden saamien äänien mukaisessa järjestyksessä. Varapuheenjohtajia valitaan kolme. Äänestyksessä voi äänestää enintään kolmea ehdokasta, joista ensimmäiseksi asetettu saa kokonaisen äänen, toinen puoli ääntä ja kolmanneksi asetettu kolmasosaäänen. Valitaan kolme Vihreän liiton varapuheenjohtajaa seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Kokous keskeytetään ääntenlaskun ajaksi. "Kyselytunti": kokousväen kysymyksiin vastaamassa ministerit Brax ja Cronberg, MEP Hassi sekä eduskuntaryhmän puheenjohtajat Sinnemäki, Andersson ja Niinistö. klo lounastauko Äänestysmenettely vaaleissa: Puheenjohtaja ilmoittaa, mitä numeroitua äänestyslappua kussakin vaalissa käytetään. Äänivaltaiset edustajat kutsutaan nimellä jättämään äänestyslappunsa jäsenyhdistyksittäin siinä järjestyksessä kuin yhdistykset on lueteltu esityslistan 3:n kohdalla (sivu 4 6). Valitaan valtuuskunnan puheenjohtaja seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.

18 16 24 Hallituksen muiden jäsenten vaali Vihreän liiton puheenjohtajan ja kolmen varapuheenjohtajan lisäksi hallitukseen valitaan kahdeksan jäsentä henkilökohtaisine varajäsenineen. Vaalivaliokunta tekee esityksen hallituksen muiksi jäseniksi (8 jäsentä ja näiden henkilökohtaiset varajäsenet). Valitaan muut Vihreän liiton hallituksen jäsenet seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Uuden puoluehallituksen ensimmäinen kokous pidetään perjantaina 12. kesäkuuta. 25 Valtuuskunnan kahden varapuheenjohtajan vaali Tarvittaessa äänestetään vastaavalla menettelyllä kuin puolueen varapuheenjohtajien vaalissa ( 23), kuitenkin sillä erotuksella, että valtuuskunnan varapuheenjohtajia valitaan kaksi. Äänestyksessä voi äänestää enintään kahta ehdokasta, joista ensimmäiseksi asetettu saa kokonaisen äänen ja toinen puoli ääntä. Valitaan Vihreän liiton valtuuskunnan kaksi varapuheenjohtajaa seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. 26 Valtuuskunnan muiden jäsenten vaali Vaalivaliokunta tekee esityksen valtuuskunnan jäseniksi (37) ja näiden henkilökohtaisiksi varajäseniksi. Valitaan Vihreän liiton valtuuskunnan muut jäsenet seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Uuden valtuuskunnan ensimmäinen kokous pidetään Järvenpäässä syyskuuta. 27 Muut esille tulevat asiat 28 Kokouksen päättäminen Jätä poistuessasi nimilappusi pöydälle käytämme samoja lappuja taas ensi vuonna!

19 17

20 18 Vihreä lautakuntaedustaja, valtuutettu tai muu kunnallistoimija! Kaipaatko koulutusta? Tilaisuutta puhua politiikkaa? Oppia uutta? Tavata toisia samassa asemassa olevia vihreitä? Merkitse kalenteriisi: Vihreät Kuntapäivät Oulussa elokuuta 2009 Poliittisina teemoina ajankohtainen terveys-, hyvinvointi- ja kulttuuripolitiikka Koulutusta tarjolla mm. neuvottelutaidoista, kuumista asiakysymyksistä ja kuntataloudesta Paikalla puolueen johtoa ja runsaasti muita vihreitä kunnallistoimijoita kautta maan. Tervetuloa! Lisätietoa ja ilmoittautumiset alkaen: Ohjelmaa ja vihreää kulttuuriantia tarjoaa samaan aikaan Oulussa myös Vihreän Sivistysliiton (ViSiLi) Vihreät Kulttuuripäivät.

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa 8.2.2008 sekä yhdistysten edustajamäärät puoluekokouksessa 2008 (sääntöjen 22 perusteella) (tilanne 3.3.08 huhtikuussa hyväksyttävät

Lisätiedot

Puoluevaltuuston avaus ja järjestäytyminen puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska

Puoluevaltuuston avaus ja järjestäytyminen puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska Puoluevaltuuston vuosikokous Jyväskylässä 23. 24.4.2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Piippukatu 2-3 3 Ohjelma ja aikataulu (muutosvarauksin) Lauantai 23.4. klo 8.30-11 Ilmoittautuminen ja aamukahvi kokouspaikalla

Lisätiedot

Suomen Kristillisdemokraatit (KD)- Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p.

Suomen Kristillisdemokraatit (KD)- Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. Suomen Kristillisdemokraatit (KD)- Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p. XXVII PUOLUEKOKOUKSEN ESITYSLISTA 18.-19.5.2007 PUOLUEHALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET SÄÄNTÖJEN 10 :N MUKAISEEN ESITYSLISTAAN JÄRJESTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI. 01 Kokouksen avaus

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI. 01 Kokouksen avaus Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI 01 Kokouksen avaus Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.30. 02 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1 Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00 Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Katsaus esityksiin puolueen sääntömuutoksista. Puoluekokoukselle

Katsaus esityksiin puolueen sääntömuutoksista. Puoluekokoukselle Katsaus esityksiin puolueen sääntömuutoksista Puoluekokoukselle 22.-23.5.2010 Esitykset 1) Puoluekokousedustuksen uudistus (esittely erikseen) 2) Puoluekokouksen ja valtuuskunnan työnjaon tarkistaminen

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (Oulun piirin osalta 16.11.2015, Lapin piiriin muutoksia 12.2.2016) Luetteloa tarkistetaan

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

EHDOTUS. Oulun läänin Vihreä piirijärjestö ry. 1 Nimi ja kotipaikka. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Jäsenet

EHDOTUS. Oulun läänin Vihreä piirijärjestö ry. 1 Nimi ja kotipaikka. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Jäsenet EHDOTUS Oulun läänin Vihreä piirijärjestö ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun läänin Vihreä piirijärjestö ry. Sen kotipaikka on Oulun kaupunki ja toimialue Oulun lääni. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (muutoksia: Oulun piiri 16.11.2015&12.3.&15.4.2016, Lappi 12.2.2016, Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (muutoksia: Oulun piiri 16.11.2015&12.3.&15.4.2016, Lappi 12.2.2016, Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa.

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa. Kokouksen järjestyssääntö Edustajakokouksen esityslistan 4. kohdassa tehdyn päätöksen mukaisesti kokouksessa noudatetaan järjestäytymismuotojen ja menettelytapojen osalta seuraavaa järjestyssääntöä: 1

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016 8.4.2016 Aika: 15.4.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Kunnonpaikka: Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri Hentunen,

Lisätiedot

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 26.3.2013 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2013 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

VAALITAPA JA JÄSENÄÄNESTYS 30 Vaalin toteuttaminen Neuvoa-antava jäsenäänestys...13

VAALITAPA JA JÄSENÄÄNESTYS 30 Vaalin toteuttaminen Neuvoa-antava jäsenäänestys...13 PUOLUEEN SÄÄNNÖT Hyväksytty puoluekokouksessa 27. 28.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO PUOLUEEN NIMI, KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Puolueen nimi......2 2 Puolueen kotipaikka......2 3 Puolueen tarkoitus......2

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 16.5.2016 klo 18:05 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulu, Nurmijärvi 5 henkilöä liitteenä olevan ääniluettelon

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

05 Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi

05 Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi 05 Hallituksen esitys liittokokouksen esityslistaksi 01 Kokouksen avaaminen 02 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 03 Kokouksen puheenjohtajien valitseminen Esitys: Valitaan kokouksen vastaavaksi

Lisätiedot

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm

Kirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm Kirjastojen lainat 2015 Tässä tilastossa esitetään kaikkien Celian äänikirjapalveluun liittyneiden kirjastojen lainat vuonna 2015 Tietosuojasyistä alle viiden menevät lainat ilmaistaan "< 5" merkinnällä.

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ (12) Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ (12) Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Kokoustiedot Aika Torstai 26.5.2016 klo 10.00 17.00 Perjantai 27.5.2016 klo 8.00 12.35 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Torstai 11. 6.2015 klo 19.00-20.44 Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila Näätänen Teuvo Tallgren Anja Viinala Jarmo Hakkarainen Timo Ojakoski

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Valtuusto 13.5.2016 Sivu 1 / 5 Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous Aika: perjantai 13.5.2015 klo 16.00 Paikka: Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto, Helena-sali, Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä Osanottajat

Lisätiedot

Läsnä olleet osakkeenomistajat ilmenevät jäljempänä 5 :n kohdalla pöytäkirjaan liitetystä ääniluettelosta.

Läsnä olleet osakkeenomistajat ilmenevät jäljempänä 5 :n kohdalla pöytäkirjaan liitetystä ääniluettelosta. 1/2011 Aika: 7.4.2011 klo 16.30 Paikka: Pörssitalo, Fabianinkatu 14, Helsinki Läsnä: Läsnä olleet osakkeenomistajat ilmenevät jäljempänä 5 :n kohdalla pöytäkirjaan liitetystä ääniluettelosta. 1 Kokouksen

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.

puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk. Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Rekisteröity Yhdistyssäännöt, rekisterinumero Yhdistyssäännöt 1/6

Rekisteröity Yhdistyssäännöt, rekisterinumero Yhdistyssäännöt 1/6 Yhdistyssäännöt 1/6 SUOMEN MONIKKOPERHEET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Monikkoperheet ry. Yhdistyksestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää nimeä Finlands

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 4/2002 15.2.2002 Asumisoikeusasunnot 1990-2001 Asumisoikeusasuntojen rakentaminen aravalainoituksen tuella alkoi vuonna 1990 ja korkotukilainoituksen

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n ylimääräinen yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n ylimääräinen yhdistyskokous :n ylimääräinen yhdistyskokous Aika Perjantai 24.5.2013 klo 11.00 12.50 Paikka Osallistujat Taitotalon Kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikallaolijat,

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Torstai 3.12.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu edustajiston

Lisätiedot

Slovenia-seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on josta jäljempänä näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on josta jäljempänä näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Olla olevat säännöt ovat niin sanotut mallisäännöt. Yhdistys voi tehdä muutoksia, esimerkiksi kohtaan, 3. Yhdistyksen toiminta. Pykälään voi lisätä minkälaista toimintaa yhdistys ylläpitää ja poistaa kohtia

Lisätiedot

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous

KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 2/2009 Aika Tiistai 9.6.2009, klo 18.00 Paikka Järvenpää-talo, Juhani Aho -sali, Hallintokatu 4, Järvenpää Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: 7.12.2016 klo 18.15 Paikka: Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 134 Kokouksen avaaminen 135 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 136 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

Joutsan kunta ,00 Juankosken kaupunki ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskylän kaupunki ,00 Järvenpään kaupunki ,00 Kaarinan

Joutsan kunta ,00 Juankosken kaupunki ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskylän kaupunki ,00 Järvenpään kaupunki ,00 Kaarinan Saajat 2014 Akaan kaupunki 257 100,00 Alavieskan kunta 55 900,00 Alavuden kaupunki 17 300,00 Asikkalan kunta 51 800,00 Auran kunta 55 500,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 26 400,00

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja /2016. Ruskon seurakuntakeskus (Vanhatie Rusko) kokoustila

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja /2016. Ruskon seurakuntakeskus (Vanhatie Rusko) kokoustila KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikka 01.06. 2015 klo 18.00 19.34 Paikka Rusk seurakuntakeskus (Vanhatie 7 21290 Rusko) kokoustila Kirkkovaltuusto 2015-2018: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja Raikasniemi

Lisätiedot

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat

Lisätiedot

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 KOKOUSKUTSU Helsinki 19.5.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous pidetään perjantaina 5.8.2016 klo 14.00 Kajaanissa. Kokouspaikka on Kaukametsän kongressi-

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU. Edustajiston kokous 2 / 2014

KOKOUSKUTSU. Edustajiston kokous 2 / 2014 KOKOUSKUTSU 14.3.2014 KOKOUSKUTSU Aika: 22.3.2014 klo 13.00 Paikka: A118, Itä-Suomen yliopisto, Savonlinna. Edustajiston varsinaiset jäsenet: Ahokas, Iina Arosanervo, Anu Casagrande, Pietro Haimi, Toivo

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö.

1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö. Conduksen säännöt I Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö. 2 Tiedekuntajärjestön kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu.

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016 Aika: Torstai 13.10.2016 klo 17.00 Paikka: Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, 90220 Oulu. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille. ESITYSLISTA Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI taso@talentia.fi YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika: Lauantai 19.11.2016, klo 17. Paikka: Turun Konservatorio, Crichton-sali. Linnankatu 60, 20100 Turku 1 Kokouksen

Lisätiedot

K O K O U S K U T S U

K O K O U S K U T S U ASKOLAN SEURAKUNTA Askolantie 23 07500 ASKOLA K O K O U S K U T S U Kirkkovaltuuston kokous pidetään 2.6.2016 klo 18.00 seurakuntakodilla, Askolantie 23 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (muutoksia: Oulun piiri 16.11.2015&12.3.&15.4.2016, Lappi 12.2.2016, Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta Turvapaikanhakijoiden vastaanotto Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta 24.8.2016 Vastaanotto Vastaanottolain tarkoituksena on turvata kansainvälistä suojelua hakevan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 10.12.2016 klo 15:00 Paikka: Allianssi talo, Asemapa a lliko nkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten puheenjohtaja Jesse Ja a

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä

Lisätiedot

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi TUL:n Lapin piiri ry:n sääntömääräinen PIIRIKOKOUS Pidetään Kemissä os. Kemin Cumulus, Hahtisaarenkatu 3,, lauantaina 16.4.2016 alkaen klo.12:00. Valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo.11:00. Kokouksessa

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

(hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa )

(hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa ) VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT (hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa 13.11.2015) YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolue ry ja sen kotipaikka on Sysmä, toimialueena koko Suomi.

1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolue ry ja sen kotipaikka on Sysmä, toimialueena koko Suomi. Sininen = Tekstiä ehdotetaan muutettavaksi tai siirrettäväksi toiseen paikkaan. Punainen = Tekstiä ehdotetaan poistettavaksi. Vihreä = Tekstiä ehdotetaan lisättäväksi. Nykyinen 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

Kokoustyypit. Timo Reko

Kokoustyypit. Timo Reko Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset

Lisätiedot

PUOLUEHALLITUS 13 Puoluehallituksen kokoonpano...6 14 Puoluehallituksen tehtävät...6 15 Puoluehallituksen kokoontuminen ja päätösvaltaisuus...

PUOLUEHALLITUS 13 Puoluehallituksen kokoonpano...6 14 Puoluehallituksen tehtävät...6 15 Puoluehallituksen kokoontuminen ja päätösvaltaisuus... PUOLUEEN SÄÄNNÖT Hyväksytty puoluekokouksessa 22.-23.5.2010 SISÄLLYSLUETTELO PUOLUEEN NIMI, KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Puolueen nimi...2 2 Puolueen kotipaikka...2 3 Puolueen tarkoitus...2 4 Puolueen

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Liittovaltuuston kokous

Liittovaltuuston kokous Liittovaltuuston kokous Uusikaupunki 4900 Jäsenmäärät 2012-2015 4800 4700 4704 4721 4749 4800 4600 4500 4400 4427 4470 4300 31.12.2011 31.12.2012 31.12.2013 31.12.2014 16.11.2015 Tavoite 2015 Sarja1 4427

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantaina klo 19.00 20.15 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Raimo Hoffren Pauli

Lisätiedot

OPETUSALAN SENIORIJÄRJESTÖ OSJ RY:N, UNDERVISNINGSSEKTORNS SENIORORGANISATION RF:N SÄÄNNÖT

OPETUSALAN SENIORIJÄRJESTÖ OSJ RY:N, UNDERVISNINGSSEKTORNS SENIORORGANISATION RF:N SÄÄNNÖT 1(7) OPETUSALAN SENIORIJÄRJESTÖ OSJ RY:N, UNDERVISNINGSSEKTORNS SENIORORGANISATION RF:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry, Undervisningssektorns Seniororganisation

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset

Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset Ammatilliset opettajat AO ry Jäsenyhdistykset 13.2.2017 BM 13.2.2017 1 13.2.2017 2 Jäsenyhdistysten tilannekuvaukset alueittain / Käytetyt värikoodit Alle 10 jäsentä 10-49 jäsentä Yli 49 jäsentä 1.1.2017

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Pohjois-Karjalan 13.4.2010 Hevosjalostusliitto ry Tervehdys! Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Kokous pidetään Joensuun raviradalla pääkatsomossa tiistaina 4.5. Kokous

Lisätiedot