Kuva: Hanna Nordström. jäsentiedote 1/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuva: Hanna Nordström. jäsentiedote 1/2013"

Transkriptio

1 jäsentiedote 1/2013 Kuva:

2 YHDISTYKSEN YHTEYSTIETOJA Refluksilapset ry ILMESTYMISPÄIVÄ YHDISTYKSEN TOIMIHENKILÖT: HALLITUS Annukka Moilanen, pj. Anna Sell, varapj. Kati-Annika Ansas Anne Kinturi Henni Näveri Heidi Särkilahti Sarianna Nieminen, varaj. TOIMIHENKILÖT Outi Hantula Laura Lehikoinen Elina Orhanen Anu Ruotsalainen Anni Tiihonen JÄSENLEHDEN TEKIJÄT Annukka Moilanen Anne Kinturi JÄSENLEHDEN ULKOASU Olin kesäkuussa 2008 Kaliforniassa perehtymässä pienten lasten syömisvaikeuksien kuntoutukseen ja istuin kuuntelemassa luentoa lasten refluksitaudista. Luennoitsijalla oli puoliksi vedellä täytetty muovipullo kädessään, jota kallistelemalla ja puristelemalla hän demonstroi vatsalaukun sisällön ylösnousuja. Hieman ihmeissäni katselin hänen esiintymistään. En ollut ikinä kuullutkaan moisesta taudista ja jotenkin kuvittelin, etten omassa elämässäni siihen tulisi törmäämäänkään. Kuinka väärässä olinkaan. Puoli vuotta myöhemmin erään pitkääkin pidemmän yön pimeinä tunteina, kantaessani viiden viikon ikäistä, kivusta huutavaa esikoistani ympäri asuntoa, mieleeni hiipi ajatus: Onkohan tämä nyt sitä? Sitä se oli. Tosin virallisen diagnoosin ja hoidon saaminen vaati vielä monen monta mutkaa ja vei aikaa. Ehdin tuntea itseni kovin avuttomaksi ja yksinäiseksi vauvani kivun edessä ennen hoidon saamista. Apua kuitenkin löytyi ja vauva alkoi voida paremmin. Kuopuksen kohdalla olimmekin sitten jo huomattavasti viisaampia ja hänen kanssaan refluksiarki on sujunut helpommin. Esikoisen vauvavuodesta selvittyäni lähdin aktiivisesti etsimään vertaistukea ja lisätietoa refluksista. Sitä ei ihan niin vain löytynytkään. Innolla olinkin siis mukana perustamassa refluksilasten omaa yhdistystä. Paljon olemmekin jo saaneet aikaiseksi yhdistyksen lyhyehkön olemassa olon aikana. Tämän tomintavuoden suurin ponnistuksemme on neuvolahanke, jota esittelemme tarkemmin sivulla 5. Refluksitietouden levittäminen on yhdistyksemme päätehtäviä vertaistuen tarjoamisen ohella. Vertaistukitoimintaa ollaan paraikaa kehittämässä paremmin tarpeita vastaavaksi ja kaikkien saataville. Refluksilapset ry:n hallitukseen olemme saaneet nyt keväällä uusia jäseniä ja heidän myötään myös uusia ideoita toiminnan kehittämiseen. Innokkaita tekijöitä tarvitaan silti aina lisää. Jos tunnet kiinnostusta yhdistystoimintaan, olethan yhteydessä meihin: Sähköpostiin voi myös lähettää ideoita ja ehdotuksia yhdistyksen toimintaa koskien. Syksyllä on luvassa taas perinteinen infotapahtuma, jolloin saamme kuulla asiantuntijaluennon sekä viettää aikaa vertaistemme kanssa. Refluksilapset ry toivottaa kaikille rentouttavaa ja oireetonta kesää! Annukka Moilanen Yhdistyksen puheenjohtaja 2

3 YHDISTYS TIEDOTTAA Yksi vertainen, kiitos SYKSYN VERTAISTUKI- JA INFO- TAPAHTUMA Edellisvuoden tapaan yhdistys järjestää syksyllä 2013 info ja -vertaistukitilaisuuden refluksilasten vanhemmille ja läheisille. Tällä kertaa tilaisuus pidetään Helsingissä ja luennoitsijana on Tiina Tuomela. Varaa päivä jo kalenteriisi! Se tunne kun olet vauvakerhossa ja kuulumiskierroksella äiti vieressä kertoo ärsyyntyneenä, miten vauva ei herättänyt yöllä kertaakaan, mutta perheen koira herätti kerran aamuyöllä. Itse olet herännyt refluksilapsesi kanssa noin 17 kertaa. Vertainen, eli toinen refluksikon vanhempi, tietäisi, että kerran yössä herääminen olisi ihan mahtavaa. Saman kokeneita ja eläneitä tarvitaankin, jotta omassa arjessa jaksaisi. Joskus helpottaa, kun toinenkin valvoo. Joskus auttaa, kun toinen sanoo, että se loppuu joskus. Ja että tämä ja tämä auttoi meillä. Refluksilapset ry:n eräs toive olisikin saada jokaiselle refluksiarkea elävälle vertaistukea, toki kunnollisen ammattiavun lisäksi. Siellä täällä onkin jo järjestetty tapaamisia kahviloissa ja kauppakeskuksissa. Helsingissä on puolestaan kokeiltu kevään ajan vakituisempaa mallia: vanhemmat ovat kokoontuneet kerran kuussa perhetalon tiloihin. Ryhmään on saanut tulla silloin, kun itselle on sopinut. Tai tulla vaikka vaan kerran. Kuva: Martina Dahm Etsimme nyt refluksiäitejä ja -isiä, jotka ovat itse päässeet pahimman yli ja joilla olisi voimavaroja sitoutua vetämään omalla paikkakunnalla vertaistukiryhmää ainakin vuoden ajaksi. Haaastattelemmme kaikki innokkaat, koulutamme valitut sekä tarjoamme tukea ohjaustyön aikana. Jos Sinua alkoi innostaa ajatus, otathan yhteyttä vertaistukivastaavaamme Anne Kinturiin Meitä on jäsentä tällä hetkellä

4 Mikä on PREPULSIDIN tulevaisuus? Lääkeyhtiö Janssen-Cilag ilmoitti lokakuussa 2012 lopettavansa sisapridin, kauppanimeltään Prepulsid, valmistamisen. Prepulsid on lasten refluksitaudin hoidossa käytetty lääke, joka nopeuttaa vatsan ja suolen toimintaa siten, että vatsalaukku tyhjenee nopeammin ja näin ollen takaisinvirtaus vähenee. Suomessa ei ole markkinoilla vastaavalla mekanismilla toimivaa lääkettä. Lopetuspäätöksen perusteluissa lääkeyhtiö Janssen-Cilag viittasi sisapridin riski-hyötysuhteen olevan epäedullinen. Yhdistyksen saamien tietojen mukaan Prepulsidin käyttö Suomessa on kuitenkin ollut ja on edelleen turvallista, johtuen tarkasta valvonnasta ja erityislupamenettelystä. Refluksilapset ry on ollut lääkeyhtiön ilmoituksesta lähtien säännöllisesti yhteydessä refluksilapsia hoitaviin lääkäreihin tehden yhteistyötä asian selvittämiseksi. Heti lokakuussa yhdistys teki nootin Janssen-Cilagille sekä keräsi sähköisesti adressin Prepulsidin tuotannon lopettamista vastaan. Adressiin kertyi muutamassa viikossa nimeä. Adressi luovutettiin nootin kera sekä lääkeyhtiön Suomen toimipisteeseen että Ruotsin päätoimipisteeseen. Janssen- Cilag vastasi noottiin hieman ennen joulua ja pahoitteli tilannetta, mutta vetosi edelleen turvallisuusnäkökulmiin. Lokakuussa MTV3:n ajankohtaisohjelmassa 45 minuuttia nähtiin juttu liittyen Prepulsidin tuotannon lopettamiseen. Refluksilapset ry taustoitti toimittajalle tilannetta ja jutussa esiintyi yhdistyksen jäsen perheineen kertoen mitä Prepulsidin loppuminen todennäköisesti heidän lapsilleen tarkoittaa. Refluksilapset ry:n hallituksen toimihenkilö, Elina Orhanen, LL, kirjoitti marraskuussa 2012 Mediuutisiin tekstin otsikolla PREPULSIDIN LOPETUS JÄT- TÄÄ TYHJIÖN LASTEN REFLUKSITAUDIN HOITOON. Teksti sai runsaasti positiivista palautetta. Refluksilapset on ollut yhteydessä mm. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeaan sekä Turun yliopiston farmakologian laitokseen yrittäessään löytää kanavia Prepulsidin jatkotuotannon turvaamiseksi. Yhdistys on lähestynyt myös lääkeyhtiöitä tiedustellen heidän mahdollisuuksiaan geneerisen sisapridivalmisteen ottamiseksi tuotantoon. Tämän hetkisen tiedon mukaan Prepulsidin korvaavasta valmisteesta ei vielä ole tietoa. Prepulsidia riittänee kuluvan vuoden loppupuolelle asti. Tiedämme, että yhteistyölääkärit tekevät myös kaikkensa asian eteen. 4

5 Espoon ja Vantaan neuvolat saavat refluksitietoutta. Refluksilapset ry aloittaa syksyllä 2013 neuvoloiden henkilökunnan refluksikoulutukset. Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö on myöntänyt yhdistykselle apurahan tämän toteuttamiseen. Koulutuksiin osallistuvat kaikki Vantaan ja Espoon neuvolat. Koulutuksissa luennoi lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuomela sekä toimintaterapeutti ja SI-terapeutti Annukka Moilanen. Lisäksi refluksiperheen arjen haasteista on kertomassa refluksilapsen äiti tai isä. Refluksilapsen vanhemmat antavat asiantuntijoiden tiedolle kasvot, sekä esimerkin siitä miltä refluksi neuvolan vastaanotolla näyttää ja kuulostaa. Neuvolahenkilökunnan on hyvä saada käsitys siitä, miten vanhempi maallikkona sanoittaa oireilua ja yrittää välittää lapsestaan tuntemaansa huolta. Neuvolan henkilökunnalle luodaan koulutusmalli, jonka tarkoituksena on perehdyttää ja kouluttaa neuvolan terveydenhoitajia lasten refluksitaudista. Neuvoloiden henkilökunta tarvitsee perustietoa refluksitaudista ja sen erilaisista ilmenemismuodoista. Tämän lisäksi tarvitaan tietoa siitä, millä tavoin sairautta voidaan hoitaa ja miten refluksiperheen arkea helpottaa. Ärtyneisyys, nukahtamisvaikeudet ja kipu voivat johtua refluksista. Runsas pulauttelu, kipu ja syömisvaikeudet voivat johtua refluksista. Refluksivaivojen yleisyydestä johtuen neuvolahenkilökunnalla tulisi olla erittäin hyvät valmiudet tunnistaa vaiva lapsen oirekuvan ja vanhempien kertoman perusteella. Henkilökunnan tulee pystyä antamaan konkreettisia neuvoja arjen sujuvuuden parantamiseksi lieväoireisten lasten vanhemmille. Toisaalta henkilökunnan tulee pystyä tunnistamaan milloin kyseessä on vaikeaoireisempi refluksitauti, jolloin lapsi tulee lähettää lääkärin, mahdollisesti erikoislääkärin, arvioitavaksi. Vaikeaoireisten lasten vanhemmille on myös pystyttävä tarvittaessa antamaan laajempaa tukea arkeen kuin lieväoireisten lasten vanhemmille. Vanhempien uupumus, joka aiheutuu lapsen vaikeasta oireilusta, on perheen ja lapsen hyvinvoinnille riski, eikä vanhempia tule jättää tukea vaille oireilun jatkuessa. Vanhemmat tarvitsevat myös vertaistukea, jonka on usein todettu olevan tärkeä apu arjen jaksamisessa. Hankkeen tavoitteena lisäksi onkin, että neuvolahenkilökunta osaisi ohjata refluksilapsen vanhemman tai perheen hakemaan vertaistukea esim. Refluksilapset ry:n järjestämistä vertaistukiryhmistä. Hankkeen aikana toteutetaan myös nettiosio neuvolan henkilökunnalle. Koulutustilaisuuksissa toteutettu tieto- ja taitopaketti siirretään neuvolahenkilökunnalle tarkoitettuun verkkosivustoon, jossa on tarjolla apuvälineitä neuvolahenkilökunnan arjen työssä kohtaamiin tilanteisiin liittyen lasten refluksiin. Verkkosivuston kautta voidaan tilata lisäkoulutusta tai -materiaalia. Neuvolahenkilökunnan käyttöön on suunniteltu ensitietoesite lasten refluksista. Esitettä voi jakaa tarpeen vaatiessa myös refluksilasten vanhemmille. Hankkeen materiaaleina tuotetaan lisäksi julisteet, jotka on tarkoitettu neuvolahenkilöstön käyttöön. Näiden molempien materiaalien avulla myös vanhemmat saavat itse apuvälineitä lapsen mahdollisen refuksitaudin tunnistamiseen. Neuvoloille suunnattu koulutusmalli lasten refluksista on ensimmäinen laatuaan ja toimii ns. pilottihankkeena Vantaan ja Espoon neuvoloissa. Samaa koulutusmallia on tarkoitus käyttää myöhemmin myös muiden kuntien neuvoloissa. Tarkoituksena on saada koulutuksia sekä vertaistoimintaa mahdollisimman monelle paikkakunnalle tulevaisuudessa. Lasten ruokatorven refluksissa (GER) ruokatorveen ja jopa suuhun asti takaisinvirtaava neste voi aiheuttaa Lasten ruokatorven refluksissa (GER) mahan hapan sisältö pääsee virtaamaan takaisin ruokatorveen ja jopa suuhun asti. Takaisinvirtaava neste voi aiheuttaa limakalvoärsytystä ja vaurioita, jotka johtavat mitä erilaisimpiin oireisiin. Lapsilla voi esiintyä: käytösoireita, ärtyneisyyttä, nukahtamisvaikeuksia, heräilemistä öisin, äärimmäistä nirsoutta ruokien tai ruuan rakenteen suhteen, syömättömyyttä, nielemisvaikeuksia, jaksamattomuutta, kipua rinnassa, äänen käheytymistä, kurkkukipua, röyhtäilyä, yskää. limakalvoärsytystä ja vaurioita, jotka johtavat mitä erilaisimpiin oireisiin. Vauvoilla oireita voivat olla: runsas pulauttelu, itkuisuus, levottomuus, syömis- ja nielemisvaikeudet, rintaraivarit, vaikeus nukahtaa ja tiheä heräily unilta, selän ja niskan yliojentaminen, limaisuus ja hengityksen rohina ja/tai nieleskely. Lue lisää lasten refluksista: Lue lisää lasten refluksista: 5

6 Tampereella kokoonnuttiin syömisasioissa. Kuvat: Refluksilapset järjesti toisen kerran vertaistuki- ja infotapaamisen, tällä kertaa Tampereella Vanhalla kirjastotalolla. Viime vuoden marraskuussa järjestettyyn tapahtumaan osallistui reilu 20 vanhempaa. Ravintoterapeutti Taina Pentikäinen keskittyi luennossaan lapsen syömistaitojen kehittymiseen ja niissä ilmeneviin ongelmiin. Si-terapeutti Annukka Moilanen toi informatiivisessa luennossaan esiin mm. lapsen aistisäätelyssä esiintyviä ongelmia jotka vaikuttavat syömiseen. Annukka antoi myös käytännön vinkkejä refluksilapsen ruokailutilanteeseen. Vertaistukiosiossa keskustelu oli vilkasta, ja ennenkaikkea toisten vanhempien ymmärrys ja tuki oli käsinkosketeltavaa. Kahvituksesta vastasi yhdistyksen toimihenkilö Laura Lehikoinen, joka oli loihtinut erikoisruokavaliotakin noudattaville suolaista ja makeaa syötävää. Tapahtumassa julkaistiin myös yhdistyksen tekemä ensitietoesite lasten refluksista. >> 6

7 Yhdistyksen toimijoita 1. Kuka olet? 2. Kuinka kauan olet ollut mukana yhdistyksen toiminnassa? 3. Miksi tulit yhdistyksen toimintaan mukaan? 4. Mitkä asiat yhdistyksen toiminnassa tuovat sinulle itsellesi eniten iloa? 5. Mitä toivot Refluksilapset ry:ltä tulevaisuuden kannalta? Kati-Annika Ansas Asun Helsingissä ja ammatiltani olen graafinen suunnittelija it-alalla. Olen kahden lapsen äiti ja tällä hetkellä olenkin hoitovapaalla kotona pienemmän lapsen kanssa. Tulin yhdistykseen mukaan toimihenkilönä keväällä Tällä hetkellä toimin hallituksen jäsenenä. Koska refluksi on lapsilla niin kovin monimuotoinen ja huonosti tunnistettu sairaus, niin halusin olla mukana vaikuttamassa siihen, että tulevat äidit eivät joutuisi läpikäymään samaa pitkää tietä avun saamiseksi omalle lapselleen. Onnistumisen ilo, kun jokin yhdistyksen tärkeä tavoite toteutuu ja tunne siitä, että olemme saaneet jotakin konkreettista aikaiseksi. Lisäksi iloitsen suuresti muiden hallituksen jäsenten ja toimihenkilöiden tapaamisista. Toivon, että yhdistys jatkaa kasvamistaan ja tärkeää työtään lasten hyvinvoinnin puolesta. Toivon, että saan jatkossakin olla mukana yhdistyksen toiminnassa Olen 4- ja 6- vuotiaiden poikien äiti, ammatiltani graafinen suunnittelija. Aiemmalta koulutukseltani olen fysioterapeutti. Olen ollut yhdistyksen toiminnassa mukana ensimmäisestä virallisesta perustamiskokouksesta lähtien, eli keväästä Tulin toimintaan mukaan, sillä halusin olla mukana kehittämässä yhdistystä, joka tukee vertaisperheitä ja ajaa lasten refluksin hoitoa parempaan suuntaan. Olisin itse kaivannut tällaista tahoa aikoinaan. Sain yhdistyksen perustajajäseneltä kutsuviestin tammikuussa 2011 ja olin heti mukana. Yhdistyksen toiminnassa iloa tuottavat minulle hyvän asian eteen puuhaaminen yhdessä, ihanat ja taitavat muut yhdistyksen jäsenet ja se tieto, että teemme tärkeää ja merkityksellistä työtä. Toivon, että jonain päivänä yhdistys voisi vaikuttaa lasten refluksin diagnosoinnin ja hoidon parantumiseen. Toivon myös, että mahdollisimman moni perhe saisi apua kauttamme. 7

Voimaa vertaisista. Anna Sell. YHDISTYKSEN YHTEYSTIETOJA Refluksilapset ry info@refluksilapset.fi www.refluksilapset.fi ILMESTYMISPÄIVÄ 4.11.

Voimaa vertaisista. Anna Sell. YHDISTYKSEN YHTEYSTIETOJA Refluksilapset ry info@refluksilapset.fi www.refluksilapset.fi ILMESTYMISPÄIVÄ 4.11. jäsentiedote 1/2012 YHDISTYKSEN YHTEYSTIETOJA Refluksilapset ry info@refluksilapset.fi www.refluksilapset.fi ILMESTYMISPÄIVÄ 4.11.2012 HALLITUKSEN JÄSENET JA TOIMIHENKILÖT Anna Sell, hallituksen pj Annukka

Lisätiedot

Suomen Refluksi www.refluksi.fi

Suomen Refluksi www.refluksi.fi Suomen Refluksi www.refluksi.fi imeväisikäisten pulauttelu on normaali fysiologinen ilmiö niin kauan kuin siitä ei aiheudu terveydellisiä ongelmia (pahimmillaan 4-6 kuukauden iässä, loppuu yleensä 18 kuukauteen

Lisätiedot

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan

Lisätiedot

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta mutta et ole uskaltanut kysyä 1 2 Tuumasta toimeen Mielessäsi on ehkä käynyt tupakoinnin lopettaminen. Lopettamisprosessiin ja omiin tupakointitapoihisi

Lisätiedot

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo, Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan esille.

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Perustettu vuonna 1998 Valtakunnallinen vertaistukiyhdistys Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistys Mielenterveyden keskusliiton

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ Opinnäytetyön tutkimustuloksia Terveydenhoitaja Tiina Ahonpää 2017 Opinnäyte työ valmistui toukokuussa 2016 Yhteistyössä Invalidiliiton

Lisätiedot

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT

VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT 11.4.2016 OPAS VANHEMMILLE EFJKVF Joskus pienimmät asiat ottavat suurimman paikan sydämessäsi. A. A. Milne, Nalle Puh Emmi Ristanen, Laura Kolari &

Lisätiedot

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Välittämisen viestin vieminen Välittämisen asenteen edistäminen yhteiskunnassa

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista 2008-2013 Tea Viljanen Projektivastaava Syömishäiriöliitto-SYLI ry ENSISYLI -projekti 1 Projektin toimialue Liiton jäsenyhdistykset 2013: Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,

Lisätiedot

Muodosta nyt tunnistamillesi pakkoajatuksille ja pakkotoiminnoille oireketjut. Kirjoita oireketju yhdestä neljään sinulle keskeisestä oireesta.

Muodosta nyt tunnistamillesi pakkoajatuksille ja pakkotoiminnoille oireketjut. Kirjoita oireketju yhdestä neljään sinulle keskeisestä oireesta. HARJOITUS: OMAT OIREKETJUNI Tämä harjoitus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa tarkastelet sinulla esiintyviä oireketjuja. Toisessa osassa yhdistät näitä oireketjuja isommiksi oirekokonaisuuksiksi.

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014 Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja taloudellisen hyödyn lisäksi vapaaehtoistoiminnalla

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

ALLERGIAKYSELYLOMAKE

ALLERGIAKYSELYLOMAKE ALLERGIAKYSELYLOMAKE PHSotey 2013 KYSELYLOMAKE TÄYTETTY (pv/kk/v) _/ 20 Rastita X ja/tai alleviivaa oikea vaihtoehto. Täydennä puuttuvat kohdat. LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI HETU ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu,

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Tampereen kaupungin neuvolapalveluiden

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 22.9.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Vertaisryhmätoiminta rahapeliongelman hoidossa

Vertaisryhmätoiminta rahapeliongelman hoidossa Vertaisryhmätoiminta rahapeliongelman hoidossa Pienet pohjalaiset päihde- ja mielenterveyspäivät IX 16-17.11.2015 Catarina Forsström & Jouni Saarelainen Pelirajat on Mitä olemme oppineet? VERTAISOHJAAJAT

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖINEN TERVEYDEN- JA SAIRAUDENHALLINTA SOSIAALINEN MEDIA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ

ASIAKASLÄHTÖINEN TERVEYDEN- JA SAIRAUDENHALLINTA SOSIAALINEN MEDIA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ ASIAKASLÄHTÖINEN TERVEYDEN- JA SAIRAUDENHALLINTA SOSIAALINEN MEDIA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ Sari Östman sari.ostman@utu.fi / Sairaalatekniikan päivät 6.2.2013 TAUSTAA Digitaalisen kulttuurin tutkija Turun

Lisätiedot

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu 52 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kvartti-malli MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN VANHEMMUUS Tavoitteena: - vanhemmat pohtivat vanhemmuutta

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA 24.2.2015 Salo Katri Inkinen, erityisperhetyöntekijä, Tl&p-menetelmäkouluttaja Lausteen perhekuntoutuskeskus, Vaalan Perheyksikkö, Turku MITEN KOULUTUSTA

Lisätiedot

Löytyykö somesta tukea imetykseen? Silja Varjonen

Löytyykö somesta tukea imetykseen? Silja Varjonen Löytyykö somesta tukea imetykseen? Silja Varjonen Sosiaalisen median käyttö Suomessa 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 16-24v 25-34v 35-44v 45-54v 55-64v 65-74v 75-89v Seuraa jotain yhteisöpalvelua ainakin

Lisätiedot

Päivän ohjelma. 13.30-14.00 Kahvitauko

Päivän ohjelma. 13.30-14.00 Kahvitauko Kello 12.15 Päivän ohjelma Tervetuloa! 13.30-14.00 Kahvitauko Tilaisuuden avaus Hanna Laakso, Autismi- ja Aspergerliitto ry Arjessa alkuun ensitiedosta järjestölähtöiseen tukeen Elina Vienonen, Autismi-

Lisätiedot

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Käännös kielelle: Laatija: Sähköposti: SOC 1 Henkilöiden, joilla on nivelreumaoireita, tulee päästä ajoissa diagnoosin (erottavan) tekemiseen pätevän terveydenhoidon

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

TERVEYDENHOITAJAN TYÖN TUEKSI

TERVEYDENHOITAJAN TYÖN TUEKSI TERVEYDENHOITAJAN TYÖN TUEKSI TOIVEITA ISIEN KOHTAAMISIIN - Suoraan isien suusta Isiä pitäs vaan niinku rohkaista enemmän, niin siihen, että mee ja tee ja oo mukana vihjeiden antaminen tai ehdottaminen,

Lisätiedot

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...

Lisätiedot

Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta. 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö

Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta. 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö Diabetesliiton kuntoutus ja koulutus tarjoaa Kuntoutusta ja sopeutumisvalmennusta diabeetikoille asiakaslähtöistä hoidonohjausta

Lisätiedot

Lapsille. Lapsille. Siemennesteen pakastaminen. Hyvä tietää ennen näytteenottoa

Lapsille. Lapsille. Siemennesteen pakastaminen. Hyvä tietää ennen näytteenottoa Lapsille Lapsille Siemennesteen pakastaminen Hyvä tietää ennen näytteenottoa Nämä tiedot on suunnattu kaikille, joille tarjotaan mahdollisuutta siemennesteen pakastamiseen. Sisällysluettelo Miksi siemennestettäni

Lisätiedot

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE As ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE Oulun kaupungin lastensuojelupalvelut on mukana Pohjois-Suomen Lasten kaste hankkeessa. Lastensuojelun kehittämisen kohteena ovat lasten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen,

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa!

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Lukijalle Vuorovaikutus toimimaan on kolmevuotinen hanke (2018 2020), jonka päätavoitteena on vanhemman ja nuoren välisen vuorovaikutuksen parantaminen. Hankkeen

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE. Lapsen nimi ja henkilötunnus. Lähiosoite. Vanhempien nimet, ammatit ja puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE. Lapsen nimi ja henkilötunnus. Lähiosoite. Vanhempien nimet, ammatit ja puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE Lasten kuntoutuspalvelut Kyselylomakkeen tarkoituksena on saada tietoa lapsen kehityshistoriasta ja arjen sujumisesta. Vanhempien näkemys lapsestaan ja hänen toiminnastaan on tärkeä

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

Realiteetteja ja reunaehtoja

Realiteetteja ja reunaehtoja Realiteetteja ja reunaehtoja Toimiva arki Oppiva yhteistoiminta Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Mira Lönnqvist, toimintaterapeutti YAMK, lehtori Voimauttava prosessi Yhteistoiminnan haasteita arjen

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Kotitehtävä 2 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Perhehoidossa tarvitaan yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kukaan ei

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Miten sinä voit? Miten

Miten sinä voit? Miten VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2- VUOTISRYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 30.8.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä kokeilu:

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

HENGITYSTIEINFEKTIOON SAIRASTUNEEN LEIKKI-IKÄISEN (1-3 vuotiaan) LAPSEN HOITO KOTONA

HENGITYSTIEINFEKTIOON SAIRASTUNEEN LEIKKI-IKÄISEN (1-3 vuotiaan) LAPSEN HOITO KOTONA HENGITYSTIEINFEKTIOON SAIRASTUNEEN LEIKKI-IKÄISEN (1-3 vuotiaan) LAPSEN HOITO KOTONA Sisältö Johdanto... 3 Yleinen kotihoito... 4 Nuhakuume... 7 Keuhkoputkentulehdus... 8 Kurkunpääntulehdus... 9 Milloin

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

Perhe on enemmän kuin yksi

Perhe on enemmän kuin yksi Perhe on enemmän kuin yksi Koko perheen huomioiminen perhekeskuksissa Emilia Säles, hankepäällikkö, Perhehoitoliitto ry Karolina Lamroth, projektityöntekijä, Leijonaemot ry Jaana Ylönen, yksikön vastaava,

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

KUVAUS EPILEPSIAN LUONTEESTA

KUVAUS EPILEPSIAN LUONTEESTA KUVAUS EPILEPSIAN LUONTEESTA Epilepsia on joukko oireyhtymiä, joiden syyt, hoito ja kohtaukset vaihtelevat suuresti. Tämän lomakkeen tavoitteena on tuoda esiin yksilöllinen kuvaus oman epilepsian erityispiirteistä

Lisätiedot

Muokkaa opas omaksesi

Muokkaa opas omaksesi Xeplion Opas on tarkoitettu avuksi potilaille, joille on määrätty Xeplion -valmistetta. Päiväys: September 2017 Janssen-Cilag Oy Vaisalantie 2, FI-02130 Espoo, Finland, Tel +358 20 7531 300, jacfi@its.jnj.com,

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Olipa kerran kunta Perhevalmennus kaipasi uudistusta. Tarve tuli sekä ASIAKKAILTA että henkilökunnalta erilaiset tavat työskennellä neuvoloissa ja työntekijöillä vanhentuneet

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot